PUUTARHAHARRASTAJAN MATKAVINKIT: SATAKUNTA (1) PORIN SEUTU

Maailmassa on taas yksi lista enemmän ja kiinnostava lista onkin. Olen koonnut tähän itseäni innostavia matkakohteita Satakunnasta, lähinnä Porista ja sen ympäristöstä. Puutarhaihmisenä minua tietenkin kiinnostavat kaikki puutarhaan liittyvät kohteet, mutta listassa on myös monia muita mielenkiintoisia paikkoja. 

Pidän kauniista arkkitehtuurista, vanhoista taloista ja kartanoista, museoista, erityisesti taiteilijakodeista sekä peltomaisemista maatiloineen. Järvi- ja jokimaisemistakin pidän ja silloin tällöin on ihana käydä meren äärellä. Matkamuistoni ostan mieluiten puutarhamyymälästä tai kirpputorilta, joten niitäkin on muutama mainittu. Näitä kaikkia löydät täältä. Lisää matkavinkkejä on luvassa sarjan seuraavassa osassa.

Valokuvat ovat vain niistä kohteista, joissa olen itse vieraillut. Muista kohteista vasta haaveilen. Yhteystiedot ja aukioloajat kannattaa tarkistaa. Ne ovat saattaneet muuttua jutun kirjoittamisen jälkeen.

 

HARJAVALTA

EMIL CEDERCREUTZIN MUSEO

Museo esittelee vuosina 1879–1949 eläneen kuvanveistäjä ja siluettitaiteilija Emil Cedercreutzin kotia ja elämäntyötä. Oppaat kertovat kiinnostavasti työteliään ja vilkasta sosiaalista elämää viettäneen poikamiestaiteilijan arjesta ja juhlasta.

Mäntyjä kasvavalla pihalla on Cedercreutzin veistoksia. Persoonallisen maalaiskartanon edessä on joitakin kukkaistutuksia, mutta varsinainen puutarhakohdehan tämä ei ole. Kannattaa silti käydä ihailemassa vanhan ajan loistoa. Museossa järjestetään myös vaihtuvia näyttelyitä.

Huomioi, että taiteilijakotiin pääsee ainoastaan opastetuille kierroksille. Kannattaa siis tarkistaa nettisivuilta, milloin kierrokset alkavat ja olla ajoissa paikalla.

Pihalla on helppo liikkua myös pyörätuolilla, mutta valitettavasti museon suurin anti sijaitsee sisätiloissa. Näyttelytiloihin on vaikea mennä ulko-ovista. Yläkerrassa on inva-wc ja sinne pääsee hissillä. Varsinaiseen taiteilijakotiin ei pääse pyörätuolilla. Sinne on muutaman askelman verran portaita eikä istuimia ole. Näyttelytilassa on hyvälaatuinen videoesittely taiteilijakodista, mutta eihän se tietenkään ole sama asia.

Museotie 1 Harjavalta
p. 044 432 5345

KOKEMÄKI

KARIMAAN PUUTARHA & PUUTARHAMYYMÄLÄ PEHTORSKA

Karimaan puutarha on mielenkiintoinen kokonaisuus puutarhoineen ja taimimyymälöineen. Siellä annetaan puutarha-alan koulutusta, mutta alue on aukioloaikojen puitteissa avoin myös vierailijoille. Taimimyymälässä on valikoima monivuotisia kasveja, perennoja, köynnöksiä, havuja, pensaita ja puita.

Täällä ei ole aivan helppo liikkua pyörätuolilla, joillakin alueilla onnistuu hyvin. Varsinkin metsäpuutarhaan johtaa korkeat portaat tai mäki.

Kauvatsantie 189 Kokemäki
p. 03 5212 3005
Puutarhamyymälä Pehtorska on avoinna toukokuun alusta lokakuun puoliväliin.

KULLAA

LEINEPERIN RUUKKI

Leineperin Ruukki on idyllinen, maamme parhaiten säilynyt ruukkikylä. Kylä vaikuttaa vireältä ja sitä on pidetty kunnossa. On jännä ajatella, että tällä kylällä oikeasti asutaan. Alueella on useita pieniä puoteja. Inforakennuksessa on suuri pienoismalli koko alueesta, mutta sitä en itse ole vielä nähnyt. Alueella järjestetään runsaasti erilaisia tapahtumia.

Käydessäni ruukissa elokuun loppupuolella 2023 kuvataiteilija Seija Levanto otti meidät ystävällisesti vastaan puotiinsa. Oli hauska jutella hänen kanssaan ja tutustua hänen naivistiseen taiteeseensa.

Alueella on helppo liikkua myös pyörätuolilla. Sen sijaan vanhoihin rakennuksiin ei aina ole helppo mennä, koska niissä on portaita ja kynnyksiä. Ne saattavat olla myös ahtaita. Onneksi ulkonakin on kaunista katseltavaa.

Pitkäjärventie 7 Leineperi

NAKKILA

VILLILÄN KARTANO

Villilän kartano palvelee juhlatilana. Kauniin puisen kartanorakennuksen ympärillä on puutarha. Kartanon kotisivuilla sanottiin, että vuonna 2006 puutarhaan on tehty laaja remontti. Tuolloin vanhaa historiallista puutarhaa on säilytetty ja palautettu. Puutarhassa on esillä Sakari Peltolan kivipatsaita.

Villiläntie 1 Nakkila
p. 010 200 7970
Avoinna sopimuksen mukaan. Kesäajan aukioloaikoja kannattaa katsoa heidän kotisivuiltaan.

NOORMARKKU

AHLSTRÖMIN RUUKKIALUE

Ahlströmin ruukkialue on upea kokonaisuus arvokkaita rakennuksia sekä puistomaista puutarhaa, tunnelmallisia puukujia, vanhoja omenapuita, kaarisiltoja, virtaavaa vettä... Alueella on ainakin hotellimajoitusta ja ravintolapalveluita. Tarjolla on myös lounas.

Toisin kuin monet muut, tämä vanha tehdasalue ei ole ruuhkainen kauppapaikka. Parkkipaikat on merkitty selkeästi. Jotkut alueet ovat yksityisiä, mutta muualla voi vapaasti käveleskellä ja nauttia kauniista miljööstä. Alueelta saatavaan karttaan on merkitty sallitut reitit ja myös valokuvauspaikat. Minun tosin täytyy myöntää, että en aina osannut lukea karttaa enkä muistanut. Yritin kuitenkin kunnioittaa ihmisten yksityisyyttä. Alueellahan myös asutaan, joten ei ole fiksua häiritä asukkaita.

Laajaan puistomaiseen puutarhaan ei ehkä kannata mennä hakemaan ideoita omaan pikkuruiseen pihaansa, mutta siellä on ihana viettää aikaa historiallisessa miljöössä ja syödä hyvin kauniissa ravintolassa. Jos sinulla on eväät mukana, kaarisillan penkeillä on luonteva paikka niistä nauttia.

Alueella on helppo liikkua myös pyörätuolilla. Alue on suuri, mutta ei kuitenkaan liian laaja kuljettavaksi pyörätuolilla. Silloille on pyörätuolilla vähän vaikea päästä, mutta toisen avustamana onnistuu kyllä ja itse sillat ovat helppokulkuiset.

Kunpa kaikki nykyajankin tehdasalueet olisivat näin kauniita!

Laviantie 14 Noormarkku

PORI

Porilaiset ovat sydämellisiä. – Tul vaa Porrii nii pistetää sut pärekorrii ja veretää pitki Porin torrii, porilaiset toivottavat. Kannattaa mennä. Jos saat porilaisesta ystävän, hän on ystäväsi maailman tappiin asti. Harvoin porilaiset lähtevät muualle, sillä mihin sitä kotoaan lähtisi. Niinpä.

Kun lapseni olivat pieniä, he haaveilivat muuttavansa isona Poriin opiskelemaan tai muuten vain asumaan. Ei hassumpi idea. Minä viihdyin Porissa seitsemän vuotta, mutta muutin sitten Joukon perässä muualle.

–Ei sill vällii, porilainen sanoo. Asenne elämään on lupsakka, ja juttua riittää. Poriin on helppo kotiutua, vaikka murre ei tarttuisikaan. Vieraat otetaan avosylin vastaan eikä ulkopuolisuutta tarvitse kokea. Porilaiset viihtyvät vesillä ja tykkäävät tyrnistä. Meren läheisyyden aistii, vaikka meri ei keskustaan asti ulotukaan. Porissa on kaikkea mitä mukavaan lomaan tarvitaan. Kannattaa kokea se itse.


RAATIHUONEENPUISTO

Raatihuoneenpuistossa on komeat kukkaistutukset. Itse raatihuone on kaunis ja sen kellarissa on tasokas ravintola nimeltä – yllätys, yllätys – Raatihuoneen kellari. Siellä on tarjolla myös lounas.

Hallituskatu 9


PORIN KUUDES KAUPUNGINOSA ELI KUUKKARI

Päärnäinen eli porilaisittain Kuukkari on yksi maamme suurimmista säilyneistä puutaloalueista. Se sijaitsee vanhan hautausmaan kupeessa. Vanhat, osittain empiretyyliset puutalokorttelit on suojeltu. Alueella ei ole pelkästään vanhoja puutaloja, vaan mukana on myös 70-luvun laatikoita. (Tai sitten en vain löytänyt parhaiten säilynyttä aluetta.) Silti ei ole hassumpi käydä alueella vaikkapa vain sen koskettavan historian vuoksi.

Porin kaupungissa vuonna 1852 riehunut tulipalo jätti kaupungin 6377 asukkaasta 4600 asukasta kodittomiksi. Varakkaimmilla kaupunkilaisilla oli mahdollisuus rakentaa itselleen uusi koti. Vähemmän varakkaat joutuivat muuttamaan sukulaistensa luo tai vuokralle. Sen sijaan köyhimmät asukkaat kaivoivat kotinsa kuoppiin Päärnäisten hiekkaiselle nummelle ja keräsivät kattoainekset raunioista löytyneistä laudan pätkistä, oljista ja vastaavista. Näin muodostui kuoppakaupunki. Kaupunki ei tehnyt asialle mitään ennen kuin asiasta kirjoiteltiin laajasti Helsinkiä myöten. Kuoppakaupunki oli asuinkäytössä neljänkymmenen vuoden ajan.

Puutarhaharrastajan näkökulmasta pihat ovat harmillisen suljettuja, joten pihoihin ei pääse kurkistelemaan kadulta. Katujen varsilla rehottaa nurmikko, mutta varsinaisia istutuksia ei oikeastaan ole. Puutarhakohde tämä ei siis ole.

Koska kaupunginosalle ei luonnollisesti ole mitään yhtä osoitetta, laitan tähän pari osoitetta, joiden avulla pääsee ainakin lähelle.
Vanha hautausmaa tien toisella puolella: Muistokatu 3
Pumpputori: Maantiekatu 28


KORSMANIN TALO & RAKENNUSKULTTUURITALO TOIVO

Tämä muutaman vanhan puutalon ja viehättävän pihapiirin muodostama kokonaisuus on idyllinen pala historiaa Porin viidennessä kaupunginosassa. Rakennukset ovat peräisin 1800-luvulta ja 1900-luvun alusta. Rakennuskulttuuritalo Toivossa esitellään vanhaa rakentamista havainnollisesti. Kaikki nykyajan vaatimusten mukaiset muutokset on toteutettu hyvällä maulla.

Sisäpihalla syreenin tuoksussa aika pysähtyy. On hauska hetkeksi sukeltaa vanhaan aikaan, tavallisen kaupunkilaisperheen kotiin. Puutarhaharrastajan silmä kiinnittää heti huomion vanhanajan huonekasveihin, jotka viihtyvät puutalon viileissä huoneissa. Olohuoneessa soi putkiradio. On kiva bongailla mummolasta tuttuja esineitä, valokatkaisijoita ja muita nostalgisia yksityiskohtia.

Pihalla on helppo liikkua myös pyörätuolilla, mutta entisaikojen rakennuksiin pyörätuolilla on vaikea päästä.

Varvinkatu
p. 02-621 1051


PORIN KANSALLINEN KAUPUNKIPUISTO

Porin kansallinen kaupunkipuisto on perustettu vuonna 2002. Kaupunkipuisto ei ole nähty pienellä vilkaisulla, sillä se on kooltaan noin kymmenen neliökilometriä. Puutarhaharrastajan näkökulmasta sen parhaat paikat ovat Luodon siirtolapuutarha sekä Kokemäenjoen rannalla sijaitseva Kirjurinluoto, porilaisittain Kirvatsi. Varsinkin Hanhiluoto on puutarhaharrastajan mieleen. Kansallisten kaupunkipuistojen tapaan alue sisältää viljelykäytössä olevia kulttuurimaisemia, puistoja ja puistokatuja, kaupunkimetsiä ja jokivarsiluontoa.

Kirjurinluoto / Hanhipuisto: Kirjurinluodontie 2 Pori
Luodon Siirtolapuutarha: Hevosluodontie Pori

HANHIPUISTO

Hanhipuisto on Satakunnassa hyvin menestyvien puiden, pensaiden ja kukkakasvien esittelypuisto. Siellä kasvaa melko harvinaisiakin kasvilajeja ja -lajikkeita.

Vuonna 1988 vanhalle ruoppausmaan sijoituspaikalle alkunsa saanut Hanhipuisto sijaitsee vain kilometrin etäisyydellä kaupungin ydinkeskustasta. Se on osa kansallista kaupunkipuistoa. Puiston kokonaispinta-ala on noin 16 hehtaaria, joista puistomaisesti on rakennettu 8,9 hehtaaria.

Kirjurinluodontie 2 Pori


LUODON SIIRTOLAPUUTARHA

Vuonna 1946 perustettu, 95 mökkipalstaa sisältävä Luodon Siirtolapuutarha sijaitsee Hevosluodossa. Keskustasta on matkaa noin 3 km. Niin kuin useimmat siirtolapuutarha-alueet, Luodon siirtolapuutarhakin on erittäin viehättävä kokonaisuus. Hauskinta on nähdä mökkiläiset puuhailemassa palstoillaan ja inspiroitua itsekin pensaiden leikkaamisesta, kitkemisestä, maan möyhentämisestä…

Hevosluodontie Pori

REPOSAAREN PUUTALOKAUPUNGINOSA

Reposaari on idyllinen saari noin kolmenkymmenen kilometrin päässä Porista. Puutarhaharrastajaa tietysti kiehtoo ajatus eksoottisista kasveista, joita satamakaupunkiin on saatu vuosisatojen ajan laivojen painolastimullan mukana. Kasvilajeista ja niiden määristä en tiedä, mutta asukkaita Reposaaressa on noin tuhat.

Saari on noin kolme kilometriä pitkä ja puoli kilometriä leveä. Siellä näet kauniita puutaloja, norjalaistyylisen tunturikirkon sekä kalasataman troolareineen. Ystäväni kehuivat kovasti Reposaaren kalaravintolaa ja sen noutopöytää, mutta en muista sen nimeä.

Jos arvostat rauhallista, jopa hieman uneliasta, merellistä pikkukaupungin tunnelmaa, Reposaari on sinun paikkasi.


PARATIISIN TAIMITARHA

Paratiisin Taimitarha on siinä mielessä aivan tavallinen puutarhamyymälä, että siellä ei ole varsinaisia näyteistuksia juuri lainkaan. Kuitenkin kasvivalikoima on niin laaja, että sieltä voi hyvinkin löytyä matkamuistot mukaan. Valikoimissa on myös kivoja ruukkuja, köynnöstukia ja muuta tarpeellista.

Kyröläistentie 21 Pori
p. 02 641 7800


SPR:N PORIN KONTTI

Porissa on niin paljon nähtävää, että kirpputoreilla kiertelyyn ei välttämättä riitä aikaa. SPR:n Kontissa tuotteet on lajiteltu ja ryhmitelty, joten ne ovat myös nopeasti löydettävissä. Täällä on ollut myytävänä myös oikeasti vanhaa esineistöä. Jos hyvin käy, saatat löytää pienen maljakon vaikkapa toilettikimppua varten tai jotakin muuta hauskaa. Minä löysin kerran ihanan, vanhan pulpetin. Onneksi palasin ulko-ovelta takaisin sen ostamaan.

Paanakedonkatu 20 Pori

AVOIMET PUUTARHAT -TEEMAPÄIVÄ

Kerran kesässä vietetään valtakunnallista Avoimet puutarhat -teemapäivää. Jos satut olemaan liikkeellä tuona päivänä, avautuu sinulle runsaasti lisää mahdollisuuksia tutustua satakuntalaisiin puutarhoihin. Puutarhat avaavat porttinsa vaihtelevasti eri vuosina, joten katso ajankohtainen tarjonta Avoimet puutarhat -verkkosivulta.

KAUNIS REITTI KOKEMÄENJOEN POHJOISPUOLELLA

Jos haluat välttää isoja teitä, voit valita reitin Ulvilan Vanhakylästä Nakkilan ja Harjavallan Vinnarin kautta Kokemäelle. En ole itse tuota reittiä ajanut, mutta olen kuullut sen olevan kaunis.

LOPPUKESÄN PUUTARHA 2023

Kesän loppua kohti kiinnostukseni puutarhan suunnittelua kohtaan vähenee samassa tahdissa kuin kukat kuihtuvat. On paremminkin vanhojen suunnitelmien toteuttamisen aika. Joitakin huomioita puutarhasta olen silti yrittänyt tehdä talven mietintämyssyä varten.

Millaisiin seikkoihin huomio kiinnittyy elokuisessa puutarhassa?

Elokuun alkupuoli on syysleimujen ja päivänliljojen aikaa. Niitä on runsaina ryhminä ja ne näkyvät kauas. Myös pallo-ohdakkeet ja värililjat ovat hyvin edustettuina. Kaunopunahatut, rantatädykkeet, pensashanhikit ja syysvuokot kukkivat. Valkoalpit, syyssinikat ja purppurapunalatvat aloittelevat.

Köynnösikkuna vetää katseita puoleensa, kun kärhö 'Hagley Hybrid' kukkii yhtä aikaa ’Bright Eyes’ -syysleimun ja villanukkajäkkärän kanssa. Kuihtuvat tulikukat häiritsevät, mutta muuten se on aika kiva ja paraneekin kunhan kasvit runsastuvat.

Eniten huomiota saavat Suihkulähteen takana kasvavat pinkit syysleimut.

Kuukauden keskivaiheilla kukkivat hortensiat. Kärsämöt ja osa syysleimuista alkavat kuihtua. ’Arabella’ jaksaa yhä kukkia komeana.

Kuun loppupuolella syysleimut kuihtuvat, pallo-ohdakkeet ruskettuvat, päivänliljojen kukat muuttuvat alakuloisiksi mytyiksi. Ulkoilutan kameraa, mutta kuvia tulee otettua vähän, sillä paras loisto on jo ohi. Tai oikeastaan paras loisto ei ole vielä alkanutkaan. Syysvärien ilotulitusta saa vielä odotella.

Millainen puutarhan värimaailma on elokuussa?

Puutarhassa on sinisen ja vaaleanpunaisen sävyjä, vaaleankeltaista sekä runsaasti valkoista ja vihreän eri sävyjä. Kirkasta pinkkiä on syysleimujen ansiosta selvästi enemmän kuin aiemmin. Lisäksi on ripaus purppuraheisiangervon tummanpuhuvaa punaista. Tällaisesta värimaailmasta todellakin pidän.


Ovatko päivittäiset kulkureitit viihtyisiä?

Laakakataja on tukkinut kanalaan johtavan polun (pitää leikata), mutta näkymät polulta miellyttävät silmää. Pinkit pelargonit kukkivat runsaina kanalan portailla. Onneksi en vielä hävittänyt niitä enkä hävitä syksylläkään, vaikka olin jo päättänyt olla talvettamatta.

Ulko-oven ja auton oven välinen reitti on nyt aika kiva, kun Köynnösikkuna on alkanut saada väriä ja elävyyttä.

Terassit eivät ole kovin tärkeässä roolissa nyt kun puutarha on runsaimmillaan. Orvokit leikkasin jokin aika sitten mataliksi ja ne alkavat hiljalleen nousta uudestaan. Onneksi puksipuut ja muratit tuovat pohjoisterassille vihreyttä.


Riittääkö leikkoja poimittavaksi kimppuihin ja asetelmiin?

Pallo-ohdakkeita riittää kimppuihin runsaasti, mutta ne pitää myöhempää käyttöä varten muistaa ottaa kuivumaan jo ennen kukintaa. Muitakin leikkoja riittää kyllä, mutta ainahan niitä haluaa enemmän. Jos saisin aikaiseksi kylvää tuoksuresedaa, siitä saisi ihanaa tuoksua kimppuihin. Tiibetinkoirankieli olisi kaunis heleänsininen, samoin kuin ruiskaunokkikin. 

Millainen on elokuun odotetuin kukkapenkki? Voisinko suunnitella sellaisen?

Suihkulähteen ympärillä oleva istutusalue on ehdottomasti puutarhani odotetuin kukkapenkki elokuussa. Sen elementteinä ovat patsas, kivet ja onnistunut valikoima erilaisia kasveja.

Länsipihalle, suuren kivenjärkäleen viereen olen istuttanut toisen kukkapenkin erityisesti elokuuta ajatellen. Sen elementteinä ovat köynnöstuki, kookas kivi ja suuri lehtipuu sekä valikoima erilaisia kasveja. Kärhö ’Princess Diana' kukki nyt ensimmäistä kertaa. Sille pitäisi saada korkeampi tuki. Kiven edessä kasvaa nuori valeangervo ja sen seurassa muutama kuunlilja. Suuren kiven eteen istutin viime syksynä valkoalpia. 

Amerikassa on tähän aikaan kauniisti toisiinsa sointuvia värejä: vaaleanpunaisia kärsämöitä, vaaleankeltaisia päivänliljoja sekä sinisiä pallo-ohdakkeita. Sen värimaailma on jo täydellinen, mutta ilme on sekava. Olen suunnittelemassa alueelle puuryhmää. Sen lisäksi pitäisi tehdä muutamia järjestelyjä, jotta perennat näyttäisivät tasapainoisemmilta.

PUUTARHAPÄIVÄKIRJANI MUN Elokuussa

Elokuun 2. päivä

Olen koko kesän miettinyt ratkaisua Hedelmäpuutarhan ongelmaan. Suihkulähteen ympäristö on kiva, pionipenkkikin kohtuullinen, mutta ruusumalvojen alue on ihan liian sekava. Olen miettinyt vaikka mitä, mutta mikään ei ole loksahtanut. Ei kolahtanut heti silloinkaan, kun näin Instagramissa Claus Dalbyn puutarhan tai oikeastaan se oli vain yksi huone kahdestatoista. Aivan liian hieno jäljiteltäväksi. Seuraavana iltana en kuitenkaan meinannut saada unta. Näkymä jäi vaivaamaan.

Tänään menen silmämääräisesti mittailemaan. Päivällä on satanut kaatamalla, mutta nyt ilma on täydellinen. On jotenkin sadunomainen olo. Laitan kokeeksi muutamia keppejä ja näyttää siltä, että tila riittää juuri ja juuri. Uutta ruusua ei tarvitse siirtää, eikä kilpirikkoakaan. ’Joan Seniorit’ ovat työläin homma, niitä täytyy siirtää.

Jouko sattuu olemaan ulkona, pysähtyy hetkeksi katsomaan puuhiani. Pyydän häntä saman tien mittaamaan. Jouko juputtaa, että kaivamisessa on kauhea työ. – Maa on kovaa, pitäisi kaivaa Avantilla, hän jatkaa. Minä vakuutan, että multa on muhevaa. – Hirveä homma, hän sanoo, tähän menee tuntikausia. – Eihän tässä, sanon, tämä on jo kertaalleen kaivettu konevoimin. Ei täällä ole edes isoja kiviä.

Katsomme, että kepit ovat linjassa vanhan aidan kanssa. – Tuota polun nurkkaa täytyy pikkuisen siirtää, mutta aika vähällä sen saa mahtumaan, suunnittelen. Tämähän onnistuu paremmin kuin uskalsin toivoakaan. Otetaan ristimitat ja kaikki. Vekslataan kaikki kohdalleen. Kierretään vielä valkoinen naru keppien ympäri. Ah, naru näyttää jo muotoon leikatulta koivuangervoaidalta.

P.S. Maa oli muhevaa ja Joukon yllätykseksi koivuangervot oli äkkiä istutettu. Riitti, että Jouko osallistui mittaamiseen. Hän on siinä niin taitava.


Elokuun 3. päivä

Vietän Joukon kanssa vapaapäivää Hämeenlinnassa. Käymme syömässä herkullisen lounaan. Katselemme kauniita vanhoja puutaloja. Kiertelemme parilla kirpputorilla. 

Lopuksi ajamme Naivistit Iittalassa -näyttelyyn. Metallista tehdyt veistokset ovat hauskoja, samoin suuret keraamiset koirapatsaat. Muutamat puutarha-aiheiset taulut kiinnittävät huomioni. Ihan kiva reissu, mutta kirsikka jäi puuttumaan kakun päältä; ohjelmassamme ei ollut yhtään puutarhakohdetta.

Elokuun 8. päivä

–Niila on haaveillut tuollaisesta lava-autosta, Jouko sanoo moottoritiellä. – Ei hassumpi, sanon. Mietin, miten tavarat pysyvät kyydissä ja kurkin uteliaana lavalle Joukon huristaessa ohi. Hyvin pysyvät verkkorulla ja vesikanisteri. Syysmaksaruohot heiluvat muovipussissa. Sydämessäni läikähtää: joku toinenkin puutarhan ystävä on liikenteessä.

Jalkatilassani matkustaa peikonlehti. Tuntuu ihmeelliseltä olla muuttamassa omaa tytärtään Ouluun, vanhaan opiskelukaupunkiini.

Kummallista liikkua kaupungissa, jonka pitäisi olla tuttu, mutta josta ei kuitenkaan muista mitään. Kaikkialla on niin paljon uusia rakennuksia, puutkin ovat kasvaneet kolmessakymmenessä vuodessa. Torin rannassa sentään on paljon tuttua. Kiertelemme vielä huonekalukaupoissa ennen kuin hyvästelemme haikeana Avillan. – Tulee ikävä, sanon kyynelteni lomasta. – Niin tulee, Avilla sanoo ja halaa yhä lujemmin.

Myöhemmin kuulen, että Avilla on saanut illalla vieraita. Arvasin, ettei siihen kauan mene. Tuntuu vähän paremmalta.


Elokuun 10. päivä

Niila kysyy, voiko kuusen kaataa nyt. Sen, josta olen aiemmin puhunut. – Kyllä, kunhan se ei kaadu perennojen päälle, vastaan. – Ei kaadu, pojat lupaavat. Vilpas karsii oksat. Kylläpä tulee hienon näköistä, kun maisema avartuu. Kun enää latva on jäljellä, Niila sahaa rungon. Vilpas ottaa puun vastaan ja kohta he kantavat rungon niin, ettei se edes kosketa perennoja. Pojat keräävät oksat. Vain pieni kasa sahanpuruja jää jäljelle.

Nyt en enää olekaan varma, haluanko kuusen paikalle suurta puuta. Tämähän on tosi hieno näin.

Elokuun 11. päivä

Tänään panemme tuulemaan ja lähdemme varta vasten Tampereelle Pirilän puutarhalle ostamaan taimia. Lastaamme peräkärryyn kaksikymmentä koivuangervon tainta ja neljäkymmentäkaksi timanttituijaa. Kaksikymmentäkahdeksan säkillistä multaa matkustaa autossa.


Elokuun 12. päivä

Aamupäivällä kurkistan kanalaan. Siellä jonotetaan munintapesään ja pidetään meteliä. Munintahässäkän jälkeen avaamme kauden viimeisen pop-up jalkahoitolan.

Asiakkailta ei heru kiitoksia sen enempää kuin viime kerrallakaan, mutta onneksi homma hoituu. Ainoastaan Lumikki protestoi ja nokkii vihaisena Sinellan kättä. Haen Lumikille omenaa. Ei kelpaa. Tunnen itseni noidaksi. – Se on läksynsä oppinut, Sinella toteaa.

Päätän kivisen jalkahoitolayrittäjän tieni ja siirryn puhtaanapitoalalle. Vien vanhat kuivikkeet kompostiin ja pesen lattian. Sirottelen nurkkiin ja tasoille piimaata. Lopuksi laitan uudet heinät ja kuivikkeet. Huusholli on kuin uusi. Rohkea Lilli tulee testaamaan heinät ja purut ensimmäisenä.

Miten pienen viivan vetäminen voikaan olla niin suuren työn takana! To do -listallani lukee tuija-aidan istutus. Jouko huhkii pitkän työpäivän ennen kuin aita on kahta puuta vaille valmis. Ne meidän pitää vielä käydä ostamassa. 

Sen sijaan toisen viivan saan vedettyä helposti. Karistan muutaman lehtoakileijan helisevän siemenkodan ämpärin pohjalle ja heittelen siemenet maahan. Varsinainen työ tehdään ensi keväänä, jos heittelin siemeniä liikaa.


Elokuun 13. päivä

–Nyt on Viuhtin lähtö lähellä, sanon Joukolle ja kyyneleet tulvahtavat silmiini. – Sen heltta ja harja ovat ihan siniset, selitän. Netissä sanottiin, että se voi olla sydämen vajaatoimintaa. Niin kai, muuttuvathan ihmisenkin huulet sinisiksi tuolloin. Kukko on jo 7-vuotias ja nyt on ollut kovin kuumaa. Vanhan kukon sydän on kovilla.

Jouko tulee kanssani tarhaan ja lohduttaa, että Viuhti näyttää käyttäytyvän tavalliseen tapaan. Huolehtii kanoistaan ja nokkii jyviä, tepasteleekin ympäriinsä. – Nii-in, tosi sairas sinunkin täytyisi olla, että et huolehtisi perheestäsi, vastaan. Rintaani puristaa.

Netti ehdottaa muitakin syitä: paleltuma, nestehukka, ruokapala kurkussa. Paleltumaa se ei ainakaan ole, vettäkin on tarjolla runsaasti. Jouko epäilee Ivermektiiniä. Lääkkeiden sivuvaikutukset voivat olla arvaamattomia. Tuon mehukkaan kurkun, jota Viuhtikin nokkii innokkaasti.

Seurailen tilannetta ja raskain sydämin menen hetken kuluttua taas tarhaan. Väri on yhä sininen, mutta Viuhti on oma itsensä. Tohkeissaan se kutsuu rouvasiaan nokkimaan kurkkua, josta on enää kuivat kuoret jäljellä. Ihana Viuhti!

Iltaseitsemältä kurkistan kanalan ovesta. Sydämeni hypähtää. Viuhti on orrella kuten aina ennenkin. Onko sen harja oikeasti kirkkaanpunainen? – Kyllä, Joukokin vakuuttaa ja taas kyyneleet kohoavat silmiini, nyt ilosta ja kiitollisuudesta.

Elokuun 18. päivä

Alun sadepäivien jälkeen elokuu on ollut lämmin, jopa helteinen. Viileämpiä istutuskelejä odotellessa olen kitkenyt ja siistinyt, leikannut kirsikan oksan sieltä ja vesan täältä. Joukolla on draivi päällä. Kuusia on kaadettu ja kaivinkone tilattu uutta parkkipaikkaa varten. Tänään valmistuu paikka omenapuulle Liikenneympyrään.

Illalla saan tietää, että Jouko on lukenut blogiani. Oli kuulemma tullut vähän vauhtia. Olin listannut blogiini viisi suurta projektia, jotka odottavat toteuttamistaan:

Lampea ympäröivän nurmikon reunustaminen tiilillä (aloitettu)

Kesäkeittiön rakentaminen (perustus valettu)

Pylväiden muuraaminen portin pieliin (tiilet hankittu)

Katseita kestävän ratkaisun keksiminen ja toteuttaminen polttopuiden varastointiin (toivoton tapaus)

Polkujen leventäminen (haaveilun asteella)

Nyt nurmikko on reunustettu tiilillä. Polttopuille on paikka varattu ja katos suunniteltu, tarvikkeitakin hankittu. Hyvästi mustat muovit ja puulavat!

Elokuun 24. päivä

Viuhti täyttää seitsemän vuotta. Onnittelen tuota ihanaa kukkoa ja tarjoan kaikille pienen ämpärillisen vihreää. Tarjoilu on aivan spesiaalia, sillä ne ovat puutarhan viimeiset vesiheinät.

Elokuun 25. päivä

Olen murehtimalla murehtinut lihastautiani, jota ei vielä ole todettu, mutta joka on väistämätön. Nyt tuntuu, että voin silti jatkaa elämistä ja arkisia puuhiani. Vähän kerrallaan. Onneksi on elokuu.

Poimin kirjahyllystä viime vuoden puutarhapäiväkirjani, jonka siivin pääsen ihanan kesäisiin fiiliksiin. – Ovatko nämä kuvat oikeasti meidän puutarhastamme, hämmästelen. Vien kanoille lanttua. Lilli tulee, kun kutsun sitä. Ihana ystäväiseni! Kanalassa surut unohtuvat. Leikkaan isotähtiputkia kuivattavaksi. Sainpas nippa nappa ennen kuin ne ehtivät kuihtua. Sidon kimpun kauniilla pitsinauhalla. Tulee toiveikas olo. Kun pahin on jo tapahtunut, suunta on vain ylöspäin.

Elokuun 29. päivä

Nyt on hyvä mieli kuin harakalla! Päivänliljat ovat nätisti paikoillaan, koivuangervot istutettu, Joukon maillekin sain istutettua viisi päivänliljaa. Ja mikä parasta: Jouko huomasi uudet istutukset ja kehui niitä. Eikä kaikki hyvä edes loppunut tähän. Sain kanalan oven vierustan lähes täyteen grönlanninhanhikkia. Siitä tulee nätti.


Elokuun 30. päivä

Jouko näppäilee kännykkäänsä ja pian Google Maps alkaa navigoida kohti Kullaata eilen tekemämme suunnitelman mukaan. Ripsii vettä, mutta onneksi pahin sade lakkaa päästyämme Leineperin ruukille. Tunnen oloni tervetulleeksi, kun lampaat määkivät nähdessään meidät.

Ruukissa nukutaan vielä. Puotien ovet aukeavat vasta yhdeltätoista. Alue ei ole suuren suuri, mutta kaunis ja hyvin säilynyt se on. Ehdimme kierrellä kiireettä valokuvaten ennen kuin kuvataiteilija Seija Levanto avaa kesäateljeensa oven etuajassa ja kutsuu meidät sisään.

Katselemme hänen naivistisia teoksiaan ja juttelemme. Matalassa, vanhassa työläismökissä on tunnelmaa. Kosteus ajaa taiteilijan talveksi muualle, mutta ehkä ensi kesänä hän työskentelee täällä taas – tai lomailee, kuten hän on työnteon tänä kesänä kokenut. Hänestä on ollut antoisaa tavata ihmisiä idyllisessä ympäristössä.

Sen verran hiukoo, ettemme jää odottelemaan puotien aukeamista. Maps neuvoo sujuvasti seuraavaan kohteeseen, Ahlströmin ruukkiin Noormarkkuun.

–Enpä olisi nuorena osannut kuvitella, että syön jonakin päivänä täällä oman mieheni seurassa, sanon Joukolle pöytää odotellessamme. Vatsat täyttyvät jo pelkästä salaatista, mutta toki pääruokakin maistuu. Syödessä sade sopivasti lakkaa. Kylläisinä lähdemme katselemaan ruukkialuetta. 

Pyydän Joukoa valokuvaamaan minua pääkonttorin puutarhan edessä. Minulla on suunnitelma: jos tai kun saan diagnoosin, julkaisen blogissani kuvan itsestäni pyörätuolissa. Jos uskallan. Yritän suoristaa ryhtiäni. Jouko kuvaa. Ujostuttaa, sillä vähän kauempana seisoo turistiryhmä kuunnellen oppaan selostusta. Jatkan poseeraamista ryhmän kävellessä ohitsemme. Ihmiset hymyilevät, joku näyttää peukkua. Kannustus tuntuu ihanalta. Jospa he tietäisivätkin, mihin tarkoitukseen poseeraan.

–Enpä tätäkään olisi nuorena arvannut, että vielä joskus kuljen pyörätuolissa täällä, sanon Joukolle. Tuntuu yhtä aikaa haikealta ja lohdulliselta. Jouko työntää minut sillalle. Katselemme pitkään kosken kuohua. Tämä on tuttu paikka. Olen nuorena käynyt täällä usein.

Lämmin tunne mielessäni ajelemme Poria kohti. Tällä kertaa meillä ei ole aikaa jäädä, mutta haluan nähdä Raatihuoneenpuiston istutukset. Ne ovat yhtä värikkäät ja näyttävät kuin aina ennenkin. 

Ennen kotimatkaa vierailemme Emil Cedercreutzin taiteilijakodissa. Millaistahan olisi kirjoittaa villisian piikillä hämärässä huoneessa? Tuosta ajasta ei loppujen lopuksi ole kovin kauan. Samaan aikaan kanssamme opastuskierroksella on rouva, jonka luokkakavereina on ollut Cedercreutzin talossa samaan aikaan asuneen Kuulan perheen lapsia. Aika jännää.

KESKIKESÄN PUUTARHA 2023

Puutarhan suunnittelu on mielestäni parasta ja vaikeinta. Tarkkailin heinäkuussa puutarhaani sillä silmällä ja kirjasin huomioita ylös talvea varten.

Mitä puutarhassa tapahtuu keskikesällä?

Kesäkuun taittuessa heinäkuuksi puutarhassa kaikki menee hyrskyn myrskyn. Upeasti kukkineet pionit alkavat vääjäämättä rupsahtaa. Puutarhan ilme räjähtää yhä enemmän, kun eri puolilla alkaa törröttää kurjenkelloja, malvoja, sormustinkukkia ja kuunliljojen kukkavarsia. Ne vähät jaloritarinkannukset, joita minulla on, ovat vielä nupuillaan. Onneksi peittokurjenpolvet kukkivat yhä suurina mattoina.

'Elsa Sass' kukkii vielä hyvin, mutta sade on piiskannut kukkavarret.

Seuraavaa näytöstä odotellessani siistin pionipuskat. Pallo-ohdakkeet, rantatädykkeet ja kiiltoleimut ovat jo nupuillaan. Muutama punahattukin kukkii jo.

Heinäkuun puolivälin tienoilla puutarhassa on villi tunnelma. Poluilla on vaikea kulkea ja aiemmin siisti ilme on räjähtämäisillään. Kaukasianmaksaruoho kukkii valtavina mattoina ja surina on sen mukainen. Ei tee mieli laittaa kättään tai jalkaansa maksaruohopenkkiin.

Puutarhan räjähtänyt ilme saa minut viettämään Tässä ei ole mitään järkeä -teemapäivää. Ongelmana eivät niinkään ole rikkakasvit, vaan liian rehevät istutukset, jotka tekevät puutarhasta viidakon. Ryhdyn suunnittelemaan toimenpiteitä. Päivänliljat eivät ainakaan riistäydy käsistä. Leimutkin pysyvät paikoillaan. Kaukasiantörmäkukat ovat näyttäviä suurina ryhminä ja kukkivat pitkään. Vaikka rantatädykkeet siementävät kaikkialle, ne sulautuvat maisemaan luontevasti tai ainakin paremmin kuin kurjenkellot.

Kirkkaankeltainen tarha-alpi kukkii, mutta ei se näytä kivalta jättipoimulehden lähellä. Voin aivan hyvin antaa sen jollekin. Keltajapaninangervo olisi aika ihana. Päivänlilja tai kaukasiantörmäkukkakaan ei ehkä olisi hassumpi. Ehkä kuitenkin joku vaaleanpunainen matala puska.

Arovuokot ovat tehneet jo siemenhahtuvansa. Kaukasiantörmäkukat kukkivat täyttä päätä. Jalopähkämöt, tulikukat, peurankellot, puna- ja koreakärsämöt, pensasangervot, kärhöt, ruusut ja tähtiputket kukkivat. Kärsämöihin olen vallan ihastunut.

Pallo-ohdakkeet, rantatädykkeet, kurjenpolvi ’Rozanne’ ja kiiltoleimut aloittelevat kukintaansa.

Koko kuukauden alkupuoli on kulunut odotellessa suurta näytöstä. Jaloritarinkannukset ovat kukkineet jo jonkin aikaa, mutta minulla niitä on aivan liian vähän, jotta siitä saisi mitään suurta spektaakkelia. Kuun loppupuolta kohti mentäessä alkavat ruusumalvat ja syysleimut päästä vauhtiin. Kärhöt ja monet ruusut kukkivat. Jättipoimulehdet alkavat pikkuhiljaa lopetella kukintaansa.

Heinäkuun loppupuoli onkin sitten syysleimujen, päivänliljojen, rantatädykkeiden, kärsämöiden ja kaukasianmaksaruohojen juhlaa. Mielenkiintoisena yksityiskohtana sanottakoon, että ’Elsa Sassit’ kukkivat viimeisillä sivunupuillaan. Eipä se pionien kukinta-aika niin lyhyt ollutkaan: juhannuksesta melkein heinäkuun loppuun.

Alkukesän hillitystä ilmeestä on vain rippeet jäljellä. Nyt puutarhassa on villi meininki.

Miellyttääkö puutarhan värimaailma?

Puutarhan värimaailma miellyttää aiempaa enemmän, kun olen saanut lisättyä vaaleanpunaista ja karsittua vaaleanlilat. Nyt vaaleanpunainen, sinisen ja lilan sävyt, valkoinen, vaaleankeltainen ja tietenkin erilaiset vihreät tulevat hyvin toimeen keskenään. Hillitystä värimaailmasta poikkeaa vesiaiheen äärellä kasvava tarha-alpi. Siitä aion nyt viimein luopua.

Vaaleanpunaista voisi vielä lisätäkin. ’Leningradin mustan’ lähelle valkoisen saksankurjenmiekan kaveriksi voisin istuttaa 'Vanity' -saksankurjenmiekkaa. Sillä on kauniit hempeän vaaleanpunaiset ja röyhelömäiset kukat, mutta kukinnan ajankohdasta en ole varma. Sitä voi olla vaikea saada, mutta muukin vaaleanpunainen käy. Minnehän minä punasävyistä (pioni)unikkosekoitusta heittelisin?

Värimaailmaa ajatellen kannattaa muistaa paikallaan pysyvät päivänliljat. 'Lacy Doily' on mielenkiintoinen, vaaleanpunainen. ’Catherine Woodbury’ -lajikkeella on suloiset vaaleanpunaiset kukat keltaisella nielulla. Tämä erittäin kestävä, 60 cm korkea päivänlilja kukkii heinä-elokuussa. Kiinnostavia lajikkeita olisivat myös aprikoosinväriset 'Siloam Little Girl' ja 'Forty Secens Street' (Blomqvistin taimistolta). Tarhapäivänlilja ’Barbara Mitchell’ jäi keväällä saamatta. Sille olisi paikka Välitilassa.

Heinäkuun lopulla värimaailma muuttuu melko radikaalisti, kun jättipoimulehtien kukinta loppuu. Jään kaipaamaan limenvihreää. Purppuraheisiangervon viereen kävisi jokin limenvärinen pensas, esimerkiksi keltajapaninangervo ‘Yan’ Double Play®.

Kuukauden lopussa värimaailmaa hallitsevat hillityt valkoiset syysleimut. Vaaleanpunaisia syysleimuja voisi lisätä sinne tänne pieniksi ryhmiksi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että minun syysleimuni ovat aika räväköitä.

Miten saada puutarhaan lisää ryhtiä?

Kuten jo alussa mainitsin, keskikesällä puutarhan ilme räjähtää. Ensisijaisesti se johtuu kuunliljojen, malvojen ja kurjenkellojen kukkavarsien nousemisesta. Kuunliljojen kukkavarsia täytyy vain ahkerasti leikata. Pohjoispihalla ilme säilyy jokseenkin yhtenäisenä, kun malvat kukkivat runsain määrin yhdellä isolla alueella Hedelmäpuutarhassa. Alussa ne näyttävät sojottavan hassusti, mutta kukinnan edetessä vaikutelma muuttuu yhtenäisemmäksi. Kurjenkellot eivät luontevasti sovi matalien kasvien seuraan. Sen sijaan niityllä ne saavat levitä mielin määrin. Syysleimujen ja myskimalvojen keskelle ne piiloutuvat.

Pohjoispihalla leikattu koivuangervoaita pelastaa tilanteen. Lieriöksi leikattu tuija auttaa asiassa myös. Välitila näyttää kaikkein sekavimmalta, mutta siihen tulevaisuudessa auttanee kesäkeittiön rakentaminen. Nyt täytyy tyytyä leikkaamaan akileijat ja muut hankalasti törröttävät kasvit pois.

Itäpihalla tuijat ja kuuset yrittävät antaa jämäkkää vaikutelmaa. Näkymä selkenee, kunhan kuusten alaoksat pääsee leikkaamaan pois ja kun tuijat toipuvat peurojen tuhotöistä.

Isohko patsas tuo kiintopisteen ja ryhtiä.

Eteläpuolella nurmikko rajauksineen sekä kärhökaari antavat selkeät raamit. Kunhan Vanhan potagerin pensaat kasvavat täyteen mittaansa ja ne voidaan leikata, ilme selkiytyy entisestään. Eteläreuna selkiytynee sitten, kun pensaat kasvavat.

Talon kulmalla ilme yhtenäistyisi, jos loistosalvian seuraan istuttaisi tähtiputkia. Sekä vaaleanpunainen  että valkoinen sopisivat. Valkoisen loistosalviankin voisi siirtää tänne ja istuttaa sen tilalle tulikukan.

Länsireunalla laarit tuovat vähän selkeyttä ilmeeseen, mutta ne eivät riitä. Jotakin muutakin tarvitaan. Ehkä jokin havuryhmä: kapea kuusi seuralaisineen? Köynnöstuki? Patsas? ’Ritausman’ kaveriksi voisi istuttaa ehkä päivänliljoja.

Länsipihalla aion tehdä muutamia pieniä muutoksia. Vuorenkilpi näyttää selkeämmältä isohkona kolmiona kulmassa kuin nykyinen maanpeitekasvusto. Polun pään pioniryhmän eteläpuolelle sopii päivänlilja, ehkä vaaleanpunainen. Sivupolun varrelle voisin istuttaa syysleimuja, jotta kaunopunahatut eivät näyttäisi niin yksinäisiltä. Pari huonoa tuijaa voisin siirtää muualle, kun vain keksisin niille varjopaikan. Muitakin muutoksia vielä tarvitaan, mutta niitä pitää miettiä talvella kaikessa rauhassa.

Tarvitaanko leikkoja lisää?

Pioneja olen poiminut maljakkoon ja ne ovat olleet todella kauniita. Niiden avulla pionien kausi tuntuu pidemmältä. Pienetkin sivunuput aukeavat sisällä kauniisti ja kestävät pitkään. Persikanvärinen pioni kimpussa olisi aivan ihana. Olenkin jo istuttanut 'Coral Sunset' -pionin ihan sitä varten.

Muita leikkokukkia en ole kaivannutkaan. Tähän aikaan puutarhasta löytyy ainakin todella kauniita isotähtiputkia, rantatädykettä ja korea- ja siankärsämöä. Kärsämöitä täytyy kyllä lisätä, jotta niitä raaskii poimia.

Millaisilta päivittäiset kulkureitit ja oleskelualueet näyttävät?

Kulkureitit ylipäätään ovat liian ahtaita. Haaveenani on, että vaihtaisin kivet pelkkään hiekkaan ja leventäisin uomaa kaikkialla siellä, missä se suinkin on mahdollista. Sitä varten aion tänä kesänä siirtää ainakin Keittiön kulman kuunliljoja sisemmälle kukkapenkkiin. Alkukulman huonon kuusen voisi vaihtaa kapeampaan ja siinä yhteydessä leventää polun.

 

Keväällä ei osaa kuvitellakaan, miten suuriksi kuunliljat kasvavat.

Tiilipolkujen välit aion täyttää grönlanninhanhikilla. Se pitää ne siistimpänä. Grönlanninhanhikkia voisi kokeilla myös Risteysalueen polkuihin kivien väleihin.

Eteläterassi näyttää kovin paljaalta. En yksinkertaisesti ehdi somistamaan sitä, kun puutarhassa on niin paljon muutakin työtä. Sitä paitsi aurinkoisella terassilla kasvit tarvitsisivat paljon kastelua. Kauniit pöytäkoristeet – kivet, metallikoristeet ja/tai liinat – riittävät normaalioloissa aivan hyvin. Juhlakesänä voi sitten tehdä jotakin näyttävämpää istutusta.

Pohjoisterassilla olen perinteisesti pitänyt puksipuita. Kahden pallon kaveriksi olisi kiva saada yksi kartio ja kaikille yhtenäiset ruukut. Lisäksi varjoisalle pohjoisterassille olen yleensä hommannut orvokkeja. Ne ovat aina yhtä ihania. Väreiksi ovat valikoituneet vaaleansininen, valkoinen ja vaaleankeltainen. Mitäpä sitä vaihtamaankaan? Valkoinen verenpisara olisi ihana. Sitä en ole koskaan tullut hankkineeksi. Terassin edessä on ollut kaksi ulkomurattia. Ne voisi nyt uusia, kun juhlatkin ovat tulossa. Putiikin terassille täytyy ensi keväänä hankkia vaaleanpunaisia pelargoneja ja jotakin hieman roikkuvaa siihen somisteeksi.

Mikä tekee keskikesän penkistä täydellisen? Voisinko toteuttaa sellaisen?

Penkki on silloin täydellinen, kun sen kukintaa odottaa odottamalla ja hyvästelee haikeana. Jaloritarinkannukset ovat heinäkuun päätähtiä, joten suunnittelen täydellisen penkin niistä. Pitäisi keksiä sellainen paikka, jossa ne voisivat kuihtua rauhassa ja siementää. Ellen jaksa katsella ränsistyviä kukkavarsia, eivät ne myöskään uudistu/lisäänny. Silloin ne pitäisi jakaa*, mutta siinä olen laiska.

Eräässä kirjassa ehdotettiin yhdistämään jaloritarinkannus, pioni ja ruusu samaan penkkiin. Mitäpä jos istuttaisin entisen mustapäivänhatun kehikkoon ’Summer Skies’ -jaloritarinkannuksia? Pioni ’Elsa Sass’ olisi siinä vieressä jo valmiina ja ruusujakin lähistöllä. Jättipoimulehdet sopisivat hyvin ympärille. Nekin ovat jo valmiina. 

*Otin netistä Pentti Alangon ohjeen jakamiseen: ”Ritarinkannukset tarvitsevat runsaasti ravinteita kasvaakseen ja kukkiakseen uhkeasti. Siksi ne on syytä istuttaa uudestaan, kun kukinta vähentyy. Kasvi voidaan siirtää joko aikaisin keväällä tai syyskesällä. Keväällä siirto onnistuu parhaiten, kun silmut alkavat näkyä. Taimet kaivetaan maasta ja jaetaan terävällä veitsellä pienemmiksi taimiksi, joissa on kussakin vähintään yksi silmu. Näin saadaan aikaan näyttävä uusi ryhmä ja taimet juurtuvat parhaiten. Syyskesällä paras siirtoaika on silloin, kun kukinta päättyy ja varret alkavat kuihtua. Taimi jaetaan samoin kuin keväällä. Uuden istutusalueen maaperä kunnostetaan kompostilla ja tarvittaessa muulla lannoituksella. Näin ritarinkannus saadaan viihtymään.”

PUUTARHAPÄIVÄKIRJANI MUN Heinäkuussa

Heinäkuun 1. päivä

Herätessäni sade ropisee. Olen niin kiitollinen siitä. Viime viikot ovat olleet kovin helteisiä ja kuivia. Jouko on sadettanut kaiket illat, mutta ei se ole sama.

Pioni 'Nymphe'

Heinäkuun 6. päivä

–Tule puutarhaan, Jouko pyytää, katajien luokse on noussut valtavasti joitakin hienoja punaisia kukkia. Mielessäni käväisee kauhukuva jättipalsamikasvustosta tai jostakin minulle tuntemattomasta. – Ei, ei se ole mahdollista, ajattelen. En muista istuttaneeni mitään laajaa punaista kasvustoa.

Päästyämme talon nurkalle, Jouko levittää kätensä. – Nämä tässä, hän sanoo. Minua naurattaa. – Eiväthän nämä peittokurjenpolvet ole kukkineet kuin vasta pari viikkoa, vastaan, mutta tosiaan nyt ne ovat muuttuneet vähän vaaleanpunertaviksi.

 

Heinäkuun 8. päivä

Katkaisen ruskehtavat märät mytyt pionien latvoista. Ilme raikastuu heti. Puutarhaan laskeutuu rauha. Kääpiövuorimäntyjen vuosikasvaimet olisi pitänyt leikata jo vähän aikaa sitten, mutta leikkaan ne nyt. Toivottavasti ei tapahdu mitään kamalaa.

Iltapäivällä alkaa sataa kaatamalla. Illalla sade lakkaa ja aurinko hymyilee. Tartun iloisena kameraan, mutta voih, sade on piiskannut kukat. Ne retkottavat alakuloisina.


Heinäkuun 9. päivä

Jo alkumetreillä huokailen ihastuksesta. Kamera roikkuu kaulassani, mutta en heti edes muista kuvata. Ihailen vain. Vuohipukin Puutarha on kerrassaan kaunis. – Onko teillä täällä koskaan ollut yhtään rikkaruohoa, kysäisen rouvalta. – Vietiin kahdeksantoista säkillistä naapuriin, hän nauraa. – Huomenna ne tulevat meille takaisin. Lohduttaa vähän.

Kuljemme puiden siimeksessä loivaa rinnettä alaspäin. Tiheän puuston ja pensaston suojissa on huvimaja ja huikaisevan kaunis kukkapenkki. Ihastelen ääneen kukkapenkin värimaailmaa: koko laaja väriskaala sointuu saumattomasti yhteen. Rouvaa naurattaa. – Tein tähän tosi hienon suunnitelman, hän sanoo, penkkiin piti tulla vain sinistä ja valkoista eikä mitään muuta ja tällainen siitä tuli.

Täällä on onnistuttu luomaan upea kokonaisuus pienellä määrällä samoja kasveja. – Periaatteena on ollut: kaikki maailman kasvilajit mulle, rouva hymyilee. – Välillä tuntuu, että tämä on ihan sekava, hän jatkaa. Niin ei kuitenkaan ole. Kolme täydellisesti yhteensopivaa pionia riittää. Ei niitä tarvitse olla massoittain.

Kasvot loistaen mies kertoo pergoloiden ja kasvihuoneen rakentamisesta sekä monista onnellisista sattumista. – Kyllä matkat joskus ihan mukavia ovat, mutta ei täältä kaipaa minnekään, hän sanoo. Sitä en epäile vähääkään.

Tuttu tunne valtaa mieleni jo kotimatkalla: oma puutarha näyttää lähinnä räpellykseltä. Sittenkin se tuntuu niin omalta. – Voisin alkaa tehdä tuollaista puutarhaa, mutta siitä tulisi kuitenkin tällainen kuin nyt, minun näköiseni, pohdin ääneen. Jotakin silti jää mieleen kytemään. Taidan jo syksyllä istuttaa kuunliljoja uudelleen, jotta saisin levennettyä polun.


Heinäkuun 11. päivä

Kanojen huushollin siivous on lattiaa ja pientä viimeistelyä vaille valmis. Oli niin kiva siivota ilman stressiä. Munintapesät hohtavat valkoisina ja uudet heinät odottavat munijoita. Huomenna pitää vielä sutia lattia ja vaihtaa pehkut. Sitten kaikki on tiptop.

Heinäkuun 12. päivä

Kas, tänään vietetäänkin Tässä ei ole mitään järkeä -teemapäivää. Teemapäivän ajankohta ja sisällöt näyttävät hieman vaihtelevan, mutta ohjelma toistuu suhteellisen samanlaisena vuodesta toiseen. Ensin roikotetaan kameraa kaulassa. Sitten huokaillaan, että peli on menetetty. Hätäpäissään leikataan kukkineet lupiinit ja pionit sekä kitketään keuhkosammalet. Kadehditaan hetken aikaa kaikkia niitä, joiden puutarha on kuosissaan. Syvää toivottomuutta tuntien hipsitään sisälle ja painetaan ovi perässä tiukasti kiinni. Sisällä suunnitellaan matkaa kaukomaille – tai ainakin Raumalle.

Illalla kanalaan mennessä vilkuillaan varovasti sivusilmällä ympärille; Muotopuutarha ei ehkä näytäkään ihan niin pahalta kuin muu puutarha.


Heinäkuun 13. päivä

Minä olen saanut eilisestä teemapäivästä puhtia. Ei tilanne sentään niin toivoton ole. Kiertelen puutarhassa ja panen merkille muutostarpeita. Kuunliljojen kukkavarsien leikkaamisella ja liikojen kurjenkellojen kitkemisellä pääsee jo pitkälle. Valkoiset akileijatkin voi jo leikata. Tummia akileijoja vielä siedän, koska haluan niistä siemeniä. Miksi säästelen tarha-alpia, kun en pidä kirkkaankeltaisesta?

Heinäkuun 15. päivä

Illalla avaamme tiettävästi kulmakuntamme ensimmäisen jalkahoitolan. Pedikyristi on ihan Tampereelta asti. Kohderyhmämme on pieni, joten maanittelun sijaan käytämme upouutta markkinointitaktiikkaa ja poimimme asiakkaat heidän suostumustaan kyselemättä terveyshoitolaan ja suoraan lämpimään jalkakylpyyn. Voin vakuuttaa, että ilman tällaisia toimenpiteitä asiakasvirtamme olisi vähissä.

Floora on helppo tapaus, kuin poimisi puolukan maasta. Saippuavedessä (kissojen vessalaatikossa) se seisoo kuin patsas. Lilli ja Lyydia sen sijaan räpiköivät ja yrittävät nokkia luukkua auki. Himmennetyssä valaistuksessa ja hiljaisuudessa tunnelma rauhoittuu.

Parinkymmenen minuutin liotuksen jälkeen Sinella kietaisee taitavasti kanan kerrallaan pyyhkeen sisään siten, että sen pää ja jalat jäävät näkyviin. Kertakäyttöhanskat käsissään hän öljyää jalat huolellisesti parafiiniöljyn ja Ivermektiinin sekoituksella.

Kukkokin on helppo tapaus. Vähän kaipailee kanojaan, mutta on luottavainen ja rauhallinen. Samaa ei voi sanoa Lumikista ja Minetestä. Minette pelkää niin, että sen kaakatus kuulostaa aivan itkulta. Voi raukkaa! Sydäntäni särkee, mutta ei auta. Jalkapunkki on inhottava vaiva ja kaikkien jalat on varmuuden vuoksi öljyttävä, vaikka vain kukolla on oireita.

Sillä aikaa, kun me puuhailemme kanojen jalkojen parissa kodinhoitohuoneessa, Noeli vie vanhat pehkut pois, pesee lattian ja laittaa uudet kuivikkeet sekä öljyää orret ja kulkureitit.

Kun Sinella on viemässä Viuhtia kanalaan, orrella istuva Lumikki säikähtää ja lehahtaa avoimesta ovesta puutarhaan. Onneksi melkein koko perhe on paikalla ja voimme muodostaa ringin tarhan oven edustalle. Monen vaiheen jälkeen Lumikki kuitenkin päättää tepastella pääovesta sisälle. Onneksi Noeli saa oven auki ilman ylimääräistä hässäkkää. Selvisimme säikähdyksellä, eikä Lumikki lennähtänyt naapuriin asti.

Iltamyöhällä urakka on ohi. Kodinhoitohuoneen lattialle jää kasa märkiä kylpypyyhkeitä. Kahden viikon kuluttua on seuraava show.


Heinäkuun 18. päivä

Häiritsevää, kun silmäni ovat harjaantuneet liian tarkoiksi. Ne huomaavat pensaan alla piileskelevän yksinäisen rikkanenätin, perennan keskelle naamioituneen särmäkuisman ja varjoyrttien suojassa varttuvan valvattivauvan – vaikka en katsokaan ja vaikka yritän olla huomaamatta. Nyt kun puutarha on siistimpi kuin koskaan, olisi ihana kävellä vain rennosti ihaillen näkymiä, mutta ei.

Kanat saavat pitkiksi venähtäneitä orvokkeja, jotka menevätkin kuin kuumille kiville.

Heinäkuun 20. päivä

Minulla on ollut stressaava päivä. Kipaisen kaatosateessa kanalaan. Matkaa ei ole kovin montaa askelta, mutta pian olen kuin toisessa maailmassa. Kanalassa on tunnelmaa. Parvi tungeksii minua vastaan odottaen herkkuja. Kaura ei riitä, jyviä ovat muutenkin jo kuvut kukkuroillaan. Aukaisen vitamiinituubin. Toinen mustista ehtii nokkaisemaan tahmean herkkupalleron sormestani. Voi, miten liikuttavaa! Se on ollut aikaisemmin hyvin arka ja nyt se uskalsi napata herkun ensimmäisenä.


Heinäkuun 21. päivä

Kanat ovat hassuja. Vien niille vesiheinää ja lopuksi täytän kulhon rehulla. Heittelen rehua vähän maahan, mistä kanat innostuvat suunnattomasti. Ne kaakattavat niin riemullisina, että minua naurattaa. Astia on täynnä samaa rehua ja ne saisivat syödä sitä mielin määrin, mutta maasta nokkiminen on paljon hauskempaa.


Heinäkuun 25. päivä

Aamun viileydessä kanalaan mennessäni tulee tunne, että kesä ei ehkä sittenkään jatku loputtomiin. Nyt ollaan jo syysleimuissa.

Heinäkuun 26. päivä

Ruokavirastolta on tullut sähköpostia. Sydämeni hypähtää säikähdyksestä. Lintuinfluenssan leviämisen vuoksi siipikarjalle on tullut ulkonapitokielto, joka koskee myös kotikanaloita. Luen tiedotteen moneen kertaan. Niin siinä sanotaan, että kanat on pidettävä nyt sisällä tälläkin alueella. Voi ei!

Jossakin kohtaa on pieni maininta, että poikkeusmahdollisuudet on lueteltu päätöksessä. Etsin päätöksen ja siellä todellakin sanotaan, että meidän ulkotarhamme on juuri oikeanlainen, parempikin kuin vaaditaan. Huokaisen helpotuksesta.


Heinäkuun 27. päivä

Vietän kesäistä aamupäivää kanatarhassa keräillen kikkareita ja höyheniä. Lapiomies kärrää hiekkaa. On tarhan suursiivouksen aika. Tämä on niin idyllistä. Toiset piileskelevät pensaiden alla, mutta ihana Lilli hyörii mukanani. Se on reipas ja seurallinen.

Kun homma on valmis, toisetkin tulevat uteliaina hyväksymään työn. Minua naurattaa, kun Viuhti tohkeissaan kutsuu kanoja paikalle. Kukko on löytänyt yhden kauranjyvän. Floora nokkaisee sen kohteliaisuudesta, vaikka tuskin on kauraa vailla. Sitähän on aina tarjolla mielin määrin.

NUMEROITA PUUTARHASTANI

Inspiroiduin erään aikakauslehden juttusarjasta, jossa haastateltavat kertovat elämänsä numeroista. Tässä minun puutarhaelämäni merkityksellisiä numeroita.

32

PIONILAJIKETTA

En keräile pionilajikkeita, niitä on vain kertynyt. Kauniita lajikkeita on niin paljon ja on hauska kokeilla erilaisia. Lempilajikkeeni ovat yksinkertaisia (’Jan van Leeuwen’ ja ’Do Tell’), puolikerrottuja (’Gardenia’ ja ’Miss America’) tai hurmaavasti tuoksuvia (’Jalkavaimo nousee kylvystä’), mutta suosikkini maljakkoon ovat kerrottuja röyhelöpalloja (’Angel Cheeks’ ja ’My Love’). Kaikki puutarhamme pionit näet täältä.

’Angel Cheeks’ -pionin upeat yksityiskohdat pääsevät maljakossa oikeuksiinsa.

Kun lajikkeita on kolmekymmentäkaksi ja melkein jokaista lajiketta on vähintään kolme kappaletta, pioneja on puutarhassamme aika runsaasti. Niitä on suurina ryhminä joka ilmansuunnassa. Enkä ole vielä keksinyt yhtään syytä, minkä vuoksi niitä ei voisi istuttaa lisää. Pionien kukinta on lyhyehkö, mutta ylenpalttinen. Ne ovat terveitä, kestäviä ja helppohoitoisia. Suuressa puutarhassa ne ovat näyttäviä.

Moni lukija saattaa päätellä, että pionit ovat lempikukkiani, ja oikeassa onkin. Niiden lisäksi rakastan kaikkia muitakin samanmuotoisia kukkia, kuten kulleroita, pionimaisia tulppaaneja ja unikoita.

9

VUOTTA ODOTUSTA

Vuonna 2014 istutin parsoja, mutta puolet pitkästä rivistä jäi vielä puuttumaan. Joka kevät suunnittelin, että ostaisin puuttuvat parsat, mutta aina se jäi. Parsoja ei myydä monessa paikassa ja ne ovat kalliita. Sitä paitsi niiden istuttamisessa on kova työ. Ne pitää istuttaa syvään, kivettömään maahan. Pitkät hujopit menevät helposti poikki, joten senkään puolesta niiden istuttaminen ei ole lempipuuhaani.

Tänä keväänä päätin tarttua härkää sarvista. Aika oli siinä mielessä otollinen, että viereinen mansikkamaa purettiin ja alue uudistettiin. Etsin netistä puutarhamyymälän, jossa niitä oli tarjolla juuri minun tarpeisiini. Pari tainta hyllyyn taisi vielä jäädäkin. Uoma oli kaivettu valmiiksi, joten istutus kävi helposti. Tosin matalia taimia ei vielä voinut peittää, vaan se työ jäi syksyksi.

Samassa rytäkässä uudistettiin koko vanha potager. Mitä veikkaatte, montako vuotta menee, että saan kivien tilalle ympyrään puuttuvat palaset? 

 

65

METRIÄ KOIVUANGERVOAITAA

Yksi onnistuneimmista ratkaisuista puutarhassamme on muotoon leikattu koivuangervoaita. Se tuo tarpeellista ryhtiä muuten niin ryöpsähtelevään puutarhan ilmeeseen. Talvella koivuangervojen punertavanruskeat oksat tuovat näyttävyyttä paljaaseen pihaan. Jutun koivuangervoaidastamme löydät täältä.

Alun alkaen koivuangervot tulivat puutarhaamme tuolloin 8-vuotiaan poikamme ihastuttua niihin jossakin puutarhamyymälässä. Silloin minäkin huomasin niiden kauneuden: raikkaan vihreät pyöreät lehdet ja kauniin muodon. Onneksi pidän myös pensasleikkurin heiluttamisesta, sillä pitääkseen aidan kauniina sitä on leikattava parhaimpana aikana kerran viikossa.

1 + 5

KUKKO JA VIISI KANAA

Viuhti-kukko ja kääpiökanat – Floora, Lilli, Lyydia, Minette ja Lumikki – tuovat ihanaa maalaisidylliä pihaan ja puutarhaan. Turvallisuussyistä ne viettävät aikansa suuressa katetussa tarhassa. En halua ottaa sitä riskiä, että haukka tai kettu vie rakkaan lemmikkimme. Sopukin säilyy, kun ne eivät myllää kukkapenkkejäni eivätkä sotke terasseja. Minä kasvatan niille vesiheinää ja kerään sitruunamelissaa, orvokkeja sekä apilaa. Kesän edetessä hemmottelen niitä marjoilla ja luumuilla. Viuhti kutsuu kanasensa syömään, kun näkee jo kaukaa minun tulevan.

Etualalla arvon rouva, Floora, vanhin kanasemme.

Väljässä tarhassa kasvaa kolme suurta mustaherukkapensasta, joiden alla on parven lempipaikka. Siellä saa suojan paahteelta ja sateelta. Tarhassa on myös tilaa hiekkakylvyille. Kanat voivat kulkea sisään ja ulos mielensä mukaan. Kesäiltaisin ja rankkasateella ne seisoskelevat avoimen ikkunaluukun edessä selvästi haaveillen pulleista kastemadoista ja muista kesän ihanuuksista.

2012

PUUTARHAN ALKU

Meillä oli tontti metsän laidassa pelto- ja järvimaiseman äärellä, mutta ei ajatustakaan rakentaa sille taloa. Mieheni mielestä tontti oli aivan liian syrjässä – kouluun ja kauppaan olisi kolme kilometriä. Kävimme tontilla retkeilemässä, paistamassa makkaraa ja lettuja sekä haaveilemassa. Minä haaveilin puutarhasta. Paikassa, johon puutarhaani havittelin, kasvoi suuria kuusia, joitakin lehtipuita ja muutamia komeita katajia. Niin ja tietysti heinää, apilaa ja ahomansikkaa.

Kului pari vuotta. Jonakin syyskuun puolivälin tienoon iltapäivänä 2012 istutin ensimmäiset vuorenkilvet katajan juurelle. Siinä se puutarhan syntymä sitten oli, päivää en tullut laittaneeksi ylös. Ensimmäinen palanen puutarhaa sai nimekseen Alkukulma. 

Alkukulma ei ollut suuren suuri, muutama neliö vain, mutta se oli haaveitteni täyttymys. Ja koska asioilla on taipumus järjestyä, saimme myöhemmin kodin puutarhan reunaan.

Alkukulma kymmenkunta vuotta myöhemmin.

5

SUURTA PROJEKTIA, JOTKA ODOTTAVAT TOTEUTTAMISTAAN

Lampea ympäröivän nurmikon reunustaminen tiilillä (aloitettu)

Kesäkeittiön rakentaminen (perustus valettu)

Pylväiden muuraaminen portin pieliin (tiilet hankittu)

Katseita kestävän ratkaisun keksiminen ja toteuttaminen polttopuiden varastointiin (toivoton tapaus)

Polkujen leventäminen (haaveilun asteella)

Joitakin polkuja on mahdoton leventää, kun pitäisi siirtää puu tai perennapenkki. Ei innosta kumpikaan.

424

LAJIA TAI LAJIKETTA

Teen vuosittain kirjanpitoa puutarhamme lajeista ja lajikkeista. Lisään uudet hankinnat ja vähennän talvella menehtyneet tai ystäville annetut. Sen tosin olen oppinut, että en poista lopullisesti minkään kasvin tietoja. Ne saattavat yllättäen herätä henkiin. Ensimmäinen kärhöni ’Miss Bateman’ piileskeli maan uumenissa viisi vuotta.

Vääränväristen, liian villisti leviävien tai kitukasvuisten kasvien perään en itke. Ei kasveista luopuminen tosin aina helppoa ole. Kahdeksan vuotta katselin vääränväristä päivänliljaa ennen kuin annoin sen pois. Onneksi sille löytyi hyvä koti, vanhan koulun pihapiiri, johon se passaa täydellisesti. Jotkut kasvit puolestaan eivät suostu lähtemään. Valkoista kyläkurjenpolvea hävitin neljä vuotta, ja tänä vuonna vihdoin sain poistaa sen luettelosta.

Tällä hetkellä lajeja tai lajikkeita on yhteensä 424 ja rikkakasvit kaupan päälle. Menetyksistä huolimatta määrällä on taipumus kasvaa, vaikka en keräilijä olekaan. Jos jotakin keräilen, niin kestäviä, helppoja, terveitä ja hyvin menestyviä kasveja, jotka lisääntyvät sopivassa määrin. En ole kiinnostunut talvisuojausta tai muuta erityiskohtelua vaativista hienohelmoista.

Pionilajikkeita on kertynyt eniten, yhteensä kolmekymmentäkaksi. Kuunliljalajikkeita on seitsemäntoista, erilaisia pensasruusuja kuusitoista. Erilaisia kurjenpolvia on kolmetoista, pensasangervoja tusina ja päivänliljoja kymmenen.

Kurjenpolvi 'Laura' on hillitysti leviävä, kerrottu lajike, josta haaveilin useita vuosia.

Kärhöjä on vain neljää eri lajiketta. Niiden suhteen en ole oikein kokeilunhaluinen. Ostin juuri uuden kärhön, mutta turvauduin tuttuun ’Hagley Hybridiin’. Se ainakin pärjää minun hoidossani / hoitamattomuudessani.

Kun erilaisia kasveja oli 357, kirjoitin jutun tänne.

Olisi hauska kuulla sinun puutarhaelämäsi numeroista. Mitäpä jos seuraavana sadepäivänä kirjoittelisit jutun sinulle merkityksellisestä luvuista?