POTAGER

Potager on ollut minun murheenkryynini. Aina olen toiveikkaana istuttanut tai kylvänyt jotakin. Lupaavan alun jälkeen kaikki on mennyt enemmän tai vähemmän myttyyn.

Potagerista piti tulla kasvimaan ja kukkatarhan yhdistelmä, niin kuin potagerit yleensä ovat. Istutin monivuotisia hyötykasveja ja niiden kanssa olen pärjännyt hyvin. Sen sijaan yksivuotisten hyötykasvien kasvattaminen on kariutunut helteisiin. 

Alun perin keskellä Potageria oli pyöreä suihkulähde. Sen ympärillä oli neljä lohkoa, joihin suunnittelin viljelykierron.

Katsotaanpa ensin, mitä kaikkea Potagerissa kasvaa tai on kasvanut.

Minun kasvimaaltani löytyy pääasiassa monivuotisia kasveja – hyötykasveja ja kukkia. Olen haaveillut kasvattavani porkkanoita, herneitä, kesäkurpitsoja, punajuuria ja kaikkea muutakin ihanaa. Keväällä on vain kovin vaikea löytää aikaa kaikkeen siihen mitä haluaisi tehdä. Samaan aikaan pitäisi kylvää, kitkeä, jakaa ja vaikka mitä. Syyskylvöt helpottaisivat kevään kiireitä. En vain saa itseäni enää syksyllä kylvöhommiin.

Punajuuri 'Cylindra' kasvaa näppärän pitkulaksi. Kasvatin sitä jonakin kesänä.

Totesin, ettei näin aurinkoinen kasvimaa ole minua varten.

Joskus olen kylvänyt porkkanoita, herneitä, punajuuria ja jopa quinoaa työllä ja vaivalla, mutta helteiden tultua kasvimaan kitkeminen on jäänyt hunningolle. En jaksa kyykkiä kitkemässä porkkanarivejä auringon porottaessa niskaan. Aamuisin kukonlaulun aikaan ja iltamyöhällä voisin kitkeä, mutta silloin on paljon muitakin alueita kitkettävänä. Totesin, ettei näin aurinkoinen kasvimaa ole minua varten.

Onneksi on paljon monivuotisia hyötykasveja, joiden eteen ei tarvitse nähdä juuri mitään vaivaa.

Potagerin eteläreunalla kasvaa rivi parsaa. Riittää kun sitä lannoittaa ja leikkaa varret syksyisin.

Parsarivin takana etelärinteessä on mansikkamaa. Iso mansikkamaa on työläs. Se on saanut vielä olla. Länsireunalla on herukka-aidanne: mustia, vihreitä ja vaaleanpunaisia. Ne eivät paljoa mitään vaadi – oksien leikkauksen ja vähän lannoitusta. Pohjoispuolella on rivi pensasmustikoita. Nekin kasvavat aivan itsekseen, kunhan virittelee verkon talveksi. Idässä Potageria suojaa kivimuuri. Sitä vasten kasvaa viiniköynnös, ihana 'Somerset Seedless'. Yritän opetella sen leikkaamista.

Potagerin laidoilla on kasvanut pellavaa ja kalpeankeltaisia kehäkukkia. Pidän niistä valtavan paljon.

Minulla on myös kolme raparperia, karviaispensas, lipstikka, sitruunamelissaa, ruohosipulia, ilmasipulia ja kiinansipulia. Uusin hankintani on köynnöspinaatti. Sille pitäisi loihtia jostakin korkea köynnöstuki. 

Lipstikkaa täytyy vähän vahtia, vaikka olenkin istuttanut sen juurimaton sisään. Sitruunamelissakin on yllättävän voimakaskasvuinen. Se kasvattaa niin vahvat juuret, että niiden kaivamiseen vaaditaan miesvoimaa. Lisäksi se siementää aika reippaasti, muttei onneksi kovin kauas.

Parin lohkon reunalla kasvaa ruohosipulia. Olen pulassa sen kanssa, koska ruohosipuli siementää aivan mahdottomasti. Ruohosipuli vaatii enemmän hoitoa kuin moni muu monivuotinen kasvi. Se ei pidä puoliaan rikkaruohoja vastaan, joten kasvusto pitää istuttaa uudelleen melko usein. Ja tosiaan ne kukat pitäisi muistaa leikata ajoissa.

Luovuttuani yksivuotisten hyötykasvien kylvämisestä, satsasin kukkiin. Puolet lohkoista kasvoikin loistavasti. Toisella puolella kasvoivat loistavasti ainoastaan ohdakkeet. En tiedä, mitä oli tapahtunut. Kaiken kaikkiaan maa on ollut vaikea rikkakasvien suhteen.

Jos joskus vielä kasvatan porkkanoita, herneitä ja sen sellaisia, teen sen kasvilavoissa puhtaassa mullassa toisessa paikassa. Kukatkin kasvavat paremmin laareissa. Potagerin lohkoja varten minulla on uusi suunnitelma.

Päätös oli vaikea, mutta

nyt olen innoissani uudesta suunnitelmastani.

Olen luopunut vesialtaasta. Se oli tehty allasmuovia käyttäen, ja joka talvi siihen tuli reikiä. Kyllästyin, ja täytin kuopan mullalla. Päätös oli vaikea, mutta nyt olen innoissani uudesta suunnitelmastani. Haluan säilyttää Potagerin rakenteen tiilipolkuineen. Tiilien rakosiin olen istuttanut grönlanninhanhikkia. Se tykkää sellaisista paikoista. Porkkanoiden sijaan istutan leikattavia pensaita. Keskiympyrään haaveilen saavani katseenvangitsijan. Ja ehkä kasvatan vähän niitä kukkiakin.

Mansikkamaan tilalle etelärinteeseen aion jossain vaiheessa istuttaa pensaita: suuria ryhmiä erivärisiä matalia lajikkeita. Marja-aronioita voisi olla muutama. Ne toisivat maltillista korkeutta ja räväkkää syysväriä. Niiden lisäksi ainakin matalia ruusuja ja pensasangervoja. Keltakoivuangervon limenvihreät lehdet toisivat vaihtelua kesällä. Ruskan aikaan olisi erityisen hienoa, jos olisi esimerkiksi ruusuangervoa (valkoista ja punaista) sekä keiju- ja koivuangervoa. 

Tämän jutun inspiroijana oli Erika, joka kirjoitti jonakin syksynä arvontaan osallistuessaan: ”Mitä kaikkea löytyy kasvimaaltasi?” Kiitos, Erika, hyvästä aihe-ehdotuksesta! Samalla jatkoin Katajakujan puutarhan esittelyä. 

YSTÄVÄT JA RIITAPUKARIT

Viisas puutarhuri tuntee puutarhansa nirppanokat ja diplomaatit. Hän tietää ketkä viihtyvät yhdessä ja ketkä eivät tule toimeen keskenään.

Jättipoimulehtirouva ei viihdy tammen ja lehmuksen seurassa. Heidän seurassaan rouva ja hänen lapsensa saattavat saada nokihärmän.

Arvonsa tunteva puutarhavadelma haluaa selvän hajuraon villivadelmiin. Tiedä mitä kaikkea sairauksia ja ötököitä tartuttavatkaan.

Hapankirsikat saattavat viihtyä yksinäänkin, mutta imeläkirsikka on yksinään onneton. Se kaipaa kaltaistaan seuraa. Hapankirsikoiden naama ei sitä miellytä, vaan se kaipaa yhtä imelää seuraa kuin itsekin on. Yksin se ei innostu tuottamaan marjoja, korkeintaan maistiaisiksi muutaman.

Meidän imeläkirsikkamme kaipaa vertaistansa seuraa.

Omenatkin ovat onnellisimmillaan toistensa seurassa silloin, jos ne kukkivat yhtä aikaa. Talvi- ja kesälajikkeet eivät toisistaan piittaa. Ne kukkivat niin eri aikoihin. Sen sijaan syyslajikkeiden kanssa viihtyvät kaikki. Kesälajikkeet viihtyvät keskenään ja talvilajikkeet keskenään. Marjaomenapuusta pitävät kaikki.

Somessa huhutaan, että omenat ovat nyreissään pihlajille. Ymmärrän omenoita täysin. Onhan se kurjaa, että pihlajanmarjakoit tulevat munimaan omenan raakileisiin silloin kun pihlajanmarjasato on huono. Mutta eihän sille mitään voi. Eihän se oikeastaan ole pihlajien vika. Nehän yrittävät parhaansa. Ne katalat koit lentävät kilometrejä munintapaikkoja etsiessään.

Jotkut päärynäpuut viihtyvät ihan mielellään itsekseen. Ne kuitenkin ilahtuvat toisten päärynäpuiden seurasta.

Samettikukka on haluttua seuraa kasvimaalla. Se erittää juurillaan aineita, jotka tappavat tai karkottavat tuholaisia. Myös kehäkukat ja krassit ovat suosittuja. Ne edistävät toisten kasvien kasvua.

Huomaavainen puutarhuri laatii istuma- tai siis istutusjärjestyksen niin, etteivät parsat ja sipulit tai valkosipulit joudu vierekkäin. Niillä on kuulemma jotakin kärhämää keskenään. Parsan vieruskaveriksi voi mielellään laittaa vaikkapa salaattia, basilikaa tai persiljaa.

Vaihtelunhaluinen porkkana haluaa uuden paikan joka vuosi tai muuten se näyttää nyrpeää naamaa tai juurta. Porkkana katsoo karsaasti kuusiaitaa eikä ihme: porkkanakempit talvehtivat mielellään kuusen oksilla. Muuten porkkana pärjää monien kasvien kanssa enkä tiedä sen riidelleen koskaan. Punajuurella sen sijaan on jotakin porkkanaa vastaan. En tiedä mitä, enkä tiedä sitäkään miten vakavaa se on. Ei kai kovin.

Punajuurelle sopii paremmin herneiden, kesäkurpitsan tai vaikkapa salaatin seura. Pärjää se monien muidenkin kanssa, mutta jotakin sillä on juuren kolossa perunaa, purjoa tai tomaattia vastaan.

Myös monet muut hyötykasvit ovat vaihtelunhaluisia. Vaihtelu virkistää ja ne mielellään jättävät omat sotkunsa – mahdolliset taudit ja tuholaiset – muille. Eikä siinä mitään. Taudit ja tuholaiset kuolevat pois, kun eivät löydä enää toivomaansa isäntäkasvia. Ravinnetasapainokin säilyy kun paikkoja vaihdellaan. Erityisen tärkeää vaihtelu on perunalle, sipulille ja kaalikasveille.

Tomaattia ja perunaa ei kannata laittaa vierekkäin. Tomaatilla on syynsä: perunarutto leviää helposti tomaattiin.

Jossakin päin juoruillaan, että tomaatti ja kurkku olisivat riidoissa keskenään. Enpä oikein usko. Minä ja monet muutkin kasvattavat niitä samassa kasvihuoneessa ilman mitään ongelmia. Olen kuullut hehkutettavan, että kurkku ja basilika sopivat loistavasti yhteen. Basilika suojelee kurkkua härmältä. Kurkku pärjää hyvin myös salaatin seurassa. Tomaatti puolestaan toivoo saavansa kainaloonsa persiljaa. Persilja parantaa tomaatin makua.

Chili ja laventeli ovat hyvä pari, sillä laventeli tarkoittaa tuoksullaan liian lähelle pyrkiviä lehtikirvoja ja muita ötököitä.

Raparperia viehättää erityisesti salaatin seura. Myös kaalit, pensaspavut ja pinaatti ovat sen ystäviä. Herneet pitävät kuulemma raparperin seurasta. Herneet viihtyvät myös salaatin, porkkanan ja punajuuren kanssa. Täytyy nyt vain muistaa, että ei tyrkytä sipulia niiden seuraan. Siitä voisi tulla sanomista. Olen suunnitellut kylväväni ensi keväänä kesäkurpitsaa. Taidan laittaa ne herneiden viereen. Ne kuulemma pärjäävät hyvin keskenään.

Varsinkin kasvimaalla näitä kasvisuhdekiemuroita riittää. Hakusanalla "kumppanuuskasvit" löytyy hyviä listoja kasvimaan ystävistä ja riitapukareista.

Tämän jutun kirjoittamiseen minut inspiroi Aila. Osallistuessaan jonakin syksynä, milloin lie, blogissa järjestämääni arvontaan hän kysyi: ” Mitkä kukat sopivat yhteen ja mitkä inhoavat toisiaan?”

Kiitos, Aila, hyvästä kysymyksestä! Tästä oli kiva kirjoitella.

Hyvää – ja sopuisaa – ystävänpäivää! ♥

HEDELMÄHAAVEET

Käydessäni pientä kyläkoulua luokkakavereillani oli tapana syksyisin tuoda omenoita kouluun välitunneilla syötäväksi. Meillä ei omenapuita ollut ja nuo omenat tuoksuivat ja maistuivat ah, niin taivaallisilta. Tuskin koskaan tuo tuoksumuisto häipyy mielestäni.

Valitessani omenapuulajiketta puutarhaamme, pyrin löytämään lajikkeen, jossa tuoksuisi tuo lapsuusmuisto. Päättelin lajikkeen olleen ehkä 'Punakaneli' tai 'Valkea kuulas'. Nehän olivat yleisiä lajikkeita tuohon aikaan.

Ennen kuin omenapuumme ehtivät kunnolla tuottaa satoa, jänikset söivät rungot oksineen niin pahasti, että kaadoimme ne pois. En siis saanut tietää, tuoksuivatko omenat samalle kuin koulukavereiden omenat. Aion vielä yrittää.

Meillä oli kaksi päärynäpuuta: 'Tohtorin päärynä' ja 'Pepi'. Jostain syystä 'Pepi' kuoli, paleltui raukka varmaan. Pitäisi ostaa uusi. Sato olisi suurempi kun päärynöitä olisi kahta eri lajiketta. Täytyy vain yrittää uudelleen.

Aion ostaa toisen imeläkirsikan. Kirsikkapuita kai sanotaan hedelmäpuiksi, vaikka luumarjojahan ne oikeasti ovat. Meillä on hapankirsikka 'Inkeroisten kuulasmarja' ja imeläkirsikka 'Gårdebo'. Olen lukenut, että imeläkirsikka tarvitsee pölyttäjäkseen nimenomaan toisen imeläkirsikan. Harkinnassa ovat kaikkein kestävimmät, parhaat pölyttäjät: ‘Stella‘, ‘Sunburst‘ tai ’Iput’. Perusrungon haluan olevan Gisella5. Se on talvenkestävä.

Haaveilen myös yhdestä viiniköynnöksen taimesta lajiketta 'Somerset Seedless'. Meillä on jo yksi sellainen, mutta olisi kiva saada vielä toinen kanatarhan verkkoa pitkin kiipeilemään. Viinirypäleet ovat uskomattoman herkullisia. Ehkäpä niistä jää makumuistoja lasten mieliin.

Siinäpä ne hedelmähaaveet ovatkin. Luumuja meillä on kolmea eri väriä. Niistä riittää nautittavaa pitkäksi aikaa. Onneksi sato kypsyy eri aikaan. Sitruunoiden ja muiden eksoottisten hedelmien kasvattamisen jätän mielelläni muille.

Tämän jutun inspiroijana oli Hippo Hiiri. Eräänä syksynä blogissani järjestämääni arvontaan osallistuessaan hän kysyi: ”Mitä hedelmiä haaveilet vielä kasvattavasi?” Kiitos kivasta kysymyksestä, Hippo Hiiri!

VAAPUKAT MIELESSÄ

Monta vuotta minulla oli vadelmaongelma. Haaveilin herkullisista marjoista, mutta en keksinyt paikkaa noille piikikkäille puskille. Olin jo luopumassa toivosta. Toivoin vain, että jonakin aamuna heräsin mielessäni kirkas ajatus siitä mihin tuon vadelmarivin istuttaisin.

Sitten eräänä iltana

kun olin jo sängyssä,

se tapahtui.

Sitten eräänä iltana kun olin jo sängyssä, se tapahtui. Keksin, että voisin istuttaa vadelmat Potageriin. Siellä minulla kasvaa puoli riviä parsoja. Rivin toinen pää on tyhjä, sillä en ole vielä saanut hankituksi loppuja parsan taimia. Voisin istuttaa vadelmat parsarivin jatkeeksi. Siinä ne olisivat sopivasti käden ulottuvilla.

En meinannut saada unta, kun niin innostuin. Olisi pitänyt heti päästä mittailemaan, kuinka monta vadelman tainta riviin mahtuisi. Valitsemaan parasta lajiketta. Suunnittelemaan niiden istuttamista ja kattamista.

Paikka on aurinkoinen ja ilmava ja voin istuttaa taimet kohopenkkiin niin kuin parsatkin. Vesi ei jää juurille seisomaan. Savimaata voin keventää hiekalla ja mullalla. Silloin se on varmasti runsasravinteinen, mutta läpäisevä. Kalkkia tarvitaan myös. Onneksi maa on ollut pitkään katteen alla, niin se on rikkaruohoista puhdas.

Ajattelin hankkia astiataimet. Ne voi istuttaa milloin vain. Istutusleikkausta ei tarvitse tehdä. Vadelmat leikataan seuraavana keväänä. Istutusalue on hyvä kattaa vaikkapa kankaalla ja laittaa hake päälle. Kastelusta täytyy tietysti muistaa huolehtia, jotta kasvit pääsevät juurtumaan kunnolla. Jatkossakin vadelma hyötyy raakilevaiheessa kastelusta kuivina kausina. Kastelu parantaa satoa.

Lajikkeeksi ajattelin 'Maurin Makeaa' tai 'Takalan Herkkua'.

Ne molemmat ovat matalia pensasvadelmia eikä niitä siksi tarvitse tukea.

Lajikkeeksi ajattelin 'Maurin Makeaa' tai 'Takalan Herkkua'. Ne molemmat ovat matalia pensasvadelmia eikä niitä siksi tarvitse tukea. Hyvä juttu! Siinä tapauksessa vadelmapensaille voi hyvinkin löytyä lisää paikkoja. Kunhan nyt pääsen alkuun.

'Maurin Makea' on FinE-kasvi. Se on kestävä ja terve ja yhtä satoisa kuin muutkin. Marjat ovat hyvin makeita. Sen etuna on, ettei sitä tarvitse juuri tukea. Kun versot ovat 50–70 cm korkeita, latva katkaistaan. Silloin se haarautuu ja pensas pysyy matalana.



Takalan Herkku' on melko uusi lajike ja muistuttaa 'Maurin Makeaa'. Nämä molemmat pensasvadelmat istutetaan 30 cm välein ja pari senttiä aiempaa syvempään.

Tarjolla olisi myös keltaisia ja sinisiä vadelmia, mutta aloitan nyt näillä punaisilla. Keltaiset ovat maultaan miedompia kuin punaiset. Sinisiä puolestaan sanotaan hapokkaammiksi. Aika monet niistä ovat myös punaisia arempia. Suomessa hyvin talvehtivat mustavadelmat eli karhunvatut 'Siperialainen karhunvadelma' ja 'Sonja' ovat makeita, mutta kovin piikikkäitä. Punaiset vievät siis voiton.






Vadelmat leikataan joka vuosi, jotta ne tuottavat satoa. Marjat kehittyvät vähintään kaksi vuotta vanhoihin versoihin. Versot tuottavat marjoja vain yhden kerran. Satoa tuottaneet versot leikataan maata myöten seuraavana keväänä ennen lehtisilmujen puhkeamista. Ne voi leikata myös syksyllä, mutta on hyvä antaa marjoneiden versojen kuihtua rauhassa, jolloin niiden ravinteet palautuvat kasvin käyttöön. Se parantaa talvehtimistakin.

Leikkaamaton vadelmapuska

on aikamoinen pöheikkö.

Suositellaan myös, että vanhojen versioiden lisäksi poistetaan rivin ulkopuolelle levinneet ja kaatuneet versot sekä osa nuorista versoista. Tämä on helppo ymmärtää, sillä leikkaamaton vadelmapuska on aikamoinen pöheikkö. Versot tarvitsevat tilaa kasvaa, valoa ja ilmavuutta.

Aion lannoittaa vadelmiani kompostilla tai muulla luonnonmukaisella lannoitteella. Syyslannoitus ei ole välttämätön, mutta ei siitä haittaakaan ole. Tuhka sopii vadelmalle hyvin.






Koska minulla ei vadelmia vielä ole, käytin Pixabayn kuvia.


Tämän jutun kirjoittamiseen minut innosti manna, joka kysyi viime syksyn arvontaan osallistuessaan näin: ”Olisiko vadelmapensas parempi leikata syksyllä vai keväällä?”

Kiitos, manna, hyvästä kysymyksestä! Olet varmasti jo ehtinyt leikkaamaan vadelmapensaasi jompanakumpana ajankohtana. Ehdotonta vastaustahan tuohon kysymykseen ei ole, mutta itse kallistun kevätleikkauksen puolelle. Tai kukapa tietää, vaikka leikkaisin osan versoista syksyllä ja viimeistelisin homman keväällä jänisten jälkeen.

Tässä vain aprikoin, kuinka helppoa marjoneiden versojen tunnistaminen keväällä on. Jossakin mainittiin, että ne tunnistaa helposti vaaleasta väristä. Joissakin kuvissa vanhat kannat näyttivät olevan paikoillaan. Joka tapauksessa vanhat versot vaikuttavat kuivilta ja ränsistyneiltä. Nuorimmat versot ovat ruskean kiiltäviä. Vanhat versot suositellaan poltettaviksi, jotta mahdolliset taudit eivät leviä.

Tuskin maltan odottaa pääseväni istutuspuuhiin.

OPISSA KASVIMAALLA

Olen hyötytarhurina aivan aloittelija. Monivuotiset hyötykasvit – raparperit, parsat, lipstikka, sitruunamelissa, ruohosipuli, marjat ja luumut – menestyvät kyllä, mutta yksivuotisten suhteen ei ole kehumista, mutta oppia kesä kaikki.

En tiennyt, että

kasvimaata pitää hoitaa koko kesän. Luulin, että kun porkkanat ja punajuuret on kylvetty, ne kasvavat nätisti suorissa riveissä, rikat loistavat poissaolollaan ja syksyllä saa poimia meheviä vihanneksia ihan noin vain. Ei vaiskaan. Tiesin, että niitä pitää harventaa, kitkeä, kastella ja mullata. Sitä en tiennyt, miten kova homma siinä kaikessa on.

sanomalehtikate ei hidasta kortetta, vaikka sen päällä olisi hakettakin. Korte viihtyy valitettavan hyvin karviaispensaan alla.

mustaherukka voi innostua leviämään siementaimina ympäri Potageria.

Siemenet on kylvetty. Raparperi kukkii jo.

En arvannut, että

tulee niin helteinen kesä, etten pysty kitkemään enkä harventamaan kasvimaata. Vain hyvin harvoin, illan vähän viilennyttyä, jaksoin/ehdin mennä Potageria kitkemään.

sadettimet loppuvat kaupoista. Onneksi sentään saimme hankittua muutamia pyöriviä sadettimia sinne tänne puutarhaan. Sellaisella Potagerin kastelu onnistui helposti.

maa voi ensimmäisen kasvukauden jälkeen olla niin muhevaa. Olin parantanut savimaata hiekalla ja kompostilla ja kasvattanut siinä hunajakukkaa. Silti yllätyin.

saan kuin saankin syksyllä kasvimaan käännettyä ja rikat kitkettyä. Olihan siinä ihan hullun kova työ, kun rikkoja oli hulvaton määrä, mutta siellä kasvimaa nyt kuitenkin on puhdistettuna, käännettynä ja katettuna. Upea tunne!

Jotta Potager olisi potager, siellä kasvoi myös kukkia, muun muassa pellavaa.

En uskonut, että

vihannesten siemenet todellakin pitää kylvää harvaan. Tiesin sen kyllä, mutta ajattelin, että jos vaikka itävät huonosti. Siemenet itivät hyvin, mutta minä harvensin huonosti. Tuloksena tietysti oli laihoja porkkanoita.

Herneetkin  olisi saanut kylvää harvempaan.

Satoa sentään saatiin. Punajuuria tuli jopa niin paljon, että niitä piti jakaa tutuille. Pussillisesta punajuuren siemeniä tuli satoa niin paljon, etteivät ne tietenkään mahtuneet jääkaapin vihanneslokeroon porkkanoiden kanssa. Sitä en tullut ajatelleeksi.

Tykkäsin tästä pitkulaisesta lajikkeesta nimeltä 'Cylindra'. 

Tämän jutun kirjoitin Hiidenkiven puutarhassa –blogin Minnan kysymyksen innoittamana. Arvontaan osallistuessaan hän kirjoitti: ”Mitähän pohdittavaa sinulle heittäisin...? Olisinpa tämän tiennyt! Eli joku kantapään kautta opittu puutarhajuttu.”

Kiitos kivasta kysymyksestä, Minna! Tähän oli mukava vastata ja varmaan palaan aiheeseen vielä myöhemminkin.

KYLVÖPUUHISSA

Päätin kylvää herneet. Niitä minulla oli jo valmiina. Olin haaveillut niiden kylvämisestä jo viime vuonna, mutta tuli kaikenlaista. Ihan roppakaupalla. Kirjoitin siitä otsikolla Juhlahousuja ja herneensiemeniä.

En tiedä onko kuu kohdallaan, mutta

maa on varmaankin jo tarpeeksi lämmintä.

En tiedä onko kuu kohdallaan, mutta maa on varmaankin jo tarpeeksi lämmintä. Kävelen päättäväisesti Potageriin. Lohkot ovat puhdistuneet katteiden alla, joten homma on helppo.

Ai niin, suihkulähde kannattaa korjata ennen kylvöä. Ei tarvitse sitten varoa uusia kylvöksiä. Suihkulähde olikin koko viime kesän retuperällä. Allasmuovissa oli reikä ja hiekatkin olivat valahtaneet. Projekti odotti  kunnon korjaussuunitelmaa. Nyt minulla on sellainen ja käyn innolla altaan kimppuun.

Ei muuta kuin vettä pumppaamaan, loput äyskäröin ämpäreihin. Tiilireunus sivuun odottamaan, rikkinäinen allasmuovi pois, altaan muotoilu uudelleen. Mittaamista, lapioimista, lisää hiekkaa. Hiekan tasoitus ja tiivistys, kangas alle, uusi allasmuovi, tiilireunus paikoilleen, reunojen leikkaaminen tasaisiksi, pumpun asennus ja lopuksi tiilikäytävien muotoilu altaan uusia mittoja vastaaviksi.

– Saat varmaan kärrätä minut kottikärryillä sisälle,

nauran miehelleni illalla kun

asentelen päivän viimeisiä tiiliä veden rajaan. 

Onneksi saan miehistä apua. – Saat varmaan kärrätä minut kottikärryillä sisälle, nauran miehelleni illalla kun asentelen päivän viimeisiä tiiliä veden rajaan. Selkä on jo hullun kipeä. – Nyt vielä pääsen kävelemään, mutta mitenkähän lie sitten kun olen saanut loput tiilet paikoilleen, lisään.

Seuraavana päivänä jatketaan. Maa täytyy muokata. En ole syksyllä tullut kääntäneeksi sitä talikolla, joten savipaakkuja riittää hajotettavaksi. Ripaus kalkkia. Kalkitsen saman tien nurmikon kun kalkkiämpäri nyt on haettuna. Sitten takaisin Potageriin. Muokkaamista ja tasaamista.

– Kappas vain, altaan reunoilla kasvaneet ruohosipulit näyttävät jääneen väärään paikkaan nyt kun altaan läpimitta pieneni hiukan, totean. Niiden siirtäminen on pikku juttu.

Oikeasti suurten ruohosipulituppaiden nostelu maasta vaatii voimaa. Kahden talikon avulla paakku sentään halkeaa helposti ja ohuet juuret eroavat toisistaan kauniisti ja siistissä rivissä. Miten ne voivatkaan liukua toistensa lomasta noin hyvässä järjestyksessä! Silmä tarkkana poimin juolavehnän alut voimakkaasti tuoksuvien ruoholaukkojen seasta ja istutan paakut maahan.

– Ah, kuinka kaunista! huokaan epätoivoisesti.

– Siis ihan oikea auton lämmitystolppa suihkulähteen viereen! hämmästelen.

Mies värkkää sähkövetojen kanssa. Sähkökaapelit on jo valmiiksi vedetty maahan altaan viereen, mutta mitenkäs ne kytketään suihkulähteen pumppuun? Siis mihin pistorasia tulee? Soitto sähkömiehelle valaisee asiaa. Säädösten mukaan pistorasiat eivät saa talvella jäädä lumen alle.  – Auton sähkötolppa on sopivan korkea, sähkömies sanoo ja lisää asentaneensa niitä suihkulähteitä varten. – Ah, kuinka kaunista! huokaan epätoivoisesti. – Siis ihan oikea auton lämmitystolppa suihkulähteen viereen! hämmästelen. Asia jätetään hautumaan.

Alkaa näyttää jo kivalta. Vesi lorisee altaassa. – Kuuooovi, kuuooovi, kuuooovi, krrr-krrr-krrr-krrrr, kuuluu kuovin liverrys. Minä nostan tiilen kerrallaan sivuun, asettelen sen pian takaisin polulle, samaan tasoon reunan kanssa. Nyppään rikan sieltä täältä tiilien välistä.

Neljän pitkän päivän jälkeen laitan siemenet likoamaan. Siementen liotessa ehdin vielä tehdä viimeisen silauksen Potagerissa. Tasoitan maan. Asettelen viimeisen polunpätkän tiilet kohdilleen.

Kahdessa päivässä sää on muuttunut kesäiseksi. Leppeässä etelätuulessa vedän kylvövaot. Painan herneet maahan ja peittelen. Kastelen. Auringon jo laskiessa raahaan herneille vielä tukikepit.

Seuraavaksi aion kylvää porkkanoita. Älkää ihmetelkö, jos minua ei näy eikä kuulu. Olen kylvöpuuhissa.

Lämpimästi tervetuloa, Blogit.fi-sivuston kautta liittynyt uusi lukijani! On tosi kiva kun olet halunnut jäädä seuraamaan blogiani. Toivottavasti saat iloa tästä.