keskiviikko 1. helmikuuta 2023

ETELÄREUNA

Eteläreuna on siitä merkityksellinen alue puutarhassamme, että jokainen pihaan tulija kulkee sen ohi. Sitä vilkaistaan ohimennen, mutta harvoin jäädään varta vasten katselemaan. Pitkä istutusalue tien vieressä on kuitenkin kuin käyntikortti. Yleisilme on tärkeä, eivät niinkään pienet yksityiskohdat.

Pyrimme jättämään niin paljon pihaa tien ja talon väliin kuin mahdollista kuitenkaan menettämättä hienoa maisemanäkymää olohuoneen ikkunoista. Reunaan jäi muutama hyvän kokoinen kataja. Kuva on kesältä 2012. Tätä ennen oli jo raivattu pajupusikko.

Aloin suunnitella tätä reunaa ensimmäisenä siksi, koska se oli helpoin hahmottaa. Sisempänä metsässä oli kuviteltava ensin talon kohdalta puut pois ja vasta sitten saattoi miettiä muuta.

Rikkakasvien vuoksi olen kuitenkin alkanut suosia pensaita.

Alkuperäinen mielikuvani Eteläreunasta oli aivan erilainen kuin se, mitä siitä on tullut ja tulossa. Haaveilin tähän aurinkoiseen rinteeseen paljon maksaruohoja ja muita matalia erivärisiä paahteen kasveja suurina laikkuina. Rikkakasvien vuoksi olen kuitenkin alkanut suosia pensaita.

Kuvassa näkyy ainakin pensasangervoja sekä -hanhikkeja, takana keltalehtinen kanukka 'ByBoughen' . Kuvan etualalla levittäytyy lamohietakirsikka. Se kurottaa versonsa myös aidan läpi tien reunalle, mikä näyttää oikein kivalta.

Olen pyrkinyt luomaan vaihtelua erikorkuisilla kasveilla. Viime kesänä istutimme suklaakirsikkapuun. Sen takana kukkivat syysleimut. Etualalla oikealla on marja-aronia 'Viking'.

Alue on suuri, joten tänne mahtuu monenlaisia kasveja. Tänne päätyivät muun muassa ’Laura’ -kurjenpolvien sijasta tulleet lilat ’Laura’ -syysleimut, joiden väri ei ole minun makuuni.

Eteläreunalle olen istuttanut kaksi marja-aroniaa, joista toinen on rungollinen ja toinen tavanomainen pensas. Kuvassa etualalla ruusuleimua ja ohotanmarunaa.

Marja-aronian syysväri
on tunnetusti upea.

Marja-aronian syysväri on tunnetusti upea ja se näkyy ohivilkaisullakin.

Keväällä kukkivat kylmänkukat. Ne ovat levinneet hieman siementämällä, toivottavasti leviävät lisääkin.

Tulevaisuudessa alue tulee muuttumaan vielä paljon, koska aion istuttaa vanhan mansikkamaan (kuvassa taka-alalla) tilalle pensaita. Tuolloin koko Eteläreuna saa yhtenäisen ilmeen: suuria ryhmiä erivärisiä matalia lajikkeita. Marja-aronioita voisi olla muutama, matalia ruusuja ja pensasangervoja. Keltakoivuangervon limenvihreät lehdet toisivat vaihtelua kesällä. Ruskan aikaan olisi erityisen hienoa, jos olisi esimerkiksi ruusuangervoa (valkoista ja punaista) sekä keiju- ja koivuangervoa.

Ihan kaikki ei sentään muutu. Matalia perennoja jätän niin paljon kuin rikkakasvitilanne sallii.



lauantai 28. tammikuuta 2023

VANHOJEN TUTTAVIEN PENKKI

Vanhojen tuttavien penkki on ensimmäisiä alueita, joita puutarhassamme olen laittanut. Perustin tämän penkin jo talon rakennuskesänä, joten penkki täyttää ensi kesänä kymmenen vuotta. Se on silti yhä edelleen keskeneräinen, mutta palataan siihen myöhemmin.

Ensin kaadettiin puut sekä raivattiin risut ja kannot. Sitten tehtiin talon sorapatja. Tila alkoi hahmottua. Talon koko ja sen vaatima tila yllätti. Eteläpiha kutistui murto-osaan siitä, millaiseksi olin sen kuvitellut.

Ajattelin yhdistää tänne edellisestä puutarhastamme tuomiani tuttuja perennoja: jalopähkämöitä, syysleimuja ja peurankelloja. Siitä alue sai nimensä. Tämä ei kuitenkaan olisi minun perennapenkkini, ellei siinä olisi myös jotakin uutta. Istutin kolme pesäkuusta.

Kastelukannu hoitelee
juhannusruusun virkaa.

Sinkkiämpäri on kotkansiipi, pinkit paperit kuvaavat jalopähkämöitä, kastelukannu hoitelee juhannusruusun virkaa. Kivien kohdalle kaivan polun. Eteen tulee nurmikko tiilireunuksineen.

Alueella kasvoi kaksi katajaa. Katajien juuriston vuoksi paikka olikin yllättävän haastava, sillä sitä ei voinut kaivella eikä juuri korottaakaan. Juurialue on myös kuiva ja karu. Varjoisiin kohtiin haaveilin peittolehteä, mutta kasvunopeuden ja hinnan vuoksi istutin kuitenkin pääasiassa rönsytiarellaa ja vain vähän peittolehteä.

Haaveilin monesta muustakin perennasta, mutta pian huomasin kasvupohjan liian vaikeaksi niille. Edes ahomansikka ei ole levinnyt katajan juurelle. Alussa istuttamani jalopähkämöt menestyivät hyvin, mutta ne peittivät pesäkuuset. Saman teki verikurjenpolvi, jota olin luullut matalaksi. Ne saivat siis lähteä.

Sain Rouva Ruusupuulta
kokonaisen leimupenkin.

Jotkut osat sentään loksahtivat heti kohdilleen. Sain Rouva Ruusupuulta kokonaisen leimupenkin – sen, jota olin aina ohi ajaessa ihaillut. Istutin syysleimut isoksi alueeksi vähän kauemmas katajista ja ne ovat viihtyneet hyvin. Leimujen kaveriksi istutin kaunopunahattuja.

Syksyllä istutin paljon tulppaaneja ja narsisseja. Seuraavana keväänä oli ihanaa laittaa puutarhaa, kun Vanhojen tuttavien penkki loisti värikkäänä muuten niin keskeneräisessä pihassa. Keväällä alueella kukkivat myös kevättähdet.

Penkin etuosa oli pitkään tyhjillään, kun en keksinyt sopivia kasveja. Lopulta tilasin hyvin matalia kuunliljoja ja istutin niiden seuraksi rikkoa. Istutin kokeeksi myös narsissivuokon.

On edelleen arvoitus, mitkä kasvit paikalla menestyvät ja mitä alueelle lopulta jää. Tarvittaessa harokataja voisi olla hyvä kumppani matalille pesäkuusille, se kun on todella matala.

perjantai 27. tammikuuta 2023

NIILAN KIRSIKKAPUUN KATVE

Viime jutussa kerroin, että kirsikkapuu tuli puutarhaamme lapseni toiveesta. Niila toivoi pallopuuta eli sellaista puuta, jonka latvus olisi pallomainen. ’Inkeroisten kirsikka’ oli siihen tarkoitukseen aivan ihanteellinen.

Sijoitin puun nurmikon läheisyyteen ja istutin puun katveeseen perennoja: kurjenpolvia, vuorenkilpeä ja etelänhernettä. Aurinkoisessa paikassa kasvaa syysleimuja.

Se auttaa kestämään
puun vesomisesta aiheutuvat haitat.

Kirsikan kukkiessa puu luo sadunomaisen tunnelman koko eteläpihalle. Se auttaa kestämään puun vesomisesta aiheutuvat haitat. Juurivesoja nimittäin riittää. Yritän ensi kesänä ajoittaa niiden leikkaamisen kuun mukaisiin hävityspäiviin. Jospa siitä olisi jotakin apua.

Keväällä kirsikkapuun katveessa kukkivat tulppaanit ja muutama narsissi.

’Inkeroisten kirsikka’ kasvaa luonnostaan pyöreäksi.  Kuva on vuodelta 2021.  Puu ei ole vielä tässä vaiheessa ehtinyt täyteen lehteensä.

Kirsikkapuu luo jotenkin sadunhohteisen tunnelman myös syksyllä sen pudottaessa lehtensä viimeisten joukossa.

Kirsikkapuu on upea myös talvisessa maisemassa.

sunnuntai 22. tammikuuta 2023

NIILAN MUSTIKKAMAA

Tämän jutun otsikkona voisi yhtä hyvin olla Salainen puutarha, sillä tämä Niilan mustikkamaa on niin salainen, ettei sinne ole edes kulkureittiä. Taas on joku fiksu puutarhasuunnittelija ollut asialla. En tunnusta.

Joku paparazzi on sentään onnistunut saamaan alueesta kuvan yläkerran parvekkeelta käsin vuonna 2021. Siitä voi nähdä, että alueella on kolme mustikkapensasta. Niiden ympäristöt on juuri vapautettu peltokortteiden vallasta ja katettu. Katteen päälle on istutettu ahomansikkaa, jonka toivon pitävän peltokortteet kurissa.

Mustikkapensaiden vieressä, suuren kiven kainalossa, on pläntti luonnonmustikkaa. Kapealehtikalmiat eivät näy unikoiden takaa, mutta niitäkin on kolmen ryhmä. Kuten mustikatkin, ne viihtyvät happamassa maassa.

Toiveissa oli pallopuu.

Idea tämän alueen suunnitteluun tuli vanhimmalta pojaltani, Niilalta, hänen ollessaan noin 11-vuotias. Kysellessäni lapsilta heidän toiveitaan puutarhan ja pihan suhteen, Niilalla ja Vilpaksella oli paljon samoja toiveita: vesiputous, kivipolkuja, patsaita (erityisesti eläinpatsaita), isoja kiviä, uima-allas, paljon kukkia ja puita, jokaiselle oma puu, syötäviä marjoja ja sellaisia. Lisäksi Niila toivoi isoa nurmikkoa jalkapallon pelaamista varten sekä mustikoita ja mansikoita. 

Toiveissa oli myös pallopuu, siis varrellinen puu, jonka latvus on pallomainen. Kirsikkapuu oli kuulemma juuri sopiva. Se on kuvassa kymmenkunta vuotta myöhemmin. Toinen puutoive oli riippapuu. Istutin sateenvarjojalavan, mutta jänikset söivät sen muutaman vuoden ikäisenä.

Paljon korkeita kukkia,
joiden keskellä kulkee polku

Niilalla oli vielä yksi erityinen toive: nurmimäki. – Se olisi hieno, hän sanoi, ensin olisi tasaista nurmikkoa, sitten se nousisi ylöspäin viettäväksi rinteeksi. Myöhemmin Niilan toiveet vielä tarkentuivat: paljon korkeita kukkia, joiden keskellä kulkee polku. Reunoilla voi olla matalampiakin kasveja.

Koska Niila halusi mustikoita, oli ”Niilan puutarha” paras sijoittaa sinne, missä mustikat jo luonnostaan kasvoivat. Isoja kiviä paikalla oli jo valmiina ja viereen oli suunnitteilla nurmikko, sattumoisin juuri loiva nurmimäki. Nurmikon reunaan sopi kirsikkapuu. 

Puutarhamansikoita tänne ei sopinut, mutta ahomansikoita sentään. 

Vesiputous jäi saamatta, uima-allas tuli vähän (kymmenen vuoden) viiveellä. Heiniäkin oli toiveissa – mitä korkeampia sitä hienompia. Niitä ei tänne tullut, toisaalle kyllä. Elefanttiheinät tosin koin meille liian aroiksi. Ne olisivat olleet komeita, korkeampia kuin itse poika.

En tiedä, miten sen unohdin.

Puinen karhu löysi paikkansa katajan juurelta, mustikkamaan laidasta.

Mitä tulee siihen Niilan toivomaan kivipolkuun, niin noh, sitä ei tullut. En tiedä, miten sen unohdin. Onneksi muita polkuja risteilee puutarhassa pitkin poikin ja löytyypä sellainenkin alue, jossa polku kulkee korkeiden kukkien välissä. 

perjantai 20. tammikuuta 2023

KIVEN KAINALO

Kiven kainalo on aurinkoisen eteläpihamme siitä erikoinen paikka, että korkea kivi luo pienen varjopaikan. 

Sain siihen sopimaan muutaman varjokasvin: jouluruusun ja pari sinikämmentä. Sinikämmenet viihtyivät usean vuoden ajan, mutta katosivat sitten syytä kertomatta. Istutin niiden tilalle varjoyrttiä.


Jouluruusu on viihtynyt tässä paikassa.

Kiven lähettyvillä on havuryhmä: pylväs- ja rohtokataja sekä erilaisia laakakatajia. Suojaamisesta huolimatta matalat katajat ruskettuivat joka kevät, joten kyllästyin niihin. Pahiten kärventynyt sai lähdön viime kesänä. Ajattelin istuttaa sen tilalle (hakkeen kohdalle) harokatajan, joka on minulla pärjännyt hyvin ilman suojauksia.

Lokakuussa 2022

Paljoa kerrottavaa tästä alueesta ei ole. Oikeastaan tämä onkin sellainen vihreä välitila, joita puutarhassa kuitenkin tarvitaan. Eikä tämä varsinkaan talvella hullumpi ole.

keskiviikko 18. tammikuuta 2023

TALVIUNIVAIKEUKSIA


Ennen nukuin talviunta kuin tukki.
En tiennyt kevätkaihosta mitään.

Mitä kummaa; olen alkanut kärsiä talviunivaikeuksista! Ennen nukuin talviunta kuin tukki. En tiennyt kevätkaihosta mitään. Blogiystävien kevään kaipausta pursuilevat jutut olivat kuin tuulen huminaa korvissani. Tammikuussa postilaatikkoon tipahtelevat siemenluettelot eivät aiheuttaneet ylimääräisiä sydämen tykytyksiä. 

Näin kyllä unia ja kauniita unia näinkin uusista pioniryhmistä, muotoon leikatuista pensasaidoista ja sen sellaisista, mutta puutarhaan ei ollut kiire. Kirjoitinkin joskus, että olen kuin syksyllä kylvetty unikonsiemen.  Se uinuu rauhassa lumen alla ja itää, kun on oikea aika. Sitä ennen se ei asialla turhaan päätään vaivaa.

Nyt kaikki on toisin.

Nyt kaikki on toisin. Ei riitä, että katselen unia ja suunnittelen uusia istutuksia. Nyt pitäisi päästä tositoimiin. Mieluiten ihan justiin.

Tästä ja monesta muusta puutarhan puuhasta haaveilen.
  
Huh, mikä minua oikein vaivaa?

Huolestuttavammaksi asian tekee se, että olen alkanut kärsiä myös muistinmenetyksestä. Olen täysin unohtanut hyvän, viime kesänä tekemäni ei-enää-ikinä-yhtään-uuden-kasvin-istutusta –päätökseni. Ajatuksissani vilisevät kilpaa koivuangervot, tuijat, hortensiat ja monet muut (työläät) istutettavat. Huh, mikä minua oikein vaivaa?

Kai tämä ainakin osittain johtuu siitä kitkemiskurssista, jonka ostin verkossa. Oireita eivät helpota myöskään uudet, ihanat työkalut ja puutarhaessu, joita olisi niin kiva päästä kokeilemaan. Johan tässä on pari-kolme kuukautta levättykin puutarhapuuhista.

Välillä käväisee jo mielessä, minne suuntaisimme ensimmäiselle puutarhamatkallemme.

Jos kylillä puhutaan, että hillun tähän aikaan puutarhassa kottikärryjen kanssa tai heilun siellä uusine puutarhaessuineni, niin en se ole minä. Tai sitten kävelen unissani.

Olisi jo  niin hauska päästä kokeilemaan kitkemiskurssilta saamiani oppeja.

maanantai 16. tammikuuta 2023

PORTIN PIONIT

Palataanpa vielä hetkeksi Katajakujan puutarhan esittelykierrokselle, jonka aloitin syksyllä. Nyt on vuorossa pioniryhmä pikkuportin lähettyvillä.

Portin pionit 2022


Rakennuskesänä 2013 haaveilin tämän alueen suunnittelusta ja muotoilusta. Tien reunassa oli valtava kasa kantoja ja juuria. Piti odottaa, että ne saadaan pois. Alueen muotoilemisessa meni sitten loppukesä. Ajoin maata, keräsin kiviä ja juuria sekä yritin muotoilla puutarhan yleisilmeen. Tästä, tulevan portin kohdasta oli mahdollista ajaa sydän pompottaen Avantilla tielle ja takaisin. Minulle nousu tieltä Avantilla oli jyrkkä ja siksi aika pelottava. 

Sain muotoiltua alueen, mutta suunnittelu jäi odottamaan.

Vanha nariseva portti kuulosti ihanalta.

Tammikuussa olin paastolla (joka ei lopulta ollut minun juttuni) Nälkä kaihersi suolistossa ja viihdytin itseäni puutarhatiedostojen äärellä. Päätin, että seuraavana kesänä tekisin polun ja portin. Olin alusta asti haaveillut, että jonnekin olisi kiva saada portti. Olin nähnyt niitä paljon siirtolapuutarhoissa ja vanha nariseva portti kuulosti ihanalta.

Elokuussa 2014 Jouko rakensi aidan koko tontin ympärille ja tolpat porteille. Vähän myöhemmin tulivat myös portit – ja ensimmäiset pionit.
’Buckeye Belle’ oli yksi alueen ensimmäisistä lajikkeista. Muita olivat ’Kelway’s Glorious’ ja ’Mother’s Choice’. Pionien juurelle istutin valkoista rönsyleimua.

’Madame Calot’ rimmaa hienosti ’Buckeye Bellen’ kanssa, mutta ne kukkivat vain hetken yhtä aikaa.

Annan kehikoiden olla paikoillaan ympäri vuoden.

Pionien tukikehikot ovat talvisessa maisemassa kuin lupaus kesästä. Annan kehikoiden olla paikoillaan ympäri vuoden. Ovat sitten heti ajoissa valmiina, kun pionit räjähtävät kasvuun.


Pioneista on iloa muulloinkin kuin vain kukinnan aikaan. Keväällä on hauska seurata, kun versot nousevat reippaina maasta.


Valkoiset ’Royal Wedding’ -unikot kukkivat, kun pionit ovat vasta nupuillaan. Ne ovat kuin pionien airueita.

Saksankurjenmiekka ’Immortality’ ehtii myös kukkia ennen pioneja.


Kesä-heinäkuun taitteessa alkaa hengästyttävän runsas pionien kukinta. Kun kukinta alkaa hiipua, tuntuu siltä, että nyt kukkaloisto jo riittääkin. Ei makeaa mahan täydeltä.


Tämän pioniryhmän kukinta on ollut vuodesta toiseen runsasta. Ainoan poikkeuksen tekee syvänpunainen ’Buckeye Belle’, joka kukkii niukanlaisesti.


Syyskesällä kukinnasta huolehtii tertturuusu ’Schneewittchen’.

Pioniryhmä on ihan hyvä näin, mutta jatkossa aion panostaa sen ympäristöön enemmän. Iiristen seuraan olisi kiva saada jotakin väriä. Loistotädyke voisi olla passeli. Se kukkinee yhtä aikaa iiristen kanssa, joten saisin ehkä vihdoin sinivalkoista. Unikoitakin voisi olla eri värisinä, vaikkapa vaaleanpunaisina. Rantatädykkeet sopisivat värinsä puolesta tänne oikein hyvin. Ne kukkivat meillä ainakin osittain pionien kanssa samaan aikaan. Koreakärsämöitä pitäisi kylvää lisää. Syksyksi voisi miettiä jotakin, vaikkapa pallo-ohdakkeita ja kaunopunahattuja. Muutamia syysvuokkoja täällä jo onkin.