ARVON ROUVAT

Tänä keväänä laitoin vaaleanpunaiset lasit silmilleni ja hankin pitkään haaveilemani ’Hagley Hybrid’ -kärhöt Köynnösikkunan molemmille puolille. Päätin tehdä kaikki mahdolliset temput saadakseni nuo diivat viihtymään. Samalla päätin, että jos ne menevät minne sitten menevätkään, saavat minun puolestani kärhöt riittää tällä tantereella. Siinä tapauksessa ’Arabella’ on ainoa kärhö, jonka vielä suostun hankkimaan.

Kärhö ’Hagley Hybrid’

Päätin istuttaa nuo jalot köynnökset Puutarhan Lumo -blogin Kruunuvuokon ohjeita itselleni soveltaen. Näin ne sitten istutin:

Mittasin ihan,

ettei vain mikään menisi pieleen.

Kaivoin 60 cm syvän ja saman levyisen kuopan. Mittasin ihan, ettei vain mikään menisi pieleen. Rouvat ovat tarkkoja.

Laitoin kuopan pohjalle 10–15 cm soraa salaojitukseksi. Soran päälle asensin kankaan, jotta multa ei sekoittuisi soraan.

Lapioin kankaan päälle hieman hiekalla kevennettyä mureaa multaa, johon sekoitin reilulla kädellä luujauhoa. Kastelin hyvin.

Versot olivat pitkiä. Otin niistä alimmat lehdet pois. Irrotin taimen purkistaan ja asetin sen viistoon käännöstukea kohti siten, että paakun yläreuna jäi 30 cm syvyyteen maan pinnasta. Täytin kuopan mullalla. Versot ylettyivät hyvin tukeen saakka. Olin ostanut reilun kokoisia taimia, joten minun ei tarvinnut jättää kuoppaa vajaaksi.

Raskain sydämin katkaisin nupun.

Toinen rouvista oli aikonut ruveta kukkimaan, mutta raskain sydämin katkaisin nupun. Niin mielelläni olisin nähnyt tuon kauniin kukan, mutta ei auta. Rouvan täytyy nyt vain keskittyä juuristonsa kasvattamiseen.

Laitoin taimen tyvelle vielä 10 cm hiekkaa. Istutin kärhön juurelle maanpeitekasveja ja kastelin ne hyvin. Nämä hienohelmat toivovat jalkojensa olevan varjossa, mutta pään auringossa. Toivovat he paljon muutakin, esimerkiksi kompostimultaa joskus keväisin ja sen päälle taas soraa tai hiekkaa. Sitten he tietysti haluavat paljon ravinteita. Syyslannoitus on kuulemma erityistä herkkua.

Minun täytyi olla erityisen huolellinen kastelun suhteen koko kesän ajan. Toivottavasti arvon rouvat juurtuivat hyvin meidän puutarhamme maaperään. Sen näkee ensi keväänä. Siihen asti täytyy vain malttaa odottaa.

LAKASTUNEET KASVIT HENKIIN

Jonakin syksynä järjestämäni arpajaisten yhteydessä Sarkku kysyi: ”Konsteja lakastuneen kasvin uudelleen herättämiseen” 🙈

Tämä viirivehka ei ole kuolemassa. Se on vain vettä vailla. Itse asiassa viirivehkaa on vaikea saada kuolemaan millään. 

Ehdottomasti varmin tapa lakastuneen kasvin henkiin herättämiseen on kävellä kauppaan ja ostaa uusi. Sitten on hyvä olla niin kuin ei olisi mitään tapahtunutkaan. Sellaista sattuu.

Jatkossa viherkasvi on hyvä istuttaa puolihydroon. Puolihydroa helpompaa tapaa kasvattaa viherkasveja ei mielestäni olekaan. Olen kirjoitellut siitä otsikolla En osaa kastella kukkia ja Sormet sorassa.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan (puoli)hydro toimii näin: jos ruukku ei pidä vettä, sen sisälle asetetaan vettä pitävä astia. Pohjalle laitetaan mittari ja hydrosoraa muutama sentti. Kasvin juuristo pestään tai ravistellaan suurin piirtein mullasta ja istutetaan hydrosoraan. 

Joskus tepsii kastelu. Minulla on viirivehka, joka kasvaa liian pienessä ruukussa. Usein vesi pääsee loppumaan ja kasvi näyttää erehdyttävästi kuihtuneelta. Sydäntä riipaisee katsella sen lurpottavia lehtiä. Kastelun jälkeen se on pian taas entisensä. Mielestäni viirivehka onkin yksi helpoimmista viherkasveista. 

Toinen superkestävä on sirolehtinen adiantumi. Kerran unohdin sen kastelun hyvin pitkäksi aikaa. Kaikki vihreät osat kuivuivat koppuroiksi. En heittänyt sitä pois, sillä tiesin sen olevan sitkeä tapaus. Juuret eivät olleet kuolleet, vaan pian alkoivat työntää uutta heleää vihreää.

Jos taas kyse on puutarhan kasvista, on hyvä tarkistaa kasvin vaatimukset valon ja kasvualustan suhteen sekä mahdollinen kasvuvyöhyke. Niillä pötkii pitkälle. Tai sitten ei. Talvi voi olla poikkeuksellisen ankara tai puutarhuri voi unohtaa kastella tai jotain muuta katastrofaalista.

Joskus taas auttaa aika. Jouluksi ostetut jouluruusut saattavat näyttää säälittäviltä keväällä. Äkkiseltään katsoen ne saattavat näyttää kuolleilta. Jos kuitenkin jouluruusussa on yksikään vihreä lehti, se kannattaa kevään tullen istuttaa maahan. Sopivaan paikkaan istutettuna se alkaa pian kasvattaa uusia vihreitä lehtiä.

Tuija kuuluu näihin yllättävän sitkeisiin tapauksiin. Vaikka tuija ruskettuisi pahasti, se ei välttämättä ole mennyttä. Raasu kannattaa siirtää liian aurinkoisesta paikasta varjoon, niin se voi hyvin selvitä. Aikaa kuluu eikä tuija välttämättä koskaan näytä alkuperäiseltä. Siitä saattaa kuitenkin saada aivan kelvollisen vaikkapa leikkaamalla.

Kärhö 'Miss Bateman'

Kärhöt voivat erehdyttävästi antaa sen kuvan, että ovat kuolla kupsahtaneet talven aikana. Toivoa ei silti kannata menettää. Kärhö saattaa pitää vain välivuoden ja nousta seuraavana keväänä.

Jakopalojen kanssa saattaa käydä niin, että ne kuihtuvat. Viime heinäkuun lopussa istutin peittokurjenpolven jakopaloja suuren alueen. Vaikka pidin niitä harson alla ja kastelin, niiden lehdet kuihtuivat. Syyskuussa ne kasvoivat aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Samoin on käynyt jättipoimulehden ja mustapäivänhatun jakopaloille. Kaikki jakopalat eivät kestä sellaista, mutta aika monet näyttelevät kuollutta ennen kuin lähtevät kunnolla kasvuun.

Entäpä sitten ruusut? Miten ne herätetään henkiin? Odotetaan vain, mutta ei pidä pettyä, jos jaloruusu muuttuukin koiranruusuksi. Itselläni on tästä kokemusta. Köynnösruusuni 'New Dawn' paleltui eräänä talvena kokonaan. Tilalle alkoi nousta koiranruusun versoja, johon tuo jalo köynnösruusu oli vartettu.

'New Dawn'

Kuolleen makeapihlajan tilalle saat peruspihlajan ja lohdutukseksi vieläpä kokonaisen pihlajapöheikön. Ylipäätään monet vartetut, henkensä heittäneet hedelmä- tai koristepuut nousevat seuraavana keväänä jonakin toisena yllätysversiona.

Sitten on vielä niitä kasveja, joita ei kertakaikkiaan voi pelastaa. Pitää vain vetää syvään henkeä ja palata tämän jutun alkuun.

Kiitos, Sarkku, hyvästä kysymyksestä! Toivottavasti olet vielä linjoilla. 😊