TULOSRAPORTTI 2019

Joskus – tai oikeastaan aika usein – iskee muistinmenetys. Silmätkin menevät kieroon. Sitä vaan unohtaa mitä kaikkea on saanut aikaan kasvukauden aikana ja näkee vain keskeneräiset paikat. On tarpeen tehdä tulosraportti.

Katajakujalla tilikausi loppui 15.11. Vein silloin viimeiset työkalut öljyttyinä varastoon. Katsotaanpa, mitä sitä ennen tapahtui.

Koillispiha koki kuluneen kauden suurimmat muutokset. Palataan siihen vähän jäljempänä.

Kesäkeittiön ympäristö oli viime syksynä jäänyt jännittävään kohtaan: valmis kasvualusta odotti suunnitelmia ja istutuksia. Täydensin talven aikana tekemiäni suunnitelmia ex tempore -ostoksilla ja sain istutettua kivikon suurin piirtein täyteen. Kuusen alle sain haaveilemani kirjovuohenputket ja valkoista pikkutalviota. Kesäkeittiön polulle istutin polkuhaarikot. Sen sijaan polun toiselle puolelle kylvin melkein pelkästään yksivuotisia kasveja. Ehkä istutan siihen jotakin monivuotista ensi vuonna.

Kesäkeittiön kivikossa kasvaa nyt isorikkoa, patjarikkoa, kylmänkukkia ja reunassa pientä japaninakileijaa. 

Olin aloittanut Ameriikan istutustyöt jo viime vuonna. Nyt sain istutettua alueen suurin piirtein täyteen. Istutin sinne isot alueet syysmaksaruohoa, syysleimuja, poimulehtiä, päivänliljoja, pallo-ohdakkeita, konnanyrttiä, verikurjenpolvia. Sain sinne myös 'Aicha' -ruusun ja aitaa vasten alppikärhön. Saimme viimeisteltyä polut istutusten väleihin.



Keväällä istutetut syysmaksaruohot lähtivät reippaaseen kasvuun ja kukkivat hienosti syksyllä.

Onnistuneen talvehtimiskokeilun jälkeen jatkoin ruusujen istuttamista muurille. Kuusi ruusua lisää – ei hassumpaa! Kunpa ne nyt vain talvehtisivat.













Kokeiltavana ovat nyt Morsionruusu, Ranskanruusu 'Olkkala', Karoliinanruusu ja Nilsinruusu 'Nils'.

Kanatarhan saaminen oli kevään kohokohta. Koko koillispiha muuttui.

Olin toivonut ja saanut äitienpäivälahjaksi kanaverkkoa. Mieheni rakensi siitä hienon ja turvallisen ulkotarhan kanaparvelle. Nyt kanat voivat kulkea ikkunaluukusta vapaasti sisään ja ulos pelkäämättä haukkoja tai mitään muutakaan.

Saimme kanalan polun valmiiksi.

Keväällä lähdettiin liikkeelle tästä ryteiköstä. 

Sain istutettua kanojen ulkotarhaan niiden iloksi kolme mustaherukkapensasta. Kanat todellakin ilahtuivat niistä ja söivät pensaat alhaalta kaljuksi. Tarhan ulkopuolelle istutin ’Pink Queen’ -pensashanhikkeja ja ’Schneewittchen' -ruusun. 

Ruusu on piilossa kosmoskukkien takana. 

Kanatarhan edustalle tuli valmisteltua Hääpukupenkki. Kuopat on kaivettu kahdeksalle pionille ja kolmelle jaloritarinkannukselle. Kumpareiden väliin istuttelin maksaruohoja.

Kuva on otettu ennen maksaruohon istutuksia.

Muurin reunan istutin täyteen peittokurjenpolvea. Villiinnyin peittokurjenpolvista siinä määrin, että istuttelin niitä isoja alueita muuallekin Hedelmätarhaan. Saavat taistella kortetta vastaan minun puolestani.

Sain istutettua Hedelmätarhaan myös lisää päivänliljoja ja pallo-ohdakkeita.

Hedelmäpuutarhan läpi valmistelimme polun, joka jäi odottamaan juurimattoa, hiekkaa ja kiviä.

Mielenkiintoista nähdä, pärjääkö peittokurjenpolvi kortetta vastaan, joka pyrkii kivimuurin yli, ali ja läpi meille.

Sivupolku sai täydennystä. Istutin ison alueen syysmaksaruohoa ja matalampaa maksaruohoa myös. Polun toiselle puolelle istutin kuunliljoja, vähän varjoyrttiä ja pari valkoista varjoliljaa. 

Yllätyin miten reippaasti syysmaksaruohot kasvoivat. Jakopalojen lisäksi tökkäsin kaikki katkenneet versot maahan ja nekin lähtivät hyvin kasvuun.

Villiinnyin maksaruohojenkin kanssa niin, että istutin niitä isoja alueita sokeritoppakuusten katveeseen sekä tien mutkaan. Pääasia, että tulee vihreää. Maksaruohoa meillä onkin yhden pienen puutarhan verran.

Odotettavissa on neliötolkulla lisää vihreää – ja lisää kitkettävää siihen asti kunnes maksaruoho valtaa alueensa.

Kasvatin kurkkua ensimmäistä kertaa.

Saatuaan kanatarhan valmiiksi mies sisusti kasvihuoneen muuraamalla istutusaltaat. Pääsimme opettelemaan kurkkujen, tomaattien ja chilin kasvatusta.

Kuivien kesien helpotukseksi mies viritteli kastelujärjestelmän koko puutarhaan. Ihanaa kun saa kasteltua koko puutarhan muutaman hanan aukaisulla.

Istutusallas on täytetty hiekalla. Ravinteet kasvit saavat lannoitepusseista, jotka on kätketty juuriston saataville.

Länsireunalle istutin lisää pioneja ja jaloritarinkannuksia. Osa pioneista puuttuu vielä, mutta viime syksynä istutetut maksaruohot vihertävät jo mukavasti.








Muutama pioni vielä ja alue on valmis.

'My Love' -pionit kukkivat jo uudessa paikassaan.

Leikkasin koivuangervoaidan linjalankojen avulla tiptopkuntoon. Aita on vihdoin sellaisessa muodossa, josta olen haaveillut.

Aita on taas pitkän aikaa helppo leikata jämptiin muotoon.

Muotopuutarhassa oli yhden kuunliljan mentävä kolo. Sain sen täyteen ja monta muutakin aukkoa siellä täällä. Tien reunaan sain pitkän pätkän jättipoimulehteä. 'Laura' -syysleimut pääsivät vihdoin Eteläreunalle. Suihkulähteelle sain kurjenkelloja. Uudet ostokset löysivät paikkansa.  Ja nyt ei puhuta siitä, kuinka paljon niitä aukkoja vielä jäi.




Väärän väriset syysleimut saivat häädön tänne tontin reunalle.

Poikani nikkaroi kaksi köynnöstukea. Taas yksi pitkäaikainen haave toteutunut! Ensi keväänä leikkaan köynnöskuusaman ja ohjaan sen tukeen. 

Iirikset saivat juurilleen maksaruohoja. Nietospensas pääsi peittopajun alta parempaan paikkaan.

Olin pitkään haaveillut keittiön terassin edessä olevan istutusalueen kunnostamisesta. Nyt vihdoin sain inspiraation istuttaa sinne kalpeankeltaista 'New Moon' kulleroa ja kirkkaansinistä loistotädykettä.

Istutusalue sai nimekseen Avaruus, sillä siellä kasvaa jo ennestään valkoista 'Stardust' syysmaksaruohoa, kuunliljoja sekä 'Blue Globe' -sinipallo-ohdaketta. Siis kuu, maa ja tähtisumua. Kirjoitin alueesta jutun otsikolla Kuu, maa ja tähtisumu.

Eteläterassin edustalla olevalta istutusalueelta olin viime syksynä siirtänyt rivin pioneja toiseen paikkaan. Nyt siirsin myös punaiset kaukasianmaksaruohot pois ja perkasin koko alueen. Jaoin isorikkoja ja toin syysleimuja. Haaveilemieni neidonkurjenpolvien ja jaloritarinkannusten istutus jäi hamaan tulevaisuuteen.

Alue sai nimekseen Meri. Aion kirjoittaa siitä vielä oman juttunsa. 

Olin iloinen kun sain myös nuo yläkuvan vasemmassa reunassa näkyvät katajat siistittyä.  Korte oli vallannut ne ikävästi ja nyt laitoin juurimaton katajien alle.

Tulkoon nyt myös mainituksi portaiden vierustojen istutukset. Istutin niihin rönsytiarellaa, jota tuossa vieressä muutenkin on. Pikkujuttu, mutta pitkällisen haaveilun tulos.








Rönsytiarella viihtyy varjossa.

Kesäkeittiön perustus valettiin ja viime vuonna, mutta nyt se sai siistin ulkoasun. Ehkä ensi kesänä pääsen tekemään tiilireunukset. Kannoin tiilet jo valmiiksi paikalle.

Kesäkeittiön rakentamisella ei ole kiirettä. Näin siisti perustus ei pistä pahasti silmään.

Viime vuonna kaivettua uima-allasta syvennettiin ja laajennettiin. Nyt talven aikana se on taas koekäytössä. Vesiraja on jo mukavasti noussut. Savipohja näyttäisi toimivan. Ensi vuonna siihen saadaan laittaa kangas ja hiekka.

Näyttäisi siltä, etteivät työt tältä tantereelta lopu. Vaikka tässä kovin ahkerana yritettiin olla, niin jotain silti jäikin. On meinaan ihan istuttamista tuossa uima-altaan ympäristössä.

Täten velvoitan itseni vastedes tekemään tulosraportin joka vuosi. Silloin näkee mitä viivan alle oikeasti jää. Asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin.

Tästä on hyvä jatkaa.

Viime vuonna kirjoitin aiheesta otsikolla Rohtoja rähjääntyneen puutarhan aiheuttamaan synkkyyteen. Voit lukea jutun klikkaamalla värillistä otsikkoa.

UUSI ASTIASTO

Kanat saivat uuden serviisin. Porsliinia ihan. Kukkakuosia, ruutua ja ruusuja, kultareunaa, selkeälinjaista valkoista.

Ymmärsin, että tähän huusholliin

tuollaisia lautasia ei sitten enää tuoda.

Astiasto sai tyytyväisen vastaanoton toisin kuin eräs sininen lautanen kesällä. Olin laittanut herkkupalat sinivalkoiselle lautaselle. Sellaiselle, jossa on kaunis kukkareunus ja keskellä lautasta vanha englantilainen maalaismaisema. Siitä syntyi niin kauhea sekasorto – tuohtunutta kaakatusta, kotkotusta, kirkumista ja säntäilyä sinne ja tänne – että vein lautasen äkkiä pois. Ymmärsin, että tähän huusholliin tuollaisia lautasia ei sitten enää tuoda. No, ei se mitään. Kissat pitävät sellaisista lautasista.

Nämä astiat onneksi saivat täyden hyväksynnän noilta nirppanokilta ja hyvä niin, sillä olin ne huolellisesti kirpputoreilta valinnut. Vesikulho on ihan Arabiaa. Kultareunat ja kaikki.

Vanha kastikekulho riittää vesiastiaksi oikein hyvin meidän pienelle kanaparvelle.

Tätä ennen kanalassa oli pääasiassa metalliastioita – kauniita emalikulhoja ja kakkuvuokia. Koska ne ovat kevyitä, niissä piti olla painona kivi. Kanat kun mielellään hyppelevät astioiden reunoille ja syövät ruokansa seisten astiassa. Vähentääkseni tiskaamista valitsin painavimmat posliiniastiat, jotka löysin. Ne ovat turvallisia ainakin meidän kääpiökanoille. Eivät keiku eivätkä kaadu ja pysyvät siksi myös ehjinä.

Tämä soikea vati on vanhaa portugalilaista posliinia, ei sentään Vista Alegrenia, josta portugalilaiset ovat ylpeitä. Vadissa on ruokintakalkkia ja hiekkaa.

Saattaisivat suotta ihmetellä.

Kirpputorilla yritin vaivihkaa testata, keikkuuko lautanen kun sen reunasta painaa. Tuli vilkuiltua ympärille, ettei kukaan vain näkisi kun nostan lautasen lattialle – vapaata pöytäpintaahan kirpputoreilla ei ole – ja painelen astian reunoja eri puolilta. Saattaisivat suotta ihmetellä.

Tähän ruusuvatiin ihastuin ensivilkaisulla. Kanat eivät nykyajan tasa-arvokeskustelusta piittaa. Myy saa aina syödä ensimmäisenä. Se on arvojärjestyksessä ylimpänä.

Sopivat kaikki

yhtä aikaa syömään

ilman kinastelua.

Astioita pitää olla paljon, sillä rehua ja vettä on hyvä olla tarjolla eri puolilla kanalaa. Sopivat kaikki yhtä aikaa syömään ilman kinastelua. Lisäksi tietysti pitää olla vaihtoastiat kun toiset ovat pesussa.

Tämä hillitty sininen koristelu miellytti kanojen silmää. Kuvassa keväällä kuoriutunut Lilli.

Nostalgiset ruusukuvioiset vadit ovat suosikkejani. Juusto on kanojen erityisherkkua.

Yläkerta on jostain syystä suosituin ruokailupaikka. Sinne valitsin laakeat kukkakuosiset astiat. Alakerrassa puolestaan on enemmän tilaa ja sinne tuli valkoisia soikeita vateja. Juomapaikat ovat keskikerroksessa.

Isot soikeat paistovadit ovat ihanteellisia rehuastioita. Rehu pysyy aika hyvin astiassa, vaikka kanat innokkaasti kuopsuttelevat rehua. Alimmainen rehun nokare on aina paras. Kuvassa myös Lilli.

Kaikki vaikuttavat nyt oikein tyytyväiseltä – erityisesti minä, joka niitä asioita päivittäin tiskailen.

VAAPUKAT MIELESSÄ

Monta vuotta minulla oli vadelmaongelma. Haaveilin herkullisista marjoista, mutta en keksinyt paikkaa noille piikikkäille puskille. Olin jo luopumassa toivosta. Toivoin vain, että jonakin aamuna heräsin mielessäni kirkas ajatus siitä mihin tuon vadelmarivin istuttaisin.

Sitten eräänä iltana

kun olin jo sängyssä,

se tapahtui.

Sitten eräänä iltana kun olin jo sängyssä, se tapahtui. Keksin, että voisin istuttaa vadelmat Potageriin. Siellä minulla kasvaa puoli riviä parsoja. Rivin toinen pää on tyhjä, sillä en ole vielä saanut hankituksi loppuja parsan taimia. Voisin istuttaa vadelmat parsarivin jatkeeksi. Siinä ne olisivat sopivasti käden ulottuvilla.

En meinannut saada unta, kun niin innostuin. Olisi pitänyt heti päästä mittailemaan, kuinka monta vadelman tainta riviin mahtuisi. Valitsemaan parasta lajiketta. Suunnittelemaan niiden istuttamista ja kattamista.

Paikka on aurinkoinen ja ilmava ja voin istuttaa taimet kohopenkkiin niin kuin parsatkin. Vesi ei jää juurille seisomaan. Savimaata voin keventää hiekalla ja mullalla. Silloin se on varmasti runsasravinteinen, mutta läpäisevä. Kalkkia tarvitaan myös. Onneksi maa on ollut pitkään katteen alla, niin se on rikkaruohoista puhdas.

Ajattelin hankkia astiataimet. Ne voi istuttaa milloin vain. Istutusleikkausta ei tarvitse tehdä. Vadelmat leikataan seuraavana keväänä. Istutusalue on hyvä kattaa vaikkapa kankaalla ja laittaa hake päälle. Kastelusta täytyy tietysti muistaa huolehtia, jotta kasvit pääsevät juurtumaan kunnolla. Jatkossakin vadelma hyötyy raakilevaiheessa kastelusta kuivina kausina. Kastelu parantaa satoa.

Lajikkeeksi ajattelin 'Maurin Makeaa' tai 'Takalan Herkkua'.

Ne molemmat ovat matalia pensasvadelmia eikä niitä siksi tarvitse tukea.

Lajikkeeksi ajattelin 'Maurin Makeaa' tai 'Takalan Herkkua'. Ne molemmat ovat matalia pensasvadelmia eikä niitä siksi tarvitse tukea. Hyvä juttu! Siinä tapauksessa vadelmapensaille voi hyvinkin löytyä lisää paikkoja. Kunhan nyt pääsen alkuun.

'Maurin Makea' on FinE-kasvi. Se on kestävä ja terve ja yhtä satoisa kuin muutkin. Marjat ovat hyvin makeita. Sen etuna on, ettei sitä tarvitse juuri tukea. Kun versot ovat 50–70 cm korkeita, latva katkaistaan. Silloin se haarautuu ja pensas pysyy matalana.



Takalan Herkku' on melko uusi lajike ja muistuttaa 'Maurin Makeaa'. Nämä molemmat pensasvadelmat istutetaan 30 cm välein ja pari senttiä aiempaa syvempään.

Tarjolla olisi myös keltaisia ja sinisiä vadelmia, mutta aloitan nyt näillä punaisilla. Keltaiset ovat maultaan miedompia kuin punaiset. Sinisiä puolestaan sanotaan hapokkaammiksi. Aika monet niistä ovat myös punaisia arempia. Suomessa hyvin talvehtivat mustavadelmat eli karhunvatut 'Siperialainen karhunvadelma' ja 'Sonja' ovat makeita, mutta kovin piikikkäitä. Punaiset vievät siis voiton.






Vadelmat leikataan joka vuosi, jotta ne tuottavat satoa. Marjat kehittyvät vähintään kaksi vuotta vanhoihin versoihin. Versot tuottavat marjoja vain yhden kerran. Satoa tuottaneet versot leikataan maata myöten seuraavana keväänä ennen lehtisilmujen puhkeamista. Ne voi leikata myös syksyllä, mutta on hyvä antaa marjoneiden versojen kuihtua rauhassa, jolloin niiden ravinteet palautuvat kasvin käyttöön. Se parantaa talvehtimistakin.

Leikkaamaton vadelmapuska

on aikamoinen pöheikkö.

Suositellaan myös, että vanhojen versioiden lisäksi poistetaan rivin ulkopuolelle levinneet ja kaatuneet versot sekä osa nuorista versoista. Tämä on helppo ymmärtää, sillä leikkaamaton vadelmapuska on aikamoinen pöheikkö. Versot tarvitsevat tilaa kasvaa, valoa ja ilmavuutta.

Aion lannoittaa vadelmiani kompostilla tai muulla luonnonmukaisella lannoitteella. Syyslannoitus ei ole välttämätön, mutta ei siitä haittaakaan ole. Tuhka sopii vadelmalle hyvin.






Koska minulla ei vadelmia vielä ole, käytin Pixabayn kuvia.


Tämän jutun kirjoittamiseen minut innosti manna, joka kysyi viime syksyn arvontaan osallistuessaan näin: ”Olisiko vadelmapensas parempi leikata syksyllä vai keväällä?”

Kiitos, manna, hyvästä kysymyksestä! Olet varmasti jo ehtinyt leikkaamaan vadelmapensaasi jompanakumpana ajankohtana. Ehdotonta vastaustahan tuohon kysymykseen ei ole, mutta itse kallistun kevätleikkauksen puolelle. Tai kukapa tietää, vaikka leikkaisin osan versoista syksyllä ja viimeistelisin homman keväällä jänisten jälkeen.

Tässä vain aprikoin, kuinka helppoa marjoneiden versojen tunnistaminen keväällä on. Jossakin mainittiin, että ne tunnistaa helposti vaaleasta väristä. Joissakin kuvissa vanhat kannat näyttivät olevan paikoillaan. Joka tapauksessa vanhat versot vaikuttavat kuivilta ja ränsistyneiltä. Nuorimmat versot ovat ruskean kiiltäviä. Vanhat versot suositellaan poltettaviksi, jotta mahdolliset taudit eivät leviä.

Tuskin maltan odottaa pääseväni istutuspuuhiin.

KUUSI KESÄKUVAA

Kuusi ihanaa muistoa kuluneelta puutarhakaudelta. Puutarhakesän onni yhdessä litteässä paketissa.

Kevään vauhdikkaan haudontahärdellin jälkeen oli ihanaa saada tipuja. Lopputulos oli toiveiden täyttymys: yksi kukko ja kolme kanaa. Sain haaveilemani Chabo-parven ja mustan Mille fleurin, jollaista meillä ei ollut ennestään. Kukko sai nimekseen Rekku ja kanoista tuli Lilli, Lyydia ja Aliisa.

Vastakuoriutuneista tipuista kirjoitin jutun Vilskettä kanalassa. 

Kanatarhan saaminen oli ehdottomasti kesän kohokohta. Kanat saivat viihtyisän ja turvallisen tarhan, johon ne voivat mennä milloin vain haluavat. Ei pelkoa haukoista tai lumikoista, ketuista tai ilveksistä. Ei jokakeväistä ulkonapitokieltoa. Vapaus tulla ja mennä. Pulskia matoja ja vihreää nokittavaa. Puutarhurille parempia kuvakulmia ja laajempaa zoomia. Uusia istutusalueita ja siistimpää ilmettä.

Kanatarhasta kirjoitin jutun Onnellisten kanojen tarha.

Kasvihuoneen saaminen oli Lapiomiehen unelma. Minäkin iloitsin siitä – on taas yksi keskeneräinen paikka pihapiirissä vähemmän. No, toki kasvihuoneen ympäristö vaatii vielä laittamista. Kasvattelimme Lapiomiehen kanssa yhdessä kurkkuja, tomaatteja ja chilejä.

Sato ei ollut kummoinen, mutta maistiaiset saimme.

Olin keväällä tehnyt ostoslistan. Haaveilin pioneista, ruusuista, kärhöistä, kurjenpolvista, jaloritarinkannuksista ja monista muista. Mistä keksinkään haaveilla sellaisista lajikkeista, joita saa vain satojen kilometrien päästä? Kasvien bongaus muiden matkojen yhteydessä oli yllättävän hauskaa. Sain ostettua yhden kasvin sieltä ja toisen täältä. Moni haave toteutui ja monet aukkopaikat täyttyivät. Mikä onni! Ostoslistasta kirjoitin täällä. Syksyllä kirjoitin jutun Miten ostoslistan kävi?

Yksi kesän mieluisimmista kasviostoksista oli pensashanhikki 'Pink Queen'. Tämä pieni pensas aloittaa kukintansa vaaleanpunaisena ja muuttuu kukinnan edetessä puhtaanvalkoiseksi. Se kukkii todella pitkään.

Olin pitkään haaveillut, että saisin parannettua keittiön terassin edessä olevan alueen kasvualustan ja istutettua sen täyteen kalpeankeltaista kulleroa ja loistotädykettä. Asia ei sinällään ollut suuren suuri eikä ainakaan mahdoton. Asianlaita oli vain niin, että alue ei ollut kiireellisyyslistan kärjessä kun siinä kasvaa kituutti jo jotakin. Meillä kun on paljon sellaisiakin mustia aukkoja, joissa ei kasva yhtään mitään. Ne on peitetty mustalla muovilla ja kuorrutettu monilla haaveilla. Ilo oli siis sitäkin suurempi kun eräänä iltana sain inspiraation toteuttaa haaveeni juuri nyt. Siitä sai alkunsa Avaruus. Kirjoittelin siitä jutun otsikolla Kuu, maa ja tähtisumu.

Rakastan loistotädykkeen sinistä ja 'New Moon' -kulleron kalpeankeltaista.

Olin haaveillut Karoliinanruususta muurin päälle ja sain kuin sainkin hankittua sen Muhokselta. Tuli mieleeni hankkia toinen samanlainen Karoliina-kummitytöllemme. Ruusu oli sopivasti kukassa kun istutimme sen yhdessä. Oli ihanaa nähdä pienen kummitytön sädehtivät silmät hänen nostaessaan ruusun istutuskuoppaan. Myöhemmin kummityttömme tuli meille perheineen ja vietimme mukavan illan puutarhassa kierrellen ja puutarhasta puhuen – kuinkas muuten kun puutarhaintoilijat kohtaavat.

Karoliinanruusu on kestävä. Toivottavasti muurin karut olot eivät ole sille liikaa.

Minun kesän sykähdyttävimmät muistot liittyvät kanoihin ja kanatarhaan. Valitsen siis parhaimmaksi kuvaksi kanatarhan, sillä siihen liittyy monia ihania muistoja. Oli sydäntä lämmittävää nähdä mieheni silloin tällöin kyykyssä kanojen keskellä syöttämässä pulleita matoja kanoille uudessa tarhassa. Hän tiesi saavansa minut onnelliseksi, mutta minulle oli yllättävää, miten paljon hän itsekin nautti kanoista.

Sain tämän mukavan haasteen Heidiltä Valkoista salviaa -blogista. Kuusi kuvaa kesästä -haaste on alunperin Pirjolta Tuplasti terapiaa -blogista. Tällä kertaa haasteen teemana on paras. Kiitos Heidille ja Pirjolle! Oli mukavaa miettiä kesän iloisia tapahtumia.

Haasteen säännöt ovat seuraavat:

• Julkaise kuusi kuvaa kesästä ja kerro mikä niistä on se parhain. Siis yksinkertaisuudessaan paras muisto, hetki, loppuun saatu projekti, valokuva yms. Mikä vain sinusta on se paras muisto.
• Haasta yksi tai useampi blogi.
• Ilmoita Tuplasti terapiaa -blogiin osallistumisesi ja että saako siellä julkaista valitsemasi parhaan muistosi kuvan tulevassa koontipostauksessa.

Haastan mukaan Annin Inkalilja Love -blogista. Sinulla on ollut erilainen kesä kuin aiemmin. Olisi mukava lukea tähtihetkistäsi puutarhassa.

KUINKA PALJON MENEE AIKAA

Osallistuessaan viime syksynä arvontaan blogissani Between kirjoitti: ”Lämpimät onnittelut niin blogin nimi- kuin syntymäpäivänkin johdosta. Postauksiasi on aina mukava lukea, sillä sinulla on hyvin persoonallinen taito luoda kiinnostavia tarinoita pienistäkin asioista. Olisi kiva kuulla paljonko käytät aikaa blogipostauksen luomiseen (kuvat käsittelyineen, tekstin tuottaminen yms.)” Kiitos, Between, hyvästä kysymyksestä! Tätä piti oikein miettiä.

Tarina lähti elämään.

Nopeimmillaan juttuun kuluu aikaa 1 h 10 min. Katsoin kellosta kun sattui sopiva tilanne. Olin nimittäin kirjoittamassa vastausta Riitta Jylhän kommenttiin kun sain idean. Hiidenkiven puutarhassa -blogin Minna oli heittänyt minulle aiemmin aihe-ehdotuksen ja nyt tarina lähti elämään. Kun sanat olivat näytöllä, oli kulunut 35 minuuttia. Siihen sitten pari valmiiksi käsiteltyä kuvaa ja vähän viimeistelyä sekä viimeisenä otsikko. Kului toiset 35 minuuttia. Sitten panin jutun hautumaan. Voit lukea jutun täältä. Sen otsikko on Särmikäs keskustelu.

Jotkut jutun siemenet itävät nopeasti ja kasvaa hujahtavat täyteen mittaansa. Joitakin saa odotella kauemmin.

Sanat juoksevat nopeasti lauseiksi, mutta hitaat ja kömpelöt käteni laahustavat perässä. Kuvien käsittely se vasta hidasta onkin. Otan paljon kuvia, joista valitsen parhaat. Oikaisen, rajaan ja säädän valotukset kohdalleen. Nimeän joka kuvan ja merkitsen kuvauspäivän. Teen näin kaikille kuville ja arvata saattaa, että siihen menee aikaa. Kesän aikana kuvia kertyy satoja, joten vasta loka-marraskuussa kaikki puutarhakuvat ovat järjestyksessä. Talvella niitä onkin sitten helppo hyödyntää.

Välillä piti odotella sopivaa kuvaussäätä

ja käydä nappaamassa puuttuvat potretit.

Yksi suuritöisimmistä jutuistani on ollut kuunliljoistani kertova Tehokas tiimi. Esittelin puutarhani silloiset kaikki kolmetoista kuunliljalajiketta. Yhtä monta kertaa minun piti tehdä Google-haku. Joistakin kuunliljojen lajikkeista olin epävarma ja minun piti selvittää kuka kukin puutarhassani on. Nimet minulla oli, mutta piti saada nimi ja kuva täsmäämään. Kaikista ei ollut valokuvaa, joten välillä piti odotella sopivaa kuvaussäätä ja käydä nappaamassa puuttuvat potretit. Puuha oli hauskaa ja oli upea tunne kun palapeli oli vihdoin valmis. En tehnyt juttua yhdeltä istumalta enkä tullut katsoneeksi, kuinka paljon aikaa käytin. Joka tapauksessa tein juttua monena päivänä aina kun siihen oli sopiva hetki.

Kuunliljat nousevat hitaasti, mutta niitä kannattaa odottaa.

Myös sellaiset asiapitoiset jutut, kuten Helpot perennat aurinkoon, ovat suuritöisiä. Asiatiedon hankkiminen kirjoista ja netistä vie oman aikansa. En ole koskaan katsonut, kuinka kauan. Minulla on nimittäin tapana tehdä monta juttua päällekkäin. Luonnokset-kansiossa odottelee 63 juttua julkaisemistaan tai pientä viimeistelyä. Se johtuu siitä, että minulla on luovan kirjoittamisen vimma.

Mieluisinta minulle kuitenkin on

miettiä juttu pala kerrallaan

puuhaillessani puutarhassa tai

sisällä vaikkapa pyykkejä laitellessa.

Osa jutuista syntyy siten, että istahdan tietokoneen ääreen ja kirjoitan mielessäni soljuvat sanat näytölle. Saatan saman tien napsutella kuvat paikoilleen. Mieluisinta minulle kuitenkin on miettiä juttu pala kerrallaan puuhaillessani puutarhassa tai sisällä vaikkapa pyykkejä laitellessa. Minusta on ihanaa miettiä pätkä tekstiä valmiiksi mielessä ja kipaista sitten kirjoittamaan se koneelle. Kädetkin tykkäävät kun ei kauan tarvitse pinnistellä. Joskus – ja aika useinkin – vain käy niin, että lauseet lähtevät lentoon ja minun on pakko kirjoittaa koko juttu. Sitten minun onkin ideoitava uusi juttu, jotta saan jatkaa sanojen miettimistä. Kuvia vaille valmis juttu jää Luonnokset-kansioon odottelemaan kuvia ja loppusilausta.

Valmista tulee pikku hiljaa...

Minulla on hassu tapa aloittaa lehtiartikkeleiden ja joskus jopa kirjan lukeminen keskeltä. Luen jutun ensin keskeltä loppuun ja sen jälkeen alusta keskelle. Blogit luen teknisistä syistä aina alusta loppuun. Jutun kirjoitan yleensä alusta loppuun päin – tai miten milloinkin.

En pidä tiukoista rutiineista, joten toimin tilanteen mukaan. Tämän jutun aloitin keskeltä. Hypin ja pompin.

Jos joku kohta tuntuu hankalalta, sanat eivät vain asetu kohdilleen, en jää siihen junnaamaan. Siirryn toiseen kohtaan. Luova tauko tekee hyvää ja usein sanat loksahtavat myöhemmin ilman sen kummempaa miettimistä.

Joskus harvoin painan Julkaise-nappulaa heti jutun valmistuttua. Useammin annan jutun hautua jonkin aikaa, päivän tai pari. Kun sitten luen jutun uudelleen, huomaan helpommin virheet, turhat toistot, kankeat lauseet ja huonot kielioppimuodot – jos huomaan.

Kelloa katson harvoin, sillä bloggaamisessa ei onneksi ole tulosvastuuta eikä deadlineja.

UNELMIA

Minulla on paljon puutarhaunelmia, pieniä ja isoja. Pienet ovat sellaisia kuten: kunpa saisin leikattua tuon juurimaton reunan siistiksi. Voin toivoa, että saisinpa siistittyä tämän ja tuon penkin reunan. Se voi olla niinkin yksinkertainen asia kuin polun kiven oikaiseminen. Polkukivi on saattanut häiritä jo pitkään, mutta sen muistan ainoastaan silloin kun touhukkaana astelen tekemään jotakin aivan muuta – toteuttamaan toista unelmaani.

Yhtenä päivänä vain ottaisi asiakseen

ja leikkaisi juurimaton reunat,

kitkisi voikukat ja valvatit,

levittäisi katteet, siistisi nurkan jos toisenkin.

Asia olisi hyvin yksinkertainen, jos pieniä unelmia olisi vain vähän. Yhtenä päivänä vain ottaisi asiakseen ja leikkaisi juurimaton reunat, kitkisi voikukat ja valvatit, levittäisi katteet, siistisi nurkan jos toisenkin. Aika ja voimat eivät vain riitä kaikkien pikku-unelmien toteuttamiseen. Kun yhden saa toteutettua, on tullut jo kaksi lisää. Kun sitten sellaisen pitkään odottaneen homman saa tehdyksi, on sitäkin tyytyväisempi mieli.

Olen jo ainakin pari vuotta haaveillut, että saisin täytettyä tuon oikealla näkyvän kokon maanpeitekasveilla. Ei muuten ole ainoa kolo tässä puutarhassa!

Minulla on myös kasviunelmia. Viime aikoina minua ovat alkaneet kiehtoa hoikat pilarikuuset. En ole keksinyt niille paikkaa, sillä ne toivoisivat puolivarjoisan paikan. Kuusista kirjoittelinkin otsikolla Surun laaksosta onnen kukkuloille.

Toivoisin saavani sateenvarjojalavan,

sillä jänikset söivät entisen.

Toivoisin saavani sateenvarjojalavan, sillä jänikset söivät entisen. Ne rouskuttelivat pari omenapuutakin ja päärynäpuu ’Pepi’ kuoli muuten vain. Onhan näitä puuhaaveita… Makeakirsikka tuottaisi paremman sadon toisen makeakirsikan kaverina. Amerikanpihlajalle olisi tilausta vanhan, lahoavan pihlajan vieressä. Kun vanha puu joudutaan kaatamaan, olisi sitten nuori jo hyvässä kasvussa.

Tämä Gårdebo-kirsikka olisi kaveria vailla.

Haaveilen puksipuista. Minulla on yksi kartioksi leikattu ja tahtoisin sille pyöreän kaverin. Itse asiassa kaksi erikokoista palloa olisi kiva. Nyt syksyllä keksin aivan vahingossa, että tarvitsin myös sisääntuloterassille tuollaisen kartio & pallo – pariskunnan. Siirsin ainokaiseni keittiön terassilta toiseen paikkaan, etten unohtaisi nostaa sitä varastoon pakkasten tullessa. Huomasin, että puksipuu sopi vanhan perunalaatikon päälle loistavasti. Parhaat ideat syntyvät näköjään vahingossa. Meillä on iso ja melko monimuotoinen puutarha ja olen kokenut, että tällaiset säntilliset elementit tuovat hyvää ryhtiä.

Mielessäni olen jo monta kertaa

kieputtanut pätkän kanaverkkoa lieriöksi

pensaan leikkaamista varten.

Haaveilen leikatusta pensaasta. Esimerkiksi lieriö olisi kiva jossain matalan pensasaidan lähettyvillä. Mielessäni olen jo monta kertaa kieputtanut pätkän kanaverkkoa lieriöksi pensaan leikkaamista varten. Kuoppaa en sentään ole kaivanut, kun en tiedä minne sen pensaan istuttaisin ja mikä pensas olisi paras. Kiiltotuhkapensas on kaunislehtinen läpäisevän maan kasvi. Se olisi riittävän korkea. Syysväri on loistavan punainen – ei hassumpaa! Toinen vaihtoehto olisi taikinamarja. Se viihtyisi varjossakin.

Kanadalainen ruusu 'Morden Blush' kukkii pitkään ja runsaasti.

Näen toiveunia ruusuista. Sieluni silmin näen suuria ruusuryhmiä Kesäkeittiön takana, Tien mutkassa ja Länsireunalla. Vaaleanpunaisia ’Morden Blush’ -kanadanruusuja, valkoisia ’Schneewittchen’ -tertturuusuja ja joitakin vähän korkeampia pensasruusuja, ehkä jopa vaaleankeltaista ’Aichaa’. Niitä kaikkia meillä jo on ja uuttakin olisi kiva kokeilla, ainakin hempeää ’Ritausmaa’.

Näen mielessäni kestäviä yksinkertaisia pensasruusuja muurin päällä. Vaaleanpunaista, valkoista, aniliinia. Sen projektin olen jo aloittanutkin.

Tuettu vadelmarivi on haasteellinen sijoitettava.

Unelmoin vadelmista. Minulla ei koskaan ole ollut puutarhavadelmia, vaikka ne olisivat herkullisia. Olen yrittänyt keksiä niille paikkaa, mutta tuettu vadelmarivi on haasteellinen sijoitettava. Se kun ei mielestäni ole mikään pihan kaunistus.

Olisi ihana saada toinen ’Somerset Seedless’ –viiniköynnös kiipeilemään kanatarhan verkkoa pitkin. Yksi meillä on jo muurilla. Siitä voisi ohi kulkiessaan saada suunsa makeaksi. Kanatkin saisivat alaoksilta osansa.

Haavelistalla ovat myös valkoinen kyläkurjenpolvi ’Laura’, ihanan vaaleansininen jaloritarinkannus ’Guardian Lavender’ sekä vaaleankeltainen Amerikankullero. Vaaleanpunainen kärhö 'Jan Pawel 2' olisi kaunis ja ilmeisen kestäväkin. Blogiystäväni vinkkasi siitä.

'Somerset Seedless' on pärjännyt talvet hyvin muurin kupeessa.

Sitten on vielä suurempia haaveita. Olisi upeaa saada polttopuille siisti säilytyspaikka. Sellainen on mietinnässä. Kesäkeittiökin olisi ihana. Sille on jo perustus valmiina, mutta sen rakentamisella ei ole kiirettä. Rakkaalla miehelläni on muutenkin niin paljon hommaa, etten odota kesäkeittiötä moneen vuoteen. Olen tyytyväinen, että voin istuttaa sen ympäristön valmiiksi tietäen, ettei maata tarvitse enää myllätä. Eikä olisi yhtään hullumpi juttu, jos lammen saisi valmiiksi. Lampi on ollut mieheni unelma. Se on nyt koekäytetty ja odottaa seuraavaksi kangasta ja hiekkaa.

Nyt täytyy olla tarkkana zoomin kanssa,

etteivät kaikki rytöläjät tule kuviin.

On minulla myös aivan mahdottoman suuria unelmia. Olisi huikeaa saada puutarha niin valmiiksi, ettei siellä olisi aukkopaikkoja. Puutarha näyttäisi rehevältä ja täyteläiseltä. Mustat muovit rikkojen peittona olisivat enää vain muisto. Runsaasta kasvillisuudesta huolimatta minulla olisi mahdollisuus kokeilla uusia kasveja ja täydellisiä kasviyhdistelmiä, puuhailla hyötykasvien parissa ja valokuvata laajalla zoomilla. Nyt täytyy olla tarkkana zoomin kanssa, etteivät kaikki rytöläjät tule kuviin.

Muotopuutarha on lähimpänä valmista, mutta ei sekään vielä valmis ole.

Kaikista suurin puutarhaunelmani on, että pysyisin niin terveenä, että voisin kyykkiä puutarhassa, istuttaa, kastella, leikata ja lannoittaa…