Akileija kukkii melko aikaisin kesällä, mutta sen lehdet ovat erittäin kauniita kimpuissa vielä myöhään syksyllä.
Etelänherneen lehdet ovat hyvin kauniita ja kestäviä kimpuissa. Kun näin etelänherneen verson siskoni kädessä, ajattelin, että eihän meillä kasva eukalyptusta. Eiväthän ne oikeasti ihan eukalyptuksen lehdiltä näytä, mutta hienon vaikutelman ne antavat.
Gladiolus
Gladioluksen kukat kannattaa pelastaa myrskyn tai pakkasen tullessa maljakkoon. Toisin kuin muiden kasvien, gladiolusten lehtiä ei riivitä pois.
Isotähtiputki on leikkona tai kuivakukkana erinomainen. Se kukkii todella kauan, kesäkuun lopulta syyskesään.
Jaloangervo
Jaloangervon sanotaan olevan hyvä leikko- ja kuivakukka. Blogiystäväni Minna kirjoitti, että jaloangervon lehdet menivät jo yhdessä yössä rullalle. Kukat sen sijaan ovat kestäviä.
Kaunopunahattu kestää kauan kukkakimpuissa. Sen sanotaan sopivan kuivakukaksikin.
Kehäkukka ja erityisesti vaalea 'Snow Princess' on yksi lempparileikoistani. Kun sen kerran kylvää, siitä saa nauttia seuraavat vuodet ihan ilman vaivannäköä. Kehäkukka taipuu niin kesäisen hempeisiin kuin syksyn tunnelmallisiin asetelmiin ja kimppuihin.
Koristeporkkana on erittäin koristeellinen kukkakimpuissa. Voidaan myös kuivattaa.
Kuunliljan lehdet
Tässä kimpussa on kuunliljan lehtien lisäksi käytetty myös kuunliljan kukkanuppuja. Nuput kannattaa asetella mahdollisimman syvälle kimppuun, sillä auetessaan ne nousevat hyvin nopeasti korkealle.
Kärsämöt
Kärsämöt sopivat hyvin kuivattaviksi, ja suuret kukinnot tuovat näyttävyyttä kuivakukkakimppuihin. Kukkii heinäkuusta syksyyn saakka.
Muratti
Muratti on pitkäikäinen leikkovihreä. Sehän mielellään kasvattaa jopa juuret maljakossa. Itse olen kokenut, ettei muratinversoja ole kovin helppo käyttää riippuvina, sillä versot ovat usein aika jäykkiä. Isoihin kimppuihin ja asetelmiin ne ovat kuitenkin mainioita.
Mustikanvarvut kestävät maljakossa aina vain, kunhan niille muistaa lisätä vettä. Mustikat eivät tarvitse mitään erityisiä temppuja, vaikka joissakin lähteissä ne kehotetaan laittamaan kuumaan veteen. Olin jostakin kuullut, että mustikanvarvut pitäisivät lämpimästä ja jopa kuumasta vedestä. Panin ne kerran kuumaan veteen sillä seurauksella, että vesi oli aamulla arveluttavan ruskeaa. Osan varvuista laitoin huoneenlämpöiseen veteen enkä huomannut eroa.
Nukkapähkämön lehdet
Nukkapähkämön upea harmaa on ihana lisä pastellinsävyiseen kimppuun.
Jos olet leikannut kukkineet orvokit jossain vaiheessa kesällä, saat ehkä poimia niitä vielä syksyllä maljakkoon. Orvokeilla on lyhyet varret, joten ne sopivat pieniin kimppujen ja asetelmiin.
Parsa
Parsa on hyvin kestävä leikkona.
Olen joskus katsonut peittopajuani ajatellen, ettei se ole juuri minkään näköinen. Tuo kasvi nousi arvaamattoman suureen arvoon, kun keksin käyttää sen oksia kukka-asetelmassa silloin kun mitään muita vihreitä lehtiä ei juuri enää ollut käytettävissä. Sen jäykät oksat ovat ihanteellisia aseteltavia kukkasieneen ja sen pienet lehdet ovat hyvin koristeelliset.
Pellava kukkii heinä-elokuussa kauniin taivaansinisin tai valkoisin kukin. Pellavan kukat varisevat nopeasti, mutta lehdet ja kauniin pyöreät siemenkodat ovat hyvin kestäviä maljakossa.
Pensashanhikki
Pensashanhikki on suloinen maljakossa. Vanhetessaan se
rypistyy kauniisti.
Pihasaunio
Pihasaunio on yllättävän kivan
näköinen pikku pompula tuomaan mielenkiintoa kimppuun ja yhdistämään värejä
toisiinsa.
Esimerkiksi lajikkeilla ’Claire de Lune’ ja ’Madame Calot’ on hyvin näyttävät siemenkodat.
Punatähkä kestää kuulemma hyvin leikkona.
Purtojuurella on sinertävät pallomaiset kukat elo- syyskuussa.
Päivänkakkara
Kauniisti taipuvaa päivänkakkaraa voi poimia luonnosta tai puutarhasta. Se on hyvin kestävä maljakossa.
Päivänliljan kukat kestävät vain yhden päivän maljakossa. Päivänlilja on kuitenkin siitä ihana, että nuppuisten varsien avulla saa ihania yllätyksiä kimppuun. Kun laittaa useita nuppuja kimppuun muiden kukkien sekaan, ne aukeavat yksi kerrallaan ja siten kukkiminen kestää pitkään. Eikä kuihtuminen haittaa. Kuihtuneen kukaan saa helposti nyppäistyä pois.
Päivänliljan lehdet ovat kapeat ja ihanteelliset tuomaan kimppuihin korkeutta ja ryhtiä.
Sen lisäksi, että ruiskaunokki on kestävä leikkokukka, se sopii myös kakkujen ja salaattien koristeeksi.
Sammal
Sammalta voi käyttää kukka-asetelmien pohjana. Se on toki kaunis itsessäänkin.
Syysmaksaruoho on aivan täydellinen leikkokukka enkä tiedä onko se parhaimmillaan ilman kukkia vai kukkien kanssa. No, myöhään syksyllä kun muita kukkia ei juuri ole, syysmaksaruohon kukinta nousee arvoon arvaamattomaan.
Tarhaneito on kaunis yksivuotinen, suorakylvettävä kukka. Sen kukat ja koristeelliset siemenkodat sopivat hyvin leikoksi. Siemenkodat sopivat kuivattaviksikin. Lehdet ovat tillimäiset. Tarhaneito kukkii heinä-syyskuussa. Kuihtuneet kukat on poistettava.
Tiibetinkoirankieli
Tiibetinkoirankieli on yksivuotinen, suorakylvettävä kesäkukka. Se saattaa kylväytyä itsekin ja kukkia myös seuraavana vuonna.
Tsinnia on hyvin kaunis ja kestävä leikkokukka. Se pitää kylvää joka vuosi. Tsinnia kukkii kylvöajasta riippuen kesä-syyskuussa.
Ennen vanhaan kimppuun saatettiin piilottaa tuoksuresedan oksa antamaan tuoksua. Ulkonäöltäänhän tuoksureseda on vaatimaton. Tuoksureseda kukkii heinä-syyskuussa. Tuoksureseda on yksivuotinen.
Tädykkeet: Rantatädyke ja virginiantädyke
Tädykkeet ovat ihanteellisia niin minimalistisiin kuin runsaisiin kimppuihin. Tädykkeen kukat kestävät oikein hyvin maljakossa, jos kukat on poimittu tuoreina.
Unikko
Villanukkajäkkärä on matala ja topakka. Se on siis eri kuin helminukkajäkkärä. Kaunis hopeanharmaa, runsaskukkainen ryhmä- ja kivikkokasvi, korkeus noin 30 cm. Kukkii pitkään heinä- syyskuulla.
Vuorenkilven lehdet
Vuorenkilven nuorista lehdistä saa ihania mansetteja kimppuihin ja asetelmiin.
Värililja
Värililjasta – jos sellaisen raaskii puutarhastaan leikata – saa pitkäaikaisen ja näyttävän ilon maljakkoon. Lilja on sinänsä jo kaunis, mutta taipuu kimppuun myös monen muun kukan seuraksi.
MUUTA KIVAA
Varsinkin jos sinulla on sellainen viinirypälelajike, jolle ei ole hyötykäyttöä, käytä terttuja kukka-asetelmissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti