maanantai 27. helmikuuta 2017

MINUN PUUTARHANI AAKKOSET: P

Puutarhan tärkeiden asioiden sarja jatkuu. Oikein paljon kiitoksia oivallisista ja oivaltavista kommenteistanne! Ensin yhteenvetoa O:sta.

Navettapiian puuhamaa -blogin Navettapiika sen osuvasti tiivisti: "Ooo on oivallus oikiahan osunehista ostoksista, onni onnistumisista!" Förmaaki ja puutarha -blogin Sussi jatkoi: "Kesäpäivän onni :) Siinä se." Oikeassa ovat.

Ostosreissu puutarhoilla, puutarhamessuilla tai netin puutarhamyymälöiden syövereissä pyyhkäisee pois kaikki huolet ja huonosti nukutut yöt. Tätä mieltä on ainakin Unelmia ruusuista -blogin Tita sekä Kasvin paikka -blogin Reetta ja itse olen samaa mieltä. Puutarhaostoksilla tarkan ja suunnitelmallisen kuluttajan pää menee onnellisesti pyörälle.

Oleellista on olla - olla puutarhassa, tehdä tai olla tekemättä. Olla läsnä joka solullaan, aistit avoinna. Siinä on puutarhaihmisen onni.

Onnellisen puutarhurin pihassa kasvaa omenapuu ja orvokit kukkivat. Omenapuusta puheen ollen, Vaarin torpan puutarhassa -blogin Pirkko kuvaili omenapuita oivallisesti. Kannattaa lukea. Omenapuut voivat tulla jopa niin tärkeiksi ja rakkaiksi, että niitä muistellaan vielä vuosien päästä kuten Kasvihormoni-blogin Sinin perheessä.

Nuori omenapuu kukkii.

Optimistisen puutarhan pihassa kasvaa oliivipuu ja oleanteri.

Oman käden jälki luonnon kanssa käsikynkässä on tärkeä. Lue Marian koti ja puutarha -blogin Marian ajatuksia tästä. Oivallukset, onnistumiset ja oppiminen ovat monen puutarhaihmisen tärkeitä O-asioita.

Suvikummun Marja on onnekas, sillä hänellä on oikea puutarhakissa nimeltään Onni. Kyllä Marjan kelpaa!

Ja nyt pohtimaan P-kirjainta. Hmm, tämäkin on vaikea kun on niin paljon ihanaa. Puolihydrosta jo kirjoitinkin. Sen voin siis jättää pois, vaikka mieli tekisi ylistää sitä vieläkin. Puolihydrosta en aio luopua ikinä. Jos pionista kirjoittaisi oman juttunsa, jäisi parsa, polkuhaarikko ja potager. Niistä on mahdotonta karsia enää mitään.


P
PARSA. POLKUHAARIKKO. POTAGER.

Jos aikoo syödä PARSAA, sitä täytyy kasvattaa itse. En ole ainakaan kuullut parsaviljelmistä, joilta voisi käydä ostamassa tuoretta parsaa suoraan ruokapöytään, kuten ainakin Saksassa kuuluu olevan. Parsahan ei kestä säilytystä ja marketin nuutuneesta parsasta saa vain väärän käsityksen. 

Parsa ei ole hätäisen kasvi, vaikka sen ostaisi valmiina taimina. Täytyy jaksaa odottaa, sillä liian nopeasti versoja ei kannata alkaa korjata. Juurakon pitää saada vahvistua. Onneksi parsa on muuten helppo ja vaivaton kasvi. Kun sen on saanut juurtumaan, riittää vuosittainen lannoitus ja tuenta. Makuelämys on odottamisen arvoinen.

Olen kattanut juurialueen mansikkakankaalla. Sanomalehtikate olisi ajanut saman asian helpommin ja halvemmalla.


POLKUHAARIKKO edustaa itselleni toivoa ja luottamusta. Miten ilman niitä näin pieni kasvi voisi säilyä hengissä? Polkuhaarikko selviää tumpelon puutarhurin mitä ihmeellisimmistä virheistä. Siitäkin, että se istutetaan paikkaan, johon kerääntyy vettä ja jäätä pitkin talvea.

Polkuhaarikon pikkuruiset kukat ovat kauniit. Niitä katsellessa tulee ajateltua luomakunnan ihmeitä: käsittämättömän suurta avaruutta aurinkokuntineen, valovuosineen, pyörimisineen ja sitten näitä pienen pieniä ihmeitä, kuten polkuhaarikoita, soluja, DNA:ta, atomeja. Eivät nämä ole sattumaa. - Ei sekään ole sattumaa, että juuri nämä pikkuiseni kukkivat juuri nyt, mietin katsellessani pieniä valkoisia kukkia.

Polkuhaarikko edustaa itselleni myös konkreettisempia asioita: huoliteltua puutarhaa. Kuvittelen niin, että kun olen saanut kivipolut valmiiksi ja kivien lomaan kasvamaan polkuhaarikoita, puutarhani on jotain sellaista, josta olen aina haaveillut.

Vasta istutettu polkuhaarikko kukkii jo.


Olen aina haaveillut myös POTAGERISTA. Olen enemmän perenna- kuin hyötykasvi-ihminen, joten kasvimaallani kauneus on suurta satoa tärkeämpää. Sen vuoksi suunnittelin potagerin, jonka on tarkoitus olla kauneuden ja käytännöllisyyden liitto. Innoittajanani on ollut Gisela Keil, jonka kauniin kirjan Luomutarhurin opas ostin joskus 1990-luvulla, mutta joka edelleen näyttää tuoreelta.

Potageriin kuljetaan ruusukaaren alitse. Alueen keskellä on suihkulähde. Se on alun perin tehty kasteluveden lämmittämistä varten. Suihkulähteen ympärillä on lohkot vihannesten viljelyä varten ja reunamilla tilaa monivuotisille hyötykasveille. Välissä kaartuvat tiilipolut. Reunoja kehystävät muuri, pensasmustikka-aidanne, rivi parsaa sekä herukka-aidanne.

Potagerissa ei jyrsitä, vaan hoivataan kastematoja. Tuholaisia ja tauteja torjutaan vuoroviljelyllä ja luonnonmukaisin keinoin. Siellä ei myöskään viljellä perunaa eikä maan antimilla täytetä kellaria – koska kellaria ei valitettavasti edes ole. Ehkäpä potagerissa opitaan vähän vihannesviljelyn saloja ja saadaan maistiaisia. Suurisuuntaisemmat projektit voi sitten toteuttaa viereisellä pellolla, jos niin haluaa.

Potager on työn alla. Lohkoja peittää toistaiseksi sanomalehti- ja hiekkakate.


Mikä on sinulle tärkeä P? Pelargoni? Pioni? Porkkana? Punajuuri? Ehkä kenties punahattu tai päivänlilja? Paljasta puutarhasi paras P!

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

LIU LAU LASKIAISTA

Liu lau laskiaista...

Me vietimme laskiaislauantaita kun 10-vuotias tyttäreni leipoi eilen herkulliset laskiaispullat. Minun pullassani saa olla molempia: kermavaahtoa ja hilloa sekä mantelimassaa.

Pitkiä pellavia...

Öljypellava kukkii kauniin sinisin kukin.

En taida laskiaistiistaina rientää mäkeen, mutta öljypellavan siemeniä voisin sentään rientää hankkimaan. Saisin kesäksi näitä ihanan sinisiä, helppoja kukkia. Jonakin vuonna toukokuussa kylvimme öljypellavan siemenet kuin nurmikon suoraan aurinkoiselle kasvupaikalle. Sen jälkeen en muista tehneeni niiden hyväksi mitään.

Noin 50 - 80 cm korkea öljypellava kukkii kesä-elokuussa. Siemenpussissa öljypellavan sanotaan olevan yksivuotinen, mutta meillä se kylväytyi seuraavaksikin vuodeksi. Sitä en tiedä, säilyikö se pidempään, sillä muutimme uuteen paikkaan. Nyt aion kokeilla sitä uudestaan.


Aurinkoista laskiaissunnuntaita kaikille - ja sinisiä pellavia!

Tervetuloa, Maria, lukijaksi! Mukava kun tulit, toivottavasti viihdyt.

torstai 23. helmikuuta 2017

MITÄ VAISTO SANOO?

Sain viimekertaiseen postaukseen kivoja kommentteja. Kiitos! Aika moni sanoi, että ostokset, nimenomaan puutarhaostokset, ovat puutarhan O. Puutarhoja kierrellessä huolet haihtuvat. Niin haihtuu myös järki - ainakin hetkellisesti - ja kotiin palaa onnellinen puutarhaintoilija.

Taas on käyty ostoksilla.

Siitä tuli mieleeni eräs heinäkuun loppupuolen päivä, jolloin lähdin mieheni ja parin lapsen kanssa ostoksille. Mies aikoi ostaa pelastusliivejä ja aitatarvikkeita. Minulla oli vain yksi asia: perennatuki. Pionirivistä puuttui yksi. (Tämä tapahtui siis ennen kuin mieheni alkoi taivuttaa pionituet itse.)

Ajattelin tietysti sivusilmällä vilkaista myös kasvitarjonnan, mutta mitään ei ollut tarkoitus ostaa. Olin vasta ostellut kasveja ja osa oli vielä istuttamatta. Sitä paitsi kasvien istuttaminen oli tuntunut aika työläältä ja ilmassa oli aavistus kyllästymistä/väsymistä. Kuinkas sitten kävikään?

Palatessa auto oli niin täynnä, että ruokakaupassa piti miettiä, mahtuuko tämä sokeripaketti enää autoon vai ostaisinko sen vasta ensi kerralla. Autoomme oli sullottu kaksi ’Diaboloa’, kaksi jaloangervoa, yksi iso kartiovalkokuusi, kahdeksan pientä tuijaa, yksi iso pallotuija ’Woodwardii’, viisi kuunliljaa, kaksi mehitähteä, yksi uusi maksaruoholajike. Ei sen enempää. 

Tästä riitti istuttamista moneksi päiväksi.

Jouko oli kotona ajatellut, että pitäisiköhän ottaa peräkärry mukaan. Vaisto oli kuulemma sanonut niin. Minun vaistoni oli sanonut, etten tällä kertaa osta kuin jonkun kauan etsimäni, jos sellainen sattuu vastaan tulemaan - tai jos on jotakin muuta aivan vastustamatonta. Niin, niitä aivan vastustamattomia oli sillä kertaa pakettiautollinen.

Pääni meni sekaisin kun puutarhamyymälässä oli 50 % alennus. En ollut raaskinut edes katsoa mitään isoja sokeritoppakuusia aiemmin. Nyt en voinut vastustaa virheetöntä yksilöä! Mies innostui tuijista, joille ei jäänyt hintaa montaakaan euroa per puu. 

Keittiön ikkunan alusta oli juuri työn alla, joten minun kannatti ostaa puoleen hintaan muutama kuunlilja, jotta saisin alueen jokseenkin valmiiksi. Nähdessäni edulliset mehitähdet ja ihanan Lyydian maksaruohon keksin, että laittaisin kaivon ympäristön valmiiksi vielä sinä syksynä. Olin luullut, että Lyydian maksaruoho olisi aina keltainen, mutta näissä olikin vaaleanpunaiset kukat. Ei siis ollut mitään syytä jättää niitä ostamatta. Sellaiset pikku purkit sitäpaitsi mahtuivat matkustamaan auton istuinten alla.

Ja arvatkaapa mitä - mies oli niin onnellinen siellä puutarhamyymälässä, että suikkasi minulle suukon keskellä käytävää.

Vielä ehdit kommentoida, mikä on sinulle oiva O. Minun puutarhani aakkoset: O

maanantai 20. helmikuuta 2017

MINUN PUUTARHANI AAKKOSET: O

Sarja puutarhan tärkeistä asioista jatkuu. Niin ihanasti taas kommentoitte - kiitos niistä!

Ylitse muiden nousi kolme ännää: narsissit, nauhukset ja neilikat. Keväällä nautitaan narsisseista keltaisina ja valkoisina, orkideanarsissi Thaliasta, runoilijoista, nunnista, historiallisista ja isomummun aarteista. Luminarsissi 'Rip van Winkle' on nopea leviämään. Kivipellon Sailalla kasvaa monia pienikukkaisia ulkomailta tilattuja söpöläisiä: 'Oxford Gold', 'Hoop's Petticoat', 'Little Spell', 'Minnow', 'Julia Jane', 'Hillstar', 'Jetfire', 'Peeping Tom', 'Tete Boucle', 'Winter Walzer'.

Runoilijanarsissi 'Actaea'

Nauhukset ovat näppäriä puutarhan aukkopaikkojen täyttäjiä ja värin tuojia. Kukkia ja haaveita -blogin Sirkku niitä kivasti nosti esiin. Neilikat, niin nostalginen harjaneilikka, ketoneilikka 'Artic fire', tarhaneilikka 'Pink kisses', sulkaneilikka kuin vuorineilikkakin ovat hyvin pidettyjä. Kasvihormoni-blogin Sini nauttii erityisesti harjaneilikasta ja antoi näppäriä neuvoja sen kasvatukseen.

Niitty ja niittykukat ovat nättejä. Kasvin paikka -blogin Reetta on niistä onnellinen. Puutarhan tärkeäksi N:ksi nimettiin myös nietospensas, neidonhiuspuu sekä Nepeta cataria eli aito kissanminttu. Lue Suvikummun Marjan ihana pikku tarina siitä.

N eli typpi sopivassa määrin nopeuttaa kasvua. Töitä nopeuttavat nokkakärryt, mutta Navettapiian puuhamaa -blogin Navettapiian nokkakärryt ovat "ainavaa kaupas". Naisenergiaakin tarvitaan, kuten Unelmia ruusuista -blogin Tita sanoi. Ja onnellinen saa olla se, joka omistaa navetan, jossa on tilaa kanoille sekä kaikenmoisille puutarhatarvikkeille.

Viimeisinä, vaan ei suinkaan vähäisimpinä manittakoon Suvikummun Marjan puutarhakissa Nipsu ja Kivipellon Sailan Nöpö. Terveisiä heille!

Ja nyt on O:n aika.


O
OLJET. ONNI.

Pelkkä onni kuulostaa liian kliseiseltä, vaikka puutarha onkin onnen lähde. Valitsen alkuun O:ksi siis OLJET, sillä olkiin kätkeytyy onni. Olin onnekas, sillä sain maanviljelijältä kaksi suurta olkipaalia, jotka olivat vierähtäneet pusikkoon ja jääneet kyydistä. Mieheni kuskasi ne konevoimin tontillemme. Siitä saan käydä talikolla hakemassa ainesta niin kasvimaan talvipeitteeksi kuin maan parannusaineeksikin humusta lisäämään. Väkisinkin sellaisesta tulee onnelliseksi.


Kodinonni kukoistaa liemikulhossa.

Puutarhurin ONNI on usein hyvin käsinkosketeltavaa. Lainaan pari pätkää puutarhapäiväkirjastani.

Kesäpäivän onni

Istuttelin eilisiä ostoksia maahan – kuusamia, kuunliljoja, akileijoja, hortensian ja ohdakkeita. Nyppäisin rikkaruohon sieltä ja täältä. Harasin. Oli ihanan kesäinen ilma, välillä ripautti vettä. Siinä hetkessä ajattelin, että tämä on juuri sitä, mitä haluan tehdä tällaisena kesäpäivänä. Oli ihanaa saada aikaan valmista. Oli ihanaa olla raikkaassa ulkoilmassa.



Ihana kesäpäivä

Tänään oli yksi kesän ihanimmista päivistä. Heräsin perheestä ensimmäisenä kauniiseen aamuun. Oli lämmintä heti aamusta ja niin ihanan rauhallista. Istuttelin eilen ostamani törmäkatkerot  ja vein vaaleanpunaista maksaruohoa purppuraheisiangervojen juurelle. Voi, miten nätisti vaaleanpunainen sopii yhteen ’Diabolon’ tummien lehtien kanssa!

Jouko tuli kanssani istuttelemaan eilen ostamiamme tuijia. Näyttää jo tosi kivalta. Istutimme ’New dawn’ –köynnösruusut etupihalle ja vielä yhden tuijan siihen viereen. Vau, ruusut kiipeävät jo pitkälle ylöspäin ja tuija sitoo irrallisen köynnöstuen luontevaksi osaksi etupihaa! 

Oli kotoisaa kun lapset leikkivät pihalla. Katselimme yhdessä kanoja ja tipuja. Köydet ja lauta rahisivat kun lapset nauttivat uudesta vanhanaikaisesta keinustaan, jonka Jouko oli viritellyt koivujen väliin. Trampoliinilta kuului iloisia lasten ääniä. Välillä huomasin yhden pojan kiivenneen ylös koivuun ja kohta isot pojat olivatkin jo varaston katolla istumassa.

Jossakin välissä piti tietysti syödä – muutakin kuin jäätelöä. Jokainen lapsi auttoi salaatin valmistamisessa, joten saimme nopeasti tehtyä herkullisen ruuan. Salaatista nauttivat kaikki. Mmm, vieläkin vesi herahtaa kielelle.

Istutimme muurin eteen kameliajasmikkeen ja kolme tuijaa. Jouko kaivoi kuopat ja sekoitti mullat. Minä istutin ja kastelin, tasasin ja katoin. Koko muuri näytti kohentaneen ilmettään.

Illalla olin niin väsyksissä, että päätin istutusten riittävän tältä päivältä. Kun Jouko tarjoutui kaivamaan kuopat vielä kahdelle pionille, en voinut vastustaa tarjousta. Saimme ’Duchesse de Nemours’ –pionit vielä maahan.

Iltapalalle riitti vielä yksi nautinto: uusin Kotipuutarha-lehti. Sitten oli vielä tämä jokailtainen nautinto – kirjoittaminen. Niin, ja sauna ja hieronta. Ah, mikä ihana päivä!



Onko sinun O:si omena? Orvokki tai onnenapila? Ohdake? Kenties osmankäämi? Orkidea? Millaista on sinun onnesi?

perjantai 17. helmikuuta 2017

RAASUSTA RITARIKSI

Olettehan kuulleet rääsyistä rikkauksiin –tarinoita, joissa surkeista oloista on noustu maineeseen ja kunniaan. Tämä on sellainen tarina Viuhtista, meidän kukostamme.

Poikaset alkoivat kuoriutua eräänä loppukesän päivänä. Fiona-emolla oli kovasti työtä huolehtiessaan kuudesta jo kuoriutuneesta tipusta eikä se huomannut kahta munaa, jotka olivat vierähtäneet pois pesästä. Munat olivat jo vähän viileitä, mutta kummassakin munassa oli pienen pieni reikä. Toivoa ei näyttänyt olevan paljon, mutta päätimme yrittää. Veimme munat kiireesti sisälle pyyheliinan ja lämpöpussin suojiin.

Välillä tiput lepäsivät ja sitten taas jatkoivat kuoren nokkimista.

Tyttäreni huolehti kuoriutuvista tipuista. Lämpötilan piti pysyä juuri sopivana. Välillä munia oli sumuteltava. Kuoren sisälle pudonneet palaset oli poimittava pinseteillä, jotta kuoret eivät raapisi tipujen herkkää ihoa. Pala palalta tiput nokkivat kuoren rikki.

Lopulta pyyheliinan suojissa makasi kaksi märkää rääpälettä, jotka saivat nimekseen Muumitarinan mukaan Tiuhti ja Viuhti. Ne kaatuilivat hassusti opetellessaan pysymään pienillä jaloillaan.

Viuhti on vaalea ja Tiuhti tummempi.

Iltaan mennessä tiput olivat kuivuneet, ja pörheät pikkupallerot ujutettiin emon alle nukkumaan. Aamulla ne jo touhusivat siinä missä muutkin tipuset. Niiden tipuaika oli turvallinen ja ihana Fionan hoitaessa niitä pihalla ja kesäkanalassa. Tiuhti ja Viuhti kulkivat aina yhdessä ja nukkuivat vierekkäin orrella.

Viuhti oli alusta asti kesy.

Syksyn tultua kanalauma muutti talvikanalaan. Tipuset alkoivat pian olla aikuisen kokoisia ja kanalaan tuli ahdasta. Huomasin, että Viuhtia oli alettu syrjiä eikä se uskaltanut tulla syömään herkkuja yhtä aikaa muiden kanssa. Viuhti oli ihan raasu. Tiuhti pysyi uskollisesti Viuhtin kaverina. Se kökötti orrella tai seisoi Viuhtin vieressä. Öisin ne nukkuivat orrella vierekkäin.

Nuoret vierekkäin orrella, Viuhti vasemmalla ja Tiuhti sen vieressä.

Aloin syöttää Viuhtia erikseen hyllyllä. Se kesyyntyi nopeasti entistäkin kesymmäksi ja minä kiinnyin siihen kovasti. Jo parissa päivässä Viuhti sai kovasti itseluottamusta ja reipastui.

Vähän aikaa kaikki näytti menevän hyvin, mutta sitten tilanne alkoi taas huonontua. Teimme nopean päätöksen ja luovuimme kaikista isokokoisista kanoista ja ihanasta Silvis-kukosta. Meille jäivät vain kääpiöt: neljä aikuista Mille Fleur-kanaa sekä kaksi kukkoa, Viuhti ja Kaustinen, ja viime kesänä kuoriutunut kana, Tiuhti. Päätös teki kipeää, mutta onneksi kanalaumalle löytyi uusi koti. Kirjoittelin siitä otsikolla Kukkoilua.

Heti seuraavana aamuna kun Silvis oli lähtenyt, kuulin Kaustisen kiekuvan. Pian molemmat nuoret kukot seisoivat yläorrella ja kiekuivat vuorotellen. Kaustinen kiekui säröilevällä, vähän karhealla äänellään ”kukko-kiekuu” ja Viuhti puhtaasti ja soinnukkaasti ”kukko-kiekuu-uu”. Huokaisin helpotuksesta: siellä ne nyt kiekuvat sulassa sovussa ja tepastelevat tyytyväisinä nuoren Tiuhti-kanan seurassa.

Onnea kesti vain hetken. Kaustinen oli päättänyt ryhtyä pääkukoksi ja Viuhti tyytyi asemaansa kakkosena. Se ei kuitenkaan Kaustiselle riittänyt, vaan se alkoi mahtailla yhä aremmaksi käyvälle Viuhtille. Ilmassa oli kolmiodraaman tuntua. Kaustinen halusi suloisen ja kiltin Tiuhti-kanasen itselleen, mutta Tiuhti puolestaan oli kiintynyt Viuhtiin.

Tässä vaiheessa tuli kiire laittaa taas uutta ilmoitusta, mutta ilmoitus ei tuottanut tulosta. Odottelimme kuumeisesti, mutta sitten yhtenä aamuna emme voineet enää odottaa. Kaustinen oli käynyt Viuhtin kimppuun ja kanalassa näkyi verta. Viuhtin komeassa heltassa oli ikävät jäljet.

Kaustinen, vaikka olikin meille rakas ja tärkeä, oli annettava eräälle miehelle. Hän on sellainen ihana ihminen, joka pyyteettömästi pelastaa ihmisiä tämänkaltaisista vaikeuksista. Tuntui yhtä aikaa hirveän pahalta ja hirveän helpottavalta.

Kun Viuhti huomasi Kaustisen lähteneen, se alkoi taas kiekua. Oli ihanaa nähdä miten se tepasteli kanalauman keskellä. Kanat olivat tyytyväisiä, sillä Viuhtilla oli ihan toisenlaiset otteet kuin Kaustisella. Kaustinen oli vähän liian suorasukainen. Se oli vasta opettelemassa herrasmieskukon tapoja. Kyllä se joskus vähän liehittelikin kanoja, mutta aika usein se vain kävi suoraan asiaan – nuori ja innokas. Kukapa rouva sellaisesta pitäisi?

Kanat nokkivat innoissaan herkkuja. Viuhti huolehtii, että kaikille riittää. 

Viuhti sen sijaan on aivan toista maata. Se palvelee kanasiaan. Syöttää niille herkut. Ja sitten varovasti kysyy, että sopisiko rouvaselle? Ja yleensä rouvaselle sopiikin. Mikä ettei, kun kukko on pöyhinyt ihanan munintapesän, kutsunut syömään ja valikoinut parhaat herkkupalat, huolehtinut että varmasti kaikki saavat. Sellainen on se meidän kanalan ritarillinen kukko.

Jäljet Viuhtin harjassa kertovat siitä päivästä kun Viuhtista tuli kanalan ainoa kukko.

Moni on kysynyt mitä Viuhti itse syö ja milloin, kun se antaa herkut kanoille. Vastaus on hyvin yksinkertainen. Se syö sitten kun kanat ovat saaneet kyllikseen ja sitä mitä sattuu kanoilta jäämään yli. Jos herkkuja on vähän, Viuhti syö rehua ja jyviä.


P.S. Vielä ehdit nimeämään puutarhasi tärkeän N:n. Minun puutarhani aakkoset: N

tiistai 14. helmikuuta 2017

MINUN PUUTARHANI AAKKOSET: N

Sarja alkaa olla puolessa välissä. On ännän aika. Ensin kuitenkin kiitos mukavista kommenteistanne! Mieltä lämmittää kun lähditte niin mahtavasti mukaan. Mieluisien M-asioiden listasta tuli aivan mahdottoman pitkä ja monipuolinen.

Mies, minä, me ja meidän perhe ja muut ihanat M-ihmiset (esimerkiksi Titan tyttäret) menivät listan kärkeen. Luepa mitä Kasvihormoni-blogin Sini mietiskeli näistä. Muun muassa miehen mielipiteitä - ja voimaa - arvostetaan.

Muheva multa, varsinkin kompostimulta, on menestyksen tae. Suvikummun Marja kertoi miten sokeritehtaalla tehdään multaa. Mielenkiintoista! Maanparannusaineitakin tarvitaan.

Merten muovijäte murehduttaa meitä, mutta me käytämme muovia järkevästi ja hävitämme sen vastuullisesti. Terrafiore käyttää myös riekaleiset kevytpressut. Mikä ettei, kunhan muistaa peittää ne, ettei mene valo läpi.

Mustikat tuorepuurossa ovat maukkaita. Marjapensaista on ihana maistella mustaherukoita ja muuta hyvää. Oman maan mansikka on tietysti... mmm... makeaa. Muita mainitsemisen arvoisia herkkuja ovat myös meloonit, maissit ja Melissa officinalis eli sitruunamelissa.

Pensasmustikat loistavat syksyisin.

Malukset eli omenapuut, niin tavalliset kuin koristeomenapuutkin, menestyvät monilla. Rikkaruohoelämää-blogin Between on lapsena unelmoinut omenapuista, minä maanpeitekasveista. Olisi muuten mukava tietää millaisia puutarhaunelmia sinulla on lapsena tai nuorena ollut. Maanpeitekasvien puolesta puhui myös terrafiore blogista Terrafiore puutarhassa.

Kasvin paikka -blogin Reetalla on mielipide magnolioista: Magnolia on hänen puutarhansa ehdoton M. Muitakin magnolian ystäviä on ja lajikkeista mainittiin tarhamagnolia 'Leonard Messel', japaninmagnolia 'Vanha Rouva', tähtimagnolia 'Stellata Rosea' ja pensasmagnolia 'Wada's Memory'.

Toinen mielettömän ihana kasvi on Meconopsis Blue fertile 'Lingholm cf ' eli sinivaleunikko. Luepa Suvikummun Marjan mainospätkä!

Muita mainioita kasveja ovat mahonia, Microbiota decussata eli tuivio, Muscarit eli helmililjat, punainen 'Marechal Mac Mahon' pioni ja 'Morden Belle' ruusu. Kivipellon Sailan mielestä Mustialan ruusu (perintöruusu tai 'Minette') tuoksuu ruusuista ihanimmalta. Puista miellyttää erityisesti Mongolian vaahtera.

Maahumalaa, mirrinminttua, Mentha-sukua eli minttuja, maariankämmekkää, mesiangervoja ja Myosotis silvaticaa eli lemmikkiä ei jätetty mainitsematta. Malvatkin muistettiin, varsinkin maurinmalva.

Kivipellon Saila hehkutti L. martagonia eli varjoliljaa valkoisena ja punaisena. Minä olen metsästänyt valkoisia, mutta vielä en ole onnistunut niitä saamaan.

Muurikivet sekä metsäpuutarha ovat myös merkityksellisiä sekä tietysti metsäpuutarhan komistus Mattheuchia struthiopteris eli kotkansiipisaniainen. Onko kotkansiipi sinulle maskuliini vai feminiini? Betweenin mielestä se on ehkä miespuolinen ja minä olen samaa mieltä.

Mustilan arboretum kannattaa muistaa matkailukohteena.

No, nyt N:ään.


N
’NEW MOON’. ’NEW DAWN’. NOKKAKÄRRYT.

Kalpeankeltainen kullerolajike ’NEW MOON’ löytyi lomamatkallamme eräästä kauppapuutarhasta. Olin vain löytöretkellä eli en varsinaisesti tarvinnut mitään. Kuljeskelin taimihyllyjen äärellä. Luin nimikyltit ja katselin taimet - ja pysähdyin. Sen vain tuntee kun oikea osuu kohdalle. Siitä ei pysty jatkamaan ennen kuin on poiminut pari koekappaletta koriinsa. Ostosta ei tarvitse sen kummemmin harkita tai veivata. Poimii tanakimmat taimet mukaansa ja jatkaa taas rauhallisin mielin eteenpäin.

En ole varsinaisesti keltaisen ystävä, mutta eihän tätä voi vastustaa!

Uudessa isossa puutarhassa on se hyvä puoli, että kaikille kokeiluille löytyy paikka ennemmin tai myöhemmin. Tämä ei ole mitenkään oikeaoppista, mutta hauskaa kyllä. Väittäisin sen olevan myös viisasta. Voin ostaa pari koekappaletta ja katsoa, jatkuuko ihastus myös kotona. Voin seurailla millaiseksi taimet kehittyvät ja minkä seuraan ne parhaiten sopisivat. Siinä samalla ne usein runsastuvat jopa niin, että niitä jakamalla jo pärjääkin jatkossa, jos koko aluetta ei tarvitse saada kerralla kuntoon.


Ruusu ’NEW DAWN’ tuli meille puolestaan tarkkaan harkiten. Olin perehtynyt köynnösruusuihin sen verran, että tiesin haluavani helpon ja kohtuullisen varman lajikkeen Suomen oloihin. Vaihtoehdoiksi jäivät ’Pohjantähti’ ja tämä ’New Dawn’. Valitsin tämän vaaleanpunaisen enkä ole ostostani katunut. Itse asiassa ostin niitä vielä lisääkin toiseen paikkaan. Kukka on hyvin ruusumainen ja herkän kaunis. Se on reipas kasvamaan ja kukkii runsaasti ja pitkään. Sen lehdet kiiltävät ja versot kurottavat tomerasti aina vain ylöspäin.

’New Dawn’ jaksaa kukkia myöhään syksyyn asti.


NOKKAKÄRRYT toivoin äitienpäivälahjaksi ja sain! Ihana lahja, täytyy sanoa, vaikkakaan ei yhtä ihana kuin lasten itse tekemät lahjat. Nokkakärryistä on paljon iloa multasäkkien ja ruukkujen siirtelyssä. Yllättävän vaivattomasti niillä siirtyvät isohkotkin kivet. Ihan ilokseen niitä työntelee ja vetelee varsinkin kun ne ovat neutraalin harmaat - paitsi renkaat, joissa on vähän oranssia.

Mikä on sinun N-kirjaimesi? Olisi myös mukava kuulla millaisia puutarhaunelmia sinulla on ollut lapsena tai nuorena.

Sydämellisesti tervetuloa, Tuija Kukkonen, mukaan ihanien lukijoiden seuraan! Toivottavasti viihdyt.

Onnellista ystävänpäivää!

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

MINUN PUUTARHANI AAKKOSET: M

Sarja ihanista aakkosista jatkuu. Olette lähteneet leikkiin mukaan ja antaneet taas loistavia kommentteja. Lämmin kiitos niistä! Ensin taas yhteenvetoa kommenteista ällään.

Mitähän puutarhuri tekisi ilman laadukasta lapiota? Laiskottelisi kai? Luvatta ei lapiota lainata.

Luovaa laiskuutta tarvitaan, jotta ideat lähtevät lentoon. Lukeminenkin on lokoisaa ajanvietettä.

Lapset ovat Kasvin paikka -blogin Reetan ja varmasti monen muunkin onnen lähde. Onnea tuottaa myös luonto: linnut ja linnunlaulu, lepakot ja leppäkertut, vaan eivät sentään liljakukot. Niiden takia moni on luopunut liljoista, vaikka ne muuten loistavia olisivatkin. On niitäkin, jotka rakastavat liljoja liljakukkojen uhallakin. Lintuja lellitään kesät talvet: ruokitaan ja laitellaan linnunpönttöjä.

Liljakukot löysivät entiseen puutarhaamme heti, joten ihana 'Reinesse' ei muuttanut uuteen puutarhaamme. Nyt olen alkanut taas lipsua...

Lavakaulukset ja muut laarit saavat monilta kehuja. Kasvihormoni-blogin Sini on niistä aivan liekeissä ;). Lantakompostiin ja lantaan luotetaan lujasti.

Perinnekasvi Lilium lancifolium eli tiikerililja viehättää. Suvikummun Marjan innoittamana tilasin juuri sellaisen valkoisena. Muita loistavia liljoja ovat: Lilium canadense eli Kanadanlilja, Lilium pumilum eli pellavalilja ja Lilium henryi eli Heikinlilja.

Laukat ja leimut sekä Ligulariat eli nauhukset ovat luottokasveja. Keltainen lupiini, lewisia sekä luppio ihastuttavat myös. Lemmenyrtti lipstikka leviää laajalle, ellei pidä varaansa. Vaaleanpunaiset ruusut 'Lumo' ja 'Lambert Closse' lumoavat.

Lathyrus odoratusta eli tuoksuhernettä ja Lavatera trimestristä eli kesämalvikkia päästään pian kylvämään.

Lehtipuista lehmus ja leppä, erityisesti sulkaharmaaleppä ja muhkuraleppä, saivat kehuja. Larix sibirica eli siperianlehtikuusi leiskuu syksyllä keltaisena.

Kivipellon Saila kävi ihailemassa Liriodendron tulipiferaa eli tulppaanipuuta Madeiralla, mutta sen takia ei tarvitse matkustaa Madeiralle asti. Niitä löytyy kuulemma Vakka-Taimestakin Rauman ja Laitilan väliltä.

Ja nyt miettimään M:ää.


M
MUSTA MUOVI.

MUSTA MUOVI on suorastaan puutarhani pelastus. Olen aina tiennyt, että siemenet kylvetään ja taimet istutetaan aina puhtaaseen maahan. Yksinkertaista. Tämä kerrotaan oppaassa kuin oppaassa.

Minulle jäi pitkäksi aikaa salaisuudeksi se, miten tuo temppu tehdään. Miten poistetaan ne kaksi kilometriä pitkät peltokortteen juuret? Miten savimaasta kaivetaan kaikki sadat tuhannet voikukan juuret ja niiden palaset? Miten kaiken kukkuraksi nypitään ne onnettomat elämänlangan juuren palaset, jotka odottavat päästäkseen salakavalasti kietoutumaan minä hetkenä hyvänsä kaikkien pahaa aavistamattomien kasvien kimppuun sadan metrin säteellä?

Kysyin asiaa puutarhurilta. Hän vastasi, että ammattilaiset turvautuvat myrkkyihin. Voi, ei! Kysyin toiselta. No, asia on hyvin yksinkertainen: entinen maa kaivetaan pois, laitetaan alle juurimatto ja tuodaan uusi multa päälle. Kas siinä. Niin kai sitten.

Ensin siis kaivetaan tontiltamme 1 500 kuutiota entistä multaa noin 80 kuorma-autoon ja viedään jonnekin. Sitten laitetaan se juurimatto, joka taitaa olla parinkympin luokkaa per neliö. Sitten ajetaan 80 kuorma-autollista uutta muhevaa multaa hintaan 30 000 euroa. Mitenkäs meidän katajien ja vanhojen lehtipuiden käy, jos niiden juurialuetta oikein kaivellaan? Lopetin typerät kysymykseni.

Onneksi satuin lukemaan Rea Peltolan kirjan, jossa hän kertoi pressukesannosta. Minulla ei sellaista maatilapressua satu olemaan, mutta vankka musta muovi ajaa saman asian. Kylläpä elämä helpottui!

Nyt peittelen alueita sieltä täältä mustalla muovilla ja odotan. Siellä muhivat niin peltokortteet, voikukat ja ärhäkkäästi leviävät villivadelmat. Elämänlankaa ei nykyisessä puutarhassamme onneksi ole eikä vuohenputkea, mutta nekin hoituisivat. 

Tähän päälle vielä hiekkaa, niin on nätimpi.

Peittelen muovin hiekalla ja reunat tuen kivillä. Välillä kurkistan kalvakoita versoja muovin alla. Aika mukavalta näyttää, mutta vielä ei ole aika luopua muovista. Minulla ei ole kiire, vaikka toki sormet syyhyäisivätkin uuden alueen kimppuun. Kun on aika vetää muovi pois ja kipata hiekat sen päältä maata parantamaan, olen palkintoni odottamisesta saanut.

Viime kesänä laajensin puutarhaa tielle päin. Ensi vuonna pääsen varmaan istutuspuuhiin. Makeapihlajan jo istutin kun en viitsinyt odotella. Puiden ja pensaiden ympärillä ei ole muoveja, vaan sanomalehtiä ja haketta.

Mikähän mahtaa olla sinun M-kirjaimesi? Maanpeitekasvit, magnolia, mansikat, mustikat, mintut, maksaruoho, mehitähdet, vai ihan joku muu?

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

KELTANOKAN TUNNUSTUKSIA

Sain Blogger Recognition Award -tunnustuksen ja haasteen. Kiitos, mielelläni siihen vastailen sikäli mikäli osaan!

Aloitetaanpa...

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.

Oi voi, tämä alkoi heti tökkiä. Mitenkäs minä sen logon tähän saisin? Vastahan minä opin linkittämään kokonaisia blogeja, mutta nyt pitäisi saada pelkkä kuva.

Kai tällainen töpeksiminen keltanokalle sallitaan... Hyppään siis seuraavaan kohtaan.


2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.

No, tämä on helppo. Olin lukenut puutarhaoppaita yllin kyllin. Halusin lukea kirjoja, joissa olisi ajatuksia puutarhasta. En löytänyt montaa ja ne vähät oli pian luettu. Piti alkaa kirjoittaa itse, sivu kerrallaan. Siispä aloin blogata. Onneksi aloin, sillä tämä on paljon hauskempaa kuin kirjan kirjoittaminen kun saa olla vuorovaikutuksessa lukijoiden kanssa. Itse asiassa se on ihan huikeaa!

Joan Marblen Puutarha Italiassa on viimeisin kirja puutarhasta, jonka olen lukenut.

3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.

Joo, siis itselleni ja muille keltanokille. Näiden periaatteiden mukaan itse bloggaan:

* Otsikoin jutut ihan vääräoppisesti. Otsikon pitäisi olla kuvaileva, esimerkiksi: Puolihydroviljely. Siten hakukoneet löytäisivät sen helposti, kun joku etsii sellaista tietoa. Sen sijaan otsikoin jutun vaikkapa: En osaa kastella kukkia. Kyllä niitäkin jotkut ovat lukeneet ja olen tyytyväinen siihen.

* Pyrin kirjoittamaan lyhyesti. Karsin turhat sanat pois.

* Pyrin välttämään toistoa kuvissa. Valitsen kahdeksasta ihanasta iltaruskokuvasta kaikkein ihanimman ja laitan sen. Loput seitsemän samankaltaista iltaruskoa saavat tylysti jäädä tiedostojen uumeniin. Ehkä joskus tarvitsen sieltä taas jonkun johonkin toiseen postaukseen.

* Kirjoitan silloin kun tulee inspiraatio. 

* Vastaan joka ikiseen kommenttiin, koska se on kohteliasta ja sitä paitsi pidän siitä.

* Pyrin kommentoimaan toisten blogeja. Pidän siitäkin ja sitäpaitsi on kiva ilahduttaa ihmisiä. Monesti harmittelen kun kommentointi silti jää. Joskus luen blogeja kännykältä, jolloin vastaaminen on kankeaa. Usein taas iskee kirjoittamisvimma. Vaikea on silloin tehdä kahta asiaa yhtä aikaa.

Onneksi bloggaamisessa ei ole deadlineja ja jutun raamitkin saa tehdä aivan itse.

4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.

Terrafiore blogista Terrafiore - Puutarhassa muisti minua tällä haasteellisella haasteella.


5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi.

Tämä on vielä vaikeampi kuin ensimmäinen kohta. Tämä tökkää jo heti siihen puuttuvaan logoon. Eihän sellaista tunnustusta ja haastetta voi kenellekään lähettää, josta puuttuvat ne hienot palkintopystit.

Sitten on se toinen vaikeus keksiä kymmenen bloggaajaa, jotka eivät vielä ole tätä ilmeisen tunnettua haastetta saaneet. Muutaman hyvän, upouuden blogin keksin ehkä, mutta kymmenen - ja ne pystit...


Tämä meni nyt ihan syteen ja saveen, mutta sellaista on keltanokan elämä blogien suuressa maailmassa. Ei helppoa, ei. ;)

Keltanokat suuressa maailmassa

P.S. Vielä ehdit kertomaan mikä on sinun L-kirjaimesi. Minun puutarhani aakkoset: L


P.P.S. Nyt keksin kopioida ne pystit ja tässä ne sitten ovat kauniisti sivun keskelle aseteltuina. Huh! Jo helpotti ;)

Blogger Recognition Award

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

MINUN PUUTARHANI AAKKOSET: L

Puutarhani merkityksellisten asioiden sarja jatkuu. Kiitos kaikille kiinnostavista, kannustavista ja kekseliäistä kommenteista! Ensin kokoelma K:sta.

Köynnöskuusama on kiitollinen kasvi. Kivi on sille kaunis tausta.

K

Kivet, kannot, kalliot,
kissat, kasvit, katviot,
koirat, köynnöskuusamat,
kasvimaat ja mannut,
kasvilamput ja -kannut,
kaikki kauniita ja komeita
kasvattajan kavereita.

Kasvihuone ja -koppi,
kokemus ja oppi,
kohopenkit, kamera, kuukalenteri,
komposti, kasvusäkki, kuunliljat
kottikärryt, kanankakka, kukkapurkki -
käyttöä kaikilla näillä.

Katajat, kuuset, kaikki kukat, 
Kanadanruusut sekä 
kirjopikarililjat,
kärhöt, Kuolanpionit
kaunistavat koko pihan,
kutsuvat ja kiehtovat,
kasvattamaan kannustavat.

Kiviaita, keittiötarha,
kelpo kiveys ja kivikko,
kevät, kylvöt ja kekkerit.
Niitä kaipaamme kovasti.

kaivaminen ja kesä -
kunnon kumppanukset.

Kiitollisina kokemuksista,
kotoisasta kukkatarhasta
katselemme kevääseen,
kypsyttelemme kylvösuunnitelmia.

Kiitos kaikista kommenteista!


P.S. Liekö Runeberginpäivällä jotakin vaikutusta, mutta tuli kirjoitettua elämäni toinen runo? ;) Mies "pakotti" julkaisemaan tuon kömpelön tuotokseni runoilijan päivän kunniaksi. Nyt kyllä Kivipellon Saila putosi kyydistä, mutta hyppää taas kärryille kun ehdit. ;)


L
LAPSET. LAPIO. LAINATTU MAISEMA.

Ihaninta kesässä ovat ne päivät, kun saan puuhailla puutarhassa perheeni ympäröimänä. LASTENI iloiset äänet kuuluvat pihapiirissä. Välillä joku lapsista käy kertomassa oman asiansa äidille, kysyy lupaa lähteä kalaan, pyytää katsomaan temppua trampoliinilla, hiipii ohitseni ja vilkaisee minua merkitsevästi hymyillen etsiessään sopivaa piilopaikkaa poliisi ja rosvo -leikissä.

Tässä on lapseni toimisto. Nämä kivet, tikut ja astiat ovat saaneet olla paikoillaan juuri niin kauan kuin lapset ovat niitä siinä pitäneet. Olen mieluummin siirtynyt tekemään toista aluetta kuin koskenut lasteni ihaniin leikkeihin.

Sellaista on minun onneni kuuden lapsen äitinä. En keksi mitään, joka vetäisi vertoja tuollaisille kesähetkille. Ei mikään luksusloma, gourmet-ateria tai kylpylä. Ei, ei. Tai no, on sittenkin yksi asia, joka olisi vielä ihanampaa. Puuhailisin puutarhassa, mies nikkaroisi omiaan ja lapset leikkisivät pihapiirissä - ja joku kokki tekisi ruuan valmiiksi ja kantaisi sen terassille. Ruokailuvälineet kilisisivät lautasia vasten kun herkullinen ruoka saapuisi pöytään...

Joskus kysyin lapsilta, olenko kenties liikaa puutarhassa. Heidän mielestään olen juuri sopivasti. Äidin kuulemma kuuluukin olla puutarhassa. He eivät itse ole innostuneet puutarhan hoidosta - paitsi kuopus - mutta nauttivat kauniista ympäristöstä ja siitä, että minä olen innostunut siitä. Olin helpottunut. Saan siis hyvillä mielin edelleen olla se mullantuoksuinen äiti, jonka keittiössä ei tuoksu sen enempää pullat kuin piirakatkaan - elleivät lapset niitä leivo.


LAPIO on tietysti kaiken a ja o. Ilman lapiota puutarhuri olisi kuin nuoriso ilman kännykkää. Toivoin joululahjaksi puuvartista mustaa kapeaa lapiota ja talikkoa, sellaisia, joita myydään eräässä tietyssä kaupassa. Yllätys, yllätys, sain toivomani, kuten myös Helena Telkänrannan Kanojen maailma -kirjan. Olin toivonut sitäkin. Aivan yllätyksiä lahjani eivät siis olleet ;), mutta työkalut ovat ihania ja kanakirjan luin heti joulupäivänä. Tarkoista lahjatoiveista on sekin hyöty, ettei minun tarvitse koskaan pettyä lahjoihini. Mies ottaa mielihyvin - ja helpottuneena - toivomukseni vastaan.


Lempilapioni on kaunis ja naisellisen kevyt. Mieheni puolestaan pitää jyhkeästä ja painavasta lapiosta, joka tyhjänä painaa varmaankin sen mitä omani lastin kanssa. Oli siis parasta antaa tarkat lahjatoiveet. Olisin muuten saattanut saada kunnon lapion, joka ei heti taitu ja jolla irtoaa kovinkin savi - ei mitään heppoista rimpulaa.


LAINATTU MAISEMA on minulle yhtä tärkeä kuin oman puutarhamme luoma miljöö. Ilman ympäröivää maisemaa tuskin edes asuisimme täällä. Muutettuamme tälle seudulle ajelimme silloin tälllöin katselemassa maisemia. Kiinnitimme heti erityistä huomiota erääseen pellon laitaan metsän reunassa. Onneksi maan omistanut ystävällinen mies oli halukas myymään juuri toivomamme maapläntin. Niinpä me nyt asumme juuri siinä ihailemassamme paikassa.

Minulla on kaikki, jota maisemalta voisin toivoa: toisella puolella kumpuileva peltomaisema ja toisella puolella järvimaisema. Koska emme kuitenkaan asu sadussa, näiden kahden hulppean kauniin maiseman välissä on talon röttelö, jota joudun valokuvissani väistelemään. Onneksi se peittyy aika hyvin puiden oksien suojiin.

Jouduimme kauriiden takia tekemään korkean aidan. Pelkäsin kovasti maisemien menetystä, mutta pelkoni osoittautui turhaksi. Loppujen lopuksi aidasta tuli kaunis ja huomaamaton.

Lokakuista tunnelmaa eteläpihalla. Aitaa tuskin huomaa katajien välistä.

Mikä on sinulle mieluinen L?

RUNEBERGIN PÄIVÄÄ

Hyvää Runebergin päivää kaikille lukijoilleni!

Tuntuu ihan keväältä, mutta toisaalta tulee mieleen: laskiaista ei ole vielä vietetty...

Kiedoin tulppaaninipun ympärille muratin verson. Murattia kannattaa kasvattaa jo senkin takia, että siitä saa mukavan lisän kimppuihin. Minun murattini viiihtyvät hyvin puolihydrossa. Ne kasvavat niin hyvin, ettei yhtään kirpaise leikata versoa silloin tällöin maljakkoon. Sitäpaitsi versot juurtuvat hyvin vedessä. Kirjoittelin puolihydrosta otsikolla En osaa kastella kukkia

Käypä kommentoimassa mikä on sinun kaunis, komea, käytännöllinen tai muuten vain kiva K!
Minun puutarhani aakkoset: K

lauantai 4. helmikuuta 2017

MINUN PUUTARHANI AAKKOSET: K

Jatketaanpa puutarhan aakkosten sarjaa. Jälleen kiitän teitä, lukijani, jännittävistä kommenteista! Ensin vähän yhteenvetoa J:stä.

Puutarhahommat ovat yhtä juhlaa. Siihen yhtyy melkein jokainen meistä. Järjen käyttö puutarhassa on sallittua, mutta ei välttämätöntä. Juttelin siitä Unelmia ruusuista -blogin Titan kanssa.

Juhannus on pohjoisen puutarhaintoilijan juttu, sillä siitä alkaa kunnon kesä. Juhannusruusu loistaa monen puutarhan juhlan kuningattarena mittumaarin aikaan.

Juuso on ihana puutarhatiikeri. Juliana-kasvihuone seisoo järkähtämättömästi puutarhassa. Jakopalasta voi  alkaa jopa koko puutarha, kuten Kasvihormoni-blogin Sinillä.

Juniperus horizontalis eli laakakataja  ja Juniperus communis eli pilarikataja ovat järkeviä ratkaisuja tuomaan jämäkkyyttä niin kesäiseen kuin talviseenkin puutarhaan. Japaninlehtikuusen riippaversio Larix kaempferi 'Pendula' puolestaan tuo vaihtelua eri vuodenaikoina.

Joriinit pääsivät johtoon tässä epäreilussa kisassa, jossa joltakin ropsahti heti tuhat ääntä. ;) Arvaa keneltä.

Jouluruusuista pitää varmaan jokainen.

Japaninhappomarja, jalohortensiat ja jasmikkeet eivät jätä kylmäksi. Jättipoimulehti on jokapaikan täytekasvi ja pionikimpun täydentäjä.

Jaloangervot ja jaloängelmät (varsinkin 'Hewitt's Double') ovat järkevän puutarhurin valinta. Jaloja ovat monet muutkin kasvit:  jalokuunlilja, jalomaarain, jaloakileija, jalokurjenpolvi, jalomesiangervo.

Jalkalehti (Himalajan jalkalehti Podophyllum hexandrum) on saanut jalansijaa Navettapiian puutarhassa, samoin jumaltenkukka. Jotkut tykkäävät jalopähkämöstäkin. Puutarhahetki-blogin Tiiu tykkää japaninmaksaruohosta ja hehkuttaa japaninmagnolian puolesta.

Jännä, että Juglansit eli jalopähkinät järjettömän suurine lehtineen pärjäävät jopa Pohjoisessa, mutta niin Tita kertoi.

Jep! Ja nyt jatketaan K-kirjaimella.


K
KATAJA. KIVET. KOTTIKÄRRYT. KUOKKA.

Luulin pystyväni tiivistämään ihanat asiat kustakin kirjaimesta yhteen tai pariin sanaan, mutta ei minusta sittenkään ole siihen. Uskokaa tai älkää, mutta tämä on kovalla kädellä karsittu lista. Listalta on sydäntä särkien jätetty pois kirsikat, kanukat, kevätkaihonkukat, kullerot, kuunliljat, kuuset, kylmänkukat ja mitä kaikkea... Jätin pois vieläpä kompostinkin. Oih! Miksi niin monet ihanat asiat alkavat K-kirjaimella?

KATAJAT ovat koko puutarhamme runko. Sijoittelimme talonkin niin, että katajat säästyisivät. Onneksi yhtään hyvää katajaa ei tarvinnut talon alta kaataa, yksi huono raasu vain. Katajat antoivat nimen tiellemmekin. Asumme Katajakujalla.

Katajat ovat komeita kesät talvet.

Eräs talon vieressä olevista katajista kärsi pahoin rakennusajan myllerryksissä. Olin jo päättänyt luopua siitä enkä ottanut edes valokuvia, jotta luopuminen unohtuisi nopeammin. Sanoin miehelleni, että puun saisi jo kaataa. Tavallisesti ripeä mieheni oli kuitenkin sitä mieltä, että puun ehtii kaataa myöhemminkin. 

Mies tuki katajan kepillä, mutta kuitenkin kävi niin, että puu kallistui myrskyssä 45 asteen kulmaan. Silti puu oli vihreänä ja lintu teki sen latvaan pesänsä. Nyt kadun sitä, että edes harkitsin sitkeän katajan kaatoa. Linnut ovat lentäneet matkoihinsa, puu on nostettu pystyyn, tuettu entistä paremmin ja kataja vihertää edelleen. Rungossa on jäljet rakennusajan kolhuista, mutta elämä jättää jälkensä itse kuhunkin.


KIVET ovat puutarhassamme melkein yhtä tärkeitä kuin kasvit. On onni, että pidän niistä, sillä niitä on aivan mahdottomasti. Pelkästään muurissa niitä on 180 kuutiota. Lisäksi siellä täällä puutarhassa on isoja ja pienempiä lohkareita. 

Kivien ympärille on ihanaa suunnitella istutuksia, sillä kivi luo hyvän taustan melkein kasville kuin kasville. Kivet antavat ryhtiä ja elävyyttä. Kasvit tulevat ja menevät, mutta kivet pysyvät - ilman talvisuojausta, ilman lannoitusta, ilman kitkemistä, ilman kertakaikkiaan mitään.

Puutarhamme näyttää valmiimmalta kuin se onkaan kun kivet luovat vaihtelevuutta näkymiin. Kiviä on sekä maan alla että maan päällä. Niitä tulee esiin mihin tahansa aikoo jotain kaivaa. Aika rasittavaa, mutta lohduttaudun sillä, että kivet varastoivat lämpöä. Olen tehnyt suuren osan poluista luonnonkivistä. Pian niiden välissä kasvaa haaveilemani polkuhaarikko.

Etualalla kiven päällä kasvaa mehitähtiä ja hopeahärkki, taaempana kukkivat juuri vuorikaunokki ja isokonnantatar.


KOTTIKÄRRYT, nuo ihanat uskolliset apulaiseni, ovat aina mukanani minne tahansa puutarhassa menenkin. Ne ovat täynnä hiekkaa tai multaa, työkaluja ja rikkaruohoastioita. Ne ovat vähän niin kuin käsilaukku – aina mukana ja täynnä kaikkea tarpeellista. Olen yrittänyt opetella käyttämään jos jonkinlaisia puutarhaessuja, mutta kottikärryjä ei voita parhaatkaan taskuviritelmät.

Sitä on taas käyty kasviostoksilla.


Lasteni tekemät KUOKAT ovat rakkaimpia työkalujani. Minulla on niitä kolme uniikkia kappaletta, metallisia kaikki. Sen lisäksi, että niillä on tunnearvoa, lyhytvartinen kuokka on varsinainen monitoimityökalu. Pienten istutuskuoppien kaivaminen sujuu kuin leikki. Maan pinnan möyhentäminen ja tasaaminen sujuu vaivatta. Sillä voi sen verran vääntää polun kiviäkin, että saa valutettua sopivan määrän hiekkaa väliin. Kuokan pitää olla aina mukana puutarhassa aivan kuin lompakon kotiportilta lähtiessä.

Tämä kuokka on aivan tuliterä arvoesine. Sain sen lapseltani äskettäin.

Mitkä K-sanat olisivat sinun listasi kärkipäässä?

Lämpimästi tervetuloa, Aila Kylänpää, ihanien lukijoideni joukkoon! Toivottavasti viihdyt!