sunnuntai 19. toukokuuta 2019

KÄRHÖSTÄ PIONEIHIN

Syksyllä järjestämäni arvonnan yhteydessä sain kaksi mukavaa kysymystä. Katja Päivänpesän elämää -blogista kysyi: ”Kasvaako puutarhassasi yhtään kärhöä?” Navettapiika Navettapiian puuhamaa –blogista kirjoitti: ”Mitä kasvia sullon enite? Veikkaan pioonia :) Kerääkkö muita?”

Sain siis hyvän syyn leikkiä numeroilla. Oli hauska itsekin saada tietää, montako erilaista kurjenpolvea puutarhassani on ja hämmästyä, kuinka monta havua täällä kasvaakaan.

En ole keräillyt mitään. Eri lajikkeita on vaan kertynyt kokeilunhalun, tarpeiden ja ihan vain sen takia, että tietyt lajikkeet ovat sattuneet kohdalle.

Puutarhassani on:

1 kärhö
Tiukukärhö ’Arabella’ on ainokaiseni, tuskin kuitenkaan jää ainoaksi.

Sain blogiystävältäni vinkin helposta kärhöstä ja sitä tiukukärhö ’Arabella’ onkin. Se on vaivatta selvinnyt talvista ja pysynyt terveenä.

2 Isabellansyreenilajiketta
Valitsin nämä lajikkeet - ’Coral’ ja ’Holger’ - puutarhaamme siksi, etteivät ne tuota juurivesoja niin kuin tavalliset pihasyreenit.

3 erilaista luumua
’Sinikka’, ’Kuokkalan punaluumu’ ja ’Yleinen keltaluumu’ ovat kasvaneet mukavasti. ’Sinikka’ ja ’Kuokkalan punaluumu’ tuottivat viime kesänä huikean hyvän sadon. Samanikäinen ’Yleinen keltaluumu’ ei ole vielä tarjonnut maistiaisia.

4 erilaista kirsikkaa
Minulla on joku erityinen mieltymys kirsikoihin. Meillä kasvavat kirsikat ’Inkeroisten kuulasmarja’, ’Gårdebo’, rusokirsikka ja lamohietakirsikka. ’Inkeroisten kuulasmarja’ on erityisen kauniin muotoinen, pallolatvuksinen puu. Sen sijaan ’Gårdebo’ on korkea hujoppi, jonka oksat sojottavat vähän miten  sattuu. Se vaatinee paljon lisää aikaa kehittyäkseen kauniiksi. Rusokirsikka on vielä nuori, mutta ilmeisen kaunis siitä on kasvamassa.

Lamohietakirsikka peittää alueensa nopeasti.

5 erilaista tädykettä
Minulla on loistotädykkeet maatiainen ja ’Royal Blue’ sekä rantatädyke, unelmatädyke ja Virginiantädyke. Näistä suosikkejani ovat ihanan siniset loistotädykkeet.

6 mansikkalajiketta
’Bounty’, ’Jonsok’, ’Lumotar’, ’Polviina’ ja ’Honeoye’ sekä ahomansikka. Valitsin vähän eri aikaan kypsyviä ja myös aivan uusia lajikkeita. Olen kuullut, että mansikkalajikkeiden laatu huononee ajan kuluessa. Siksi vanhimmat lajikkeet eivät olekaan parhaita.

7 ruusua
Juhannusruusu, tarhakurtturuusu ’Sävel’, ’Schneewittchen’, ’New Dawn’, ’Lac Majeau’, ’Morden Blush’ ja valkokurtturuusu. Alun alkaen en ollut lainkaan ruusuihminen, mutta päätin silti istuttaa yhden juhannusruusun. Sitten niitä vain alkoi tulla.

Ruusu ’Schneewittchen’ on kiitollinen kukkija.

8 erilaista kurjenmiekkaa
Kuningatarkurjenmiekka ’Snow Queen’, siperiankurjenmiekat ’Blauw’, ’Blue King’, ’Concord Crush’, vaaleanlilat ’Kita-no-Seiza’ ja ’Pink Parfait’ sekä saksankurjenmiekka ’Immortality’ ja maatiainen Haikalan vanhaa kantaa. Iirikset ovat kaunismuotoisia ja kelpo kukkijoita, joten niille on aina löytynyt paikka puutarhasta.

9 erilaista kurjenpolvea
Verikurjenpolvet ’Album’ ja ’Max Frei’, sininen ja valkoinen kyläkurjenpolvi, peittokurjenpolvi, tuoksukurjenpolvi ’Spessart’, neidonkurjenpolvi, jalokurjenpolvet ’Rozanne’ ja ’Johnson’s Blue’. Kurjenpolvet ovat luottokasvejani – paitsi valkoinen kyläkurjenpolvi, joka on päättänyt riistäytyä käsistä. Pidän kurjenpolvien ryöppyilevästä kasvutavasta, jolla saa nopeasti runsauden tuntua puutarhaan.

Tämä sinilila kyläkurjenpolvi on pysynyt hyvin omalla isojen kivien rajaamalla paikallaan.

10 erilaista leimua
Syysleimu maatiainen, ’David’, ’Junior Dance’, ’Elli’, ’Rheinlander’, ’Blue Boy’, vahingossa tullut voimakkaanvioletti ’Laura’, kiiltoleimu, ruusuleimu sekä rönsyleimu ’Ariane’. Pidän kaikenlaisista leimuista varsinkin, jos ne ovat valkoisia. Leimut ovat vaivattomia ja kauniita. Niitä uskallan suositella muillekin.

11 erilaista maksaruohoa
Puutarhassani on valkoinen ja vaaleanpunainen maatiaislajike, Kaukasianmaksaruoho, lusikka-, Lyydian-, Turkestanin- ja särmämaksaruoho sekä ’Purple Emperor’, syysmaksaruoho maatiainen ja valkoinen ’Stardust’ ja ’Mohrchen’. Maksaruohoja minulla on maanpeitekasveina ympäri puutarhaa. Ne ovat reippaita kasvamaan, joten niitä on helppo heitellä aukkopaikkoihin maata peittämään ja kiskaista pois, jos tilaa tarvitaan muille.

12-2 erilaista päivänliljaa
Meiltä löytyvät maatiainen, ’Arctic Snow’, ’Fragant Treasure’, ’Gentle Shepherd’, ’Joan Senior’, ’Moment of Truth’, ’Kartano’, ’Pink Damask’, ’Stella d’ Oro’ ja ’Summer Wine’. Oikeasti päivänliljoja on vain kymmenen erilaista, mutta en keksinyt mitään, jota minulla olisi tusina. Päivänliljat ovat niin vaivattomia ja kauniita, että kesällä lajikkeita voi hyvinkin olla tusinan verran.

Päivänlilja 'Gentle Shepherd'


13 erilaista kuunliljaa
’Blue Mouse Ears’, ’Fragrant Blue’, ’Krossa Regal’, ‘Patriot’, ‘Royal Standard’, ‘Sum and Substance’, ‘Albomarginata’, ‘Aureomarginata’, ‘Elegans’, ‘Blue Angel’, ’Twilight’, hopeakuunlilja ja maatiaislajike. Minulla on tapana ostaa joka vuosi muutama kuunlilja, joko uusia tai tuttuja lajikkeita mitä sopivasti sattuu olemaan tarjolla.

14 narsissia, lajiketta ’Thalia’
Laskin. Näitä oli neljätoista. Voi, kunpa näitä olisi paljon enemmän!

15 Grönlanninhanhikkia, lajiketta ’NUUK’
Ostin viisitoista pikkuista tainta, mutta ennakkotiedoista poiketen ne kasvavat niin vikkelästi, että niiden rönsyistä sain istutettua kokonaisen uuden penkin.

Grönlanninhanhikki ’NUUK’

16 mansikkaa, lajikkeita ’Lumotar’ ja ’Honeoye’
Ostin kahdeksan kumpaakin lajiketta. Maistiaisia saimme, mutta en yhtään muista millaisia olivat.

17 rantatädykettä
Ostin näitä 3 kpl, mutta pelkään pahoin, että nyt niitä on 17 kpl – tai pahimmassa tapauksessa 37 kpl.

18 pensasmustikkaa
Matalia pensaita minulla on kokonainen aidanne – lajikkeita ’Aino’, ’Sine’ ja ’Saani’ – ja lisäksi kolmen puskan ryhmä korkeampia ’North Blue’ -pensasmustikoita. Joka talvi kilpailen jänisten kanssa, kuka pensaat lopulta saa itselleen.

19 kuusipuuta
Lajikkeita ei ole kovin montaa: metsäkuusi, pesäkuusi ’Nidiformis’ ja kartiovalkokuusi ’Conica’. Isolle pihalle mahtuu paljon puita. Hämmästyin meillä puutarhassa kasvavien kuusten määrää. Metsän laidassa ja metsässä niitä kasvaa vielä lisää.

Pesäkuusi ’Nidiformis’

20 tuijaa
Lajikkeet ovat ’Smaragd’, ’Danica’, Globosa’ ja ’Woodwardii’. Havuja on hyvä olla, jotta puutarha näyttäisi hyvältä ympäri vuoden.

21 katajaa
Meillä on kotikataja, pilarikataja ’Suecica’, rohtokataja, sinilaakataja ’Blue Carpet’ ja ’Blue Chip’, ’Wiltonii’ sekä harokataja ’Nana’. Katajakujan puutarhassa katajia pitää olla paljon.

22 pionilajiketta
’Angel Cheeks’, ’Bella Donna’, ’Buckeye Belle’, ’Blush Queen’, ’Claire de Lune’, ’Do Tell’, ’Duchesse de Nemours’, ’Elsa Sass’, ’Gardenia’, ’Garden Treasure’, ’Henry Bockstoce’, ’Jalkavaimo nousee kylvystä’, ’Jan Van Leeuwen’, ’Kelway’s Glorious’, ’Madame Calot’, ’Madame Furtado’, ’Mother’s Choice’, ’My Love’, ’Pecher’, ’Pillow Talk’, ’Roselette’ ja ’Sarah Bernhardt’. 

Jossain vaiheessa ajattelin, että ehkä pioneja nyt on puutarhassamme jo tarpeeksi. Onneksi tulin järkiini enkä lakannut haaveilemasta uusista pioneista.


Nykyään minua viehättävät eniten yksinkertaiset ja puolikerrotut pionit.

P.S. Kirjoitin tämän jutun joskus talvella. Nythän tuskin ehdin tietokoneen ääreen.

Kaunista kevättä kaikille!

lauantai 11. toukokuuta 2019

KANALAN PÄIVÄ

Puen vaatteet ja kipaisen kanalaan ennen muita aamutoimiani. Katson vain nopeasti, että kaikki on hyvin: puhdasta ruokaa ja raikasta vettä.  Kuitenkin tänä aamuna käy niin kuin kaikkina muinakin aamuina. Unohdun seurailemaan kanalan väen touhuja.

Tiput ovat jo jalkeilla. Ne syövät rehua seisoen ruokalautasella kaikki neljä. Kanaemot nokkivat samasta astiasta, mutta seisoen alempana. Kukko seisoo taaempana. Se on valmiina suojelemaan parveaan niin ketuilta kuin haukoiltakin.

Harmi, ettei kukko näy kuvassa!

Olen tyytyväinen, että tiput oppivat hyvin nopeasti kulkureitin rehuastian äärelle. Ne tietävät, että nurkassa on polku, jota pitkin pääsee kipittämään ylös laatikon päälle, ellei onnistu lennähtämään suoraan laatikon reunan yli. Nyt ruoka-astia pysyy jokseenkin puhtaana. Lattialla astia peittyisi pian kuivikkeen alle. Kanat ovat puuhakasta väkeä ja pöllyyttävät kuiviketta ympäriinsä.

Kivi pitää rehulautasen paikallaan. Ilman kiveä lautanen saattaisi löytyä ihan mistä tahansa, todennäköisesti lattialta paksun purukasan alta.

Ruuan jälkeen maistuu vesi. Tottuneesti tiput viipeltävät ylemmälle tasolle, jossa on vesiastia. Astia on täytetty kivillä, jotta pikkuiset eivät pääse hukkumaan eivätkä kastelemaan itseään. Tiput juovat kivien väliin jäävistä koloista.

Kaikki asiat tehdään yhtä aikaa.

Pikkuiset ovat ihmeissään kun niiden päälle alkaa sataa kutterinpurua.

Nyt on syöty ja juotu. Kanat siirtyvät ruokapöydän äärestä pehkuille. Pienet palleroiset seuraavat piipittäen perässä. Pikkuiset ovat ihmeissään kun niiden päälle alkaa sataa kutterinpurua. Kanat kuopsuttavat maata ja huiskivat jaloillaan. Alimpana taitaa olla paras jyvä, sillä ne kuopivat ja kuopivat, vaikka jyviä on pinnallakin vaikka kuinka. Heittelen tipuille seesaminsiemeniä, jotka sopivat pieneen nokkaan. Ne nokkivat, mutta eivät vielä huiski jaloillaan, paitsi Lyydia. Lyydia huiskii pikkiriikkisillä jaloillaan tomerasti kuin isommat konsanaan. Se näyttää suloiselta.

Tiput ovat nyt yhdeksän päivän ikäisiä. Ne touhuavat jo paljon, mutta nukkuvat useat päiväunet emojen siipien suojissa.

Lilli matkustaa kyydissä hetken aikaa ja liukuu sitten alas.

Lilliä väsyttää. Se kiipeää Millin selän päälle, mutta Milli touhuaa vielä. Lilli matkustaa kyydissä hetken aikaa ja liukuu sitten alas. Kaikki kanat etsivät innokkaina jyviä tipuille ja itselleen, mutta pienet haluavat jo lepäämään. Floora huomaa sen ensimmäisenä ja asettuu makuulle. Kohta Milli ja Myykin asettuvat lattialle, jotta piiperoiset voivat kömpiä niiden alle. Kanalaan laskeutuu hiljaisuus. Minulla käy aamupala mielessä, mutta en malta lähteä vielä. Jään keräämään kikkareet ämpäriin.

Aliisa

Aamupäivällä menen istutuspuuhiin, mutta ohi mennessäni kurkkaan, mitä kanalaan tähän aikaan päivästä kuuluu. On kylvyn aika. Kanaemot pyörivät kuivikkeessa. Kutterinpuru lentelee ympäriinsä. Tiput ovat ihmeissään. Ne yrittävät mennä emojen luo, mutta päälle lentelevä purupilvi saa ne perääntymään.

Samaan aikaan kukko kotkottaa pesässä. Se ilmoittaa sisustaneensa mukavan paikan. Joka ikinen heinänkorsi on ojennuksessa. Rouvien kannattaisi nyt tulla katsomaan. Myy käykin kurkkaamassa ja palaa kylpemään. Suureen ääneen kukko kunnostaa vielä toisenkin pesän tip top. Kyllä nyt kelpaisi rouvien tulla.

On päivälevon aika.

Istutuspuuhani ovat hyvässä vauhdissa, mutta vähän väliä kurkin kanalan ovesta. Toisinaan kanat lepäävät somasti rivissä, toisinaan ovat syömässä.

Päivällä huomaan, että Myy on alkanut kadehtia Flooraa. Kait se johtuu tipuista, sillä ne menevät mielellään Floran suojiin ja Myy jää usein ilman. Myy pitää kiinni arvoasemastaan ylimpänä kanana.  Myy näyttää Flooralle, että sen on turha yrittää kuningattareksi. Floora pörhistää itsensä ja väistää. Pian ne asettuvat taas vierekkäin makaamaan ja tiput saavat lämpimän suojan niiden alta.

Lilli Millin suojissa.

Kanat meuhkaavat yhtenä pallona kuin sarjakuvissa.

Illalla vähän ennen seitsemää käyn vielä viemässä aamuksi puhdasta vettä ja rehua sekä siemeniä. Kauhealla kaakatuksella ja tohinalla kaikki kolme kanaemoa sulloutuvat pesään. Tiput katselevat sivusta piipittäen ja pyrähdellen pesään ja pesästä pois. Parasta onkin pysytellä kauempana, sillä kanat meuhkaavat yhtenä pallona kuin sarjakuvissa. 

Kun kanat ovat lakanneet hyörimästä ja pyörimästä, tiput kömpivät emojen alle. Lilli pomppaa Myyn selän päälle ja tepastelee hetken aikaa pehmeillä sulilla kulkien selän päältä toiselle ennen kuin sujahtaa jonkun siiven alle. Siivet ovat niin sikin sokin yhtenä myttynä, etten erota kenen alle se kömpi eikä tipu taida tietää itsekään. Yhtäkkiä tulee hiljaista.

Minä toivotan hyvät yöt ja suljen oven.

Hyvää äitienpäivää kaikille!

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

VILSKETTÄ KANALASSA

Eilen iltapäivällä huomasin, etten ole kammannut hiuksiani koko päivänä. Olen keittänyt kananmunia ja hienontanut keltuaisia. Olen liottanut kaurahiutaleita lämpimässä vedessä. Pilkkonut kasviksia. Olen murskannut kananmunan kuoria. Opettanut tipuja syömään. Yrittänyt elvyttää kuoriutuvaa tipua.  Ruokkinut. Huolehtinut puhtaasta juomavedestä. Kipaissut kanalaan puolentoista–kahden tunnin välein. Valokuvannut ja purkanut kuvia. Uutisoinut tyttärelle Espanjaan ja Teille.

Tätä olen odottanut kolme viikkoa!

Samalla huomasin olevani hihoja myöten kutterinpuruissa. En ole itse muistanut juuri syödä. Ei puhettakaan, että olisin ehtinyt istutushommiin puutarhaan. Tätä olen odottanut kolme viikkoa!

Kuinkas ollakaan, että Aliisan kulkureitti sattuu menemään juuri Liinan  yli.

Kun kolme innokasta kanaemoa hoitaa kilpaa tipusia, tilanne näyttää hetken aikaa kaaokselta. Siinä pikkuruiset meinaavat jäädä jalkoihin. Emot ryntäävät ruuan kimppuun heti nähdessään ruokakipon kädessäni. Kuoriutumattomat munat saavat kyytiä, tiput lentelevät ja ääntä piisaa. Eivät kanat toki itselleen ruokaa ahmi, vaan innokkaasti tarjoilevat murusia tipujen nokan eteen.

On vaikea pysyä laskuissa
kun keltaiset pallerot
näyttävät keskenään aivan samanlaisilta.

Siinä ruokintahässäkässä tulee väkisinkin mieleen, että mitä useampi kokki, sitä suolaisempi soppa. Tiput piipittävät, emot yrittävät houkutella tipuja pesistä ja milloin mistäkin syömään. Vikkelät pallerot vilistävät ympäriinsä ja tuntuvat olevan koko ajan eksyksissä. Minun on vaikea pysyä laskuissa kun keltaiset pallot näyttävät keskenään aivan samanlaisilta. Siinä sitten yritän tarjoilla lisää ruokaa, syöttää, kuvata ja huolehtia, että kaikki tiput saavat ruokansa. Tämä kaikki on tehtävä yhtä aikaa. Hetken kuluttua pikku piiperoiset kömpivät siipien suojaan ja kanalaaan laskeutuu taas rauha. Vain hento piipitys kuuluu siipien alta.

Aika usein minut voi nähdä kanalan latttialla kontallaan. Tällaisia kuvia ei muuten saa.

Niin, onneksi tiput vilistävät ympäriinsä. Sekin, jonka pää oli taipunut selän päälle taivasta kohti. Aamulla näin tipun kävelevän ja syövän normaaliin tapaan. Sitten sille tuli taas kramppi tai mikä lie. Pääsi sentään emon alle lämpimään. Myöhemmin päivällä sain huokaista helpotuksesta: tipu on kunnossa!

Minun sydämeni sykkii aina lämpöisimmin pienille ja heikoille.

Tipu sai nimekseen Liina. Minun sydämeni sykkii aina lämpöisimmin pienille ja heikoille. Siksi halusin, että tuosta pienimmästä raasusta tulee kaimani. Itse olen saanut Liina-nimen rakkaalta kehitysvammaiselta ystävältäni.  

Liina ja Aliisa

Surulta emme säästyneet. Päivällä huomasin, että yhdessä munassa oli reikä. Toiseksi viimeinen tipu oli aloittanut kuoriutumisensa, mutta nyt muna oli kylmä, kuivunut ja eloton. Yritin vielä pelastaa sen, mutta lopulta ei auttanut muu kuin luovuttaa. Surullisin mielin hautasimme tipun.

Tipun menetys tuntuu surulliselta, mutta iloitsemme neljästä terhakkaasta pallerosta. Kolme niistä on Chaboja ja yksi Mille Fleur. Kaikkia emme voi pitää, mutta uskomme löytävämme niille hyvän kodin kun on sen aika.

Lyydia saa kolminkertaisen huolenpidon ja vielä enemmänkin.

Olen lukenut, ja meilläkin on aiemmin ollut niin, että kana hoitaa omat poikasensa. Viime kerralla Floora suojeli ainokaistaan niin, ettei päästänyt ketään lähellekään. Nyt meillä tiput hoidetaan Kuka ehtii ensin –periaatteella. Kaikki kolme hoitavat kaikkia – ja kukko vielä neljäntenä. Olen erityisen iloinen siitä, että ne hyväksyvät tipujen hoitajiksi myös meidät. Vaikka ne puolustivat munia tomerasti, ne antavat täysin vapaasti meidän ottaa tipuja syliin ja ruokkia niitä.

Kunnon perheenisän tavoin
se osallistuu tipujen hoitamiseen.

Viuhti on ihan paras kukko! Kunnon perheenisän tavoin se osallistuu tipujen hoitamiseen. Rauhallisesti se seurailee emoja niiden hoitaessa tipujaan ja on tarpeen tullen tukena. Kutsuu syömään. Katsoo, etteivät pienokaiset pääse eksyksiin. Se jopa asettuu pesään saadakseen lämmittää poikasiaan.

Nykyaikainen perheenisä osallistuu lastenhoitoon.

Nyt huomaan, että kaikki se touhotus saadakseni Millille tipuja, oli turhaa. Tiput ovat ottaneet emoikseen ihan kaikki. Emot kilpailevat tipuista hyvässä sovussa. Jos Floora on ehtinyt saada kaikki tiput alleen, Milli änkeää rohkeasti itsensä Flooran alle niin, että saa lämmittää edes yhtä poikasta tai ainakin olla mahdollisimman lähellä. Toisinaan taas kaikki pikkuiset ovat Millin alla. Myy on tyytyväinen kunhan saa olla tipujen lähellä, vaikka tipuja ei sen siipien suojissa olisikaan.

Kuvassa takana ovat Lilli ja Lyydia. Liina juo vettä ja tumma Mille Fleur on nimeltään Aliisa.  Jos joku osoittautuu kukoksi, siitä tulee Rekku. (Jos joku lukijoistani epäilee, että juomavettä ei ole vaihdettu ikinä, voin vakuuttaa, että vaihdoin sen minuuttia ennen kuvan ottoa.)

Haikein mielin luovutan.

Illalla käyn vielä kanalassa. Löydän kylmettyneen munan, viimeisen. Munasta ei kuulu piipitystä. En ole koko päivänä kuullut kanojen juttelevan sille. Haikein mielin luovutan. 

Kanat nukkuvat jo. Milli on asettunut Flooran siiven alle.

Ramaisee. Ja hiukset ovat edelleen kampaamatta – ne on kuorrutettu kutterinpuruilla.

lauantai 4. toukokuuta 2019

KUIN JOULUAATTONA


Tunnelma on kuin lapsilla jouluaattona. Aika ei vaan kulu. Ei sitten millään. Tai kuluuhan se taimia kouliessa ja vaikka missä, mutta aika tuntuu vain niin pitkältä. Myyn alla on musta ja keltainen untuvapallo. Tiedän sen kun kurkistin nopeasti Myyn alle. Nyt minun täytyy vain odottaa, sillä pikkuisten on saatava levätä kuoriutumisen rasituksesta.

Arvelen, että Millin ja Floorankin alla on pehmeitä palleroita. Millillä ainakin yksi; se, jonka munan varastin eilen Myyn alta ja sujautin Millin alle. Flooralla ehkä kaksi.

Viuhtikin odottaa. Se on asettunut mukavasti yläkertaan kun rouvat hautovat alakerrassa.

Kanat olivat nimittäin tehneet aivan viime hetkillä ovelan siirron tässä shakkipelissä. Olin jakanut munat niin, että jokainen saisi kaksi tipua. Kaikki hautoivat samoissa pesissä, joissa ne olivat viime aikoina uskollisesti hautoneet. Olin tyytyväinen ja helpottunut. – Loppu hyvin, kaikki hyvin, ajattelin. Vaan kuinkas sitten kävikään? Viime metreillä kanat olivatkin vaihtaneet pesiä. Nyt Myyn alla olikin neljä munaa ja toisten alla yhteensä vain kaksi.

Ei ollut reilua, että kovimman työn tehnyt Milli saisi vain yhden tipun ja pahimmassa tapauksessa Floora omisi senkin itselleen. Olen lukenut, että kanat saattavat hyvinkin  tomerasti varjella tipujaan toisilta kanoilta. Päätän tasata munat vielä kerran. Huomenna olisi kuoriutumisen aika. Nyt ehtisin vielä tehdä sen. Kun tiput ovat kuoriutuneet, ne leimautuvat emoon ja seuraavat sitä.

Jälkeenpäin hoksaan, että
olin unohtanut laskutaitonikin.

Nostan vastustelevan Myyn pesästä.  Häkellyn kun näen mustan mytyn, kuoren palasia ja munia. – Nyt äkkiä Myy takaisin tipujen päälle, nehän ovat jo kuoriutuneet, ajattelen. Miten ne jo nyt? Yhden munan sentään tajuan varastaa siinä hötäkässä. Jälkeenpäin hoksaan, että olin unohtanut laskutaitonikin. Minun olisi pitänyt ottaa kaksi munaa. No, ei se mitään kunhan Milli ei jää kokonaan ilman tipuja. Kuoren palasista pystyn päättelemään, että mytyssä täytyi olla kaksi tipua.

Yöllä mietin mitä tuolle mytylle kuuluu. Olen samalla onnellinen ja huolestunut. Toivottavasti kaikki on kunnossa kun vähän etuajassa kuoriutuivat.

Mustalle mytylle kuuluu hyvää ja huonoa.

Aamulla menen kanalaan ennen tavanomaisia aamutoimiani. Voi, miten jännitys kihelmöi sisälläni! En voi vastustaa kiusausta ja kurkistan Myyn alle. Mustalle mytylle kuuluu hyvää ja huonoa: poikaset ovat kuivuneet ja muuttuneet suloisiksi palloiksi, mutta toinen näyttää hyvin oudolta. Sen pää on taipunut selän päälle. Se piipittää tomerasti, joten kipuja sillä ei ainakaan ole. Olen huolissani, mutta en voi muuta kuin jättää tipun emon alle lämpimään ja toivoa parasta.

Päätän odottaa rauhassa, mutta aamupäivällä en voi hillitä itseäni ja kurkistan Flooran alle. Siellä on reipas keltainen nappisilmä sekä kaksi munaa.

Onnistuin saamaan vain muutaman kuvan tipuista kuoriutumispäivänä. Tässä kuvassa on Floora pienokaisensa kanssa.


Huomaan, että emot eivät ole käyneet jaloittelemassa koko yönä eivätkä vielä aamupäivälläkään. Miten sitä olisi ehtinytkään! Yö on ilmeisesti kulunut vähillä unilla, sillä Flooran silmät luppaisevat kiinni.

Myöhemmin toiveeni toteutuu ja näen keltaisen untuvapallon jalkeilla pesässä. Myy ja Milli (Milli oli vaihteeksi siirtynyt Myyn kanssa samaan pesään enkä tiedä, miksi) kilvan opettavat sitä nokkimaan ja hyvin se sujuukin. En vielä näin pian ollut varautunut murskatulla keitetyn kananmunan keltuaisella enkä lämpimässä vedessä liotetuin kaurahiutalein, joten annan niille rehua. Emot syövät hyvällä ruokahalulla ja tipu on innoissaan.


Tavallisesti Myy haluaa syödä ylhäisessä yksinäisyydessään ja häätää Millin kauemmaksi, mutta nyt ne syövät ja hoitavat tipua sulassa sovussa.

Nyt tiedän, että
Milli on onnellinen.

Illemmalla satun paikalle kreivin aikaan. Keltainen tipu on juuri jalkeilla pesässä. Minut nähdessään sille tulee kiire. Se kiipeää Millin selän päälle. Milli kääntää päätään niin, että tipu saa koskettaa sen nokkaa. Katselen tuota liikuttavaa näkyä. Nyt tiedän, että Milli on onnellinen. Vihdoinkin sen pitkäaikainen haave on toteutunut.

Minäkin olen onnellinen. Onneni kruunaa se kun illalla mieheni haluaa tulla kanssani kanalaan. Kyykistyy orsien alle nähdäkseen pesiin. Tipuja ei näy eikä kuulu. Jännitys jatkuu.


Sydämellisesti tervetuloa blogini lukijaksi, Ilona Winebridge! Kiva saada uusi blogiystävä. Toivottavasti viihdyt täällä.

P.S. Kirjoitin tämän jutun eilen. Tämän päivän ihanat ja surulliset kuulumiset kuvineen tulevat jälkijunassa. Tässä uutistoimituksessa kun on vain yksi toimittaja, joka kaiken kukkuraksi juoksee vähän väliä syöttelemässä tipuja. Pitää vähän kiirettä.

keskiviikko 1. toukokuuta 2019

JUURI ENNEN H-HETKEÄ

Kanalassa on hiljaista – ellei satu kurkistamaan ovesta juuri silloin kun hautovat rouvat ovat jaloittelemassa. Silloin vieras saa aikaan senpäiväisen metakan. Kanat pörhistelevät höyheniään ja rääkyvät. – Pesälle et muuten mene, kuulen niiden sanovan. Enhän minä. Kaikki on niin kuin pitääkin. Painan oven kiinni. Saavat hautoa rauhassa.

Tämä kuva ei selityksiä kaipaa.

Voikukat ovat ehtineet nousta. Kerään nipun lehtiä ja vien kanalaan. Kukko seisoo pesien edessä ja katselee rouviaan. Voi, miten hellyttävää!

Kukko kutsuu rouvia syömään,
mutta eiväthän ne tule.
Niillä on tärkeämpää tekemistä.

Heitän voikukan lehdet pehkuille. Kukko kutsuu rouvia syömään, mutta eiväthän ne tule. Niillä on tärkeämpää tekemistä. Kukko kotkottaa, nyökkii ja nyökkii voikukan lehtien edessä ja koettaa houkutella kanasiaan syömään. Ei nyt. Nyt ei ole ruuan aika kun hautomiset ovat kesken.

Myy hautoo yhdessä, Milli ja Floora sopuisasti toisessa pesässä. Välillä hiljaisuuden rikkoo Viuhtin kiekaisu: ”Kukko-kie-kuu-uu!”

Kaksi päivää vielä.

Vielä hetki hiljaiseloa.

Tervetuloa seuraamaan blogiani, Suvi Kullström, Ronja Ryövärintytär, Liisa ja muut uudet lukijani! Toivottavasti viihdytte täällä.

Kaunista vappua kaikille!

tiistai 23. huhtikuuta 2019

ONNELLISTA ODOTUSTA

Meidän kanalassa on nyt hiljaista ja rauhallista. Täällä haudotaan oikein urakalla. Kun kolmaskin kana innostui hautomaan ihan tosissaan, aiemmin kertomani pesäpulmat ratkesivat. Nyt kahdessa pesässä hautoo kolme kanaa. Munia on kuusi, kolme kummassakin pesässä.

Kukolla on yksinäistä.  Se tepastelee pesien edessä hiljaisena. Nokkaisee jyvän sieltä täältä. Kun vien herkkuja, kutsuu syömään, mutta rouvat eivät tule. Eivät ainakaan silloin kun minä olen kanalassa. Päivälevon aikaan istuskelee orrella. Sitten taas katselee alakerrassa hautovia rouviaan ennen kuin nousee yöksi orrelle.

On jännittävää nähdä, millainen perheenisä Viuhtista tulee.

Alun perin suunnittelin kolmea tipua: kaksi Chaboa ja yksi Mille Fleur. Kokenut siitosmunien kasvattaja antoi kolmen sijaan kuusi munaa. Tiesi varmaan, että mielemme voi muuttua. Kuuteen päädyimme kun näimme, miten munista riideltiin jo ennen kuin siitosmunia oli edes pesässä. Pelkäsin niiden rikkoontuvan siinä tohinassa.

– Jos meille tulee kukko, niin mä tiedän mikä sen nimeks vois tulla, kolmetoistavuotias poikani heitti. – No, mitä ehdotat, kysyin. Arvasin, ettei nimi ollut valmiiksi mietittynä, vaan poika keksisi sen sillä samalla hetkellä. Niin hän tekikin. – Rekku, hän sanoi. – Wau, miten hauska nimi, minä hekotin, meidän kukosta tulee Rekku.  Siis, jos nyt saamme kukon. Tuo nimi tulee aina kantamaan lämpimiä muistoja poikani huumorista. Hän on aina juuri tuollainen, aivan ihana.

Kolmelle kanallekin on nimet valmiina.

Kolmelle kanallekin on nimet valmiina: Liina, Lyydia ja Aliisa. Yhdestä voisi tulla minun kaimani. Minulla on rakas kehitysvammainen ystävä, joka kutsuu minua Liinaksi. Tuohon nimeen sisältyy siksi aivan erityisen lämpimiä tunteita. Lyydia ja Aliisa ovat muuten vain kauniita nimiä.

Floora saa tällä kertaa hautoa yksin.

Viime kerralla kirjoitin, että yritin läpivalaista munia. Neljä munaa läpivalaisin ja yhdestä olin varma. Yksi tipu ainakin liikkui. Pääsiäismaanantaina mennessäni kanalaan hätkähdin, kun jo oven läpi kuulin kaakatusta ja kotkotusta. Kaksi kanaa oli orrella. Tiesin kyllä, että kanat jaloittelevat ja jättävät munat siksi aikaa oman onnensa nojaan. Silti vähän säikähdin, kun kanalassa on ollut vähän säätöä viime aikoina.

Näytti aivan siltä, että
tipu olisi potkinut siellä.

Päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja lainata lämpimiä munia. Poimin ne villapipon suojiin ja vein sisälle. Sain läpivalaistua munat pimeässä vessassa. Epämääräisestä tummasta kohdasta oli vaikea saada selvää, mutta kun rauhassa sitä seurailin, huomasin alkion liikkuvan. Näytti aivan siltä, että tipu olisi potkinut siellä. Kaikissa kolmessa munassa oli elämää! Nyt hoksasin katsoa myös munan pintaan kirjoittamani merkinnät. Tulossa on kaksi Mille Fleuria ja yksi Chabo.

Vein munat takaisin kanalaan ja huomasin, että niitä oli jo kaipailtu. Säikähdykseni oli siis turhaa. Kanat olivat vain jaloittelutauolla. Aivan niin kuin pitikin. Toisen pesän munat jätin katsomatta. En halunnut häiritä Milliä, joka sillä  hetkellä hautoi juuri sitä toista pesää. 

Se pörhisteli, rääkyi ja riensi pesälle.

Sain tilaisuuden seuraavana päivänä. Osuin paikalle juuri parahiksi kun Myy oli jaloittelemassa ja pesä oli tyhjä. (Hautojat vaihtuvat, eilen pesää hautoi Milli.) Avatessani ulko-ovea Myy alkoi puolustaa munia. Se pörhisteli, rääkyi ja riensi pesälle. Heittelemäni kauranjyvät onneksi houkuttelivat ja sain lainattua munat Myyn selän takana.

Äkkiä munat villapipon sisään takin suojiin, kiireisin askelin kevättuulessa vessaan, munat lampun päälle ja sitten tuijottelemaan. Tiput liikkuvat, todellakin, kaikki kolme! Sitten pikapikaa takaisin kanalaan. Myy oli huomannut munien kadonneen ja oli jo ehtinyt mennä toisen pesän reunalle kolmanneksi, mutta asettui tyytyväisenä hautomaan kun nostin sen viereiseen pesään. 

Olen niin iloinen, että aloin miettiä lisää nimiä, vaikka eihän niitä tarvita vielä pitkään aikaan.

Myy on hautonut tosissaan vasta muutaman päivän. Se varjelee munia näkyvästi ja kuuluvasti.

Ne ovat mitä parhainta superfoodia
niin kanoille kuin itsellenikin.

Yritän hoitaa hautojia mahdollisimman hyvin. Juomaveteen lirautan pienen tilkan omenaviinietikkaa. Sen sanotaan tekevän hyvää suolistolle. Hyväkuntoisesta suolistosta ravintoaineet imeytyvät parhaalla mahdollisella tavalla. Rehujen tai herkkujen sekaan sirottelen hieman kuivattua valkosipulirouhetta ja ripauksen nokkosta. Ne ovat mitä parhainta superfoodia niin kanoille kuin itsellenikin. Silloin tällöin hienonnan keitetyn munankeltuaisen herkkutarjottimelle. Salaatinjämät menevät parempiin suihin – tai nokkiin. Voikukan lehtiä ja apilaa aion kerätä heti kun niitä alkaa puutarhaan ilmaantua. Lehtivihreä ja vitamiinit tekevät terää.

Pari kertaa päivässä kanat nousevat syömään, jaloittelemaan ja kakkaamaan. Ne nokkivat ruokansa kovalla kiireellä. Pöyhivät vähän pehkuja. Venyttelevät jalkojaan piiiitkälle taaksepäin, vuorotellen kumpaakin jalkaa. Tepastelevat edestakaisin. Jossain vaiheessa kakkaavat koko päivän annoksen yhdellä kertaa eikä lopputuloksesta voi erehtyä. Se on iso jötikkä. Joskus ne ehtivät hetkeksi orrelle.

Kerran olen nähnyt Flooran päivällä nukkuvan hautoessaan. Yleensä hautojat näyttävät valppailta, mutta rennoilta.

Sitten kanat taas asettuvat munien päälle. Munat eivät ole tänä aikana ehtineet jäähtyä liiaksi. Näppärästi ne sujauttavat nokallaan munat alleen, jos ne vielä pilkistävät höyhenten alta. Sitten ne silmät valppaina keskittyvät odottamaan. Yhdeksän päivää vielä.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

JÄNNITYS TIIVISTYY

– Olen pahoillani, Floora, mutta joudun siirtämään sinut toiseen pesään, sanoin ja nostin höyheniään pörhistelevän ja käsiäni nokkivan kanan Millin kanssa samaan pesään. – Nyt siirrymme yhden pesän taktiikkaan, jatkoin, ja se on ihan teidän parhaaksi. (Kyllä, juttelen kanoille. J )

Olin löytänyt kylmenneet siitosmunat pesästä.

Olin löytänyt kylmenneet siitosmunat pesästä. Floora oli noussut jaloittelemaan ja tauon päätteeksi oli ängennyt Millin kanssa samaan pesään sillä seurauksella, että arvokkaat munat jäivät ilman hautojaa. – Voi itku, ajattelin. Enää ei ole mitään toivoa saada tipuja. Mieli oli maassa.

Soitin kanamummille, jolta olin ostanut munat. Hän lohdutti, ettei munien kylmeneminen välttämättä haittaa. Alkiot voivat aivan hyvin olla hengissä vielä ja kasvaa terveiksi tipuiksi. Hän kehotti läpivalaisemaan munia. Tipujen kehitys olisi helppo nähdä joka päivä. Alkion voi nähdä jopa liikkuvan.

Se oli viimeinen keinoni pelastaa munat,
jos mitään pelastettavaa edes oli.

Kanarouvat olivat tuohtuneita siirrosta ja kimittivät yhteen ääneen. Annoin Flooralle kolme valemunaa, jotka se sujautti mielihyvin alleen. Kolme ei kuitenkaan riittänyt, vaan Floora työnsi päänsä Millin vatsan alle yrittäen sieltä saada lisää. Milli piti puolensa ja munansa. Pikkuhiljaa riita vaimeni. Rauha laskeutui kanalaan. Minä tukin kolmannen pesän. Se oli viimeinen keinoni pelastaa munat, jos mitään pelastettavaa edes oli.

Kun riidat on riidelty, haudotaan hyvässä sovussa.

Olin harjoitellut läpivalaisua valemunilla, siis niillä, joista ei ole tarkoitus saada tipuja. Ne ovat olleet houkuttimina milloin missäkin. Pimeä vessa on läpivalaisuun oikein sopiva paikka, valonlähteenä kännykän taskulamppu. Homma vaikutti helpolta. Valaistu muna näytti juuri siltä kuin nettikuvissa. Hämähäkkikuvio eli verisuonisto oli helppo hahmottaa. Ilmatasku näkyi hyvin. Alkiokin näkyi tummana pisteenä. Olin huomaavinani myös sydämen, joka osoittautui tahraksi munan pinnalla. Ei sykkinyt.

Katsoin netistä, että kuudentena päivänä alkion kehitys olisi ehkä helpointa hahmottaa. Menin kanalaan iltayhdeksältä, vaikka vielä ei ollut pimeää. Kuopukseni oli lupautunut apulaisekseni. Muna näytti melko oranssilta, mutta oli vaikea erottaa hämähäkkikuviota sen enempää kuin alkiotakaan. Yritin varjostaa munaa käsilläni, mutta kanalassa oli aivan liian valoisaa. Floora odotteli tyynenä pojan sylissä, mutta silti minulla oli kiireen tuntu. Otin toisen munan, jos vaikka siitä saisi paremmin tolkkua. Ei saanut. Oli joko liian valoisaa tai sitten tiput eivät vaan ole kehittyneet. Jäi epävarma olo. Päätin yrittää vielä toisena päivänä.

Kuvassa on valemuna. Aidosta tilanteesta en viitsinyt ottaa kuvaa, sillä kuvan onnistuminen pimeässä vaatii jalustan. Hämähäkkikuvio näkyy. Punainen rengas johtuu siitä, etten ole käännellyt tätä munaa sen jälkeen kun otin sen pesästä.
Kuvan on ottanut Avilla Isopahkala.

Syvään huokaisten avasin viereisen alapesän.

Jos ehditte kuvitella – niin kuin minä kuvittelin – että yhden pesän taktiikka viimeistään toimisi, olitte väärässä. Tai ainakin minä olin. Kävi nimittäin niin, että myöhemmin huomasin Millin olevan vailla pesää. Arvojärjestyksen alimmalla ei ole helppoa. Milli-rukka! Sen paikka oli vallattu ja se käyskenteli pehkuilla. Tiesin, ettei se ollut jaloittelutauolla, vaan pesää vailla. Syvään huokaisten avasin viereisen alapesän, otin Flooran alta kolme siitosmunaa ja päästin Millin hautomaan. Päätin tyytyä siihen, että juoksen kodin ja kanalan väliä huolehtimassa, etteivät munat pääse kylmettymään.

Nyt kun Myykin on päättänyt hautoa tosissaan, kahden pesän taktiikka toimii hyvin. On  ihana nähdä, kuinka rohkeasti Milli, tuo arvojärjestyksen alimmainen, tunkee itsensä pesään ja ottaa munat itselleen.  Myy pörhistelee, mutta Milli (takana) vain menee päättäväisesti munien päälle.

Myy kaivaa yhden munan Millin alta, että sillekin jäisi jotain haudottavaa.

Pitkäperjantain iltana olin levoton. Olin nähnyt paljon vaivaa munien eteen. Oliko koko vaiva hukkaan heitetty? Pilkkopimeällä hiivin tyttäreni kanssa kanalaan. Ensimmäinen muna näytti tyhjältä. Verisuonia siinä kyllä erottui, mutta ei mitään tummaa möykkyä. Toinen muna oli aivan samanlainen. – Ei täällä taida olla mitään, kuiskasin. – Pitäisiköhän nämä ottaa pois, etteivät mädänny, jatkoin. Panimme silti munat takaisin pesään. Ehtiihän ne ottaa pois myöhemminkin. Kolmas muna näytti samanlaiselta. Mieli oli apea.

– Katsotaan nyt vielä yksi, vaikka Myy ei kyllä tykkää, ehdotin. Myy pörhisteli, kimitti ja kurkotteli jo kaukaa nokkimaan käsiäni. Pitelin Myytä. Avilla poimi munan ja asetti sen valon päälle. Näimme heti, että alkio liikkui. Mikä riemu! Melkein tippa tuli silmään. – Tämä riittää tällä kertaa, päätimme ja palautimme munan ja kanan pesään. Vaikka oli jo myöhä, oli vaikea saada unta. Niin onnellinen olin.

En siinä riemussani hoksannut katsoa, oliko muna Mille Fleurin vai Chabon. Jäi vielä paljon jännitettävää. Kuvassa Mille Fleur -vanhemmat kanamummin kanalassa.

Onnellista pääsiäistä kaikille!

keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

KANALASHAKKIA


Se oli vain välirauha. Kirjoitin viimeksi, miten meillä on riidelty munista ja pesästä. Tilanne näytti rauhoittuneen kun Tiuhti muutti uuteen kotiin ja Floora sai oman munakeon ja asettui hautomaan sitä. Kanalassa oli hiljaista. Tiuhtin lähdön jälkeen ihan liian hiljaista.

Siinä ne makasivat hetken kuin kerrospannukakku.

Ajattelin, että Myylle riittää se, kun se saa käydä munimassa Millin haudontapesään. Fiilistellä hetken aikaa, mutta jättää hautomisen vaiva muille. Olin nähnyt sen makaavan Millin munien päällä ja Millin tunkevan itsensä näppärästi Myyn alle munien päälle. Siinä ne makasivat hetken kuin kerrospannukakku: munat ja kaksi kanaa päällekkäin kunnes Myy kyllästyi ja meni matkoihinsa. Milli sai taas rauhassa jatkaa hautomistaan.

Usein Floora ja Milli hautovat sopuisasti yhdessä.

Seuraavana aamuna, ennen kuin olin ehtinyt aamupalaani syödä, oli taas tilanne päällä. Myy oli ilmeisesti tavalla tai toisella vallannut Flooran pesän. Floora puolestaan oli siirtynyt Millin pesään. Milli-raukka uikutti pesän reunalla.

Ajattelin typerästi, että
jos Myylle keksisi uuden pesän,
asia olisi ratkaistu.

Nostin Myyn pois. Palautin Flooran omaan pesäänsä, jolloin Milli pääsi omaansa. Ajattelin typerästi, että jos keksisin Myylle uuden pesän, asia olisi ratkaistu. Kun en muutakaan sopivaa keksinyt, hain kissan kuljetuskopan. Panin pohjalle heinää ja kokosin vakuuttavan kasan munia. Siitäkös meteli syntyi! Kukko ja Myy huusivat kurkku suorana yhteen ääneen ja samaa tahtia. Pelkäsivät mokomaa mötikkää.

Hain herkkuja. Meteli vaimeni ja Myy tuli arasti syömään. Kanan ilme oli näkemisen arvoinen! Se huomasi munakeon, joka selvästi houkutteli. Koppa kuitenkin pelotti ja tajusin tehneeni huonon ehdotuksen.

Tämä alkaa muistuttaa shakkipeliä, jota en osaa pelata. Tässä shakissa on neljä ruutua, kuningatar ja pari muuta nappulaa. Kuningaskin on, mutta ei pelilaudalla.

Kuningas Viuhti ei puutu kanojen riitoihin. 

Kun kuljetuskoppayrityskin meni myttyyn, avasin tukitut yläpesät, panin munakasat houkuttimiksi ja päätin antaa kanojen itse selvittää tämän pesäriidan. Kuningatar Myy saisi valita minkä ikinä vain tahtoo. Seuraavaksi arvokkain, Floora, kai valitsisi toiseksi parhaimman. Milli-raukalle jäisi mitä jäisi, mutta minä pitäisin huolen siitä, että siitosmunat olisivat Millillä. Kun pesät olisivat selvillä, jakaisin siitosmunat harkintani mukaan. Sitten kaikki olisivat varmasti tyytyväisiä ja elisivät onnellisina elämänsä loppuun asti.

Lopputuloksena oli se, että Milli makasi yläpesässä ja siitosmunat olivat kylmettymässä. Floora oli jaloittelemassa ja Myy oli taas kerran kyllästynyt koko touhuun. Uskollinen Milli hautoi yhä, mutta vääriä munia.

Tässä pelissä on sellaiset säännöt, että kana pyrkii siihen pesään, johon on aluksi leimautunut.  Se siis kiintyy ensisijaisesti paikkaan eikä muniin. Tietysti niin, sillä tällainen munien siirtelyhässäkkä on ihan ihmisten keksintöä. Siksi Milli ei huomannut munien olevan vääriä.

Peli olisi helppo, jos ei olisi mitään hävittävää,
mutta olen panostanut tähän kuudella siitosmunalla.

Yritän miettiä, minkä siirron Milli tekee, jos siirrän munat takaisin yläkertaan. Jääkö uskollisesti sinne, tapahtui mitä tahansa? Tekeekö Floora saman siirron kuin minä ja omii yläkerran itselleen häätäen Millin pois? Siirtyykö kuningatar Myy sinne toisten perässä? Peli olisi helppo, jos ei olisi mitään hävittävää, mutta olen panostanut tähän kuudella siitosmunalla.

Mietin siirtojani tarkkaan. Tiedän, mihin pesään Milli on leimautunut, mutta Flooran mielipaikasta en ole varma. Myy vaeltelee joka tapauksessa. Jaanko arvokkaat munat kahteen pesään, etteivät kaikki mene, jos jäävät kylmettymään? Valitsenko munille sen pesän, josta kaikki tappelevat? Vai tyydynkö juoksemaan kodin ja kanalan väliä huolehtiakseni siitä, että munat ovat edes jonkun alla lämpimässä?

Vähän myöhemmin huomaan kuningattaren kyllästyneen pelaamiseen ja poistuneen pelilaudalta. Iltapäivällä kuningatar Myy kaunistautuu ja ottaa pienet nokkaunet kuninkaan kanssa orrella. 

Myyllä on aikaa sukia sulkiaan orrella.

Lepohetkestä virkistyneenä he sitten tepastelivat peräkkäin pitkin kanalaa. Nyt tiedän mistä tulee sanonta ”kulkea peräkanaa”. Minne kuningas menee, sinne kuningatar menee perässä. Miten suloista!

 Eihän tästä hautomaan jouda, kun kerrankin saa kukon jakamattoman huomion.

Välillä kaikki kolme hautovat, kuka missäkin. Kanalassa on hiljaista. Kukko tepastelee vaiteliaana pesien edessä. Kun avaan luukun, kukko ja Myy menevät ulos. Kuningatar Myy nautiskelee aurinkokylvyistä.

Jos kanoja on kolme ja pesiä kaksi, niin
luulisi jonkun kanan makaavaan siitosmunien lämmikkeenä.

Yöksi tukin yläpesät. Ajattelen, että jos kanoja on kolme ja pesiä kaksi, niin luulisi jonkun kanan makaavaan siitosmunien lämmikkeenä. Jään odottamaan kanojen seuraavaa siirtoa. Ja kanathan siirtyvät ruudusta toiseen niin vinhaa vauhtia, että pääni on lopulta aivan pyörällä. Välillä munat ovat kylmenemässä, toisinaan samaa pesää hautoo kaksi. Ainoastaan se on varmaa, että Milli hautoo – joko oikeita tai vääriä munia. Shakkimatti tämä ei ainakaan ole. Taitaa olla peräti patti. En tiedä. Sen vain tiedän, että peli jatkuu vielä ainakin vajaat kolme viikkoa.

Seuraavana yönä mietin taas. Nousen vielä keskiyöllä varmistamaan, etteivät munat ole jääneet kylmettymään. Teen vielä yhden harkitun siirron: vastoin kasvattajan neuvoja siirrän siitosmunat yläkerran pesään, siihen Millin alkuperäiseen hautomapaikkaan. Floora saa jäädä alakertaan. Muut kaksi pesää tukin. Haudontavaiheessahan kana kiintyy paikkaan, mutta kun ensimmäinen tipu kuoriutuu, kana leimautuu siihen. Minne ikinä tipu menee, kana seuraa sitä. Päätän käyttää tätä tietoa hyväkseni ja siirtää Millin alakertaan kun ensimmäinen tipu kuoriutuu. Jos kuoriutuu.

Uskollinen Milli makaa vaikka pesän reunapuun päällä, ellei peremmälle huolita.

Elämme jännittäviä aikoja. Seuraavalla kerralla menemme ultr… tai siis läpivalaisuun. Palataan! J

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

ALKU AINA HANKALAA

Haimme munat torstaina. Kuvittelin, että sujautan munat Millin alle ja sitten vain onnellisina odotamme. Huolehdimme Millistä, varastamme liiat munat ja siinä se. Meillä oli kahdet tiput kolme vuotta sitten. Floora hautoi kanalassa ja Fiona hautoi kesäkanalan alla. Fionaa tuskin näki rakennuksen alta ja saatoimme vain arvailla, kuinka monta munaa se hautoo. Kanat hautoivat eikä meidän tarvinnut muuta kuin odottaa.

Tässä ne munat nyt ovat. Olin tilannut vain kolme munaa, mutta kanamummi antoi koko kennollisen. Mikäpäs siinä, koskaan ei tiedä, vaikka varamunia tarvittaisiinkin.

Milli oli valinnut pesäkseen
toisen kerroksen yksiön ilman hissiä.

Ei se tällä kertaa ihan niin yksinkertaista ollut. Milli oli valinnut pesäkseen toisen kerroksen yksiön ilman hissiä. Se ei ollut ottanut huomioon sitä, miten saisi tulevat tiput maan tasalle. Nyt Milli piti saada muuttamaan kerrosta alemmas.

Kanojen ollessa jo nukkumassa hiippailin kuopukseni kanssa kanalaan. Tuntui kurjalta mennä toisen haudontapuuhia häiritsemään, mutta ajattelin, että Millin parastahan minä tarkoitan. Poikani kasasi alakerran pesään mahdollisimman houkuttelevan kasan munia, ei arvokkaita siitosmunia, vaan ihan tavallisia. Nostin vähän vastustelevan kanan uuteen pesään. Munakeko oli niin vakuuttava, että Milli jäi tyytyväisenä asettelemaan munia paremmin alleen. Pian se alkoi kauniisti jutella. Se työnsi munia nokallaan alleen lämpimään. Jäi sitten tyytyväisenä makaamaan. Minä tukin molemmat toisen kerroksen munintapesät.

Nyt ei ole varaa tehdä virheitä.

Kasvattaja oli kertonut, että munien pitää automatkan tärinän jälkeen antaa tasoittua vuorokauden ajan. Olin jo sängyssäni, kun vielä tarkistin siitosmunien säilytyslämpötilan. Nyt ei ole varaa tehdä virheitä. Kipaisin viemässä munakennon varastoon. Siellä olisi juuri optimilämpötila. Asettelin puupalikan kennon toisen pään alle, jotta munat olisivat sopivasti kallellaan. Aamulla ne pitäisi sitten kallistaa toiseen suuntaan.

Yöllä minä valvoin. Mietin, mitä Milli tuumaa kun sen pitää jaloitteluhetkensä jälkeen mennä uuteen pesään. Mitähän toiset kanat tuumaisivat? Tuleeko pesästä taas tappelu ja menevätkö munat siinä rytäkässä rikki? Sellaisestakin olen kuullut.

Aamulla heräsin ennen seitsemää katsoakseni mitä kanalaan kuuluu. Huokaisin helpotuksesta: Milli hautoo yhä. Ei ottanut muutoksesta nokkiinsa.

Milli on luottokanani. Tiedän, että se hoitaa hommansa loppuun asti.

Vielä oli yksi iso pulma ratkaistavana: ylimääräiset munat pitäisi saada kerättyä pois. Olen lukenut, että hautova kana pitää jaloittelutauon yleensä aina samaan aikaan päivästä. Tauko on lyhyt, sen verran vain, että kana ehtii pikaisesti syödä ja juoda, oikoa jäseniään sekä kakata. Niinpä hyppäsin kanalassa monena päivänä vähän väliä, jotta saisin selville, milloin pesä on vapaa. Puoli kahdeltatoista. Silloin voin varastaa ylimääräiset munat häiritsemättä hautovaa Milliä. Ei sittenkään, vaan varttia vaille kaksi on se hetki. Seuraavana päivänä se hetki olikin aamulla, kymmentä yli seitsemän.

Ei tämä haudontajuttu olekaan ihan helppoa.

Päätin vielä kerran yrittää. Kipaisin kanalaan aamuseitsemän jälkeen vartin välein. Tuloksetta. Ei tämä haudontajuttu olekaan ihan helppoa. Lähdin kaupunkiasioille. Tultuani kaupungista kurkkasin kanalaan. Pesässä makasi kaksi hautojaa, Milli ja Floora. Nauratti.  Nämä munat tulevat varmasti haudotuiksi.

Milli ja Floora ovat ennenkin hautoneet yhdessä.

Iltamyöhällä kävin nostamassa Millin hetkeksi pois pesästä ja vaihdoin siitosmunat pesään. Merkkasin lasketun ajan kalenteriini: perjantaina kolmas toukokuuta.

Alku aina hankalaa.
Sitten hankaluuksiin tottuu.

Alku aina hankalaa. Sitten hankaluuksiin tottuu. Ehkäpä. Seuraavana aamuna hautojia oli samassa pesässä jo kolme. Tein pikaisen suunnitelman. Juoksin keittiöstä hakemaan pienen korillisen munia. Asettelin ne keoksi viereiseen pesään. Nostin Myyn munien päälle. Ei kelvannut. Myy nousi ja meni menojaan.

Nyt Millillä alkaa olla jo liian ahdasta. Kuvassa etualalla ovat Myy ja Floora.

Nyt pesässä oli enää kaksi kanaa, mutta Millillä ja Flooralla oli täysi tappelu munista. Molemmat yrittivät saada nokallaan vieritettyä siiven alta pilkistävää munaa itselleen. Ihme on, jos munat pysyvät ehjinä. Onneksi niitä tässä vaiheessa on vähän ylimääräisiäkin. Nostin Flooran viereiseen pesään ja se painautui lättänäksi munien päälle aivan kuten hautovat kanat tekevät. Hyvä. Nyt oli kanalassa taas rauha. Hetken aikaa.

Floora (vasemmalla) saa hautoa kaikessa rauhassa. Millillä on hankalampaa.


Vaihtoehdot alkoivat olla vähissä.

Kun seuraavan kerran menin kanalaan, näin Tiuhtin ajavan Millin pesästä. Tiuhtille ei riittänyt, että se änkeää samaan pesään. Se halusi koko pesän itselleen. Kerta ei ollut ensimmäinen ja tiesin, ettei se jäisi myöskään viimeiseksi. Pikaisesti kokosin uuden munakeon parhaimpaan pesäpaikkaan, mutta pieleen meni sekin yritys. Vaihtoehdot alkoivat olla vähissä.

Tiuhti oli saatava pysymään poissa Millin pesästä. Tiuhti ei ole puhdasrotuinen Mille Fleur ja on siksi selvästi isompi muita kanoja. Se on myös temperamentiltaan erilainen kuin rauhalliset Mille Fleurit. Jos tipuista tapeltaisiin yhtä paljon kuin munista, oli viisainta tehdä jotain jo nyt. Pesän eristäminen pienessä kanalassamme olisi liian hankalaa. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi etsiä Tiuhtille uusi koti. Tuntui pahalta, olihan Tiuhti kuoriutunut meillä ja tuolla kauniilla, reippaalla, nopealiikkeisellä ja aktiivisella kanalla oli aivan erityinen paikkansa sydämissämme.

Viiden tunnin kuluttua sain viestin,
että ostaja oli löytynyt.

Laitoin viestin tyttärelleni Espanjaan. Hän laati Tiuhtista myynti-ilmoituksen ja viiden tunnin kuluttua sain viestin, että ostaja oli löytynyt. Seuraavana aamupäivänä Tiuhti matkusti uuteen, hyvään kotiin osaksi pientä parvea. Minä tietysti itkin, mutta yhtä aikaa olin helpottunut.

Vähän myöhemmin päivällä kuulin, että Tiuhtin muutto uuteen kotiin oli sujunut oikein hyvin. Hetken aikaa omasta häkistä katseltuaan se oli tepastellut toisten perässä ulos. Pian reipas Tiuhti oli tutkinut kaikki paikat ja näytti rennolta. Miten ihanaa!

Itku kurkussa hyvästelin Tiuhtin (kuvassa vasemmalla). Toki tiesin, että reipas kana pärjää kyllä.

Illalla aion jakaa ”oikeat” munat niin, että Floorakin saa tipuja – jos nyt noista tapelluista, valmiiksi vatkatuista munista mitään tulee.


Sydämellisesti tervetuloa blogini lukijoiksi, Piia Kukkola ja Eija Halonen! Toivottavasti saatte iloa jutuistani ja kuvistani.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

TIPUINNOSTUS

Munarosvona on ihan kamalaa. Sydäntä särkee ryövätessäni munat hautovan kanan alta. Milli on nyt vakaasti päättänyt saada tipuja. Kahtena keväänä se on hautonut tyhjää pesää aivan loputtomiin. Emme ole voineet antaa sen hautoa munia, koska osa meidän laumasta on sukua keskenään. Sekin on arveluttanut, jos sattuisi tulemaan monta kukkoa. Pieneen kanalaan ei kovin montaa kukkoa sovi, ei myöskään kovin montaa kanaa lisää. Standardien mukaan kanalamme on väljä, mutta me haluamme kanoilla olevan oikeasti tilaa. Niin on paljon sopuisampaa.

Tiedän, että kana toimii vaistojensa varassa. Ei haaveile ajasta, jolloin tiput piipertävät ympärillä eikä suunnittele tipuille nimiä. Se ei ajattele edes tulevien tipujen määrää. Ei taida harmitella rosvottuja munia, vaan asettuu hautomaan vaikka tyhjään pesään. Hautoo vain ja puolustaa muniaan tomerasti. 

Milli on valinnut suosituimman pesän, toisen kerroksen  yksiön.

Säälin sinnikästä Milliä, joka ei vielä
ole saanut hoivattavakseen yhtään tipua.

Minä olen tällainen tunteilija. Säälin sinnikästä Milliä, joka ei vielä ole saanut hoivattavakseen yhtään tipua. Mietin, pettyykö Milli kun näkee munien taas kerran hävinneen – onhan eläimilläkin tunteet. Ikävöin ihanaa Fiona-kanaa, joka kuoli viime kesänä. Haaveilen, millaista olisi kun pikkuruinen pää pilkistäisi emon siiven alta ja kuinka pienet pallerot viipottaisivat emonsa perässä. Ajattelen miten ylpeä ja onnellinen Milli, tuo kanojen arvojärjestyksen alimmainen, olisi hoivatessaan tipuja.

Kurkistus avaraan maailmaan

Päätin, että tänä keväänä Milli saa elämänsä tilaisuuden. Se saa hautoa itselleen pari-kolme tipua nyt kun yksi kana puuttuu. Olen varma, että Millistä tulee huolehtiva emo. Älkää kertoko kenellekään, mutta olen tipuasiasta yhtä innostunut kuin Milli!

Kanamummilta Nousiaisista, meiltä 150 km päästä, tilasin kolme munaa. Innostuin Chaboista, jotka ovat pieniä, hyvin kesyjä, uteliaita ja sopuisia kanoja. Ne munivat paljon ja hautovat mielellään. Nyt meille on tulossa yksi Mille Fleur –muna ja kaksi Chaboa. Jännittävää!

Eniten kuitenkin odotan kanalakäyntiä.
Ehkä pääsemme näkemään,
millaisia tulevien tipujemme vanhemmat ovat.

Munat on parasta hakea itse, jotta ne pysyvät hyvinä. Jouko innostui ajatuksesta kun sanoin suunnittelevani meille yhteisen vapaapäivän munien haun oheen. Nousiaisten lähellä Turussa olisi meille vaikka mitä kivaa: upeaa arkkitehtuuria (kirjasto ja kauppahalli), kiinnostavia museoita (Apteekkimuseo ja Qwenselin talo sekä Ett Hem –museo), taidetta (muraalit) ja tietysti puutarhamyymälöitä (Flör ja Viherlassila) sekä paljon muuta. Kaikkea emme ehdi, mutta varmasti  päivästä tulee antoisa. Eniten kuitenkin odotan kanalakäyntiä. Ehkä pääsemme näkemään, millaisia tulevien tipujemme vanhemmat ovat.

Meillä oli tipuja viimeksi kolme vuotta sitten.

Ja kun kerran tipuja on tulossa, iski minulle kanalan siivousvimma. Täytyyhän pikku piiperoisille olla puhdas ja raikas koti. Yleensä kanala on siivottu ja kalkittu silloin kun kanat ovat viihtyneet koko päivän ulkona. Tänään satoi lunta, joten en päästänyt kanoja ulos. En malttanut odottaa, vaan pyyhin talven pölyt ja sotkut seinistä sekä tasoilta kanojen seurassa. Huh, kylläpä siellä sotkuja olikin!

Kun puhdistin munintapesien ylätasoa, 
huomasin Reetan kurkistavan munintapesästä.

Reetta tuli seurakseni. Se malttoi pitkän aikaa seurailla kanojen touhuja omalta paikaltaan oven suusta, mutta kun puhdistin munintapesien ylätasoa huomasin Reetan kurkistavan munintapesästä. Kukko oli jo mennyt orrelle, niin kissa oli uskaltautunut hiipimään mielipaikkaansa.

Pehkujen vaihto ja puuosien kalkitseminen jäivät myöhemmäksi, mutta nyt on ihana odottaa tipuja raikkaaseen kotiin.

Nyt on kanalassa säpinää. Kaikilla neljällä kanalla on enemmän tai vähemmän hautomiskuumetta. Milli  saa puolustaa pesäänsä aivan tosissaan, etteivät siskot valtaa munakasaa itselleen. Minä joudun edelleen käymään munavarkaissa. Ellen kävisi, kanalamme olisi pian täynnä tipuja. Onneksi eivät pääse salaa hautomaan mihinkään aitan alle. Tänään varastin emon alta seitsemän munaa.

Tervetuloa lukijakseni, Jilla! Tosi kivaa kun liityit. Toivottavasti viihdyt täällä.