PUUTARHAPÄIVÄKIRJANI MUN Joulukuussa

Joulukuun 2. päivä

Kanalassa on rauhallista ja tunnelmallista. Kiireettömästi siivoan kikkareet. Annan rehut ja jyvät. Kuuluu vaimea piipitys. Kyselen kuulumiset. Juttelen kesästä ja Viuhtista. Onkohan Floralla vielä ikävä? Minulla on.


Joulukuun 3. päivä

Auringonpaiste ja pikku pakkanen saavat minut houkuteltua ulos nauttimaan puutarhasta. Sillä välin sähköpostiin on tulla tupsahtanut uusi pionimallisto. Kevät kolistelee nurkan takana. Johan tässä on talvea vietettykin useampi viikko.


Joulukuun 4. päivä

Sää Katajakujalla tänään 4. joulukuuta:

aurinkoista, lämpötila -17 astetta.
Tuntuu kuin 4. maaliskuuta

Joulukuun 9. päivä

Valkohäntäkauris seisoo syysleimupenkissäni aivan ikkunan edessä. Se on kaunis, lihaksikas ja hyväryhtinen, turkki on siisti ja tasainen. – Se on varmaan sama kuin eilenkin, sille voisi antaa nimen, innostun. Jouko ajaisi sen heti ulos portista, mutta Asla haluaa ottaa valokuvia ja minä en raaski häiritä eläintä.

– Annetaan sen syödä, sanon, sillä on kovat olot talvella. On vain hyvä, että se syö varret, jotka jäivät syksyllä leikkaamatta. Jouko hätäilee, että se oppii tulemaan yhä useammin ja pyytää muitakin syömään. – Onhan meidän puutarhassamme paljon syötäväksi joutavaa, vetoan. Tuijatkin kasvavat vain tuuheammiksi, kun niitä vähän leikkaa. (Oikeasti tuijat olivat aika tylyn näköisiä koko kesän.)

Video: Asla Isopahkala

Kun kauris on syönyt vatsansa täyteen, se lähtee kävelemään muualle puutarhaan. Silloin Jouko ei enää malta mieltään, vaan hätistelee sen pois. Onneksi sillä on nyt vatsa täynnä.


Joulukuun 15. päivä

Astuessani ulos putiikin ovesta satun kasvokkain kahden valkohäntäkauriin kanssa. Ne seisovat melkein terassin edessä. – Ei mitään hätää, yritän sanoa niille, mutta kahdella viimeisellä sanallani ei ole kuulijoita. Olisin vain halunnut sanoa, että onhan meillä niille syötävää vaikka kuinka paljon. Toivoisin vain, että söisivät tuijat vähän tasaisemmin, että puut ehtisivät kesän aikana vihreiksi.

Joulukuun 23. päivä

Olen pyytänyt Avillaa tuomaan kaupasta pari tummanpunaista sekakimppua. Jännittävää! Niissä voi olla mitä tahansa, mikä tekee asetelman sommittelusta mielenkiintoista.

Asettelen glöginpunaiset krysanteemit – pikkupallerot ja tavalliset – varjoyrtin versojen kanssa maitopulloihin. Asettelen sekaan pienilehtistä vihreää. Lisää vihreää saan viirivehkoista. Valkoiset krysanteemit ja nuppuiset liljat asettelen omiin maljakoihinsa. Myöhemmin liljat avaavat nuppunsa viehättävästi kauhtuneen vaaleanpunaisiksi kukiksi.

Kimppujen tekeminen käy helposti, mutta viimeisen puran useaan kertaan. Lopulta olen tyytyväinen, enkä malttaisi lopettaa. Alan ideoida uutta. Jospa tekisin jo uudeksivuodeksi…


Joulukuun 29. päivä

Viimeinkin alan saada talviunen päästä kiinni. – Onneksi on täysi talvi, huokaan kanalaan tarpoessani. En olisi vielä valmis kitkemään. Puutarhasuunnitelmat ja -unelmat, lajit sekä lajikkeet leijuvat utuisina jossakin kaukana. En suunnittele edes uusia leikkokimppuja. Entiset ovat oikein hyviä vielä.

Rakennan maatilaa ja laitumia, hoidan karjaa, viljelen peltoja ja pidän huolen ruokahuollosta – siis Agricola-lautapelissä. Välillä käyn hoitamassa ihan oikeita kanoja. Tyytyväisenä katselen lumisadetta. Puutarhassa on kaikki hyvin.

Lämpimät kiitokset kuluneesta vuodesta seurassanne, hyvät lukijani! 

Onnellista ja toiveikasta puutarhavuotta 2024 kaikille!

P.S. Suunnitelmissani on jatkaa blogia samaan tyyliin kuin tänäkin vuonna. Joka kuukauden lopussa olen julkaissut puutarhapäiväkirjani ja lisäksi matkavinkkejä puutarhaharrastajille. Matkavinkkien kokoelman löydät täältä. Satunnaisesti on tullut kirjoiteltua jotakin muutakin, kuten To Do -listoja ja puutarhamuistiinpanoja haaveilun ja suunnittelun pohjaksi. 

Jokaiseen kommenttiin vastaan ennemmin tai myöhemmin. Joskus vastaaminen viipyy, sillä lihassairauteni vuoksi kirjoittaminen on minulle vaikeaa ja työlästä. Samasta syystä kommentoin blogiystävien juttuja lyhyesti ja harvoin. Vaikka saneluohjelmat on keksitty, ne tekevät vielä niin paljon virheitä, ettei niitä tule aina käytettyä. Olen kiitollinen siitä, että olette uskollisesti pysyneet tämän hauskan harrastuksen parissa. Jatketaan toiveikkain mielin.

TALVIPUUTARHA 2023

Tällä kertaa mietin puutarhaani talviaikaan. Mikä erityisesti tuo iloa lumisessa tai joinakin vuosina lumettomassa puutarhassa? Onko jotakin häiritsevää? 

Onko puutarha talvella ilmeikäs? 

Suuret katajat ja muut havut, kookkaat lehtipuut sekä isot kivet antavat ilmettä talviseen puutarhaan. 

Pohjoispuolella lehdetön, voimakkaan punaruskea koivuangervoaita antaa kivasti ryhtiä pihaan - ellei lumi ole sitä peittänyt uppeluksiin. 

Mielenkiintoa lisäävät myös Potagerin muoto, köynnöstuet, suuret betonipystit ja sinkkisaavit sekä suihkulähteen patsas. Terassien sommitelmat ovat ilo silmälle talvellakin. 

Köynnösikkuna ja lieriöksi leikattu tuija tuovat ryhtiä ja vaihtelua pohjoispihalle.

Puutarha ei ole tasainen talvellakaan, siitä pitävät talventörröttäjät huolen. Liiallisessa määrin ne tosin luovat sekavan vaikutelman ja on kiva, että osa on leikattu jo syksyllä.

Muotoon leikattua koivuangervoaitaa on tullut lisää. 

Kun vähälumisena talvena tarkastelee puutarhaa lähemmin, huomaa monia vihreitä tai värikkäitä kasveja: varjoyrttiä, varjorikkoa, isorikkoa, kurjenpolvia, moniväristä vuorenkilpeä, mehitähtiä, ruusumalvan ja idänunikon nuoria lehtiä, särmämaksaruohoa, pikkutalviota, ruusuleimua, peittolehteä, rönsytiarellaa, sitruunatimjamia, syyslehtien alle peittynyttä rönsyakankaalia ja haalistunutta rönsyleimua. Jouluruusussa on yleensä jopa nuppuja lehtien alla, kun niitä vaan hoksaa sieltä etsiä. 

Lisää talvivihantia kasveja löydät täältä. 


Onko päivittäisten kulkureittien varrella kaunista katseltavaa? 

Kuljen päivittäin kanalaan enkä vähälumisena talvena lakkaa ihailemasta varjoyrttiä polun varrella. Se säilyy raikkaan vihreänä läpi talven. Kanalan terassilla, putiikin oven pielessä, on kukka-asetelma. 

Usein tulee kuljettua myös pääoven ja auton oven väliä. Sen matkan varrella on Muotopuutarha kulkuväylän molemmin puolin. Muotopuutarha on hyvin ilmeikäs talvellakin. Leikattu koivuangervoaita on näpsäkän näköinen ja komean värinen lehdettömänäkin. Aitojen sisäpuolella olevat havut - kaksi pallotuijaa ja kataja / puoli - antavat ryhtiä koko pihaan. Betonipystit kaipaisivat kausikukkia tai vähintään havuja, mutta kauniita ne ovat ilmankin. 

Pohjoisterassin kausikukkiin satsaaminen kannattaa ja seinäasetelma on tehtävä joka syksy.

Jos tulopihan aikoisi tehdä aivan viimeisen päälle, voisi verstaan eteen laittaa muutaman suuren ruukun. Ryhmä tuijista ja jostakin matalammasta havusta olisi varmasti aika hieno. Tai ehkä ei sittenkään kovin hieno mopojen, suksien ja muiden kulkupelien seassa.

Miellyttääkö puutarha ikkunoista katseltuna? 

Se ikkunanäkymä, jonka edessä vietän ruokaillessa eniten aikaa, on kokenut muodonmuutoksen viime kesänä. Lumi on siistinyt vielä keskeneräisen alueen. Hyvä, ettei puutarha peitä taustalla olevaa kaunista maisemaa.

Näkymät keittiön ja kodinhoitohuoneen ikkunoista ovat kauniit: Muotopuutarha on mielestäni yksi onnistuneimmista ratkaisuista puutarhassamme. 

Pitkä terassin kaide peittää aika lailla näkymiä olohuoneen ikkunoista, mutta korkeat katajat ja muut puut sentään näkyvät hyvin.  

Löytyykö puutarhasta materiaalia asetelmiin? 

Puutarhasta ja pihapiiristämme löytyy kivasti vihreää jopa talvella: sitruunatimjamia, pikkutalvion versoja, vuorenkilpeä, mustikan vihreitä varpuja sekä tietysti havuja ja tuijia. Sorvarinpensas ’Emerald Gaiety’ meillä myös on. Sillä on vihreävalkoiset lehdet. Sammalta löytyy metsästä. Puolukanvarpuja toivoisin löytäväni enemmän, mutta niitä meillä ei juuri ole. Asetelmiin löytyy lisäksi oksia, siemenkotia ja käpyjä. 

Varjoyrtit tuovat mukavan lisän ostokukkien seuraan. Ja lisää vihreää saa viirivehkasta. Ne kasvavat niin vauhdikkaasti, että niitä raaskii leikata.

Joskus haaveilin mahoniasta. Ajattelin, että siitä saisi talvella kauniita oksia. Juttelin kerran siirtolapuutarhalla erään rouvan kanssa, joka sanoi, että hänen mahoniansa näyttää aika ränsistyneitä talvella. Se siitä haaveesta sitten. Blogiystäväni mainitsi, että hänen mahoniansa kasvaa ihan hyvin. En tiedä, voisinko olla yhtä onnekas.

Olen lukenut, että käenkaali, metsäalvejuuri ja kallioimarre pysyvät vihreinä talven yli. En tosin tiedä, voisiko niitä käyttää leikkoina. Niitä minulla ei nimittäin ole. 

Onko puutarha tarpeeksi vihreä/värikäs lumettomana talvenakin? 

Puutarhassamme on havuja ja muuta vihreää melko runsaasti, mutta eihän vihreää/väriä talvella liikaa voi olla. Voisin istuttaa käenkaalia, metsäalvejuurta ja kallioimarretta. Mahoniaa voisin kokeilla. Pikkutalviota aion suosia. Sinivuokoista haaveilen. Voi olla, ettei havujenkaan määrä ole puutarhassamme vielä täynnä. 

Puutarhavarastossa minulla on valikoima kasveja, jotka eivät talvehdi ulkona: pari pelargonia, puksipuu ja muutama muratti. 

Värillistä puutarhassamme ei juuri ole, muuta kuin valkokirjokanukan punertavat oksat. Tai noh, onhan meillä varsinainen puutarhan kukkanen: meidän kirkkaanpunainen automme. Aina se pilkistää jostain, vaikka niin mielelläni piilottaisin sen. Mutta se onkin jo toinen juttu.

SYKSYN PUUTARHA 2023

Tänä syksynä innostukseni puutarhan suunnitteluun lopahti. Mieluummin matkustelin ja katselin toisten puutarhoja nauttien niistä, olivatpa ne pieniä tai suuria, hoidettuja tai villejä. Tiedän innostuksen aikanaan palaavan, joten katsotaanpa mitä Katajakujan syksyiseen puutarhaan tänä vuonna kuului.

Mitkä kukkivat ruskaa odotellessa?

Pensasruusut siellä täällä tuovat ihanaa tunnelmaa. Varsinkin vaaleanpunertava tarhakurtturuusu ’Sävel’ kukkii runsaana talven tuloon asti.

Valkoalpi kukkii syyskuussa, mutta alkaa jo hyvissä ajoin ruskettua. Köynnösikkunan etualaa valaisee villanukkajäkkärä. Muotopuutarhassa kukkii syysleimu ’Blue Boy’. Kärhö ’Arabella’ tuntuu kukkivan loputtomiin. Voimakkaansininen törmäsinikka on runsastunut mukavasti ja kukkii pitkään. Syyskuu on myös hanhikkien ja hortensioiden aikaa. Päivänlilja ’Joan Senior’ Hedelmäpuutarhassa tuottaa yhä uusia nuppuja ja kukkia vielä lokakuussa viimeisten joukossa.

Varsinainen syksyn kuningatar on syysmaksaruoho, mutta sen kukintaa saa odottaa pitkään. Se säilyttää marjapuuronvärisen kukintonsa vielä lumen allakin jonkin aikaa. Kaunopunahattuja istutin niiden seuraan, mutta ne näyttävät aivan irrallisilta. Törröttävät siellä täällä. Paraneekohan tilanne ajan kuluessa?

Kaukasiantörmäkukka kukkii pitkään Eteläpihalla, mutta niitä pitää oikeastaan erikseen käydä katsomassa. 

Syysvuokot kukkivat herkin kukin vielä lokakuussa ja näkyvät hyvin sisällekin. Syysvuokkoja voisi lisätä. Tykkäisivätköhän ne kasvaa kiven kainalossa? Näkyisivät paremmin makuuhuoneen ikkunasta.

Vanhassa Potagerissa pellava kukkii syyskuussa kauniin sinisenä, vaikka se on tehnyt paljon kauniita siemenkotiakin. Niitä pitäisi kylvää tasaisemmin. Eteläreunan syyskukinnasta pitävät huolen ’Creme Brulee’ -hanhikit, jotka kukkivat ahkerasti vielä myöhään syksyllä. Hanhikkeja on mukavasti kukassa myös Joukon ja Mikan tiluksilla.

Alkukulman edessä kukkivat syysmaksaruohot ja konnanyrtit. Ameriikkaan istutin pari asteria ja luppiota. Toivon niistä näyttävää syysryhmää. Ehkä ensi syksynä näen, onko toiveeni toteutumassa. Sinipallo-ohdakkeet kukkivat syyskuun alkupuolella, mutta alkavat sitten ruskettua ja tehdä siementä. 

Länsireunaa piristävät itsekseen kylväytyneet kosmoskukat. Paljon muuta ei sitten tarvitakaan. Ne kelpaisivat minulle ensi vuonnakin.

 
Onhan syksyisessä puutarhassa tarpeeksi materiaalia kimppuihin ja asetelmiin?

Olen usein syksyisin innostunut tekemään kimppuja ja asetelmia. Nyt en innostunut. Hyvä on silti varautua, jos innostus yllättää. Ruokailuhuoneen ikkunoista näkyvät, itsekseen kylväytyneet, kosmoskukat kukkivat niin näyttävästi, että ne korvasivat pöytäkukat. Niitä pitää olla ensi vuonnakin. Toimisivatkohan ‘Snow Princess’ -kehäkukat niille tukena? Tiibetinkoirankielikin olisi kiva.

Hortensioita pitää olla talven varalle. Niitä olenkin viime aikoina lisännyt. Ruusuja löytyy eri väreissä. 

Villanukkajäkkärääkin on ihan kivasti. Sitä pitää muistaa kuivata ajoissa, samoin pallo-ohdakkeita. Talviasetelmaan löytyy myös nukkapähkämöä ja ohotanmarunaa. 

Astereita on nyt kasvamassa, kun innostuin hankkimaan niitä tänä syksynä Tommolan tilalta. Myöhään kukkivaa tähtiputkea olisi kiva saada. Samoin sitä rusopunalatvaa, joka kukkii purppurapunalatvan jälkeen. Onnistuisinkohan jostain löytämään valkokukkaisen jaloängelmän ‘Splendide White’? Se olisi varmasti kaunis tummalehtisen purppurapunalatvan seurassa.


Näkyvätkö syyskukkijat ikkunasta? Säiden huonontuessa on ihanaa, jos viimeisiä kukkia voi ihailla ikkunasta.

Olohuoneen ikkunasta näkyy puidun viljapellon takana alkava ruska. Se on lainattu maisema enkä ikinä pystyisi sellaista värien ilotulitusta omaan puutarhaani loihtimaan. Makuuhuoneen ikkunasta näkyvät syysvuokot. Se ei ole kovin paljon, mutta toisaalta maiseman ruska vetää huomion joka tapauksessa puoleensa.

Ruokailuhuoneen ikkunasta näkyy kosmoskukkien kukkaloisto. Sen jatkuvuus täytyy taata. Kylvin niitä lisää entisille paikoilleen sekä myös niityn reunaan. Tänä syksynä tuntui, ettei muuta sitten tarvitakaan.

Onko päivittäisten kulkureittien varsilla syyskukkia ja kauniita yksityiskohtia?

Kun ensimmäiset pakkaset tulevat, joudun viemään muratit ja puksipuun varastoon. Silloin terassi jää aika tyhjäksi. On aika hankkia muutama calluna ja jotain muita kausikukkia sekä värkätä sammalvateja ja -ämpäreitä.

Kanalaan tulee kuljettua parikin kertaa päivässä. Mietin, että löytäisinkö törmäsinikalle toisen paikan. Nyt sitä täytyy erikseen muistaa mennä ihailemaan kesäkeittiön kulmalle. Syysvuokotkin olisivat aika ihania Pohjoispihalla.


Entäpä onko puutarhassa riittävästi ruskavärejä?

Hyvänä ruskavuonna rusokirsikka, lamoherukka, villiviini, marja-aronia, pihlaja, lamohietakirsikka ja pensasmustikat räiskyvät loistavan punaisina syysasuissaan. Koivun ruskaväri on lähinnä keltainen, komea sekin. Maa leiskuu punaisena, kun pihlaja on pudottanut lehtensä ensimmäisten joukossa. Amerikanpihlajan ruskaväri on erityisen kaunis, mutta se pudottaa lehtensä melko nopeasti. Tänä vuonna ruskaa sai odotella, eikä se ollut niin komea kuin viime vuonna.

Marja-aronia on taattu syksyn komistus.

Joidenkin luumulajikkeiden ruskaväri on kauniin keltainen. Eikä haittaa, vaikka luumu pudottaa lehtensä ensimmäisten joukossa. Kaunis keltainen on näyttävä maassakin. Eri lajikkeet näyttävät tulevan ruskaan eri aikoihin.

Osa kuunliljoista loistaa kauniin keltaisina toisten ollessa vielä vihreitä. Vuorenkilpien lehtiin tulee kirkasta punaista. Grönlanninhanhikin lehdet saavat keltaista ja oranssia. Ah, miten kauniita monet perennat ovatkaan syysväreissään!

Hyvänä syksynä puutarha räiskyy punaisena, keltaisena ja oranssina. Tuntuu, että ruskavärejä ei voi olla liikaa. Ruskan loisto saa tällaisen kirkkaankeltaisen vieroksujankin huokailemaan ihastuksesta. Siitä huolimatta on eduksi, että puutarhassa on myös muita lehtivärejä. Purppuraheisiangervo ’Diabolo’ tummine lehtineen on ruskan keskellä kuin piste i:n päällä. Sen syysväri on uskomattoman hieno.

Hevoskastanja ja kirsikkapuut – paitsi mainitsemani rusokirsikka – pysyvät vihreinä. Tai no, joskus 'Inkeroisten kuulasmarja' ehtii ruskaan mukaan ja muuttuu keltaiseksi. Amerikanheisi ’Jenkki’ on upea; se on melko vihreä, mutta saa kuitenkin liukuvia ruskan värejä lehtiinsä.


Sopisiko puutarhaan kokonainen syyspenkki?

Minulla on siellä täällä marjapuuronpunaisia syysmaksaruohoja laajoina alueina. Olen yrittänyt istuttaa niiden seuraan kaunopunahattuja, mutta eivät ne näytä oikein miltään. Ei kai olisi hassumpi, jos istuttaisiin tuon perussyysmaksaruohon rinnalle purppuralehtistä syysmaksaruohoa.

Purppurapunalatvan seuraan voisin istuttaa rusopunalatvaa. Se jatkaisi tuon penkin syksyn kukintaa. Jos vielä löytäisin sen mainitsemani valkokukkaisen jaloängelmän ‘Splendide White’, olisi vaikutelma varmasti täydellinen.

Jännä nähdä, saisinko vielä joskus syksyistä loistoa Ameriikkaan, kun istutin sinne astereita ex tempore tänä vuonna.

PUUTARHAPÄIVÄKIRJANI MUN Marraskuussa

Marraskuun 2. päivä

Eilisen, marraskuun ensimmäisen päivän harmaus ja ankeus ovat tipotiessään. Aurinko paistaa hurmaavasti. Kiirehdin ulos. Tällaista tilaisuutta ei voi jättää käyttämättä. Kaikkialla rapsahtelee: jäätyneet lehdet putoilevat hangelle. Tuntuu oudolta, kun vihreälehtisten kirsikkapuiden yllä on kerros lunta. Toivottavasti lumet sulavat vielä, jotta saan leikattua loput perennanvarret.

Marraskuun 15. päivä

Kaipaan puutarha-aikaa. Valoisaa, lämmintä, vihreää ja kukkaisaa. En tiedä, mikä minuun on mennyt, kun en saa talviunen päästä kiinni. Voisin unohtaa koko puutarhan ja nukkua sikeästi kevääseen asti niin kuin kasvitkin uinuvat lumen alla.

Menemme syömään Vapriikin ravintola Valssiin. Rakennuksen edessä on ryhmä tuijia, aivan tavallisia. Kokonaisuuden kruunaa kaunis joulukoriste. Sydämeni sykähtää; tulee puutarhaolo.

Ravintolasta ajamme Pyynikinlinnaan. Komea talo on täynnä upeita taideteoksia. Minä kurkin ikkunoista, miltä puutarhassa mahtaa näyttää. Mietin, pitäisiköhän tänne tulla uudestaan kesällä.

Marraskuun 17. päivä

Voi, millaiseen jamaan olenkaan itseni saattanut! Monen neliömetrin kokoinen viiniköynnös on kauhea syttyrä. Tiedän: se olisi pitänyt leikata moneen kertaan. Kaduttaa, etten ole aiemmin tullut kunnolla perehtyneeksi sen leikkaamiseen. Syvää katumusta tuntien yritän ottaa selvää loputtomista pää- ja sivuhaaroista sekä silmuista, jotka kaikki näyttävät yhtä elottomilta.

Minun pitäisi keskittyä leikkaamiseen eikä harmittelemiseen. Käsiä paleltaa. Tulen välillä sisälle ja opiskelen lisää. Helpottaa, kun jossakin sanotaan, että vanhat pääversot voidaan katkaista ja niiden tilalle kasvaa uusia. Huh, tilanne ei siis ole toivoton. Huojentuneena lyhennän loput versot ja päätän, että enää en laiminlyö viiniköynnöksiäni.


Marraskuun 18. päivä

Viuhtin sairastuttua Floora oppi syömään jyviä pikku kattilasta. Tarjosin Viuhtille kauraa astiasta, että se varmasti saisi tarpeeksi ruokaa ja Floora sai siitä oman osuutensa. Tomera Floora löytää jyvät pehkuiltakin, joten tänään aion lopettaa moisen höpsöttelyn.

Heitän jyviä pehkuille, ja Floora kiirehtii nokkimaan. Se huomaa pienen kattilan kädessäni. Hypähtää vakiopaikalleen eteeni, katsoo tiukasti pientä kattilaa ja äännähtää. – Haluatko sinä jyviä kattilasta, lepertelen ja asettelen astian tukevasti omalle paikalleen maahan. Flora alkaa innoissaan valikoida jyviä. Parhaimmat jyvät ovat aina pohjimmaisina.

Marraskuun 22. päivä

Äkkiä kengät jalkaan ja takki päälle. Juoksen kesähamosessani paljain säärin puutarhaan kuvaamaan. Ei ole aikaa hukattavaksi, minulla lienee muutama minuutti aikaa. Matalalta paistava aurinko valaisee hetkeksi etelä- ja länsipihan. Puutarha näyttää rähjäiseltä, sillä puihin ja pensaisiin on jäänyt ruskeat käpristyneet lehdet. Joutsenet lentävät torviaan töräytellen puutarhan yli. Tikka koputtaa puuta. Tuntuu mukavalta, niin puutarhalta.

Marraskuun 30. päivä

Puutarhan valkoinen peitto kohoaa yhä muhkeammaksi. Onneksi ehdin leikata varjoyrtin versoja maljakoihin ennen kuin ne peittyivät lumeen. Vihreät versot tuovat ihanan puutarhafiiliksen.

Lainaan kirjastosta muutamia kirjoja, puutarha-aiheisia tietenkin. Rea Peltola on suosikkini. Hän saa maan kunnostuksenkin kuulostamaan houkuttelevalta. Näin hän kirjoittaa: ”Maa käännetään lapiolla ja talikolla ja jokaikinen juurenpala ja juolavehnän rönsy poimitaan pois. Tämä on kovaa työtä, lihakset kehittyvät ja kunto kasvaa kohisten kilpaa kevättuulen kanssa. Hiki kohoaa otsalle ja kämmeniin ilmaantuu rakkoja. Työrupeaman jälkeen polvet tärisevät ja iltaisin tuntuu siltä kuin olisi joutunut mankeliin; joka lihasta jomottaa. Mutta puhdistettu maa-ala kasvaa hyvää vauhtia, ja vähitellen työ tuntuu yhä kevyemmältä. Runsaat tauot, hyvä seura ja ylenpalttiset eväät tekevät maan kunnostuksesta nautittavaa puuhaa.”

PUUTARHAPÄIVÄKIRJANI MUN Lokakuussa

Lokakuun 2. päivä

Tasoittelen hiekan kauniiksi kumpareeksi vatiin. Sammaleet odottelevat vieressäni. Muuttolinnut huutavat, hanhia varmaan. Hakevat omaa paikkaansa muodostelmassa. Ah, tätä ihanaa syksyä!


Lokakuun 4. päivä

Keltaiset sadetakit täplittävät Sibeliuksen puistoa. Koululaisryhmä seisoo Sibeliuksen patsaan edessä kuuntelemassa opasta. Minä valokuvaan komeita kukkaistutuksia. Istahdan penkille ja nautin, kun Sibeliuksen musiikki alkaa soida. Hienoa!

Kuulen sivusta oppaan kertovan, kuinka Sibelius on tallettanut sammalta tulitikkurasiaan ja toisinaan haistellut sitä päästäkseen metsän tunnelmaan, sen tuulen huminaan ja lintujen lauluun. Oppilaat miettivät Suomen kansallislintua, -puuta ja -kasvia. He tunnistavat kuusia, mäntyjä, koivuja. Pojat hyppivät vaahteranlehtikasassa. Joku kerää tammenterhoja.

Soivat penkit ovat haluttuja istumapaikkoja. Lapset selvästi nauttivat musiikista. Ripottelee vettä ja paleltaa, mutta en malttaisi lähteä puistosta. Nuori Sibelius jää katselemaan vanhaa yläalkeiskouluaan.

Ennen lounasaikaa ehdimme pyörähtää katsomassa vanhaa sairaalamiljöötä. Hämmästyttävää, että vanhat rakennukset ovat yhä terveyskeskuksen käytössä. Tuntuu hyvältä, että kaikkea vanhaa ja arvokasta ei ole hylätty. Kaunis, hyvin koristeellinen rautatieasemakin on edelleen käytössä.

Verkatehtaan alue ja Pinellan puisto veden äärellä on viihtyisä. Ihanan syksyistä! 

Yksi tehdasrakennuksista kätkee sisälleen modernin ravintolan. Räsymatot pöydillä pehmentävät vaikutelmaa. Kylläisinä lähdemme kohti Aulankoa – tai oikeastaan Karlbergin kartanoa, sillä tuon historiallisen alueen rippeet minä haluan nähdä.

–Millaista olisikaan ollut kreivittären kävellä käsi kädessä Hugon kanssa täällä, sanon Joukolle Joutsenlammella. – Olisikohan Hugolla riittänyt aikaa sellaiseen, jatkan, oli varmaan omaisuudessa yllin kyllin huolehtimista. Tarinahan kertoo, että tuolloin Suomen rikkain mies, Hugo Standertskjöld, oli ihastunut puolalaiseen kreivittäreen, mutta sai rukkaset. Hugo eli elämänsä poikamiehenä. Ei varmasti ollut helppoa hänellä.

Ruusulaakson paviljonki on aika hieno. Kuvittelen tyhjään tilaan pöydän, tuolit, pöytäliinat sekä koristeet ja tietenkin herkut. Kyllä kelpaisi viettää aikaa täällä. Sen sijaan Onnentemppeli vaikuttaa karulta kivikkoisen mäen huipulla. Onnellinen saa olla se, joka ylipäätään pääsee kiipeämään rakennukseen.

Aurinko paistaa ja näyttää Aulangon parhaat puolet. Ruska ei ole vielä kunnolla alkanut, mutta täällä on silti kauniin syksyistä. Saan hyvät kuvat.

Matkalla Lepaalle huomaamme yllättäen tien läheisyydessä kauniita rakennuksia. Vanhassa punatiilitalossa on erilaiseksi mainostettu rautakauppa. Se täytyy nähdä. Nämä ovat vanhan Metsänkylän kartanon rakennuksia. Toden totta rautakauppa on näkemisen arvoinen, vaikka en olekaan vailla vanhan ajan sähkökatkaisijoita, kahvoja, lavuaaria, en edes luutia tai sinkkikauhoja.

Lepaan kartanon mailla, keltaisten rakennusten edessä, huokailen ihastuksesta. Kuvaan taloja ja niiden välistä pilkottavaa tuulimyllyä, seinää vasten kasvavia omenapuita, näyteistutuksia, hedelmäpuiden rivejä. Opiskelijat kiertelevät tunnistamassa kasveja.

–Tässä olis sulle vähän mallia, sanon Joukolle vanhoista navetan raunioista tehdyn pergolan äärellä, sinähän tykkäät pergoloista. Joukostakin rakennelma on hieno. Kappelin portti on vaikuttava, varsinkin sen kautta avautuva näkymä. Kaikkialla on kaunista ja siistiä. Kannatti tulla tänne.

–Onneksi alkoi sataa, kiusoittelen Joukoa kotimatkalla, olisi muuten menneet huolet hukkaan. Hän on eilen tutkinut säätiedotusta ja puhunut laajasta saderintamasta koko eteläisen Suomen yllä. Päivä on ollut pääasiassa aurinkoinen. Vasta Vesilahdella alkaa sataa.

Lokakuun 8. päivä

Alan jo pikkuhiljaa tottua siihen, että kalpea Viuhti tulee vastaan kuin kana. Kiinnostuneena kurkkii, mitä herkkuja minulla on sille. Iltaisin löydän sen pesästä. Floora vaikuttaa hämmentyneeltä, kun sen asema hierarkian ylimpänä kanana ja kukon kainaloisena on mennyt. Haikeaa, mutta ei enää surullista. Viuhti on ihana juuri sellaisena kuin on.


Lokakuun 9. päivä

Olen vetkutellut kukkasipulitilauksen kanssa. Kauppoja on niin monta. Hintojen vertailu on hankalaa. Valikoimat hupenevat. Vihdoin tänään se on tehtävä. Olen luvannut itselleni, että istutan muutaman pussillisen joka syksy. Ei tarvitse keväällä katua laiskuuttaan. Darwineita ehdottomasti. Ei ole paljon mistä valita, riittää kun on vaaleanpunaisia ja aniliineja. Niiden lisäksi jokunen vähän erikoisempi: pussillinen papukaijoja ja liljatulppaaneja. Harmi, että kevättähdet ovat loppuneet. Otan pussillisen krookuksia. Yhteensä sataviisi sipulia.


Lokakuun 12. päivä

Tampereen kauppahalli on yhtä tunnelmallinen kuin aina ennenkin. Vihannespuoti on kuin satukirjasta. 

Kukkapuoti pursuilee värikkäitä leikkokukkia. Ah! Tiskeillä on tarjolla tuoretta lihaa, kalaa, lounasta, tamperelaisia erikoisuuksia kuten pärämätsejä ja rievää, leipomotuotteita ja vaikka mitä. Minä valitsen huolella palan suklaakakkua.

Alkaa olla jo nälkä, mutta haluan virittäytyä 1900-luvun tunnelmiin käymällä katsomassa Wivi Lönnin suunnitteleman Olánin talon. Iloiseksi yllätyksekseni Palomäenkadulla onkin vieri vieressä toinen toistaan viehättävämpiä taloja. Päätämme palata ihailemaan Pyynikinrinteen taloja vielä joskus toisellakin kertaa.

 

On hyinen ilma. Umpijäässä yritän napata muutaman kuvan Talouskoulun pihalta ennen kuin astumme ravintola Wiviin sisään. 

Ensivaikutelma on kuin kouluruokalassa. Varsinainen ravintolasali on kuitenkin viihtyisä, ja päätämme jäädä. Ikkunapöydässä istuu vanha pariskunta keskustellen intensiivisesti. Kuvittelen, että hänhän voisi olla itse Wivi Lönn kollegansa kanssa työlounaalla.

Jatkamme samaa teemaa. – Että ihan paloasemaa katsomaan, naurahdan ajaessamme keskuspaloasemaa kohti. Harmi, ettemme pääse tuota kaunista rakennusta paremmin näkemään tietöiden takia.

Talvitakkikaan ei auta, kun Miladivan palatsin pihalla tuulee jäätävästi. Kiertelemme silti ruskan värittämässä puutarhassa ihailemassa ja ihmettelemässä. – Tänne täytyy tulla kesällä uudestaan, sanon Joukolle. – Ehdottomasti, hän vastaa.

Vielä on yksi Wivi Lönnin suunnittelema rakennus nähtävä: Lapinniemen kartano.    

Oliivipuut kutsuvat sisään kauniiseen, yli satavuotiaaseen taloon. Talo on saanut arvoisensa asukkaat: tehtaanjohtajan lukaalissa toimii Bypias-lifestylemyymälä.

Katselen alkuperäisiä kaappeja, portaikkoa, ikkunoita ja muita yksityiskohtia. Kahvilan vierestä pääsee sisäpihalle tunnelmalliseen puutarhaan. Puutarhassa on rappioromantiikkaa. Sisäpihalla syksy näyttää parhaimmat puolensa. Pää pyörällä kaikesta kauniista lähdemme ajelemaan päivän viimeistä etappia, puutarhamyymälää kohti.

Olen päättänyt tehdä vihreävalkoisen asetelman terassille. Niin kuitenkin käy, että vihreiden callunoiden ja valkoisen jouluruusun seuraksi ostoskoriin päätyy vaaleanpunaisia callunoita. Jouko ehdottaa kultasypressiä. No otetaan toki. Alkaa olla jo kiire kotiin ja pian alkavaan webinaariin, mutta äkkiä vielä muutama tulppaanisipulipussi ja pari pussia kevättähtiä. Onneksi löysin vielä.


Lokakuun 14. päivä

Jouluruusu harmaaseen ruukkuun, sen seuraksi vihreä calluna ja iso ämpäri sammalta. Ei, ei sittenkään, vaan pieni ämpäri sopii paremmin… Alku on aina yhtä hankalaa, vaikka tiedän, että syyskukat näyttävät hyviltä, miten tahansa ne yhdisteleekin.

Lokakuun 17. päivä

Ensimmäiset rohtokatajanoksat näyttävät upeilta harmaassa seinätelineessä. – Tästä tulee hieno, ajattelen, mutta itseluottamukseni karisee sitä mukaa, kun lisään uusia oksia asetelmaan. Asettelen villanukkajäkkärää, välivihreäksi havuja, muutamia pallo-ohdakkeita ja tähtiputkia. En ole ollenkaan tyytyväinen. Nyt on tauko paikallaan.

Palaan kukka-asetelman ääreen ja päätän purkaa koko helahoidon. Uudella innolla aloitan alusta. Tällä kertaa harkitsen joka oksan paikkaa niin kauan, että se näyttää hyvältä. Se tepsii.

Lokakuun 22. päivä

Vilkaisen nopeasti kanoja ennen kuin kyykistyn pehkuille Viuhtin viereen. – Missä Floora on, ihmettelen, miten kana voi kadota jäljettömiin? Mielessäni käväisee jo sellainenkin epärealistinen ajatus, että onkohan se livahtanut ovesta ulos.

Kyyneleeni tipahtelevat Viuhtin kuparinruskeille sulille, kun painan varovasti kasvoni sen selkää vasten. Kukko on syvässä unessa, mutta hengittää vielä.

Tuntuu hyvältä, kun Jouko tulee perässäni kanalaan. Lohduttaa. Hän löytää Flooran kaurapöntön ja seinän välisestä pienestä kolosta kovalta lattialta makaamasta. Voi Floora-ressukkaa! Tuo aina niin tomera ja mitään pelkäämätön kanarouva on selvästi järkyttynyt. Tunnen suurta myötätuntoa sitä kohtaan. Floora katselee Viuhtia ja minua kaukaa. Yrittää syödä, mutta ruoka ei maistu. Pitkän ajan päästä se uskaltautuu lähemmäs ja jää seisomaan viereeni. Seisoo ja katselee vuoroin minua ja kukkoa.

Silittelen Viuhtia hellästi. Olen vuosia yrittänyt totutella ajatukseen, etteivät kukot ole ikuisia. Ei siihen kuitenkaan ole tottunut. Nyt seitsemän vuoden aikajakso on päättymässä. Viuhtin sairastamisen aikana päädyin pitkän harkinnan jälkeen siihen, että annan kukon kuolla luonnollisesti, kun sillä ei ole kipuja. Voimat olivat heikot, mutta ruokahalu oli vielä eilen hyvä. Iloisena ja luottavaisena se tuli aina vastaan minua.

Minun täytyy välillä käydä syömässä ja lepäämässä. Avilla soittaa koululäksyksi saatua, Ilmari Hannikaisen kappaletta Mirrin hautajaiset. Tuo haikeankaunis sävellys sopii tähän hetkeen. Taivaalta leijailee suuria lumihiutaleita.

Jouko käy tarkkailemassa tilannetta. Floora nukkuu Viuhtin vieressä. Sydäntä riipaisee, kun Floora, Viuhtin kainaloinen kananen, joutuu luopumaan rakkaimmastaan.

Vuorotellen istun pehkuilla ja lepään sisällä. Iltapäivällä Viuhti on nukkunut pois. Kaikki kanat ovat ihan sen ympärillä. Koskettavaa!

Annan kanoille aikaa hyvästellä. Siivoan kikkareita, lisään vettä ja ruokaa. Nyt Flooralle maistuu ruoka. Kaikki kanat kuopsuttavat vähän. Myöhemmin, kun käyn kanalassa, kaikki kanat seisovat hartaina ringissä Viuhtin ympärillä, kaikkien katseet kukkoa kohti.

Viimeinkin kanat ovat nousseet orsille. Nostan Viuhtin syliini. Lähden Joukon kanssa otsalampun valossa kulkemaan metsän reunaa kohti. Jouko laittaa lakanaksi silkkipaperin ja peitoksi toisen. Minä asettelen päälle jouluruusun kukan ja syyssyrikän oksan. Jouko sytyttää kynttilän ja luo haudan umpeen. Asettelen vielä kimpun villanukkajäkkärää kummulle. Silmäni kirvelevät itkemisestä.


Lokakuun 23. päivä

Kanalassa on hiljaista. Vain Lilli piipittää vaimeasti. Niin kaipaan entistä iloista kälätystä. Yhdessä kanojen kanssa ikävöin ihanaa kukkoa. Mietin, miten ne pärjäävät ilman Viuhtia, kun toista samanlaista ei saa. Ei, vaikka kuinka haluaisin.


Lokakuun 26. päivä

Vien kanoille omenaa. Ikävä puristaa sydäntäni, mutta kanojen suruaika näyttää loppuneen. Ne juttelevat ja touhuavat taas, nahistelevatkin vähän. Arki alkaa palata uomiinsa, paitsi Flooralla, joka on tavallista vaiteliaampi.

PUUTARHAHARRASTAJAN MATKAVINKIT: TAMPERE (1) PUUTARHAKOHTEET

Tampereella on niin paljon nähtävää, että teen sieltä kaikkiaan neljä juttua. Tässä ensimmäisessä jutussa esittelen puutarhakohteita siirtolapuutarha-alueista palatsin puutarhaan. Eikä kannata odottaa ensi kesään: monet kohteet ovat varsin viehättäviä myös syksyllä ja talvella. Useilla ravintoloilla on kaunis terassi tai pihapiiri, mutta ne kaikki eivät mahtuneet tähän juttuun mukaan. Niitä esittelen myöhemmin. 

HATANPÄÄN ARBORETUM & PUISTOKAHVILA

Hatanpään arboretum on Tampereen helmi. Puisto on upea kaikkina vuodenaikoina.

Hatanpään kartanon alueella sijaitseva luonnonkaunis ja iso puistoalue on aivan Pyhäjärven rantamilla. Kartanon kupeessa on ruusutarha, joka puhkeaa täyteen kukkaansa myöhäiskesästä, heinä-elokuussa. Alueella toimii myös puistokahvila 1920-luvulla rakennetussa sairaalan entisessä saunarakennuksessa.

Puistossa on helppo liikkua pyörätuolilla.

Hatanpään puistokuja Tampere

Parkkipaikka on pieni ja paikka on suosittu, joten voit joutua etsiskelemään parkkipaikkaa.

MILAVIDA & PALATSIN PUUTARHA

Milavida nimi tulee venäjästä ja tarkoittaa sulomaisemaa, kaunista näköalaa. Maisema harjun laelta Näsijärvelle tosiaankin on kaunis, vaikka ei enää luonnonkaunis olekaan, kuten palatsin loiston aikoihin. Palatsi on upea ja sen puutarha näkemisen arvoinen, vaikka se lienee varjo vain entisestä. Labyrintti sentään on jäljellä. Vierailimme katsomassa ruskavärejä hyisessä tuulessa lokakuussa, mutta varmasti palaamme uudestaan kesäaikaan.

Palatsin rakennutti Finlaysonin omistajasukuun kuulunut Peter von Nottbeck. Peter ja Olga von Nottbeckin perheeseen syntyi neljä lasta: Iris (1895), Andrée (1897) ja kaksoset Alfred ja Olga (1898). Olga-äiti kuoli samana päivänä, kun kaksoset syntyivät. Vaikeudet eivät siihen loppuneet. Saatettuaan vaimonsa Lielahden sukuhautaan Peter von Nottbeck joutui selvittelemään keskeneräisen palatsinsa rakennusasioita, jotka eivät sujuneet kuten piti. Muun muassa rakennusurakoitsija oli mennyt konkurssiin. Keväällä 1899 Peter yllättäen kuoli umpisuolentulehdukseen. Palatsi jäi nyt neljälle pienelle orpolapselle, jotka asuivat Milavidassa palveluskuntineen.

Ajan kuluessa von Nottbeckit lähtivät Tampereelta yksi toisensa jälkeen ja palatsi myytiin Tampereen kaupungille 1905. Palatsista tehtiin museo. Kaupunki nimesi palatsin Näsilinnaksi.

Sisällissodan sytyttyä tammikuussa 1918 Tampere jäi punaisten haltuun ja he perustivat Näsilinnaan tukikohdan. Taloon oli osunut yli 4 000 ammusta tai sirpaletta ja lähes kaikki ikkunat, ovet ja kaakeliuunit olivat rikkoutuneet.

Näyttelyt avattiin yleisölle uudelleen 1920. Museo selvisi talvisodan pommituksista varsin pienin vaurioin. Seuraavalla vuosikymmenellä museotoiminta oli vilkasta ja sen uudet, modernit näyttelyt olivat esimerkkinä muille Suomen museoille. Museo suljettiin elokuun lopussa 1998 odottamaan peruskorjausta, joka siirtyi vuosi toisensa jälkeen.

Remontti alkoi vihdoin syksyllä 2013. Ensimmäisen kerroksen edustustilat palautettiin mahdollisimman tarkasti 1890-luvun henkeen. Palatsin sisätilaa hallitsee korkea eteishalli, jonka ympärille huoneet sijoittuvat. Ensimmäinen kerros oli tarkoitettu edustuskäyttöön, toinen kerros perheelle ja heidän vierailleen. Kolmannessa kerroksessa asui palvelusväki. Toisessa kerroksessa toimii nyt museo, ensimmäisessä museokauppa ja kahvila.

Mukaansatempaavan ääniopastuksen, aitojen esineiden, näyttävien pukujen ja näköisnukkien sanotaan takaavan kävijälle vaikuttavan näyttelykokemuksen. Sen uskon. Ehkä ensi kesänä käyn. Puistosta löytyy muun muassa suihkulähde, muistomerkki ja leikkipuisto.

Puistossa on leveät ja helppokulkuiset käytävät pyörätuolia ajatellen. Puisto on kuitenkin korkealla harjulla, joten korkeuserot ovat suuret.

Milavidanrinne 8 Tampere

p. +358 40 831 4054

Osoite on kahvilaan, mutta sen pihassa ei voi pysäköidä muuten kuin invakortilla. Palatsin pihalla on yksi invapaikka. Lähimmät pysäköintitalot kävelyetäisyydellä ovat P-Plevna, P-Näsinkulma ja P-Frenckell.

Yleisöopastukset sisältyvät museon pääsymaksuun. Myös puutarhassa on kesäisin opastuskierroksia.

KAHVILA MILAVIDA

Kahvila sijaitsee alkuperäiseen, 1800-luvun lopun henkeen kunnostetussa Milavidan palatsissa. Kahvilassa voi nauttia suolaisia ja makeita herkkuja tai ostaa liput museo Miladivaan. Kahvilasta löytyy myös kaksi terassia.

Milavidanrinne 8 Tampere

041 311 0535

Osoite on kahvilaan, mutta sen pihassa ei voi pysäköidä muuten kuin invakortilla. Palatsin pihalla on yksi invapaikka. Lähimmät pysäköintitalot kävelyetäisyydellä ovat P-Plevna, P-Näsinkulma ja P-Frenckell.

AHLMANEDU

Ahlmanin koulun säätiön eli AhlmanEdun pihapiiristä löytyvät Pirkanmaan perinnepiha, majoitusta tarjoava Kartano ja kahvila Tilapuoti. Perinnepihalle on kasvikuulutusten avulla kerätty perinnekasveja ja taltioitu pirkanmaalaista kasvi- ja puutarhahistoriaa. Omenatarhan vierestä löytyy kasvimaa ja laitumilla laiduntaa suomenkarjaa. Tämä on kiva käyntikohde.

Perinnepiha on kaikille avoin ja esteetön puutarha. Pihasta löytyy runsaasti parkkipaikkoja Ahlmanin Kartanon edestä.

Hallilantie 24 Tampere

0505056276

NEKALAN SIIRTOLAPUUTARHA

Nekalan siirtolapuutarha täytti 90 vuotta vuonna 2022, ja palstamäärältään se on maamme kolmanneksi suurin. Alue on kaunis pienine puutarhoineen. Vieraat toivotetaan tervetulleiksi alueelle läpi vuoden.

Muotialantie 43 Tampere

Alueelle on vapaa pääsy.

NIIHAMAN RYHMÄPUUTARHA

Niihaman ryhmäpuutarha sijaitsee Näsijärven rannassa. Siirtolapuutarha-alueella on 126 mökkiä/palstaa ja Siirtolapuutarhamuseo.

Siirtolapuutarhamuseo on avoinna kesäsunnuntaisin.

Luhtaankartanontie 39 Tampere

p. 040 724 9695

RAHOLAN SIIRTOLAPUUTARHA

Raholan siirtolapuutarha on viehättävä, vanha mökkialue rakkaudella hoidettuine puutarhoineen. Alueella on kiva kävellä ja katsella aidan yli kukoistavia palstoja ja ihmisiä puuhissaan. Alueelta saattaa saada innostusta omiinkin puuhiinsa.

Kaarilankatu 26 Tampere

LAPINNIEMEN ISÄNNÖITSIJÄN TALO & TAMPEREEN SALAINEN KAHVILA

Lapinniemen isännöitsijän talo (vuodelta 1912) on puuvillatehtaan johtajalle, Magnus Lavoniukselle tehty, arkkitehti Wivi Lönnin suunnittelema asuinrakennus. Lönn oli ilmeisesti Lavoniusten perhetuttu.

Asumiseen tarkoitettu rakennus on muutettu myöhemmin toimistokäyttöön. Rakennus on suojeltu. Rakennuksessa toimii ByPias- myymälä sekä kahvila nimeltä Tampereen salainen kahvila. Yläkerran sviitissä voi majoittua.

Ensimmäisenä huomion kiinnittävät kauniit vaatteet ja muut myytävät tuotteet, mutta huomaa myös talon alkuperäiset kaapit, portaikko, kapea wc:n ovi ja muut kauniit yksityiskohdat.

Talo sekä takapihan puutarha on upea kokonaisuus, hieman rappioromanttinen. Vierailin siellä lokakuussa ja kokemus oli vaikuttava.

Lapinniemenranta 4

PUUTARHAHARRASTAJAN MATKAVINKIT: SEINÄJOKI

Päivitetty 6.12.2023

Seinäjoki mainostaa Alvar Aaltoa näyttävästi matkailusivuillaan, mutta puutarhakohteita täytyy osata etsiä. Onneksi niitäkin Seinäjoelta löytyy ja matkasta jää tosi hyvä fiilis. Varsinainen puutarhaharrastajan paratiisi Seinäjoki ei ehkä ole, mutta puutarhakohteet ovat sitäkin omaleimaisempia. Puutarhakohteiden lisäksi olen vinkannut historiallisia kohteita, pari hyvää ravintolaa sekä puutarhamyymälän, jos sattuu tarvitsemaan matkamuistoja tai tuliaisia.

ÖSTERMYRAN KARTANO ELI TÖRNÄVÄN KARTANOALUE

Vanha Östermyra, jota nykyään kutsutaan Törnävän kartanoksi, on mielestäni Seinäjoen hienoin nähtävyys, vaikka siitä on enää rippeet jäljellä. Kartanorakennus koivukujineen seisoo paikallaan. Jos hyvin käy ja kesäkahvila sattuu olemaan auki, pääsee kartanon loisteliasta sisustusta ihailemaan herkkujen äärellä. Jäljellä ovat myös kauniit vaaleanpunaiset rakennukset, jotka ovat pehtoorin tupa, käsityöläisten verstaat ja maalaisapteekki. Näyttävässä kivinavetassa toimii Etelä-Pohjanmaan museo. Kartanonpuistossa on rautaruukin ja ruutitehtaan rakennusten ja rakenteiden jäännöksiä.

Alueen läpi kulkee vilkasliikenteinen tie, jonka toisella puolella on ilmeisesti kartanolle kuulunut pienehkö rakennus. Noin kilometrin päässä on lisäksi Törnävän kirkko, joka on ollut kartanon mailla. Sen sijaan tien toisella puolella olevat punamultaiset hirsirakennukset eivät kuulu kartanoon, vaan ne on tuotu muualta. Ne näyttävätkin olevan eri paria kartanon rakennusten kanssa.

Östermyran kartanoalue on Seinäjoen vanha keskus. Myöhemmin keskusta muodostui rautatien ympärille noin kolmen kilometrin päähän. Kartanopuiston läpi virtaa Seinäjoki ja sen kosket. Saaren pohjoispuolella sijaitseva Ruutipuisto perustettiin luonnonsuojelualueeksi vuonna 1948.

Tutustutaanpa vähän Östermyran kartanon vaiherikkaaseen tarinan, niin ymmärrämme, miksi puutarhasta ei ole paljoakaan jäljellä.

Abraham Falander sai luvan rautaruukin perustamiseen Seinäjoen Tikkukoskeen 1798. Ruukin rakentamisen yhteydessä todennäköisesti perustettiin parhaille alueille ensimmäiset pienet kaalimaat eli kasvimaat ruukin työntekijöitä varten. Palstoilla viljeltiin nauriita, lanttuja, kaalia, sipulia ja perunaa. Gustaf Wasastjernan muutettua ruukin isännäksi viljelyyn satsattiin erityisen paljon. Keittiökasvien ohella viljeltiin myös kukkia ja koristepensaita. Punasipulia, punajuurta, pinaattia ja piparjuurta viljeltiin seuraavien vuosien aikana.

Vuonna 1825 alueelle perustettiin ruutitehdas. Työväelle rakennettiin asuntoja. Kartanon piha erotettiin tehtaan alueesta aidalla. Sisääntulotien päähän pystytettiin portinpylväät ja portti.

Gustaf Wasastjerna johti menestyksellisesti rauta- ja ruutitehdasta. Hän oli kiinnostunut nurmi- ja viljanviljelystä sekä puutarhanhoidosta. Östermyran puutarhan on täytynyt poiketa tavallisesta kaali- ja ryytimaasta, sillä puutarhaviljelysseura kutsui Wasastjernan jäsenekseen.

Wasastjerna ja Hedvig Mathilda Donner vihittiin avioliittoon v. 1848. Kerrotaan, että Mathildan tullessa alueelle ensimmäistä kertaa kartanoon vievä puistokuja oli koristeltu kuivatuin ruusun terälehdin. Tästä alkoi puutarhan ja puiston varsinainen kukoistuskausi. Puutarhaan lisättiin varsinkin ruusuja ja daalioita ja niistä tuli Mathildan suosikkikasveja. Puistoon valmistui kasvihuone, jota varten hankittiin 62 lasiruutua. Katto katettiin päreillä. Viiniköynnöslavakin rakennettiin. Puutarhaa kunnostettiin ja hankittiin työvälineitä. Kukkalaatikoita valmistettiin, siemeniä ja ruusupensaita tuotettiin Turusta ja jopa kolme palmuakin.

Koko piha-alue muotoiltiin 1800-luvun englantilaiseen tyyliin. Käytävien kaarteita myötäilivät matalat kumpareet ja tiheät kasvillisuussaarekkeet. Avoimet niityt ja nummet vuorottelivat tiheiden puu- ja pensasaarekkeiden välissä. Ylellisyyttä riitti, mutta kaikki on katoavaista.

Kuten muualla Suomessa, myös Östermyrassa elämä muuttui hallan ja katovuosien myötä. Ennen pitkää Gustaf Wasastjerna joutui vararikkoon pankkilainojen korkojen ja ystävien takausten vuoksi. Östermyra joutui pankin omistukseen, mutta onnekseen Gustaf Wasastjerna sai toimia tilanhoitajana kartanolla. Myöhemmin Östermyra myytiin Gustafin vanhimmalle pojalle, Albinille ja hetken aikaa elämä jatkui kuten ennenkin. Puiston kunnostamista jatkettiin.

Vuonna 1884 rautaruukin toiminta Östermyrassa päättyi. Myös ruutitehtaan toiminta hiipui ja pysähtyi viimein ruutisilinterin räjähtäessä vuonna 1888. Gustafin ja Mathildan oli lopullisesti luovuttava Östermyrasta. Kartano myytiin Henkivakuutusyhtiö Kalevalle. Seurasi useita omistajia, joiden aikana puutarha jäi ilman hoitajaa. Puutarha alkoi taantua, kukkatarha hävisi vähitellen pois. Vuonna 1900 uusi omistaja, ruotsalainen puutavarayhtiö hakkasi tilan metsät. Kartanon maat lohkottiin, palstoitettiin ja myytiin. Vuonna 1904 oli jäljellä ainoastaan 170 hehtaaria Wasastjernan aikaisesta 4000 hehtaarin maatilasta.

Jos ei ollut patruunan elämä aina auvoista, niin ei ollut talonpoikienkaan. Perimätieto kertoo, että talonpojilla oli 12 päivän velvollisuus työskennellä kartanolla. Ei kuulosta liian pahalta, mutta joku kartanonisäntä juoksutti talonpoikia kahdenkymmenen kilometrin päästä luokseen vain todetakseen, että tänään ei korjatakaan viljaa, tulkaa huomenna uudestaan. Näin saattoi tapahtua pitkän aikaa. Ei ihme, että talonpojissa heräsi viha.

Kun vuonna 1904 Östermyran kartano siirtyi Konstantin Törnuddin omistukseen, saaresta tuli Törnävän saari. Puistoalue ja puutarha saivat vähitellen uuden ilmeen. Törnävän saari sekä päärakennuksen ja maantien välinen alue olivat puistoa, mutta aluetta käytettiin osittain myös laitumena, ja puistokasvillisuus hävisi vähitellen. Vain Aleenintien koivukuja säilyi.

Törnudd testamenttasi kartanon Seinäjoen kunnalle. Vuosien varrella kartanoa käytettiin kokoustiloina, sotasairaalana, kunnantoimistona, äitiys- ja lastenneuvolan toimitiloina. Välillä siellä toimi luontaisparantola ja talouskoulu.

Seinäjoen kaupunki palkkasi kaupunginpuutarhuriksi Arvo Toivolan vuonna 1962. Hän aloitti kartanopuiston kunnostamisen ja laajennuksen suunnittelun ja tutki Törnävän saaren soveltuvuutta erilaisten tapahtumien järjestämispaikaksi. Kartanon joenpuoleinen puutarha entisöitiin 1800-luvun malliin vuonna 1979.

Nykyään puistoalueella kasvaa noin 1630 puuta ja 660 pensasta. Monet kartanon säilyneistä rakennuksista ovat Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseon toimi- ja näyttelytiloina. Törnävän saari on suosittu kesäinen juhlapaikka ja mm. Provinssirockin pitopaikka.

Alueella on helppo liikkua pyörätuolilla leveitä sorakäytäviä pitkin.

Törnäväntie 23 Seinäjoki
Osoite on Etelä-Pohjanmaan museolle, jossa on parkkitilaa. Sieltä on hyvä lähteä kävelemään ympäri aluetta.

 
TÖRNÄVÄN KIRKKO

Törnävän kirkon on alun perin rakentanut Venäjän valtio Östermyran ruutitehtaan ruutimakasiiniksi vuonna 1827. Myöhemmin makasiini päätettiin muuttaa kirkoksi ja kirkon rakennustyöt tehtiin seurakunnan yhteisin ponnistuksin ja uhrauksin tehtaan isännän Gustaf Wasastjernan johdolla.

Kirkko valmistui vuonna 1864. Kirkon kellotorni on alun perin ollut ruutimakasiinin vartiotorni, joka on ollut huomattavasti matalampi. Kirkon arkkitehtuuri muistuttaa lähinnä goottilaista tyyliä suippokaarisine ikkunoineen ja oviaukkoineen sekä koristeellisine saarnatuoli- ja alttarirakenteineen. Kirkkosalissa ja urkuparvella on istumapaikkoja yhteensä 550.

Kirkkotarhan vanhan kiviaidan portinpylväässä on Östermyran pruukin seppien valmistamana uhrilaatikko, jonka yläpuolella ovat sanat: ”Älä unohda köyhää koska sinulla on iloinen päivä. Anna mielelläsi niin sinulle myös annetaan.” Kellotornissa on kolme kirkonkelloa, joista kaksi on alkuperäisiä pronssikelloja.

Kirkko kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa. Jo matka kirkolle viehättävää kujaa pitkin on elämys ja itse kirkko on kuin Prinsessa Ruusunen -sadusta

Ruukintie 157 Seinäjoki
064184260 / Päivystävä vahtimestari
Avoinna tilaisuuksien yhteydessä.


RUUTIPUISTON LUONNONSUOJELUALUE

Ruutipuisto on pääosin lehtomaista kangasmetsää. Myös kuusia on runsaasti, ja siksi siellä vallitsee siimesmäinen tunnelma. Alue kuului aikoinaan ruutitehtaalle. Ruutipuisto on merkitty luonnonsuojelualueeksi vuonna 1948. Tuolloin puistoa nimitettiin Kruutipuistoksi.

Björkenheimintie 10

 
LIINAMAANTUPA PIHAPIIREINEEN

Törnävän kartanoalueen jakaa tie, jonka toisella puolella on Liinamaantupa piharakennuksineen. Punainen Liinamaantupa on täynnä 1800-luvun esineistöä (upeasti koristeltuja huonekaluja, reikäleipiä katossa ja käsitöitä), jotka kertovat talonpoikaselämästä. 1600–1800-luvun talonpoikaisrakennukset (Liinamaantupa, piharakennukset, Paapantupa, 1890-luvulta peräisin oleva kyläkauppa ja tuulimylly) on siirretty museoalueelle lähiseuduilta.

Törnäväntie 23 Seinäjoki
Osoite on Etelä-Pohjanmaan museolle (tien toisella puolella), jossa on parkkitilaa.

MYLLYSAARI

Vesitornin lähelle levittäytyvä puisto sijaitsee kauniilla paikalla Seinäjoen Mallaskosken rannassa. Sille tyypillisiä piirteitä ovat monipuolinen kasvillisuus, joki ja joen törmät. Puistossa on myös avokalliota. Kävelysiltaa myöten on helppo liikkua puistoon ja sieltä vanhan vesitornin kautta kaupungille. Myllysaaren sanotaan olevan yksi Seinäjoen kauneimmista ja käytetyimmistä puistoista.

Koskenalantie 1, Seinäjoki

VANHAN LÄÄNINSAIRAALAN ALUE

Lääninsairaala vihittiin käyttöön vuonna 1931 ja sairaalakäytössä se oli 1980-luvun puoliväliin saakka. Nykyisin rakennuksissa on ammattikorkeakoulun toimintoja sekä Musiikkiopisto ja Sibelius Akatemia.

Keskuskatu 32 Seinäjoki

 
TÖRNÄVÄN SAIRAALA-ALUE

Vanhan Törnävän piirimielisairaalan alue on kaunis ja mielenkiintoinen tutustumiskohde. Varsinkin Qr-koodilla saatava ääniopastus antaa runsaasti kiinnostavaa tietoa sairaala-alueella asuneiden työntekijöiden lasten näkökulmasta katsottuna.

Piirin alueen vihreät puistoalueet, metsäpolut ja historiallinen ympäristö muodostavat ainutlaatuisen kokonaisuuden. Alueella on aina arvostettu hyvinvointia, kulttuuria, omavaraisuutta ja yhteisöllisyyttä. Piirin yhteisö on 1920-luvulta alkaen järjestänyt alueella liikunta- ja hyvinvointitapahtumia sekä kulttuuria potilaille ja hoitohenkilökunnalle. Alue on ollut omavarainen leipomoineen ja puutarha-alueineen.

Alueella on mahdollista tutustua myös sairaanhoidon historiaan Sairaalamuseossa.

Björkenheimin puistotie 2, T D- talo Seinäjoki
Osoite on sairaalamuseolle, joka sijaitsee vanhan Törnävän sairaalan alueella.

KIVITALO

Seinäjoen keskustassa on pieneltä näyttävä kaunis kivitalo korkeiden kerrostalojen ympäröimänä. Talo näyttää pieneltä, mutta oikeasti se on kuitenkin kohtuullisen iso. En tiedä talon historiaa, mutta talo on yksinkertaisen kaunis. Varsinaista pihaa tai puutarhaa talossa ei juurikaan ole.

Matti Visanninkuja 8 Seinäjoki

 
KALEVAN NAVETTA & RAVINTOLA ÄÄRELLÄ

Taide- ja kulttuurikeskus Kalevan Navetan 130-vuotiaassa punatiilisessä navettarakennuksessa on esillä taidetta ja kulttuuria. Katutasosta löytyy käsityö- ja lahjatavaroiden erikoisliike Taito Shop sekä kahvila- ja lounasravintola Äärellä.

Ravintola Äärellä on viihtyisä, tyylikkäästi sisustettu paikka, jossa vanhaan ympäristöön on yhdistetty modernia hyvällä maulla. Tarjolla on herkullinen lounas, vähän erilainen kuin muualla. Tykkäsin todellakin.

Nyykoolinkatu 25 Seinäjoki


VALKOINEN PUU CAFE

Ihastuin kahvilan nuorekkaaseen, moderniin ja viihtyisään sisustukseen, vaikka olenkin enemmän nostalgisen tyylin ystävä. Tykkäsin myös maukkaasta lounaasta. Kaiken kaikkiaan kokonaisuus oli puutarhaharrastajan mieleen. Jo ulkona näyttävät kukka-asetelmat toivottivat meidät tervetulleiksi. Myös pöydillä oli pienet kukkamaljakot, mikä näytti tosi kivalta.

Kauppakatu 6B Seinäjoki
044–978 4683

RAVINTOLA VERSTAS

Tässä viihtyisässä, vanhan piirimielisairaalan entisessä verstaassa, oli todella herkullinen ja monipuolinen noutopöytä. Nautin salaatista niin paljon, että pääruoat jäivät maistelematta. Totesimme Joukon kanssa, että tänne tulemme ehdottomasti uudestaan.

Seuralantie 25 Seinäjoki

 
RAVINTOLA VARICKO

Tämä ravintola kuluu samaan yritykseen kuin yllä oleva Verstaskin, joten kiinnostaa kokeilla. 

Vaasantie 11 Seinäjoki

 
LAKEUDEN VIHERTAIMISTO

Lakeuden vihertoimiston perennavalikoima on melko laaja. Viherkasveja ja tarvikkeita heillä on myynnissä ympäri vuoden. En ole käynyt heidän uusissa tiloissaan, mutta aion käydä, kun on sopiva hetki. Aikaisemmin ainakin olen ollut tyytyväinen.

Ahteentie 51 Seinäjoki
p. 06 414630