Kukolla on yksinäistä.
Se tepastelee pesien edessä hiljaisena. Nokkaisee jyvän sieltä täältä. Kun
vien herkkuja, kutsuu syömään, mutta rouvat eivät tule. Eivät ainakaan silloin
kun minä olen kanalassa. Päivälevon aikaan istuskelee orrella. Sitten taas
katselee alakerrassa hautovia rouviaan ennen kuin nousee yöksi orrelle.
On jännittävää nähdä, millainen perheenisä Viuhtista tulee.
Alun perin suunnittelin kolmea tipua: kaksi Chaboa ja yksi
Mille Fleur. Kokenut siitosmunien kasvattaja antoi kolmen sijaan kuusi munaa.
Tiesi varmaan, että mielemme voi muuttua. Kuuteen päädyimme kun näimme, miten munista riideltiin jo ennen kuin siitosmunia oli edes
pesässä. Pelkäsin niiden rikkoontuvan siinä tohinassa.
– Jos meille tulee kukko, niin mä tiedän mikä sen nimeks vois
tulla, kolmetoistavuotias poikani heitti. – No, mitä ehdotat, kysyin. Arvasin,
ettei nimi ollut valmiiksi mietittynä, vaan poika keksisi sen sillä samalla
hetkellä. Niin hän tekikin. – Rekku, hän sanoi. – Wau, miten hauska nimi, minä
hekotin, meidän kukosta tulee Rekku.
Siis, jos nyt saamme kukon. Tuo nimi tulee aina kantamaan lämpimiä
muistoja poikani huumorista. Hän on aina juuri tuollainen, aivan ihana.
Kolmelle kanallekin on nimet valmiina.
Kolmelle kanallekin on nimet valmiina: Liina, Lyydia ja Aliisa.
Yhdestä voisi tulla minun kaimani. Minulla on rakas kehitysvammainen ystävä,
joka kutsuu minua Liinaksi. Tuohon nimeen sisältyy siksi aivan erityisen lämpimiä tunteita. Lyydia ja Aliisa ovat muuten vain kauniita nimiä.
Floora saa tällä kertaa hautoa yksin.
Viime kerralla kirjoitin, että yritin läpivalaista munia.
Neljä munaa läpivalaisin ja yhdestä olin varma. Yksi tipu ainakin liikkui.
Pääsiäismaanantaina mennessäni kanalaan hätkähdin, kun jo oven läpi kuulin
kaakatusta ja kotkotusta. Kaksi kanaa oli orrella. Tiesin kyllä, että kanat
jaloittelevat ja jättävät munat siksi aikaa oman onnensa nojaan. Silti vähän
säikähdin, kun kanalassa on ollut vähän säätöä viime aikoina.
Näytti aivan siltä, että
tipu olisi potkinut siellä.
Päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja lainata lämpimiä munia.
Poimin ne villapipon suojiin ja vein sisälle. Sain läpivalaistua munat
pimeässä vessassa. Epämääräisestä tummasta kohdasta oli vaikea saada selvää,
mutta kun rauhassa sitä seurailin, huomasin alkion liikkuvan. Näytti aivan
siltä, että tipu olisi potkinut siellä. Kaikissa kolmessa munassa oli elämää!
Nyt hoksasin katsoa myös munan pintaan kirjoittamani merkinnät. Tulossa on kaksi
Mille Fleuria ja yksi Chabo.
Vein munat takaisin kanalaan ja huomasin, että niitä oli jo
kaipailtu. Säikähdykseni oli siis turhaa. Kanat olivat vain jaloittelutauolla. Aivan
niin kuin pitikin. Toisen pesän munat jätin katsomatta. En halunnut häiritä
Milliä, joka sillä hetkellä hautoi juuri sitä toista pesää.
Se pörhisteli, rääkyi ja riensi pesälle.
Sain tilaisuuden seuraavana päivänä. Osuin paikalle juuri
parahiksi kun Myy oli jaloittelemassa ja pesä oli tyhjä. (Hautojat vaihtuvat, eilen pesää hautoi Milli.) Avatessani ulko-ovea
Myy alkoi puolustaa munia. Se pörhisteli, rääkyi ja riensi pesälle. Heittelemäni
kauranjyvät onneksi houkuttelivat ja sain lainattua munat Myyn selän takana.
Äkkiä munat villapipon sisään takin suojiin, kiireisin askelin
kevättuulessa vessaan, munat lampun päälle ja sitten tuijottelemaan. Tiput
liikkuvat, todellakin, kaikki kolme! Sitten pikapikaa takaisin kanalaan. Myy oli huomannut munien kadonneen ja oli jo ehtinyt mennä toisen pesän reunalle kolmanneksi, mutta asettui tyytyväisenä hautomaan
kun nostin sen viereiseen pesään.
Olen niin iloinen, että aloin miettiä lisää
nimiä, vaikka eihän niitä tarvita vielä pitkään aikaan.
Myy on hautonut tosissaan vasta muutaman päivän. Se varjelee munia näkyvästi ja kuuluvasti.
Ne ovat mitä parhainta superfoodia
niin kanoille kuin
itsellenikin.
Yritän hoitaa hautojia mahdollisimman hyvin. Juomaveteen
lirautan pienen tilkan omenaviinietikkaa. Sen sanotaan tekevän hyvää suolistolle.
Hyväkuntoisesta suolistosta ravintoaineet imeytyvät parhaalla mahdollisella
tavalla. Rehujen tai herkkujen sekaan sirottelen hieman kuivattua
valkosipulirouhetta ja ripauksen nokkosta. Ne ovat mitä parhainta superfoodia
niin kanoille kuin itsellenikin. Silloin tällöin hienonnan keitetyn
munankeltuaisen herkkutarjottimelle. Salaatinjämät menevät parempiin suihin –
tai nokkiin. Voikukan lehtiä ja apilaa aion kerätä heti kun niitä alkaa
puutarhaan ilmaantua. Lehtivihreä ja vitamiinit tekevät terää.
Pari kertaa päivässä kanat nousevat syömään, jaloittelemaan
ja kakkaamaan. Ne nokkivat ruokansa kovalla kiireellä. Pöyhivät vähän pehkuja.
Venyttelevät jalkojaan piiiitkälle taaksepäin, vuorotellen kumpaakin jalkaa.
Tepastelevat edestakaisin. Jossain vaiheessa kakkaavat koko päivän annoksen
yhdellä kertaa eikä lopputuloksesta voi erehtyä. Se on iso jötikkä. Joskus ne
ehtivät hetkeksi orrelle.
Kerran olen nähnyt Flooran päivällä nukkuvan hautoessaan. Yleensä hautojat näyttävät valppailta, mutta rennoilta.
Sitten kanat taas asettuvat munien päälle. Munat eivät ole
tänä aikana ehtineet jäähtyä liiaksi. Näppärästi ne sujauttavat nokallaan munat
alleen, jos ne vielä pilkistävät höyhenten alta. Sitten ne silmät valppaina keskittyvät
odottamaan. Yhdeksän päivää vielä.