PUUTARHAELÄMÄÄ MAALISKUUSSA

Maaliskuun 1. päivä

Tänään orsilta puuttuu kaksi. Naurattaa; nyt Lyydiakin hautoo. Jopas on melkoinen alku maaliskuulle! Eihän vain kevät ole jo alullaan? Minun talvipuuhani ovat vielä pahasti kesken.


Maaliskuun 3. päivä

Tulppaanikimppu ruokapöydällä on niin kevättä! Ei haittaa, vaikka sohjo ulottuu nilkkoihin ja harmaat pilvet roikkuvat melkein maahan asti.


Maaliskuun 4. päivä

Ihmeellistä kulkea kanalaan sulaa ja kuivaa laattakäytävää pitkin! Ei puhuta tässä nyt siitä, että leveä laattakäytävä on veden vallassa. Aurinko on näyttäytynyt hetken, mutta tuulee niin voimakkaasti, etten meinaa jäisellä pihalla pystyssä pysyä.

Lyydia hautoo. Floora seisoo pesän edessä astinlaudalla aivan kuin haluaisi hautoa. Vanha rouva – miettineekö entisiä aikoja, kun oli vielä nuori ja voimissaan, hautoi ja hoiti monta tipukatrasta. Viereisessä pesässä hautoo Aliisa, nuori ja reipas, viime kesän tipuja.


Maaliskuun 5. päivä

Ihana kevätilma: lämmin ja aurinkoinen, linnut laulavat aivan kuin lapsuudessakin! Nurmikko viheriöi ja lumet sulavat silmissä. On juuri sopiva aika tehdä ensimmäiset puutarhatyöt ja leikata kuusten alaoksat.


Maaliskuun 7. päivä

Lumet ovat huvenneet puutarhasta niin, että vain varjopaikoissa on pieniä valkoisia laikkuja. Kiertelen puutarhan sorapolkuja ja ihmettelen mihin talvi oikein meni. En tosin usko, että kevät alkaisi jo nyt. Vastahan oli paukkupakkaset. Toivon, että talvi jatkuisi vielä.

Kuulen moottorisahan äänen metsän laidasta. Jouko ja pojat tekevät tilaa poikien traktorille ja tukkikärrylle. Nyt on hyvä tilaisuus saada pystyyn kuollut katajan puolikas kaadettua. Asla hoitaa asian ystävällisesti saman tien. Jäljelle jää säälittäväksi laihtunut katajan ruipelo. Annetaan sille vielä aikaa.


Maaliskuun 10. päivä

If you cannot be satisfied with what you have,
you must learn to be satisfied with what you haven't.

Niin totta, puutarhassakin.

Maaliskuun 16. päivä

En uskonut kevään tulevan jo maaliskuun alussa, mutta niin vain näyttää käyneen. Olen silti varma, että kirsikkapuiden kukkiessa sataa lunta. Joutsenpariskunta on asettunut läheiselle pellolle, töyhtöhyyppiäkin on nähty. Kuovi varoittelee menemästä jäälle.

Aliisa ja Celeste hautovat sulassa sovussa samassa pesässä. Floora on hengessä mukana. Se makaa laudalla pesän edessä. Lyydia sen sijaan on muuttanut mielensä ja lakannut hautomasta.

Maaliskuun 17. päivä

On niin kaunis ja lämmin iltapäivä, että pätkin perennanvarret alas. Huomenna voisin valokuvata siistiä puutarhaa.


Maaliskuun 18. päivä

Ei tule tänään kuvaamisesta mitään. Tuulee niin kovaa, että koko talo humisee ja paukkuu. Kevättä sekin.

Maaliskuun 19. päivä

Tänään leikkaan herukkapensaat ja tuon ison kimpun oksia maljakkoon. Viipyilen puutarhassa ihmettelemässä, mihin talvi oikein hävisi. Olisin halunnut odottaa kevättä, mutta se tuli yllättäen yhtenä päivänä.

Istun auringossa pipo päässä. Tunnen tuulen kasvoillani ja kuulen sen huminan. Kuuntelen tiaisten laulua, mutta en erota sinitiaista talitintistä. Ovat tainneet talitintit urbanisoitua ja kiireisesti vain huikkivat ’ti-tyy’. Seuraan naakkaparven kaunista koreografiaa taivaalla.

Maaliskuun 25. päivä

Tuulee taas. Hyvä niin, saan rauhassa viimeistellä talvipuuhani ja totutella ajatukseen keväästä.

Kukot kiekuvat vuorotellen niin suloisesti, että minun tekisi mieleni rutistaa niistä jokaista. Iltapäivällä ne ovat asettuneet jo orrelle. Olen kiitollinen siitä, että kanalassa on niin rauhallista ja sopuisaa.


Maaliskuun 29. päivä

On rauhallinen sunnuntai-iltapäivä. Palmusunnuntai. Menen kanalaan viedäkseni kanoille porkkanaa. Kanalassa on tilanne päällä. Kaksi pikkukukkoa sinkoilee ympäri kanalaa. Kanat väistelevät parhaansa mukaan näitä ohjuksia.

Kukot ovat ottaneet yhteen niin verisesti, että vaihtoehdot ovat vähissä. Toisesta on luovuttava, eikä aikaa ole paljon. Alun sekasorron jälkeen tilanne hahmottuu: Stella jahtaa Meelikiä, joka yrittää karkuun, mutta Stella tulee aina perässä. Kun Stella pääsee Meelikin kimppuun, se repii sulkia ja yrittää käydä päälle. Katkaisen tilanteen kaurapöntön kannella. Meelik jää kannen suojaan huohottamaan väsyneenä.

Olen tehnyt ratkaisuni: olen aina heikomman puolella ja Stellan on lähdettävä. Noeli saa rauhallisesti kukon syliinsä. Hyvästelen tappelupukarin, joka näyttää Noelin sylissä maailman kilteimmältä kukolta. Jouko hoitaa lopettamisen nopeasti varmoin ottein. Kiitän aviomiestäni suuresta avusta ja vasta silloin purskahdan itkuun.

Kuva on otettu viime marraskuussa. Edessä vas. Stella, sen takana Meelik ja Elmeri. Edessä oik. Celeste, pesässä Lyydia.

En tiedä, kuka tappelun aloitti. En kuullut todistajalausuntoja. En tiedä mitään muuta kuin sen, että Meelik tarvitsi turvaa. 

Käyn vielä kanalassa, jossa vallitsee rauha ja hiljaisuus.

Maaliskuun 30. päivä

Ensimmäinen leskenlehti pilkistää puutarhassa. Onpa se söpö!

PUUTARHAELÄMÄÄ HELMIKUUSSA

Helmikuun 2. päivä

Anyone who thinks that gardening begins in the spring

and ends in the fall is missing the best part of the whole year,

for gardening begins in January with the dream.

– Josephine Nuese

Tuo on niin totta. Kevät- ja puutarhaolo hiipii sisuksiin kuin varkain, vaikka pakkasta on 18 astetta, lumi narskuu ja valokuvatessa minun täytyy olla ripeä, että saan kuvattua puutarhan ennen kuin sormet jäätyvät. Jurot huppupäät jäävät hievahtamatta seisomaan ja odottamaan oikeaa kevättä.

Helmikuun 4. päivä

Jokainen pääsiäisestä muistuttava sävel ja kuva saavat sydämeni sykähtämään. Ihan selvät kevään merkit!

Helmikuun 5. päivä

When the grass looks greener on the other side of the fence,

it may be that they take better care of it there.

– Cecil Selig

Helmikuun 14. päivä

Tänään on aika saatella anoppi haudan lepoon. Niin haikeaa. Hän oli itselleni kuin toinen äiti. Laskemme kauniin kukkalaitteen arkun vierelle. Tilattu kimppu on kaunis kuin anoppi itsekin. Vaaleanlila orkidea antaa ihanan säväyksen lilahtavaan sommitelmaan, jossa on myös muun muassa krysanteemeja ja ruusuja.

Lastenlapset laulavat liikuttavasti muistotilaisuudessa. Minä kävelen mikrofonin taakse, vaikka etukäteen olen ajatellut, ettei minusta ole siihen. Kerron, kuinka löysimme anoppini kanssa yhteisen kielen – kukkien kielen. Kerron, kuinka teimme yhdessä kukkakimppuja puutarhamme kukista ja kuinka innostunut anoppi siitä kaikesta oli.

Puheeni jälkeen tutut ja tuntemattomat ympäröivät minut. Saan ihanaa palautetta. – Tiesin, että veitte äidille kukkia, mutta en tiennyt sen olleen oikea harrastus, eräs heistä sanoo ihastellen. Moni on ilahtunut kuullessaan, että kukkien ystävänä tunnettu Sinikka sai vielä hoitokodissa osallistua tuollaiseen. Palautteet lämmittävät mieltäni vielä pitkään.

Helmikuun 15. päivä

Kyllä kanarouwien nyt kelpaa: kolme kukkoa kilpaa tarjoilee herkkuja. Olen onnellinen, kun kukot elävät sulassa sovussa keskenään. Vain kanoilla on nokan koputtamista keskenään.

Helmikuun 28. päivä

Avatessani kanalan oven huomaan heti, että joku puuttuu. Aliisalla on kevättä rinnassa. Se on tehnyt syvän pesän heiniin ja makaa pesässä kuin keväinen lumiukko. – Voi, Aliisa, niin mielelläni antaisin sinun hautoa, mutta tänne ei mahdu lisää tipuja, sanon. Tai no, kyllähän meillä hautoa saa, jos kerran haudotuttaa, mutta sydäntä särkien minun on pakko ryövätä munat.

PUUTARHAELÄMÄÄ TAMMIKUUSSA

Tammikuun 1. päivä

Viime vuosina tekemäni uudenvuodenlupaus on ollut niin loistava, että teen sen saman tänäkin vuonna: lupaan syksyllä istuttaa muutaman pussin pikkusipulikukkia. Tänä vuonna pyrin hankkimaan istutettavat sipulit hieman aikaisemmin kuin yleensä.

Tammikuun 7. päivä

Tänään ulkoilen ensi kertaa yli parin viikon sairastamisen jälkeen. On ihan puutarhaolo, vaikka on reilusti pakkasta ja lunta. Outoa vain, kun puutarha on niin hiljainen. Vain lumi narskuu.

Tammikuun 10. päivä

Vuoden ensimmäinen siemenkuvasto lojuu keittiön pöydällä. Siirrän sen sivuun, sillä en ole aikeissa kylvää yhtään mitään. Pikkutaimista on niin suuri vaiva. No, voinhan silti vilkaista, mitä tänä vuonna on tarjolla.

Hetkinen… vaaleanpunaisista varjoliljoista sanotaan, että ne voi kylvää suoraan kasvupaikalleen. Oikeesti? Jospa saisin niitä muutaman viihtymään. Nyt olisi aikaa miettiä niille paikkakin. Helokki kukkii jo ensimmäisenä vuonna. Ei tuo nyt olisi kallis kokeilu, mutta onkohan se liian villi. Näin meitä puutarhahulluja taas viedään! Tammikuu vasta.

 

Tammikuun 12. päivä

Jouko on Sinikan luona hoitokodissa. Anopin matka ei ole enää pitkä. Pyydän Joukoa ostamaan punaisia ruusuja. Annan vielä ohjeeksi kumartua halaamaan häntä ja kertomaan Sinikan korvaan Pauliinalta rakkaita terveisiä. Saan viimeisen tilaisuuden ilahduttaa rakasta anoppiani kukilla.

Tammikuun 15. päivä

Kompostori on jäässä. Ehkä kanalan jäte on ollut kovilla pakkasilla liian kuivaa. Täytyy viedä vesipulloja lämmikkeeksi, kun pakkanen lauhtuu.

Tammikuun 20. päivä

Mahtavaa, kompostorin mittari näyttää viittä astetta! Aines huokuu jo lämpöä ja kuhina käy. Vesipullot ovat eilisen jäljiltä vielä lämpimiä.

Tammikuun 23. päivä

Vesipumppu reistailee. Kuulemma jäätyy, kun ei ole lumisuojaa. – Ei ole lumisuojaa, minä hätkähdän. En ole muistanut pelätä perennojen puolesta, mutta nyt muistan. Jos ei pumppu pärjää pakkasessa, niin miten sitten perennaparat!

Kirjoitan muistopuhetta anopin muistolle. Kirjoitan ja itken. Me löysimme yhteisen kielen, kukkien kielen. Muistot saavat kyyneleet valumaan. Pystynköhän pitämään puheen, jos nyt itken tarpeeksi?

Tammikuun 31. päivä 

Koiramäellä tammikuun viimeistä päivää juhlitaan syömällä pullaa palttoot päällä (ja kuono/nokka jäässä). Hmmm, en taida tänä vuonna osallistua. Aamulla mittari näytti -25 astetta. On kuitenkin huikean kaunis päivä. Auringonpaiste luo maisemasta satumaisen.

PUUTARHAVUOSI 2025

Poimin ihan omin luvin tämän kivan haasteen Minnalta Hiidenkiven puutarhassa -blogista. Minna on laittanut tämän haasteen alulle jo monena vuonna, enkä enää pärjää ilman. Kiitos, Minna!

1. Mitä uutta teit tai koit puutarhassa?

Sain keväällä sähköpyörätuolin, joten sain kokea puutarhan täysin uudesta näkövinkkelistä. Opin pysähtymään hetkeen ja tarkkailemaan pieniä suuria ihmeitä luonnossa. Usein lähdin ulos vain kuunnellakseni ympäristön ääniä. 

Opin tunnistamaan useita lintujen ääniä. Tähtihetki oli se, kun kirjosieppo istahti sähkärini käsinojalle viereeni ja sain rauhassa katsella sitä silmästä silmään.

Käytin ensimmäistä kertaa elämässäni tekoälyä puutarhasuunnittelun apuna. Se olikin hauska yhteistyökumppani. Uusi istutusalue sai nimekseen Älypenkki. (yllä olevassa kuvasarjassa vasemmalla)

Hevoskastanjamme kukki ensimmäisen kerran puutarhassamme. (kuvasarjassa keskellä) Vaikka kukkia oli vain muutama, tapahtuma oli hyvin merkityksellinen. Nimittäin hevoskastanjan kukintaa saa odottaa vuosikausia eivätkä kaikki puut edes kuki.

Innostuin betonitöistä ja valoin puutarhan kulkuväylille useita koristeellisia laattoja. (kuvasarjassa oikealla)

Leikkasin tuijat ensi kertaa syksyllä, lokakuun loppupuolella. Olen kärsinyt siitä, että tuijat ruskettuvat heti kevätleikkauksen jälkeen. Olen yhdistänyt ruskettumisen nimenomaan leikkaukseen. Luulenpa, että jatkossakin leikkaan tuijat loka-marraskuun vaihteessa ennen pakkasia. 

Tein Joukon kanssa ensimmäisen lahopuuaitamme.

 

2. Pysyitkö viime talvena tekemissäsi puutarhasuunnitelmissa?

Olin tehnyt To Do -listan, jota tunnollisesti noudatin. Pidin uudenvuodenlupaukseni kylvää kehäkukkia sekä istuttaa pari pussillista pikkukevätsipuleita joka syksy. 

Omalle tyylilleni uskollisena tein myös uusia ex tempore -puutarhasuunnitelmia. Liikenneympyrän suunnitelma täydentyi valmiiksi aivan yllättäen. (kuvasarjassa oikealla)

3.Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja?

Tänä vuonna olin kasviostosten suhteen aika maltillinen. Kävimme taimistoilla viitisen kertaa ja kerran nettiostoksilla. Ostoslistakin oli tällä kertaa lyhyehkö.

Ostin ennestään tuttuja pioneita: ’Shirley Temple’, ’Karl Rosenfield’, ’Coral Sunset’ (kuvasarjassa vasemmalla) ja ’Do Tell’ (kuvasarjassa keskellä). Hankin myös itselleni ihan uusia lajikkeita: ’Wladyslawa’, ’Petticoat Flounce’ ja ’Neon’. 

Muita perennoja tuli hankittua vain kaksi uutta lajia: päivänlilja ’Barbara Mitchel’ (kuvasarjassa oikealla) ja bellis.

Puita / pensaita on nyt kasvamassa seuraavat: kaksi ’Globosa’-tuijaa, kaksi ’Little Giant’ -pallotuijaa, rungollinen marja-aronia ’Hugin’, koristeomenapuu ’Aamurusko’, omenapuut ’William’s Pride’ ja ’Grenman’ sekä kirsikkapuu ’Fanal’.

Syksyllä hankin tuttuja tulppaanilajikkeita ja muita kevätsipulikukkia sekä uutena 'Pickwick-krookuksia.

Tämän kertaisista hankinnoista suurimman vaikutuksen tekivät aprikoosinväriset ’Barbara Mitchel’ -päivänliljat. Ne olivat olleet ostoslistallani jo kaksi vuotta sitten, mutta tuolloin niitä ei Viherlassilalla ollut. Nyt tärppäsi. Hyllyssä oli kuusi tainta. Kuudesta taimesta olin haaveillutkin. 

Jakamalla sain vielä lisää tuttuja perennoja: päivänliljoja, syysleimuja, kuunliljoja, sitruunatimjamia ja grönlanninhanhikkia.

4. Menetitkö kasveja?

Harmillisesti menetin vaaleankeltaisen 'Aicha'-ruusun. Vielä viime kesänä se kasvoi elinvoimaisena ja kauniina, mutta keväällä se ei enää noussut. 

'Gårdebo'- kirsikkapuun menetys ei sen sijaan ollut yllätys. Vuosi vuodelta puu oli muuttunut yhä huonokuntoisemmaksi. Nyt oli aika kaataa se. Lahoavan puun ja huonon polun paikalle tuli leveä polku. Nyt Roseletten pionipenkki pääsee oikeuksiinsa.

Luovuimme vihdoin myös huonokuntoisesta monihaaraisesta pajusta. Jo pitkään olin joutunut rajaamaan sen valokuvista pois. Myrsky oli katkaissut siitä yhden ison haaran viime vuonna. Nyt pojat katkaisivat puun tyylikkäästi niin, että yksikään ympärillä olevista perennoista tai puista ei tärveltynyt vähääkään.

5. Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vielä(kään) saanut?

Haluan ensimmäisenä mainita, että viime vuonna kirjaamani pitkäaikainen haave kukosta toteutui. Unelma tosin toteutui täysin eri tavalla kuin olin ajatellut. Ensin meille tuli Poppius II Pieni. Valitettavasti jouduimme siitä luopumaan, mutta nyt meillä on kolme uutta kukonpoikaa kasvamassa. Lyydia hautoi viisi munaa, joista kuoriutui kaksi kanaa ja kolme kukkoa.  

Patsaasta olen haaveillut pitkään. Olen ajatellut toivoa sitä mieheltäni syntymäpäivälahjaksi sitten, kun seuraavan kerran täytän pyöreitä vuosia. Olen jemmannut jo pyöreitä kiviä patsaan juurelle laitettaviksi.

Olen haaveillut myös portinpielien tiilipylväistä. Olisikohan ensi kesänä se aika, jolloin tiilet muurattaisiin? 

Kesäkeittiöstä haaveilen silloin tällöin, mutta haaveitahan saa olla. Sillä ei ole mikään kiire, vaikka saattaa minulla olla jo pöytä odottelemassa seiniä ja kattoa. Vähältä piti, ettei tullut jo liesikin odottelemaan.

6. Mikä asia kuluneelta puutarhakaudelta tulee aina muistuttamaan sinua kesästä 2025?

Tämä oli se kesä, jolloin Lyydia hautoi viisi tipua. Juuri mikään ei mennyt niin kuin itse olin suunnitellut tai toivonut, mutta kaikki meni silti hyvin. Lyydia hoiti urakkansa liikuttavan tunnollisesti.

Sain keväällä sähköpyörätuolin ja rampin. Niiden myötä puutarhakin muuttui radikaalisti. Leveät polut avarsivat näkymiä ja soivat minulle mahdollisuuden kulkea taas pitkin ja poikin puutarhaa. On vaikea pukea sanoiksi sitä ilon ja vapauden tunnetta, jota koin pitkästä aikaa. Siitä inspiroituneena halusin tehdä betonilaattoja puutarhaan.

Aniliinit pionit kukkivat runsain määrin ensimmäistä kertaa.

7. Mikä olivat suurimmat saavutuksesi puutarhassa kuluneena vuonna?

Nurmikon yläreunan korjaaminen oli sinänsä pieni asia. (kuvasarjassa vasemmalla) Kuitenkin, kun työ oli odottanut jo vuosikausia, sen saaminen vihdoinkin valmiiksi oli suuri riemu. 

Laattakäytävän uuden ilmeen luominen kesti muutaman päivän, mutta tuntui suurelta saavutukselta. Olin sitä ehtinyt päässäni jo pitkään pyöritellä.

Lammen takana olevan istutusalueen täydennys ja kattaminen oli oikeasti iso työ. (kuvasarjassa oikealla)

Suuriin saavutuksiin voisi lukea myös Älypenkin toteuttamisen (kuvasarjassa vasemmalla) ja sen myötä Ameriikan yleisilmeen selkeyttämisen. 

Liikenneympyrän istuttaminen melkein valmiiksi kuuluu myös suuriin saavutuksiin. En ollut osannut kuvitellakaan, että saisin sen jo tänä vuonna viittä vaille valmiiksi. (kuvasarjassa keskellä)

Jouko teki suuren ja hyvin merkityksellisen työn leventäessään polkuja ympäri puutarhaa. Sen voi siis lukea meidän saavutukseksemme. 

8. Mikä oli paras ostoksesi/hankintasi?

Keväällä pihaan tulla tupsahti peräkärrytolkulla risuja. Niitä minun ei tarvinnut sinänsä ostaa, mutta tapahtuma oli hyvin tärkeä. Vihdoinkin koitti aika, jolloin ei ollut puutetta hakkeesta. Löysimme myös paikan, josta saimme hakea suuria siistejä pahveja niin paljon kuin halusimme. Ja mehän halusimme, koska kattamista oli paljon.

Kasviostoksista valitsisin parhaimmaksi 'Barbara Mitchel'-päivänliljat. Kauniita aprikoosinvärisiä on yleensä vaikea löytää. Myös koristeomenapuu 'Aamuruskon' hankinta toivottavasti osui nappiin. Siltä se tuntuu ainakin nyt. Puun myötä innostuin istuttamaan koko Liikenneympyrän alueen melkein valmiiksi.

Lasihelmet olivat yksi parhaista ostoksista pitkään aikaan. Olin jo vuosia miettinyt, mitä kivaa voisin huonosti toimivilla käsilläni tehdä. Onnellisten yhteensattumien summana inspiroiduin betonitöistä ja varsinkin niiden koristelemisesta lasihelmillä. Nyt on mukavaa tekemistä niin aivoille kuin käsillekin.

9. Tuliko tehtyä virhehankintoja?

Eipä kai. 

10. Mikä kasvi yllätti sinut positiivisesti?

Nurmitädyke kukki runsaampana ja useammissa paikoissa kuin koskaan aikaisemmin. Olin jo pitkään suunnitellut sen jakamista, mutta yllätyksekseni se oli levinnyt itsekseen juuri sopivasti.

Mesimarja kukki niin kauniina ja runsaana, että minun täytyy ensi keväänä ostaa niitä lisää. Nykyisillä taimilla ei vielä tule marjoja.

Kaunopunahattu pääsi ensimmäistä kertaa todella oikeuksiinsa, kun se kasvaa nyt runsaina ryhminä.

11. Mikä kasvi oli suurin pettymyksesi?

Yli puolet elinvoimaisesta suuresta katajasta ruskettui yllättäen. Nyt toinen puoli katajasta on täysin vihreä ja toinen puoli ruskea. Annoin sille mahdollisuuden vielä toipua, mutta huonolta näyttää.

Vaikeiden sääolosuhteiden vuoksi aluksi elinvoimaiset köynnöskuusama ja ruusuleimu ruskettuivat täysin kuolleen näköisiksi. (Kuvat on otettu ennen ruskettumista.) Epäilen syyksi runsaita sateita. Nimittäin vettä todellakin satoi aivan valtavat määrät. Kun sadekausi loppui, kasvit alkoivat vihertyä uudelleen. Oikeastaan en sanoisi, että petyin näihin kasveihin. Pikemminkin ihailen niiden urheutta selvitä vaikeissa olosuhteissa.

12. Pitikö puutarhabudjettisi?

En koskaan laske budjettia etukäteen (enkä kyllä jälkikäteenkään), mutta tällä kertaa voin sanoa sen alittuneen, kun en löytänyt kaikkia tarvitsemiani kasveja.  

13. Mitä opit?

Opin kuuntelemaan ja tunnistamaan lintujen ääniä. Alussa lintujen konsertti kuulosti yhdeltä sekamelskalta, mutta pikkuhiljaa opin Muuttolintujen kevät -sovelluksen avulla erottamaan lintujen ääniä. Opin nauttimaan kuuntelemisesta ja jokaisesta uudesta laulusta, jonka tunnistin. Ennen olin harmitellut sitä, että lintujen laulut olivat minulle vaikeita.  Nyt harmi vaihtui tyytyväisyydeksi jokaisesta uudesta melodiasta.

Loppukesällä perhosia näkyi paljon. Opin tunnistamaan neitoperhosen, amiraalin ja nokkosperhosen. Muutos oli siis 300 %, kun aiemmin olin tunnistanut ainoastaan sitruunaperhosen. Aika hyvä saavutus prosenteissa!  

Opin elvyttämään nuupahtaneet leikkoruusut upottamalla ne kokonaan ammeeseen viileään veteen useaksi tunniksi. Muutos oli uskomaton!

Paljon olen näinä vuosina tuonut pioneja sisälle, mutta vasta nyt hoksasin viedä pienen pionikimpun wc:hen. Pienessä tilassa pionin tuoksu pääsee oikeuksiinsa. 

14. Vinkit ensi kasvukaudelle

Kanalan suursiivoukseen kannattaa varata kolme puolikasta poutapäivää silloin kun kukaan haudo.

Ameriikan syyspenkissä kasvavat syysleimut kannattaa latvoa / leikata alas elo-syyskuun vaihteessa, jotta ne kukkisivat mahdollisimman myöhään yhtä aikaa astereiden kanssa.

Isoihin betonitöihin kannattaa varata mahdollisimman viileä päivä siihen aikaan, kun yöt eivät ole liian kylmiä. Paras lämpötila valamiseen on mielellään alle +20, mutta selvästi yli + 5 astetta.

Keltaista pietaryrttiä kannattaa kuivattaa kukka-asetelmaa varten.

Ruukuissa kasvavat viiruhelvet ja poimulehdet kannattaa ottaa ajoissa katokseen, jotta ne talvehtisivat kuivina.

Tuijat kannattaa leikata loka-marraskuun vaihteessa.

15. Miten odotat tulevaa kasvukautta?

Mielenkiinnolla odotan, miltä puutarha levennettyine polkuineen näyttää keväällä, kun kaikki lähtee kasvuun. Kuinka nopeasti kasvillisuus peittää polkujen reunat niin, että ne näyttävät luonnollisilta? Antavatko sorapolut puutarhalle ryhdikkäämmän ilmeen? Miltä betonilaatat näyttävät lopullisilla paikoillaan? Kasvavatko koivuangervoaidat jo täyteen kokoonsa? Saammeko metsän laidan siistiksi? Löydänkö uusia kuvakulmia? Innolla odotan tulppaaneja, pioneita, päivänliljoja, kaikkea –kunhan olen ensin nukkunut kunnon talviunet.

16. Tuleeko mieleen vielä jotain, mitä haluaisit kertoa puutarhavuodestasi?

Perinteisesti puutarhassamme on vietetty kerran kesässä Tässä ei ole mitään järkeä –teemapäivää. Tänä vuonna teemapäivä oli onneksi peruttu. 

Jossain vaiheessa puutarhan ilme oli kieltämättä aika villi, mutta luotin siihen, että kyllä tämä tästä.

+ Kauden vaikuttavimmat (kukka)penkit

Eteläreunan nuori pioniryhmä tuotti valtavan paljon iloa. Kuvauskohteena se ei ollut paras mahdollinen, mutta menin useita kertoja päivässä sitä varta vasten ihailemaan. 'Miss America'  ei ole suotta saanut nimeään. 'Pink Hawaiian Coral' oli sekin sykähdyttävän kaunis niin väreiltään kuin muodoltaankin.

Sivupolku oli ollut aiemmin vain pahainen syrjäpolku, jota ei ollut tullut varta vasten lähdettyä katselemaan. Erään talvipäivän viihdykkeeksi päätin suunnitella siitä vetovoimaisen kohteen. Seuraavana vuonna tein siihen joitakin pienehköjä muutoksia. Muutokset eivät olleet suuren suuria, mutta ne todella kannattivat. Nyt kuljen Sivupolkua ilokseni joka päivä. 

Polun pään syyskesän ilme oli niin kiva, että siitä tuli otettua paljon valokuvia. 

+ Kauden vaikuttavin valokuvani

Lisäsin tähän loppuun vielä bonuksena valokuvan, joka on tehnyt minuun vaikutuksen. Pionit vain ovat niin ihmeellisen ihania. Tämä kuva päätyi myös tietokoneen näytön taustakuvaksi ensi kesään asti.

Haasteen säännöt:
1. Kerro, keneltä sait haasteen.
2. Kerro haasteen aloittaja (Minna Hiidenkiven puutarhassa -blogista).
3. Haasta muutama blogiystäväsi mukaan.

Kopioi kysymykset ja vastausvaihtoehdot tai ota pelkät kysymykset ja keksi niihin aivan omat vastauksesi. Minä kyllä vähän sovelsin ja keksin itse myös kysymyksiä. 

Haastan mukaan kaikki ne, joilla on joku puutarhalemmikki. Kaikenlaiset lemmikit huomioidaan kastemadoista alkaen. Suosittelen lämpimästi osallistumaan. 

Kiitos, kun olet kulkenut kanssani puutarhamatkaani!

Toivottelen Sinulle Onnellista Puutarhavuotta 2026!

Pauliina

 

PUUTARHANI JA MINÄ Joulukuussa

Joulukuun 3. päivä

Puutarha on talviteloillaan. On aika huuhtoa kukka- ja puutarha-ajatukset hetkeksi kylpylän lämpimiin poreisiin. Aamu on kaunis ja yllättävän värikäs ajaessamme Hämeenlinnaa kohti. Nurmikot viheriöivät, puut muodostavat kauniita siluetteja.

Ennen lounasta on sopivasti aikaa tutustua Hämeenlinnan muutamiin nähtävyyksiin, joissa emme ole aiemmin vierailleet. Kaupunginpuisto eli Parkki on nähtävä, vaikka puut ovat paljaita. 

Puiston loistoajoista ovat vain rippeet jäljellä ja nekin vähät aikoinaan tärvelty nykyaikaisilla rakennuksilla. Silti jää tunne, että täällä voisi käydä kesäaikaan uudestaan.

Ennen hotelliin kirjautumista ehdimme käydä katsomassa vielä palasen historiallista kaupunkia: Eteläkadun mansardikattoiset talot, Piparkakkutalon sekä Tori- ja Kirkkopuiston. 

Puisto on niin pikkiriikkinen, että aluksi sitä on vaikea edes huomata. Paviljongit huokuvat entisajan tunnelmaa.

Odottelen hieman sivummalla, kun Jouko kirjautuu hotelliin. Kuinka ollakaan, katseeni osuu erääseen huomaamattomaan kylttiin. Oho, täällä on talvipuutarha! Se on ehdottomasti nähtävä ennen kuin päivä pimenee. Monimutkaisen hotellirakennuksen keskellä tosiaankin on korkea tila puineen, köynnöksineen ja muine viherkasveineen. Eipä jäänyt tämäkään reissu ilman puutarhoja!

Nyt voin hyvillä mielin pulahtaa altaaseen ja antaa ajatusten valua veden kuplintaan.


Joulukuun 6. päivä

Vien kanoille vihanneksia nokittaviksi. Hyvä, nyt on yläkerta tyhjä ja saan rauhassa siivota sen. No, eipä ole kauan. Koko porukka kiiruhtaa katsomaan, mitä minä yläkerrassa touhuan. Ihanat kanaset ja kukkoset!

Elmeri päättää kiekaista. Voi kukkoraasua, kaikki on opeteltava. Ei pitäisi nauraa, mutta väkisinkin naurattaa, kun Elmeri kirkaisee kesken kiekumisen. Kohta Meelik ja Stellakin kiekuvat vuorotellen Elmerin kanssa. Vihdoin saan kuulla sen aivan itse!

Nuoret kattavat itsenäisyyspäivän juhlapöytää. Kruunaan varjoyrttimaljakot jouluruusuilla. Jaksan ihmetellä aina vain, että tähän aikaan vuodesta löytyy puutarhassamme kukkivia. Ja vieläpä noin kauniita!

Joulukuun 23. päivä

Jäiset, juuri poimitut jouluruusun nuput nuokkuvat varjoyrttien seassa maljakoissa. Aurinko paistaa upeasti. Olen valmistautunut ottamaan vastaan vieraita Helsingistä, mutta nyt makaan 38 asteen kuumeessa. Potilaita on talossa kolme muutakin. Onneksi vieraat uskaltautuvat siitä huolimatta kyläilemään. P.S. Eivät onneksi saa tartuntaa.

Lapset kattavat aatonaaton juhlapöydän. Ennen ruokailua he laulavat. Onnen kyynelet virtaavat poskillani. Joulu tuli sittenkin!

Joulukuun 31. päivä

On vuoden viimeinen päivä. Loistavan aurinkoinen. Päivät ovat madelleet. Kuume pitää otteessaan. Tällä kertaa se ei valitettavasti ole puutarhakuumetta.

PUUTARHANI JA MINÄ Marraskuussa

Marraskuun 4. päivä

Olen innoissani, kun olemme varanneet aikaa viettääksemme päivän loman Lahdessa. Monen sateisen ja harmaan päivän jälkeen aamu valkenee kirkkaana ja kauniina. Menomatkalla saan haettua loput puuttuvat lasihelmet.

Lahden kauppahalli ei ole saanut tilaa matkailumarkkinoinnin sivuilla. Onneksi Jouko huomaa sen sattumalta. Kauppahalli on pieni, vain yhden käytävän suuruinen, mutta viihtyisä ja täynnä asiakkaita.

Olen suunnitellut, että lounaan jälkeen menisimme historialliseen museoon, joka sijaitsee hulppeassa kartanossa, kuin linnassa. Olen lukenut, että kartanoa vastapäätä on Vesijärven puisto ja siellä pohjoismaiden suurimmat vesiurut. Alueen täytyy olla upea. On varmasti hienoa käveleskellä kartanon puutarhassa. Täytyyhän sellainen olla, vaikka ei puutarhaa matkailusivuilla erityisesti mainittukaan.

Suuntaamme siis vanhalle linja autoasemalle, jossa toimii viihtyisä ravintola nimeltä Kaarlo Social. Paikka on tyylikäs, palvelu ylenpalttisen ystävällistä, buffetpöytä täyteläinen ja sali täynnä asiakkaita. Välimerellinen ruoka on hyvää, mutta ei yllä minun suosikkilistani kärkeen kuitenkaan.

Kartanoa vastapäätä todellakin on vesiurut, mutta kukaan ei ollut huomannut mainita, että siinä välissä on urheilustadion! Voi, tätä päättäjien järjenjuoksua! Suotta Lahtea ei pidetä urheilukaupunkina; urheilu menee kaiken muun edelle.

Vesiurut ovat komeat, vaikka näin marraskuussa ei musiikkiesityksiä olekaan. Kävelemme hetken Pikku-Vesijärven rantamaisemissa, mutta iltapäivä on jo pitkällä. Aiomme ehtiä vielä Hollolaan ennen auringonlaskua.

Hollolan vanhan kirkon miljöö on viehättävä, vaikka ei täysin nykyajan kosketukselta ole välttynytkään. Keskiajalta peräisin oleva kaunis kirkko on käsittämättömän jyhkeä. Miten noin suuret kiven järkäleet on voitu nostaa noin korkealle sen aikaisilla menetelmillä? Katto on jyrkkä ja korkea. Sinne vievät piiiitkät tikkaat. – Jos noita tikkaita kiipeäisi ylös, niin varmasti jo puolivälissä tuntuisi, että taivas on vastassa, hämmästelen Joukolle.

Haluan nähdä vanhan pappilan pihapiirin sekä entisen kanttorilan. Kanttorin käytössä ollut talo on nykyään taiteilijan ateljee. Ihanaa, että ne ovat säilyneet. Niiden lähettyvillä oleva vanha, pärekattoinen kunnantupa on käytössä ravintolana.

Auringon laskiessa katselemme vielä hautausmaata. Kynttilämeri näyttää varmasti upealta näillä rinteillä. Hautausmaata sanottiin netissä puutarhamaiseksi ja se todellakin pitää paikkansa. – Millainen tämä mahtaakaan olla kesällä, mietiskelen ääneen.

Viimeinen nähtävyytemme on museolentokone Hanssin-Jukka Tuuloksen kauppakeskuksessa. Tähän aikaan näyttely on suljettu, mutta on mukava nähdä tuo ainutlaatuinen kone lentokonehallin suurten ikkunoiden läpi.

Marraskuun 6. päivä

Aamu valkenee kirkkaana ja kauniina. Nyt äkkiä ulos! Teen pikku homman sieltä ja täältä: kuolleet oksat tuija-aidasta, ruskeat syysleimut alas, vähän rikkoja. Tarkistan katteet. Valokuvaan ja nautin.

Marraskuun 7. päivä

Betonilaattojen tuotantolaitos kolahtaa käyntiin viimeisen kerran ennen talvitaukoa. Valan loput neljä laattaa poluille. Mukavaa, kun saan kaikki valmiiksi.

Marraskuun 8. päivä

Märkää on ja harmaata. Kanalassa sen sijaan tunnelma on lämmin ja kotoisa. Pikkuiset tulevat heti vastaan, kun menen ovelle. Ovat tottuneet, että minulla on niille jotakin syötävää. Ne ovat yllättävän kesyjä. Nuorikot näyttävät suloisilta minikanoilta ja -kukoilta. Kukoilla on jo suuret harjat ja komeat pyrstösulat, mutta ainoastaan Elmeri on melkein Lyydian kokoinen. Lyydia tepastelee niiden keskellä pää pystyssä.


Marraskuun 11. päivä

Taitaa olla viimeinen puutarhapäivä; aika harmaa, mutta lämmin. Pian taitaa olla jo pakkasta. On aika tuoda ruohonleikkuurobotit sisälle pestäviksi. Katan tuijan pahvilla. Jouko silppuaa haketta. Vilpas viimeistelee uoman keväällä istutettavalle koivuangervoaidalle.

Nostan terassin perennaruukut seinustalle makaamaan. Leikkaan katajan ruskettuneet tupsut – ne, jotka olisin halunnut leikata jo keväällä, mutta en ehtinyt. Vien loput puutarhatavarat pesuun.

Kello ei ole vielä kolmea, mutta alkaa hämärtää. Ehdin vielä tyhjentää ruokakompostorit. Viimeisten lapiollisten aikaan aurinko tulee yllättäen esiin ja valaisee koko pihapiirin. Aika huikea päätös puutarhakaudelle!


Marraskuun 12. päivä

Ulkona on märkää ja tuulista. Tuulen kohina kuuluu sisälle asti. Minä istun sisällä, piirrän ja laulan. Piirrän kukkia, paaaaljon kukkia, lintuja ja perhosia. Väritän ne kirkkailla väreillä.


Marraskuun 14. päivä

Aurinko tulvii ikkunoista. Ehdin ilahtua, että voisin keksiä ulkona vielä jotakin puutarhapuuhaa tälle päivälle. Yhtäkkiä ilma on sakeana lumihiutaleista. Mikäpä siinä; minä istun ja piirrän.

Piirrän kokonaisen puutarhan täyteen tulppaaneja, ruusuja, päivänliljoja ja kaikkea muutakin ihanaa – ja ne kukkivat kaikki yhtä aikaa. Eikä puutarhassa kasva yhtään rikkaruohoa.

Marraskuun 17. päivä

Lyydiaa ei kerta kaikkiaan voi huijata. Tiedän sen, mutta sitkeästi yritän. Vien Lyydialle ja pikkuväelle kaksi ruokintatikkua täynnä omenaa. Rasiassa on vielä lisää omenanpaloja yläkerrassa kököttäviä rouvia varten. Piilotan muutaman omenanpalan kouraani ja yritän hämätä antamalla rasian omenoineen alakertaan. Lyydia ei anna periksi. Välitasolla (siitä on helppo seurata sekä ala- että yläkerran ruokatilannetta) se odottaa kourassani olevia omenoita niin pitkään, että luovutan. Tunnustan tappioni ja laitan loput omenat ruokakuppiin yläorren alle. Lyydia on maksimoinut hyödyn: nyt se tietää saavansa lapsukaisilleen kaiken.

Kyykin katselemassa alakerran touhuja. Huomioni kiinnittää ennenkuulumaton kotkotus ylätasolta. Elmeri siellä touhottaa omenanpalojen äärellä ja houkuttelee kanoja syömään. En arvannut, että noin nuori kukko alkaa jo huolehtia kanoista.

Kerron tapauksesta Joukolle, joka toteaa kukon jo kiekuneenkin. Ei ole vain huomannut sanoa siitä minulle. Kiekujan täytyy olla Elmeri.


Marraskuun 27. päivä

– Se pieni kukko, jolla on pronssin värinen kaula (Meelik), kiekui tänään kello 7.30, Jouko ilmoittaa. – Sen ääni oli säröilevä, hän jatkaa. Ahaa, tätä vähän epäilinkin. Elmeri on siis se, joka kiekuu sointuvasti. Olen ollut havaitsevinani, että Lyydia taitaa pikkuhiljaa vieroittaa lapsukaisiaan. Nyt saan vahvistuksen siihenkin asiaan: Lyydia ei kutsu tipusiaan syömään, vaan ajaa nokallaan lapsukaiset kauemmaksi saadakseen syödä itse rauhassa. Tipuaika on virallisesti ohi. Pikkuiset ovat täyttäneet juuri neljä kuukautta.