sunnuntai 10. heinäkuuta 2022

ANNETAAN TAIMIA

Ensin minä haaveilin, että puutarhassa kasvaisi edes jotakin. Istutin, odotin taimien runsastuvan, että pääsisin niitä jakamaan. Ja ne runsastuivatkin. Kului viisi tai melkein kymmenen vuotta. Nyt puutarha alkaa muistuttaa viidakkoa. Melkein kaikkea tuntuu olevan liikaa.

 
Saat mitä toivot, mutta et aina silloin kun sitä toivot.

Useita perennoja täytyy jakaa, jolloin jakotaimia tulee runsaasti. Tässä saa huomata taas sen tosiasian, että saat mitä toivot, mutta et aina silloin kun sitä toivot. Lapsena olisi halunnut syödä koko kakkutaikinan, mutta nyt kun sen saisi syödä, niin ei haluakaan. Nyt minulla olisi niitä haaveilemiani jakotaimia, mutta niille ei ole käyttöä. Koska en voi laajentaa enää puutarhaa suuremmaksi, haluaisin taimille uuden kodin.

Ei hän nyt ihan koko puutarhaa taikonut, mutta sain häneltä peräkärryllisen taimia. Pääsin niillä hyvään alkuun.

Olisin mielelläni Rouva Ruusupuu, sellainen hyvä haltijatar, joka taikoo kauniita puutarhoja. Minulla oli onni tavata sellainen. Ei hän nyt ihan koko puutarhaa taikonut, mutta sain häneltä peräkärryllisen taimia. Pääsin niillä hyvään alkuun. Nyt mielelläni laittaisin hyvän kiertämään.


 Muuta korvausta en perennoista tarvitse, ainoastaan hieman puhdasta multaa pois kaivetun perennan jättämän kolon täyttämiseen. 

Kunhan säät sallivat taas perennojen jakamisen, niitä voisit puutarhastamme (Vesilahdella) käydä kaivamassa. Muuta korvausta en perennoista tarvitse, ainoastaan hieman puhdasta multaa pois kaivetun perennan jättämän kolon täyttämiseen. Siruetanoita tai lehtokotiloita meillä ei ole, mutta rikkaruohojen siemeniä varmasti taimien mukana kulkeutuu. Meillä ei kuitenkaan ole mitään erityisen pahoja rikkakasveja, ei esimerkiksi vuohenputki- tai elämänlankaongelmaa. Siksi ainoa vaatimukseni olisikin, että täyttäisit kolot puhtaalla pussimullalla, jotta niitä ei meille muualta kantautuisikaan.

Näitä meillä ainakin on annettavaksi:

  • päivänliljat, 2 erilaista
  • hopeatoppo  
  • tarha-alpi
  • viiruhelpi
  • grönlanninhanhikki 'NUUK'
  • peittokurjenpolvi
  • kiiltoheisi ’Jenkki’
  • sitruunatimjami
  • jättipoimulehti
  • myskimalva
  • akileijoja, tummanlila 'Black Barlow' ja kerrottu valkoinen sekä suurikukkainen valkoinen 'Silver Queen'
  • sinilatva, valkoinen
  • kaukasianmaksaruoho
  • rönsyakankaali
  • kyläkurjenpolvi, lila
  • iiriksiä, liloja, iso valkoinen ’Immortality’, vaaleansiniset ’Blauw’ ja ’Blue King’, vaaleanlilat ’Pink Parfait’ ja 'Kita-No-Seiza’ , tummanlila ’Concord Crush'
  • kevätkaihonkukka
  • syysleimuja erilaisia
  • verikurjenpolvi, 'Max Frei' ja valkoinen 'Album'
  • sitruunamelissa
  • ruusumalva
  • jalopähkamö
  • lipstikka  
  • maahumala
  • ohotanmaruna
  • rantatädyke
Muutamat näistä ovat sellaisia, jotka kannattaa istuttaa vain rajatulle alueelle.


Tässä vielä tiivistetysti:
  • Jos haluat jakotaimia, laita minulle viestiä numeroon 040-738 6410.
  • Sovitaan joku aika (ma-la), jolloin voit tulla kaivamaan taimet. Älä ota omia työkaluja mukaan, vaan käytä meidän välineitämme.
  • Ota mukaasi yksi tai useampi avaamaton multapussi sen mukaan kuinka paljon taimia haluat mukanasi viedä.
  • Kaiva haluamasi perennat paikoista, jotka osoitan, ja täytä jäljelle jääneet kolot puhtaalla mullalla. Kastele sekä jakotaimet että jäljelle jäänyt emotaimi.
  • Minkäänlaista takuuta en taimille anna. Neuvot saat halutessasi kaupanpäällisiksi. 😊 Tässä yhteydessä annan jo ihan pyytämättä yhden ohjeen: kunnosta istutusalue valmiiksi, jotta jakotaimien ei tarvitse odottaa istutusta liian pitkään. Kovin nopeasti leviävistä kasveista varoitan etukäteen. Ne kannattaa istuttaa rajatulle alueelle.
  • Ota mukaasi muovipusseja tai laatikoita, joissa saat taimet kuljetettua. Itse tykkään myös suojata jakopalat esimerkiksi märällä (säkki)kankaalla, jotta ne pysyvät kosteina istutusta odottaessaan.
Puutarhaterveisin Pauliina