ODOTELLESSA

Minun kevääni on jo aivan nurkan takana. Kunhan joulu on juhlittu ja kuusi viety pois, niin ensimmäiset auringonsäteet paistavat ruokapöytään. Siitä alkaa minun kevääni. Lumikevät. Täytyy myöntää, että odotan sitä hetkeä enemmän kuin joulua.

Jouluruusu kukassa viime toukokuussa

Aiheuttaako pelkkä jouluruusu-sana sinulle näppylöitä, koska  se alkaa j:llä ja päättyy u:hun? Vai oletko jouluhömpötysihminen joka solullasi? Onko sinulla tuli hännän alla varsinkin joulun alla? Vai oletko niitä ihmisiä, joiden mielestä koskaan ei ole niin kiire, ettei ehtisi istumaan alas ja juomaan kupposen kuumaa. Ihan kuinka vain. Seuraavat 24 postausta on tarkoitettu juuri sinulle.

Tarjoan  sinulle 24 luukkua joulun ja/tai kevään odotukseen. Luukut eivät ole jouluisia, vaan puutarhallisia ;) Toivon, että ne herättävät ajatuksia ja että pidät niistä.

Huomiseen :)

LASTEN PARATIISI

Ennen lapset pantiin kitkemään rikkaruohoja, mutta nykyään moni lapsi saa pihalleen kokonaisen leikkipuiston. He eivät voi kuvitellakaan, että joku raasu on joutunut kitkemään rikkaruohoja.

Leikkipuisto muuttuisi erityisen sadunhohtoiseksi kun aurinkoisella paikalla kasvaisi kokonainen satumaailma (pioni ’Fe´erie’). Keijut (keijunkukka, keijunmekko, keijunruusu), haltiat (haltijankukka), peikot (peikonpähkinä, peikkonauhus, peikonkakkara, kääpiökuusi ’Peikko’) ja jättiläiset (’Six hill’s giant’) voisivat kasvaa sulassa sovussa Lumikin (verhoangervo ’Lumikki’, ruusu ’Schneewittchen’), Tuhkimon (peittopaju ’Tuhkimo’, jättikurpitsa ’Cinderella’), Asterixin (peruna ’Asterix’) ja Peter Panin (patjarikko ’Peter Pan’) seurassa.

Ruusu 'Schneewittchen' eli Lumikki

Eikä satumaailma ole oikea satumaailma ilman amerikantaikapähkinää. Taikuutta toisivat myös velhot (höyhenpensas ’Velho’, loistopäivänhattu ’Green Wizzard’). Poikalapset eivät varmasti panisi pahakseen, jos puutarhassa kasvaisi vielä viikinkilaiva (haltiakukka ’Viking Ship’) ja jokunen merirosvokin (tarhapäivänlilja ’Crimson Pirate’).

Loistopäivänhattu 'Green Wizzard'

Omat lapsemme eivät saaneet omaa leikkipuistoa, mutta kyselin sentään heidän toiveitaan puutarhan suhteen. Tuolloin kolmevuotias kuopuksemme sanoi: ”Raparparperi ja kivejä ja tietä, uima-allas ja vielä kukkia.” Myöhemmin hän tarkensi toivomuslistaansa. Toiveiden puutarhassa kasvaisi pitsaa, salaattia, herneitä, mansikkaa ja mustaviinimarjoja, mustikoita, omenoita ja päärynöitä. 

"Raparparperissä" riittää hämmästelemistä.

Pitsan siemeniä en saanut tilattua mistään. Nyt nimiluetteloja selatessani huomasin, että voisin sen sijaan tarjota hänelle tortillalastuja (kuunlilja ’Tortilla chips'), muffineita (hammasheisi ’Blue Muffin’), luumuvanukasta (korallikeijunkukka ’Plum Pudding’), marmeladia (keijunkukka ’Marmalade’), makeisia (keijunkukka ’Caramel’, tomaatti ’Candy Berry’, pensaspuolukka ’Red Candy’, leimu ’Candy’, pioni ’Candy Stripe’, tuoksuatsalea ’Ribbon Candy’) ja suklaata (runkotomaatti ’Chocolate Cherry’, sormustinkukka ’Chocolate’, värililja ’Chocolate Canary’, rönsyakankaali ’Chocolate Chip’, suklaakirsikka…). 

Espressoa (gladiolus ’Espresso’, kurjenpolvi ’Espresso’) ja cappuccinoakin (petunia ’Cappuccino’, keijunkukka ’Cappuccino’) löytyy, mutta ne taitavat olla enemmän aikuisen makuun. Lapset saavat toki tilkkasen maistiaisiksi. Voi, voi, pitsaa ei vaan vieläkään ole jalostettu.

Lapset voisivat ilahtua myös eläinlaumasta ympärillä. Näitä eläimiä ei tarvitsisi pienimpienkään pelätä. Lastenjuhlan yhdeksi ohjelmanumeroksi voisi järjestää kilpailun: yhdistä oikea eläin ja kasvi. Löydätkö hämähäkkikukan, perhosorvokin, elefanttiheinän, kukonharjan, jänönhännän, tiikerililjan ja leijonankidan? Harmi vain, että nämä kaikki eivät kuki yhtä aikaa.

Eläimiä löytyy hiirenvirnasta elefanttiheinään, niin hyönteisiä (perhosorvokki, kirjoperhoskukka, törmäkukka ’Butterfly Blue’, koiruoho, ampiaisyrtti), hämähäkkieläimiä (hämähäkkikukka) kuin nilviäisiäkin (kotilokukka). 

Lemmikkieläimistä löytyvät koira (koiranheisi, koiranruusu, koiranhammas, koiranheinä, koiranköynnös), kissa (kissanminttu, kissankello, kollinminttu, mirrinminttu) ja hevonen (hevoskastanja) ainakin. 

Mirrinminttu jättipoimulehtien edessä.

Kotieläimistä löytyisi kana (peltokanankaali) ja kukko (kukonharja, kukonkannus) sekä härkä (härkäpapu, häränsydän), vuohi (vuohenjuuri, vuohenputki) ja sika (siankärsämö). 

Valittavana olisi kotimaan metsän eläimiä: hirvi (hirvenkieli, hirvenjuuri), kauris tai peura (kauriinkello, peurankello), karhu (karhunköynnös, karhunlaukka), susi (sudenporkkana), ahma (kuunililja ’Wolverine’), kettu (revonpapu, ketunleipä), jänis (jänönhäntä, jänönvihma), majava (keltamajavankaali), hiiri (hiirenporras, hiirenvirna, kuunlilja 'Blue Mouse Ears') ja sammakko (konnantatar).

Kuunlilja 'Blue Mouse Ears' on pienin kuunlilja, jonka tiedän.

Villieläimiäkin löytyy pienen eläintarhan verran: apina (apinankukka), tiikeri (tiikerililja, tiikerikaunosilmä), leijona (leijonankita), pantteri (pantterililja) ja gorilla (tulppaani ’Gorilla’). Meren eläimiä ei löydy kovin montaa, mutta skorpioni ja kalat (värimintut ’Scorpion’ ja ’Fishes’) sentään.

Tiikerililja 'White Twinkle' ei nyt oikein tiikeriä muistuta, mutta on aivan ihana.

Leikkisää päivän jatkoa itse kullekin!

HETKI SINISELLE

Silmäilen sinisen värikarttaa. On asuurinsinistä*, vedensinistä, kyyhkysensinistä,  mustikansinistä, yönsinistä ja ultramariininsinistä**. Löytyy kuninkaallista sinistä, safiiria, paratiisinsinistä, akvamariinia***, liikenteensinistä, laivastonsinistä, satamansinistä ja myrskynsinistä. Onpa siellä laventelinsinistä, talvionsinistä, sinikellonsinistä ja lobeliansinistäkin. Sinisiä on aivan loputtomiin. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että löytyy myös Fazerin sininen, joka on patentoitu väritavaramerkki Suomessa.

Ruiskukansininenkin löytyy. Tämän huikean kauniin kuvan löysin hakusanalla cornflower eli ruiskukka. Olisiko tämä kuitenkin tarhaneito? Tämä kuva ei siis ole itse ottamani, vaan Pixabay-sivustolta ilmaiseksi julkaistavaksi saatu.

Suljen hetkeksi silmäni ja mietin,

mitä minulle tulee mieleen sinisestä.

Sininen on lempivärini. Pidän erityisesti sinisen vaaleista ja heleistä sävyistä. Pukeudun mielelläni siniseen, käytän sitä sisustuksessa ja se on yksi puutarhani kolmesta pääväristä vihreän lisäksi. Suljen hetkeksi silmäni ja mietin, mitä minulle tulee mieleen sinisestä. Jos sinä haluat kokeilla, mitä mielleyhtymiä sinulle tulee sinisestä, tee se nyt ennen kuin jatkat lukemista. Kerron nimittäin kuvan jälkeen, mitä minulle tuli mieleen ja mitä sinisestä yleisesti ajatellaan.

Kevätkaihonkukka. Todellakin, sinisessä voi olla ripaus kevätkaihoa, unelmia ainakin.

Mieleeni tulee ihana arki, turvallinen olo, taivas, veden välke, ihana vilvoittava tuuli, rauha, lempeys, rakkaani siniset silmät.

Yleisesti sinistä pidetään luottamusta herättävänä värinä. Siksi ei olekaan yllättävää, että poliisit ja lentokoneen henkilöstö pukeutuvat siniseen. Sininen mielletään viileäksi ja etäiseksi. Sitä pidetään myös rauhoittavana värinä.  Ei siis ihme, että YK:n lippu on sininen. Kirjassaan Värien puutarha Jouko Rikkinen kuvailee sinistä kevyeksi ja rauhalliseksi väriksi, mutta sanoo siniseen liittyvän myös haikeaa surumielisyyttä.

Mielenkiintoista, kuinka yhdenkaltaisia mielikuvia väri herättää. Luottamus, rauha, viileys. Minulle viileys merkitsee miellyttävää viileyttä vastakohtana paahtavalle helteelle. Surumielisyyttä en sinisessä tunnista. Ehkä jokin tumma, murrettu sininen voisi ilmentää surua.

Rotkolemmikkiä on sekä vihreä- että kirjavalehtisenä.

Monet niistä lajikkeista,

joita mainostetaan sinisiksi,

osoittautuvat lopulta violeteiksi.

Sinistä rakastavalle puutarhaintoilijalle väri tuottaa joskus vähän päänvaivaa. Sinisiä kukkia ei ole mahdottoman paljon. Monet niistä lajikkeista, joita mainostetaan sinisiksi, osoittautuvat lopulta violeteiksi. On niitäkin, jotka ovat sinisiä ja violettiin vivahtavia kukintansa eri vaiheissa. Paikan valo-olosuhteet ja vieruskaveritkin vaikuttavat.

Siperiankurjenmiekka 'Blauw' on mielestäni aika puhtaansininen, mutta saa jossain kukintansa vaihessa myös violettia vivahdetta. Violettien kurjenmiekkojen seurassa se näyttää heleänsiniseltä.

Kauneimmat siniset kukat puutarhassani ovat keväällä kukkiva rotkolemmikki, sinne tänne kylväytyvä puistolemmikki, melko varjoisassa viihtyvä kevätkaihonkukka, voimakkaansininen helmililja, pieni sinililja, hennon vaaleansininen unelmatädyke, upea loistotädyke ’Royal Blue’, nimensä mukaisesti taivaansininen jaloritarinkannus ’Summer Skies’, vuori- ja ruiskaunokki, vuorikaunokin sininen kyläkurjenpolven maatiaislajike, itsestään kylväytyvä tarhasarviorvokki, siperiankurjenmiekat 'Blauw' ja ’Blue King’, sinilaukka, yksivuotinen pallerokiurunkukka ja vaaleansininen sinipellava.

Jaloritarinkannus 'Summer Skies' kukkii vielä myöhään syksyllä.

Sinipallo-ohdakkeet ovat kauniin harmaansinisiä. Kuunliljan nuppuisista kukista saa harmaansinisen säväyksen leikkokimppuun.

Sinipallo-ohdakkeita ja kuunliljan nuppuja pioneiden, koreakärsämön, poimulehden ja muratin seurana.

Jouko Rikkinen luettelee Puutarhan värit -kirjassaan kukkia, jotka ilmeisesti ovat melko puhtaansinisiä, ainakin osan aikaa:

• aika heleänsiniset siperiankurjenmiekat ’Blue Moon’, ’Heavenly Blue’ ja ’Perry’s Blue’, pikkukurjenmiekat ’Azurea’ ja vaaleansininen ’Blue Denim’
• matalakasvuiset Belladonna-ryhmän ritarinkannukset ’Capri’, ’Piccolo’ ja ’Völkerfrieden’, Elatum-ryhmän ritarinkannukset vaaleansininen ’Blue Skies’ sekä sinivalkoiset ’Blue Bird’ ja ’King Arthur’
• tähkätädyke, loistotädykkeet ’Royal Blue’, ’Shirley Blue’ ja ’True Blue’, tummansininen matala mätästädyke
• sinisalvia ’Blue Angel’
• lehtosinivuokko, posliinihyasintti, lumikurjenmiekka, kevätkurjenmiekka, melko talvenarat hyasintit ’Blue Jacket’, ’Delft Blue’ ja ’Peter Stuyvesant’
• tummansininen iisoppi, yrtti-iiso ’Blue Spike’
• katkerot
• vaaleansininen hohtopiikkiputki
• sinivaleunikko
• yksivuotiset vaaleansininen sinisievikki, syvänsininen kellohunajakukka, laventelinsininen aitohunajakukka, helppohoitoinen sinikohokki, leikoksikin sopiva sinivarjo, sinilobelia sekä kaunis tarhaneito, joka saattaa sopivissa oloissa kylväytyä itsekseen

Pellava on helppo kasvatettava. Se saattaa kylväytyä itsekseenkin.

*Asuuri tarkoittaa taivaansineä varsinkin kirkkaana kesäpäivänä. Sen nimi tulee latinankielisestä sanasta lapis lazuli, joka on voimakkaan sininen kivi/puolijalokivi. Lapis lazuli on ollut ja on edelleenkin maailman kallein värimateriaali.

**Wikipediasta löysin tällaista tietoa: ”Ultramariini on eräs sinisen värin sävy sekä väriaine. Sana ultramariini tarkoittaa merten takaa. Oltramarino oli alun perin tekninen termi, joka viittasi moniin tuontitavaroihin, ei ainoastaan väriaineisiin. Väri valmistetaan puolijalokivestä nimeltä lapislatsuli (lasuurikivi).”

***Akvamariini on jalokivi. Sen latinan kielestä tuleva nimi tarkoittaa merivettä.

Pallerokiurunkukassa on pieni violetti vivahdus, mutta puutarhassa se näyttää mielestäni silti selvästi siniseltä.

Tiedätkö sinä muita selvästi sinisiä, ei siis sinililoja kukkia, joita voisit suositella muillekin?

LÖYTÖRETKEILIJÄNÄ

Puutarha on kuin matka, jonka ei toivoisi päättyvän koskaan. Monta askelta on täytynyt taivaltaa ennen kuin on päässyt näköalapaikoille. Kartan – tai puutarhasuunnitelman – mukaan parhaimmat näköalapaikat ovat vielä edessä päin.

Vaikka tällä puutarhamatkalla on lomafiilis, aurinko ei paista aina – tai paistaahan se, mutta pilvet ovat edessä. Lainaan muutamia pätkiä puutarhapäiväkirjastani.

Kuva on vuodelta 2014.

On olemassa niitäkin päiviä, jolloin puutarhanhoito tuntuu jotenkin… ei niin hauskalta. Se on esimerkiksi sinä päivänä kun kovalla työllä tekemäni vesiallas osoittautuu muotopuoleksi, veden pinta täyttyy siitepölystä ja mistä lie.

Nautinto kolmen pionin saamisesta maahan

muuttuu raastavaksi epävarmuudeksi.

Samalla kevätpäivän ihana sää muuttuukin yhtäkkiä syksyisen koleaksi ilmaksi, jolloin tuulee niin kylmästi, että pitää käydä vaihtamassa shortsit pitkiin housuihin ja silti jäätyy. Silloin nautinto kolmen pionin saamisesta maahan muuttuu raastavaksi epävarmuudeksi: entäpä, jos maa ei olekaan riittävän läpäisevää näille kolmelle ja onnistunko tappamaan kaikki seitsemän 29 euron hybridiä, jotka pitkän veivaamisen jälkeen aamulla tilasin. Sinä päivänä epävarmuus hiekan ja hevosen lannan määrästä suorastaan raastaa mieltä. Missään ei mainittu, että laitetaanko lantaa kourallisia vai lapiollisia.

Tuohon laudan kohtaan ne 'My Love' -hybridit on tarkoitus istuttaa. Kuva on vuodelta 2014.

Sinä iltana tuulee niin kovasti, että kasvuharsoja on vaikea saada pysymään paikoillaan katkomatta versoja ja pelottaa, paleltuvatko kasvit kylmänä yönä. Asiaa ei yhtään auta se, että sinä samana päivänä nuorimmaiseltamme murtuu käsivarsi ja käsi joudutaan leikkaamaan ja kipsaamaan seuraavana päivänä.

Pieni poikani nukkuu jo,

eikä minun tarvitse murehtia.

Sitten sinä samaisena iltana kun haikeana mietin pientä poikaani mieheni kanssa sairaalassa, katson vesiallasta yläkerran parvekkeelta. Kun oikein kuvittelee, se ei olekaan ihan niin muotopuoli. Iltakymmenen jälkeen tuuli tyyntyy ja lämpimän suihkun jälkeen olo on mukava. Pieni poikani nukkuu jo, eikä minun tarvitse murehtia. Luen muistiinpanoistani, että ’The Bowl of Beauty’ kukoisti Poukantiellä aikamoisessa savimaassa, vaikka olin pannut maahan turvettakin. En siis ollut istuttanut sitä kaikkien sääntöjen mukaan, mutta hyvin se kasvoi ja kukki. Niinhän monet kasvit tekevät hoidostani huolimatta.

– Äiti, me sahattiin sulle nää saavin pohjat, pojat huikkaavat ovelta. Pääsen pian istuttamaan niihin ruusuja.

Onneksi säät vaihtelevat. Maisemat muuttuvat. Auringonlaskua seuraa uusi päivä. Aurinko nousee taas.

Eilen kirjoitin puutarhurin murheista. Tänään olikin sitten aivan päinvastainen, iloinen ja puuhakas päivä. Aamu oli kylmä. Oli niin kylmä, että lapset lähtivät pipot päässä kouluun, vaikka on meneillään jo viimeinen kouluviikko. Nuorimmainen oli Joukon kanssa sairaalassa. Aamulla tuntui kurjalta odottaa pojan nukutusta, leikkausta ja heräämistä. Kun leikkaus oli onnistunut hyvin, olikin sitten helpottunut ja kiitollinen olo. Ehkä päivästä tuli sen takia onnellinen päivä.

Aamulla tiskipöydän siivoaminen

tuntui ihmeen kiinnostavalta,

mutta ulos oli mentävä.

Aamulla tiskipöydän siivoaminen tuntui ihmeen kiinnostavalta, mutta ulos oli mentävä, sillä minulla oli paljon istutettavaa. Jos ei tällaisena päivänä istuttaisi, niin milloin sitten? Oli kylmää ja sateista, siis ihanteellinen istutusilma. Puin fleece-vuorillisen takin ja lämpimät sukat saappaisiin. Tuntui hyvältä olla ulkoilmassa, vaikka vähän väliä ripotteli vettä. Työhanskat kastuivat, mutta puhtaita ja kuivia hanskoja riitti ja kädet pysyivät kohtuullisen lämpiminä.

Mahoniat ovat jo maassa. Tuijan ajattelin istuttaa sinkkisaaviin.

Kun pääsin vauhtiin, sain ihmeitä aikaan. Istutin niin mahonian, iirikset, kullerot, ohdakkeet kuin esikotkin. Kylvin salaatit. Valmistelin isoa pionipenkkiä hyvälle mallille. Tein parsapenkin istutusta vaille valmiiksi. Ehdinpä vielä ajaa muutaman kauhallisen maatakin kaivonrenkaan ympärille. Panin loput tuet paikoilleen syysleimuille ja pioneille sekä vein kuoriketta katteeksi.

Lasten iltapuuhien aikaan vielä istutin loput mustikat, keräsin kasvuharsot ja tiilet pois. Piha näytti siistiltä ja melkein valmiilta. Illan päätteeksi pesin vielä kasvuharsot ja nipun sateessa kastuneita työhanskoja koneessa. Oli ihanaa mennä suihkuun ja miettiä miten paljon piha onkaan mennyt eteenpäin, vaikka kova työhän siinä on. Iltamyöhällä sain vielä istahtaa hetkeksi puutarhapäiväkirjani äärelle. Miten onnellinen olinkaan!

Suojelin luonnonmustikoita ja istutin niiden lähelle vielä pensasmustikoita.

Minun puutarhamatkani ei suinkaan ole äkkilähtö tai valmiiksi pureskeltu pakettimatka. Se on paremminkin suurenmoinen löytöretki. Seikkailu, josta ei vaivoja ja vastuksia puutu, mutta ei puutu myöskään huikeita löytöjä ja elämyksiä.

Se on kulkemista läpi ryteikköjen.

Tätä matkaa ei hujauteta lentokoneella. Se kuljetaan askel askeleelta kivikkoista polkua, pitkin viheriöivää nummea, pitkin kimaltelevan veden rantaa. Välillä varpaat uppoavat kuumaan hiekkaan, toisinaan märkään saveen. Se on kulkemista läpi ryteikköjen aamuauringon hohteessa ja auringonlaskun sinertävässä valossa. Kun sitten hiki otsalla, ruusun raapimin käsivarsin saapuu jalat painavina näköalapaikalle, vaivat pyyhkiytyvät pois. Illalla nukkumaan käydessä haaveilee jo seuraavan päivän taipaleesta.

Ruusu 'New Dawn' lokakuisena aamuna palkitsee vaivat.

Kirjoitin tämän jutun Mantelilaakson Susannan (A whisper from the almond valley -blogista) kysymyksen inspiroimana. Susanna kirjoitti: ”Olisi mukavaa lukea pihan historiaa, miten siitä on muovautunut juuri tämä ihana puutarha.” Kiitos kivasta kysymyksestä, Susanna! Aihepiiri on loputtoman inspiroiva.

Lämpimästi tervetuloa lukijakseni, Blue Tit! Muistan sinun  aiemmin kommentoineen jotain juttuani – kiva :) Toivottavasti viihdyt täällä edelleen.

PALA MEIDÄN TARINAA

Katajakujan puutarhan tarina on aika ihmeellinen. Meidän mielestämme Vesilahti oli liian syrjäinen paikka meille ja Narva oli täysin poissuljettu laskuista. Aivan liian kaukana. Tosin vuoden voi asua ihan missä vaan, joten ahtauduimme vuokrakaksioon Narvan keskustaan – seitsemän henkeä ja firma.

Narva on pikku kylä Vesilahdella, Tampereen eteläpuolella. Kirjoittelin Narvasta täällä.

Olimme myyneet talomme Seinäjoella ja olimme aikeissa rakentaa talon melko lähelle Lempäälää. Kyläläiset olivat ystävällisiä. Yksi pyysi poimimaan marjoja, toinen toi lämpimäisiä, kolmas tarjosi luumuja ja omenoita, neljäs raparperia. Kylätiellä vastaantulijat tervehtivät. Kauppias palveli sydämellisesti. Kauppa, koulu, kirjasto ja terveysasema olivat kävelymatkan päässä.

Kun toinen sanoi sen ääneen,

oli toisella jo vastaus valmiina.

Olimme, mieheni ja minä, toisistamme tietämättä alkaneet katsella ikkunasta näkyvää tonttia sillä silmällä. Kun toinen sanoi sen ääneen: ”Mitäpä jos kysyttäisiin, olisiko tuo tontti myytävänä”, oli toisella jo vastaus valmiina. Tontti järvinäköalalla oli todellakin myytävänä ja me ostimme sen. Osoitteen ja talomallin vaihdos sopi talotehtaalle ja niin päädyimme kauas Narvaan. Aiemmin ostamamme tontti pantiin myyntiin.

Talo valmistui aikanaan ja me muutimme näköetäisyyden päähän. Talo ei ollut unelmiemme talo, mutta sen hetkiseen tilanteeseemme oikein sopiva. Meillä oli viisi pientä lasta, vanhin aloitti toisen luokan. Pian saimme vielä kuudennen lapsen. Aloin rakentaa ensimmäistä puutarhaani tasaiselle, puuttomalle peltotontille.

Onneksi sentään naapurin puolella kasvoi puita.

Ajelimme usein kesäiltaisin katselemassa kauriita. Eräällä tällaisella ajelulla totesimme mieheni kanssa yhdessä, että olisipa hienoa saada mökkitontti näistä maisemista. Olimme onnellisia kun maanomistaja suostui myymään meille palasen metsän laidasta. Silloin tällöin kävimme retkellä mökkitontilla ja haaveilimme, että jospa eläkepäivinä voisimme rakentaa sinne mökin.

Valkohäntäkauriilla on oma osuutensa meidän tarinassamme. Kuvassa poikani on valokuvaamassa niitä.

Lasten kasvaessa talo ja piha omakotialueella alkoivat tuntua pieniltä. Haaveilimme, että olisi ihanaa kun lapset saisivat enemmän tilaa leikkeihinsä. Saisivat rakennella majoja ja juosta metsässä. Pojille olisi kiva saada verstas. Verstas suunniteltiinkin, mutta juuri sinä päivänä kun rakennuslupahakemus piti jättää, mieheni sairastui. Ei pahasti, mutta sen verran kuitenkin, että lupahakemus jäi viemättä. Hakemusta oli turha jättää, sillä rakennusvalvonta jäi lomalle ja rakentaminen ei sen kesän aikana enää olisi onnistunut.

Mies oli ehdottomasti sitä vastaan;

eihän niin syrjässä kerta kaikkiaan voisi asua.

Niin sen pitikin mennä. Aloimme miettiä, että olisi ehkä sittenkin aika rakentaa toiveittemme talo. Olimme yksimielisiä siitä, että ryhtyisimme rakentamaan. Ehdotin, että rakentaisimme talon mökkitontille. Mies oli ehdottomasti sitä vastaan; eihän niin syrjässä kerta kaikkiaan voisi asua. Yksi asia oli varma: tontin pitäisi löytyä nykyisen koulupiirin alueelta, ettei lasten tarvitsisi vaihtaa koulua. 

Etsimme tonttia, mutta mieluisaa paikkaa ei vain löytynyt. En tiedä, mitä tapahtui, mutta miehestä alkoi tuntua, että voisimme sittenkin rakentaa mökkitontille.

Kuva mökkitontilta on vuodelta 2012.

Nyt oli siis suunta selvä, mutta… Emme voisi alkaa rakentaa ennen kuin talo olisi myyty. Löytyisikö sille ostajaa kun asuntokauppa on hiljentynyt? Mistä löytäisimme vuokra-asunnon rakentamisen ajaksi? Näin pienellä kylällä kahdeksalle hengelle sopivia vuokra-asuntoja ei vain ole ja asunnon pitäisi olla sisäilmaltaan ehdottoman terve. Suuria kysymyksiä vailla vastauksia. Emme voineet edes laittaa talon myynti-ilmoitusta, kun emme tienneet mihin sitten muuttaisimme.

Ajattelin perustaa puutarhan,

vaikka emme ikinä saisi rakennettua tänne.

Sinä syksynä tulin tänne tontille mukanani perennojen jakopaloja. Ajattelin perustaa puutarhan, vaikka emme ikinä saisi rakennettua tänne. Raivasin palan metsää kahden kuvitellun tien kulmaukseen. Annoin sille nimeksi Alkukulma.

Kasteluvesi uusille istutuksille piti tuoda mukana.

Kauriit juoksentelivat perennapenkkini läpi.

Istutin kukkasipuleita ja katselin puita, jotka olivat jo pudottaneet lehtensä. Ajattelin, että minulla on yhtä vähän ratkaisuja rakentamisen ja muuton suhteen kuin tuossa puussa on lehtiä. Sitten ajattelin, että onpa mielenkiintoista nähdä, miten Taivaan Isä on ajatellut asiamme järjestää. En miettinyt, en stressannut. Odotin vain.

Ystävänpäivänä meitä odotti iso yllätys: saimme tietää, että talollemme on ostajat. Ensin meille tuli puhelu parturilta. Parturissa käydessään Jouko oli syksyllä maininnut, että aiomme panna talomme myyntiin. Parturi oli jo jonkin aikaa puhunut asiasta tyttärelleen ja nyt hän uskaltautui kyselemään talon hintaa ja mahdollisuutta tulla katsomaan taloa. He ihastuivat taloomme oitis ja siitä alkoi jännityksen täyteinen odotus.

Meillä ei ollut aikaa hukattavaksi.

Meidän piti kaiken varalta alkaa jo suunnitella uuden talon rakennuttamista ja pyytää tarjouksia talotehtailta. Meillä ei ollut aikaa hukattavaksi, sillä monilla talotehtailla oli vuoden vilkkain myyntiaika käsillä. Jos viivyttelisimme, talon pystytys siirtyisi liian pitkälle. Meidän pitäisi päästä muuttamaan maaliskuussa.

Tulihan se kauan haaveilemamme rakennusaika.

Lopulta ketjureaktio alkoi rakentua pala palalta. Me teimme talokaupat ja saimme luvan asua entisessä talossamme maaliskuun loppuun asti. Sitten oli kiire vahvistaa uuden talopaketin osto, mutta jännityksemme ei päättynyt tähän. Kehitysvammainen veljeni ja hänen Rose-koiransa olivat tulleet meille lomalle tammikuussa. Helmikuun aikana veljelleni tuli halu muuttaa meille kokonaan.

Meidän piti miettiä koko taloasia uusiksi.

Kun veljeni vahvisti päätöksensä muuttaa meille, meidän piti miettiä koko taloasia uusiksi. Talomalli, josta olimme pyytäneet tarjoukset, oli yhdeksälle hengelle liian pieni. Teimme nopeasti ratkaisumme ja vaihdoimme talomallia niin, että veljellenikin riittäisi oma huone. Aikaa ei ollut montaa päivää, sillä talotehdas odotti viestiämme. Ellemme me vahvistaisi talopaketin ostoa, he antaisivat sen tietyn pystytysviikon muille emmekä me enää ehtisi saada taloa valmiiksi määräajassa. Viimeisenä mahdollisena päivänä entisen talon myynti oli selvä ja me ilmoitimme hyväksyvämme tarjouksen. Me saimme huokaista helpotuksesta.

Elokuussa talotehtaan rekat ajoivat tontille. Talo alkoi nousta. Kun työmiehet asensivat kattoa, minä istutin tulppaaneita ja krookuksia.

Kaikille riitti puuhaa.

Maaliskuussa pääsimme muuttamaan. Lastasimme loput tavarat autoon viimeisenä mahdollisena päivänä viisi tuntia ennen kuin määräaika kului umpeen.

Minä en usko sattumaan tai kohtaloon. Minä ajattelen, että Taivaan Isä halusi järjestää tämän asian näin.

Tämän jutun kirjoitin Mantelilaakson Susannan (A whisper from the almond valley -blogista) kysymyksen inspiroimana. Susanna kirjoitti: ”Olisi mukavaa lukea pihan historiaa, miten siitä on muovautunut juuri tämä ihana puutarha.” Kiitos, Susanna, mukavasta kysymyksestä! Oli kiva sukeltaa muistoihin. Tämä ei ollut suoranainen vastaus kysymykseen, mutta palaan siihen vielä.

SAISIKO OLLA ORANSSIA?

Opiskeluaikanani vuokra-asunnossani oli kirkkaanoranssi lankapuhelin. Puhelin oli opiskelijalle ihana ylellisyys, ei itsestäänselvyys. Silti inhosin sen räikeää väriä. Yhtä paljon inhosin myös kirkuvanoranssia haitariovea. Fiskarsin sakset, ne oranssipäiset, sai sentään laatikkoon piiloon.

Fiskarsin sakset, ne oranssipäiset,

sai sentään laatikkoon piiloon.

Kun viimeksi ostin uudet silmälasit, myyjä ojensi niille kuuluvan kotelon. Kotelon yläpuoli oli voimakkaan pinkki ja alapuoli oranssi. Olin jo kysymäisilläni toisen väristä koteloa, mutta sitten ajattelin: ”Väriä elämään!” Aloin pitää siitä kotelosta.

Terveellistä oranssia.

Ensimmäisenä oranssista tulevat mieleeni tietyöt ja varoituskartiot sekä Osuuspankki, Posti, halpiskaupat ja Hankkijan lippis. On vaikea ajatella oranssia rakkauden tai onnellisuuden värinä kuten Itä-Aasiassa. Sen sijaan jos heitän nuo mielikuvat sivuun ja katselen kirkkaanoransseja kukkia, väri viestiikin elämäniloa. Voisin melkein kuulla niiden iloista naurua. Läheltä liippaa onnellisuutta, sittenkin.

Värien sävyillä ja voimakkuudella sanotaan olevan suurempi merkitys kuin sillä, mikä väri on kyseessä. Tämä siperianunikon pehmeä, juuri ja juuri erottuva oranssi sopisi mielestäni hyvinkin rakkauden väriksi.

Tiikerililjat halusin ehdottomasti valkoisina.

Yleensä olen vain ohittanut oranssit kukat ajattelematta mitään. Ne eivät ole käyneet juuri edes mielessä. Tiikerililjat halusin ehdottomasti valkoisina. Yksi oranssi perenna meillä kuitenkin on: päivänlilja ’Kartano’, jonka ostin vahingossa luullen sitä vaaleanpunaiseksi. Se saa lähtöpassit. Edellisessä puutarhassani kasvatin kehäkukkia siemensekoituksesta, jossa oli myös oransseja sävyjä.

Kehäkukat kylväytyivät mielellään.

Meni vuosia, ennen kuin huomasin puutarhamme olevan täynnä oranssia. Huomasin jopa nauttivani siitä. Se tapahtui tänä syksynä. Rusokirsikka, marja-aronia, pihlajat, Grönlanninhanhikit, lamohietakirsikat, kurjenpolvet ja amerikkalaiset pensasmustikat leiskuivat oranssin sävyissä. Ahmin niiden kirkkaita sävyjä.

Kurjenpolvi

Oranssien kukkien sanotaan sopivan vaaleanvihreän tai kellanvihreän seuraan, esimerkiksi siperianunikot ja kultatyräkki ovat sopusointuinen pari.* Sitä ajatellessa tekee ihan mieli kokeilla. Samoin oranssi kirkkaankeltaisen ja valkoisen seurassa alkaa vaikuttaa houkuttelevalta. Vaaleanpunainen niiden seurana toisi kiinnostavan lisän. Olen nähnyt tuon kolmikon tulppaanikimpuissa ja yhdistelmä todellakin toimii. Sen sijaan oranssi vastavärinsä sinisen tai lilan seurassa ei saa minua innostumaan, vaikka oranssin sanotaan siinä seurassa näyttävän erityisen heleältä.*

Voi käydä niinkin, että jonakin syksynä löydän itseni istuttamasta

oranssien, keltaisten, valkoisten ja vaaleanpunaisten tulppaanien sipuleita.

Eiköhän syksyn kellanoranssi värikylpy riitä vuoden tarpeisiin. Oransseja perennoja tuskin tarvitsen – ellei sitten muutamia unikoita… En sano, etten koskaan hanki oransseja kukkia. Koskaan ei voi tietää. Voi nimittäin käydä niinkin, että jonakin syksynä löydän itseni istuttamasta oranssien, keltaisten, valkoisten ja vaaleanpunaisten tulppaanien sipuleita. Tai jospa keväällä ostaisin pussillisen siperianunikoiden siemensekoitusta.

Kehäkukka

Tämä tuli mieleeni kun mietin Riitin kysymystä: ”Suositko tietyn värisiä kukkia pihassasi, onko joku väri ihan no-no?” Kysymyksen alkuosaan palaan myöhemmin. Kiitos, Riiti, ihanasta kysymyksestä! Jännä nähdä, mitä puutarhassani vielä tulee tämän jutun myötä tapahtumaan.

Tervetuloa lukijakseni, Luomulaakson Maria! Toivottavasti saat iloa jutuistani ja kuvistani.

*Jouko Rikkisen kirjasta nimeltä Värien puutarha. Teos käsittelee puutarhan kasveja huomattavan monipuolisesti. Se on yksi puutarhakirjojeni käytetyimmistä teoksista.

KOTIHIIRI MATKOILLA

Nuorena matkustelin maailman ääriin ja mitä eksoottisempi paikka, sitä parempi. Halusin käydä Kuala Lumpurissa, koska sillä oli hauska nimi eikä siitä siihen aikaan tiedetty paljoakaan. Haaveilin junamatkasta Kiinaan ja vaikka minne. En voinut käsittää sitä, että jotkut viihtyvät vain kotona tai kotimaassa. – Mihin sitä kotoaan lähtisi, sanoivat. Maailmahan on täynnä mitä mielenkiintoisimpia paikkoja: viidakkoja, suurkaupunkeja, pikku kyliä, aavikoita...

Nyt käsitän.

Minusta on tullut kotihiirien kotihiiri.

Nyt käsitän. Minusta on tullut kotihiirien kotihiiri. Jossain sentään käyn, mutta nautin kotiaskareista, maaseudun rauhasta, hiljaisuudesta. 

Kesäaikaan saatamme tehdä päiväretkiä lähiseudulle. Kohteena on usein jokin siirtolapuutarha, kartanon puutarha tai taimiston näytepuutarha. Silloin tällöin saamme kutsun juhliin.

Nautin siirtolapuutarhojen sadunomaisesta tunnelmasta.

Perheen kanssa teemme viikon lomareissun. Silloin tarvitaan kotimies, joka hoitaa niin koiran, kissat, kanat kuin kaninkin ja pitää taloa pystyssä. Pyrimme järjestämään hänelle mahdollisimman lokoisat olot. Lähtiessämme siivoamme talon keittiön kaappeja myöten, jotta olisi viihtyisää. Toivomme tänne suosiollisia säitä. Puutarhassa ei tarvitse tehdä muuta kuin korkeintaan kastella ruukkukukat ja laittaa sadettimet päälle, jos sattuu olemaan helteistä. Robotti hoitelee nurmikon leikkuun. Huonekasvit pärjäävät viikon omin päin.

Renki aloittaa työt minuutilleen sovittuna aikana.

Kitken enimmät sieltä täältä.

Kaikkea en edes yritä, se olisi liian iso urakka.

Viikon aikana puutarhassa ehtii tapahtua paljon. Kotiin palaajia on vastassa yhä vihreämpi puutarha, uusia kukkia, mutta myös rikkojen armeija. Se ei minua haittaa, se kuuluu asiaan. Sitä paitsi, on taas ihanaa olla kotona ja päästä puutarhaan. Kun matkatavarat on purettu, heilun puutarhassa pari päivää ämpärin kanssa. Kitken enimmät sieltä täältä. Kaikkea en edes yritä, se olisi liian iso urakka. Sitten on taas hyvä jatkaa siitä, mihin ennen reissua jäin.

Etualalla kukkivat Ranskantulikukka ja loistosalvia.

Between Rikkaruohoelämää -blogista kysyi: ”Kuka hoitaa puutarhaa silloin, kun sinua ei huvita, et ehdi tai olet matkoilla tms. vai siedätkö hoitamatonta puutarhaa?”

Hoidan isoa puutarhaamme pääasiassa yksin, joten minun on vain siedettävä hoitamatonta puutarhaa, ellen itse jaksa huhkia. Useimmiten huvittaa kyllä, mutta ellei huvita, niin sitten ei. Toisena päivänä sitten. Onneksi mies auttaa kastelemisessa, niin mitään katastrofia ei ehdi tapahtumaan, vaikka aina en puutarhaan ehtisikään. Ja se ruohonleikkuurobotti, minun renkini, on helpotus ihan parhaasta päästä.

Pioni 'Jan van Leeuwen' kuten muutkaan pionit eivät onneksi tarvitse mitään palveluja.

Kiitos, Between, kivasta  kysymyksestä! Siihen oli mukava vastata.

Sydämellisesti tervetuloa, Vilma, Kivisen Vilman piha -blogista! On aina ilo saada uusia lukijoita. Toivottavasti viihdyt täällä.

SURU KUULUU ELÄMÄÄN

– Kuoleman päästää lähelleen myös se, joka ottaa itselleen lemmikin, Kirsi Haapamatti kirjoittaa uudessa kirjassaan Kiehtovat kotieläimet Kohtaamisia maatilalla. Esittelin tuon ihastuttavan kirjan täällä.

Minulla oli onni omistaa lempeä ja suloinen rottweiler nimeltään Natalia.

Jäin miettimään tuota lausetta. Nuorempana minulla oli hevonen, vuohia, koiria ja kissoja. Olisin pitänyt myös kanoista, mutta mahdollisista kukonpojista luopuminen tuntui liian vaikealta.

Viimeisenä oljenkortenamme

lasten paranemiseksi

oli luopua koiravanhuksista.

Sain nauttia eläinten antoisasta seurasta. Vuodet kuluivat. Tuli monia luopumisia. Sitten tuli se aika, että oli enää vain koirat Olivia ja Natalia. Pienet lapsemme sairastelivat astmaoireita ja viimeisenä oljenkortenamme lasten paranemiseksi oli luopua koiravanhuksista.

Minä monta päivää itkeneenä ja rakas Olivia mitään tietämättömän onnellisena kainalossani.

Muutto toiseeen kotiin ei tullut kysymykseen. Ne olivat niin kiintyneitä perheeseemme, etteivät olisi sopeutuneet uuteen paikkaan – jos edes sellainen olisi kahdelle vanhalle ja isolle (dalmatialainen ja rottweiler) koiralle löytynyt. Erottamattomille ystävyksille.

Dalmatialainen oli vuoden vanhempi rottweileria ja siksi pomo. Ne olivat aina yhdessä.

En voinut tuottaa koirilleni

sellaista ikävää vanhuudenpäiviksi.

Ne olivat joskus viikon hoitopaikassa hoitajan kotona. Toinen ei sillä aikaa syönyt, toinen ei kakannut. Jos olin muutaman päivän pois kotoa, kuten esimerkiksi vauvaa synnyttämässä, Olivia oli niin masentunut, että miestäni kävi aivan sääliksi. Yleensä iloinen ja hymyileväinen koira vain makasi onnettomana. En voinut tuottaa koirilleni sellaista ikävää vanhuudenpäiviksi.

Pikku Natalia, iso kooltaan, mutta ikuinen pikku"sisko" Olivialle.

Muistan ne raskaat päivät ennen eläinlääkärille menoa. Kyyneleet tulevat vieläkin silmiin. Päätin, etten enää koskaan ota lemmikkieläintä. Halusin säästää itseäni.

Lasteni takia olin valmis tekemään tuon raskaan päätöksen.  Ja nyt allergioiden väistyttyä olen lasteni takia ollut valmis ottamaan uusia lemmikkejä.

Hänellä oli mukanaan pieni äreä koira.

Elämä ei kuitenkaan ole pelkästään omia valintoja. Kehitysvammainen veljeni halusi muuttaa meille ja hänellä oli mukanaan pieni äreä koira. Niin Rose tuli taloomme. Kirjoitin Rosesta viimeksi täällä. Äkäisestä pikkukoirasta tuli lopulta sopuisa ja suloinen.  Ja arvaatte varmaan: äärettömän rakas.

Rose on yksitoistavuotias. Jo nyt tekee kipeää ajatella aikaa, jolloin Rosea ei ehkä ole.

Tytär halusi kanoja ja minä suostuin. Sitten tuli kaksi kania, jotka olivat kipeästi vailla uutta kotia. Lopulta haimme kotiimme vielä kaksi kissanpentua, Onnelin ja Reetan.

Meidän kanalassa alkoi tapahtua ikäviä asioita.

Surulta emme ole voineet välttyä. Varsinkin kanalassa voi sattua yllättäviä tilanteita. Puolitoista vuotta sitten meidän kanalassa alkoi tapahtua ikäviä asioita. Kerroin niistä jutussa Raasusta ritariksi. Kerroin kuinka meidän oli annettava ihana Silvis-kukko ja muutama kana uuteen kotiin. Surullista, tottakai. Meille jäi kaksi kukkoa ja muutama kana. Murheet eivät siihen loppuneet.

Viuhti – ei enää mikään raasu, vaan ihana ritari.

Eräänä päivänä kirjoitin päiväkirjaani:
Tuntuu pahalta, ihan hirveän pahalta. Meidän on lopetettava Kaustinen, sillä se on käynyt ikävästi Viuhtin kimppuun. Kun näin verta seinissä, tiesin, ettei muuta vaihtoehtoa ole.

Tämä odottaminen on kamalinta...

Olimme tehneet nopean päätöksen. Olimme helpottuneita kun eräs ystävällinen mies tuli nopeasti ja vei Kaustisen. Tiesin hänen käsittelevän eläimiä taitavasti ja lempeästi. Tiesin, että Kaustinen sai niin nopean kuoleman, ettei se edes hoksannut mitään.

Ihana mieheni ymmärsi tunteeni

ja hoiti tilanteen sen jälkeen

kun oli moneen kertaan varmistettu,

että hän osaa osoittaa oikean kukon.

En voinut olla paikalla tuolloin. Ihana mieheni ymmärsi tunteeni ja hoiti tilanteen sen jälkeen kun oli moneen kertaan varmistettu, että hän osaa osoittaa oikean kukon. Arvaapa, missä minä olin silloin? – Tyttäreni kanssa yläkerrassa itkemässä.

Sitten alkoi helpottaa. Viuhti lakkasi tärisemästä. Se oli vielä selvästi varuillaan, mutta illalla se näytti jo paljon rennommalta. Oli ihanaa nähdä kuinka se joi vettä Myyn kanssa yhtä aikaa samasta kupista. Vein herkkuja. Viuhti sai rauhassa syödä. Kaikki alkoi mennä raiteilleen. Vielä myöhään katsoin ikkunasta kuinka Tiuhti ja Viuhti olivat asettuneet orrelle vierekkäin. Voi, miten suloista!

Niin ikävää kuin Kaustisesta luopuminen olikin, se oli viisas ratkaisu. Seuraavana päivänä kääntyi kanalan elämässä uusi sivu. Nyt kaikki kanat kuopsuttelevat pitkin päivää, kylpevät niin, että tuhka ja turve pöllyää ja elelevät sovussa ja rauhassa. Nyt niitä on ihana seurata. Nyt näkee niiden nauttivan olostaan!

Viuhti tepastelee lattialla koko päivän. Välillä se astuu kanan, mutta aina se ei onnistu. Silloin se vain luovuttaa ja antaa mennä. Yrittää kohta uudelleen, mutta ei astu väkisin. En vielä tänään kuullut Viuhtin kiekuvan, mutta ehkä huomenna…

Ne kuopsuttavat ja kuopsuttavat. Sitten illalla Viuhti ja Tiuhti asettuvat vierekkäin orrelle. Nyt ne voi huoletta jättää nukkumaan.

Viuhtia kohteliaampaa kukkoa saa hakea. Syöttää kaikki herkkupalansa rouvilleen ja toteuttaa heidän vaativimmatkin pesätoiveensa.

Tämä tuli mieleeni kun Tuula Maalaiskaupungin piha –blogista kysyi järjestämäni arvonnan yhteydessä: "Onko joku asia, josta et missään tapauksessa halua kirjoittaa?" Ajatttelin, että tämä ikävä tarina Kaustisesta on sellainen. Sitten huomasin, miten paljon Haapamatin kirja oli vaikuttanut minuun. Antanut vertaistukea. Lohduttanut. Ehkäpä voisin tällä jutulla lohduttaa jotakuta toista, sillä suru on melkein väistämättä eläinten pidon se toinen puoli.

ISÄINPÄIVÄN ILOKSI

Isäinpäivän iloksi kokosin muutamia lasten juttuja vuosien varrelta.

Kaksivuotiaamme oli kova soittamaan "kännykällä", jonka virkaa teki soittimen kaukosäädin. Eräänä päivänä hän kertoi ruokapöydässä: ”Pappa tulee. Mää toittanu.” Poika oli aivan varma, että pappa (250 km päästä)  tulee juuri sinä päivänä käymään, koska oli soittanut papalle.

Pappa meni onkimaan lapsille vaaralliseen paikkaan, jyrkän lossilaiturin reunalle. – Missä Niila on, tyttäreni kysyi. Vastasin Niilan olevan papan kanssa vaarallisella kohdalla. – Onneks Niila on papan kanssa. Jos pappa hukkuu, niin Niila voi sitten sanoo hukkuko pappa vai ei, viisivuotias selitti.

Seitsenvuotias tyttäreni kysyi papalta, suostuisiko tämä olemaan joulupukkina. – Eikö tilattaisi aivan oikea joulupukki, pappa ehdotti. – Sen tilaus maksaa, tyttö vastasi topakasti.

Pioni 'Buckeye Belle'

Jouko ja minä olimme ulkona puutarhassa juttelemassa naapurin pariskunnan kanssa.  – Iiisäääää, nelivuotias poikamme huusi terassilta. – Mitä asiaa sinulla on, Jouko kysyi. – Mull’ on pitkät kynnet, poika vastasi. Naapurin pariskuntaa nauratti kovasti tuo tärkeä asia.

Jouko-isä oli lähdössä Helsinkiin koulutukseen ja aikoi olla siellä yhden yön. Lasten iltarukouksen lopuksi sanoimme: ”Varjele isän huominen Helsingin matka!” Viisivuotias tyttäreni jatkoi siihen: ”Varjele isän matka, ettei tule kolareita ja jos tulee niin varjele, ettei isä kuole. Mutta jos isä kuolee, niin ilmoita siitä meille!”

Kehäkukka 'Snow Princess'

Olin tehnyt Joukolle ostoslistan ruokakauppaan. Kolmi- ja nelivuotiaat lapsemme olivat löytäneet listan pöydältä ja täydentäneet sen omilla merkinnöillään. Listaan oli sinne tänne kirjoitettu: LELUJA, NUKE, MOPO, KNÄ (nelivuotiaan käsialalla) sekä muutamia kirjainsarjoja, joita en osannut lukea (kolmivuotiaan käsialalla). Kun isä alkoi katsella listaa kotona, pikkuveli ilakoi vieressä isosiskolle: ”Se varmaan tuo ne, kun se luulee, että äiti on ne kirjoittanu!”

Viisivuotias poikani sanoi isälleen: ”Mä tykkään susta avaruuden kauheesti!”

Pioni 'Henry Bockstoce'

♥

Sydämelliset onnittelut

omalle isälleni,

lasteni isälle

ja

kaikille isille!

♥

Pioniunikko