Olen huiskinut lannoitetta puutarhaan silloin kun olen
muistanut. Ruusuille olen uskollisesti tarjoillut herkkuja, ja
marjapensaillekin, mutta muut ovat saaneet pärjätä vähemmällä. Luonnossakin
perennat saavat pärjätä omin nokkineen. Kompostit olen tyhjentänyt eri puolille
puutarhaa matojen ja kasvien iloksi. Nyt rupesin miettimään, että miten tämä
lannoitusasia meneekään.
Kun kaikki lumet ovat sulaneet puutarhasta, säät alkavat lämmetä, mutta maa on vielä sopivan kosteaa, pääsee valmistelemaan kukkien juhlaa. Ensin siivotaan. Silloin herkut eivät kulkeudu kompostiin.
Alkupalaksi tarjoillaan ehkä kalkkia ja herkut pari viikkoa sen jälkeen. Jos vaikka huhtikuun puolella kalkitsisi, niin toukokuun alussa pääsisi lannoittamaan. Ei ole iso etikettivirhe tarjota molemmat yhtä aikaa, mutta ravinteet maistuvat paremmin, kuin kalkki on ehtinyt vaikuttaa.
Alkupalaksi kalkkia?
Kalkitus nostaa maan pH:ta, parantaa maan rakennetta, helpottaa kasveille
tarpeellisten ravinteiden saantia ja vähentää haitallisten aineiden
liukoisuutta. Myös pieneliötoiminta hyötyy kalkituksesta, ja sitä kautta maan
rakenne edelleen paranee. Näinhän se menee, mutta kalkkiakaan ei saa antaa
liikaa. Jos alkupalat ovat liian runsaat, pääruoka ei luonnollisesti maistu.
Useimmat puutarhakasvit viihtyvät neutraalissa tai lievästi happamassa maassa,
jonka pH on 6–7.
On helpompaa vähentää happamuutta kuin lisätä sitä. Siksi
vähemmän on tässä asiassa enemmän. Kateviljely, eloperäiset lannoitteet
ja kompostin käyttö ehkäisevät happamuutta, joten kalkitustarve vähenee.
Silloin maa hoitaa itse itseään.
Sammal ei kerro maan happamuudesta. Eri sammallajit
viihtyvät erilaisissa kasvualustoissa. Sen sijaan happamoitumisesta vihjaavat
tietyt rikkakasvit, kuten korte, peltohatikka, peltoretikka ja
peltotaskuruoho. Peltohatikka on sellainen kevyen oloinen puska ja ihan nimensä
näköinen, eräänlainen hässäkkä. Peltoretikka on keltakukkainen ja
muistuttaa rypsiä. Peltotaskuruohon tunnistaa näyttävistä liduistaan.
Yleensä suositellaan, että ylläpitokalkitus tehtäisiin 2–4
vuoden välein. Ei siis pidä huiskia kalkkia rutiininomaisesti joka kevät. Itse
mittaan pH:n silloin tällöin (tulokset alla). Siinä välissä olen heitellyt
kalkkia summamutikassa kortteiden valtaamille alueille. Muuallekin olen sitä
saattanut viskellä, mutta pioneille en. Tykkäävät mieluummin vähän happamasta
kuin liian emäksisestä maasta. En myöskään tietenkään kalkitse happaman maan
kasveja, kuten pensasmustikoita ja hortensioita. Ne viihtyvät parhaiten, kun pH
on 4–5,5.
Parsat, akileijat ja päivänliljat pitävät erityisen paljon
kalkista, mutta toisaalta parsapenkki saa kunnon kompostiannoksen joka vuosi
eikä siksi välttämättä aina tarvitse kalkkirakeita. Kalkinsuosijoita ovat myös
mm. villiviinit, kärhöt, kirsikat, jasmikkeet, ruusut ja syreenit.
Hedelmä- ja koristepuille ylläpitokalkitus tehdään parin
kolmen vuoden välein levittämällä muutama kourallinen kalkkia neliömetriä
kohden juuriston alueelle.
Voisin ottaa tavaksi, että ainakin silloin kun kalkitsen
nurmikon (ehkä noin kolmen vuoden välein), levittäisin samaan aikaan muutaman
millimetrin hiekkaa nurmikon pinnalle. Nurmikolla on sellainen
erityisruokavalio.
Itse tykkään käyttää rakeista kalkkia. Puhdas puuntuhka on
nopeavaikutteinen kalkitusaine. Se on myös oiva lääke kasvien
hivenainepuutoksiin, sillä se sisältää lähes kaikkia muita kasvin
tarvitsemia ravinteita paitsi typpeä. Merileväkalkki on eloperäistä ja siinä on
tuhkan tavoin myös muita ravinteita. Sarveisluujauhe, biotiittikivijauhe
ja kananlantavalmisteet myös kalkitsevat, joten niillä vuosittain lannoitetussa
puutarhassa harvoin tarvitaan enää muuta kalkkilisää.
Kalkin ja lannoitteen voi antaa yhtä aikaa. Kuitenkin, jos
kalkkia joutuu antamaan paljon, se olisi hyvä antaa riittävän ajoissa ennen
kasvien istuttamista. Silloin ne saavat ravinteet paremmin käyttöönsä.
Löysin muuten netistä mielenkiintoisen kysymyksen: ”Miten istutan kalkinkarttajia ja -suosijoita samaan penkkiin?” Pentti Alanko vastasi: ”Vanha puutarhamaa, jossa on viljelty kauan puutarhakasveja, on yleensä hyvin humuspitoista. Siinä viihtyvät sekä kalkinkarttajat että -suosijat. Niukkahumuksinen puutarhamaa paranee vähitellen, kun pinnalle levittää vuosittain lehtiä ja muuta orgaanista jätettä. Kastemadot kuljettavat ne syvemmälle maahan parantamaan kasvualustaa. Oman pihamaani pH-arvo on 5,5 eli maa on lievästi hapanta. Siinä näyttävät menestyvän erilaiset kasvit, mutta se onkin hyvin runsasmultaista maata.”
20.4.2021
Hedelmätarha pH 7,0: alkaa olla jo ylärajoilla
Muotopuutarha pH 7,5: ei auta enää heitellä kalkkia, vaikka
kortteita kasvaisikin
Länsireuna pH 6,0–7,0: tämä on oikein hyvä
Menu
Juhlatarjoilut kuulostavat vähintäänkin, nooh, ravitsevilta: luu- ja
verijauhoa, kanankakkaa ja kompostia... Olen luonnonmukaisten lannoitteiden
ystävä. Luujauho on suosikkini. Sitä kuluu useampi paketti joka vuosi. Se sopii
kaikille kasveille. Kevään yleislannoitteena käytän joskus Biolanin
luonnonlannoitetta, joka sisältää kanankakkaa ja merilevää.
Pidän tärkeänä sitä, että luonnonmukaiset lannoitteet hoitavat myös maata
vilkastuttaen maaperän pieneliötoimintaa. Tykkään myös siitä, ettei tarvitse
pelätä ylilannoittamista. Ne luovuttavat ravinteita kasvien käyttöön pitkin
kasvukautta, ja siksi niiden lannoittava vaikutus kestää kauan.
Täsmälannoitteena käytän ruusuille omaa luonnonmukaista ruusulannoitetta ja
pensasmustikoille sekä hortensioille luonnonmukaista rodolannoitetta. Puksipuillekin on omat herkkunsa.
Verijauho sisältää runsaasti nopeasti vaikuttavaa, orgaanista typpeä. Verijauho
edistää erityisesti kasvin lehtien kasvua ja sopii voimakkaan kasvun vaiheessa
oleville nuorille kasveille sekä vihanneksille, jotka vaativat paljon typpeä,
kuten purjolle ja kaalikasveille. Nopeasti vaikuttava typpi vilkastuttaa myös
maaperän mikrobien toimintaa ja edesauttaa kasvijätteen hajoamista takaisin
kasville käyttökelpoisiksi ravinteiksi. Sopii myös pensaiden, puiden ja raparperin istutuslannoitukseen.
Ruohosilppua meiltä ei tule, mutta kompostimultaa käytän. Kompostimulta meillä
on melko voimakasta, koska kanankakat kiertävät kompostin kautta. Puolikypsän
kompostin jätän maan pinnalle katteeksi. Kypsä komposti muokataan pintamultaan.
Hyvin palanutta hevosenlantaa käytän multaseoksen tekemiseen. Niin pitkällä en
vielä ole, että olisin tehnyt nokkoskäytettä. Ei meillä sitä paitsi ole
nokkosiakaan.
Kasvimaalla käytän nelivuotista viljelykiertoa, joten muuta lannoitusta ei
tarvitakaan.
Kiinteässä muodossa olevat lannoitteet kannattaa säilyttää kannellisessa ja
ilmatiiviissä astioissa, joissa ne pysyvät kuivina. Muovisäkit kannattaa
teipata kiinni. Ei kuitenkaan haittaa, vaikka lannoitteet jäätyisivät tai
kostuisivat. Paakut voi rikkoa ja käyttää tuotteen loppuun. Nestemäiset
lannoitteet säilyvät parhaiten pimeässä ja viileässä.
Vaikka en lannoittaisi mitään muuta, niin marjapensaat, parsat, ruusut ja kärhöt – nuo VIP-vieraat – lannoitan aina. Ruusut ja kärhöt saavat jälkiruuan kesällä ja syksyllä. Lannoituksesta hyötyvät myös hedelmäpuut, koristepensaat (kanukat, pensashanhikit, pensasangervot) ja runsaasti kukkivat perennat (kullerot, värililjat, jaloritarinkannukset, kurjenkellot). Pionit ja päivänliljat eivät tosin tykkää liiasta lannoituksesta. Pionit pärjäävät istutuksen jälkeen useita vuosia istutuslannoituksen turvin. Iiriksiäkin pitää varoa lannoittamasta liikaa, mutta kalkitseminen on niille tärkeää. Kivikkokasveille en lannoitetta ripottele, myöskään törmäkatkero ja maksaruohot eivät pidä liian ravinteikkaasta maasta.
Havut ja tuijat pitävät erityisen paljon kompostimullasta ja ruohosilpusta. Kompostia heittelen myös kuunliljoille. Parsalle annan heti sadonkorjuun jälkeen 5 cm:n kerroksen kompostia.
Puksipuut kasvavat ruukuissa ja saavat keväällä omat eväät koko kasvukaudeksi. Samat eväät pakkaan betonipysteissä kasvaville tuijille.
Tomaateille ja kurkuille teen varastolannoituksen jo istutusvaiheessa. Siihen käytän kanankakkarakeita. Chilit saavat lannoitteensa kasteluveden mukana.
Nurmikkoa muistan silloin tällöin, vaikka nurmisilppu palautuukin nurmikon käyttöön.
Pensasmustikka ei kaipaa voimakasta lannoitusta. Lannoitukseen käytetään kalkitsemattomia lannoitteita. Vuosittain pensaan juurelle kannattaa lisätä kerros rodomultaa. Pitää muistaa, että myös varjoyrtti, jumaltenkukka, törmäkatkero, jaloangervot, hortensiat, kalmiat, tiarellat, ketoneilikat sekä katajat, kuuset ja männyt ovat happaman maan kasveja.
Siis näin:
Marjapensaille, hedelmäpuille ja koristepensaille (kanukat, pensashanhikit,
pensasangervot) Biolanin Kanankakka + merilevä -luonnonlannoitetta tai
Solabiolin luonnonmukaista Marjalannoitetta.
Pensasmustikalle vähän luonnonmukaista rodolannoitetta ja -multaa
Parsoille, havuille, tuijille, kuunliljoille, koristepensaille, kasvimaalle ja
vähän sinne tänne kompostia
Puksipuille ja ruukuissa kasvaville tuijille Neudorffin Azet Bio -Buxuslannoitetta.
Ruusuille luonnonmukaista ruusulannoitetta
Krookuksille, narsisseille ja tulppaaneille, kärhöille, pioneille, kulleroille,
värililjoille, jaloritarinkannuksille, kurjenkelloille luujauhoa
Nurmikolle luonnonmukaista Neudorffin Azet Bio -Nurmikkolannoitetta
Tomaateille ja kurkuille varastolannoitus kanankakkarakeilla
Chileille nestemäinen chililannoite
Hyvin varovasti tai ei lainkaan lannoitetta päivänliljoille, iiriksille,
maksaruohoille ja törmäkatkeroille.
Lannoitteet neuvotaan sekoittamaan pintamultaan, mutta ei meillä siitä mitään tule. Melkein joka kolo on maanpeitekasvien suojissa enkä muutenkaan uskalla mennä juurialueita tärvelemään. Niinpä ripottelen lannoitteet kasvien juuristolle. Poikkeuksena ovat ne pensaat ja puut, joiden juurialue on katettu hakkeella. Siirrän haketta vähän pois ja levitän lannoitteet. Ruokajuomaksi tarjoan vettä ellei sitä ole taivaalta tulossa.
Jälkiruuat
Kesälannoitusta saatetaan tarvita hiekkapitoista mailla. Sen sijaan meillä
savipitoinen maa varastoi ravinteita hyvin enkä siksi lannoita kesällä muuta
kuin ruusuja ja kärhöjä. No, tietysti yksivuotisia kukkia pitäisi muistaa
lannoittaa koko kasvukauden ajan.
Pitää muistaa, että typpipitoisia lannoitteita ei saa antaa enää heinäkuun
jälkeen.