UUTTA INNOSTUSTA

Mikä lie lamaannus minuun oli iskenyt, kun koko kesänä en innostunut puutarhan suunnittelusta. Taisi johtua siitä, että vaikea talvi oli tehnyt tuhojaan. Ajattelin, että täytän kaikki tyhjät kolot maksaruoholla. Se kestäisi talven kuin talven. Entisten kitkemisessäkin oli ihan riittävästi puuhaa. Mitäpä sitä uusia suunnittelemaan.

Pieni tauko tekee vain terää.

Eihän se kuitenkaan oikeassa elämässä onneksi niin mene. Kun rakastaa puutarhan suunnittelua, ei into niin vain lopahda. Pieni tauko tekee vain terää. Sitten jatketaan uudella innolla – ja nautitaan siitä, ettei innostuksen puute ollutkaan vakavaa.

Nyt sain inspiraation ulko-ovenpieleen tekemästäni asetelmasta. Olin valinnut tuohon asetelmaan kasveja, jotka kuivuvat kauniisti. Mutta mitä laittaisin asetelmaan ensi vuonna?  Sitä täytyy miettiä jo nyt. Voisin kuivata kukkia pitkin kesää, niin syksyllä olisi mistä valita. Voisin varta vasten jopa laittaa kasvamaan kuivattavaksi sopivia kukkia. Mitä kaikkea niitä nyt olikaan?

Kokosin luettelon kuivakukkaideoista.

Ja koska rakastan myös listoja, syöksyin netin syövereihin ja kokosin luettelon kuivakukkaideoista. Kokosin siihen

(a)    sellaisia, jotka voi kuivattaa suoraan asetelmassa ja

(b)    sellaisia helppoja lajeja, jotka voi kuivattaa riiputtamalla.

Julkaisen listan lähiaikoina.

Ensi kasvukauden To Do -lista
kasvaa kasvamistaan.

Inspiraatiota puutarhasuunnitteluun sain myös blogijuttujen kirjoittamisesta, kun innostuin esittelemään Katajakujan puutarhaa kohta kohdalta. Niitä kirjoittaessa tulee mietittyä myös kunkin alueen muutostarpeita. Samalla ensi kasvukauden To Do -lista kasvaa kasvamistaan.

Tälle syksylle minulla ei To Do -listaa ole. Teen sen, mikä tuntuu hauskalta. Olen varannut aikaa myös hullutteluun. Viimeksi hulluttelin tekemällä kuivakukka-asetelman vanhoihin talvisaappaisiini.

KAIVO

Kaivolla on lyhyt ja ytimekäs nimi, tylsäkin, mutta käytännöllinen. Kyse on maalämpökaivosta ja sen ympärillä olevasta istutusalueesta. 

Tylsä oli alkukin: suuri betonirengas kansineen piti saada piiloon. Paikka ei ollut mitenkään keskeinen eikä minulla ollut suuria tai lennokkaita suunnitelmia sen suhteen. Oli paljon innostavampaa suunnitella eteläpihaa ja Potageria kuin ryhtyä verhoamaan kaivon kantta.

Muualla puutarhassa kuoppia kaivaessa tuli käyttökelpoista multaa kärryllinen silloin ja toinen tällöin. Alue alkoi rakentua vaivihkaa, sillä täytemaat piti kipata johonkin. Menin nettiin etsimään inspiraatiota.

 

Löysin kiinnostavan kuvan. Oli kasvilistakin valmiina: ”kannen päälle ruukkuistutus, kivistä väännettyyn kohopenkkiin istutettu maljakatajaa, marjakuusi, kärhöä, pionia, liljoja...” Upeaa! Siitä vain kopioimaan…

En tietenkään sellaisenaan kopioinut. Poimin idean kivillä tuetusta kohopenkistä sekä ruukkuistutuksesta ja rohtokatajasta. Viereen istutin kärhön, pioneja ja liljoja.

Pioniryhmään sain idean

leikkokukkakimpusta.

Pioniryhmään sain idean leikkokukkakimpusta. Minulla on ollut tapana poimia puutarhasta pioneita, lisätä siihen jättipoimulehteä ja tuoda terää mustapäivänhatulla. Nämä istutinkin, mutta harmikseni ’Green Wizzard’ -päivänhattu menehtyi viime talvena. 

Toisaalla on myös pari ’Sarah Bernhardt’ -pionia. Vakavasti harkitsin, voisinko yhden alueen jättää ilman pioneja, mutta en voinut.

Minulla sattui olemaan ylimääräisiä taimia, joten Kaivolle päätyi maatiaispäivänliljoja, kuunliljoja, iiriksiä (kuvassa), viiruhelpiä ja japaninakileija.

Maanpeitekasveina on rönsyakankaalia, grönlanninhanhikkia ja kaukasianmaksaruohoa. 

Valeangervon istutin sen kauniiden lehtien takia. Muistan elävästi sen raastavan epävarmuuden tunteen, kun istutin valeangervon tähän hieman liian aurinkoiseen paikkaan. Hyvin se on silti pärjännyt.

Istutin jossain vaiheessa myös vähän erikoisempaa ’Brillant’ -syysmaksaruohoa, valkoista vuorenkilpeä ja sinilaukkaa, mutta ne eivät menestyneet.

Rohtokataja on kaiken keskiössä. Istutin sen läheisyyteen päivänliljoja ja kuunliljoja, jotka jäivät katajan jalkoihin jo heti alkuunsa. En voinut käsittää, että tuo kataja peittää noin neljän neliömetrin alueen muutamassa vuodessa. Sen suojiin peittyivät niin kaivonkansi kuin jalallinen ruukkukin. Enää ei siis ole huolta siitä, mitä ruukkuun istuttaisin.

Alueen pohjoispuoli oli pitkään mietinnän alla. Viime aikoina olen istuttanut siihen pari ruusua: ranskanruusu ’Cuthbert Grant’ ja tertturuusu ’Schneewittchen’.

Imeläkirsikka ’Gårdebo’ muodostaa istutusalueelle kivan taustan varsinkin nyt, kun se on kasvanut suureksi. Toisella puolella taustan muodostaa suuri kataja, joka oli tontilla jo ennen meitä.

Yksi Kaivon juhlahetkistä on keväällä, kun imeläkirsikka ’Gårdebo’ kukkii.

Tämän alueen tulevaisuuden suunnitelmat ovat täysin luonnon armoilla. Jos ruusut eivät pärjää, istutan niiden tilalle pioneita, kuinkas muuten. Pionit eivät petä koskaan. ’Green Wizzard’ -päivänhatun jättämään koloon olisi ihana saada joku korkea, joko samanlainen päivänhattu tai esimerkiksi punalatva. Alun perin istuttamani kärhö ’Miss Bateman’ oli vuosia poissa, mutta nyt se on kiivennyt uuteen tukeen. Toivon sille menestystä.

TABULA RASA

Tabula rasa on alue Luumutarhan ja Kaivon välissä. Toiselta puolelta se rajoittuu Muuriin ja taloon.

Oikeasti tämä Tabula rasa ei ollut eikä ole vieläkään tyhjä taulu. Siellä kasvaa kaksi suurta katajaa, jotka saimme varjeltua rakennusajan myllerryksessä, ja tietysti maan alla on maailman suurin ja sitkein korte-esiintymä.

Palataanpa hetkeksi vuoteen 2012. 

Tontin laidalla kasvoi kaksi suurehkoa katajaa. Suunnittelimme talon paikan siten, että ainakin parempikuntoinen kataja säästyisi ja toisaalta myös tontin toisella laidalla olevat lehtipuut.

Ajattelimme toisen katajan menehtyvän joka tapauksessa. Huonosti sille kävikin. Se kallistui uhkaavasti. Sai minulta jo katkaisutuomion, mutta ystävämme sanoi, että ehtiihän sen kaataa sitten kun se on kokonaan kuollut. Tuimme puun pystyyn moneksi vuodeksi ja se selviytyi.

Haaveilin tänne

havupuiden ryhmää.

Haaveilin tänne havupuiden ryhmää: pilarimaisten katajien lisäksi puolikorkeaa kartiomaista havua ja melko matalaa pyöreämuotoista. Maanpeittäjiksi katajaa tai varjoyrttiä. Ehkä lisäksi ’Cool Splash-vuohenkuusamaa ja valkoinen jumaltenkukka.

Katoin maan useaksi vuodeksi mustalla muovilla toivoen peltokortteitten tukahtuvan.

Kun minulla sattui olemaan maatiaispäivänliljojen jakopaloja, vapautin vähän maata katteen alta ja istutin liljoja polun reunaan. Nopeasti ne kasvoivat valtaviksi pehkoiksi, mutta niin kasvoivat kortteetkin. Kitkin ja katoin päivänliljojen ympäristöt paksulla sanomalehtikierroksella, mutta eihän se auttanut kuin hetken. Kortteet kasvoivat melkein yhtä korkeina kuin päivänliljatkin. Kyllästyin. Peitin koko alueen päivänliljoineen kaikkineen taas mustan muovin alle tietäen käyväni ainoastaan viivytystaistelua.

Päästyään hyvään valoon katajat ovat kasvaneet runsaiksi.

Kyllästyin katselemaan

mustia muoveja.

Taisi olla vuosi 2020, kun kyllästyin katselemaan mustia muoveja. Päätin istuttaa koko alueen täyteen peittokurjenpolvea. Minulla on sellainen käsitys, että peittokurjenpolvi voittaa kortteen. Tähän mennessä se on voittanutkin. 

Ajattelin, että päästyäni voitolle, voisin istuttaa jotakin muuta. Toisaalta ei tuo peittokurjenpolvi mikään hassumpi ole isona alueena. 

Haaveilemani havuryhmä loistaa poissaolollaan. Alueella on vielä entisiä kantoja ja mainitsemani korteongelma, joten istutukset ovat jääneet.  Toisaalta en ole kovasti kaivannutkaan mitään tälle alueelle. Pääasia, että kortteet vetäytyvät taistelutantereelta.

Usein on käynyt niin, että kun oikein olen vitkutellut, luonto on hoitanut puutarhasuunnittelun puolestani. Usein myös alitajunta on työskennellyt, ja idea on pulpahtanut mieleen yllättäen pitkän ajan päästä. Annan näille molemmille tilaa ja jään mielenkiinnolla odottelemaan.

Keväällä 2022 istutin reunaan yhden ’Coral Sunset’ -pionin, sille kun piti saada paikka. Jännityksellä odotan, houkutteleeko se kenties muita pioneja ympärilleen. Pionit ovat sellaisia vekkuleita, että niistä ei koskaan tiedä.

HÄÄPUKUPENKKI

Olen esitellyt Katajakujan puutarhaa useassa jutussa. Tällä kertaa pysymme vielä koillispihalla.

Pioni ’Jan Van Leeuwen’ on yksi suosikeistani.

Heinäkuussa 2019 kirjoitin blogissani näin: ”Kävin mieheni kanssa Avoimet puutarhat – tapahtumassa, josta sain paljon inspiraatiota. Karholanhelmi oli hillityn tyylikäs. Itselläni on taipumus lähteä rönsyilemään, joten puutarhan vähäeleisyys teki vaikutuksen. Kaikki oli hyvin harkittua ja viimeisteltyä. Sellaista toivoisin omaan puutarhaanikin, edes palasen.

Näkymä Karholanhelmen puutarhasta

Olin valmistellut kanatarhan eteen penkin kahdeksalle pionille ja kolmelle jaloritarinkannukselle. – Miksen voisi tehdä siitä valkoista ryhmää, ideoin. Aloin haaveilla yksinkertaisista tai puolikerrotuista valkoisista pioneista: ehkä ’Jan van Leeuwenia’, ’White Wingsiä’ tai jotain muuta, vaikkapa vihertäväkukkainen ’Green Halo’ …

Tuli kuin hääpuku:

 jotain uutta, jotain vanhaa,

jotain lainattua ja jotain sinistä.

Ei tullut suunnitelluksi valkoista penkkiä. Tuli kuin hääpuku: jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain sinistä. Pionit tilaan uusina, ehkä kokeilen uutta lajikettakin. Maanpeitekasviksi tulee vanha tuttu valkoinen rönsyleimu omasta pihasta. Idean lainasin Karholanhelmestä. Suunnittelemaani valkoista pionipenkkiä täydentävät taivaansiniset jaloritarinkannukset ’Summer Skies’. Rakastan niiden heleää väriä.

Kolmas kerta toden sanoo. Ihailen valkoisia puutarhoja muilla, mutta omaan puutarhaan lisään valkoisen seuraksi jotain väriä, ainakin vähän.”

Hääpukupenkin takana on muuri ja sen päällä ruusuja. Muurin edessä kasvaa metsäkuusia, jotka aion leikata alaosasta paljaiksi niin, että muuri jää näkyviin. Penkin vasemmalla puolella kasvaa pensashanhikkia, edessä tertturuusu ’Schneewittchen’.

Ei tullut alun perin suunnittelemaani penkkiä.

Ei tullut alun perin suunnittelemaani penkkiä. Ei tietenkään, sillä suunnitelmani muotoutuvat aina sen mukaan mitä sattuu olemaan ja mikä sattuu menestymään. Ja mitä uutta pulpahtaa mieleen.

Istutin valkoisia pioneja, mutta jätin tilaa myös vaaleanpunaisille. Kaunis rönsyleimu vaihtui maksaruohoksi, koska sitä oli paljon saatavana. Jaloritarinkannukset jäivät miettimisen asteelle, sillä ne vaatisivat jakamista melko usein, eikä minulla ole ollut aikaa siihen. Ympärille istutin vaaleansinisiä iiriksiä. Sen jakopaloja oli niin paljon, että niillä olisi täyttänyt kokonaisen puutarhan.

Eräänä talvena näin kuvan piikkiputkesta pionipenkissä. Sellainenhan oli sitten saatava. Halusin kokeilla, vaikka tiesin, ettei paikka olisi sille kaikkein parhain. Se on edelleen elossa, mutta ei ole kukkinut kertaakaan.

Keväällä penkissä kukkivat pääasiassa Darwin-tulppaanit. Toivottavasti ne ilmaantuvat myös ensi keväänä.

Pionit ovat nuoria, mutta ’Jan Van Leeuwen’ kukkii jo upeasti. Vaaleanpunaiset pionit puuttuvat vielä. Toivoisin vaaleanpunaisten olevan yksinkertaisia, kuten ’Jan Van Leeuwenit’ ovat. Yksinkertaisia, hempeän vaaleanpunaisia on aika vähän.

Luonto oli sitä mieltä, että tarvitsen penkkiin lisää valkoista. Minä olin eri mieltä ja kiskoin apilat pois. Keltaistakin luonto tarjoilisi: voikukkia ja leinikkiä. Olen tylsä ja kiskoin nekin pienet auringot pois.

Pioni ’Jan Van Leeuwen’ kukkii pitkään ja kauniisti. Se kuihtuu ehkä kauniimmin kuin mikään muu.

Jään odottamaan, millainen penkistä aikanaan tulee. Mieli muuttuu ja luontokin järjestää mielellään yllätyksiä. Siitä kuitenkin olen aika varma, että pionit ovat tulleet jäädäkseen. Voi käydä niinkin, että ne vain lisääntyvät…

SUIHKULÄHDE

Suihkulähde on minun syntymäpäivälahjani, jonka sain täyttäessäni 50 vuotta. Betoninen naisfiguuri on se juttu, mutta siihen saa myös veden solisemaan. Pidän kuitenkin suihkulähteestä eniten ilman vettä, sillä aurinkoisessa paikassa muodostuu levää todella nopeasti. Patsasta pitäisi olla koko ajan puhdistamassa, ettei se muutu vihreäksi.

Papukaijat kukkivat

Suihkulähteen alue on kauneimmillaan keväällä tulppaanien kukkiessa, jos olen saanut aikaiseksi niitä syksyllä istuttaa, sekä loppukesällä.  Keskikesällä on odottava tunnelma.

Ensin perennat ovat liian pieniä
ja ennen kuin tajuaakaan, ne ovat jo liian suuria.

Suihkulähteen istutusalueiden kanssa on sama pulma kuin monessa muussakin paikassa puutarhassa. Ensin perennat ovat liian pieniä ja ennen kuin tajuaakaan, ne ovat jo liian suuria.

Tein hienon suunnitelman. Eteen istuttaisin matalaa: varjorikkoa, varjoyrttiä, tuoksumataraa, minikokoisia ’Blue Mouse Ears’ -kuunliljoja. Niiden taakse suunnittelin vähän korkeampaa: valkoalpia ja iiriksiä. Takimmaisena olisi sitten korkeimmat perennat: syys- ja kiiltoleimut sekä päivänliljat. Toisella puolella kukkisivat pallo-ohdakkeet ja tädykkeet. Kaiken tämän taustana olisi puita tai jotakin muuta hyvin korkeaa.

Matalat

Keskikorkeat

Syys- ja kiiltoleimut sekä päivänliljat

Pallo-ohdakkeet ja tädykkeet

Iiris ’Pink Parfait’ kukassa

Ennen kuin matalat perennat olivat ehtineet täyttää aluettaan, iiris ’Pink Parfait’ otti ohjakset. Se päätti levittäytyä kaiken ylle. Ja minä vain katsoin vierestä ja annoin kaiken tapahtua tajuamatta, että olisin voinut rajoittaa sen valtaamispyrkimyksiä. 

Takana kasvavat päivänliljat ovat innostuneet niin, että ovat päättäneet tukkia kivipolun. Sehän nyt on enemmänkin sääntö kuin poikkeus tässä puutarhassa, että polku jos toinenkin menee tukkoon ennemmin tai myöhemmin kasvukauden aikana. Joku fiksu on suunnitellut istutukset niin lähelle kapeahkoja polkuja.

Ja mitä tulee korkeaan taustaan, ei sekään mennyt ihan mallikkaasti. Päärynäpuu kuivui ja joutui kirvojen suihin. Lopulta puu kaadettiin ja se saa kunnian päätyä puukonkahvoiksi tai muiksi kauniiksi esineiksi.

Taustalla näkyvä tuija on peurojen muotoilema. Ajattelin istuttaa yhden tuijan Suihkulähteen taustaksi. Se sopinee hyvin entisten tuijien seuraksi ryhmään. Toiset tuijat ovat muurin edessä, mutta tämä uusi tulisi hieman lähemmäs Suihkulähdettä.

Patsas antaa ilmettä talviseen puutarhaan. Betonipatsas on siitäkin kiva, että se kestää talvet suojaamatta.

(Blogger temppuilee. pioni oli laittanut minulle kommentin. Kiitos siitä ja hyvästä kasviehdotuksesta! Näin sen sähköpostistani sekä Bloggerin kommenttien hallinnassa. Blogissani kuitenkaan kommentti ei jostakin syystä näy, vaikka kaikki muut sitä ennen ja sen jälkeen tulleet näkyvät normaalisti. Harmi!)

KUUPUUTARHA

Edellisessä puutarhassamme nautin, kun valkoisina kukkivat omenapuut ja tulppaanit loistivat illan hämärtyessä katsellessani kodinhoitohuoneen ikkunasta ulos. Valkoiset kukat sopivat mitä parhaiten varjoisaan paikkaan, joten asia oli saman tien selvä. Uuden talon kodinhoitohuoneen ikkunasta näkyisi kuupuutarha eli valkoisia kukkia rehevän vihreässä taustassa.

Oli aika vaikea suunnitella kuupuutarhaa, kun piha näytti tältä.

Nyt oli jo vähän helpompi hahmottaa tulevia istutuksia.

Pienistä ei pidetä…

Toisinaan on hauskaa lukea omia vanhoja suunnitelmia. Minähän teen puutarhasuunnitelmat pääasiassa sanallisessa muodossa. On minulla joitakin piirroskuviakin, mutta sanallisista suunnitelmista pidän eniten. Yleensä suunnitelmat ovat toteutuneet täysin toisenlaisina kuin alun perin olen ajatellut, mutta Kuupuutarha on toteutunut pääpiirteissään sellaisenaan – ellei oteta lukuun valkoisten kukkien puuttumista. Pienistä ei pidetä…

Sokeritoppakuusen kainalossa on laakakataja, joka levittää oksansa kuin lentoon lähtevä lintu. Kuusen takana on tuivio, joka ei matalana näy kuvassa.

Haaveilin Muotopuutarhan ja hedelmäpuiden väliin havuryhmää: yksi korkeampi puu, joku vähän matalampi ja joku ihan matala. Sen toteutinkin. Istutin sokeritoppakusen helmoihin laakakatajan ja tuivion.

Toteutin myös toisen haaveeni tämän alueen reunaan. Toivoin syntymäpäivälahjaksi suihkulähteen ja istutin sen ympärille perennoja. Suihkulähteestä kirjoitan oman juttunsa. 

Suunnittelin istuttavani erilaisia varjoperennoja, kuten kuunliljoja, varjoyrttiä ja tuoksumataraa. 

Etualalla tuoksumatara

Kyllästyin siihen, ettei se pitänyt puoliaan rikkoja vastaan.

Valkokukkaista tuoksumataraa istutin melko suureksi alueeksi, mutta kyllästyin siihen, ettei se pitänyt puoliaan rikkoja vastaan. 

Varjoyrtti - yksi lempikasveistani

Täytin myöhemmin alueen pelkällä varjoyrtillä eikä sinne sitten muuta enää mahtunutkaan. Ei haittaa, sillä varjoyrtti on aivan ihana kesät talvet.

Havuryhmän toisella puolella kasvaa tähtiputkea, jalolupiinia ja iiriksiä (yläkuva). Ryhmän sivussa on sinipallo-ohdakkeita ja tädykettä (alakuva).

Pidän Kuupuutarhasta, varsinkin sen havuryhmästä. Kuljen päivittäin sen ohi kanalaan.

Sokeritoppakuusen kaunis kartion muoto sopii laajempaan kokonaisuuteen ja puu viihtyy hyvin tässä sopivan varjoisessa paikassa. (Taaempana oikealla näkyvää päärynäpuuta ei enää ole.)

Yksi pulma minulla kuitenkin on. Jos katsot yläkuvaa, huomaat alueen taustalla vaaleanpunaisen, korkeahkon ruusumalvan. Halusin luopua siitä, sillä se on todella kova siementämään ja muutenkin liian voimakaskasvuinen minulle. En kuitenkaan ole keksinyt sen tilalle sopivaa perennaa tai pensasta. Nykyinen harmaamalvikki on samanvärinen, mutta minusta liian matala. Olisi kiva, jos kasvi olisi korkeahko ja antaisi hyvän taustan ryhmälle. Vaaleanpunainen väri olisi plussaa.

Tässä kuvassa näet Kuupuutarhan toisesta suunnasta. Ruusumalva rajoittuu polkuun. Paikka on aurinkoinen, vaikka sen vieressä kasvaakin pihlaja. 

Keksitkö sinä ratkaisun pulmatehtävään?

LUUMUTARHA

Alueesta piti tulla jotakin aivan muuta kuin luumutarha. Haaveilin omenoista, päärynöistä, kirsikoista ja luumuista. Kirsikoille löytyi paikka eteläpihalta, mutta tänne koilliseen istutin suurella työllä ja vaivalla omenapuita, kaksi päärynää ja kolme luumupuuta. Ei ollut helppoa saada kovasta savimaasta hyvää kasvualustaa, mutta ajoin sinne runsaasti maanparannusaineita ja istutin hedelmäpuut kumpareisiin.

Luumupuut näkyvät suihkulähteen takana oikealla.

Alussa oli vain suuret suunnitelmat.

Jänikset olivat hangen päältä syöneet kaikki oksat kuorettomiksi.

Puut alkoivat menestyä ja saimme ensimmäiset maistiaiset. Ne selvisivät vaikeasta syksystä ja sitä seuranneesta ennätysmäisen vaikeasta talvesta. Mutta sitä talvea omenapuut eivät kestäneet, kun lunta oli lähemmäs metrin verran ja jänikset olivat hangen päältä syöneet kaikki oksat kuorettomiksi. En jäänyt niitä elvyttämään, vaan omenat saivat lähteä.

Väljempi istutus olisi ollut parempi.

Luumut – ’Sinikka’ ja ’Kuokkalan punaluumu’ – kasvoivat niin runsaiksi, että jälkeenpäin huomasin niiden kasvavan liian tiheässä. Olin istuttanut ne ohjeiden mukaan, mutta väljempi istutus olisi ollut parempi. ’Yleinen keltaluumu’ oli varmaan sittenkin saanut huonot lähtökohdat. Se alkoi lahota ja joutui ennen pitkään kirvojen suihin. Päärynöillekin tapahtui ikävyyksiä: toisen vei talvi ja toisen lopulta kirvat. Mikä lie sillä, että se joutui niin huonoon kuntoon, että kirvat pääsivät hyökkäämään.

Hedelmäpuutarha siis kutistui luumutarhaksi. Luumupuiden alla kasvaa peittokurjenpolvea, reunoilla vähän kuunliljoja ja iiriksiä. Keväällä kurjenpolvien lomasta nousee narsisseja.

Kuvan etualalla näkyy vielä onneton päärynäpuu, jonka kirvat kalusivat. Kuvan oikeassa laidassa näkyy imeläkirsikka.

Luumupuiden kukinnan aikaan ne ovat koko koillispihan komistus. Kukinnan jälkeen puut muodostavat kauniin vihreän taustan muille kasveille.  

Syksyllä puut saavat taas ansaitsemansa huomion, kun niiden oksat taipuvat sadon painosta. Tuolloin vaivannäkö juurivesojen leikkaamisesta palkitaan runsain mitoin. Muuta vaivaahan luumuista ei juuri olekaan.

’Sinikka’ on maukas, terve ja satoisa lajike.

Alkukesällä luumupuiden alla

Luumupuiden edessä on Suihkulähde perennoineen. Puiden takana on Muuri, jonka esittelin täällä. Omenapuiden tilalle istutin pioneja ja penkki sai nimekseen Hääpukupenkki. Sen olen esitellyt täällä. Siellä täällä välissä on alueita, jotka eivät ole muotoutuneet vielä oikein miksikään.  Niistä puuttuu se jokin.  Näihin palaan ehkä jossakin vaiheessa myöhemmin.