ON ILMOJA PIDELLYT

On ollut kuulemma huono kesä. Ai, minä en ole huomannut. Minulle tämä sateinen ja viileä kesä on ollut ihanteellinen. Ahneuksissani – tai optimistisuudessani – istutin keväällä ihan valtavan määrän puita ja perennoja. Hellekesä olisi ollut suorastaan katastrofi. Miten ikinä olisin selvinnyt kaikkien niiden kastelemisesta?

Minulle ei Suomessa ole huonoja säitä. On vain erilaisia säitä tehdä eri asioita. Pieni kesäsade on ihana. Silloin on mukavaa istuttaa taimia. On raikasta. Tuntuu kesältä. Sateenkaari kaartuu talon ylitse.

Sadepisarat kimaltelevat 'Claire de Lune' -pionin terälehdillä.

Rankkasadekin on kiva. Kasvit saavat vettä. Ehtii käydä laittamassa pyykit koneeseen. Niitähän ei voi poutasäällä pestä. Ei ehdi. Siis ei malta mennä sisälle kun on tuo ruusu juuri ihanasti odottamassa istutusta. Miltähän muurin edusta sitten näyttää kun ruusut ovat nätisti paikoillaan, kurjenpolvet siinä edessä ja kate siististi niiden ympärillä…

Pidän erityisesti siitä kun sade ropisee kirkkaalta taivaalta.

Pilvipoudalla voi tehdä mitä vain. Ei ole Eteläreunallakaan tukalaa. Silloin on vain se huono puoli, että selkä tulee kipeäksi. Tulee huhkittua liikaa kun ei malta lopettaa. Ei tietenkään kun voi tehdä mansikkamaan valmiiksi. Onhan se sitten ensi kesänä ihana saada herkkuja omasta maasta. Voi kääntää terassin edustan kasvualustan, tukea ruusun, kitkeä vähän...

Kyläkurjenpolvet, isokonnatatar ja minä pidämme puolivarjosta.

Raekuurossa on eksotiikkaa. Nyt äkkiä hakemaan kamera! Pitää saada kuva kun heinäkuussa sataa rakeita.

Aurinkoinen sää on upea, jos ei ole liian kuuma. Lapset kirmailevat ulkona ja minä kannan kiviä. Saa tuonkin polun pätkän kuntoon. Olen siitä jo ehtinyt haaveilla. Lapiomies innostuu auttamaan. Saadaan valmisteltua kuopat tarhakurtturuusuille ja asennettua juurimatto tien reunaan. Mies rakentaa tallia. On onnellinen kun lämpötila alkaa nousta. Tuntuu kuulemma kesältä kun tulee hiki.

Hellepäivinä kyykin varjossa. Mukava kun tulee kerrankin kitkettyä joku alue oikein kunnolla. Kun aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta, maltan tehdä sisähommiakin. Tuntuu kivalta kun vihdoin saa huushollia kuntoon. Se onkin välillä aika retuperällä, sillä en vain malta jäädä laskostelemaan pyykkejä kun yhtä hyvin voin leikata Muotopuutarhan koivuangervoaidan ojennukseen.

Istutukset saavat vielä odottaa.

Helteellä nautin lasten ja mieheni riemusta. Tuli kuulemma vihdoinkin kesä - ainakin yhdeksi päiväksi. He lähtevät uimaan. Ihanaa kun Jouko vie lapset rannalle. Muistavat sen ehkä vielä aikuisenakin. Itse ajelen helteellä mieluummin kauppakeskukseen tai puutarhoille. Mansikkakangas, kukkasidontanauha ja sokeritoppakuusi ovatkin ehtineet jo odotella ostoslistalla.

Jos helteet jatkuvat viikkoja, tarvitaan asennetta. Helle tekee minut väsyneeksi. Toisinaan olo on suorastaan tukala. Mieli kaipaa puutarhahommiin, mutta keho ei kestä. Silloin herään aamun valjetessa ja hiivin puutarhaan talon vielä nukkuessa. On ihanan hiljaista ja rauhallista. Ehdin puuhailla hyvän aikaa ennen kuin tulee taas liian kuuma ja palaan sisälle. Otan pienet torkut, niin jaksan taas huomisaamuna nousta auringon kanssa yhtä aikaa. Onneksi illaksi viilenee sen verran, että ehtii taas hetken työntelemään kottikärryjä. 

Tänään on se hellepäivä. Vietän siestaa sisällä ja toivotan suosiollisia säitä itse kullekin!

Sydämellisesti tervetuloa blogini lukijoiksi Tauvonpaikan Kaisu, Pieni Lintukoto -blogin Kaaru ja Eeva Kylmänen! Toivottavasti saatte iloa jutuistani ja kuvistani.

ONNI

Nippa nappa ehdin aamupalan syömään kun jo kipitin ulkovarastoon kainalossani taimipotteja, siemenpusseja, kukkaruukkuja. Into ja Tarmo harppoivat sinne jo edellä.

Oli kylmää, tuuli navakasti ja sataa tihuutti, mutta Onni oli jo ovella vastassa hymyilevänä ja valoisana. Niin me sitten ahersimme uudessa varastossa, jonka rakas mieheni oli juuri saanut valmiiksi. Sinne sujahtivat suojahuput nätisti laskosteltuina koreihin, istutuslapiot ja sekatöörit puulaatikkoon, lannoitteet purkkeihinsa…

– Vähänkö nättii, 12-vuotias poikani totesi katsellessaan varastoa. Oli onnellinen kun lupasin, että hän saa nukkua siellä. Hän kysyi pidänkö varaston järjestämisestä. Kuka tällaisesta ei nauttisi? Jos on kolme vuotta unelmoinut varastosta - ihan millaisesta tahansa - ja sitten saa tällaisen, niin olisihan se suorastaan outoa, jos vain kylmän viileästi nostelisi tavaroita hyllyyn. Jos minkä tahansa lautahökkelin sijaan saa puolilämpimän lukaalin ikkunoineen, laattoineen kaikkineen, niin, niin… Miten sen edes osaisi ilmaista?

Seinän takaa kuului suhinaa. Mies siellä pakkeloi ja hioi uuden verstaan seiniä. Poikkesi välillä varaston puolella hakemassa motivaatiota pölyiseen ja ikävään hommaansa. – Kukko-kiekuu-uu, kuului toisen seinän takaa. Viuhti rouvineen oli pitämässä sadetta sisällä.

Aikamoinen tiimi meitä siellä lopulta oli: Into, Tarmo, Onni, Ilona ja minä. Kannoin suu messingillä kodinhoitohuoneen komerosta vermikuliittipusseja, koristekiviä, kankaita, minikasvihuoneita ja vaikka mitä. Komeron hyllyt tyhjenivät. Vihdoinkin. Tätäkin olin odottanut. Järjestin komeron saman tien. Nyt kengät ovat järjestyksessä kuin Ikean mainoksessa konsanaan.

Mietin tuota järjestyksessä olevien kenkien ja onnen määrän suhdetta toisiinsa. Laskeskelin.  Jos yksi kenkäpari vie pyöreästi 20 cm ja ihmisellä on vähintään yhdet parit talvi- ja kesäkenkiä, kumisaappaat, sandaalit, lenkkarit, juhlakengät ja ehkä vielä sisäpeli-, ratsastus- tai puutarhakengät, niin hyllymetreinä se tarkoittaa ihan minimissään 1,4 metriä per henkilö. Usein niitä kenkiä on vielä enemmän. Mitäs se tekeekään kahdeksan hengen perheessä? Voitte siis vain arvailla sen nautinnon määrää kun sain tuon kenkämäärän nätisti ojennukseen.

Kannoin autokatoksessa ajelehtineita puutarhatarvikkeita varastoon. Pesin kaikki ruukut, jotka olivat kevään tohinoissa jääneet odottamaan oikeaa hetkeä. Tunsin itseni fiksuksi.

Illalla tuuli tyyntyi ja sadekin lakkasi. Kiersin valokuvaamassa uudet tulokkaat. Siinä samalla ihmettelin kuinka akileijat kukkivat aina vain. En aiemmin ole ymmärtänyt miksi akileijoista niin kovasti vouhotetaan. Nyt aion vouhottaa niistä itsekin. Tähän asti minulla on kukkinut vain yksi ujo japaninakileija. Se on kukkinut niin vaatimattomasti, etten aina ole edes huomannut sen kukkivan. Kukkiessaan se on katsonut alaspäin ja minun on täytynyt nostaa sitä nähdäkseni sen kasvot. Mutta nyt minulla on akileijoja, jotka ovat aivan toista maata.

Kuningatarainesta. Akileija 'Silver Queen'

Hämmästelin noita viime kesänä istuttamiani ’Silver Queen’ –jaloakileijoja. Ne puhkesivat kukkaan jo varhain kesäkuussa eivätkä ne vieläkään väsy kukkimaan. Ja voi hyvä ihme, miten kauniita ne ovatkaan!  Niiden seuraksi on saatava vielä sinisiä, yhtä korkeita ja näyttäviä.

Huokailin kaiken uuden äärellä – kissankelloja, malvoja, tädykkeitä, kiiltoleimuja, lupiineja, iiriksiä, kärhöjä… Vilkaisin ympärilleni. Onni se siellä näkyi hiippailevan aivan minun kannoillani.

Tervetuloa, Birgitta Koivisto, blogini lukijaksi! Olen niin iloinen siitä. Toivottavasti sinäkin  saat iloa blogistani.

MITÄ KUULUU?

- Mitä kanalaan kuuluu?
- Kiitos kysymästä, ei mitään erityistä. Siis hyvää, oikein hyvää kuuluu, kun eletään taas ihan tavallista arkea.

Tiuhti ja Fiona tepastelevat pusikon suojisssa.

Haudontavillitys on ohi. Ei tarvitse enää kiistellä siitä parhaimmasta haudontapesästä - siitä, joka näytti aivan samalta kuin ne kolme muuta vapaata pesää ja jossa heinät olivat aivan yhtä pehmeitä kuin niissä kolmessa muussa pesässä. Toki meillä vieläkin haudotaan, mutta ei ihan niin vimmatusti. Eikä pesästä enää kiistellä. Haudontavillityksestä voit lukea täältä.

Ulkonaliikkumiskielto on loppunut. Eviran määräyksestä kanat pysyivät visusti sisätiloissa kesäkuun alkuun asti. Onneksi säät olivat suosiolliset. Oli nimittäin niin kylmää ja tuulista, etteivät kanat olisi edes halunneet ulos.

Haukkoja ei ole liikuskellut näillä nurkilla. Sekin on hyvä. Yksi pöllö istuskeli kuusen oksalla eikä ollut millänsäkään innokkaista valokuvaajista. Ei onneksi ollut kiinnostunut kanoistakaan.

Sekä herra että hänen rouvasensa ovat pysyneet terveinä. Terveitä ovat onneksi olleet tipuista asti.

Munia tulee runsain määrin, tarkemmin sanottuna noin kolme päivässä. Se on hyvä, sillä haudontavimman aikaan kukaan ei muninut. Tuolla määrällä meidän perhe saa keitetyt kananmunat leivilleen pari kertaa viikossa.

Meidän kanojen munat ovat pieniä, vain noin puolet kaupan normaalikokoisista. Herkullisia ovat - ja varmasti lähiruokaa.

Herkkuja riittää. Vesimelonin kuoret nokitaan tarkasti ja niitä suorastaan odotetaan. Kun tytär ottaa lapion esiin, kanoille tulee hoppu. Matoja on luvassa. Tiuhti on lauman hännänhuippu, vähän syrjitty. Kuitenkin se saa parhaimmat madot, sillä se on kanoista nopein. Sillä on tekniikka hallussa: heti kun mato pilkistää maasta, se ryntää kauempaa paikalle ja äkkiä mato nokassa karkuun. Vanhemmat kanat saavat jäädä nuolemaan nokkiaan.  Ihan oikein niille röyhkimyksille. Mitä syrjivät nuorimmaista ja vähän erinäköistä. Milli tosin ei ole röyhkimys. Se ei koskaan syrji Tiuhtia. Milli on arvojärjestyksen toiseksi alin. Tietää millaista on olla se hännänhuippu.

Vesiheinä on kanojen herkkua. Sitäkin riittää, sillä se tykkää kasvaa meillä. Jos joku paikka on katetta vailla, ilmaantuu vesiheinä sinne ihan varmasti. Vesiheinästä saavat hyvät annokset C-vitamiinia ja kivennäisaineita.

Viuhti ei syrji ketään. Se on kaikille aivan yhtä kohtelias. Viuhti huolehtii kanasistaan edelleen kuin herrasmies. Mieheni kehottikin minua kirjoittamaan kukosta blogiin vinkiksi miehille. Kelpaa kuulemma esimerkiksi. Viuhtin tarinan Raasusta ritariksi voit lukea täältä.

Tiuhti ja Viuhti

Aurinkokylvyt ovat tänä kesänä jääneet vähiin, mutta saavat sentään olla ulkona. Villivatukon seassa on kaikista mukavinta. Odottakaapa vain, kanaset, kun vadelmat kypsyvät. Lisää herkkuja on luvassa.

Säilytän kananmunia huoneenlämmössä. Ne säilyvät oikein hyvin kun lämpötilat eivät suuresti vaihtele. Joka maanantai alan kerätä munia astiaan, jossa on pienellä pyykkipojalla kiinnitettävä kyltti "Uudet leivontaan". Uusimmat munat sopivat leivontaan mainiosti. Viikon tai parin viikon ikäiset tosin vaahtoutuvat parhaiten. Keitettäväksi sopivat mieluummin vähän vanhemmat munat. Pysyn selvillä munien iästä noin viikon tarkkuudella kun siirrän kulhojen kylttejä aina sitä mukaa kun viikkoja kuluu. Ei tarvitse pelätä saavansa pilaantuneita munia.

Myy tietää arvonsa kanalauman ykkösenä.

Onnellista kesän jatkoa! Kot-kot...