MINUN ORKESTERITEOKSENI

Kirjoitin joskus puutarhasuunnitelmia miettiessäni: ”Tekisinkö tuosta tyhjästä alueesta suloisen sonaatin, konserton vai jopa sinfonian? Duurissa vai mollissa? Mitä jos yhdistäisin siihen kukkakimpun kaunottaret? Hmm... nopea alkusoitto krookuksilla, sitten tulppaanien hidas osuus. Sitten tulee scherzo. Scherzon pitää olla leikkisä… vaikkapa pussillinen siperianunikoita: keltaisia, valkoisia ja punaisia. Vai olisiko konsertto sittenkin parempi?”

Suuruudenhullua, eikö totta?

Pitkien pohdintojen jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että sävellyksestäni tulee – ei enempää eikä vähempää kuin – kuusiosainen sinfonia concertante. Suuruudenhullua, eikö totta? Orkesterisävellykseni on vielä vähän vaiheessa, mutta katsotaanpa mitä teokselleni nyt kuuluu.

Loistotädykkeelle en ole vielä säveltänyt soolo-osuutta, vaikka tämä ihana perenna ansaitsisi sellaisen ehdottomasti.

Kyseessä on siis opus No. 1 G-duuri. Luonnehtisin sen sävelkieltä kukkaisaksi, melodiseksi ja harmoniseksi. Perinteisesti sinfoniat ovat kolmi- tai neliosaisia, mutta tuskinpa siitä kukaan suuttuu, jos minun orkesteriteoksessani on kuusi osaa. Kaikki teoksen osat sisältävät huomattavan määrän improvisaatiota.

Sinfonia concertantehan on konserttomainen teos, jossa on kaksi tai useampia soolosoittimia sekä tavanomainen orkesteri. Teokseni soolosoittimet ovat krookukset, iirikset, pionit, jaloritarinkannukset, päivänliljat, syysleimut ja ruusut. Niitä säestävät tädykkeet, kullerot, poimulehdet, kurjenpolvet, kuunliljat, havut ja monet muut mitä ihastuttavimmat perennat, pensaat ja puut.

Se soitetaan siis nopeasti

sekä suloisesti ja vienosti.

Teoksen ensimmäinen osa, alkusoitto, alkaa krookusten herkänsuloisilla sävelillä. Sen tempomerkintänä on Allegro dolce. Se soitetaan siis nopeasti – pari viikkoa kestävä kukinta tuntuu aivan liian lyhyeltä ajalta – sekä suloisesti ja vienosti.

Krookus 'Jeanne D' Arc' ja valkokirjokanukka, maanpeitteenä peittokurjenpolvi

Tämän osan alkupuoliskolla saadaan kokea valkoisten krookusten ja valkokirjokanukan punertavien versojen herkkä duetto. Tämän jälkeen seuraavat kevätkaihonkukkien kaihoisat sävelet. Niiden suloisensinisiä säveleitä säestävät vihertyvät koivuangervot, arovuokot, jouluruusut, valkoiset ruusuleimut sekä kukkivat hedelmäpuut.

Teoksen seuraava osa aloitetaan välittömästi

ilman taukoa edellisen päättymisen jälkeen.

Tästä siirrytään attacca subito toiseen osaan. Se siis tarkoittaa, että teoksen seuraava osa aloitetaan välittömästi ilman taukoa edellisen päättymisen jälkeen. Sävellystyössäni olen pyrkinyt siihen, että tämä toistuu kaikkien osien kohdalla.

Toisen osan tempomerkintänä on Andantino grazioso. Se esitetään siis viehkeästi, mutta hieman andantea liikkuvammalla eli rauhallista keskivertotempoa nopeammalla tempolla. Tämän osan solisteina ovat iirikset. Minulla iiristen kukinta kestää kunnolla ainakin viitisen viikkoa, joten nautintoa riittää, vaikka niiden aika on lyhyempi kuin esimerkiksi päivänliljojen tai jaloritarinkannusten.

Siperianiiris 'Blauw' on suosikkini. Rakastan sen ihanan vaaleansinistä väriä.

Iiriksiä säestävät lupiinit, unikot, kurjenpolvet, loistosalviat ja kuunliljojen vaihtelevanvihreät suuret lehdet.

Kuten edellisessä osassa, nytkin siirrytään seuraavaan osaan attacca subito. Kolmannen osan alkupuolen tempomerkintänä on Presto ma non troppo eli nopeasti, mutta ei liian nopeasti sekä Molto vivace eli hyvin elävästi. On totta, että pioni kukkii vain parisen viikkoa, mutta kukinta on niin runsas ja täyteläinen, ettei se tunnu menevän kuitenkaan liian nopeasti. Sitä paitsi kukintaa pidentävät erot lajikkeiden välillä.

Pioni 'Jan van Leeuwen' ja jaloritarinkannus 'Summer Skies' sointuvat kauniisti yhteen.

Tämä osuus on erittäin vivahteikas. On mahdotonta löytää kahta samanlaista pionin kukkaa. Sama kukka voi olla viehättävä pieni malja ja aivan pian ylitepursuilevan runsas kermakakku.

Tämä siis esitetään

leikkisästi ja eloisasti.

Keskivaiheilla tempomerkintänä on Con brio. Tämä siis esitetään leikkisästi ja eloisasti. Olen säveltänyt tämän osion erityisesti ’Jan van Leeuwen’- sekä ’Roselette’ -pioneille, joita säestävät keltaiset päivänliljat.

Pionit ’Jan van Leeuwen’ ja ’Roselette’, edessä kurkottelevat valkoisen tiikerililjan versot, takana loistaa päivänlilja.

Pionien osuus on intensiivinen, mutta vaikuttava. Siinä on syvyyttä ja soinnin rikkautta. Pionien lempeitä säveliä täydentää jättipoimulehtien tunteellinen sävelkieli.

Neljännen osan tempomerkintänä on

Largo maestoso eli hitaasti ja juhlavasti.

Lyhyestä kukinnasta huolimatta en jää itkemään pionien perään, sillä ennen kuin pionit ovat lopettaneet, ovat jaloritarinkannukset jo aloittaneet. Ne ovat teoksen neljännen osan upeat solistit. Neljännen osan tempomerkintänä on Largo maestoso eli hitaasti ja juhlavasti.

Rakastan tätä herkkää duettoa: jaloritarinkannus 'Summer Skies' ja kullero 'New Moon'.  

Jaloritarinkannusten kukinta on verrattain pitkä. Sitä säestävät kalpeankeltaiset ’New Moon’ –kullerot. Tässä vaiheessa sitä aina toivoo, ettei teos loppuisi ikinä.

Tämä esitetään Adagio affettuoso

eli hitaasti ja tunteikkaasti.

Viidennen osan solistit ovat päivänliljat ja syysleimut. Tämä esitetään Adagio affettuoso eli hitaasti ja tunteikkaasti. Päivänliljat ja syysleimut kukkivat kunnolla yli kuukauden. Päivänliljat aukaisevat kukkansa comodo assai eli sangen leppoisasti ja verkkaisesti. Vaikka kukka kestää vain päivän, kaikuvat pehmeät soinnut pitkään sen ympärillä, sillä kukkia aukeaa koko ajan lisää.

Etualalla päivänlilja 'Gentle Shepherd', taaempana pinkki syysleimu 'Elli' ja valkoinen kiiltoleimu. Tummanlila säväyttäjä on iiris 'Concord Crush'.

Niiden osuus huipentuu

tässä kuudennessa osassa.

Sinfonia concertanten finaalissa pääosassa ovat ruusut. Ne ovat olleet mukana jo teoksen toisesta osasta alkaen, mutta niiden osuus huipentuu tässä kuudennessa osassa. Ruusuja säestävät suloiset koreakärsämöt, törmäkukat, pensashanhikit ja tarhaiiso.

Ruusu 'New Dawn' kukkii uskollisesti pakkasiin asti.

Lumen kuorruttamat ruusunnuput

päättävät teoksen haikeansuloisesti.

Viimeisen osan tempomerkintä on Allegro assai eli sangen nopeasti ja Ritardando eli hidastaen. Joidenkin ruusujen kukinta on hyvin nopea kun taas jotkut ruusut tuntuvat kukkivan aina vain. Niiden runsain kukinta alkaa talvea kohti hiipua, mutta sitkeästi ne aukaisevat nuppujaan pakkasten tuloon asti. Lumen kuorruttamat ruusunnuput päättävät teoksen haikeansuloisesti.


Joskus muinoin osallistuessaan arvontaan blogissani Sarkku kysyi lempparikasvejani. Olen kirjoitellut tästä aiheesta ennenkin, mutta kysymys on aina yhtä kiinnostava. Kiitos kivasta kysymyksestä, Sarkku! Mieli muuttuu ja lempikasvit sen mukana, mutta jokin tai jotkin pysyvät. Onneksi et rajannut kasvien määrää, sillä kaikki jutussa mainitut kasvit ovat lempikasvejani ja paljon jäi vielä mainitsemattakin.

Muut lempikasvejani koskevat jutut löydät klikkaamalla Hieno rouva ja Mielikukkani ja Lempikukkani.

ILOJEN JA SURUJEN PUUTARHA

Puutarha – mikä oivallinen paikka itkeä ilosta, surra surunsa, haihduttaa huolensa, täyttyä toivosta, purkaa pettymyksensä, karkottaa kateutensa, tuntea tyytyväisyyttä, voittaa vihansa, pudottaa pois pelkonsa, unohtaa uupumuksensa, varastoida voimia, haudata harminsa, nauraa ja nauttia, omistaa onni!

Toivo elää.

Puutarhassa voi haaveilla, innostua, toteuttaa haaveitaan, nauttia toteutuneista unelmista, suunnitella suuria tai pieniä tai olla suunnittelematta. Elää hetkessä. Tuntea tunteensa. Avata aistinsa. Miettiä tai olla miettimättä.

Joitakin on lannoitettu

ripauksella huolia,

pettymyksiä tai pelkoja.

Minun puutarhani on minun näköiseni. Kasveja on kasteltu ilon ja onnen kyyneleillä. Joitakin on lannoitettu ripauksella huolia, pettymyksiä tai pelkoja. Monet on katettu toivolla.

Aivan kuin jätteet kompostissa, huolet, harmit, pelot ja pettymykset ovat muuttuneet muhevaksi mullaksi, kasvualustaksi jollekin aivan uudelle. Puutarha versoilee villejä ideoita. Se rönsyilee rakkautta. Voin nähdä arjen rakkauden tekoja kaikkialla. Sieltä nousevat toiveikkuuden taimet.

Puutarhaan on kerrostunut muistoja. Muistoja matkoilta miehen ja lasten kanssa. Muistoja yhteisistä hetkistä. Muistoja voitetuista vaikeuksista ja iloisista yllätyksistä. Muistoja toteutuneista toiveista.

Tämän pensashanhikin valitsimme kun kävelimme, mieheni ja minä, käsi kädessä taimitarhalla ja muistelimme aikaa kun lapsemme olivat pieniä.

Menen puutarhaan kun olen onnellinen. Onneksi yleensä olen. Kannoillani astelevat Onni, Ilona ja Rauha sekä Into ja Tarmo. Silloin puutarhapuuhat ovat juhlaa.

Rauha haluaa mukaan

ja menemme yhdessä kitkemään.

Jos mielessäni on jotakin ikävää, menen silloinkin puutarhaan. Rauha haluaa mukaan ja menemme yhdessä kitkemään. Joskus olen kitkenyt ämpärillisen tai kaksi ja huomaan, että Into ja Tarmokin ovat salaa liittyneet seuraamme. Tarmo ei aina tule. Ei haittaa. Silloin me vain hiljakseen kitkemme yhdessä Rauhan kanssa. Kiirettä ei ole. Ämpäri täyttyy toisensa jälkeen. Joskus alkaa sataa, mutta me vain kitkemme. Viimeistään sisälle mennessä huomaan Onnin ja Ilonan. He ovat palanneet.

Pioni 'Madame Calot'

Näitä mietiskelin kun Tuula Maalaiskaupungin piha –blogista kysyi jonakin syksynä kauan aikaa sitten arvontaan osallistuessaan: ”Vaikuttaako puutarhaan perheen tapahtumat, ilot, surut?” Kiitos mielenkiintoisesta kysymyksestä! Tähän ei ollut ihan helppo vastata, mutta kiinnostavaa kyllä.

Lämpimästi tervetuloa, uudet lukijani! Toivottavasti viihdytte blogini juttujen ja kuvien parissa.