HEI, LUKIJANI!

Kiitos ihanasta kirjeestäsi, joka kopsahti sähköpostiini! Se oli oikea päivän piristys. Sinun luvallasi vastaan kirjeeseesi näin julkisesti tässä.

Pioni 'Kelway's Glorious'

Mistä arvasitkaan, että pidän siitä, että ”tunnen” lukijani! En tietenkään pahastu siitäkään, että joku haluaa pysyä anonyyminä. Olen iloinen, jos voin tuottaa toisille iloa jutuillani ja kuvillani – tutuille ja tuntemattomille. On vain tosi mukavaa kun on niitä blogiystäviä, jotka tunnen ainakin nimeltä. On hauskaa kun tietää millaisia puutarhoja heillä on, mistä he innostuvat ja haaveilevat, mitä he ovat puutarhoissaan puuhailleet… Sekin on kivaa, kun kerroit lapsuuden kotiseudusta ja nykyisestä asuinpaikastasi.

Harmillista vain on se,

etten pysty juurikaan kommentoimaan juttuja.

Juuri tuon takia seurailen lukijoitteni blogeja, jos heillä sellaisia on. Harmillista vain on se, etten pysty juurikaan kommentoimaan juttuja. Minulla on sairaus nimeltä essentiaalinen vapina. Käteni vapisevat ja kirjoittaminen on hidasta ja vaivalloista. Usein en jätä merkkiä vierailuistani, toisinaan laitan hymiön tai sydämen, pisimmillään muutaman sanan. Onneksi sairauteni ei ole vaarallinen eikä se estä puutarhassa puuhailua eikä ajatusten lentoa.

Oli tosi mukavaa kuulla Sinusta ja nähdä kuva puutarhastasi. Teillä on niin siistiä ja valmista, vaikkakin ehkä unelmia ja suunnitelmia on mielessä. Ihailen aina sellaisia puutarhoja, sillä itsellä joka paikka on kesken ja siellä täältä repsallaan.

Oli hauskaa löytää yhteisiä tuttuja. Koulukaverisi äiti ja Narvan koulun entinen keittäjä on se Rouva Ruusupuu, jolta sain kokonaisen leimupenkin. Kirjoitin hänestä täällä. Vihkipappisi – ja kuopuksemme kastepappi – oli ystävämme. Hän siirtyi ajasta iäisyyteen viime vuonna. Tapaamme hänen leskivaimoaan ja entistä uskonnonopettajaasi silloin tällöin. Tätisi miehen veljen vaimolta sain unkarinsyreenin taimen sekä belliksiä, mutta ne jäivät entiseen, Poukantien puutarhaan.

Rouva Ruusupuun antamasta leimupenkistä olen  saanut monta uutta. Niitä leimupenkkejä taitaa nyt olla jo kuusi.

Aivan erityisesti ilahduin siitä, kun kirjoitit: ”Nyt, kun löysin blogisi, tuntuu kuin olisin kokenut jonkinlaisen uudelleen heräämisen puutarhatöiden mukaansa tempaavaan maailmaan.” Tuntui aivan upealta, että olet saanut innostusta blogistani!

Minä istua nökötän sisällä ja odotan,

mutta heitä näkyy entistä harvemmin.

Olen joskus kertonut blogissani puutarha-apulaisistani Intosta ja Tarmosta. Koko kevään ja kesän he ahertavat kanssani, mutta syksyisin heillä on tapana luikahtaa jonnekin. Varsinkin sateisina ja koleina syyspäivinä he vain katoavat. Minä istua nökötän sisällä ja odotan, mutta heitä näkyy entistä harvemmin. Jonakin kauniina, kuulaana syyspäivänä he ilmaantuvat ja meillä on hauskaa puutarhassa. Silloin saan ehkä muutaman sipulin maahan, vähän kitkettyä, työkalut pestyä ja puutarhavaraston siivottua. Tuntuu hyvältä tietää, että keväällä he taas palaavat.

Jos haluat lukea lisää Intosta ja Tarmosta, klikkaa: Into, Tarmo ja villasukat ja Hei, Into ja Tarmo! Jutussa Onni on Inton ja Tarmon lisäksi myös ihana seuralaiseni Onni.

Pilvisenä päivänä pellava sulkee terälehtensä, mutta kohta se taas loistaa.

Syksyn salaatissani maistuu

loraus laiskuutta ja

pari tippaa tunnontuskaa

tekemättömistä töistä.

Niin se on joskus minullakin, että into ja tarmo ovat poissa. Joskus kirjoittelinkin, että syksyn salaatissani maistuu loraus laiskuutta ja pari tippaa tunnontuskaa tekemättömistä töistä. On lohduttavaa kuulla, etten ole ainoa. Ja sitäpaitsi sateella on ihana sukeltaa ensi kevään puutarhaunelmiin.

Voi, miten mahtavaa onkaan kirjoitella taas uusia juttuja, kun saa kannustavaa palautetta! Kirjoitit: ”Mutta minut lumosi ihana puutarhasi ja se, kuinka innolla kaikkeen puutarhaan liittyvään paneudut. Ja toisaalta taas se, miten sain nauttia entisen kotiseutuni maisemista. Ihan kuin olisin tullut kotona käymään.” Juuri vuorovaikutus toisten puutarhaharrastajien ja muiden lukijoiden kanssa on bloggaamisen suola ja sokeri.

Oli mukava lukea kun kirjoitit: ”Tuntui jotenkin ihan niin liikuttavalta lukea kirjoitustasi Narvasta ja siitä, kuinka viihdytte siellä.” Juttelin vastikään mieheni kanssa, olemmeko juurtuneet tänne. Ruusujeni juuret ainakin kasvavat niin syvällä, että vaikea olisi muuallekaan muuttaa. Onneksi ei ole tarvettakaan. Lasten juuret ovat aika syvällä Vesilahdella, ovathan he asuneet suurimman osan elämästään täällä. Heidän puheessaan on jopa niin voimakas täkäläinen murre, että muualla käydessämme ihmiset huomaavat sen.

Lisää kuvia Narvasta / Kuralasta näet täältä.

Olet sydämellisesti tervetullut lukijakseni! Toivottavasti viihdyt. Ihanaa syksyn jatkoa Sinulle ja kaikille tutuille ja tuntemattomille puutarhaystävilleni!

Pieni auringonkukka 'Ice Cream' kukkii yhä.

Lämpimät tervetulotoivotukset kaikille muillekin uusille lukijoilleni! Kaikkia en varmaan ole nimeltä huomannut tervetulleiksi toivotella, mutta kaikki ovat toivottuja mukavaan porukkaan. Jos en vielä ole blogisi lukija, vinkkaa siitä minulle. Ehkä en vain ole löytänyt blogiasi.