KOMPOSTORIONNEA

Kompostorit on tyhjennetty talvea varten. Siitä tuli mieleeni juttu niiltä ajoilta, kun hankimme ensimmäisen lämpökompostorimme. Samalla esittelen kompostien alueen.

Kompostorin paikan valinta on tärkeä. Samalla, kun sen pitäisi olla helposti saavutettavissa, se pitäisi saada helposti myös piiloon. Ei ihan helppo yhtälö. Minä suunnittelin kompostialueen keskeiselle paikalle tien varteen (yläkuva) ja päätin piilottaa kompostorit tuijilla tai jollakin muulla kasvillisuudella. Istutin kompostoreiden ympärille ryhmän tuijia ja kokonaisuuteen myös yhden purppuraheisiangervon ja ruusupensaan. Asia olisi ollut muuten yksinkertainen, mutta pari tuijaa kuolla kupsahtivat. 

Vuosikaudet kompostorit olivat kuin tarjottimella näkyvissä. Vasta nyt ne vihdoin ovat piiloutuneet suuriksi kasvaneiden puiden taakse (kuva). Ne toki näkyvät autolla pihaan ajettaessa, mutta eivät ne kovin paljon haittaa. Tärkeää nimittäin on, että talvella niiden luo ei tarvitse erikseen lapioida kulkuväylää. Sitä paitsi minulla on tarkoitus vielä naamioida niitä kasvillisuudella.

Ei Jouko itsekään etukäteen tajunnut miten onnelliseksi lämpökompostori voi ihmisen tehdä. Se toki oli helposti arvattavissa, että minä tulen siitä onnelliseksi. Sen sijaan sitä emme osanneet aavistaakaan, kuinka onnelliseksi Jouko siitä tulisi.

Jouko hääri kiitettävästi ympärillä kun Lapiomiehen kanssa tyhjensin kivikompostoreita ja teimme tilaa lämpökompostorille. Jouko asensi kannen pidikkeen ja minkä lie ritilän kompostorin alaosaan ja tarkisti, että suotoneste pääsee valumaan pois. Siirsin ruokajätteet kivikompostorista uuteen, joten laite pääsi heti vauhtiin.

Seuraavana päivänä Jouko ilmoitti, että mittari näyttää 68 astetta ja kantta avatessa nousee lämmin höyry. Aina ohi kulkiessaan hän tarkisti mittarin lukeman eikä malttanut olla raottamatta kantta. – Nyt mittari näyttää 71 astetta, hän piti minua tilanteen tasalla.

Sitten lämpötila alkoi laskea. Valistin Joukoa, että nyt komposti alkaa olla pian valmista tyhjennettäväksi. Siitä hän sai lisää intoa. Keittiön kompostiastia näytti tyhjentyneen monta kertaa viikon aikana.

Naisen alahuuli kääntyi lörpölleen kuin taaperolla.

Mietimme moneen kertaan sitä pariskuntaa, jonka näin eräässä puutarhamyymälässä. Nainen nosti kiinnostuneena lämpökompostorin kantta. Mies huomasi sen kauempaa ja tiuskaisi, ettei meille sellaista tarvita. Naisen alahuuli kääntyi lörpölleen kuin taaperolla. Mitään sanomatta hän jatkoi kierrostaan myymälässä.

Alussa.

Eipä mies arvannut miten paljosta hän jäi paitsi! Tuo kenties jo pitkään avioliitossa elänyt mies ei ollut oppinut yksinkertaisinta onnellisen parisuhteen perusasiaa: tekemällä naisen onnelliseksi, tulee mies kenties vielä onnellisemmaksi. Eipä mies arvannut, että hän jää ilman naisen onnellista hymyä, säihkyviä silmiä, lämmintä halausta – ja kompostorin mittarin tuomaa koukuttavaa jännitystä!

Nykyään. Kunhan loputkin puut kasvavat, kompostorit piiloutuvat vielä paremmin.

VÄLITILA

Ajattelin tämän alueen Muotopuutarhan ja Kesäkeittiön välisenä vihreänä tilana ja nimesin sen Välitilaksi. Katsotaanpa, millainen Välitilasta lopulta tuli.

Aloitin välitilan tekemisen yhdestä tuijasta, jonka ostimme alennusmyynnistä alle viidellä eurolla. Nykyään tuo puu on jo aika iso. Leikkasin sen lieriöksi. Kuvassa näkyvän pihlajan jouduimme kaatamaan, mutta sen tilalle istutimme rusokirsikan, mikä osoittautuikin oikein hyväksi ratkaisuksi.

Tuija sai seurakseen punertavaksi luulemiani ’Kartano’ -päivänliljoja ja maksaruohoja. Myöhemmin osoittautui, että ’Kartanot’ ovatkin ruosteenruskeita eivätkä minun makuuni, mutta vielä ne ovat siinä. Pidän niiden lehdistä.  Keväällä 2015 istutin ’Sävel’ -tarhakurtturuusun.

Haaveilin pioniryhmästä, jonka läpi kulkisi polku. Pionien kukinnan aikaan alue lainehtisi kukkamerenä, mikä olisi ihanaa. Muu aika saisi olla ihan mielellään vihreää. Pionien juurelle ajattelin kurjenpolvea.

Suunnilleen tällaiseksi ajattelin vihreän Välitilan. Pionit ovat vasta nupuillaan.

Ehei, en ollut kuvitellutkaan
tilaavani pioneja yli viidellä sadalla eurolla.
Hän oli kuvitellut.

Koska pioneja tarvittaisiin paljon, aioin keräillä niitä pikkuhiljaa. Jouko oli kuitenkin sitä mieltä, että ostetaan saman tien kaikki. Ehei, en ollut kuvitellutkaan tilaavani pioneja yli viidellä sadalla eurolla. Hän oli kuvitellut. Niinpä suunnittelin koko ryhmän vuonna 2016 ja tuli siinä samalla suunniteltua vielä toinen ja kolmaskin pioniryhmä. Suunnittelu oli sen verran aikaa vievää ja vähän hermoja raastavaakin puuhaa, että samaan syssyyn oli hyvä toteuttaa pari muutakin isoa ryhmää. Tunsin itseni kyllä aika hulluksi tilatessani 31 pionia yhdellä kertaa.

Visiossani oli enemmän vaaleanpunaista ja myös aniliinia. Vaaleanpunaiset pionit muuttuvat nopeasti valkoisiksi ja aniliini ’Madame Furtado’ kukkii melko niukasti. Näkymästä tuli siis erilainen kuin mielikuvissani, mutta ihana kuitenkin. Tuoksukin on hurmaava.

Pionit peittojen alla 2016

Välitilan pionit ovat:

’Blush Queen’ (vas. ylh.)

’Madame Furtado’ (oik. ylh.)

’Pecher’ (vas. alh.)

’Jalkavaimo nousee kylvystä’ (oik. alh.)

’Gardenia’ (kuva alla)

’Gardenia’

Keväällä 2017 istutin rusokirsikan. Puun katveessa on ryhmä ’Cool Splash’ -vuohenkuusamaa sekä erilaisia kuunliljoja ja akileijoja. Hyvin monen mutkan kautta sain ’Laura’ -kyläkurjenpolvia. Polun varteen istutin jättipoimulehteä.

Tässä talolta päin otetussa kuvassa näkyy rusokirsikka sekä Välitila etäämpää. Rusokirsikka on todella kaunis niin keväällä kuin kesällä ja syksylläkin.

Välitilasta ei tullutkaan pelkkää vihreää, vaan aloin tavoitella valkoisen, vaaleanpunaisen, aniliinin ja sinisen sulosointuja. 

Alueelle päätyi jalonritarinkannuksia, ’New Moon’ -kulleroita ja loistotädykkeitä sekä vaaleansinisiä iiriksiä.

Alussa jaloritarinkannukset kukkivat komeasti, mutta myöhemmin ne taantuivat, kun en niitä jakanut enkä antanut niiden siementää.

Tien reunassa kasvaa lamoherukkaa ja muutama kermankeltainen päivänlilja. Kuvassa näkyy alussa mainitsemani tuija. Sen muotoilu lieriöksi on vielä kesken.

Suuren, laakean kiven vieressä kasvaa syyshortensia ’Limelight’. Sen vieressä kasvoi ihana tarhaiiso, mutta se on liian arka meidän puutarhaamme.

Jossain vaiheessa aloin kaivata väriä pionien kukinnan jälkeiseen aikaan. Istutin kurjenkelloja, enkä vieläkään tiedä, pidänkö niistä vai en. Ehkä niitä on vielä liian vähän, ja ne näyttävät hajanaisilta.

Kesäkuussa 2021

Pionien takana näkyy aiemmin mainitsemani ’Sävel’ -tarhakurtturuusu. Tuijien takana ovat kompostorit, mutta se onkin jo toisen jutun aihe. 2022

Minulla ei ole tarvetta tehdä suuria muutoksia Välitilassa, jotakin pientä sentään. Jos intoa riittää, voisin kylvää alueelle samoja ’Summer skies’ -jaloritarinkannuksia, joita täällä jo olikin.

Painin yhä edelleen sen kysymyksen kanssa, mitä pionien juurelle. Istuttamani kurjenpolvi ei ollut hyvä idea. Valoa tavoitellessaan se kurkottelee yhtä korkealle kuin pionit. Toisaalta ei siitä haittaakaan ole.

Toinen ratkaistava kysymys on: vaihdanko ’Kartano’-päivänliljat vaaleankeltaisiin, joista pidän, vai tyydynkö näihin?

Olisiko sinulla ideaa?  

Kolmas: siirränkö kurjenkellot pois niitylle vai lisäänkö niitä tähän? Kuihtuessaan ja toisaalta myös ennen kukintaa pitkät, törröttävät, yksittäiset varret tekevät näkymän sekavaksi. Voisihan niiden tilalle istuttaa jotakin paremmin sopivaa. Vaaleansiniseen vivahtava väri olisi mieluisin. Olisiko sinulla ideaa? Paikka on aurinkoinen ja kukinta saisi olla joskus pionien jälkeen.

Tuijasta aion kasvattaa leveämmän lieriön. Vääränväriset päivänliljat kasvavat sen juurella. Tuijan läheisyydessä olisi sopivasti tilaa jollekin sinisävyiselle ja polun vastakkaisella puolella (oikealla, kuvan ulkopuolella) myös.

KÖYNNÖSIKKUNA

Kuluneena kesänä Köynnösikkunalla ’Hagley Hybrid’ -kärhö avasi ihastuttavat, vaaleanpunaiset kukkansa. Tie tähän on ollut kivinen.

Kaiken kukkuraksi se oli täytetty kivenmurikoilla ja tehty hyvin kantavaksi

betoniautoa, nostureita ja muita rakennusajan vempeleitä varten.

Maa oli alun perin huonohkosti läpäisevää hiesusavimaata. Kaiken kukkuraksi se oli täytetty kivenmurikoilla ja tehty hyvin kantavaksi betoniautoa, nostureita ja muita rakennusajan vempeleitä varten. Maa oli painunut erittäin tiiviiksi ja kovaksi.

Rakennuskesänä ja vielä seuraavanakin koko reuna oli rakennustarvikkeiden ja maakasojen peitossa. Juuria ja kiviä täynnä oleva maakasa toki siirrettiin ja tehtiin mullaksi, mutta valmis multa siirrettiin takaisin levittämistä varten. Syksyllä 2014 kasa oli vihdoin poissa.

Huhtikuun loppupuolella 2015 Jouko sanoi tarvitsevansa vähän tuuletusta paperitöiden jälkeen. Hän siis ilmoittautui kaivuuhommiin. Olihan minulla. Pyysin kaivamaan kuopan köynnöstuen perustuksia varten.

Hän ei silti suoranaisesti vastustanut.

Aluksi Jouko epäröi. Hän ei silti suoranaisesti vastustanut, sillä hän on jo oppinut luottamaan makuuni. Entisen huvimajamme seinäpalat järjesteltäisiin uudelleen. 

Mallasimme kehikkoa yhdessä ja ajatukseni vain vahvistui – juuri tuosta olen haaveillut jo pitkään. Sitten kun Jouko näki saman mitä minä olin nähnyt mielessäni, hän oli täysin myyty. Kehikosta tulisi todella kaunis.

Kaivettava maa oli täynnä

isoja kivenmurikoita.

Luulin, että kuoppa kaivetaan tuosta noin vain. Loppu jäisi sitten minun huolekseni. Ei se ihan niin mennyt. Projekti kesti pari-kolme päivää, sillä välillä haettiin Avantiin bensaa, välillä kehikko kaatui eikä sitä voinut pystyttää kauheassa tuulessa ja tietysti kaivettava maa oli täynnä isoja kivenmurikoita. Mutta Jouko teki työtä koko sydämellään ja sai homman valmiiksi istutuksia vaille.

Nyt kehikon ympärillä oli siis syvä kasvualusta: itse tehtyä puutarhamaata hevosenlannalla täydennettynä. 

Jo alusta asti haaveilin kärhöistä Köynnösikkunan päätyihin. En kuitenkaan ollut kasvattanut kärhöjä koskaan, niin en uskaltanut heti kalliita kasveja hankkia. Kokeilin ruusunätkelmää, mutta en onnistunut. Tuoksuherneetkin jäivät vain haaveeksi.

Innostuin ’New Dawn’ -köynnösruusuista, mutta en onnistunut niidenkään kanssa. Eräänä keväänä tökkäsin maahan pavun, mutta yksivuotisena ilo siitä oli lyhyt. Meni pitkä aika, etten kokeillut mitään köynnöstä.

Minulla oli visio soikioiden keskeltä nousevista korkeista kukista. Köynnösikkunan edessä kasvoi milloin gladioluksia, kyläkurjenpolvea ja milloin mitäkin. Gladiolukset olivat kauniita, mutta liian työläitä. Kesällä minua kadutti, kun olin nähnyt vaivaa gladiolusten kasvattamisessa. Syksyllä ihastuin kukintaan ja istutin seuraavana keväänä uudelleen.

Sen siementaimia kitken edelleen monen vuoden jälkeen.

Valkoinen kurjenpolvi kasvoi liiankin kanssa. Se muodosti hassun valkoisen muurin, joka peitti alleen kaiken muun. Sinne peittyivät tulppaanit ja akileijat. Kyläkurjenpolvi oli aivan mahdoton siementämään. Sen siementaimia kitken edelleen monen vuoden jälkeen.

Haaveilin lamohietakirsikasta ja ostinkin ne, mutta huonon kasvualustan pelossa istutin ne toisaalle. Vaikka maata oli parannettu, tien vierustan kasvualusta ei tullut kovin kummoiseksi. Istutin tien puolelle sellaisia kasveja, joiden menettämisestä ei ollut huolta. Alueelle päätyi loistosalviaa ja jättipoimulehteä. Muutama iiriksen jakopalankin sinne tökkäsin, kun niitä sattui olemaan ylimääräisiä. Lieriöksi muotoiltavan tuijan leikkaus on vielä kesken.

Köynnösikkunan eteläpuolen kasvillisuus on edelleenkin arvoitus.

Köynnösikkunan eteläpuolen kasvillisuus kehikon ja pensasaidan välissä on edelleenkin arvoitus. Tällä hetkellä siinä on kokoelma hempeitä, pastellisia sävyjä: ’Rosetta’ -purppuratulikukkaa, ’Bright Eyes’ -syysleimua ja niiden kanssa yhteensopivaa hopealehtistä villanukkajäkkärää sekä japaninakileija ’Cameleo Lightred White’. Istuttamatta alueelle on ilmaantunut kaukasianmaksaruoho, rentoakankaali ja suikeroalpi. 

Alussa mainitsemani ’Hagley Hybrid’ -kärhö nousee yläilmoihin, mutta vain toisessa reunassa. Istutin samanlaiset kärhöt aivan yhtä huolellisesti kehikon molempiin päätyihin, mutta vain toinen nousi talven jälkeen. 

Ja ellei toinen kärhö
hartaasta odottelusta huolimatta nouse,
saatan kokeilla istuttaa uuden.

Nähtäväksi jää, kuinka monta kertaa kasvivalikoima tässä paikassa vielä vaihtuu. Voi olla, että vielä joskus innostun istuttamaan tänne tulppaaneja tai muita kevätkukkia. Ja ellei toinen kärhö hartaasta odottelusta huolimatta nouse, saatan kokeilla istuttaa uuden. Toisaalta epäsymmetrisyys on kaunista ja kiinnostavaa. Ehkäpä lieriöksi leikattu tuija kehikon päädyssä riittää.

Nuori purppuratulikukka ’Rosetta’

BETONIPYSTIT

2022

Käydessäni Viherlandiassa näin suuren betoniruukun, johon ihastuin heti. Ruukussa ei näkynyt hintalappua, mutta en sitä olisi uskaltanut katsoakaan, sillä suuret ruukut ovat hurjan kalliita. Poistuin nopeasti paikalta tutkimatta ruukkua sen enempää, sillä ei kannattanut haaveilla sellaisesta, johon ei ole varaa. Asia jäi kuitenkin vaivaamaan.

Nyt asia vasta alkoikin vaivata toden teolla.

Jokunen viikko myöhemmin netin äärellä ajattelin vilkaista ruukkua uudelleen. Ei ollut Viherlandian sivuilla, mutta hetken mielijohteesta pirautin sinne. Ruukut olivat 50 % alennuksessa eli sata euroa kappaleelta. Nyt asia vasta alkoikin vaivata toden teolla. Muutaman päivän mietin, kunnes kysyin isältä, saisivatko he kenties ruukut tuotua meille. Isä oli juuri sanonut, että hän voisi auttaa meitä ja mielellään tulee käymään milloin tahansa.

Isä lupautui heti. Lupasin kysyä mittoja, jos ruukut vaikka mahtuisivat takakonttiin ja penkille. Painotin, että ruukut voisi hakea sitten kun heillä sattuu olemaan asiaa sinne päin.  

Noin puolen tunnin kuluttua isä soittaa. Hän kysyy ovatko ruukut jalallisia ja ostaako hän yhden vai kaksi. Voi ei, ihana isä oli heti lähtenyt ajamaan Viherlandiaan niiden ruukkujen takia. En ajatellut vaivata heitä niin paljon. Vielä enemmän niistä silti vaivaa tuli.

Ruukuille piti hankkia peräkärry. Sitten piti vielä tehdä uusi reissu Viherlandiaan. Peräkärry ruukkuineen piti viedä Jyrkin navettaan odottamaan Vesilahdelle tuloa. Kun sitten äiti tuli tuomaan niitä, hänen piti saada peräkärrylle kiinnittäjä. Isä nimittäin oli tullut meille linja-autolla jo aiemmin eikä siis ollut sitä kiinnittämässä. Juha, Jarkko ja Jyrki olivat juuri sattumoisin kovin kaukana, joten äidin ja isän naapuri lähti kiinnittämään peräkärryn. Lopulta äiti taiteili sen pysteineen kaikkineen tänne 165 km päähän.

Äiti oli kuin suuren urotyön tehnyt ajaessaan suuret betoniruukut pikkiriikkisessä kärryssä tontille. Ne painoivat aivan mahdottoman paljon ja nostimme ne lavojen päälle odottamaan ensi kesää. Onneksi Jouko vaikutti tyytyväiseltä ostokseeni.

Hilkka saapuu perille huojentuneena ruukut ehjinä pikkuruisessa kärryssä.

Betonipystit hankittiin siis vuonna 2013, mutta ne jätettiin odottamaan talon valmistumista. Odottaa piti vielä senkin jälkeen, sillä pystejä ei voinut täyttää ennen kuin ne olivat paikoillaan. Niitä ei saanut paikoilleen ennen kuin etupiha oli kaivettu. Eikä etupihaa voinut kaivaa ennen kuin talon etelä-, itä- ja länsipuoli oli tehty. Eikä se ollut ihan pikku juttu. Mutta sitten…

Elokuun loppupuolella pääsin vihdoin valmistelemaan kulkuväylän laatoitusta. Tasasin salaojasorasta 20 cm korkuiset perustat betonipysteille. Ne pysyvät routimatta paikoillaan eikä vesi jää seisomaan. Ruukun jalustan täytin salaojasoralla. Sen päällä on kärpäsverkko muurahaisten torjuntaa varten. Ruukku on täytetty rodomullalla, johon on sekoitettu hiekkaa. Rodomultaa kului kahteen ruukkuun 6½ säkkiä.

Ruukun ympärille painelin askelkivet hoitoa varten. Soralle tuli luonteva paikka mehitähti-istutuksia varten. Jonkun ajan kuluttua peltokorte valtasi istutuksen niin, että jouduin tekemään sen alusta asti uudestaan. Otin saastuneen maan pois, asensin pohjalle juurimaton ja istutin taimet uudelleen. Toivon parasta.

Monta vuotta

ruukut hakivat sopivia kasveja.

Monta vuotta ruukut hakivat sopivia kasveja. Kokeilin yhtä ja toista. Kokeilujani olen esitellyt jutussa Lisää läksyjä, jossa pyysin lukijoiden ideoita. Hyviä ja toteuttamiskelpoisia ideoita tulikin roppakaupalla. Ankaran mietinnän jälkeen keväällä 2019 istutin ruukkuihin ’Holmstrup’ -tuijat. Laskutoimituksen ratkaisun kuvineen löydät täältä.

Ensimmäinen kokeiluni – jalohortensia – oli todella kaunis, lähes koko kesän kukkiva, mutta kallis yhden kauden kasvi.

Tuijat ratkaisivat kasviongelman

moneksi vuodeksi.

Tuijat ratkaisivat kasviongelman moneksi vuodeksi, sillä tuijan lisäksi ruukkuun ei juuri mahdu mitään muuta. Alussa ruukussa kasvoi krassi, myöhemmin maahumalaa, joka säilyi myös talven yli. 

Tuija antaa mukavasti ilmettä talviseen puutarhaan, mikä kovassa kisassa puolsi sen pääsyä betoniruukkuihin.

Tuo mainitsemani tuija sietää aurinkoa ja karuja olosuhteita. Tuijat kasvavat melko reippaasti, joten lähiaikoina on edessä niiden leikkaaminen tai siirtäminen. Ehkä pidän ne leikkaamalla sopivan kokoisina. Ei kaiken tarvitse kukkia. Tuija on hyvä, hillitty tausta monelle kukkijalle sen ympärillä.

KUUSI KUVAA JA TUNNELMAA KESÄSTÄ

Sain Kottikärryn kääntöpiiri -blogin Päiviltä jo tutuksi tulleen haasteen nimeltä Kuusi kuvaa kesästä.  Kiitos, Päivi! Tähän on kiva vastata. Haasteen on alun perin laittanut liikkeelle Pirjo blogista Tuplasti terapiaa.

Minun kesäni alkaa toukokuussa
ja loppuu lokakuussa.

Minun kesäni alkaa toukokuussa ja loppuu lokakuussa. Mukaan laitoin katkelmia puutarhapäiväkirjani sivuilta.

Toukokuu

Toukokuun 19. päivä

Tänään olisi isän syntymäpäivä. Itken ikävääni. Istun terassin rappusilla ja kuuntelen kevättä. Kärpäset ja kimalaiset surisevat. Linnut laulavat moniäänisesti. – Ovatkohan nuo kuovin ääniä, kuulostelen. Traktori hurisee ja kolistelee. Täällä on oikeastaan aikamoinen meteli. Äänten sekametelisoppa.

Kirsikkapuu kukkii parhaimmillaan.
Isä olisi tykännyt siitä.

Kirsikkapuu kukkii parhaimmillaan. Isä olisi tykännyt siitä. Oi, miten kaipaankaan sitä, että voisimme ihastella sitä yhdessä!

Jouko tuo lavakaulukset ja multaa. Isäpapan porkkanalaari saa uuden elämän. Kylvän laarit täyteen kukkia isän muistolle.

Kesäkuu

Päivä sujuu tavanomaisin menoin.

Kesäkuun 16. päivä

Tänään vietetään perinteistä Onko tässä mitään järkeä -päivää. Päivä sujuu tavanomaisin menoin. Kierrän kameran kanssa puutarhassa ja bongaan kaikki rikkakasvit. Harmittelen suttuisia penkkejä, joissa on ripaus sitä ja toinen tätä eikä aavistustakaan haaveilemistani suurista, yhtenäisistä, toisiinsa sointuvista perennaryhmistä. Suren talvituhoja: pitkä rivi jättipoimulehteä retkottaa ruskeana, isot alueet rönsytiarellaa ovat elottomia, suurin ’Rozannekin’ loistaa poissaolollaan. Ja laakakataja. Juuri kun minun piti saada tämä puoli puutarhaa valmiiksi.

–Pelargonit on istuttamatta ja terassit pesemättä, murehdin. Räpsin muutaman kuvan. Parhaat kuvat on jo otettu. – Mitä sillä väliä, jos tänä vuonna ei kuvia tulekaan, mietin apeana. Ilo Potageriin istutetuista hanhikeista on laimea. Voimat vähenevät, työmäärä ei.

Illalla huokaan: jospa tämä teemapäivä olisi nyt tässä. Huomenna lähdemme Pirkkalaan ostamaan kesäkukkia. Putiikin terassille pitää saada pelargoneja ja vähän hörhelöä.

Heinäkuu

Heinäkuun 25. päivä

Sisällä on tukalaa, mutta ulkona on täydellinen kesäsää. Aurinko paistaa ja välillä menee pilveen, lämmin tuuli puhaltaa. – Olikohan lapsuudessa aina tällaista, mietin. Ehkäpä.

Leikkaan kuunliljojen kukkavarret, kukkineet akileijat, isorikot ja vähän iiriksiäkin. Ei ole iso vaiva. No, tietysti tuo pitää vielä tehdä useampaan kertaan. Pohjoispiha näyttää kuitenkin kivalta.

Tällaisia iltoja tulen talvella varmasti kaipaamaan.

Illalla vaihtoehtoina ovat sohvalla nuokkuminen tai kitkeminen. Valitsen jälkimmäisen. Päätöstä ei tarvitse katua. Ei yhtään paarmaa, kärpästä eikä hyttystä. Juuri sopivan lämmintä – tai siis viileää. Rikkanenätti siellä, jauhosavikka täällä, jokunen neilikka väärässä paikassa, piharatamo, kevyesti juurineen nouseva valvatti… Tällaisia iltoja tulen talvella varmasti kaipaamaan.

Elokuu

Elokuun 8. päivä

Istun tietokoneeni ääressä ja teen hiki hatussa uutta verkkokauppaa. Keittiöstä kuuluvat työn äänet. Jouko perkaa, keittää, siivilöi ja purkittaa. Tulee kirsikkahilloa. Makeaa ja raikasta. Välillä käy poimimassa lisää ja hilloaa taas. Sivelen hilloa pullaviipaleen päälle. Hillo on niin hyvää, että siihen jää koukkuun. Kokemuksen karttuessa hän kehittelee reseptiä ja saa aikaan täydellisen hillon, jossa on kirsikan aito aromi. Ei yhtään kirpeä, mutta ei liian makeakaan.

Tilaan hyperrasvaisia ja rapeita, ohuita lettuja.
Kirsikkahillon kanssa ne maistuvat täydellisiltä.

Illalla Avilla paistaa muurinpohjalettuja viimeisen kesälomapäivän kunniaksi. Tilaan hyperrasvaisia ja rapeita, ohuita lettuja. Kirsikkahillon kanssa ne maistuvat täydellisiltä. Ahmin niitä ihan liikaa. Kokki hyrisee tyytyväisyyttä; pari purkkia kirsikkahilloa on tehnyt jo kauppansa.

Syyskuu

Syyskuun 15. päivä

Vihdoin koittaa tämä päivä, jolloin pääsen floristin oppiin! Puutarhan kukat ovat vähissä, mutta kosmoskukkia ainakin löytyy, muutama tsinniakin. Valkoiset ruiskukat ovat jo ruskehtavia, mutta siniset ovat mallikelpoisia. Välivihreäksi löytyy kurjenpolvea ja sitruunatimjamia.

– Osaan laittaa kukkavarret ristiin,

mutta siitä tulee viuhka, valitan.

–Välivihreät ovat tärkeitä, opettajani neuvoo, kannattaa ympäröidä keskuskukka niillä ihan aluksi. – Tämä kosmoskukka on oikein hyvä keskelle, sillä se on komea ja pysty, hän sanoo. Okei ja sitten spiraalia tekemään. – Osaan laittaa kukkavarret ristiin, mutta siitä tulee viuhka, valitan. Spiraalia ei kuulemma tarvitse tehdä järjestyksessä, kuten olen luullut. Kimppua ei tarvitse pyöritellä. Kukkia voi laittaa sinne tänne aina sen mukaan, missä se näyttää hyvältä, kunhan varsi sojottaa oikeaan suuntaan. Välivihreitä ei passaa unohtaa. Niitä pitäisi laittaa joka kierroksen väliin.

Eteen ja taakse varret on helppo laittaa ristikkäin. Sen sijaan sivut ovat vaikeita. Pitää ihan pysähtyä miettimään miten päin kukkavarsi asettuu. – Hmm… siis näin, sanon ja saan aseteltua tsinnian oikeaoppisesti juuri siihen koloon mihin haluankin. Joku lamppu syttyy päässäni, homma alkaa sujua.

Kolot täytän pujottelemalla varsia kimpun keskelle. Lopuksi teen mansetin. Miten suuri vaikutus pienillä kuunliljan lehdillä onkaan!

Oppiminen palkitsee. Tekee mieli tehdä vielä toinen kimppu, aivan pieni vain. Teen sen ruiskukista ja sitruunatimjameista.

Lokakuu

Lokakuun 12. päivä

Talletan talven varalle ruskan kultaamat puut veden intensiivistä sineä vasten, auringon välkkeen veden pinnassa, liplatuksen ja syysilman. Olen umpijäässä, mutta haluan nauttia kaikesta tästä vielä, kun se on mahdollista. Tuuli on riipinyt osan puista jo paljaiksi Hatanpään arboretumissa. En tunnista pensasta, mutta yhteen on jäänyt pelkät punaiset marjat. Koristeomenapuun sentään tunnistan. Sen pikkuruiset hedelmät ovat kauniita.

Onneksi huomasimme ottaa kuumaa kaakaota mukaan. Se lämmittää ihanasti riisipiirakoiden seurana, joita syömme ruusutarhassa. Ruusut kukkivat vielä täyttä päätä.

Olen nähnyt blogiystävieni huhkivan istutustensa kimpussa
 ja huomaan innostuksen vaivihkaa tarttuneen.

Heti kotiin tultua minulle tulee vastustamaton halu nostaa kaiken peittävät, vääränväriset ’Pink Parfait’ -iirikset Suihkulähteen edustalta. Niitä tulee kottikärryllinen. Olen nähnyt blogiystävieni huhkivan istutustensa kimpussa ja huomaan innostuksen vaivihkaa tarttuneen. Vaaleanlilojen tilalle istutan matalampia ’Snow Queen’ -kuningatarkurjenmiekkoja. Ihanaa, kun voin käydä lohkaisemassa palaset noin vain Muotopuutarhan runsaista pehkoista. Valkoalpit pääsevät entisestä ahtaudestaan väljemmille vesille. Varjorikkoakin löytyy kasvuston alta sopivasti. Vielä pyöreitä kiviä betonireunan peitoksi. Valmista on. Ihan huippua!

Haastan mukaan kaikki ne innokkaat puutarhaharrastajat, jotka viettävät ainakin kerran kesässä perinteistä Onko tässä mitään järkeä -päivää.

Haasteen säännöt:

• Julkaise kuusi kuvaa kuluneelta kesältä.
• Aihe on täysin vapaa.
• Haasta muita vastaamaan.
• Haasteen voi napata myös vapaasti ja sääntöjä voi Pirjon luvalla vähän rikkoakin.

MUOTOPUUTARHAN VUODENAJAT

Viime jutussa keskityin suurimmaksi osaksi Muotopuutarhan tekemisen vaiheisiin. Tämän jutun kuvat ovat tuoreita, viimeisen vuoden aikana otettuja.

Ilma täyttyy toivosta.

Kaikki tuntuu alkavan keväästä, jolloin lumet sulavat. Ilma täyttyy toivosta. Kaikki hyvä ja hauska on vielä edessäpäin. Puutarha on paljas, mutta sitä silmä ei näe. Siellähän on jo vaikka mitä. Kohtahan jo pionitkin kukkivat… 18.4.2022

Rusokirsikka kukkii jo. Koivuangervoaita on vielä paljas, mutta ei se mitään. Sen punaruskeat oksat ovat ilahduttaneet läpi talven. 22.5.2022

28.5.2022

Nyt on jo kesä.

Nyt on jo kesä. 11.6.2022

Pensasaidan sisäpuolella on vielä vihreää, mutta ei minusta kuitenkaan yksitoikkoista. Erilaiset lehtimuodot ja sävyt  tuovat mukavaa vaihtelua. 23.6.2022

Olen istuttanut kutakin lajia melko ison pläntin. Siksi kukinta ei jatku keväästä syksyyn, vaan aika paljon on myös pelkkää vihreää. Se ei haittaa, koska Muotopuutarhan ympärillä kuitenkin kukkii. Muotopuutarhan ei edes tarvitse olla pihan keskipiste koko aikaa. Sillä on tärkeä tehtävä: se tuo ryhtiä ja rauhoittaa pohjoispihan ilmeen. 25.6.2022

26.6.2022

27.6.2022

Pioni 'Angel Cheeks' kukkii. 28.6.2022

30.6.2022

Heinäkuussa Muotopuutarha puhkeaa väriloistoon. Siitä pitävät huolen muun muassa siperianiirikset. 1.7.2022

Kuningatariiris 'Snow Queen' 2.7.2022

Hillittyä menoa. 22.7.2022

Syksyä kohti.

Syksyä kohti. 29.8.2022

Viimeisimpänä kukkivat syysleimut. 25.9.2022

Koivuangervoaita on pukeutunut syysasuunsa. 1.10.2022

Kunpa nämä ihanat syysillat ja ruska jatkuisivat jouluun asti! 4.10.2022

Kohta on talviunen aika.

Kohta on talviunen aika. Niin puutarha kuin puutarhurikin saa kerätä voimia ensi kasvukauden seikkailuihin. Jos ensi talvena on yhtä paljon lunta kuin viime talvena, niin silloin Muotopuutarha näyttää tältä. Pensasaita on peittynyt kokonaan lumen alle, joka on aika harvinaista. 6.4.2022