maanantai 18. kesäkuuta 2018

PIONIT PALKINTOPALLEILLA

Kesäisin on kilpailuja jäätelökisasta eukonkantoon ja kaikkea siltä väliltä. Minäkin innostuin järjestämään pionikisan. Puutarhassamme on kaksikymmentäkaksi pionilajiketta ja ne kaikki pääsivät mukaan.

Tässä kilpailussa jaettiin vain ensimmäisiä sijoja. Palkintoraatiin kuului yksi ihminen ja se olin minä. Kilpailu oli siinä mielessä epäreilu, että nuoret ja vanhat kilpailivat samassa sarjassa. Ei  se mitään, hauskaa oli. Tässä tulokset, olkaa hyvä!

Nuorekkain

'Jan van Leeuwen' kukkii 'Sarah Bernhardtin' edessä. Takana pilkistävät päivänliljat.

'Jan van Leeuwen' on nuorekkain, jopa ehkä vähän lapsellinenkin. Se ei pönötä, vaan näyttää huolettomalta. Liian sliipatulta ei saa näyttää, vaikka kaikki onkin tarkkaan harkiten aseteltu. Täytyy olla cool.

Suloisin

'Angel Cheeks' on elinvoimainen pioni ja kukkii runsaasti.

'Angel Cheeks' on todella suloinen, varsinkin nuppuisena ja hieman auenneena. Niinhän se on, että kissanpennutkin ovat suloisimmillaan pieninä. Onneksi niiden viehätysvoima ei mihinkään katoa. Se vain muuttuu. Sama pätee niin lapsiin, kissanpentuihin kuin pioneihin.

Kaunein

'Gardenia' on yksinkertainen pioni, jolla on kirkkaankeltaiset heteet.

Nyt siellä ruudun ääressä saatetaan mutista. Tiedän, että tämä kauneusasia herättää varmasti paljon mielipiteitä. Tämä tosiaan herätti paljon keskustelua täälläkin päässä, mutta lopulta raadin päätös oli yksimielinen :) Tänään kauneimman tittelin sai 'Gardenia', joka on sopusuhtainen olemukseltaan, raikas ja viaton.

Yllättävin

'Madame Furtadon' väri on voimakkaimmillaan silloin kun nuput ovat auenneet kuppimaisiksi. Kukan auetessa sen väri haalistuu.

'Madame Furtado' voittaa yllätyksellisimmän titteli siksi, että se on hämmästyttänyt minut aivan kertakaikkiaan. Mietin kauan pioniryhmän värejä ja niiden yhteensopivuutta. Etteivät vain väärät sävyt latistaisi naapurusten värejä, vaan värit korostaisivat toisiaan. Yllätyin, miten raikkaan pisteen i:n päälle 'Madame Furtado' tuo aniliinin värillään. Ihailen tuota väriyhdistelmää ihailemasta päästyänikin. Valkoinen, vaaleanpunainen ja aniliini yhdistettynä 'Blauw' -siperianiiristen siniseen ja 'New Moon' -kulleroiden kalvakankeltaiseen sointuvat toisiinsa täydellisesti.

Erikoisin nimi

'Yang Fei Chu Yu' eli Jalkavaimo nousee kylvystä

Raadin ei tarvinnut kauan pähkäillä erikoisinta nimeä. 'Yang Fei Chu Yu' eli Jalkavaimo nousee kylvystä oli ehdoton ykkönen. Kerrottu kukka toki on kuin vaahtoava kylpyvesi, mutta että tällainen nimi pionille...

Tuoksuvin

'Madame Calot' aukeaa vaaleanpunaisena ja muuttuu valkoiseksi.

'Madame Calot' tuoksuu kuin parfyymi, ei siis mikään eau de toilette. En osaa kuvailla mitä tuoksu muistuttaa, mutta hienostunut se ainakin on niin kuin arvon rouvalle sopii.

Äidillisin

'Mother's Choice'

'Mother's Choice' -pionissa on äidillistä lempeyttä niin nimessä kuin ulkonäössäkin. Se on täynnä äidinrakkautta. Ja lasten mielestä äiti näyttää aina kauniilta, vähän repsahtaneenakin.

Tyylikkäin

'Duchesse de Nemours' on lähes täysin valkoinen pioni.

'Duchesse de Nemours' on aina hillitty ja tyylikäs kuten herttuattarelle sopiikin. Se aloittaa kukintansa linjakkailla nupuillaan silloin kun moni repsottaa jo ihan auki. Vaikka 'Duchesse de Nemours' on kerrottu, sillä ei kukinta mene koskaan överiksi. Sitäpaitsi valkoinen on aina tyylikäs väri kesällä.

Räväkin

'Garden Treasure' on Itoh-hybridi.

Haaveilin hailakankeltaisesta pionista ja tilasin 'Garden Treasuren'. Sen väri olikin enemmän neonkeltainen kuin hailakka enkä tottunut siihen. Nostin pionin kottikärryyn, josta mies pelasti sen parin päivän päästä metsänlaitaan.   Se on siis aika kovia kokenut yksilö, mutta urheasti sinnittelee hengissä.

Tavallisin

'Sarah Bernhardt' ei ole suotta tullut kaikkien tuntemaksi.

'Sarah Bernhardt' on perinteikäs, lähes kaikkien tuntema pioni, jota myydään vaikka missä. Tavallisista tavallisin 'Sarah Bernhardt' on kuitenkin hieno pioni, joka sai myös jaetun ykkössijan elinvoimaisimman pionin nimestä.

Hassuin

Hybridipioni 'My Love' on kuin kameleontti, aina erinäköinen.

'My Love' ansaitsee ehdottomasti tämän nimityksen. Se aukaisee linjakkaat vaaleanpunaiset nuppunsa kuin mikä tahansa muu pioni, mutta sitten kun se pääsee vauhtiin, niin kaikki meneekin aivan hurlumhei. Ensin se on vaaleanpunainen sitten keltainen ja valkoinen. Se tekee röyhelöitä niin vinhaa vauhtia, että lopulta ne täytyy pursottaa hassuksi tötteröksi kun eivät muuten mahtuisi mihinkään.

Elinvoimaisin

'Madame Calot'

'Madame Calot' ja 'Sarah Bernhardt' jakavat elinvoimaisimman pionin ykkösssijan. Ne molemmat ovat voimakaskasvuisia ja kukkivat runsain määrin.

Nopein

Hybridipioni 'Claire de Lunella' on jo kruunu päässä.

Ensinnäkin 'Claire de Lune' on aikaisin minun pioneistani. Sen lisäksi se kukkii niin nopeasti, etten aina ehdi saada siitä mieleistäni kuvaa. Kukinnan lyhyys voi toki johtua siitä, että se on melko nuori ja se kasvoi epäedullisessa paikassa ja jouduin siirtämään sen syksyllä.

Hitain

'Elsa Sass' on valkoinen pioni.

'Elsa Sass' ei turhia hötkyile. Se pitää nuppunsa tiukasti supussa vielä silloin kun monet muut kiinanpionit ovat jo karistaneet terälehtensä. On hienoa kun on vielä jotakin odotettavaa.

Ylellisin nimi

'Kelway's Glorious' aloittaa kukintansa vaaleanpunaisena ja muuttuu lopulta lähes valkoiseksi.

Nimi 'Kelway's Glorious' lupaa jotakin loisteliasta eikä suotta. Pioni on aivan ihastuttava. 'Kelway's Glorious' on hyvin samannäköinen kuin 'Madame Calot'. Minun on vaikea erottaa niitä kukista. Tuoksukin on upea, mutta miedompi kuin 'Madame Calotilla'.

Tummin

Hybridipioni 'Buckeye Belle' kukkii puutarhassamme ensimmäisten pionien joukossa.

'Buckeye Belle' ja 'Henry Bockstoce' saavat jaetun ykkössijan, vaikka 'Buckeye Belle' onkin hieman tummempi. 'Buckeye Bellen' heteet ovat keltaiset kun taas kerrottu 'Henry Bockstoce' on röyhelöineen tasaisen tumma. Niiden väri on jopa niin tumma, että ne vaativat jotain raikasta vierelleen. Olen yhdistänyt ne valkoiseen, sillä minusta ne riitelevät vaaleanpunaisen kanssa. Hempeän vaaleanpunaisen sijaan kaveriksi voisi sopia räväkämpi aniliini, esimerkiksi 'Madame Furtado' tai 'Roselette'.

Hybridipioni 'Henry Bockstoce' on oikeasti paljon tummempi kuin tässä kuvassa.

Makein

'Do Tell' 

'Do Tell' on kuin karamelli: vaaleanpunaista, kirkkaankeltaista ja valkoista nätissä järjestyksessä kuin nonparellit rasiassa.

Suurin

Suurin kukka on samalla suurin mysteeri.

Tämän pionin kukka on suurimmillaan aivan valtava, teevadin kokoinen. Olen ostanut sen 'Roselettena', mutta olen alkanut epäillä, ettei nimi ehkä olekaan oikea. Luulin 'Roseletten' olevan yksinkertainen, mutta tämä vaikuttaa täysin kerrotulta. Väri on sama kuin toisessa yksilössä, jonka tunnistaan 'Roseletteksi'.

Uusin

'Bella Donna'

'Bella Donna' ja 'Blush Queen' jakavat tämän uusimman pionin sijan. Ne eivät ole kukkineet vielä kertaakaan. Jännää nähdä millaisena nuppu aukeaa.

Kunniamaininnat

'Pecher' muuttuu kukintansa aikana valkoiseksi palloksi.

Kunniamaininnan saivat 'Pecher' ja 'Pillow Talk', kelpo pioneja kumpikin. Suloisia ja kauniita.

'Pillow Talk'

Siinäpä ne puutarhamme pionit tulivat samalla esitellyiksi. Nyt saan makeaa mahan täydeltä kun ne kukkivat runsaimmillaan. Tämän jutun kuvat kahta lukuunottamatta onkin otettu muutaman päivän sisällä. Poikkeuksina tummanpunainen 'Buckeye Belle', jonka paras kukinta oli jo viikko sitten ja keltainen 'Garden Treasure', jonka kuva on viime vuodelta.

Kiitos kaikille osallistujille ja erityisesti sinulle, hyvä lukijani, joka osallistuit tähän palkintojenjakotilaisuuteen! Ai, mitä palkintoja? Onko täällä jaettu jotain palkintoja? – Hyvää mieltä ainakin.

Kukkaisaa kesää kaikille!

lauantai 16. kesäkuuta 2018

KOPS!

Kun esikoisemme oli seitsenvuotias, hän väitteli pikkuveljensä kanssa siitä, onko nyt alku- vai keskikesä. Pikkuveli väitti, että nyt on keskikesä. Tyttö puolestaan oli alkukesän puolella. Minä sanoin, että nyt alkaa varmaan olla keskikesä kun viikonloppuna on jo juhannus. Tyttö ei antanut periksi, vaan totesi: ”Niin, mutta nyt on myöhäinen alkukesä."

Pioni 'Pecher'

Olen tippunut kärryiltä jo kauan sitten.

Tällä kertaa minulla ei ole aavistustakaan, mikä aika nyt on. Olen tippunut kärryiltä jo kauan sitten. Juhannukseen on viikko aikaa, mutta luonto huitelee jo kaukana edessä päin kalenterista välittämättä. Juhannusruusu kukki parhaimmillaan jo viikko sitten. Nyt ovat enää rippeet jäljellä. Pionit ovat täydessä kukassa, vaikka tavallisesti ne ovat aloitelleet vasta kahden viikon päästä. Iirikset ovat kukkineet jo vaikka kuinka kauan. Kilpirikon kukinta oli ohi ennen kuin kunnolla huomasinkaan.

Siperiankurjenmiekka 'Blauw'

Tarhakullero 'New Moon'

Kaikki menee kuin nopeutettu filmi. Niin, siis kaikki muut paitsi minä. Kitkemisen lomassa huomasin aniliininpunaisen 'Madame Furtado' -pionin täydelliset nuput. En juossut heti hakemaan kameraa. Olisi pitänyt. Kun parin tunnin kuluttua menin kuvaamaan, kukka oli auennut jo äärimmilleen.

Pioni 'Madame Furtado'

Tuntuu siltä kuin joululahjat avattaisiin
jo ensimmäisenä adventtina.

Kaikesta pitäisi osata nauttia äkkiä. Muuten tilaisuus on jo ohi.

Minä haluan avata lahjani hitaasti. Vähän helisytellä pakettia, tunnustella ja nauttia siitä kun jotain kivaa on tulossa, mutten tiedä mitä se on. Tässä asiassapa ei kysytäkään minun mielipidettäni. Kukkalahjat repäistään auki yhdellä rytinällä. Tuntuu siltä kuin joululahjat avattaisiin jo ensimmäisenä adventtina. Minä en ole vielä ehtinyt kunnolla edes odottaa.

Tummanpunainen lupiini 'My castle', kaksivärinen 'Mini Gallery Bicolor Pink' ja valkoinen 'White Gallery' eivät leviä niin aggressiivisesti kuin tienpenkat täyttävä komealupiini.

Kyläkurjenpolvi kukkii peittokurjenpolven seurana valkokirjokanukan naapurina.

Niin, olen tippunut kärryiltä. Kottikärryistä varmaan... En tiedä. Varmaan olen kopsauttanut päänikin jonnekin kun en vieläkään ymmärrä mitään. Kauhea härdelli ympärillä. Pioneja, aivan mahdottomasti pioneja. Iiriksiä. Jaloritarinkannuksia. Ruusuja. Unikoita. Kurjenpolvia. Salvioita. Poimulehtiä. Akileijoja. Tiarelloja. Kulleroita. Tädykkeitä... Kuunliljojen nuppuja. Hortensian nuppuja. Sinipallo-ohdakkeen nuppuja...

Edessä kukkivat 'Madame Calot' ja 'Kelway's Glorious', jotka ovat hyvin saman näköisiä. Takana komeilee 'Buckeye Belle', joka on hieman valkoisia aikaisempi.

Kylmä kääre otsalle voisi olla tarpeen. Onneksi sentään syysleimut eivät ole nupuillaan. Tarkistin: eivät ole. Se tästä vielä puuttuisikin.

Arvatkaapa muuten,
missä on ihaninta kitkeä rikkoja.

Täällä maan tasolla minä nyt möyrin. Kitken ja kitken. Arvatkaapa muuten, missä on ihaninta kitkeä rikkoja. Vastaus on: pioniryhmän juurella. Siellä tuoksuu kuin Stockmannin kosmetiikkaosastolla. Valitettavasti suurin osa rikoista on aivan muualla. En voi jäädä. On jatkettava matkaa heinätuppo toisessa ja ämpäri toisessa kädessä.


maanantai 11. kesäkuuta 2018

KYYNELEITÄ

Autossa vaihdoin juhlakengät pehmeisiin sukkiin. Istuin apukuskin paikalla ja keskityin ajattelemiseen. Käsilaukku pursuili käytettyjä nenäliinoja. Tarvittiin nenäliinoja siinä matkan aikanakin. Olimme tulossa poikamme konfirmaatiotilaisuudesta.

Käsilaukku pursuili käytettyjä nenäliinoja.

Rippijuhlat pidettiin kotona konfirmaatiota seuraavana päivänä.

Me emme nuoren puolesta voi ottaa yhtään askelta.
Hän lähtee itse matkalleen, sen vaaroihin ja vastuuseen.

Minun ei tarvinnut miettiä, mitä minä oikein itkin. Itkin rakkaudesta, ilosta, onnesta, kiitollisuudesta ja kaikesta hyvästä. Aina kun katsoin poikaani kirkon penkissä, itkin ihan vain siksi, että hän on niin äärettömän rakas. Sieltä penkkirivistä kaukaa pilkahtivat tummat hiukset ja valkoinen paidankaulus – ja taas tulvahtivat kyyneleet. Kaivoin uutta nenäliinaa ja yritin niistää mahdollisimman huomaamattomasti. 

– Kätesi laske, Herramme, suojaksi  rakkaan lapsemme, lauloin virren ensimmäiset sanat ja aloin taas kyynelehtiä niin, etten voinut jatkaa. Voi, miten toivoinkaan kaikkea hyvää tälle rippilapsellemme ja kaikille muillekin lapsillemme ja kaikille näille ihanille nuorille, jotka istuivat juhlapukineissaan penkeissä. Ajattelin miten tärkeitä ja rakkaita nämä nuoret ovat vanhemmilleen, sisaruksilleen, isovanhemmilleen, kummeille, sukulaisille, ystäville...

– Me emme nuoren puolesta voi ottaa yhtään askelta. Hän lähtee itse matkalleen, sen vaaroihin ja vastuuseen, toiset lauloivat ja minä kuuntelin pyyhkien silmäkulmiani. Vieressämme penkissä istuivat poikamme isovanhemmat ja kummit. Olin onnellinen, että hekin olivat tulleet tähän tilaisuuteen.

On sittenkin helpompaa
yrittää vaivihkaa pyyhkiä kyyneleitä
kuin pidätellä naurunpyrskähdyksiä.

Sitä minä vain mietin, miksi nuo tunteet tulevat ulos kyyneleinä. Miksi niin suuri onni, ilo ja rakkaus eivät muutu nauruksi? Hyvä, etteivät muutukaan. Sehän olisi vielä kamalampaa. Kirkko raikuisi kun minä nauraisin. On sittenkin helpompaa yrittää vaivihkaa pyyhkiä kyyneleitä kuin pidätellä naurunpyrskähdyksiä.

Rippijuhlavieraat ovat pian ovella.

Aloitin itkemisen jo ennen kuin poika lähti reippaana viikoksi rippileirille. Minulla oli jo valmiiksi ikävä häntä. En ajatellut, ettei hän pärjäisi siellä. Tiesin hänen kyllä pärjäävän. Minusta oli ihanaa, että hän oli menossa leirille, josta oli jo pitkään puhuttu. Saavuttaisi yhden tärkeän etapin elämässään. Silti.

Kukkakimput olivat yksinkertaisia. Käytin niihin eustomaa, mustikanvarpuja ja heinää. Mustikanvarvut saa muuten kestämään hyvin, kun poimii ne illalla myöhään tai aikaisin aamulla, leikkaa tuoreet imupinnat ja laittaa ne pystyyn melkein kiehuvaan veteen. Lehdet eivät saa koskettaa tulikuumaa vettä, etteivät ne pala ruskeiksi.

Rippijuhlissa en sentään itkenyt – paitsi silloin kun lauloimme pojan rippilaulua. Miten sitä voisi olla itkemättä kun lauletaan "...sen kertoo katseesi riemuinen..." ja minä ajattelen poikaani ja hänen onnellisia silmiään ja tasapainoista olemustaan.

Tai no, tarkemmin ajatellen taisi siinä muutama kyynel vierähtää silloinkin kun katselin poikaani vastaanottamassa juhlavieraita. Pienestä pojasta on kasvanut kohtelias ja fiksu nuori. Ihana ja niin rakas!

Sää suosi meitä.

Mustikanvarpuja oli kimppujen lisäksi myös kakuissa. Kakut olivat tyttäreni käsialaa.

Ne itkee ilosta.

Meidän lapset ovat tottuneet näkemään, että ilostakin voi itkeä. Kun vanhimmat lapsemme olivat viisi- ja kolmivuotiaita, tyttö halusi veljestä kaverin nukkeleikkeihin. Pikkuveli suostui oitis, lastasi nuket kolmipyöräisen kyytiin ja lähti täysillä ajelemaan ympäri taloa. Sisko huomasi, ettei pikkuveli hoitanut nukkeja ja huomautti, että sun vauvat itkee. – Ne itkee ilosta, kolmivuotias vastasi.

Nyt juhlat on juhlittu ja kynttilät palaneet lyhyiksi. Olin suunnitellut kattauksen pojan kalastusharrastuksen inspiroimana.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

YHTÄ JUHLAA

Isossa perheessä elämä on yhtä juhlaa. Asian varmemmaksi vakuudeksi heitän muutamia tilastollisia faktoja.

9+
Perheessämme vietetään joka vuosi yhdeksät syntymäpäiväjuhlat. Niiden lisäksi vietetään erinäinen määrä sukulaisten, ystävien ja kummilasten syntymäpäiviä. Tänä vuonna suvussa on ollut jo kahdet 80-vuotissyntymäpäiväjuhlat.

Sylin täydeltä onnea...

2
Äitienpäivää ja isäinpäivää juhlitaan asiankuuluvin menoin kaksi kertaa vuoden aikana.


5+
Pääsiäistä, vappua, juhannusta, itsenäisyyspäivää ja joulua juhlitaan, tottakai. Oman kotijoulun lisäksi juhlitaan lasten koululla ja muuallakin, joten juhlatilaisuuksia kertyy enemmänkin kuin nuo viisi. 

7
Tämän vuoden toukokuussa juhlittiin kolme kertaa syntymäpäiviä: 13-vuotiaan, 53-vuotiaan ja 80-vuotiaan. Äitienpäivää juhlittiin, vappua ja koulujen päättymistä. Se teki yhteensä seitsemät juhlat. Ei siis tarvitse ihmetellä miksi olen julkaissut juttuja ja kommentoinut toisten juttuja kovin harvakseltaan toukokuussa. 

Onneli osallistui vappujuhlintaan.

1
Tänä  vuonna kutsutaan suku rippijuhliin kuten viime vuonnakin. Ensi vuonna on vähän taukoa, mutta seuraavana vuonna on odotettavissa rippijuhlien ja ylioppilasjuhlien järjestäminen samalle kesälle.

21
Rippikouluun menijän kanssa askartelin 21 kutsukorttia. Se oli mukavaa puuhaa. Iloiseksi yllätyksekseni pojatkin ovat osallistuneet näpertelyyn valittamatta.

19
Yhdeksänätoista päivänä olen kitkenyt rikkoja puutarhassa. En kokonaisia päiviä, mutta jonkin verran aina kuitenkin. Kyllä puutarhan pitää rippijuhlissa olla siisti, vaikka ei sitä kukaan vieraista huomaisikaan. Olin laittanut hulluna puutarhaa nätiksi myös silloin kun mieheni täytti viisikymmentä ja juhlimme sitä suvun kesken. Siinä kahvin jälkeen hääräillessäni huomasin, että mies ja hänen sisaruksensa olivat asettuneet ulos valokuvattaviksi – kompostoreiden eteen! Nyt se naurattaa, mutta silloin minulla meni vähän tunteisiin.

Musiikin ammattilainen huolehtii, että kodin piano on viritetty juhlia varten. Ruokapuolen ihmiselle on tärkeää, että juhlia varten on kehitelty maukkain mahdollinen kakkuresepti. Ja minä puutarhahulluna pidän tavoitteenani, että yhtään voikukkaa ei pilkistä perennapenkistä. Ei, vaikka kukaan ei sitä huomaakaan kuten ei huomaa sitäkään, että keittiön, eteisen ja vessojen kaikki kaapit ja laatikot on putsattu ja puunattu. 

Nyt ovat rippijuhlavalmistelut meneillään. Hyvästelin poikani leirille viikoksi. Pitkin iltapäivää ja iltaa olen itkeskellyt ikävääni. Viikko leirillä on äidille pitkä aika, niin ihanaa kuin se onkin, että nuoren elämä menee eteenpäin.

Huomenna alan silittää pöytäliinoja. Otin ne jo valmiiksi esiin.

Ja sitten arki vasta juhlaa onkin kun juhlat on onnellisesti juhlittu ja puutarhaintoilija saa taas kaikessa rauhassa keskittyä puutarhassa möyrimiseen.

Juhlavaa (puutarha)kesää itse kullekin!

P.S. Vastailen kommentteihin vähän hitaasti, sillä nyt Blogger on keksinyt, ettei se lähetä saapuneita kommentteja sähköpostiini. Asetusten pitäisi olla kohdillaan, mutta sähköpostit vaan lakkasivat tulemasta. Harmi! Nyt en tiedä sitäkään, jos joku kommentoi vanhoja juttuja. Toivottavasti vaiva on nopeasti ohi menevä.

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

KÄSVÄSKY

Nainen ei lähde mihinkään ilman käsilaukkua. Viherpeukalo ei edes puutarhaan. Lompakolla siellä ei tee mitään eikä kirjastokortillakaan, mutta kunnon käsväsky on silti oikea aarre. Sieltä löytyvät niin istutuslapio, sakset kuin sekatööritkin, juomapullo, voikukkarauta ja roskapussi. Löytyypä sieltä pipettipullokin kiperiä tilanteita varten.


Ajattelin aluksi,
etten ehkä tulisi käyttäneeksi sitä.

Oman puutarhakäsilaukkuni ostin kun halusin pienen puuvartisen talikon ja istutuslapion ja tuo ruusukuvioinen laukku kuului samaan settiin. Ajattelin aluksi, etten ehkä tulisi käyttäneeksi sitä. Minulla oli ollut tapana kantaa tarvitsemani työkalut mukanani sinkkiämpärissä. Joskus olen kokeillut myös vyötäisille kiinnitettävää kangastaskua.

Nyt nautin kun mukanani on lähes kaikki tarpeellinen. Ei tarvitse erikseen lähteä hakemaan saksia kun ohi kulkiessaan huomaa siistimisen tarpeessa olevan juurimaton reunan eikä pikkuroskia tarvitse kerätä taskun pohjalle. Sekatöörejä tarvitsee aina silloin tällöin yllättävissä paikoissa ja voikukkaraudalle on käyttöä aina.

Saksia ei tarvitse etsiskellä, sillä ne on helppo sujauttaa käsilaukun ulkotaskuun. Taskuja tässä käsilaukkumallissa onkin paljon ja ne ovat sopivan kokoisia.


Enää ei puutu muuta kuin kylmälaukku
herkullisine voileipineen ja juomineen.

Käsväskyn lisäksi nappaan mukaani pari sinkkiämpäriä: toinen kiville, toinen rikoille. Tällä varustuksella pärjään pitkälle kun kottikärryissä on vielä talikko ja lapio. Enää ei puutu muuta kuin kylmälaukku herkullisine voileipineen ja juomineen. Tai miten olisi makuupussi? Ihan niin pitkällä en kyllä vielä ole.

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

MULLANTUOKSUINEN ÄITI

Haluaisin olla pullantuoksuinen äiti. Olisi ihanaa kun lapset tulisivat koulusta ja kodissa tuoksuisivat tuoreet sämpylät tai joskus jopa pullat. Päivällinen olisi kauniisti katettu pöytään ja minä tarjoilisin perheelle mitä herkullisimpia ja terveellisimpiä ruokia – kasvikset tietysti omalta kasvimaalta haettuja.

Ei nyt sentään aivan näin tarvitsisi joka päivä olla. Kuva on otettu lasten kattamasta tarjoilusta äitienpäivänä.

Olen paremminkin mullantuoksuinen äiti. Suurimman osan vuodesta kiirehdin ulos lapion varteen. Laitan jotakin ruokaa nopeasti tai sitten joku lapsista kokkaa. Lapset ja mies löytävät minut kyykkimässä puutarhassa missä milloinkin. Siellä saa jutella kaikessa rauhassa. Onneksi lapset ovat sanoneet, että oikea äiti on juuri sellainen, joka tekee puutarhahommia.

Äidin syli – ja nyt lasten kasvettua myös äidin nojatuoli – on aina avoinna ja on ihanaa kun lapset tulevat juttelemaan. Sain  nojatuolin mieheltäni syntymäpäivälahjaksi enkä arvannutkaan miten merkitykselllinen tuoli siitä vielä tulee. Tuon tuostakin lapset tai mies istahtavat nojatuoliin kun itse teen töitä tai muuten vain istuskelen tietokoneen ääressä. Tämänkin jutun kirjoittamisen aikana tuolilla ehti istahtamaan moni ja jotkut moneen kertaan.

Ahkera äiti kasvattaa laiskat lapset.

Sanotaan, että ahkera äiti kasvattaa laiskat lapset. Minulla ei sitä pelkoa ainakaan keittiöpuolella ole eikä kyllä muutenkaan. Kesällä on mahdotonta olla yhtä aikaa puutarhassa ja kyökissä ja talvella luova työ ja kirjoittaminen vetävät puoleensa kokkailua enemmän.

Äitienpäivänä oli ihanaa herätä kun perhe tuli onnittelemaan laulaen ja halaten. Alakerrassa odotti aamupalatarjoilu, lasten yhteinen lahja äidille. Lahjat oli paketoitu häkellyttävän kauniisti.


Gluteeniton, maidoton ja sokeriton ruokavalio
on haaste, mutta lopputulos oli huikea. 

Gluteeniton, maidoton ja sokeriton ruokavalio on haaste, mutta lopputulos oli huikea. Yksi oli valmistanut täytetyt munanpuolikkaat. Niihin oli käytetty muun muassa kaprista ja kylmäsavulohta. Ne maistuivat täydellisiltä.

Toinen oli värkännyt coctailpalat saaristolaisleivästä ja majoneesitäytteestä sekä katkaravuista, lohesta ja lihaleikkeleestä. Huippuhyviä! Idean niihin hän oli saanut ravintolasta, jossa hän käy koulun loma-aikoina töissä.


Kolmas oli taiteillut erittäin kauniin hedelmävadin. Raikkaat hedelmät ovat kuin piste i:n päällä – päätös herkulliselle aterialle. Neljäs lupasi jotain herkullista toisena päivänä, koska kaikki herkut eivät mahtuneet samalle päivälle.

Viides oli koonnut voileipätarjoilun ja asetellut leivät ja päälliset taidokkaasti ja koristeellisesti tarjolle. Monipuolisista aineksista jokainen sai koota mieleisensä leivät. Ihanaa!


Eikä tässä vielä kaikki. Päivälliseksi esikoinen oli kattanut salaattipöydän: erilaisia salaatteja, marinoitua riisiä, kylmäsavulohta, avocadoa, punasipulia, juustoa, hunajamelonia, viinirypäleitä, paahdettuja cashew-pähkinöitä ja pinjansiemeniä. Herkullista kuin mikä!


Kuudes, nuorimmainen, on perinyt lapsistamme eniten puutarhageenejä. Hän oli ostanut minulle kaktuksen ja siihen sopivan ruukun. Koulussa hän oli kasvattanut juorun ja tehnyt massasta joutsenen. Liikuttavaa! Kaktus ja juoru pääsivät antajansa avustuksella heti hydroviljelyyn. Yhteinen hetki hydrosoran parissa kruunasi lahjan!

Äitiä hemmoteltiin oikein urakalla. Kuopus valmisti vielä iltapalaksi monipuoliset kerrosvoileivät ja hedelmälautasen. Ihanan päivän päätteeksi oli ylellistä käydä valmiin iltapalan ääreen.

Iltapala oli niin runsas, että siitä riitti herkuteltavaa vielä seuraavaksikin päiväksi. 

Olen niin kiitollinen lapsistani ja perheestäni ja siitä, että saan olla juuri sellainen äiti kuin olen.

Onnellista toukokuuta niin äideille kuin kaikille muillekin! Perhe ei ole itsestäänselvyys ja siksi erityisesti muistan sinua, joka et ole saanut omia lapsia, vaikka olisit halunnut. Olet arvokas ja tärkeä omana itsenäsi! 

P.S. Kirjoitin jutun äitienpäivän iltana, mutta tietokone alkoi temppuilla enkä saanut käsiteltyä kuvia. Onneksi äitiydestä voi kirjoitella milloin vain.

tiistai 8. toukokuuta 2018

KYLVÖPUUHISSA

Päätin kylvää herneet. Niitä minulla oli jo valmiina. Olin haaveillut niiden kylvämisestä jo viime vuonna, mutta tuli kaikenlaista. Ihan roppakaupalla. Kirjoitin siitä otsikolla Juhlahousuja ja herneensiemeniä.

En tiedä onko kuu kohdallaan, mutta
maa on varmaankin jo tarpeeksi lämmintä.

En tiedä onko kuu kohdallaan, mutta maa on varmaankin jo tarpeeksi lämmintä. Kävelen päättäväisesti Potageriin. Lohkot ovat puhdistuneet katteiden alla, joten homma on helppo.

Ai niin, suihkulähde kannattaa korjata ennen kylvöä. Ei tarvitse sitten varoa uusia kylvöksiä. Suihkulähde olikin koko viime kesän retuperällä. Allasmuovissa oli reikä ja hiekatkin olivat valahtaneet. Projekti odotti  kunnon korjaussuunitelmaa. Nyt minulla on sellainen ja käyn innolla altaan kimppuun.


Ei muuta kuin vettä pumppamaan, loput äyskäröin ämpäreihin. Tiilireunus sivuun odottamaan, rikkinäinen allasmuovi pois, altaan muotoilu uudelleen. Mittaamista, lapioimista, lisää hiekkaa. Hiekan tasoitus ja tiivistys, kangas alle, uusi allasmuovi, tiilireunus paikoilleen, reunojen leikkaaminen tasaisiksi, pumpun asennus ja lopuksi tiilikäytävien muotoilu altaan uusia mittoja vastaaviksi.

– Saat varmaan kärrätä minut kottikärryillä sisälle,
nauran miehelleni illalla kun
asentelen päivän viimeisiä tiiliä veden rajaan. 

Onneksi saan miehistä apua. – Saat varmaan kärrätä minut kottikärryillä sisälle, nauran miehelleni illalla kun asentelen päivän viimeisiä tiiliä veden rajaan. Selkä on jo hullun kipeä. – Nyt vielä pääsen kävelemään, mutta mitenkähän lie sitten kun olen saanut loput tiilet paikoilleen, lisään.

Seuraavana päivänä jatketaan. Maa täytyy muokata. En ole syksyllä tullut kääntäneeksi sitä talikolla, joten savipaakkuja riittää hajotettavaksi. Ripaus kalkkia. Kalkitsen saman tien nurmikon kun kalkkiämpäri nyt on haettuna. Sitten takaisin Potageriin. Muokkaamista ja tasaamista.


– Kappas vain, altaan reunoilla kasvaneet ruohosipulit näyttävät jääneen väärään paikkaan nyt kun altaan läpimitta pieneni hiukan, totean. Niiden siirtäminen on pikku juttu.

Oikeasti suurten ruohosipulituppaiden nostelu maasta vaatii voimaa. Kahden talikon avulla paakku sentään halkeaa helposti ja ohuet juuret eroavat toisistaan kauniisti ja siistissä rivissä. Miten ne voivatkaan liukua toistensa lomasta noin hyvässä järjestyksessä! Silmä tarkkana poimin juolavehnän alut voimakkaasti tuoksuvien ruoholaukkojen seasta ja istutan paakut maahan.

– Ah, kuinka kaunista! huokaan epätoivoisesti.
– Siis ihan oikea auton lämmitystolppa suihkulähteen viereen! hämmästelen.

Mies värkkää sähkövetojen kanssa. Sähkökaapelit on jo valmiiksi vedetty maahan altaan viereen, mutta mitenkäs ne kytketään suihkulähteen pumppuun? Siis mihin pistorasia tulee? Soitto sähkömiehelle valaisee asiaa. Säädösten mukaan pistorasisat eivät saa talvella jäädä lumen alle.  – Auton sähkötolppa on sopivan korkea, sähkömies sanoo ja lisää asentaneensa niitä suihkulähteitä varten. – Ah, kuinka kaunista! huokaan epätoivoisesti. – Siis ihan oikea auton lämmitystolppa suihkulähteen viereen! hämmästelen. Asia jätetään hautumaan.

Alkaa näyttää jo kivalta. Vesi lorisee altaassa. – Kuuooovi, kuuooovi, kuuooovi, krrr-krrr-krrr-krrrr, kuuluu kuovin liverrys. Minä nostan tiilen kerrallaan sivuun, asettelen sen pian takaisin polulle, samaan tasoon reunan kanssa. Nyppään rikan sieltä täältä tiilien välistä.


Neljän pitkän päivän jälkeen laitan siemenet likoamaan. Siementen liotessa ehdin vielä tehdä viimeisen silauksen Potagerissa. Tasoitan maan. Asettelen viimeisen polunpätkän tiilet kohdilleen.

Kahdessa päivässä sää on muuttunut kesäiseksi. Leppeässä etelätuulessa vedän kylvövaot. Painan herneet maahan ja peittelen. Kastelen. Auringon jo laskiessa raahaan herneille vielä tukikepit.


Seuraavaksi aion kylvää porkkanoita. Älkää ihmetelkö, jos minua ei näy eikä kuulu. Olen kylvöpuuhissa.

Lämpimästi tervetuloa, Blogit.fi-sivuston kautta liittynyt uusi lukijani! On tosi kiva kun olet halunnut jäädä seuraamaan blogiani. Toivottavasti saat iloa tästä.