Olen vaihtanut kanalaan vedet, siivonnut kikkareet ja täyttänyt rehuastiat. Olen tarjonnut Lillille ja Lyydialle rehua astiasta, sillä orrelle tarjoiltuna se on niin paljon parempaa. Ehkä viivyttelen, kun Floora alkaa kaakattaa niin, että meteli kuuluu varmaan naapuriin asti. Hetken ehdin toivoa ymmärtäväni kanojen kieltä, mutta pian hoksaan, että ymmärränhän minä. Otan pienen kattilan käteeni, jolloin Floora hiljenee. Se asettuu seisomaan vakiopaikalleen kynnykselle ja seuraa katseellaan, kun laitan kauraa kattilaan. Onnellisena se jää valitsemaan parhaita jyviä kattilasta.
Maaliskuun 10. päivä
Marras-joulukuussa sitä aina kuvittelee, että maaliskuu on pelkkää päivänpaistetta ja hankien kimallusta. Punaposkiset lapset laskevat mäkeä aamusta iltaan ja linnut laulavat.
.JPG)
.JPG)
Maaliskuun 26. päivä
Tie on melkein sulanut. Talvilinnut ja töyhtöhyyppä laulavat. Lintujen laulu on sykähdyttävintä juuri maaliskuussa. Aika huikeaa – pääsen huristelemaan ensimmäiset perennojenvarret silpuksi penkkeihin. Tästä se alkaa!
Maaliskuun 28. päivä
Tätä hetkeä olen odottanut jouluaatosta asti: pääsen sommittelemaan kukkakimppua pääsiäisen juhlapöytään. Olen videopuhelun välityksellä valinnut kaupasta leikot – viikkokimpun sekä puntin tulppaaneja. Pidän viikkokimppujen tuomasta haasteesta: koskaan ei tiedä mitä niistä lopulta saa. Maljakoksi olen valinnut vaikeimman mahdollisen, vanhan lasikannun.
Alku on helppo. Lilaan vivahtava kukka riitelee muiden kanssa, joten siitä teen pikkukimpun wc:hen. Se pääsee oikeuksiinsa ja kerää heti ihailevia katseita.
Alan koota kimppua mehukannuun. Nyt mielessä häivähtää epätoivo. Ensimmäinen yritys on toivottoman tukkoinen. Tulppaanit retkottavat allapäin. Karsin reippaasti lehtiä sekä suuren vihreän oksan, ja saan siitä ihanat somisteet lautasliinarenkaisiin.
Ihme ja kumma, seuraava yritys miellyttää minua. Kimppu on huoleton ja rento. Tulppaanit kumartavat melkein pöytään asti, mutta tiedän niiden nousevan aamuun mennessä.
P.S. Seuraavana aamuna tulppaanit kaartuvat vielä kauniimmin kuin olin osannut toivoa.
Marras-joulukuussa sitä aina kuvittelee, että maaliskuu on pelkkää päivänpaistetta ja hankien kimallusta. Punaposkiset lapset laskevat mäkeä aamusta iltaan ja linnut laulavat.
.JPG)
Ei se sitten olekaan ihan niin. Tällä kertaa maaliskuun alku oli pilvinen ja jäinen. Tänään onneksi paistaa aurinko ja houkuttelee minut liukastelemaan ulos. Loska on jäätynyt syviksi uriksi ja kookkaiksi möykyiksi. Hanget ovat madaltuneet ja puutarhassa puiden alustat sulaneet. Puutarha näyttää rähjäiseltä, mutta hanget kimaltavat ja linnut livertävät.
Maaliskuun 15. päivä
Silmäilen vanhoja puutarhalehtiä. Tuntuu, että olen pahasti tippunut kärryiltä. Puutarhani ja minä olemme vanhanaikaisia. Nykytrendit ovat ajaneet ohitseni. Pitäisi olla risuaita ja rehottava nurmikko. Ja minä olen istuttanut kukkani omien mieltymysteni mukaan, enkä ole kysynyt perhosilta yhtään mitään. Voikukat ja nokkoset olen kitkenyt surutta. Puutarhan pitäisi olla dynaaminen ja minun hiiliviisas puutarhuri. Siis mitä?
Ahdistun, kunnes huomaan, että tässähän on vain kyse samasta asiasta kuin joskus alaluokilla. Kun opettaja torui koko luokkaa muutaman oppilaan huonon käytöksen takia, minä kilttinä tyttönä yritin olla vielä kiltimpi ja tunnollisempi. Ja ne huligaanit, joita asia oikeasti koski, eivät välittäneet moitteista tuon taivaallista.
Oikeasti olen vieläkin se kiltti ja tunnollinen koulutyttö. Kompostoin, käytän ainoastaan luonnonlannoitteita, pilkon perennanvarret takaisin penkkiin, istutan kerroksellista monimuotoista kasvillisuutta ja perhosille riittää kasveja. Pörriäisiä on niin paljon, ettei joillekin alueille ole astumista tiettyinä aikoina. Pieni nurmikko tosin on siisti, mutta sen vastapainoksi meillä on iso niitty. Rikkakasveja riittää, tahdoin tai en. Ojanpientareilla kasvaa luonnonkasveja ja itse asiassa suuri osa tontista on luonnontilaista metsää.
Hetken juttuja lueskeltuani tajuan, että minähän olen jo hiilitarhuri. En vain ole tehnyt siitä numeroa.
Maaliskuun 15. päivä
Silmäilen vanhoja puutarhalehtiä. Tuntuu, että olen pahasti tippunut kärryiltä. Puutarhani ja minä olemme vanhanaikaisia. Nykytrendit ovat ajaneet ohitseni. Pitäisi olla risuaita ja rehottava nurmikko. Ja minä olen istuttanut kukkani omien mieltymysteni mukaan, enkä ole kysynyt perhosilta yhtään mitään. Voikukat ja nokkoset olen kitkenyt surutta. Puutarhan pitäisi olla dynaaminen ja minun hiiliviisas puutarhuri. Siis mitä?
Ahdistun, kunnes huomaan, että tässähän on vain kyse samasta asiasta kuin joskus alaluokilla. Kun opettaja torui koko luokkaa muutaman oppilaan huonon käytöksen takia, minä kilttinä tyttönä yritin olla vielä kiltimpi ja tunnollisempi. Ja ne huligaanit, joita asia oikeasti koski, eivät välittäneet moitteista tuon taivaallista.
Oikeasti olen vieläkin se kiltti ja tunnollinen koulutyttö. Kompostoin, käytän ainoastaan luonnonlannoitteita, pilkon perennanvarret takaisin penkkiin, istutan kerroksellista monimuotoista kasvillisuutta ja perhosille riittää kasveja. Pörriäisiä on niin paljon, ettei joillekin alueille ole astumista tiettyinä aikoina. Pieni nurmikko tosin on siisti, mutta sen vastapainoksi meillä on iso niitty. Rikkakasveja riittää, tahdoin tai en. Ojanpientareilla kasvaa luonnonkasveja ja itse asiassa suuri osa tontista on luonnontilaista metsää.
Hetken juttuja lueskeltuani tajuan, että minähän olen jo hiilitarhuri. En vain ole tehnyt siitä numeroa.
.JPG)
Maaliskuun 16. päivä
Floora huomaa tuloni ikkunasta ja kiirehtii vastaani ulko-oven kynnykselle. Se kaakattaa lyhyesti, mutta pontevasti. Kuulen sen sanovan: ”Kattilakauraa mulle heti!” vai kuulinko sittenkin väärin? Jospa se sanoikin: ”Kaunis päivä tänään.”
Floora ja Lyydia saavat kattilakauransa, muille annan seesaminsiemeniä. Olen onnellinen, kun arka Lumikki syö siemenet mieluummin kädestäni kuin astiasta.
Maaliskuun 23. päivä
Floora viipottaa iloisena vastaani ovelle. Nyt olen varma sen päässeen surustaan yli. Muut neljä kanaa kurkistavat munintapesistään kuin satukirjan sivulla. Ihanat rouvat!
Vien kanoille porkkanan ja raastetta. Kiirettä pitää, että saan tarjoiltua herkut kaikille tasapuolisesti ilman tappelua.
Floora huomaa tuloni ikkunasta ja kiirehtii vastaani ulko-oven kynnykselle. Se kaakattaa lyhyesti, mutta pontevasti. Kuulen sen sanovan: ”Kattilakauraa mulle heti!” vai kuulinko sittenkin väärin? Jospa se sanoikin: ”Kaunis päivä tänään.”
Floora ja Lyydia saavat kattilakauransa, muille annan seesaminsiemeniä. Olen onnellinen, kun arka Lumikki syö siemenet mieluummin kädestäni kuin astiasta.
Maaliskuun 23. päivä
Floora viipottaa iloisena vastaani ovelle. Nyt olen varma sen päässeen surustaan yli. Muut neljä kanaa kurkistavat munintapesistään kuin satukirjan sivulla. Ihanat rouvat!
Vien kanoille porkkanan ja raastetta. Kiirettä pitää, että saan tarjoiltua herkut kaikille tasapuolisesti ilman tappelua.
Maaliskuun 26. päivä
Tie on melkein sulanut. Talvilinnut ja töyhtöhyyppä laulavat. Lintujen laulu on sykähdyttävintä juuri maaliskuussa. Aika huikeaa – pääsen huristelemaan ensimmäiset perennojenvarret silpuksi penkkeihin. Tästä se alkaa!
Maaliskuun 28. päivä
Tätä hetkeä olen odottanut jouluaatosta asti: pääsen sommittelemaan kukkakimppua pääsiäisen juhlapöytään. Olen videopuhelun välityksellä valinnut kaupasta leikot – viikkokimpun sekä puntin tulppaaneja. Pidän viikkokimppujen tuomasta haasteesta: koskaan ei tiedä mitä niistä lopulta saa. Maljakoksi olen valinnut vaikeimman mahdollisen, vanhan lasikannun.
Alku on helppo. Lilaan vivahtava kukka riitelee muiden kanssa, joten siitä teen pikkukimpun wc:hen. Se pääsee oikeuksiinsa ja kerää heti ihailevia katseita.
Alan koota kimppua mehukannuun. Nyt mielessä häivähtää epätoivo. Ensimmäinen yritys on toivottoman tukkoinen. Tulppaanit retkottavat allapäin. Karsin reippaasti lehtiä sekä suuren vihreän oksan, ja saan siitä ihanat somisteet lautasliinarenkaisiin.
Ihme ja kumma, seuraava yritys miellyttää minua. Kimppu on huoleton ja rento. Tulppaanit kumartavat melkein pöytään asti, mutta tiedän niiden nousevan aamuun mennessä.
P.S. Seuraavana aamuna tulppaanit kaartuvat vielä kauniimmin kuin olin osannut toivoa.