OPPIA IKÄ KAIKKI

Kolme emokanaa seisoo luukun kynnyksellä ja miettii, mentäisiinkö ulos ja milloin mentäisiin. Rekku pujahtaa emon jalkojen välistä ja lennähtää portailta maahan. Lyydia seuraa perässä samaa reittiä. Aliisa sen sijaan hyppää emon selkään ja matkustaa lennähtävän emon kyydissä alas. Lilli viipottaa perässä. Kukko lentää komeassa kaaressa viimeisenä.

Niin ovat tiput kasvaneet, vaikka ovathan ne vielä pieniä.  Rohkeasti menevät ulos upouuteen tarhaan. Monta päivää sitä piti opetella. Tarha oli niin suuri ja pelottava, vaikka emot olivat koko ajan ihan lähellä ja kukko kaikkien turvana.

Tiput ovat nyt kuuden viikon ikäisiä. Alkuosan kuvat on otettu tipujen ollessa parin viikon ikäisiä.

Kukko tuli ja kutsui tomerasti

kanoja ja tipuja syömään, mutta ei. 

Kun ensimmäisten lämpimien päivien tultua avasin luukun, kanat katselivat varovaisina uutta maisemaa kynnykseltä. Heitin maahan jyviä ja herkkujen herkkua: seesaminsiemeniä. Kukko tuli ja kutsui tomerasti kanoja ja tipuja syömään, mutta ei. Rohkein kana lennähti hetkeksi maahan, kaakatti kovalla äänellä pyytäen toisiakin syömään, nokkaisi vähän ja palasi toisten luo sisälle.

Kului aikaa. Kuopukseni sai houkuteltua kaikki emot ulos, mutta tiput eivät uskaltaneet seurata perässä. Emot palasivat tipuja hoivaamaan sisälle. Kuopus sai tehdä paljon työtä, että tiput uskaltautuivat ulos eivätkä viipottaneet kiireesti takaisin sisälle. Matoja. Juustonpalasia. Siemeniä. Lempeää rohkaisua.                                   

On ollut ihana seurata, kuinka sopuisasti kanat hoitavat yhdessä tipuja. Kanalassa vallitsee nyt täydellinen rauha ja rakkaus.

Sittemmin porukka on viettänyt aikaa niin paljon tarhassa, että ovat syöneet kupunsa kukkuroilleen matoja. Nimittäin eräänä päivänä mieheni kysyi minulta ihmeissään, mikä nyt on kun kanoille ei mato kelpaa. Oli tuonut pulskan ja kaikin puolin komean madon, mutta kanat eivät kiinnostuneet siitä.

Kanathan ovat todellisia elävän ravinnon syöjiä.

Menin katsomaan ja tarjosin matoa niille. Aliisa otti madon nokkaansa ja juoksi kauemmas. Kohta Rekku juoksi mato suussaan, mutta jätti sen kuin lelun maahan. Olikohan se liian iso? No, kun tipuille ei kelvannut, Floora vetäisi yhdessä hujauksessa luikertelevan madon kaikessa komeudessaan vatsaansa. Luulisi vähän kutittavan sisuskaluissa. En ole ennen asiaa ajatellut, mutta kanathan ovat todellisia elävän ravinnon syöjiä.

Tipuilla on kolme emoa ja ne kaikki ovat yhtä tärkeitä. Kuvassa Lyydia.

On se kumma, ettei tuolle porukalle voi antaa tasapuolisesti mitään.

Poikani hämmästeli, että on se kumma, ettei tuolle porukalle voi antaa tasapuolisesti mitään. Hän kun haluaisi antaa matoja kaikille. Jos antaa madon kukolle, se antaa herkun kanalle, joka puolestaan antaa madon tipuille.

Lyydia

Kanojen uudesta ulkotarhasta nautimme kaikki, mutta se onkin sitten jo oman jutun aihe.

Tässä kuvassa tiput ovat neljän viikon ikäisiä. Näyttää siltä, että Liina (takana vasemmalla) ei olekaan kana, vaan kukko. Siksi sen nimi on nyt Rekku.

Kaunista sunnuntaita Sinulle!

PRINSESSA JA HÄMÄHÄKKI

Eilen oli täydellinen päivä terassin pesuun: hiostavan kuuma, suorastaan tukala niin ulkona kuin sisälläkin. Olin haaveillut terassien pesusta jo kauan, mutta maltoin mieleni ja tein kiireellisempiä hommia. Tuollaisena paahteisena päivänä sen sijaan minusta ei olisi ollut kitkemään, kattamaan tai tukemaan köynnöksiä.

Paljain varpain lorottelin kaivokylmää vettä ja hankasin kalusteet, kaiteet, ikkunalaudat ja muut yksityiskohdat sienellä ja pesuaineella. Ympärillä salamoi ja ukkosti, mutta meillä ei satanut. Nautin enkä tiennyt tukaluudesta mitään ennen kuin illalla tulin sisälle.

Tuossa nurkassa puksipuun takana se hämähäkinverkko on. Puksipuu saa jatkaa vakiopaikallaan ostoskärryissä.

– Se oli tehnyt niin suuren työn sen verkon eteen.

– Katso, pesin terassin eilen, sanoin tänään miehelleni osoittaen hämähäkinverkkoa, johon oli rumasti takertunut paljon tuulen mukana lentäneitä roskia. – Pyyhitkö verkon pois, mies hoksasi kysyä. – No en, kun se hämähäkki oli just siinä niin en mä raaskinut, sanoin. – Se oli tehnyt niin suuren työn sen verkon eteen, selitin. Joukoa nauratti. – Prinsessa, hän sanoi ja olin kuulevinani ihailua hänen äänessään. Minuakin nauratti.