KUMPI VAI KAMPI?

Puutarhaharrastaja kahlaa valintojen virrassa. Vaihtoehtoja on niin paljon, että välillä pää menee pyörälle. Mainostekstit eivät kerro kaikkea tai ainakin niitä täytyy osata tulkita oikein. Joitakin tietoja täytyy osata etsiä. Sellainen voi olla esimerkiksi tieto aggressiivisesta leviämisestä. Sellaisen kohdalla kannattaa punnita, aikooko pärjätä villisti siementävän kasvin kanssa vai suosiolla tyytyä saman tyyppiseen helpompaan sorttiin. Yllättävän usein hyviä vaihtoehtoja löytyy.

Pulmana saattaa olla jokin muukin kuin villi taipumus levitä. Jokin kasvi saattaa olla arka, toinen saattaa olla altis sairauksille ja joku puolestaan voi vaatia paljon työtä. Olen esitellyt muutamia tällaisiakin tapauksia ja niille vaihtoehtoja. 

Joskus ihastuu tiettyyn kasviin niin, että toivoo sen kukkivan mahdollisimman pitkään. Eri lajikkeista siihenkin toiveeseen saattaa löytyä ratkaisu. Tästä aiheesta voisi tehdä oman postauksensa. Voit antaa siihen omia vinkkejäsi. Tähän juttuun olen valinnut esimerkinomaisesti vain pari tällaista tapausta.

Jos sinulla on kokemusta hyvistä vaihtoehdoista, niin kirjoita ihmeessä kommentteihin hyödyksi muillekin. Tässä alla ovat minun löytöni. Kuvat ovat nimien mukaisessa järjestyksessä, jos niitä ylipäätään on.

Viiruhelpi vai koristekastikka 'Overdam'?

Viiruhelpi on kaunis, mutta katala kasvi. Jos sille vähänkään antaa löysiä, se ottaa ohjat omiin käsiinsä, ja valloittaa puoli puutarhaa. Sen kanssa kyllä pärjää, jos sen ympärille tekee kunnon rajauksen. Jos rajaus ei ole pomminvarma, viiruhelpi tulee siitä yli, ali tai läpi. Minulla viiruhelpiä on ollut vuosikausia useissa paikoissa eri puolilla puutarhaa. Kaikki rajaukset eivät ole pitäneet ja viiruhelpi on lähtenyt kuljeskelemaan. Nuo kuljeskelijat olen vaihtanut kilttiin koristekastikkaan.

Koristekastikalla on samanväriset raidalliset lehdet kuin viiruhelvelläkin. Koristekastikka 'Overdam' lienee lähinnä viiruhelven kokoinen. Huomaa, että jotkut lajikkeet ovat jopa lähemmäs parimetrisiä. Tärkeintä on, että koristekastikka on kiltti, eikä lähde omille reissuilleen. Se kyllä täyttää istutuspaikkansa, mutta ei leviä aggressiivisesti, eikä siemennä. Harmillisesti minun valokuvani eivät tee oikeutta koristekastikalle, koska kuvat on otettu istutusvuonna.

Maruna vai ohotanmaruna?

Marunat ovat koristeellisia hopealehtisiä kasveja, mutta ne ovat villissä maineessa. Ne siementävät kovin ahkerasti. Marunoista valitsin ohotanmarunan, joka leviää hyvin hillitysti. Olen päässyt sitä jonkin verran jakamaan, mutta se ei tietääkseni ole tehnyt siementaimia lainkaan näiden monien yhteisten vuosien aikana.

Jättipoimulehti vai reunuspoimulehti vai keltajapaninangervo?

Jättipoimulehti on ihana kasvi, joka valloittaa niin sydämen kuin puutarhakin. Olen sietänyt sen aggressiivista leviämistaipumusta, sillä isossa puutarhassa tarvitaan runsaasti kasveja. Olen pitänyt sen kurissa leikkaamalla kukat pois ennen kuin kasvi ehtii siementää. Silti siementaimia joutuu myös kitkemään aika ahkerasti. 

Jättipoimulehdelle olisi olemassa kiltimpi vaihtoehto, reunuspoimulehti, joka kuulemma leviää huomattavasti hillitymmin. Minulla ei sitä kuitenkaan ole, koska suuressa puutarhassa muutama taimi ei näytä vielä miltään. Olen varautunut siihen ajatukseen, että jos kuitenkin joudun jättipoimulehteä ruveta karsimaan, limen väristä en luovu. Istutan tilalle keltajapaninangervopensaita, jotka korkeutensa ja värinsä puolesta ovat lähinnä jättipoimulehteä, vaikka muuten ovatkin hyvin erilaisia. Mutta kaikkea ei voi saada.

Valkoinen kyläkurjenpolvi vai kurjenpolvi ’Laura’?

Pitkäaikaiset lukijani tietävät, että nimetön valkoinen kyläkurjenpolvi on todella kaunis kasvi, mutta inhokkini numero kaksi. Ykkönen on korte, mutta ei siitä tässä tämän enempää. Sinisilmäisesti istutin kyläkurjenpolven puutarhaamme sekä levitin sitä muutamaan paikkaan, ja monta vuotta tuota virhettäni katkerasti kaduin. Kun olin päättänyt hävittää tuon kaunottaren puutarhastamme, minun piti kitkeä siementaimia vielä monta vuotta. Voi niitä olla vieläkin, sillä pieninä taimina niitä on todella vaikea erottaa muista kurjenpolvista.

Jos olisin ollut viisaampi, olisin heti valinnut kiltin kurjenpolvilajikkeen nimeltä ’Laura’. Se on vähintään yhtä kaunis kuin mainitsemani kyläkurjenpolvi, mutta ei leviä juuri ollenkaan. Tuo onkin sen paras, mutta samalla myös huono puoli. ’Lauraa’ pitäisi heti alkuun ostaa todella monta kappaletta, jotta ne näkyisivät suuressa puutarhassa. Pitäisi olla paksu lompakko. Parempi kuitenkin näin. Liian aggressiivisesti leviävästä kasvista ei ole iloa, olipa se kuinka kaunis tahansa.

Iiris vai päivänlilja?

Iiris on aivan ihastuttava kasvi. Kaunis, elinvoimainen ja kestävä. Yksi huono puoli sillä kuitenkin on. Tämä kurjenmiekaksikin kutsuttu kasvi tarvitsee jakamista muutaman vuoden välein ja se jakaminen ei sitten olekaan ihan pieni homma. Lapion päällä saa hyppiä ja pomppia, eikä juurakko silti tahdo antaa periksi. Iän karttuessa elämän realiteetit ovat alkaneet tulla vastaan. En haali puutarhaani lisää iiriksiä niin ihania kuin ne ovatkin. 

Paikkaan, jonne tarvitsen puskan kauniisti kaartuvia kapeita lehtiä sekä suloista kukintaa, istutan jatkossa päivänliljoja. Päivänliljat eivät vaadi oikeastaan yhtään mitään. Ne kukkivat pitkään loppukesällä ja valikoimaa on runsaudenpulaksi asti. On rakastamiani kalpeankeltaisia lajikkeita, vaaleanpunaisia ja paljon muuta tutun kirkkaankeltaisen värin lisäksi. Kukinta on tietysti erilainen ja eri aikaan kuin iiriksillä, mutta suurimman osan kasvukaudesta ne näyttävät kaartuvine lehtineen melko samanlaisilta.

Purppurapunalatva vai rusopunalatva vai kumpikin?

Purppurapunalatvasta ei ole pahaa sanaa sanottavana, mutta haluaisin silti kokeilla myös rusopunalatvaa, jonka sanotaan olevan purppurapunalatvaa näyttävämpi. Se taitaa kukkiakin kauemmin. Lähes parin metrin korkuiseksi kasvava rusopunalatva kukkii elo-syyskuussa.

Harmaamalvikki vai ruusumalva?

Istutin puutarhaamme harmaamalvikkia. Pidin tuosta kauniista vaaleanpunaisesta pilvestä todella paljon, mutta kyllästyin sen villiin taipumukseen siementää ympäriinsä. Vaihdoin sen ruusumalvaan, joka siementää vain vähän. Voi olla, että kitken vielä pitkään harmaamalvikin siementaimia. Pääsen silti varmaan helpommalla kuin ennen. Ulkonäkönsä puolesta niillä on niin vähän eroa, että niitä on jopa vaikea erottaa toisistaan.

Puksipuu vai tuija?

Puksipuu on ihana kasvi niin kauan kuin se suostuu talvehtimaan. Parhaimmillaan olen saanut sen talvehtimaan muutaman vuoden ajan, mutta olen alkanut kaivata puksin tilalle helpompaa vaihtoehtoa. Viime kesänä istutin varjoisan terassin ruukkuihin pallotuijat, jotka olivat yhtä kauniita kuin puksipallot. Syksyllä istutin tuijat maahan, joten täytyisi keksiä uusi vaihtoehto. Mitä ehdotat? Yksi kesä menee vielä pallotuijien varassa, sillä niille löytyvät paikat puutarhamaasta. Sen jälkeen pitää keksiä jotakin muuta.

Syysleimu vai kiiltoleimu vai molemmat?

Minulla on paljon syysleimuja. Hyvin olemme yhdessä pärjänneet, vaikkakin kuivina kausina niitä olisi pitänyt kastella enemmän. Härmästä ei silti ole ollut vaivaa. Jos härmä olisi riesanamme, alkaisin vaihtaa syysleimuja kiiltoleimuihin. Kiiltoleimut nimittäin kestävät härmää paremmin kuin syysleimut. Olen hankkinut kiiltoleimuja vain pidentääkseni leimujen kukinta-aikaa, sillä kiiltoleimut aloittavat kukinnan aikaisemmin. Muuten ne näyttävät hyvin samanlaisilta. Kiiltoleimusta löytyy useita lajikkeita ja värivaihtoehtoja.

Loistokärhö vai tarhakellokärhö 'Arabella' vai joku muu yritys vielä kerran?

Loistokärhöt ovat tunnettuja diivoja. Ottavat kyllä nokkiinsa, jos asiat eivät mene kaiken taiteen sääntöjen mukaan. Olen ajatellut, että jokaisen menetetyn kärhön tilalle istutan tarhakellokärhö ’Arabellan’. Sen kukat häviävät koossa loistokärhöille, mutta kärhö kukkii sitäkin runsaammin.

Punaherukka vai vaaleanpunainen herukka ’Aili’?

Punaherukka on niin hyvä marja, että sen poimimisesta täytyy kilpailla lintujen kanssa. En halua viritellä verkkoja, joten valintani oli vaaleanpunainen herukka ’Aili’. Sen marjoja linnut eivät näe. Pidän myös siitä, että vaaleanpunaiset marjat ovat hieman miedomman makuisia kuin kirkkaanpunaiset.

Kartiovalkokuusi vai tuija ’Holmstrup’?

Kartiovalkokuusi on kaunis, mutta kevätauringolle arka. Se paahtuu suojaamisesta huolimatta helposti tosi karun näköiseksi eikä korjaannu aivan ennalleen. Menetettyjen tilalle olen istuttanut tuijaa nimeltä ’Holmstrup’. ’Holmstrup’ on siinä mielessä parempi kuin muut tuijalajikkeet, että se kestää aurinkoa ja savimaata muita tuijia paremmin.

Idänhopeapensas vai lännenhopeapensas?

Hopeapensaalla on nimensä mukaisesti hopeanhohtoiset lehdet. Leviämistaipumukseen kannattaa varautua.

Idänhopeapensas (E. angustifolia) on voimakas juurivesojen tuottaja. Leviää aggressiivisesti ja voi muodostaa tiheitä pensastoja. Käytetään joskus eroosiontorjunnassa, mutta voi olla haitallinen vieraslaji joillakin alueilla. Lännenhopeapensas (E. commutata) tekee myös juurivesoja, mutta yleensä vähemmän kuin idänhopeapensas. Leviää hillitymmin ja on suositumpi koristekasvina.

Tarhatulppaani vai Darwin-tulppaani vai molemmat?

Tarhatulppaaneista löytyy mitä upeimpia tulppaaneita jokaiseen makuun. Valitettavasti useimmat niistä kukkivat näyttävästi vain ensimmäisenä vuonna ja sitten alkavat taantua. Vaikka ne nousisivat uudestaan seuraavina vuosina, niiden ulkomuoto ei ole enää yhtä loistelias kuin alussa. 

Suuressa puutarhassamme en voi olla joka syksy istuttamassa kaikkia tulppaaneita uudelleen, vaan valitsen mieluummin pitkäikäisiä Darwin-tulppaaneja. Ne ovat tavallisesti muodoltaan vaatimattomampia, mutta suurena massana ne antavat todella hyvän vaikutelman vuodesta toiseen. Niiden lisäksi saatan silloin tällöin hankkia tarhatulppaanien laajasta valikoimasta jotakin vähän erikoisempaa, vaikka ne olisivatkin lyhytikäisiä.

HELPOT PERENNAT

Jotkut perennat ovat kauniita, mutta arvaamattomia. Jotkut ovat arkoja, toiset villejä. Jotkut ihanuudet vaativat puutarhurilta yhtä ja toista. On myös perennoja, jotka ovat fiksuja ja filmaattisia ja pärjäävät aika lailla omin nokkineen. Esittelen ne tässä. 

Listalle pääsyn kriteerit ovat:

• Kasvaa hyvin, mutta ei leviä hallitsemattomasti.
• Ei vaadi jakamista, talvisuojausta, ei juuri mitään muutakaan hoitoa. Vain jotakin pientä joskus.
• Luotettava ja varma. Terve.
• Näyttävä.

AURINGOSSA VIIHTYVÄT PERENNAT

Kattomehitähti

Kattomehitähti on mehitähdistä kestävin. Tämä hyvin matala ja tiheä perenna viihtyy auringossa ja jopa paahteessa. Kattomehitähti pitää ohutmultaisesta ja laihasta maasta. Kukinnot nousevat lehtien yläpuolelle heinä-elokuussa. Hoitoa se ei tarvitse lainkaan. Mehitähti sopii hyvin kivikkoryhmiin.

Alppipiikkiputki

Sinisävyinen alppipiikkiputki on aurinkoisen ja jopa paahteisen paikan kasvi. Se viihtyy läpäisevässä, kuivassa tai tuoreessa, kalkitussa ja ravinteikkaassa runsasmultaisessa maassa, johon on sekoitettu hiekkaa. Alppipiikkiputki on helppohoitoinen ja kestävä eikä kaipaa erityistä hoitoa. Se kukkii pitkään heinä-syyskuussa ja on myös erinomainen leikko- ja kuivakukka. Alppipiikkiputkia lisätään siemenistä ja juuriversoista. Se myös kylväytyy itsestään, mutta blogiystäväni mukaan ei kuulemma vaivaksi asti. Sen sijaan sinipiikkiputki kylväytyy runsaasti.

Purppurapunalatva

Purppurapunalatva on korkea, jopa parimetrinen, ja siksi se kaipaa ympärilleen tilaa. Se kukkii suurin lilanpunaisin, tuoksuvin kukinnoin elo-syyskuussa ja houkuttelee puoleensa perhosia. Myöhäisen kukinnan vuoksi punalatva kannattaa istuttaa aurinkoiselle paikalle, mutta varsinkin eteläisissä osissa Suomea se viihtyy myös puolivarjossa. Kasvualustaksi punalatva toivoo tuoreen–kostean, runsasravinteisen ja -humuksisen, läpäisevän ja 50 cm syvän paikan. Purppurapunalatva ei leviä rikkakasvin tavoin ja on kestävä, kunhan kasvualusta ei ole märkä etenkään talvella. Korkeudesta huolimatta se ei tarvitse yleensä tukea. Olen ymmärtänyt, että punalatvaa voi halutessaan jakaa, mutta se ei ole välttämätöntä.

Syysmaksaruoho

Syysmaksaruoho on aurinkoisen paikan ja laihan, läpäisevän maan ystävä. Minulla se tosin kasvaa ihan peruspuutarhamaassa ja hyvin on pärjäillyt. Syysmaksaruohot kukkivat elokuusta pakkasten tuloon asti. Kuivat kukkavarret leikataan pois vasta keväällä.

Tarhakylmänkukka

Tarhakylmänkukka on matalahko (15–25 cm) kivikko- ja ryhmäperenna, joka istutetaan aurinkoiselle tai lievästi varjoisalle kasvupaikalle. Maan tulisi olla läpäisevä, vähäravinteinen, kalkittu ja hiekkapitoinen. Tarhakylmänkukan kukat ovat isot ja nuokkuvat, sinivioletit, punaiset tai valkoiset. Se kukkii toukokuussa. Kukinnan jälkeen kasvia koristavat hopeiset siemenpallot. Tarhakylmänkukka ei pidä siirtämisestä. Se ei tarvinne minkäänlaista hoitoa.

Jalokello

Kellokukat leviävät yleensä enemmän tai vähemmän villisti siementämällä. Jalokello on aivan toisenlainen. Se on kasvanut minulla jo useita vuosia, ja myös edellisessä puutarhassa, mutta ei ole levinnyt yhtään. Runsastunut se kyllä on. Jalokello haluaa kasvurauhan. Sen voi kuulemma jakaa, mutta se toipuu siitä hitaasti. Kellomaiset kukat, siniset, valkoiset tai vaaleanpunaiset, avautuvat heinä-elokuussa. Jalokello pitää aurinkoisesta tai lievästi varjoisasta paikasta. Kasvualustaksi sopii ravinteikas, tuore ja läpäisevä hiekansekainen multa. Jalokello sopii istutettavaksi erilaisiin kukkaryhmiin. Blogiystäväni mainitsi, että V-vyöhykkeellä jalokellon talvehtiminen on epävarmaa. 

Jaloritarinkannus

Jaloritarinkannus on upea kasvi ja otin sen lukijani suosituksesta mukaan tälle listalle, vaikkei se aivan täydellisesti kriteerejä täytäkään. Ritarinkannukset leviävät hillitysti eivätkä juuri tarvitse hoitoa. Kun istutuspaikan valinnassa on huolellinen, perenna on talvenkestävä ja terve. Ritarinkannukset tarvitsevat aurinkoisen, tuulilta suojatun paikan sekä ravinteikkaan ja multavan maan, joka pysyy tasaisen kosteana. Ne eivät siedä kuivuutta. Hikevää multaa pitäisi olla puolen metrin syvyydeltä. Hoitoa ne eivät sitten tarvitsekaan. Tuentakin on pikku juttu kun sen tekee heti istutuksen yhteydessä. Ritarinkannuksia voidaan jakaa noin joka viides vuosi. Jaloritarinkannuksia on sinisestä vaaleanpunaiseen, punaviolettia, valkoista ja keltaista. Ne kukkivat kesä-syyskuussa lajikkeen mukaan.

Raparperi

Mikäpä estäisi käyttämästä raparperia koristekasvina, vaikka sitä ei tarvitsisikaan keittiössä. Sen lehdet ovat suuret ja peittävät ja vaalea kukinta komea. Raparperi ei leviä rikkaruohoksi ympäristöön, vaikka se kukittuaan tekee itäviä siemeniä. Jos kuitenkin runsas sato on pääasia, kukkavarret kannattaa leikata mahdollisimman varhain. Seuraavan vuoden satoon kukinta ei vaikuta. Raparperi antaa satoa samalla paikalla 10–18 vuotta. Sen jälkeen raparperi kannattaa jakaa. Joissakin lähteissä se neuvotaan jakamaan jopa viiden vuoden välein. Raparperia voidaan lisätä jakamalla vanha terve raparperi. Raparperi kasvaa niin auringossa kuin varjossakin ja monenlaisilla mailla. Lievästi hapan tai neutraali, syvämultainen, ojitettu, vettä pidättävä ja ravinteikas maa on paras. Raparperi ei viihdy paikassa, jossa vesi seisoo juurten alla. Maahan kannattaa lisätä turvetta tai multaa, jos humusta on vähän. Esimerkiksi savimaa, jota on parannettu mullalla ja kalkitulla turpeella on ihan hyvä kasvupaikka raparperille.

Punahattu

Punahattua sanotaan lyhytikäiseksi, mutta blogiystäväni V-vyöhykkeeltä kertoi omien punahattujensa viihtyvän ja vain kasvattavan juurakkoaan. Hänen punahattunsa voivat kaikin puolin hyvin. Niin voivat omat punahattunikin. Ne ovat minulla jo seitsemättä kesää. Otin siis punahatun mukaan tälle listalle, vaikka se toisinaan saattaakin kadota. Kannattaakin ripsauttaa vähän siemeniä aina aika ajoin vanhojen lomaan. Sehän ei ole suuri vaiva. Punahatut kukkivat erittäin pitkään heinä-syyskuussa ja perhoset pitävät niistä. Kukkien värejä voivat olla punaisen eri sävyt, vaaleanpunainen, valkoinen ja limenvihreä. Punainen maatiaislajike lienee niistä kestävin. Jalostetut lajikkeet tahtovat olla arempia. Kasvupaikkaan on syytä kunnolla satsata. Punahatuille valitaan aurinkoinen tai korkeintaan puolivarjoinen paikka ja tuore, kalkittu, läpäisevä, runsasravinteinen ja hiekkapitoinen kasvualusta. Maa ei saa olla kylmää ja jäykkää savea. Rinne tai harju on hyvä, sillä punahatut eivät siedä talvimärkyyttä. Punahatut sopivat leikko- ja kuivakukiksi. Kun varret leikataan kukkien avauduttua täysin, kukat kestävät maljakossa kauniina jopa kaksi viikkoa. Keskellä kohoavaa oranssinruskeaa, piikkimäistä ”kupua” voi hyödyntää kuivakukkana. Kukkavarret ovat pystyt ja hyvin tukevat, joten sitä ei tarvitse tukea. Punahattu leviää hillitysti.

Tähkätädyke

Tähkätädyke on aurinkoisen paikan kasvi. Kasvualustan suhteen se ei ole tarkka, sillä maa voi olla kuiva tai tuore, keskiravinteinen. Tähkätädyke kukkii heinä–elokuussa. Kukat voivat olla sinisiä, vaaleanpunaisia tai valkoisia. Tämä kaunis lajike leviää hillitysti verrattuna rantatädykkeeseen. Se ei myöskään vaadi tukemista tai muuta hoitoa. Vanhat yksilöt kannattaa jakaa ja istuttaa uudelleen keväällä.

Virginiantädyke

Virginiantädyke on kaunis syksyn kukkija. Se kukkii elo–syyskuussa liilansinisin, vaaleanpunaisin tai valkoisin tähkämäisin kukin. Virginiantädyke viihtyy parhaiten aurinkoisessa paikassa, ravinteikkaassa, tuoreessa ja läpäisevässä maassa. Kasvi on helppohoitoinen eikä kaipaa tukea. Iso, selvärajainen mätäs ei leviä liikaa.

PERENNOJA AURINKOON JA PUOLIVARJOON

Esikko

Vanhanajan esikot ovat helppoja ja kiitollisia perennoja oikeassa paikassa. Jalostetut lajikkeet vaativat enemmän hoitoa eivätkä kaikki välttämättä kestä talven vaikeita oloja. Esikoita on hyvin monen värisiä ja usein kukan keskusta on erivärinen. Esikot pitävät aurinkoisesta tai puolivarjoisesta paikasta. Kasvualustan pitää olla 40 - 50 cm syvä, vettä läpäisevä sekä kohtalaisen ravinteikas.

Kyläkurjenpolvi ’Laura’

Kyläkurjenpolvi ’Laura’ on kaunis ja helppo, kerrottukukkainen kaunotar. Toisin kuin useat muut kyläkurjenpolvet ’Laura’ ei leviä siemenistä. Muutenkin se on helppohoitoinen. ’Laura’ kukkii valkoisin kukin heinä-elokuussa. Kasvukorkeudeksi mainitaan noin 60 cm. Tämä kyläkurjenpolvi sopii hyvin erilaisiin pensasistutuksiin, puiden ja pensaiden alle sekä metsäpuutarhaan. Se sopii erinomaisesti niin muiden kurjenpolvien joukkoon kuin perennaryhmiinkin. Paikan olisi hyvä olla aurinkoinen tai puolivarjoinen.

Pioni

Kiinanpionit ovat erittäin kestäviä ja huolettomia perennoja. Kun istutuksen tekee huolellisesti ja asentaa tuen saman tien, voi sen jälkeen pelkästään nauttia. Vanhat versot voi leikata, mutta siinä kaikki. Kiinanpionit kukkivat melko lyhyen aikaa kesä-heinäkuussa, mutta kukinta on sitäkin runsaampaa. Yltäkylläistä suorastaan. Lyhyt kukinta riittää aivan mainiosti varsinkin, jos puutarhassa kasvaa useampia eri lajikkeita, jotka kukkivat hieman eri aikaan. Pioni pitää aurinkoisesta tai puolivarjoisesta paikasta ja tuoreesta, vettäläpäisevästä, hiekkapitoisesta, runsasmultaisesta maasta. Hiekalla kevennetty savi on oikein hyvä, mutta mistään turvepitoisesta, esimerkiksi pussimullasta, se ei pidä yhtään. Istutettaessa lannoitetaan kuopan pohjalle maltillisesti ja sitten se homma on hoidettu vuosikausiksi. Pioni viihtyy parhaiten saadessaan olla samalla kasvupaikalla jopa vuosikymmeniä, mutta ei suutu siirtämisestä kunhan sen tekee syksyllä. Vanhempia kasvustoja voidaan jakaa syksyisin.

Päivänlilja

Päivänliljat kuuluvat maailman suosituimpiin perennoihin. Niinpä eri päivänliljalajikkeita on rekisteröity yli 50 000. On siis mistä valita kokoja, kukan malleja ja värejä valkoisesta ja keltaisesta oranssiin ja punaiseen, jopa lilaan ja limenvihreään. Hakusanalla Hemerocallis löytyy aika uskomattoman näköisiä lajikkeita. Yleensä vain on niin, että pitkälle jalostetut eivät ole niin vaivattomia ja kestäviä kuin vähemmän jalostetut. Päivänliljat ovat hyvin helppohoitoisia ja pitkäikäisiä. Ne viihtyvät aurinkoisilla tai hieman varjoisilla kasvupaikoilla. Ne toivovat multavaa maata ja kestävät kuivuutta. Niitä ei tarvitse hoitaa. Päivänliljoilla ei ole tavattu Suomessa pahoja tuholaisiakaan. Eri päivänliljojen kukinta ulottuu kesäkuun alusta syksyyn. Yksittäinen lajike kukkii tavallisesti kaksi tai kolme viikkoa, mutta esimerkiksi keltainen tarhapäivänlilja ’Stella de Oro’ kukkii kesäkuusta syksyyn. Moni päivänlilja tuoksuu ihanasti. Päivänliljojen leveän heinämäiset lehdet muodostavat tiheitä, selvärajaisia mättäitä. Lehdistö pysyy vihreänä läpi kesän ja muuttuu syksyllä kelta-, oranssi- tai ruskeasävyiseksi. Päivänliljat sopivat perennaryhmin sekä veden äärelle, jos maa on hyvin ojitettua eikä vesi seiso siinä. Päivänlilja viihtyy vuosia samalla paikalla. Sitä voi lisätä jakamalla keväällä tai mieluummin kukinnan päätyttyä.

Syysleimu

Syysleimut ovat rakastettuja loppukesän ja syksyn kukkijoita jo isoäidin ajoista. Syysleimut aloittavat kukintansa Etelä-Suomessa heinäkuun puolivälin jälkeen. Myöhäisimmät lajikkeet kukkivat syyskuuhun. Kukissa on mielestäni voimakas tuoksu. Lajikkeita on runsaasti, erilaisia punaisen ja lilan sävyjä sekä valkoista. Syysleimut pitävät valoisasta, mutta viileähköstä kasvupaikasta. Aurinko–puolivarjo on hyvä. Maan tulee olla keski- tai runsasravinteista, läpäisevää ja tasaisen hikevää, sillä kuivuus altistaa kasvit härmälle ja muille taudeille. Onneksi saatavana on taudeista puhdistettuja taimia. Syysleimut leviävät hyvin hillitysti. Niitä voi jakaa ja ne virkistyvät jakamisesta, mutta se ei ole välttämätöntä kovin tiheästi.

Kiiltoleimu

Kiiltoleimu muistuttaa hyvin paljon syysleimua, mutta aloittaa kukintansa aikaisemmin. Se on terve ja erittäin talvenkestävä. Kiiltoleimu kukkii runsaasti loppukesällä valkoisin, tuoksuvin kukin. Lehdet ovat kovat ja kiiltäväpintaiset. Samoin kuin syysleimuillekin, kiiltoleimulle kannattaa valita aurinkoinen-puolivarjoinen paikka. Kasvualustan pitäisi olla keskiravinteinen, keskikostea, noin 40 cm syvä multa. Parhaimmillaan kiiltoleimu on useamman taimen ryhmissä.

Luppio

Luppio pääsi listalle blogiystäväni suosituksesta. Itse en tätä melko harvinaista kasvia tunne lainkaan. Netistä luin, että jotkut ovat aivan luppioiden lumoissa ja toiset eivät ymmärrä näiden päälle ollenkaan. Komealuppion kukka on kuin pieni, vaaleanpunainen kissanhäntä. Kestävyys on kestävän ja hyvin kestävän vaiheilla. Nuokkuluppion nuokkuvat kukat muistuttavat pulloharjaa. Luppiot kukkivat heinä – elokuussa. Luppiot ovat auringon tai puolivarjon kasveja. Parhaiten niille sopii tuore ja runsasravinteinen maa.

Raparperi

Viihtyy niin auringossa kuin varjossakin.

PERENNOJA PUOLIVARJOON

Jaloangervot

Jaloangervot ovat kestäviä perennoja, jotka suosivat puolivarjoisia, runsasmultaisia, ravinteikkaita. kosteutta pidättäviä paikkoja. Jaloangervot menestyvät myös auringon paisteessa, kun hyvälaatuista kasvualustaa on riittävästi. Lähellä ei saisi kasvaa vahvajuurisia puita. Happamuutta sietävinä jaloangervot viihtyvät alppiruusujen, atsaleojen ja hortensioiden seurassa. Varhaisimmat lajikkeet kukkivat heinäkuun alkupuolella, myöhäisimmät syyskuussa. Jaloangervot ovat melko hyviä perhoskasveja. Jaloangervojen tasaiset lehtimättäät leviävät hillitysti. Jaloangervot eivät pidä siirtämisestä. Ne lähtevät hitaasti kasvuun keväällä. Jaloangervot eivät vaadi jakamista kuin kymmenen vuoden välein. Hoidoksi riittää lannoitus ja sehän ei ole paljon vaadittu.

Kuunlilja

Kuunlilja on arvostettu perenna erityisesti komean lehdistönsä vuoksi. Lehdet ovat keltaiset, valko- tai keltakirjavat, sinertävät tai vihreät. Ne muodostavat selvärajaisia mättäitä. Lajikkeita on runsaasti, joten niitä yhdistelemällä saa aikaan näyttäviä ryhmiä. Kuunlilja kukkii korkein, violetein tai valkoisin kukin heinä-elokuussa. Kuunlilja pitää tuoreesta, runsasravinteisesta ja humuspitoisesta maasta, mutta ei ole kovin tarkka kasvualustasta, kunhan saa kasvaa varjossa tai puolivarjossa. Aurinkoakin sietäviä lajikkeita on, mutta niiden kasvualustan tulisi pysyä kosteana. Leviäminen on hillittyä. Kuunliljoja voi lisätä jakamalla, mutta niitä ei välttämättä tarvitse jakaa vuosikymmeniin. Syyspakkaset muuttavat lehdet läpikuultavan keltaisiksi tai oranssisävyisiksi.

Valeangervo

Komealehtiset valeangervot sopivat suuriin varjokasviryhmiin, mutta jo yksi taimi voi muodostaa näyttävän kasvuston. Ne viihtyvät myös puolivarjossa. Valeangervot viihtyvät tuulensuojaisessa paikassa puoli metriä syvässä, tuoreessa, humuspitoisessa, runsasravinteisessa, läpäisevässä maassa. Paksu suikertava juurakko kasvaa lähellä maanpintaa, joten juurialueen kaivamista täytyy välttää. Valeangervot ihastuttavat erityisesti lehtiensä vuoksi. Lehdet ovat keväällä puhjetessaan punaruskeat. Valeangervot kukkivat heinäkuussa vaalein kukinnoin. Valeangervot leviävät hillitysti. Blogiystäväni mainitsi, että keväällä valeangervo voi olla hallanarka.

Kilpirikko

Kilpirikko on komea, kestävä ja erikoinen perenna. Pyöreät ja peittävät lehdet ovat suuret, jopa 60 cm leveät. Sarjamaisissa kukinnoissa on vaaleanpunaiset kukat. Kilpirikko kukkii ennen lehtien muodostumista, mutta ei välttämättä kuki joka vuosi. Syysväri on syvänpunainen. Tämä näyttävä perenna leviää hitaasti tai korkeintaan kohtuullisesti mullan pinnan myötäisillä juuriversoilla. Viihtyy puolivarjosta varjoon, riittävän kostealla paikalla.

Kilpiangervo

Kilpiangervo on suuri kasvi, se kasvaa helposti metristä puoleentoista.  Lannoittamalla lehdet kasvavat suuremmiksi. Se viihtyy parhaiten puolivarjossa tai varjossa tuulensuojaisessa paikassa. Kasvualustan tulisi olla runsasravinteinen ja syvämultainen. Tämä valtava kasvi tarvitsee runsaasti vettä, mutta ei siedä jatkuvasti märkää maata. Kokonsa puolesta kilpiangervo on hyvä pihan ongelmakohtien peittäjä. Kilpiangervoa voi istuttaa myös seinustalle, missä katolta putoava lumi estää yleensä pensaiden käytön. Kilpiangervo haluaa kasvurauhan, sillä täyteen kokoonsa kasvi tulee vasta usean vuoden kuluttua

Rotkolemmikki

Rotkolemmikin kukat muistuttavat paljon luonnonvaraisia lemmikkejä, mutta lehdet ovat suuria ja herttamaisia. Toisin kun puistolemmikki, rotkolemmikki leviää maltillisesti maanalaisten rönsyjensä avulla ja jonkin verran myös siementämällä. Rotkolemmikki sopii hyvin esimerkiksi perennaryhmien reunoille ja kivikkoihin. Se viihtyy myös pensaiden ja puiden alla sekä veden äärellä. Rotkolemmikki viihtyy parhaiten puolivarjossa tai varjossa ravinteikkaassa, hiekansekaisessa savimaassa.

Raparperi

Viihtyy niin auringossa kuin varjossakin.

Jos peruskasvillisuus koostuu vaivattomista perennoista, voi lisäksi haaveilla muutamista nirppanokista. Ankarankaan talven aikana ei tarvitse yöuniaan menettää, sillä luottokasvit nousevat uskollisesti joka kevät.

HELPOT PERENNAT VARJOON

Päivitetty versio löytyy yläpalkista!

Olen esitellyt helppoja perennoja puutarhan eri osiin. Ei riitä, että kasvi pysyy hyvin hengissä. Sen on myös käyttäydyttävä kunnolla ja täytettävä tiukat kriteerit:

• Kasvaa hyvin, mutta ei leviä hallitsemattomasti.
• Ei vaadi jakamista, talvisuojausta, ei juuri mitään muutakaan hoitoa. Vain jotakin pientä joskus.
• Luotettava ja varma. Terve.
• Näyttävä.

Olen jo esitellyt helppoja perennoja aurinkoon täällä sekä aurinkoon ja puolivarjoon täällä. Puolivarjon perennat olen esitellyt täällä.

Meidän nuoressa puutarhassamme varjopaikkoja on aivan liian vähän.

Nyt esittelen kasveja, jotka sopivat varjoon. Suurimman osan niistä esittelin jo puolivarjon kasvien listalla.

PERENNOJA VARJOON

Varjoyrtti
Töyhtöangervo
Sinikämmen

Kuunlilja

Valeangervo 

Kilpirikko

Kilpiangervo

Rotkolemmikki 

Varjoyrtti

Varjoyrtti on myös ihana pohjoisterassin ruukkukasvi.

Varjoyrtti on ainavihanta varjoisten ja puolivarjoisten paikkojen peittokasvi. Varjoyrtti ei ole oikeastaan perenna, vaan ainavihanta varpukasvi. Kasvualustan tulisi olla tuore, keski-runsasravinteinen, humuspitoinen ja hapan.

Varjoyrtin heleänvihreä lehdistö on erittäin kaunis, mutta kukat ovat melko huomaamattomat, valkoiset. Ne puhkeavat touko-kesäkuussa ja kehittyvät syyskesällä kypsyviksi valkoisiksi marjoiksi. Marjat eivät ole syötäviä.

Varjoyrtti soveltuu alppiruusujen ja hortensioiden aluskasviksi, sillä niillä on samanlainen kasvupaikkavaatimus. Varjoyrtti on melko kestävä. Varjoyrtin juurtuminen kestää kauan ja sitä on hyvä silloin lannoittaa. Varjoyrtin annetaan mieluiten olla samalla paikalla häiritsemättä. Varjoyrtti leviää melko hitaasti, mutta siitä tulee pitkäikäinen.

Töyhtöangervo

Töyhtöangervon kuvan voit katsoa täältä. Minulla ei tätä komeaa perennaa ole.

Töyhtöangervo on suuri ja näyttävä varjon perenna. Sitä voi käyttää pensaiden sijasta tai suojan antajana.

Töyhtöangervo viihtyy syvämultaisessa maassa, mutta savimaakin kelpaa. Lannoittamalla kasvista saadaan näyttävämpi. Töyhtöangervo leviää maltillisesti.

Peittolehti

Minun peittolehteni kasvaa katajan alla.

Peittolehti on ainavihanta maanpeittokasvi, jos lehdet saavat kunnon talvisuojan lumesta. Liian avoimella paikalla lehdistö ruskettuu. Se on hyvä reunus- ja peittokasvi puiden ja pensaiden alustalle, rinteisiin ja kukkaryhmiin.

Peittolehti on puolivarjon tai varjon kasvi, jolle sopii tuore tai kosteahko, keski-runsasravinteinen, kalkittu kasvualusta. Ohut (5-20 cm) kasvualusta riittää. Se sietää savista maata ja kuivuutta kesällä, muttei kevättalven viimaa, jolle se altistuu lumettomilla paikoilla.

Peittolehden kasvutapa on leveä, maanmyötäinen ja tiheä mätäs. Kasvi leviää hitaasti pitkällä suikertavalla maavarrellaan. Kukinnalla ei ole koristearvoa, sillä pienet ruskeat kukat jäävät lehtien alle. Peittolehti on aluksi hidaskasvuinen, mutta helppohoitoinen. Kasvustoa ei yleensä tarvitse jakaa.

Myös alla luetellut perennat menestyvät varjossa. Olen esitellyt ne täällä.

Sinikämmen 

Jaloangervot

Kuunlilja, joka viihtyy myös varjossa ja jotkut lajikkeet jopa auringossakin

Valeangervo 

Kilpirikko 

Kilpiangervo 

Rotkolemmikki 

Sydämelliset kiitokset kommenteista! Olen päivittänyt näitä listoja antamienne tietojen mukaan. Mielelläni otan kommentteja edelleen vastaan.

Lämpimästi tervetuloa, uudet lukijani! Toivottavasti viihdytte täällä.

HELPOT PERENNAT PUOLIVARJOON

Päivitetty versio löytyy yläpalkista!

Alussa minä paljaan tontin omistajana luulin, että mitä  nopeammin kasvi kasvaa ja leviää, sitä parempi. Mikä tahansa vihreä näytti ihanalta kaiken ruskeanharmaan keskellä. En voinut kuvitella, että tarha-alpi jyrää toiset alleen tai suloinen ahomansikka haluaa valloittaa koko puutarhan. Ja että minä vielä joskus kyykin kitkemässä pois niitä ihania perennoja. Olin vain iloinen, että ne viihtyvät tällaisen puutarhatumpelon hoivissa.

Vuosien varrella opin, että oikeasti helpot kasvit ovat jotakin aivan muuta. Nyt helpon perennan kriteerini ovat:

• Kasvaa hyvin, mutta ei leviä hallitsemattomasti.
• Ei vaadi jakamista, talvisuojausta, ei juuri mitään muutakaan hoitoa. Vain jotakin pientä joskus.
• Luotettava ja varma. Terve.
• Näyttävä.

Olen jo esitellyt helppoja perennoja aurinkoon täällä sekä aurinkoon ja puolivarjoon täällä. Nyt mennään vielä enemmän varjoa kohti.

Tässä puolivarjoisassa kiven kainalossa kasvavat sinikämmen, jouluruusu ja kiven takana muun muassa syysleimuja.

Nyt esittelen kasveja, jotka sopivat puolivarjoon ja useimmat niistä myös varjoon.

Sinikämmen 

Jaloangervot

Kuunlilja, joka viihtyy myös varjossa ja jotkut lajikkeet jopa auringossakin

Valeangervo 

Kilpirikko 

Kilpiangervo 

Rotkolemmikki 

Sinikämmen

Sinikämmenen lehdet puhkeavat erityisen kauniisti. Ne ovat kuin vihreitä kukkia. Kukinta on sitten vähän myöhemmin yksi kevään kohokohtia.

Sinikämmen on melko harvinainen perenna, mutta aivan loistava. Taimet ovat tuuheita. Kirkkaanvihreät, sahalaitaiset lehdet muistuttavat vaahteran lehtiä. Lehdet kasvavat vielä kukinnan jälkeen ja voivat olla jopa 30 cm leveitä. Kukkii suurin, violetein, valkoisin, vaaleanpunaisin tai -sinisin kukin touko-kesäkuussa.

Sinikämmenelle kannattaa varata tuulensuojainen paikka puolivarjosta tai varjosta, jossa maa on kostea-tuore. Se ei tarvitse erityistä hoitoa. Lisätään siemenistä tai jakamalla. Sinikämmen kasvaa reippaasti, mutta leviää hillitysti.

Jaloangervot

Jaloangervo 'Montgomery' kukkii etualalla ja taaempana 'Erika'.

Jaloangervot ovat kestäviä perennoja, jotka suosivat puolivarjoisia, runsasmultaisia, ravinteikkaita. kosteutta pidättäviä paikkoja. Jaloangervot menestyvät myös auringon paisteessa, kun hyvälaatuista kasvualustaa on riittävästi. Lähellä ei saisi kasvaa vahvajuurisia puita. Happamuutta sietävinä jaloangervot viihtyvät alppiruusujen, atsaleojen ja hortensioiden seurassa.

Varhaisimmat lajikkeet kukkivat heinäkuun alkupuolella, myöhäisimmät syyskuussa. Jaloangervot ovat melko hyviä perhoskasveja. Jaloangervojen tasaiset lehtimättäät leviävät hillitysti.

Jaloangervot eivät pidä siirtämisestä. Ne lähtevät hitaasti kasvuun keväällä. Jaloangervot eivät vaadi jakamista kuin kymmenen vuoden välein. Hoidoksi riittää lannoitus ja sehän ei ole paljon vaadittu.

Kuunlilja

Kuunliljan eri lajikkeita yhdistelemällä saa aikaan ilmeikkäitä ryhmiä. Tämä lajike taitaa olla 'Elegans'.

Kuunlilja on arvostettu perenna erityisesti komean lehdistönsä vuoksi. Lehdet ovat keltaiset, valko- tai keltakirjavat, sinertävät tai vihreät. Ne muodostavat selvärajaisia mättäitä. Lajikkeita on runsaasti, joten niitä yhdistelemällä saa aikaan näyttäviä ryhmiä. Kuunlilja kukkii korkein, violetein tai valkoisin kukin heinä-elokuussa.

Kuunlilja pitää tuoreesta, runsasravinteisesta ja humuspitoisesta maasta, mutta ei ole kovin tarkka kasvualustasta, kunhan saa kasvaa varjossa tai puolivarjossa. Aurinkoakin sietäviä lajikkeita on, mutta niiden kasvualustan tulisi pysyä kosteana. Leviäminen on hillittyä. Kuunliljoja voi lisätä jakamalla, mutta niitä ei välttämättä tarvitse jakaa vuosikymmeniin.

Syyspakkaset muuttavat lehdet läpikuultavan keltaisiksi tai oranssisävyisiksi.

Valeangervo

Nuori valeangervoni komistuu vuosi vuodelta. Se kasvaa hieman liian aurinkoisessa paikassa, mutta hyvin on onneksi pärjäillyt.

Komealehtiset valeangervot sopivat suuriin varjokasviryhmiin, mutta jo yksi taimi voi muodostaa näyttävän kasvuston. Ne viihtyvät myös puolivarjossa. Valeangervot viihtyvät tuulensuojaisessa paikassa puoli metriä syvässä, tuoreessa, humuspitoisessa, runsasravinteisessa, läpäisevässä maassa. Paksu suikertava juurakko kasvaa lähellä maanpintaa, joten juurialueen kaivamista täytyy välttää.

Valeangervot ihastuttavat erityisesti lehtiensä vuoksi. Lehdet ovat keväällä puhjetessaan punaruskeat. Valeangervot kukkivat heinäkuussa vaalein kukinnoin. Valeangervot leviävät hillitysti.

Blogiystäväni mainitsi, että keväällä valeangervo voi olla hallanarka.

Kilpirikko

Minun kilpirikkoni on vasta pieni ja sille on varattu tilaa ympärille.

Kilpirikko on komea, kestävä ja erikoinen perenna. Pyöreät ja peittävät lehdet ovat suuret, jopa 60 cm leveät. Sarjamaisissa kukinnoissa on vaaleanpunaiset kukat. Kilpirikko kukkii ennen lehtien muodostumista, mutta ei välttämättä kuki joka vuosi. Syysväri on syvänpunainen.

Tämä näyttävä perenna leviää hitaasti tai korkeintaan kohtuullisesti mullan pinnan myötäisillä juuriversoilla. Viihtyy puolivarjosta varjoon, riittävän kostealla paikalla.

Kilpiangervo

Kilpiangervon kuvan voit katsoa täältä. Minulla tätä perennaa ei vielä ainakaan ole.

Kilpiangervo on suuri kasvi, se kasvaa helposti metristä puoleentoista.  Lannoittamalla lehdet kasvavat suuremmiksi. Se viihtyy parhaiten puolivarjossa tai varjossa tuulensuojaisessa paikassa. Kasvualustan tulisi olla runsasravinteinen ja syvämultainen. Tämä valtava kasvi tarvitsee runsaasti vettä, mutta ei siedä jatkuvasti märkää maata.

Kokonsa puolesta kilpiangervo on hyvä pihan ongelmakohtien peittäjä. Kilpiangervoa voi istuttaa myös seinustalle, missä katolta putoava lumi estää yleensä pensaiden käytön. Kilpiangervo haluaa kasvurauhan, sillä täyteen kokoonsa kasvi tulee vasta usean vuoden kuluttua

Rotkolemmikki

Minulla on sekä vihreälehtistä että tätä valkokirjavalehtistä rotkolemmikkiä.

Rotkolemmikin kukat muistuttavat paljon luonnonvaraisia lemmikkejä, mutta lehdet ovat suuria ja herttamaisia. Toisin kun puistolemmikki, rotkolemmikki leviää maltillisesti maanalaisten rönsyjensä avulla ja jonkin verran myös siementämällä.

Rotkolemmikki sopii hyvin esimerkiksi perennaryhmien reunoille ja kivikkoihin. Se viihtyy myös pensaiden ja puiden alla sekä veden äärellä. Rotkolemmikki viihtyy parhaiten puolivarjossa tai varjossa ravinteikkaassa, hiekansekaisessa savimaassa.

Katso myös raparperi, joka viihtyy niin auringossa kuin varjossakin.

Seuraavaksi esittelen helppoja kasveja varjoon. Kiitos vinkeistä ja kommenteista! Yhdessä saamme aikaan vaikka mitä!