PUUTARHAHULLU JA PERHE

– Mua hävettää kun meillä on mattoja puutarhassa, tyttäreni sanoi. – Mattoja! Ei kenenkään kaverin kotona oo, hän jatkoi.

Alkuaikoina käytin mattoja muun muassa polkujen peittoina ehkäisemään rikkojen kasvua ennen polkuhaarikoiden istutusta.

Olen onnellinen kun löysin maanantaina kirpputorilta neljä pitkää mattoa puoli-ilmaiseksi. Olin pitkään ehtinyt haaveilemaan niistä. Tarvitsen ne muurille ruusujen ympärille. Tyttäreni onneksi peitän matot hakkeella. Ei tarvitse lapsen hävetä noloa äitiä.

Ruusu 'New Dawn'

Lasteni mielestä oikeat äidit ovat juuri sellaisia,

jotka tekevät puutarhahommia.

Kysyin kerran lapsiltani, olenko heidän mielestään liikaa puutarhassa. Vastaus oli ehdoton ei. Lasteni mielestä oikeat äidit ovat juuri sellaisia, jotka tekevät puutarhahommia. Helpotuksen huokaus! Olin pelännyt, että oikeat äidit leipovat lapsilleen pullaa ja sämpylöitä ja tietenkin pitsaa. Sitä nimittäin tämä äiti ei tee. Olen läänin laiskin leipoja.

Nuorimmaisen mielestä äitien kuuluukin olla puutarhassa. Kaikkien hänen kavereidensa äideillä on puutarha. Sepä hienoa!

Jokaisella lapsistamme on hieman erilainen suhde puutarhaamme ja pihapiiriimme. Esikoiselle puutarha on auringonottopaikka. Hän toivoisi itselleenkin aikanaan puutarhan – ja puutarhurin sitä hoitamaan. Vanhimmalle pojalle puutarha on sivuseikka. Pääasia on, että pihalla voi kunnostaa mopoja.

'Somerset Seedless' on makea rypäle – parempi kuin mikään kaupan rypälestä.

Toiseksi vanhin poika nauttii puutarhan antimista: marjoista ja hedelmistä. On myös hienoa tehdä pikkuveljen kanssa seikkailuratoja ympäri puutarhaa ja pihapiiriä. Minulla ei ole mitään niitä vastaan, sillä ratoja kuljetaan puissa kiipeillen sekä kiveltä toiselle hyppien. Äidin perennoja ei tärvellä.

Nuoremmalle tyttärelle puutarha on yhtä kuin nurmikko, vaikkakin se saisi olla tasainen eikä kalteva ja paljon isompi. Silloin siinä olisi helpompi voimistella. Kuvausympäristönä puutarha on kiva.

Kuopus on perinyt eniten puutarhageenejä. Hän huomaa monet kukkaan puhjenneet kasvit ja hän on kiinnostunut puutarhajutuistani. Toisinaan hän kiertelee kanssani puutarhassa ja katselemme kasveja yhdessä. Se on ihanaa.

Lupiini on kuopukseni lempikasvi. Kuvassa 'My Castle'.

Lapset pitävät puutarhasta kukin omalla tavallaan, mutta kivointa on, että sen hoitaa äiti – paitsi silloin, jos jostain puutarhapuuhasta saa rahaa.

Hyvä kun puolisoni jaksaa uskoa,

että tästä tulee vielä jotain.

Parhaan palautteen puutarhasta sain Joukolta. Hän huokaili, että häneltä taitaa taju lähteä sitten kun tämä puutarha on ”valmis”. Ei hän kuulemma taida kestää sellaista kauneutta. Eihän täällä minusta vielä oikeasti ole juuri mitään kovin näyttävää, mielikuvissa vasta vain. Hyvä kun puolisoni jaksaa uskoa, että tästä tulee vielä jotain.

Mieheni on auliisti osallistunut puutarhan rakentamiseen. Hän on aina ollut valmis vääntämään kiven jos toisenkin. Perustanut köynnöstuet maahan, kaivanut kivikaivot, tukenut ja suojannut puut, vääntänyt pionituet, asentanut suihkulähteen, rakentanut kastelujärjestelmän ja vaikka mitä. Hän on toteuttanut unelmani toisensa jälkeen. Tänä kesänä hän rakensi kanoille uuden, upean ulkotarhan. Sitä jos mitä voi kutsua rakkaudeksi. Viime syksynä valmistui kasvihuone ja nyt hän puurtaa työkaluvaraston kimpussa.

Tähän tarhaan eivät pedot pääse yli, ali tai läpi. Kuvan ottamisen jälkeen istuttelin vähän vihreää niin tarhan eteen kuin sisäpuolellekin. 

Kotimme ja puutarhamme on meidän yhteinen juttumme, josta nautimme molemmat. Minusta on ihanaa kun mieheni on valmis lähtemään puutarhamatkoille, siirtolapuutarhoille ja kartanoiden puistoihin yhdessä. Hän tietää saavansa onnellista seuraa, sillä sellaisissa paikoissa jos missä olen elementissäni.

Uskollisesti hän kiertelee puutarhamyymälöissä kanssani. Työnjakomme on sellainen, että minä valitsen lajit/lajikkeet ja mies valitsee tanakimmat taimet ja kantaa ne kassalle ja autoon asti.

Miehellä on tiettyjä toiveita puutarhan suhteen, mutta onneksi hän antaa minulle vapaat kädet puutarhan suunnitteluun – kunhan en niin paljon innostu, että joudumme perikatoon. Hän sanoo oppineensa luottamaan.

Mieheni piti kielensä kurissa,

ei sanonut juuta eikä jaata,

vaan alkoi valaa perustuksia.

Esittelin innoissani ideani vanhan huvimajan kehikon uusiokäytöstä köynnöstukena. Mieheni piti kielensä kurissa, ei sanonut juuta eikä jaata, vaan alkoi valaa perustuksia. Köynnöstuen valmistuttua hän oli innoissaan. Tuki oli hänen mielestään loistava. Silloin hän myönsi, että idea oli aluksi tuntunut huonolta, mutta hän luotti minun visiooni. Oli kuulemma ennenkin käynyt niin. Onneksi en tuottanut hänelle pettymystä.

Köynnös puuttuu vielä.

Lainaan vielä katkelman puutarhapäiväkirjastani muutama vuosi sitten:

”Eilen olimme puutarhaostoksilla. Tänään, lauantaina, oli istutuspäivä. Ennen kuin olimme saaneet puun puuta maahan, olimme suunnitelleet jo kymmenen uuden puun ostamista! Mies olisi lähtenyt puutarhalle heti siltä seisomalta, mutta minä toppuuttelin. Alennusmyynti jatkuisi vielä maanantainakin.

Mikä nautinto istuttaa kasveja aamun hiljaisuudessa! Istutin kaivon kannelle ensin pari kiveä, sitten kahta eri mehitähteä ja Lyydian maksaruohoa. Kannesta tuli hienompi kuin olin osannut suunnitellakaan.

Otin aamupalan terassille ja mietin paikan sokeritoppakuuselle. Sille löytyikin loistopaikka. Lehtipuiden välissä sen muoto korostuu ja kuusi on kuin piste i:n päällä. Istutimme puun yhdessä. Minä istutin valkoista maksaruohoa sen juurelle. Voi, miten tyytyväinen olin!

Tekee muuten kahdeksantoista kuoppaa ja kuopan täyttämistä.

Koko päivän puuhailin istutushommissa. Päivän saldo oli siis se, että saimme kaksi puuta maahan, kahdeksan tuijaa jäi vielä odottamaan ja kaiken lisäksi suunnittelimme ostavamme neljä syreeniä, yhden serbiankuusen ja viisi tuijaa. Siis kymmenen uutta puuta. Tekee muuten kahdeksantoista kuoppaa ja kuopan täyttämistä. En ehkä olekaan tämän tontin ainoa puutarhahullu.”

Idean tähän juttuun sain Maatiaiskanasen Elämää – blogin Hilulta vuosi sitten. Hän kirjoitti: ”Hyvää nimipäivää ja etukäteen (ja takakoipeen) onnea 2-vuotiaalle, ihanalle blogillesi! Sinulla on mainio tapa kirjoittaa <3 Olisi kiva lukea, mitä perheesi tykkää puutarhahöyrähtelyistä ;)” Kiitos hyvästä juttuideasta!

Tämä oli tavallaan vastaus myös Sanna P:n kysymykseen. Hän kirjoitti: ”Kiitos kivasta arvonnasta, käsväskylle ois tarvetta tässäkin taloudessa :) Osaavatko lapsesikin hoitaa puutarhaa ja jos, niin mikä on heidän lempipuuhansa puutarhanhoidossa?” Kiitos Sannallekin kivasta kysymyksestä!

RITARINI

Mikä hurmuri – siniset silmät, pitkä ja solakka, puku valittu ihan viimeisen päälle! Myönnän, olen ihastunut. Jaloritarinkannukset ovat paitsi komeita ja jalomielisiä, myös kohteliaita. Eivät ne aggressiivisesti leviä ja suuntaa valloitusretkilleen. Sopuisasti elävät naapureidensa kanssa, jos niille on alun perin annettu tarvitsemansa tilukset. Jaloritarinkannuksen kasvusto on nimittäin melko suuri, 50–60 cm leveä.

Valkoinen 'Pure White' ja kesätaivaansininen 'Summer Skies' säväyttävät yhdessä.

Ritarit ovat tietysti rohkeita. Eivät pelkää ankariakaan talvia eivätkä ole vaatimassa talviturkkeja. Urhoollisesti nousevat joka kevät, jos kasvupaikka on suotuisa: lämmin, multava, ravinteikas ja läpäisevä.

Ritari tarvitsee haarniskansa.

Ritari tarvitsee haarniskansa, muuten sen on vaarana kaatua. Ristikkomallinen perennatuki on oikein hyvä. Jos paikka on tuulensuojaisa, ritari voi pärjätä ilmankin.

Haarniskat jäävät hyvin piiloon runsaan kasvillisuuden suojiin. Jaloritarinkannus 'Galahad' on parhaassa kukassaan.

Näillä nykyajan ritareilla ei ole miekkaa, peistä tai nuijaa, mutta eivät nekään aseettomia ole. Ne ovat myrkyllisiä.

Jos ritarin varustus on kunnossa, se on ryhdikäs ja komea. Jaloritarinkannus pukeutuu parhaimpiinsa pionien kukinnan aikaan kesäkuun puolivälin tienoilla ja jatkaa juhlimistaan kuukauden tai ylikin. Jos kuihtuneet kukinnot leikataan heti pois, saattaa kukinta uusiutua syksyllä.

'Summer Skies'

Ritari ei ujostele juhlan keskipisteenä maljakossakaan. Itse asiassa se on leikkona loistava. Kuivakukkana en ole sitä kokeillut, mutta sopii kuulemma siihenkin erinomaisesti.

Jalosukuisia kun ovat,

he viihtyvät ylhäisten rouvien seurassa.

Ritarit viettävät mielellään aikaansa hyvässä seurassa aurinkoisilla, tuulilta suojatuilla paikoilla. Jalosukuisia kun ovat, he viihtyvät ylhäisten rouvien seurassa ja mikäpä sen hienompaa kuin salskeat ritarit pionien ympäröiminä.

Jaloritarinkannukset vasta aloittelevat kun pionit ovat jo täydessä vauhdissa. Onneksi ne kukkivat hetken myös yhtä aikaa.

Silloin tällöin juhlatarjoilu on paikallaan.

Silloin tällöin juhlatarjoilu on paikallaan: keväällä kalkkia ja kevätlannoitetta ja kesälläkin voisi lannoitetarjoilun järjestää. Juomaa kannattaa tarjoilla tasaisesti.

Ritareillakin on toki heikot kohtansa. Jaloritarinkannuksen sanotaan olevan altis härmälle. Minun ritarini eivät siihen ole sairastuneet, mutta hyvä sekin on tietää. Tasainen juomatarjoilu ilmeisesti ennaltaehkäisee härmää.

Minun ritarini ovat peräisin taimistoilta, mutta jaloritarinkannusta voi lisätä siemenistä tai tyvipistokkaista. Ritarinkannuksia voi jakaa noin joka viides vuosi.

'New Moon' -kullero on hempeää seuraa 'Summer Skies' -jaloritarinkannukselle.

Ritareilla kuin myös ritarinkannuksilla on pitkä historia. Isoritarinkannusta on viljelty lääkekasvina Suomessa jo 1600-luvun alkupuolelta lähtien. Riddarin Cannus löytyy Elias Tillandsin luettelosta, joka on peräisin vuodelta 1683. Pietari Kalm on tiettävästi viljellyt ritarinkannuksia Turun akatemian puutarhassa 1700-luvun lopulla.

Jaloritarinkannusten ensimmäiset risteymät

syntyivät Englannissa 1800-luvulla.

Kiinanritarinkannusta tavataan luonnonvaraisena Etelä-Siperiassa ja Länsi-Kiinassa. Sitä on myös viljelty Euroopassa 1700-luvulta lähtien. Jaloritarinkannusten ensimmäiset risteymät syntyivät Englannissa 1800-luvulla.

Katajakujan puutarhan ritarikuntaan kuuluvat taivaansininen ’Summer Skies’, hieman tummemman sininen ’Blue Bird’, valkoiset 'Galahad' ja ’Pure White’ sekä matala valkoinen, tummasilmäinen ’White Dark Bee’.

Uusin ritarini on 'Blue Bird'. Ah, miten kauniin sininen!

Poukantien puutarhan ritarikunnassa minulla oli myös vaaleanpunainen jaloritarinkannus. Katajakujalla olen ainakin toistaiseksi pitäytynyt sinisissä ja valkoisissa.

Mielestäni jaloritarinkannukset kuuluvat ehdottomasti puutarhani aatelistoon. En enää osaisi kuvitella puutarhaani ilman ritareitani.

P.S. Muut puutarhani aateliset ja rahvaat löydät täältä.

HERRASVÄKI HILPEÄ

Minulla on onni omistaa puutarha, jossa tapaa monenlaista, kiinnostavaa väkeä. On aatelisia ja rahvasta, uranaisia ja perheenäitejä, tähtiä ja taviksia, röyhkimyksiäkin.

Kasvisuhdekoukeroita

ei tästä puutarhasta puutu.

Joidenkin kanssa synkkaa hyvin, toisten kanssa on haasteellisempaa. Se on ainakin varmaa, että kasvisuhdekoukeroita ei tästä puutarhasta puutu.

Lukijani ja rakas siskoni, Leena, kyseli mistä löytäisi jutut puutarhani rouvista ja herroista. Niinpä päätin koota kaikki juttulinkit tähän. Jokaisesta jutusta on lisäksi pieni katkelma. Vihreää otsikkoa klikkaamalla pääset lukemaan jutun kustakin kasvista. Tosin muutaman julkaisen vasta vähän myöhemmin. Tämän jutun löydät sivupalkista. Jutut löytyvät myös tunnisteella ”Herrasväki hilpeä”.


Puutarhan kakara (arovuokko)

”Arovuokko on pieni pellavapää. Lapsellisen iloinen puutarhan pikkuinen. Se nauraa ja saa muutkin nauramaan. Onhan se vähän sellainen kakara – välillä karkailee. Ja nauraa päälle, mutta ei sille henno olla vihainen.” 

Uranainen (iiris)

”Iiris on uranainen, pitkä ja solakka, aina huoliteltu kauneuden ja muodin ammattilainen. Housuasussaan hän kulkee – prässihousut ja korkokengät, yläosan klassinen kuosi huippudesignia, värit ja sävyt valittu prikulleen yhteensopiviksi ja vieläpä korutkin.”

Ystäväni (jalokello)

”Vaikka jalokellon kanssa ei joudukaan hankaluuksiin, pari asiaa kuitenkin on, joista jalokello herkästi ottaa itseensä. Se ei pidä siirtämisestä eikä jakamisesta. Jakamisen aiheuttamasta järkytyksestä jalokello toipuu hitaasti. Ymmärrän. Jalokello rakastaa rauhallista elämää.”

Ritarini (jaloritarinkannus) Hetki vielä, juttu on tulossa.

”Mikä hurmuri – siniset silmät, pitkä ja solakka, puku valittu ihan viimeisen päälle! Myönnän, olen ihastunut. Jaloritarinkannukset ovat paitsi komeita ja jalomielisiä, myös kohteliaita. Eivät ne aggressiivisesti leviä ja suuntaa valloitusretkilleen. Sopuisasti elävät naapureidensa kanssa, jos niille on alun perin annettu tarvitsemansa tilukset.” 

 Naapurin rouva (jättipoimulehti)

”Kun naapurin rouva saapuu paikalle, hän täyttää tilan rehevällä olemuksellaan ja persoonallaan. Aremmat ja hiljaisemmat jäävät kyllä jalkoihin, mutta ei hän silti epäkohtelias halua olla. Hän vain on niin ylitsepursuilevan puhelias ja runsas muodoltaan.”

Urho (kataja)

”Eivät ne montaa sanaa sano. Mielessään miettivät maailman menoa, vakaviakin elämän kysymyksiä. Tipauttavat harkitun sanan harvakseltaan.”

Neito kauneimmillaan (kullero ’New Moon’) Malta hetki, juttua ei ole vielä julkaistu.

”Hän on puhdas ja kaunis, kerta kaikkiaan suloinen. Elämä on edessä ja haaveet ovat toteuttamista varten. Hän ei ajattele tulevaisuuden taakkoja, sairauksia, menetyksiä, ikäviä asioita. Nythän on tämä ihana päivä. Toisten nuorten – tyttöjen ja poikien – kanssa on ihanaa viettää aikaa – kokoontua yhteen kesäpäivinä, hymyillä, jutella, nauraa, nauttia toisten seurasta, haaveilla, olla vain.”

Tehokas tiimi (kuunlilja)

”Kuunliljat ovat uskollisia työntekijöitä. He eivät pidä siitä, että toimipaikkaa mennään noin vain muuttelemaan. Ainakin se on perusteltava hyvin. Sanotaan, että kuunliljat tarvitsevat kasvurauhan. En tiedä, mitä sitten tapahtuu, jos niitä kovin usein menee häiritsemään. Suuttuvat varmaan.”

Maksaako vaivan? (maksaruoho)

”Syksyllä alkaa juhlakausi ja täti kaivaa vaatekomerostaan vähän paremman mekon, sen marjapuuronpunaisen. Ei siinä mitään krumeluureja ole, siisti perusmekko, mutta pukee häntä oikein hyvin. Silloin maksaruoho saa ansaitsemansa kiitoksen. Sitä ihastellaan ja kehutaan.”

Suurperheen äiti (mehitähti)

”En lakkaa ihastelemasta tuota näkyä kun lempeä äiti pitelee kädestä lapsiaan. Hellästi ja turvallisesti. Tietäen, että lapsoset tarvitsevat juuret. He tarvitsevat lempeää huolenpitoa niin kauan kunnes ovat valmiita muuttamaan omilleen. Rakkautta ja huolenpitoa riittää ihan jokaiselle.”

Hieno rouva (pioni ’Madame Calot')

”Pioni ’Madame Calot’ on täydellinen! En tiedä yhtään asiaa, jota vielä voisin pionilta toivoa. Tämä rouva on kasvutavaltaan runsas ja näyttävä, ei mikään seinäruusu. Kaiken hyvän päälle tämä rouva käyttää hienostunutta parfyymiä.”

Katseita keräävä poikamies (päivänhattu ’Green Wizzard’)

”Alun perin tapasin hänet Porissa, Paratiisin taimitarhalla. Tapasin siellä myös pörröistä, vaaleanpunaista mohairvillapaitaa käyttävän syysmaksaruohon nimeltä ’Brillant’. Istutin heidät naapuruksiksi puutarhaani. Ajattelin, että heistä tulisi komea pari. Harvoinpa tuollaiset toisten, hyvää tarkoittavien ulkopuolisten yritykset onnistuvat. Niinhän tässäkin kävi, että 'Brillant' otti ja kuoli heti seuraavana talvena. Loistopäivänhattu jäi yksin.” 

Ihanat naiset (ruusut) Tämä juttu ilmestyy myöhemmin.

Puutarhassani on paljon ihania naisia, nuorempaa ja vanhempaa väkeä. Yksi nuori neito on menossa juhannuksena naimisiin. Tulevat häät ovat nyt kaikkien huulilla: millainen hääpuku mahtaa olla, millaiset juhlat järjestetään, keitä juhliin kutsutaan…

Morsionruusu ’Juhannusmorsian’ ei vielä ole paljastanut pukunsa väriä, mutta huhutaan, että hän aikoo säväyttää hennon vaaleanpunaisessa puvussa. Siitäkin kuiskitaan, että hänellä on hienostunutta parfyymiä.

Röyhkimys (viiruhelpi)

”Siskoni esitteli hänet minulle seitsemän vuotta sitten: Visavuoresta, kuvanveistäjä Emil Wikströmin istuttaman kasvin jälkeläinen. Ihastuin häneen heti ensisilmäyksellä. Ai että, pitkä (80–100 cm) ja komea, päällä vaalea puku hillittyine raitoineen! Small talk hyvin hallussa – kahisee niin ihanasti tuulessa. Voimakas ja hyväkuntoinen. Vieläpä niin maineikas taustakin!”

Toivottavasti viihdyt hilpeän herrasväen seurassa!

NÄMÄ IHASTUTTIVAT JA HÄMMÄSTYTTIVÄT KESÄLLÄ 2019

Ruusu ’Schneewittchen’ eli ’Iceberg’ on ollut reipas ruusu ja olen aina pitänyt sen hienostuneen muotoisista puhtaanvalkoisista kukista. Tänä kesänä sen kukinta oli suorastaan ihmeellinen. Se oli aivan täynnä kukkia ja kukinta kesti pitkään. Kesä oli ruusuille suosiollinen ja sen lisäksi olin panostanut ruusujen lannoittamiseen. Ne todellakin palkitsivat vaivan.

Ruusu ’Schneewittchen’ eli ’Iceberg’ on yllättävän kestävä. En ole koskaan suojannut sitä mitenkään.

Näen Lumikkini työhuoneeni ikkunasta. Innostuin ostamaan toisen samanlaisen kanatarhan kulmalle. Siitä näen sen monta kertaa päivittäin kulkiessani kanoja ruokkimaan. Uusi tulokas oli yhtä ihmeellinen kuin entinen. Kukki valtavasti ja lumosi minut kauneudellaan. En lupaa, etteikö näitä ruusuja tulisi meille vielä lisää.

Tällaiset reippaat ruusut ovat

oikeastaan yhtä helppoja kuin pionit.

Tänä kesänä oikein tajusin, että tällaiset reippaat ruusut ovat oikeastaan yhtä helppoja kuin pionit. Leikkaaminen on hieman hankalampaa ja lannoitetta täytyy muistaa antaa, mutta muuta hoitamista ei sitten olekaan. Kuihtuneet kukat voi nyppäistä ohi kulkiessaan.

’Schneewittchen’ on lähes piikitön ja piikit ovat helppoja väistellä. Kiva lisä sekin kaiken muun hyvän päälle. 

Viiniköynnös ’Somerset Seedless’ ihastutti koko perheen. Luulenpa, että mieheni olisi ollut valmis siltä seisomalta ostamaan lisää taimia kun sai ensimmäiset rypäleet maistiaisiksi. Niiden maku oli todella ihana. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että näin hyviä viinirypäleitä ei myydä kaupoissa.

'Somerset Seedless' on ollut yllättävän kestävä. Kun en ole talvisuojausihminen, en ole edes alussa suojannut sitä.

Olin ostanut köynnöksen, istuttanut sen muurin eteen ja melkeinpä unohtanut sen. Satoa en siitä odottanut, sillä olin kuullut, etteivät kotimaiset viinirypäleet välttämättä olisi maukkaita. Kaiken touhun keskellä en ollut paneutunut köynnöksen leikkaamiseen, vaan olin iloinen sen vihreistä versoista muuria vasten.

Minua nauratti kun huomasin ensimmäiset nuppineulanpään kokoiset raakileet. Lopulta suurimmat olivat hyyvänkokoisen mustaherukan kokoisia :)

Yllätyksekseni köynnös oli tänä kesänä täynnä rypäleterttuja, jotka kypsyttyään maistuivat taivaallisen hyviltä. Rypäleet olivat pieniä kuin punaherukat – kiitos taitamattoman puutarhurin. Nyt aion perehtyä köynnöksen leikkaamiseen.  Jospa rypäleet olisivat jatkossa isompia, mutta toivottavasti yhtä maukkaita.

Kataja oli pieni ja halpa,

ei montaakaan euroa.

Olin ostanut pienen harokataja ’Nanan’ rippijuhlapöydän somistukseksi.  Se sopi hyvin erähenkiseen kattaukseen kartiovalkokuusten seuraan. Kataja oli pieni ja halpa, ei montaakaan euroa. En odottanut siltä mitään, koska eihän noista ulkomaisista havuista koskaan tiedä. Istutin sen rinteeseen terassin kiveyksen ja nurmikon reunustiilien väliseen kolmioon.

Voi olla, että ensi vuonna joudun leikkaamaan harokatajan pisimpiä oksia. 

Nyt pari vuotta myöhemmin huomasin katajan kasvaneen hyvin näyttäväksi. Se oli kietonut syliinsä pläntin kissankäpälää. Ne yhdessä ovat hyvin kauniita. Muista laakakatajista poiketen tämä harokataja on pysynyt hyvin matalana. Pidän tästä todella.

Harokataja 'Nana' ja kissankäpälä

Innostuin keväällä pitkän ja vaikean flunssan toipilasaikana suunnittelemaan kesäkukkien kylvämistä. Suorakylvin muutamia minulle uusia lajeja/lajikkeita, muiden muassa kosmoskukkia, kalpeankeltaisia krasseja ja kesämalvikkeja. Monet niistä ilahduttivat, mutta suurin ilonaiheeni oli Tiibetinkoirankieli. Kylvin sitä isohkolle alueelle tulevan kesäkeittiön polun varteen.

Tiibetinkoirankieli on heleän sininen.

Kukkii lähes koko kesän ajan.

Netissä siitä sanottiin näin: ”Helppohoitoinen ja kiitollinen kasvi, jolla on pienet, kirkkaansiniset tähtimäiset kukat ja pystysuora kasvutapa. Kukkii lähes koko kesän ajan. Koristeellinen kukkapenkin reunakasvi ja sopii myös kukkakimppuihin. Ei ole kovin vaativa kasvupaikan suhteen, viihtyy myös varjossa.”

Kukat ovat pienet kuin lemmikillä, mutta niitä on runsaasti.

Minua ilahduttivat erityisesti kirkkaansininen väri sekä pitkä kukinta. Kun muu puutarha alkoi syksyä kohti kuihtua, Tiibetinkoirankieli loisti hehkeänä. Seuralaiset – vaaleanpunaiset ja valkoiset kesämalvikit – osuivat aivan nappiin. Tätä pitää saada ensi kesäksikin.

Mikä sinua yllätti iloisesti puutarhassa kuluneena kesänä?

MITEN OSTOSLISTAN KÄVI?

Kirjoitin alkukesällä jutun nimeltä Ostoslista. Katsotaanpa, miten suunnitelmilleni kävi.

Pioneiden kanssa olin myöhässä, mutta ruusuja löysin. Kuvassa Karoliinanruusu.

2 timanttituijaa kartiotuijaa 'Holmstrup' ok

6 ’Garden Lace’ -pionia 2 puuuttuu

1 ruusu ’Ritausma’  'Agnes' 'Aicha' ok

1 2 Karoliinanruusu ok

2 kurtturuusu 'Albaa'  yksinkertaista juhannusruusua juhannusruusu 'Plenaa' 1 Nilsinruusu 'Nils' ok

3 jaloritarinkannusta 'Summer Skies' 2 'Blue Bird' ja 1 väärän kokoinen valkoinen 'White dark bee' + 1 'Blue Bird' ok

kirjovuohenputkea ok

suovehka ok

valkoista rauniokilkkaa ok

1 kärhö 'Hagley Hybrid' ok

1 sininen alppikärhö ok

1 valkoinen kylmänkukka ok

vaaleankeltainen Amerikankullero puuttuu

törmäkatkeroa ok

valkoisia varjoliljoja ok

valkoista Julianesikkoa puuttuu

kyläkurjenpolvi ’Laura’ puuttuu

1 pkt luujauhoa ok

Japanin unikko 'Pacino' 
1 palloksi leikattu puksipuu
3 mustaherukka 'Morttia' ok
valkoisia pioneja
vaaleanpunaisia pioneja
aniliininpunaisia pioneja
3 korkeaa jaloritarinkannusta 

Kirjoitin, että tuijia saa mistä vain. Asia muuttui vähän vaikeammaksi kun luin Hongiston taimiston sivuilta, että lajike 'Holmstrup' on tavanomaista timanttituijaa kestävämpi. Ilouutisena luin heidän sivuiltaan: "Ääriolosuhteissa savisessa ja paahteisessa koepenkissämme kestäviksi ulkomaalaisiksi havulajikkeiksi on todettu alla mainitut kasvit. Nämä lajikkeet voi huoletta istuttaa aurinkoon ilman, että niitä tarvitsee talvisuojata." Luettelossa oli mainittu muiden muassa Thuja occidentalis ’Holmstrup’. Sen sijaan timanttituija oli vierestä menehtynyt.

Oli siis parasta valita

mahdollisimman kestävä lajike.

Minun paikkani on tuijalle aika vaativa, sillä betonipystini ovat auringossa enkä aio suojata niitä talvella. Oli siis parasta valita mahdollisimman kestävä lajike.  'Holmstrupia' ei myydäkään joka paikassa, ei ainakaan kotimaisia. Löysin omani Bauhausista. Hollantilaiset saavat kelvata. Hongiston taimistolta olisi saanut suomalaisia, mutta ei nyt ollut sinne päin menoa. Ja oikein arvasin: mieheni ihastui kovasti noihin tuijiin, jotka istutin suuriin betoniastioihin sisääntuloväylän alkuun.

Tuija 'Holmstrup' melkein hukkuu isoköynnöskrassi 'Ice Agen' syleilyyn.

Neljä 'Garden Lace' -pionia sain tilattua Laukaasta taimistolta nimeltä Päivin Puska & Pensas. Taimet tulivat hyväkuntoisina, mutta eivät vielä tänä kesänä kukkineet. Kaksi jäi vielä ostoslistalle. Jospa ensi vuonna ne saisin. Tällaisten vähän harvinaisempien pionien kanssa täytyy olla nopea. Niitä on yleensä varastoissa yllättävän vähän.

En pidä kirkkaankeltaisesta,

mutta tuo vaalea,

voinkeltaiseksi mainittu ruusu kolahti.

'Ritausma'-ruusua en ehtinyt löytää kun mieleni jo muuttui. Törmäsin eräässä kirjassa tarhakurtturuusuun nimeltä 'Agnes'. En pidä kirkkaankeltaisesta, mutta tuo vaalea, voinkeltaiseksi mainittu ruusu kolahti. Sen sanottiin olevan kestävin keltainen tarhakurtturuusu. Tehtävä vaikeutui entisestään, sillä lajiketta ei myydä monessa paikassa. 

Onneksi olimme menossa Helsinkiin ja palatessa oli mahdollisuus käydä Sofianlehdossa. Ostinko 'Agnes' -ruusun? En, vaikka niitä siellä olikin. Taimistoa vastapäätä kasvaa komea puistoruusu 'Aicha'. Se oli juuri parhaassa kukassaan. Täynnä voinkeltaisia ja lähes valkoisia kukkia. Oli varminta ostaa sellainen  keltainen, josta varmasti tykkää. 'Agnes' ei kukkinut vielä ja myyjät sanoivat  sen kukintaa melko kirkkaankeltaiseksi. Puistoruusua puolsi myös kolme viikkoa kestävä kukinta. Nyt olemme 'Aichan' onnelliset omistajat.

Kiitos blogiystävien, en ehtinyt ostaa suunnittelemiani valkoisia kurtturuusuja. Nythän niiden myynti on kielletty. Niiden tilalle suunnittelin hankkivani yksinkertaisia juhannusruusuja. 

Melkein jo uskoin tuota myyjää.

Kyselin eräältä taimistolta yksinkertaista juhannusruusua, mutta myyjä sanoi, ettei sellaista taida olla olemassakaan. Olin sellaisen netistä bongannut, mutta kaikkialla myydään vain puolikerrottua 'Plenaa'. Melkein jo uskoin tuota myyjää. Kuinka ollakaan, törmäsin haaveilemaani yksinkertaiseen juhannusruusuun Riihimäellä Pirilän Kukkatalossa vain huomatakseni, että se kasvaakin vain 50–100 cm korkeaksi. Jouduin siis sittenkin valitsemaan sen puolikerrotun 'Plenan' saadakseni muurille suurin piirtein yhtä korkeat ruusut. Ruusun tarina sai myöhemminn yllättävän käänteen. Kerron siitä vähän jäljempänä. 

Vaikka yksinkertaiset juhannusruusut jäivät saamatta, tyhjin käsin ei tarvinnut Riihimäeltä lähteä. Sain puoleen hintaan minulle jo tutut 'Schneewittchen' -ruusun ja 'Miss Bateman' -kärhön – eivät tosin olleet ostoslistalla. Muuta ei pitänyt ostaa. 

'Schneewittchen' pääsi uudelle alueelle Grönlantiin. Ruusu kukki ahkerasti. Se on ihana! Muistin sitä syyslannoitteella, että se talvehtisi hyvin  ja kukkisi ahkerasti ensi vuonnakin.

Siinä perheonnen huumassa
valitsimme kolme tanakkaa tainta.

Kuljin taimirivistöjen välissä Joukon kanssa käsi kädessä ja muistelimme aikaa, jolloin pieni poikamme valitsi huolella puutarhan laajasta valikoimasta omaksi kasvikseen hopeapoppelin. Nyt poppeli on suuri ja komea puu entisen talomme pihassa. – Tällä kohtaa poppeli oli, sanoin ja astuin muutaman askeleen eteenpäin. Jalkojemme  juuressa kukkivat vaaleanpunaiset pensashanhikit. Siinä perheonnen huumassa valitsimme kolme tanakkaa tainta. Nehän sopivat hyvin kanatarhan eteen, joka on vielä kovin autio. 

Pensashanhikki ''Pink Queen' aloittaa kukintansa vaaleanpunaisena, mutta muuttuu kukinnan edetessä puhtaanvalkoiseksi.

Palataanpa vielä ruusuihin. Minulla oli haaveena saada kestäviä ruusuja muurin päälle: valkoisia, vaaleanpunaisia ja aniliininpunaisia. Valkoisten löytämisessä oli ollut ongelmia, joten valpastuin heti kun näin Oulujoen Taimistolla kymmenien ruusujen rivistössä yksinkertaisen valkokukkaisen Nilsinruusun. Koska kokeus oli sopiva ja vyöhykesuositus I-VI sen enempää pohtimatta valitsimme tanakimman 'Nilsin' mukaamme. Olimme lomamatkallamme ajaneet taimistolle Karoliinanruusun takia. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen ostimme kaksi Karoliinanruusua, yhden itsellemme ja toisen Karoliina-kummitytöllemme.

Olin suunnitellut istuttavani pioniryhmän keskelle kolme ihanan taivaansinistä 'Summer Skies' -jaloritarinkannusta. Barkholtin taimistolla niitä oli vain yksi, joten ajattelin muuttaa suunnitelmaa ja ostaa kaksi vähän tummemman sinistä 'Blue Bird' ja yhden valkoisen. Palveleva myyjä lupasi hakea toivomani valkoisen, korkean ritarinkannuksen varastosta ja pakkasi sen suoraan pahvilaatikkoon auton viereen. Pettymyksekseni huomasin kotona, että hän oli tuonut matalan, 80 cm korkuisen, lajikkeen. Eihän se näy pioneiden takaa. No, virheitä sattuu. Onneksi taimisto ystävällisesti korjasi virheen. Puuttuvan sinisen löysin lopulta Muhokselta Oulujoen taimistolta.

Oulujoen taimisto Muhoksella yllätti monipuolisella valikoimallaan, siistillä yleisilmeellä ja näytepuutarhallaan. Sieltä löysin yhden puuttuvan 'Blue Bird' -jaloritarinkannuksen (kuvassa) sekä haaveilemani valkoisen varjoliljan taimet.

Olisi ollut perheeltä liikaa vaadittu

jäädä parin taimen takia yöksi Raaheen.

Pohjois-Suomesta lomamatkamme suuntautui Seinäjoelle mummolaan. Ajoimme Raahen (ja Särkän perennataimiston) ohi ja mielessä kaihersi suovehka, mutta olisi ollut perheeltä liikaa vaadittu jäädä parin taimen takia yöksi Raaheen kun taimisto ei enää ollut siihen aikaan auki ja sukulaisten mökki odotti meren rannalla Kalajoella. Seuraavana päivänä pääsisin käymään Lakeuden Vihertaimistolla ja saisin ostettua haaveilemani kirjovuohenputken. Netissä sanottiin, että siellä niitä olisi. Emme olleet sitä onnistunut löytämään Muhevaiseltakaan, vaikka se heidän luettelossaan olikin.

Lakeuden Vihertaimistolla erilaisia perennoja oli mahdottoman paljon, mutta ei yhtään kirjovuohenputkea. Joku asiakas oli juuri äsken ostanut kaikki loput. No voi harmi! Heillä oli juurtumaan laitettuja pistokkaita, mutta niitä he eivät suostuneet myymään. Mies ei luovuttanut. Olimme maksamassa lohdutukseksi valittua valkomaksaruohoa ja mies kysyi kolmannelta myyjältä voisimmeko ostaa kirjovuohenputken pistokkaan. Hän suostui ja me ostimme kaksi. Kun oikein huolellisesti niitä hoivailisin, saisin ne syksyllä maahan. Olin onnellinen. En tuolloin arvannut, että törmäisin reippaisiin taimiin melkein meidän naapurissa Avoimet puutarhat -päivänä. Ostimme kolme tainta kympillä – jos vaikka pistokkaiden juurtuminen ei onnistukaan. (P.S. Onnistuihan se, joten vuohenputkia on nyt viisi reipasta  tainta.) 

Kirjovuohenputki

Valkoisen rauniokilkan löysin Barkholtin taimistolta, vaikka heidän luettelossaan oli pelkästään  liloja. Taimi oli hullun kallis, kahdeksan euroa. Onneksi sain jaettua taimen moneen osaan. Samasta paikasta löysin myös valkoisen kylmänkukan ja sinisen alppikärhön.

Kärhö 'Hagley Hybrid' löytyi vaivatta Hankkijalta Pirkkalasta ja törmäkatkeron ostin Muhevaiselta Espoosta.

Entäs sitten suovehka, josta haaveilin koko kesän ja kysyin kaikkialta, jossa kävimme? Juuri ennen koulun alkua oli taas perinteinen kasvion teon aika. Äitiähän siinä hommassa taas tarvittiin. Selasimme poikani ottamia kuvia ja kas, siellä oli suovehka kuvattuna "meidän" rannassa! Siis tuossa parin sadan metrin päässä. Miten en sitä ollut hoksannut? No, nyt minulla on pari juurakkoa istutettuna. Toivottavasti maa on riittävän kostea niille.

Suovehka

Luujauhopaketin toi mieheni. Selitin hänelle kotona, että paketti löytyisi puutarhaosastolta. Mies kysyi apua myyjältä, jolla ei ollut aavistustakaan mitä luujauho edes on. Jonkin ajan kuluttua löytyi lupaaavan näköinen paketti, jossa luki "Luujaho". – Tämän kai se täytyy olla, he totesivat, mutta myyjä ajatteli tarkistaa vielä hyllyn reunasta mitä siinä tuotteesta kerrotaan. Myyjä repesi nauramaan kun lapussa luki "Luujuaho". 

Niinhän tässä kävi, kuten joku lukijoistani arvasikin, että kun ostoslistani toisesta päästä lyhenee, niin se toisesta päästä pitenee. Listalle ehti tulla blogiystäväni vinkistä Japanin unikko 'Pacino' sekä palloksi leikattu puksipuu. Olen saanut talvetettua kartion muotoisen puksipuun  varastossa ja keksin, että pallo sopisi kartion seuraan paremmin kuin hyvin.

Uuteen kanatarhaan piti ostaa kolme mustaherukkaa. 'Mortti' -lajiketta kehuttiin netissä erittäin kestäväksi ja pystyoksaiseksi. Ehkäpä sellainen voimakas lajike kestäisi kanojen riepottelun. Ne sentään löytyivät helposti. Kanat ihastuivat niihin oitis.

Kanatarhan edustalle tuli suunniteltua uusi pionipenkki: kahdeksan pionia ja kolme jaloritarinkannusta. Pionit aion toivoa joululahjaksi. Lahjakortti pionikauppaan lämmittää varmasti mieltä talven keskellä.

Ensi keväänä jatkan tästä:

2 ’Garden Lace’ -pionia

vaaleankeltainen Amerikankullero

valkoista Julianesikkoa 

kyläkurjenpolvi ’Laura’ 

Japanin unikko 'Pacino' 

1 palloksi leikattu 

valkoisia pioneja

vaaleanpunaisia pioneja

aniliininpunaisia pioneja

3 korkeaa jaloritarinkannusta 

Kunhan uudet kuvastot ilmaantuvat nettisivuille, pääsen taas suunnittelemaan uusien pionipenkkien lajikkeita. Pitkään täytyy vain malttaa odottaa. Kuvassa pioni 'Do Tell'.

Lämpimästi tervetuloa, Ulla Luomansuu, blogini lukijaksi! Toivottavasti viihdyt.

YHTÄLÖN RATKAISU

Keväällä kirjoitin jutun nimellä Lisää läksyjä. Pyysin apuanne vaikean yhtälön ratkaisemiseen. Suuriin betonipysteihin aurinkoiselle paikalle piti saada istutukset, jotka olisivat runsaita ja näyttäviä ja kuitenkin halpoja ja helppoja laiskan kylväjän toteutettaviksi. Sain Teiltä valtavan paljon ihania ideoita, joista riittää vuosiksi eteenpäin. Kiitos niistä vielä kerran! 

 

Tiesin myös, että mieheni ihastuisi niihin – niin kuin ihastuikin. 

Nyt näette millaiset istutuksista lopulta tuli. Emmin pitkään tuijien istuttamista aurinkoiselle paikalle. Kun sitten luin Hongiston taimiston sivuilta, että heillä kokeilussa olleet ’Holmstrup’ -tuijat ovat menestyneet suojaamattomina haasteellisissa oloissa savipellolla, päätin kokeilla tuijia. Ne olisivat kauniita läpi vuoden. Tiesin myös, että mieheni ihastuisi niihin – niin kuin ihastuikin. 

Isoköynnöskrassi 'Ice Age'

Tuijien ympärille valitsin kalpeankeltaisen ’Ice Age’ -isoköynnöskrassin. Tuo vaalea keltainen oli tänä vuonna lempivärini puutarhassa. Innostuin kun Hirnakka kirjoitti: ”Krassihan kasvaa pyytämättäkin, halpa ja helppo.” Krassi sai toimittaa sekä puolikorkean että riippuvan kasvin virkaa ja niin hyvin se virkansa toimittikin, ettei pysteihin muuta olisi mahtunutkaan. 

Ehdin jo luulla, ettei niistä tulisi yhtään mitään.

Tumpelo kun olin, krassit kasvoivat aluksi hitaasti. Ehdin jo luulla, ettei niistä tulisi yhtään mitään. Tulipa kuitenkin. Loppukesällä ne ryöppysivät juuri niin runsaina kukkapilvinä kuin olin haaveillutkin. 

Ensi keväänä istutan jotakin muuta tuijien seuraksi. Meillä on kesän alussa rippijuhlat, niin on kiva laittaa jotakin jo kukkivaa. Saapa nähdä, millaiseen yhtälön ratkaisuun silloin päädyn. Onneksi tämän yhtälön voi ratkaista monella tapaa oikein.

VÄRIKÄS PUUTARHURI

Olette varmaankin kuulleet ihmisten persoonallisuuksien jaottelusta eri väreihin – punainen, sininen, keltainen ja vihreä – käyttäytymismallien mukaan. Moni on varmaan lukenutkin Thomas Eriksonin kirjan Idiootit ympärilläni Kuinka ymmärtää muita ja itseään. Ellet ole, suosittelen lämpimästi lukemaan.

Katsotaanpa, miten värit vaikuttavat Katajakujan puutarhassa.

– Ei muuta kuin asiat rullaamaan,

se sanoi, mitäpä sitä suotta vatvomaan.

Jo ennen kuin talossa oli perustuksiakaan, oli keltainen, luova ja innostuva puoleni vauhdissa. Se maalaili huikeita suunnitelmia koko talon ympäröivästä rehevästä puutarhasta. Kukkarunsautta. Suihkulähteitä. Kivipolkuja. Topiariaa. Metalliportteja. Kesäkeittiö. Potager. Pioneita, unikoita… Punainen puoleni, nopea ja rohkea päättäjä, oli heti juonessa mukana. – Ei muuta kuin asiat rullaamaan, se sanoi, mitäpä sitä suotta vatvomaan. Ja niin minä kääräisin hihani ja rupesin töihin. Sininen puoleni, järjestelmällinen ja suunnitelmallinen, tuli mielellään mukaan, sillä sekään ei työtä pelkää. Innoissaan se rupesi laatimaan suunnitelmia paperille ja tietokoneelle. 

Keltainen puoleni näki tässä pelkkiä hienoja mahdollisuuksia. 

Jarrua ei ollut.

Jarrua ei ollut, sillä minussa ei ole vihreää, tutussa ja turvallisessa pitäytyvää, mukavuudenhaluista puolta. Jos olisin vihreä, olisin todennäköisesti kaadattanut puut talon ympäriltä, ajattanut kivet pois, tasannut maan ja kylvänyt nurmikon. Olisin sitten istuttanut muutaman tuijan, ehkä vähän norjanangervoa ja vuorenkilpeä. Ehkäpä vähän muutakin, mutta ei yhtään liikaa. Tyytyväisenä leikkaisin nurmikon kaksi kertaa viikossa ja nauttisin valmiista puutarhasta. 

Ei vaan tullut mieleen

tuollaiset pikku yksityiskohdat.

Kysyikö kukaan, miten tuo kaikki ihanuus tehdään? Kuka kaivaa kuopat? Kuka kitkee? Kuka perustaa maahan kaikki ne ihanat kaariportit, kesäkeittiöt sun muut? Kuka kantaa kasteluvedet? Ei kysynyt. Ei vaan tullut mieleen tuollaiset pikku yksityiskohdat. Tai jos tulikin etäisesti mieleen, ajattelin niiden hoituvan sitten ajallaan. Niin kuin hoituivatkin. 

Keltainen ja punainen puoleni rakastivat puutarhamyymälöitä. Ne näkivät hyviä tilaisuuksia kaikkialla. Uuteen, isoon puutarhaan tarvittiin valtavasti kasveja. Auto täyttyi kerta toisensa jälkeen. 

Tämän kesän puutarhaostokset olivat huomattavasti maltillisempia kuin alussa.

Sinisellä puolellani oli perässä pysymistä kun sen piti listata kaikki ostamani kasvit, ostopaikat ja tarinat. Sen piti kirjoittaa muistiinpanot, järjestää valokuvat ja tiedostot. Se yritti hankkia tietoa lajikkeista, kasvatusohjeista ja työvaiheista. Joskus, varsinkin talvisin, se piirteli istutussuunnitelmia ja kirjoitti ostoslistoja.

Huvittavinta tässä oli se, että keltainen ja punainen puoleni vähät välittivät sinisen listoista. Kun menin taimistolle otin listan mukaan, mutta en aina muistanut katsoa sitä. Tai jos katsoinkin, saatoin silti innostua aivan jostakin muusta. Keltainen puoleni teki uudet suunnitelmat lennossa, siinä hyllyjen välissä. Punainen puoleni puolestaan ratkaisi asian nopeasti ennen kuin sininen puoleni ehti väliin. Eipä silti, sininen puoleni ei koskaan pahastunut siitä, ettei sen laatimaa listaa huomioitu tai huomioitiin vain osittain. Se oli saanut suunnitella ja laatia listan ja oli siksi tyytyväinen. 

Sininen puoleni rakastaa siisteyttä ja järjestystä. Siksi työvälineet ovat aina hyvässä järjestyksessä. 

Punainen puoleni innoissaan istutti ensin

ja katsoi ohjeista vasta jälkikäteen,

miten homma olisi pitänyt hoitaa.

Sininen puoleni ei pahastunut siitäkään, vaikka punainen puoleni innoissaan istutti ensin ja katsoi ohjeista vasta jälkikäteen, miten homma olisi pitänyt hoitaa. Sininen puoleni oli ottanut asioista selvää ja tehnyt muistiinpanot, mutta punainen oli nopeampi. Mutta ei hätää: vaikka en aina tehnytkään asioita oikeaoppisesti, keltainen optimistinen puoleni kannusti, että hyvä siitä silti tulee. Eteenpäin vain.

Aina eteenpäin.

Sininen kirjasi istutukset päiväkirjaan

ja oli tyytyväinen, vaikka juuri mikään

ei mennytkään suunnitelman mukaan.

Pikkuhiljaa lajikevalikoima kasvoi ja kasvit alkoivat runsastua niin, että niitä pääsi jakamaan. Keltainen heitti idean ja sininen alkoi sitä tarkemmin suunnitella. Innostunut punainen pisti töpinäksi ja aloitti toteutuksen suunnitelman mukaan tai jos ei nyt ihan suunnitelman mukaan, niin ainakin jotenkin sinne päin. Kun jakopaloja jäi, ne tökättiin jonnekin. Valkoisesta penkistä tuli jotakin ihan muuta kuin valkoinen ja haasteelliset aukkopaikat saivat kasvit lennossa. Sininen kirjasi istutukset päiväkirjaan ja oli tyytyväinen, vaikka juuri mikään ei mennytkään suunnitelman mukaan.

Yhden asian tiesivät kuitenkin kaikki: pionipenkki pitää suunnitella ja toteuttaa niin, ettei sitä enää muutella, sillä pionit haluavat kasvurauhan. Kerrankin sinisen laatimia suunnitelmia kunnioitettiin – ja kunnioitetaan edelleen.

Pionipenkin perustaminen on sen verran kallis, että sen suunnittelen aina huolellisesti ja teen vain tarkkaan harkittuja muutoksia. 

Entä sitten puna-kelta-sininen bloggaajana? Keltainen puoleni hassuttelee ja tuottaa uusia juttuideoita niin vinhaa vauhtia, että energinen punainen puolenikaan ei ehdi mukaan – saatikka kömpelöt käteni. Asiaa havainnollistaa se, että luonnokset-kansiossa on 51 valmista tai melkein valmista juttua, jotka odottavat julkaisemistaan. Sitten on vielä lukuisa määrä pelkkiä juttuideoita ja keskeneräisiä kirjoitelmia. Punainen puoleni työskentelee päämäärätietoisesti vaivojaan säästämättä. Sininen hioo lauserakenteet, hienosäätää kuvat ja pitää huolen siitä, että kasvien nimet ovat oikein.

Kuva on toukokuun alkupuolelta.

Tällä väriyhdistelmällä ei ole edes teoreettista mahdollisuutta

saada puutarhaa valmiiksi, vaikka jonain ohikiittävänä hetkenä

erehdyn sellaisestakin haaveilemaan.

Tällä väriyhdistelmällä ei ole edes teoreettista mahdollisuutta saada puutarhaa valmiiksi, vaikka jonain ohikiittävänä hetkenä erehdyn sellaisestakin haaveilemaan. Uutta janoava ja rutiineja kaihtava keltainen puoleni keksii aina jonkun uuden idean, jonka työtä pelkäämätön punainen puoleni polkaisee käyntiin. Ja niin sitä taas mennään. Ja kuten sanottu, jarrua ei ole. Sinisellä puolellani ei ole mitään sitä vastaan. Sehän merkitsee parempaa laatua ja ihania uusia suunnitelmia ja muistiinpanoja.