MUOTOPUUTARHAN VUODENAJAT

Viime jutussa keskityin suurimmaksi osaksi Muotopuutarhan tekemisen vaiheisiin. Tämän jutun kuvat ovat tuoreita, viimeisen vuoden aikana otettuja.

Ilma täyttyy toivosta.

Kaikki tuntuu alkavan keväästä, jolloin lumet sulavat. Ilma täyttyy toivosta. Kaikki hyvä ja hauska on vielä edessäpäin. Puutarha on paljas, mutta sitä silmä ei näe. Siellähän on jo vaikka mitä. Kohtahan jo pionitkin kukkivat… 18.4.2022

Rusokirsikka kukkii jo. Koivuangervoaita on vielä paljas, mutta ei se mitään. Sen punaruskeat oksat ovat ilahduttaneet läpi talven. 22.5.2022

28.5.2022

Nyt on jo kesä.

Nyt on jo kesä. 11.6.2022

Pensasaidan sisäpuolella on vielä vihreää, mutta ei minusta kuitenkaan yksitoikkoista. Erilaiset lehtimuodot ja sävyt  tuovat mukavaa vaihtelua. 23.6.2022

Olen istuttanut kutakin lajia melko ison pläntin. Siksi kukinta ei jatku keväästä syksyyn, vaan aika paljon on myös pelkkää vihreää. Se ei haittaa, koska Muotopuutarhan ympärillä kuitenkin kukkii. Muotopuutarhan ei edes tarvitse olla pihan keskipiste koko aikaa. Sillä on tärkeä tehtävä: se tuo ryhtiä ja rauhoittaa pohjoispihan ilmeen. 25.6.2022

26.6.2022

27.6.2022

Pioni 'Angel Cheeks' kukkii. 28.6.2022

30.6.2022

Heinäkuussa Muotopuutarha puhkeaa väriloistoon. Siitä pitävät huolen muun muassa siperianiirikset. 1.7.2022

Kuningatariiris 'Snow Queen' 2.7.2022

Hillittyä menoa. 22.7.2022

Syksyä kohti.

Syksyä kohti. 29.8.2022

Viimeisimpänä kukkivat syysleimut. 25.9.2022

Koivuangervoaita on pukeutunut syysasuunsa. 1.10.2022

Kunpa nämä ihanat syysillat ja ruska jatkuisivat jouluun asti! 4.10.2022

Kohta on talviunen aika.

Kohta on talviunen aika. Niin puutarha kuin puutarhurikin saa kerätä voimia ensi kasvukauden seikkailuihin. Jos ensi talvena on yhtä paljon lunta kuin viime talvena, niin silloin Muotopuutarha näyttää tältä. Pensasaita on peittynyt kokonaan lumen alle, joka on aika harvinaista. 6.4.2022

MUOTOPUUTARHA

Parhaat ratkaisut näyttävät yksinkertaisilta ja helpoilta. Kun katson Muotopuutarhaa talon pohjoispuolella, tuntuu kuin se olisi ollut aina siinä ja sellaisenaan. Mutta oikeasti sen eteen on tehty hirveä työmäärä.

Kun talo alkoi olla muuttokunnossa ja kevät kutkutteli jo rinnassa, tämä alue alkoi poltella mielessä. Jännä, miten alue aivan vaati tulla suunnitelluksi. Haaveilin sisäänkäynnistä, jossa olisi muodollisuutta ja avaruutta: pyöreä kukkapenkki, kaunis pysti, penkki ja sen sellaista. Piha ei kuitenkaan taipunut moiseen. Onneksi.

Tässä olisi vähän perennapenkin ja betonipystien paikkaa valmiina. Kuva on kesältä 2014.

Veivasin kysymystä:

leikattu aita vai rönsyilevä reuna?

Aloin haaveilla, että taloon johtaisi käytävä ja sen molemmin puolin olisi kaksoiskukkapenkki, samanlainen molemmin puolin. Suunnittelin vaikutelmaa portin pylväistä, jonka voisivat luoda pallopäisiksi leikatut pensaat tai betonipystit. Veivasin kysymystä: leikattu aita vai rönsyilevä reuna? Lopulta päädyin matalaan, muotoon leikattuun koivuangervoaitaan. 

Lopullisen inspiraation sain tästä kuvasta. Leikatun aidan sisään tulisi kartio ja pari palloa sekä korkeita perennoja.

Porttimaista vaikutelmaa luomaan hankin suuret betoniruukut. Niiden tarina on jo toisen jutun arvoinen.

Kartioksi aurinkoiseen paikkaan valitsin pilarikatajan ’Suecica’ ja kaksi pallotuijaa ’Globosa’. Niiden ympärille tuli näyttävälehtisiä kuunliljoja, viiruhelpi ja valeangervo. 

Kesän kukkijoiksi valitsin kaikki suosikkini:

 pionit, syysleimut ja iirikset.

Kesän kukkijoiksi valitsin kaikki suosikkini: pionit, syysleimut ja iirikset.  Iiris tuo muotoakin. 

Syysmaksaruoho antaa ilmettä syksyyn ja on myös hyvä täytekasvi väleihin. 

Kevätkukkijoiksi valitsin helmililjat, jotka myöhemmin vaihdoin sinililjoihin. Tulppaanejakin kokeilin, mutta niille löytyy parempia paikkoja muualta. Maanpeitekasviksi valikoitui peittokurjenpolvi.

Leikatun aidan ulkopuolelle istutin kevätkaihonkukkaa, mehitähtiä, ’Baby Doll’ -vuorenkilpeä, grönlanninhanhikkia sekä euroopansorvarinpensasta. Kaareviin osiin ajattelin ruukkuistutuksia kausikukista.

Sitten tuntui, että olin valinnut ne liian harkitsemattomasti.

Aika nopeasti poimin mieluisat kasvit ja sitten tuntui, että olin valinnut ne liian harkitsemattomasti. Tämä on niin tärkeä alue, että sen halusi tehdä kymppiplussan arvoisesti. 

Jälkeenpäin olen huomannut, että valinnat osuivat yllättävän hyvin kohdilleen. Vain yksi pionilajike on täytynyt värin takia vaihtaa ja keijunkukat siirsin toisaalle. En pitänyt helmililjan kukinnan jälkeisestä vaikutelmasta, joten sen vaihdoin. 

Käytävälle mietin monia eri vaihtoehtoja: sora vai laatat, kuvioilla vai ilman.

Käytävälle, laattojen väleihin haaveilin matalaa kasvia, mutta ei siinä mikään viihdy. On liian märkä talvella. Singeli on hyvä.

En osannut ottaa huomioon sitä,

että kaivetut maat pitää saada jonnekin.

Oli helppo suunnitella muotopuutarhaan aidat, kasvit ja muut hienoudet. Toteutus olikin sitten toinen juttu. Olin suunnitellut kaivuujärjestyksen, mutta en osannut ottaa huomioon sitä, että kaivetut maat pitää saada jonnekin. Niitä oli hirveästi ja osa oli kovaa savijankkoa. Ne piti siis kärrätä pois. Ja minähän kärräsin. Kun Jouko täytti toista, minä keräsin kivet ja kuljetin täyden kottikärryn pois. Ei tarvinne selittää, että homma otti voimille. Kärry toisensa jälkeen täyttyi ja tyhjeni.

Alueelle oli tuotu järeimmät kivenlohkareet,

jotta alue kestäisi betoniauton, nosturin ja muitten koneiden painon.

Erityisen vaikeaksi ja hitaaksi kaivuuhomman teki se, että alueelle oli tuotu järeimmät kivenlohkareet, jotta alue kestäisi betoniauton, nosturin ja muitten koneiden painon. Lopulta alue oli kuin tykistökeskityksen jäljiltä, kuten Jouko asian ilmaisi. Kun oli kaivettu ojanteet pensasaitoja varten ja kuopat puille ja pioneille, ei paljoa jäänytkään jäljelle. Katsoin myllinkiä ja ajattelin, että toiselle puolelle pitää vielä tehdä sama homma. Ajattelin, ettei kukaan puutarhasuunnittelija suostuisi suunnittelemaan keltanokille moista, sillä hän tietäisi etukäteen miten valtava homma siinä on. Minä en onneksi tiennyt.

Jalat tuntuivat niin raskailta,

että en olisi millään jaksanut jatkaa.

Tekaisin välillä nakkikeiton ja söimme. Jalat tuntuivat niin raskailta, että en olisi millään jaksanut jatkaa. Kun kaivuuta oli metrin verran jäljellä, haaveilin lepäämään pääsystä. Menisin aikaisin suihkuun ja rentoutumaan.

– Mitäs nyt tehdään, Jouko kysyi, kun toinen puoli oli valmis. Heitin, että ei muuta kuin kaivetaan toinen puoli. – Jos vain jaksat, leukailin itse puolikuolleena. Jouko sanoi, että mikäs siinä. Otettiin mitat ristimittoineen kaikkineen, pantiin linjakepit ja -langat. Taas kaivettiin. Innostuin ja väsymys unohtui, kun ajattelin, että nyt ollaan jo yli puolen välin. Maa oli upeaa. Jankkoa oli yllättävän vähän, kohtuullisen kokoisia kiviä siellä täällä. Uomasta tuli siisti ja työ eteni. Kun bensa loppui, päätimme lopettaa. Lapset olivat jo iltapuuhissa. Ukkonenkin jyrähti sopivasti.

Seuraavana päivänä Jouko ja pojat lähtivät leirille Tervajärvelle. Minä jäin kunnostamaan Muotopuutarhaa. Taisi siinä muotoutua niin tekijä kuin pihakin. Aloitin lapioimalla. Poimin kiviä ja savipaakkuja. Jyrsin ojien ja kuoppien pohjat ja reunat ja sitten ihan koko alueen. Jyrsiminen ei ollut helppoa eikä kevyttä, mutta oli mukava nähdä, miten hienoa multaa kuoppiin lopulta valui. Ajelin kuopasta toiseen ylös ja alas. Alue alkoi mukavasti tasoittua ja työ helpottui koko ajan.

Olin kuin puolukassa ja punttisalilla yhtä aikaa.

Jyrsin poukkoili sinne tänne ja minä sain tehdä töitä voimieni äärirajoilla saadakseni sen pysymään aisoissa. Kiviä oli mahdottomasti. Ne piti tietysti kerätä sitä mukaa pois ja heitellä alueelta. Olin kuin puolukassa ja punttisalilla yhtä aikaa. Välillä jyrsin meni aivan päinvastaiseen suuntaan, minne itse olin sitä ohjaamassa. Alla olevat kivet ja kivikova savi määräsivät kulkusuunnan. Välillä jyrsin oli keikallaan ja kiskoin sitä pystyyn. Välillä se jäi kuopan pohjalle ja jouduin peruuttamaan jyrkkää kuopan reunaa ylös. Hoin mielessäni ”irti – irti”, jotta huomaisin irrottaa käden kaasulta oikealla hetkellä. Välillä nimittäin käsi tuntui automaattisesti puristavan kaasua. Se aivan kuin jäykistyi kahvan ympärille.

Nähdessäni alueen hiljalleen edistyvän sain voimia jatkaa, vaikka olin aivan poikki. Puoli viideltä sitten tuli stoppi. Jyrsimestä napsahti jalka poikki. Oli pakko lopettaa ja vasta silloin tajusin miten väsyksissä olin. Aioin mennä istuttamaan ruusuleimuja, mutta ei siitä mitään tullut. Nautin Sinellan tekemistä tuulihatuista. Olin aivan pökkyrässä.

Savimaa alkoi sateiden jälkeen tulla

aina vain sakeammaksi puuroksi,

jossa oli hidasta ja raskasta edetä.

Seuraavana arkipäivänä jatkoin jyrsimistä. Voi että, miten sitä riitti. Kaksi ja puoli päivää jyrsin vielä ja savimaa alkoi sateiden jälkeen tulla aina vain sakeammaksi puuroksi, jossa oli hidasta ja raskasta edetä. Välillä jyrsintä ei saanut liikkumaan lainkaan, vaikka kuinka väänsin. Piti peruuttaa ja jatkaa toisesta kohdasta. Välillä työ tuntui toivottomalta, välillä olin intoa täynnä. Työ eteni, mutta sitä oli uskomattoman paljon.

Seuraavana päivänä aloin istuttaa havuja. Pettymyksekseni huomasin sijoittaneeni paikat puoli metriä väärään paikkaan. Ei auttanut muu kuin pyytää Joukoa kaivamaan uudet kuopat. Onneksi maa oli jo paljon pehmeämpää kuin aiemmin eikä maata tarvinnut kärrätä pois. Iltapäivällä pääsin vihdoin istuttamaan. Ensin kataja, sitten tarkasti sijoitellen tuija ja toinenkin.

Olin istuttanut kolme ensimmäistä puuta vääriin kohtiin.

Menin istuttamaan toisen puolen havuja. Vedin linjalangat ja mittasin. Silloin huomasin, että olin istuttanut kolme ensimmäistä puuta vääriin kohtiin. Olin mitannut puolivälin väärältä kepiltä! Kyllähän se vähän tökki.

Puiden (uudelleen)istutuksen jälkeen oli kulkuväylän laatoituksen vuoro. Olin suunnitellut kulkuväylän betonilaatoista, joita Jouko oli tehnyt ylijäämäbetonista. Väleihin laitettiin rivi tiiliä.

Väliaikaiseksi sen tarkoitin, mutta sittemmin olen alkanut pitää siitä yhä enemmän, enkä enää näe tarvetta vaihtaa sitä toiseen.

Huhtikuussa 2015 istutin kahdeksankymmentä koivuangervon aitatainta. Aidasta tuli juuri sellainen kuin olin ajatellutkin. Siitä innostuneena istutin kuusi vuotta myöhemmin vielä toisen koivuangervoaidan Liikenneympyrään, mutta siitä kerron myöhemmin lisää.

2021

Uusia suunnitelmia minulla ei Muotopuutarhan suhteen ole. Pidän siitä juuri tällaisenaan. Vaivat ovat unohtuneet eikä Muotopuutarhan hoidossa työtä juurikaan ole, paitsi leikkaaminen. Ja sekin on kivaa puuhaa.

LEIKATTU PENSASAITA

– Voikohan mustakin tulla tuollainen kun sinä, tyttäreni pohti. – En tajua, ettei joku halua matkustella ja nähdä kaikkia mielenkiintoisia paikkoja ympäri maailmaa, hän jatkoi. Hän tietää minun nuorena matkustelleen paljon ja tietää senkin, etten enää halua lähteä juuri minnekään.

– En minäkään nuorena voinut käsittää, miksi minun äitini ei halunnut matkustella, sanoin. – Nyt ymmärrän häntä oikein hyvin, minä jatkoin. Iän myötä olen muuttunut niin paljon, että nyt ymmärrän monia muitakin. Hidastelijoita. Liikenteessä töppäilijöitä. Sairaita. Vapisevia. Heikkoja. Niitä, joilla on joskus vaikeaa. Niitä, jotka ovat onnellisia pienistä asioista…

Nuorena en voinut käsittää sitäkään,

miksi joku haluaa leikata pensasaidan.

Nuorena en voinut käsittää sitäkään, miksi joku haluaa leikata pensasaidan. Sehän on vapaasti kasvaessaan kaikkein kauneimmillaan. Inhosin leikattuja, korkeita orapihlaja-aitoja. Ne taisivat siihen aikaan olla muodissa. Nyt leikkaan pensasaitamme melkein joka viikko ja tuo matalaksi leikattu koivuangervoaita on yksi mieluisimmista elementeistä puutarhassamme.

Kuva on otettu kesäkuun loppupuolella.

Luonnollisten muotojen vastapainoksi halusin pienen muotopuutarhan. Halusin matalaksi leikatun aidan, jonka sisällä ryöppyäisi korkeahkoja kasveja. Haaveilin säntillisestä aidasta, mutta kasveja en halunnut suoriin riveihin enkä muodollisesti.

En sitä suunnitellessani ymmärtänyt,

miten oleellinen osa puutarhaamme

tuosta polvenkorkuisesta aidasta tulisi.

En sitä suunnitellessani ymmärtänyt, miten oleellinen osa puutarhaamme tuosta polvenkorkuisesta aidasta tulisi. Aita antaa ryhdin koko pohjoispihalle, josta tullaan taloon sisälle. Se on kuin selkäranka.

Leikattu aita ei yleensä kuki, mutta tässä leikkausväli on näköjään vähän venähtänyt. Pallotuijat ja pilarikatajat saavat kasvaa luonnollisina.

Koivuangervoaitoja on kaksi peilikuvina leveän käytävän molemmin puolin. Kummankin aidan sisällä kasvaa pilarikataja ja kaksi pallotuijaa, valeangervo, viiruhelpiä, kuunliljoja, pioneita, iiriksiä, syysleimuja ja syysmaksaruhoa. Maata peittävät maksaruoho ja toistaiseksi vielä peittokurjenpolvi. Keväällä nousevat sipulikukat.

Leikattu aita on työläs. Ihan oikeasti. Pensasleikkuri on kätevä, mutta kun leikattavaa on suurin piirtein 150 metriä, tietää tosiaan leikanneensa. Ei se aita sentään yli sataa metriä ole, mutta kun kaksi sivua ja päällinen on leikattava, metrejä kertyy. Ei riitä, että aidan leikkaa kerran keväällä. Ehei. Nopeimman kasvun aikaan kerran viikossa paremminkin tai ainakin joka toinen viikko. Koivuangervo kasvaa tosi nopeasti.

Kauneuden eteen on kuulemma kärsittävä.

Siis puutarhan kauneuden,

omasta kauneudesta ei niin väliä.

Valitsin mahdollisimman kevyen pensasleikkurin, jossa kuitenkin on riittävän pitkä terä. Leikkurin heilutteleminen puolikumarassa asennossa tuntuu silti loppumetreillä selässä, mutta kauneuden eteen on kuulemma kärsittävä. Siis puutarhan kauneuden, omasta kauneudesta ei niin väliä.

Muistan sen tunteen huhtikuussa 2015 kun mietin, mahtaako näistä risuista kasvaa yhtään mitään.

Istutin piiskataimet linjalankojen avulla mahdollisimman täsmällisesti. Muutaman vuoden sain aidan tuuheutumista odotella. Parturoin aitaa silmämääräisesti. Lopulta kyllästyin mutkitteleviin linjoihin.

Linjalankojen avulla leikkasin aidat tarkasti muotoonsa. Varasin hommaan apumiehen kanssa koko päivän. Linjalankojen kanssa touhuaminen vei aikaa, mutta lopputulos oli vaivan väärti. Nyt aita on helppo leikata silmämääräisesti koko loppukesän.

Kuningatarkurjenmiekat 'Snow Queen' kukkivat taustanaan valeangervon komeat lehdet.

Tässä kesäkuussa otetussa kuvassa pioni 'Angel Cheeks' aloittelee kukintaansa. Aniliinpunainen 'Bella Donna' on vielä pieni. Maanpeitekasvina kukkii peittokurjenpolvi, joka tosin on liian voimakas pionien juurelle.

Selkäkivusta huolimatta

aloin haaveilla

parista leikattavasta pensaasta.

Olin niin onnellinen vastaleikatusta aidasta, että selkäkivusta huolimatta aloin haaveilla parista uudesta leikattavasta pensaasta. Suoran ja matalan aidan kontrastiksi olisi hienoa saada jokin korkeampi elementti, vaikkapa kartio tai lieriö. Tai sitten pari pikku kuutiota. Joku kaareva tai korkea suora pätkä taustaksi jollekin. Kaikenlaisia hullutuksia – ja lisätyötä – sitä saakin päähänsä.

Siperiankurjenmiekat ovat parhaassa kukassaan kesäkuussa.

Mistä hullutuksista sinä haaveilet?

KUIN PUOLUKASSA JA PUNTTISALILLA YHTÄ AIKAA

Olin aloittanut puutarhan tekemisen jo ennen talon rakentamista. Hommaa piisasi. Vihdoin tuli paraatipuolen eli Muotopuutarhan rakentamisen aika.

Olin suunnitellut kaivuujärjestyksen ja pyytänyt Avantin rattiin mieheni. En ollut huomannut ajatella sitä, että osa kaivetusta maasta ja ne lukuisat maasta nousevat kivet pitää saada jonnekin. Onneksi en ollut ajatellut, olisi voinut iskeä rimakauhu.

Jotakin tämän tapaista välkkyi mielessäni suunnitteluvaiheessa. Kuva on otettu kolme vuotta myöhemmin, viime heinäkuussa. Pioni 'Angel Cheek' kukkii parhaimmillaan.

Maata oli hirveästi ja osa oli kovaa savijankkoa. Kiviä oli varovaisesti arvioiden koko kylän tarpeisiin. Ne piti siis kärrätä pois. Ja minähän kärräsin. Kun mies täytti Avantin kauhalla toista kottikärryä, minä keräsin kivet ja kuljetin täyden kottikärryn pois. Kärry toisensa jälkeen täyttyi ja tyhjeni. Ei tarvinne selittää, että homma otti voimille.

On muuten satanut joskus ennenkin... Maa oli kova, kivikkoinen ja läpäisemätön. Roskapöntöt mallaavat havujen paikkoja.

Erityisen vaikeaksi ja hitaaksi kaivuuhomman teki se, että alueelle oli rakennusaikaa varten tuotu järeimmät kivenlohkareet, jotta alue kestäisi betoniauton, nosturin ja kaiken maailman koneiden painon. Mies heilutti rattia ja kaivuria ja lopulta alue oli kuin tykistökeskityksen jäljiltä, kuten hän asian ilmaisi. 

Katsoin myllinkiä ja ajattelin, että toiselle puolelle pitää vielä tehdä sama homma. Olin nimittäin vaatimattomasti suunnitellut kaksoisperennapenkin: keskellä olisi kulkuväylä ja sen molemmin puolin perennapenkit peilikuvina. 

Ajattelin, ettei kukaan puutarhasuunnittelija suostuisi suunnittelemaan moista, sillä hän tietäisi etukäteen miten valtava homma siinä on. Minä en onneksi tiennyt. Vasta siinä vaiheessa tajusin kun oli liian myöhäistä. Onneksi niin.

Seuraavana keväänä näytti tältä.

Tekaisin välillä nakkikeiton ja söimme. Jalat tuntuivat niin raskailta, että en olisi millään jaksanut ottaa askeltakaan. Pakko kuitenkin oli jatkaa, eihän työtä muuten saisi valmiiksi. Onneksi Lapiomies tuli avukseni. Jo ajatus siitä, että saisin apua, antoi voimaa.

Kun kaivuuta oli sillä puolella muutaman neliömetrin verran jäljellä, en miettinyt mitään muuta kuin lepäämään pääsyä. Tämä loppurutistus olisi pakko vielä jaksaa. Menisin suihkuun ja rentoutumaan. Niin kait sitten...

– Mitäs nyt tehdään? mieheni kysyi kun toinen puoli oli vihdoin valmis. Luulin mieheni saaneen jo tarpeekseen kaivamisesta, joten heitin vitsinä, että ei muuta kuin kaivetaan toinen puoli.  – Mikäs siinä, mies sanoi. Otettiin mitat ristimittoineen kaikkineen, pantiin linjakepit ja -langat. Sitten taas kaivettiin. 

Innostuin. Väsymys unohtui kun ajattelin, että nyt ollaan jo yli puolen välin. Maa oli upeaa, kohtuullisen kokoisia kiviä siellä täällä. Työ eteni.

Kun bensa loppui, päätimme lopettaa. Lapset olivat jo iltapuuhissa. Ukkonenkin jyrähti sopivasti antaen vihjeen siitä, että on aika siirtyä sisälle.

Seuraavana aamuna mies ja pojat lähtivät isien ja poikien leirille. Minä jäin kunnostamaan Muotopuutarhaa. Taisi siinä muotoutua niin tekijä kuin pihakin. 

Aloitin lapioimalla. Kaivoin kovaa savea reunoilta, joihin oli sitä jäänyt. Poimin kiviä. Sitten tartuin jyrsimeen. Jyrsiminen ei ollut helppoa eikä kevyttä, mutta oli mukava nähdä miten hienoa multaa lopulta tuli hiekan ja muun aineksen sekoittuessa.  Avantin jälkeisessä maastossa jyrsin poukkoili välillä sinne tänne ja minä sain tehdä töitä voimieni äärirajoilla saadakseni jyrsimen pysymään aisoissa. 

Kiviä oli, niitä tosiaan riitti edelleen. Ne piti tietysti kerätä sitä mukaa pois ja heitellä alueelta. Olin kuin puolukassa ja punttisalilla yhtä aikaa. Välillä jyrsin meni aivan päinvastaiseen suuntaan minne itse olin sitä ohjaamassa. Alla olevat kivet ja kivikova savi määräsivät kulkusuunnan. Välillä jyrsin oli aivan keikallaan ja minä kiskoin sitä pystyyn. 

Alue alkoi mukavasti tasoittua ja työ helpottui koko ajan. Käsi jäykistyi huomaamatta jyrsimen kahvan ympärille.

Nähdessäni alueen hiljalleen edistyvän sain voimia jatkaa, vaikka olin aivan poikki. Puoli viideltä sitten tuli stoppi. Jyrsimestä napsahti jalka poikki eikä sillä enää voinut tehdä työtä. Oli siis pakko lopettaa ja vasta silloin tajusin miten väsyksissä olin.

Tältä Muotopuutarhassa näytti kahden vuoden kuluttua.

Muistaen kultaisen säännön töiden vaihtelusta aioin mennä istuttamaan ruusuleimuja, mutta ei siitä mitään tullut. Sen sijaan nautin tyttäreni tekemistä tuulihatuista ja istahdin kirjoittamaan. Olin suomeksi sanottuna aivan pökkyrässä. Ajattelin: muotopuutarhasta on syytä tulla kaunis.