sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

LAPIN LIHAKEITTO

Ennen kuin palaan juhlatunnelmista puutarhabloggarin vihreään ja kukkaisaan arkeen (pionit availevat juuri komeita kukkiaan), jaan teille Lapin lihakeiton ohjeen. Tarjoilin tätä erityisen herkullista keittoa rippijuhlissa. Poikani on sellainen eräjorma, että päätin toteuttaa juhlatarjoilun metsäisellä teemalla. Siihen poronlihalla höystetty keitto sopi täydellisesti.

Kehtaanko edes kertoa miten helppotekoista keittoa tarjoilin? Kehtaan, sillä keittoa kehuttiin vuolaasti ja valiteltiin, että miten tässä nyt jaksaisi syödä vielä kakkuakin. No, täytyy myöntää, että aluksi nolotti kun vieraat kyselivät reseptiä. Ihan liian helppo juhlaruuaksi. Eikä edes kallis.

Harmi, etten tullut ottaneeksi kuvaa keitosta. Siellä se on keittokulhossa kannen alla lämpimässä :)

Kuulostaisi tietysti hienolta ja juhlavalta, jos olisin kaksi päivää valinnut torin kauneimpia vihanneksia, keitellyt lihaliemiä ja hämmennellyt keittoa, mutta ei minusta ole sellaiseen. Onnneksi vieraat eivät tiedä kuinka hartaasti olen keittokattilan äärellä häärinyt.

Tämä eri lähteiden pohjalta kehittelemäni resepti oli suorastaan oikotie onneen. Juhlavierailta sateli kehuja ja kuopus söi keittoa mielissään vielä seuraavanakin päivänä. Pyysi keittämään vielä lisääkin. Tällä reseptillä tumpelokin kokki kerää pisteet kotiin. Tämä annos riittää kymmenelle.

16 dl vettä
2 pss Peruna & keittokasviksia
4 yrttikuutiota
muutama kokonainen mustapippuri
muutama laakerinlehti

700 g naudanjauhelihaa
150 g kylmäsavustettua pororouhetta
1 prk (250 g) Koskenlaskija ruokaa, maustamatonta
4 dl kermaa

persiljasilppua

Keitä ensin tavallinen jauheliha- tai lihakeitto. Voit oikaista käyttämällä Peruna & keittokasviksia. Lisää pakastekasvikset kiehuvaan veteen, mausta yrttikuutioilla, mustapippureilla ja laakerinlehdillä. Keitä noin 15 minuuttia.

Paista jauheliha ja lisää se pororouheen kanssa kattilaan. Lisää vielä Koskenlaskija ruoka ja kerma. Kuumenna.

Kaada keitto kuumalla vedellä lämmitettyyn tarjoiluastiaan. Koristele keitto persiljasilpulla. Tarjoile keitto suu messingillä ja ota kiitokset vastaan tyytyväisenä - vaikka olisitkin valmistanut keiton valmiiksi pilkotuista pakastekasviksista :)

Kasvisruokana tarjoilin Pikanttia porkkanakeittoa. Jälkiruuaksi oli täytekakku ja raikkaat kasvikset.

Kaunista puutarhakesän jatkoa kaikille!

lauantai 24. kesäkuuta 2017

PIKANTTI PORKKANAKEITTO

Rönsyilen nyt puutarhablogin vihreältä ja rehevältä polulta ja esittelen teille kaksi keittoa, joita tarjoilin rippijuhlissa. Reseptejä kyseltiin sen verran vilkkaasti, että keittojen täytyi olla erityisen herkullisia. Jotkut vieraista valittelivat syöneensä ihan liikaa :).

Erähenkisen pojan juhlissa oli luontevaa tarjota Lapin lihakeittoa ja Pikanttia porkkanakeittoa perunarieskojen kera. Jälkiruoaksi oli täytekakkukahvit sekä raikkaita kasviksia. Menu oli yksinkertainen, mutta toimiva.

Porkkanakeitto ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen juhlatarjoilua suunnitellessa. Tämä versio porkkanakeitosta on kuitenkin kaunis ja maultaan juhlava. Feta-muruilla ja paahdetuilla pinjansiemenillä höystetty keitto on aivan toista maata kuin arkinen sosekeitto. Hyvänä puolena on sekin, että keitto on gluteeniton ja tämän voi helposti toteuttaa vegaanisena.

Keittojen seurana tarjoilin gluteenittomia perunarieskoja, jotka ovat aivan yhtä maukkaita kuin tavallisetkin. Tarjolla oli myös kahdenlaista juustoa.

Itse surautan keiton vaivattomasti Thermomixillä, mutta toki keittäminen onnistuu ihan perinteisin menetelminkin. Ohjeen olen muokannut netistä löytämieni useiden ohjeiden perusteella. Ohje on kuudelle. Tämä annos mahtuu sopivasti Thermomixin kulhoon.

750 g porkkanoita paloina
3 perunaa paloina
1½ sipulia lohkoina
1-2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
30 g voita

enintään 750 g vettä
1½ yrttikuutiota

1½ appelsiinia kalvottomina lohkoina
4 - 6 dl appelsiinimehua
3 rkl hunajaa
ripaus mustapippuria
1 tl timjamia

loraus kermaa
tarvittaessa ripaus suolaa

300 g Feta-juustoa
pussillinen pinjansiemeniä
persiljasilppua

Sekoittele pilkottuja porkkanoita, perunoita, sipulia ja valkosipulia kymmenen minuuttia voissa pannulla. Thermomixillä voi käyttää Varomaa ensin pari minuuttia ja sitten pyörittää 100 asteessa 10 minuuttia. Tätä freesausta eli kuullottamista ei kannata jättää väliin, sillä se tekee kuulemma kasvisten mausta täydellisen.

Lisää yrttikuutiot ja vettä sen verran, että kasvikset peittyvät. Keitä kasvikset pehmeiksi, ehkä 20-30 minuuttia. Itse taisin keittää 90 tai 100 asteessa.

Lisää loput aineet kermaa lukuunottamatta. Huomaa, että appelsiinien tulee olla kalvottomia, jotta mausta tulee mahdollisimman pehmeä. Vaivattomin tapa on puristaa appelsiini mehulingolla. Ellei mehulinkoa ole, appelsiiini kannattaa kuoria leikata kalvottomaksi ja siivuttaa. Leikkaa vielä siivuistakin kalvot pois. Työlästä kyllä, mutta juhlakeitto onkin aivan eri juttu kuin jokapäivän soppa. Soseuta keitto samettiseksi

Lisää tarvittaessa lientä, jos keitto vaikuttaa liian paksulta. Tarkista maku. Jos olet käyttänyt suolattomia yrttikuutioita, voit tarvita ripauksen suolaa.

Hienonna Feta haarukalla eri kulhoon. Paahda pinjansiemenet ja tarjoile ne erikseen keiton seurana. Paahda pinjansiemenet hyvin varovasti, sillä ne palavat helposti.

Kaada keitto tarjoiluastiaan. Lorauta kermaa kauniiksi kuvioksi ja ripottele keskelle persiljasilppua.

Hyvää ruokahalua!

Jälkiruoaksi oli täytekakku ja raikkaita kasviksia.

Olen huomannut, että valmiiksi pilkotut hedelmät ja vihannekset saavat aikaan ihastelua ja menevät kuin kuumille kiville niin lasten kuin aikuistenkin tilaisuuksissa. Tällä kertaa kokosin sinkkivateihin kukkakaalia, kurkkua, miniluumutomaatteja, hunajamelonia, luumuja, mandariineja, viinirypäleitä, vesimelonia, mansikoita, karambolaa ja ananaskirsikoita. Lisänä oli dippikastiketta ja pähkinöitä. Vaniljalla maustetulla jugurttikastikkeella tai suklaakastikkeella olisi ollut varmasti menekkiä myös.

Kasvisvati koristaa pöydän.

Lapin lihakeiton ohjeen saat seuraavassa postauksessani.


maanantai 19. kesäkuuta 2017

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ

Puutarhan kevätkiireiden keskellä mietin tulevia rippijuhlia ja ajattelin, että minulla on yllin kyllin puuhaa.

Ensinnäkin juhlavaatteiden hankkiminen. Kahdensadan euron polyesteriklänninki ei houkuttele ja muista materiaaleista valmistettuja saa etsiä kissojen ja koirien kanssa.  Ei ole ihan vaivatonta löytää mieluisaa juhlakolttua. Poikien kauluspaidat sentään ovat helppo juttu. Tyttöjen puvut ovat onneksi jo valmiina.

Talon siivoaminen. On oma operaationsa saattaa koti edes jonkinlaiseen siivoon sen jälkeen kun on viikkotolkulla touhunnut pelkästään puutarhassa ja koti on toiminut  lähinnä huoltoasemana - tosin ilman palvelevaa henkilökuntaa tai ainakin vajaamiehityksellä.

Leipomiset ja muu tarjoilupuoli ovat tietenkin ihan oma juttunsa ihmiselle, joka ei koskaan leivo mitään.

Kukka-asetelmien teko. Ihanaa hommaa tiedossa, mutta aikamoiset paineet. Jos tärvelen ensimmäisen version, niin mistä loihdin uutta kukkamateriaalia tilalle? Riittävätkö arvioimani kukat? Kestävätkö ne asetelmassa juhliin asti tuoreina ja raikkaina? Uskallanko ylipäätään tehdä elämäni ensimmäisen kukka-asetelman juuri lapseni rippijuhliin, hänen tärkeään päiväänsä?

Näistä aineksista ajattelin värkätä muutaman asetelman.

Lahja ja kirje rippilapselle. Lahja on nopeasti päätetty. Kirjettä sen sijaan on harkittava huolellisesti, sillä lapsihan voi lukea sitä vielä vuosikymmentenkin päästä. Haluan lahjoittaa lapselleni viisaita sanoja, tärkeämpiä asioita kuin mikään konkreettinen lahja. Mistä löydän ne rakkaimmat sanat, ystävälliset, lämpimät, viisaat, rohkaisevat sanat?

Puutarhan laittaminen jokseenkin siedettävään kuntoon. Tiedän, ettei puutarhaa voi saada valmiiksi ennen juhlia, mutta kun ripeästi tekee, niin paljon voi saada aikaan. Jos nyt vaikka Hedelmäpuutarhan alueen istutukset, koulimiset ja suorakylvöt, Sateenvarjojalavan katveen istutukset, terassien kukkaistutukset ja katteiden siistimiset. Nuo nyt tulivat ensimmäisinä mieleen. Ja tietysti rikkoja pitää torjua ihan joka välissä ja koko ajan, etteivät saisi yliotetta.

Vähän vihreää pitkälle terassille.
P.S. Ruohosipulit pysyivät virkeinä, vaikka jaoin ne kukkivina. Ne aukaisivat nuppunsa juuri sopivasti juhliin.

Ja sitten tietysti nämä jokapäiväiset velvollisuudet. Työhommat, pyykit, ruuat, siistiminen, juoksevat asiat, jotain muutakin kai. Ainahan sitä kahdeksan hengen perheessä puuhaa riittää.

Niin. Kuvittelin, että tuossahan sitä hommaa riittäisi seuraavan kahden viikon ajaksi. En tiennyt, että tulossa olisi vielä kuusi vatsatautia ja oma flunssa, kaksi isoa leikkausta (koiran hammasremontti ja lapsen vaativa korvaleikkaus), yksi korvalääkärikäynti, osallistuminen talkoisiin, yksi tärkeä tapaaminen Tampereella ja silmälasien hankinta kahdelle.

Hyvä, että en tiennyt. Olisin saattanut stressaantua.

Tässä sitä nyt sitten maanantai-iltana istutaan ja ihmetellään.

Lapsen korvaleikkaus onnistui paremmin kuin osasimme odottaa. Rosella on kaunis, valkoinen hammasrivistö. Oma flunssanikin loppui monen viikon sairastamisen jälkeen. Vatsataudit paranivat ajoissa niin, ettei ollut pelkoa tarttumisesta. Muutkin hommat hoidettiin tavalla tai toisella.

Lauantaina matkustimme konfirmaatioon. Kirkossa itkin onnen kyyneleitä ja ajattelin sitä valtavan suurta rakkauden määrää mikä kirkkoon oli tiivistynyt nuorten ja heidän läheistensä kokoonnuttua yhteen. Ihailin komeaa, onnellisesti hymyilevää poikaani valkoisessa paidassa ja mustassa kravatissa. Sain halata häntä pitkästä aikaa (viikko rippileirillä ON pitkä aika) ja ihmetellä ajan kulumista elämässä. Nuorten suloisesti esittämä rippilaulu soi vieläkin mielessäni.


Eilen juhlittiin aamusta iltaan. Talo oli täynnä vieraita - siivottukin :). Tunnelma oli lämmin ja mukava, mieliinpainuva. Sääkin oli suosiollinen. Tarjoiluista kiiteltiin ja jopa ruokaohjeita kyseltiin. Uusi mekkonikin sai kehuja ;). Kukka-asetelmat kestivät ja erähenkinen poikani piti kattauksen metsä-teemasta. Mainitsi lukeneensa kirjeeni jokaisen sanan ja asetteli kaikki saamansa kortit huoneensa pöydälle esille. Ja sokerina puutarhablogipostauksen pohjalla: yhtään voikukkaa ei pilkistänyt kukkapenkeistä!

Ensi kesänä toivottavasti juhlitaan taas. Kolmas lapsemme pääsee silloin ripille.


Ulla Kinnunen, olet lämpimästi tervetullut blogini lukijaksi! Toivon, että saat tästä iloa. Ihanaa puutarhakesää kaikille lukijoilleni!




perjantai 2. kesäkuuta 2017

JUHLAHOUSUJA JA HERNEENSIEMENIÄ

Hiippailen salaa tänne tietokoneen ääreen. Ai, keneltä salaa? No, Roselta. Roselle on tänään tehty hammasremontti anestesiassa. Siksi olo on kurja. Kipuja ei ole, mutta tekee mieli vinkua koko ajan. Vain silloin kaikki on hyvin kun minä makaan sohvalla nukkumassa ja Rose makaa lattialla vieressä. Silloin se nukahtaa rauhalliseen uneen.

Kaikki hyvin. Silmät alkavat jo painua kiinni.

Kaikki on siis hyvin niin kauan kun minä jaksan nukkua. Tai siis maata sohvalla silmät kiinni ja olla nukkuvinani. Kännykkää ei saa käyttää lehden lukemisesta puhumattakaan. Sijainen ei kelpaa. Tällainen koiran hoito on kovaa hommaa ihmiselle, joka tykkää puuhailla koko ajan. On pakko saada edes kirjoittaa. Niinpä nousen varovasti ja ilman rapsahdustakaan livahdan viereiseen huoneeseen. Aion kirjoittaa eilisestä päivästä.

Tulppaanit loistavat vuorenkilpien seurana. Särkynytsydän ei vielä ole ehtinyt loistoon mukaan.

Puutarhan kevätkiireiden välillä valmistellaan rippijuhlia. Lähdetään ostamaan juhlahousuja. 

– Soita sitten kun olet löytänyt ne housut, poika sanoo kauppakeskuksen ovella. – Soitan, lupaan. Otan varman päälle ja menen kauppakeskuksen monipuolisimpaan juhlavaatekauppaan ja soitan sitten 15-vuotiaan paikalle.

Mustat puvun housut, malleja on vain yksi, kokovaihtoehtoja löytyy. Helppo juttu.

Kurkin sovituskopin ovelta ja ensimmäiset housut melkein tippuvat jalasta. – Kuuluuks näitten olla tällaiset? poika kysyy. Lahkeet laahaavat maata ja vyötäröltä täytyy pitää kiinni. – Onhan nää isot, mutta kyllähän nää menee. Otetaan nää, poika sanoo.

Kipaisen hakemaan pienempää kokoa. Kuuluu äänekäs huokaus. – Ei kai mun enää tartte sovittaa! poika vaikeroi.

Äiti-ihminen ei aina käsitä miten on mahdollista, ettei 15-vuotias jaksa sovittaa toisia housusja kun hän kuitenkin jaksaa nousta lauantaiaamuisin kuudelta, pyöräillä täysi rinkka selässä 70 kilometriä yhden päivän aikana, kalastaa koko päivän ja palata iltakymmeneltä kotiin säässä kuin säässä. Ei ymmärrä, ei, mutta palataanpa sovituskopin puolelle.

– Ei tää nappi mee kiinni, mutta otetaaan nää. Voihan näitä pitää näin (hakanen kiinni, nappi auki), poika sanoo.

– Odotas, sanon ja juoksen hakemaan seuraavaa mallia. – Nää menee sentään kiinni, poika toteaa. – Puristaa, mutta otetaan nää. Kyllä mä kestän, poika sanoo. Minä vilkaisen miltä housut näyttävät takaa. Ups, hyvä, ettei sauma repeä.

Palaan sovituskopille viimeisen vaihtoehdon kanssa, sitten on kaikki mahdolliset käyty läpi. – Ne voi ottaa sovittamatta, ne on varmaan ookoo, poika sanoo. Sovitetaan kuitenkin. Onneksi koko on suurin piirtein hyvä. 

Kravatti löytyy sentään sovittamatta. Sitten ei ole enää muuta kuin juhlakenkien etsiminen, sillä paita on jo hankittu.

– Herneensiemenet odottavat kylväjäänsä, syyskukkijat pitäsi ehtiä jakamaan, muokattu maa on istutuksia vaille valmis, ajattelen. Mansikkamaa väikkyy mielessä ja taimet olisi varminta istuttaa heti alkukesästä. – Kuusen taimet kaipaavat kastelijaa, terassin ruukut ovat puolitiessään... ja täällä minä vain kiertelen kauppakeskuksessa, huokailen. Aina ei voi valita.      

Totta puhuen juhlavalmistelut inspiroivat minua, kaikesta kiireestä huolimatta. Metsäistä tunnelmaa kattaukseen, havuja, sammalta, vihreää ja valkoista...

– Voisikohan tämä jäätelötulppaani kukkia vielä rippijuhlan aikaan, mietiskelen. 

P.S. Arvatkaapa, sainko kirjoittaa jutun käymättä välillä näyttelemässä nukkuvaa sohvalla. En  saanut. En laskenut, montako kertaa kävin nukuttamassa toipilaan. Siinä sohvalla oli aikaa ajatella niitä herneensiemeniä. Ne alkoivat tuntua yhä vain painavammilta.