HELPOT PERENNAT AURINKOON

Päivitetty versio löytyy yläpalkista!

Moni perenna on helppo hetken aikaa. Lupaa yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista. Kasvaa hyvin ja kukkii ihanasti. Aloitteleva puutarhuri hykertelee. – Se viihtyy meillä, hän ajattelee tyytyväisenä. Pian hän huomaa, että varovaisen arvion mukaan myös sen emokasvin 158 siementainta viihtyvät. Seuraavana kesänä taimia on jo 9 460. Silloin puutarhuri itse ei tunne oloaan viihtyisäksi. Ole onnellinen, jos sinulle ei ole käynyt noin. Minulle on.

Ostin autuaan tietämättömänä valkoisen maatiaiskurjenpolven. Nyt niitä siementaimia riittää. Olo on suoraan sanoen epämukava.

Tässä aurinkoisessa kulmauksessa kasvaa monia vaivattomia perennoja: päivänliljoja, pioneita, jaloritarinkannuksia, raparperia... Ne eivät leviä holtittomasti ja ovat muutenkin mukavia, suositeltavia perennoja.

Nyt halusin laatia listan puutarhaperennoista, jotka ovat oikeasti helppoja. Listalle pääsyn kriteerit olivat:

• Kasvaa hyvin, mutta ei leviä hallitsemattomasti.
• Helppo: ei vaadi jakamista, talvisuojausta, ei juuri mitään muutakaan hoitoa. Vain jotakin pientä joskus.
• Luotettava ja varma. Terve.
• Näyttävä.

Kiitos avustanne HennaMar, Hiidenkiven puutarhassa, Suvikummun Marja, Nila, Pioni, Tita, Katja ja Anni! Saimme yhdessä aikaan upean listan.

Esittelen kasvit lyhyesti netistä poimimieni tietojen avulla. Julkaisen nyt listan ensimmäisen osan. Kakkos- ja kolmososa seuraavat pian perässä. Otan mielelläni vastaan kommentteja ja päivitän listaa niiden perusteella.

AURINGOSSA VIIHTYVÄT PERENNAT

Kattomehitähti
Alppipiikkiputki

Purppurapunalatva, Etelä-Suomessa menestyy myös puolivarjossa

Syysmaksaruoho

Tarhakylmänkukka

Jalokello, myös lievä varjo sopii

Jaloritarinkannus

Raparperi, viihtyy myös varjossa
Punahattu
Tähkätädyke
Virginiantädyke

Kattomehitähti

Voin hyvillä mielin suositella kattomehitähteä. Olen kirjoittanut siitä jutun Suurperheen äiti.

Kattomehitähti on mehitähdistä kestävin. Tämä hyvin matala ja tiheä perenna viihtyy auringossa ja jopa paahteessa. Kattomehitähti pitää ohutmultaisesta ja laihasta maasta. Kukinnot nousevat lehtien yläpuolelle heinä-elokuussa. Hoitoa se ei tarvitse lainkaan.

Kattomehitähteä kasvatettiin jo keskiajalla turvekatoilla, sillä sen uskottiin suojelevan luonnonvoimilta ja pahoilta hengiltä. Mehitähti sopii hyvin kivikkoryhmiin.

Alppipiikkiputki

Alppipiikkiputken kuvan näet täällä. Minulla ei tätä näyttävää kasvia vielä ole.

Sinisävyinen alppipiikkiputki on aurinkoisen ja jopa paahteisen paikan kasvi. Se viihtyy läpäisevässä, kuivassa tai tuoreessa, kalkitussa ja ravinteikkaassa runsasmultaisessa maassa, johon on sekoitettu hiekkaa.

Alppipiikkiputki on helppohoitoinen ja kestävä eikä kaipaa erityistä hoitoa. Se kukkii pitkään heinä-syyskuussa ja on myös erinomainen leikko- ja kuivakukka.

Alppipiikkiputkia lisätään siemenistä ja juuriversoista. Se myös kylväytyy itsestään, mutta blogiystäväni mukaan ei kuulemma vaivaksi asti. Sen sijaan sinipiikkiputki kylväytyy runsaasti ja Hyötykasviyhdistyksen sivuilla sen kukkavarret kehotetaankin katkaisemaan, ellei halua suurta määrää taimia. Siemenistä kylväytyviä pikkutaimia voi siirtää, mutta täysikokoinen kasvi ei siirtelystä pidä.

Purppurapunalatva

Purppurapunalatva aloittelemassa kukintaa.

Purppurapunalatva on korkea, jopa parimetrinen, ja siksi se kaipaa ympärilleen tilaa. Se kukkii suurin lilanpunaisin, tuoksuvin kukinnoin elo-syyskuussa ja houkuttelee puoleensa perhosia.

Myöhäisen kukinnan vuoksi punalatva kannattaa istuttaa aurinkoiselle paikalle, mutta varsinkin eteläisissä osissa Suomea se viihtyy myös puolivarjossa. Kasvualustaksi punalatva toivoo tuoreen–kostean, runsasravinteisen ja -humuksisen, läpäisevän ja 50 cm syvän paikan.

Purppurapunalatva ei leviä rikkakasvin tavoin ja on kestävä, kunhan kasvualusta ei ole märkä etenkään talvella. Korkeudesta huolimatta se ei tarvitse yleensä tukea.

Olen ymmärtänyt, että punalatvaa voi halutessaan jakaa, mutta se ei ole välttämätöntä.

Syysmaksaruoho

Lue juttuni otsikolla Maksaako vaivan? Klik.

Syysmaksaruoho on aurinkoisen paikan ja laihan, läpäisevän maan ystävä. Minulla se tosin kasvaa ihan peruspuutarhamaassa ja hyvin on pärjäillyt. Syysmaksaruohot kukkivat elokuusta pakkasten tuloon asti. Kuivat kukkavarret leikataan pois vasta keväällä.

Syksyllä on ihana poimia runsaita kimppuja kannuihin ja ämpäreihin terassille ja sisälle. Kimput kestävät pitkään ja muodostavat jopa juuret.

Maatiaislajike ainakin on kestävä ja terve. Syysmaksaruohon kukinta on usein marjapuuronpunainen, mutta saatavana on myös muita punaisen sävyjä sekä valkoista.

Tarhakylmänkukka

Kylmänkukka on jokseenkin hidaskasvuinen.

Tarhakylmänkukka on matalahko (15–25 cm) kivikko- ja ryhmäperenna, joka istutetaan aurinkoiselle tai lievästi varjoisalle kasvupaikalle. Maan tulisi olla läpäisevä, vähäravinteinen, kalkittu ja hiekkapitoinen.

Tarhakylmänkukan kukat ovat isot ja nuokkuvat, sinivioletit, punaiset tai valkoiset. Se kukkii toukokuussa. Kukinnan jälkeen kasvia koristavat hopeiset siemenpallot.

Tarhakylmänkukka ei pidä siirtämisestä. Se ei tarvinne minkäänlaista hoitoa.

Jalokello

Jalokelloja kannattaa ostaa heti useita, sillä se runsastuu hitaanlaisesti. Oikeastaan jalokello ei täytä reippaan kasvun kriteeriä. Siitä huolimatta se sai paikkansa tällä listalla, onhan se muihin kelloihin verrattuna helppo, paikallaan pysyvä kasvi.

Kellokukat leviävät yleensä enemmän tai vähemmän villisti siementämällä. Jalokello on aivan toisenlainen. Se on kasvanut minulla jo useita vuosia, ja myös edellisessä puutarhassa, mutta ei ole levinnyt yhtään. Runsastunut se kyllä on. Jalokello haluaa kasvurauhan. Sen voi kuulemma jakaa, mutta se toipuu siitä hitaasti.

Kellomaiset kukat, siniset, valkoiset tai vaaleanpunaiset, avautuvat heinä-elokuussa. Jalokelloja myydään kukkivina jo keväällä, mutta puutarhaani ostin mieluummin niitä, joita ei ole keinotekoisesti saatu kukkaan luontaisesta poikkeavaan aikaan.

Jalokello pitää aurinkoisesta tai lievästi varjoisasta paikasta. Kasvualustaksi sopii ravinteikas, tuore ja läpäisevä hiekansekainen multa. Jalokello sopii istutettavaksi erilaisiin kukkaryhmiin.

Blogiystäväni mainitsi, että V-vyöhykkeellä jalokellon talvehtiminen on epävarmaa. Harmi!

Jaloritarinkannus

Tämä kauniinsininen jaloritarinkannus on nimeltään 'Summer Skies'.

Jaloritarinkannus on upea kasvi ja otin sen lukijani suosituksesta mukaan tälle listalle, vaikkei se aivan täydellisesti kriteerejä täytäkään. Ritarinkannukset leviävät hillitysti eivätkä juuri tarvitse hoitoa. Kun istutuspaikan valinnassa on huolellinen, perenna on talvenkestävä ja terve.

Ritarinkannukset tarvitsevat aurinkoisen, tuulilta suojatun paikan sekä ravinteikkaan ja multavan maan, joka pysyy tasaisen kosteana. Ne eivät siedä kuivuutta. Hikevää multaa pitäisi olla puolen metrin syvyydeltä.

Hoitoa ne eivät sitten tarvitsekaan. Tuentakin on pikku juttu kun sen tekee heti istutuksen yhteydessä. Ritarinkannuksia voidaan jakaa noin joka viides vuosi.

Jaloritarinkannuksia on sinisestä vaaleanpunaiseen, punaviolettia, valkoista ja keltaista. Ne kukkivat kesä-syyskuussa lajikkeen mukaan.

Raparperi

Istutettaessa raparperille kannattaa jättää riittävästi tilaa, sillä se kasvaa vuosien myötä.

Mikäpä estäisi käyttämästä raparperia koristekasvina, vaikka sitä ei tarvitsisikaan keittiössä. Sen lehdet ovat suuret ja peittävät ja vaalea kukinta komea. Raparperi ei leviä rikkaruohoksi ympäristöön, vaikka se kukittuaan tekee itäviä siemeniä. Jos kuitenkin runsas sato on pääasia, kukkavarret kannattaa leikata mahdollisimman varhain. Seuraavan vuoden satoon kukinta ei vaikuta.

Raparperi antaa satoa samalla paikalla 10–18 vuotta. Sen jälkeen raparperi kannattaa jakaa. Joissakin lähteissä se neuvotaan jakamaan jopa viiden vuoden välein. Raparperia voidaan lisätä jakamalla vanha terve raparperi.

Raparperi kasvaa niin auringossa kuin varjossakin ja monenlaisilla mailla. Lievästi hapan tai neutraali, syvämultainen, ojitettu, vettä pidättävä ja ravinteikas maa on paras. Raparperi ei viihdy paikassa, jossa vesi seisoo juurten alla. Maahan kannattaa lisätä turvetta tai multaa, jos humusta on vähän. Esimerkiksi savimaa, jota on parannettu mullalla ja kalkitulla turpeella on ihan hyvä kasvupaikka raparperille.

Punahattu

Kaunopunahattu 'Magnus' sopii hyvin syysleimujen eteen.

Punahattua sanotaan lyhytikäiseksi, mutta blogiystäväni V-vyöhykkeeltä kertoi omien punahattujensa viihtyvän ja vain kasvattavan juurakkoaan. Hänen punahattunsa voivat kaikin puolin hyvin. Niin voivat omat punahattunikin. Ne ovat minulla jo seitsemättä kesää. Otin siis punahatun mukaan tälle listalle, vaikka se toisinaan saattaakin kadota. Kannattaakin ripsauttaa vähän siemeniä aina aika ajoin vanhojen lomaan. Sehän ei ole suuri vaiva.

Punahatut kukkivat erittäin pitkään heinä-syyskuussa ja perhoset pitävät niistä. Kukkien värejä voivat olla punaisen eri sävyt, vaaleanpunainen, valkoinen ja limenvihreä. Punainen maatiaislajike lienee niistä kestävin. Jalostetut lajikkeet tahtovat olla arempia.

Kasvupaikkaan on syytä kunnolla satsata. Punahatuille valitaan aurinkoinen tai korkeintaan puolivarjoinen paikka ja tuore, kalkittu, läpäisevä, runsasravinteinen ja hiekkapitoinen kasvualusta. Maa ei saa olla kylmää ja jäykkää savea. Rinne tai harju on hyvä, sillä punahatut eivät siedä talvimärkyyttä.

Punahatut sopivat leikko- ja kuivakukiksi. Kun varret leikataan kukkien avauduttua täysin, kukat kestävät maljakossa kauniina jopa kaksi viikkoa. Keskellä kohoavaa oranssinruskeaa, piikkimäistä ”kupua” voi hyödyntää kuivakukkana.

Kukkavarret ovat pystyt ja hyvin tukevat, joten sitä ei tarvitse tukea. Punahattu leviää hillitysti.

Tähkätädyke

Olen saanut tämän tädykkeeni salamatkustajana kurjenkellon ruukussa. Sen vuoksi lajikkeen määritys ei välttämättä ole oikea, mutta tädyke kuitenkin ja hillitysti leviävä.

Tähkätädyke on aurinkoisen paikan kasvi. Kasvualustan suhteen se ei ole tarkka, sillä maa voi olla kuiva tai tuore, keskiravinteinen.

Tähkätädyke kukkii heinä–elokuussa. Kukat voivat olla sinisiä, vaaleanpunaisia tai valkoisia. Tämä kaunis lajike leviää hillitysti verrattuna rantatädykkeeseen. Se ei myöskään vaadi tukemista tai muuta hoitoa. Vanhat yksilöt kannattaa jakaa ja istuttaa uudelleen keväällä.

Virginiantädyke

Tämä Virginiantädyke kaunistaa karun paikan.

Virginiantädyke on kaunis syksyn kukkija. Se kukkii elo–syyskuussa liilansinisin, vaaleanpunaisin tai valkoisin tähkämäisin kukin.

Virginiantädyke viihtyy parhaiten aurinkoisessa paikassa, ravinteikkaassa, tuoreessa ja läpäisevässä maassa. Kasvi on helppohoitoinen eikä kaipaa tukea. Iso, selvärajainen mätäs ei leviä liikaa.

Muita aurinkoon sopivia helppoja kasveja ovat myös:

Esikot

Kyläkurjenpolvi ’Laura’

Pioni

Päivänlilja

Syysleimu

Kiiltoleimu

Luppio

Nämä kasvit sopivat myös puolivarjoon. Esittelen ne seuraavassa jutussa.

NELJÄN NIRKKO

Asuessani nuoruudessani muutamia vuosia Porissa opin, että nirkko tarkoittaaa kärkeä. Nyt ajattelin esitellä teille neljän nirkon huippuperennoja. Kriteerit olivat kovat:

• Kasvaa hyvin, mutta ei leviä hallitsemattomasti.
• Helppo: ei vaadi jakamista, talvisuojausta, ei juuri mitään muutakaan hoitoa. Vain jotakin pientä joskus.
• Luotettava ja varma. Terve.
• Näyttävä.

Monet ihanat perennat karsiutuivat tästä kovasta kärjestä jo ensimmäisen kriteerin kohdalla. Esimerkiksi monet kurjenpolvet täyttävät kaikki muut kriteerit, mutta vaativat ainakin pientä silmälläpitoa. Iiris eli kurjenmiekka täyttäisi kaikki muut kriteerit, mutta sitä täytyy jakaa aika ajoin, jotta se kukkisi runsaasti ja se jakaminen ei olekaan ihan helppo juttu. Tarvitaan kuntosalikuuri ennen sitä.

Neljän nirkkoon ylsivät pioni, kuunlilja, syysmaksaruoho ja kattomehitähti. Sinikämmen oli yhtenä ehdokkaana vielä loppumetreillä, mutta vaikea saatavuus karsi sen pois kun kärkeen mahtui vain neljä.


Pioni

Pioni 'Pillow Talk' kukkii aurinkoisessa tai puolivarjoisassa paikassa.

Ihmeellistä, että näin kaunis kasvi ei ole mikään nirppanokka. Ulkomuodosta päätellen voisi luulla sen tarvitsevan vaikka minkälaista paapomista, mutta vielä mitä! Kun sen on istuttanut huolellisesti, ei muuta tarvitse tehdä vuosikausiin. Korkeintaan valokuvata ja hehkuttaa blogissa.

Vaikeinta on ehkä päättää,

mitkä lajit kaupasta puutarhaansa valitsee.

Hoito on helppoa. Vaikeinta on ehkä päättää, mitkä lajit kaupasta puutarhaansa valitsee. Lajikkeita on vaikka millä mitalla. Kiinanpionit ja hybridit ovat helpoimpia.

Pioneja olen ylistänyt muun muassa jutussani Pioni-ihminen.


Kuunlilja

Kuunlilja 'Elegans' aloittelemassa valkoista kukintaansa. Nuput ovat todella suloisia kimpuissa.

Kuunliljan vahvuus on näyttävässä lehdistössä, mutta eivät kukinnotkaan rumia ole. Kuunliljat tuovat selkeytttä ja näyttävyyttä puutarhan varjoisiin ja puolivarjoisiin kohtiin.

Eri lajikkeita yhdistelemällä

saa aikaan ilmeikkäitä ryhmiä.

Kuunliljoja voi jakaa, mutta niitä ei välttämättä tarvitse jakaa vuosikausiin. Kuunliljat pitävät rikat hyvin poissa. Lajikkeita on runsaasti ja eri lajikkeita yhdistelemällä saa aikaan ilmeikkäitä ryhmiä.

Kuunliljojen lehdistöä osaavat  arvostaa muutkin kuin minä. Ne ovat etanoiden herkkua, joten joka puutarhaan kuunliljat eivät ehkä sovi.


Syysmaksaruoho

Syysmaksaruoho kukkii syksyllä, mutta sillä on paljon  hyviä ansioita jo ennen sitä.

Koko aikana siitä ei tarvitse olla huolissaan.

Syysmaksaruoho kukkii vielä silloin kun muut ovat jo lopettaneet. Syksyllä se nousee arvoon arvaamattomaan. Sitä ennen se on hyvä tausta ja tuki. Pitää rikat poissa ja antaa mukavaa vihreyttä ja jämäkkää muotoa. Koko aikana siitä ei tarvitse olla huolissaan.

Syysmaksaruohosta olen kirjoittanut jutussa nimeltä Maksaako vaivan?


Kattomehitähti

Kattomehitähden väleihin rikoilla ei ole mitään asiaa.

Mehitähteä on suorastaan ilo jakaa.

Kattomehitähti on pieni, mutta vahva. Topakka tapaus, joka peittää tiiviisti pieniä alueita ja on todella kaunis esimerkiksi kivien väleissä. Mehitähteä on suorastaan ilo jakaa, koska sen helpommin jaettavaa kasvia en tiedä. On hauska saada maanpeitettä sinne tänne helposti.

Mehitähdestä olen kirjoittanut otsikolla Suurperheen äiti.


Mitkä kasvit sinä valitsisit neljän nirkkoon? Olisi mukava saada tietoa hyvistä puutarhan peruskasveista. Jos saan useampia "suosituksia", voisin koota niistä oman postauksen. Ankarien talvien ja kuivan kesän jälkeen olen hyvin kiinnostunut näistä helpoista ja varmoista tapauksista. Tässä kyse on siis perennoista.

Saisimmeko aikaan kymppinirkon eli kymmenen kärjessä -listan?

Kertaan vielä kriteerit:

• Kasvaa hyvin, mutta ei leviä hallitsemattomasti.
• Helppo: ei vaadi jakamista, talvisuojausta, ei juuri mitään muutakaan hoitoa. Vain jotakin pientä joskus.
• Luotettava ja varma. Terve.
• Näyttävä.

Kerro ihmeessä omat suosikkisi puutarhan helpoista peruskasveista. Odottelen mielenkiinnolla.

SUURPERHEEN ÄITI

Mehitähti on ihana. Kaunis. Runsas. Sympaattinen. Hoitelee pienokaisia helmoissaan kuin suurperheen äiti. Ihan pieniä vauvoja, taaperoita, koululaisia ja teinejä. Isoimmat lähteneet jo maailmalle, mutta eivät kovin kauas. Ovat hyvissä väleissä edelleen.

En lakkaa ihastelemasta tuota näkyä kun lempeä äiti pitelee kädestä lapsiaan. Hellästi ja turvallisesti. Tietäen, että lapsoset tarvitsevat juuret. He tarvitsevat lempeää huolenpitoa niin kauan kunnes ovat valmiita muuttamaan omilleen. Rakkautta ja huolenpitoa riittää ihan jokaiselle. 

Suurperheen äiti näyttää freesiltä. Voi olla, että vauvat ovat valvottaneet, mutta lapsukaiset tuovat myös ilon. Siksi mehitähti näyttää tyytyväiseltä. Hänestä huokuu onni. Tyylikkyyden hän on saanut ihan syntymälahjanaan.

Mehitähti on arjen monitaituri, joka klaaraa hommat. Pitää rikat poissa, peittää tyhjät aukot, veistoksellisella olemuksellaan tuo luonnetta istutuksiin. Kesät talvet huolehtii perheestään.

Ammoisina aikoina mehitähdillä on ollut tärkeitä tehtäviä. Eikä ihme. Ukkosenjumalalle ja taivaanjumalalle pyhitettyinä kasveina niitä on istutettu katoille estämään salamaniskuja. Niitä on myös istutettu turvekatoille estämään tulipaloja, mistä kattomehitähti onkin saanut nimensä.

Mehitähti on kuin äidit yleensäkin – lapsille ensin ja vasta sitten itselle. Ei hän ole vaatimassa puutarhan muhevinta multaa ja parhainta paikkaa. Itse asiassa kuiva ja laiha maapala on oikein hyvä. Toki aurinkoinen paikka on ihana – lasten takia. Lapsista hän haluaa huolehtia, joten varjoisa paikka ei sentään sovi. Ei lapsia pimeässä voi kasvattaa.

Äidin ja isän sylissä on tungosta.

Äidit ovat sitkeitä. Puolustavat lapsiaan ja kotiaan maailman kylmiltä tuulilta. Eivät tosin kaikki mehitähtiäidit Suomen oloissa pärjää, lämpimiin maihin tottuneet.  Minä menetin jonkin lajikkeen, jonka nimeä en tiedä.  Ne, jotka täällä karussa Pohjolassa pärjäävät, porskuttavat läpi ankarien talvien, sateisten kesien ja vaikka millaisissa sääoloissa hyvänsä.

Sattuipa tässä keväällä niin, että eteläreunan oja oli tulvinut ja mehitähtien perheet joutuneet veden alle. En tiedä kuinka kauan he olivat olleet uppeluksissa ennen kuin mieheni pelasti heidät avaamalla ojan. Siitäkin he selvisivät.

Tämä 'Bicolor' ei kasvata isoja ruusukkeita kuten kattomehitähti. Se tekee paljon pieniä palleroita vieri viereen eikä täytä aluetta yhtä nopeasti kuin serkkunsa.

Minulla noita sitkeitä pärjääjiä ovat olleet kattomehitähti, punertava mehitähti ’Bicolor’ ja limenvärisin kukin kukkiva partamehitähti – harmaapartainen isoisä.

Partamehitähden kukat ovat keltaiset, seittimehitähdellä ne ovat punaiset.

Mehitähti tulee toimeen siis tumpelonkin puutarhurin kanssa. Kerran keväällä kokeilin kylvää mehitähtiä. Jos olisin tiennyt miten mitättömiä siemenet ovat, en ehkä olisi edes uskaltanut ostaa niitä! Siemenet eivät meinanneet tulla edes pussista ulos, vaan kevyinä tarttuivat suojapakkaukseen. Ei puhettakaan siitä, että olisin nähnyt mitä oli tullut kylvettyä!

Ei mennyt läheskään kolmea viikkoa kun ne jo itivät. Muutama hädin tuskin silmin nähtävä taimi pilkisti mullasta. Kasvoivat ne pieniksi taimiksikin, joita hoitelin milloin muistin, ehdin ja jaksoin. Juhannusaattona kyllästyin hoivaamaan niitä ja istutin ne yhtenä rykelmänä kiven päälle.

Ihmeellistä kyllä, mutta nämä siemenistä kylvämäni mehitähdet kasvoivat. Eivät raasut tienneet, millaisen puutarhurin hoidossa olivat. Olin nimittäin onnistunut tuhoamaan pavutkin. Heidän myöhemmistä vaiheistaan en tiedä enempää, sillä jäivät muutettuamme entiseen puutarhaan.

Enää en keinoemoksi aio ryhtyä. On niin hienoa saada pulleat pikkupallerot äitinsä helmoista, valmiiksi hyvin kasvatetut. Niiden istuttaminen onnistuu lapsiltakin. Tökkää palleron vain maahan. Mehitähtiäitikään ei näytä surkealta, vaikka poikasia ottaa helmoista. Onhan se hienoa kun lapset löytävät oman paikkansa tässä suuressa maailmassa. Ja pian on sitten lastenlapsiakin ympärillä iloa tuomassa.

Mehitähti sopii niin maahan kuin ruukkuunkin. Mehitähtiasetelmasta kannattaa tehdä heti melko tiivis, jotta se on näyttävä mahdollisimman pian. 

Äidit eivät elä ikuisesti, eivät myöskään mehitähtiäidit. Kun ne ovat kukkineet, ne kuolevat. Ruusukkeesta nousee korkean varren päähän punertava tai kellertävä kukka. Kuinka kaunis loppu! Äidin paikka jää hetkeksi tyhjäksi, mutta elämä jatkuu. Pian lapset ovat kasvaneet ja tyhjä aukko täyttyy uudella elämällä.

Sempervivum

KUKAT: punertavia, kellertäviä ja valkoisia lajikkeita, kukkii kesä-elokuussa lajikkeesta riippuen

KORKEUS: lehtiruusuke 5-10 cm, kukka muodostuu korkeamman kukkavanan päähän

KASVUPAIKKA: mieluiten aurinkoinen, jopa paahteinen paikka

KASVUALUSTA: saa olla kuiva ja niukkaravinteinen, läpäisevä maa, ei siedä talvimärkyyttä

HOITO: ei kaipaa hoitoa


P.S. En lue itseäni suurperheen äidiksi, vaikka mielelläni olisin sellaiseksi tullut. Ihailen heitä. Sain kuusi lasta ja olen heistä hyvin onnellinen.

Seuraan Keltainen keinutuoli –blogia, jota pitää yhdeksän lapsen taiteilijaäiti, Virpi. Kurkkaa tästä mikä kuva minulle tuli mieleen kirjoittaessani tätä juttua. Virpillä on taito kirjoittaa ja valokuvata – ja tietenkin maalata tauluja. Lapsistaan hän kirjoittaa elämänmakuisesti rakkaudella ja kiitollisuudella, onnellisena saamistaan lahjoista.