MIKÄS TÄMÄ TÄMMÖINEN VOISI OLLA?

Meillä kasvaa muutamia tällaisia hyvin matalia, noin 5 cm korkuisia, pienikukkaisia kasveja, joita en tunnista edes Luontoportin Kukkakasvien tunnistus -ohjelman avulla. 

Kukasta on vähän hankalaa saada tarkkaa kuvaa. Väri on tuollainen vaaleanpunaisen ja lilahtavan sävyinen. Terälehtiä on viisi ja se kukkii juuri parhaillaan aurinkoisella paikalla.

Lehdet ovat hyvin kapeat. Ne näyttävät kuin pieniltä neulasilta, mutta ovat aivan pehmeitä.

Tunnistatko sinä, mikä kasvi tämä voisi olla? Olisin kiitollinen avustasi. 

SÄRMIKÄS KESKUSTELU

Kesällä:

– Kukkuu! Täällä minä olen, särmäkuisma hihkaisee keltaisena. Se on väsynyt lymyilemään koivuangervoaidan suojissa eikä malta olla paljastamatta piilopaikkaansa. En ole lainkaan yhtä innoissani kuin se. Mitään sanomatta menen ja poimin sen pitkän, hoikan varren ämpäriin. En ole oikein juttutuulella.

En ole oikein juttutuulella. 

– Et huomannut minua kun leikkasit aidan sillä kammottavalla vehkeellä, se jatkaa ilkkuvaan sävyyn, mutta vakavoituu sitten. – Et tiedä, miten minä pelkäsinkään pienempien puolesta, se huokaa, minultakin meinasi hattu lähteä päästä.

– Kuka käskee mennä sinne, mutisen. Se ei kuuntele enkä oikeastaan sitä kuultavaksi tarkoittanutkaan.

En ole huomaavinani särmäkuismaa ämpärissä.

– Kyllä minä jo joudankin täältä, alkaa olla kylmät pian tulossa, se puhelee aivan kuin itsekseen. – Ei ollenkaan hassumpi idea päästä kompostin lämpöön, se jatkaa haikeana. Nypin vielä lemmikkejä ämpäriin. Niitä sitten riittää joka paikkaan. En ole huomaavinani särmäkuismaa ämpärissä, vaikka eihän sitä voi olla huomaamatta.

– Mutta et arvaa, mitä minä olen tehnyt täällä sillä aikaa kun lymyilin piilossa, se vielä huudahtaa. No, kyllähän minä sen arvaan, mutta en sano mitään. Pitäköön luulonsa. Tiedän, että ensi kesänä kitketään taas.

Kompostin lämpöön pääsevät myös helmililjat.

Minna Hiidenkiven puutarhassa –blogista kirjoitti. ”Sinulla on hieno, humoristinen tyyli kirjoittaa. Postauksiasi lukiessa tulee aina hyvälle mielelle. (…)  Mitähän pohdittavaa sinulle heittäisin...? Keskustelutuokio vapaavalintaisen kasvin kanssa. Joku rikkaruoho voisi olla hauska keskustelukumppani... ;)”

Niin minä sitten tämän kirjoitin ja hauskaa oli. Kiitos, Minna, mukavasta aihevinkistä!

OVELAA

Mieheni muistaa vieläkin kuinka hänen lapsena piti kitkeä kasvimaalla. Vaikeaa kuulemma oli kun ei erottanut voikukkaa porkkanasta.

Vaikeaa kuulemma oli

kun ei erottanut voikukkaa porkkanasta.

Piharatamo, juolavehnä ja maitohorsma opitaan jo ala-asteen yllin tunneilla. Ne nyt ainakin ovat helppoja. Vai ovatko?

Kitkin kuunliljapenkkiä. Otin suuriksi kasvaneista piharatamon kukkavarsista kiinni ja kiskaisin. Säikähdin kiskaisseeni koko kuunliljan kun sen lehtien lomasta nousi suuria kaunismuotoisia lehtiä. Siinä samassa sain aiheen tähän juttuun.

Piharatamo ja kuunlilja – ensivilkaisulla piharatamo jää minulta huomaamatta.

Hyvä yritys, mutta piharatamo saa lähteä. Annetaan kevätkaihonkukalle tila.

Särmäkuisma piiloutuu ovelasti koivuangervoaidan sisään. Moni niistä saa lymyillä aidan sisällä keltaiseen kukintaansa asti.

Juolavehnä ja ruohosipuli ovat ainakin helppoja erottaa kun juolavehnä on litteä ja ruohosipuli pyöreä.

Entäpä juolavehnä ja päivänlilja?

Maitohorsma ja syysleimu alkavat olla jo kitkijän vaikeinta leveliä.

Miten ne rikat osaavatkin! Aivan kuin särmäkuisma tietäisi olevansa turvassa koivuangervon juurella ja juolavehnä päivänliljapehkossa.

Mitä sinun perennojesi seassa lymyilee?

LÄHTÖPASSIT

Onko sinulla puutarhakasveja, joille olet antanut lähtöpassit? Minulla on muutamia. Elämänlanka tuli tähän puutarhaan salamatkustajana. Sen suhteen minulla on ihan nollatoleranssi.

Jalopähkämön siirsin tänne tarkoituksella. Nyt kyllästyin, sillä se leviää ainakin täällä aivan liian aggressiivisesti. Jos mieleni muuttuu, ei hätää. Jalopähkämö on sitkeä kasvi, joka putkahtaa paikasta jos toisestakin ja voin vielä vuoden kuluttua pelastaa sen ja istuttaa johonkin rajattuun paikkaan.

Jalopähkämölläni on maineikas tausta. Kuvataiteilija Emil Wikström on aikanaan tuonut sen Visavuoreen ulkomailta. Minä sain jakopalan siskoni työskennellessä Visavuoren puutarhassa. Voiko niin historiallista perennaa mennä hävittämään? Ehkä ei.

Mietin japanintattaren istuttamista uuteen paikkaan, mutta luin sen olevan haitallinen vieraslaji. Lähtöpassit siis. Onneksi tatar kasvaa minulla juurimatolla eristetyssä altaassa, josta se ei ole levinnyt minnekään.

Päätin heti suosiolla turvautua pipettipulloon.

Päätin heti suosiolla turvautua pipettipulloon, sillä Vieraslajit.fi:n sivuilla luki seuraavaa: "Tatarten hävittäminen on osoittautunut hyvin hankalaksi. Pelkkä kitkeminen tai varsien katkaiseminen ei riitä, sillä tattaret lähtevät helposti uuteen kasvuun. Niitä ei myöskään yleensä pysty hävittämään kaivamalla, sillä tattaret lähtevät uuteen kasvuun pienestäkin maahan jäänestä juurakon kappaleesta. Pienialaisten kasvustojen hävittäminen  voi onnistua leikkaamalla kasvusto ensin kokonaan alas ja peittämällä se sitten mustalla muovilla 3–4 vuoden ajaksi."

Tattaren kasvattamista omassa puutarhassa ei ole kielletty, mutta päätin silti luopua siitä.

Tippa raakaa glyfosaattia kasvin lehdelle.

En pidä myrkyistä, mutta joskus niihin on vain turvauduttava. Tällä kertaa en voi peittää koko Lastentarhaa mustalla muovilla. Minun taktiikkani tällaisissa kiperissä tilanteissa on seuraavanlainen. Tippa raakaa glyfosaattia kasvin lehdelle ja sitten vain odotetaan pari viikkoa. Siis ei joka lehdelle, vaan tippa tai pari yhdelle kasville. Tatar tosin on niin suuri kasvi,että tiputin pisaran muutamalle lehdelle. Sen jälkeen pitää olla tarkkana, että käsittelee vielä ne versot, jotka ensimmäisellä kerralla ovat jääneet huomaamatta tai jos nousee uusia. Tämä temppu tepsii parhaiten keväällä ja kesällä kun kasvu on parhaassa vauhdissa.

Suikeroalpi ei tosin helposti luovuta,

mutta en luovuta minäkään.

Suloinen suikeroalpi on myös mustalla listalla. Suikeroalpi on kaunis kasvi, mutta en halua keltaista yleisväriä puutarhaan sen kukinnan aikaan. Sillä nimittäin ei ole aikomustakaan noudattaa minun suunnitelmiani tai toiveitani. Suikeroalpi ei tosin helposti luovuta, mutta en luovuta minäkään.

Onneksi suikeroalpi ei täällä kasva näin runsaana. Kuva on edellisestä puutarhastani.

Sitten on vielä yksi kasvi, josta aion luopua. Ostin päivänlilja 'Kartanon' kun kauppias vakuutti sen olevan vaaleanpunainen. Ei ihan ollut. Annan sen ystävälleni, joka pitää tiilenpunaisesta ja oranssista.

Päivänlilja 'Kartano' ei istu puutarhani värimaailmaan.

Oikein hyvää elokuun jatkoa sinulle!

MINÄ VS. RIKAT

Korte on kova vastustaja, varsinkin kun se liittoutuu voikukan, ohdakkeiden, villivadelman ja juolavehnän kanssa. Ilman apukeinoja puutarhuri on heikoilla. Olen jopa kuullut tarinan eräästä rouvasta, joka lopetti puutarhanhoidon kortteiden takia. En tiedä, onko tarina tosi, mutta ilman mustaa muovia minullekin olisi voinut käydä yhtä onnettomasti.

En tiedä, onko tarina tosi, mutta

ilman mustaa muovia

minullekin olisi voinut käydä yhtä onnettomasti.

Niin ikävää kuin muovijäte väärässä paikassa onkin, on muovi oikein käytettynä loistava keksintö. On ihanaa kun voi avata muovin kuin lahjapaketin ja sen alta paljastuu puhdas, muheva maa valmiina istutusta varten.

Oli ihanaa valmistella uusi pionipenkki puhtaaseen maahan. Melkein koko tien reuna oli muovin peitossa.

Sitkeimmätkin rikat uuvahtavat

viimeistään kolmessa vuodessa.

Jos aikaa on, muovikatteen avulla kasvualusta puhdistuu rikoista vaivattomasti parissa vuodessa. Kalkki ja muut maanparannusaineet kannattaa laittaa valmiiksi. Musta, valoa läpäisemätön muovi päälle ja kiviä painoksi reunoille. Sitten vain odottamaan, suunnittelemaan istutuksia ja haaveilemaan ajasta, jolloin niitä pääsee toteuttamaan. Ja ainahan on joku toinen nurkka, jota voi odotellessa laitella.

Muovin voi halutessaan peittää hiekalla, joka aikanaan toimii maanparannusaineena. Sitkeimmätkin rikat uuvahtavat viimeistään kolmessa vuodessa.

Kaksikin vuotta on tietysti pitkä aika odotella ja katsella mustia muoveja, joten olen päätynyt kompromissiratkaisuun. Olen istuttanut puita ja pensaita sinne tänne ja kattanut niiden ympärykset sanomalehtikatteella. Loput istuttamattomat alueet olen peittänyt mustalla muovilla.

Kaunistahan musta muovi ei toden totta ole, mutta sen kestää kun tietää mitä on tulossa. Kuva on viime vuodelta.

Sanomalehtikatekin on ihana. Riittävän paksu kerros sanomalehtiä kastellaan ja peitetään hiekalla tai hakkeella. Pitää vain varautua tarvittaessa lisäämään sanomalehtiä, jos rikat ovat sitkeitä. Sanomalehtikate ei nimittäin ole kovin pitkäikäinen, vaikka lehtiä olisi paksustikin.

Mielestäni sanomalehtikate sopii parhaiten pienille alueille perennojen väleihin estämään rikkojen kasvua siksi aikaa kunnes perennat kasvavat suuriksi. Samoin se sopii erittäin hyvin pensaiden ja perennojen juurelle hakkeen alle.

Minä olin niin onnekas, 

että sain lopulta ne kaikki.

Kylän koululla vietettiin sanomalehtiviikkoa ja sitä varten piti tilata 60 lehteä. Kuinka sattuikaan, että tilaaja oli tehnyt pienen näppäilyvirheen ja tilannut 600 lehteä. Minä olin niin onnekas, että sain lopulta ne kaikki.

Sen sijaan muovi sopii taisteluun voimakkaita juuririkkakasveja vastaan tai melko isolle alueelle, sellaiselle alueelle, johon sanomalehdet eivät edes riittäisi. Riittävän paksu muovi hoitaa hommansa luotettavasti ja sitä voi käyttää monta kertaa. Halkaistujen multasäkkien lisäksi olen käyttänyt aumamuovia, jota olen hankkinut rullana. Tärkeintä on, että muovi on sen verran napakkaa, että se kestää eikä päästä valoa läpi.

Katteista en ole luopunut sittenkään kun olen jo ottanut muovin pois

ja istuttanut perennat puhtaaseen maahan.

Katteista en ole luopunut sittenkään kun olen jo ottanut muovin pois ja istuttanut perennat puhtaaseen maahan. Perennojen välit olen kattanut sanomalehdillä ja hiekalla. Ja tietysti olen varautunut kitkemään. Juuririkkakasveja ei onneksi siinä vaiheessa ole, mutta siemeniä lentelee joka tapauksessa.

Koivuangervoaidan vierustalla on maanrakennuskangas ja hake.  Kuunliljojen ympäristö on katettu sanomalehdillä ja hiekalla. Kuunliljat ovat juurtuneet jo vuoden, mutta kestää vielä pari vuotta ennen kuin ne peittävät alueensa eikä katetta enää tarvita.

Täällä pärjätään jo ilman katteita.

Tämän jutun idean sain Nilalta, joka kysyi, missä paikoissa minulla on mustaa muovia. Kiitos, Nila!

KITKEMISTALKOOT

Heti kun selkänsä kääntää, ne ovat taas täällä: litukat ja lutukat, pihatähtimöt, savikat, ohdakkeet... Ei muuta kuin kitkemään vain! Kuukin on sopivasti kohdallaan. Tule mukaan talkoisiin Elias Til-Landzin kasvinimistön hengessä! Nimistö on vuodelta 1683. Voin samalla vähän esitellä meidän puutarhaa.

Tarvitsetko hanskoja? Täällä ei Saxan nockoisia juurikaan ole, niin pärjäät kyllä ilmankin, jos et ole tottunut hanskoja käyttämään. 

Saxan nockoinen = rau­ta­nokko­nen

Aloitetaan pohjoispuolen puutarhasta. Sisääntuloon halusin pienen muotopuutarhan. Täällä kasvaa catawaa, sian leuwan lehtiä, caatuwaisen taudin juuria ja sen sellaista. Matalan pensasaidan välistä törröttää hassusti rupuli ruoho. Se on ainoa tumma täällä, enkä tiedä, mistä se on siemenenä tullut. Sitä en raaski kitkeä. Täällä muotopuutarhassa ei nyt muutakaan kitkettävää kauhean paljon ole kun nämä perennat ovat jo aika isoja.

catawa = kataja
sian leuwan lehti = isomaksaruoho
caatuwaisen taudin juuri = tarhapioni
rupuli ruoho = akileija

Caatuwaisen taudin kukat ovat jo kuihtumassa.

Heti polun toisella puolella kitkettävää riittää. Viime syksynä istuttamani marian ruohot ovat vielä pieniä, joten niiden välistä löytyy kanan nockimisen ruohoa vaikka kuinka. Heitetään sitä vähän kanoillekin. Ne ovat siitä innoissaan. Katinnauriit ovat jo isoja, vaikka istutin ne samoihin aikoihin marian ruohojen kanssa.

marian ruoho = poimulehti
kanan nockimisen ruoho = pihatähtimö
katinnauris = malva

Kanan nockimisen ruohoa riittää niin paljon, että illalla ne vilisevät silmissä.

Tässä vieressä on hedelmäpuutarha: omenoita, plomupuita ja yksi perunapuu. Kirsperin-marianpuut ovat tuolla talon toisella puolella. Ai, minäpä nyppään tuon kieru-ruohon tuosta. 

plomupuu = luumupuu
perunapuu = päärynäpuu
kirsperin-marianpuu = kirsikkapuu
kieru-ruoho = (kieru)matara

Päivänliljojen kukinta vie huomion rikoista.

Täällä itäpuolella on aika uusia istutuksia, joten rikkoja riittää. Tuolla törröttää hanhenjalkoja, onneksi ne lähtevät helposti. Ämmän hambait. Nilkan yrti. Kynsilisen ruoho. Hyvä, etteivät ole vielä kukassa. Ehdittiinpäs! Koiranruohoa riittää joka paikkaan. Jos mustassa muovissa on pienikin reikä, sieltä se nousee takuuvarmasti. Onneksi se on helppo kitkeä. 

hanhenjalka = jauhosavikka
ämmän hambait = keltamaite
nilkan yrti = pelto-ohdake
kynsilisen ruoho = pietaryrtti
koiranruoho = juolavehnä

Olen nyt ihastunut tällaiseen kaksipiikkiseen työkaluun. Sillä on kätevä irrottaa kasveja,  joiden vahvat juuret ovat aika pinnassa.

Paimenen taskut lähtevät helposti. Wallwaten lehtien kanssa olen ollut tosi tarkkana. Silti niitä vain riittää. Ämpäriin vaan. Nyt alkaa ämpäri olla puolillaan.

paimenen tasku = lutukka
wallwaten lehti = val­vatti

Maan nousemisen ruohosta eli paimenen taskusta ei paljon vaivaa ole.

Maan päckänää ei täällä kai ole, mutta joku päckänä kurkistelee aina jostain välistä. Ja täällä on taas pari maan nousemisen ruohoa.

maan päckänä = mukulaleinikki
maan nousemisen ruoho = lutukka

Tuossa kaariportin vieressä kasvaa kirsperin-marianpuu, josta jo mainitsinkin.

Mennäänpä nyt tämän kaariportin läpi potageriin. Siellä minulla kasvaa liberstickua ja parkisia. Tuo aidanne on wijnamarjaa – ludenmarjaa, punaista ja vihreää. Tämä aidanne tässä on musticanwarsia. Sain tänä keväänä kylvettyä ensimmäistä kertaa myös kellaista muruotia. Maan päärynän kanssa olin sen verran myöhässä, että en edes yrittänyt. Jospa ensi keväänä sitten. 

libersticku = liperi
parkisi = parsa
wijnamarja = puna- ja valkoherukka
ludenmarja = mustaherukka
musticanwarsi = mustikka
kellainen muruoti = porkkana
maan päärynä = peruna 

Mukavasti on musticanwarsista satoa tulossa.

Tuonne kulmaan olen ajatellut maan omenaa, mutta en ole vielä saanut laitettua. Tuonne kylvin keväällä rinki plonmua. Olin onnellinen kun löysin sitä ihan vaaleankeltaisena. Ja tähän kylvin vähän pellawaa.

maan omena = maa-artisokka
rinki plonmu = kehäkukka

Täältä löytyy war­sankawion kalia ja nätin ruohoa.  Ämpäriin mahtuu vielä. Onneksi coi­ran cusi­cuckainen ei sentään ole löytänyt tänne.

war­sankawion kali = aho-orvokki
nätin ruoho = niittynätkelmä
coi­ran cusi­cuckainen =  haisusaunio

Nätin ruoho ei ole vielä kukassa. Kuva on viime vuodelta.

Tuolla muurin päällä kasvaa aika ihanasti vierekkäin sini­cuc­kainen ja pappin kraj. Ne sopivat niin hyvin yhteen, etten raaski niitä kitkeä.  Coiran putken kyllä nyppään aina pois, vaikka onhan sekin aika nätti. 

sini­cuc­kainen = ruiskaunokki

pappin kraj = päi­­vän­kakkara
coiran putki = koiranputki

Sini­cuc­kainen ja pappin kraj

Jos kurkistat tuon parkisirivin yli, niin näet mansickamaani. Sen alapuolella on sopivasti kosteikko. Nuo näckin waldikat kasvavat siinä luonnostaan. Voi että, miten minä pidän niistä! Ne viihtyvät hyvin, mutta eivät lähde leviämään kuivemmille paikoille. 

parkisi = parsa
näckin waldikka = osmankäämi

Näiden väleissä ei kasva rikkoja, sillä katoin välit sanomalehdillä ja hiekalla.

Mennään takaisin kaariportista tuohon sateenvarjojalavan katveeseen. Muuten, pitäiskö tässä vaiheessa pitää pieni kaffeepaussi? Ai, no jatketaan sitten ja juodaan kahvit lopuksi.

Tuossa jalavan juuressa kasvaa muistin ruo­ho. Kylvin nuo walmot viime vuonna ja olen niin onnellinen niistä. Siinä vieressä minulla kasvaa musticanwarsia ja catavia. No niin, ja tuolla katajan oksien välissä pilkistää hewoisen cafwio. Ne ovat kyllä tosi sitkeitä. Aina niitä vain riittää.

muistin ruo­ho = kangas­aju­ruoho
walmo = unikko
musticanwarsi = mustikka
catava = kataja
hewoisen cafwio = leskenlehti

Hewoisen cafwio

Tuo iso kasvi tuossa on kai joku metzän ämmän kengä. En ole viitsinut kitkeä niitä, vaikka se on kuulemma kova siementämään.

metzän ämmän kengä = tummatulikukka

Se metzän ämmän kengä näkyy kuvan oikeassa laidassa keskellä. Minulla on sitä valkoisena, joku ranskalainen kuulemma.

Nämä perennapenkit täällä eteläpuolella ovat jo sen verran vanhoja, etteivät rikat juuri viihdy niiden seassa. Tuo lewien lehdin kello ei tosin ole vielä täyttänyt aluettaan. Pitäisi  keksiä siihen jotain kaveriksi. Punainen weri ruoho on ihan liian korkea tähän. En ymmärrä, miten se on innostunut kasvamaan noin valtavaksi. 

lewien lehdin kello = peu­rankello
punainen weri ruoho = veri­kurjen­polvi

Catawat ovat kärsineet kovasti kuivuudesta.

Tuossa ihan terassin reunassa on tuollainen kuivan maan penkki: nälicka cuckaisia, katin käpälää ja muita. Alkukesällä se oli täynnä wähä hie­rickaa, mutta onneksi nyt näyttää paremmalta.


nälicka cuckainen = neilikka
katin käpä­lä = kissan­käpälä
wähä hie­rickaa = ahosuolaheinä

Puutarhan länsipuolella on vielä aika lailla tyhjiä aukkoja, onneksi sentään katteen alla puhdistumassa rikoista.

No niin, nyt ollaan täällä länsipuolella. Tuo iso on  färwiruoho. Täällä pajon ja pihlawan välissä kasvaa isot sini kellot.  Voi että, miten tuolta perennojen välistä taas nousee tuhatlatvaa, vaikka sitä kuinka olen yrittänyt kitkeä. Se on sitten hankala kitkettävä.


färwiruoho = punalatva
pajo = paju
isot sini kellot = kurjenkello
tuhatlatva = siankärsämö

Nämä isot sini kellot ovat suosikkejani!

Täällä luoteiskulmassa riddarin cannukset kukkivat ihanasti, vaikka nekin ovat uusia.  Olen nyt niin innoissani niistä. Olen suunnitellut istuttavani niitä vähän joka puolelle, mutta puhutaan niistä joskus toiste. Juodaan nyt ne kaffeet.

riddarin cannus = ritarinkannus

Riddarin cannusten kukinta on nyt parhaimmillaan.

Suuret kiitokset talkooavusta! Tosi kiva kun olit mukana!

MITEN EROTTAA RIKAT PERENNOISTA?

Leikkasin talventörröttäjiä ja kitkin siinä saman tien muutamia vihreitä tupsuja. Olin iloinen kun siankärsämöt lähtivät niin helposti. Ne ovat tosi kiusallisia kitkettäviä myöhemmin kasvien välistä. – Hyvä kun saan ne nyt juurineen päivineen, iloitsin. Tunsin itseni oikein tehokkaaksi.

Tunsin itseni oikein tehokkaaksi.

Sitten huomasin. Hups, siinä menivät minun hartaasti kasvattamani koreakärsämöt! Eivät onneksi ihan kaikki sentään.

Nämä puutarhani uudet söpöläiset (koreakärsämö 'Noblessa') kuvasin viime kesänä.

Muistin erään mietelmän, joka menee suurin piirtein näin: Miten voi erottaa rikkakasvin perennasta? Se on ihan helppoa kokeilemalla. Se, joka irtoaa helposti, on perenna.

Aika kuluu lentämällä. Minne se huhtikuu hävisi?

Sydämellisesti tervetuloa, vaalean vihreää, blogini lukijaksi! Olenkin lueskellut silloin tällöin blogiasi, joten tunnut jo vähän tutulta :) Toivon, että viihdyt täällä.

NOLO JUTTU

Tätä on kyllä aika noloa kertoa. On vain jotenkin niin vaikea myöntää tehneensä jotain sellaista. Mitenkäs sen nyt suoraan sanoisi niin, etten kuulostaisi ihan rikolliselta? En kyllä enää tekisi niin – paitsi ihan poikkeustapauksissa kun on kyse vaikkapa elämänlangasta tai väärään paikkaan päätyneestä vuorikaunokista, jolle ei kerta kaikkiaan mahda mitään.

Ei ole helppoa myöntää

hiippailleensa puutarhassa

myrkkypullon kanssa.

Vuorikaunokki on ihana kasvi oikeassa paikassa.

Ei ole helppoa myöntää hiippailleensa puutarhassa myrkkypullon kanssa. En vielä tuohon aikaan ollut lukenut Rea Peltolan kirjoja etu- ja takaperin, joten en tiennyt pressukesannosta mitään. Kyselin neuvoja sieltä ja täältä ja sain ohjeeksi, että joko multa pitää vaihtaa tai poimia ne kahdeksan miljoonaa juurenpalasta tarkasti pois.

Ne nousivat yhtenä armeijana

kun nyt kerran oli tilaa.

Sitten oli tämä nimeltä mainitsematon biohajoava myrkky, joka ratkaisisi kaiken. Kahden tuhannen neliön tontin mullan vaihtaminen ei ole ihan pikku juttu eikä halpa ja siitä juurenpalojen poimimisurakastakaan en ollut ihan varma. Päätin turvautua myrkkypulloon.

Suihkautin aineet tontin kulmaan ja kahden viikon kuluttua – ta-daa – rikkaruohot olivat poissa! Niin olivat, kunnes maan uumenista, jostain Kiinasta kai, nousivat peltokortteet. Ne nousivat yhtenä armeijana kun nyt kerran oli tilaa. Peipin taimet saivat tehdä tilaa näille pikkukuusille, vaikka eivät peipitkään niitä heikoimpia kasvikunnan edustajia ole. Siinä sitä sitten oltiin.

Sama juttu kävi tässä penkissä, jossa kasvaa kevätkaihonkukkia ja niiden seassa helmililjoja.

Nyt tiedän, että kaikkein järkevintä olisi ollut heittää mustaa muovia koko komeuden päälle ja odotella tyynen rauhallisesti. Siinä odotellessa olisi voinut keskittyä vaikkapa puiden ja pensaiden istutukseen ja kattaa niiden juurialue paksulla kerroksella sanomalehtiä ja haketta tai hiekkaa. Vuoden tai parin päästä olisi sitten päässyt istuttamaan perennoja puhtaaseen maahan.

Nyt tiedän myös, ettei kukaan järkevä ihminen ota puutarhaansa elämänlankaa. Ei, vaikka saisi sen kuinka ystävälliseltä ihmiseltä tahansa. Anteeksi, kaikki järkevät puutarhaihmiset, jotka ovat ottaneet sen vaivakseen ja pärjänneet taistelussa tuon kaunokaisen kanssa. Tiedän, että sellaisiakin on ja hattua nostan teille. En voinut kuvitella, miten kavala kasvi on tuo kaunis valkoinen elämänlanka, jota myös valkokarhunköynnökseksi tai isokierroksi kutsutaan.

Elämänlanka eli valkokarhunköynnös eli isokierto eli pahimman luokan karhunpalvelus puutarhakasvina

Sain pienen elämänlangan taimen eräältä rouvalta. Hän kyllä ystävällisesti kertoi, että kasvi on kova leviämään ja että se kannattaa rajata jotenkin. Aloittelijana en kuitenkaan ymmärtänyt hänen puhettaan. 

En osannut olla huolissani,

sillä kasvi näytti nuupahtaneen kuivuuteen.

Kastelin tuota pikku ressukkaa ja annoin aikaa toipua. 

Panin taimen hetkeksi multaan ja ajattelin kaivaa sille jonkin huolellisesti rajatun paikan heti kun ehdin ja löydän sopivan paikan. En osannut olla huolissani, sillä kasvi näytti nuupahtaneen kuivuuteen. Kastelin tuota pikku ressukkaa ja annoin aikaa toipua. 

Kun sitten menin kaivamaan elämänlankaa välivarastosta, se oli jo ehtinyt maan alla luikerrella monen metrin päähän. On ihan hirveän noloa myöntää, etten siinäkään vaiheessa osannut ryhtyä tarvittaviin sotatoimiin, vaan annoin kriisin laajentua. Omalta osaltaan asiaan vaikutti se, että tuo katala otus ehti kukkaan ja hämäsi minut kauneudellaan. No, turha puolustella omaa tyhmyyttään.

Siis tippa tai kaksi

per kasvi.

Taistelussa tuota elämänlankaa vastaan pieni pipettipullo oli suoranainen pelastus. Elämänlanka nimittäin levisi myös nykyiseen puutarhaani siirrettyjen perennojen mukana. Silloin olin valppaana ja tein täsmäaseen: kaadoin pipettipulloon laimentamatonta glyfosaattia. Riittää kun tipauttaa tipan tai korkeintaan kaksi kasvin  lehdille ja homma on hoidettu. Siis tippa tai kaksi per kasvi.

Turvaudun pipettipulloon myös silloin kun voikukka on päättänyt kasvattaa pitkän juurensa aivan pionin tyvelle. Tippaan turvautuminen on siinä tapauksessa mielestäni parempi ratkaisu kuin pionin juurien tärveleminen.

Ei tällaisen kaunokaisen juuria saa mennä turmelemaan. Pioni 'Sarah Bernhardt'.

Tippapullo varaston hyllyllä rauhoittaa mieltäni siinä mielessä, että jos elämänlanka tekee yllätyshyökkäyksen, en menetä hermojani sen kanssa taistelemisessa. Silti myönnän, että hiippaillessani pipettipullon kanssa puutarhassa, tulee vilkuiltua ympärille. Eihän kukaan vain näe, että turvaudun tällaisiin kepulikonsteihin?

Kiitos itselleni tästä kysymyksestä! Opin juuri, että kun itseään kiittää, niin kiitosta riittää. :) Kysymys kuului: "Mikä on puutarhaelämäsi noloin asia?"

Kysy mitä vaan -sarja jatkuu vielä jutun verran – ellei sitten sattuisi käymään niin onnellisesti, että saisin lisää kysymyksiä. Seuraavaksi on vuorosssa Sinella-tyttäreni kysymys lempivuodenajastani. Sitä ennen julkaisen kuitenkin vastauksen Unelmia ruusuista-blogin Titalta saamaani haasteeseen. Olin taas niin innoissani uudenlaisesta haasteesta. Kiitos, Tita!

Sydämellisesti tervetuloa, Anni Inkalilja Love -blogista! Oli tosi kiva kun liityit lukijaksi ja jätit vieläpä kommentinkin. Sellaisesta ilahtuu aina. Toivottavasti viihdyt blogini parissa.

PUUTARHURI JA KOLME PIENTÄ PAHISTA

Tämä on tarina puutarhurista ja kolmesta pienestä pahiksesta.

Sain pikkuisen verson kaupantekijäisiksi eräältä ystävälliseltä naiselta siihen aikaan kun en tiennyt puutarhaelämästä yhtään mitään. Se oli kaunis, mutta katala elämänlanka. Se tunnetaan myös nimellä valkokarhunköynnös tai isokierto.

Nainen kyllä varoitti elämänlangan voimasta ja kehotti rajaamaan sen, ettei siitä tulisi vaivaa puutarhaan. Minä olin tietämätön ja istutin sen hetkeksi maahan. Ajattelin, että rajaisin sen sitten kun olen keksinyt sille paikan. Mikä virhe!

Jonkin aikaa myöhemmin kuuliaisesti istutin sen rajattuun paikkaan, mutta virhe oli jo tapahtunut ja elämänlanka lähtenyt luikertelemaan maan alla.

Nyt tiedän, etten ymmärtänyt tuon naisen puhetta. En voinut käsittää miten todella kauniista kasvista voisi tulla vaiva. Minullahan oli täysin autio puutarha. Pelkkää multaa ja muutama kivi. Jopa rikkakasvien vihreys tuntui tuolloin ihanalta. En osannut varoa.

Niin sitten kävi, että vähän myöhemmin elämänlanka otti petolliseen syleilyynsä niin tarha-alpin kuin jasmikepensaan ja ties mitä kaikkea. Siinä vaiheessa vasta tajusin. Minun ei tarvinnut käskeä itseäni kirjoittamaan kahtakymmentä kertaa: "En enää ikinä istuta puutarhaani elämänlankaa, en ainakaan rajaamaatta." Opin sen muutenkin.

En sitten istuttanut elämänlankaa uuteen puutarhaan. Se tuli ihan istuttamatta – siirrettyjen kasvien mukana. Nyt toki osasin olla valppaana ja ryhdyin tositoimiin heti ensimmäisen verson nähdessäni.

Otin pipettipullon. Sellainen minulla on aina varalla hätätapauksia varten, vaikka suosin myrkytöntä puutarhanhoitoa. Pullossani on raakaa glyfosaattia. Tipautin tipan tai kaksi ja vältyin katastrofilta. Pari muutakin versoa sittemmin näin ja tein saman jutun. Nyt en enää ole tuota petollista kasvia meillä nähnyt, mutta olen varma siitä, että se lymyää jossakin hyökätäkseen heti kun käännän selkäni.

Toinen pahis on tuomatta tullut, mistä lie. Jos olen määritellyt lajin oikein, se on savijäkkärä. Luontoportin sivuilla sanottiin, että sen lapa on kapeansuikea – suikean vastapuikea. Joo, se sen täytyy olla.

No, totta puhuen tukeuduin tunnistamisessa enemmän harmahtavanvihreään lehtien väriin sekä ylenpalttiseen siementuotantoon. Sitä se toden totta on. En osaa kuvailla kuinka mahdottomasti se siementää. Niiden kitkemiseen menee ikä ja terveys. Onneksi taimet lähtevät helposti nyppäisemällä.

Kolmas pahis, se pahnanpohjimmainen, on siankärsämö. Sen toinen nimi on peltovaivain. Vaivain tosiaan, sillä  se on aika ikävä kitkettävä perennojen seasta. Muiden kitkeminen sujuu sen enempiä miettimättä, mutta tämän vaivaimen kohdalla tulee aina vaivautunut olo. Pitää astua ihan lähelle, kerätä koko lehtinippu kerralla käteen ja yritettävä vaivalla saada juuret irtoamaan.

Onhan niitä puutarhurin vaivoina muitakin pikku pahiksia: valloitushaluinen valvatti, hulluna leviävä vuohenkello, Kiinaan asti juurensa kasvattava korte, pieni salamatkustaja keuhkosammal, kaikkialle soluttautuva apila, pahamaineinen jättipalsami sekä kaunis, mutta vaikeasti kitkettävä hiirenvirna.

Urhealla puutarhurilla pitää aina olla taistelutahtoa ja sinkkiämpäri valmiina. Voikukkarauta ja kaviokoukku ovat hyvät aseet.

Kysymyksen inhokkikasveista lähetti minulle Ulla Rannanpihassa-blogista. Kiitos, Ulla! Tähän kysymykseen oli hauska vastata.

Kysy mitä vaan -sarja jatkuu. Uusiakin kysymyksiä olisi tosi kiva saada. Sunnuntaina onnitellaan isiä ja 14.11. onnitellaan Iiristä. Sen jälkeen vastaan 11-vuotiaan Avillan kysymykseen: "Ootko saanu puutarhaan kaiken mitä oot halunnu?"

RIKKAKASVIO

Se alkaa siitä kun heinäkuu taittuu elokuuksi ja koulun alku lähestyy. – Äiti, mä en löydä enempää kasveja. Mulla on vasta seitsemäntoista, kahdeksannelle menevä poika huokaisee.  Poika on tekemässä kasviota ja kymppiin tarvittaisiin neljäkymmentä kasvia. – No, lähdetäänpäs katsomaan, sanon. Tuntuu ihan tutulta. Viime vuonna samoihin aikoihin etsiskelin kasveja vanhemman pojan kanssa. Jätän bloggaamisen sikseen ja painun pojan kanssa metsään.

Nykyään kasvion voi tehdä valokuvaamalla. Oppilaan nimilappu kasvin  viereen ja kaksi kuvaa - yleiskuva ja lähikuva. Sitten tekstinkäsittelyohjelmalla kasvin nimitiedot, kuvauspaikka ja sen sellaiset. Ihan minun mielipuuhaani, mutta nyt on maltettava antaa pojan tehdä itse.

Minusta on mukavaa kierrellä pojan kanssa metsässä etsimässä oravanmarjoja, seinäsammalta ja palleroporonjäkälää, mutta vähän väliä ajatukseni karkaavat omaan pihapiiriin. Haluaisin niin kovasti tietää, minkä nimisiä rikkoja puutarhassamme kasvaa.

Kotiin tultuamme päätän tehdä oman versioni kasviosta ja kuvata pihamme rikkakasvivalikoiman. Tottakai tähtään kymppiin. Meidän pihapiiristämme rikkoja löytyy varmasti kymppi plussan edestä.

Ruiskaunokki ja mikä lie saunio saavat juhlistaa satavuotiasta Suomea muurin päällä.

Kierrän pihapiirin, niin puutarhaksi kunnostetun kuin luonnontilaisenkin alueen. Tehtävä tuntuu helpolta, ihan liian helpolta. Kamerassa on runsaasti kuvia, joten nyt vain nimet niille ja siinä se sitten on.

Leskenlehden opin jo lapsena.

Olen iloinen kun ahkerasta konmarituksesta huolimatta kirjahyllystäni löytyy Marjorie Blameyn kirja Luonnonkukat väreittäin. Se todellakin tuottaa minulle iloa juuri nyt. Kasvit on luokiteltu loistavasti ensinnäkin värien ja toisekseen kukkien tyypin mukaan. Piirroskuvat ovat selkeät, mutta vaihtoehtoja on aivan liikaa. Olen pulassa tasasoukkien, nyhähammaslaitaisten ja sepivien lehtien kanssa.

Näppäilen Googleen Kukkakasvien tunnistaminen ja menen Luontoportin sivuille. Nyt alkaa Lyyti kirjoittamaan, vaikkei se ihan helppoa ole vieläkään. On helpompi löytää nimiä kun voi rajata kasvupaikan ja ajan ja määritellä kasvin ominaisuuksia. Kuvat ovat kuitenkin yllättävän huonoja ja esimerkiksi lehtien muotoja on välillä vaikea erottaa kuvista.

On vaikea tietää onko kyseessä kamomillasaunio, peltosaunio vai pihasaunio. Ja voihan valvatti, ne keltaiset mykerökukkaiset vasta vaikeita ovatkin! Jotakin sentään selviää ja opin tuntemaan ainakin peltoemäkin, lehtohorsman ja savijäkkärän.

Peltoemäkki on kaunis, mutta aivan liian innokas leviämään.

Jokainen uusi tunnistamani kasvi tuottaa iloa ja kannustaa jatkamaan.

Särmäkuisman tunnistaminen ilahduttaa erityisen paljon, sillä tuo taitavasti koivuangervon sekaan soluttautuva keltakukkainen kasvi on vaivannut mieltäni koko kesän. 

Nyt minulla on jo kuusitoista nimettyä kasvia. Sillä määrällä saisin arvosanaksi kuutosen. Tavoitteena on kymppi, joten ei auta muu kuin jatkaa uurastamista.

Poikani, se kahdeksanelle luokalle menevä, pyörähtää luonani ja kerron hänelle puuhistani. Hän katsoo minua oudosti. Pitää minua ihan tärähtäneenä kai.

Ensi kesänä minulla on vapaata. Kolmas pojistamme menee kuudennelle. Kasvio tehdään vasta seitsemännen luokan jälkeen.