PUUTARHAVÄRINI VAALEANPUNAINEN

Ajatellessani puutarhamme punaisia kukkia, näen silmissäni vaaleanpunaisen eri sävyjä aivan hentoisesta punasta melko räikeään pinkkiin. Niistä pehmeän pastellinen sävy on itselleni mieluisin. Suloinen, herkkä, kiltti, naisellinen, lempeä, yhdellä sanalla sanoen: kaunis.

Pioni 'Pillow Talk' on upea yhdistelmä hempeää punaista, kalpean keltaista ja valkoista.

On yllättävää, että historiassa

vaaleanpunaisella on ollut

jopa sotilaallista merkitystä.

Siksi onkin yllättävää, että historiassa vaaleanpunaisella on ollut jopa sotilaallista merkitystä. USA:n ilmavoimat käytti Afrikassa raskaiden pommikoneiden yläpintojen värinä Desert Pink –väriä, joka sulautui erittäin hyvin aavikon hiekkamaastoon. Englannissa puolestaan British Special Air Service maalasi Jeepit ja Land Roverit vaaleanpunaisella. Myöhemmin vaaleanpunainen suojaväri korvattiin beigellä. Jeeppien lempinimet pink panthers ja pinkies jäivät käyttöön.

Mietin, onko kenties vaaleanpunaisen sotaisalla historialla yhteyttä kauniiseen pioniin nimeltä ’Torpilleur’, joka tarkoittaa torpedoalusta. Tällä voimakkaan vaaleanpunaisella, miellyttävästi tuoksuvalla pionilla on suuret terälehdet ja keltaisten heteiden muodostama tupsu.  Lajike on vuodelta 1913.

Yllättävää on myös se, että vaaleanpunainen on ollut maskuliininen väri aina 1930- ja 1940-luvuille asti. 1800-luvun Englannissa vaaleanpunaista käytettiin poikien vaatteissa. Aikuiset miehet suosivat tummanpunaista. Tytöt puettiin usein valkoiseen ja siniseen.

Ruusumalvan värissä on mielestäni aaavistus lilaa.

Kiinalaiset pitävät vaaleanpunaista tulevan menestyksen symbolina. Japanissa vaaleanpunainen on naisellinen ja iloisin väri.  Se on myös kevään väri kukkivathan kirsikat vaaleanpunaisin kukin. Muutamissa paikoissa Afrikassa vaaleanpunainen liitetään köyhyyteen.

Vaaleanpunaiset kukat tuovat eloisuutta varjoon,

mutta eivät täydessä auringossakaan menetä hehkeyttään.

Puutarhassa vaaleanpunainen on helppo väri. Vaaleanpunainen sopii hyvin monen värin seuraan. Vaaleanpunaiset kukat tuovat eloisuutta varjoon, mutta eivät täydessä auringossakaan menetä hehkeyttään. Vaaleanpunaista ja sinisen sävyjä yhdistelemällä saa harmonisia istutuksia. Kolmantena värinä hopeanharmaa tuo pastelliväreihin hehkeyttä. 

Rantatädyke  kukkii syysleimu 'Ellin' edessä. 

Myös vaaleanpunaisen, valkoisen ja vihreän kolmisointu on erittäin miellyttävä. Esimerkiksi limenvihreä on erityisen suloinen vaaleanpunaisen seurassa. Värien kolmisoinnuista olen kirjoitellut täällä (vaaleanpunainen + kellertävät + sinisävyt) ja täällä (vaaleanpunainen + valkoinen + sinisävyt).

Pioni 'Pillow Talk' jättipoimulehden ja peittokurjenpolven raikkaassa seurassa.

Jos vaaleanpunainen kukkapilvi tuntuu liian imelältä, siihen on helppo saada terää voimakkaalla aniliininpunaisella ja taivaansinisellä. Valkoinen tuo raikkautta, kalpea keltainen eloisuutta ryhmään. Jos lisäksi puutarhassa kasvaa havuja, niiden tumma vihreys tasapainottaa kokonaisuuden.

Tämän pionin ostin 'Roselettena'.  Väri on oikea. Luulin kuitenkin ostaneeni yksinkertaisen, mutta sainkin voimakkaan kerrotun.

En tuntisi oloani kotoisaksi

vaaleanpunaisissa vaatteissa. 

Värien maailma on mielenkiintoinen. En tuntisi oloani kotoisaksi vaaleanpunaisissa vaatteissa. Pieni ripaus vaaleanpunaista vaatteissa tai asusteissa – esimerkiksi kengät ja lompakko – on kuitenkin ihana. En myöskään osaisi sisustaa kotiani vaaleanpunaiseksi, mutta pidän vaaleanpunaisista lakanoista ja PIP-studion astioista. 

Tässä vaaleanpunaisen, vihreän ja valkoisen heleä kolmisointu. Kaunopunahattu kukkii syysleimujen edessä.

Puutarhan maailma on aivan toinen. Haaveilen, että voisin kulkea vaaleanpunaisen kukkapilven läpi. Haaveilen vaaleanpunaisen, valkoisen ja vihreän kolmisoinnuista siellä täällä. Haaveilen vaaleanpunaisista pioneista, ruusuista, malvoista… En tiedä, milloin puutarhassani olisi tarpeeksi vaaleanpunaista.

KATAJAKUJAN KASVIT: PENSASANGERVOT

Sisällysluettelo:
Keltajapaninangervo - Spiraea japonica

Koivuangervo ’Island’ - Spiraea betulifolia ’Island’

Kuninkaanangervo 'Kruunu' - Spiraea x watsoniana 'Kruunu'

3

PENSASANGERVOT – SPIRAEA

Keltajapaninangervo

Spiraea japonica

Sain tämän keltajapaninangervon siementaimen Marikalta syksyllä 2019. Istutin tämän muurin eteen tuijien seuraan. Kellertävät lehdet näyttävät varmasti hyviltä tuijia vasten.

Koivuangervo ’Island’

Spiraea betulifolia ’Island’

Koivuangervot ovat tulleet meille Niilan toivomuksesta. Alun perin Niila valitsi itselleen Poukantielle pensaan Lielahden K-raudasta 2010. Ostin sitten vielä kolme lisää, mutta ne tietysti jäivät Poukantielle. Koska tunsin nämä jo entuudestaan, innostuin istuttamaan koivuangervoista kokonaisen aidan Katajakujan puutarhaan. Katajakujan koivuangervot ostimme Toijalan puutarhalta keväällä 2015.

Huhtikuun 14. päivänä 2015 kävimme Toijalan puutarhalla ostamassa 80 koivuangervon avojuurista tainta ja viisi puuta. Oli hirveän kylmä ja kolea päivä. Taimitarhalla oltiin vasta asettelemassa myytävää esille, mutta koivuangervot odottivat meitä jo valmiina.

Panin paljasjuuriset aitataimet saaviin pariksi tunniksi, osa sai liota läpi yön. Sitten linjalangan avulla niitä istuttelin kuohkeaan multaan. Seuraava päiväkin meni pensasaitoja istuttaessa. Se oli mukavaa hommaa, vaikka sää oli kolea, kylmä ja sateinen. Vanhat lasketteluhanskat käsissä niitä istuttelin. Pipo ja kalsarit tarvittiin tietysti eikä liian lämmin ollut silloinkaan.

Tiivistin taimet varovasti painamalla ja loput veden avulla. Heti seuraavana päivänä oli pakkasta. Pelkäsin taimien puolesta. Sitten olikin pitkä kylmä jakso eikä taimille tapahtunut yhtään mitään.

Meni pitkään, ettei taimille tapahtunut mitään. Luin, että ne pitää tiivistää voimakkaammin. Tein niin ja katoin juurialueen hakkeella. Meni ihan hirveän pitkään eikä taimille edelleenkään näyttänyt tapahtuvan yhtään mitään. Ne siis kai juroivat. Toukokuun 17. päivänä joissakin pensaissa oli pienen pienet lehdet ja useimmissa ainakin silmut.

Lopulta koivuangervot alkoivat vihertää ja kasvaa, kukkivatkin kesä-heinäkuussa. Taisin olla vain liian hätäinen.

Kuninkaanangervo 'Kruunu'

Spiraea x watsoniana 'Kruunu' 

Mennessämme Helmin rippijuhliin heinäkuun 27. päivä 2013 pysähdyimme Viherlandiassa, josta ostin tämän angervon. Ihan suunnitellusti. Jos en olisi etukäteen tätä suunnitellut, en olisi tullut ostaneeksi tätä. Pensas ei näyttänyt myymälässä kovinkaan kummoiselta, mutta olin lukenut hyvin myönteisiä kuvauksia tästä. Niinpä ostin tämän suunnittelemaani paikkaan Alkukulmaan kivien kainaloon. Täytyyhän kukan olla komea, koska lajike on nimetty Kruunuksi. Onneksi tämä on FinE-lajike.

PUUTARHA-AIKOMUKSIA

En tee uudenvuodenlupauksia, koska en voi tietää pystyisinkö pitämään lupaukseni. Niiden sijaan kirjaan ylös puutarha-aikomuksia.

Aion tehdä samantyyppisen ostoslistan kuin viime keväänä. Se oli hyödyllinen ja hauska. Listallani haaveet kohtaavat realiteetit. Vanhasta kokemuksesta tiedän, että 'Garden Lace' -pioneita ei myydä joka taimiston laarissa. Hyvässä lykyssä sellaisen voi löytää yhdestä tai kahdesta paikasta koko Suomessa. Samoin on kyläkurjenpolvi 'Lauran' laita. Jos aion saada hailakankeltaisen ’Pacino’-Japanin unikon, minun täytyy olla valppaana silloin kun lomareittimme kulkee Plantagenin läheisyydestä. Ostoslistastani kirjoitin jutun täällä. 

Aion jatkaa hempeällä värilinjalla, vaikka trendit ovat menossa värikkäämpään suuntaan. Kuvassa on pioni 'Do Tell'.

Alkavana vuonna aionkin

paneutua valokuvaamiseen

entistä enemmän.

Aion kirjoittaa valmiiksi listan puutarhani monivuotisista kasveista. Nyt olen P-kirjaimessa. Listaa tehdessäni olen huomannut, että minulta puuttuu monia kuvia. Alkavana vuonna aionkin paneutua valokuvaamiseen entistä enemmän. Näin olen ajatellut ihan joka vuosi. Koskaan kuvia ei tunnu olevan tarpeeksi.

Aion etsiä Rekulle ja Aliisalle uuden kodin. Rekku on kiva kukko enkä malttaisi luopua siitä, mutta haluan sen saavan enemmän tilaa. Meillä se joutuu väistämään vanhempaa kukkoa. Hyvin ne pärjäilevät. Olisi vain niin ihanaa ajatella, että Rekku saisi jossain olla pääkukko ja sen ympärillä tepastelisi pieni kanalauma. Aliisa on niin ihastunut Rekkuun, että sen pitää ehdottomasti päästä mukaan. 

Aliisa seuraa Rekkua kaikkialle, vaikka Viuhtin seurassa saisi paremmat herkut. Toisinaan Rekku painaa nokkansa hellästi Aliisan niskahöyheniin.

Mutta eihän se kanojen kanssa

koskaan mene niin kuin itse suunnittelee.

Alun perin olin suunnitellut, että myisin Chabot eli Rekun, Lillin ja Lyydian. Mutta eihän se kanojen kanssa koskaan mene niin kuin itse suunnittelee. Tulee aina jotakin kanasuhdekoukeroita. Aliisa, joka on rodultaan Mille Fleur, ihastui Rekkuun. Lilli ja Lyydia, jotka ovat siis rodultaan Chaboja, valitsivat omaksi kukokseen Viuhtin. Se siitä minun suunnitelmastani sitten.

Aion pyytää ystäväni Ritvan puutarhavierailulle. Siitä onkin jo mahdottoman pitkä aika kun olemme viimeksi tavanneet.

Aion istuttaa kaksikymmentä pionia. Olen jo valmistellut istutuspaikat niille viime kesänä. Olin toivonut mieheltäni joululahjaksi rahaa pioneja varten (meillä tosin on yhteiset rahat) ja toiveeni toteutui. Minulla on säästössä entistäkin kukkarahaa, joten voin hyvillä mielin tehdä jättitilauksen. 

Pioni 'Gardenia'  

Aion käydä rikkakasvien kimppuun yhtä pontevasti kuin ennenkin, vaikka niiden sanotaan olevan nyt muodissa. Minä olen niin vanhanaikainen.

Aion heittäytyä

vallan villiksi.

Aion heittäytyä vallan villiksi ja istuttaa muutaman pussillisen pikkusipuleita syksyllä. Mitäs villiä tuossa nyt muka on? Ehkä ymmärrätte, jos olette lukeneet juttuni nimeltä Ikävin puuha. Joka vuosi minulle käy niin kuin Rusinakaakku-sadun tontulle. Tontulla on hyvä aikomus ilahduttaa ukkoa ja akkaa jouluaattona herkullisella rusinakaakulla. Tonttu leipookin kaakun, mutta päättää sitten maistaa siitä yhden rusinan. Käy kuitenkin niin, että kohta puolet kaakusta on syöty. Suruissaan hän syö loputkin ja päättää, että kunhan laskiainen tulee, hän leipoo ukolle ja akalle oikein herkullisia laskiaispullia.

Joka syksy minullakin on aikomus istuttaa sipuleita ja sillä tavoin ilahduttaa itseäni keväällä. – Ei haittaa, jos vielä viikon viivyttelen, ajattelen. Ehtiihän ne vielä istuttaa. Viikot kuluvat ja sipulit ovat yhä istuttamatta. Keväällä katselen haikeana muutamia penkistä nousevia sinililjoja ja haaveilen upeasta sinililjamerestä. Ja joka kevät päätän, että syksyllä sitten istutan oikein monta pussillista pikkusipuleita. 

Viime syksynä sain maahan pari pussillista narsisseja.

Aion blogata vähän vähemmän kuin ennen. Minulla on pari uutta projektia, jotka vaativat aikaa. Bloggaaminen kiinnostaa valtavasti edelleen, mutta jostain on nipistettävä. Uusi juttu kerran viikossa voisi olla sopiva tahti.

Aion haaveilla yhtä paljon kuin aina ennenkin. Kun haaveilee paljon pienistä asioista, monet niistä myös toteutuvat. Aion haaveilla pienestä puksipuupallosta terassille, muotoon leikattavasta pensaasta etupihalle, siisteinä kukoistavista perennapenkeistä, havuista, runsaista ruusupensaista muurin päällä. Voikukista, jotka loistavat poissaolollaan. 

Ruusu 'New Dawn'

Puuhakasta / leppoisaa, innostavaa ja onnellista puutarhavuotta 2020 kaikille! 

Sydämelliset kiitokset, hyvät lukijani, ihanista kommenteistanne ja innostavasta seurastanne! On ollut hauskaa intoilla puutarhasta Teidän kanssanne.

JOULUN ONNI JA SURU

Jouluonni. Se on syvää, sanoin kuvaamattoman suurta kiitollisuutta lapsista – kaikista kuudesta – ja puolisosta sekä muista rakkaista ihmisistä. Se on onnenkyyneleitä kun seisomme pianon ympärillä ja laulamme: "Me lapset pienet riennämme nyt Betlehemin seimelle". Pystyn laulamaan vain pari säkeistöä ennen kuin kyyneleet alkavat valua poskiani pitkin ja minun täytyy turvautua nenäliinaan. Kuuntelen vuorotellen jokaisen lapseni laulua. Tässä tärkeimmän asian äärellä onneni on täydellinen. Tytöt laulavat kirkkailla äänillään, pojat matalammilla, mieheni ääni kuuluu tuttuna ja turvallisena. Jokaisen ääni on minulle täydellinen. Niin rakas.

Siinä välissä ehtii hyvin

tehdä pystypunnerruksia.

Joulun onni tulee yhdessä tekemisestä ja yhdessä olemisesta. Nautin kun lapset haluavat kattaa juhlapöydän mahdollisimman kauniiksi sekä pukeutua parhaimpiinsa. Jokainen huolehtii tunnollisesti oman osuutensa juhla-ateriasta. Kaikilla on joulumieli. Juhla-aterioiden kattaminen sekä niihin liittyvät laulut ja juhla-asut, tekevät näistä neljästä päivästä – aatonaatosta, jouluaatosta ja joulun pyhistä – aivan erityisiä.

Pöydän kattamisen välissä ehtii hyvin tehdä pystypunnerruksia. Meikäläisen näkökulmasta ne näyttävät ihan mahdottomilta: seistään käsillään ja siinä punnerretaan pää lattiaan ja takaisin ylös useita kertoja. Huhhuh, itselle tulee melkein hiki jo pelkästä katselemisesta!

Paras jouluherkkujen mauste on hyväntuulinen seura. Onneksi meillä on talo täynnä nuoria. He ovat mitä ihaninta seuraa: hauskoja, energisiä, luovia, liikuttavia.

Me kaikki haluamme vaalia perinteitä, joista monet ovat meidän perheen omia. Yksi sellainen perinne, jouluvalmistelujen kohokohta, on tonttupaja. Olemme arponeet kenelle kukin lapsi ostaa lahjan. Ostajat ja saajat pidetään visusti salassa. Useimmiten käy kuitenkin niin, että ainakin joku lahjan ostaja ja saaja paljastuu ennemmin tai myöhemmin. Jokainen paketoi lahjansa salaisesti minun kanssani. On liikuttavaa katsella kuinka suurella sydämellä he paneutuvat sisarukselle annettavan lahjan paketoimiseen.

Rose-koira seurailee paketointipuuhia silmä tarkkana. Se tietää, että myös sille on tulossa lahjoja. Tämänkin joulun alla käy niin, että se löytää omansa jo ennen aattoa ja ehtii aukaisemaan paketista kulman. Miten se voikaan tunnistaa paketin omakseen, vaikka lelu ei vingu eikä ruoka tuoksu? Ehkä se on oppinut valitsemaan pienen, pehmeän paketin, joka sopii hyvin suuhun.

– Minä vahdin näitä, Rose  tuumaa. Isoja paketteja Rose ei edes yritä availla. Se tietää niiden olevan lapsille.

Rose selvästi tietää, että lahjapapereiden ilmestyminen tietää joulua ja uusia lahjoja. Se nauttii joulusta. Jouluaattoiltana se on niin juhlahumussa, ettei vingu edes nukkumaan, vaikka on jo kovin myöhä. Yleensä se vinkuu iltaisin, jos nukkumaanmeno jostain syystä viivästyy. Se ei osaa itse mennä nukkumaan, jos toiset vielä valvovat.

Aatonaattona meillä on tapana, että Jouko ja lapset kiertävät laulamassa naapureille ja ystäville. Minä jään valmistelemaan ateriaa. Koskettavinta on, että ystävät osaavat odottaa joulutervehdystä ja jotkut liikuttavat kyyneliin asti. Joskus Joukon on täytynyt laittaa vanhukselle uudet silmätipat kun entiset ovat valuneet laulun myötä pois.

He ojentavat myös joulukirjeen, jossa kerromme perheemme kuluneesta vuodesta ja toivottelemme hyvää joulua. Tänä jouluna kirjoitin joulukirjeen viidennentoista kerran. 

Neljätoistavuotias poikani käytti luovuuttaan ja leipoi linnan.

Meillä on tapana aloittaa joulun juhliminen jo aatonaattona. Käymme tunnelmallisessa joulusaunassa ja sen jälkeen syömme juhlavan iltapalan. Tämä tapa alkoi silloin kun lapset olivat pieniä. Kaikkea ei yksinkertaisesti ehtinyt jouluaattona tekemään.

Jouluaattona sydämeni on pakahtua onnesta kun saan 14-vuotiaalta pojaltani lahjan. Kauniissa, itse tehdyssä rasiassa on mitali. Hän on veistänyt sen puusta ja maalannut. Kankaisen osuuden hän on ommellut huolellisesti käsin pisto pistolta. Mukana on kirje. Siinä sanotaan muun muassa: "Tämä on mitali sinulle siitä, kuinka hyvin olet jaksanut elää sairautesi kanssa." Miten koskettavaa!

Minusta lapset ja Jouko olisivat ansainneet mitalit. Niin hyvin he ovat suhtautuneet tähän, auttaneet ja kannustaneet. He ovat nähneet minut omana itsenäni, vaikka ulkoinen olemukseni on muuttunut. Se on ollut ihan parasta.

Tarjosin kerran lapselleni mahdollisuuden käydä ulkona syömässä. Kysyin, tulenko mukaan vai meneekö hän kaverinsa kanssa. Hän halusi mennä minun kanssani. Kysyin häneltä, eikö häntä hävetä kun vapisen ja kävelen huonosti. Hänen mielestään kysymykseni oli suorastaan outo; kuka voisi hävetä omaa äitiään.

Perinteisesti en tästäkään selviä

ilman onnenkyyneleitä.

Esikoinen on kirjoittanut joulukirjeen. Hän tietää, että se on toivelahjani, ja on paneutunut siihen koko sydämellään. Perinteisesti en tästäkään selviä ilman onnenkyyneleitä. Tytär on tiennyt jo varautua siihen.

En ole osannut odottaa lapsilta lahjoja, vaikka he ovatkin ne joka joulu antaneet. Iloni on suuri kun yksi pojista on sorvannut puusta kauniin kulhon ja valinnut sen sisään lempisuklaatani. Liikuttavaa! Saan myös toivomani puisen salkun, jonka hän on tehnyt koulussa. Siitä tulee upea sisustuselementti työhuoneeni pöydälle.

Toinen puolestaan on tehnyt koulussa metallista puunkantotelineen. On ihanaa kun monet käyttötavarat ovat rakkaiden lasteni tekemiä. Niissä on silloin aivan erityinen hohto.

Onneli valitsi paikkansa lahjapaperikasasta.

Nuorimmainen oli tehnyt tietokoneella minulle taulun valokuvista. Hän oli myös kirjoittanut. Harmillisesti tiedostolle oli tapahtunut jotakin niin kuin tietokoneiden kanssa joskus tapahtuu ja koko työ oli yhtäkkiä poissa. Sitten hän päätyi antamaan rahalahjan. Toki se ilahduttaa valtavasti kukkien ystävän mieltä. Säästän rahan kukkaostoksiin. Vaikka en saanutkaan hänen alkuperäistä taululahjaansa, olen äärimmäisen onnellinen jo siitä ajatuksesta, mitä hän oli halunnut antaa. Elättelen sellaistakin toivetta, että kadonnut tiedosto löytyy vielä tietokoneen uumenista.

Viimeisenä, vaan ei toki vähäisimpänä, mainitsen nuoremman tyttäreni antaman lahjan: hän auttoi minua paketoimaan kaikki lahjat. Se oli valtavan iso apu. Kaiken lisäksi hän oli kuin joulun tuoja. Hymyillen hän valmisteli jouluruoat pakastimeen, leipoi kakut ja herkut, auttoi siinä sivussa toisiakin. Minun ei tarvinnut stressata mistään. Tiesin, että hommat kyllä hoituvat. En voi käsittää, miten paljon kaikkea hyvää olen saanut!

Saan olla kiitollinen myös rakkaasta puolisostani, joka antoi oman huomattavan osuutensa juhlan onnistumiseksi. Mikä ilo onkaan kun keittiö on jokaisen juhla-aterian jälkeen siisti!

Rose

Mutta mikään ihana ei kestä ikuisesti. Tapaninpäivänä huomasimme suruksemme, että Milli – yksi suosikkikanoistamme – oli kuollut. Ihana, kesy kana, nokkimisjärjestyksen alimmainen, äidillinen ja suloinen. Luottokanani. Vielä edellisenä päivänä se oli ollut virkeä ja hyvävointinen. Nyt se makasi pehkuilla elottomana. Näytti siltä kuin se olisi ollut kylpemässä ja sitten vain kuollut. Vanhuuteen varmaan. On helpottavaa ajatella, että sen ei tarvinnut sairastaa.

Milli hautomassa keväällä. Millin hautomapuuhista kirjoitin mm. jutun Tipuinnostus.

Se oli varmasti

sen elämän onnellisin aika.

Milli sai elää onnellisen pikku kanan elämän. Siitä olen erityisen tyytyväinen, että viime keväänä se sai hautoa tiput ja hoitaa ne isoiksi asti. Väsymättä se opetti tipuja syömään, kylpemään, ulkoilemaan ja kaikkeen siihen, mitä kanojen elämään kuuluu. Se oli varmasti sen elämän onnellisin aika.

Ihana Milli!

PUUTARHALLINEN ELÄMÄNTAPA

Osallistuessaan blogissani järjestettyyn arvontaan Sanna P. heitti minulle mielenkiintoista pohdittavaa: ”Koetko että puutarhanhoito on sinulle enemmän elämäntapa kuin harrastus?

Puhutaan kestävästä, terveellisestä, vastuullisesta, ekologisesta, yksinkertaisesta, päihteettömästä, liikunnallisesta, urheilullisesta ja aktiivisesta elämäntavasta. Yrittäjyyskin voi olla elämäntapa. Entä puutarha? Onko minulla puutarhallinen elämäntapa?

Voin hyvin vastata kyllä; minulla on puutarhallinen elämäntapa. Jos joutuisin luopumaan puutarhasta, elämäni muuttuisi hyvin paljon. Minun olisi löydettävä uusia tapoja harrastaa ja latautua. Ajankäyttöni, puheeni ja ajatukseni suuntautuisivat aivan toisin. Todennäköisesti se vaikuttaisi myös ihmissuhteisiini.

Suuret puut – komeat katajat ja isot lehtipuut olivat eduksi.

Valitessamme nykyistä asuinpaikkaamme, minulle oli tärkeää, että sinne voi perustaa puutarhan. Nyt kun hevosharrastus on jäänyt, en tarvinnut laidunta enkä tarhaa. Suuret puut – komeat katajat ja isot lehtipuut olivat eduksi.

Kuvan suuret katajat inspiroivat minua nimeämään tien Katajakujaksi.

Perhe on minulle yksi tärkeimmistä asioista elämässäni. Se on arvokkainta, mitä minulla täällä maailmassa on. Onneksi perhe ja puutarhaharrastus lieveilmiöineen (valokuvaus ja kirjoittaminen) sopivat hyvin yhteen. Minun ei tarvitse painiskella arvoristiriidoissa.

Pomokin suhtautuu harrastukseeni suopeasti.

Olen onnellinen siitä, että minulla on puutarhaystävällinen työ. Pomokin (joka satun olemaan minä) suhtautuu harrastukseeni suopeasti. Saan satsata kesällä vapaa-aikaan ja sateen vihmoessa, harmaina koleina päivinä ja puutarhan uinuessa lumen tai loskan alla saan tehdä töitä tunteja laskematta. Onneksi työni luonne ei katso säätä, kelloa tai kalenteria.

Katson monia asioita puutarhaharrastuksen läpi. Matkustan mielelläni kauniisiin kartanoiden puutarhoihin, siirtolapuutarhoille ja jos matkustamme jonnekin muualle, yhdistän siihen usein taimistokäynnin.

Kuva on otettu Ahlmanin perinnepihalla Tampereella.

Häviäjinä tässä tapauksessa ovat

kosmetiikka- ja vaatekaupat.

Puutarhahulluus elämäntapana näkyy kulutustottumuksissani. Varmaankin tavanomaisesta suurempi siivu käytössä olevista tuloista ohjautuu taimistoille ja puutarhatarvikemyymälöihin. Häviäjinä tässä tapauksessa ovat kosmetiikka- ja vaatekaupat.

Luulenpa, että puutarha näkyy jollain tavalla jopa pukeutumisessani. Siitä kertovat muutamat kukkamekot. Mutta jos näette Lempäälän Ideaparkissa naisen puutarhamekossa ja kukkatennareissa hiukset kuorrutettuina ajankohdasta riippuen kuihtuneilla kirsikankukilla, havunneulasilla tai pihlajanmarjoilla, se en ole minä. Yritän muistaa kammata hiukseni ennen kuin lähden ihmisten ilmoille.

Pioni 'Gardenia'

Voin nukkua yöni rauhassa sillä elämänkatsomukseni ja arvoni ovat sulassa sovussa puutarhallisen elämäntavan kanssa. Olen tästä kaikesta hyvin kiitollinen.

KATAJAKUJAN KASVIT: PIHLAJAT

Sisällysluettelo:

Amerikanpihlaja - Sorbus americana

Japaninpihlaja - Sorbus commixta

Kotipihlaja - Sorbus aucuparia

3

PIHLAJAT – SORBUS

Amerikanpihlaja

Sorbus americana

Olin pitkään etsinyt vähän erikoisempia pihlajia. Paratiisin Taimitarhalla 2016 niitä olikin jos jonkinlaista. Oli saksalaista, japanilaista, ruotsalaista, amerikkalaista ja vaikka mitä. Valinta oli vaikea, mutta päädyin tähän isoksi kasvavaan ja muutenkin amerikkalaiseen tapaan isoon lajikkeeseen.

Istutin puun länsireunalle. Myöhemmin alue sai nimekseen tämän pihlajan mukaan Pohjois-Ameeriikka.

Japaninpihlaja

Sorbus commixta

Paratiisin Taimitarhalla 2016 päädyin kaiken pihlajarunsauden keskellä tähän isoksi kasvavaan, komeaan ja kestävään lajikkeeseen. Yksi valintaan vaikuttava tekijä oli syysväri, jota kehuttiin mahtavaksi. Syysväritys on kuulemma puuvartisten parhaimmistoa.

Istutin puun luoteispihalle, hevoskastanjan ja joulukuusen lähistölle.

Kotipihlaja

Sorbus aucuparia

Katajakujalla kasvoi jo ennestään muutama pihlaja, joista pidän kovasti.

2013: Voi, miten pidänkään näistä pihlajista! Nyt pelottaa, että yksi pihlajista on näivettymässä. Pihlajan marjat ovat pelkkiä mustia ruppanoita. Naapurin pihlaja marjoo kauniin oransseina, mutta meillä ei ole yhtään värikästä marjaa.

Tällaista tietoa löysin aiemmilta vuosilta:
Pihlajissa esiintyy poikkeuksellisen runsaasti mustia ja kurttuisia marjoja eri puolilla Suomea niin pihoilla, puistoissa kuin metsissäkin. Kaikki tummina roikkuvat marjat ovat pihlajanmustamarjataudin tuhoamia. Marjojen mustumisen on aiheuttanut pihlajanmustamarja-niminen sienitauti loppukesän ja syksyn aikana. Sateinen kesä ja kostea syksy tehostivat sienen leviämistä. Tartunnan saaneet pihlajanmarjat ovat muuttuneet ruskean kautta mustiksi samalla, kun ne ovat kutistuneet ja kurtistuneet.

Mustuneet ja kutistuneet marjat jäävät supistuneissa tertuissaan roikkumaan ensi kesään. Runsas tautisten marjojen säilyvyys puussa lisää tartuntariskiä ensi kesänä.

2014: Saan huokaista helpotuksesta – pihlajat ovat sittenkin elossa ja hyvinvoivan näköisiä. Pelkäsin, että rakennustöiden aiheuttamat kaivuutyöt tappavat pihlajat kokonaan. Yllättävät samannäköisiä ne ovat nyt kuin ennen rakennustöitäkin.

2015: Pihlajan marjoihin tiivistyy ihana syksyn tunnelma. Pihlajanmarjoja on niin mahdottomasti, että yksi suuri oksa repesi niiden painosta.

KASVIEN MIELI

Puutarhassani asustaa monenlaisia herroja ja rouvia, nuorisoa ja lapsukaisia. Olen höpsötellyt tuosta hilpeästä herrasväestä monenlaista. Nyt päätin ottaa selvää, mitä heidän "mielissään" oikeasti liikkuu.

Miksi jutella

kukille ja kasveille?

Marja-Liisa nimittäin kysyi taannoin järjestämieni arpajaisten yhteydessä: ”Miksi jutella kukille ja kasveille eli vähän niiden sielunelämästä”. Kysymys oli mielestäni vaikea, mutta mielenkiintoinen. Ja kyllä, luulen löytäneeni vastauksen kysymykseen. Palataan siihen lopussa.

Poimin tähän ajatuksia Jukka Laajarinteen artikkelista nimeltä Kasveista ja vierassieluisuudesta.  Minua naurattaa kun hän alussa puhuu saksalaisen metsänhoitajan Peter Wohllebenin kirjasta Puiden salattu elämä. Wohlleben nimittäin kirjoittaa pyökkilapsista, toiveikkaista alkioista, siitä miten puut sopivat asioista keskenään tai puilla on oma näkemyksensä jälkeläisten kasvattamisesta tai miten pienet puut kasvaisivat mielellään nopeasti. Kuulostaa tutulta. Minä höpsöttelen, mutta Wohlleben on ilmeisen tosissaan.

Päivä paistaaa. Mikäpäs tässä on ollessa!

Ymmärrämme toisten tunteet

omista lähtökohdistamme käsin.

Ihmisellä on kyky empatiaan. Voimme ymmärtää toisten tunteita. Joskus kuitenkin ymmärrämme niitä väärin, sillä ymmärrämme toisten tunteet omista lähtökohdistamme käsin. Empatiamme voi ulottua myös ei-inhimillisiin olioihin kuten kasveihin. Ymmärrämme, millaista on olla janoinen tai uupunut. Meillä on tapana projisoida eli heijastaa omia tunteitamme toiseen. Emme siis elä toisen tunteita, vaan luulemme hänen kokevan niin kuin itse tunnemme ja koemme.

Muistan kun keskustelin tuolloin 2-vuotiaan poikani kanssa, että kissat syövät hiiriä. Hän oli nähnyt sen naapurissa. Poika mietti, miten kissa puree hiiren kokonaan eikä näyttänyt ilahtuneelta. –Väkevää, poika totesi suu mutrussa. Huomasin, että hänen kävi aivan sääliksi kissoja, jotka joutuvat syömään väkevää ruokaa.

Mitä mietit, Reetta?

Kuvan on ottanut Avilla Isopahkala.

Itse olen tiedostanut tämän ja olen lakannut kauhistelemasta poikieni rankkoja, kylmiä ja märkiä kalastus- ja eräretkiä. Minä, äiti, hienohelma, koen tuollaiset omalla tavallani enkä osaa eläytyä poikieni osaan. He haluavat karaistua, päästä armeijan erikoisjoukkoihin ja ties vaikka minne. Olen jättänyt kauhistelut sikseen ja yrittänyt eläytyä poikien fiilikseen: he ovat taas astetta lähempänä tavoitteitaan.

Pystymme helposti eläytymään myös elottomiin kappaleisiin, kuten nukkeihin tai pehmoleluihin. Lapsi voi aidosti kärsiä niiden kohtaamista onnettomuuksista tai vääryyksistä. Aikuisestakin se voi tuntua pahalta.

Millaisia kasvit sitten ovat? Tuntevatko ne? Ajattelevatko ne? Haaveilevatko ne tulevaisuudesta? Ovatko ne tietoisia itsestään ja ympäristöstään? Ovatko ne älykkäitä?

Pellavankukat sulketuvat pilvisenä päivänä ja aukeavat auringossa.

Ja kuten olemme kokeneet,

ne voivat suojautua

myös ruohonleikkurilta.

Olemme ehkä joskus ajatelleet, että kasvit eivät liiku. Mutta liikkuvathan ne. Ne rönsyilevät, poksauttelevat siemeniään pitkälle, kasvattavat runkojaan, lehtiään, kukkiaan ja juuriaan. Ne voivat kasvaa tai kääntyä valoa kohti. Ne voivat suojautua auringonpaisteelta. Ja kuten olemme kokeneet, ne voivat suojautua myös ruohonleikkurilta. Tuntokasvit reagoivat kosketukseen hyvin nopeasti. Tiedetään, että kasvit voivat reagoida myös tuhoeläimiin esimerkiksi muuttamalla kemiallista koostumustaan myrkyllisemmäksi. Ne voivat saada jopa lajitoverinsa reagoimaan samoin.

Valoa kohti!

On tehty tutkimuksia, joissa joidenkin kasvien on huomattu reagoivan jopa ääniin. On esitetty, että kasvit kasvavat paremmin kun niille jutellaan. Jotkut väittävät, ettei ilmiö johdu pelkästään hiilidioksidin lisääntymisestä.

Onko kaikki tarkoituksenmukainen toiminta älykkyyttä?

Olemme tottuneet ajattelemaan, että ihminen on älykäs. Pidämme älykkäinä myös monia eläimiä, kuten delfiinejä, apinoita ja rottia. Myös mehiläiset toimivat älykkäästi. Ehkä ei olekaan mitään rajaa, jonka yläpuolella olisivat älykkäät ja alapuolella ei-älykkäät olennot. Vai onko? Onko kaikki tarkoituksenmukainen toiminta älykkyyttä? Voivatko siis myös kasvit olla älykkäitä?

Osaan tämän homman!

Laajarinne toteaa, että kyky ratkoa ongelmia lienee kaikkea eläviä yhdistävä tekijä. On ilmeistä, että kaikki eliöt toimivat tietyssä mielessä tarkoituksenmukaisesti. Niiden toiminta tähtää elossa pysymiseen, lisääntymiseen ja tiettyyn elämän kiertoon. Tässä mielessä siis kaikilla elollisella on jonkinlainen mielekkyys, "mieli".

Äly ilmaantuu tietoisuuden myötä.

Tarkastellaan vielä älykkyyttä tarkemmin. Onko kaikki mielekäs toiminta älykkyyttä? Laajarinne toteaa, että äly ilmaantuu tietoisuuden myötä. Oksennus on mielekäs reaktio tietyssä tilanteessa, mutta tajuton ihminen ei tee sitä tietoisesti. Laajarinne kiteyttää asian näin: tajuton ihminen ei ole älykäs eikä käyttäydy älykkäästi, kun taas tajuissaan oleva ihminen voi niin tehdä.

Onko ongelmanratkaisu älykkyyttä? Oikaisen nyt rajusti ja hyppään Laajarinteen esittämään termostaattiesimerkkiin. Kun patterin termostaatti säätelee huoneen lämpötilaa, se ratkoo ihmisen sille asettamaa ongelmaa. Siltä ei vaadita järjen käyttöä, vaan pelkkää reagointia.

Ongelmanratkaisun jälkeen pohditaan vielä muistia. Mimosa lakkaa reagoimasta tietynlaiseen tärinään "opittuaan”, ettei se merkitsee uhkaa. Kyseessä ei välttämättä ole oppiminen, vaan aistin turtuminen.

Kymmenvuotiaani kyselee, mitä kirjoittelen ja kerron hänelle pohdinnoista kasvien älykkyyteen liittyen. Hän sanoo, etteivät kasvit voi ajatella, koska niillä ei ole kieltä. Mielestäni näkökulma on hyvä, vaikka asia ei olekaan aivan yksioikoinen. Lisäänkin tähän väliin muutamia poimintoja artikkelista ”Miten kasvit kommunikoivat? ” (J.K. Holopainen, J.D. Blande, M. Kivimäenpää, Duodecim 13–14/2018)

Meidän on hyvä olla yhdessä.

Kuvan on ottanut Avilla Isopahkala.

Kasvien kommunikointitavat ovat moninaiset. Puut voivat olla juuriston sienirihmaston välityksellä yhteydessä omiin jälkeläisiinsä ja muihin puulajeihin ja siirtää sitä kautta yhteytystuotteita toistensa käyttöön. Kasvit käyttävät toisista kasveista heijastuvan valon laatua kasvuolosuhteidensa seuraamiseen ja tehostavat tarvittaessa pituuskasvua.

Kasvien kemialliset puolustusyhdisteet

pyrkivät karkottamaan kasvinsyöjiä ja hillitsemään syöntiä.

Kasvien kemialliset puolustusyhdisteet pyrkivät karkottamaan kasvinsyöjiä ja hillitsemään syöntiä. Epäsuorassa puolustuksessa kasvit tuottavat haihtuvia orgaanisia yhdisteitä, jotka houkuttelevat paikalle kasvinsyöjien luontaisia vihollisia. Juurten lähettämien äänisignaaleiden avulla kasvit kaikuluotaavat maaperän vesivarastoja.

Kehäkukan sanotaan karkottavan tuholaisia.

Pitkien pohdintojen jälkeen Laajarinteen artikkelissa tullaan kysymykseen kasvien arvostuksesta. Tarvitseeko kasvin olla älykäs, jotta arvostaisimme ja kunnioittaisimme sitä? Laajarinne kirjoittaa: "Mutta emmekö voi arvostaa, ihastella ja hämmästellä kasveja, sieniä, limasieniä ja muita elämänmuotoja ilman että puhumme niiden älystä tai tunteista?" Äly, tunteet ja tietoisuus ovat alkujaan ja edelleen inhimillisiä mielen toimintoja kuvaavia sanoja. Loppupäätelmänä on, ettei mikään varsinaisesti kerro kasvien tietoisuudesta.

Aito vieraus jää ymmärryksemme

ja jopa havaintokykymme ulkopuolelle.

Laajarinne viittaa alkupuolella mainittuun empatiakykyyn. Aito vieraus jää ymmärryksemme ja jopa havaintokykymme ulkopuolelle. Minä puolestani viittaan kissaesimerkkiin. Olisipa hienoa osata eläytyä kissan tunteisiin. Vaikeaa on.

Muiden elämänmuotojen arvostaminen on elinehtomme. Olemme riippuvaisia kasveista, niiden tuottamasta hapesta ja ravinnosta. Saamme niistä runsaasti iloa ja hyötyä. Luonnossa liikkumisen hyödyllisyys on myös tieteellisesti osoitettu.

Puu tuskin ilahtuu sen halaamisesta. Halaamisella on kuitenkin tärkeä merkitys ihmiselle. Ajattelen, että näin on myös kasveille juttelun laita. Kasvi kenties ilahtuu pienestä hiilidioksidilisästä, mutta merkityksellisin tilanne on viherpeukalolle.

Kaksi kaunista yhdessä: pioni 'Pillow Talk' ja kultakuoriainen.

Jutellaan kasveille ja höpsötellään. Ne tekevät meille hyvää.