maanantai 21. lokakuuta 2019

OLIPA KERRAN

Kun muutimme tänne Vesilahdelle, siskoni sanoi, että elämme kuin satukirjassa. Kurkistetaanpa vähän satukirjan sivuille.

Olipa kerran Lumikki ja seitsemän kääpiötä: Avulias, Yritteliäs, Reipas, Sisukas, Kaunis, Kekseliäs ja Puhelias. No, ei heitä oikeasti ollut kuin kuusi. Eivätkä hekään enää olleet kääpiöitä, melkein kaikki teinejä jo. Tai olihan niitä seitsemäskin, mutta hän oli oikeasti Lumikin pikkuveli, joka oli halunnut muuttaa Lumikin luo. Sitten oli tietysti vielä Prinssi, joka oli käynyt hakemassa Lumikin kotoa silloin kun Lumikki asui vielä yksin.

Heillä oli myös kaksi Saapasjalkakissaa, jotka eivät suostuneet käyttämään saappaita. Siksi heidän nojatuolinsa olivat keväisin ja syksyisin täynnä kuraisia tassunjälkiä. Ei heidän koiransakaan suostunut käyttämään saappaita, joten kura-aikaan Lumikin piti luututa lattiat monta kertaa päivässä.

Kuvan on ottanut Avilla Isopahkala.

Mutta ne kääpiöt käyttivät saappaita tai ainakin tennareita. Ei siitä kyllä apua ollut, sillä koulusta tullessaan he oikaisivat savipellon poikki ja kaikki kengät oli kuorrutettu paksulla savivellillä.

He asuivat sievässä talossa metsän ja peltojen keskellä. Metsän eläimet tulivat heidän pihaansa. Olihan heillä aita talon ympärillä, mutta portti oli aina päivisin auki.

Jänikset söivät heidän omenapuunsa.

Eräänä päivänä valkohäntäkauriin vasa maisteli Lumikin istuttamia syysmaksaruohoja. – Syö vain, Lumikki sanoi, ne ovat terveellisiä. Toinen pieni vasa oli syömässä ruusun oksia. Mirrinmintut eivät näyttäneet maistuvan. – Oijoi, miten sinä niitä piikikkäitä versoja syöt, Lumikki hämmästeli. Emo maisteli valkokirjokanukkaa. – Syökää vain, Lumikki kehotti, ne lakastuvat kohta kuitenkin.

Kuvan on ottanut Avilla Isopahkala.

Yksi kääpiöistä, nimeltään Kaunis, aikoi mennä valokuvaamaan kauriita. Kun ovi kolahti, emo lähti porttia kohti ja johdatteli rauhallisesti vasat ulos portista. Onneksi kääpiö sai kuitenkin muutaman hyvän kuvan.

Lumikki ja koko hänen perheensä rakastivat kurkia ja joutsenia, jotka lensivät heidän talonsa yli. Usein Lumikki keskeytti työnsä päästäkseen tervehtimään talon yli lentäviä kurkia ja joutsenia.

Kuvan on ottanut Avilla Isopahkala.

Syksyisin kaksi joutsenperhettä kokoontui läheiselle pellolle pitkäksi aikaa odottelemaan muuttomatkaa. Lumikki seurasi niiden puuhia ikkunasta. Välillä aikuiset joutsenet jättivät lapset hoitoon ja lähtivät tuttavapariskunnan kanssa vähän tuulettumaan järvelle. – Tarvitsivat kai vähän omaa aikaa, Lumikki ajatteli.

Kerran heidän pihaansa oli tullut kettu. Kaunis huomasi sen sunnuntaiaamuna ensimmäisenä ja hänelle tuli hätä. – Mitä jos kettu pääsee meidän kanalaan, hän ajatteli. Tuolloin kanatarha oli metsän laidassa eikä se ollut kovin hyvä.

Kaunis juoksi sisälle ja näki Puheliaan. Puhelias tuli hätiin, mutta ei uskaltanut ajaa kettua pois. Kaunis juoksi Lumikin ja Prinssin makuuhuoneeseen ja selitti, että meidän pihassa on kettu eivätkä hän ja Puhelias uskalla ajaa sitä pois.



– Kanat, Prinssi huudahti ja lähti juoksemaan alushoususillaan ketun perään. Prinssi ajoi ketun tuolloin vielä keskeneräisestä aidan kohdasta metsään.

Myöhemmin Prinssi rakensi hyvän kanalan ja petovarman kanatarhan. Enää ketun oli turha haaveilla kanapaistista.

Kerran se seitsemäs kääpiö, Puhelias, huomasi yläkerran ikkunasta ilveksen kävelemässä aidan viertä pitkin. Kaikki juoksivat olohuoneeseen katsomaan kun ilves rauhassa käveli peltojen poikki metsään.

Lumikkia harmitti, ettei hän saanut siitä kunnon valokuvaa blogiinsa. Se seitsemäs kääpiö nimittäin oli niin täpinöissään ilveksestä, ettei muistanut tarkentaa zoomia. Sitten Lumikki päätti lainata valokuvan pixabaysta.

Kuvat ketusta ja ilveksestä ovat pixabaysta. 


Koko kesän Lumikki hyöri ja pyöri puutarhassa. Prinssi rakenteli yhtä ja toista tarpeellista ja mukavaa. Kääpiöt matkustelivat, kalastelivat, retkeilivät, kuntoilivat, voimistelivat ja soittivat. Ja se seitsemäs kääpiö, Puhelias, valokuvasi lintuja ja joskus auttoi Lumikkia kuoppien kaivamisessa.

Ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti. Tai siis kyllähän he elävät vieläkin onnellisina huolimatta syksyn kurakeleistä ja lokakuun harmaudesta.

Sen pituinen se.

32 kommenttia:

  1. Voi että kuinka ihana ja elävä tarina!!!!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, Minna, mukavasta palautteesta! Kiva kuulla, että pidit siitä.

      Poista
  3. Voisit sä sen kirijan joskus kirijoottaa!!!

    VastaaPoista
  4. Juu, on puutarhurissa kirjailijankin vikaa👏👏👏

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, tässähän aivan häkeltyy näin ihanasta palautteesta. Kiitos!!!

      Poista
  5. Hieno tarina. Kieltämättä harvassa vanhassa sadussa prinssi juoksentelee alushoususillaan, onneksi modernissa versiossa ei tarvitse pukea päälleen haarniskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ku se prinssi ei ehtinyt pukea edes aluspaitaa kun se pelkäsi ketun ehtivän kanalaan :D Mutta on se onni, että se prinssi uljas avun tuo... Kiitos tosi mukavasta palautteestasi!

      Poista
  6. Elämä on siis todella satua ja ihanaa sellaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se taitaa olla :) Tuo satu oli ainakin helppo kirjoittaa kun ei tarvinnut keksiä itse mitään :)

      Poista
  7. Ihana tarina, hienot kuvat. Ihana kun muistutit tarinallasi pysähtymään ja nauttimaan juuri tästä pienestä hetkestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta palautteestasi! Ymmärrän, että joskus syksyn synkeys voi ottaa päähän. Onneksi elämässä on paljon myös niitä valoisia asioita, jos ei ikkunan takana, niin ainakin omassa mielessä. Kun vain huomaa ne.

      Poista
  8. Olipa hyvä että jänikset söivät omenapuut niin ei tullut omenadraamaa tässä versiossa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Repesin nauruun kun luin kommenttisi :D Kuopus sanoi, että se oli päivän piristys. Kiitos!!!

      Poista
  9. Ompa hyvät kuvat luonnoneläimistä! Ja kissoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäpä kerron terveisesi tyttärelleni. Hän on innokas valokuvaaja.

      Poista
  10. Kylläpäs teilläpäin on paljon sellaisia eläimiä joita ei jokaisen pihassa ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se täällä onkin niin jännittävää, vaikka loppujen lopuksi asumme aika lähellä kylän keskustaa.

      Poista
  11. Ihana satutätikin olet kaiken muun taitavuuden lisäksi. <3

    VastaaPoista