keskiviikko 25. marraskuuta 2020

TALVEN VÄRIKKÄÄT

Lumettomana/vähälumisena talvena vasta oikein oivaltaa kuinka tärkeitä talvivihannat kasvit ovat puutarhassa. Ikivihreät havut antavat ilmettä paljaaseen puutarhaan ja ovat suorastaan maalauksellisia lumen kuorruttamina. Havuja on niin monenlaisia –  monen muotoisia, useita eri värejä ja eri lajeja – että niistä voisi tehdä aivan oman juttunsa. Sen sijaan lehtensä vihreinä säilyttävien perennojen arvoa ei lumisina talvina huomaakaan.

Jutun kuvat on otettu viime talvena.



Varjoyrtti

Viime talvena suosikikseni nousi varjoyrtti. Sen ihana heleä vihreys ihastutti joka kerta kun kävin kanalassa. Kanalan polun varressa sitä olikin mukavan kokoinen pläntti, mutta keväällä lisäsin sitä niin paljon kuin mahdollista. Sitä saisi kasvaa kaikissa paikoissa, joissa se viihtyy.



Varjorikko

Toinen ihana kasvi on varjorikko. Sen tiiviit lehtiruusukkeet säilyvät näyttävinä läpi talven. 



Isorikko

Isorikko näyttää yhtä ihanalta kuin varjorikkokin. 



Sammal

Sammaleen vihreys on aivan omaa luokkaansa talvisessa puutarhassa. Meillä se verhoaa muutamia kookkaita kiviä ja siksi näkyy hyvin.



Kurjenpolvi

Kurjenpolven lehdet säilyvät osittain vihreinä samoin kuin rönsytiarellan. Niiden vähäinenkin vihreys kiinnittää huomion.



Rönsytiarella



Vuorenkilpi

Vuorenkilven vihreän punaiset värit tuovat eloa talviseen maisemaan, vaikka sen lehdet retkottavatkin. 



Sorvarinpensas ’Emerald Gaiety’

Sorvarinpensas ’Emerald Gaiety’ ränsistyy talven aikana, mutta säilyttää osan lehdistään hyvinä. Tämä minun sorvarinpensaani on aika hidaskasvuinen. Ilmeisesti kasvaa vähän äärirajoilla. Luin, että sen voisi istuttaa talveksi ruukkuun puolivarjoisaan paikkaan. Täytyypä kokeilla, menestyisikö se ruukussa. Se ainakin näkyisi paremmin.


Peittolehti

Riittävän varjoisassa paikassa kasvava peittolehti on yhtä kaunis talvella kuin kesälläkin.



Rönsyakankaali

Rönsyakankaali kyllä punertaa, mutta ei se mielestäni kovin näyttävä ole talvella. Se on aika ränsistyneen näköinen ja peittyy pudonneiden lehtien alle.



Mehitähti

Kattomehitähti


Jouluruusu

Jouluruusu on paitsi vihreä, usein myös nupuillaan tai jopa kukkii. Mikäs sen ihanampaa talvella!

Jouluruusu helmikuussa


Ruusumalva

Ruusumalva tekee kauniin vihreät pienet lehdet maan rajaan. Ne ovat kuin lupaus uudesta kesästä.



Valkokirjokanukka

Valkokirjokanukan punaiset oksat pääsevät oikeuksiinsa talven keskellä. 



Mustikka

Mustikan vihreät varvut tuovat muotoa maan rajassa. 



Tertturuusu 'Schneewittchen'

Tertturuusu 'Schneewittchen' on ilahduttanut läpi talven vihreillä versoillaan.



Särmämaksaruoho



Idänunikko

Idänunikon vanhat lehdet ovat jo lakastuneet, mutta nuoremmat säilyvät talven yli. 



Ahomansikka

Ahomansikan kesälehdet saavat syksyllä ennen lakastumistaan kauniin punaisen ruskavärin. Ahomansikka kasvattaa niiden jälkeen talvilehdet, jotka säilyvät vihreinä talven yli. Kovin näyttävää vihreyttä niillä ei silti saa. Meillä ahomansikan lehdet peittyvät paljolti pudonneiden havujen ja lehtien alle eivätkä ne muutenkaan täysin vihreitä ole.



Ruusuleimu



Sitruunatimjami

Sitruunatimjami säilyttää lehtensä vihreinä osittain.



Grönlanninhanhikki 'NUUK'



Pikkutalvio

Pikkutalvio säilyy varjoisalla paikalla melko vihreänä. Matalana kasvina se kuitenkin peittyy helposti pudonneiden lehtien alle. 



Rönsyleimu

Rönsyleimu on talvella haalistuneen vihreä.



Puksipuu

Puksipuun talvetan varastossa, jossa se ilahduttaa päivittäin kun haen kanoille rehua ja jyviä. Joskus vielä aion kokeilla Karimaan puutarhan kestävää kantaa, jonka sanotaan selviävän puutarhassakin. Se on kauniin vihreä aina.



Muita

Muita talvella vihreitä kasveja ovat esimerkiksi alppiruusut, mahonia, osa tuhkapensaista, sianpuolukka, lehtoimikkä ja keltamaksaruoho. Niitä minulla ei ole. Sinivuokko, käenkaali, metsäalvejuuri ja kallioimarre säilyttävät lehtensä talven yli vihreinä ja lehdet lakastuvat kun uudet lehdet ovat muodostumassa.

Suokukka 'Blue Ice' on pystykasvuinen, ainavihanta, matala (50 cm) pensas. Lehdet tummanvihreät ja alta harmaanvalkoiset. Vaaleanpunaiset kukat kesäkuussa. Viihtyy auringosta puolivarjoisaan, kosteassa ja happamassa kasvualustassa. Myrkyllinen. Vyöhykkeille I-II.

Netistä löytyy melko laaja valikoima myös muita talvivihantia kasveja, mutta useimmat niistä ovat talvenarkoja meillä. 

sunnuntai 22. marraskuuta 2020

INNOSTAVAA PUUTARHASUUNNITTELUA

Kuuntelin Versoilevan ansiokasta podcastia syksyisestä puutarhasta. Podcastissa keskusteltiin, että suureen puutarhaan voi perustaa jopa kokonaisen syyspenkin. Silloin minun päässäni syttyi lamppu: totta tosiaan, voisin miettiä omaa puutarhaani vuodenaikojen tulokulmasta. Aloin pää sauhuten miettiä.

Yleensä minulla on ollut tapana miettiä puutarhani istutusalueita alue kerrallaan. Mietin, onko penkissä jotain kukassa pitkin kasvukautta. Aluksi tietenkin olen miettinyt puutarhaa kokonaisuutena: miten toiminnat jäsenellään ja miten puutarhan rakenteet sijoitetaan.

Marraskuinen näkymä

Tein itselleni kysymyksiä ja
tarkastelin puutarhaamme niiden valossa.

Nyt aloin miettiä, millainen puutarhamme on eri kuukausina. Tein itselleni kysymyksiä ja tarkastelin puutarhaamme niiden valossa. – Miellyttääkö puutarhan värimaailma? – Onko puutarhassa tähän aikaan riittävästi leikkoja poimittavaksi? – Onko päivittäisten kulkureittien varrella mielenkiintoista nähtävää? – Miellyttääkö puutarha ikkunoista katseltuna? jne.

Vaaleanpunaista puutarhassamme on aivan liian vähän. Kuvassa Pioni 'Pillow Talk'

Hihkuin ilosta, kun sain uusia oivalluksia
katsellessani puutarhavuoden kuvia kysymysteni valossa.

Tällainen puutarhasuunnittelu oli huikean mielenkiintoista ja innostavaa. Silmät loistaen plarasin nettiä ja löysin uusia kasveja, joita voisin kokeilla. Hihkuin ilosta, kun sain uusia oivalluksia katsellessani puutarhavuoden kuvia kysymysteni valossa.

Yksi tällainen oivallus oli esimerkiksi se, että voisin tehdä syysasetelman eteläterassille työhuoneeni lasioven eteen. Siitä voisin ihailla sitä päivittäin. Olin aina laittanut kausikukkia pääsisäänkäynnille. En ollut huomannut ajatella, että ikkunasta niitä tulee katseltua vielä paljon enemmän. Toteutin idean saman tien. Tätäkin juttua miettiessäni katselen kaunista asetelmaa ja nautin.

Terassin kattovalo valaisee asetelman niin, että voin katsella sitä iltamyöhälläkin. 

Olen järjestänyt puutarhakuvani siten, että voin selata niitä aakkosjärjestyksessä sekä alueittain että kasvien nimien mukaan. Voin myös tarkastella kuvia kuukausi kerrallaan. Nyt siitä oli todella suuri hyöty. Saatoin katsella, mitkä kukat kukkivat yhtä aikaa ja miltä puutarhani eri kuukausina näyttää. Kuvia katsellessa mieleeni välähti yhä uusia ideoita.

Hoksasin, että varhaiset kevätkukkijat täytyy istuttaa ikkunanäkymien eteen, jotta niitä tulee katseltua useammin. Kuvassa kevättähtiä.

Näistä sanallisista suunnitelmista pidän enemmän.

Minulla on tapana suunnitella puutarhaa hyvin verbaalisesti. Kirjoitan suunnitelmani ylös, ehkä valokuvien kera. On minulla myös suunnitelmapiirroksia puutarhasta. Joskus lisään suunnitelmani niihin piirroksiin, mutta näistä sanallisista suunnitelmista pidän enemmän.

Olen aiemmin kirjoittanut suunnitelmani tiedostoihin, mutta nyt päätin julkaista nämä blogissa. Blogin sivuilta ne löytyvät helpoiten. Nämä ovat siis itseäni varten kirjoitettuja, mutta en kiellä ketään niitä vilkuilemasta. Kommentoidakin saa.

Syksyn värejä ei muista, ellei ole ottanut valokuvia. 

Suunnitelmat ovat suuria, mutta toteutan niitä pikkuhiljaa tai olen toteuttamatta. Kaikkia kasveja ei edes löydy tai ei ainakaan kaikkia yhtä aikaa. Matkan varrella suunnitelmat voivat muuttua ja jalostua. Eikä sillä ole edes väliä, toteutuvatko nämä suunnitelmat. Rakastan puutarhan suunnittelua ja olen saanut nautinnon jo tästä suunnittelusta. Ehkä teen vielä uudet suunnitelmat, koska niin kovasti pidän siitä. Kaikki tämä on hyvin yllätyksellisestä ja siksi niin jännittävää. 
  
Olen vain elänyt innoissani
harmaata marraskuuta ja tätä hetkeä.
 
Paneuduin tähän puuhaan niin antaumuksella, että unohdin kaikki muut blogihommat. Joulullekaan en ole vielä ehtinyt uhrata ajatustakaan. Olen vain elänyt innoissani harmaata marraskuuta ja tätä hetkeä. Välillä olen piipahtanut ulkona illan pimeydessä katsastamassa istutusalueita. Välillä taas olen etsinyt sopivaa verkkoa leikatakseni tuijia verkon avulla. Kas, kun tuollainenkin tuli mieleen näitä suunnitelmia pohtiessa. 


Juttusarja koostuu kuudesta suunnitelmasta:
  • Kevätpuutarha (maalis-, huhti-, toukokuu)
  • Alkukesän puutarha (kesäkuu)
  • Keskikesän puutarha (heinäkuu)
  • Loppukesän puutarha (elokuu)
  • Syyspuutarha (syyskuusta alkaen)
  • Talvipuutarha 

Kullero 'New Moon'

Lisäksi juttusarjaan kuuluu kahdeksan luetteloa kasveista:
  • Kevään kukkijat
  • Pitkäikäiset tulppaanit
  • Kesäkuun kukkijat
  • Heinäkuun kukkijat
  • Elokuun kukkijat
  • Syyskuun kukkijat
  • Ruskavärit
  • Talven värikkäät kasvit

Köynnösruusu 'New Dawn'

Onneksi on talvi ja marraskuu. Milloin muulloin ehtisin nauttimaan puutarhan suunnittelusta täysin sydämin!

lauantai 14. marraskuuta 2020

ONNI KÄÄNTYY

Juttusarjani aiemmissa osissa olen kertonut haudonnan aloituksesta ja tipujen kuoriutumisesta sekä Lyydia- raukan tiputtomasta arjesta, mutta nyt Lyydian onni kääntyy. 



Toukokuun 28. päivä

Ohimennessäni vilkaisen kanalaan. Vaihdan puhtaan veden. Heitän jyviä. Seuraan hetken niiden touhua.

Kanalassa tapahtuu jotakin erikoista. Olen vienyt kanoille lanttuviipaleita. Floora opettaa touhukkaana tipuja syömään. Lanttuviipale poukkoilee ja tiput pelkäävät sitä. Lyydia nokkii lanttua rauhallisesti sivummalla ja kutsuu tipuja syömään. Roosa tulee ja poimii lanttumurusen Lyydian nokasta. Hetki on liikuttava. Lyydia saa vihdoin ja viimein hoitaa tipuja. Tähän asti se on voinut vain katsella niitä. Jos Lyydia on mennyt vähänkään liian lähelle tipuja seisoskelemaan, Floora on tullut hätistämään sen pois. Silloin Lyydia on seisonut rauhallisesti paikallaan ja kääntänyt päänsä pois. Yleensä tuo on riittänyt ja Floora on antanut Lyydian olla.

Uskollinen Lyydia ja tiput


Toukokuun 30. päivä

Tiput ovat oppineet lennähtämään ulosmenoluukulle. Kanat johdattavat ne ulkotarhaan ja ensimmäistä kertaa ne seuraavat. Koko parvi on innoissaan. Floora kaivaa tipuille matoja ja opettaa etsimään jyviä. Ne viihtyvät ulkona koko pitkän päivän.


Toukokuu 31. päivä

Noeli tulee pyytämään kameraa. Juoksen kanalaan hänen perässään. Lyydia on vihdoin saanut tiput alleen pesään. En tiedä millä ilveellä se on sen tehnyt, mutta siellä ne nyt ovat. Jotta Floorakin saisi hoitaa tipuja yön, se on käynyt makuulle Lyydian päälle. Tiput kurkistelevat Lyydian höyhenten alta. Minä nauraa hekotan vatsalihakseni kipeiksi.

Vähän tuppaa olemaan ahdasta.


Kesäkuun 5. päivä

Sadepäivä on ihanaa aikaa huoltaa itseä, kotia, kanalaa ja puutarhavarastoa. Siivoan kanalan perusteellisesti. Saan vihdoin laitettua nostalgisen krookusjulisteen kehyksiin. Se sopii puutarhavaraston seinälle kuin nakutettu. Puutarhavarastossa pitää olla nättiä. On rattoisaa järjestellä puutarhavarastoa kanalan seinän takana. Kanalasta kuuluu koputusta. Se kuulostaa kotoisalta.

Silloin tällöin kurkistan kanalan ovesta. Flora ja Lyydia hoitavat tipuja kylki kyljessä. Lyydian sitkeys palkittiin ja nyt se saa hoitaa tipuja Flooran estämättä. 
 

Floora ja Lyydia tipuineen

Lyydiakin saa hoitaa


Kesäkuun 9. päivä

Kanat nauttivat aurinkoisesta päivästä. Floora ja Lyydia ottavat hiekkakylpyjä kylki kyljessä niin, että hiekka vain pölisee. Tiput seuraavat niiden puuhia kauempaa. Tiput alkavat näyttää jo tipukoululaisilta. Tukat hapsottavat. Jalkasulat näyttävät siltä kuin tipuilla olisivat resuiset tennarit jalassa. Käyttäytyvätkin kuin pienet koululaiset. Kun emot kutsuvat niitä syömään jyviä, tiput lennähtävät ikkunalaudalle ja haluavat ulos. Eivät ota kuuleviin korviinkaan emojen pyyntöä tulla syömään.

Olen tyytyväinen, että tiput ovat oppineet kulkemaan luukusta sisään ja ulos emojen perässä. Ei tarvitse enää pelätä tipujen jäävän yksin ulkotarhaan piipittämään.

Lumikki ja Roosa

Olen aika varma, että Roosasta on tulossa kukko. Sillä on jo hyvin erottuva heltta, jollaista toisilla ei ole. Jos niin käy, se saa lempinimekseen Rolle.

Tällä kertaa Lyydia on joutunut jäämään alaorrelle.

Kesäkuun 26. päivä

Suloista, mutta samalla haikeaa: tiput ovat siirtyneet yöksi yläorrelle Flooran ja Lyydian viereen. Yksi niistä on päässyt Flooran siiven alle.


Heinäkuun 15. päivä

Vien ison kasan vesiheinää kanatarhaan. Viuhti alkaa kutsua kanojaan paikalle jo kaukaa nähdessään minut. Nuoriso seisoskelee seinän vierustalla. Eivät ole kuulevinaankaan. Heillä on nyt keskenään omat juttunsa. Niin ne tiput kasvavat.

Rollesta on tullut selvästi kukonpoika. Se on tumma ja komea. Sen harja ja heltta ovat voimakkaan punaiset. Minetellä ja Lumikilla on musta pää ja selkä sekä valkoinen vatsa. Vatsassa on jo kaunis kuviointi.

Illalla myöhään käyn sulkemassa kanalan luukun. Koko konkkaronkka kököttää yläorrella vierekkäin. Lumikki ja Rolle ovat asettuneet Lyydian ja Flooran välin. Minette on päässyt Lyydian siiven alle. Kuinka suloista!


Äiti ja isä ovat innoissaan Roosasta, isän lahjatipusta. Äiti puhuu siitä mielellään ystävilleen. Eräs ystävistä tarjoutuu munapalkalla maatalouslomittajaksi. 
– Sehän sopii, äiti lupaa, – en vain huomannut sanoa, että Roosa taitaakin olla kukko. 
– Mutta sovittu mikä sovittu, he nauravat yhdessä.
 

Heinäkuun 21. päivä

Vien kanoille vesiheinää ja tuoretta kurkkua. Nuoriso norkoilee kanikopin kulmilla. Emot kutsuvat niitä syömään, mutta syövät itse, kun nuoriso ei kerran tule. Näyttävät luottavan siihen, että nuoriso pärjää jo ilman paapomista.


Elokuun 8. päivä

Rolle pörhistää höyheniään ja hyppii pikku kanan edessä. Ei epäilystäkään, että Roosa ei olisi kukko. Kana katsoo mokomaa riehujaa hölmistyneenä eikä lähde mittelöön mukaan.

Kevään tipuista on muodostunut tiivis nuorisojoukko. Ne ovat aina yhdessä. Ovat ottaneet lempipaikakseen kaninkopin ylätasanteen. Sanomme sitä nuorisoseurantaloksi.

Illalla käyn sulkemassa kanalan luukun. Pikku kana hyppää orrelle Flooran viereen ja pyrkii äitimuorin siiven alle. Ei käy. Floora nokkaisee sitä vihaisesti. Hän haluaa nyt olla rauhassa tässä kukon kainalossa. Minun käy sääliksi tuota pientä kanaa. Enää niiden hoidosta ei kilpailla. Saavat pärjätä itsekseen. Onneksi pikku kanoilla on toisensa ja kukko.

Nykyään Lyydialla on muita kiireitä kuin tipujen hoito.

Isojahan nämä jo


Elokuun 10. päivä

Aamulla käväisen puolipukeissa kanalassa. On kirpeä ilma, hiukan kostea. Tuntuu elokuuta. Kanalassa näyttää vähän tyhjältä. – Missäs se Floora nyt on, kummastelen. Oi ei, se on keksinyt taas ruveta hautomaan! 


Elokuun 13. päivä

Käyn avaamassa kanalan ulkoluukun. Jaahas, Floora ja Lilli hautovat pesissä. Lyydia on asettunut makaamaan pesän edessä olevalle laudalle, koska yläpesät ovat olleet varattuja.


Elokuun 15. päivä

Päästän kanat ulos. Kerään niille vähän apilaa, orvokkeja ja vesiheinää. Sitten huomaan, että Floora on tullut ikkunalaudalle. Jihuu! Olen monta päivään ajatellut, että minun pitäisi ryövätä munat Flooran alta. Olen aina siirtänyt tuota hommaa. Nyt olen riemuissani: vihdoinkin pääsen keräämään munat Flooraa häiritsemättä ja ilman mitään välikohtausta. Floora ei todellakaan pidä siitä, että nostan sen väkisin pesästä. Se nokkii minkä kerkeää. Raukka parka. Mutta nyt saan kerättyä munat tuosta noin vain. Tyytyväisyyttä hyristen menen pesälle – ja huomaan Lillin makaavan munien lämmikkeenä. Räjähdän nauruun. Jos todellakin haluaa elämäänsä yllätyksiä, kannattaa hankkia kanoja.


Näin se vaan menee. Turha yrittää mitään vippaskonsteja, joilla saada kanat luopumaan aikeistaan. On vain tyydyttävä ryöstämään munat.

keskiviikko 11. marraskuuta 2020

TIPUTON LYYDIA

Viime jutussa kerroin miten haudonta sujui. Nyt tarina saa yllättävän käänteen.


Toukokuun 21. päivä 

Hiippailen kanalaan muun perheen vielä nukkuessa. Ilma on raikkaan viileä. Kuovi huutaa. Viuhti kiekuu niin, että korviin ottaa. Lilli tervehtii kotkottaen. Flooran alta kuuluu pientä piipitystä. – Huh, ainakin ne ovat elossa, huokaisen. Oletan tipujen kuoriutuneen, sillä Flora on noussut pystympään asentoon. Sillä on selvästi rankka yö takana. Se painaa silmänsä kiinni ja koittaa nukkua. Kohta piipitys kuuluu taas. Floora valpastuu, ojentaa päätään tipuja kohti ja vastailee niille hiljaa. Sitten se saa hetken nukahtaa, mutta vain hetken. Se reagoi jokaiseen piipitykseen. Hiivin kanalasta varovasti, etten häiritsisi Flooraa. Sen täytyy saada kerätä voimia tipujen hoitoon. 

Tarjoan Flooralle vähän evästä.

Floora ryntää syömään niin,
että musta pörröinen pallero
pyörähtää sen jaloista.

Kyykin pesien edessä niin, että jalkani alkavat väsyä. Odotan, että saisin nähdä edes pienen nokanpään. Otan rehua kouraani ja ojennan käteni Flooraa kohti. Floora ryntää syömään niin, että musta pörröinen pallero pyörähtää sen jaloista. Muutama muru ei riitä mitenkään nälkäiselle kanaemolle. Floora jää odottamaan lisää ja näen sen jaloissa kolme tipua. Suloisia! Ehdin nähdä, että niillä on mustat päät ja valkoiset vatsat. Tarjoan lisää rehua kiposta ja Flooran syödessä poikaset kiipeävät astiaan. Yksi niistä yrittää kiivetä pesän reunalle. Minulle tulee kiire; nyt pitää äkkiä muuttaa koko poikue yläkerroksen yksiöstä alapesään.

Vihdoin ensimmäinen tipu näyttäytyy.

Munat vaikuttavat elottomilta.

Floora pääsee alapesään ja saa pienet piiperoiset alleen. Yläkerran yksiöön jäävät vain tyhjät munankuoret. Viereisessä pesässä on hiljaista. Lyydia on hautonut aivan yhtä uskollisesti kuin Floorakin, mutta munat vaikuttavat elottomilta. – Mitä jos laittaisimme yhden tipun Lyydian alle, Sinella ehdottaa. Kannatan ajatusta. Jospa Lyydiakin saisi sitten tipun ja lopettaisi tyhjän hautomisen. 

Suunnitelma menee pieleen. Floora ei huomaa mitään, mutta Lyydia on hämmentynyt. Se ei ymmärrä altaan kuuluvaa piipitystä ja nokkii sulkiaan. Nokkiminen on sen verran pontevaa, ettemme uskalla jättää tipua sen alle. Yhtä uskollisesti kuin tähän asti Lyydia jatkaa hautomistaan. 

Lyydia odottelee vielä.

Lyydia-raukka!
Sen kolmen viikon työ on mennyt hukkaan.

Lyydian tipujen olisi pitänyt kuoriutua jo. Mielessäni alkavat pyöriä varoitukset mätämunista. Mitä jos sellainen pääsee rikkoontumaan ja haju täyttää koko kanalan moneksi päiväksi? Ei auta kuin yrittää läpivalaista munat. Pimeässä wc:ssä kännykän taskulampun päällä se käy helposti. Yllätykseksemme munat ovat täysin tyhjiä. Ne eivät ole lähteneet kehittymään ollenkaan. Lyydia-raukka! Sen kolmen viikon työ on mennyt hukkaan. Lyydiasta se ei ainakaan voi johtua. Se on hautonut uskollisesti. Miten on mahdollista, että juuri toinen kanoista on saanut kaikki hedelmöittymättömät munat? – Ei se ole mahdollista, se olisi yhtä epätodennäköistä kuin lottovoitto, Jouko sanoo. – On se kuitenkin mahdollista, minä väitän. Lisään vielä saaneeni seitsemän lottovoittoa elämäni aikana; miehen ja kuusi lasta. – Kiitos, Jouko vastaa. 

Emme tietenkään saa tietää mitä munille on tapahtunut, mutta Lyydiasta se ei ainakaan ole kiinni. Munat olivat kahdeksan päivän ikäisiä kun kanat vaihtoivat pesiään. Siinä vaiheessa olisi pitänyt olla jo hämähäkkimäinen verisuonisto ja pieni alkio. Opin tästä, että luottavainen saa olla, mutta läpivalaisu kannattaa silti. 

Tuntuu kummalliselta. Yhtä aikaa on onnellinen ja surullinen olo. Iloitsen kolmesta pikku pallerosta ja suren Lyydia-raukkaa. Noihin tunteisiin sekoittuu myös jännitystä ja epävarmuutta. Miten Lyydia suhtautuu Flooran tipuihin? Herääkö sillä emon vaisto? Kuinka pitkään se hautoo tyhjää pesää ennen kuin luovuttaa? 

Roosa emonsa suojissa.

Tunteisiin sekoittuu myös haikeutta. Viime vuonna haudonta oli suuri spektaakkeli, mutta kun tiput lopulta kuoriutuivat, kolme emoa hoiti ne sulassa sovussa. Innoissaan ne ryntäsivät ruokkimaan tipuja niin, että tiput pyörivät jaloissa. Siitäköhän tuo sanonta on tullut, että nuo pikkuiset untuvapallot todellakin pyörivät jaloissa kun emo lähtee äkkiä? 

Illalla huomaa kontanneensa kanalassa: kuivikepurua on kaikkialla eteisestä makuuhuoneeseen. 

Soitin äidille ja isälle ja kerroin, että kuudesta munasta vain kolme kuoriutui. – Olipa onni, että juuri Roosa kuoriutui, äiti nauroi. Minä olen samaa mieltä. Isän tipuksi valittiin kaikista helpoiten tunnistettava: se, jonka nokassa on eniten valkoista.


Toukokuun 22. päivä 

Heitän jyviä pehkuille. Floora innostuu. Se nousee ripeästi pesästä ja kutsuu tipuja nokkimaan jyviä. Tiput piipittävät, mutta eivät osaa tulla. Floora palaa pesälle ja kutsuu tipuja uudelleen. Ne eivät tule. Flooran täytyy jälleen palata pesään. Se painautuu makuulle ja tiput kömpivät sen siipien suojiin. Sinne jäävät herkut toisten syötäviksi. 

Lyydia makaa edelleen pesässä, mutta se on noussut enemmän pystyasentoon. Aivan kuin Floora silloin kun tiput olivat kuoriutuneet. 

Onnellisena vanha eläinten ystävä
ja kotikanojen kasvattaja pitää pientä piipittäjää.

Myöhemmin samana päivänä huomaan, että Lyydia on Lillin ja Viuhtin kanssa ulkotarhassa. Mahtavaa! Näyttää siltä, että se on lopettanut hautomisen. 

Iltapäivällä tulevat äiti ja isä. Rollaattorilla pääsee juuri sopivasti kanalan oven eteen. Onneksi on lämmin päivä ja oven voi jättää auki. Isä saa kämmenelleen oman pienen tipunsa, Roosan. Tipulla on musta pää ja selkä sekä valkoinen vatsa kuten kaikilla muillakin tipuilla. Sen nokan yläpuolella on valkoista ja silmän ympärillä on reunus aivan kuin sillä olisi silmälasit. Onnellisena vanha eläinten ystävä ja kotikanojen kasvattaja pitää pientä piipittäjää. Tipu rauhoittuu isän turvallisiin käsiin. Liikuttavaa! Ovelta on helppo seurailla, kuinka emo opettaa tipuja syömään ja kuinka tiput lopuksi kömpivät emon alle. 

Roosa on äitini lahja 82-vuotiaalle isälleni.

Lyydian selvästi tekisi mieli hoitaa tipuja,
mutta sen täytyy tyytyä vain katselemaan.

Floora ja tiput syömässä

Floora ja tiput ovat syömässä. Lilli ja Lyydia liikuskelevat uteliaina ympärillä, mutta Floora ei päästä tipujen lähelle. Lyydian selvästi tekisi mieli hoitaa tipuja, mutta sen täytyy tyytyä vain katselemaan. Kun tiput alkavat piipittää sen merkiksi, että olisi aika päästä emon alle suojiin, Lyydia menee pehkuille makaamaan. Aivan kuin se odottaisi tipujen kömpivän sen alle. 

Emon siipien suojiin

Toukokuun 23. päivä 

Näyttää siltä, että Lyydia kuvittelee itsellään olevan tipuja. Usein se menee makaamaan pehkuille tipuja varten aivan kuin Floorakin. 

Siskoni tulee miehensä kanssa meille ja heillä on mukanaan veljeni tytär. He haluavat nähdä isän tipun. – Minäpä lähden näyttämään, isä sanoo, nousee saman tien ja köpöttelee keppinsä kanssa yllättävän reippain askelin kanalaan. Tipusta ja kanalasta ylipäätään on kovasti iloa meille kaikille. Lupaan lähettää kuvia ja videoita isälle, jotta hän saa seurata tipun kasvua. 

Roosa Ruusunnuppu


Toukokuun 24. päivä 

Vaikea valinta: kahdelle tipulle on ehdolla kahdeksan kaunista nimeä. Isäpapan tipu on jo saanut nimensä. Se on Roosa Ruusunnuppu. 

Yhden mielestä kaikki nimet ovat kivoja, toisen mielestä kaikki ovat kauheita. Jollekin nimellä ei ole väliä. Heiltä, jotka eivät käy kanalassa, ei edes kysytä. Järjestän äänestyksen. Jokainen äänioikeutettu saa merkitä mieluisimman nimen ykkösellä ja toiseksi mieluisimman kakkosella. Minette pääsee johtoon, mutta nimiasia ei ratkea vielä. Kahdesta nimestä järjestetään arvonta. Lumikki voittaa arvonnan. Ingrid jätetään odottamaan uutta poikuetta. Minun suosikkini, Hienohelma, ei päässyt loppusuoralle. 

Lumikiksi nimetään se, jolla on musta nokka. – Nokka musta kuin eebenpuu, minä tarinoin. Mineten nokan pää on valkoinen. Jos jompikumpi niistä osoittautuu kukoksi, se saa nimekseen Poppius. 

Mammalla riittää puuhaa.

Kanalan arki ja pyhä rullaavat. Tiput opettelevat syömään, nokkimaan rehua astiasta ja pieniä siemeniä pehkuilta. Floora puolustaa tipujaan silloin kun muistaa. Flooralla on aina nälkä, joten syödessä se ei aina muista tipujen perään vilkuilla. Tosiasiassa sen ei tarvitse puolustaa niitä, koska Lilli ja Lyydia suhtautuvat tipuihin ystävällisesti. Yhä useammin tiput voi nähdä jalkeilla, vaikka toki ne nukkuvat vielä paljon emon suojissa. Yöksi Floora johdattaa tiput pesään, toiset nousevat orrelle. 

Sen emonvaisto sanoo, että tipuja on hoidettava,
vaikka oikeasti tiput ovat Flooran
eikä se edes anna Lyydian hoitaa niitä.

Toukokuun 26. päivä 

Avaan kanalan luukun jo aamulla, kun on kuuma päivä. Floora haluaisi ulos, mutta tiput eivät seuraa sitä. Ne vain piipittävät hädissään. Flooran täytyy palata takaisin tipujen luo. Lyydiakin haluaisi ulos, mutta sekään ei voi mennä. Sen emonvaisto sanoo, että tipuja on hoidettava, vaikka oikeasti tiput ovat Flooran eikä se edes anna Lyydian hoitaa niitä. Lyydia jää makaamaan ikkunaluukun laudalle. 

Illalla käyn sulkemassa kanalan luukun. Kukko ja Lilli ovat jo orrella. Floora on johdattanut tiput kanssaan pesään. Viereisessä pesässä makaa Lyydia. Oi voi Lyydiaa! Ei ole helppoa olla tiputon. 

maanantai 9. marraskuuta 2020

HARRASTA ODOTUSTA

Viime kerralla kerroin, miten päätös tipujen hautomisesta tänäkin vuonna kypsyi. Kerroin kukon surusta. Kerroin kanalan uudesta elämästä. Tällä kertaa kerron hautomisesta. Poiminnat ovat päiväkirjani sivuilta.


Huhtikuun 30. päivä

Onko tämä
liian helppoa
ollakseen totta?

Aamulla soitan videopuhelun äidille ja isälle. – Tuletteko käymään kanalassa, kysyn. – Ei kai teillä satu olemaan hyvät vaatteet päällä, siellä on kovin pölyistä, jatkan. Kukko tepastelee yksinäisenä pesien edessä. Ei kai Lillikin ole innostunut hautomaan? Ei ole. Se oli vain munimassa.

Floora ja Lyydia hautovat uskollisesti omissa pesissään. Onko tämä liian helppoa ollakseen totta? Ei tappeluja parhaasta pesästä. Ei riitaa munista. Ei kolmea kanaa samassa pesässä ja samalla munia kylmettymässä viereisessä pesässä. Ei mitään katastrofin aineksia. 

Lyydia

Iltapäivällä äiti soittaa ja sanoo keksineensä nimen tipulle. Tipusta tulee Roosa. Hän sai idean sanomalehtiartikkelista. – Sehän on sopiva nimi, sanon ja mielessäni välähtää sille sukunimi. Tipusta tulee Roosa Ruusunnuppu. 


Toukokuun 5. päivä

Onnellinen odotus jatkuu. Mikä helpotus, ettei minun tarvitse edes ryövätä munia! Lilli on ottanut tavakseen pyöräyttää päivittäisen munansa alapesään, joten voin poimia munan helposti sieltä. Ei tarvitse ottaa hautojien alta kuten viime keväänä.

Lyydia on painautunut
munien lämmikkeeksi
kuin sulanut lumiukko.

Yläpesissä hautovat Floora ja Lyydia. Floora makaa pyöreänä munien päällä aivan kuten tavallisestikin. Sen sijaan Lyydia on painautunut munien lämmikkeeksi kuin sulanut lumiukko. 

Satun juuri sopivasti paikalle kun Flooralla on jaloitteluhetki. Se menee juoksujalkaa avoimesta luukusta ulos tarhaan. Laitan käteni munien yläpuolelle ja tunnen kuinka ne hohkaavat lämpöä. Nyt olisi hyvä aika lainata munia läpivalaisua varten. Tällä kertaa suhtaudun haudonnan etenemiseen luottavaisesti enkä sitä tee. Minua on peloteltu mätämunilla, mutta uskon kaiken menevän hyvin. Jos munassa ei näkyisikään alkiota, en silti uskaltaisi heittää munaa pois. En ole niin tottunut läpivalaisija. Viime keväänä läpivalaisin munia pari kertaa. Näky oli sykähdyttävä.

Terhakkana Floora pöyhii maata ja nokkii jyviä. Se juo vettä ja pyöräyttää hajupomminsa. Sitten se ottaa hiekkakylvyn. Makaa hetken auringossa, pyörii ja hyörii. Olen tuonut tarhaan apilan ja voikukan lehtiä. Se syö vähän vihreää, ottaa vielä lyhyen hiekkakylvyn. Sitten kuin ajastimen ohjaamana se yhtäkkiä nousee ja kävelee takaisin kanalaan. Seisoo hetken luukun kynnyksellä ja asettuu munien päälle makaamaan.

Luulin, että Floora ja Lyydia
hautovat tyynen rauhallisesti ja yllätyksettömästi
hamaan tappiin saakka. 

Toukokuun 7. päivä

Luulin, että Floora ja Lyydia hautovat tyynen rauhallisesti ja yllätyksettömästi hamaan tappiin saakka. Eipä vain! Ne olivat vaihtaneet pesiään. Nyt Lyydia hautoo Flooran pesässä ja päinvastoin.


Toukokuun 18. päivä

– Äiti, montako munaa laitoit Flooran alle, Sinella kysyy. – Laitoin kolme kummallekin, vastaan. Nyt sen alta löytyikin seitsemän. Nyt tajuan, miksi luulin Lillin lopettaneen munimiseen. Kun se ei saanut kerättyä omaan pesäänsä tarpeeksi munia, nokkelana kanana se päätti ratkaista asian toisin.

Alkaa olla h-hetki käsillä. Ilma on sen verran lämmin, että voimme päästää Viuhtin ja Lillin ulos. Viimeinkin pääsen Sinellan kanssa siivoamaan kanalan. Minulle on tärkeää saada kämppä siistiksi ennen tipujen kuoriutumista. Siivoamiseen ja puuosien kalkitsemiseen kuluu koko päivä. Lystiä riittää vielä toiseksikin päiväksi. Kunpa säät nyt vain sallisivat.

Kesken seinän pyyhkimisen höristän korviani. Sanoiko Floora jotakin? Aivan kuin se olisi kuiskannut tipuille. Se tietää sitä, että pian alkaa tapahtua. 

Lilli

Alkaa sataa. Viuhti ja Lilli pyrkivät sisään, mutta hommat ovat vielä pahasti kesken. Eivät ne sitä paitsi uskaltaisi tullakaan. Paljas lattia ja siivousvälineet pelottavat niitä. Onneksi niillä ei ole mitään hätää ulkona. Seinän vierustalle ei sada. 

Silmäänsä räpäyttämättä
ne makaavat pesissään.

Pölyä on uskomattoman paljon. Se ei tunnu loppuvan ollenkaan. Kalkitseminen saa puuosat näyttämään puhtailta ja raikkailta. Kyllä kelpaa tipujen tulla. 

Flora ja Lyydia hautovat tyynen rauhallisesti. Silmäänsä räpäyttämättä ne makaavat pesissään. Lyydia on muotoillut pesänsä pyöreäksi kuin linnun pesän. Se on tulossa emoksi ensimmäistä kertaa. Floora on jo konkari; hautoo kolmatta tai neljättä kertaa.

Illalla ei uni tahdo tulla silmään. Jännittää, joko kanalassa alkaa tapahtua.


Toukokuun 19. päivä 

Kun lähestyn pesiä varovasti,
emot puolustavat poikasiaan ärhäkästi.

Kipaisen puolipukeissani kanalaan. Hiljaista on.

Illemmalla jään laittamaan vettä ja rehuastioita. Silloin kuulen hennon piipityksen Flooran alta. Sydämessäni sykähtää. Kun lähestyn pesiä varovasti, emot puolustavat poikasiaan ärhäkästi. Voi voi, enhän minä teidän tipuihinne aio koskea.

Soitan videopuhelun isälle ja äidille. Isän lahja ehti kuin ehtikin juuri syntymäpäiväksi. Miten ihana sattuma! Isä ja äiti ovat riemuissaan. Siskoni, Leena, sattuu olemaan heillä kylässä juuri. Hän pääsee kummiksi. Meitä kaikkia naurattaa. Myöhemmin kuulen, että isästä 82-vuotissyntymäpäivä on tuntunut erityiseltä kun hän on odottanut tipuja.

Mikä ihme niitä nyt viivyttää?

Toukokuun 20. päivä

Heti herättyäni käyn kanalassa. On aivan hiljaista. Odottelen, mutta en näe nokan päätäkään tipuista. Sinella ei malta odottaa, vaan kurkistaa Flooran siiven alle. – Mitä ihmettä, toteamme yhteen ääneen. Tiput ovatkin vasta kuoriutumassa vielä. Lyydian alta ei kuulu piipitystäkään.

Puutarhapuuhien välissä poikkean kanalassa. Vaikka kuinka toivon, ei kuulu mitään Lillin kotkotusta kummempaa. Mikä ihme niitä nyt viivyttää?

Kanalassa on väljää kun vain Viuhti ja Lilli ovat jalkeilla.

Iltapäivällä malttamaton Sinella kurkistaa Flooran siiven alle. Kuoriutuminen on samassa vaiheessa kuin aamullakin. Voi ei, onkohan kaikki kunnossa?

Vielä ennen saunaa käväisen kanalassa. Kun jonkin aikaa odottelen, kuulen taas vienon piipityksen. Hyvä. Nyt voin nukkua ensi yön rauhassa.


Jätetään tämä nyt jännittävään kohtaan. Ensi kerralla kerron, kuinka monta tipua lopulta kuoriutui ja mitä sitten tapahtui.