VANHOJEN TUTTAVIEN PENKKI

Vanhojen tuttavien penkki on ensimmäisiä alueita, joita puutarhassamme olen laittanut. Perustin tämän penkin jo talon rakennuskesänä, joten penkki täyttää ensi kesänä kymmenen vuotta. Se on silti yhä edelleen keskeneräinen, mutta palataan siihen myöhemmin.

Ensin kaadettiin puut sekä raivattiin risut ja kannot. Sitten tehtiin talon sorapatja. Tila alkoi hahmottua. Talon koko ja sen vaatima tila yllätti. Eteläpiha kutistui murto-osaan siitä, millaiseksi olin sen kuvitellut.

Ajattelin yhdistää tänne edellisestä puutarhastamme tuomiani tuttuja perennoja: jalopähkämöitä, syysleimuja ja peurankelloja. Siitä alue sai nimensä. Tämä ei kuitenkaan olisi minun perennapenkkini, ellei siinä olisi myös jotakin uutta. Istutin kolme pesäkuusta.

Kastelukannu hoitelee
juhannusruusun virkaa.

Sinkkiämpäri on kotkansiipi, pinkit paperit kuvaavat jalopähkämöitä, kastelukannu hoitelee juhannusruusun virkaa. Kivien kohdalle kaivan polun. Eteen tulee nurmikko tiilireunuksineen.

Alueella kasvoi kaksi katajaa. Katajien juuriston vuoksi paikka olikin yllättävän haastava, sillä sitä ei voinut kaivella eikä juuri korottaakaan. Juurialue on myös kuiva ja karu. Varjoisiin kohtiin haaveilin peittolehteä, mutta kasvunopeuden ja hinnan vuoksi istutin kuitenkin pääasiassa rönsytiarellaa ja vain vähän peittolehteä.

Haaveilin monesta muustakin perennasta, mutta pian huomasin kasvupohjan liian vaikeaksi niille. Edes ahomansikka ei ole levinnyt katajan juurelle. Alussa istuttamani jalopähkämöt menestyivät hyvin, mutta ne peittivät pesäkuuset. Saman teki verikurjenpolvi, jota olin luullut matalaksi. Ne saivat siis lähteä.

Sain Rouva Ruusupuulta
kokonaisen leimupenkin.

Jotkut osat sentään loksahtivat heti kohdilleen. Sain Rouva Ruusupuulta kokonaisen leimupenkin – sen, jota olin aina ohi ajaessa ihaillut. Istutin syysleimut isoksi alueeksi vähän kauemmas katajista ja ne ovat viihtyneet hyvin. Leimujen kaveriksi istutin kaunopunahattuja.

Syksyllä istutin paljon tulppaaneja ja narsisseja. Seuraavana keväänä oli ihanaa laittaa puutarhaa, kun Vanhojen tuttavien penkki loisti värikkäänä muuten niin keskeneräisessä pihassa. Keväällä alueella kukkivat myös kevättähdet.

Penkin etuosa oli pitkään tyhjillään, kun en keksinyt sopivia kasveja. Lopulta tilasin hyvin matalia kuunliljoja ja istutin niiden seuraksi rikkoa. Istutin kokeeksi myös narsissivuokon.

On edelleen arvoitus, mitkä kasvit paikalla menestyvät ja mitä alueelle lopulta jää. Tarvittaessa harokataja voisi olla hyvä kumppani matalille pesäkuusille, se kun on todella matala.

NIILAN KIRSIKKAPUUN KATVE

Viime jutussa kerroin, että kirsikkapuu tuli puutarhaamme lapseni toiveesta. Niila toivoi pallopuuta eli sellaista puuta, jonka latvus olisi pallomainen. ’Inkeroisten kirsikka’ oli siihen tarkoitukseen aivan ihanteellinen.

Sijoitin puun nurmikon läheisyyteen ja istutin puun katveeseen perennoja: kurjenpolvia, vuorenkilpeä ja etelänhernettä. Aurinkoisessa paikassa kasvaa syysleimuja.

Se auttaa kestämään

puun vesomisesta aiheutuvat haitat.

Kirsikan kukkiessa puu luo sadunomaisen tunnelman koko eteläpihalle. Se auttaa kestämään puun vesomisesta aiheutuvat haitat. Juurivesoja nimittäin riittää. Yritän ensi kesänä ajoittaa niiden leikkaamisen kuun mukaisiin hävityspäiviin. Jospa siitä olisi jotakin apua.

Keväällä kirsikkapuun katveessa kukkivat tulppaanit ja muutama narsissi.

’Inkeroisten kirsikka’ kasvaa luonnostaan pyöreäksi.  Kuva on vuodelta 2021.  Puu ei ole vielä tässä vaiheessa ehtinyt täyteen lehteensä.

Kirsikkapuu luo jotenkin sadunhohteisen tunnelman myös syksyllä sen pudottaessa lehtensä viimeisten joukossa.

Kirsikkapuu on upea myös talvisessa maisemassa.

NIILAN MUSTIKKAMAA

Tämän jutun otsikkona voisi yhtä hyvin olla Salainen puutarha, sillä tämä Niilan mustikkamaa on niin salainen, ettei sinne ole edes kulkureittiä. Taas on joku fiksu puutarhasuunnittelija ollut asialla. En tunnusta.

Joku paparazzi on sentään onnistunut saamaan alueesta kuvan yläkerran parvekkeelta käsin vuonna 2021. Siitä voi nähdä, että alueella on kolme mustikkapensasta. Niiden ympäristöt on juuri vapautettu peltokortteiden vallasta ja katettu. Katteen päälle on istutettu ahomansikkaa, jonka toivon pitävän peltokortteet kurissa.

Mustikkapensaiden vieressä, suuren kiven kainalossa, on pläntti luonnonmustikkaa. Kapealehtikalmiat eivät näy unikoiden takaa, mutta niitäkin on kolmen ryhmä. Kuten mustikatkin, ne viihtyvät happamassa maassa.

Toiveissa oli pallopuu.

Idea tämän alueen suunnitteluun tuli vanhimmalta pojaltani, Niilalta, hänen ollessaan noin 11-vuotias. Kysellessäni lapsilta heidän toiveitaan puutarhan ja pihan suhteen, Niilalla ja Vilpaksella oli paljon samoja toiveita: vesiputous, kivipolkuja, patsaita (erityisesti eläinpatsaita), isoja kiviä, uima-allas, paljon kukkia ja puita, jokaiselle oma puu, syötäviä marjoja ja sellaisia. Lisäksi Niila toivoi isoa nurmikkoa jalkapallon pelaamista varten sekä mustikoita ja mansikoita. 

Toiveissa oli myös pallopuu, siis varrellinen puu, jonka latvus on pallomainen. Kirsikkapuu oli kuulemma juuri sopiva. Se on kuvassa kymmenkunta vuotta myöhemmin. Toinen puutoive oli riippapuu. Istutin sateenvarjojalavan, mutta jänikset söivät sen muutaman vuoden ikäisenä.

Paljon korkeita kukkia,

joiden keskellä kulkee polku

Niilalla oli vielä yksi erityinen toive: nurmimäki. – Se olisi hieno, hän sanoi, ensin olisi tasaista nurmikkoa, sitten se nousisi ylöspäin viettäväksi rinteeksi. Myöhemmin Niilan toiveet vielä tarkentuivat: paljon korkeita kukkia, joiden keskellä kulkee polku. Reunoilla voi olla matalampiakin kasveja.

Koska Niila halusi mustikoita, oli ”Niilan puutarha” paras sijoittaa sinne, missä mustikat jo luonnostaan kasvoivat. Isoja kiviä paikalla oli jo valmiina ja viereen oli suunnitteilla nurmikko, sattumoisin juuri loiva nurmimäki. Nurmikon reunaan sopi kirsikkapuu. 

Puutarhamansikoita tänne ei sopinut, mutta ahomansikoita sentään. 

Vesiputous jäi saamatta, uima-allas tuli vähän (kymmenen vuoden) viiveellä. Heiniäkin oli toiveissa – mitä korkeampia sitä hienompia. Niitä ei tänne tullut, toisaalle kyllä. Elefanttiheinät tosin koin meille liian aroiksi. Ne olisivat olleet komeita, korkeampia kuin itse poika.

En tiedä, miten sen unohdin.

Puinen karhu löysi paikkansa katajan juurelta, mustikkamaan laidasta.

Mitä tulee siihen Niilan toivomaan kivipolkuun, niin noh, sitä ei tullut. En tiedä, miten sen unohdin. Onneksi muita polkuja risteilee puutarhassa pitkin poikin ja löytyypä sellainenkin alue, jossa polku kulkee korkeiden kukkien välissä. 

KIVEN KAINALO

Kiven kainalo on aurinkoisen eteläpihamme siitä erikoinen paikka, että korkea kivi luo pienen varjopaikan. 

Sain siihen sopimaan muutaman varjokasvin: jouluruusun ja pari sinikämmentä. Sinikämmenet viihtyivät usean vuoden ajan, mutta katosivat sitten syytä kertomatta. Istutin niiden tilalle varjoyrttiä.

Jouluruusu on viihtynyt tässä paikassa.

Kiven lähettyvillä on havuryhmä: pylväs- ja rohtokataja sekä erilaisia laakakatajia. Suojaamisesta huolimatta matalat katajat ruskettuivat joka kevät, joten kyllästyin niihin. Pahiten kärventynyt sai lähdön viime kesänä. Ajattelin istuttaa sen tilalle (hakkeen kohdalle) harokatajan, joka on minulla pärjännyt hyvin ilman suojauksia.

Lokakuussa 2022

Paljoa kerrottavaa tästä alueesta ei ole. Oikeastaan tämä onkin sellainen vihreä välitila, joita puutarhassa kuitenkin tarvitaan. Eikä tämä varsinkaan talvella hullumpi ole.

TALVIUNIVAIKEUKSIA

Ennen nukuin talviunta kuin tukki.
En tiennyt kevätkaihosta mitään.

Mitä kummaa; olen alkanut kärsiä talviunivaikeuksista! Ennen nukuin talviunta kuin tukki. En tiennyt kevätkaihosta mitään. Blogiystävien kevään kaipausta pursuilevat jutut olivat kuin tuulen huminaa korvissani. Tammikuussa postilaatikkoon tipahtelevat siemenluettelot eivät aiheuttaneet ylimääräisiä sydämen tykytyksiä. 

Näin kyllä unia ja kauniita unia näinkin uusista pioniryhmistä, muotoon leikatuista pensasaidoista ja sen sellaisista, mutta puutarhaan ei ollut kiire. Kirjoitinkin joskus, että olen kuin syksyllä kylvetty unikonsiemen.  Se uinuu rauhassa lumen alla ja itää, kun on oikea aika. Sitä ennen se ei asialla turhaan päätään vaivaa.

Nyt kaikki on toisin.

Nyt kaikki on toisin. Ei riitä, että katselen unia ja suunnittelen uusia istutuksia. Nyt pitäisi päästä tositoimiin. Mieluiten ihan justiin.

Tästä ja monesta muusta puutarhan puuhasta haaveilen.

  

Huh, mikä minua oikein vaivaa?

Huolestuttavammaksi asian tekee se, että olen alkanut kärsiä myös muistinmenetyksestä. Olen täysin unohtanut hyvän, viime kesänä tekemäni ei-enää-ikinä-yhtään-uuden-kasvin-istutusta –päätökseni. Ajatuksissani vilisevät kilpaa koivuangervot, tuijat, hortensiat ja monet muut (työläät) istutettavat. Huh, mikä minua oikein vaivaa?

Kai tämä ainakin osittain johtuu siitä kitkemiskurssista, jonka ostin verkossa. Oireita eivät helpota myöskään uudet, ihanat työkalut ja puutarhaessu, joita olisi niin kiva päästä kokeilemaan. Johan tässä on pari-kolme kuukautta levättykin puutarhapuuhista.

Välillä käväisee jo mielessä, minne suuntaisimme ensimmäiselle puutarhamatkallemme.

Jos kylillä puhutaan, että hillun tähän aikaan puutarhassa kottikärryjen kanssa tai heilun siellä uusine puutarhaessuineni, niin en se ole minä. Tai sitten kävelen unissani.

Olisi jo  niin hauska päästä kokeilemaan kitkemiskurssilta saamiani oppeja.

PORTIN PIONIT

Palataanpa vielä hetkeksi Katajakujan puutarhan esittelykierrokselle, jonka aloitin syksyllä. Nyt on vuorossa pioniryhmä pikkuportin lähettyvillä.

Portin pionit 2022

Rakennuskesänä 2013 haaveilin tämän alueen suunnittelusta ja muotoilusta. Tien reunassa oli valtava kasa kantoja ja juuria. Piti odottaa, että ne saadaan pois. Alueen muotoilemisessa meni sitten loppukesä. Ajoin maata, keräsin kiviä ja juuria sekä yritin muotoilla puutarhan yleisilmeen. Tästä, tulevan portin kohdasta oli mahdollista ajaa sydän pompottaen Avantilla tielle ja takaisin. Minulle nousu tieltä Avantilla oli jyrkkä ja siksi aika pelottava. 

Sain muotoiltua alueen, mutta suunnittelu jäi odottamaan.

Vanha nariseva portti kuulosti ihanalta.

Tammikuussa olin paastolla (joka ei lopulta ollut minun juttuni) Nälkä kaihersi suolistossa ja viihdytin itseäni puutarhatiedostojen äärellä. Päätin, että seuraavana kesänä tekisin polun ja portin. Olin alusta asti haaveillut, että jonnekin olisi kiva saada portti. Olin nähnyt niitä paljon siirtolapuutarhoissa ja vanha nariseva portti kuulosti ihanalta.

Elokuussa 2014 Jouko rakensi aidan koko tontin ympärille ja tolpat porteille. Vähän myöhemmin tulivat myös portit – ja ensimmäiset pionit.

’Buckeye Belle’ oli yksi alueen ensimmäisistä lajikkeista. Muita olivat ’Kelway’s Glorious’ ja ’Mother’s Choice’. Pionien juurelle istutin valkoista rönsyleimua.

’Madame Calot’ rimmaa hienosti ’Buckeye Bellen’ kanssa, mutta ne kukkivat vain hetken yhtä aikaa.

Annan kehikoiden olla paikoillaan ympäri vuoden.

Pionien tukikehikot ovat talvisessa maisemassa kuin lupaus kesästä. Annan kehikoiden olla paikoillaan ympäri vuoden. Ovat sitten heti ajoissa valmiina, kun pionit räjähtävät kasvuun.

Pioneista on iloa muulloinkin kuin vain kukinnan aikaan. Keväällä on hauska seurata, kun versot nousevat reippaina maasta.

Valkoiset ’Royal Wedding’ -unikot kukkivat, kun pionit ovat vasta nupuillaan. Ne ovat kuin pionien airueita.

Saksankurjenmiekka ’Immortality’ ehtii myös kukkia ennen pioneja.

Kesä-heinäkuun taitteessa alkaa hengästyttävän runsas pionien kukinta. Kun kukinta alkaa hiipua, tuntuu siltä, että nyt kukkaloisto jo riittääkin. Ei makeaa mahan täydeltä.

Tämän pioniryhmän kukinta on ollut vuodesta toiseen runsasta. Ainoan poikkeuksen tekee syvänpunainen ’Buckeye Belle’, joka kukkii niukanlaisesti.

Syyskesällä kukinnasta huolehtii tertturuusu ’Schneewittchen’.

Pioniryhmä on ihan hyvä näin, mutta jatkossa aion panostaa sen ympäristöön enemmän. Iiristen seuraan olisi kiva saada jotakin väriä. Loistotädyke voisi olla passeli. Se kukkinee yhtä aikaa iiristen kanssa, joten saisin ehkä vihdoin sinivalkoista. Unikoitakin voisi olla eri värisinä, vaikkapa vaaleanpunaisina. Rantatädykkeet sopisivat värinsä puolesta tänne oikein hyvin. Ne kukkivat meillä ainakin osittain pionien kanssa samaan aikaan. Koreakärsämöitä pitäisi kylvää lisää. Syksyksi voisi miettiä jotakin, vaikkapa pallo-ohdakkeita ja kaunopunahattuja. Muutamia syysvuokkoja täällä jo onkin.

PUUTARHAN IKKUNAT

Puutarhaelon Riitta haastoi miettimään puutarhan aukkoja. Hän kirjoitti: ”Haastan sinut miettimään omaa puutarhaasi ja kirjoittamaan postauksen sekä onnistuneista että harmillisista aukkopaikoista. Ovatko aukkopaikat näkymän kannalta ehdottoman tärkeitä pitää avoinna, vai haluaisitko pikemminkin istuttaa rutkasti lisää peittääksesi taustan?

Tartuin tähän haasteelliseen haasteeseen. Ei nimittäin ollut helppo hahmottaa, mistä aukoista kirjoittaisin, kun koko puutarha on avara. Lähdin sitten miettimään, millaisia ikkunoita olen tavoitellut ja millaisia ne nyt ovat. Niistä mustista aukoista, joita perennapenkeissä on, ei puhuta tässä. Toivottavasti eivät lisäänny näissä talven vaihtelevissa säissä.

Tämä talvinen kuva Alkukulmasta havainnollistaa hyvin sitä millaisista näkymistä / aukoista haaveilen. Kasvuston lomasta pilkistää ns. lainattu maisema. Sitä kehystävät katajat ja muut puut. Lehtipuun oksat kaartuvat kauniisti katoksi. Valitettavasti tämä näkymä muuttui rajusti viime kesänä, kun jouduimme kaatamaan lahon pajun.

Itselle mieluisimpia ovatkin juuri sellaiset aukot, joissa lehtipuun oksat muodostavat kaartuvan katon. 

Tämä länsipihalta päin kuvattu aukko on yksi mieluisimmista.  Näkymä miellyttää silmääni jokaisena vuodenaikana.

Toiseen suuntaan näkymä näyttää tältä. Taustalla on avara Joukon puutarha lampineen ja niittyineen. Sen on tarkoituskin jäädä avaraksi. Lammen taakse istutetut rusokirsikat muodostanevat näkymälle väljän taustan muutaman vuoden päästä.

Haluan kehystää sen ja

tuoda maisemaan syvyyttä etualan puilla.

Suurimmat ”ikkunat” puutarhassamme ovat eteläpihalla. Rakastan eteläpihalta avautuvaa järvi- ja peltonäkymää, jota en halua peittää.  Haluan vain kehystää sen ja tuoda maisemaan syvyyttä etualan puilla.  Maisema pilkottaakin sopivasti puiden väleistä. Yksi kohta siinä kuitenkin on, jonka haluaisin peittää: naapurin huonokuntoinen talo. Kokonaan en tietenkään saa sitä piiloon, mutta luulisin uuden kirsikkapuun korjaavan ainakin osan asiasta.

Nurmikko tekee puutarhastamme avaran, mutta onneksi muutamat suuret alkuperäiset puut kehystävät näkymiä. Iso kirsikkapuu antaa suojaa.

Avaralle pohjoispihalle olen luonut seinämää köynnöskehikolla. Haaveilen, että viime kesänä hyvään kasvuun lähtenyt kärhö kehystäisi ikkuna-aukot.

Potagerin porttina on toinen köynnöskehikko. Se ohjaa mukavasti katsetta kaakkoispihan suuntaan, vaikka todellisuudessa siellä ei toistaiseksi olekaan oikeastaan mitään nähtävää, valikoima rikkaruohoja vain. Juuri tästä samasta syystä minulla on kuva ainoastaan vastakkaiseen suuntaan.

Toivoisin, että näkymä naapuriin peittyisi kasvillisuuteen. Sitä varten olen istuttanut muurin päälle pitkän rivin pensasruusuja. Ne ovat menestyneet hyvin, joten ehkä muutaman vuoden päästä näkymä on toivotunlainen.

Kiitos, Riitta, mukavasta haasteesta!  Kannustan muitakin lämpimästi tarttumaan tähän haasteeseen. Voit yllättyä, kun mietit puutarhaasi tältä kantilta. Minä ainakin yllätyin. Puutarhamme ei ollutkaan ihan niin avara kuin olin aina kuvitellut. 

PUUTARHAPÄIVÄKIRJANI MUN Tammikuussa

Olen jo pitkään kirjoittanut enemmän omaan puutarhapäiväkirjaani kuin tänne blogiin. Ajattelin tänä vuonna poimia muutamia päiväkirjamerkintöjä tännekin kuvien kanssa.

 

Tammikuun 4. päivä

Talsin lumista tietä. Ihailen maisemaa, joka on kuin vanha mustavalkoinen valokuva. Varikset lentävät hiljaisina maiseman halki. 

Heinät ja muut talventörröttäjät muodostavat upeita yksityiskohtia. 

Käyn tervehtimässä osmankäämit, nuo vanhat ystäväni. 

Palatessa minun täytyy pysähtyä moneen kertaan ihailemaan maisemaa: että paksun pilviverhon alla voikin olla näin kaunista!

Puutarhamme katajat näyttävät valtavan suurilta. Näyttää siltä kuin ne kasvaisivat joka talvi. Eiväthän ne tietenkään tee niin, pääsevät vain oikeuksiinsa. Olen onnellinen, että lumipeiton alla kasveilla ei ole mitään hätää.

Tammikuun 6. päivä

Pidän talvesta, pakkasesta ja lumesta. Hiiri on vipeltänyt hangella. Jäniksellä on ollut asiaa naapuriin. Yksinäinen varis kaartaa taivaanrannan yli. 

Maisema on kauniin siniharmaa, välillä utuinen ja toisena päivänä taas terävämpi.

On helppo nauttia tästä hetkestä, kun tietää kevään olevan tulossa.

Tammikuun 12. päivä

Tie on niin jäinen, että lenkkeilen mieluummin lumisessa puutarhassa. Kauriitkin ovat viettäneet aikaa siellä. Ne ovat helpottaneet tulevan kevään kiireitäni syömällä talventörröttäjiä ja koristepensaita. Ystävällisesti ne ovat myös huolehtineet siitä, että tuijista kasvaa tiheitä ja tuuheita.

Illalla toteutan pitkäaikaisen haaveeni ja ostan kitkemisen verkkokurssin. Olen innoissani; nyt pääsin varsinaiseen asiaan. Merkkaan kalenteriini kitkemisjaksot, kaurispäivät ja viimeiset päivät. Niinä päivinä on tiedossa kitkemistä – mitäpä muutakaan. Tulisipa kevät pian, niin pääsisin kokeilemaan uutta käsiharaani.