tiistai 15. lokakuuta 2019

RAUHA JA MINÄ

Oltiin vähän puutarhassa. Rauha ja minä. Oli yön jäljiltä vielä pakkasta. Auringonpaiste sai huurteen kimaltelemaan lehdillä. Päärynäpuun kirkkaankeltaiset lehdet putoilivat rapsahtaen maahan. Etäältä kuului työkoneen kolahduksia.

Värikkäät lehdet olivat koristelleet kaikki aukkopaikat.

Poimulehtien kyyneleet
olivat jäätyneet helmiksi.

Ei ollut mihinkään kiire. Kamera napsahteli. Klik-klik. Pensasmustikoiden leiskuvanpunaisten lehtien pitsireunat kimmelsivät. Poimulehtien kyyneleet olivat jäätyneet helmiksi. Kuvasin jäätyneen ruusun. Oi, miten kaunista! 

'New Dawn' ei vähästä hätkähdä.

Rikatkin olivat saaneet pitsireunat. – Ne saavat jäädä kevääseen, Rauha sanoi. – Niin kai, minä vastasin. Ei ole vastaan sanomista nyt kun Into ja Tarmo ovat poissa. Ei mitään vakavaa. Lähtivät vain jokasyksyisille reissuilleen. 

Oikeastaan olen jo odottanut tätä hetkeä. On niin paljon kaikkea kivaa ja tarpeellista tekemistä sisällä. 

Valeangervo seisoo pää pystyssä.

Jouko tuli puutarhaan. Hän sahasi yhden suuren pajun oksan, joka oli kuollut kesällä. Vai lieneekö ollut kuiva karahka jo keväällä kun karsimme pajun kuolleita oksia? Niitä on niin vaikea erottaa lehdettömästä puusta. 

Pensasmustikan syysväri on täydellinen.

Painoin talvisuojien tukikaaret pehmeään maahan. Istutin peittopajun alle piiloon jääneen nietospensaan avarampaan paikkaan. Etsin mustuneimmat pionien varret ja leikkasin ne kompostiin. Syysleimut, pallo-ohdakkeet ja tädykkeetkin joutivat jo pois. Tyhjensin kastelukannut. Niiden pinta oli paksussa jäässä. Nostin puksipuun ja muratit varastoon.

Miten rauhallista!

Oransseja kukkia
minulla ei olekaan.

– Rauha, minä sanoin, tekisi mieli ostaa tulppaanin sipuleita: oransseja, valkoisia ja vaaleanpunaisia. Oransseja kukkia minulla ei olekaan. – Katsotaan nyt, hän sanoi. Se tarkoittaa, että asiaa pitää harkita tai että ehkä se ei ollut kovin hyvä idea. – Ajattelin, että jos vaikka Into ja Tarmo palaisivat edes hetkeksi, sanoin. En tosin itsekään oikein uskonut siihen. – Ai jaa, Rauha vastasi eikä kuulostanut kovin innokkaalta. Selitin, että voisin löytää sipulit Viherlandiasta ja muuta en ostaisi. Ihan varmana en. – No, voihan muutaman sipulipussillisen istuttaa vaikka hampaat irvessä, Rauha vastasi happamasti.

26 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat! Mikä sokurikuarrutettu ruusuki :)
    Rauhalle olis paikka tääläki, ku Tarmo ja Into o muuttamas pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Rauha on mukavaa seuraa. Yllättävän paljon saimme aikaan, vaikka emme yhtään kiirehtineet. Kyllä hän varmaan pian sinnekin ehtii.

      Poista
  2. Sipulit pitää vielä istuttaa täälläkin, keväällä sitten kiitos seisoo, kun pääsee nauttimaan kukkaloistosta. Hieno kirjoitus ja kaunis piha sinulla.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi mukavasta palautteesta! Saapa nähdä kuinka minun sipulieni kanssa käy 😁 keväällä voi harmittaa, jos nyt laiskottelee.

      Poista
  3. Kaunis ja levollinen syksyinen tunnelma tässä postauksessasi. Kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Heidi! Sattuikin olemaan koko päivän aurinkoista ja lämmintä. Oli ihana puuhailla.

      Poista
  4. Miten kauniit kuvat ja tekstiin voin täysin samaistua! Puutarhasi on kaunis, puutkin ovat jo kasvaneet puun näköiseksi :). Eikö olekin hienoa, että uurastus kantaa hedelmää ja aikaisempien vuosien siveltimen vedot ovat nyt jo maalaus - ja niin kaunis sellainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyllä on ihanaa kun värikkäät lehdet peittävät rikat ja kaikki keskeneräiset hommat 😄 Meillä oli onnea kun tontilla kasvoi valmiiksi jo puita. Uusiakin istutimme ja mukavasti tosiaan ovat kasvuun lähteneet. Kiitos ihanasta palautteesta, Päivi! Katselin juuri kuvia teidän upeasta puutarhasta ja ajattelin, että teillä on kaikki niin siistiä ja kaunista. Olet ollut uskomattoman ahkera!

      Poista
  5. Kiva postaus :) Kuurainen ruusu on ihastuttava! Ei kannata huolestua Tarmon ja Inton reissuista. He ovat täällä. Melkein parin viikon sairastelun jälkeen on vähän sellainen olo, että jalat ja kädet alkavat pian tehdä jotain, vaikka pää ei olisi vielä ollenkaan valmis! Sääkin on kaikkea muuta kuin sopiva puutarhahommiin, joten varmaan sisällä alkaa tapahtua jotain. Taidan olla vielä pulassa heidän kanssaan! Pyytäisitkö Rauhaa käväisemään täällä puhumassa Intolle ja Tarmolle järkeä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentistasi, Minna! Ai, hyvä tietää, Into ja Tarmo ovat siellä. 😄 Voin sanoa Rauhalle. Hän kyllä osaa puhua järkeä. Minulla oli jo 50 kappaleen sipulipussi kädessä, mutta jätin sen kauppaan. Rauha nimittäin sanoi minulle, että ei nyt tarvitse istuttaa sipuleita. Voinhan keväällä osta minkä värisiä kimppuja tahansa. Ja jos nyt syksyllä on ihan pakko jotakin istuttaa, niin sipulit voi istuttaa ruukkuun. 😄

      Hyvää vointia sinulle ja toivottavasti säät suosivat!

      Poista
  6. Oih miten ihastuttavia kuvia. Jäätynyt ruusu, voi miten herkän kaunis se on. Rauha on täälläkin piipahtanut kyläilemässä ja hakenut ukkonsa Tarmon pois kai odottamaan ensikesää. :-))
    -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja! Älä kerro Intolle ja Tarmolle, mutta minusta on ihan kivaa kun he ovat välillä poissa. Ensi keväänä palaavat varmasti taas entistä energisempinä 😃

      Poista
  7. Rauhan vierailu näkyy kauniisti myös kuvissasi, hauskan tekstin lisäksi.
    Täälläkin meinaavat Tarmo ja Into olla jo talvireissuillaan, vaikka kuinka meinasin tänään mennä iltapäivällä pihahommiin. Rauha houkuttelee minua istuskelemaan kirjan kanssa takkatulen ja kynttilän vieressä... Saa nähdä, miten käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mieltä lämmittävästä kommentistasi! Välillä on ihan mukavaa kun nuo innokkaat ja tarmokkaat tyypit ovat poissa. Rauhankin kanssa saa aikaan monenlaista. Täällä ainakin ilma on sen verran märkä ja kylmä, että pihahommat saattavat tänään jäädä 😃

      Poista
  8. Into ja Tarmo eivät ole tulleet ainakaan tänne! Talvisuojat pitäisi laittaa, ilmeisesti hampaat irvessä ;) Ihana ruusu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😊 No, voi harmi! Jos se yhtään lohduttaa, niin täälläkin talvisuojat viritellään hampaat irvessä 😁 kiitos oikein mukavasta kommentistasi!

      Poista
  9. Rauha on ollut täälläkin seurana, sille eräs päivä juttelin pitäisikö mennä katsomaan joko saisi kukkasipuleita alesta. Ystävällisesti Rauha muistutti että vaikka Into vielä kävisi vierailulla niin Aika ei. Tulin siis järkiini :)
    Kauniit maisemat näissä kuvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauha on kyllä tosi miellyttävää seuraa. Minä pitelin jo suurta sipuli pussia kädessäni, mutta onneksi Rauha ilmaantui paikalle. Hän todellakin ystävällisesti ehdotti parempia vaihtoehtoja. 😊 Kiitos oikein mukavasta kommentistasi!

      Poista
  10. Sinulla on ollut mukava rauhallinen hetki. Rauha henkii myös kuvissasi. Upeita syksyn värejä. Kyllä Into ja Tarmo jossakin vaiheessa palaavat. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentistasi! Välillä on mukavaa puuhailla sisällä, varsinkin kun tietää heidän keväällä taas palaavan ja puhkuvan intoa ja tarmoa.

      Kiitos samoin, oikein hyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
  11. Ihana postaus ja viisas Rauha. Lempeää talveen laskeutumisen aikaa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi! Samoin sinulle oikein hyvää syksyä ja hyvää vointia!

      Poista
  12. Ihastuttava jäähileinen ruusu! En ole itse tajunnutkaan, miten ne ovat kauniita syksyn huuruissakin. Tulepa joskus Rauhan kanssa meille. Istutaan ihan alas ja katsellaan vaikka vanhoja valokuvia :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena, mukavasta kommentistasi ja kutsusta! Tulen mielelläni. 🙂 Siinäpä olisikin ohjelmaa kerrakseen kun muistelisimme lapsuutta.

      Poista
  13. Seesteinen tunnelma välittyy kuvistakin.
    Ruusu on niiiin kaunis pakkasyönkin jälkeen.

    VastaaPoista