Syysasteri ´Marie Ballard´ - Aster novi-belgii ´Marie Ballard´
Pidin akankaalin lehtien punertavasta väristä jo heti ensi kertaa tavatessani niitä puutarhamyymälässä. Sittemmin ihastuin myös kauniin väriseen kukintaan. Tämä on hienostuneen näköinen kasvi hyvässä seurassa.
Akankaalista kirjoittelin otsikolla Akankaali ja ukonkello.
Toinen akileijani oli japaninakileija, jonka ostin tavallaan vahingossa. Kuvittelin ostavani kotkanakileijan. Sekään ei tehnyt minusta akileijojen suurta ystävää. Tuo japanilainen on niin ujo, etten oikein ole päässyt sinuiksi sen kanssa.
Olen päättänyt vielä kokeilla akileijoja, jos vaikka innostuisin. Jos kerran kyseessä on niin vanha puutarhakasvi, että siitä on mainintoja jo 1600-luvulta, niin tottahan minunkin on joku rupuliruoho vielä hankittava. Tillandsin aikoina se tosin oli tarkoitettu lääkinnällisiin tarkoituksiin. Kukapa tietää, vaikka rupuliruoholle vielä olisi tulevaisuudessa käyttöä, kunhan luonnonlääketiede kehittyy.
Vinkki!
Akileija ja särkynyt sydän kukkivat alkukesällä ja erään kirjan mukaan sopivat hyvin yhteen. Koska akileija kuihtuu kukinnan jälkeen, se kannattaa istuttaa vaikkapa leimujen keskelle. Akileijan seuraan kevyeen varjoon sopivat arovuokko ja kotkansiipi.
Kotiin tullessa autossa oli kaksi pihlajaa, marja-aronia, kuutamohortensia, kolme rusovuohenkuusama ’Cool Splashia’, syysvuokkoja, kuunliljoja, näitä akileijoja, kurjenkelloja, valkoinen salvia, sinipallo-ohdake, tuoksumatara ja yllätysostokset pensaspuolukka ja viiniköynnös sekä muutama yksijalkainen tuki gladioluksia varten.
Istutin taimet kotipihlajan katveeseen kuunliljojen väliin. Pidin niiden kukinnasta valtavasti, mutta ne tekivät kuunliljapenkin sekavaksi. Siksi otin isot taimet pois. Nyt penkissä kasvaa ainoastaan siementaimia, jotka aion siirtää omaksi kokonaisuudekseen jonnekin. Joskus.
2014: Tämäpä olikin pieni ja ujo. Yksi kukka ilmaantui toukokuun lopulla, mutta se riippui alaspäin. Sitä piti nostaa, jotta näki sen valkoisen sisustan. Lehdistö oli näyttävämpi. Jotenkin minua häiritsee kun kukat katsovat alaspäin.
2016: Akileija ilmaantuu uskollisesti vuosi toisensa jälkeen. Ei kai niin uskollisesta ystävästä voi olla pitämättä.
2019: Istutin akileijat Kesäkeittiön kivikkoon. Ovat kuulemma hyviä reunakasveja. Toivon niin.
2016: Istutin valkoiset akileijat köynnösikkunan eteen valkoisen kurjenpolven seuraksi. Ajatuksena on, että akileijat kukkisivat ennen kurjenpolvia.
.JPG)
Perennalähetyksen kanssa meillä oli epäonnea. Lähetys tuli
juuri ennen helatorstaita, jolloin posti oli kiinni. Niinpä kasvit joutuivat
odottelemaan ylimääräiset kaksi yötä ja yhden kokonaisen päivän pakkauksissaan.
Nämä viisi juurakkoa olivat lähteneet jo kasvuun enkä tiennyt miten ne olisi
pitänyt istuttaa. Istutin ne siten, että valkoinen verso jäi mullan pinnalle.
Myöhemmin muutin mieleni ja peitin versot mullalla. Olin varma, että olin
möhlinyt koko homman niin, ettei näistä varmaan tulisi mitään. Sieltä ne
kuitenkin terhakoina nousivat!
Kukat eivät olleet niin ihania kuin luulin. Kuvastossa ne
näyttivät tummanliloilta, mutta näissä on ruskean vivahdus. Voivathan ne toki
vielä siitä kaunistua, kun pääsevät vauhtiin. Luulin ensin, että kukinta jäi
kovin lyhyeksi, mutta kyllä sitä sitten ihan mukavasti kesti, kun kaikki
innostuivat vuorotellen kukkimaan. Nämä vaatisivat kumppanikseen jotakin
valkoista hentoa. Ehkä ne sitten näyttäisivät joltakin muulta kuin tummilta
möykyiltä. Toisaalta näiden lehdistö on niin näyttävä, että näitä kannattaa
kasvattaa pelkästään lehtien vuoksi. Ainakin tällä lehtoakileijalla lehdet ovat
kirkkaanvihreän ja tummanpunaisen sekoituksia. Toisaalta: mitähän se
tarkoittaa, kun joissakin kirjoissa sanotaan, että akileija kuihtuu kukinnan
jälkeen ja kannattaa istuttaa peittävien kasvien sekaan? Itse olen huomannut,
että akileijan lehdet ovat koko kesän hyvin kauniit, mutta eivät ehkä ole kovin
peittäviä.
En tarkoituksella tuonut tätä Poukantieltä Katajakujalle. Se
halusi kuitenkin tulla ja piileskeli pitkään koivuangervoaidan sisällä. Se
sinnitteli aidan leikkauksista välittämättä ja onnistui kylväytymään
Grönlantiin ja aidan viereen. Kesällä 2021 se nousi usean yksilön voimin. Nyt
tämä lehtoakileija näyttää silmääni viehättävältä.
Luin jostain, että joku puutarhuri kutsui suikeroalpia Vikkelä Villeksi. Sitä se tosiaan on: vähän liian tuttavallinen ja vikkelä. Molemmat sinänsä hyviä puolia, mutta vähempikin riittäisi. Joskus suututtaa kun tätä löytyy melkein joka paikasta. Tämä on sellainen sähläri, joka haluaa olla mukana joka paikassa, mutta ei silti halua varsinaisesti ottaa vastuuta mistään. Halusin tämän täyttävän tietyn alueen kokonaan, mutta se suikerteli ties minne ja antoi alueen rikkaruohottua kaikessa rauhassa. Minulla oli täysi työ pitää rikkaruohot edes suurin piirtein poissa.
Tämän kasvin kanssa mitataan suvaitsevaisuutta. Jätänkö puutarhaani kasvin, jossa on kauniit pienet lehdet, mutta kukka on keltainen ja kasvi kaiken lisäksi vastuuton hulttio? Päätän: panen tämän Vikkelän Villen aisoihin ja jos ei pysy, niin saa luvan lähteä – mikäli se minusta riippuu L. Tiedän kyllä, että sen verran hulttio tämä on, että antaa piut paut minun lähtöpasseilleni.
Vinkki!
Suikeroalpi sopii esimerkiksi laattojen väleihin. Pienilehtisenä se ei ole kovin peittävä, joten laajaksi kasvustoksi sitä ei kannata istuttaa. Se ei kykene pitämään puoliaan rikkaruohoja vastaan.
En periaatteessa pidä keltaisista kukista, mutta käytännössä kyllä. En koskaan odota keltaisia kukkia, mutta ihastun niihin heti kun ne alkavat kukkia täydessä loistossaan. Tiedän kuuluvani siihen suureen joukkoon, jotka eivät välitä keltaisista kukista, paitsi syksyllä.
Vinkki!
Tarha-alpi sopii erityisen hyvin valkoisten kukkien seuraan. Koska tarha-alpin alaosa ei ole yhtä täyteläinen kuin keski- ja yläosa, se kannattaa peittää matalammalla kasvilla.
Artulla oli lakkiaiset ja mekin saimme kutsun. Yhdistimme juhlat, kyläilyn ja päivän Viherlandiassa samalle reissulle. Puutarhoilla kierteleminen on minun heikkouteni. Hauskinta on löytää sellaisia kasveja, joita on etsinyt tai aivan uusia tuttavuuksia. Tällä kertaa löysin molempia, muiden muassa tämän valkoalpin.
Lopulta valkoalpit pääsivät Suihkulähteelle.
Huhtikuun 27. päivä 2023: "Pysäköidessämme autoa puutarhamyymälän edustalla olevaan ruutuun ehdin aistia urbaania kevätvilinää. Ilmassa on innostusta ja tekemisen meininkiä. Aasialaistaustainen nainen tulee kassalta harsopaketti kädessään. Liekö hänellä mielessään pak choin kasvatus? Vanhan papan paperikassista pilkistävät räikeänaniliinit pelargonit. Hän suojannee ne tottuneesti pakkasöitä varten. Keski-ikäinen rouva on lastannut kärryihin isoja säkkejä. Haketta varmaan moderniin puutarhaansa. Toinen rouva kävelee autollensa thermoruukku kainalossa katse tiiviisti ostoskuitissa. Hänen puutarhansa ei ole moderni, vaan siellä räiskyvät värit ja monet tyylit kukoistavat iloisesti sikin sokin.
Minun mielessäni ovat ’Holmstrup’-tuijat,
pionit, Teresanruusu sekä luujauho. Jouko pelkää, että löydän jotakin. Auto on
jo täynnä, sillä olemme jo kolmannessa puutarhamyymälässä. Minun mielestäni
auto vain näyttää täydeltä. Sinne on lastattu kolmekymmentäkolme koivuangervoa,
kolme rinneangervoa, marja-aronia (Bauhausista), harokataja, kolme sinisinä ja
vaaleanpunaisena kukkivaa sammalleimua, kolme vaaleanpunaista ’Prinzessin
Victoria Louise’ -idänunikkoa sekä orvokkeja. Lohdutan häntä, että emme ole
ensimmäistä kertaa taimiostoksilla.
Orvokit ja aronia mahtuvat
takakonttiin ja luujauhot apukuskin jalkatilaan. Muuta emme löytäneet, sillä
kaikki taimet eivät olleet vielä tulleet. Olen juhlatuulella."
Puutarhapäiväkirjastani syyskuun 25. päivä 2023: ”Minun ei pitänyt. Olin päättänyt katsella vain. Syysistutusten piti olla jo lopussa. Olin varautunut enää muutaman sipulipussin istuttamiseen. Nyt ne kuitenkin ovat maassa: kaksi erilaista asterilajiketta (Ameriikassa), kaksi eriväristä luppiota ja yksi valkokonnanmarja. Ihan ex tempore. Pitihän ne saada. Kukkivat niin kauniisti Tommolan tilalla. Toki tiesin, että näin voi käydä. Jos tarjolla on tähän aikaan kukkivia perennoja, ei sellaista tilaisuutta voi ohittaa. Oli ihan hilkulla, etten ostanut kultapalloja. Keltainen näyttää tosi hyvältä syksyllä.”
P.S. Minulla on myös arovuokkoja, angervoja ja muita a-alkuisia kasveja, mutta arovuokot löytyvät vuokoista (Anemone) ja jaloangervot (Astilbe), heisiangervot (Physocarpus), pensasangervot (Spiraea) ja valeangervot (Rodgersia) omilta kohdiltaan suomenkielisen ryhmän nimen mukaan. Olen ryhmitellyt ne latinankielisen päänimen mukaan, mutta aakkosjärjestys on suomenkielisten nimien mukaan. Saattaa kuulostaa sekavalta, mutta on ihan loogista :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti