Kun kaikki lumet ovat sulaneet puutarhasta, säät alkavat lämmetä, mutta maa on vielä sopivan kosteaa, pääsee valmistelemaan kukkien juhlaa. Ensin siivotaan. Silloin herkut eivät kulkeudu kompostiin.
Alkupalaksi tarjoillaan ehkä kalkkia ja herkut pari viikkoa sen jälkeen. Jos vaikka huhtikuun puolella kalkitsisi, niin toukokuun alussa pääsisi lannoittamaan. Ei ole iso etikettivirhe tarjota molemmat yhtä aikaa, mutta ravinteet maistuvat paremmin, kuin kalkki on ehtinyt vaikuttaa.
Alkupalaksi kalkkia?
Kalkitus nostaa maan pH:ta, parantaa maan rakennetta, helpottaa kasveille tarpeellisten ravinteiden saantia ja vähentää haitallisten aineiden liukoisuutta. Myös pieneliötoiminta hyötyy kalkituksesta, ja sitä kautta maan rakenne edelleen paranee. Näinhän se menee, mutta kalkkiakaan ei saa antaa liikaa. Jos alkupalat ovat liian runsaat, pääruoka ei luonnollisesti maistu. Useimmat puutarhakasvit viihtyvät neutraalissa tai lievästi happamassa maassa, jonka pH on 6–7.
On helpompaa vähentää happamuutta kuin lisätä sitä. Siksi vähemmän on tässä asiassa enemmän. Kateviljely, eloperäiset lannoitteet ja kompostin käyttö ehkäisevät happamuutta, joten kalkitustarve vähenee. Silloin maa hoitaa itse itseään.
Sammal ei kerro maan happamuudesta. Eri sammallajit viihtyvät erilaisissa kasvualustoissa. Sen sijaan happamoitumisesta vihjaavat tietyt rikkakasvit, kuten korte, peltohatikka, peltoretikka ja peltotaskuruoho. Peltohatikka on sellainen kevyen oloinen puska ja ihan nimensä näköinen, eräänlainen hässäkkä. Peltoretikka on keltakukkainen ja muistuttaa rypsiä. Peltotaskuruohon tunnistaa näyttävistä liduistaan.
Yleensä suositellaan, että ylläpitokalkitus tehtäisiin 2–4 vuoden välein. Ei siis pidä huiskia kalkkia rutiininomaisesti joka kevät. Itse mittaan pH:n silloin tällöin (tulokset alla). Siinä välissä olen heitellyt kalkkia summamutikassa kortteiden valtaamille alueille. Muuallekin olen sitä saattanut viskellä, mutta pioneille en. Tykkäävät mieluummin vähän happamasta kuin liian emäksisestä maasta. En myöskään tietenkään kalkitse happaman maan kasveja, kuten pensasmustikoita ja hortensioita. Ne viihtyvät parhaiten, kun pH on 4–5,5.
Parsat, akileijat ja päivänliljat pitävät erityisen paljon kalkista, mutta toisaalta parsapenkki saa kunnon kompostiannoksen joka vuosi eikä siksi välttämättä aina tarvitse kalkkirakeita. Kalkinsuosijoita ovat myös mm. villiviinit, kärhöt, kirsikat, jasmikkeet, ruusut ja syreenit.
Hedelmä- ja koristepuille ylläpitokalkitus tehdään parin kolmen vuoden välein levittämällä muutama kourallinen kalkkia neliömetriä kohden juuriston alueelle.
Voisin ottaa tavaksi, että ainakin silloin kun kalkitsen nurmikon (ehkä noin kolmen vuoden välein), levittäisin samaan aikaan muutaman millimetrin hiekkaa nurmikon pinnalle. Nurmikolla on sellainen erityisruokavalio.
Itse tykkään käyttää rakeista kalkkia. Puhdas puuntuhka on nopeavaikutteinen kalkitusaine. Se on myös oiva lääke kasvien hivenainepuutoksiin, sillä se sisältää lähes kaikkia muita kasvin tarvitsemia ravinteita paitsi typpeä. Merileväkalkki on eloperäistä ja siinä on tuhkan tavoin myös muita ravinteita. Sarveisluujauhe, biotiittikivijauhe ja kananlantavalmisteet myös kalkitsevat, joten niillä vuosittain lannoitetussa puutarhassa harvoin tarvitaan enää muuta kalkkilisää.
Kalkin ja lannoitteen voi antaa yhtä aikaa. Kuitenkin, jos kalkkia joutuu antamaan paljon, se olisi hyvä antaa riittävän ajoissa ennen kasvien istuttamista. Silloin ne saavat ravinteet paremmin käyttöönsä.
Löysin muuten netistä mielenkiintoisen kysymyksen: ”Miten istutan kalkinkarttajia ja -suosijoita samaan penkkiin?” Pentti Alanko vastasi: ”Vanha puutarhamaa, jossa on viljelty kauan puutarhakasveja, on yleensä hyvin humuspitoista. Siinä viihtyvät sekä kalkinkarttajat että -suosijat. Niukkahumuksinen puutarhamaa paranee vähitellen, kun pinnalle levittää vuosittain lehtiä ja muuta orgaanista jätettä. Kastemadot kuljettavat ne syvemmälle maahan parantamaan kasvualustaa. Oman pihamaani pH-arvo on 5,5 eli maa on lievästi hapanta. Siinä näyttävät menestyvän erilaiset kasvit, mutta se onkin hyvin runsasmultaista maata.”
20.4.2021
Hedelmätarha pH 7,0: alkaa olla jo ylärajoilla
Muotopuutarha pH 7,5: ei auta enää heitellä kalkkia, vaikka kortteita kasvaisikin
Länsireuna pH 6,0–7,0: tämä on oikein hyvä
Menu
Juhlatarjoilut kuulostavat vähintäänkin, nooh, ravitsevilta: luu- ja verijauhoa, kanankakkaa ja kompostia... Olen luonnonmukaisten lannoitteiden ystävä. Luujauho on suosikkini. Sitä kuluu useampi paketti joka vuosi. Se sopii kaikille kasveille. Kevään yleislannoitteena käytän joskus Biolanin luonnonlannoitetta, joka sisältää kanankakkaa ja merilevää.
Pidän tärkeänä sitä, että luonnonmukaiset lannoitteet hoitavat myös maata vilkastuttaen maaperän pieneliötoimintaa. Tykkään myös siitä, ettei tarvitse pelätä ylilannoittamista. Ne luovuttavat ravinteita kasvien käyttöön pitkin kasvukautta, ja siksi niiden lannoittava vaikutus kestää kauan.
Täsmälannoitteena käytän ruusuille omaa luonnonmukaista ruusulannoitetta ja pensasmustikoille sekä hortensioille luonnonmukaista rodolannoitetta. Puksipuillekin on omat herkkunsa.
Verijauho sisältää runsaasti nopeasti vaikuttavaa, orgaanista typpeä. Verijauho edistää erityisesti kasvin lehtien kasvua ja sopii voimakkaan kasvun vaiheessa oleville nuorille kasveille sekä vihanneksille, jotka vaativat paljon typpeä, kuten purjolle ja kaalikasveille. Nopeasti vaikuttava typpi vilkastuttaa myös maaperän mikrobien toimintaa ja edesauttaa kasvijätteen hajoamista takaisin kasville käyttökelpoisiksi ravinteiksi. Sopii myös pensaiden, puiden ja raparperin istutuslannoitukseen.
Ruohosilppua meiltä ei tule, mutta kompostimultaa käytän. Kompostimulta meillä on melko voimakasta, koska kanankakat kiertävät kompostin kautta. Puolikypsän kompostin jätän maan pinnalle katteeksi. Kypsä komposti muokataan pintamultaan. Hyvin palanutta hevosenlantaa käytän multaseoksen tekemiseen. Niin pitkällä en vielä ole, että olisin tehnyt nokkoskäytettä. Ei meillä sitä paitsi ole nokkosiakaan.
Kasvimaalla käytän nelivuotista viljelykiertoa, joten muuta lannoitusta ei tarvitakaan.
Kiinteässä muodossa olevat lannoitteet kannattaa säilyttää kannellisessa ja ilmatiiviissä astioissa, joissa ne pysyvät kuivina. Muovisäkit kannattaa teipata kiinni. Ei kuitenkaan haittaa, vaikka lannoitteet jäätyisivät tai kostuisivat. Paakut voi rikkoa ja käyttää tuotteen loppuun. Nestemäiset lannoitteet säilyvät parhaiten pimeässä ja viileässä.
Vaikka en lannoittaisi mitään muuta, niin marjapensaat, parsat, ruusut ja kärhöt – nuo VIP-vieraat – lannoitan aina. Ruusut ja kärhöt saavat jälkiruuan kesällä ja syksyllä. Lannoituksesta hyötyvät myös hedelmäpuut, koristepensaat (kanukat, pensashanhikit, pensasangervot) ja runsaasti kukkivat perennat (kullerot, värililjat, jaloritarinkannukset, kurjenkellot). Pionit ja päivänliljat eivät tosin tykkää liiasta lannoituksesta. Pionit pärjäävät istutuksen jälkeen useita vuosia istutuslannoituksen turvin. Iiriksiäkin pitää varoa lannoittamasta liikaa, mutta kalkitseminen on niille tärkeää. Kivikkokasveille en lannoitetta ripottele, myöskään törmäkatkero ja maksaruohot eivät pidä liian ravinteikkaasta maasta.
Havut ja tuijat pitävät erityisen paljon kompostimullasta ja ruohosilpusta. Kompostia heittelen myös kuunliljoille. Parsalle annan heti sadonkorjuun jälkeen 5 cm:n kerroksen kompostia.
Puksipuut kasvavat ruukuissa ja saavat keväällä omat eväät koko kasvukaudeksi. Samat eväät pakkaan betonipysteissä kasvaville tuijille.
Tomaateille ja kurkuille teen varastolannoituksen jo istutusvaiheessa. Siihen käytän kanankakkarakeita. Chilit saavat lannoitteensa kasteluveden mukana.
Nurmikkoa muistan silloin tällöin, vaikka nurmisilppu palautuukin nurmikon käyttöön.
Pensasmustikka ei kaipaa voimakasta lannoitusta. Lannoitukseen käytetään kalkitsemattomia lannoitteita. Vuosittain pensaan juurelle kannattaa lisätä kerros rodomultaa. Pitää muistaa, että myös varjoyrtti, jumaltenkukka, törmäkatkero, jaloangervot, hortensiat, kalmiat, tiarellat, ketoneilikat sekä katajat, kuuset ja männyt ovat happaman maan kasveja.
Siis näin:
Marjapensaille, hedelmäpuille ja koristepensaille (kanukat, pensashanhikit, pensasangervot) Biolanin Kanankakka + merilevä -luonnonlannoitetta tai Solabiolin luonnonmukaista Marjalannoitetta.
Pensasmustikalle vähän luonnonmukaista rodolannoitetta ja -multaa
Parsoille, havuille, tuijille, kuunliljoille, koristepensaille, kasvimaalle ja vähän sinne tänne kompostia
Puksipuille ja ruukuissa kasvaville tuijille Neudorffin Azet Bio -Buxuslannoitetta 4 kukkurallista ruokalusikallista / nuppi pintamultaan.
Ruusuille luonnonmukaista ruusulannoitetta 1-2 rkl / puska
Krookuksille, narsisseille ja tulppaaneille, kärhöille, pioneille, kulleroille, värililjoille, jaloritarinkannuksille, kurjenkelloille luujauhoa 80 ml / m2
Nurmikolle luonnonmukaista Neudorffin Azet Bio -Nurmikkolannoitetta
Tomaateille ja kurkuille varastolannoitus kanankakkarakeilla: 1,5 l / kasvi
Chileille nestemäinen chililannoite
Hyvin varovasti tai ei lainkaan lannoitetta päivänliljoille, iiriksille, maksaruohoille ja törmäkatkeroille.
Lannoitteet neuvotaan sekoittamaan pintamultaan, mutta ei meillä siitä mitään tule. Melkein joka kolo on maanpeitekasvien suojissa enkä muutenkaan uskalla mennä juurialueita tärvelemään. Niinpä ripottelen lannoitteet kasvien juuristolle. Poikkeuksena ovat ne pensaat ja puut, joiden juurialue on katettu hakkeella. Siirrän haketta vähän pois ja levitän lannoitteet. Ruokajuomaksi tarjoan vettä ellei sitä ole taivaalta tulossa.
Jälkiruuat
Kesälannoitusta saatetaan tarvita hiekkapitoisilla mailla. Sen sijaan meillä savipitoinen maa varastoi ravinteita hyvin enkä siksi lannoita kesällä muuta kuin ruusuja ja kärhöjä. No, tietysti yksivuotisia kukkia pitäisi muistaa lannoittaa koko kasvukauden ajan ellei ole tehnyt varastolannoitusta.
Pitää muistaa, että typpipitoisia lannoitteita ei saa antaa enää heinäkuun jälkeen. Syyslannoitus tehdään ilman typpeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti