- Ei antanut tarhuri talviturkkia eikä pahemmin mitään muutakaan. Itsekseen on pitänyt pärjäillä. No, syyttäkööt itseään, jos tässä henki menee. Kukkia tai pahemmin lehtiäkään on turha odottaa, mokomakin!
- Noku mä unohdin tai siis ku mä en oo talvisuojausihminen. Olen pahoillani. Onneksi nyt tuli lunta, on vähän lämpimämpää. Mut oon mä kyllä ajatellut sitäkin, että tarvitsisit muhevamman, vähän kosteamman maan. Siitä vois olla apua. Mä lupaan etsiä paremman paikan ensi keväänä. Kyllä mua nyt kaduttaa, että olen ollut näin huolimaton.
Tällainen magnoliani oli parhaimmillaan.
Pari, kolme kesää olen tuntenut pieniä pistoksia tuosta pensasmagnolian säälittävästä tilasta. Luulin, että saisin suojattua sen ensimmäiset talvet, mutta eihän siitä loppujen lopuksi mitään tullut. Suurimmat oksat paleltuivat. Nyt se on ihan rääpäle. Olen oppinut, ettei minun kannata ottaa puutarhaani talvisuojausta tarvitsevia kasveja.
Ihana vaaleanpunainen ruusu 'New Dawn' on onneksi selviytynyt ilman talvisuojauksia, mutta sillä on sitten erilaisia tarpeita. Pitää muistaa leikata, lannoittaa ja tukea. Tukeminen tuntuu aika isolta työltä varsinkin kun ensin unohtaa sen kokonaan ja sitten joutuu kerralla sitomaan paljon pitkiä versoja.
Ruusu toivoisi kovasti, että kuihtuneet kukat nypittäisiin pois. Aika harvoin tulee sitä tehtyä. On aina niin monta projektia menossa.
Tuosta tulikin mieleeni esikoiseni kanssa käymäni keskustelu katsellessamme yhdessä petuniaruukkua terassilla.
– Me ollaan nypitty näitä (kuihtuneita kukkia) pois, kuusivuotias sanoi.
– Se on hyvä. Sitten nuo toiset alkaa paremmin kasvaa kun
ottaa ne huonot pois, minä kommentoin.
– Niin, ettei ne ota mallia näistä (kuihtuneista), tyttö huomautti.
Ruusu 'New Dawn'
Olen tavoitellut helppohoitoista puutarhaa ja suurin osa kasveista pärjäileekin hyvin vähällä hoidolla tai jopa kokonaan ilman hoitoa. Muutaman vähän enemmän hoitoa vaativan kasvin, kuten tuon mainitsemani pensasmagnolian ja 'New Dawn' -ruusun, olen puutarhaani istuttanut. Niiden kanssa pärjää kun niitä ei ole kovin monta.
Yksi vähän isotöinen vielä pitää mainita. Lankean siihen joka kevät. Se on gladiolus. Ensin esikasvatan. Karaisen. Istutan ulos. Suojaan harsolla. Sitten tuen. Palkkioksi saan takuuvarmasti komean kukinnan. Ja joka kesä päätän: tänä syksynä nostan mukulat talvisuojaan. Ja joka syksy se jää tekemättä.
Tänä vuonna lankesin limenvärisiin 'Green Star' -gladioluksiin.
Sitten on vielä yksi sinänsä vähätöinen, mutta minulle haastava kasvatettava: ruukkutuija. Olen onnistunut tappamaan yhteensä kolme ruukkutuijaa ja kaksi olen saanut henkihieveriin.
Keväällä on näyttänyt siltä, että talvi on mennyt hyvin. Tuijat ovat olleet vihreinä ja reippaina. Kuitenkin kesän koittaessa ne ovat ruskettuneet aivan surkeiksi. Yksi terassilla kasvaneista on vielä elossa ja kohtuullisen hyvän näköinenkin. En ymmärrä mitä niille muille on tapahtunut. Aurinkoa eivät ole saaneet ja kastella olen yrittänyt sopivasti. Eniten epäilen, että kastelussa jokin on mennyt pieleen.
Tämä tuija selvisi talvesta ja keväästä hyvin ja kasvaa komeasti. Liekö tämän salaisuus siinä, että tuija kasvaa mullan päällä pohjasta avonaisessa astiassa?
Tämän jutun innoittajana oli Kruunu Vuokko Puutarhan Lumo -blogista. Hän kirjoitti: "Olisi muuten mielenkiintoista tietää mitkä puutarhasi kasvit miellät kaikkein vaativimmiksi kasvatuksen ja hoidon suhteen?" Kiitos vielä kerran kysymyksestäsi, Kruunu Vuokko! Tätä piti tosissaan miettiä, mutta kivaa oli. :)
Ensi kerralla kirjoitan eräästä vaikuttavasta taide-elämyksestä harmaana marraskuun päivänä. Kysy mitä vaan -sarja jatkuu taas sen jälkeen.
Lämpimästi tervetuloa seuraamaan blogiani Blogit.fi -sivuston kautta liittynyt lukijani! Toivottavasti viihdyt!