IKÄVIN PUUHA

Osallistuessaan viime syksynä blogissani järjestämääni arvontaan Tuumasta toimeen –blogin Leena kysyi: ”Mikä on kaikista paras puuhasi puutarhassasi ja mikä ikävin (jos on pakko valita)?” Mieluisimmasta puuhastani kirjoitin täällä ja nyt siis siihen ikävimpään puuhaan.

Yksimielinen raati päätti jakaa ensimmäisen palkinnon kahden kilpailijan kesken. Ensimmäisen sijan jakoivat kevätkukkasipulien istutus ja talvisuojien laitto.

Raadin mukaan taso oli korkea. Kilpailijoita oli vain kaksi, mutta ne olivatkin sitten aivan omaa luokkaansa.

Kevätkukkasipulien istutus

on tehtävä aivan väärään aikaan.

Raadin perusteluissa sanottiin, että kevätkukkasipulien istutus on tehtävä aivan väärään aikaan. Syksyllä puutarhatyöt alkavat väsyttää johtuen koko kesän ahkeroinnista sekä syksyn vaihtelevista säistä.

Kyllähän niitä sipuleita istuttelisi kuulaana syyspäivänä joutsenten ja kurkien huutoa kuunnellen, mutta kaikki syyspäivät eivät ole aurinkoisia ja ihania. Aika monta kertaa kovaa savimaata saa kairata sormet jäisinä tihkusateessa.

Raadin perusteluista käy ilmi, että kevätkukkasipulien istutus olisi päässyt kirkkaasti ykköseksi, jos tehtävä olisi pakollinen. Onneksi sipuleita ei ole pakko istuttaa, vaikka homman laiminlyönti kieltämättä jääkin kaihertamaan mieltä. Erityisesti asia harmittaa sen vuoksi, että joka kevät sitä on päättänyt syksyllä ryhdistäytyä ja istuttaa ne mokomat sipulit.

Siitä raadilla on

karvaita kokemuksia.

Talvisuojien laittaminen on pakollista. Siitä raadilla on karvaita kokemuksia. Ei välttämättä riitä, että virittelee rungonsuojat ja verkon puun ympäri. Suojista pitäisi tehdä niin pomminvarmat, etteivät rusakot pääsisi lumikinosten päältä kaluamaan koko oksastoa. Tukikeppien tökkiminen maahan on raskasta ja varsinkin verkkojen käsittely on hankalaa.

Raati harkitsi pitkään ensimmäisen sijan myöntämistä talvisuojien laitolle, mutta eräs seikka ratkaisi asian: talvisuojien laittamiseen saa miehen apua.

Tiukka kilpailu päätettiin ratkaista siis jakamalla ensimmäinen sija. Ja kuten jo alussa mainittiin, päätös oli yksimielinen. Raatiin kuului Kukka & Kaali -blogin kirjoittaja ja valokuvaaja Pauliina Isopahkala.

HYVÄ MIELI KUIN HARAKALLA

Mies sanoi, että on tulossa talvi. Ylihuomenna on jo pakkasta ja ensi viikolla satanee lunta.

Kiven pinnalla kasvava patjarikko on hehkeämpi kuin kesällä.

Tuntui mukavalta mennä Rauhan kanssa puutarhaan. Oli ihana syysilma. Mies oli jo ehtinyt laittaa hedelmäpuille verkot. Ihanaa! Inhoan tuota talvisuojien virittelyä.

Verkot eivät ole paljaan puutarhan kaunistus. Onneksi neito vetää huomion puoleensa.

Oikaisin kaatuneet nimikyltit ja vinksahtaneet perennatuet. Leikkasin viiniköynnöksen ja parsat. Kuopus innostui leikkaamaan mansikoiden rönsyt. Kylläpä niitä olikin paljon, vaikka olin ne kesällä leikannut.

Mansikkamaa leiskuu värejä vielä lokakuun lopussa.

Hain pensasleikkurin ja huristelin perennojen varsia. Viiruhelvet olen yleensä jättänyt kevääseen, koska ne ovat vielä hyvin kauniita. Leikkasin nekin, sillä nyt ne oli helppo kerätä. Keväisin on yleensä niin tuulista, että nuo kevyet lehdet lentelevät ympäriinsä. Iirikset ja päivänliljat jätin. Ne ovat kauniin keltaisia ja vihreitä.

Iirikset ovat luottokasvejani – kauniita ja kestäviä.

Voi, jos minulla olisi puoliakaan tuosta energiasta,

niin tämä puutarha olisi äkkiä valmis.

Teinipoikani innostui auttamaan minua varsien keräämisessä. Kevyesti hän hyppeli kiveltä toiselle hakiessaan kottikärryihin täytettä. Kottikärryt saivat kyytiä kun hän juosten kiikutti kuormaa kompostiin. Nauraa hykertelin. – Voi, jos minulla olisi puoliakaan tuosta energiasta, niin tämä puutarha olisi äkkiä valmis, ajattelin.

Sillä välin mies puuhaili Potagerissa. Hän nosti loput porkkanat, käänsi lohkot talikolla ja poimi rikat. Voi, mahtavaa! Olin jo ehtinyt ajatella, etten kylväisi ensi keväänä mitään. Rikat olivat saaneet vallan ja työ tuntui toivottomalta. Mutta nyt lohkot olivat siistit! En voinut uskoa silmiäni. Taidan sittenkin keväällä kylvää jotakin.

Keräsin poikani kanssa kasan kiviä, painavia ruukkuja ja sen sellaista. Jossain vaiheessa huomasin, että kappas vain: Into ja Tarmo olivat täydessä touhussa ja meno oli sen mukaista. Kottikärryt tyhjenivät ja täyttyivät, syömiset unohtuivat.

Kirsikkapuu loistaa vielä kuin syysaurinko.

Mies haki lehtipuhaltimen ja puhalteli terassit lattiasta kattoon, kiveykset, lehdet nurmikolta, kasvihuoneen katolta ja sora-alueelta. Jylinä oli kuin lentokentällä, mutta niin lähtivät hämähäkinseitit ja lehdet. Mies hehkutti vielä illalla, miten näppärästi puhaltimella saa siivottua vieläpä rännit ja sadevesikaivotkin.

Nyt olo on kuin parhaan kesäpäivän iltana: selkään sattuu ja jalkoja särkee, mutta mieli on hyvä kuin harakalla.

TEKISIN TOISIN

Jaahas! Nyt on aika esitellä teille kaikki puutarhani viat ja virheet. Ei vaiskaan. En esittele kaikkia, tulisi turhan pitkä postaus. Esittelen vain pahimmat. Hirnakka nimittäin kirjoitti viime syksyn arvontaan osallistuessaan näin: ”Seuraava aihe-ehdotus olisi 'tekisin toisin jos voisin'. Eli mitä ns. aivopieruja puutarhasta mahdollisesti löytyy?” Kiitos, Hirnakka, hyvästä kysymyksestä!

On siis täytynyt tyytyä

kumartamaan tuolle puulle.

Hassuimmat virheet olen tehnyt polkujen sijainnin suhteen. Kahdessa kohtaa polku on niin lähellä puuta / pensasta, että käytännössä on kuljettava oksaston läpi. Olin tehnyt muutamia kivipolkuja isojen istutusalueiden läpi, jotta alueiden hoito olisi helppoa. Jossain vaiheessa innostuin imeläkirsikasta. Tuon kookkaan puun paikka valikoitui ihan muun kuin polun paikan perusteella. Samoin kävi purppuraheisiangervo ’Diabolon’ kanssa.

Olen miettinyt, että leikkaisin ’Diabolon’ lieriöksi. Pulma olisi sillä ratkaistu. Kirsikan oksia en ole halunnut leikata, jotta satoa olisi helpompi kerätä. On siis täytynyt tyytyä kumartamaan tuolle puulle.

Polku, jota tarkoitan, kulkee kasvillisuuden seassa kirsikkapuun edessä.

En tajunnut, miten kova vastus korte on. Olisi ehkä pitänyt pitää tietyt alueet mustan muovin alla kauemmin. Toisaalta olisi ollut tylsää pitää kolme neljäsosaa puutarhasta monta vuotta muovin alla. Voi olla, etten silti olisi voittanut sitä. Korte on aika uskomaton.

Jälkeenpäin tämä operaatio on työläs.

Kokemusta on.

Jos nyt istuttaisin laakakatajia, istuttaisin ne juurimaton keskelle juuri tuon viheliäisen kortteen takia. Leikkaisin juurimatosta suuren neliön ja keskelle reiän. Päälle laittaisin reilun kerroksen haketta, joka aikanaan peittyisi oksien alle. Jälkeenpäin tämä operaatio on työläs. Kokemusta on.

Siinä ne katalat kortteet ovat ennen juurimaton laittamista.

Mikään määrä

sanomalehtiä

ei sitä pidättele.

Alussa luotin paksuun sanomalehtikerrokseen, mutta korte taisi nauraa minulle pitkät naurut. Mikään määrä sanomalehtiä ei sitä pidättele. Siihen tepsii vain juurimatto (ei mikä tahansa kangas) tai musta muovi.

Jos nyt alkaisin rakentaa uutta puutarhaa, suunnittelisin siihen heti kastelujärjestelmän ja kaivaisin letkut maahan. Nyt letkut on vedetty istutusten läpi ja yli ja menee aikansa ennen kuin ne peittyvät kasvillisuuden alle.

Yritän zoomailla niin, etteivät letkut näkyisi, mutta ei näytä onnistuneen. Kuvan pääosassa kuitenkin hortensia 'Early Sensation'.

Hups! Joissain vaiheessa huomasin,

että muuri oli edelleen vailla maata.

Sain yllätyksekseni pitkän kivimuurin. En tiennyt mitä muurille istuttaisin enkä siksi täyttänyt kivien koloja mitenkään. Asia jäi hautumaan. Muuri oli kaunis sellaisenaan eikä asialla ollut kiirettä. Muotoilin puutarhaa Avantilla ja vihdoin pääsin maan muokkaus- ja istutusvaiheeseen eikä painavilla koneilla ollut enää menemistä sinne. Hups! Joissain vaiheessa huomasin, että muuri oli edelleen vailla maata. Meni kottikärryhommiksi.

Viime vuonna keksin, että istutan koko muurin pituudelta ruusuja. Nyt projekti etenee ruusu kerrallaan. Kun polun alta tai jostakin muualta tulee ylimääräistä maata, se kärrätään muurin päälle. Kun maata on tarpeeksi, istutetaan ruusu ja katetaan matoilla ja hakkeella.

Karoliinanruusu on kestävä. Toivottavasti se pärjää muurin karuissa oloissaa.

Köynnösruusua en enää vaivoikseni ottaisi.

Voisin vielä luetella liudan virheitä kasvivalinnoissa, mutta niitä ei kai kutsuta virheiksi. Ne ovat kokeiluja. Tulkoot nyt muutama mainituiksi. Köynnösruusua en enää vaivoikseni ottaisi. Niin kaunis kuin ’New Dawn’ onkin, sen sitominen tukeen on ikävää hommaa – ja silti aina joku verso retkottaa. Olen tilannut pojaltani ensi kesäksi kaksi tukikehikkoa, joiden sisälle istutan ruusut. Sitten eivät enää retkota.

Suloinen tämä kieltämättä on.

Maahumalan tuominen puutarhaan saattoi olla virhe. En ole aivan varma. Se on kyllä kaunislehtinen ja isossa puutarhassa tarvitaan maanpeitekasveja. Se vain on toisinaan vähän liian tunkeileva.

Valkoisen kyläkurjenpolven istuttaminen – ja varsinkin kuihtuneiden kukkien leikkaamisen unohtaminen – oli selvä virhe. Saan varmaan korjata sitä erehdystä muutaman vuoden.

Kyläkurjenpolvi on kaunis tuossa Köynnösikkunan juurella, mutta se tahtoisi valloittaa puoli puutarhaa.

Onneksi polun saa siirrettyä ja muurin kolot täytettyä. Kasvikokeilut jatkuvat.

OLIPA KERRAN

Kun muutimme tänne Vesilahdelle, siskoni sanoi, että elämme kuin satukirjassa. Kurkistetaanpa vähän satukirjan sivuille.

Olipa kerran Lumikki ja seitsemän kääpiötä: Avulias, Yritteliäs, Reipas, Sisukas, Kaunis, Kekseliäs ja Puhelias. No, ei heitä oikeasti ollut kuin kuusi. Eivätkä hekään enää olleet kääpiöitä, melkein kaikki teinejä jo. Tai olihan niitä seitsemäskin, mutta hän oli oikeasti Lumikin pikkuveli, joka oli halunnut muuttaa Lumikin luo. Sitten oli tietysti vielä Prinssi, joka oli käynyt hakemassa Lumikin kotoa silloin kun Lumikki asui vielä yksin.

Heillä oli myös kaksi Saapasjalkakissaa, jotka eivät suostuneet käyttämään saappaita. Siksi heidän nojatuolinsa olivat keväisin ja syksyisin täynnä kuraisia tassunjälkiä. Ei heidän koiransakaan suostunut käyttämään saappaita, joten kura-aikaan Lumikin piti luututa lattiat monta kertaa päivässä.

Kuvan on ottanut Avilla Isopahkala.

Mutta ne kääpiöt käyttivät saappaita tai ainakin tennareita. Ei siitä kyllä apua ollut, sillä koulusta tullessaan he oikaisivat savipellon poikki ja kaikki kengät oli kuorrutettu paksulla savivellillä.

He asuivat sievässä talossa metsän ja peltojen keskellä. Metsän eläimet tulivat heidän pihaansa. Olihan heillä aita talon ympärillä, mutta portti oli aina päivisin auki.

Jänikset söivät heidän omenapuunsa.

Eräänä päivänä valkohäntäkauriin vasa maisteli Lumikin istuttamia syysmaksaruohoja. – Syö vain, Lumikki sanoi, ne ovat terveellisiä. Toinen pieni vasa oli syömässä ruusun oksia. Mirrinmintut eivät näyttäneet maistuvan. – Oijoi, miten sinä niitä piikikkäitä versoja syöt, Lumikki hämmästeli. Emo maisteli valkokirjokanukkaa. – Syökää vain, Lumikki kehotti, ne lakastuvat kohta kuitenkin.

Kuvan on ottanut Avilla Isopahkala.

Yksi kääpiöistä, nimeltään Kaunis, aikoi mennä valokuvaamaan kauriita. Kun ovi kolahti, emo lähti porttia kohti ja johdatteli rauhallisesti vasat ulos portista. Onneksi kääpiö sai kuitenkin muutaman hyvän kuvan.

Lumikki ja koko hänen perheensä rakastivat kurkia ja joutsenia, jotka lensivät heidän talonsa yli. Usein Lumikki keskeytti työnsä päästäkseen tervehtimään talon yli lentäviä kurkia ja joutsenia.

Kuvan on ottanut Avilla Isopahkala.

Syksyisin kaksi joutsenperhettä kokoontui läheiselle pellolle pitkäksi aikaa odottelemaan muuttomatkaa. Lumikki seurasi niiden puuhia ikkunasta. Välillä aikuiset joutsenet jättivät lapset hoitoon ja lähtivät tuttavapariskunnan kanssa vähän tuulettumaan järvelle. – Tarvitsivat kai vähän omaa aikaa, Lumikki ajatteli.

Kerran heidän pihaansa oli tullut kettu. Kaunis huomasi sen sunnuntaiaamuna ensimmäisenä ja hänelle tuli hätä. – Mitä jos kettu pääsee meidän kanalaan, hän ajatteli. Tuolloin kanatarha oli metsän laidassa eikä se ollut kovin hyvä.

Kaunis juoksi sisälle ja näki Puheliaan. Puhelias tuli hätiin, mutta ei uskaltanut ajaa kettua pois. Kaunis juoksi Lumikin ja Prinssin makuuhuoneeseen ja selitti, että meidän pihassa on kettu eivätkä hän ja Puhelias uskalla ajaa sitä pois.



– Kanat, Prinssi huudahti ja lähti juoksemaan alushoususillaan ketun perään. Prinssi ajoi ketun tuolloin vielä keskeneräisestä aidan kohdasta metsään.

Myöhemmin Prinssi rakensi hyvän kanalan ja petovarman kanatarhan. Enää ketun oli turha haaveilla kanapaistista.

Kerran se seitsemäs kääpiö, Puhelias, huomasi yläkerran ikkunasta ilveksen kävelemässä aidan viertä pitkin. Kaikki juoksivat olohuoneeseen katsomaan kun ilves rauhassa käveli peltojen poikki metsään.

Lumikkia harmitti, ettei hän saanut siitä kunnon valokuvaa blogiinsa. Se seitsemäs kääpiö nimittäin oli niin täpinöissään ilveksestä, ettei muistanut tarkentaa zoomia. Sitten Lumikki päätti lainata valokuvan pixabaysta.

Kuvat ketusta ja ilveksestä ovat pixabaysta. 


Koko kesän Lumikki hyöri ja pyöri puutarhassa. Prinssi rakenteli yhtä ja toista tarpeellista ja mukavaa. Kääpiöt matkustelivat, kalastelivat, retkeilivät, kuntoilivat, voimistelivat ja soittivat. Ja se seitsemäs kääpiö, Puhelias, valokuvasi lintuja ja joskus auttoi Lumikkia kuoppien kaivamisessa.

Ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti. Tai siis kyllähän he elävät vieläkin onnellisina huolimatta syksyn kurakeleistä ja lokakuun harmaudesta.

Sen pituinen se.

NIIN TAI NÄIN – PERENNAN VARSIEN LEIKKAAMINEN

En pystynyt hillitsemään itseäni, vaan menin leikkaamaan perennan varsia. Jaloritarinkannuksia, pioneja, tädykkeitä, kulleroita... Kiusaus oli vastustamaton, kun ajattelin siistiytyvää puutarhaa, selkeämpää ilmettä ja kevään vähenevää työmäärää. Sorruin, kun puutarhasalkkuni, maan mainio kantoväline oli käden ulottuvilla. Sääkin suosi.

Yleensä neuvotaan, että perennojen varret pitäisi leikata vasta keväällä. Perennat saisivat niistä talvella suojaa. Sitä paitsi leikattujen varsien sisään voi kerääntyä vettä. Ainakaan liian aikaisin niitä ei pitäisi leikata, sillä kasvit ottavat kuihtuvista varsista talteen ravinteita.

Suurin osa kasveista pärjää

vallan mainiosti hoidosta huolimatta.

Onneksi puutarhaelämä ei ole niin mustavalkoista. Suurin osa kasveista pärjää vallan mainiosti hoidosta huolimatta. Tekipä niin tai näin. Helpotuksen huokaus! En toiminutkaan ihan väärin.

Syksyllä leikkaamisessa on etunsa: varret on helpompi siivota kompostiin ja keväällä on vähemmän työtä. Vaikka jotkut talventörröttäjät ovat kauniita, suuri osa kuihtuneista varsista tekee puutarhanäkymästä rähjäisen.

Pionit leikkaan sitten kun ne ovat ruskeita. Nyt saan vielä nauttia niiden kauniista siemenkodista. 'Jan van Leeuwenilla' ne ovat erityisen kauniit. Pioni on kuvan ottamisen jälkeen alkanut muuttua pilkulliseksi. 

Olen päätynyt noudattamaan seuraavia ohjeita:

Tavanomaiset perennat voi leikata milloin tahansa kunhan ne ovat muuttuneet keltaisiksi ja alkaneet lakastua. Esimerkiksi pionit, syysleimut, ritarinkannukset, tarhaiiso…

Kukkineet versot voit poistaa heti, kun kukat ovat kuihtuneet – ellei sitten halua kerätä siemeniä. Esimerkiksi tädykkeet, lupiinit, kyläkurjenpolvet…

Unikoiden leikkaamisella ei ole kiire. Ne saavat mieluusti varistaa siemenensä maahan. Kuva on viime vuodelta. 

Lajit, joilla on isot putkilomaiset varret, leikataan vasta keväällä. Ne saattavat muuten kerätä vettä, joka jäätyy taimen tyvellä. Onttovartiset perennat voi leikata pitkiksi tapeiksi ja taittaa maata vasten, ettei vesi pääse kasvin sisään. Esimerkiksi jaloritarinkannukset, tattaret, nauhukset, putkilot…

Paksu jätekerros voi jarruttaa uutta kasvuun lähtöä keväällä.

Tiheä ja lehtevä perennakasvusto kannattaa leikata syksyllä. Se helpottaa talvehtimista. Paksu jätekerros voi jarruttaa uutta kasvuun lähtöä keväällä. Esimerkiksi poimulehdet...

Arimmat kasvit kannattaa leikata vasta keväällä tai ainakin suojata esimerkiksi havuilla, lehtikerroksella tai muulla katteella. On myös arkoja kasveja (en tarkalleen tiedä mitä), jotka pitää leikata syksyllä. Ne pitää joka tapauksessa suojata – jos on talvisuojausihminen. Parsa ainakin kuuluu näihin leikattaviin, vaikka ei kovin arka olekaan.

Kauniit perennat voi jättää talventörröttäjiksi. Esimerkiksi kaunopunahatut, syysmaksaruohot, päivänliljat, iirikset, heinät…

Iirikset näyttävät vielä hetken kauniilta. Kuva on viime vuodelta.

Kirjoitin tämän jutun Cherin (blogista Autuas olo) innoittamana. Hän kirjoitti vuosi sitten: ”Vasta herännyt perennainnostukseni olisi iloinen jos se saisi imeä tietoa esimerkiksi kasvien lannoituksesta. Millä ja milloin? Muutenkin perusjutut (se varsinainen työ) kiinnostavat, esimerkiksi milloin leikkaat perennoiden varret. Olen hyötyviljelijä ja huomannut, että perennoilla on omat lakinsa.”

Kiitos, Cheri, hyvästä kysymyksestä! Tätä on tullut pohdiskeltua itsekin. 

RAUHA JA MINÄ

Oltiin vähän puutarhassa. Rauha ja minä. Oli yön jäljiltä vielä pakkasta. Auringonpaiste sai huurteen kimaltelemaan lehdillä. Päärynäpuun kirkkaankeltaiset lehdet putoilivat rapsahtaen maahan. Etäältä kuului työkoneen kolahduksia.

Värikkäät lehdet olivat koristelleet kaikki aukkopaikat.

Poimulehtien kyyneleet

olivat jäätyneet helmiksi.

Ei ollut mihinkään kiire. Kamera napsahteli. Klik-klik. Pensasmustikoiden leiskuvanpunaisten lehtien pitsireunat kimmelsivät. Poimulehtien kyyneleet olivat jäätyneet helmiksi. Kuvasin jäätyneen ruusun. Oi, miten kaunista! 

'New Dawn' ei vähästä hätkähdä.

Rikatkin olivat saaneet pitsireunat. – Ne saavat jäädä kevääseen, Rauha sanoi. – Niin kai, minä vastasin. Ei ole vastaan sanomista nyt kun Into ja Tarmo ovat poissa. Ei mitään vakavaa. Lähtivät vain jokasyksyisille reissuilleen. 

Oikeastaan olen jo odottanut tätä hetkeä. On niin paljon kaikkea kivaa ja tarpeellista tekemistä sisällä. 

Valeangervo seisoo pää pystyssä.

Jouko tuli puutarhaan. Hän sahasi yhden suuren pajun oksan, joka oli kuollut kesällä. Vai lieneekö ollut kuiva karahka jo keväällä kun karsimme pajun kuolleita oksia? Niitä on niin vaikea erottaa lehdettömästä puusta. 

Pensasmustikan syysväri on täydellinen.

Painoin talvisuojien tukikaaret pehmeään maahan. Istutin peittopajun alle piiloon jääneen nietospensaan avarampaan paikkaan. Etsin mustuneimmat pionien varret ja leikkasin ne kompostiin. Syysleimut, pallo-ohdakkeet ja tädykkeetkin joutivat jo pois. Tyhjensin kastelukannut. Niiden pinta oli paksussa jäässä. Nostin puksipuun ja muratit varastoon.

Miten rauhallista!

Oransseja kukkia

minulla ei olekaan.

– Rauha, minä sanoin, tekisi mieli ostaa tulppaanin sipuleita: oransseja, valkoisia ja vaaleanpunaisia. Oransseja kukkia minulla ei olekaan. – Katsotaan nyt, hän sanoi. Se tarkoittaa, että asiaa pitää harkita tai että ehkä se ei ollut kovin hyvä idea. – Ajattelin, että jos vaikka Into ja Tarmo palaisivat edes hetkeksi, sanoin. En tosin itsekään oikein uskonut siihen. – Ai jaa, Rauha vastasi eikä kuulostanut kovin innokkaalta. Selitin, että voisin löytää sipulit Viherlandiasta ja muuta en ostaisi. Ihan varmana en. – No, voihan muutaman sipulipussillisen istuttaa vaikka hampaat irvessä, Rauha vastasi happamasti.

KUKKO KIEKKU

Kanalaan on tullut syksy. Eräänä maanantaina kanat olivat lopettaneet hautomisen. Vanhemmat kanat – Myy, Milli ja Floora – olivat hautoneet superinnokkaasti jo keväällä ja saattaneet maailmaan kukon ja kolme kanaa. Se taisi olla niin hienoa, että ne päättivät ruveta hautomaan heti uudestaan, kun tiput oli vierotettu. Meinasivat kai, etteivät tästä kanalasta saa tiput loppua. Eivätkä ne olisikaan loppuneet, ellen olisi puuttunut asiaan. Parhaimmillaan pesästä rosvottiin parikymmentä munaa. Huh!

Enimmillään samassa pesässä hautoi neljä kanaa,

joista yhdelle ei ollut tilaa, niin se makasi kaikkien kolmen päällä.

Nuoret kanat, Lilli ja Lyydia, olivat nekin innolla touhussa mukana. Enimmillään samassa pesässä hautoi neljä kanaa, joista yhdelle ei ollut tilaa, niin se makasi kaikkien kolmen päällä. Mikään maanittelu ei saanut niitä luopumaan aikeistaan, kunnes yhtenä aamuna oli kylmä ja hoksasivat syksyn saapuneen.

Vähän on ahdasta.

Kanojen hautoessa Viuhti-kukko näytti masentuneelta. Se ei kutsunut kanojaan herkuille, vaikka olisin vienyt mitä tahansa. Söi vain itse. Kukaan ei kuitenkaan olisi tullut. Minun kävi Viuhtia sääliksi, mutta en voinut asialle mitään. Onneksi nyt kanat pyörivät sen ympärillä entiseen malliin. Lilli ja Lyydiakin ovat valinneet Viuhtin omaksi kukokseen, vaikka eivät sen kintereillä koko ajan kuljekaan.

Rakkaus näyttää olevan molemminpuolista.

Aliisa sen sijaan on rakastunut Rekkuun. Rakkaus näyttää olevan molemminpuolista. Kerran kesällä kukot ja kaikki muut kanat olivat ulkona paitsi Aliisa. Aliisa seisoi yksin ylätasanteella ja yhtäkkiä sille tuli hätä. Se alkoi kaakattaa kovaan ääneen. Rekku kuuli kaakatuksen ja kiiruhti Aliisan luo orrelle. Se johdatteli Aliisan pehkuille syömään jyviä ja sitten ne menivät yhdessä ulos.

Olin jo keväällä ajatellut, että voisin myydä Chabot (Rekun, Lillin ja Lyydian) ja jättää Aliisan itselle. Se on Mille Fleur, joita meillä on ennestäänkin. Loppukesällä päätin, että niin teen. Tulee enemmän tilaa ja on vähemmän siivottavaa. Menin kanalaan kamera kaulassa kuvatakseni Chabot myynti-ilmoitusta varten. Rekku ja Aliisa istuivat orrella nokat yhdessä. Lilli ja Lyydia olivat pehkuilla. Kuvasin, mutta myynti-ilmoitus jäi laittamatta. Miten voisin erottaa nuo rakastavaiset toisistaan!

En ihan onnistunut saamaan kuvaa Rekun ja Aliisan suudelmasta.

Se on luonnon laki.

Kaksi kukkoa pärjää oikein hyvin samassa kanalassa, kun Rekku väistää vanhempaa Viuhtia. Se on luonnon laki. Kun Viuhti tulee ylätasanteelle, Rekku lennähtää alas pehkuille ja päinvastoin. Aliisa seuraa Rekun perässä, totta kai. Nukkumaan sopivat sentään samoille orsille kaikki.

Voi olla, että keväällä etsin nuorisolle uuden, hyvän kodin. Olisi ihanaa kun Rekku saisi olla pääkukko omassa pienessä laumassaan. Aliisa pääsisi tietysti mukaan.

Kanalassa on sopuisaa ja rauhallista. Etualalla Lilli ja Lyydia, taaempana Myy ja Rekku.

Siihen asti kanalasta kuuluu silloin tällöin kahden kukon vuorolaulu. – Kukko kiekuu-uu, Viuhti kajauttaa sointuvalla äänellään. – Kukko kiekku, kuuluu teinikukon särisevä ääni.

HEI, LUKIJANI!

Kiitos ihanasta kirjeestäsi, joka kopsahti sähköpostiini! Se oli oikea päivän piristys. Sinun luvallasi vastaan kirjeeseesi näin julkisesti tässä.

Pioni 'Kelway's Glorious'

Mistä arvasitkaan, että pidän siitä, että ”tunnen” lukijani! En tietenkään pahastu siitäkään, että joku haluaa pysyä anonyyminä. Olen iloinen, jos voin tuottaa toisille iloa jutuillani ja kuvillani – tutuille ja tuntemattomille. On vain tosi mukavaa kun on niitä blogiystäviä, jotka tunnen ainakin nimeltä. On hauskaa kun tietää millaisia puutarhoja heillä on, mistä he innostuvat ja haaveilevat, mitä he ovat puutarhoissaan puuhailleet… Sekin on kivaa, kun kerroit lapsuuden kotiseudusta ja nykyisestä asuinpaikastasi.

Harmillista vain on se,

etten pysty juurikaan kommentoimaan juttuja.

Juuri tuon takia seurailen lukijoitteni blogeja, jos heillä sellaisia on. Harmillista vain on se, etten pysty juurikaan kommentoimaan juttuja. Minulla on sairaus nimeltä essentiaalinen vapina. Käteni vapisevat ja kirjoittaminen on hidasta ja vaivalloista. Usein en jätä merkkiä vierailuistani, toisinaan laitan hymiön tai sydämen, pisimmillään muutaman sanan. Onneksi sairauteni ei ole vaarallinen eikä se estä puutarhassa puuhailua eikä ajatusten lentoa.

Oli tosi mukavaa kuulla Sinusta ja nähdä kuva puutarhastasi. Teillä on niin siistiä ja valmista, vaikkakin ehkä unelmia ja suunnitelmia on mielessä. Ihailen aina sellaisia puutarhoja, sillä itsellä joka paikka on kesken ja siellä täältä repsallaan.

Oli hauskaa löytää yhteisiä tuttuja. Koulukaverisi äiti ja Narvan koulun entinen keittäjä on se Rouva Ruusupuu, jolta sain kokonaisen leimupenkin. Kirjoitin hänestä täällä. Vihkipappisi – ja kuopuksemme kastepappi – oli ystävämme. Hän siirtyi ajasta iäisyyteen viime vuonna. Tapaamme hänen leskivaimoaan ja entistä uskonnonopettajaasi silloin tällöin. Tätisi miehen veljen vaimolta sain unkarinsyreenin taimen sekä belliksiä, mutta ne jäivät entiseen, Poukantien puutarhaan.

Rouva Ruusupuun antamasta leimupenkistä olen  saanut monta uutta. Niitä leimupenkkejä taitaa nyt olla jo kuusi.

Aivan erityisesti ilahduin siitä, kun kirjoitit: ”Nyt, kun löysin blogisi, tuntuu kuin olisin kokenut jonkinlaisen uudelleen heräämisen puutarhatöiden mukaansa tempaavaan maailmaan.” Tuntui aivan upealta, että olet saanut innostusta blogistani!

Minä istua nökötän sisällä ja odotan,

mutta heitä näkyy entistä harvemmin.

Olen joskus kertonut blogissani puutarha-apulaisistani Intosta ja Tarmosta. Koko kevään ja kesän he ahertavat kanssani, mutta syksyisin heillä on tapana luikahtaa jonnekin. Varsinkin sateisina ja koleina syyspäivinä he vain katoavat. Minä istua nökötän sisällä ja odotan, mutta heitä näkyy entistä harvemmin. Jonakin kauniina, kuulaana syyspäivänä he ilmaantuvat ja meillä on hauskaa puutarhassa. Silloin saan ehkä muutaman sipulin maahan, vähän kitkettyä, työkalut pestyä ja puutarhavaraston siivottua. Tuntuu hyvältä tietää, että keväällä he taas palaavat.

Jos haluat lukea lisää Intosta ja Tarmosta, klikkaa: Into, Tarmo ja villasukat ja Hei, Into ja Tarmo! Jutussa Onni on Inton ja Tarmon lisäksi myös ihana seuralaiseni Onni.

Pilvisenä päivänä pellava sulkee terälehtensä, mutta kohta se taas loistaa.

Syksyn salaatissani maistuu

loraus laiskuutta ja

pari tippaa tunnontuskaa

tekemättömistä töistä.

Niin se on joskus minullakin, että into ja tarmo ovat poissa. Joskus kirjoittelinkin, että syksyn salaatissani maistuu loraus laiskuutta ja pari tippaa tunnontuskaa tekemättömistä töistä. On lohduttavaa kuulla, etten ole ainoa. Ja sitäpaitsi sateella on ihana sukeltaa ensi kevään puutarhaunelmiin.

Voi, miten mahtavaa onkaan kirjoitella taas uusia juttuja, kun saa kannustavaa palautetta! Kirjoitit: ”Mutta minut lumosi ihana puutarhasi ja se, kuinka innolla kaikkeen puutarhaan liittyvään paneudut. Ja toisaalta taas se, miten sain nauttia entisen kotiseutuni maisemista. Ihan kuin olisin tullut kotona käymään.” Juuri vuorovaikutus toisten puutarhaharrastajien ja muiden lukijoiden kanssa on bloggaamisen suola ja sokeri.

Oli mukava lukea kun kirjoitit: ”Tuntui jotenkin ihan niin liikuttavalta lukea kirjoitustasi Narvasta ja siitä, kuinka viihdytte siellä.” Juttelin vastikään mieheni kanssa, olemmeko juurtuneet tänne. Ruusujeni juuret ainakin kasvavat niin syvällä, että vaikea olisi muuallekaan muuttaa. Onneksi ei ole tarvettakaan. Lasten juuret ovat aika syvällä Vesilahdella, ovathan he asuneet suurimman osan elämästään täällä. Heidän puheessaan on jopa niin voimakas täkäläinen murre, että muualla käydessämme ihmiset huomaavat sen.

Lisää kuvia Narvasta / Kuralasta näet täältä.

Olet sydämellisesti tervetullut lukijakseni! Toivottavasti viihdyt. Ihanaa syksyn jatkoa Sinulle ja kaikille tutuille ja tuntemattomille puutarhaystävilleni!

Pieni auringonkukka 'Ice Cream' kukkii yhä.

Lämpimät tervetulotoivotukset kaikille muillekin uusille lukijoilleni! Kaikkia en varmaan ole nimeltä huomannut tervetulleiksi toivotella, mutta kaikki ovat toivottuja mukavaan porukkaan. Jos en vielä ole blogisi lukija, vinkkaa siitä minulle. Ehkä en vain ole löytänyt blogiasi.