PUUTARHAPÄIVÄKIRJANI MUN Lokakuussa

Lokakuun 2. päivä

Tasoittelen hiekan kauniiksi kumpareeksi vatiin. Sammaleet odottelevat vieressäni. Muuttolinnut huutavat, hanhia varmaan. Hakevat omaa paikkaansa muodostelmassa. Ah, tätä ihanaa syksyä!


Lokakuun 4. päivä

Keltaiset sadetakit täplittävät Sibeliuksen puistoa. Koululaisryhmä seisoo Sibeliuksen patsaan edessä kuuntelemassa opasta. Minä valokuvaan komeita kukkaistutuksia. Istahdan penkille ja nautin, kun Sibeliuksen musiikki alkaa soida. Hienoa!

Kuulen sivusta oppaan kertovan, kuinka Sibelius on tallettanut sammalta tulitikkurasiaan ja toisinaan haistellut sitä päästäkseen metsän tunnelmaan, sen tuulen huminaan ja lintujen lauluun. Oppilaat miettivät Suomen kansallislintua, -puuta ja -kasvia. He tunnistavat kuusia, mäntyjä, koivuja. Pojat hyppivät vaahteranlehtikasassa. Joku kerää tammenterhoja.

Soivat penkit ovat haluttuja istumapaikkoja. Lapset selvästi nauttivat musiikista. Ripottelee vettä ja paleltaa, mutta en malttaisi lähteä puistosta. Nuori Sibelius jää katselemaan vanhaa yläalkeiskouluaan.

Ennen lounasaikaa ehdimme pyörähtää katsomassa vanhaa sairaalamiljöötä. Hämmästyttävää, että vanhat rakennukset ovat yhä terveyskeskuksen käytössä. Tuntuu hyvältä, että kaikkea vanhaa ja arvokasta ei ole hylätty. Kaunis, hyvin koristeellinen rautatieasemakin on edelleen käytössä.

Verkatehtaan alue ja Pinellan puisto veden äärellä on viihtyisä. Ihanan syksyistä! 

Yksi tehdasrakennuksista kätkee sisälleen modernin ravintolan. Räsymatot pöydillä pehmentävät vaikutelmaa. Kylläisinä lähdemme kohti Aulankoa – tai oikeastaan Karlbergin kartanoa, sillä tuon historiallisen alueen rippeet minä haluan nähdä.

–Millaista olisikaan ollut kreivittären kävellä käsi kädessä Hugon kanssa täällä, sanon Joukolle Joutsenlammella. – Olisikohan Hugolla riittänyt aikaa sellaiseen, jatkan, oli varmaan omaisuudessa yllin kyllin huolehtimista. Tarinahan kertoo, että tuolloin Suomen rikkain mies, Hugo Standertskjöld, oli ihastunut puolalaiseen kreivittäreen, mutta sai rukkaset. Hugo eli elämänsä poikamiehenä. Ei varmasti ollut helppoa hänellä.

Ruusulaakson paviljonki on aika hieno. Kuvittelen tyhjään tilaan pöydän, tuolit, pöytäliinat sekä koristeet ja tietenkin herkut. Kyllä kelpaisi viettää aikaa täällä. Sen sijaan Onnentemppeli vaikuttaa karulta kivikkoisen mäen huipulla. Onnellinen saa olla se, joka ylipäätään pääsee kiipeämään rakennukseen.

Aurinko paistaa ja näyttää Aulangon parhaat puolet. Ruska ei ole vielä kunnolla alkanut, mutta täällä on silti kauniin syksyistä. Saan hyvät kuvat.

Matkalla Lepaalle huomaamme yllättäen tien läheisyydessä kauniita rakennuksia. Vanhassa punatiilitalossa on erilaiseksi mainostettu rautakauppa. Se täytyy nähdä. Nämä ovat vanhan Metsänkylän kartanon rakennuksia. Toden totta rautakauppa on näkemisen arvoinen, vaikka en olekaan vailla vanhan ajan sähkökatkaisijoita, kahvoja, lavuaaria, en edes luutia tai sinkkikauhoja.

Lepaan kartanon mailla, keltaisten rakennusten edessä, huokailen ihastuksesta. Kuvaan taloja ja niiden välistä pilkottavaa tuulimyllyä, seinää vasten kasvavia omenapuita, näyteistutuksia, hedelmäpuiden rivejä. Opiskelijat kiertelevät tunnistamassa kasveja.

–Tässä olis sulle vähän mallia, sanon Joukolle vanhoista navetan raunioista tehdyn pergolan äärellä, sinähän tykkäät pergoloista. Joukostakin rakennelma on hieno. Kappelin portti on vaikuttava, varsinkin sen kautta avautuva näkymä. Kaikkialla on kaunista ja siistiä. Kannatti tulla tänne.

–Onneksi alkoi sataa, kiusoittelen Joukoa kotimatkalla, olisi muuten menneet huolet hukkaan. Hän on eilen tutkinut säätiedotusta ja puhunut laajasta saderintamasta koko eteläisen Suomen yllä. Päivä on ollut pääasiassa aurinkoinen. Vasta Vesilahdella alkaa sataa.

Lokakuun 8. päivä

Alan jo pikkuhiljaa tottua siihen, että kalpea Viuhti tulee vastaan kuin kana. Kiinnostuneena kurkkii, mitä herkkuja minulla on sille. Iltaisin löydän sen pesästä. Floora vaikuttaa hämmentyneeltä, kun sen asema hierarkian ylimpänä kanana ja kukon kainaloisena on mennyt. Haikeaa, mutta ei enää surullista. Viuhti on ihana juuri sellaisena kuin on.


Lokakuun 9. päivä

Olen vetkutellut kukkasipulitilauksen kanssa. Kauppoja on niin monta. Hintojen vertailu on hankalaa. Valikoimat hupenevat. Vihdoin tänään se on tehtävä. Olen luvannut itselleni, että istutan muutaman pussillisen joka syksy. Ei tarvitse keväällä katua laiskuuttaan. Darwineita ehdottomasti. Ei ole paljon mistä valita, riittää kun on vaaleanpunaisia ja aniliineja. Niiden lisäksi jokunen vähän erikoisempi: pussillinen papukaijoja ja liljatulppaaneja. Harmi, että kevättähdet ovat loppuneet. Otan pussillisen krookuksia. Yhteensä sataviisi sipulia.


Lokakuun 12. päivä

Tampereen kauppahalli on yhtä tunnelmallinen kuin aina ennenkin. Vihannespuoti on kuin satukirjasta. 

Kukkapuoti pursuilee värikkäitä leikkokukkia. Ah! Tiskeillä on tarjolla tuoretta lihaa, kalaa, lounasta, tamperelaisia erikoisuuksia kuten pärämätsejä ja rievää, leipomotuotteita ja vaikka mitä. Minä valitsen huolella palan suklaakakkua.

Alkaa olla jo nälkä, mutta haluan virittäytyä 1900-luvun tunnelmiin käymällä katsomassa Wivi Lönnin suunnitteleman Olánin talon. Iloiseksi yllätyksekseni Palomäenkadulla onkin vieri vieressä toinen toistaan viehättävämpiä taloja. Päätämme palata ihailemaan Pyynikinrinteen taloja vielä joskus toisellakin kertaa.

 

On hyinen ilma. Umpijäässä yritän napata muutaman kuvan Talouskoulun pihalta ennen kuin astumme ravintola Wiviin sisään. 

Ensivaikutelma on kuin kouluruokalassa. Varsinainen ravintolasali on kuitenkin viihtyisä, ja päätämme jäädä. Ikkunapöydässä istuu vanha pariskunta keskustellen intensiivisesti. Kuvittelen, että hänhän voisi olla itse Wivi Lönn kollegansa kanssa työlounaalla.

Jatkamme samaa teemaa. – Että ihan paloasemaa katsomaan, naurahdan ajaessamme keskuspaloasemaa kohti. Harmi, ettemme pääse tuota kaunista rakennusta paremmin näkemään tietöiden takia.

Talvitakkikaan ei auta, kun Miladivan palatsin pihalla tuulee jäätävästi. Kiertelemme silti ruskan värittämässä puutarhassa ihailemassa ja ihmettelemässä. – Tänne täytyy tulla kesällä uudestaan, sanon Joukolle. – Ehdottomasti, hän vastaa.

Vielä on yksi Wivi Lönnin suunnittelema rakennus nähtävä: Lapinniemen kartano.    

Oliivipuut kutsuvat sisään kauniiseen, yli satavuotiaaseen taloon. Talo on saanut arvoisensa asukkaat: tehtaanjohtajan lukaalissa toimii Bypias-lifestylemyymälä.

Katselen alkuperäisiä kaappeja, portaikkoa, ikkunoita ja muita yksityiskohtia. Kahvilan vierestä pääsee sisäpihalle tunnelmalliseen puutarhaan. Puutarhassa on rappioromantiikkaa. Sisäpihalla syksy näyttää parhaimmat puolensa. Pää pyörällä kaikesta kauniista lähdemme ajelemaan päivän viimeistä etappia, puutarhamyymälää kohti.

Olen päättänyt tehdä vihreävalkoisen asetelman terassille. Niin kuitenkin käy, että vihreiden callunoiden ja valkoisen jouluruusun seuraksi ostoskoriin päätyy vaaleanpunaisia callunoita. Jouko ehdottaa kultasypressiä. No otetaan toki. Alkaa olla jo kiire kotiin ja pian alkavaan webinaariin, mutta äkkiä vielä muutama tulppaanisipulipussi ja pari pussia kevättähtiä. Onneksi löysin vielä.


Lokakuun 14. päivä

Jouluruusu harmaaseen ruukkuun, sen seuraksi vihreä calluna ja iso ämpäri sammalta. Ei, ei sittenkään, vaan pieni ämpäri sopii paremmin… Alku on aina yhtä hankalaa, vaikka tiedän, että syyskukat näyttävät hyviltä, miten tahansa ne yhdisteleekin.

Lokakuun 17. päivä

Ensimmäiset rohtokatajanoksat näyttävät upeilta harmaassa seinätelineessä. – Tästä tulee hieno, ajattelen, mutta itseluottamukseni karisee sitä mukaa, kun lisään uusia oksia asetelmaan. Asettelen villanukkajäkkärää, välivihreäksi havuja, muutamia pallo-ohdakkeita ja tähtiputkia. En ole ollenkaan tyytyväinen. Nyt on tauko paikallaan.

Palaan kukka-asetelman ääreen ja päätän purkaa koko helahoidon. Uudella innolla aloitan alusta. Tällä kertaa harkitsen joka oksan paikkaa niin kauan, että se näyttää hyvältä. Se tepsii.

Lokakuun 22. päivä

Vilkaisen nopeasti kanoja ennen kuin kyykistyn pehkuille Viuhtin viereen. – Missä Floora on, ihmettelen, miten kana voi kadota jäljettömiin? Mielessäni käväisee jo sellainenkin epärealistinen ajatus, että onkohan se livahtanut ovesta ulos.

Kyyneleeni tipahtelevat Viuhtin kuparinruskeille sulille, kun painan varovasti kasvoni sen selkää vasten. Kukko on syvässä unessa, mutta hengittää vielä.

Tuntuu hyvältä, kun Jouko tulee perässäni kanalaan. Lohduttaa. Hän löytää Flooran kaurapöntön ja seinän välisestä pienestä kolosta kovalta lattialta makaamasta. Voi Floora-ressukkaa! Tuo aina niin tomera ja mitään pelkäämätön kanarouva on selvästi järkyttynyt. Tunnen suurta myötätuntoa sitä kohtaan. Floora katselee Viuhtia ja minua kaukaa. Yrittää syödä, mutta ruoka ei maistu. Pitkän ajan päästä se uskaltautuu lähemmäs ja jää seisomaan viereeni. Seisoo ja katselee vuoroin minua ja kukkoa.

Silittelen Viuhtia hellästi. Olen vuosia yrittänyt totutella ajatukseen, etteivät kukot ole ikuisia. Ei siihen kuitenkaan ole tottunut. Nyt seitsemän vuoden aikajakso on päättymässä. Viuhtin sairastamisen aikana päädyin pitkän harkinnan jälkeen siihen, että annan kukon kuolla luonnollisesti, kun sillä ei ole kipuja. Voimat olivat heikot, mutta ruokahalu oli vielä eilen hyvä. Iloisena ja luottavaisena se tuli aina vastaan minua.

Minun täytyy välillä käydä syömässä ja lepäämässä. Avilla soittaa koululäksyksi saatua, Ilmari Hannikaisen kappaletta Mirrin hautajaiset. Tuo haikeankaunis sävellys sopii tähän hetkeen. Taivaalta leijailee suuria lumihiutaleita.

Jouko käy tarkkailemassa tilannetta. Floora nukkuu Viuhtin vieressä. Sydäntä riipaisee, kun Floora, Viuhtin kainaloinen kananen, joutuu luopumaan rakkaimmastaan.

Vuorotellen istun pehkuilla ja lepään sisällä. Iltapäivällä Viuhti on nukkunut pois. Kaikki kanat ovat ihan sen ympärillä. Koskettavaa!

Annan kanoille aikaa hyvästellä. Siivoan kikkareita, lisään vettä ja ruokaa. Nyt Flooralle maistuu ruoka. Kaikki kanat kuopsuttavat vähän. Myöhemmin, kun käyn kanalassa, kaikki kanat seisovat hartaina ringissä Viuhtin ympärillä, kaikkien katseet kukkoa kohti.

Viimeinkin kanat ovat nousseet orsille. Nostan Viuhtin syliini. Lähden Joukon kanssa otsalampun valossa kulkemaan metsän reunaa kohti. Jouko laittaa lakanaksi silkkipaperin ja peitoksi toisen. Minä asettelen päälle jouluruusun kukan ja syyssyrikän oksan. Jouko sytyttää kynttilän ja luo haudan umpeen. Asettelen vielä kimpun villanukkajäkkärää kummulle. Silmäni kirvelevät itkemisestä.


Lokakuun 23. päivä

Kanalassa on hiljaista. Vain Lilli piipittää vaimeasti. Niin kaipaan entistä iloista kälätystä. Yhdessä kanojen kanssa ikävöin ihanaa kukkoa. Mietin, miten ne pärjäävät ilman Viuhtia, kun toista samanlaista ei saa. Ei, vaikka kuinka haluaisin.


Lokakuun 26. päivä

Vien kanoille omenaa. Ikävä puristaa sydäntäni, mutta kanojen suruaika näyttää loppuneen. Ne juttelevat ja touhuavat taas, nahistelevatkin vähän. Arki alkaa palata uomiinsa, paitsi Flooralla, joka on tavallista vaiteliaampi.

PUUTARHAHARRASTAJAN MATKAVINKIT: TAMPERE (1) PUUTARHAKOHTEET

Tampereella on niin paljon nähtävää, että teen sieltä kaikkiaan neljä juttua. Tässä ensimmäisessä jutussa esittelen puutarhakohteita siirtolapuutarha-alueista palatsin puutarhaan. Eikä kannata odottaa ensi kesään: monet kohteet ovat varsin viehättäviä myös syksyllä ja talvella. Useilla ravintoloilla on kaunis terassi tai pihapiiri, mutta ne kaikki eivät mahtuneet tähän juttuun mukaan. Niitä esittelen myöhemmin. 

HATANPÄÄN ARBORETUM & PUISTOKAHVILA

Hatanpään arboretum on Tampereen helmi. Puisto on upea kaikkina vuodenaikoina.

Hatanpään kartanon alueella sijaitseva luonnonkaunis ja iso puistoalue on aivan Pyhäjärven rantamilla. Kartanon kupeessa on ruusutarha, joka puhkeaa täyteen kukkaansa myöhäiskesästä, heinä-elokuussa. Alueella toimii myös puistokahvila 1920-luvulla rakennetussa sairaalan entisessä saunarakennuksessa.

Puistossa on helppo liikkua pyörätuolilla.

Hatanpään puistokuja Tampere

Parkkipaikka on pieni ja paikka on suosittu, joten voit joutua etsiskelemään parkkipaikkaa.

MILAVIDA & PALATSIN PUUTARHA

Milavida nimi tulee venäjästä ja tarkoittaa sulomaisemaa, kaunista näköalaa. Maisema harjun laelta Näsijärvelle tosiaankin on kaunis, vaikka ei enää luonnonkaunis olekaan, kuten palatsin loiston aikoihin. Palatsi on upea ja sen puutarha näkemisen arvoinen, vaikka se lienee varjo vain entisestä. Labyrintti sentään on jäljellä. Vierailimme katsomassa ruskavärejä hyisessä tuulessa lokakuussa, mutta varmasti palaamme uudestaan kesäaikaan.

Palatsin rakennutti Finlaysonin omistajasukuun kuulunut Peter von Nottbeck. Peter ja Olga von Nottbeckin perheeseen syntyi neljä lasta: Iris (1895), Andrée (1897) ja kaksoset Alfred ja Olga (1898). Olga-äiti kuoli samana päivänä, kun kaksoset syntyivät. Vaikeudet eivät siihen loppuneet. Saatettuaan vaimonsa Lielahden sukuhautaan Peter von Nottbeck joutui selvittelemään keskeneräisen palatsinsa rakennusasioita, jotka eivät sujuneet kuten piti. Muun muassa rakennusurakoitsija oli mennyt konkurssiin. Keväällä 1899 Peter yllättäen kuoli umpisuolentulehdukseen. Palatsi jäi nyt neljälle pienelle orpolapselle, jotka asuivat Milavidassa palveluskuntineen.

Ajan kuluessa von Nottbeckit lähtivät Tampereelta yksi toisensa jälkeen ja palatsi myytiin Tampereen kaupungille 1905. Palatsista tehtiin museo. Kaupunki nimesi palatsin Näsilinnaksi.

Sisällissodan sytyttyä tammikuussa 1918 Tampere jäi punaisten haltuun ja he perustivat Näsilinnaan tukikohdan. Taloon oli osunut yli 4 000 ammusta tai sirpaletta ja lähes kaikki ikkunat, ovet ja kaakeliuunit olivat rikkoutuneet.

Näyttelyt avattiin yleisölle uudelleen 1920. Museo selvisi talvisodan pommituksista varsin pienin vaurioin. Seuraavalla vuosikymmenellä museotoiminta oli vilkasta ja sen uudet, modernit näyttelyt olivat esimerkkinä muille Suomen museoille. Museo suljettiin elokuun lopussa 1998 odottamaan peruskorjausta, joka siirtyi vuosi toisensa jälkeen.

Remontti alkoi vihdoin syksyllä 2013. Ensimmäisen kerroksen edustustilat palautettiin mahdollisimman tarkasti 1890-luvun henkeen. Palatsin sisätilaa hallitsee korkea eteishalli, jonka ympärille huoneet sijoittuvat. Ensimmäinen kerros oli tarkoitettu edustuskäyttöön, toinen kerros perheelle ja heidän vierailleen. Kolmannessa kerroksessa asui palvelusväki. Toisessa kerroksessa toimii nyt museo, ensimmäisessä museokauppa ja kahvila.

Mukaansatempaavan ääniopastuksen, aitojen esineiden, näyttävien pukujen ja näköisnukkien sanotaan takaavan kävijälle vaikuttavan näyttelykokemuksen. Sen uskon. Ehkä ensi kesänä käyn. Puistosta löytyy muun muassa suihkulähde, muistomerkki ja leikkipuisto.

Puistossa on leveät ja helppokulkuiset käytävät pyörätuolia ajatellen. Puisto on kuitenkin korkealla harjulla, joten korkeuserot ovat suuret.

Milavidanrinne 8 Tampere

p. +358 40 831 4054

Osoite on kahvilaan, mutta sen pihassa ei voi pysäköidä muuten kuin invakortilla. Palatsin pihalla on yksi invapaikka. Lähimmät pysäköintitalot kävelyetäisyydellä ovat P-Plevna, P-Näsinkulma ja P-Frenckell.

Yleisöopastukset sisältyvät museon pääsymaksuun. Myös puutarhassa on kesäisin opastuskierroksia.

KAHVILA MILAVIDA

Kahvila sijaitsee alkuperäiseen, 1800-luvun lopun henkeen kunnostetussa Milavidan palatsissa. Kahvilassa voi nauttia suolaisia ja makeita herkkuja tai ostaa liput museo Miladivaan. Kahvilasta löytyy myös kaksi terassia.

Milavidanrinne 8 Tampere

041 311 0535

Osoite on kahvilaan, mutta sen pihassa ei voi pysäköidä muuten kuin invakortilla. Palatsin pihalla on yksi invapaikka. Lähimmät pysäköintitalot kävelyetäisyydellä ovat P-Plevna, P-Näsinkulma ja P-Frenckell.

AHLMANEDU

Ahlmanin koulun säätiön eli AhlmanEdun pihapiiristä löytyvät Pirkanmaan perinnepiha, majoitusta tarjoava Kartano ja kahvila Tilapuoti. Perinnepihalle on kasvikuulutusten avulla kerätty perinnekasveja ja taltioitu pirkanmaalaista kasvi- ja puutarhahistoriaa. Omenatarhan vierestä löytyy kasvimaa ja laitumilla laiduntaa suomenkarjaa. Tämä on kiva käyntikohde.

Perinnepiha on kaikille avoin ja esteetön puutarha. Pihasta löytyy runsaasti parkkipaikkoja Ahlmanin Kartanon edestä.

Hallilantie 24 Tampere

0505056276

NEKALAN SIIRTOLAPUUTARHA

Nekalan siirtolapuutarha täytti 90 vuotta vuonna 2022, ja palstamäärältään se on maamme kolmanneksi suurin. Alue on kaunis pienine puutarhoineen. Vieraat toivotetaan tervetulleiksi alueelle läpi vuoden.

Muotialantie 43 Tampere

Alueelle on vapaa pääsy.

NIIHAMAN RYHMÄPUUTARHA

Niihaman ryhmäpuutarha sijaitsee Näsijärven rannassa. Siirtolapuutarha-alueella on 126 mökkiä/palstaa ja Siirtolapuutarhamuseo.

Siirtolapuutarhamuseo on avoinna kesäsunnuntaisin.

Luhtaankartanontie 39 Tampere

p. 040 724 9695

RAHOLAN SIIRTOLAPUUTARHA

Raholan siirtolapuutarha on viehättävä, vanha mökkialue rakkaudella hoidettuine puutarhoineen. Alueella on kiva kävellä ja katsella aidan yli kukoistavia palstoja ja ihmisiä puuhissaan. Alueelta saattaa saada innostusta omiinkin puuhiinsa.

Kaarilankatu 26 Tampere

LAPINNIEMEN ISÄNNÖITSIJÄN TALO & TAMPEREEN SALAINEN KAHVILA

Lapinniemen isännöitsijän talo (vuodelta 1912) on puuvillatehtaan johtajalle, Magnus Lavoniukselle tehty, arkkitehti Wivi Lönnin suunnittelema asuinrakennus. Lönn oli ilmeisesti Lavoniusten perhetuttu.

Asumiseen tarkoitettu rakennus on muutettu myöhemmin toimistokäyttöön. Rakennus on suojeltu. Rakennuksessa toimii ByPias- myymälä sekä kahvila nimeltä Tampereen salainen kahvila. Yläkerran sviitissä voi majoittua.

Ensimmäisenä huomion kiinnittävät kauniit vaatteet ja muut myytävät tuotteet, mutta huomaa myös talon alkuperäiset kaapit, portaikko, kapea wc:n ovi ja muut kauniit yksityiskohdat.

Talo sekä takapihan puutarha on upea kokonaisuus, hieman rappioromanttinen. Vierailin siellä lokakuussa ja kokemus oli vaikuttava.

Lapinniemenranta 4

PUUTARHAHARRASTAJAN MATKAVINKIT: SEINÄJOKI

Päivitetty 6.12.2023

Seinäjoki mainostaa Alvar Aaltoa näyttävästi matkailusivuillaan, mutta puutarhakohteita täytyy osata etsiä. Onneksi niitäkin Seinäjoelta löytyy ja matkasta jää tosi hyvä fiilis. Varsinainen puutarhaharrastajan paratiisi Seinäjoki ei ehkä ole, mutta puutarhakohteet ovat sitäkin omaleimaisempia. Puutarhakohteiden lisäksi olen vinkannut historiallisia kohteita, pari hyvää ravintolaa sekä puutarhamyymälän, jos sattuu tarvitsemaan matkamuistoja tai tuliaisia.

ÖSTERMYRAN KARTANO ELI TÖRNÄVÄN KARTANOALUE

Vanha Östermyra, jota nykyään kutsutaan Törnävän kartanoksi, on mielestäni Seinäjoen hienoin nähtävyys, vaikka siitä on enää rippeet jäljellä. Kartanorakennus koivukujineen seisoo paikallaan. Jos hyvin käy ja kesäkahvila sattuu olemaan auki, pääsee kartanon loisteliasta sisustusta ihailemaan herkkujen äärellä. Jäljellä ovat myös kauniit vaaleanpunaiset rakennukset, jotka ovat pehtoorin tupa, käsityöläisten verstaat ja maalaisapteekki. Näyttävässä kivinavetassa toimii Etelä-Pohjanmaan museo. Kartanonpuistossa on rautaruukin ja ruutitehtaan rakennusten ja rakenteiden jäännöksiä.

Alueen läpi kulkee vilkasliikenteinen tie, jonka toisella puolella on ilmeisesti kartanolle kuulunut pienehkö rakennus. Noin kilometrin päässä on lisäksi Törnävän kirkko, joka on ollut kartanon mailla. Sen sijaan tien toisella puolella olevat punamultaiset hirsirakennukset eivät kuulu kartanoon, vaan ne on tuotu muualta. Ne näyttävätkin olevan eri paria kartanon rakennusten kanssa.

Östermyran kartanoalue on Seinäjoen vanha keskus. Myöhemmin keskusta muodostui rautatien ympärille noin kolmen kilometrin päähän. Kartanopuiston läpi virtaa Seinäjoki ja sen kosket. Saaren pohjoispuolella sijaitseva Ruutipuisto perustettiin luonnonsuojelualueeksi vuonna 1948.

Tutustutaanpa vähän Östermyran kartanon vaiherikkaaseen tarinan, niin ymmärrämme, miksi puutarhasta ei ole paljoakaan jäljellä.

Abraham Falander sai luvan rautaruukin perustamiseen Seinäjoen Tikkukoskeen 1798. Ruukin rakentamisen yhteydessä todennäköisesti perustettiin parhaille alueille ensimmäiset pienet kaalimaat eli kasvimaat ruukin työntekijöitä varten. Palstoilla viljeltiin nauriita, lanttuja, kaalia, sipulia ja perunaa. Gustaf Wasastjernan muutettua ruukin isännäksi viljelyyn satsattiin erityisen paljon. Keittiökasvien ohella viljeltiin myös kukkia ja koristepensaita. Punasipulia, punajuurta, pinaattia ja piparjuurta viljeltiin seuraavien vuosien aikana.

Vuonna 1825 alueelle perustettiin ruutitehdas. Työväelle rakennettiin asuntoja. Kartanon piha erotettiin tehtaan alueesta aidalla. Sisääntulotien päähän pystytettiin portinpylväät ja portti.

Gustaf Wasastjerna johti menestyksellisesti rauta- ja ruutitehdasta. Hän oli kiinnostunut nurmi- ja viljanviljelystä sekä puutarhanhoidosta. Östermyran puutarhan on täytynyt poiketa tavallisesta kaali- ja ryytimaasta, sillä puutarhaviljelysseura kutsui Wasastjernan jäsenekseen.

Wasastjerna ja Hedvig Mathilda Donner vihittiin avioliittoon v. 1848. Kerrotaan, että Mathildan tullessa alueelle ensimmäistä kertaa kartanoon vievä puistokuja oli koristeltu kuivatuin ruusun terälehdin. Tästä alkoi puutarhan ja puiston varsinainen kukoistuskausi. Puutarhaan lisättiin varsinkin ruusuja ja daalioita ja niistä tuli Mathildan suosikkikasveja. Puistoon valmistui kasvihuone, jota varten hankittiin 62 lasiruutua. Katto katettiin päreillä. Viiniköynnöslavakin rakennettiin. Puutarhaa kunnostettiin ja hankittiin työvälineitä. Kukkalaatikoita valmistettiin, siemeniä ja ruusupensaita tuotettiin Turusta ja jopa kolme palmuakin.

Koko piha-alue muotoiltiin 1800-luvun englantilaiseen tyyliin. Käytävien kaarteita myötäilivät matalat kumpareet ja tiheät kasvillisuussaarekkeet. Avoimet niityt ja nummet vuorottelivat tiheiden puu- ja pensasaarekkeiden välissä. Ylellisyyttä riitti, mutta kaikki on katoavaista.

Kuten muualla Suomessa, myös Östermyrassa elämä muuttui hallan ja katovuosien myötä. Ennen pitkää Gustaf Wasastjerna joutui vararikkoon pankkilainojen korkojen ja ystävien takausten vuoksi. Östermyra joutui pankin omistukseen, mutta onnekseen Gustaf Wasastjerna sai toimia tilanhoitajana kartanolla. Myöhemmin Östermyra myytiin Gustafin vanhimmalle pojalle, Albinille ja hetken aikaa elämä jatkui kuten ennenkin. Puiston kunnostamista jatkettiin.

Vuonna 1884 rautaruukin toiminta Östermyrassa päättyi. Myös ruutitehtaan toiminta hiipui ja pysähtyi viimein ruutisilinterin räjähtäessä vuonna 1888. Gustafin ja Mathildan oli lopullisesti luovuttava Östermyrasta. Kartano myytiin Henkivakuutusyhtiö Kalevalle. Seurasi useita omistajia, joiden aikana puutarha jäi ilman hoitajaa. Puutarha alkoi taantua, kukkatarha hävisi vähitellen pois. Vuonna 1900 uusi omistaja, ruotsalainen puutavarayhtiö hakkasi tilan metsät. Kartanon maat lohkottiin, palstoitettiin ja myytiin. Vuonna 1904 oli jäljellä ainoastaan 170 hehtaaria Wasastjernan aikaisesta 4000 hehtaarin maatilasta.

Jos ei ollut patruunan elämä aina auvoista, niin ei ollut talonpoikienkaan. Perimätieto kertoo, että talonpojilla oli 12 päivän velvollisuus työskennellä kartanolla. Ei kuulosta liian pahalta, mutta joku kartanonisäntä juoksutti talonpoikia kahdenkymmenen kilometrin päästä luokseen vain todetakseen, että tänään ei korjatakaan viljaa, tulkaa huomenna uudestaan. Näin saattoi tapahtua pitkän aikaa. Ei ihme, että talonpojissa heräsi viha.

Kun vuonna 1904 Östermyran kartano siirtyi Konstantin Törnuddin omistukseen, saaresta tuli Törnävän saari. Puistoalue ja puutarha saivat vähitellen uuden ilmeen. Törnävän saari sekä päärakennuksen ja maantien välinen alue olivat puistoa, mutta aluetta käytettiin osittain myös laitumena, ja puistokasvillisuus hävisi vähitellen. Vain Aleenintien koivukuja säilyi.

Törnudd testamenttasi kartanon Seinäjoen kunnalle. Vuosien varrella kartanoa käytettiin kokoustiloina, sotasairaalana, kunnantoimistona, äitiys- ja lastenneuvolan toimitiloina. Välillä siellä toimi luontaisparantola ja talouskoulu.

Seinäjoen kaupunki palkkasi kaupunginpuutarhuriksi Arvo Toivolan vuonna 1962. Hän aloitti kartanopuiston kunnostamisen ja laajennuksen suunnittelun ja tutki Törnävän saaren soveltuvuutta erilaisten tapahtumien järjestämispaikaksi. Kartanon joenpuoleinen puutarha entisöitiin 1800-luvun malliin vuonna 1979.

Nykyään puistoalueella kasvaa noin 1630 puuta ja 660 pensasta. Monet kartanon säilyneistä rakennuksista ovat Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseon toimi- ja näyttelytiloina. Törnävän saari on suosittu kesäinen juhlapaikka ja mm. Provinssirockin pitopaikka.

Alueella on helppo liikkua pyörätuolilla leveitä sorakäytäviä pitkin.

Törnäväntie 23 Seinäjoki
Osoite on Etelä-Pohjanmaan museolle, jossa on parkkitilaa. Sieltä on hyvä lähteä kävelemään ympäri aluetta.

 
TÖRNÄVÄN KIRKKO

Törnävän kirkon on alun perin rakentanut Venäjän valtio Östermyran ruutitehtaan ruutimakasiiniksi vuonna 1827. Myöhemmin makasiini päätettiin muuttaa kirkoksi ja kirkon rakennustyöt tehtiin seurakunnan yhteisin ponnistuksin ja uhrauksin tehtaan isännän Gustaf Wasastjernan johdolla.

Kirkko valmistui vuonna 1864. Kirkon kellotorni on alun perin ollut ruutimakasiinin vartiotorni, joka on ollut huomattavasti matalampi. Kirkon arkkitehtuuri muistuttaa lähinnä goottilaista tyyliä suippokaarisine ikkunoineen ja oviaukkoineen sekä koristeellisine saarnatuoli- ja alttarirakenteineen. Kirkkosalissa ja urkuparvella on istumapaikkoja yhteensä 550.

Kirkkotarhan vanhan kiviaidan portinpylväässä on Östermyran pruukin seppien valmistamana uhrilaatikko, jonka yläpuolella ovat sanat: ”Älä unohda köyhää koska sinulla on iloinen päivä. Anna mielelläsi niin sinulle myös annetaan.” Kellotornissa on kolme kirkonkelloa, joista kaksi on alkuperäisiä pronssikelloja.

Kirkko kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa. Jo matka kirkolle viehättävää kujaa pitkin on elämys ja itse kirkko on kuin Prinsessa Ruusunen -sadusta

Ruukintie 157 Seinäjoki
064184260 / Päivystävä vahtimestari
Avoinna tilaisuuksien yhteydessä.


RUUTIPUISTON LUONNONSUOJELUALUE

Ruutipuisto on pääosin lehtomaista kangasmetsää. Myös kuusia on runsaasti, ja siksi siellä vallitsee siimesmäinen tunnelma. Alue kuului aikoinaan ruutitehtaalle. Ruutipuisto on merkitty luonnonsuojelualueeksi vuonna 1948. Tuolloin puistoa nimitettiin Kruutipuistoksi.

Björkenheimintie 10

 
LIINAMAANTUPA PIHAPIIREINEEN

Törnävän kartanoalueen jakaa tie, jonka toisella puolella on Liinamaantupa piharakennuksineen. Punainen Liinamaantupa on täynnä 1800-luvun esineistöä (upeasti koristeltuja huonekaluja, reikäleipiä katossa ja käsitöitä), jotka kertovat talonpoikaselämästä. 1600–1800-luvun talonpoikaisrakennukset (Liinamaantupa, piharakennukset, Paapantupa, 1890-luvulta peräisin oleva kyläkauppa ja tuulimylly) on siirretty museoalueelle lähiseuduilta.

Törnäväntie 23 Seinäjoki
Osoite on Etelä-Pohjanmaan museolle (tien toisella puolella), jossa on parkkitilaa.

MYLLYSAARI

Vesitornin lähelle levittäytyvä puisto sijaitsee kauniilla paikalla Seinäjoen Mallaskosken rannassa. Sille tyypillisiä piirteitä ovat monipuolinen kasvillisuus, joki ja joen törmät. Puistossa on myös avokalliota. Kävelysiltaa myöten on helppo liikkua puistoon ja sieltä vanhan vesitornin kautta kaupungille. Myllysaaren sanotaan olevan yksi Seinäjoen kauneimmista ja käytetyimmistä puistoista.

Koskenalantie 1, Seinäjoki

VANHAN LÄÄNINSAIRAALAN ALUE

Lääninsairaala vihittiin käyttöön vuonna 1931 ja sairaalakäytössä se oli 1980-luvun puoliväliin saakka. Nykyisin rakennuksissa on ammattikorkeakoulun toimintoja sekä Musiikkiopisto ja Sibelius Akatemia.

Keskuskatu 32 Seinäjoki

 
TÖRNÄVÄN SAIRAALA-ALUE

Vanhan Törnävän piirimielisairaalan alue on kaunis ja mielenkiintoinen tutustumiskohde. Varsinkin Qr-koodilla saatava ääniopastus antaa runsaasti kiinnostavaa tietoa sairaala-alueella asuneiden työntekijöiden lasten näkökulmasta katsottuna.

Piirin alueen vihreät puistoalueet, metsäpolut ja historiallinen ympäristö muodostavat ainutlaatuisen kokonaisuuden. Alueella on aina arvostettu hyvinvointia, kulttuuria, omavaraisuutta ja yhteisöllisyyttä. Piirin yhteisö on 1920-luvulta alkaen järjestänyt alueella liikunta- ja hyvinvointitapahtumia sekä kulttuuria potilaille ja hoitohenkilökunnalle. Alue on ollut omavarainen leipomoineen ja puutarha-alueineen.

Alueella on mahdollista tutustua myös sairaanhoidon historiaan Sairaalamuseossa.

Björkenheimin puistotie 2, T D- talo Seinäjoki
Osoite on sairaalamuseolle, joka sijaitsee vanhan Törnävän sairaalan alueella.

KIVITALO

Seinäjoen keskustassa on pieneltä näyttävä kaunis kivitalo korkeiden kerrostalojen ympäröimänä. Talo näyttää pieneltä, mutta oikeasti se on kuitenkin kohtuullisen iso. En tiedä talon historiaa, mutta talo on yksinkertaisen kaunis. Varsinaista pihaa tai puutarhaa talossa ei juurikaan ole.

Matti Visanninkuja 8 Seinäjoki

 
KALEVAN NAVETTA & RAVINTOLA ÄÄRELLÄ

Taide- ja kulttuurikeskus Kalevan Navetan 130-vuotiaassa punatiilisessä navettarakennuksessa on esillä taidetta ja kulttuuria. Katutasosta löytyy käsityö- ja lahjatavaroiden erikoisliike Taito Shop sekä kahvila- ja lounasravintola Äärellä.

Ravintola Äärellä on viihtyisä, tyylikkäästi sisustettu paikka, jossa vanhaan ympäristöön on yhdistetty modernia hyvällä maulla. Tarjolla on herkullinen lounas, vähän erilainen kuin muualla. Tykkäsin todellakin.

Nyykoolinkatu 25 Seinäjoki


VALKOINEN PUU CAFE

Ihastuin kahvilan nuorekkaaseen, moderniin ja viihtyisään sisustukseen, vaikka olenkin enemmän nostalgisen tyylin ystävä. Tykkäsin myös maukkaasta lounaasta. Kaiken kaikkiaan kokonaisuus oli puutarhaharrastajan mieleen. Jo ulkona näyttävät kukka-asetelmat toivottivat meidät tervetulleiksi. Myös pöydillä oli pienet kukkamaljakot, mikä näytti tosi kivalta.

Kauppakatu 6B Seinäjoki
044–978 4683

RAVINTOLA VERSTAS

Tässä viihtyisässä, vanhan piirimielisairaalan entisessä verstaassa, oli todella herkullinen ja monipuolinen noutopöytä. Nautin salaatista niin paljon, että pääruoat jäivät maistelematta. Totesimme Joukon kanssa, että tänne tulemme ehdottomasti uudestaan.

Seuralantie 25 Seinäjoki

 
RAVINTOLA VARICKO

Tämä ravintola kuluu samaan yritykseen kuin yllä oleva Verstaskin, joten kiinnostaa kokeilla. 

Vaasantie 11 Seinäjoki

 
LAKEUDEN VIHERTAIMISTO

Lakeuden vihertoimiston perennavalikoima on melko laaja. Viherkasveja ja tarvikkeita heillä on myynnissä ympäri vuoden. En ole käynyt heidän uusissa tiloissaan, mutta aion käydä, kun on sopiva hetki. Aikaisemmin ainakin olen ollut tyytyväinen.

Ahteentie 51 Seinäjoki
p. 06 414630

PUUTARHAHARRASTAJAN MATKAVINKIT: HÄMEENLINNA

Hämeenlinna on paljon muutakin kuin Aulanko. Puutarhojen, puistojen ja vanhan arkkitehtuurin ystävälle Hämeenlinnassa on useita kivoja kohteita ja niiden taustalla mielenkiintoisia tarinoita. Lisäksi olen poiminut listalle pari kiinnostavaa kotimuseota sekä muraalin. Olen maininnut myös yhden kirpputorin ja muutaman ravintolan. 

Jos aikaa on, reissuun kannattaa ehdottomasti yhdistää käynti Lepaan kampuspuistossa Hattulassa. Tuon upean puutarhakohteen esittelen myöhemmin.

AULANKO

Hämeenlinna on tunnettu Aulangostaan ja sen laelta näkyvästä kansallismaisemastaan. Kansallismaiseman kerrotaan inspiroineen Hämeenlinnassa syntynyttä Jean Sibeliusta Finlandian säveltämiseen. Itseäni kiinnostaa luonnonsuojelualueeseen kuuluva, vuosina 1883–1938 rakennettu, englantilaistyyppinen puisto, jonka alkuperäisestä loistosta on vain rippeet jäljellä. Kohteen kiinnostavuutta lisää siihen liittyvä historiallinen tarina.

Asetehtailijana venäjällä varallisuutensa hankkinut ja myöhemmin takaisin Suomeen muuttanut, Suomen rikkain mies, Hugo Standertsjköld osti Karlbergin kartanon kesäpaikakseen. Pohjois-Esplanadin palatsissa talvet asunut Standertsjköld alkoi rakentaa aluetta keskieurooppalaiseen tyyliin rakastuttuaan puolalaiseen kreivittäreen, jonka kanssa toivoi pääsevänsä naimisiin.

Kartanon päärakennuksen ympäristöön tehtiin barokkivaikutteinen muotopuisto runsaine kukkaistutuksineen, palmuineen, kaktuksineen, suihkulähteineen ja kasvihuoneineen. Puistossa oli veistoksia, punahohtoiset simpukankuoret reunustivat puistokäytäviä. Ruohomatolla pilkahteli suuria lasipalloja. Vanajaveden kunnostettuun rantaan istutettiin yli kolmen kilometrin matkalle hopeapajuja. Alueelle istutettiin satoja erilaisia lajeja eksoottisia puita ja kukkia. Ruusuille oli varattu oma alueensa romanttisen Ruusupaviljongin viereen. Puistoon rakennettiin kalliolohkareista tehty Lemmenluola. Puistometsään tuotiin mm. saksanhirviä, riikinkukkoja, fasaaneja, kauriita, vuorivuohia ja joutsenia. 

Tarina kertoo, että saatuaan kesäkartanon kuntoon Hugo Standertsjköld lähetti Puolaan puhemiehen runsaine lahjoineen. Lahjat kyllä kelpasivat, mutta kaunokainen ilmoitti, ettei hän ikinä tulisi Itämeren pohjoispuolelle. Hugon kerrotaan eläneen poikamiehenä. Varallisuuttaan hän lahjoitti avokätisesti tahoille, jotka olivat lähellä hänen ammattialaansa, muun muassa Haminan kadettikoululle. Hänet on haudattu Janakkalan kirkon hautausmaalle.

Alkuperäinen kartanorakennus tuhoutui tulipalossa vuonna 1928. Sen paikalle on rakennettu Hotelli Aulanko. Harmi, että arvokas kokonaisuus on menty tärvelemään.

Jos haluat nähdä, mitä muuta Hugo Standertskjöld omisti näillä nurkilla, tutustu Metsänkylän kartanoon Hattulassa.

AULANGON RENGASTIE

Hotelli Aulanko: Aulangontie 93
Rengastie: Aulangonmetsäntie

Luonnonsuojelualueella kiertää yksisuuntainen, asfalttipäällysteinen rengastie, jossa autolla ajo on sallittu klo 8–23. Liikuntarajoitteiselle helpoin tapa on liikkua autolla rengastietä pitkin ja pysähdellä parkkipaikkojen ja nähtävyyksien (esitelty tarkemmin alla) kohdalla. Ihan joka kohteeseen ei ehkä pääse perille asti. Näkötornille johtavalla tiellä on sallittu ainoastaan huoltoajo.

Itse laitoin navigaattoriin hotelli Aulangon osoitteen ja kävin ensin katsomassa vanhan rakennuksen (vierastalo?)  hotellin pihapiirissä. Sitten ajoin Aulangontietä hieman eteenpäin, jossa oli Luontoliikuntakeskukseen viitat. En kääntynyt vasemmalle Luontoliikuntakeskukseen, vaan ajoin suoraan rengastietä pitkin. Nähtävyydet sijaitsivat sopivasti parkkipaikkojen kohdilla. Rengastien varrella on viisi pysäköintialuetta. Pysäköinti on sallittu vain merkityillä pysäköintialueilla. Luontopolkuja en testannut, koska tässäkin oli riittävästi hommaa. Alueella on suuret korkeuserot.

  
GRANIITTILINNA

Puistometsässä, Aulangon hotellin ja kylpylän puoleisella laidalla, sijaitsee jyhkeä Graniittilinna. Alun perin siihen rakennettiin kolme tornia, joista voi ihailla näköaloja Vanajaveden suuntaan. Nykyisin graniittilinnassa järjestetään lasten kesäteatteriesityksiä.

JOUTSENLAMPI  

Puistometsässä sijaitsee tunnelmallinen Joutsenlampi. Lammella asusteli aikoinaan joutsenperhe ja runsaasti muita vesilintuja. Lampea kiertää noin kilometrin mittainen polku, jonka varrella on merkittynä noin 50 eri puu- ja pensaslajia. Polun varrelta löytyy penkkejä ja pöytiä, vaikkapa omien eväiden nauttimiseen.

Polulla voi liikkua myös pyörätuolilla, mutta ei se ihan vaivatonta ole. Rengastien ensimmäiseltä parkkipaikalta on jyrkkä lasku alas lammen rantaan, ja puiden juuret tekevät kulun epätasaiseksi. Lammen ympäristössä kulku on helpompaa.

RUUSUPAVILJONKI METSÄLAMMEN ÄÄRELLÄ  

Alkuperäisistä rakennuksista romanttinen Ruusupaviljonki on jäljellä ja se onkin suosittu hää- ja kihlaparien valokuvauspaikka. Metsähallitus on kunnostanut paviljonkia alkuperäiseen asuunsa.

NÄKÖTORNI JA KARHULUOLA  

Aulangonvuoren näkötornista avautuvat hulppeat näkymät, mutta minulla ei liikuntarajoitteisena ole sinne asiaa. Yhteensä 322 rappusta on vähän liikaa minulle. Ilmeisesti sen varrella on Aulangonvuoren kallioon hakattu syvennys, Karhuluola, patsaineen. Sekin lienee rakastuneen asetehtailijan yritys miellyttää kreivitärtä.

ONNENTEMPPELI

Toinen säilyneistä paviljongeista on tiilestä muurattu Onnentemppeli. Valitettavasti sen hienot ikkunat maalauksineen ovat aikojen saatossa hävinneet. Se, jolla on niin hyvät jalat, että pääsee kiipeämään Onnentemppeliin, saa paviljongissa iloita onnestaan ja hyvistä jaloistaan.

Rengastien parkkipaikalta rakennukselle on todella vaikeakulkuinen reitti kivikon läpi. Sen sijaan toisesta suunnasta pääsee polulta suoraan rappujen alapäähän, mutta en tiedä onko polku helppokulkuinen. Raput ovat ainakin pitkät eikä kaidetta ole.

LUONNONSUOJELUALUE

Aulangon luonto on poikkeuksellisen rehevää. Aulangolta löytyvät lähes kaikki Suomessa luonnonvaraisena esiintyvät jalopuulajit. Lisäksi 1900-luvun alkupuolella puita on myös istutettu. Puita ja pensaita on yhteensä yli 140 eri lajia. Luonnonsuojelualueella on kaksi kyltein merkittyä muinaisrantaa jopa 10 000 vuoden takaa. Puistometsän ohella luonnonsuojelualueeseen kuuluu luonnontilaista metsää.

Alueella on runsas polkuverkosto. Osa poluista on hyväkuntoisia ja leveitä hiekkapolkuja, joten ne saattavat sopia myös pyörätuolilla liikkumiseen.

Aulangon Luontoliikuntakeskus: Linnanen 77 Hämeenlinna

Luontoliikuntakeskuksella on iso pysäköintialue, josta pääsee kävelypolkua pitkin luonnonsuojelualueelle. Rajalle on noin 300 metriä.

KANTOLANNIEMEN SIIRTOLAPUUTARHA

Siirtolapuutarhat ovat mitä viehättävimpiä paikkoja nauttia kauniista päivästä käveleskellen. Vuonna 1933 perustettu Kantolanniemen siirtolapuutarha on hyvin hoidettu ja kaunis. Alue on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. Mökkejä on 77 ja saunarakennuksia lähes yhtä monta. Tämän alueen erikoisuutena nimittäin on Vanajaveden rannalla oleva ns. saunapuistikko, johon jokainen mökin omistaja voi rakentaa oman saunan.

Lautatarhankatu 9 Hämeenlinna


HÄMEEN LINNA & LINNANPUISTO

Hämeen linnaa ympäröi laaja ja avara puistovyöhyke, jonka läpi kulkee keskustasta linnalle johtava mukulakivinen Kustaa III:n katu. Samaan puistoalueeseen luetaan kuuluvaksi Niittykadun pohjoispuolella oleva pieni Eino Leinon puisto. Hämeen linna on muinaismuistoaluetta, mutta sitä ympäröivät puistot on rakennettu pääosin 1960-luvun lopulla.

Kustaa III:n katu 5 tai 6 Hämeenlinna

VERKATEHTAAN TEOLLISUUSMILJÖÖ & RAVINTOLA VERKATEHDAS

Kolme kruununmakasiinia rakennettiin 1830- ja 1850-luvuilla. Näistä viljamakasiineista kaksi on yhä käytössä, ja ne toimivat Hämeenlinnan Taidemuseon näyttelytiloina.

Hämeenlinnan ensimmäinen suuri teollisuuslaitos, Hämeenlinnan Verkatehdas Oy perustettiin 1895. Verkatehtaan alueelle nousi useita rakennuksia. Vuonna 1897 valmistui kehräämö, vuonna 1906 hirsinen asuinhuvila, Iso Huvila, vuonna 1907 jugendtyylinen konttorirakennus sekä vuonna 1914 kehräämö. Nykyisin huvilassa sijaitsee Hämeenlinnan Taidemuseon työtiloja ja kehräämörakennuksessa muun muassa Yle Hämeenlinnan toimitus.

1950-luvun alkupuolella tehtaalla työskenteli parhaimmillaan 1300 henkeä ja 120 kutomakonetta. Vuonna 1962 Hämeenlinnan Verkatehdas, silloinen Hämeen Verka, lopetti toimintansa. Vuonna 1978 Hämeenlinnan kaupunki käytti etuosto-oikeuttaan ja osti kiinteistön itselleen. Sittemmin alueelle on rakennettu moderni kulttuurikeskus.

 

RAVINTOLA VERKATEHDAS

Vanhassa tehdasrakennuksessa sijaitsee moderni ravintola nimeltä Verkatehdas. Tarjolla on myös monipuolinen lounas.

Paasikiventie 2 Hämeenlinna

 

PINELLAN PUISTO

Verkatehtaan ympäristössä, veden äärellä, on kaunis viheralue nimeltä Pinellan puisto. Puistossa kannattaa käydä kävelyllä. Siellä on helppo liikkua myös pyörätuolilla.

Kuvernööri Rehbinder kiinnitti virkakaudellaan 1840-luvulla huomiota Hämeenlinnan puistoalueiden kehittämiseen. Hänen aloitteestaan perustettiin Vanajaveden kainaloon pieni puisto. Alueelle istutettiin puita ja rakennettiin pensasmajoja. Rinne muotoiltiin kauniiksi nurmikoksi kukkapenkereineen ja käytävineen, joiden varteen asetettiin vihreiksi maalattuja penkkejä levähdyspaikoiksi puistossa kävijöille.

Ravintoloitsija Nordin sai vuokrata alueen ja siellä olevan vanhan makasiinin. Nordin perusti alueelle 1860-luvulla ravintolan. Ravintola sai nimekseen Pinella. Nimen Nordin oli kopioinut Turusta, jossa on samanniminen, tohtori Nils Henrik Pinellolle tehty ravintola.

Vanha ravintola tuhoutui pahoin tulipalossa 1880-luvulla, ja rakennus purettiin. Vanha puistokin alkoi rappeutua. Kaupunginpuutarhuri Erkki Saarinen suunnitteli puiston nykyisen ulkoasun vuonna 1963. Puistosta löytyy myös Viipurintien sillan alkuperäisiä valaisimia korjattuina.

Paasikiventie 2 Hämeenlinna

PINELLAN HUVILA

Verkatehtaan isännän asunnoksi vuonna 1906 rakennettu, kolmikerroksinen Pinellan huvila sijaitsee Pinellan puistossa / Verkatehtaan alueella. Nykyään huvila lienee Taidemuseon toimistona.

VANHA RAUTATIEASEMA

Jos pidät kauniista, vanhoista rakennuksista, käy katsomassa rautatieasema. Vanha asemarakennus on edelleen käytössä.

Hämeentie 16 Hämeenlinna

 
VIIPURINTIEN VANHA SAIRAALAMILJÖÖ

Jos aikaa on, kannattaa pyörähtää Viipurintien terveysasemalla. Näet kauniit, vanhat sairaalarakennukset, jotka ovat yhä käytössä (tylsän) uuden terveyskeskuksen rinnalla.

Viipurintie 1–3 Hämeenlinna


JEAN SIBELIUKSEN SYNTYMÄKOTI

Säveltäjä Jean Sibeliuksen syntymäkoti kertoo säveltäjämestarin lapsuuden ja nuoruuden vuosista. Täällä kauniissa kodissa oli kiva käydä ja tunnelmoida vanhan ajan miljöössä. Harmi, että kuvat ovat kadonneet.

Aukioloajat kannattaa tarkistaa, koska museossa järjestetään myös konsertteja, jolloin sisään pääsee vain konserttilipulla. Maanantaisin museo on suljettu.

Hallituskatu 11 Hämeenlinna
p. 03 621 2755

 
SIBELIUKSENPUISTO

En ollut koskaan aiemmin istunut soivalla penkillä, joten Sibeliuksenpuisto oli varsin mielenkiintoinen kohde. Kun istahti tietyille penkeille, alkoi soida Sibeliuksen Puusarjan sävel pianolla. Samalla valo kohdistui kyseiseen puuhun. Puistossa oli myös kivat kukkaistutukset.

Sibeliuksenpuistossa voi pelata puistoshakkia. Suuret nappulat ovat puistossa laatikossa, jonka avaimen saa lainattua kirjastokortilla pääkirjaston infosta.

Puiston alku sijoittuu 1780-luvulle, jolloin maaherra Anders de Bruce perusti virkatalonsa taakse residenssipuutarhan. Maailmassa ei kuitenkaan mikään ole ikuista, joten puutarhan ollessa vielä keskeneräinen, se siirtyi seuraavalle omistajalle, kuvernööri Otto Rehbinderille. Hän alkoi kasvattaa siellä puistoihin tarvittavia jalopuita ja pensaita eli alueesta tuli taimitarha. Ilkivalta oli jo keksitty, joten alue ympäröitiin korkealla lauta-aidalla.

Rehbinderin jälkeen taimitarhasta tehtiin kaupungin hoitama yleisölle avoin kävelypuisto. Puistoon rakennettiin puinen ravintola, joka ajan saatossa rapistui ja lopulta tuhopoltettiin vuonna 1890. Puistoa alettiin taas kunnostaa 1910-luvulla. Puisto suunniteltiin kokonaan uudestaan, kun Sibeliusta esittävälle patsaalle piti saada paikka. Nyt nuori Sibelius katsoo kohti yläalkeiskoulua, jota hän nuoruudessaan kävi. Taustalla on uusrenessanssinen lyseorakennus, joka myös on hänen entinen opinahjonsa. Kasvien suhteen ei ollut helppoa. Perennaistutukset eivät menestyneet ja hävisivät. Puistoa on pyritty perusparantamaan säilyttäen sen ominaispiirteet. Puiston peruskorjaus nykyiseen asuunsa valmistui vuonna 2015.

Birger Jaarlin katu 15


LYSEO JA MUUT VANHAT RAKENNUKSET SIBELIUKSENPUISTON NURKILLA

Samalla, kun vierailet Sibeliuksenpuistossa, ihaile alueen kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia. 

Birger Jaarlin katu 15

Hämeenlinnassa on paljon muitakin vanhoja, kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuskokonaisuuksia. Olen poiminut alle muutamia niistä. Kaikissa niistä en ole itse käynyt, joten kuvia tai suosituksia ei ole. Lähteenä olen käyttänyt: Kanta-Hämeen maakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt.

 
TYÖVÄEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖ HÄME

Puiset asuinrakennukset on suunnitellut rakennusmestari E. K. Ansas 1907. Saaristenkadun varren tiilinen, rapattu rakennus on 1800-luvun jälkipuolelta.

Saaristenkatu 11 - Birger Jaarlin katu 31

LINNANNIEMEN ASUINALUE

Linnanniemi on rakentunut 1800-luvun lopulta lähtien ja muodostaa ajallisesti kerroksisen, vanhojen pihapuistojen rikastaman puutalovaltaisen kokonaisuuden. Linnanniemen asuntoalue sijaitsee aivan vanhan Hämeen linnan läheisyydessä.

En ole itse käynyt täällä, mutta kuvien perusteella näyttää, että seassa on melko uusiakin rakennuksia.

Hämeen linna: Kustaa III:n katu 5 tai 6 Hämeenlinna
Laurellin leipomo: Tampereentie 17 Hämeenlinna

ETELÄKADUN MANSARDIKATTOISET TALOT

Vuosina 1919–1922 rakennetut mansardikattoiset pientalot (rakennusmestarit K. B. Koskinen ja E. K. Ansas) muodostavat tyylillisesti ja kaupunkikuvallisesti eheän alueen.

Eteläkatu 3–13

PIPARKAKKUTALO

Kauppias A. G. Skogster rakennutti koristeellisen jugendrakennuksen perheelleen asuintaloksi 1906 (ark. Selim A. Lindqvist).

Kirkkorinne 2

MYLLYMÄKI, VII KAUPUNGINOSA

Myllymäen nykyinen rakennuskanta on vanhimmilta osin 1800- luvun loppupuolelta, pääosin 1900-luvun alkupuolelta. Myllymäki on yhä ajallisesti kerroksellinen, moni-ilmeinen kaupunginosa, jossa sijaitsevat mm. Myllymäen kansakoulun rakennukset (1912–14, V. F. Alanen, kivinen osa 1949-50 O. Sahlberg), Toivontie 1-3:n kaksikerroksiset hirsirakenteiset kerrostalot (1945, H. W. Schreck) ja entinen kunnalliskodin rakennus 1900-luvun alusta (W. A. Tötterström).

Toivontie 1-3

KAUPUNGINPUISTO ELI PARKKI

Kaupunginpuisto eli Parkki oli aikoinaan loistelias, ajan ihanteiden mukainen englantilaistyylinen maisemapuisto, joka oli tarkoitettu kaikkien kaupunkilaisten käyttöön. Lähemmäs kahdessa sadassa vuodessa ehtii kuitenkin tapahtua yhtä ja toista. Puisto jäi uudemman Aulangon varjoon. Ihanana Parkkina tunnettu puisto ränsistyi, sen rakennelmia tuhoutui ja alue joutui vuosiksi jopa sotaharjoituskentäksi. Myöhemmin rakennuksia ja puistoaluetta on yritetty kunnostaa, mutta puisto on enää vain kalpea aavistus entisestä. Rakennuksia on kunnostettu vähän sinne päin jättäen pois alkuperäiset koristeet. Puistosta on saatavana runsaasti tietoa, mutta kerron sen vaiheita lyhyesti.

Hämeen läänin kuvernöörinä vuosien 1841–1863 aikana toiminut Otto Carl Rehbinder alkoi muokata Pyövelinmäkenä tunnettua kukkulaa maisemapuutarhaksi. Hän oli tiettävästi Pietarissa tutustunut puistosuunnitteluun ja puutarhataiteeseen.

Louhikkoiselta mäeltä oli henkeäsalpaavat näkymät kohti linnaa ja taustalla olevaa kaupunkia. Rehbinder sai luvan käyttää työvoimana linnan vankeja. Alueelle rakennettiin graniittimuurein tuettuja polkuja, terasseja, tekoraunioita ja näköalapaikoille paviljonkeja sekä istutettiin puistotaiteellisia sommitelmia. Keisarillisia vierailuja varten puiston aiheita koristeltiin runsain kukkaistutuksin. Rauniot rakennettiin käytävien ja huvimajojen tieltä raivatuista kivistä.

Elämä ei kuitenkaan aina ole auvoista. Pyövelinmäki uhkasi joutua vuokralle, mutta kuvernööri sai järjestettyä asiat niin, että alue liitettiin Hämeenlinnan kaupungin maihin. Kaupungin porvaristo sitoutui jatkamaan kuvernöörin työtä ja huolehtimaan puiston ylläpidosta. Tuli Puistokomiteaa, Puistovaliokuntaa, uusi kuvernööri von Ammondt ja heidänkin jälkeensä monta koukeroa. Puistoa rakennettiin ja kunnostettiin, välillä se rapistui. Uutena rakennettiin Puistokomitean puutarha, jossa oli kukkaistutuksin koristeltuja kivipenkereitä, terasseja sekä kolmiosainen huvimaja.

Puiston loiston aikana alueella oli ravintola ja soittolava sekä kivinen laituri kaiteineen ja penkkeineen. Alkoholimyynnistä saatuja varoja käytettiin puiston hoitoon. Oli Parkinvartijan talo ja laivalaiturin luona itämaistyylinen odotusmaja laivamatkustajille. Keväisin saattoi ihailla alppiruusujen kukintaa.

Puistosta on ollut esteettömät näkymät Vanajavedelle, linnalle, kasarmeille ja kaupunkiin päin. Kasvava ja tihenevä puusto muutti näkymät vähitellen. Suurin osa käytävistä ja niiden tukimuureista, kiviaidat ja tekoraunio ovat säilyneet alkuperäisellä paikallaan. Myös alkuperäisen sommitelman mukaisia puita on edelleen paikallaan. Puisten paviljonkien rakenteista osa on alkuperäisiä. Niitä on kuitenkin korjattu vuosien kuluessa välittämättä alkuperäisestä tyylistä.

Kaupunginpuistosta löytyy yhä runsaslajinen, myös erikoisempia lajeja sisältävä vanha puusto. Aremmat koristekasvit ovat aikojen saatossa hävinneet, mutta vanhan havupuuston varjossa puiston itälaidalla kasvaa edelleen ryhmä alppiruusuja.

Tampereentie 105 Hämeenlinna

  
TORI- JA KIRKKOPUISTO

Hämeenlinnan Toripuisto on pieni puisto keskustassa, torin ja vuodelta 1798 olevan kirkon välissä. Toripuisto valmistui vuonna 1911. Tori- ja Kirkkopuiston erottaa toisistaan niiden välissä kulkeva Linnankatu.

Kirkkoa on ympäröinyt puistikko jo 1800-luvun alkupuolelta lähtien. Kaupunkilaisilla oli tapana kesäiltoina ja pyhäpäivinä kokoontua istuskelemaan Kirkkopuistoon. Kirkkoon tulevat maalaiset istuivat kesäsunnuntaisin puistossa odottamassa jumalanpalveluksen alkua. Tori- ja Kirkkopuisto ovat kautta aikojen toimineet nuorison kohtauspaikkoina.

Toripuiston keskellä on kaunis suihkulähde altaineen, ja sen ympärillä paljon istuskelupaikkoja. Puistossa on luonnonkivimuurein toteutettuja terassointeja ja puiston poikki johtavat rappuset. Puistoa ja istutuksia rajaa vanhan mallin mukaisesti tehdyt valurauta-aidat. Osa puista, kuten sateenvarjojalavat, ovat alkuperäisiä.

Toripuiston kummassakin päädyssä on Armas Lindgrenin suunnittelemat paviljonkirakennukset. Ne saneerattiin myymäläkäyttöön puiston peruskorjauksen yhteydessä.

Suomen 100-vuotisjuhlavuotena Hämeenlinnassa järjestettiin keräys, jolla toteutettiin pysyvä, pieni leikkipaikka torille. Leikkipaikka on esteetön ja soveltuu kaikille.

Hämeenlinnan kirkko: Kirkkorinne 2 Hämeenlinna


PALANDERIN TALO

Palanderin talo esittelee hämeenlinnalaisen porvaristoperheen elämää sata vuotta sitten. Olen aina samaistunut matalien torppien asukkaisiin. Oli jännä oivaltaa, että ehkä mekin olisimme eläneet suurin piirtein tällaisessa talossa, jos olisimme eläneet tuohon aikaan. Meillähän on palvelijoitakin melkoinen kaarti: pyykinpesukone, astianpesukone, yleiskoneet, sähköliedet ja muut vempaimet talon lämmitykseen ja jäähdytykseen, autosta ja robottiruohonleikkurista puhumattakaan.

Me vierailimme tässä talossa joulun alla ja se oli todella tunnelmallista.

Linnankatu 16 Hämeenlinna
p. 03-621 2967


GUIDO VAN HELTENIN MURAALI

Australialainen taiteilija Guido van Helten maalasi Pohjoismaiden suurimman muraaliteoksen Kantolan vanhojen viljasiilojen julkisivuun. Van Heltenin työt ovat valtavia, lähes fotorealistisia muotokuvia. Huikea teos on 56 metriä korkea. Teoksen mittakaavaa on vaikea käsittää. Teoksen korkeushan vastaa 16-kerroksista kerrostaloa.

Van Heltenin työt ovat helposti lähestyttäviä ja niihin on helppo samaistua. Teoksen aihe on poimittu paikallisten asukkaiden elämästä, johon hän tutustui ennen työn aloittamista. Voit lukea aiheesta lisää blogini jutusta nimeltä Olen innoissani.

Myllärinkatu Hämeenlinna
Tapahtumapuiston kukkula: Puusepänkatu 9 Hämeenlinna

SUOMEN KASARMIN AARTEET

Jos pidät oikeasti vanhasta tavarasta, tämä kirpputori kannattaa nähdä, vaikka mitään et olisikaan aikeissa ostaa. Älä anna nimen hämätä, kirpputorilla myydään kaikkea muutakin kuin armeijatavaraa. Pitihän tämä käydä katsomassa ja hauska reissu oli.

Kirpputori on vaikea löytää kadulta päin, mutta kannattaa ajaa sisäpihalle. Sisäpihalla on maksullisia parkkiruutuja ja kirpputorin edessä invapaikka.

Suomen Kasarmin katu Hämeenlinna
044 9683705

RAVINTOLA AMARILLO

Kävin testaamassa Amarillon lounaspöydän ja tykkäsin. Ravintola oli viihtyisä ja näytti olevan suosittu.

Raatihuoneenkatu 10 Hämeenlinna
p. 044 4314151


RAVINTOLA ITSUDEMO

Itsudemo on yleensä varma vaihtoehto silloin, kun tekee mieli japanilaista ruokaa. Ostoskeskuksessa oleva ravintola ei yleensä ole kaikkein tunnelmallisin, mutta siisti ja toimiva. Buffet-pöydässä on tarjolla niin kylmää kuin lämmintäkin ruokaa. Valikoima on laaja. Buffetin hintaan kuuluu myös jälkiruoka sekä kahvi ja tee. Aion kokeilla.

Kaivokatu 7 Hämeenlinna
p. 050 537 6663

PUUTARHAPÄIVÄKIRJANI MUN Syyskuussa

Syyskuun 4. päivä

Rakas puutarhapäiväkirjani, en ole unohtanut sinua, vaikka en ole kirjoittanutkaan moneen päivään. Olen palautunut viime reissusta ja suunnitellut uusia seikkailuja. Onhan täällä sateiden välissä saatu peittokuvienpolviakin maahan isot alueet. Jouko puolestaan urakoi uuden parkkialueen.

Tänään luen netistä Iittalan taideasemasta ja silmiini osuu sanapari ”naivistinen vihersuunnittelu”. Silloin päässäni alkaa heti vilistä ideoita naivistisesta puutarhasta. Käytyäni Naivistit Iittalassa -näyttelyssä mietin, mitä maalaisin, jos minulla olisi taito. Yhtään ideaa ei tullut mieleen. Tuolloin ajattelin, että minun on tyydyttävä maalaamaan puutarhan pensseleillä. Muuta en osaa. Sen sijaan, kun näin tuon yhden sanaparin, ideoita alkoi pulppuilla. En ole koskaan tajunnut edes ajatella asiaa.

Makaan sängyllä ja kuvittelen naivistista puutarhaa. Suorakaiteita, palloja ja kartioita kuin piirroskuvassa. Ruusupuska. Emalista tehtyjä kevään, kesän ja syksyn kukkia iloisesti sekaisin. Rivi oransseja, kirkkaankeltaisia ja vaaleansinisiä ruukkuja, joissa vaaleanpunaisia pelargoneja. Värikkäitä laattoja, pala nurmikkoa, jolla värikkäät pöytä ja tuolit… Nukahdan haaveiluuni.


Syyskuun 8. päivä

On aurinkoinen, lämmin päivä. Tuntuu ihan kesältä. Ihanaa, kun saan jaettua vuorenkilpiä Joukon tiluksille.


Syyskuun 15. päivä

Lapsenomaisella innokkuudella suunnittelen matkaa Iittalan kautta Tammelaan. Iittalan taideaseman naivistinen viheralue on käytävä katsomassa ennen kuin lehdet tippuvat. Puutarha-aiheet ovat naivismissa suosittuja, mutta että joku tekee ihan oikeasti naivistisen puutarhan. Se on nähtävä.

Tammelasta on aikomus jatkaa Forssan kautta Jokioisten kartanolle. Kartanopuisto olisi kauneimmillaan ruska-aikaan, mutta en malta odottaa. Ruskaretkellä aiomme käydä Aulangolla. Ja ensi kesänä Miladivan palatsin puutarhassa. Ja keväällä Pölkinvuoressa…


Syyskuun 16. päivä

Ihastelen kuvauksellista Tarttilan kylänraittia auton ikkunasta. – Käännytäänkö takas, Jouko kysyy. – Mielellään, vastaan ilahtuneena. Eihän meillä ole kiire. Pyöräytämme takaisinpäin ja saamme hyvät kuvat. Ajelemme rauhassa pysähdellen kaiken kauniin kohdalla. Nautimme täysin siemauksin kiireettömästä matkasta. Kirkon sisäänkäynti on kuin ulkomailta. Pieni hiekkatie laskee somasti vanhalle kartanolle. Tämähän on kuin sadusta. Kullankeltaiset pellot levittäytyvät tien molemmin puolin.

Iittalan Taideasema on elämys. Viheralue on tosiaankin tunnistettavissa naivistiseksi. Kivasti toteutettu. Ainoa Suomessa, kenties koko maailmassa. Jännää!

Olen nähnyt Kikka Nyrénin muraalit jo netissä, mutta silti ne tekevät suuren vaikutuksen. Mietin, onko alikulkutunnelin toisessa päädyssä lisää muraaleja. – Ne on samoja kuin tässä, Jouko toteaa. Hän on ne käynyt vilkaisemassa. Onneksi käyn itse katsomassa. Teokset ovat vielä hienompia kuin tunnelin alkupäässä.

Ihailen lintuja ja kukkia. Yhtäkkiä Jouko huomaa perhoset. – No nyt mun silmät aukes naivistiselle taiteelle, hän ilahtuu. – Näähän on hienoja, varsinkin tuo sulhanen ja morsian, yhdessä lentelemässä aivan kuin me, hän kuvailee. Minäkin tulen onnelliseksi.

Ehdimme hetken kierrellä Tammelassa ennen kuin Makulihan lounasaika alkaa. Viehättävä pieni kylä, kirkkokin kuin satukirjasta. – Kauniita nuo syreenit, Jouko sanoo. Minua naurattaa. Tosiaankin hortensioiden kukinta on parhaimmillaan.

– Miten kaikki voi mennä näin täydellisesti, ihmettelemme yhteen ääneen. Makulihan tilapuoti on aivan upea. Ruoka on herkullista ja palvelu ystävällistä. Sianlihan tilalle kokki tarjoutuu tekemään Toscanan kanaa, ja tarjoilee valtavan annoksen pöytään. Kaikki on yksityiskohtia myöten mietitty, pöytien kukkakimputkin.

Mustialassa on idyllistä. Valtava puisto on hurmaava ja vanhat punatiilirakennukset todella kauniita. Rakennusten takana tuoksuu lanta. – Mennään katsomaan, siellä on mahdollisuus nähdä automatisoituun pihattonavettaan sisälle vapaasti milloin tahansa, selitän. En halua jättää käyttämättä sellaista mahdollisuutta. Katseluparvelle johtavat metalliset kierreportaat. Puolivälissä minua alkaa hirvittää. Pidän kaiteesta kaksin käsin kiinni ja yritän olla katsomatta portaiden lävitse maahan. Askel askeleelta nousen ylemmäs, mutta toiseksi viimeinen porras on pahin. – Mitä hullua minä teen täällä, mietin kauhuissani. Kunpa pääsisin edes ylös asti. Huh, viimein olen ylätasanteella. Ikkunan läpi näkee navettaan. Lehmät ovat kauniita, niiden laikukas turkki kiiltelee. Minua kalvaa ajatus, miten mahdan päästä alas. Onneksi alastulo ei pelotakaan, tai ei ainakaan niin paljon kuin ylös kiipeäminen. Tasamaalla minua naurattaa. Olen kuin urotyön tehnyt, vaikka toisille tuo on kuin yläkertaan kipaisisi. Saan silti olla tyytyväinen, sillä kaikilla ei ole tasapainovaikeuksia ja minä kiipesin niistä huolimatta.

Olen halunnut nähdä Wendlan puutarhan Jokioisten kartanolla ja siksi olemme tulleet tänne upeaan kartanomiljööseen. Avaamme Qr-koodilla ääniopastuksen, joka saa kartanon rakennukset näyttämään erilaisilta kuin ennen. Kuljemme hieman ristiriitaisin tuntein kartanon ylellisissä maisemissa. Mihin on tarvittu 38 hevosta? Entä kartanorakennuksen kolmekymmentä huonetta? Millaisissa mietteissä Wendla on puutarhassansa kulkenut? – Onhan tämä huikean kaunista, mutta millaista arki on ollut jakautuneessa yhteiskunnassa, mietin. Kummittelevaa Harmaata Rouvaa en kyllä välittäisi nähdä. Mitähän kamalaa täällä on vuosisatojen kuluessa tapahtunut? En edes haluaisi tietää.

Opas kertoo, että omenoita saa vapaasti poimia. Omenat ovat mauttomia, mutta poimin muutaman pudokkaan kanoille tuliaisiksi.

Ennen kotimatkaa pyörähdämme museorautatien asemalla. Tänne on päästävä kesäaikaan, kun höyryjuna kulkee. Matkustaisimme ainakin Minkiön asemalle asti. Kurkistamme asemarakennuksen ikkunasta sisään. Saakohan lipun ostaa pikkuruisen aseman luukulta?

Museoitu pappila ei ole avoinna, mutta haluan nähdä sen pihapiirin. Tunnelma on yhtä aikaa kolkko ja kiehtovan salaperäinen. Kultapallot kukkivat oven pielessä. Tunnistan myös syreenit ja pikkutalviot. Kurkistamme ikkunasta. Tänne on päästävä vielä joskus uudestaan.

Illalla sängyssä muistan navetan portaat ja purskahdan nauruun. – Lystiä riittää, kun itselleen nauraa, sanon Joukolle. Kaikki päivän kivat tapahtumat pyörivät mielessä eikä uni tahdo tulla.

Syyskuun 18. päivä

Syyssinikat alkavat jo kuihtua, mutta löydän muutaman hyvän oksan kimppuun. Niiden seuraksi poimin Sinikan lempiväriä vaaleanpunaista ja lisäksi vähän valkoista. Jouko tulee ikionnelliseksi kimpusta ja siitä, että olen lähdössä hänen kanssaan Seinäjoelle Sinikkaa tervehtimään.


Syyskuun 19. päivä

Ravintola Äärellä vanhassa Kalevan navetassa on juuri niin tunnelmallinen kuin kuvien perusteella oletinkin. Nautimme herkullisen lounaan, jonka jälkeen suuntaamme terveyskeskuksen vuodeosastolle. Sinikka ehtii jo soittamaan, missä viivymme.

Anoppi on yhtä hymyä. – En ole koskaan kuullutkaan tuommoisista kukista, hän hämmästelee syyssinikoita. Vuodeosastolla elämä on tässä ja nyt. Ikkunasta ei näe ulos ja jos näkisikin, näkyisi pelkkää harmaata seinää. Paistaakohan edes aurinko tänne korkeiden rakennusten väliin? Sinikka yllättyy, kun kerron, että puihin on tullut jo ruskan värejä.

Muutaman neliön sisään kutistunut elämä tuntuu minusta ahdistavalta, mutta onneksi Sinikka vaikuttaa tyytyväiseltä. – Tähän on tottunut, hän toteaa. Kun Sinikka käy päivälevolle, me lähdemme Törnävän kartanolle. Lupaamme palata vielä illalla.

Vanha Östermyran kartano on kaunis, kuten kartanot yleensäkin, mutta erityisen viehättäviä ovat vaaleanpunaiset rakennukset sen pihapiirissä. Nautimme puistomaisemien vehreydestä, mutta samalla on surullista, kun vanha yhtenäinen kartanoalue on tärvelty. Alueen läpi kulkee vilkasliikenteinen tie. Aluetta on muutenkin kehitetty lähinnä festivaaleja ajatellen eikä niinkään vanhaa kulttuurimaisemaa säilyttäen.

Yritän sulkea silmäni sorakentiltä ja nykyajan rakennuksilta. Valokuvaan niin, että tie jää piiloon. Haluan nähdä aiemmin kartanolle kuuluneen kirkon, joka on jäänyt tien toiselle puolelle. Kirkkoon johtaa tunnelmallinen tie. Mikä onni, että se on säilynyt! Kirkko on kuin Prinsessa Ruusunen -sadusta.

Sen jälkeen, kun olemme vielä käyneet Sinikkaa tervehtimässä, ajelemme vanhalle Lääninsairaalalle. Ilta hämärtyy ja ripsii vettä. Piha on täynnä autoja, sillä rakennuksessa on muun muassa kansalaisopiston toimintaa. Ihmettelen ja ihastelen, miten ennen vanhaan on panostettu sairaalan arkkitehtuuriin ja miljööseen. Kokonaisuus on täydellinen vastakohta nykyajan tehdasmaiselle sairaalarakentamiselle. Sairaalan pääoven edustan pylväspuut tekevät suuren vaikutuksen. Ihana sateisen illan tunnelma!

Koukkaamme vielä keskustaan hakemaan pitsan iltapalaksi. Uni tulee odottelematta.


Syyskuun 20. päivä

Jouko kysyy, mitä matkanjohtaja on tälle päivälle suunnitellut. – Sairaalateema entisajasta nykypäivään jatkuu, naurahdan. On kaunis poutapäivä, joten on mukava tutustua vanhan Piirimielisairaalan miljööseen. Komeat lehtipuut tekevät alueesta viihtyisän. Ääniopastuksen ansiosta kierros on mielenkiintoisempi kuin osasimme aavistella. Kuulemme tarinoita sairaalan työntekijöiden lasten kertomana. Yritän kuvitella, mitä kaikkea noiden seinien sisäpuolella onkaan tapahtunut.

Nyt maistuu lounas Valkoisen Puun kahvilassa. Komeat kesäkukkaistutukset toivottavat meidät tervetulleiksi. – Nyt tajuan, että modernikin voi olla kaunista ja viihtyisää, sanon Joukolle. Moderniin tilaan on yhdistetty muutama antiikkipöytä. Koko sisustus on toteutettu hyvällä maulla. En olisi ikinä uskonut, että ihastun näin moderniin sisustukseen.

Sinikka ehtii jo kysellä meitä, mutta pyörähdämme vielä keskustassa ihailemassa yhtä kivitaloa. Talo näyttää pieneltä korkeiden kerrostalojen ympäröimänä, mutta oikeasti se on suuri. Talon tarina jää askarruttamaan minua: kenen talo se on ollut ja mitä kaikkea sen ympärillä on tapahtunut?

Vanhojen sairaalarakennusten jälkeen terveyskeskuksen vuodeosasto tuntuu entistä ahdistavammalta. Onneksi seinien sisäpuolelle kuuluu hyvää: Sinikka on päässyt kävelemään ja vaikuttaa aiempaa virkeämmältä.

Kiitollisina lähdemme ajelemaan kotia kohti. En ole ennen huomannutkaan, miten avara taivas lakeuksilla on. Eksoottista!

Matkanjohtaja on suunnitellut yhden välietapin ennen Vesilahtea. On kiva jaloitella Ikaalisten vanhassa kauppalassa. Sen sijaan hirmuisen jyrkät kadut eivät ole minun juttuni. Pyörähdämme vielä pappilan pihassa. Pappilan puutarhaa ei enää ole. Harmi. Lähistöllä on sentään kaunis kirkko ja kirkon torni.

Vielä yksi jäätelötuutti. Sitten kotiin ja saunaan.


Syyskuun 22. päivä

Toivolan vanhan pihan ruosteiset kukka-astiat tekevät Joukoon suuren vaikutuksen. Minä nautin kuunnellessani häntä. Kuulostaa siltä, että hänestä on kehkeytymässä yhä enemmän puutarhaihminen. Olen niin onnellinen yhteisestä harrastuksestamme. Vatsa täynnä on hyvä kierrellä ja ihastella vanhoja rakennuksia.

Sää suosii meitä. On kesäisen lämmin päivä, vaikka on jo syyskuun loppupuoli. – Tuossa on Wivi Lönnin kotitalo, olen aina halunnut nähdä sen, sanon innoissani Joukolle. Aidan takaa aukeaa upea puutarha. Huokailen ihastuksesta. Vanha mies on viemässä kompostiämpäriä. Hän tervehtii ystävällisesti ja kutsuu meidät puutarhaansa. – Että ihan puutarhaa katsomaan, hämmästelen. Kylläpä meillä on onnea!

Vanha talo puutarhoineen on uskomattoman upea kokonaisuus. Wivi Lönnin istuttamat pionit ovat vielä hyvissä voimissaan. Puutarha on täynnä näyttäviä patsaita. Omenapuut ovat komeita ja hyvin hoidettuja. Daaliat kukkivat. Kaikkialla on siistiä ja viimeisteltyä.

Mies kertoo talon vaiheista. Hän oli ostanut talon rapistuneena ja kunnostanut sen nykyiseen loistoonsa. Eikä tässä vielä kaikki: pääsemme tutustumaan myös kasvihuoneeseen, jonne kuljetaan sisäkautta. Bougainvillea täyttää melkein koko kasvihuoneen. Isäntä esittelee peikonlehden, joka on kukkinut ja nyt tekee hedelmää.

Kiertelemme talossa ja katselemme sen tyyliin sopivaa sisustusta. Mies ojentaa meille pinon kirjoja ja lehtiä. En meinaa uskoa todeksi: saan haaveilemani Wivi Lönnin tuotannosta kertovan paksun opuksen sekä tästä Kauko Sorjosen puutarhasta kertovan kirjan. En tiedä, miten kiittäisin häntä.

Vierailusta jää kuitenkin vähän surullinen olo. Tontin naapuriin on rakennettu korkeita, rumia kerrostaloja, jotka peruuttamattomasti tärvelevät kauniin kulttuurihistoriallisen miljöön. Sorjosen sinnikäs yritys säilyttää tuo arvokas huvila-alueen kokonaisuus on valunut hukkaan. Tunnen myötätuntoa häntä kohtaan.

Jatkamme huvila-alueeseen tutustumista. Poikkeamme Vanhaan pappilaan nauttimaan Teeleidin juustokakkua pappilan puutarhassa. Vierailemme Kuokkalan kartanon puutarhassa.

Päivän viimeinen kohteemme on Sulkurannan siirtolapuutarha. Alue on hyvin viihtyisä, mutta pensasaidat ovat niin korkeita, että puutarhoja ei näy. Ei se mitään. Tänään olemme saaneet makeaa mahan täydeltä, ja olemme valmiit yöpuulle.


Syyskuun 23. päivä

Sää on harmaa ja sataa vettä. On tainnut sataa koko aamun. Jouko selittää kaaviokuvaa voimakkaan sateen rintamasta, jonka pitäisi mennä koko alueen yli. Olen monta vuotta toivonut pääseväni Tommolan tilalle, joten ei auta. Lähdemme matkaan Leivonmäkeä kohti.

Sataa melkein koko matkan, mutta Leivonmäellä sade taukoaa. Kun astumme ulos autosta, alkaa sataa taas, mutta pisaroi vain hetken. Uskomatonta: tulee kaunis ilma.

–Tämähän on kuin ulkomailla, huudahdan nähdessäni perennaistutukset rinteessä. Perennat on istutettu suoriin riveihin. Siellä täällä kasvaa pieni puu. Asterit, punalatvat, luppiot ja muut syksyn perennat kukkivat kauniisti. – Ihanaa, että tulimme tänne, huokailen. En ole suunnitellut ostavani mitään, mutta sinisenlila asteri on pakko saada. Jouko toivoo kahta muutakin väriä. Valkokonnanmarjalla on hauskat pampulat. – Otetaan sekin, Jouko sanoo. Perennaryhmä vaatii vielä yhden vaaleanpunaisen luppion. Näistä tulee kaunis syysryhmä.

Vasta kotimatkalla sade jatkuu. Ihmeellistä! Olemme niin kiitollisia.

Viherlandian lounaan jälkeen jaksamme hyvin matkustaa Orivedelle. – Katsotaan nyt, jos sataa kovasti niin eihän meidän tarvitse mennä arboretumiin, sanon.

Arboretum on hyvin tunnelmallinen. Valtavan suuret jalopuut muodostavat kuin katon polkujen ylle. Kuulen sateen ropinan, mutta se ei tunnu tulevan alas asti. Sade tekee metsän vieläkin tunnelmallisemmaksi. Ihanaa, että nyt sataa. Ihailen erikoisia puita, suuria saniaisia, kirjavalehtisiä maanpeitekasveja, värikkäitä kukkia siellä täällä ja sammaloituneita kiviä. Kyllä kannatti tulla.


Syyskuun 25. päivä

Minun ei pitänyt. Olin päättänyt katsella vain. Syysistutusten piti olla jo lopussa. Olin varautunut enää muutaman sipulipussin istuttamiseen. Nyt ne kuitenkin ovat maassa: kaksi erilaista asterilajiketta, kaksi eriväristä luppiota ja yksi valkokonnanmarja. Ihan ex tempore. Pitihän ne saada. Kukkivat niin kauniisti Tommolan tilalla. Toki tiesin, että näin voi käydä. Jos tarjolla on tähän aikaan kukkivia perennoja, ei sellaista tilaisuutta voi ohittaa. Oli ihan hilkulla, etten ostanut kultapalloja. Keltainen näyttää tosi hyvältä syksyllä.


Syyskuun 26. päivä

Tuntuu surulliselta käydä kanalassa, kun ennen niin iloinen ja touhukas Viuhti on muuttunut vaisuksi ja kalpeaksi. Kukosta on tullut vanha ja väsynyt. Se ei jaksa kutsua kanoja syömään, eikä kotkota riemuissaan, en tiedä kiekuuko edes. Voi, ihanaa Viuhti-raukkaa!