Olipa kerran kaukaisessa valtakunnassa eräs kaunis ja
hyväsydäminen pajupensas, jota kutsuttiin 'Tuhkimoksi'. En nyt ihan tarkkaan
muista, missä hän asui ja kenen kanssa, mutta taisi siellä asua ainakin yksi
herttuatar, joku ihme 'Henry Bockstoce' ja vaikka ketä.
Siinä sitten kävi kaikenlaista ja 'Tuhkimo' itki kohtaloaan
lohduttomasti. Hän juoksi epätoivoissaan ulos puutarhaan ja heittäytyi suuren
vaahterapuun alle. Tai ehkä hän ei varsinaisesti juossut ja oikeasti se
vaahtera taisi olla raita. Ei sillä niin väliä, mutta silloin tapahtui kummia.
Puun oksalla istunut kyyhkynen nousi ilmaan ja sen piti muuttua 'Tuhkimon' silmien edessä hyväksi haltijakummiksi, mutta ei kai siinä oikeasti niin
käynyt.
Peittopaju 'Tuhkimo'
Itse, ihan omin käsin, istutin tarha-alpin,
vaikka oikeasti en pidä kirkkaankeltaisesta.
Paju näyttää edelleen aika vaatimattomalta, vaikka kukkiikin
keväällä pikkuruisin pajunkissoin. ’Henry Bockstoce’ riitelee edelleen
’Kita-No-Seizan’ kanssa eikä prinssiä näy eikä kuulu. Itse, ihan omin käsin,
istutin tarha-alpin, vaikka oikeasti en pidä kirkkaankeltaisesta.
’Kita-No-Seizan’ ostin muka vaaleanpunaisena, vaikka olisihan se pitänyt
tietää, että vaaleanpunaisia iiriksiä on kai vain saduissa. Ei tullut
suihkulähdettäkään veden solinoineen.
En tajua, miten olen onnistunut istuttamaan kaikki
virhevalinnat samaan penkkiin. Toki kaikki eivät ole virhevalintoja.
Esimerkiksi pioni ’Duchesse de Nemours’ on todella kaunis ja tuoksuu ihanasti. Sen
raikkaassa seurassa ’Henry Bockstoce’ näyttää nappivalinnalta, mutta
valitettavasti sen vahva punainen sävy ei sovi suurempaan kokonaisuuteen.
Peittopaju ’Tuhkimo’ on kaikessa vaatimattomuudessaan ihan
nätti, samoin sen seurana kasvavat pesäkuuset ja kartiovalkokuusi.
Tähkähietalilja on herkkä ja kiltti. Kaukasiantörmäkukat (ei kuvassa) jaksavat kukkia
kauniisti aina vain. Kaukasianmaksaruoho on hyvä ja huoleton maanpeitekasvi.
Valkoiset syys- ja kiiltoleimut ovat lempikukkiani. Purppurapunalatva ihastuttaa korkeilla kukinnoillaan syksyisin. Kuva on otettu elokuussa 2019.
Kurjenpolvi ’Johnson’s Blue’ on ihana, vaikka se onkin melko
voimakkaan lila. Matalahkona kasvina se ei yritä kilpailla pionien kukkien
kanssa. Kuunliljat eivät riitele koskaan kenenkään kanssa.
Alussa hyvin syvänpunainen ja myöhemmin kirkkaammaksi
muuttuva pioni ’Henry Bockstoce’ olisi ihan kaunis valkoisen seurassa, mutta
vaaleanlilan kanssa se ei mielestäni sovi yhteen. Vaaleanlila kerrottu iiris
’Kita-No-Seiza’ olisi sekin kaunis oikeassa seurassa, mutta ei mielestäni
kirkkaankeltaisen kanssa.
Keltaisen hallitsevuutta olen pyrkinyt laimentamaan
valkoisilla leimuilla ja tulikukilla, mutta ne eivät vielä näy kuvassa.
Ehkä jossakin vaiheessa
lakkaan odottamasta ihmettä.
Ehkä jossakin vaiheessa lakkaan odottamasta ihmettä – että
nuo värit lakkaisivat riitelemästä – ja ryhdyn itse hyväksi haltijattareksi. Kaivan
’Kita-No-Seizat’ ylös. Annan niitä kaikille halukkaille ja loput siirrän sopivampaan
paikkaan. Niiden tilalle istutan ’Joan Senior’ -päivänliljoja. Voi vielä tulla
sekin päivä, että siirrän ’Henry Bockstocen’ Lammen läheisyyteen ja istutan sen
tilalle jonkin vaaleanpunaisen pionin.
Syksyllä kaikki riidat ovat jo unohtuneet. Kuva lokakuulta 2020.