sunnuntai 2. kesäkuuta 2024

KOTTIKÄRRYILLÄ PUUTARHAN YMPÄRI Toukokuussa

Toukokuun 3. päivä


Kun on tyhjentänyt kompostorit ja tarjoillut herkut ruusuille, kärhöille ja hedelmäpuille sekä valmistellut kuopat kahdelle pionille, on syytä loppuilta hehkuttaa kaikkea tätä.


Toukokuun 4. päivä
 
Touhuan monenlaista, mutta en saa mitään valmiiksi. Puutarhasuunnittelu vaatisi lapiovoimaa. Pihan siivoukseen täytyy järjestää talkoot: venetelineet eivät minun voimin siirry. Enkä vieläkään ole saanut päätettyä, mitä ihmettä teen kukkoasian kanssa. Asialla alkaa olla kova kiire, Lyydia on hautonut jo viikon.

Päätän yrittää vielä viimeisen kerran. Etsin Facebookista kaikki, jotka ovat tarjonneet chaboja viime vuosien aikana. Laitan heille jokaiselle viestin. Saan useita vastauksia, mutta kenelläkään ei ole sen enempää munia kuin kukkojakaan.

Lilli, joka on chaborotua, on seurallinen, utelias ja ihana.

Aion luovuttaa ja alan sopia mille fleur -siitosmunista, vaikka en sulkajalkoja haluakaan. Yhtäkkiä muistan hollantilaisen kääpiökukon silmät. Kipinä syttyy, liekki roihahtaa. Kukko ei ole vielä löytänyt uutta kotia ja alan neuvotella kukon hakemisesta, vaikka se onkin kooltaan pienehkö meidän parveemme enkä koskaan tulisi saamaan chabotipuja. Hakuajan sopimisessa on kovasti hankaluuksia, mutta lopulta teen suunnitelman. Ajelisimme keskiviikkona Hankoon ja yöpyisimme hotellissa. Seuraavana aamuna hakisimme kukon. Tunnen saaneeni asian valmiiksi ja olen niin innoissani, että unet karisevat silmistäni.


Toukokuun 5. päivä

Herätessäni mielessäni on hollantilaiskukko ja sen kauniit silmät. Hämmennyn, kun Messengerissä odottaa uusi viesti. Tiedän kyllä mitä vastaan, mutta tunteeni myllertävät. Sydän pamppaillen näpyttelen viestin sopiakseni yksityiskohdista. Kirkkonummelta on helppo hakea, keskiviikkoilta sopii ja mitään ei maksa. Haikein mielin kirjoitan viestin, että olen löytänyt etsimäni chabon enkä siis tulekaan hakemaan hollantilaista. Onneksi emme olleet hakupäivästä sopineet.

Nyt on kanoille kovasti kerrottavaa.


Toukokuun 6. päivä

Ilma on niin kylmä, etten voi päästää kanoja ulkoilemaan. Meteorologit ennustavat takatalvea, lumisadetta ja pakkasta. Orvokit voin silti istuttaa ja valmistella kuopat kolmelle pionille. Ei hullumpi saavutus sekään.


Toukokuun 7. päivä

Tykkään tällaisesta hitaasta keväästä. Kun en pääse istutushommiin, tyhjennän maatuneita rikkakasveja säkeistä kasaan. Siitä jos mistä tulee hyvä mieli.


Toukokuun 8. päivä

–Ei tänne tulisi lähdettyä, ellei olisi tosi painava syy, sanon Joukolle kaartaessamme Kehä II:lle. Maalaistyttönä täällä betoniviidakossa tunnen olevani aivan väärässä paikassa. Suurpelto onneksi kuulostaa lupaavalta. Muhevaisen puutarhan valikoima on hyödynnettävä, kun kerran tänne asti olemme tulleet.

Tuuli pyörittelee hiukset silmille ja nenä vuotaa, kun valitsen kylmän kangistamin käsin koristekastikan, vaaleanpunaisen loistosalvian ja ritarinkannuksen taimia kärryyn. Kaikki taimet eivät ole vielä tulleet, mutta löydän lisäksi ängelmän, rönsyleimun ja ’Lacy Doily’ -päivänliljan taimia.

En malttaisi odottaa, mutta syötävä on, joten lounastamme golfkerhon ravintolassa. Päivän kulttuurikohde, Hvitträsk, on mahtavuudessaan omaa luokkaansa, vaikka puutarha ei pääsekään täysin oikeuksiinsa näin varhain keväällä. Toisaalta ympäröivä järvimaisema ja puutarhan uskomattomat korkeuserot näkyvät parhaiten lehdettömänä aikana. Yläterassit ovat niin korkealla, että minua melkein huimaa. Olen vaikuttunut hämmästyttävästä puutarhasuunnittelusta. Tänne olisi kiva tulla myöhemmin kesällä.

Vihdoin kello lähenee viittä. Olemme sopineet hakevamme kukon kuin sian säkissä. Nyt kukko odottaa meitä pihalla pahvilaatikossa. Mukava pariskunta kertoo, että kiinniotettaessa se on loukannut harjansa lennettyään verkkoa päin. Voi, pientä raukkaa! Pidemmittä puheitta nostamme pahvilaatikon takakonttiin ja ajelemme kotiin. Turhaan pelkään koko matkan, että kukko kyllästyy matkustamiseen. Hiljaista on.

Avaan pahvilaatikon kanalassa. Kukko ei tee elettäkään noustakseen. Pelästyn, että sen on huono olla. Lopulta se säikähtää jotakin ja hypähtää pehkuille. Yhtäkkiä se näyttää reippaalta.

Floora, Lilli ja Lumikki istuvat orrella. – Tässä on Poppius, sanon, vaikka oikeasti sen nimi on Tarzan. (Poppius on ruusulajikkeen nimi.) Rouvat alkavat kohteliaasti jutella kukolle. Kukko kuuntelee ja vastailee. Aikansa juteltuaan Floora tulee alas. Se pyörähtää kukon edessä. Näytösluontoisesti nokkaisee pari murua rehua. – Täältä kattilasta löytyy parhaimmat kaurat, se kai sanoo. Ei ole nälkä, mutta Floora pöyhäisee pehkua näyttääkseen mistä löytyy jyviä.

Lilli ja Lumikkikin esittäytyvät, vaikka ujostelevat. Hautova Lyydia pysyy tiukasti pesässään. Ei ehdi tervehtimään, on tärkeämpää tekemistä. Poppius kurkottaa kaulaansa nähdäkseen Lyydian. Jonkin ajan kuluttua Floora johdattaa kukon orrelle. Lumikki saa kunnian nukkua kukon vieressä.


Toukokuun 9. päivä


Kanalassa on mukavan rauhallista. Päivällä Poppius kiekuu ensimmäisen kerran säröilevällä äänellä, mutta topakasti ja suloisesti.

Kylällä juoruillaan, että Lumikista on tullut Poppiuksen kainaloinen kananen. Ne on nähty useamman kerran kahdestaan pehkuilla ja vierekkäin orrella. Sitä paitsi pari kertaa näin, että Poppius ehkä tarjoili Lumikille omenaa – tai sitten Lumikki vain nappasi herkkupalan kukon nokan edestä. Lumikki on muuttunut rohkeammaksi. Sen täytyy olla rakastunut.

Pitkin iltaa pohdin Joukon kanssa kanalan suhdekiekuroita. Illalla viimeisenä Jouko käy tarkistamassa, onko Poppius päässyt Flooran ja Lumikin väliin orrelle. On päässyt. Mekin voimme nyt rauhassa ruveta nukkumaan.


Toukokuun 10. päivä


Jouko on ehtinyt kurkistaa kanalaan jo ennen minua. Kanat ovat kuulemma vielä orrella. Kun minä olen menossa kanalaan, Jouko työntää ovella salaatinkannan kouraani.

Lilli nokkii salaattia kädestäni innokkaasti ja Lumikkikin uskaltautuu syömään. Poppius tulee pikkuhiljaa lähemmäksi ja kun pieniä salaatinpaloja tippuu pehkuille, hiljaa potpottaen se alkaa tarjoilla niitä kanoille. Lumikki on innoissaan nokan eteen tarjoillusta salaatista, mutta ei sekään määräänsä enempää jaksa syödä. Silloin Poppius ottaa salaatinpalan ja kiertelee ympäriinsä etsien kanaa, jolle voisi sen tarjoilla. Itse se syö kuivan heinänkorren.

Putiikissa käydessäni vilkaisen samalla kanalaan. Kanat ovat munintapuuhissa, paitsi Lilli, joka kylpee. Poppius seisoo munintapesien edessä ja valvoo, että kanoilla on turvallista. Niin liikuttavaa!

Illansuussa pidämme pihatalkoot. Trampoliini ja puumaja joutavat pois. Haketettava risukasa vielä jää, mutta ei haittaa, kun on muuten ihanan siistiä. On juhlan aika.

Illalla käyn Joukon kanssa läpi kanalan päivän kuulumiset ja pohdimme suhdekoukerot. Miksi Floora ei halua nukkua Poppiuksen kanssa kylki kyljessä? Kuinka kauan Lyydia aikoo pitää vallankahvasta kiinni? Onkohan Lumikin ja Poppiuksen rakkaus molemminpuolista?


Toukokuun 11. päivä

Ihanaa, Poppius tulee vastaani, kun menen kanalaan. Odottaa saavansa herkkuja rouvilleen, mutta tällä kertaa minulla ei ole. Aion päästää kanat hetkeksi ulos. Siitäkös riemu repeää. Minua aivan naurattaa, kun Poppius pontevasti kuopii maata. Kanat ovat tietysti innoissaan, vaikka osaisivathan ne kaivaa herkut itsekin. Kyllä illalla uni varmasti maistuu.


Vielä ihanampaa on se, että Poppius syö ensimmäistä kertaa kädestä – tai eihän se tarkasti ottaen syö, vaan tarjoaa saamansa juustopalan kanan nokan eteen.


Toukokuun 12. päivä

On ihanin äitienpäivä ikinä! Pöytä on katettu kauniisti herkuilla. Avilla soittaa pianoa, Asla klarinettia ja Noeli selloa. Ihan mieletöntä, en olisi hetki sitten vielä osannut toivoakaan tällaista! Sen jälkeen kaikki lapset vielä laulavat Avillan säestyksellä. Minä tietysti itken täysillä, mutta omapahan on vikansa. Mitäs valitsivat näin koskettavan laulun ja lauloivat niin ihanasti.

Lahjaksi saan kaikilta lapsilta begonian ja Sinellalta ’Karl Rosenfield’ -pionin (kuvassa) sekä Joukolta ne kaksi köynnöstukea, jotka olin toivonut.


Toukokuun 13. päivä

Vihdoinkin lämmintä! Kanat pääsevät ulos koko päiväksi ja minä puolestani pääsen istuttamaan jaloritarinkannuksen, loistosalvioita ja keijuängelmän. Liikaa ei auta innostua istuttamaan, kitkettäväkin on. Rikkakasvit ottavat heti vallan, kun selkänsä kääntää.


Toukokuun 14. päivä

Kuusi pionin kuoppaa lisää tarkoittaa sitä, että koko kaivuuprojektista on nyt valmiina 38 %. Eivätkä päivän saavutukset jää tähän: saan istutettua vaaleansiniset jaloritarinkannukset, kuopat neljälle päivänliljalle sekä siistittyä ja kitkettyä.


Toukokuun 15. päivä

Tänään käymme orvokkiostoksilla, mutta pienet vaaleankeltaiset ovat kiven alla. Onneksi löydän sellaisia, joissa on sekä vaaleansinistä että -keltaista. Joukolle haemme tomaatin, paprikan ja chilin taimia.

Poppius on päivä päivältä rohkeampi. Se tulee ovelle vastaani ja herkkujen loputtua tulee pyytämään lisää. Ihana kukko!


Toukokuun 16. päivä


Kirsikkapuu kukkii. Yhtäkkiä Liikenneympyrän koivuangervoaita on muuttunut vihreäksi. Kanatarhan edustan tulppaanit ovat parhaimmillaan. Parkkeeraan pyörätuolini kirsikkapuun edustalle. Istun ja katselen. Kaipaan Intoa, joka näyttäytyy meillä nykyään kovin harvoin. Helteet voivat tietysti olla liikaa niin minulle kuin hänellekin.

Vaikka Into kuljeskelee missä lie, saan istutettua Sinellan antaman pionin, ’Lacy Doilyt’ ja rönsyleimut. Jouko kunnostaa mansikkamaan.


Toukokuun 17. päivä

Istutan viiruhelpiä rippijuhlia varten. Kuvittelen, kuinka kauniisti heinät kaartuisivat Eteläterassin korkeissa ruukuissa. Nooh, lopputulos on yhtä juhlava kuin Boris Johnsonin tukka.

Terassin pesu on hauskaa hommaa. Kaksi pienintä terassia on nyt pesty, joten sitä hauskuutta riittää vielä ensi viikollekin.


Toukokuun 21. päivä

Kaupunkiliikenne ja kerrostalot ahdistavat. Navigaattori neuvoo väärään ja suhaamme edestakaisin rakennusten sokkeloissa. Aika juoksee. Kylmä automaatti seisoo oven pielessä vastaanottamassa. Tunnen oloni numerosarjaksi teollisuuslaitoksen liukuhihnalla. Neurologin vastaanotto on kuitenkin kaikin puolin miellyttävä ja toivoa antava.

Iloisina lähdemme ajelemaan Pirkkalaan, kohti taimimyymälää. Olen palkkioni ansainnut. Koristekastikat ovat pieniä rääpäleitä, mutta ostan ne silti. En tule ajatelleeksi, että ne tuskin kasvavat täyteen mittaansa koko kesänä. Upea preeriaistutus taitaa jäädä unelmaksi.

Valitsemme lammen taakse tusinan pioneita sekä kolme keijuangervoa. Olemme loppusuoralla. Hätkähdän: hyllyllä on valkoisia verenpisaroita, joita olen havitellut jo monta vuotta. Pääni menee sekaisin ja otan kimppatarjouksena niitä kolme, vaikka olin ajatellut vain yhtä.


Toukokuun 22. päivä

Sairaalateema jatkuu, mutta tällä kertaa turisteina eikä potilaana. Tutustumme entisen Pitkäniemen mielisairaalan puistoon Nokialla. Sairaala-alue on rakennettu 1800-luvulla, ja se on ollut samassa käytössä aivan viime vuosiin asti. Nykyään alueella on kehitysvammaisten palveluita.

Nainen kävelee hetken vierellämme, kun Jouko lykkää minua pyörätuolissa. – Yhtä työnnetään pyörätuolissa, hän sanoo. – Onneksi mulla ei ole tommosta, hän jatkaa ja kiiruhtaa reippain askelin eteenpäin. Minua hymyilyttää. Tämä ei ole museo, vaan täällä eletään aitoa elämää.

Rannan tuntumassa kulkeva kävelyreitti on todella kaunis. Puut ovat hämmästyttävän suuria. Valkoposkihanhet hoitelevat poikasiaan. Kauniit penkit kutsuvat istumaan. Harmi, ettemme hoksanneet ottaa eväitä mukaan. Ulkoillessa tulee nälkä.

Olemme suunnitelleet lomapäivän reittimme siten, että voimme käydä hakemassa luujauhoa Ylöjärveltä. Luujauhot tuntuvat olevan loppu koko Pirkanmaalta. No, nyt on kasvien ruokapuoli hoidettu ja on meidän vuoromme. Minun tekee mieleni mustaamakkaraa, ja se maistuukin oikein herkulliselta puolukkahillon kanssa. Täysin vatsoin on hyvä jatkaa Pinsiön taimistolle.

Taimistolla haluan nähdä melkein kaiken, mutta etenen silti määrätietoisesti listan mukaan: pikkujasmike ’Avalanche’, morsionruusu, vaaleanpunaiset myskimalvat, koristekastikat (tällä kertaa korkeat), kolme ’Globosa’ -tuijaa. Lopuksi on mukava kiertää näytemaalla näin tulppaanien ja narsissien aikaan.

Kotiin on kiva kaartaa Mahnalan maisematien kautta sekä nähdä Siuronkoski ja Siuron kylä. Hämmästyttävää, miten täällä keskellä ei mitään on niin massiivinen tehdas ja paljon asutusta. Kotiin seikkailemme pieniä, mutkittelevia sorateitä pitkin, enkä lopulta tiedä mitä kautta oikeasti tulemme. Kutalantietä, vähän Sastamalantietä, Tottijärventietä…


Toukokuun 23. päivä

Joka vuosi harmittelen, miksi kylvin niin vähän kukkia tai miksi ne jäivät kylvämättä. Ja joka vuosi saan tietää siihen vastauksen. Tänä vuonna pakkaset vaihtuivat muutaman tuulisen päivän jälkeen helteisiin. Kylvä siinä sitten. Tänään on sekä tuulta että hellettä. Kylvän silti betonipysteihin unikoita ja kosmoskukkia. Jään sydän syrjällään odottamaan niiden itämistä.


Toukokuun 25. päivä

Kuuma päivä. Tosi kuuma. En jaksa olla yhtään puutarhassa. Ilmalämpöpumpun viileydessä on ihan hyvä. Noeli leipoo pizzaa. Sen verran käyn ulkona, että haen pizzan päälle pilkottavaksi kuunliljan lehtitötteröitä. Nam!

Illalla viilenee. Tuuli lennättää kirsikankukkien terälehdet kuin lumihiutaleet maahan. Tippuu muutama vesipisara. Kunpa tulisikin oikea sade.


Toukokuun 26. päivä

On eilistäkin kuumempi päivä. Pysyttelen siis sisällä. Illalla viilenee. Ja sitten tulevat hyttyset. Ei tarvitse talvella ihmetellä miksi kuvia on aina liian vähän.


Toukokuun 30. päivä


Onneksi on Noelin juhlat tulossa, meidän perheen rippijuhlien loppuhuipennus. Saadaan monta roikkunutta asiaa kuntoon. Tänään valmistuu Pohjoisterassin ruukkupuutarha: orvokkeja, verenpisaroita ja pallotuijia. Pidän todella paljon lopputuloksesta. Istutusta odottavat pallotuijat tekevät upean vaikutuksen. Harmi vain, että joudun leikkaamaan orvokit, jotta ne olisivat parhaimmillaan juhlapäivänä.

keskiviikko 1. toukokuuta 2024

KOTTIKÄRRYILLÄ PUUTARHAN YMPÄRI Huhtikuussa

Huhtikuun 7. päivä

Mitä ihmettä? Lyydia, porukan kovanokka, hiippailee oudosti herkkukuppia kohti. Se antaa Flooran maistaa ensin ja menee sitten varovasti yhtä aikaa nokkimaan meloninsiemeniä. Nyt huomaan sen heltassa pisteen. Se on saanut jonkun nokasta.

Pian minulle selviää, kuka se joku on. Minette, ennen niin arka kana, tulee Lyydian kanssa samalle ruokakupille. Jännityksellä seuraan, kuinka Minette nokkii meloninkuoria. Välillä se jähmettyy liikkumattomaksi ja odottaa, mutta jatkaa taas. Ihan ilman nokan koputtamista ei tästäkään tilanteesta selvitä, mutta jotakin jännittävää on tapahtumassa.


Huhtikuun 8. päivä


Joutsenet ja kurjet ovat asettuneet naapureiksemme läheiselle pellolle. Krookukset ovat aukaisseet herkät kukkansa. Hankikylvösten päälle ei löydy enää lunta. Kevät on vihdoin konkretisoitunut.


Huhtikuun 10. päivä

Tuijan tymäkkä tuoksu täyttää pihan pensasleikkurin säksätyksen säestyksellä. Joutsenet ja hanhet lentävät linnunteitään, joita näyttää risteilevän sinne tänne. On alkanut erilainen kevät. Olen saanut uuden pyörätuolin, minulle räätälöidyn. Nättikin se on. Keskityn aistimaan kevättä, mutta ajatukseni lentelevät etelään ja itään kuin linnut. Ihanaa, mutta pystynkö vielä? Jaksanko?

Kerron kanoille, että olen vastannut kukon rouvienhakuilmoitukseen. Vielä ei kannata kuitenkaan riemuita. Voidaan saada rukkaset.

P.S. Kukkoaikeistamme ei tule tällä kertaa mitään. Saan tietää, että kysymäni kukko on liian iso, vaikka onkin kääpiö.


Huhtikuun 11. päivä

Olen niin kauan haaveillut puutarhakierrokselle pääsemisestä, että en välitä, vaikka kylmä viima ottaa ilkeästi korviin. Olen taas unohtanut, että oikeasti huhtikuussa tuulee usein ja navakasti.

Olen lastannut kottikärryihin erilaisia välineitä leikkaamiseen. Urheana suuntaan suurimman ja rumimman sammakon, puutarhamme ainoan omenapuun, luo. Huokaan. Tehtävä näyttää aina yhtä vaikealta. Leikkaan juurivesat ja pari sisäänpäin kasvavaa oksaa. Nyt huomaan, että suurin osa oksista kasvaa sittenkin juuri ihanteellisesti vaakatasossa. Tilanne ei olekaan niin paha kuin alussa luulin. Pienistä (kuten väärinleikatusta kilpalatvasta) ei pidetä.

Koko illaksi suunnittelemani kierros jää lyhyenlännäksi, mutta saanpahan rungonsuojat kerättyä ja vähän roskiakin.


Huhtikuun 12. päivä

Kauden ensimmäinen oman puutarhan leikkokimppu komeilee maljakossa. Sen lajivalikoima on suppea, vain yksi ainoa, mutta ilo kimpusta sitäkin suurempi. Herukkarivi on nyt leikattu!


Huhtikuun 13. päivä

Minulla on rakkaushuolia. Olen etsinyt kanarouville sulhoa koko kevään. Vihdoin kyselyyni vastattiin, mutta Chabona esitelty kukko osoittautui aivan joksikin muuksi. Niin tyypillistä. Näyttää pahasti siltä, että jäämme ilman kukkoa. Yksi on liian pieni, toinen on liian suuri. Kaukanakin ovat, melkein toisella puolella Suomea. Ei kai kanoillekaan rakkaus tule etsien, vaan eläen.

Työnilo, kevät ja linnunlaulu hälventävät huolet. Into, Tarmo ja Toivo touhuavat kanssani puutarhassa. Saan leikattua loput herukat, heisiangervot, hortensiat ja pari sinikuusamaa, vähän perennavarsiakin.
 

Huhtikuun 15. päivä

Mietin, kuinka Nissan Almera kiidättää neljää nuorta miestä kohti Tromssaa, Huippuvuoria, sen jääkarhuja, railoja, myrskyjä ja lumivyöryjä. Pelkään, vaikka ei kannattaisi. Onneksi minulla on hanhikit, jotka pitää siirtää kanatarhan edustalta lammen taakse. Minulla on myös koristepensaita, jotka odottavat leikkaamista. On minulla myös kanojen sulhasasia, joka pitäisi ratkaista.


Huhtikuun 16. päivä

Kun on paljon asioita, joihin ei pysty vaikuttamaan (kuten jääkarhujen mielenliikkeet, ikijään käyttäytyminen, lumimyrskyjen ja -vyöryjen synty), tuntuu hyvältä, kun edes oman puutarhan kevättyöt etenevät aikataulussa. Leikkasin tänään loput tuijat, köynnöskuusaman ja pensasruusut.


Huhtikuun 17. päivä

Tänään pääsen jo ruohotupsuihin ja peltokanankaaleihin. Kerään säkkikangashuput. Pojat sen sijaan ovat matkustaneet koko päivän ja ovat taas pisteessä A. Ahkiot myöhästyivät lennolta ja pojat lennätettiin takaisin Tromssaan viettämään kahden päivän hotellilomaa lentoyhtiön piikkiin. Voin siis rauhassa keskittyä pari päivää ruohotupsujen ajattelemiseen enkä poikiani vaanivien jääkarhujen pelkäämiseen.


Huhtikuun 18. päivä

Jo viime kesänä haaveilin polkujen leventämisestä ja tasaamisesta. Nyt pääsen haavettani toteuttamaan. Kivi kerrallaan. Olen sen tosiasian edessä, että todennäköisesti en kävele enää kauan. Polkuja pitää siis päästä kulkemaan pyörätuolilla. Ai, että miltä tuntuu? Oikeastaan ei miltään, tähän ajatukseen on ehtinyt jo tottua.


Huhtikuun 19. päivä

Teen puutarhan ostoslistaa. Saan viestin: ”Istutaan koneessa. Nyt mennään.” Alan itkeä ikävästä, vaikka olenkin onnellinen heidän puolestaan. Iiristä nimeltä ’Vanity’ ei näytä saavan mistään, mutta löydän sen tilalle kauniin aprikoosinvärisen lajikkeen. ’Constant Wattez’ –kurjenmiekka löytyy kolmesta paikasta.

Ase on vuokrattu, vielä viimeiset ruokaostokset. Kuvassa Longyearbyen näyttää aurinkoiselta ja kauniilta. Iloisena jatkan pikkujasmikkeen, keltajapaninangervon ja koristekastikan etsimistä.

Iloni kestää tasan siihen asti, kunnes kilahtaa paikalliselta saatu viesti. Tuuli on yltynyt kovaksi. Monet yhtiöt ovat peruneet retkiä huomiselta. Eivät kuulemma liiku kelkat eivätkä koirat. Enää eivät päivänliljojen värivalikoimat kiinnosta. Keskityn pelkäämään: aikovatko pojat silti lähteä vaeltamaan tänään? Kyllä aikovat. Ovat tottuneet koviin oloihin. Toivottelen Taivaan Isän siunausta matkalle.


Huhtikuun 20. päivä


Puutarha on peittynyt paksuun lumikerrokseen ja lisää tulee. On hyvää aikaa viimeistellä puutarhan ostoslista – ja seurata GPS:n pistettä.


Huhtikuun 23. päivä

Nyt laulattaa: ”Lunta tulvillaan on raikas talvisää… Talven valkohiutaleet nyt kilvan leijailee…” Lunta on tupruttanut kolme päivää. Krookukset ovat uppeluksissa. Autossamme on kesärenkaat, joten turha haaveilla orvokkiostoksille lähtemisestä. Onneksi Huippuvuorilla aurinko paistaa ja elämä hymyilee.


Huhtikuun 24. päivä


Keskiyöllä pojat ovat päässeet määränpäähänsä ja huiputtaneet vuoren. Huipulla nettiyhteys toimii ja iloisten terveisten lisäksi he lähettävät hulppean hienoja kuvia. WhatsAppissa on ilo ylimmillään. Kun minä, unikeko, aamulla herään, yhdyn riemuun. Puutarha on edelleen valkoisena ja haaveilemani puutarhareissu peruuntuu tältäkin päivältä.


Huhtikuun 26. päivä

Suomen viides vuodenaika, takatalvi, on vihdoin vaihtumassa kevääksi. Aamulla sataa räntää, mutta se ei estä meitä lähtemästä ostamaan orvokkeja. Ensimmäisessä puutarhamyymälässä asetellaan pensaita esille. Perennat odottelevat vielä rullakoissaan lämpimämpiä kelejä. Etsimääni myskimalvaa en löydä, mutta onpahan hyvä syy tulla toisenkin kerran. Ilma on jäätävä eikä tungosta ole. Mieleisiäni pikku orvokkeja en löydä, mutta kohtuullisen korkeita köynnöstukia on esillä. Toivon kahta tukea äitienpäivälahjaksi.

Naapurikaupassa vanha pariskunta saapuu orvokkien kohdalle. – Orvokit ostetaan sitten sieltä erityisestä kaupasta, rouva sanoo painokkaasti. – Jaaha, aivan niin, mies vastaa. – Ei, siihen kestää liian kauan, en malta odottaa niin pitkään, mies jatkaa – ja kipaisee päättäväisen rouvansa perään. En kehtaa kysyä ja minua jää vaivaamaan, ovatko erityisen kaupan orvokit kenties pulskempia kuin maakunnan muut orvokit vai onko valikoima poikkeuksellisen laaja. Kotimaisia ne varmasti ovat, mutta onko puutarhuri erityisen ystävällinen ja orvokit vielä kauniimmin esillä? Minäkin haluaisin sinne. Pyydän kuitenkin Joukoa valitsemaan tusinan vaaleansinisiä ja toisen mokoman valkoisia orvokkeja. Jospa löytäisin vielä sen erityisen kaupan, niin voisin ostaa puuttuvat vaaleankeltaiset.

Illemmalla Niila säikäyttää minut viestillään: ”Mielenkiintoinen tapaaminen oli vartiovuorossa viime yönä. Makoilin maassa, kun valkoturkki käveli noin 4 m etäisyydelle. Ase ei käyny mielessäkään, vaan keskityin kuvaamiseen. Aivan mahtava tilanne. (iloinen hymiö)” Minä tietysti luulin, että oli kyseessä jääkarhu, rannikon tuntumassa kun nyt ovat. Napakettu ei käynyt mielessäkään. Hauska Niila, ihana oma itsensä!


Huhtikuun 27. päivä

Menen kanalaan tavallista aikaisemmin. Floora juoksee tapansa mukaan vastaani kynnykselle. Lyydia hautoo alapesässä, mutta toinen mustista kanoista makaa oudosti yläpesässä. Näen heti, että se on kuollut. Purskahdan itkuun. Otan kanan syliini. En tiedä, kumpi se on, Minette vai Lumikki. Silittelen. Pidän kanaa sylissäni niin kauan, kunnes käteni väsyvät. Lasken kanan koriin odottamaan hautaamista.


Toinen mustista kanoista tulee hyvin arasti syömään kädestäni. Se on siis Lumikki. Nyt tiedän, että eilen vielä niin pirteä Minette on poissa.

Poimin muutaman jouluruusun kukan. Ne ovat juuri nyt kauneimmillaan. Varjoyrtin verson kanssa niistä tulee kaunis kimppu Mineten muistolle. Linnut sirkuttavat, kun Jouko lapioi haudan umpeen. Nyt rauhallinen kierros puutarhassa tekee hyvää mielelle.

Rakkaan siskonsa menettänyt Lumikki löytää paikan orrelta Flooran viekusta.


Huhtikuun 29. päivä


Vihdoin saan avata luukun kanatarhaan. Lyydia johdattaa toiset ulos. Lumikkia jännittää, mutta ei sekään pitkäksi aikaa jää sisälle kutsumaan toisia. Se lyöttäytyy Flooran seuraan ja seuraa sitä kuin hai laivaa. Oi, tuota elämän iloa, kun ne kuopsuttavat! Olen yhtä aikaa iloinen ja surullinen. Tuntuu niin haikealta, etteivät Viuhti ja Minette ole jakamassa tätä iloa kanssamme.


Huhtikuun 30. päivä

Iloisena kitken ja siistin puutarhaa. Nissan Almeran nokka on käännetty kohti Vesilahtea. Illalla saamme kuulla kaikki ne jännittävät seikkailut, joita ei meille viesteillä kerrottu. 


Hyvää vappua kaikille!

lauantai 6. huhtikuuta 2024

KOTTIKÄRRYILLÄ PUUTARHAN YMPÄRI Maaliskuussa

Maaliskuun 1. päivä

Olen vaihtanut kanalaan vedet, siivonnut kikkareet ja täyttänyt rehuastiat. Olen tarjonnut Lillille ja Lyydialle rehua astiasta, sillä orrelle tarjoiltuna se on niin paljon parempaa. Ehkä viivyttelen, kun Floora alkaa kaakattaa niin, että meteli kuuluu varmaan naapuriin asti. Hetken ehdin toivoa ymmärtäväni kanojen kieltä, mutta pian hoksaan, että ymmärränhän minä. Otan pienen kattilan käteeni, jolloin Floora hiljenee. Se asettuu seisomaan vakiopaikalleen kynnykselle ja seuraa katseellaan, kun laitan kauraa kattilaan. Onnellisena se jää valitsemaan parhaita jyviä kattilasta.


Maaliskuun 10. päivä

Marras-joulukuussa sitä aina kuvittelee, että maaliskuu on pelkkää päivänpaistetta ja hankien kimallusta. Punaposkiset lapset laskevat mäkeä aamusta iltaan ja linnut laulavat.


Ei se sitten olekaan ihan niin. Tällä kertaa maaliskuun alku oli pilvinen ja jäinen. Tänään onneksi paistaa aurinko ja houkuttelee minut liukastelemaan ulos. Loska on jäätynyt syviksi uriksi ja kookkaiksi möykyiksi. Hanget ovat madaltuneet ja puutarhassa puiden alustat sulaneet. Puutarha näyttää rähjäiseltä, mutta hanget kimaltavat ja linnut livertävät.


Maaliskuun 15. päivä

Silmäilen vanhoja puutarhalehtiä. Tuntuu, että olen pahasti tippunut kärryiltä. Puutarhani ja minä olemme vanhanaikaisia. Nykytrendit ovat ajaneet ohitseni. Pitäisi olla risuaita ja rehottava nurmikko. Ja minä olen istuttanut kukkani omien mieltymysteni mukaan, enkä ole kysynyt perhosilta yhtään mitään. Voikukat ja nokkoset olen kitkenyt surutta. Puutarhan pitäisi olla dynaaminen ja minun hiiliviisas puutarhuri. Siis mitä?

Ahdistun, kunnes huomaan, että tässähän on vain kyse samasta asiasta kuin joskus alaluokilla. Kun opettaja torui koko luokkaa muutaman oppilaan huonon käytöksen takia, minä kilttinä tyttönä yritin olla vielä kiltimpi ja tunnollisempi. Ja ne huligaanit, joita asia oikeasti koski, eivät välittäneet moitteista tuon taivaallista.

Oikeasti olen vieläkin se kiltti ja tunnollinen koulutyttö. Kompostoin, käytän ainoastaan luonnonlannoitteita, pilkon perennanvarret takaisin penkkiin, istutan kerroksellista monimuotoista kasvillisuutta ja perhosille riittää kasveja. Pörriäisiä on niin paljon, ettei joillekin alueille ole astumista tiettyinä aikoina. Pieni nurmikko tosin on siisti, mutta sen vastapainoksi meillä on iso niitty. Rikkakasveja riittää, tahdoin tai en. Ojanpientareilla kasvaa luonnonkasveja ja itse asiassa suuri osa tontista on luonnontilaista metsää.

Hetken juttuja lueskeltuani tajuan, että minähän olen jo hiilitarhuri. En vain ole tehnyt siitä numeroa.


Maaliskuun 16. päivä

Floora huomaa tuloni ikkunasta ja kiirehtii vastaani ulko-oven kynnykselle. Se kaakattaa lyhyesti, mutta pontevasti. Kuulen sen sanovan: ”Kattilakauraa mulle heti!” vai kuulinko sittenkin väärin? Jospa se sanoikin: ”Kaunis päivä tänään.”

Floora ja Lyydia saavat kattilakauransa, muille annan seesaminsiemeniä. Olen onnellinen, kun arka Lumikki syö siemenet mieluummin kädestäni kuin astiasta.


Maaliskuun 23. päivä

Floora viipottaa iloisena vastaani ovelle. Nyt olen varma sen päässeen surustaan yli. Muut neljä kanaa kurkistavat munintapesistään kuin satukirjan sivulla. Ihanat rouvat!

Vien kanoille porkkanan ja raastetta. Kiirettä pitää, että saan tarjoiltua herkut kaikille tasapuolisesti ilman tappelua.


Maaliskuun 26. päivä


Tie on melkein sulanut. Talvilinnut ja töyhtöhyyppä laulavat. Lintujen laulu on sykähdyttävintä juuri maaliskuussa. Aika huikeaa – pääsen huristelemaan ensimmäiset perennojenvarret silpuksi penkkeihin. Tästä se alkaa!


Maaliskuun 28. päivä

Tätä hetkeä olen odottanut jouluaatosta asti: pääsen sommittelemaan kukkakimppua pääsiäisen juhlapöytään. Olen videopuhelun välityksellä valinnut kaupasta leikot – viikkokimpun sekä puntin tulppaaneja. Pidän viikkokimppujen tuomasta haasteesta: koskaan ei tiedä mitä niistä lopulta saa. Maljakoksi olen valinnut vaikeimman mahdollisen, vanhan lasikannun.

Alku on helppo. Lilaan vivahtava kukka riitelee muiden kanssa, joten siitä teen pikkukimpun wc:hen. Se pääsee oikeuksiinsa ja kerää heti ihailevia katseita.

Alan koota kimppua mehukannuun. Nyt mielessä häivähtää epätoivo. Ensimmäinen yritys on toivottoman tukkoinen. Tulppaanit retkottavat allapäin. Karsin reippaasti lehtiä sekä suuren vihreän oksan, ja saan siitä ihanat somisteet lautasliinarenkaisiin.

Ihme ja kumma, seuraava yritys miellyttää minua. Kimppu on huoleton ja rento. Tulppaanit kumartavat melkein pöytään asti, mutta tiedän niiden nousevan aamuun mennessä.


P.S. Seuraavana aamuna tulppaanit kaartuvat vielä kauniimmin kuin olin osannut toivoa.

torstai 7. maaliskuuta 2024

KUUSI KUVAA KESÄSTÄ

Sain Kuusi kuvaa kesästä -haasteen kahdelta blogiystävältäni: Päiviltä Kottikärryn kääntöpiiri -blogista sekä Annalta hänen blogistaan nimeltä Satavuotiaan sylissä. Haasteen on alun perin laittanut liikkeelle Tuplasti terapiaa -blogin Pirjo.

Viime kesästä tuntuu olevan ikuisuus, seuraavaan kesään vain harppaus. Siksi tuntuu luontevammalta suuntautua tulevaan kesään kuin miettiä mennyttä. Kokosinkin tähän juttuun viime kesältä kuusi kuvaa ja asiaa, joita mielenkiinnolla odotan näkeväni taas. 

Keväällä ihanuudet ovat vasta alussa. Miten kasvit ovat pärjänneet talven yli? Millainen kevät mahtaa tulla ja ehdinkö tekemään haaveilemani hommat ennen rippijuhlia? Viime vuonna puutarhamatkailimme vasta loppukesällä ja syksyllä. Ehtisimmeköhän tänä vuonna vierailemaan muutamissa kevätkohteissa?

Kauniista näkymistä haaveilen, kukkaloistosta ja vihreydestä, hallitusta runsaudesta. Viime kesänä huhkimme monen projektin kimpussa ja nyt talvella olen tehnyt uusia suunnitelmia. On jännittävää päästä niitä toteuttamaan ja kasvua seuraamaan.

Uusia kasveja tulee ja välillä myös menee. Viime kesänä näin lumimarjan kukkivan ensi kertaa. Onpa se viehättävä! Haaveitteni kasvilista on jo pitkällä. Jännitys säilyy koko kasvukauden loppuun asti; mitä kaikkea uutta puutarhaan saankaan. Koskaan ei voi tietää...

Viime vuonna oli Viuhti-kukon viimeinen kesä. Surullista! Seitsemän vuoden pituinen ihana aikakausi päättyi. Haaveilen, että tänä keväänä voisin haudottaa uuden kukon. Pitäisi vaan löytää chabon siitosmunia.

Viime kasvukaudelle olin tehnyt pitkän To Do-listan. (Yllä olevan kuvan tarha-alpin hävittäminen oli yksi listan tehtävistä.) Tohkeissani vedin viivoja listalle pitkin kasvukautta. Miten paljon sainkaan aikaan viime vuonna! Tulevan kasvukauden lista on vielä vaiheessa. Jännä päästä sitä toteuttamaan. Työ on niin palkitsevaa.

Viime kesän mieluisin projekti oli koivuangervoaidan istuttaminen ruudun muotoon. Muitakin isoja projekteja oli, ja nyt on kiinnostavaa nähdä niiden kasvu kohti tavoitetta.

Hyvää kevättä ja kesän odotusta!

lauantai 2. maaliskuuta 2024

KOTTIKÄRRYILLÄ PUUTARHAN YMPÄRI Helmikuussa


Helmikuun 2. päivä

Viime päivinä mielessäni on häivähtänyt ajatus käydä tuulettumassa. Jossakin. Ei kovin kaukana. En vain ole saanut idean päästä kiinni.

Kevättunnelmissa etsin netistä aprikoosin värisiä siperianunikoita ja huomaan pian saaneeni matkalipun maailmalle, tuulettumaan. Tähän ihan lähelle vain, työpöytäni ääreen. Unikot saavat aikaan ketjureaktion. Sukellan talvikylvöjen maailmaan. Etsin lisää tietoa ja talletan parhaat neuvot. Ihan mahtavaa!

Niiden aprikoosinväristen unikoiden lisäksi näppäilen ostoskoriini punakosmoskukkia, kehäkukkia, tsinnioita. Vaaleanpunaisen sävyisiä orvokkeja pitää ehdottomasti päästä kokeilemaan. Vai pitääkö? Nopeakasvuinen kesäharso kuulostaa mielenkiintoiselta. Pärjäänkö mitenkään ilman koristeporkkanaa?


Helmikuun 9. päivä

Ulkona on mitä hienoin kevättalven tunnelma. Pakkanen paukkuu (–23), aurinko paistaa ja linnut livertävät. Vietän silti mieluummin aikaani sisällä näperrellen purkkeihinsa jaloritarinkannuksen, sulkaneilikan ja ojakärsämön siemeniä.



Helmikuun 24. päivä

Keli on niin jäinen, että minulla ei ole mitään asiaa pihalle liukastelemaan. Harmaa ja kalsea sää ei sekään vedä puoleensa. Intoilen mieluummin sisällä: suunnittelen Kukka & Kaalin kevään somepostauksia. Kaikki se on pois kevätkiireistä.



sunnuntai 11. helmikuuta 2024

HAASTEENA HÄÄPUKUPENKKI I

Kolmas palkinto itselle järjestämissäni arpajaisissa tuli numerolla seitsemän, ja se oli Hääpukupenkin suunnittelu. Otin haasteen ilomielin vastaan, vaikka se tuntuikin vaikealta. Vaikeaa oli se, että alue on jo tällaisenaan ihan nätti, mutta siitä puuttui vielä jotakin. En vain tiennyt mitä.

Hääpukupenkin tarinan olen kertonut täällä.

Tämä on penkin yleisin katselusuunta. Penkin takana muurin edessä kulkee hoitopolku.

Kuvasta näkee, että taustalle kaivataan kipeästi pensasruusuja peittämään valkohäntäkauriiden takia viriteltyä verkkoa.

Alueen nykyiset ja tulevat kasvit:


Darwin-tulppaani ’Mystic van Eijk’ – Kestäviä tulppaaneja kannattaa lisätä joka syksy ainakin vähän.

Vaaleanpunainen tulppaani ’Lady van Eijk’
 

Pioni 'Jan Van Leeuwen' on yksi suosikeistani. Onneksi niitä on paljon.

Pioni 'Garden Lace' on vielä nuori eikä ole montaa kertaa kukkinut.

Piikkiputki – Toivon tälle pitkää ikää, vaikka se kasvaakin hieman vääränlaisessa maassa. Kuivempaa saisi olla.


Jaloängelmä
– Keksin, että hento jaloängelmä (esim. 'Splendide') voisi olla hieno noustessaan pioniryhmän keskeltä (ei tarvitsisi tukea). Se alkaa kukintansa ehkä pionien jälkeen ja kukkii pitkälle syksyyn.


Vaaleansininen iiris

Kaukasian maksaruoho on liian voimakas aluskasvi, joten se pitäisi vaihtaa rönsyleimuun (valkoinen 'Ariane' ja vaaleanpunainen ‘Ho­me Fi­res’ ja vaaleansinisävyinen ’Blue Ridge’).


Pensashanhikki 'Pink Queen' näyttää keväällä pitkään melko rujolta eikä se oikein hyvin taida menestyä tässä. On parempi siirtää puskat toiseen paikkaan ja istuttaa tilalle jotakin, mitä tässä ympärillä kasvaa. Esimerkiksi päivänliljat olisivat aika kivoja, kukkisivat vielä myöhään syksyllä. Niiden juurelle saisi myös kevätkukkia. Väri voisi olla jokin muu kuin vaaleankeltainen, mitä tämän alueen naapurissa on. Aprikoosi tai vaaleanpunainen voisi olla kaunis.

Viiniköynnös 'Somerset Seedless'

Sinileimu ei tässä paikassa ainakaan ole edukseen. Jospa se pääsisi paremmin oikeuksiinsa, kun saa naapurikseen toisia leimuja.

Taustan kasvit:


Pensasruusut – Ihan aidan alkuun tarvittaisiin ainakin yksi pensasruusu. Morsionruusu 'Juhannusmorsian' on siihen paras. Se on tarpeeksi voimakaskasvuinen.

Kuuset – Aion leikata alaoksia siten, että muuri jää paremmin näkyviin.

Vaaleansininen iiris

Hankittavat kasvit:

Jaloängelmä, esim. 'Splendide' tai joku muu vaaleanpunainen, ei kuitenkaan liian korkea

Rönsyleimu vaaleanpunainen ‘Ho­me Fi­res’ ja vaaleansinisävyinen ’Blue Ridge’

Päivänliljat, aprikoosi tai vaaleanpunainen

Morsionruusu 'Juhannusmorsian'



Jatko-osan tälle tarinalle kirjoitan sitten joskus, kun saan muutokset tehtyä. Voi olla pitkissä kantimissa, mutta hyvää kannattaa odottaa.

ETELÄMERELLÄ I

Kirjoitin jokin aika sitten itselleni järjestämistä arpajaisista, jonka voittona oli tylsiä tai muuten vain haasteellisia puutarhani kohteita suunniteltavaksi. Toisen palkinnon sain numerolla 4 ja se on tämä murheenkryynini nimeltä Etelämeri. Etelämeren tarinan olen kertonut täällä.


Etelämeri on sarja epäonnistuneita ja välillä onnistuneita kokeiluja. Kokeilujen näyttämönä on routaeristeen päällä oleva ohut kasvualusta paahteisessa paikassa. Penkin alaosassa sentään on syvä kasvualusta. Osa kasveista ei ole viihtynyt ja toiset eivät ole vain näyttäneet hyviltä.

Parhaat elementit penkissä ovat luonnonlahjana saamani arovuokot sekä isorikot, jotka nousevat kuin vaahtopäät matalasta kasvimassasta. Arovuokkojen saapumisesta olen kirjoittanut tänne.

Haasteellisin kohta on alueen yläosa, jossa kasvien pitäisi peittää terassin perustus. Alue on melko leveä, joten yläreunasta tulee helposti liian viivasuora.

Olen pitänyt tavoitteenani sitä, että saisin alueen jotenkuten täytettyä kasveilla. Nyt kun tällainen arpajaisvoitto sattui kohdalle, ei mennä sieltä missä aita on matalin. Olin ollut jo aika kyllästynyt tämän penkin parissa värkkäämiseen, mutta nyt innostuin.

Viime aikoina minulla on ollut tavoitteena täyttää alue matalilla kasveilla, joiden seasta nousevat arovuokkojen ja isorikkojen korkeat kukinnot. Alue on ollut aivan liian valkoinen, joten olen yrittänyt lisätä sopivasti sinistä ja pinkkiä. Tänä kesänä tulen ehkä näkemään olenko ollut oikealla tiellä.

Olin joskus haaveillut istuttavani loistotädykettä tälle alueelle. Se on hyvä taustana, mutta tämän alueen aion sittenkin pitää melko matalana. Kirsikkapuun vesat olisi siis syytä kiskoa ajoissa pois.

Alueen nykyiset ja tulevat kasvit:



Harokataja 'Nana' on viihtynyt niin hyvin, että se ulottaa kärkensä jo nurmikolle ja tulee leikatuksi vähän hassusti. Pitää ruveta leikkaamaan kärkiä saksilla, niin ei robotin tarvitsi tehdä sitä.

Kissankäpälä sinnittelee harokatajan kainalossa. Sitä voisi jakaa toisenkin harokatajan kainaloon.

Kattomehitähti


Arovuokko
on halunnut itse tulla tänne. Se on alkukesän päätähti.


Nukkapähkämö oli kylväytynyt tänne. Olen sen antanut kasvaa, kun ei ole mahdottomaksi ryöstäytynyt.

Maksaruoho 'Purple Emperor' – Olin ajatellut peittää terassin reunaa tällä, mutta en onnistunut. Voisin siirtää sitä tulevan vaaleanpunaisen loistosalvian viereen.

Ohotanmaruna on viihtynyt yläreunassa. Sitä voisin jakaa yläreunaan lisääkin.


Terassin reunan peittämiseksi ajattelin istuttaa loistosalviaa vaaleanpunaisena (’Rose Königin’ tai 'Dimension Rose') ja lilana. Lila on ainakin viihtynyt hyvin vastaavassa paikassa. Jos ne istuttaa epäsymmetrisesti kolmioiksi ohotanmarunan ja ehkä nukkapähkämönkin kanssa, niin tulos ei ole liian suora. Kasvualustasta pitää tehdä vähän multavampi. Jospa tämä olisi se juttu, jota olen aina etsinyt.


Ruusuleimu viihtyy loistavasti, mutta suurina alueina se on aivan liian valkoinen.

Laukkaneilikka on tainnut kadota. Se oli tosi kivan värinen. Ehkä saman asian ajaa punainen ketoneilikka.

Ketoneilikka – Tätä minulla on pinkkinä ja valkoisena.


Isorikko
on viihtynyt hyvin ja se on komea.

Sitruunatimjami on halunnut jäädä tänne, vaikka välillä kitkin sen jo pois. Olkoon. Se tuo kivaa väriä, kunhan ei valtaa liikaa alaa.

Neidonkurjenpolvi viihtyy, mutta on niin hidas leviämään, että turvauduin jo espanjankurjenpolveen.


Espanjankurjenpolvi on uusi tulokas. Saa nähdä miten se kotiutuu tänne.

Syyskohokki 

Lusikkamaksaruoho – Tätä on vähän, mutta onpahan kuitenkin rikastuttamassa penkkiä.

Sammalleimu sininen ja vaaleanpunainen – Voi olla, että näistä tulee tarpeeksi väriä. Jos väriä vielä tarvitaan, niin kannattaa muistaa sinilemmiö ‘Heavenly Blue’ Kauniit taivaansiniset kukat. Kukkii pitkään kesä-elokuussa. Sopii kuiville ja aurinkoisille paikoille tai vaikkapa maanpeittokasviksi. Hapahko kasvualusta. Korkeus 5-10 cm.


Pisteeksi i:n päälle voisi lännenpuoleisen harokatajan läheisyyteen sijoittaa matalahkon patsaan tai muun koristeen. Keväällä voisin kokeilla metallisia harmaita Mathilde M:n puutarhakoristeita tänne.

Hankittavat kasvit:

Loistosalvia ’Rose Königin’ tai 'Dimension Rose' (Pinsiön taimistolta varmaankin löytyy.)

Jos väriä vielä tarvitaan, niin kannattaa muistaa sinilemmiö ‘Heavenly Blue’ Kauniit taivaansiniset kukat. Kukkii pitkään kesä-elokuussa. Sopii kuiville ja aurinkoisille paikoille tai vaikkapa maanpeittokasviksi. Hapahko kasvualusta. Korkeus 5-10 cm.


Palaan asiaan, kun olen saanut muutostyöt tehtyä.