KAURIIN KETALE

Nyt kun on hedelmäpuiden leikkaamisen aika, lainaan puutarhapäiväkirjastani katkelman viime vuoden maaliskuulta.

Olemme asuneet Vesilahdella kohta kymmenen vuotta. Koko aikana en ole harmitellut kauriita kuin parin ohikiitävän hetken ajan – silloin kun ne olivat syöneet muutaman tulppaanin nupun ja juosseet uusien istutusteni poikki niin, että jouduin istuttelemaan juuret taivasta kohti sojottavia jakopaloja uudestaan. Mutta nyt… Nyt kun meidän pihaamme kiertää uusi hieno kaurisaita, kauriin ketale on käynyt syömässä kaikki vasta leikkaamani omenapuut ja vähän muitakin puita! Nyt harmittaa - ja ihan kauheasti harmittaakin.

Olin edellisenä päivänä leikannut kaikki omena- ja päärynäpuut oikeaoppisesti suurella huolellisuudella opaskirjojen ja –lehtien kanssa. Olin kirjannut suunnitelman ylös: (1) latvaoksasta 1/3 pois (2) kilpalatvan poisto (3) alle puolen metrin korkeudella kasvavien oksien poisto (4) pisimpien oksien typistys (5) liian tiheässä kasvavien oksien poisto. Olin perehtynyt oikeaan leikkauskohtaan ja tekniikkaan: ulospäin kasvavan silmun yläpuolelta eikä saa jäädä tappia, siisti leikkausjälki.

Siskoni, alan asiantuntija, tuli meille sattumoisin seuraavana päivänä ja näytin hänelle työni jälkiä. Halusin saada varmistuksen mitä muutamille oksille kannattaisi tehdä. Siskoni katseli oksia miettien, että onpa Pauliinalla ollut tylsät sakset. - Tämä silmu osoittaa sisälle päin, siskoni aloitti varovasti.

Minulle asia paljastui miettimättä: nämä eivät ole minun jälkiäni, vaan täällä on käynyt kauris. Mokomakin roisto! Omenapuumme ovat ihan pilalla L. Olin leikannut jo sallitun enimmäismäärän oksia, nyt kauris oli leikannut vielä lisää ja minä joudun siistimään jäljet. Jään odottelemaan siis kunnon risuluutia.

Vasta leikatun oksan tuoksu oli tietysti houkutellut, sillä leikkaamattomat oksat olivat pääsääntöisesti saaneet jäädä rauhaan. Muurilta jäljet johtivat puille ja puilta aidan vierustalle. Kauris oli tullut matalimman ja kapeimman muurin kohdan yli hedelmäpuutarhaan. Herkuteltuaan se oli juossut aidan viertä melkein koko pihan ympäri kunnes oli löytänyt saman pienen aukon kautta ulos.

Siskoni oli innoissaan: asutte näin lähellä luontoa! - Mahtavaa kun eläinten jälkiä näkee ihan aidan vierustalla, hän hihkui. Minä en ollut yhtä innoissani, en sinä päivänä enkä vielä seuraavanakaan päivänä.

Kun Jouko kuuli tuhotyöstä, hän lähti siltä seisomalta hakemaan aitatarvikkeita aidatakseen muurin matalimman kohdan. Nyt aukot on paikattu. Huomenna siistin ja korjaan leikkausjäljet - mitä korjattavissa on.

Voi itku, en näitä omenapuita tällä tavalla leikannut!

Nyt tästä tapauksesta on kulunut vuosi. Omenapuut näyttävät taas omenapuilta. Tänä vuonna kauriit eivät päässeet leikkausjälkiäni viimeistelemään, sillä aita on nyt joka kohdasta yhtä korkea. Saamme taas hyvillä mielin seurailla kauriiden elämää ympärillämme.

Sydämellisesti tervetuloa, Tiiu Puutarhahetki-blogista, lukijaksi! Olet toki seurannut blogiani jo aiemminkin, sillä olen saanut sinulta ilahduttavia kommentteja. Kiitos niistä! Toivottavasti viihdyt jatkossakin.

P.S. Vielä ehdit kommentoida mikä on sinuun vaikutuksen tehnyt V. Minun puutarhani aakkoset: V