KANALASHAKKIA

Se oli vain välirauha. Kirjoitin viimeksi, miten meillä on riidelty munista ja pesästä. Tilanne näytti rauhoittuneen kun Tiuhti muutti uuteen kotiin ja Floora sai oman munakeon ja asettui hautomaan sitä. Kanalassa oli hiljaista. Tiuhtin lähdön jälkeen ihan liian hiljaista.

Siinä ne makasivat hetken kuin kerrospannukakku.

Ajattelin, että Myylle riittää se, kun se saa käydä munimassa Millin haudontapesään. Fiilistellä hetken aikaa, mutta jättää hautomisen vaiva muille. Olin nähnyt sen makaavan Millin munien päällä ja Millin tunkevan itsensä näppärästi Myyn alle munien päälle. Siinä ne makasivat hetken kuin kerrospannukakku: munat ja kaksi kanaa päällekkäin kunnes Myy kyllästyi ja meni matkoihinsa. Milli sai taas rauhassa jatkaa hautomistaan.

Usein Floora ja Milli hautovat sopuisasti yhdessä.

Seuraavana aamuna, ennen kuin olin ehtinyt aamupalaani syödä, oli taas tilanne päällä. Myy oli ilmeisesti tavalla tai toisella vallannut Flooran pesän. Floora puolestaan oli siirtynyt Millin pesään. Milli-raukka uikutti pesän reunalla.

Ajattelin typerästi, että

jos Myylle keksisi uuden pesän,

asia olisi ratkaistu.

Nostin Myyn pois. Palautin Flooran omaan pesäänsä, jolloin Milli pääsi omaansa. Ajattelin typerästi, että jos keksisin Myylle uuden pesän, asia olisi ratkaistu. Kun en muutakaan sopivaa keksinyt, hain kissan kuljetuskopan. Panin pohjalle heinää ja kokosin vakuuttavan kasan munia. Siitäkös meteli syntyi! Kukko ja Myy huusivat kurkku suorana yhteen ääneen ja samaa tahtia. Pelkäsivät mokomaa mötikkää.

Hain herkkuja. Meteli vaimeni ja Myy tuli arasti syömään. Kanan ilme oli näkemisen arvoinen! Se huomasi munakeon, joka selvästi houkutteli. Koppa kuitenkin pelotti ja tajusin tehneeni huonon ehdotuksen.

Tämä alkaa muistuttaa shakkipeliä, jota en osaa pelata. Tässä shakissa on neljä ruutua, kuningatar ja pari muuta nappulaa. Kuningaskin on, mutta ei pelilaudalla.

Kuningas Viuhti ei puutu kanojen riitoihin. 

Kun kuljetuskoppayrityskin meni myttyyn, avasin tukitut yläpesät, panin munakasat houkuttimiksi ja päätin antaa kanojen itse selvittää tämän pesäriidan. Kuningatar Myy saisi valita minkä ikinä vain tahtoo. Seuraavaksi arvokkain, Floora, kai valitsisi toiseksi parhaimman. Milli-raukalle jäisi mitä jäisi, mutta minä pitäisin huolen siitä, että siitosmunat olisivat Millillä. Kun pesät olisivat selvillä, jakaisin siitosmunat harkintani mukaan. Sitten kaikki olisivat varmasti tyytyväisiä ja elisivät onnellisina elämänsä loppuun asti.

Lopputuloksena oli se, että Milli makasi yläpesässä ja siitosmunat olivat kylmettymässä. Floora oli jaloittelemassa ja Myy oli taas kerran kyllästynyt koko touhuun. Uskollinen Milli hautoi yhä, mutta vääriä munia.

Tässä pelissä on sellaiset säännöt, että kana pyrkii siihen pesään, johon on aluksi leimautunut.  Se siis kiintyy ensisijaisesti paikkaan eikä muniin. Tietysti niin, sillä tällainen munien siirtelyhässäkkä on ihan ihmisten keksintöä. Siksi Milli ei huomannut munien olevan vääriä.

Peli olisi helppo, jos ei olisi mitään hävittävää,

mutta olen panostanut tähän kuudella siitosmunalla.

Yritän miettiä, minkä siirron Milli tekee, jos siirrän munat takaisin yläkertaan. Jääkö uskollisesti sinne, tapahtui mitä tahansa? Tekeekö Floora saman siirron kuin minä ja omii yläkerran itselleen häätäen Millin pois? Siirtyykö kuningatar Myy sinne toisten perässä? Peli olisi helppo, jos ei olisi mitään hävittävää, mutta olen panostanut tähän kuudella siitosmunalla.

Mietin siirtojani tarkkaan. Tiedän, mihin pesään Milli on leimautunut, mutta Flooran mielipaikasta en ole varma. Myy vaeltelee joka tapauksessa. Jaanko arvokkaat munat kahteen pesään, etteivät kaikki mene, jos jäävät kylmettymään? Valitsenko munille sen pesän, josta kaikki tappelevat? Vai tyydynkö juoksemaan kodin ja kanalan väliä huolehtiakseni siitä, että munat ovat edes jonkun alla lämpimässä?

Vähän myöhemmin huomaan kuningattaren kyllästyneen pelaamiseen ja poistuneen pelilaudalta. Iltapäivällä kuningatar Myy kaunistautuu ja ottaa pienet nokkaunet kuninkaan kanssa orrella. 

Myyllä on aikaa sukia sulkiaan orrella.

Lepohetkestä virkistyneenä he sitten tepastelivat peräkkäin pitkin kanalaa. Nyt tiedän mistä tulee sanonta ”kulkea peräkanaa”. Minne kuningas menee, sinne kuningatar menee perässä. Miten suloista!

 Eihän tästä hautomaan jouda, kun kerrankin saa kukon jakamattoman huomion.

Välillä kaikki kolme hautovat, kuka missäkin. Kanalassa on hiljaista. Kukko tepastelee vaiteliaana pesien edessä. Kun avaan luukun, kukko ja Myy menevät ulos. Kuningatar Myy nautiskelee aurinkokylvyistä.

Jos kanoja on kolme ja pesiä kaksi, niin

luulisi jonkun kanan makaavaan siitosmunien lämmikkeenä.

Yöksi tukin yläpesät. Ajattelen, että jos kanoja on kolme ja pesiä kaksi, niin luulisi jonkun kanan makaavaan siitosmunien lämmikkeenä. Jään odottamaan kanojen seuraavaa siirtoa. Ja kanathan siirtyvät ruudusta toiseen niin vinhaa vauhtia, että pääni on lopulta aivan pyörällä. Välillä munat ovat kylmenemässä, toisinaan samaa pesää hautoo kaksi. Ainoastaan se on varmaa, että Milli hautoo – joko oikeita tai vääriä munia. Shakkimatti tämä ei ainakaan ole. Taitaa olla peräti patti. En tiedä. Sen vain tiedän, että peli jatkuu vielä ainakin vajaat kolme viikkoa.

Seuraavana yönä mietin taas. Nousen vielä keskiyöllä varmistamaan, etteivät munat ole jääneet kylmettymään. Teen vielä yhden harkitun siirron: vastoin kasvattajan neuvoja siirrän siitosmunat yläkerran pesään, siihen Millin alkuperäiseen hautomapaikkaan. Floora saa jäädä alakertaan. Muut kaksi pesää tukin. Haudontavaiheessahan kana kiintyy paikkaan, mutta kun ensimmäinen tipu kuoriutuu, kana leimautuu siihen. Minne ikinä tipu menee, kana seuraa sitä. Päätän käyttää tätä tietoa hyväkseni ja siirtää Millin alakertaan kun ensimmäinen tipu kuoriutuu. Jos kuoriutuu.

Uskollinen Milli makaa vaikka pesän reunapuun päällä, ellei peremmälle huolita.

Elämme jännittäviä aikoja. Seuraavalla kerralla menemme ultr… tai siis läpivalaisuun. Palataan! J

ALKU AINA HANKALAA

Haimme munat torstaina. Kuvittelin, että sujautan munat Millin alle ja sitten vain onnellisina odotamme. Huolehdimme Millistä, varastamme liiat munat ja siinä se. Meillä oli kahdet tiput kolme vuotta sitten. Floora hautoi kanalassa ja Fiona hautoi kesäkanalan alla. Fionaa tuskin näki rakennuksen alta ja saatoimme vain arvailla, kuinka monta munaa se hautoo. Kanat hautoivat eikä meidän tarvinnut muuta kuin odottaa.

Tässä ne munat nyt ovat. Olin tilannut vain kolme munaa, mutta kanamummi antoi koko kennollisen. Mikäpäs siinä, koskaan ei tiedä, vaikka varamunia tarvittaisiinkin.

Milli oli valinnut pesäkseen
toisen kerroksen yksiön ilman hissiä.

Ei se tällä kertaa ihan niin yksinkertaista ollut. Milli oli valinnut pesäkseen toisen kerroksen yksiön ilman hissiä. Se ei ollut ottanut huomioon sitä, miten saisi tulevat tiput maan tasalle. Nyt Milli piti saada muuttamaan kerrosta alemmas.

Kanojen ollessa jo nukkumassa hiippailin kuopukseni kanssa kanalaan. Tuntui kurjalta mennä toisen haudontapuuhia häiritsemään, mutta ajattelin, että Millin parastahan minä tarkoitan. Poikani kasasi alakerran pesään mahdollisimman houkuttelevan kasan munia, ei arvokkaita siitosmunia, vaan ihan tavallisia. Nostin vähän vastustelevan kanan uuteen pesään. Munakeko oli niin vakuuttava, että Milli jäi tyytyväisenä asettelemaan munia paremmin alleen. Pian se alkoi kauniisti jutella. Se työnsi munia nokallaan alleen lämpimään. Jäi sitten tyytyväisenä makaamaan. Minä tukin molemmat toisen kerroksen munintapesät.

Nyt ei ole varaa tehdä virheitä.

Kasvattaja oli kertonut, että munien pitää automatkan tärinän jälkeen antaa tasoittua vuorokauden ajan. Olin jo sängyssäni, kun vielä tarkistin siitosmunien säilytyslämpötilan. Nyt ei ole varaa tehdä virheitä. Kipaisin viemässä munakennon varastoon. Siellä olisi juuri optimilämpötila. Asettelin puupalikan kennon toisen pään alle, jotta munat olisivat sopivasti kallellaan. Aamulla ne pitäisi sitten kallistaa toiseen suuntaan.

Yöllä minä valvoin. Mietin, mitä Milli tuumaa kun sen pitää jaloitteluhetkensä jälkeen mennä uuteen pesään. Mitähän toiset kanat tuumaisivat? Tuleeko pesästä taas tappelu ja menevätkö munat siinä rytäkässä rikki? Sellaisestakin olen kuullut.

Aamulla heräsin ennen seitsemää katsoakseni mitä kanalaan kuuluu. Huokaisin helpotuksesta: Milli hautoo yhä. Ei ottanut muutoksesta nokkiinsa.

Milli on luottokanani. Tiedän, että se hoitaa hommansa loppuun asti.

Vielä oli yksi iso pulma ratkaistavana: ylimääräiset munat pitäisi saada kerättyä pois. Olen lukenut, että hautova kana pitää jaloittelutauon yleensä aina samaan aikaan päivästä. Tauko on lyhyt, sen verran vain, että kana ehtii pikaisesti syödä ja juoda, oikoa jäseniään sekä kakata. Niinpä hyppäsin kanalassa monena päivänä vähän väliä, jotta saisin selville, milloin pesä on vapaa. Puoli kahdeltatoista. Silloin voin varastaa ylimääräiset munat häiritsemättä hautovaa Milliä. Ei sittenkään, vaan varttia vaille kaksi on se hetki. Seuraavana päivänä se hetki olikin aamulla, kymmentä yli seitsemän.

Ei tämä haudontajuttu olekaan ihan helppoa.

Päätin vielä kerran yrittää. Kipaisin kanalaan aamuseitsemän jälkeen vartin välein. Tuloksetta. Ei tämä haudontajuttu olekaan ihan helppoa. Lähdin kaupunkiasioille. Tultuani kaupungista kurkkasin kanalaan. Pesässä makasi kaksi hautojaa, Milli ja Floora. Nauratti.  Nämä munat tulevat varmasti haudotuiksi.

Milli ja Floora ovat ennenkin hautoneet yhdessä.

Iltamyöhällä kävin nostamassa Millin hetkeksi pois pesästä ja vaihdoin siitosmunat pesään. Merkkasin lasketun ajan kalenteriini: perjantaina kolmas toukokuuta.

Alku aina hankalaa.

Sitten hankaluuksiin tottuu.

Alku aina hankalaa. Sitten hankaluuksiin tottuu. Ehkäpä. Seuraavana aamuna hautojia oli samassa pesässä jo kolme. Tein pikaisen suunnitelman. Juoksin keittiöstä hakemaan pienen korillisen munia. Asettelin ne keoksi viereiseen pesään. Nostin Myyn munien päälle. Ei kelvannut. Myy nousi ja meni menojaan.

Nyt Millillä alkaa olla jo liian ahdasta. Kuvassa etualalla ovat Myy ja Floora.

Nyt pesässä oli enää kaksi kanaa, mutta Millillä ja Flooralla oli täysi tappelu munista. Molemmat yrittivät saada nokallaan vieritettyä siiven alta pilkistävää munaa itselleen. Ihme on, jos munat pysyvät ehjinä. Onneksi niitä tässä vaiheessa on vähän ylimääräisiäkin. Nostin Flooran viereiseen pesään ja se painautui lättänäksi munien päälle aivan kuten hautovat kanat tekevät. Hyvä. Nyt oli kanalassa taas rauha. Hetken aikaa.

Floora (vasemmalla) saa hautoa kaikessa rauhassa. Millillä on hankalampaa.

Vaihtoehdot alkoivat olla vähissä.

Kun seuraavan kerran menin kanalaan, näin Tiuhtin ajavan Millin pesästä. Tiuhtille ei riittänyt, että se änkeää samaan pesään. Se halusi koko pesän itselleen. Kerta ei ollut ensimmäinen ja tiesin, ettei se jäisi myöskään viimeiseksi. Pikaisesti kokosin uuden munakeon parhaimpaan pesäpaikkaan, mutta pieleen meni sekin yritys. Vaihtoehdot alkoivat olla vähissä.

Tiuhti oli saatava pysymään poissa Millin pesästä. Tiuhti ei ole puhdasrotuinen Mille Fleur ja on siksi selvästi isompi muita kanoja. Se on myös temperamentiltaan erilainen kuin rauhalliset Mille Fleurit. Jos tipuista tapeltaisiin yhtä paljon kuin munista, oli viisainta tehdä jotain jo nyt. Pesän eristäminen pienessä kanalassamme olisi liian hankalaa. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi etsiä Tiuhtille uusi koti. Tuntui pahalta, olihan Tiuhti kuoriutunut meillä ja tuolla kauniilla, reippaalla, nopealiikkeisellä ja aktiivisella kanalla oli aivan erityinen paikkansa sydämissämme.

Viiden tunnin kuluttua sain viestin,

että ostaja oli löytynyt.

Laitoin viestin tyttärelleni Espanjaan. Hän laati Tiuhtista myynti-ilmoituksen ja viiden tunnin kuluttua sain viestin, että ostaja oli löytynyt. Seuraavana aamupäivänä Tiuhti matkusti uuteen, hyvään kotiin osaksi pientä parvea. Minä tietysti itkin, mutta yhtä aikaa olin helpottunut.

Vähän myöhemmin päivällä kuulin, että Tiuhtin muutto uuteen kotiin oli sujunut oikein hyvin. Hetken aikaa omasta häkistä katseltuaan se oli tepastellut toisten perässä ulos. Pian reipas Tiuhti oli tutkinut kaikki paikat ja näytti rennolta. Miten ihanaa!

Itku kurkussa hyvästelin Tiuhtin (kuvassa vasemmalla). Toki tiesin, että reipas kana pärjää kyllä.

Illalla aion jakaa ”oikeat” munat niin, että Floorakin saa tipuja – jos nyt noista tapelluista, valmiiksi vatkatuista munista mitään tulee.

Sydämellisesti tervetuloa blogini lukijoiksi, Piia Kukkola ja Eija Halonen! Toivottavasti saatte iloa jutuistani ja kuvistani.

TIPUINNOSTUS

Munarosvona on ihan kamalaa. Sydäntä särkee ryövätessäni munat hautovan kanan alta. Milli on nyt vakaasti päättänyt saada tipuja. Kahtena keväänä se on hautonut tyhjää pesää aivan loputtomiin. Emme ole voineet antaa sen hautoa munia, koska osa meidän laumasta on sukua keskenään. Sekin on arveluttanut, jos sattuisi tulemaan monta kukkoa. Pieneen kanalaan ei kovin montaa kukkoa sovi, ei myöskään kovin montaa kanaa lisää. Standardien mukaan kanalamme on väljä, mutta me haluamme kanoilla olevan oikeasti tilaa. Niin on paljon sopuisampaa.

Tiedän, että kana toimii vaistojensa varassa. Ei haaveile ajasta, jolloin tiput piipertävät ympärillä eikä suunnittele tipuille nimiä. Se ei ajattele edes tulevien tipujen määrää. Ei taida harmitella rosvottuja munia, vaan asettuu hautomaan vaikka tyhjään pesään. Hautoo vain ja puolustaa muniaan tomerasti. 

Milli on valinnut suosituimman pesän, toisen kerroksen  yksiön.

Säälin sinnikästä Milliä, joka ei vielä

ole saanut hoivattavakseen yhtään tipua.

Minä olen tällainen tunteilija. Säälin sinnikästä Milliä, joka ei vielä ole saanut hoivattavakseen yhtään tipua. Mietin, pettyykö Milli kun näkee munien taas kerran hävinneen – onhan eläimilläkin tunteet. Ikävöin ihanaa Fiona-kanaa, joka kuoli viime kesänä. Haaveilen, millaista olisi kun pikkuruinen pää pilkistäisi emon siiven alta ja kuinka pienet pallerot viipottaisivat emonsa perässä. Ajattelen miten ylpeä ja onnellinen Milli, tuo kanojen arvojärjestyksen alimmainen, olisi hoivatessaan tipuja.

Kurkistus avaraan maailmaan

Päätin, että tänä keväänä Milli saa elämänsä tilaisuuden. Se saa hautoa itselleen pari-kolme tipua nyt kun yksi kana puuttuu. Olen varma, että Millistä tulee huolehtiva emo. Älkää kertoko kenellekään, mutta olen tipuasiasta yhtä innostunut kuin Milli!

Kanamummilta Nousiaisista, meiltä 150 km päästä, tilasin kolme munaa. Innostuin Chaboista, jotka ovat pieniä, hyvin kesyjä, uteliaita ja sopuisia kanoja. Ne munivat paljon ja hautovat mielellään. Nyt meille on tulossa yksi Mille Fleur –muna ja kaksi Chaboa. Jännittävää!

Eniten kuitenkin odotan kanalakäyntiä.

Ehkä pääsemme näkemään,

millaisia tulevien tipujemme vanhemmat ovat.

Munat on parasta hakea itse, jotta ne pysyvät hyvinä. Jouko innostui ajatuksesta kun sanoin suunnittelevani meille yhteisen vapaapäivän munien haun oheen. Nousiaisten lähellä Turussa olisi meille vaikka mitä kivaa: upeaa arkkitehtuuria (kirjasto ja kauppahalli), kiinnostavia museoita (Apteekkimuseo ja Qwenselin talo sekä Ett Hem –museo), taidetta (muraalit) ja tietysti puutarhamyymälöitä (Flör ja Viherlassila) sekä paljon muuta. Kaikkea emme ehdi, mutta varmasti  päivästä tulee antoisa. Eniten kuitenkin odotan kanalakäyntiä. Ehkä pääsemme näkemään, millaisia tulevien tipujemme vanhemmat ovat.

Meillä oli tipuja viimeksi kolme vuotta sitten.

Ja kun kerran tipuja on tulossa, iski minulle kanalan siivousvimma. Täytyyhän pikku piiperoisille olla puhdas ja raikas koti. Yleensä kanala on siivottu ja kalkittu silloin kun kanat ovat viihtyneet koko päivän ulkona. Tänään satoi lunta, joten en päästänyt kanoja ulos. En malttanut odottaa, vaan pyyhin talven pölyt ja sotkut seinistä sekä tasoilta kanojen seurassa. Huh, kylläpä siellä sotkuja olikin!

Kun puhdistin munintapesien ylätasoa, 

huomasin Reetan kurkistavan munintapesästä.

Reetta tuli seurakseni. Se malttoi pitkän aikaa seurailla kanojen touhuja omalta paikaltaan oven suusta, mutta kun puhdistin munintapesien ylätasoa huomasin Reetan kurkistavan munintapesästä. Kukko oli jo mennyt orrelle, niin kissa oli uskaltautunut hiipimään mielipaikkaansa.

Pehkujen vaihto ja puuosien kalkitseminen jäivät myöhemmäksi, mutta nyt on ihana odottaa tipuja raikkaaseen kotiin.

Nyt on kanalassa säpinää. Kaikilla neljällä kanalla on enemmän tai vähemmän hautomiskuumetta. Milli  saa puolustaa pesäänsä aivan tosissaan, etteivät siskot valtaa munakasaa itselleen. Minä joudun edelleen käymään munavarkaissa. Ellen kävisi, kanalamme olisi pian täynnä tipuja. Onneksi eivät pääse salaa hautomaan mihinkään aitan alle. Tänään varastin emon alta seitsemän munaa.

Tervetuloa lukijakseni, Jilla! Tosi kivaa kun liityit. Toivottavasti viihdyt täällä.

KEVÄTTÄ KANALASSA

Astelen kanalaan kissa kannoillani. Reetta rakastaa kanoja ja viihtyy kanalassa – paitsi kun kukko kiekaisee. Silloin Reetta livahtaa pois. Jos kanat ovat orrella, Reetta pääsee hiipimään munintapesään. Se nauttii olostaan niin, että jäisi pesään vaikka koko yöksi, mutta eihän sitä voi sinne jättää ja silloin se pitää vetämällä vetää sieltä ulos. Onneli ei kanoista välitä. Se ei tule edes ovelle.

Oven läpi kuulen vaimean kotkotuksen. Puuhailevat siellä kaikessa rauhassa, neljä kanaa ja kukko. Tepastelevat. Nokkaisevat pehkuista jyvän sieltä täältä. Yksi nauttii omasta rauhasta munintapesässä. Pelkään pahoin, että Milli suunnittelee hautomista.

Oven edessä on aikamoinen ruuhka

eikä saappaan kokoista koloa ole helppo löytää.

Avaan oven. Vastaanottokomitea seisoo kynnyksen edessä. Joudun asettamaan askeleeni kieli keskellä suuta, etten astuisi jalkasulkien päälle. Oven edessä on aikamoinen ruuhka eikä saappaan kokoista koloa ole helppo löytää. Saan sentään ojennettua herkut keskelle lattiaa. Viuhti-kukko ilmoittaa kovaäänisesti herkkujen saapuneen. Silloin viimeinenkin kana lehahtaa munintapesästä.

Aurinko paistaa ja on keväisen lämmin sää, joten jätän ulko-oven auki. Reetta lähestyy kanoja varovasti. Keksii sitten itselleen paikan kanalan nurkasta, oven läheltä. Se asettuu mukavasti makuulle ja seuraa herkeämättä kanojen puuhia.

Kanat ovat Mille Fleur -rotua. Ne ovat pienikokoisia ja niillä on pitkät sulat jaloissa.

Viuhti kotkottaa kovaan ääneen. On nokkaisevinaan herkkuja. – Näin, kanaset, tällä tavalla. Nokkikaa tästä. Täällä niitä herkkuja on, se ilmoittaa tohkeissaan. Vähän juustonkannikkaa, kurkun pää, kaalin lehti ja reilusti lantun paloja. Ja kanathan nokkivat minkä ehtivät. Niitä ei tarvitse kahta kertaa käskeä. Itse asiassa niitä ei tarvitse käskeä kertaakaan, mutta se on kukon tehtävä. Se pitää rouvistaan hyvän huolen.

Nyt kun kanat ovat varmasti saaneet parhaat palat,

malttaa kukko itsekin syödä.

Kohta kanalaan laskeutuu hiljaisuus. Kuuluu vain rouske kun kanat nokkivat lanttua. Nyt kun kanat ovat varmasti saaneet parhaat palat, malttaa kukko itsekin syödä. Silloin tällöin kuuluu tyytyväinen ”kot”.

Poimin kolme lämmintä munaa koriin. Olen onnellinen, ettei kukaan ole vielä innostunut hautomaan. Kohta se villitys alkaa.

Kanat munivat mielellään samaan pesään.

Lisään tuoretta heinää munintapesiin. Kanat ovat nokkineet herkkuja jo kyllikseen ja ne tulevat innoissaan katselemaan. Jotkut käyvät kokeilemassakin. Hyvältä näyttää, mutta kukolle on tiedossa puuhaa. Nimittäin heinät on aseteltava tarkasti ja se on kukon työtä.

– Ei kelpaa, nirppanokka ilmoittaa suureen ääneen.

Tiedän, että viimeistään aamulla kana kaakattaa vaativasti pesän edessä. Odottaa, että kukko pöyhii heinät ojennukseen. Kun kukko saa pesän kuntoon, kana käy pesässä kääntymässä. – Ei kelpaa, nirppanokka ilmoittaa suureen ääneen. Ja kukko nöyränä pöyhii taas. Ei kelpaa rouvalle vieläkään, joten kukko palaa pöyhimään taas. Ehkä kolmannen kerran jälkeen kana on tyytyväinen ja asettuu munimaan.

Mitäs täällä ämpärissä on?

Tämä on minun mindfulness-hetkeni.

Mutta nyt ei ole munintapesien kunnostuksen aika. Meneillään on niin paljon muuta kiinnostavaa. Lasken ämpärin lattialle. Sitä pitää ihmetellä ja vähän nokkaistakin samoin kuin minun saapastanikin. Alan siivota kikkareita orren alla olevalta tasolta. Milli on siellä ylhäällä ja aina juuri siinä kohtaa, josta minä haluaisin harjata kikkareet ämpäriin. Nokkaisee välillä takin kauluksesta. En raaski nostaa Milliä lattialle, vaan odotan kärsivällisesti. Tämä on minun mindfulness-hetkeni.

Minulla ei ole kiire minnekään. Kanalassa vallitsee ihana rauha. Kanojen pienessä maailmassa on kaikki tarpeellinen. Liikun korostetun rauhallisesti, etten häiritsisi kanoja.

Tyhjennän kylpylaatikon. – Jee, taas jotain uutta ja kiinnostavaa, kanat kaakattavat ja ovat heti paikalla. Tyhjä laatikko pitää käydä testaamassa.

Vielä eivät juhlat ole lopussa. Heitän kauran jyviä pehkuille. Onhan siellä niitä ennestäänkin, mutta uudet jyvät ovat aina uusia. Siitäkös ilo yltyy. – Nokkikaa, nokkikaa, kanaset, kukko kotkottaa. Ja kanathan nokkivat. Nokkivat, pöyhivät jaloillaan ja taas nokkivat. Pian suurin osa jyvistä peittyy pehkuihin.

Kanat voisi periaatteessa ruokkia täysrehulla, mutta me haluamme, että kanoilla on luonnonmukaista puuhaa. Puolirehusta ne saavat välttämättömät ravintoaineet oikeassa suhteessa, mutta sen lisäksi ne saavat kauran jyviä ja muuta nokittavaa. Vaihtelu virkistää kanojakin.

En malta vielä lähteä.

Vaihdan vielä puhtaan veden. Tarkistan, että rehuastia on puhdas ja lisään rehua.

Kanalaan laskeutuu taas rauha. En malta vielä lähteä, vaan kyykin lattialla ja keräilen kikkaroita ja kuivuneita lantun kuoria ämpäriin.

P.S. Kirjoitettuani jutun ryhdyin Avilla-tyttäreni kanssa toisena päivänä vielä videointipuuhiin. Sillä aikaa Milli oli tehnyt päätöksensä ruveta hautomaan. Siksi videolla näkyy vain kolme kanaa ja kukko. Se onkin sitten jo uuden jutun aihe.

Huomasithan, ettei kukko suinkaan itse syönyt suurinta herkkua, juuston palaa. Se poimi juuston nokkaansa ja pudotti herkun kanarouvan eteen. Ihastelen loputtomasti Viuhtia, joka aina niin ystävällisesti ja tyynen rauhallisesti palvelee välillä niin oikukkaita rouviaan.

Seuraavalla videolla Viuhti tarjoaa rouvasilleen tomaattia. On parasta rikkoa kova kuori valmiiksi ja ojentaa herkku nokan eteen, ettei rouvan tarvitse vaivautua :)

Ehkäpä vielä palaan kanalan kuulumisiin, jos vain kevätkiireiltä ehdin kirjoittelemaan.

Hyvää huhtikuuta  kaikille! 

ONNITTELUT EERIKALLE

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! Tänään oli arvonnan aika. Kirjoitin numerot paperilapuille, sekoitin ja pistin ne kukkapurkkiin. Kuopuksella oli ilo nostaa purkista lappu numero seitsemän, joka oli valkoinen talo tarinoi -blogin Eerikan. Pistän Lahden Pihapiiri-messujen liput postiin pikapuoliin.

Onnea, Eerika ♥ Toivottavasti messupäivästä tulee antoisa!

 

Oikein hyvää loppuviikkoa kaikille!

JUHLAVA VALKOINEN

Sanotaan, että eskimoilla on seitsemäntoista sanaa lumelle ja seitsemäntoista sanaa valkoiselle. Suomen yleiskielessä ei valkoiselle löydy suoranaisia synonyymejä, mutta kuvailevia sanoja löytyy vaikka kuinka paljon: puhtaanvalkoinen, lumivalkoinen, vitivalkoinen, maalarinvalkoinen, kuultovalkoinen, maidonvalkoinen, kalkki, kipsi, liitu, luuvalkoinen, luonnonvalkoinen, vanilja, kermanvalkoinen (tai –keltainen), harmaanvalkoinen, likaisenvalkoinen, hohtavanvalkoinen, mattavalkoinen, kiiltävä valkoinen...

Valkoista kuvaavia sanoja löytyy siis yllättävän paljon, mutta aivan toinen asia sitten olisi yhdistää oikea sävy ja nimi. Minulta ei ainakaan onnistuisi ihan tuosta noin vain.

Millaisia mielikuvia valkoinen sinussa herättää?

Ennen kuin jatkat lukemista, voit hetkeksi sulkea silmäsi ja miettiä, mitä sinulle tulee mieleen valkoisesta. Millaisia mielikuvia valkoinen sinussa herättää?

Krookukset ovat minulle vain valkoisia, lumivalkoisia. Olen kokeillut myös värikkäämpiä, mutta ne eivät ole olleet minun makuuni.

Minulle tulee mieleen pilvet, joutsenet, lokit ja lentokoneet. Pitsiliinat, lakanat, hääpuku, ylioppilaslakki ja hymypatsas. Juhlavia asioita. Syysleimut, krookukset, ruusut, pionit, morsiusleinikki… Itselleni valkoinen kuvastaa puhtautta, raikkautta, keveyttä, juhlavuutta ja valoa.

Länsimaissa valkoinen symboloi viattomuutta, puhtautta ja iloa. Tähän on helppo yhtyä. Ennen vanhaan valkoiset vaatteet olivat hyvin harvinaisia, joten väri liitettiin parhaimpiin asusteisiin. Siksiköhän itsellenikin tuli mieleen hääpuku ja muut juhlavat tekstiilit? Valkoinen on hääpuvun perinteinen väri sekä länsimaissa että Japanissa.

Niin viaton. Pioni 'Duchesse de Nemours'

Jotkut psykologit ovat todenneet, että ihmisen on vaikeampi nostaa mustia kuin valkoisia laatikoita, vaikka mustat olisivatkin valkoisia kevyempiä. Valkoinen kuvaa keveyttä. Niin totta myös puutarhassa!

Kevyt. Tiikerililja 'White Twinkle'

Valkoinen on antautumisen ja rauhan merkki. Näitä kuvaavat valkoinen lippu ja valkoinen kyyhkynen. Kiinalaisessa ja intialaisessa perinteessä valkoinen on surun, kuoleman ja kummitusten väri.

Valkoista voi myös pelätä.

Olen valkoisen ystävä. Kuinka monesti olenkaan ihaillut kuvia kuuluisasta Sissinghurstin linnan valkoisesta puutarhasta ja muista ihanista valkoisista puutarhoista. En ole tullut ajatelleeksi, että valkoinen voi aiheuttaa myös aivan päinvastaisia reaktioita. Joku voi suorastaan valahtaa valkoiseksi. Bloggaaja voi tuntea valkoisen paperin (tai näytön) kammoa. Valkotakkikammo nostaa verenpainetta. Ja tosiaan, valkoista voi myös pelätä: leukofobia on valkoisen värin kammo.

Ruusuleimu on yksi suosikeistani.

Olisikohan sille mitään hienoa termiä, jos rakastaa valkoista, erityisesti valkoisia kukkia puutarhassa?

P.S. Vielä ehdit osallistua Lahden Pihapiiri-messujen lippujen arvontaan täällä.

LIPPUJA MESSUILLE

Lintujen sirkutus. Auringon sulattamat pläntit puutarhassa. Auringon pilkahdus ja raekuuro vuorotellen. Ruskeasta maasta pilkistävät versonpäät. Kurakengät eteisessä. Joutsenten paluu. Vimmattu tarve hypistellä siemenpusseja. Innokkaat hautojat kanalassa. Mitäs kaikkea kevään merkkejä niitä onkaan? Ai niin, puutarhamessut siellä ja täällä.

Lahden Pihapiiri-messut ovat 27. – 28. huhtikuuta. Sain sinne kaksi lippua arvontaa varten.

Kevättähti varmaan jo kukkii messujen aikaan.

Lainasin pätkän Lahden Pihapiiri-messujen esitteestä: "Pihapiiri-messujen ohjelmasisältö tarjoaa tietoa muun muassa kukkien värivalinnasta, pihasuunnittelun perusteista, villivihanneksista ja kompostoinnista. Pihapiirissä pääset myös kuulemaan suositun ravintoasiantuntija Jaakko Halmetojan ajatuksia luonnon merkityksestä ihmisen hyvinvointiin. Lavan äärellä tehdään keväisiä istutushommia, sidotaan näyttäviä vihanneskimppuja ja askarrellaan ihania kukkasormuksia ja taimiruukkuja - tule mukaan keväisiin tuokioihin!" Lisää tietoa tapahtumasta löydät täältä. 

Palkinto sisältää kaksi lippua. Voit osallistua arvontaan kommentoimalla, miksi juuri sinun pitäisi päästä Pihapiiri-messuille. Osallistumisaikaa on ti 2.4.2019 klo 24.00 asti.

Jokainen saa osallistua yhdellä arvalla, olipa lukijani tai ei. Toki voit liittyä lukijaksi, jos pidät blogistani. Palkinnon postitan vain Suomeen. Anonyymien pitäisi laittaa joko sähköpostiosoitteensa tai nimimerkki ja lähettää sähköpostiosoite minun sähköpostiini: isopahkala@leikiten.fi.

Onnea arvontaan!