PUUTARHAELÄMÄÄ SYYSKUUSSA

Syyskuun 5. päivä

Aurinko paistaa, mutta aamu on jo viileä. Kanat pääsevät ulkoilemaan vasta iltapäivällä. Vien niille tuoretta kurkkua ja viinirypäleitä, mutta porukkaa kiinnostaa vain hautominen. Elmeri saa kutsua kanoja aivan turhaan.


Syyskuun 7. päivä

Jouko kantaa sisälle kolme ämpärillistä viinirypäleitä. Paljon kuulemma jäikin vielä. Hurjaa! Ja minä en ole edes hoitanut niitä. Jouko aikoo keitellä rypäleistä mehua.

Minun saaliini on vähän laihempi: tuon kaksi viimeistä kesäkurpitsaa. Niistä saa herkullisen risoton. P.S. Eivät olleetkaan viimeisiä. Vajaan viikon kuluttua sain muutaman lisää.


Syyskuun 8. päivä

On sateinen ja tuulinen päivä. Saan silti siirrettyä loput espanjankurjenpolvet Etelämeren reunalta sekä Roseletten polulle pyrkineet loistotädykkeet Pikku portin penkkiin. Ilon aihe sekin, että luovun ’Concord Crush’ -iiriksistä. Ne saavat hyvän kodin tuttavani puutarhasta.


Syyskuun 9. päivä

Päivän iloisin uutinen: puutarhamme kauhein kukka, jokaiseen puutarhakuvaan tunkeva paloautonpunainen WV Caravelle, lähtee myyntiin! Ja uutta kirkkaanpunaista en enää pihaani ota.


Syyskuun 10. päivä 

Päivä on kesäisen kaunis ja lämmin. Istutan Älypenkkiin puuttuvan kuunliljan ja kuusten alle kevätkaihonkukkaa. Vien muutaman räsymaton katteeksi muurin ruusuille. Hieno päivä siis.

Syyskuun 12. päivä

On sen verran sateista ja kylmää, etten voi päästää kanoja ulos. Ne viettävät tunnelmallista syyspäivää kylpien, hautoen ja pesien edessä hengaillen.


Syyskuun 14. päivä

Rumaksi ruskettunut niitty on vihdoin leikattu. Juhlan aihe sekin.


Syyskuun 15. päivä

Viime hetkellä vien isokonnantattaret lammen rannalle. Montaa ei ollut jäänyt pelastettavaksi kyläkurjenpolvien vallattua niiden elintilan. Nostan jättimäisiä poimulehden juurakoita suihkulähteen takaa. Käytän viimeiset hakkeet. Siistin pensasaidat ja kitken. Tuntuu hyvältä, kun To Do –lista lyhenee taas.


Syyskuun 17. päivä

Aurinkoinen päivä, mutta kylmä. Jaan päivänliljat suihkulähteen takana. Kitken vähän ja katson verikurjenpolvien perään, etteivät ahdistele muita. Aurinko laskee yllättäen. Samalla tulee kylmä. No, tämä riittää tällä kertaa.


Syyskuun 18. päivä

On se kumma, että kukkasipuleiden tilaaminen on niin työlästä. Tänä vuonna taisin tehdä sellaisen uudenvuodenlupauksen, että tilaan kukkasipulit ajoissa. Lupaus katsottakoon pidetyksi, kun tilasin ne melkein viikkoa aikaisemmin kuin viime vuonna. Ei kuulosta paljolta ja vaikealta, eikä varsinkaan työläältä: 21 kpl ’Purple Pride’ –darwintulppaaneja ja 30 kpl ’Jeanne d’ Arc’ –krookuksia.


Syyskuun 19. päivä

Kanalassa on kodikasta ja rauhallista. Aliisa ja Celeste hautovat (tyhjää) sopuisasti vierekkäin. Muu porukka on hengessä mukana: Elmeri makaa pesässä, Meelik, Floora, Lumikki ja Lyydia norkoilevat pesien edessä. Välillä kuuluu vaimea kotkotus. 

En haluaisi rikkoa hiljaisuutta, mutta se on jo mennyttä. Kanat kiiruhtavat luokseni kurkkimaan ämpäriini ja ihmettelemään, kun siivoan. – Tää antais niille omenaa ja porkkanaa, sanon ja ripustan ruokintatikun koukkuun. Sitten vaihdan vedet, lisään rehua ja heittelen kaurat pehkuille.

Iltaorrella Lumikki, Meelik, Floora, Lyydia ja Elmeri

Syyskuun 25. päivä

Floora ei tänään ole oma itsensä. Se seisoo ylätason nurkassa ja näyttää väsyneeltä. Välillä se valpastuu ja katselee ympärilleen. Nostan kanan pesään pehmeille heinille. Tarjoan ruokaa ja vettä, mutta Flooran ei tee niitä mieli.  

Minulla on huono olo. Nytkö Floora on lähdössä? Olen osannut odottaa tätä, mutta silti tuntuu, että nytkö jo. Olen jonkin verran tottunut kanojen kuolemaan, mutta nyt on kyse Floorasta, ihanasta mummokanasta. Ei siihen ole voinut tottua.

Silittelen Flooran uneen. Käyn vähän väliä tarkistamassa, että kanalla on hyvä asento eikä sillä näytä olevan kipuja. Se on syvässä unessa ja hengittää rauhallisesti. Täynnä ihmetystä hyvästelen rakkaan Flooran.

Syyskuun 26. päivä

Flooran muistolle kuva vuodelta 2025

Aamulla kiirehdin kanalaan. Floora näyttää nukkuvalta. Katson tarkkaan ja huomaan, että tuo rakas kana on nukkunut pois. Itken, mutta samalla olen onnellinen, että Floora sai kauniin kuoleman.

Leikkaan puutarhasta vaaleanpunaisia ruusuja, muutamia syysvuokkoja sekä yhden vaaleankeltaisen kehäkukan Flooran muistoksi. Kannan kevyeksi käyneen kanan haudalle. Kyyneleeni tipahtelevat Flooran höyhenille. Jouko sytyttää kynttilän. Alkaa hiljalleen sataa.


Syyskuun 27. päivä

Kanalassa on ollut eilisestä asti vaisu tunnelma. Kanat ja kukot selvästi reagoivat Flooran poismenoon. Vien niille tertun viinirypäleitä. Jospa herkut nostaisivat niiden mielialaa.

Kanat kyllä ilahtuvat, mutta minä en, sillä Elmeri alkaa uhitella Meelikille. Hetikö ruvetaan tappelemaan, kun mummokana on poissa?

Periaatteenani on aina ollut, että suojelen heikompaa. Siksi minun ei tarvitse miettiä, kumpi kukoista joutuu lähtemään, jos meno ei rauhoitu – tai vaikka rauhoittuisikin. Raskain mielin näpyttelen ilmoituksen Facebookin kanaryhmään.

Muutamaa tuntia myöhemmin alkaa tapahtua. Saan viestin ja puhelun eikä aikaakaan, kun olemme jo sisustamassa pahvilaatikkoa. Iltapimeällä kanat ovat rauhallisimmillaan. Nyt äänettömästi ja hitain liikkein kanalaan. Vihdoin rakas Elmeri on onnellisesti laatikossa. Uuden omistajan tytär saa laatikon syliinsä. Tuntuu mukavalta, kun tytär on yhtä hymyä. Elmeri saa varmasti hyvän kodin.

Kun jännitys helpottaa, minua alkaa itkettää. Olen yhtä aikaa surullinen, huojentunut ja iloinen. Kaikki on käynyt niin nopeasti, ettei pää meinaa pysyä perässä.

Pian saan viestin kuvan kanssa. Elmeri on löytänyt paikkansa yläorrelta, sukinut sulkansa ja käynyt nukkumaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin.


Syyskuun 28. päivä

Ihana aurinkoinen aamu! Käyn heti kurkistamassa kanalassa, mitä Meelikille ja sen rouville kuuluu. Hiljaista on. Meelik on joko hämmentynyt tai sitten se ikävöi veljeään. Näyttää siltä, ettei se oikein tiedä, miten pitäisi olla. Se asettuu pesään makaamaan.

Minä kiskon kaikki jättipoimulehden siementaimet pois ja kitken muurin siistiksi. Muutama suolaheinä ja valvattikin päätyy ämpäriin, mutta kaiken kaikkiaan tilanne näyttää oikein hyvältä.

Päästän kanat hetkeksi tarhaan syömään viinirypäleitä. Pikkuhiljaa Meelikille valkenee, että se on nyt yksin vastuussa rouvistaan. Se palvelee kanojaan ja kiekuu pontevasti.

Iltapäivällä on ihana nähdä Meelik kanojen ympäröimänä tepastelemassa pehkuilla. Niin idyllistä!


Syyskuun 29. päivä

Juuri ennen sadetta havahdun, että terassien perennaruukut on syytä kääntää kumolleen. Ei ole hetkeen satanut, joten jospa ne olisivat riittävän kuivia talvehtimaan.

Kitken vielä talon ja tallin vierustat kuntoon. Poimin reilusti varjoyrttejä maljakoihin kevättä varten. Hyvä, kun hoksasin vielä nekin.



Syyskuun 30. päivä

Syyskuun loppuhuipennus: sujautan valkoisten krookusten sipulit Länsireunan pionipenkin väleihin.

PUUTARHAELÄMÄÄ ELOKUUSSA

Elokuun 1. päivä

Vietän leppoisaa lauantaita puutarhaa nyppien ja valokuvaten, vaikka tuulisena päivänä se onkin hankalaa. Jouko viettää päivänsä tikkailla ja parvekkeella sen kaiteita kunnostaen ja maalaten. Illalla Jouko muistaa, että on meidän 27. hääpäivä. Hups, ihan unohdin!

Elokuun 3. päivä

Elokuun kuulas aurinko valaisee puutarhan. Kasvien loisto sammuu kuitenkin kukka kerrallaan. Tarhakurtturuusu ’Sävel’ on jälleen vihreä. Leikkaan ruskeiksi muuttuneet syysleimujen kukkapallot. Loput kukat näyttävät taas raikkailta. On tarhapäivänliljojen loiston aika. Syksyn kukat suoristavat selkäänsä, pian alkaa niiden vuoro. Loppuhuipennukseen on silti pitkä aika. Onneksi, niin ehtii mielikin mukaan. 

Elokuun 4. päivä

Haen heti aamulla kolme kurpitsaa, raastan ne kaikki ja jätän siivilään valumaan. Kasvihuoneesta vielä yksi kurkku, niin saamme tsatsiki-kastikkeen kesäkurpitsa-halloumipihvien kaveriksi. Kesäkurpitsan valuessa ehdin lammelle kitkemään.

Pihvit ovat herkullisia, muta olen arvioinut niiden riittävyyden alakanttiin. No, seuraavalla kerralla sitten enemmän. Kesäkurpitsaa ainakin riittää.
 

Elokuun 5. päivä

Käyn pienen kävelylenkin sateisessa säässä. Puutarha tuoksuu. Kesäsade tuntuu ihanalta. Sateen tauottua kitken. Vielä niitä rikkoja riittää. Jouko keittää kirsikkahilloa.

Elokuun 6. päivä

On tuulinen, mutta lämmin päivä. Lukiolaisen koulu alkaa tänään. Ei tunnu enää kesältä, mutta ei ihan syksyltäkään.

Maissit alkavat kypsyä. Ne maistuvat juuri niin herkullisilta kuin lapsena. Kirsikkahillo vie kielen mennessään.

Lisään haketta lammen taakse, mutta valmiiksi en saa, kun hake loppuu.

Elokuun 7. päivä

Mennessäni aamulla kanalaan, koko porukka seisoo ihanasti sulassa sovussa pehkuilla. Ovat nauttineet juuri aamukylpynsä, kun pehkuilla näkyy monta kaunista kuoppaa. Innoissaan hypähtävät ulos heti avatessani luukun.

En lakkaa ihastelemasta tuota herrasväkeä. Kukot palvelevat kanoja rinta rinnan. Illalla näen kukot usein orrella sopuisasti vierekkäin.

Elokuun 9. päivä

Ihanaa saada kesäkurpitsaa niin itselle kuin kanoillekin. Kesäkurpitsa maistuu pitsan päällä.

Kaunis ilta-aurinko ja lämmin sää houkuttelevat ilta-ajelulle. Ihailemme Ojoistentien maisemia. Ajamme Palhon rantaan. Istun laiturilla katsellen avautuvaa saarimaisemaa ja erityisesti kukkivia valkoisia lumpeita. Ah, niin kaunista! Lumpeet painuvat syvälle mieleeni. On vaikea ihailla niitä ilman, että samalla haluaisin niitä meillekin. Jouko seurailee vesimittareiden elämää. Sudenkorento istahtaa Joukon hihalle ja saamme rauhassa hämmästellä sen uskomattoman hienoa mosaiikkikuviointia. Ajelemme vielä Hinsalaan. Maisemat eivät ole lainkaan hassumpia.

Elokuun 10. päivä

Kiskaisen muutaman tädykkeen. Ne saavat villiintyä, mutta eivät ihan joka koloon. Suihkulähteen patsaan pitää sentään jäädä näkyviin. Leikkaan pitkiksi venähtäneet kirsikkapuun vesat piilopaikoistaan. Jouko leikkaa pari luumupuun oksaa. Sitten onkin aika ruveta siistimään Lintupolkua. Kohta taitavat alkaa hyvät istutusilmat.

Miten linnut laulavatkaan syyspuolella niin eri tavalla kuin keväällä, etten yhtään tunnista niitä? Samassa katsahdan taivaalle ja näen 4–5 suurta lintua. Muuttolintujen kevät -sovellus tunnistaa ne sääksiksi. No, ei sitten ihme, etten heti arvannut.

Elokuun 11. päivä

Saan aamupäivällä jonkin verran kitkettyä, mutta sitten alkaa sataa kaatamalla. Sataa enemmän tai vähemmän iltaan asti. Nyt onkin hyvä tilaisuus etsiä ohjeita kesäkurpitsaruokien valmistukseen. Tuntuu nimittäin siltä, että uusilla ohjeilla tulee vielä olemaan kovasti käyttöä syksyn aikana. Suolaista piirakkaa, pitsaa, lasagnea, paistosta, gratiinia...

Pojat sytyttävät nuotion. Vihdoinkin on hyvä aika polttaa ruusunoksat ja jätepuut pois. Kunpa kaatosade ei vain sammuttaisi tulta kesken kaiken.

Illalla Jouko tarjoilee viimeiset maissit suolaripauksen ja voin kanssa. Herkuttelen.

Elokuun 12. päivä

Aamu on viileähkö ja kaunis. Innostun Lintupolun alun istutuksista ja niiden suunnittelusta. Pioni ei mahdu mitenkään, mutta päivänliljoja sopii muutama. Erilaisista kuunliljoista tulee kaunis puun alunen. Polun varteen peittokurjenpovea, mutta miten rajata alue luontevasti?

Olin jo jonkin aikaa katsellut rankakasaa metsän laidassa sillä silmällä, että kunpa saisi tuon kasan matalaksi. Rangat olivat sen verran paksuja ja mutkikkaita, etteivät ne mahtuneet hakettimeen. Eräänä päivänä pojat ostivat jyhkeän hakettimen ammattikäyttöön. Nyt kuulen sisälle asti lupaavaa ääntä. Arvaukseni osuu oikeaan: haketin sylkee tuutista kelpo tavaraa isoksi kasaksi. Joskus haaveet toteutuvat, kunhan vain jaksaa odottaa.

Elokuun 13. päivä

Nyt on täydellinen istutussää. Saan Lintupolun alkuun lisää peittokurjenpolvea ja neljä ’Joan Senioria’. Näyttää jo kivalta.

Tänään syömme kesäkurpitsagratiinia. Maukasta on. Oman miellyttävän arominsa antaa se, että kaikki tarvittavat neljä kesäkurpitsaa sain omasta laarista.

Olen pitkin viikkoa suunnitellut huomista matkaa Varsinais-Suomeen – maaseutumatkailua läpi viljavien peltomaisemien Salon ympäristössä. Huh, mikä homma! 

Elokuun 14. päivä

On aika paikata aukko yleissivistyksessä ja suunnata auton nokka kohti Ilolan arboretumia Kiikalassa. Sää suosii ja kullankeltaiset pellot matkan varrella ovat uskomattoman kauniita.

Arboretum on häkellyttävän suuri yhden miehen tekemäksi. Alue on hyvin hoidettu ja joka puolella on kauniita näkymiä. Polut ovat leveitä ja helppokulkuisia. Lammet ovat tummia ja synkkiä ja ne herättävät muistoja lapsuudesta. Onneksi lentomuurahaisia on vain yhdessä paikassa. Ne meinaavat tehdä minut hulluksi.

Yö Lehmirannan hotellissa on rauhallinen. Mukava, että löysimme yöpymispaikan maaseudulta.


Elokuun 15. päivä

Olen suunnitellut tämänkertaisen reittimme Museoviraston listaamien kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden maisemakohteiden mukaan. Ensimmäiset kohteemme ovat Perniönjokilaakson varrella. Niin Perniönjoki kuin muutkin tämän seudun joet virtaavat syvällä laaksossa ja ovat kapeita sekä kuraisia johtuen savisesta maaperästä. Ne ovat kuitenkin hyvin viehättäviä mutkitellessaan peltomaisemien kätköissä. Katselemme Pohjankoskea sillalta ja ihailemme Pohjankylän maisemia. Etäällä, kumpuilevassa peltomaisemassa komeilee vaaleanpunainen kartanorakennus.

Edelleen jokilaakson varressa ovat Yliskylä, Paarskylä ja Perniön aseman kulttuurimaisema. Tutustumme Perniön kirkon miljööseen. Ilahdun, kun löydämme vielä pappilan ja vanhan kansakoulunkin. Perniön museo on kaunis ja mielenkiintoinen kaiken kaikkiaan. Pääsen jopa kuulemaan vanhaa Perniön murretta ääninauhalta.

Kirpputorilla on hauska poiketa, vaikka en varsinaisesti etsi mitään. On vain kiva katsella, mitä tämän paikkakunnan ihmisten kodeissa on. Löydän sieltä lapsuudesta tutun purkin.

Jatkamme matkaa pienestä kylästä toiseen. Kiskonjoen varrella, Kosken ruukkialueella, on viehättävä itsepalvelukauppa, josta saa ostaa laadukasta Hereford-karjan lihaa. Ihana nähdä kauniita maisemia ja elävää maaseutua.

Kiskosta lähdemme kohti Ruotsalaa. Havahdun nähdessäni rivin isoja patsaita sivutien varrella. Näyttää olevan patsaita piha täynnä. – Käydään ainakin vilkaisemassa, sanon. Jouko jarruttaa ja kääntää ympäri, vaikkakin samalla jupisee, ettei kai meidän pihamme enää mitään mahdu. Selitän vuosia haaveilleeni patsaasta kaakkoiskulman ympyrään ja että olen aikonut toivoa sitä syntymäpäivälahjaksi täyttäessäni kuusikymmentä. Jouko huomaa tilaisuutensa tulleen. Eipä ole lahjahuolia kevättalvella.

Olen haaveillut samankokoisesta betonipatsaasta, joka meillä on, mutta alastonta naista en halua. Ei löydy. Seuraava vaihtoehto olisi käpy pylvään päässä. Vaikka pylväitä ja käpyjä on paljon, niin sopivan kokoista ylä- ja alaosaa ei ole. Seuraava vaihtoehto on lintujen kylpyallas, mutta esillä olevat ovat liian moderneja. Myyjä toteaa, että meillä on vain suorajalkaisia. Tässä vaiheessa mietin jo luovuttamista. – Kierretään vielä hetki ihan rauhassa, vaikka näyttääkin, etten löydä mitään satojen patsaiden joukosta, sanon ja päästän myyjän tekemään omia askareitaan. Ei kulu montaakaan minuuttia, kun löydän mieluisan lintujen kylpyaltaan toisten takaa hallin perältä. Pian allas on jo matkalla uuteen kotiin. 

Pyörähdämme vielä Ruotsalassa sekä Kruusilan kylässä. Vähän väsyneinä, mutta onnellisina suuntaamme Katajakujan osoitteeseen.


Elokuun 14. päivä

Aamulla Jouko sanoo menevänsä katsomaan, miten kylpyallas sopii puutarhaan. Kuulen selvästi innostusta hänen äänessään. Kerron suunnitelmastani kylvää unikoita kivien väleihin altaan ympärille. – Niitähän on monen värisiä, Jouko innostuu.

Allas on kuulemma täydellisen korkuinen juuri sille paikalle. Hän on vähintään yhtä innostunut asiasta kuin minäkin. Aikoo asentaa altaan heti huomenna.

Illalla käymme katsomassa altaan paikkaa yhdessä. – Tästä tulee kiva, hehkutamme. Huomenna aion kitkeä koko kulmauksen tip top.


Elokuun 17. päivä

Aamulla ensimmäisenä mieleen tulee lintujen kylpyallas. Tuskin maltan syödä aamupalan, kun jo riennän mallaamaan altaan paikkaa. Sitten kivet jemmaan. Jouko kaivaa mullat pois. Pohjalle tulee routaeristys ja päälle valumuotti. Mullat takaisin reunoille, ja nyt muotti on valmis valettavaksi. Jouko pyörähtää rautakaupassa hakemassa sementtisäkin. Sillä aikaa minä kitken. Tiilipolut paljastuvat rikkojen alta. Into on työn touhussa mukana ihan niin kuin ennen vanhaan.


Elokuun 18. päivä

’Valkea kuulas’ tuottaa runsaan sadon. Tuoreeltaan omenat ovat aavistuksen raakoja, mutta Jouko keittää niistä mehua ja hilloa. Istutan Lintupolun alkuun loput maatiaiskuunliljat ja yhden ’Patriotin’. Ihanan kesäisessä säässä alue näyttää hienolta keskeneräisenäkin.

Vuosien murheenkryyni, Vanha potager, saa uuden ilmeen. Saan tiilipolut jälleen näkyviin. Istutan tiilien rakoihin grönlanninhanhikkia. Altaan perustus kuivuu muovin alla. Jouko suoristaa herukkarivin tolpat. Koivuangervoaidassa on ikävä kolo. Merkkaan kaksi tainta ostoslistalle. Mitenhän sähkötolpan saisi salonkikelpoiseksi? Illalla katson ikkunasta. Kunhan betoni kuivuu, saa nostaa altaan paikalleen.


Elokuun 19. päivä

Sää on juuri sellainen kuin se loppukesällä parhaimmillaan on: kuulas, aurinkoinen ja sopivan lämmin. Kanat saavat olla koko päivän ulkona.

Saan aloiteltua ahomansikoiden istuttamista Liikenneympyrän maan peitteeksi. Samalla siistiytyy Roseletten penkki, kun saan mansikat pikkutalvion väleistä.


Elokuun 20. päivä

– Oon kyllä tosi tyytyväinen tuohon altaaseen, sanon aamulla Joukolle, se on niin siro. Jouko on samaa mieltä ja kipaisee viemässä vielä linnun altaan reunalle. Ihanaa, kun Jouko on kylpyaltaasta yhtä innoissaan kuin minäkin. Jouko asentaa altaan paikalleen ja minä järjestän pyöreät kivet sen ympärille. Siinä se nyt on, minun syntymäpäivälahjani, kevättalvea odottelemassa. Iltapäivällä Jouko tuo vielä kolme koivuangervon tainta puutarhalta. Sekin tuntuu lahjalta, kun saan kolot paikattua.

Saan Lintupolun istutukset kuunliljojen osalta valmiiksi. Enää puuttuu vain maanpeitekasvillisuus, mutta tämäkin on jo tosi hienoa. Istutan tällä kertaa ahomansikoita Liikenneympyrään.


Elokuun 24. päivä

Sade voi alkaa minä hetkenä hyvänsä, joten menen heti aamusta istuttamaan uudet koivuangervot: kaksi Vanhan potagerin koloihin ja yhden Tuhkimon puutarhan sähkötolppaa häivyttämään. Ennen sadetta saan jaettua myös rönsyleimuja pionipenkkiin ja grönlanninhanhikkeja lipstikan ympärille sekä vietyä ahomansikoita Lintupolulle.

Uusia kukkia puhkeaa enää harvakseltaan ja kuvakulmia saa etsimällä etsiä. Onneksi yhä saan ihasteltavaksi uusia istutuksia, vaikkakaan eivät ne kovin kuvauksellisia ole.

Kesken ahomansikoiden istutuksen Liikenneympyrään alkaa sataa kaatamalla. Vadillinen taimia saa pitää sadetta kuusen alla. Sade lakkaa yhtä nopeasti kuin alkoikin. Aurinko paistaa ja näyttää siltä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan – paitsi että lintujen kylpyallas on täyttynyt vedellä. Loput taimet pääsevät multaan.

Elokuun 26. päivä

Huikean kaunis, kesäinen päivä. Elokuun aurinko saa viimeiset syysleimun rippeet hehkumaan. On syysvuokkojen aika, mutta niitä on vaikea kuvata auringossa.

Istutan loput ahomansikat Liikenneympyrään. Mitä suotta vastustelemaan niin hyvää maanpeitekasvia – se valloittaa puutarhan joka tapauksessa, halusi sitä tai ei.


Elokuun 27. päivä

Upea sää jatkuu. On ilo päästää kanat ulos aamulla ja tarjota niille oman köynnöksen viinirypäleitä.

Siirrän nopeasti levittäytyneen harokatajan sylissä sinnitelleet mehitähdet Betonipystien juurelle. Kitken ja siistin. Vielä hetken tätä iloa kestää.


Elokuun 28. päivä

Koivun lehdet alkavat kellastua ja leijailla maahan. Sää on kaunis ja lämmin. Sateet alkavat kuulemma ensi viikolla. Pelastan aurinkoon joutuneet peittolehdet katajan varjoon ja siirrän espanjankurjenpolvet Eteläreunaan. Kitken vielä kun voi.

Illalla saan uutisen, että peräkärryssä on pari kuutiota haketta. Ihanaa!


Elokuun 30. päivä

Kesäkurpitsan sato on hiipunut. On ollut jokunen kylmä yö, enkä ole suojannut harsolla. No, ensi vuonna aloitan sen kasvatuksen aikaisemmin.


Elokuun 31. päivä

Jouko istuttaa suureksi venähtäneen katajan taimen Ameriikkaan. Olin kaivanut siementaimen maasta ja hoidellut tainta ämpärissä terassilla. Se oli ehtinyt kasvattaa hyvät juuret. Kaatosade viimeistelee istutuksen.

Sateen jälkeen paistaa aurinko. Ilma on tukala kuin hellepäivänä. Etsiskelen äitienpäiväruusulle istutuspaikkaa. Taidan laittaa asian yöksi mietintämyssyyn. Huomenna onkin jo syyskuu. Ei yhtään hassumpaa.

PUUTARHAELÄMÄÄ HEINÄKUUSSA

Heinäkuun 1. päivä

Pionien loppuhuipennus saa mielen vähän haikeaksi, vaikka olenkin saanut makeaa mahan täydeltä. Kurkin viime vuoden puutarhapäiväkirjaani aivan kuin availlen joulukalenterin luukkuja etukäteen. Eihän tämä lysti ole läheskään lopussa. Vielä on tulossa jaloritarinkannukset, kärhöt, kärsämöt, syysleimut, päivänliljat…

Tänään on niin tukalaa, että puutarhapuuhat kutistuvat vähiin. Varjopaikkojen rikat saavat tavallista enemmän huomiota. Illaksi paahde hellittää, ja saan kitkettyä Eteläreunan aika mukavalle mallille.


Heinäkuun 2. päivä

Aamulla salamoi ja jyrisee niin, että talo tärisee. Säätiedote ilmoittaa, että ukkosta on havaittu kahden kilometrin päässä. Onneksi pahin ukonilma loittonee nopeasti. Vettä tulee taivaan täydeltä koko aamupäivän. Hyvä, sillä nurmikko alkoikin olla jo kovin kärsivän näköinen.

Lyhyenä poutahetkenä ehdin siistimään osan pioneista, mutta pian tulee kiire sisälle. Okei, leivotaan sitten briosseja. Saan käytettyä viimeiset kanttarellit ennen uusia.

Illaksi sade lakkaa. Kitken tien reunan suurin piirtein. Niin nautin. Haen tien pientareelta suuren kimpun maitohorsmaa. Kanat ovat niistä innoissaan. Kesä tuntuu olevan parhaimmillaan.


Heinäkuun 3. päivä

Sadepäivä. Voi pioniraasuja! Kanat viihtyvät ulkona pienestä sateesta huolimatta.

Illalla kuulen sisällä kummallista ääntelyä. – Mitä ihmettä? Onko kissoilla jokin hätä, kun naukuvat noin oudosti, hämmästelen. Ihan tavallisilta näyttävät. Ulko-ovella naukuminen voimistuu. Suuri haukka kaartelee metsän laidassa. Lintu kaartelee ja naukuu pitkään, kunnes tapaa toisen samanlaisen ja lähtee sen kanssa samaan suuntaan. Tietenkin kiinnostavimmat havainnot tapahtuvat silloin, kun kännykkä on sisällä. P.S. Myöhemmin lintu osoittautuu hiirihaukaksi.

Iltamyöhällä alkaa raju ukonilma. Jouko nousee irrottamaan sähköjohdot. Minä taidan nukahtaa kesken kaiken.


Heinäkuun 4. päivä

Lähden länteen ämpärin kanssa; pahimmat heinät, kortteet, kukkivat puna-apilat ja suolaheinät ämpäriin. Kohta taitaa alkaa sade. Nyt äkkiä kottikärryt ja pensassakset mukaan. Rähjä pensaskataja saa äkkilähdön. Olen sitä monta vuotta harkinnut, ja lopulta vakaaseen päätökseen tullut. Leikkaan pensassaksilla enimmät, Jouko katkoo moottorisahalla loput. Lopputulos on kerrassaan hurmaava! Ruskettuneen katajan takaa paljastuu järvinäköala. Kyllä kannatti.

Katajassa ei kauan nokka tuhise. Ehdin viedä kanoille vihreät herkut – vesiheinää ja maitohorsmaa – ja syöttää Flooran. Mummo seisoo ikkunaluukun päällä, josta kukaan ei aja sitä pois.

Tyytyväisenä kuljen kierroksen loppuun, vaikka lopussa täytyykin kiristää tahtia ja välttää katsomasta heiniä, piilottelevia särmäkuismia ja koiranputken alkuja. Sisälle päästyäni säätiedote ennakoi pian alkavaa rankkasadetta.

Istun terassilla nauttimassa sateesta. Mitä enemmän sataa sitä parempi. Märkä puutarha tuoksuu. Lapsena olisin kiireen vilkkaa hakenut uikkarit ja juossut sateeseen hyppimään. Silloin oli aina kesä.

Illalla istun sisällä kirjoittelemassa, kun kuulen sateen kohinan. Nappaan rottinkituolin pehmusteen mukaani ja kiiruhdan terassille vain huomatakseni, että molemmat rottinkituolit ovat varattuja. Kissamme Onneli nauttii kesästä toisessa ja Reetta toisessa tuolissa, mutta onhan keittiön terassin puupenkkikin aivan hyvä.


Heinäkuun 7. päivä

On sateista ja kylmää, enkä voi päästää kanoja tarhaan. Harmi! Illansuussa sade lakkaa siksi aikaa, että pääsen kitkemään. Apilat lähtevät helposti märästä maasta. Aurinko kuumottaa hetken, pian ropsahtaa kunnolla vettä. Ei auta muu kuin mennä sisälle – ja kohta ulos. Muutaman kerran saan kitkettyä ämpärin pohjallisen. Parempi sekin kuin ei mitään.


Heinäkuun 8. päivä

Näyttää siltä, että sadekausi alkaa kääntyä helteeksi. Loppuviikon ennusteet hätkähdyttävät, sillä hurjimmat lukemat hipovat kolmeakymmentä astetta.


Heinäkuun 9. päivä

Tupsu särmäkuismaa, kukkiva nepalinhanhikki ja muutama varsi vuohenkelloa ämpäriin. Siistin sateessa rähjääntyneet pioninkukat. Kas, taas on tilanne pelastettu.


Heinäkuun 10. päivä

Istuskelen viileässä varjossa. Aikamoinen lentoliikenne täällä; jatkuva surina kuin liikenteen melu ja lisäksi äänetön lepatus. Säätiedote ilmoittaa: lämpötila 23 astetta, tuntuu kuin 28 astetta. Pitää täysin paikkansa. Auringossa en jaksa olla.

Leikkaan kuunliljojen ja akileijojen törröttävät kukkavarret ja taistelen puna-apiloiden kanssa. Tämä saa riittää tällä kertaa. Yritän painaa mieleeni, että heinäkuu ei ole puutarhapuuhia varten – ei ainakaan To Do -listan lyhentämistä varten.

Alkuillasta sää yllättäen viilenee. Innolla riennän ulos kitkemään, siistimään ja trimmeröimään. Illalla en malttaisi lähteä sisälle. Sää on suorastaan idyllinen.


Heinäkuun 11. päivä

Siskoni on kutsunut äidin ja meidät sisaruksensa perheineen maalaistyylisiin kesäjuhliin. Pukukoodina oli: "Tule heinähattuna tai maalaistollona." Niinpä pukeudun pellavamekkoon ja panen hellehatun ensimmäistä kertaa päähäni. Nuoriso ajaa paikalle traktorilla.

Kesäjuhlien puitteet vanhan kansakoulun puutarhassa ovat hulppeat. Ruokapöytä on pitkä ja silmiä hivelevän kaunis. Kaikki mahtuvat saman pöydän ääreen. Ruokatarjoilu upeassa kasvihuoneessa on uskomaton! Ohjelma köydenvetoineen ja pussihyppelyineen on hauska. Sää suosii ja nauru raikuu. Minäkin pärjään helteessä yllättävän hyvin. Illalla palaamme kotiin väsyneinä ja tyytyväisinä.


Heinäkuun 12. päivä

Kun asteita on kaksikymmentäkuusi ja painostava ilma, ei tee mieli puutarhaan. Kanoille vien tietysti raikasta vettä ja vihanneksia, mutta en jää tarhaankaan viivyttelemään. Luulenpa, että illalla jyrisee.


Heinäkuun 13. päivä

Kitkemistä, katkomista, keräämistä ja kärräämistä – siis täydellinen puutarhapäivä. Sää suosii, sillä lämpötila nousee vain hetkittäin yli kahdenkymmenen asteen auringon kurkistaessa pilven raosta.

Puutarha muuttuu taas merkittävästi, kun raaskin luopua kallistuneesta ja kovin ruskeaksi muuttuneesta katajan raasusta. Iso, monirunkoinen puu on ahtaassa paikassa, mutta luotan, että Asla hoitaa homman mallikkaasti. Niin tapahtuukin. Hän kaataa yhden rungon kerrallaan suuren kiven päälle ja nostaa siitä olalleen. Pionipenkistä ei tärvelly yksikään varsi, tuista tai aidasta puhumattakaan. Rumaa aukkoa ei jää. Lopputuloksena on vain kauniisti avartunut näkymä.

Illalla kuopus leikkaa pensasaidat. – Ennen kuin sanot mitään, niin kerron, etten tiennyt miten tuo tien reunan pensasaita leikataan, hän sanoo. – Leikkasin sen sitten vaan jotenkin. Purskahdan nauruun. Ei se ole aita, sitä ei kuulu leikata. Onneksi tässä hommassa ei voi tehdä pahoja virheitä. Kohta ne ovat taas entisellään. Onhan se ihan hauska näinkin.


Heinäkuun 14. päivä

Kiertelen koko aamun kitkemässä, sillä meille on tulossa puutarhavieraita: siskoni ja hänen naapurinsa kultahiiriserafiina aikovat tehdä jumppakuvauksia meillä. Ei minun tarvitsisi kitkeä. Eivät ne rikat kuvissa näy, mutta on kiva tunne, kun puutarha on tip top. Mikään muu ei sitten olekaan vimpan päälle. Jouko on purkanut terassien tolppia joka ilmansuunnasta uusiakseen huonoon kuntoon menneitä lautoja. Piha on yhtä täynnä joka sortin menopelejä kuin yleensäkin. Olen kuitenkin varma, että lopputulos on kaunis ja hauska. Siskoni silmä ei petä.

Tyttäreni on lähdössä ylioppilaskuvaukseen. Pyydän häntä poikkeamaan matkalla kukkakaupassa. Hän haluaa mieluummin kukan omasta puutarhasta. Oi, miten ihanaa! Minusta tuntuu, ettei nyt kuki juuri mitään ylioppilaskuvaan sopivaa. Hän löytää kuitenkin kauniin, valkoisen ruusun oksan, jossa on muutama täydellinen kukka. Oksa on kuin valmis kimppu. Minä olen onnellinen siitä.

Päivä on ollut kuuma, mutta ei liian tukala – vai alanko jo tottua tähän. Illaksi lämpötila laskee hieman. Kiertelen puutarhassa ja nautin lämpimästä kesäillasta. Uskottava on, että kesä alkaa taittua syksyä kohti. Syysleimut ovat pian täyteläisimmillään. Ensimmäiset päivänliljat ovat auenneet, eikä kestä kauan, kun kaunopunahatutkin kukkivat. Kirsikkapuut ovat punaisenaan marjoja. On kuitenkin lohdullista tietää, että myös oma mieleni kypsyy vastaanottamaan syksyn, kun sen aika on.


Heinäkuun 15. päivä

Aurinkoinen hellepäivä (+25 astetta) vie minulta voimat. Intokin on poissa. En ihmettelisi, vaikka Intolta tulisi postikortti Jäämereltä. Jouko sen sijaan riemuitsee jokaisesta lämpöasteesta paahteisella parvekkeella kaiteita maalatessa. Hauskinta hänestä on, kun mittarin asteikko (+56 astetta) loppuu kesken mustalla peltikatolla.

Säätiedote ennakoi helteen jatkuvan vielä kolme päivää. Sitten saattavat alkaa neuletakkikelit. Sadettakin ehkä saadaan reippaanlaisesti.

Illalla lämpötila tuntuu sopivan kesäiseltä, vaikka asteita on nuo samat kaksikymmentäviisi. Kiertelen rauhassa valokuvaamassa puutarhaa. Nyt on malvojen ja valkoisten syysleimujen aika. Ihanaa, kun päivänliljatkin aloittelevat jo.


Heinäkuun 16. päivä

Helle jatkuu. Minua ei ulkona juuri näy. Kanat toki huolehdin ja käyn syöttämässä Flooralle vesiheinää, mutta muuten minulla ei ulos ole asiaa ennen iltaa. Ruokaostoksille on hyvä lähteä viileään ostoskeskukseen.

Illalla auringon laskiessa sää on lempeän kesäinen. Saan ihania – valitettavasti myös ylivalottuneita – kuvia talven varalle.


Heinäkuun 18. päivä

Vettä sataa taivaan täydeltä. Koko päivän tai ainakin melkein. Tukaluus ei silti hellitä. Ilma on kuin tropiikissa. Yöstä on kuitenkin luvattu kylmää, joten suljen kanalan luukun. Kun menen nukkumaan, salamoi.


Heinäkuun 19. päivä

Aamulla on kylmää ja tuulista. Odotan iltapäivään, ennen kuin päästän kanat tarhaan. Tarha ehtii kuivahtaa ja tuuli tyyntyä.

Kiertelen puutarhassa Joukon kanssa. Maistelemme eri kirsikkalajikkeita. On tulossa hyvä sato, kunhan vähän kypsyvät vielä. Syysleimut eivät ole olleet moksiskaan rankkasateista. Vielä hetki, niin ’Joan Seniorit’ ovat parhaimmillaan. Ruusu ’Queen Elizabeth’ kukkii komeampana kuin koskaan, vaikkakin piilossa syreenin alla. Nooh, sattuuhan sitä.


Heinäkuun 20. päivä

Onneksi muistan, että pietaryrtit pitää kerätä kuivattavaksi. Ne ovat juuri parhaimmillaan. Niistä saa ihania väriläiskiä ulko-ovenpieleen. Teen ennaltaehkäisevää työtä ja leikkaan myskimalvojen kukkineet varret ja tummuvat poimulehden kukinnot. Osa saa vielä jäädä.

Celeste ja Aliisa ovat keksineet alkaa taas hautomaan (tyhjää). Ne ovat ahtautuneet vierekkäin suosikkipesän perälle. Kun kurkistan illalla pesään, näen vain kaksi suloista nokkaa. Orsilla on oudon tyhjää.


Heinäkuun 21. päivä

Aika täydellinen sää tänään: pilvipoutaa ja lämpöä alle kaksikymmentä astetta. Jos hyvin käy, niin tällaisesta säästä saan nauttia vielä viikon verran.

Poimulehdissä riittää vielä leikattavaa. Tiikerililjat kukkivat lehdettöminä – mokomat liljakukot. ’Arabellan’ köynnöstuki on jälleen kerran käynyt aivan liian pieneksi. Jaloritarinkannukset vetelevät viimeisiään. Nyt huomaan, että vuohenkuusamat ’Cool Splash’ ovat vaihtaneet asunsa vihreäksi vihreävalkoisen sijaan.


Heinäkuun 22. päivä

Kerrankin muistan poimia ajoissa muutaman nipun sinipallo-ohdakkeita kuivattavaksi. Hassua, kun syysasetelmaa pitää miettiä jo heinäkuussa.

Heinäkuun 23. päivä

Kitken rikkoja lammen takaa. – Pieni työ, iso ilo, totean tyytyväisenä. Ilta-aurinko valaisee puutarhaa. Taivaalle ilmestyy täydellinen sateenkaari. Illaksi on ennustettu sadetta.

Käyn toivottamassa kanalaan hyvää yötä. Istahdan pöydän ääreen. Sade kohisee.


Heinäkuun 24. päivä

– Neljä kiloa kirsikoita poimittu, Jouko riemuitsee. – Ja vielä on yli puolet jäljellä! Hän on viritellyt näppärän ämpärisysteemin poimimisen avuksi. Pitkät tikkaat nojaavat korkeaa puuta vasten. Marjat ovat pakastimessa ohuina levyinä kivet poistettuina, kuten netissä on neuvottu. Hilloksi ne ehtii keitellä paremmalla ajalla.


Heinäkuun 25. päivä

On viileähkö ja tuulinen päivä. Tänään en kitke, mutta leikkaan kaikki pohjoispihan kuunliljojen ja poimulehtien kukinnot. Piha uudistuu kertaheitolla. Tuntuu yhtäkkiä siltä, ettei kesä olekaan vielä lopussa.

Heinäkuun 27. päivä

Sataa aika lailla. Taitaa sataa koko päivän, enemmän tai vähemmän. Saan kuitenkin leikattua malvat ja aikamoisen määrän poimulehden ja kuunliljan kukkavarsia. Syysleimut kumartavat veden painosta maahan asti.

Illalla sade taukoaa hetkeksi. Puutarhassa tunnen voimakkaasti märän maan ja saunan lämmityksen tuoksun.


Heinäkuun 28. päivä

Kiertelen puutarhassa, mutta shortseissa en tarkene eikä neuletakki riitä. Ensimmäinen syysvuokko on ehtinyt kukkaan. Eikä! Ei syksy vielä voi alkaa, heinäkuuta vasta eletään.

Poimulehdet on leikattu. Kurjenkellot saavat siementää, mutta vain ihan lähelle. Tulikukkien kuihtuvat kukkavarret joutavat ämpäriin. Jokunen korte, suolaheinä, hiirenvirna ja ärsyttävä harmaalehtinen savijäkkärä on kiskaistava, mutta tilanne ei ole lainkaan paha. Tien reunassa toki on enemmän kitkettävää.

Illalla tyhjennän ja siivoan puutarhakorin. Jokunen siemenpussi jäi kylvämättä. Työvälineiden paljoudesta päätellen on puuhailtu vaikka ja mitä: leikattu ja tuettu, istutettu ja kitketty. Vielä puutarhakori ei jouda varastoon. On vielä pitkä puutarhakausi edessä.


Heinäkuun 29. päivä

Sääennusteesta poiketen taivas on kirkas ja aurinkoinen. Huomiseksi on ennustettu poutaa. Nyt tai ei koko kesänä, vaikka Celeste ja Aliisa makaavatkin lättyinä pesässä. Toista tilaisuutta ei välttämättä tule.

Nostan kaurapöntön ja muut tavarat terassille. Puhdistan hyllyt, seinät ja katon pölystä. Rapsuttelen nurkat ja portaat. Sekoitan kalkkivellin yöksi tekeytymään.


Heinäkuun 30. päivä

Oi-ei! Sääennuste on muuttunut: huomiseksi on odotettavissa reipasta sadetta. Joudun turvautumaan suunnitelmaan X. Ei auta muu kuin sutia kanala niin nopeasti kuin ikinä vain pystyy ja toivoa, että aika riittää. Ehdottomaksi takarajaksi olen asettanut klo 13, jotta sisätiloissa kalkki ehtisi kuivua kosketuskuivaksi ennen kanojen iltapuuhia.

Aamupäivän ”viileys” (19 astetta) vaihtuu helteeksi, mutta tällä kertaa helteessä pärjää paremmin kuin sateessa. Onneksi kuivuminenkin nopeutuu, vaikka virallisesti kuivumisen pitäisi olla hidasta. Pitäisi kostuttaa välillä, mutta enhän minä voi. En voi jättää kanoja yöksi ulos.

Pitkä jono ikkunaluukun edessä harmittaa. Juoksutan kanoille kaikki herkut, jotka hätäpäissäni keksin: puuroa, melonia, vadelmia, vesiheinää. Jospa kanat ymmärtäisivät, että koko härdelli on vain niiden parhaaksi.

Takarajaan mennessä saan kalkittua pesät, ylätason orsineen ja portaineen, tasot sekä osan yläseinistä. Eteinen ja loput yläseinistä sekä irtoavat osat (astinlaudat, ”rappuset”, pienet tikkaat ja ruokapöytä) jäävät odottamaan seuraavaa poutapäivää.

Teen päivälliseksi paistettua kalaa kesäkurpitsahöystön kera. Höystö maistuu erityisen herkulliselta, sillä kesäkurpitsat ovat elämäni ensimmäiset itse kasvattamani.

Illalla päästän kanat sisään. Ne oudoksuvat uudistunutta huushollia, mutta rohkaistuvat pian hyppäämään sisään. Väliaikainen pesä saa aikaan pientä nurinaa. Elmeri tekee parhaansa ja heinä lentää pehkuille kukon sisustaessa pesää uusiksi. Illalla myöhään käyn vielä kurkkaamassa kanalaan. Kanat ja kukot ovat asettuneet suloiseksi sekamelskaksi orsille. Elmeri haluaisi nukkua Lyydian ja Aliisan välissä, mutta sillä ei ole tilaa asettua makuulle. Noo, yksi yö menee vaikka seisten.  

Ennen kuin ehdin hakemaan kameran sisältä, Aliisa oli ehtinyt nousta seisomaan. Oli kai vähän ahdasta.

Heinäkuun 31. päivä

Ihan juhlaa tehdä Tomaattifetarisottoa, kun saan lisätä siihen kesäkurpitsaa omasta laarista. Risotto on herkullista ja nopea valmistaa. Saan tästä uuden suosikkiruuan koko loppukesäksi.