PÄIVÄN LINTU: A-J

Innostuin viime keväänä opettelemaan lintujen ääniä Muuttolintujen kevät -sovelluksen avulla. Sen rinnalla oli hauska tutustua lintujen elämään muutenkin. Kirjoitin melkein joka päivä puutarhapäiväkirjaani jotakin hauskaa tai muuten vain mielenkiintoista yhdestä linnusta. Poimin tähän juttusarjaan katkelmia päiväkirjastani. Kuvat ovat Pixabaysta, ellei muuta ole mainittu.

Lisään juttuja aakkosjärjestykseen sitä mukaa, kun niitä kirjoittelen. Päivitetyt jutut löytyvät sivuiltani (yläpalkissa).

FASAANI

Flunssa ei hellitä otettaan, mutta ulos on päästävä. Levätä voi puutarhassakin. Kuulen kirskahduksen. Uusi naapuri varmaan irrottelee mökin seinälautoja. Opettajani kertoo ystävällisesti sen olleen fasaanin kiekaisu. Ai, no niinpä onkin. Eikä naapureitakaan näy mailla eikä halmeilla.

Pihapiiri on täynnä sirkutusta, livertelyä, törähtelyä, siritystä, surinaa ja taitaapa sekaan mahtua kurnutustakin. Olen vaikuttunut kurkiauran lentäessä matalalta ylitseni. Pieni piipahdus pihapiirissä onkin muuttunut oikeaksi luontoretkeksi. Vain eväät puuttuvat.

Palataanpa vielä hetkeksi fasaaniin. Karl Fazeria meidän on kiittäminen ”sinisestä” suklaasta, mutta myös fasaaneista. Hän nimittäin istutti nämä aasialaistaustaiset kanalinnut Suomeen.

Kotikanalan omistajana minun on helppo kuvitella fasaanin elämää luonnossa. Kanat ja fasaanit eivät lennä, ainoastaan pyrähtelevät. Kanat nousevat yöksi orrelle. Fasaanit löytävät ortensa tavallisimmin kuusen oksalta. Kukot mahtailevat toisilleen, houkuttelevat kanoja haaremiinsa ja suojelevat kanasiaan. Kana lähtee mieluisimman kukon matkaan. Näitä rakkaustarinoitahan on nähty kotikanalassakin usein. Kanaemot ovat tunnettuja siitä, että ne huolehtivat hautomisesta ja tipuista koko sydämellään. Fasaaniemolla on nerokas kikka esimerkiksi kettua vastaan. Ketun uhatessa munia tai poikasia emo näyttelee siipirikkoa ja johdattelee pedon perässään kauas pesästä, kunnes pyrähtää lentoon ja kaartaa laajassa kaaressa takaisin pesälle vaaran ollessa ohi.

Kesykanojen ja fasaanien välillä on sentään yksi hämmästyttävä eroavaisuus. Talvipakkasilla fasaanit voivat vajota eräänlaiseen hypotermiaa muistuttavaan tilaan, jolloin niiden energiantarve laskee. Ne voivat istua kököttää paikoillaan reagoimatta juuri mihinkään miltei kaksi vuorokautta yhtäjaksoisesti. Talvi on kuitenkin kovaa aikaa ja ne tarvitsevatkin ihmisten ruoka-apua.

Lopuksi vielä suloinen loru Pikkuväen aapisesta vuodelta 1944:

Fasaani on kanan serkku,
pensaassa sen pesä.
Kaura on sen paras herkku,
oli talvi, kesä.

– Ahti H. Einola

HAARAPÄÄSKY

Tuulee niin voimakkaasti, että on vaikea kuunnella lintujen ääniä. Haarapääskyjen kimeä laulu ja narina kuuluu sentään kaiken yli. Opin, että haarapääskyllä voi olla kaksi poikuetta (4–6 munaa kerrallaan) kesän aikana. Ja on tietysti selvää, että isossa perheessä kaikille riittää puuhaa. Haarapääskyperheessä vanhempien lisäksi isommat poikaset ruokkivat nuorempia sisaruksiaan. Saavat sitten vanhemmatkin välillä vähän omaa aikaa.


HARAKKA

Kuulen pääskysten varoitusääniä ja näen niiden häätävän harakan pois. Se jättääkin pääskyset rauhaan, mutta yrittää kai heti toiselle pesälle. Taitaa kytätä tilaisuuttaan tiheän kasvillisuuden suojissa.

Komea se on kuin mikä, frakki ja kaikki, mutta pahamaineinen pesärosvo. Minäpä katson, mitä siitä kerrotaan. Ensinnäkin löydän kaksi osuvaa runoa.

Herra Harakka hieno niin
jällehen laittihe samettiin.
Vihreää, näätte, hän rakastaa;
siintävän rinnalla purppuraa.

Herra Harakka liivit sai
valkeat – silkkiä – totta kai!
Vieläpä tuotiin saappahat
uudet markkoja maksavat.

Herra Harakka harjaa näin
kiiltävän tukkansa taaksepäin –
sitten niin kummasti naurattaa:
hi-hi-hi-hi, hi-hi-hi-hi, hih-hah-haa!

– Tekijä ilmeisesti Aila Meriluoto


Piti harakka puhetta vierailleen:
"Tilapäinen ihan on pesä,
– älä putoa, kiuru! – tein kiireiseen...
mut annas, kun on kesä,

niin, vannon, kartano korskehin,
hyvät herrat, tässä löytään,
ei metsässä moista, sen näättekin!
Hoi muori, pötyä pöytään!"

Mut ennenkuin harakka huomaskaan,
jo putos syksyn lehti,
ja kesken hurskaita aikeitaan
se itse kuolla ehti.

Älä hymyile! Tarina totta on!
Pian ohi on päivät kesän.
Moni aikoi ja aikoi kartanon –
sai valmiiksi harakanpesän!

– Lauri Pohjanpää


Oikeastaan tiedän aika montakin asiaa harakasta ihan vain lorujen ja satujen perusteella. Sitä en kuitenkaan tiennyt, että harakka tunnistaa oman peilikuvansa. Pesärosvohan se on, mutta mikäs minä olen arvostelemaan luonnon järjestystä. Ovat aika kovia tappelemaankin jopa lajitoveriensa kesken.

Meillä Euroopassa harakka ei ole oikein suosiossa. Ilmaisut ”harakanpesä” ja ”mennä harakoille” eivät imartele lintua, mutta Kiinassa harakkaa pidetään onnentuojana, Tiibetissä jopa pyhänä lintuna. Aasialaisessa hääsomistuksessa saatetaan käyttää pariuskollisen harakan, auringossa välkehtivän sateenkaarilinnun, kuvia. Harakan nauru tietää hyviä uutisia tai mieluisia vieraita.

En ole tiennyt, että harakka on puutarhurin hyvä kaveri. Se saalistaa myyriä sekä muun muassa etanoita ja kotiloita. Se siivoaa haaskat ja ruokien jätteet pois. Miksi en siitä hyvästä muutaman marjan voisi antaa? Hyvä siis olisi saada ainakin jokunen harakkapari puutarhaan pesimään, nauraa räkättämään – ja hyvää mieltä tuomaan.


HARMAALOKKI

Olo on niin tukkoinen, että on vähän vaikea kuulla, mutta lokkien kirkumisen kuulen kyllä. Näyttää olevan kala- ja harmaalokkeja liikenteessä. Ne ovat hyvin kauniita kirkkaansinistä taivasta vasten. En erota niitä ulkonäkönsä enkä ääntelynsä puolesta toisistaan. Ei ihme, sillä edistyneetkin lintuharrastajat saattavat olla pulassa niiden kanssa.  Varsinkin auroina lentävät harmaalokit ovat niin suuria, että ne saatetaan sekoittaa kurkiin.

Sehän on selvää, ettei nuoriso halua pukeutua vanhempiensa tyyliin. Puvut ja saappaat – jopa silmien väri – ehtivät vaihtua moneen kertaan ennen kuin ikäloppujen harmaavalkoinen look ja keltaiset silmät alkavatkin näyttää coolilta.

Punainen täplä nokassa on aikuisuuden merkki. Se on ruuantilausnappula. Täytyyhän kullanmuruilla sellainen härpäke olla. Tehdäkseen tilauksen poikaset vain nokkaisevat emon punaista täplää. Tilaus lähtee vetämään ja pian poikaset saavat mitä ovat tilanneet. Emo oksentaa ravinnon kuvustaan maahan, josta se sitten syöttää poikaset.

HARMAASIEPPO

Hetkinen...  

HEMPPO

Hetkinen...  

HERNEKERTTU

Hernekertusta en ollut aiemmin kuullutkaan, mutta se onkin hyvin yleinen pikkulintu ja sen ääni on aika helposti tunnistettavissa. Opin, että sen latinalainen nimi on Curruca curruca. Aika hauska, sillä voisin kuvitella sen opettelevan omaa nimeään latinaksi. Hyvä vähän kieliä opetellakin, kun lomailee joka talvi trooppisissa Afrikan maissa.

HIPPIÄINEN

– Ei flunssa varmaan siitä pahene, jos istuskelen ulkona, ajattelen ja nousen vaivalloisesti sohvan pohjalta. Olo on kamala, mutta päänsä nostaneet kylmänkukat, esikot, pituutta venähtäneet pioninversot sekä lintujen laulut helpottavat vähän.

Metsän laidassa käy äänekkäin sirkutus. Ilmassa on trafiikkia lokkien lennellessä pitkin ja poikin. Haukkakin kaartelee. Yritän terästää kuuloani: oliko tuo hippiäisen ääni? Opettajani kertoo, että voi se ollakin tai sitten ei. Niin usein hippiäistä on kuitenkin tänäkin keväänä pihapiirissämme dokumentoitu, että valitsen sen päivän linnuksi.

Hyvä kun vielä kuulen tuon pikkuisen linnun äänen. Ääni on nimittäin niin korkea, että se tuppaa katoamaan äänimaisemasta ihmisen vanhetessa. Jos hippiäisen sen sijaan onnistuu saamaan näköpiiriinsä, se on helppo tunnistaa: pikku pallero liikehtii vilkkaasti havupuiden oksistossa kirkkaankeltainen suikka päässä vilkkuen. Ihmeellistä on tuon Suomen ja Euroopan pienimmän linnun elämä. Aikuinen lintu painaa vain Pulmu-sokeripalan verran ja silti se voi jäädä värjöttelemään Suomeen talveksi tai lentää merten yli Keski-Eurooppaan tai Englantiin. Hippiäisen munat ovat vain hieman sentin pituisia ja painavat yhden gramman. Kuinka söpöjä mahtavatkaan olla poikaset, jotka kuoriutuvat noista miniatyyrimunista! Mikä suuri ja vaarallinen seikkailu niitä odottaa jo syksyllä usein nuorten lähtiessä muuttomatkalle vanhempien jäädessä tänne talven koettelemuksiin.

JOUTSEN

Nuoret joutsenet, kuva Avilla Isopahkala

Loikoilen valveilla sängyssä. Kuulen, kuinka laulujoutsenet lentävät pellon yli trumpettejaan töräytellen. Ihana, aurinkoinen aamu!

Olen kuullut, että joutsenet ajavat aggressiivisesti lajitoverinsa pois omalta reviiriltään ja häiritsevät myös pienempien lintujen pesintää. Onneksi jälkimmäinen väite on vain huhua, eikä tutkimusten mukaan pidä paikkaansa. Joutsenparat ovat saaneet leiman syyttä suotta niskaansa, vaikka ne päinvastoin auttavat muita puolisukeltajia nostamalla ruokaa syvältä pintaan.

Se ei sen sijaan ole huhu, että joutsenilla on pesässään lämmitysjärjestelmä. Joutsen rakentaa pesänsä maatuvista vesikasveista, turpeesta, sammalesta ja mudasta. Kompostoituessaan pesä siis lämpenee. Pesä painuu kasaan, joten aika ajoin sitä on vähän korjailtava. Aika nerokasta!

PUUTARHAELÄMÄÄ MAALISKUUSSA

Maaliskuun 1. päivä

Tänään orsilta puuttuu kaksi. Naurattaa; nyt Lyydiakin hautoo. Jopas on melkoinen alku maaliskuulle! Eihän vain kevät ole jo alullaan? Minun talvipuuhani ovat vielä pahasti kesken.


Maaliskuun 3. päivä

Tulppaanikimppu ruokapöydällä on niin kevättä! Ei haittaa, vaikka sohjo ulottuu nilkkoihin ja harmaat pilvet roikkuvat melkein maahan asti.


Maaliskuun 4. päivä

Ihmeellistä kulkea kanalaan sulaa ja kuivaa laattakäytävää pitkin! Ei puhuta tässä nyt siitä, että leveä laattakäytävä on veden vallassa. Aurinko on näyttäytynyt hetken, mutta tuulee niin voimakkaasti, etten meinaa jäisellä pihalla pystyssä pysyä.

Lyydia hautoo. Floora seisoo pesän edessä astinlaudalla aivan kuin haluaisi hautoa. Vanha rouva – miettineekö entisiä aikoja, kun oli vielä nuori ja voimissaan, hautoi ja hoiti monta tipukatrasta. Viereisessä pesässä hautoo Aliisa, nuori ja reipas, viime kesän tipuja.


Maaliskuun 5. päivä

Ihana kevätilma: lämmin ja aurinkoinen, linnut laulavat aivan kuin lapsuudessakin! Nurmikko viheriöi ja lumet sulavat silmissä. On juuri sopiva aika tehdä ensimmäiset puutarhatyöt ja leikata kuusten alaoksat.


Maaliskuun 7. päivä

Lumet ovat huvenneet puutarhasta niin, että vain varjopaikoissa on pieniä valkoisia laikkuja. Kiertelen puutarhan sorapolkuja ja ihmettelen mihin talvi oikein meni. En tosin usko, että kevät alkaisi jo nyt. Vastahan oli paukkupakkaset. Toivon, että talvi jatkuisi vielä.

Kuulen moottorisahan äänen metsän laidasta. Jouko ja pojat tekevät tilaa poikien traktorille ja tukkikärrylle. Nyt on hyvä tilaisuus saada pystyyn kuollut katajan puolikas kaadettua. Asla hoitaa asian ystävällisesti saman tien. Jäljelle jää säälittäväksi laihtunut katajan ruipelo. Annetaan sille vielä aikaa.


Maaliskuun 10. päivä

If you cannot be satisfied with what you have,
you must learn to be satisfied with what you haven't.

Niin totta, puutarhassakin.

Maaliskuun 16. päivä

En uskonut kevään tulevan jo maaliskuun alussa, mutta niin vain näyttää käyneen. Olen silti varma, että kirsikkapuiden kukkiessa sataa lunta. Joutsenpariskunta on asettunut läheiselle pellolle, töyhtöhyyppiäkin on nähty. Kuovi varoittelee menemästä jäälle.

Aliisa ja Celeste hautovat sulassa sovussa samassa pesässä. Floora on hengessä mukana. Se makaa laudalla pesän edessä. Lyydia sen sijaan on muuttanut mielensä ja lakannut hautomasta.

Maaliskuun 17. päivä

On niin kaunis ja lämmin iltapäivä, että pätkin perennanvarret alas. Huomenna voisin valokuvata siistiä puutarhaa.


Maaliskuun 18. päivä

Ei tule tänään kuvaamisesta mitään. Tuulee niin kovaa, että koko talo humisee ja paukkuu. Kevättä sekin.

Maaliskuun 19. päivä

Tänään leikkaan herukkapensaat ja tuon ison kimpun oksia maljakkoon. Viipyilen puutarhassa ihmettelemässä, mihin talvi oikein hävisi. Olisin halunnut odottaa kevättä, mutta se tuli yllättäen yhtenä päivänä.

Istun auringossa pipo päässä. Tunnen tuulen kasvoillani ja kuulen sen huminan. Kuuntelen tiaisten laulua, mutta en erota sinitiaista talitintistä. Ovat tainneet talitintit urbanisoitua ja kiireisesti vain huikkivat ’ti-tyy’. Seuraan naakkaparven kaunista koreografiaa taivaalla.

Maaliskuun 25. päivä

Tuulee taas. Hyvä niin, saan rauhassa viimeistellä talvipuuhani ja totutella ajatukseen keväästä.

Kukot kiekuvat vuorotellen niin suloisesti, että minun tekisi mieleni rutistaa niistä jokaista. Iltapäivällä ne ovat asettuneet jo orrelle. Olen kiitollinen siitä, että kanalassa on niin rauhallista ja sopuisaa.


Maaliskuun 29. päivä

On rauhallinen sunnuntai-iltapäivä. Palmusunnuntai. Menen kanalaan viedäkseni kanoille porkkanaa. Kanalassa on tilanne päällä. Kaksi pikkukukkoa sinkoilee ympäri kanalaa. Kanat väistelevät parhaansa mukaan näitä ohjuksia.

Kukot ovat ottaneet yhteen niin verisesti, että vaihtoehdot ovat vähissä. Toisesta on luovuttava, eikä aikaa ole paljon. Alun sekasorron jälkeen tilanne hahmottuu: Stella jahtaa Meelikiä, joka yrittää karkuun, mutta Stella tulee aina perässä. Kun Stella pääsee Meelikin kimppuun, se repii sulkia ja yrittää käydä päälle. Katkaisen tilanteen kaurapöntön kannella. Meelik jää kannen suojaan huohottamaan väsyneenä.

Olen tehnyt ratkaisuni: olen aina heikomman puolella ja Stellan on lähdettävä. Noeli saa rauhallisesti kukon syliinsä. Hyvästelen tappelupukarin, joka näyttää Noelin sylissä maailman kilteimmältä kukolta. Jouko hoitaa lopettamisen nopeasti varmoin ottein. Kiitän aviomiestäni suuresta avusta ja vasta silloin purskahdan itkuun.

Kuva on otettu viime marraskuussa. Edessä vas. Stella, sen takana Meelik ja Elmeri. Edessä oik. Celeste, pesässä Lyydia.

En tiedä, kuka tappelun aloitti. En kuullut todistajalausuntoja. En tiedä mitään muuta kuin sen, että Meelik tarvitsi turvaa. 

Käyn vielä kanalassa, jossa vallitsee rauha ja hiljaisuus.

Maaliskuun 30. päivä

Ensimmäinen leskenlehti pilkistää puutarhassa. Onpa se söpö!

PUUTARHAELÄMÄÄ HELMIKUUSSA

Helmikuun 2. päivä

Anyone who thinks that gardening begins in the spring

and ends in the fall is missing the best part of the whole year,

for gardening begins in January with the dream.

– Josephine Nuese

Tuo on niin totta. Kevät- ja puutarhaolo hiipii sisuksiin kuin varkain, vaikka pakkasta on 18 astetta, lumi narskuu ja valokuvatessa minun täytyy olla ripeä, että saan kuvattua puutarhan ennen kuin sormet jäätyvät. Jurot huppupäät jäävät hievahtamatta seisomaan ja odottamaan oikeaa kevättä.

Helmikuun 4. päivä

Jokainen pääsiäisestä muistuttava sävel ja kuva saavat sydämeni sykähtämään. Ihan selvät kevään merkit!

Helmikuun 5. päivä

When the grass looks greener on the other side of the fence,

it may be that they take better care of it there.

– Cecil Selig

Helmikuun 14. päivä

Tänään on aika saatella anoppi haudan lepoon. Niin haikeaa. Hän oli itselleni kuin toinen äiti. Laskemme kauniin kukkalaitteen arkun vierelle. Tilattu kimppu on kaunis kuin anoppi itsekin. Vaaleanlila orkidea antaa ihanan säväyksen lilahtavaan sommitelmaan, jossa on myös muun muassa krysanteemeja ja ruusuja.

Lastenlapset laulavat liikuttavasti muistotilaisuudessa. Minä kävelen mikrofonin taakse, vaikka etukäteen olen ajatellut, ettei minusta ole siihen. Kerron, kuinka löysimme anoppini kanssa yhteisen kielen – kukkien kielen. Kerron, kuinka teimme yhdessä kukkakimppuja puutarhamme kukista ja kuinka innostunut anoppi siitä kaikesta oli.

Puheeni jälkeen tutut ja tuntemattomat ympäröivät minut. Saan ihanaa palautetta. – Tiesin, että veitte äidille kukkia, mutta en tiennyt sen olleen oikea harrastus, eräs heistä sanoo ihastellen. Moni on ilahtunut kuullessaan, että kukkien ystävänä tunnettu Sinikka sai vielä hoitokodissa osallistua tuollaiseen. Palautteet lämmittävät mieltäni vielä pitkään.

Helmikuun 15. päivä

Kyllä kanarouwien nyt kelpaa: kolme kukkoa kilpaa tarjoilee herkkuja. Olen onnellinen, kun kukot elävät sulassa sovussa keskenään. Vain kanoilla on nokan koputtamista keskenään.

Helmikuun 28. päivä

Avatessani kanalan oven huomaan heti, että joku puuttuu. Aliisalla on kevättä rinnassa. Se on tehnyt syvän pesän heiniin ja makaa pesässä kuin keväinen lumiukko. – Voi, Aliisa, niin mielelläni antaisin sinun hautoa, mutta tänne ei mahdu lisää tipuja, sanon. Tai no, kyllähän meillä hautoa saa, jos kerran haudotuttaa, mutta sydäntä särkien minun on pakko ryövätä munat.

PUUTARHAELÄMÄÄ TAMMIKUUSSA

Tammikuun 1. päivä

Viime vuosina tekemäni uudenvuodenlupaus on ollut niin loistava, että teen sen saman tänäkin vuonna: lupaan syksyllä istuttaa muutaman pussin pikkusipulikukkia. Tänä vuonna pyrin hankkimaan istutettavat sipulit hieman aikaisemmin kuin yleensä.

Tammikuun 7. päivä

Tänään ulkoilen ensi kertaa yli parin viikon sairastamisen jälkeen. On ihan puutarhaolo, vaikka on reilusti pakkasta ja lunta. Outoa vain, kun puutarha on niin hiljainen. Vain lumi narskuu.

Tammikuun 10. päivä

Vuoden ensimmäinen siemenkuvasto lojuu keittiön pöydällä. Siirrän sen sivuun, sillä en ole aikeissa kylvää yhtään mitään. Pikkutaimista on niin suuri vaiva. No, voinhan silti vilkaista, mitä tänä vuonna on tarjolla.

Hetkinen… vaaleanpunaisista varjoliljoista sanotaan, että ne voi kylvää suoraan kasvupaikalleen. Oikeesti? Jospa saisin niitä muutaman viihtymään. Nyt olisi aikaa miettiä niille paikkakin. Helokki kukkii jo ensimmäisenä vuonna. Ei tuo nyt olisi kallis kokeilu, mutta onkohan se liian villi. Näin meitä puutarhahulluja taas viedään! Tammikuu vasta.

 

Tammikuun 12. päivä

Jouko on Sinikan luona hoitokodissa. Anopin matka ei ole enää pitkä. Pyydän Joukoa ostamaan punaisia ruusuja. Annan vielä ohjeeksi kumartua halaamaan häntä ja kertomaan Sinikan korvaan Pauliinalta rakkaita terveisiä. Saan viimeisen tilaisuuden ilahduttaa rakasta anoppiani kukilla.

Tammikuun 15. päivä

Kompostori on jäässä. Ehkä kanalan jäte on ollut kovilla pakkasilla liian kuivaa. Täytyy viedä vesipulloja lämmikkeeksi, kun pakkanen lauhtuu.

Tammikuun 20. päivä

Mahtavaa, kompostorin mittari näyttää viittä astetta! Aines huokuu jo lämpöä ja kuhina käy. Vesipullot ovat eilisen jäljiltä vielä lämpimiä.

Tammikuun 23. päivä

Vesipumppu reistailee. Kuulemma jäätyy, kun ei ole lumisuojaa. – Ei ole lumisuojaa, minä hätkähdän. En ole muistanut pelätä perennojen puolesta, mutta nyt muistan. Jos ei pumppu pärjää pakkasessa, niin miten sitten perennaparat!

Kirjoitan muistopuhetta anopin muistolle. Kirjoitan ja itken. Me löysimme yhteisen kielen, kukkien kielen. Muistot saavat kyyneleet valumaan. Pystynköhän pitämään puheen, jos nyt itken tarpeeksi?

Tammikuun 31. päivä 

Koiramäellä tammikuun viimeistä päivää juhlitaan syömällä pullaa palttoot päällä (ja kuono/nokka jäässä). Hmmm, en taida tänä vuonna osallistua. Aamulla mittari näytti -25 astetta. On kuitenkin huikean kaunis päivä. Auringonpaiste luo maisemasta satumaisen.

PUUTARHAVUOSI 2025

Poimin ihan omin luvin tämän kivan haasteen Minnalta Hiidenkiven puutarhassa -blogista. Minna on laittanut tämän haasteen alulle jo monena vuonna, enkä enää pärjää ilman. Kiitos, Minna!

1. Mitä uutta teit tai koit puutarhassa?

Sain keväällä sähköpyörätuolin, joten sain kokea puutarhan täysin uudesta näkövinkkelistä. Opin pysähtymään hetkeen ja tarkkailemaan pieniä suuria ihmeitä luonnossa. Usein lähdin ulos vain kuunnellakseni ympäristön ääniä. 

Opin tunnistamaan useita lintujen ääniä. Tähtihetki oli se, kun kirjosieppo istahti sähkärini käsinojalle viereeni ja sain rauhassa katsella sitä silmästä silmään.

Käytin ensimmäistä kertaa elämässäni tekoälyä puutarhasuunnittelun apuna. Se olikin hauska yhteistyökumppani. Uusi istutusalue sai nimekseen Älypenkki. (yllä olevassa kuvasarjassa vasemmalla)

Hevoskastanjamme kukki ensimmäisen kerran puutarhassamme. (kuvasarjassa keskellä) Vaikka kukkia oli vain muutama, tapahtuma oli hyvin merkityksellinen. Nimittäin hevoskastanjan kukintaa saa odottaa vuosikausia eivätkä kaikki puut edes kuki.

Innostuin betonitöistä ja valoin puutarhan kulkuväylille useita koristeellisia laattoja. (kuvasarjassa oikealla)

Leikkasin tuijat ensi kertaa syksyllä, lokakuun loppupuolella. Olen kärsinyt siitä, että tuijat ruskettuvat heti kevätleikkauksen jälkeen. Olen yhdistänyt ruskettumisen nimenomaan leikkaukseen. Luulenpa, että jatkossakin leikkaan tuijat loka-marraskuun vaihteessa ennen pakkasia. 

Tein Joukon kanssa ensimmäisen lahopuuaitamme.

 

2. Pysyitkö viime talvena tekemissäsi puutarhasuunnitelmissa?

Olin tehnyt To Do -listan, jota tunnollisesti noudatin. Pidin uudenvuodenlupaukseni kylvää kehäkukkia sekä istuttaa pari pussillista pikkukevätsipuleita joka syksy. 

Omalle tyylilleni uskollisena tein myös uusia ex tempore -puutarhasuunnitelmia. Liikenneympyrän suunnitelma täydentyi valmiiksi aivan yllättäen. (kuvasarjassa oikealla)

3.Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja?

Tänä vuonna olin kasviostosten suhteen aika maltillinen. Kävimme taimistoilla viitisen kertaa ja kerran nettiostoksilla. Ostoslistakin oli tällä kertaa lyhyehkö.

Ostin ennestään tuttuja pioneita: ’Shirley Temple’, ’Karl Rosenfield’, ’Coral Sunset’ (kuvasarjassa vasemmalla) ja ’Do Tell’ (kuvasarjassa keskellä). Hankin myös itselleni ihan uusia lajikkeita: ’Wladyslawa’, ’Petticoat Flounce’ ja ’Neon’. 

Muita perennoja tuli hankittua vain kaksi uutta lajia: päivänlilja ’Barbara Mitchel’ (kuvasarjassa oikealla) ja bellis.

Puita / pensaita on nyt kasvamassa seuraavat: kaksi ’Globosa’-tuijaa, kaksi ’Little Giant’ -pallotuijaa, rungollinen marja-aronia ’Hugin’, koristeomenapuu ’Aamurusko’, omenapuut ’William’s Pride’ ja ’Grenman’ sekä kirsikkapuu ’Fanal’.

Syksyllä hankin tuttuja tulppaanilajikkeita ja muita kevätsipulikukkia sekä uutena 'Pickwick-krookuksia.

Tämän kertaisista hankinnoista suurimman vaikutuksen tekivät aprikoosinväriset ’Barbara Mitchel’ -päivänliljat. Ne olivat olleet ostoslistallani jo kaksi vuotta sitten, mutta tuolloin niitä ei Viherlassilalla ollut. Nyt tärppäsi. Hyllyssä oli kuusi tainta. Kuudesta taimesta olin haaveillutkin. 

Jakamalla sain vielä lisää tuttuja perennoja: päivänliljoja, syysleimuja, kuunliljoja, sitruunatimjamia ja grönlanninhanhikkia.

4. Menetitkö kasveja?

Harmillisesti menetin vaaleankeltaisen 'Aicha'-ruusun. Vielä viime kesänä se kasvoi elinvoimaisena ja kauniina, mutta keväällä se ei enää noussut. 

'Gårdebo'- kirsikkapuun menetys ei sen sijaan ollut yllätys. Vuosi vuodelta puu oli muuttunut yhä huonokuntoisemmaksi. Nyt oli aika kaataa se. Lahoavan puun ja huonon polun paikalle tuli leveä polku. Nyt Roseletten pionipenkki pääsee oikeuksiinsa.

Luovuimme vihdoin myös huonokuntoisesta monihaaraisesta pajusta. Jo pitkään olin joutunut rajaamaan sen valokuvista pois. Myrsky oli katkaissut siitä yhden ison haaran viime vuonna. Nyt pojat katkaisivat puun tyylikkäästi niin, että yksikään ympärillä olevista perennoista tai puista ei tärveltynyt vähääkään.

5. Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vielä(kään) saanut?

Haluan ensimmäisenä mainita, että viime vuonna kirjaamani pitkäaikainen haave kukosta toteutui. Unelma tosin toteutui täysin eri tavalla kuin olin ajatellut. Ensin meille tuli Poppius II Pieni. Valitettavasti jouduimme siitä luopumaan, mutta nyt meillä on kolme uutta kukonpoikaa kasvamassa. Lyydia hautoi viisi munaa, joista kuoriutui kaksi kanaa ja kolme kukkoa.  

Patsaasta olen haaveillut pitkään. Olen ajatellut toivoa sitä mieheltäni syntymäpäivälahjaksi sitten, kun seuraavan kerran täytän pyöreitä vuosia. Olen jemmannut jo pyöreitä kiviä patsaan juurelle laitettaviksi.

Olen haaveillut myös portinpielien tiilipylväistä. Olisikohan ensi kesänä se aika, jolloin tiilet muurattaisiin? 

Kesäkeittiöstä haaveilen silloin tällöin, mutta haaveitahan saa olla. Sillä ei ole mikään kiire, vaikka saattaa minulla olla jo pöytä odottelemassa seiniä ja kattoa. Vähältä piti, ettei tullut jo liesikin odottelemaan.

6. Mikä asia kuluneelta puutarhakaudelta tulee aina muistuttamaan sinua kesästä 2025?

Tämä oli se kesä, jolloin Lyydia hautoi viisi tipua. Juuri mikään ei mennyt niin kuin itse olin suunnitellut tai toivonut, mutta kaikki meni silti hyvin. Lyydia hoiti urakkansa liikuttavan tunnollisesti.

Sain keväällä sähköpyörätuolin ja rampin. Niiden myötä puutarhakin muuttui radikaalisti. Leveät polut avarsivat näkymiä ja soivat minulle mahdollisuuden kulkea taas pitkin ja poikin puutarhaa. On vaikea pukea sanoiksi sitä ilon ja vapauden tunnetta, jota koin pitkästä aikaa. Siitä inspiroituneena halusin tehdä betonilaattoja puutarhaan.

Aniliinit pionit kukkivat runsain määrin ensimmäistä kertaa.

7. Mikä olivat suurimmat saavutuksesi puutarhassa kuluneena vuonna?

Nurmikon yläreunan korjaaminen oli sinänsä pieni asia. (kuvasarjassa vasemmalla) Kuitenkin, kun työ oli odottanut jo vuosikausia, sen saaminen vihdoinkin valmiiksi oli suuri riemu. 

Laattakäytävän uuden ilmeen luominen kesti muutaman päivän, mutta tuntui suurelta saavutukselta. Olin sitä ehtinyt päässäni jo pitkään pyöritellä.

Lammen takana olevan istutusalueen täydennys ja kattaminen oli oikeasti iso työ. (kuvasarjassa oikealla)

Suuriin saavutuksiin voisi lukea myös Älypenkin toteuttamisen (kuvasarjassa vasemmalla) ja sen myötä Ameriikan yleisilmeen selkeyttämisen. 

Liikenneympyrän istuttaminen melkein valmiiksi kuuluu myös suuriin saavutuksiin. En ollut osannut kuvitellakaan, että saisin sen jo tänä vuonna viittä vaille valmiiksi. (kuvasarjassa keskellä)

Jouko teki suuren ja hyvin merkityksellisen työn leventäessään polkuja ympäri puutarhaa. Sen voi siis lukea meidän saavutukseksemme. 

8. Mikä oli paras ostoksesi/hankintasi?

Keväällä pihaan tulla tupsahti peräkärrytolkulla risuja. Niitä minun ei tarvinnut sinänsä ostaa, mutta tapahtuma oli hyvin tärkeä. Vihdoinkin koitti aika, jolloin ei ollut puutetta hakkeesta. Löysimme myös paikan, josta saimme hakea suuria siistejä pahveja niin paljon kuin halusimme. Ja mehän halusimme, koska kattamista oli paljon.

Kasviostoksista valitsisin parhaimmaksi 'Barbara Mitchel'-päivänliljat. Kauniita aprikoosinvärisiä on yleensä vaikea löytää. Myös koristeomenapuu 'Aamuruskon' hankinta toivottavasti osui nappiin. Siltä se tuntuu ainakin nyt. Puun myötä innostuin istuttamaan koko Liikenneympyrän alueen melkein valmiiksi.

Lasihelmet olivat yksi parhaista ostoksista pitkään aikaan. Olin jo vuosia miettinyt, mitä kivaa voisin huonosti toimivilla käsilläni tehdä. Onnellisten yhteensattumien summana inspiroiduin betonitöistä ja varsinkin niiden koristelemisesta lasihelmillä. Nyt on mukavaa tekemistä niin aivoille kuin käsillekin.

9. Tuliko tehtyä virhehankintoja?

Eipä kai. 

10. Mikä kasvi yllätti sinut positiivisesti?

Nurmitädyke kukki runsaampana ja useammissa paikoissa kuin koskaan aikaisemmin. Olin jo pitkään suunnitellut sen jakamista, mutta yllätyksekseni se oli levinnyt itsekseen juuri sopivasti.

Mesimarja kukki niin kauniina ja runsaana, että minun täytyy ensi keväänä ostaa niitä lisää. Nykyisillä taimilla ei vielä tule marjoja.

Kaunopunahattu pääsi ensimmäistä kertaa todella oikeuksiinsa, kun se kasvaa nyt runsaina ryhminä.

11. Mikä kasvi oli suurin pettymyksesi?

Yli puolet elinvoimaisesta suuresta katajasta ruskettui yllättäen. Nyt toinen puoli katajasta on täysin vihreä ja toinen puoli ruskea. Annoin sille mahdollisuuden vielä toipua, mutta huonolta näyttää.

Vaikeiden sääolosuhteiden vuoksi aluksi elinvoimaiset köynnöskuusama ja ruusuleimu ruskettuivat täysin kuolleen näköisiksi. (Kuvat on otettu ennen ruskettumista.) Epäilen syyksi runsaita sateita. Nimittäin vettä todellakin satoi aivan valtavat määrät. Kun sadekausi loppui, kasvit alkoivat vihertyä uudelleen. Oikeastaan en sanoisi, että petyin näihin kasveihin. Pikemminkin ihailen niiden urheutta selvitä vaikeissa olosuhteissa.

12. Pitikö puutarhabudjettisi?

En koskaan laske budjettia etukäteen (enkä kyllä jälkikäteenkään), mutta tällä kertaa voin sanoa sen alittuneen, kun en löytänyt kaikkia tarvitsemiani kasveja.  

13. Mitä opit?

Opin kuuntelemaan ja tunnistamaan lintujen ääniä. Alussa lintujen konsertti kuulosti yhdeltä sekamelskalta, mutta pikkuhiljaa opin Muuttolintujen kevät -sovelluksen avulla erottamaan lintujen ääniä. Opin nauttimaan kuuntelemisesta ja jokaisesta uudesta laulusta, jonka tunnistin. Ennen olin harmitellut sitä, että lintujen laulut olivat minulle vaikeita.  Nyt harmi vaihtui tyytyväisyydeksi jokaisesta uudesta melodiasta.

Loppukesällä perhosia näkyi paljon. Opin tunnistamaan neitoperhosen, amiraalin ja nokkosperhosen. Muutos oli siis 300 %, kun aiemmin olin tunnistanut ainoastaan sitruunaperhosen. Aika hyvä saavutus prosenteissa!  

Opin elvyttämään nuupahtaneet leikkoruusut upottamalla ne kokonaan ammeeseen viileään veteen useaksi tunniksi. Muutos oli uskomaton!

Paljon olen näinä vuosina tuonut pioneja sisälle, mutta vasta nyt hoksasin viedä pienen pionikimpun wc:hen. Pienessä tilassa pionin tuoksu pääsee oikeuksiinsa. 

14. Vinkit ensi kasvukaudelle

Kanalan suursiivoukseen kannattaa varata kolme puolikasta poutapäivää silloin kun kukaan haudo.

Ameriikan syyspenkissä kasvavat syysleimut kannattaa latvoa / leikata alas elo-syyskuun vaihteessa, jotta ne kukkisivat mahdollisimman myöhään yhtä aikaa astereiden kanssa.

Isoihin betonitöihin kannattaa varata mahdollisimman viileä päivä siihen aikaan, kun yöt eivät ole liian kylmiä. Paras lämpötila valamiseen on mielellään alle +20, mutta selvästi yli + 5 astetta.

Keltaista pietaryrttiä kannattaa kuivattaa kukka-asetelmaa varten.

Ruukuissa kasvavat viiruhelvet ja poimulehdet kannattaa ottaa ajoissa katokseen, jotta ne talvehtisivat kuivina.

Tuijat kannattaa leikata loka-marraskuun vaihteessa.

15. Miten odotat tulevaa kasvukautta?

Mielenkiinnolla odotan, miltä puutarha levennettyine polkuineen näyttää keväällä, kun kaikki lähtee kasvuun. Kuinka nopeasti kasvillisuus peittää polkujen reunat niin, että ne näyttävät luonnollisilta? Antavatko sorapolut puutarhalle ryhdikkäämmän ilmeen? Miltä betonilaatat näyttävät lopullisilla paikoillaan? Kasvavatko koivuangervoaidat jo täyteen kokoonsa? Saammeko metsän laidan siistiksi? Löydänkö uusia kuvakulmia? Innolla odotan tulppaaneja, pioneita, päivänliljoja, kaikkea –kunhan olen ensin nukkunut kunnon talviunet.

16. Tuleeko mieleen vielä jotain, mitä haluaisit kertoa puutarhavuodestasi?

Perinteisesti puutarhassamme on vietetty kerran kesässä Tässä ei ole mitään järkeä –teemapäivää. Tänä vuonna teemapäivä oli onneksi peruttu. 

Jossain vaiheessa puutarhan ilme oli kieltämättä aika villi, mutta luotin siihen, että kyllä tämä tästä.

+ Kauden vaikuttavimmat (kukka)penkit

Eteläreunan nuori pioniryhmä tuotti valtavan paljon iloa. Kuvauskohteena se ei ollut paras mahdollinen, mutta menin useita kertoja päivässä sitä varta vasten ihailemaan. 'Miss America'  ei ole suotta saanut nimeään. 'Pink Hawaiian Coral' oli sekin sykähdyttävän kaunis niin väreiltään kuin muodoltaankin.

Sivupolku oli ollut aiemmin vain pahainen syrjäpolku, jota ei ollut tullut varta vasten lähdettyä katselemaan. Erään talvipäivän viihdykkeeksi päätin suunnitella siitä vetovoimaisen kohteen. Seuraavana vuonna tein siihen joitakin pienehköjä muutoksia. Muutokset eivät olleet suuren suuria, mutta ne todella kannattivat. Nyt kuljen Sivupolkua ilokseni joka päivä. 

Polun pään syyskesän ilme oli niin kiva, että siitä tuli otettua paljon valokuvia. 

+ Kauden vaikuttavin valokuvani

Lisäsin tähän loppuun vielä bonuksena valokuvan, joka on tehnyt minuun vaikutuksen. Pionit vain ovat niin ihmeellisen ihania. Tämä kuva päätyi myös tietokoneen näytön taustakuvaksi ensi kesään asti.

Haasteen säännöt:
1. Kerro, keneltä sait haasteen.
2. Kerro haasteen aloittaja (Minna Hiidenkiven puutarhassa -blogista).
3. Haasta muutama blogiystäväsi mukaan.

Kopioi kysymykset ja vastausvaihtoehdot tai ota pelkät kysymykset ja keksi niihin aivan omat vastauksesi. Minä kyllä vähän sovelsin ja keksin itse myös kysymyksiä. 

Haastan mukaan kaikki ne, joilla on joku puutarhalemmikki. Kaikenlaiset lemmikit huomioidaan kastemadoista alkaen. Suosittelen lämpimästi osallistumaan. 

Kiitos, kun olet kulkenut kanssani puutarhamatkaani!

Toivottelen Sinulle Onnellista Puutarhavuotta 2026!

Pauliina

 

PUUTARHANI JA MINÄ Joulukuussa

Joulukuun 3. päivä

Puutarha on talviteloillaan. On aika huuhtoa kukka- ja puutarha-ajatukset hetkeksi kylpylän lämpimiin poreisiin. Aamu on kaunis ja yllättävän värikäs ajaessamme Hämeenlinnaa kohti. Nurmikot viheriöivät, puut muodostavat kauniita siluetteja.

Ennen lounasta on sopivasti aikaa tutustua Hämeenlinnan muutamiin nähtävyyksiin, joissa emme ole aiemmin vierailleet. Kaupunginpuisto eli Parkki on nähtävä, vaikka puut ovat paljaita. 

Puiston loistoajoista ovat vain rippeet jäljellä ja nekin vähät aikoinaan tärvelty nykyaikaisilla rakennuksilla. Silti jää tunne, että täällä voisi käydä kesäaikaan uudestaan.

Ennen hotelliin kirjautumista ehdimme käydä katsomassa vielä palasen historiallista kaupunkia: Eteläkadun mansardikattoiset talot, Piparkakkutalon sekä Tori- ja Kirkkopuiston. 

Puisto on niin pikkiriikkinen, että aluksi sitä on vaikea edes huomata. Paviljongit huokuvat entisajan tunnelmaa.

Odottelen hieman sivummalla, kun Jouko kirjautuu hotelliin. Kuinka ollakaan, katseeni osuu erääseen huomaamattomaan kylttiin. Oho, täällä on talvipuutarha! Se on ehdottomasti nähtävä ennen kuin päivä pimenee. Monimutkaisen hotellirakennuksen keskellä tosiaankin on korkea tila puineen, köynnöksineen ja muine viherkasveineen. Eipä jäänyt tämäkään reissu ilman puutarhoja!

Nyt voin hyvillä mielin pulahtaa altaaseen ja antaa ajatusten valua veden kuplintaan.


Joulukuun 6. päivä

Vien kanoille vihanneksia nokittaviksi. Hyvä, nyt on yläkerta tyhjä ja saan rauhassa siivota sen. No, eipä ole kauan. Koko porukka kiiruhtaa katsomaan, mitä minä yläkerrassa touhuan. Ihanat kanaset ja kukkoset!

Elmeri päättää kiekaista. Voi kukkoraasua, kaikki on opeteltava. Ei pitäisi nauraa, mutta väkisinkin naurattaa, kun Elmeri kirkaisee kesken kiekumisen. Kohta Meelik ja Stellakin kiekuvat vuorotellen Elmerin kanssa. Vihdoin saan kuulla sen aivan itse!

Nuoret kattavat itsenäisyyspäivän juhlapöytää. Kruunaan varjoyrttimaljakot jouluruusuilla. Jaksan ihmetellä aina vain, että tähän aikaan vuodesta löytyy puutarhassamme kukkivia. Ja vieläpä noin kauniita!

Joulukuun 23. päivä

Jäiset, juuri poimitut jouluruusun nuput nuokkuvat varjoyrttien seassa maljakoissa. Aurinko paistaa upeasti. Olen valmistautunut ottamaan vastaan vieraita Helsingistä, mutta nyt makaan 38 asteen kuumeessa. Potilaita on talossa kolme muutakin. Onneksi vieraat uskaltautuvat siitä huolimatta kyläilemään. P.S. Eivät onneksi saa tartuntaa.

Lapset kattavat aatonaaton juhlapöydän. Ennen ruokailua he laulavat. Onnen kyynelet virtaavat poskillani. Joulu tuli sittenkin!

Joulukuun 31. päivä

On vuoden viimeinen päivä. Loistavan aurinkoinen. Päivät ovat madelleet. Kuume pitää otteessaan. Tällä kertaa se ei valitettavasti ole puutarhakuumetta.