KUMMALLISTEN KUKKIEN PENKKI

Olin ajatellut, että kasvien nimien lukeminen olisi suurin piirtein yhtä kiinnostavaa kuin puhelinluettelon opiskeleminen. Olin väärässä. Sehän on suorastaan hauskaa.

Kimpussa pisteenä i:n päällä ruskeakukkainen loistopäivänhattu 'Green Wizzard'

Isoräpelö, partavanukki, masmalo,

tarhasoljo, nukkajäkkärä, ruso-okahulluruoho,

röyhyvihvilä, hörtsätatar, hullukaali, kirjosorsimo

Miltähän näyttäisi puutarha, jossa kasvaisi isoräpelö, partavanukki, masmalo, tarhasoljo, nukkajäkkärä, ruso-okahulluruoho, röyhyvihvilä, hörtsätatar, hullukaali, kirjosorsimo ja muita ihanuuksia? No, totta puhuen ei kuulosta siltä, että istuttaisin sellaista. Sitä paitsi hörtsätatar on haitallinen vieraslaji, sitä en suosittele kenellekään. 

Missähän vaiheessa he alkaisivat epäillä,

että keksin nämä kaikki itse?

Penkkiä olisi kyllä hauska esitellä varsinkin niille vieraille, joilla ei ole hajuakaan puutarhanhoidosta. ”Tässä on suippohärkylä. Katsokaapa sen lehtiä, niissä on hyvin tunnusomaiset piikkihampaat...” Missähän vaiheessa he alkaisivat epäillä, että keksin nämä kaikki itse?

Käydessämme eräällä taimitarhalla tyttäreni ehdotti minulle kummallisten kukkien penkkiä. Idea oli hyvä, sillä niin kuin kaikkien ihmisten sanotaan olevan omalla tavallaan kauniita, niin myös kaikki kasvit ovat varmaankin kauniita oikeassa ympäristössä.

Ostin penkkiin jo yhden loistopäivänhatun ’Green Wizzard’. Loistavan hienolta kesähatulta kuulostava kasvi on oikeasti aika hassu. Tummanruskea puolipallo muistuttaa yllättävän tarkasti Pekka Puupään hattua. Sen kapeassa lierissä tosin on pikkiriikkisiä keltaisia kukkasomisteita. 

Tässä 'Green Wizzard' on täydessä loistossaan. Minulla on sen seurana nuoria pioneita ja jättipoimulehteä. Toivon, että jonakin päivänä ne muodostaisivat yhtä kauniin kokonaisuuden kuin kimpussa (kuva alla).

Aika monesta kasvista olisin valmis luopumaan ennemmin kuin tästä loistopäivänhatusta. Olen niin ihastunut tähän kummalliseen kasviin.

Jännityksellä odotan, minä päivänä löydän seuraavan kummallisen näköisen kasvin, joka parhaassa tapauksessa vieläpä sopisi yhteen tuon loistopäivänhatun kanssa.

OPISSA KASVIMAALLA

Olen hyötytarhurina aivan aloittelija. Monivuotiset hyötykasvit – raparperit, parsat, lipstikka, sitruunamelissa, ruohosipuli, marjat ja luumut – menestyvät kyllä, mutta yksivuotisten suhteen ei ole kehumista, mutta oppia kesä kaikki.

En tiennyt, että

kasvimaata pitää hoitaa koko kesän. Luulin, että kun porkkanat ja punajuuret on kylvetty, ne kasvavat nätisti suorissa riveissä, rikat loistavat poissaolollaan ja syksyllä saa poimia meheviä vihanneksia ihan noin vain. Ei vaiskaan. Tiesin, että niitä pitää harventaa, kitkeä, kastella ja mullata. Sitä en tiennyt, miten kova homma siinä kaikessa on.

sanomalehtikate ei hidasta kortetta, vaikka sen päällä olisi hakettakin. Korte viihtyy valitettavan hyvin karviaispensaan alla.

mustaherukka voi innostua leviämään siementaimina ympäri Potageria.

Siemenet on kylvetty. Raparperi kukkii jo.

En arvannut, että

tulee niin helteinen kesä, etten pysty kitkemään enkä harventamaan kasvimaata. Vain hyvin harvoin, illan vähän viilennyttyä, jaksoin/ehdin mennä Potageria kitkemään.

sadettimet loppuvat kaupoista. Onneksi sentään saimme hankittua muutamia pyöriviä sadettimia sinne tänne puutarhaan. Sellaisella Potagerin kastelu onnistui helposti.

maa voi ensimmäisen kasvukauden jälkeen olla niin muhevaa. Olin parantanut savimaata hiekalla ja kompostilla ja kasvattanut siinä hunajakukkaa. Silti yllätyin.

saan kuin saankin syksyllä kasvimaan käännettyä ja rikat kitkettyä. Olihan siinä ihan hullun kova työ, kun rikkoja oli hulvaton määrä, mutta siellä kasvimaa nyt kuitenkin on puhdistettuna, käännettynä ja katettuna. Upea tunne!

Jotta Potager olisi potager, siellä kasvoi myös kukkia, muun muassa pellavaa.

En uskonut, että

vihannesten siemenet todellakin pitää kylvää harvaan. Tiesin sen kyllä, mutta ajattelin, että jos vaikka itävät huonosti. Siemenet itivät hyvin, mutta minä harvensin huonosti. Tuloksena tietysti oli laihoja porkkanoita.

Herneetkin  olisi saanut kylvää harvempaan.

Satoa sentään saatiin. Punajuuria tuli jopa niin paljon, että niitä piti jakaa tutuille. Pussillisesta punajuuren siemeniä tuli satoa niin paljon, etteivät ne tietenkään mahtuneet jääkaapin vihanneslokeroon porkkanoiden kanssa. Sitä en tullut ajatelleeksi.

Tykkäsin tästä pitkulaisesta lajikkeesta nimeltä 'Cylindra'. 

Tämän jutun kirjoitin Hiidenkiven puutarhassa –blogin Minnan kysymyksen innoittamana. Arvontaan osallistuessaan hän kirjoitti: ”Mitähän pohdittavaa sinulle heittäisin...? Olisinpa tämän tiennyt! Eli joku kantapään kautta opittu puutarhajuttu.”

Kiitos kivasta kysymyksestä, Minna! Tähän oli mukava vastata ja varmaan palaan aiheeseen vielä myöhemminkin.

PUUTARHAN AIKA

Minun aikani puutarhassa juoksee, rientää, vilistää ja lentää. Se ei matele eikä seiso. Mopoista innostunut poikani sanoi, että monesti tuntuu, että on ollut verstaalla viisitoista minuuttia, vaikka aikaa onkin vierähtänyt kolme tuntia. Kuinka tuttua! Kurjenkellosta katsoen käytän puutarhanhoitoon aikaa ehkä puolisen tuntia. Totuus voi olla lähempänä kuutta tuntia.

Puutarhassa aika on kerroksellista. Joskus katselen puutarhamme isoja kivenjärkäleitä. Osa niistä on niillä sijoillaan, jonne tämän paikan entiset asukkaat ovat ne siirtäneet. Niissä aika tuntuu pysähtyneen. Olen yrittänyt miettiä sitä aikaa kun täällä on viimeksi asuttu. Siitä ajasta ei tunnu olevan jäljellä muuta kuin nuo kivet ja ehkä pelto. En käsitä sitä. Talot ovat poissa, vain muutama tiilen palanen jäljellä. Metsä on kasvanut ja peittänyt pihapiirin. Olen lukenut, että näillä tantereilla on asuttu jo kivikaudella. Tuo aika on loitonnut jo niin kauas, ettei sen loittonemista enää käsitä.

Joissakin kohdin puutarhaa

aika tuntuu matelevan.

Joissakin kohdin puutarhaa aika tuntuu matelevan. Miten niin voimakkaat kasvit kuin vuorenkilvet voivatkin juurtua niin hitaasti. Kestää kolme vuotta ennen kuin ne ovat täyttäneet paikkansa. Joskus taas yllätyn: pesäkuuset ovat ehtineet jo suuriksi, vaikka niiden pitäisi olla hidaskasvuisia. Miten ne kasvavatkin viidessä vuodessa noin?

Mielenkiintoista, että muinaiset egyptiläiset ja kiinalaiset jakoivat päivän kahteentoista osaan, mutta yöaikaa ei mitattu millään tavalla. Sehän oli kuin minulla lapsena. Minulla oli aina vain päivä. Öitä en muista olleen olemassakaan. 

Tunnit olivat tuolloin eripituisia.

Ymmärrettävältä kuulostaa myös se, että kun egyptiläiset ja babylonialaiset ryhtyivät mittaamaan aikaa myös yöllä, tunnit olivat tuolloin eripituisia päivän valoisan ajan pituudesta riippuen. Tuntuu, että puutarhassa kevään tunnit ovat huomattavasti lyhyempiä kuin kesän tai syksyn tunnit, talven tunneista puhumattakaan.

Peurankello 'Schneekrone'

Sanna P kysyi arvonnan yhteydessä: ”Paljonko käytät päivittäin aikaa puutarhanhoitoon?” Yritän nyt vastata tähän vaikeaan kysymykseen.

Elän kuin jotkut Polynesian heimot.

Kesäisin kun yrityksessämme on tavallista hiljaisempaa, pidän lomaa ja elän kuin jotkut Polynesian heimot. He eivät mittaa aikaa, vaan heille paras aika toimia on silloin, kun tilanne ja ympäristö ovat otollisia. Tuo kuulostaa aivan minulta. Yksi lempisanonnoistani onkin: ”Katsotaan tilanteen mukaan.”

Viihdyn kotona, olen varsinainen kotihiiri. Niinpä otollisia päiviä riittää aika paljon, paitsi jos on helle. Sitten on niitä päiviä, jolloin lähden ostoksille tai muille asioille enkä ehdi puutarhaan lainkaan. Ehkä täsmällisin vastaus kysymykseen olisi: käytän puutarhanhoitoon kaiken liikenevän ajan, paitsi helteellä, jolloin vain kaipaan puutarhaan.

Tavallisesti menen puutarhaan heti aamulla tai aamupäivällä kun saan pakolliset kuviot sisällä hoidettua. Puuhailen kunnes tulee nälkä. (Suomalaisena perheenäitinä on noloa tunnustaa, ettei meillä ole tarkkoja ruoka-aikoja, vaan ruoka-aikamme ovat liukuvia.) Illalla puolestaan väsymys, kivistävä selkä tai hämärän tullen hyttyset pakottavat sisälle.

Kesällä minulle riittävät kurjenkello ja peurankello. Pärjään aivan mainiosti ilman seinäkelloa, jota vilkaisen iltaisin vain todetakseni, että oh-hoh, kun taas meni myöhään.

Kurjenkellot ovat jo lakastuneet, toivottavasti kylväytyneetkin, ja puutarha on siirtymässä talviaikaan. Minulle riittäisi kurjenkellojen siirto.  Viisareiden siirtelystä en niin välittäisi.

Kiitos, Sanna P, mielenkiintoisesta kysymyksestä!

YHTÄLÖITÄ

Nyt päästiin puutarhan matematiikassa yhtälöihin. Yhteenlaskuista kirjoittelin täällä ja jakolaskuista täällä. Nämä yhtälöt ovat selvästi vaikeampia, joten tarvitsen nyt teidän apuanne, hyvät lukijani. Toivottavasti mobiililaitteet eivät sekoittele tekstiasetuksia niin, ettei yhtälöistä saa mitään tolkkua.

Pelargoni rakastaa aurinkoa.

Salli M kirjoitti: ”Kysyisin kestävää auringosta tykkäävää amppelikukkaa ensi kesälle.” Tämä vaikuttaa helpolta:

aurinkoinen paikka . x = kestävä kaunotar ensi kesän iloksi
       amppeli

Vastaukseni: x = japaninkello, tarhaverbena, riippapelargoni, riippapetunia, lumihiutale tai poutapilvi

Mikähän näistä olisi kestävin? Japaninkelloa sanotaan ainakin helppohoitoiseksi. Lumihiutaleen seurassa sen kauneus voisi nousta potenssiin kaksi.

Mitä sinä vastaisit Sallille?

Manna heitti minulle tällaisen kysymyksen: ”Tiedätkö mitään kukkaa mikä selviäisi todella voimakkaassa auringonpaisteessa? Pelargonia tai laventeli eivät ole selvinneet, onko kaktus ainoa vaihtoehto?” 

x – (pelargoni + laventeli) = helppoa ja kaunista ruukkuun

       paahteinen paikka

Mehitähti kukassa.

Laskeskelin, että x voisi olla vaikkapa mehitähti. Sehän pitää aurinkoisesta ja kuivasta. Kukintaa tosin saa odottaa ja sittenkin se on aika vaatimatonta. Keltaisen ja oranssin ystävälle x voisi olla samettikukka tai tulikruunu, paahteen ystäviä molemmat. Värejä rakastavalle x voisi olla portulakka, jonka sanotaan menestyvän jopa paahteisella parvekkeella. Nämä saattaisivat siis sopia ääriolosuhteisiin, esimerkiksi paahteiselle parvekkeelle.

Jos paikka on paahteinen, mutta ei sentään parveke, x voisi olla myös tarhaverbena. Ehkä x voisi olla myös petunia tai miljoonakello. En tiedä, voisiko olla daalia tai Marketta. Niiden sanotaan vaativan tasaista kastelua. Mikä sinun mielestäsi mannan x voisi olla?

Mietin, että voisiko tuon mannan pulman ratkaista toisenlaisella yhtälöllä:

              x                . vermikuliitti   = helppoa ja kaunista ruukkuun
paahteinen paikka      iso ruukku

Ajattelin vain, että kestäisiköhän pelargoni, jos sen istuttaisi aiempaa suurempaan ruukkuun ja sekoittaisi multaan vielä vettä varastoivaa vermikuliittia. Minulla oli tänä poikkeuksellisen paahteisena kesänä pelargonioita suorassa auringonpaisteessa ja ne voivat hyvin. Ne kasvoivat suurissa betoniruukuissa. Multaan olin sekoittanut vermikuliittia.

Minulla on vielä yksi yhtälö ratkaistavana. Laitan sen toiseen postaukseen, ettei tästä jutusta tule liian pitkä.

Kiitos mukavista kysymyksistä, Salli M ja manna! 

SÄRMIKÄS KESKUSTELU

Kesällä:

– Kukkuu! Täällä minä olen, särmäkuisma hihkaisee keltaisena. Se on väsynyt lymyilemään koivuangervoaidan suojissa eikä malta olla paljastamatta piilopaikkaansa. En ole lainkaan yhtä innoissani kuin se. Mitään sanomatta menen ja poimin sen pitkän, hoikan varren ämpäriin. En ole oikein juttutuulella.

En ole oikein juttutuulella. 

– Et huomannut minua kun leikkasit aidan sillä kammottavalla vehkeellä, se jatkaa ilkkuvaan sävyyn, mutta vakavoituu sitten. – Et tiedä, miten minä pelkäsinkään pienempien puolesta, se huokaa, minultakin meinasi hattu lähteä päästä.

– Kuka käskee mennä sinne, mutisen. Se ei kuuntele enkä oikeastaan sitä kuultavaksi tarkoittanutkaan.

En ole huomaavinani särmäkuismaa ämpärissä.

– Kyllä minä jo joudankin täältä, alkaa olla kylmät pian tulossa, se puhelee aivan kuin itsekseen. – Ei ollenkaan hassumpi idea päästä kompostin lämpöön, se jatkaa haikeana. Nypin vielä lemmikkejä ämpäriin. Niitä sitten riittää joka paikkaan. En ole huomaavinani särmäkuismaa ämpärissä, vaikka eihän sitä voi olla huomaamatta.

– Mutta et arvaa, mitä minä olen tehnyt täällä sillä aikaa kun lymyilin piilossa, se vielä huudahtaa. No, kyllähän minä sen arvaan, mutta en sano mitään. Pitäköön luulonsa. Tiedän, että ensi kesänä kitketään taas.

Kompostin lämpöön pääsevät myös helmililjat.

Minna Hiidenkiven puutarhassa –blogista kirjoitti. ”Sinulla on hieno, humoristinen tyyli kirjoittaa. Postauksiasi lukiessa tulee aina hyvälle mielelle. (…)  Mitähän pohdittavaa sinulle heittäisin...? Keskustelutuokio vapaavalintaisen kasvin kanssa. Joku rikkaruoho voisi olla hauska keskustelukumppani... ;)”

Niin minä sitten tämän kirjoitin ja hauskaa oli. Kiitos, Minna, mukavasta aihevinkistä!

HAAVE NAULAKOSTA

Kun lapset olivat pieniä, he halusivat tavaratalosta suurin piirtein puolet. – Äiti, mä haluaisin tän, oli usein kuultu lause. Yleensä vastasin, että ensin siitä pitää haaveilla. Jos se vielä kotona tuntuu tärkeältä, sen ostamista voidaan hyvin harkita. Useimmiten kaikki toiveet unohtuivat heti seuraavalle osastolle siirryttyä tai viimeistään kotona. Silloin tällöin oli joitakin tavaroita, joista puhuttiin vielä kotonakin. Harkittiin, ehkä säästettiin rahaa tai toivottiin lahjaksi. Eräs kävelevä koira sai jopa nimen ja lapsi kirjoitti sille kirjeen. Hän sai tuon koiran joululahjaksi.

Ei ollut ihan niin yksinkertaista.

Minä haaveilin vuoden naulakosta, jossa voisi talviaikaan säilyttää puutarhatyökaluja. Olin saanut mielestäni yksinkertaisen idean: patinoituneeseen laudanpätkään ruuvataan koukut ja – simsalabim –naulakko on valmis. Ei ollut ihan niin yksinkertaista.

Viime syksynä ostin naulakkoon sopivat Riviera Maisonin koukut. Koukut olivat korkeita, joten tarvittiin leveä lauta. Koska meillä ei ole navettaa, jonka ylisiltä hakea vanhoja lautoja, turvauduin nettiin, sukulaisiin ja ystäviin. Tuloksena oli kolme lautaa, jotka olivat liian kapeita ja lyhyitä. Yhdestä laudasta saatiin kuitenkin ulkonaulakko.

Päätin ostaa leveän laudan ja käsitellä sen

rautavihtrillillä vanhan näköiseksi.

Päätin ostaa leveän laudan ja käsitellä sen rautavihtrillillä eli rautasulfaatilla vanhan näköiseksi. Menin rautakauppaan, jossa arvelin olevan maakunnan laajimmat lautavalikoimat. Olihan siellä vaikka minkä mittaista lautaa, mutta ei juuri sellaista, jota etsin. Käynti Lauta Oy:llä ratkaisi asian. Mies toi peräkärryllä parhaimman laudan, jonka löysi. Laudassa oli oksan reikiä, mutta sopiva ehjä pätkä silti saatiin.

Lauta jäi siis nojailemaan

tallin eteläseinustalle kesän ajaksi.

Keväällä käsittelin laudan rautavihtrillillä. Jotta puu patinoituisi, sen pitäisi olla auringonvalossa 2-3 kuukautta. Lauta jäi siis nojailemaan tallin eteläseinustalle kesän ajaksi. Muutamassa päivässä aineen vaikutus alkoi näkyä ja lauta muuttui vihertäväksi. Onneksi väri muuttui lopulta harmaanruskeaksi. Kääntelin lautaa silloin tällöin kun huomasin, että kääntely auttaa saamaan paremman lopputuloksen.

Mielestäni laudan väri on nyt oikein hyvä.

Syksyllä väri oli halutunlainen. Kiireidensä keskellä mies ruuvasi koukut lautaan ja kiinnitti naulakon seinään. – En tiennyt, että sinulla oli  tänään kiire, ei sinun olisi tarvinnut sitä tänään laittaa, sanoin. – Halusin laittaa sen, vaikka oli kiire, mies sanoi. – Tiesin sen olevan sinulle tärkeä, hän lisäsi.

Idean tähän juttuun sain Sirkulta (Kukkia & Haaveita -blogista). Hän kysyi arvontaan osallistuessaan: ”Mikä on viimeisin haaveesi puutarhassa, joka on toteutunut?” Kiitos, Sirkku, kivasta kysymyksestä!

TÄSTÄ EN TINGI

Kipaisen puutarhavarastoon hämärän pihan poikki. On satanut koko päivän ja ilma on kolea. Varaston ikkunasta loistaa kutsuva valo.

Varastossa on hieman viileää, mutta koleaan syysilmaan verrattuna siellä tuntuu kodikkaan lämpöiseltä. Kastelen rätin lämpimässä saippuavedessä. Pyyhin hyllyjä ja ämpäreitä. Seinän takaa kuuluu vaimeaa koputusta. Kanat ovat asettumassa yöpuulle, mutta nuoriso valvoo vielä. Tietysti. Tiuhti, nuorimmainen, siellä nokkii.

Haen sisältä vedellä täytetyt ämpärit, joihin olen päivällä laittanut puhdistetut suihkulähteiden pumput. Kieputan johdot nätisti kannen päälle. Pumput pitää säilyttää vedessä, jotta ne pysyvät kunnossa.

Yritän olla kolistelematta,

etten häiritsisi kanalan yörauhaa.

Koputus vaimenee. Sovittelen puhtaita ämpäreitä ja kastelukannuja paikoilleen. Yritän olla kolistelematta, etten häiritsisi kanalan yörauhaa. Kompostikuivikesäkille ei löydy paikkaa. Seinänvierustat ovat täyttyneet rehusaaveista, puutarhakalkkiämpäreistä, hydrosorasta. On lannoiteämpäriä, ruokintakalkkia ja jyviä.

Rakennustellinki saa toimittaa hyllyn virkaa,

vaikka se onkin liian suuri,

niin että varastosta tulee ahdas.

On jo pimeä kun vien lattianpesuvälineet sisälle. Vielä on työkalut puhdistettava ja öljyttävä, harsot pestävä ja taiteltava, puutarhaletkut puhdistettava, ruohonleikkurikin laitettava talviteloille. Muratit on tuotava sisälle. Niitä varten on koottava hylly keskelle lattiaa. Rakennustellinki saa toimittaa hyllyn virkaa, vaikka se onkin liian suuri, niin että varastosta tulee ahdas.

Syyslannoitus jäi antamatta

aivan kuten kaikkina muinakin vuosina.

Puutarhassakin olisi vielä tehtävää: kasvimaa käännettävä, rikat kitkettävä, kunnostettava nurkka jos toinenkin.  Ne saavat jäädä, jos ovat jäädäkseen. Varjostusverkkojen tuet painan maahan ja hedelmäpuut suojaan jäniksiltä, mutta mistään muusta en huolta kanna. Syyslannoitus jäi antamatta aivan kuten kaikkina muinakin vuosina. Monet voikukat jäivät kitkemättä. Moni muukin asia jäi tekemättä. Tärkeintä on, että puutarhavarasto on kunnossa.

Idean tähän juttuun antoi Valkoista salviaa -blogin Heidi. Osallistuessaan arvontaan hän kysyi: ”Mistä et tingi, eli asioita, jotka vain täytyy hoitaa tietyllä tavalla. Millaisia asioita taas voi katsoa läpi sormien?” Kiitos, Heidi, mukavasta kysymyksestä! Sitä oli kiva miettiä.

SYKSYN SÄVYT

Nyt on, kuulkaas, meillä juhlat menossa ja ilo ylimmillään. Syyssynkkyydestä ei ole tietoakaaan. Sain tässä Piparmintulta (Multaa ja mukuloita -blogista) haasteenkin parahiksi. Pitäisi esitellä syksyn sävjä. Uusimpia muotivillityksiä kai. En ole ihan varma. Näissä juhlissa niitä nyt kuitenkin on helppo bongailla. Että tässä ihan muotitoimittajaksi heittäydyn.

Juhlaväki on tälläytynyt parhaimpiinsa.

Juhlaväki on tälläytynyt parhaimpiinsa. On toinen toistaan fiinimpää herraa ja rouvaa. Kenestäkähän minä nyt oikein aloitttaisin kun joka puolella on värikkäitä mekkoja, liehuvia helmoja ja täydellisesti istuvia pukuja?

Katsokaapa vaikka näitä leidejä täällä. Mekot ihan viimeisintä huutoa. Unohdetaan luumu, musta ja harmaa. Kirkas keltainen on nyt muodin kärkeä.

Amerikanpihlaja on pukeutunut keltaisiin sävyihin. Tismalleen samaa sävyä näytti olleen esillä syksyn muotinäytöksessä Milanossa.

Tämä rouva on edukseen hehkuvanpunaisessa asussa. Tekisi ihan mieli kysäistä, mistä tuollaisia pukuja saa. Jostain ateljeesta tietenkin. Eihän niihin ole meikäläisellä varaa.

Pensasmustikka säväyttää huikeassa syysasussaan. Tämä väri tosiaan pukee häntä.

Uskomaton design tuossa mekossa.

Mikä pettämätön värisilmä tällä rouvalla täällä Potagerin nurkassa! Ja uskomaton design tuossa mekossa. Huomaa, että hän on todellakin panostanut tähän juhlaan.

Raparperin liukusävyt herättävät ansaittua huomiota.

Lapsetkin on puettu juhlan kunniaksi parhaimpiinsa. Nämä pikku piiperoiset kirkkaissa mekoissaan eivät jää huomaamatta.

Grönlanninhanhikki 'NUUK' ilahduttaa minua valtavasti niin keväällä kuin syksylläkin.

Näissä iloisen rennoissa, mutta silmää hivelevän kauniissa juhla-asuissa pienetkin viihtyvät.

Kurjenpolvi kurkistelee sammaleisen kiven takaa.

Siellä täällä näkyy neitokaisia, joiden puvun kruunaa kaunis hiuskoriste. Klassisia, hillityn tyylikkäitä kokonaisuuksia. Sellaiset pysyvät aina muodissa.

'Schneewittchen' -ruusun tyyli ei petä koskaan.

Puvun kuosi ja materiaali

ovat kyllä kohdillaan.

Muotopuutarhassa tapaan herran tässä tyylipuhtaassa puvussaan. Puvun kuosi ja materiaali ovat kyllä kohdillaan. Ai että!

Valeangervo on komea näky.

Nuoriso, no jaa, on tälläytynyt reikäfarkkuihin, mutta mikäs minä olen arvostelemaan. Ihanaa kun ovat juhlissa mukana ja tuntevat olonsa kotoisaksi.

Vuorenkilpi

Ja itse asiassa... Minullahan on tuulitakki ja pitkät housut. Kaiken huipuksi kumisaappaat jalassa. Pitää kai mennä katselemaan vähän parempaa kolttua ylle.


Kiitos haasteesta, Piparminttu! Anteeksi kun meni taas hullutteluksi, vaikka minulla oli vakaa aikomus tehdä ihan asiallinen postaus. Se vain lipsahti. Nyt en haasta ketään erityisesti, koska ruska alkaa olla loppumaisillaan. Nappaa haaste itsellesi, jos siltä tuntuu.

Haasteen säännöt:

- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu Puutarhahetki-blogista)

- tee postaus sinulle rakkaimmista syksyisistä sävyistä

- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan

- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin Syksyn sävyt -postauksen kommenttikenttään.

Voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #syksynsävythaaste ja @puutarhahetki.

Lämpimästi tervetuloa, marketta konttila, blogini lukijaksi! Toivon, että viihdyt!

SANOJEN SIEMENIÄ

Osallistuessaan arvontaan blogissani anonyymi kirjoitti:

”Puutarhat kiehtovat minua ne voivat olla myös olemattomia, salaisia, läpinäkyviä...

kukka tai kiehkurasiemenkota on puutarha kun korennonsiipi hipaisee unelmoimaan.

Puutarhassasi kuljen blogisi polkuja kauneuden lähteille.

Kysyn, kylvätkö puutarhaasi sanojen siemeniä

poimitko tähtitaivaan aarteita puutarhasi yltä?”

Ei, en minä kylvä niitä. Ne ovat kylväytyneet sinne itsekseen. Minun tarvitsee vain poimia itäneet taimet. Minun tarvitsee vain löytää ne oikeat taimet, mutta se ei ole aivan helppoa. Puutarhani on täynnä tavallisia sanoja, arkisia sanoja. Niitä ryöpsähtelee kaikkialla kuin pihatähtimöä kasvimaalla. Niiden arkisten sanojen poimiminen käy helposti.

Runollisia sanoja en löydä.

Niitä ei joko ole tai sitten ne ovat niin harvinaisia,

etten vain ole huomannut niitä.

Joskus löydän jonkun hauskan sanan. Joskus käteeni osuu vanha sana. Kuin isoäidiltä perityn joriinin mukula.  Runollisia sanoja en löydä. Niitä ei joko ole tai sitten ne ovat niin harvinaisia, etten vain ole huomannut niitä. Ehkä maaperä on liian savinen.

Puutarhaani on kylväytynyt myös vierasperäisten sanojen siemeniä. Harvoin poimin niiden taimia. Pidän eniten suomalaisista.

Joutsenten huutaessa löydän usein

pehmeitä, tyytyväisiä, haikeansuloisia sanoja.

Sateella onnellisten sanojen siementaimet nousevat kuin sienet kuusen juurelle. Paahteessa ne sen sijaan kuivuvat käppyröiksi. Joutsenten huutaessa löydän usein pehmeitä, tyytyväisiä, haikeansuloisia sanoja.

Kuvan on ottanut Avilla Isopahkala.

Sanat tai jopa kokonaiset lauseet

nousevat maasta kuin perunat. 

Kuokkiessani puutarhassa sanat tai jopa kokonaiset lauseet nousevat maasta kuin perunat. Se on kaikista hauskinta. Poimin ne innoissani mukaani, mutta kesken puutarhatöiden en lähde niitä sisälle viemään. Niiden aika on sitten kun olen nähnyt auringonlaskun ja tähdet syttyvät taivaalle. Istahdan hetkeksi näppäimistön ääreen ja nautiskelen.

Toivottavasti tekin nautitte.

Kiitos, anonyymi lukijani, inspiroivasta kysymyksestä!

ROHTOJA RÄHJÄÄNTYNEEN PUUTARHAN AIHEUTTAMAAN SYNKKYYTEEN

Tiesin tämän: syyssynkkyys iskee joka vuosi jossain siinä vaihessa kun puutarha on jo ränsistymään päin eikä ruskan loisto vielä vie huomiota rikoista ja kesken jääneistä hommista. Se ei ole vakavaa eikä tarkoita synkkyyttä ylipäätään, vaan puutarhassa kierrellessä  syntyviä epätoivon hetkiä.

Tulihan se syyssynkkyys tänäkin vuonna ja nyt tarvitaan kunnon tropit. Kokemuksesta tiedän, että tällaisella annostuksella synkkyys on poissa jo ennen kuin koko annos rohtoja on nautittu. Katsotaan, miten tällä kertaa käy.

Kaikista kuvapareista vasen kuva on viime kesältä ja oikea kuva tältä kesältä.

Alkuun rohtoa pitää ottaa kunnon tujaus. Tällainen kohde on oikein oivallinen lääke, sillä näillä tienoilla tulee kuljettua monta kertaa päivässä.

Kun sain Kanalan polun tehtyä, pystyin siistimään aidan reunat hakkeella. Muovit sai nostaa sivuun ja istuttaa vihreää mustan tilalle. Istutin Grönlanninhanhikin rönsyjä, jotka saivat hyvän alun harson suojissa. Vuosi sitten istutetut viiruhelpi ja kurjenpolvi 'Rozanne' ovat jo näyttävän kokoisia.

Kurjenpolvi 'Rozanne' kukkii yhä, vaikka lokakuu on jo pitkällä.

Muurin päätyyn, suojaksi naapurista vyöryvää rikkakasvustoa vastaan istutin ruusuja. Nyt alueella varttuu kaksi pensasta lajiketta 'Lac Majeau' ja yksi 'Morden Blush'. Maanpeittoperennojen istutus jäi vielä odottamaan.

'Morden Blush' kukki näin kauniisti jo ensimmäisenä kesänään.

Paahteinen eteläreuna sai pärjätä miltei oman onnensa nojassa. Onneksi perennat runsastuivat ihan itsekseen ja tyhjiä koloja on vähemmän kuin vuosi sitten.

Lamohietakirsikka  täytti paikkansa tuota pikaa.

Aah! Jo alkaa lääke vaikuttaa. Muistikin alkaa parantua. Miten olinkaan unohtanut, kuinka keskeneräistä meillä oli viime vuonna!

Mansikkamaa tuotti mukavasti satoa.

Mansikoita saatiin syödä yllin kyllin, mutta pakastimeen asti niistä ei vielä riittänyt. 

Olisi ollut ihme, ellei synkkyys tässä vaiheessa olisi alkanut helpottaa. Silloin olisi ollut jo kysymys jostakin vakavammasta.

Suihkulähde solisee, vaan eipä solissut vielä vuosi sitten. Harsojen alla on tulossa uutta vihreää. Vielä odottelen, että perennat runsastuisivat ja peittäisivät hiekalla katetut alueet. Ei siihen enää mahdottoman kauan mene. Juurtuminen on jo hyvällä alulla.

Sain autotallin edustalla pilkistävät mustat muovit pois. Ensi kevääksi ennustetaan siis lisääntyvää vihreyttä.

Kylläpä muisti nyt paranee! Tosiaan, vielä viime kesänähän meillä oli autotallikin kesken.

Jouko viimeisteli autotallin terassin ja maalaukset. Puuttuvat ikkunaristikot ovat enää pieni puute. Minä sain istutettua vihreää tallin edustalle. Harsot suojaavat pieniä taimia.

Työkalunaulakko tuo nostalgista ilmettä tyhjälle seinälle. Sekin haave toteutui – kiitos ihanan mieheni!

Alkaa koivuangervoaitakin olla jo paremmassa kuosissa.

Kuvat talon luoteisnurkalta on otettu eri suunnista, mutta nyt mustan muovin tilalla on kesäkeittiön perustus ja valmis maa perennoja varten, polkukin. 

No, nyt rupeaa näkökin paranemaan. Vielä vähän aikaa sitten tässä näkyi vain ruskeaa, harmaata ja ankean näköistä mustaa muovia, mutta siinähän onkin lupaus kesäkeittiöstä! Sitten joskus.

Otinkohan rohtoja jo liikaakin kun nyt näyttää, että tuossahan siintelee jo lampi? Koekuoppa on kaivettu ja hyvin näyttää vesi pysyvän savisessa maassa.

Loppuun vielä sipaisu linimenttiä. Pioni 'Elsa Sass' kukki näin viehkeänä ensi kertaa. 

Helpotti jo kummasti! Ja nyt kun tarkemmin ajattelee, niin ehkä minun ei tarvitse ihmetellä sitäkään, miksi puutarhahommat alkavat vähän väsyttää.

Kiitos teille lukijani, jotka toivoitte juttua näistä minun lääkkeistäni! Oli kiva tehdä toivottua juttua.