KÄSVÄSKY

Nainen ei lähde mihinkään ilman käsilaukkua. Viherpeukalo ei edes puutarhaan. Lompakolla siellä ei tee mitään eikä kirjastokortillakaan, mutta kunnon käsväsky on silti oikea aarre. Sieltä löytyvät niin istutuslapio, sakset kuin sekatööritkin, juomapullo, voikukkarauta ja roskapussi. Löytyypä sieltä pipettipullokin kiperiä tilanteita varten.

Ajattelin aluksi,

etten ehkä tulisi käyttäneeksi sitä.

Oman puutarhakäsilaukkuni ostin kun halusin pienen puuvartisen talikon ja istutuslapion ja tuo ruusukuvioinen laukku kuului samaan settiin. Ajattelin aluksi, etten ehkä tulisi käyttäneeksi sitä. Minulla oli ollut tapana kantaa tarvitsemani työkalut mukanani sinkkiämpärissä. Joskus olen kokeillut myös vyötäisille kiinnitettävää kangastaskua.

Nyt nautin kun mukanani on lähes kaikki tarpeellinen. Ei tarvitse erikseen lähteä hakemaan saksia kun ohi kulkiessaan huomaa siistimisen tarpeessa olevan juurimaton reunan eikä pikkuroskia tarvitse kerätä taskun pohjalle. Sekatöörejä tarvitsee aina silloin tällöin yllättävissä paikoissa ja voikukkaraudalle on käyttöä aina.

Saksia ei tarvitse etsiskellä, sillä ne on helppo sujauttaa käsilaukun ulkotaskuun. Taskuja tässä käsilaukkumallissa onkin paljon ja ne ovat sopivan kokoisia.

Enää ei puutu muuta kuin kylmälaukku

herkullisine voileipineen ja juomineen.

Käsväskyn lisäksi nappaan mukaani pari sinkkiämpäriä: toinen kiville, toinen rikoille. Tällä varustuksella pärjään pitkälle kun kottikärryissä on vielä talikko ja lapio. Enää ei puutu muuta kuin kylmälaukku herkullisine voileipineen ja juomineen. Tai miten olisi makuupussi? Ihan niin pitkällä en kyllä vielä ole.

MULLANTUOKSUINEN ÄITI

Haluaisin olla pullantuoksuinen äiti. Olisi ihanaa kun lapset tulisivat koulusta ja kodissa tuoksuisivat tuoreet sämpylät tai joskus jopa pullat. Päivällinen olisi kauniisti katettu pöytään ja minä tarjoilisin perheelle mitä herkullisimpia ja terveellisimpiä ruokia – kasvikset tietysti omalta kasvimaalta haettuja.

Ei nyt sentään aivan näin tarvitsisi joka päivä olla. Kuva on otettu lasten kattamasta tarjoilusta äitienpäivänä.

Olen paremminkin mullantuoksuinen äiti. Suurimman osan vuodesta kiirehdin ulos lapion varteen. Laitan jotakin ruokaa nopeasti tai sitten joku lapsista kokkaa. Lapset ja mies löytävät minut kyykkimässä puutarhassa missä milloinkin. Siellä saa jutella kaikessa rauhassa. Onneksi lapset ovat sanoneet, että oikea äiti on juuri sellainen, joka tekee puutarhahommia.

Äidin syli – ja nyt lasten kasvettua myös äidin nojatuoli – on aina avoinna ja on ihanaa kun lapset tulevat juttelemaan. Sain  nojatuolin mieheltäni syntymäpäivälahjaksi enkä arvannutkaan miten merkitykselllinen tuoli siitä vielä tulee. Tuon tuostakin lapset tai mies istahtavat nojatuoliin kun itse teen töitä tai muuten vain istuskelen tietokoneen ääressä. Tämänkin jutun kirjoittamisen aikana tuolilla ehti istahtamaan moni ja jotkut moneen kertaan.

Ahkera äiti kasvattaa laiskat lapset.

Sanotaan, että ahkera äiti kasvattaa laiskat lapset. Minulla ei sitä pelkoa ainakaan keittiöpuolella ole eikä kyllä muutenkaan. Kesällä on mahdotonta olla yhtä aikaa puutarhassa ja kyökissä ja talvella luova työ ja kirjoittaminen vetävät puoleensa kokkailua enemmän.

Äitienpäivänä oli ihanaa herätä kun perhe tuli onnittelemaan laulaen ja halaten. Alakerrassa odotti aamupalatarjoilu, lasten yhteinen lahja äidille. Lahjat oli paketoitu häkellyttävän kauniisti.

Gluteeniton, maidoton ja sokeriton ruokavalio
on haaste, mutta lopputulos oli huikea. 

Gluteeniton, maidoton ja sokeriton ruokavalio on haaste, mutta lopputulos oli huikea. Yksi oli valmistanut täytetyt munanpuolikkaat. Niihin oli käytetty muun muassa kaprista ja kylmäsavulohta. Ne maistuivat täydellisiltä.

Toinen oli värkännyt coctailpalat saaristolaisleivästä ja majoneesitäytteestä sekä katkaravuista, lohesta ja lihaleikkeleestä. Huippuhyviä! Idean niihin hän oli saanut ravintolasta, jossa hän käy koulun loma-aikoina töissä.

Kolmas oli taiteillut erittäin kauniin hedelmävadin. Raikkaat hedelmät ovat kuin piste i:n päällä – päätös herkulliselle aterialle. Neljäs lupasi jotain herkullista toisena päivänä, koska kaikki herkut eivät mahtuneet samalle päivälle.

Viides oli koonnut voileipätarjoilun ja asetellut leivät ja päälliset taidokkaasti ja koristeellisesti tarjolle. Monipuolisista aineksista jokainen sai koota mieleisensä leivät. Ihanaa!

Eikä tässä vielä kaikki. Päivälliseksi esikoinen oli kattanut salaattipöydän: erilaisia salaatteja, marinoitua riisiä, kylmäsavulohta, avocadoa, punasipulia, juustoa, hunajamelonia, viinirypäleitä, paahdettuja cashew-pähkinöitä ja pinjansiemeniä. Herkullista kuin mikä!

Kuudes, nuorimmainen, on perinyt lapsistamme eniten puutarhageenejä. Hän oli ostanut minulle kaktuksen ja siihen sopivan ruukun. Koulussa hän oli kasvattanut juorun ja tehnyt massasta joutsenen. Liikuttavaa! Kaktus ja juoru pääsivät antajansa avustuksella heti hydroviljelyyn. Yhteinen hetki hydrosoran parissa kruunasi lahjan!

Äitiä hemmoteltiin oikein urakalla. Kuopus valmisti vielä iltapalaksi monipuoliset kerrosvoileivät ja hedelmälautasen. Ihanan päivän päätteeksi oli ylellistä käydä valmiin iltapalan ääreen.

Iltapala oli niin runsas, että siitä riitti herkuteltavaa vielä seuraavaksikin päiväksi. 

Olen niin kiitollinen lapsistani ja perheestäni ja siitä, että saan olla juuri sellainen äiti kuin olen.

Onnellista toukokuuta niin äideille kuin kaikille muillekin! Perhe ei ole itsestäänselvyys ja siksi erityisesti muistan sinua, joka et ole saanut omia lapsia, vaikka olisit halunnut. Olet arvokas ja tärkeä omana itsenäsi! 

P.S. Kirjoitin jutun äitienpäivän iltana, mutta tietokone alkoi temppuilla enkä saanut käsiteltyä kuvia. Onneksi äitiydestä voi kirjoitella milloin vain.

KYLVÖPUUHISSA

Päätin kylvää herneet. Niitä minulla oli jo valmiina. Olin haaveillut niiden kylvämisestä jo viime vuonna, mutta tuli kaikenlaista. Ihan roppakaupalla. Kirjoitin siitä otsikolla Juhlahousuja ja herneensiemeniä.

En tiedä onko kuu kohdallaan, mutta

maa on varmaankin jo tarpeeksi lämmintä.

En tiedä onko kuu kohdallaan, mutta maa on varmaankin jo tarpeeksi lämmintä. Kävelen päättäväisesti Potageriin. Lohkot ovat puhdistuneet katteiden alla, joten homma on helppo.

Ai niin, suihkulähde kannattaa korjata ennen kylvöä. Ei tarvitse sitten varoa uusia kylvöksiä. Suihkulähde olikin koko viime kesän retuperällä. Allasmuovissa oli reikä ja hiekatkin olivat valahtaneet. Projekti odotti  kunnon korjaussuunitelmaa. Nyt minulla on sellainen ja käyn innolla altaan kimppuun.

Ei muuta kuin vettä pumppaamaan, loput äyskäröin ämpäreihin. Tiilireunus sivuun odottamaan, rikkinäinen allasmuovi pois, altaan muotoilu uudelleen. Mittaamista, lapioimista, lisää hiekkaa. Hiekan tasoitus ja tiivistys, kangas alle, uusi allasmuovi, tiilireunus paikoilleen, reunojen leikkaaminen tasaisiksi, pumpun asennus ja lopuksi tiilikäytävien muotoilu altaan uusia mittoja vastaaviksi.

– Saat varmaan kärrätä minut kottikärryillä sisälle,

nauran miehelleni illalla kun

asentelen päivän viimeisiä tiiliä veden rajaan. 

Onneksi saan miehistä apua. – Saat varmaan kärrätä minut kottikärryillä sisälle, nauran miehelleni illalla kun asentelen päivän viimeisiä tiiliä veden rajaan. Selkä on jo hullun kipeä. – Nyt vielä pääsen kävelemään, mutta mitenkähän lie sitten kun olen saanut loput tiilet paikoilleen, lisään.

Seuraavana päivänä jatketaan. Maa täytyy muokata. En ole syksyllä tullut kääntäneeksi sitä talikolla, joten savipaakkuja riittää hajotettavaksi. Ripaus kalkkia. Kalkitsen saman tien nurmikon kun kalkkiämpäri nyt on haettuna. Sitten takaisin Potageriin. Muokkaamista ja tasaamista.

– Kappas vain, altaan reunoilla kasvaneet ruohosipulit näyttävät jääneen väärään paikkaan nyt kun altaan läpimitta pieneni hiukan, totean. Niiden siirtäminen on pikku juttu.

Oikeasti suurten ruohosipulituppaiden nostelu maasta vaatii voimaa. Kahden talikon avulla paakku sentään halkeaa helposti ja ohuet juuret eroavat toisistaan kauniisti ja siistissä rivissä. Miten ne voivatkaan liukua toistensa lomasta noin hyvässä järjestyksessä! Silmä tarkkana poimin juolavehnän alut voimakkaasti tuoksuvien ruoholaukkojen seasta ja istutan paakut maahan.

– Ah, kuinka kaunista! huokaan epätoivoisesti.

– Siis ihan oikea auton lämmitystolppa suihkulähteen viereen! hämmästelen.

Mies värkkää sähkövetojen kanssa. Sähkökaapelit on jo valmiiksi vedetty maahan altaan viereen, mutta mitenkäs ne kytketään suihkulähteen pumppuun? Siis mihin pistorasia tulee? Soitto sähkömiehelle valaisee asiaa. Säädösten mukaan pistorasiat eivät saa talvella jäädä lumen alle.  – Auton sähkötolppa on sopivan korkea, sähkömies sanoo ja lisää asentaneensa niitä suihkulähteitä varten. – Ah, kuinka kaunista! huokaan epätoivoisesti. – Siis ihan oikea auton lämmitystolppa suihkulähteen viereen! hämmästelen. Asia jätetään hautumaan.

Alkaa näyttää jo kivalta. Vesi lorisee altaassa. – Kuuooovi, kuuooovi, kuuooovi, krrr-krrr-krrr-krrrr, kuuluu kuovin liverrys. Minä nostan tiilen kerrallaan sivuun, asettelen sen pian takaisin polulle, samaan tasoon reunan kanssa. Nyppään rikan sieltä täältä tiilien välistä.

Neljän pitkän päivän jälkeen laitan siemenet likoamaan. Siementen liotessa ehdin vielä tehdä viimeisen silauksen Potagerissa. Tasoitan maan. Asettelen viimeisen polunpätkän tiilet kohdilleen.

Kahdessa päivässä sää on muuttunut kesäiseksi. Leppeässä etelätuulessa vedän kylvövaot. Painan herneet maahan ja peittelen. Kastelen. Auringon jo laskiessa raahaan herneille vielä tukikepit.

Seuraavaksi aion kylvää porkkanoita. Älkää ihmetelkö, jos minua ei näy eikä kuulu. Olen kylvöpuuhissa.

Lämpimästi tervetuloa, Blogit.fi-sivuston kautta liittynyt uusi lukijani! On tosi kiva kun olet halunnut jäädä seuraamaan blogiani. Toivottavasti saat iloa tästä.

PUUTARHAN KAKARA

Pienet pellavapäät

Arovuokko on pieni pellavapää. Lapsellisen iloinen puutarhan pikkuinen. Se nauraa ja saa muutkin nauramaan. Onhan se vähän sellainen kakara – välillä karkailee. Ja nauraa päälle, mutta ei sille henno olla vihainen.

Ei sille henno olla vihainen.

Arovuokot ovat helppoja kasvatettavia oikeassa paikassa. Ne tarvitsevat voimakkaita aikuisia vierelleen. Minun arovuokkoni kasvavat alueella, jota yhdeltä sivulta rajaa iso kivi. Toisella sivulla on vuorenkilpiä, toisella kyläkurjenpolvia ja vuorikaunokkia. Sen verran voimakastahtoisia ipanoita arovuokot ovat, ettei niitä kovin heiveröiseen seuraan kannata suunnitella.

Parhaimmillaan arovuokot ovat isona alueena. Lapsukaiset tarvitsevat seuraa.

Isoisoäiti ei vielä silloin tiennyt,

että yksikin olisi riittänyt aika hyvin…

Minun arovuokoillani ei ole mitään ihmeellistä tarinaa – vielä. Ehkä jälkipolvi sitten muistelee miten isoisoäidillä oli tapana rentoutua puutarhoilla… Eräänä kertana – joskus 2000-luvun alkuvuosina – hän sitten osti seitsemän tainta. Isoisoäiti ei vielä silloin tiennyt, että yksikin olisi riittänyt aika hyvin…

Arovuokot uneksivat

uusista pikkutaimista…

Arovuokot ilakoivat hetken. Ehkä minulla ne kasvavat sen verran kuivahkossa paikassa, että kukinta kestää melko vähän aikaa – tai ainakin se tuntuu lyhyeltä. Näistä kun ei millään malttaisi luopua. Ne aloittavat kukintansa silloin kun myöhäisimmät tulppaanit kukkivat. Hetken aikaa koko kukkapenkki menee ihan hurlumhei. Kun tulppaanit pudottavat terälehtensä, tilanne rauhoittuu. Hetken aikaa näkymä on hyvin seesteinen arovuokkojen kukkiessa sinisten vuorikaunokkien kanssa yhtä aikaa. Sitten arovuokot väsähtävät. Päät painuvat. Pian näkyy valkoisten pompuloiden pilvi. Aikuistuneet arovuokot uneksivat uusista pikkutaimista…

Minusta arovuokkojen lehtimatto on kaunis.

Lokakuun alun aurinko.

Älä ole surullinen,

me olemme täällä vielä sinun luonasi. 

Syksyllä arovuokot yllättivät. Olin menettänyt syysvuokkoni ankaran talven aikana. Arovuokot kukkivat alkukesällä. Syys-lokakuussa muutamat arovuokoista kukkivat jälleen. Ne ikään kuin lohduttivat minua: Älä ole surullinen, me olemme täällä vielä sinun luonasi. Kyllä helpotti.

Sydämelliset onnittelut kaikille Vuokoille!