PUUTARHAVUOSI 2022

Sain tämän kivan haasteen Minnalta Hiidenkiven puutarhassa -blogista. Kiitos! Minä tykkään haasteista ja jemmasin tämän ihan vuoden loppuun. Vastasin kysymyksiin omin sanoin enkä malttanut olla lisäämättä loppuun yhtä kysymystä. Niinhän se menee, että kerta kiellon päälle.

1. Mitä sellaista teit puutarhassa, mitä et ole koskaan ennen kokeillut?

Puutarhassa ja puutarha-asioiden ympärillä tein paljon sellaista, mitä en ole koskaan aiemmin tehnyt.

Ryhdyin (puoli)hydrotarvikkeiden jälleenmyyjäksi. Vihdoin saan mittarit, sorat ja lannoitteet helposti yhdestä paikasta. Esittelin puutarhaamme Kukka & Kaalin asiakkaille, jotka halusivat kierrellä puutarhassa. Nyt on sekin kynnys ylitetty.

Ihailin ’Gårdebo’ -makeakirsikan kukintaa. Se ei vielä koskaan ole ollut niin kaunis kuin tänä keväänä. Rumasta ankanpoikasesta on kuoriutunut upea joutsen.

Kylvin laarit täyteen kukkia isän muistolle. Suunnittelin siskoni kanssa isän haudalle perennaistutukset. Olin onnellinen siitä, että isällä on nyt kaikki hyvin.

Pääsin ihailemaan ensimmäistä, tänä vuonna kylvettyä niittyä puutarhassamme. Yhdessä uuden nurmikon kanssa se antoi aivan uuden ilmeen koko pihapiirille.

Näin kilpirikon kukkivan ensimmäistä kertaa. Se oli ihana!

Sain parturoida ensimmäisen kerran Liikenneympyrän koivuangervoaidan. Jälki oli yhtä huoliteltua kuin että lapsi olisi leikannut itse hiuksensa. 

Valokuvasin ’Hagley Hybrid’ -kärhöä, joka oli noussut Köynnösikkunalle ja puhjennut kukkaan. Se oli juuri niin kaunis kuin toivoinkin. Seitsemän vuotta olen köynnöksestä haaveillut ja nyt se oli siinä.

Sain maistaa omasta puusta poimituista kirsikoista tehtyä hilloa. Nyt ymmärrän, miksi kirsikka-aikaa niin hehkutetaan.

2. Pysyitkö viime talvena tekemissäsi puutarhasuunnitelmissa?

Viime talvi oli siitä erikoinen, etten tehnyt uusia puutarhasuunnitelmia. Nyt toteutin vanhoja unelmiani.

Kevättähtiä ei ole koskaan liikaa.

Pari vuotta sitten olin päättänyt, että jatkossa istutan joka syksy ainakin joitakin pikkusipuleita. Pidin päätökseni ja tänäkin vuonna maahan sujahti idänsinililjoja, krookuksia ja kevättähtiä, yhteensä 145 kappaletta.

 

3. Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja?

Kyllä niitä tulla tupsahti, kun matkailimme ainakin Muhevaisella, Sydänmaan puutarhalla, Pirilän Kukkatalossa Riihimäellä, Paratiisin taimitarhalla Porissa ja Toijalan taimitarhalla.

Hyötykasvipuolelta hankimme köynnöspinaatin ja ilmasipulin sekä kirsikkapuut ’Leningradin mustan’ ja ’Suklaakirsikan’.

Pensaista tuli hankittua lumimarja, ruusuangervoja, rinneangervoja, koivuangervoja vihrein ja limenvärisin lehdin, lännenheisiangervoja, kotakuusamaa, jasmikkeita, pensasruusuja, paljakkapajuja, rohtokatajaa ja kääpiövuorimäntyjä.

Harmaakurjenpolvi ’Ballerina’

Perennoista hankittiin ainakin villanukkajäkkärä, purtojuuri, valkoruusuleinikki, amerikankullero, ojakellukat vaaleanpunainen ’Peach’ ja aprikoosinvärinen ’Mai Tai’, harmaakurjenpolvi ’Ballerina’, vaaleanpunainen verikurjenpolvi ’Apfelblute’, kurjenpolvi ’Orion’, päivänlilja ’Lacy Doily’, vaaleanpunainen tulikukka, hopeahärkki, vaaleanpunainen yksinkertainen pioni ’Nymphe’ sekä ’Bowl of Beauty’.

Yksivuotisiakin kasvejakin tuli kokeiltua ja osa niistä saattaa meille hyvässä lykyssä jäädäkin. Ainakin ne jäivät mieleen ja muistoihin.

4. Menetitkö kasveja?

Olin salaa toivonut, että köynnösruusu ’New Dawn’ menisi talven aikana. Se on niin työläs kiinnitettävä tukeen.  Toinen köynnöskaaren ruusuista menikin, mutta toinen sinnittelee elossa.  Sen sijaan en millään olisi halunnut luopua ’Schneewittchen’ -tertturuususta, mutta se taisi mennä. Oli tosi vaikea talvi.

Menetin aika paljon jättipoimulehteä ja rönsytiarellaa, mutta onneksi ne ottavat vahingon takaisin melko pian. Suurin ’Rozannekin’ loistaa poissaolollaan. Ja laakakataja. Juuri kun minun piti saada se puoli puutarhaa valmiiksi.

Tälle pajulle tuli lähtö.

Menetyksiksi voidaan lukea myös lahonnut paju ja kirvojen syömä päärynäpuu. Ne piti sahata pois, kun ei niistä enää olisi tullut mitään.

Suurta pajua kaadettaessa tapahtui pieni onnettomuus. Kaatuessaan paju katkaisi viereisen kuusen latvan. Ensin tunsin menettäneeni senkin, sillä latvaton kuusi näytti töpöltä.  Eipä aikaakaan, kun kuusi oli päättänyt kasvattaa yhdestä yläoksastaan uuden latvan. Nerokasta! Nyt puu näyttää suurin piirtein siltä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. 

5. Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vielä(kään) saanut?

Haluaisin siistit puutarhanäkymät ilman mustia muoveja, halkokasoja, epämääräisiä työkaluja ja tarvikkeita… Niin toivoisin, että nuo kaikki ajelehtivat miesväen tavarat olisivat siististi seinämän takana tai jossakin poissa silmistä.

6. Mikä asia viime puutarhakaudelta tulee aina muistuttamaan sinua kesästä 2022?

Todennäköisesti ei mikään, sillä en kerta kaikkiaan muista vuosilukuja. Minun ajanlaskuni menee suurin piirtein näin: talon rakennuskesänä / autotallin rakennuskesänä / sen ja sen rippijuhlakesänä / sinä kesänä, kun lampi kaivettiin… Nyt oli se kesä, kun Niila meni armeijaan. 

Tämä saattaa myös jäädä mieleen sinä kesänä, jolloin kylvettiin lammen ympärille nurmikko ja niitty.

En muista myöskään sääoloja, mutta sanavarastooni kuuluu seuraavanlaisia ilmaisuja: sinä talvena, kun paukkupakkaset tulivat ennen lunta / silloin, kun lapset odottivat kesää, eikä se tullut ennen syksyä / silloin, kun talvi tuli yhtenä päivänä / silloin, kun paahtavaa hellettä kesti toista kuukautta.  Nyt oli se vuosi, kun oli pitkä ja kylmä, ihana kevät. Oli myös helteinen syksy.

7. Mikä oli suurin saavutuksesi puutarhassa?

Suurin perheemme yhteinen saavutus oli se, että saimme lammen ympäristön kutakuinkin siistiksi. Kylvimme nurmikon ja niityn sekä istutimme vallille paljon pensaita ja muita kasveja. Kylvettävää ja istutettavaa vielä jäi, mutta nyt saan jo aika vapaasti valokuvata talosta länteen päin. Ei tarvitse zoomata kammottavan rumia mustia muoveja kuvista pois.

Taloa ympäröivässä ”omassa” puutarhassani sain valmiiksi monta projektia. Vaikka ne kestivät korkeintaan päivän per projekti, ne tuntuivat hyvin suurilta, sillä olin haaveillut niistä monta vuotta.

Sain tehtyä kesäkeittiön perustuksen ympärille kiveyksen ja vaihdettua kattomehitähdille puhtaan kasvualustan. Jospa nyt juurimaton avulla saisin voiton peltokortteista.

Lokakuun tunnelmaa Suihkulähteellä

Syksyllä sain uudistettua Suihkulähteellä olevan istutusalueen. Homma ei ollut suuren suuri, mutta valitsen sen suurimmaksi saavutukseni, sillä tein sen myöhään syksyllä. Yleensä olen siinä vaiheessa jo lopen kyllästynyt puutarhapuuhiin ja olin tämänkin homman siirtänyt jo keväälle. Jostakin sain kuitenkin kipinän ryhtyä puuhaan. Kottikärryllinen väärän värisiä ’Pink Parfait’ -iiriksiä pois, tilalle matalampia ’Snow Queen’ -kuningatarkurjenmiekkoja. Valkoalpit entisestä ahtaudestaan väljemmille vesille ja varjorikkoa aukkopaikkoihin. Vielä pyöreitä kiviä betonireunan peitoksi. Valmista. Ihan huippua!

8. Mikä oli paras ostoksesi/hankintasi?

’Leningradin musta’

Luulenpa, että paras hankintani oli kirsikkapuut ’Leningradin musta’ ja ’Suklaakirsikka’. Saimme ennen näkemättömän suuren kirsikkasadon entisistä puistamme. Ehkä nämä nuoret puut auttoivat pölyttämisessä.

9. Tuliko tehtyä virhehankintoja?

Eipä oikeastaan tai en tiedä vielä. Aika sen näyttää tuliko hankittua joku liian villi tapaus tai turhan arka. Yleensä nuo molemmat tajuaa vasta sitten, kun on jo liian myöhäistä.

Toivottavasti tämä köynnöspinaatti ei ole kumpikaan noista.

10. Mikä kasvi yllätti sinut positiivisesti?

Jos nyt ei oteta lukuun kohdassa 4 mainitsemaani kuusta, valitsen yllättäjäksi lumimarjan. Olin vienyt sen lammen taakse vallin päätyyn istutettavaksi, mutta se oli jäänyt epähuomiossa laittamatta maahan. Sitten tulivat helteet enkä yhtään muistanut muovipurkissa odottelevaa lumimarjaa. Jonkin ajan päästä huomasin kauhukseni sen kuivuneen. Kaikki lehdet olivat kuivia käppyröitä. Istutimme sen kaikesta huolimatta maahan ja kuinka ollakaan, se alkoi kasvattaa uusia vihreitä lehtiä.

11. Mikä kasvi oli suurin pettymyksesi?

Olin kylvänyt viime vuonna nepalinhanhikkia, joka kukki tänä vuonna ensimmäisen kerran. Luulin kylväneeni kauniin vaaleanpunaisia kukkia, mutta vaikka kuinka yritin katsoa niitä, minusta ne näyttivät aina vain kirkkaanoranssinpunaisilta. Kiskoin kaikki työllä ja vaivalla istutetut taimet ylös.

12. Mihin käytit suurimman osan puutarhabudjetistasi?

Puutarhamatkailu tuli kalliiksi, vaikka emme matkustaneetkaan Etelä-Suomea kauemmaksi.  Viittaan tässä kohtaan 3.

13. Mitä opit?

Pääsin vihdoin ja viimein floristin oppiin opettelemaan spiraalitekniikkaa. Tajusin sen idean, mutta opeteltavaahan vielä riittää. Suurin oivallukseni oli, ettei kukkavarsia tarvitsekaan laittaa järjestyksessä. Voi laittaa aina sinne missä on tarvetta. Eikä kimppua tarvitse koko ajan käännellä.

14. Odotatko tulevaa/alkanutta kasvukautta...

Elän niin tässä ja nyt, etten odottamalla odota mitään. Olen kuin hangen alle kylvetty unikon siemen. Se tietää, milloin on hyvä aika itää. Sitä ennen se ei päätään vaivaa, milloin alkaisi varttaan kasvattaa. Eikä hötkyile. Kun ensimmäiset auringonsäteet alkavat lämmittää, alkaa puutarhamieleni herätä. Sitä ennen nukun ihan mielelläni talviunta ja kerään voimia uuteen uurastukseen.

+ Millaisen hetken haluaisit tallentaa pieneen purkkiin talven varalle?

Paneudun pitkäkseni terassille. Aurinko kuumottaa, tuuli hyväilee ihoani.  Ihana hetki olla vain ja nauttia kesästä!

Haasteen säännöt:

1. Kerro, keneltä sait haasteen.
2. Kerro haasteen aloittaja (Minna Hiidenkiven puutarhassa -blogista).
3. Haasta muutama blogiystäväsi mukaan.
4. Käy laittamassa haasteen aloituspostaukseen kommentti, niin postauksesi lisätään haasteeseen osallistuneiden listalle.

Suosittelen osallistumaan haasteeseen, ellet vielä ole osallistunut.

Lämpimät kiitokset kuluneesta vuodesta, ihanat lukijani! 

On ollut hauska kulkea yhdessä puutarhamatkaa jo seitsemättä vuotta.

 

Onnellista puutarhavuotta 2023 kaikille!

ROSE MUISTOISSA

Tiesin omasta kokemuksestani, että rakkaasta lemmikistä luopuminen on suuri suru. En kuitenkaan enää muistanut, että se tekee näin kipeää. 

Viime blogijuttuni kuvituksena oli puutarhakuvia kuluneelta vuodelta. Rosehan oli aina mukanani puutarhassa, vaikka hän ei minun koirani ollutkaan, vaan veljeni koira. Nyt kokosin valokuvia Rosesta yhdeksän yhteisen vuoden taipaleelta. Kuvat saavat minut itkemään, mutta nenäliinojahan tässä talossa riittää. Tässä vaiheessa joulukuuta olisi paljon muutakin puuhaa, mutta minä tarvitsen nyt tällaista.

Rose tuli meille kuusivuotiaana, kun lapset olivat vielä pieniä. Se oli kaikessa mukana.

Valokuvaaja osui paikalle juuri kesken kaivausten.

Shakki on vaikeaa. Ei jaksa.

Ihana Avilla rapsuttaa.

Rosella oli omia pieniä leluja, mutta se piti erityisesti myös sukista. Niitä oli mukava kuljetella.

Ei hommaa ilman päällysmiestä tai -koiraa.

Vuosia Rosella oli tapana nukkua minun sänkyni alla. Olisi sille ollut pehmeämpikin peti, mutta Rose valitsi mielipaikkansa itse. Aamuisin se kävi vähän väliä katsomassa, olinko jo aukaissut silmäni. Usein teeskentelin nukkuvaa, ettei minun olisi heti tarvinnut nousta. Sieltä se sitten mielellään siirtyi lasten viereen.

Rose tiesi, kenen seuraan kannattaa lyöttäytyä saadakseen rapsutuksia. 

Avilla ei malttanut soittaa kahdella kädellä, kun Rose sitkeästi pyysi huomiota.

Pehmeitä tyynyjä olisi ollut tarjolla, mutta nämä paikat olivat mieluisampia (tämä ja alempi kuva).

Aiemmin eteisen lattialla lojui leluja, sittemmin koulutarvikkeita ja viime vuosina retkeilyvarusteita. Rose piti niistä kaikista hyvää huolta. Usein se kaivoi itselleen mieluisan makuupaikan retkeilijöiden takkien päälle.

Leikitään!

Annathan minulle herkkuja!

Huvittavin Rosen tavoista oli sen ulos/lenkille lähtemisen rituaali. Kun se huomasi jonkun olevan lähdössä ulos, se alkoi ulvoa ja haukkua vimmatusti.  Tällä videolla metelöinti tosin on aika hillittyä. Parhaimmat videot jäivät ottamatta. Usein se metelöi niin, että varmaan naapuriin asti kuului jopa täällä maaseudulla.

Monesti nauroimme kippurassa. Usein tämä tapa myös ärsytti lapsia, sillä aina he eivät olisi olleet valmiita lähtemään Rosen kanssa ”lenkille”. Mentävä silti oli, kun toinen oli niin riemuissaan. Monta kertaa päivässä. Rosen mielestä kenkien laittaminen jalkaan oli yhtä kuin lupaus lähteä juoksemaan. Huvittavinta tässä oli se, että Rose ei suostunut lähtemään lenkille kenenkään muun kuin minun kanssani. Lasten kanssa se halusi juosta kilpaa portille ja takaisin. Juoksemisen pituudesta riippumatta lähtöseremonia oli näyttävä ja kuuluva.

Nyt on tiedossa jotakin jännittävää.

Rose oli hyvin eläinrakas. Se piti kaikista eläimistä, kuten meidän kanoista, kaneista ja kissoista.

Onneli ja Reetta sekä Rose-ystävä.

Rose oppi tietämään, mitä joulukuusen sisään tuominen tarkoittaa. Se löysi omat pikku pakettinsa lahjavuoren seasta tai jo etukäteen minun kätköistäni. Isoista paketeista se ei ollut kiinnostunut. Ne eivät selvästikään olleet sille.

Koko perhe halusi aina nähdä, kun Rose avaa pakettinsa. Olin ostanut lelun joulun alla ja jättänyt ostoskassin huoneeni lattialle. Rose oli jo käynyt tirkistelemässä ja löytänyt omansa (kuvassa). Innoissaan se vingutti lelua. No, paketoin lelun kuitenkin ja aattoon asti piti odottaa. Voi, tuota pikku koiran onnea omista lahjoistaan!

Asetu selinmakuulle kädet T-asentoon ja rapsuta koiraa. Käännä koukistetut polvet toiselle sivulle ja tunne venytys alaselässä ja koiran kielen lipaisu korvassa... Minun ei koskaan tarvinnut jumpata yksin. Rose pyöri ympärilläni kuin väkkärä.

Avilla tykkäsi valokuvata Rosea.

Minun rakas puotipuksuni on poissa. Rose tuli aina putiikkiin minun mukanani. Toisin kuin kissoista, Rosesta ei ollut mitään haittaa siellä, ja se oli aina tervetullut.

Lumet sulavat aikanaan ja kevät saapuu, mutta minun ystäväni ei palaa koskaan.

Olen kirjoittanut Rosesta myös seuraavat jutut:

Uskollisin seuraajani

Kissakiireitä

Koiran kultainen sydän

Koiran virka

SURU

Silmiä hiertää. Vatsaan sattuu. Suru puristaa sydäntä. Rose on poissa. 

Tällaista kuvaa en saa otettua enää ikinä. Tämä jäi viimeiseksi kuvaksi pienestä, persoonallisesta koirasta.

Minun rakas lenkkikaverini

Rosella oli iso lauma vahdittavana ja silmälläpidettävänä.

Rose seurasi minua kaikkialle: putiikkiin, puutarhaan ja kanalaan. Ikävä on kova.

Leikitäänkö, kanaset? Kuva on vuodelta 2014.

Tämäkin ihana kuva on vuodelta 2014.

Rose sai elää hyvän elämän, yli viisitoista vuotta.

Pieni koira jätti ison kolon sydämeen.

NURMIKKO

Haaveilin laajoista perenna-alueista ja pienestä nurmikosta. Halusimme säilyttää tontin laidoilla olevat alkuperäiset puut, jolloin niiden ympäristöt oli luonteva tehdä yhtenäiseksi perennapenkiksi. Talon eteläpuolelle muotoilin kaarevalinjaisen nurmikon, jonka pinta-alaksi tuli ehkä noin 70 m2.

Kuva on otettu keväällä 2022.

Halusin varautua

robottiruohonleikkurin

hankintaan.

Lähtökohtana oli se, että halusin reunustaa nurmikon antiikkitiilillä. Halusin varautua robottiruohonleikkurin hankintaan heti alusta lähtien, vaikka nurmikkoa perustettaessa meillä oli vielä työnnettävä leikkuri.

Olen kirjoittanut muistiinpanoihini: ”En päässyt tasaamaan maata, kun rakennustarvikkeet tukkivat ajoväyläni, joten ryhdyin tekemään polkuja ja nurmikon reunuksia. Tässä vaiheessa rakentajat naulasivat kattolautoja. Kulkuväylät olivat täynnä lautoja, levyjä, paneeleita ja ties mitä." 

Olin malttamaton. Haaveilin, että nurmikko vihertäisi Joukon 50-vuotisjuhlissa. Sitä ennen oli kuitenkin tehtävä Niilan kirsikkapuun katveen istutukset. Olisi ollut hankalaa kärrätä hiekkaa ja muuta tarpeellista kylvöaluetta väistellen. Oli myös maltettava tehdä nurmikon reunukset. Reunojen kaivamisesta tullut maa oli saatava kuljetettua jonnekin ja hiekat kärrättävä tilalle. Juhlissa piha näytti siis entistä enemmän työmaalta.

Hyvä, kun jaksoin jyrää vetää edes tasamaalla.

Kylväminenkään ei käynyt kädenkäänteessä. Maa piti tietysti muokata, lannoittaa ja tasata moneen kertaan eikä hieman viettävän rinteen jyrääminenkään helppoa ollut. Välillä meinasi itku tulla, sillä työ oli hirveän raskasta. Hyvä, kun jaksoin jyrää vetää edes tasamaalla. Maa oli hyvin pehmeää ja joka askeleella jäi syvä painauma. Jouko oli kiireinen talon rakennustyömaalla, joten yritin pärjätä yksin. 

Minun piti vielä kärrätä reunoille multaa, aika monta painavaa kärryllistä. Harata ja harata. Ajattelin lapsellisesti, että käyn heittämässä siemenet tuosta noin vain ja valmista on. Ehei. Siementen kylväminen tuulisessa säässä oli oma projektinsa, mutta lopulta ne olivat kuitenkin onnellisesti maassa.

Alussa olin kovin huolissani: tapoinko siemenet kuivuuteen tai kastelinko liikaa niin, että siemenet ajelehtivat minne sattuu? Onneksi parin-kolmen viikon kuluttua nurmikko alkoi selvästi vihertää. 

Kun nurmi oli kasvanut niin pitkäksi, että oli aika leikata se ensimmäisen kerran, huomasin ruohonleikkurin olevan rikki, korjauskelvoton. Alkoi siis robotin aika. Ostosta ei ole tarvinnut katua.

Kuvasta huomaa, että renkiä on taas vähän laiskottanut.

Nurmikko tuo sopivasti avaruutta eteläpihalle. Robotin ansiosta se on hyvin helppohoitoinen, vaikkakin vanhemmiten renki on alkanut luistella työvelvollisuusuksistaan. Töihin lähtö tuppaa joskus laiskottamaan. Ilmeisesti sen mielestä 7–8 vuoden palveluksen jälkeen olisi vuorotteluvapaan tai kunnon kuntoutusjakson paikka. Kohtuullinen vaatimus, sillä tähän mennessä sille ei ole juuri tarvinnut tehdä syyspuhdistusta kummempaa.

VALOISAA ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!

Tämän monimerkityksellisen kuvan myötä toivotan Teille kaikille:

Hyvää Itsenäisyyspäivää! 

Kiitollisuutta, luottamusta, toivoa, valoa! 

TALON KULMA

Talon kulma on tylsä nimi perennapenkille, mutta tylsä on aluekin. Ja vaikea: kasvualusta on ohut ja alue vilisee muurahaisia. Muurahaiset asustelevat laatoituksen alla ja nostavat hiekkaa laattojen väleihin ja alueen reunoille kasoiksi. Toistaiseksi olemme silti pärjäilleet yhdessä. Kasvien kanssa on ollut hankalampaa.

Toivottavasti harokataja täyttää aikanaan hakkeella peitetyn alueen.

Alussa haaveilin kai jotakin sellaista, että kurjenpolvi ’Rozanne’ ryöppyäisi sinililana pilvenä. Sen kontrastina olisivat topakat, pitkulaiset loistosalviat. Pohjattomaan sinkkisoikkoon ajattelin jotakin korkeaa, esimerkiksi pienen pensaan, daalioita tai muita yksivuotisia kukkia. Pensasta en saanut aikaiseksi istuttaa ja yksivuotisetkin kukat jäivät usein kevätkiireessä laittamatta. 

Koreaniiso menestyi liian hyvin, se olisi halunnut levitä koko puutarhaan. Onneksi huomasin ajoissa.

Ei menestynyt. Talvi vei.

Loistosalviat lähtivät kasvamaan, mutta ’Rozannet’ kuolla kupsahtivat. Ajattelin istuttaa lisää loistosalviaa, mutta epähuomiossa olin ostanut myskisalvioita. Eiväthän ne sopineet ollenkaan. Kokeilin jättipoimulehteä, koska niitä meillä oli runsaasti. Ei menestynyt. Talvi vei. Kyllästyin ja istutin kaukasianmaksaruohoa. Se ainakin kestää. En kuitenkaan halunnut tyytyä pelkkään maksaruohoon maanpeitteenä. Kokeilin vielä suurin toivein neidonkurjenpolvea, mutta ei sekään selvinnyt. Hopeatopon jakopaloja oli ylimääräisinä, joten tökkäsin ne alueelle. Ne olisivat menestyneet, mutta ovat liian villejä leviämään.

–Nyt kokeilut saavat riittää, päätin ja istutin harokatajan. Se on yksi lempikasveistani, joka polun toisella puolella elää ja voi oikein hyvin, vähän vastaavassa paikassa. Kaikki loput tyhjät kolot ajattelin syksyllä istuttaa täyteen maksaruohoa. Nättiähän se on. Ja kestää talven kuin talven. Sinkkisoikko ammotti taas tyhjyyttään. Istutin siihen hetken mielijohteesta harmaakurjenpolvi ’Ballerinan’, joka ei värinsä puolesta sopinutkaan sille suunnittelemaani paikkaan.

Oikeastaan penkin nimi voisi olla Huokausten puutarha.

Oikeastaan penkin nimi voisi olla Huokausten puutarha. Niin monet kerrat olen sen ääressä huokaillut epäonnistuneita kokeilujani. Toivottavasti joskus vielä saan huokailla ihastuksesta – tai edes helpotuksesta.