MINUN ORKESTERITEOKSENI

Kirjoitin joskus puutarhasuunnitelmia miettiessäni: ”Tekisinkö tuosta tyhjästä alueesta suloisen sonaatin, konserton vai jopa sinfonian? Duurissa vai mollissa? Mitä jos yhdistäisin siihen kukkakimpun kaunottaret? Hmm... nopea alkusoitto krookuksilla, sitten tulppaanien hidas osuus. Sitten tulee scherzo. Scherzon pitää olla leikkisä… vaikkapa pussillinen siperianunikoita: keltaisia, valkoisia ja punaisia. Vai olisiko konsertto sittenkin parempi?”

Suuruudenhullua, eikö totta?

Pitkien pohdintojen jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että sävellyksestäni tulee – ei enempää eikä vähempää kuin – kuusiosainen sinfonia concertante. Suuruudenhullua, eikö totta? Orkesterisävellykseni on vielä vähän vaiheessa, mutta katsotaanpa mitä teokselleni nyt kuuluu.

Loistotädykkeelle en ole vielä säveltänyt soolo-osuutta, vaikka tämä ihana perenna ansaitsisi sellaisen ehdottomasti.

Kyseessä on siis opus No. 1 G-duuri. Luonnehtisin sen sävelkieltä kukkaisaksi, melodiseksi ja harmoniseksi. Perinteisesti sinfoniat ovat kolmi- tai neliosaisia, mutta tuskinpa siitä kukaan suuttuu, jos minun orkesteriteoksessani on kuusi osaa. Kaikki teoksen osat sisältävät huomattavan määrän improvisaatiota.

Sinfonia concertantehan on konserttomainen teos, jossa on kaksi tai useampia soolosoittimia sekä tavanomainen orkesteri. Teokseni soolosoittimet ovat krookukset, iirikset, pionit, jaloritarinkannukset, päivänliljat, syysleimut ja ruusut. Niitä säestävät tädykkeet, kullerot, poimulehdet, kurjenpolvet, kuunliljat, havut ja monet muut mitä ihastuttavimmat perennat, pensaat ja puut.

Se soitetaan siis nopeasti

sekä suloisesti ja vienosti.

Teoksen ensimmäinen osa, alkusoitto, alkaa krookusten herkänsuloisilla sävelillä. Sen tempomerkintänä on Allegro dolce. Se soitetaan siis nopeasti – pari viikkoa kestävä kukinta tuntuu aivan liian lyhyeltä ajalta – sekä suloisesti ja vienosti.

Krookus 'Jeanne D' Arc' ja valkokirjokanukka, maanpeitteenä peittokurjenpolvi

Tämän osan alkupuoliskolla saadaan kokea valkoisten krookusten ja valkokirjokanukan punertavien versojen herkkä duetto. Tämän jälkeen seuraavat kevätkaihonkukkien kaihoisat sävelet. Niiden suloisensinisiä säveleitä säestävät vihertyvät koivuangervot, arovuokot, jouluruusut, valkoiset ruusuleimut sekä kukkivat hedelmäpuut.

Teoksen seuraava osa aloitetaan välittömästi

ilman taukoa edellisen päättymisen jälkeen.

Tästä siirrytään attacca subito toiseen osaan. Se siis tarkoittaa, että teoksen seuraava osa aloitetaan välittömästi ilman taukoa edellisen päättymisen jälkeen. Sävellystyössäni olen pyrkinyt siihen, että tämä toistuu kaikkien osien kohdalla.

Toisen osan tempomerkintänä on Andantino grazioso. Se esitetään siis viehkeästi, mutta hieman andantea liikkuvammalla eli rauhallista keskivertotempoa nopeammalla tempolla. Tämän osan solisteina ovat iirikset. Minulla iiristen kukinta kestää kunnolla ainakin viitisen viikkoa, joten nautintoa riittää, vaikka niiden aika on lyhyempi kuin esimerkiksi päivänliljojen tai jaloritarinkannusten.

Siperianiiris 'Blauw' on suosikkini. Rakastan sen ihanan vaaleansinistä väriä.

Iiriksiä säestävät lupiinit, unikot, kurjenpolvet, loistosalviat ja kuunliljojen vaihtelevanvihreät suuret lehdet.

Kuten edellisessä osassa, nytkin siirrytään seuraavaan osaan attacca subito. Kolmannen osan alkupuolen tempomerkintänä on Presto ma non troppo eli nopeasti, mutta ei liian nopeasti sekä Molto vivace eli hyvin elävästi. On totta, että pioni kukkii vain parisen viikkoa, mutta kukinta on niin runsas ja täyteläinen, ettei se tunnu menevän kuitenkaan liian nopeasti. Sitä paitsi kukintaa pidentävät erot lajikkeiden välillä.

Pioni 'Jan van Leeuwen' ja jaloritarinkannus 'Summer Skies' sointuvat kauniisti yhteen.

Tämä osuus on erittäin vivahteikas. On mahdotonta löytää kahta samanlaista pionin kukkaa. Sama kukka voi olla viehättävä pieni malja ja aivan pian ylitepursuilevan runsas kermakakku.

Tämä siis esitetään

leikkisästi ja eloisasti.

Keskivaiheilla tempomerkintänä on Con brio. Tämä siis esitetään leikkisästi ja eloisasti. Olen säveltänyt tämän osion erityisesti ’Jan van Leeuwen’- sekä ’Roselette’ -pioneille, joita säestävät keltaiset päivänliljat.

Pionit ’Jan van Leeuwen’ ja ’Roselette’, edessä kurkottelevat valkoisen tiikerililjan versot, takana loistaa päivänlilja.

Pionien osuus on intensiivinen, mutta vaikuttava. Siinä on syvyyttä ja soinnin rikkautta. Pionien lempeitä säveliä täydentää jättipoimulehtien tunteellinen sävelkieli.

Neljännen osan tempomerkintänä on

Largo maestoso eli hitaasti ja juhlavasti.

Lyhyestä kukinnasta huolimatta en jää itkemään pionien perään, sillä ennen kuin pionit ovat lopettaneet, ovat jaloritarinkannukset jo aloittaneet. Ne ovat teoksen neljännen osan upeat solistit. Neljännen osan tempomerkintänä on Largo maestoso eli hitaasti ja juhlavasti.

Rakastan tätä herkkää duettoa: jaloritarinkannus 'Summer Skies' ja kullero 'New Moon'.  

Jaloritarinkannusten kukinta on verrattain pitkä. Sitä säestävät kalpeankeltaiset ’New Moon’ –kullerot. Tässä vaiheessa sitä aina toivoo, ettei teos loppuisi ikinä.

Tämä esitetään Adagio affettuoso

eli hitaasti ja tunteikkaasti.

Viidennen osan solistit ovat päivänliljat ja syysleimut. Tämä esitetään Adagio affettuoso eli hitaasti ja tunteikkaasti. Päivänliljat ja syysleimut kukkivat kunnolla yli kuukauden. Päivänliljat aukaisevat kukkansa comodo assai eli sangen leppoisasti ja verkkaisesti. Vaikka kukka kestää vain päivän, kaikuvat pehmeät soinnut pitkään sen ympärillä, sillä kukkia aukeaa koko ajan lisää.

Etualalla päivänlilja 'Gentle Shepherd', taaempana pinkki syysleimu 'Elli' ja valkoinen kiiltoleimu. Tummanlila säväyttäjä on iiris 'Concord Crush'.

Niiden osuus huipentuu

tässä kuudennessa osassa.

Sinfonia concertanten finaalissa pääosassa ovat ruusut. Ne ovat olleet mukana jo teoksen toisesta osasta alkaen, mutta niiden osuus huipentuu tässä kuudennessa osassa. Ruusuja säestävät suloiset koreakärsämöt, törmäkukat, pensashanhikit ja tarhaiiso.

Ruusu 'New Dawn' kukkii uskollisesti pakkasiin asti.

Lumen kuorruttamat ruusunnuput

päättävät teoksen haikeansuloisesti.

Viimeisen osan tempomerkintä on Allegro assai eli sangen nopeasti ja Ritardando eli hidastaen. Joidenkin ruusujen kukinta on hyvin nopea kun taas jotkut ruusut tuntuvat kukkivan aina vain. Niiden runsain kukinta alkaa talvea kohti hiipua, mutta sitkeästi ne aukaisevat nuppujaan pakkasten tuloon asti. Lumen kuorruttamat ruusunnuput päättävät teoksen haikeansuloisesti.


Joskus muinoin osallistuessaan arvontaan blogissani Sarkku kysyi lempparikasvejani. Olen kirjoitellut tästä aiheesta ennenkin, mutta kysymys on aina yhtä kiinnostava. Kiitos kivasta kysymyksestä, Sarkku! Mieli muuttuu ja lempikasvit sen mukana, mutta jokin tai jotkin pysyvät. Onneksi et rajannut kasvien määrää, sillä kaikki jutussa mainitut kasvit ovat lempikasvejani ja paljon jäi vielä mainitsemattakin.

Muut lempikasvejani koskevat jutut löydät klikkaamalla Hieno rouva ja Mielikukkani ja Lempikukkani.

ILOJEN JA SURUJEN PUUTARHA

Puutarha – mikä oivallinen paikka itkeä ilosta, surra surunsa, haihduttaa huolensa, täyttyä toivosta, purkaa pettymyksensä, karkottaa kateutensa, tuntea tyytyväisyyttä, voittaa vihansa, pudottaa pois pelkonsa, unohtaa uupumuksensa, varastoida voimia, haudata harminsa, nauraa ja nauttia, omistaa onni!

Toivo elää.

Puutarhassa voi haaveilla, innostua, toteuttaa haaveitaan, nauttia toteutuneista unelmista, suunnitella suuria tai pieniä tai olla suunnittelematta. Elää hetkessä. Tuntea tunteensa. Avata aistinsa. Miettiä tai olla miettimättä.

Joitakin on lannoitettu

ripauksella huolia,

pettymyksiä tai pelkoja.

Minun puutarhani on minun näköiseni. Kasveja on kasteltu ilon ja onnen kyyneleillä. Joitakin on lannoitettu ripauksella huolia, pettymyksiä tai pelkoja. Monet on katettu toivolla.

Aivan kuin jätteet kompostissa, huolet, harmit, pelot ja pettymykset ovat muuttuneet muhevaksi mullaksi, kasvualustaksi jollekin aivan uudelle. Puutarha versoilee villejä ideoita. Se rönsyilee rakkautta. Voin nähdä arjen rakkauden tekoja kaikkialla. Sieltä nousevat toiveikkuuden taimet.

Puutarhaan on kerrostunut muistoja. Muistoja matkoilta miehen ja lasten kanssa. Muistoja yhteisistä hetkistä. Muistoja voitetuista vaikeuksista ja iloisista yllätyksistä. Muistoja toteutuneista toiveista.

Tämän pensashanhikin valitsimme kun kävelimme, mieheni ja minä, käsi kädessä taimitarhalla ja muistelimme aikaa kun lapsemme olivat pieniä.

Menen puutarhaan kun olen onnellinen. Onneksi yleensä olen. Kannoillani astelevat Onni, Ilona ja Rauha sekä Into ja Tarmo. Silloin puutarhapuuhat ovat juhlaa.

Rauha haluaa mukaan

ja menemme yhdessä kitkemään.

Jos mielessäni on jotakin ikävää, menen silloinkin puutarhaan. Rauha haluaa mukaan ja menemme yhdessä kitkemään. Joskus olen kitkenyt ämpärillisen tai kaksi ja huomaan, että Into ja Tarmokin ovat salaa liittyneet seuraamme. Tarmo ei aina tule. Ei haittaa. Silloin me vain hiljakseen kitkemme yhdessä Rauhan kanssa. Kiirettä ei ole. Ämpäri täyttyy toisensa jälkeen. Joskus alkaa sataa, mutta me vain kitkemme. Viimeistään sisälle mennessä huomaan Onnin ja Ilonan. He ovat palanneet.

Pioni 'Madame Calot'

Näitä mietiskelin kun Tuula Maalaiskaupungin piha –blogista kysyi jonakin syksynä kauan aikaa sitten arvontaan osallistuessaan: ”Vaikuttaako puutarhaan perheen tapahtumat, ilot, surut?” Kiitos mielenkiintoisesta kysymyksestä! Tähän ei ollut ihan helppo vastata, mutta kiinnostavaa kyllä.

Lämpimästi tervetuloa, uudet lukijani! Toivottavasti viihdytte blogini juttujen ja kuvien parissa.

HUONEKASVIT VESIVILJELYSSÄ

Juttu sisältää linkin Kukka & Kaalin putiikkiin.

Näppituntumani mukaan huonekasvien mullattoman viljelyn suosio on ilahduttavasti kasvanut. Se ei olekaan ihme, sillä vesiviljelyllä on monia etuja:

• Kasvit saavat aina juuri sen määrän vettä kuin tarvitsevat – kastelu on tosi helppoa.
• Kastelun tarve harvenee, joten parin viikon loman ajaksi ei tarvitse hankkia kukkien kastelijaa.
• Homeitiöt huoneessa vähenevät. Erittäin hyvä allergikon kotiin.
• Ötökät ja kasvitaudit vähenevät.
• Ei mullanvaihtoa.
• Sopii hyvin kissatalouksiin, jossa kissat levittelevät multaa.

Ylipäätään tapa on helppo ja huoleton.

Ylipäätään tapa on helppo ja huoleton. Itse en vaihtaisi multaan eivätkä varmaan huonekasvinikaan, jos niiltä kysyttäisiin.

On monia eri tapoja kasvattaa huonekasveja ilman multaa, vesiviljelyssä. Esittelen tässä mielestäni kaikkein helpoimman tavan: puolihydroviljelyn.

Hydron ja puolihydron välillä ei ole muuta eroa kuin se, että hydrossa kaikki multa pestään kädenlämpöisellä vedellä kasvin juurten ympäriltä tarkasti pois tai käytetään mullattomasti juurrutettuja pistokkaita. Puolihydrossa enimmät mullat karistellaan tai huuhdotaan pois, mutta sen suhteen ollaan suurpiirteisiä. Hoidossa ei ole mitään eroa.

Olen harrastanut (puoli)hydroviljelyä jo vuosia. Ensimmäiset kasvini siirsin vesiviljelyyn opiskeluaikoinani 1980-luvulla. Jännitti pestä multia pois suurista, opiskelijabudjettiini huomattavan loven tuoneista huonekasveista. Ei siinä kuinkaan käynyt. Hyvin ne lähtivät kasvamaan. Niin lähtivät nekin kolmisenkymmentä kasvia, jotka ostin tänne uuteen kotiin muutettuamme. Siirsin kaupasta ostetut kookkaat huonekasvit yhdellä rysäyksellä vesiviljelyyn.

Tarvikkeet:

• Kasvi tai juurrutettu pistokas
• Vedenpitävä, tasapohjainen ruukku, esimerkiksi hillopurkki tai marjaämpäri
• Vesitasomittari
• Hydrosoraa, jota nykyään myydään myös huonekasvisoran nimellä
• Haluttaessa pinnalle koristekiviä.

Jättipeikonlehti on valmis istutettavaksi.

Astiaa valitessa tärkeää on, että kasvi voidaan ympäröidä hydrosoralla.

Kasviksi voit valita melkein minkä tahansa huonekasvin, jopa kaktuksen. Itsellä on vesiviljelyssä laaja valikoima erilaisia kasveja, mutta piikkikruunu ja kannukasvi eivät minulla ole viihtyneet.

Astiaa valitessa tärkeää on, että kasvi voidaan ympäröidä hydrosoralla. Jos vedenpitävä ruukkusi ei miellytä silmääsi, voit kätkeä sen kauniin suojaruukun sisään. Älä käytä lasipurkkia, sillä sen läpi pääsevä valo saa aikaan levän kasvua.

Veden tason osoittava mittari on tärkeä, jotta osaat kastella oikean määrän. Vesitasomittareita on vaikea löytää, mutta nyt niitä on saatavana Kukka & Kaalin putiikista.

Kannattaa huomata, että hydrosora on eri asia kuin lecasora (hapanta), vaikka näyttääkin samanlaiselta.

Mullan poistaminen:

Karistele enimmät mullat kasvin juurten ympäriltä ja huuhtele loput helposti irtoavat mullat kädenlämpöisellä vedellä. 

Minulle riittää se, mikä irtoaa kevyesti ravistellen ja huuhtelulla.

Netissä näkee juttuja, joissa kerrotaan mullan pesun vieneen tuntitolkulla aikaa. Mieluummin jätän multaa juurien rakoihin kuin häiritsen kasvin juuristoa liikaa. Minulle riittää se, mikä irtoaa kevyesti ravistellen ja huuhtelulla. Eivät ammattilaisetkaan kuulemma poista kaikkea multaa. Ei tarvitse.  

Enimmät mullat voi huuhdella vadissa.

Istutus: 

Aseta mittari ruukun pohjaa vasten pystyyn ja lisää muutama sentti hydrosoraa pohjalle. Ison kasvin alle kannattaa jättää 10–15 cm soraa, pienemmille muutamia senttejä. Laita kasvi ruukkuun samalle tasolle kuin ennenkin ja täytä ruukku hydrosoralla.

Kaada ruukkuun vettä ja katso, että mittarin merkkitikku alkaa nousta. Istutuksen yhteydessä vettä voi kaataa maksimiin asti, mutta jatkossa ei niin paljon. Optimialue on merkitty mittariin. Silloin tällöin mittari jää jumiin eikä ala nousta, vaikka kaataa vettä. Kevyesti mittaria kopauttamalla se toimii taas.

Lopuksi voit vielä vähän hienostella ja koristella pinnan kivillä. Lannoitetta ei tässä vaiheessa pidä laittaa, vaan vasta muutaman viikon kuluttua. Itse käytän pitkävaikutteisia rakeita.


Hoito:

Kastele huonekasveja mittarin mukaan.

Rahapuun mittari näyttää olevan piilossa.

Kastele huonekasveja mittarin mukaan. Kun mittari on alhaalla, voit vielä odottaa pari päivää ennen kuin kastelet. Jotkut juopot kuitenkin pitävät siitä, että ne kastellaan saman tien. Minun tosin täytyy tunnustaa, että kastelen huonekasvejani miten sattuu. Kastelen silloin kun muistan ja sen verran, että mittari menee optimialueelle.


Nyt onkin oikein suotuisa aika kokeilla uusia huonekasveja.

ILOA EÄMÄSSÄ

Tämä ei ole varsinainen yhteistyöpostaus, mutta sisältää linkin putiikkiini.

Tunnen myötätuntoa ukrainalaisia kohtaan. Se herättää auttamishalun, ja teenkin sen, minkä suinkin vain pystyn. Toisinaan tunnen surua. Tiedostan kuitenkin sen, että murehtimalla en voi heitä auttaa. Jos voisin, niin itkisin aamusta iltaan. Siksi vaalin iloa elämässäni. Se on tärkeää niin itselle kuin lapsillenikin ja muille läheisilleni.

Rakastan näitä tulppaaneja, jotka kaartuvat kauniisti. Tilavassa maljakossa tulppaanit pääsevät oikeuksiinsa.

Äitini sanoi silloin viisaasti, että itke vain, se on sinun surusi.

Annan tilaa myös omille murheilleni, vaikka ne ovatkin pienempiä kuin ukrainalaisten murheet. Yli kaksikymmentä vuotta sitten maailmalla oli jokin kriisi ja minulta kuoli silloin vuohi. Itkin vuohen kuolemaa ja sanoin äidilleni, että minua nolottaa itkeä vuohen takia, kuin toisilta on mennyt omaisia ja koti. Äitini sanoi silloin viisaasti, että itke vain, se on sinun surusi. Nyt minä suren kissaa. Onneli on ollut jo pari viikkoa poissa kotoa. Se on aiemmin tehnyt vain muutaman päivän reissuja. Pelottaa, että sille on sattunut jotakin.

Aurinko saa aikaan ihmeitä.

Vaalin myös toivoa ja suunnittelen tulevaa. Poimin Positiivareiden sähköpostista seuraavan jutun: ”Kuuluisa ranskalainen marsalkka Lyautey pyysi puutarhuriaan istuttamaan puun. Puutarhuri huomautti, että kyseinen puulaji kasvaa äärimmäisen hitaasti eikä saavuttaisi kypsää ikäänsä sataan vuoteen. Marsalkka vastasi: ’Siinä tapauksessa meillä ei ole aikaa hukattavaksi. Istuta se jo tänään iltapäivällä.’ - John F. Kennedy”

Se on sen näköinen, että ei se meistä ole kiinnostunut, sattui vaan olemaan asiaa tänne päin.

Vaalin kauneutta. Asettelen kukkia. Järjestelen hyllyjä ja laatikoita. Nautin aurinkoisesta maaliskuun päivästä. Valokuvaan. Nautin Reetasta, joka seuraa Joukoa ja minua puutarhaan. Se tulee portille sen näköisenä, kuin sillä olisi juuri sattunut olemaan asiaa samaan suuntaan kuin meillä. Eihän se meidän takia. Kun käännymme portilta takaisin, Reettakin tulee. Se tutkii ympäristöä jonkin matkan päässä meistä ja siirtyy meidän perässämme taas eteenpäin. Se on sen näköinen, että ei se meistä ole kiinnostunut, sattui vaan olemaan asiaa tänne päin. Kun tulemme kotiin, Reettakin on saanut asiansa ulkona hoidettua. Ihana kissa!

NYT KAIKKI ON TOISIN

Kun suljen silmäni, uutiskuvat alkavat vilistä. Näen järkyttävät sotilaskolonnat Ukrainan teillä, sotaa pakenevat naiset ja lapset, raunioiksi pommitetut kaupungit, sairaalan pommisuojassa sairaita lapsiaan hoitavat äidit, kyynelsilmin lapsiaan hyvästelevät isät… Näen uskomattoman rohkeat naiset ja miehet, jotka pelkäämättä kävelevät panssarivaunuja vastaan ja estävät niiden liikkumisen. Näen myös sadat tuhannet ihmiset eri maiden kaupunkien kaduilla tuon julman ja hullun sodan lopettamisen puolesta. Näen eurooppalaiset ja melkein koko maailman yhteisen asian äärellä.

Juuri nyt kaikki kauniit tavarat tuntuvat niin turhilta.

Kun aukaisen silmäni, näen kauniin auringonpaisteen ja kimmeltävät hanget, rakkaita perheenjäseniäni ympärilläni, putiikkini, kauniita esineitä… Olen työskennellyt kovasti putiikkini parissa. Asetellut uusia tuotteita hyllyille ja suunnitellut mainoksia. Mutta juuri nyt kaikki kauniit tavarat tuntuvat niin turhilta.

Aiemmin olen julkaissut mainokseni onnellisena ja iloisena. On tuntunut siltä, että voin tarjota toisillekin iloa arkeen. Mutta nyt kaikki on toisin. Monet ovat menettäneet kotinsa, kotimaansa, ehkä läheisensäkin ja saaneet tilalle pelon, ahdistuksen ja kärsimyksen. Ei tunnu sopivalta mainostaa sisustustuotteita, vaikka meillä suomalaisilla ei olekaan suoranaista hätää. Toki siivoustuotteita edelleen tarvitaan, lahjoillakin voi tuottaa toisille iloa tässä sodan varjostamassa ajassa. Ymmärrän heitä, jotka haluavat tällaisenakin aikana laittaa kotiaan kauniiksi, hälventää huoliaan keskittymällä hyviin asioihin ja ilahduttaa muitakin, ja palvelen tosi mielelläni. Sen sijaan blogikirjoittelu ja someen kirjoittaminen ylipäätään on jäässä.

Mikä tahansa summa tuntuu niin pieneltä

tuon kaiken hävityksen edessä.

Vielä jonakin päivänä entinen ilo varmasti palaa ja kirjoitus alkaa taas sujua. Tällä hetkellä voisin kirjoittaa kiitollisuudesta, onhan meillä Suomessa vielä kaikki hyvin. Sekin tuntuu hyvältä, kun ihmiset ilmaisevat tukensa ukrainalaisille, lahjoittavat rahaa järjestöille voidakseen auttaa heitä, tukevat monin eri tavoin. Mekin lahjoitimme rahaa, mutta mikä tahansa summa tuntuu niin pieneltä tuon kaiken hävityksen edessä. Onneksi Ukraina saa lahjoituksia joka puolelta maailmaa. Eivät he ole yksin, vaikka toisaalta ovat yksin taistelemassa. Ehkä avautuu myös muita tapoja tukea heitä.

Varmasti lähes koko maailman tuki auttaa heitä jaksamaan, jotka kärsivät ja taistelevat. Parhaimmillaan se voi myös avata niiden silmät, jotka eivät vielä ymmärrä. Jospa se herättäisi heidät kyselemään, miksi asia on kaikille niin tärkeä ja mitä tämä oikein on. Jospa se yhdistäisi koko maailman oikean puolesta.

HELPOT PERENNAT

Jotkut perennat ovat kauniita, mutta arvaamattomia. Jotkut ovat arkoja, toiset villejä. Jotkut ihanuudet vaativat puutarhurilta yhtä ja toista. On myös perennoja, jotka ovat fiksuja ja filmaattisia ja pärjäävät aika lailla omin nokkineen. Esittelen ne tässä. 

Listalle pääsyn kriteerit ovat:

• Kasvaa hyvin, mutta ei leviä hallitsemattomasti.
• Ei vaadi jakamista, talvisuojausta, ei juuri mitään muutakaan hoitoa. Vain jotakin pientä joskus.
• Luotettava ja varma. Terve.
• Näyttävä.

AURINGOSSA VIIHTYVÄT PERENNAT

Kattomehitähti

Kattomehitähti on mehitähdistä kestävin. Tämä hyvin matala ja tiheä perenna viihtyy auringossa ja jopa paahteessa. Kattomehitähti pitää ohutmultaisesta ja laihasta maasta. Kukinnot nousevat lehtien yläpuolelle heinä-elokuussa. Hoitoa se ei tarvitse lainkaan. Mehitähti sopii hyvin kivikkoryhmiin.

Alppipiikkiputki

Sinisävyinen alppipiikkiputki on aurinkoisen ja jopa paahteisen paikan kasvi. Se viihtyy läpäisevässä, kuivassa tai tuoreessa, kalkitussa ja ravinteikkaassa runsasmultaisessa maassa, johon on sekoitettu hiekkaa. Alppipiikkiputki on helppohoitoinen ja kestävä eikä kaipaa erityistä hoitoa. Se kukkii pitkään heinä-syyskuussa ja on myös erinomainen leikko- ja kuivakukka. Alppipiikkiputkia lisätään siemenistä ja juuriversoista. Se myös kylväytyy itsestään, mutta blogiystäväni mukaan ei kuulemma vaivaksi asti. Sen sijaan sinipiikkiputki kylväytyy runsaasti.

Purppurapunalatva

Purppurapunalatva on korkea, jopa parimetrinen, ja siksi se kaipaa ympärilleen tilaa. Se kukkii suurin lilanpunaisin, tuoksuvin kukinnoin elo-syyskuussa ja houkuttelee puoleensa perhosia. Myöhäisen kukinnan vuoksi punalatva kannattaa istuttaa aurinkoiselle paikalle, mutta varsinkin eteläisissä osissa Suomea se viihtyy myös puolivarjossa. Kasvualustaksi punalatva toivoo tuoreen–kostean, runsasravinteisen ja -humuksisen, läpäisevän ja 50 cm syvän paikan. Purppurapunalatva ei leviä rikkakasvin tavoin ja on kestävä, kunhan kasvualusta ei ole märkä etenkään talvella. Korkeudesta huolimatta se ei tarvitse yleensä tukea. Olen ymmärtänyt, että punalatvaa voi halutessaan jakaa, mutta se ei ole välttämätöntä.

Syysmaksaruoho

Syysmaksaruoho on aurinkoisen paikan ja laihan, läpäisevän maan ystävä. Minulla se tosin kasvaa ihan peruspuutarhamaassa ja hyvin on pärjäillyt. Syysmaksaruohot kukkivat elokuusta pakkasten tuloon asti. Kuivat kukkavarret leikataan pois vasta keväällä.

Tarhakylmänkukka

Tarhakylmänkukka on matalahko (15–25 cm) kivikko- ja ryhmäperenna, joka istutetaan aurinkoiselle tai lievästi varjoisalle kasvupaikalle. Maan tulisi olla läpäisevä, vähäravinteinen, kalkittu ja hiekkapitoinen. Tarhakylmänkukan kukat ovat isot ja nuokkuvat, sinivioletit, punaiset tai valkoiset. Se kukkii toukokuussa. Kukinnan jälkeen kasvia koristavat hopeiset siemenpallot. Tarhakylmänkukka ei pidä siirtämisestä. Se ei tarvinne minkäänlaista hoitoa.

Jalokello

Kellokukat leviävät yleensä enemmän tai vähemmän villisti siementämällä. Jalokello on aivan toisenlainen. Se on kasvanut minulla jo useita vuosia, ja myös edellisessä puutarhassa, mutta ei ole levinnyt yhtään. Runsastunut se kyllä on. Jalokello haluaa kasvurauhan. Sen voi kuulemma jakaa, mutta se toipuu siitä hitaasti. Kellomaiset kukat, siniset, valkoiset tai vaaleanpunaiset, avautuvat heinä-elokuussa. Jalokello pitää aurinkoisesta tai lievästi varjoisasta paikasta. Kasvualustaksi sopii ravinteikas, tuore ja läpäisevä hiekansekainen multa. Jalokello sopii istutettavaksi erilaisiin kukkaryhmiin. Blogiystäväni mainitsi, että V-vyöhykkeellä jalokellon talvehtiminen on epävarmaa. 

Jaloritarinkannus

Jaloritarinkannus on upea kasvi ja otin sen lukijani suosituksesta mukaan tälle listalle, vaikkei se aivan täydellisesti kriteerejä täytäkään. Ritarinkannukset leviävät hillitysti eivätkä juuri tarvitse hoitoa. Kun istutuspaikan valinnassa on huolellinen, perenna on talvenkestävä ja terve. Ritarinkannukset tarvitsevat aurinkoisen, tuulilta suojatun paikan sekä ravinteikkaan ja multavan maan, joka pysyy tasaisen kosteana. Ne eivät siedä kuivuutta. Hikevää multaa pitäisi olla puolen metrin syvyydeltä. Hoitoa ne eivät sitten tarvitsekaan. Tuentakin on pikku juttu kun sen tekee heti istutuksen yhteydessä. Ritarinkannuksia voidaan jakaa noin joka viides vuosi. Jaloritarinkannuksia on sinisestä vaaleanpunaiseen, punaviolettia, valkoista ja keltaista. Ne kukkivat kesä-syyskuussa lajikkeen mukaan.

Raparperi

Mikäpä estäisi käyttämästä raparperia koristekasvina, vaikka sitä ei tarvitsisikaan keittiössä. Sen lehdet ovat suuret ja peittävät ja vaalea kukinta komea. Raparperi ei leviä rikkaruohoksi ympäristöön, vaikka se kukittuaan tekee itäviä siemeniä. Jos kuitenkin runsas sato on pääasia, kukkavarret kannattaa leikata mahdollisimman varhain. Seuraavan vuoden satoon kukinta ei vaikuta. Raparperi antaa satoa samalla paikalla 10–18 vuotta. Sen jälkeen raparperi kannattaa jakaa. Joissakin lähteissä se neuvotaan jakamaan jopa viiden vuoden välein. Raparperia voidaan lisätä jakamalla vanha terve raparperi. Raparperi kasvaa niin auringossa kuin varjossakin ja monenlaisilla mailla. Lievästi hapan tai neutraali, syvämultainen, ojitettu, vettä pidättävä ja ravinteikas maa on paras. Raparperi ei viihdy paikassa, jossa vesi seisoo juurten alla. Maahan kannattaa lisätä turvetta tai multaa, jos humusta on vähän. Esimerkiksi savimaa, jota on parannettu mullalla ja kalkitulla turpeella on ihan hyvä kasvupaikka raparperille.

Punahattu

Punahattua sanotaan lyhytikäiseksi, mutta blogiystäväni V-vyöhykkeeltä kertoi omien punahattujensa viihtyvän ja vain kasvattavan juurakkoaan. Hänen punahattunsa voivat kaikin puolin hyvin. Niin voivat omat punahattunikin. Ne ovat minulla jo seitsemättä kesää. Otin siis punahatun mukaan tälle listalle, vaikka se toisinaan saattaakin kadota. Kannattaakin ripsauttaa vähän siemeniä aina aika ajoin vanhojen lomaan. Sehän ei ole suuri vaiva. Punahatut kukkivat erittäin pitkään heinä-syyskuussa ja perhoset pitävät niistä. Kukkien värejä voivat olla punaisen eri sävyt, vaaleanpunainen, valkoinen ja limenvihreä. Punainen maatiaislajike lienee niistä kestävin. Jalostetut lajikkeet tahtovat olla arempia. Kasvupaikkaan on syytä kunnolla satsata. Punahatuille valitaan aurinkoinen tai korkeintaan puolivarjoinen paikka ja tuore, kalkittu, läpäisevä, runsasravinteinen ja hiekkapitoinen kasvualusta. Maa ei saa olla kylmää ja jäykkää savea. Rinne tai harju on hyvä, sillä punahatut eivät siedä talvimärkyyttä. Punahatut sopivat leikko- ja kuivakukiksi. Kun varret leikataan kukkien avauduttua täysin, kukat kestävät maljakossa kauniina jopa kaksi viikkoa. Keskellä kohoavaa oranssinruskeaa, piikkimäistä ”kupua” voi hyödyntää kuivakukkana. Kukkavarret ovat pystyt ja hyvin tukevat, joten sitä ei tarvitse tukea. Punahattu leviää hillitysti.

Tähkätädyke

Tähkätädyke on aurinkoisen paikan kasvi. Kasvualustan suhteen se ei ole tarkka, sillä maa voi olla kuiva tai tuore, keskiravinteinen. Tähkätädyke kukkii heinä–elokuussa. Kukat voivat olla sinisiä, vaaleanpunaisia tai valkoisia. Tämä kaunis lajike leviää hillitysti verrattuna rantatädykkeeseen. Se ei myöskään vaadi tukemista tai muuta hoitoa. Vanhat yksilöt kannattaa jakaa ja istuttaa uudelleen keväällä.

Virginiantädyke

Virginiantädyke on kaunis syksyn kukkija. Se kukkii elo–syyskuussa liilansinisin, vaaleanpunaisin tai valkoisin tähkämäisin kukin. Virginiantädyke viihtyy parhaiten aurinkoisessa paikassa, ravinteikkaassa, tuoreessa ja läpäisevässä maassa. Kasvi on helppohoitoinen eikä kaipaa tukea. Iso, selvärajainen mätäs ei leviä liikaa.

PERENNOJA AURINKOON JA PUOLIVARJOON

Esikko

Vanhanajan esikot ovat helppoja ja kiitollisia perennoja oikeassa paikassa. Jalostetut lajikkeet vaativat enemmän hoitoa eivätkä kaikki välttämättä kestä talven vaikeita oloja. Esikoita on hyvin monen värisiä ja usein kukan keskusta on erivärinen. Esikot pitävät aurinkoisesta tai puolivarjoisesta paikasta. Kasvualustan pitää olla 40 - 50 cm syvä, vettä läpäisevä sekä kohtalaisen ravinteikas.

Kyläkurjenpolvi ’Laura’

Kyläkurjenpolvi ’Laura’ on kaunis ja helppo, kerrottukukkainen kaunotar. Toisin kuin useat muut kyläkurjenpolvet ’Laura’ ei leviä siemenistä. Muutenkin se on helppohoitoinen. ’Laura’ kukkii valkoisin kukin heinä-elokuussa. Kasvukorkeudeksi mainitaan noin 60 cm. Tämä kyläkurjenpolvi sopii hyvin erilaisiin pensasistutuksiin, puiden ja pensaiden alle sekä metsäpuutarhaan. Se sopii erinomaisesti niin muiden kurjenpolvien joukkoon kuin perennaryhmiinkin. Paikan olisi hyvä olla aurinkoinen tai puolivarjoinen.

Pioni

Kiinanpionit ovat erittäin kestäviä ja huolettomia perennoja. Kun istutuksen tekee huolellisesti ja asentaa tuen saman tien, voi sen jälkeen pelkästään nauttia. Vanhat versot voi leikata, mutta siinä kaikki. Kiinanpionit kukkivat melko lyhyen aikaa kesä-heinäkuussa, mutta kukinta on sitäkin runsaampaa. Yltäkylläistä suorastaan. Lyhyt kukinta riittää aivan mainiosti varsinkin, jos puutarhassa kasvaa useampia eri lajikkeita, jotka kukkivat hieman eri aikaan. Pioni pitää aurinkoisesta tai puolivarjoisesta paikasta ja tuoreesta, vettäläpäisevästä, hiekkapitoisesta, runsasmultaisesta maasta. Hiekalla kevennetty savi on oikein hyvä, mutta mistään turvepitoisesta, esimerkiksi pussimullasta, se ei pidä yhtään. Istutettaessa lannoitetaan kuopan pohjalle maltillisesti ja sitten se homma on hoidettu vuosikausiksi. Pioni viihtyy parhaiten saadessaan olla samalla kasvupaikalla jopa vuosikymmeniä, mutta ei suutu siirtämisestä kunhan sen tekee syksyllä. Vanhempia kasvustoja voidaan jakaa syksyisin.

Päivänlilja

Päivänliljat kuuluvat maailman suosituimpiin perennoihin. Niinpä eri päivänliljalajikkeita on rekisteröity yli 50 000. On siis mistä valita kokoja, kukan malleja ja värejä valkoisesta ja keltaisesta oranssiin ja punaiseen, jopa lilaan ja limenvihreään. Hakusanalla Hemerocallis löytyy aika uskomattoman näköisiä lajikkeita. Yleensä vain on niin, että pitkälle jalostetut eivät ole niin vaivattomia ja kestäviä kuin vähemmän jalostetut. Päivänliljat ovat hyvin helppohoitoisia ja pitkäikäisiä. Ne viihtyvät aurinkoisilla tai hieman varjoisilla kasvupaikoilla. Ne toivovat multavaa maata ja kestävät kuivuutta. Niitä ei tarvitse hoitaa. Päivänliljoilla ei ole tavattu Suomessa pahoja tuholaisiakaan. Eri päivänliljojen kukinta ulottuu kesäkuun alusta syksyyn. Yksittäinen lajike kukkii tavallisesti kaksi tai kolme viikkoa, mutta esimerkiksi keltainen tarhapäivänlilja ’Stella de Oro’ kukkii kesäkuusta syksyyn. Moni päivänlilja tuoksuu ihanasti. Päivänliljojen leveän heinämäiset lehdet muodostavat tiheitä, selvärajaisia mättäitä. Lehdistö pysyy vihreänä läpi kesän ja muuttuu syksyllä kelta-, oranssi- tai ruskeasävyiseksi. Päivänliljat sopivat perennaryhmin sekä veden äärelle, jos maa on hyvin ojitettua eikä vesi seiso siinä. Päivänlilja viihtyy vuosia samalla paikalla. Sitä voi lisätä jakamalla keväällä tai mieluummin kukinnan päätyttyä.

Syysleimu

Syysleimut ovat rakastettuja loppukesän ja syksyn kukkijoita jo isoäidin ajoista. Syysleimut aloittavat kukintansa Etelä-Suomessa heinäkuun puolivälin jälkeen. Myöhäisimmät lajikkeet kukkivat syyskuuhun. Kukissa on mielestäni voimakas tuoksu. Lajikkeita on runsaasti, erilaisia punaisen ja lilan sävyjä sekä valkoista. Syysleimut pitävät valoisasta, mutta viileähköstä kasvupaikasta. Aurinko–puolivarjo on hyvä. Maan tulee olla keski- tai runsasravinteista, läpäisevää ja tasaisen hikevää, sillä kuivuus altistaa kasvit härmälle ja muille taudeille. Onneksi saatavana on taudeista puhdistettuja taimia. Syysleimut leviävät hyvin hillitysti. Niitä voi jakaa ja ne virkistyvät jakamisesta, mutta se ei ole välttämätöntä kovin tiheästi.

Kiiltoleimu

Kiiltoleimu muistuttaa hyvin paljon syysleimua, mutta aloittaa kukintansa aikaisemmin. Se on terve ja erittäin talvenkestävä. Kiiltoleimu kukkii runsaasti loppukesällä valkoisin, tuoksuvin kukin. Lehdet ovat kovat ja kiiltäväpintaiset. Samoin kuin syysleimuillekin, kiiltoleimulle kannattaa valita aurinkoinen-puolivarjoinen paikka. Kasvualustan pitäisi olla keskiravinteinen, keskikostea, noin 40 cm syvä multa. Parhaimmillaan kiiltoleimu on useamman taimen ryhmissä.

Luppio

Luppio pääsi listalle blogiystäväni suosituksesta. Itse en tätä melko harvinaista kasvia tunne lainkaan. Netistä luin, että jotkut ovat aivan luppioiden lumoissa ja toiset eivät ymmärrä näiden päälle ollenkaan. Komealuppion kukka on kuin pieni, vaaleanpunainen kissanhäntä. Kestävyys on kestävän ja hyvin kestävän vaiheilla. Nuokkuluppion nuokkuvat kukat muistuttavat pulloharjaa. Luppiot kukkivat heinä – elokuussa. Luppiot ovat auringon tai puolivarjon kasveja. Parhaiten niille sopii tuore ja runsasravinteinen maa.

Raparperi

Viihtyy niin auringossa kuin varjossakin.

PERENNOJA PUOLIVARJOON

Jaloangervot

Jaloangervot ovat kestäviä perennoja, jotka suosivat puolivarjoisia, runsasmultaisia, ravinteikkaita. kosteutta pidättäviä paikkoja. Jaloangervot menestyvät myös auringon paisteessa, kun hyvälaatuista kasvualustaa on riittävästi. Lähellä ei saisi kasvaa vahvajuurisia puita. Happamuutta sietävinä jaloangervot viihtyvät alppiruusujen, atsaleojen ja hortensioiden seurassa. Varhaisimmat lajikkeet kukkivat heinäkuun alkupuolella, myöhäisimmät syyskuussa. Jaloangervot ovat melko hyviä perhoskasveja. Jaloangervojen tasaiset lehtimättäät leviävät hillitysti. Jaloangervot eivät pidä siirtämisestä. Ne lähtevät hitaasti kasvuun keväällä. Jaloangervot eivät vaadi jakamista kuin kymmenen vuoden välein. Hoidoksi riittää lannoitus ja sehän ei ole paljon vaadittu.

Kuunlilja

Kuunlilja on arvostettu perenna erityisesti komean lehdistönsä vuoksi. Lehdet ovat keltaiset, valko- tai keltakirjavat, sinertävät tai vihreät. Ne muodostavat selvärajaisia mättäitä. Lajikkeita on runsaasti, joten niitä yhdistelemällä saa aikaan näyttäviä ryhmiä. Kuunlilja kukkii korkein, violetein tai valkoisin kukin heinä-elokuussa. Kuunlilja pitää tuoreesta, runsasravinteisesta ja humuspitoisesta maasta, mutta ei ole kovin tarkka kasvualustasta, kunhan saa kasvaa varjossa tai puolivarjossa. Aurinkoakin sietäviä lajikkeita on, mutta niiden kasvualustan tulisi pysyä kosteana. Leviäminen on hillittyä. Kuunliljoja voi lisätä jakamalla, mutta niitä ei välttämättä tarvitse jakaa vuosikymmeniin. Syyspakkaset muuttavat lehdet läpikuultavan keltaisiksi tai oranssisävyisiksi.

Valeangervo

Komealehtiset valeangervot sopivat suuriin varjokasviryhmiin, mutta jo yksi taimi voi muodostaa näyttävän kasvuston. Ne viihtyvät myös puolivarjossa. Valeangervot viihtyvät tuulensuojaisessa paikassa puoli metriä syvässä, tuoreessa, humuspitoisessa, runsasravinteisessa, läpäisevässä maassa. Paksu suikertava juurakko kasvaa lähellä maanpintaa, joten juurialueen kaivamista täytyy välttää. Valeangervot ihastuttavat erityisesti lehtiensä vuoksi. Lehdet ovat keväällä puhjetessaan punaruskeat. Valeangervot kukkivat heinäkuussa vaalein kukinnoin. Valeangervot leviävät hillitysti. Blogiystäväni mainitsi, että keväällä valeangervo voi olla hallanarka.

Kilpirikko

Kilpirikko on komea, kestävä ja erikoinen perenna. Pyöreät ja peittävät lehdet ovat suuret, jopa 60 cm leveät. Sarjamaisissa kukinnoissa on vaaleanpunaiset kukat. Kilpirikko kukkii ennen lehtien muodostumista, mutta ei välttämättä kuki joka vuosi. Syysväri on syvänpunainen. Tämä näyttävä perenna leviää hitaasti tai korkeintaan kohtuullisesti mullan pinnan myötäisillä juuriversoilla. Viihtyy puolivarjosta varjoon, riittävän kostealla paikalla.

Kilpiangervo

Kilpiangervo on suuri kasvi, se kasvaa helposti metristä puoleentoista.  Lannoittamalla lehdet kasvavat suuremmiksi. Se viihtyy parhaiten puolivarjossa tai varjossa tuulensuojaisessa paikassa. Kasvualustan tulisi olla runsasravinteinen ja syvämultainen. Tämä valtava kasvi tarvitsee runsaasti vettä, mutta ei siedä jatkuvasti märkää maata. Kokonsa puolesta kilpiangervo on hyvä pihan ongelmakohtien peittäjä. Kilpiangervoa voi istuttaa myös seinustalle, missä katolta putoava lumi estää yleensä pensaiden käytön. Kilpiangervo haluaa kasvurauhan, sillä täyteen kokoonsa kasvi tulee vasta usean vuoden kuluttua

Rotkolemmikki

Rotkolemmikin kukat muistuttavat paljon luonnonvaraisia lemmikkejä, mutta lehdet ovat suuria ja herttamaisia. Toisin kun puistolemmikki, rotkolemmikki leviää maltillisesti maanalaisten rönsyjensä avulla ja jonkin verran myös siementämällä. Rotkolemmikki sopii hyvin esimerkiksi perennaryhmien reunoille ja kivikkoihin. Se viihtyy myös pensaiden ja puiden alla sekä veden äärellä. Rotkolemmikki viihtyy parhaiten puolivarjossa tai varjossa ravinteikkaassa, hiekansekaisessa savimaassa.

Raparperi

Viihtyy niin auringossa kuin varjossakin.

Jos peruskasvillisuus koostuu vaivattomista perennoista, voi lisäksi haaveilla muutamista nirppanokista. Ankarankaan talven aikana ei tarvitse yöuniaan menettää, sillä luottokasvit nousevat uskollisesti joka kevät.