CURRUCA CURRUCA JA MUUTA MIELENKIINTOISTA

Minua on pitkään häirinnyt se, etten tunne lintujen ääniä. Kun kuulen tutun liverryksen, haluaisin aina tietää linnun nimen. Niiden opiskelu vain on tuntunut liian vaikealta. Kun olen kuullut jonkin kiinnostavan äänen ja tullut sisälle sitä netistä selvittämään, olen jo unohtanut sävelmän. Varoitusäänet ja kaikenlaiset variaatiot ovat sekoittaneet pääni entisestään. Olen luovuttanut jo heti alkuunsa. Onneksi on tekoäly ja sitä hyödyntävä ilmainen sovellus nimeltä Muuttolintujen kevät.

Monen neuvo on, ettei luontoelämyksiä kannata suorittaa: kuuntelee ja nauttii vain. Ei nimiä tarvitse tietää. Niinkin voi luonnosta nauttia, mutta minusta on hienoa, jos voin tavata ”tuttuja”. Aina vain mielenkiintoisempaa on, jos saan tietää jotakin linnun elintavoista. Jäin pohtimaan näitä asioita ja etsin kysymyksiini vastauksia bittiavaruudesta.

Ihmisillä on luontainen halu luokitella ja ymmärtää maailmaa. Jos ääni on tuttu, mutta et pysty yhdistämään sitä nimeen, aivoihin syntyy kognitiivinen ristiriita – tiedät jotain, mutta et tarpeeksi. Minussa ainakin herää uteliaisuus. Samalla herää halu oppia uusi taito, jonka monet ovat jo oppineet.

Ihmisen kuulojärjestelmä on hyvin kehittynyt erottamaan erilaisia sävyjä ja rytmejä. Evoluution näkökulmasta tämä kyky on ollut tärkeä: luonnon äänet ovat voineet kertoa vaarasta tai resursseista.

Jos olet kuullut tietyn linnun laulun monta kertaa, mutta et ole oppinut sen nimeä, aivot yrittävät yhdistää sen johonkin käsitteeseen. Kun nimeä ei löydy, tulee tunne, että jokin on kesken. Tämä muistuttaa ilmiötä nimeltä "tip of the tongue" – tiedät, että tiedät, mutta et saa sitä mieleen.

Löysin sellaisenkin tiedon, että ilmiö voi kertoa piilevästä luontoharrastuksesta. Tämä kolahti. Kun aloin kuin huomaamattani kuunnella erilaisia luonnon ääniä, huomasin itsessäni muutoksen. Kiinnostuin ja aloin aktiivisemmin etsiä tietoa. Tieto alkoi ruokkia innostuneisuutta ja toisin päin. Odotan sitä hetkeä, kun kuulen erään lapsuudestani tutun linnunlaulun ja saan vihdoin tietää, minkä linnun ääni se on.

Minulla on ollut monia kielteisiä uskomuksia, kuten se, etten oikein ole luontoihminen tai se, etten opi lintujen ääniä. Olen pitkään seurannut siskoni Instagram-tiliä nimeltä mikroretkelle, jossa hän kertoo luontokokemuksiaan lähiretkiltään. Saadakseen upeita luontoelämyksiä ei tarvitse mennä välttämättä omaa kotipihaa kauemmas. Tai edes sinne asti. Sellainen sopii minulle. Liikuntarajoitteisena en edes pystyisi lähtemään syvälle metsään, lintutorniin, vuorelle tai moniin muihin paikkoihin.

Pikkuhiljaa huomasin kaipaavani ääniretkeilyä pihapiirissä. Miehelläni oli Muuttolintujen kevät –sovellus puhelimessaan, ja minäkin halusin sellaisen. Minua on aina kiinnostanut tietää mitä lintuja pihapiirissämme esiintyy ja nyt sain mahdollisuuden ottaa siitä selvää. Tuohan tällainen syvyyttä myös puutarhaharrastukseen. Niinpä äänittelin rennosti pätkän sieltä ja toisen täältä. Sovellus näytti todennäköisimmät laulajat kuvineen kaikkineen. Pihapiirimme linnusto alkoi hahmottua vähitellen.

Käänsin aiemman asetelmani päälaelleen: en bongannutkaan linnunlaulua luonnosta ja lähtenyt sitä selvittelemään netistä, vaan valitsin netistä pihapiirimme yleisimmistä linnuista helpoimman ja lähdin sen ääntä bongaamaan luonnosta. Ääninäytteet valitsin Lintujen-äänet.net –sivustolta, joka on selkeä ja helppo. Nyt tiesin mitä ääniä kannattaa bongailla. Keksin omia muistisääntöjä. Aloin oppia.

Lintujen äänien lisäksi aloin oppia muutakin. Hernekertusta en ollut aiemmin kuullutkaan, mutta se onkin hyvin yleinen pikkulintu ja sen ääni on aika helposti tunnistettavissa. Opin, että sen latinalainen nimi on Curruca curruca. Aika hauska, sillä voisin kuvitella sen opettelevan omaa nimeään latinaksi. Hyvä vähän kieliä opetellakin, kun lomailee joka talvi trooppisissa Afrikan maissa.

En muista ala-asteen biologian tunneilta sirittäjääkään, vaikka sekin on yleinen lintulaji eteläisessä Suomessa. Aika sympaattisen näköinen pikkuinen. Koiras kuulemma sirittää niin täysillä, että koko lintu tärisee.

Kaikella on aikansa. Huomaan, että nyt oli oikea ja otollinen aika haaveeni toteutumiselle. 

KÄRPÄSEN JÄLKI

Tiedätkö sen tunteen, kun olet juuri pessyt auton tuulilasin säihkyvän puhtaaksi ja sitten siihen läiskähtää ensimmäinen kärpänen? Osaatko edelleen  olla iloinen puhtaasta lasista vai hakeutuuko katseesi yhä uudestaan tuohon läiskään? Sama ilmiö toistuu puutarhassa. Talveksi viritelty ruma suojaverkko, ensimmäinen voikukka juuri äskettäin siistityssä kukkapenkissä tai peräkärry väärässä paikassa vetää huomion kuin kärpäsen märkä jälki tuulilasissa.

Alan pohtia ilmiötä tarkemmin. En ole ainoa, ja ilmiölle on psykologinen selitys. Kuulemma aivot rakastavat kontrasteja ja aivomme on viritetty havaitsemaan poikkeamia. Ilmiö ei ole sattumaa, sillä ihmiskunta on tarvinnut tällaista ominaisuutta: havaitsemalla poikkeamat ympäristössä olemme pysyneet hengissä.

Törmään myös toiseen psykologiseen ilmiöön, jota kutsutaan negatiivisuusharhaksi eli kielteisyysvinoumaksi: taipumus kiinnittää enemmän huomiota negatiivisiin ärsykkeisiin kuin positiivisiin. Tämä ilmiö esiintyy niin eläimillä kuin ihmisilläkin. Esimerkiksi yksittäinen negatiivinen palaute saa suuremman huomion kuin positiivisten palautteiden ryöppy. Tämäkin piirre on ollut tärkeä ajan saatossa.

Oikeastaan nämä piirteet ovat hyvinkin ymmärrettäviä ja tarpeellisiakin, kun ihminen alkaa puuttua luonnon tilaan ja muokkaamaan siitä unelmiensa puutarhaa. On ihan järkevää huomata yksittäiset rikkanenätit ja juolavehnät, jos ei halua niiden valtaavan koko puutarhaa. Tarkkanäköinen puutarhuri on hyvillään, jos saa kitkettyä elämänlangan ennen kuin se on ehtinyt ryöstäytyä käsistä. Kiitollinen saa olla siitäkin, jos hoksaa liljakukot ajoissa. Kuitenkin puutarhuri joutuu hyväksymään sen, että kaikki ei pysy hänen hallinnassaan. Elämä on tasapainoilua. Täydellisyyden illuusion voi kokea vain hetkellisesti.

Pisimmillään täydellisyyden illuusion koen keväisin. Keväällä saa aloittaa kaiken alusta. Kaikki on vielä mahdollista, mikään ei ole mennyt vielä pieleen. Aikaa on, eikä mistään ole myöhässä. Ensimmäiset kuihtuvat krookukset sekä maahan varisseet kirsikankukkien terälehdet havahduttavat minut taas ajan kulkuun ja elämän rajallisuuteen.

Olen opetellut suhtautumaan epätäydellisyyteen suopeammin. Lapset ja puutarha ovat olleet hyviä opettajia tällä matkalla. Nykyään liikuntarajoitteeni pakottaa sietämään keskeneräisyyttä. Toisaalta jo hieman varttumaan ehtinyt puutarha ei enää haasta niin paljon. On helpompi sietää puutteita, kun niitä ei pursuile kaikkialla.

Hienointa on ollut kokea se, kuinka olen voinut nähdä tekemättömät työt innostavina haasteina ja mahdollisuuksina, jopa unelmina. Keskeneräiset projektit ovat tarkoittaneet mahdollisuutta nähdä oman työnsä jälki sekä kokea onnistumisen ja valmiiksi saamisen iloa. Toki olen onnellinen siitä, että puutarhamme alkaa olla pääpiirteittäin niin sanotusti valmis. Se ei tietenkään tarkoita paikalleen pysähtymistä. Puutarhassa on aina mahdollisuus suunnitella uutta ja kokeilla. Tuntuu kuitenkin hienolta, ettei enää ole suuria alueita, jotka pistäisivät häiritsevästi silmään.

On niin helppo sanoa, että näe puutarhan kauneus ympärilläsi äläkä muutamaa rikkaruohoa. Miten voisin paremmin oppia sietämään epätäydellisyyttä? Siinäpä kysymys. Poimin tähän vinkkejä bittiavaruudesta.

Ensimmäinen askel voisi olla harjoitella huomaamaan asioita ilman arvostelua tai ilman kiirettä korjata. Kun huomaan rikkaruohon tai tahran, voin pysähtyä ja sanoa itselleni: "Tässä on asia, jonka haluaisin olevan toisin." Havainto on eri asia kuin tunnereaktio.

Voin muistuttaa itseäni siitä, ettei luonto pyri täydellisyyteen – se pyrkii elämään. Rikkaruoho ei ole virhe, vaan sillä on oma tehtävänsä esimerkiksi pölyttäjien kannalta. Kärpäsenjälki on seuraus liikkeestä. Jos kaikki pysyisi siistinä, mikään ei muuttuisi. Ja ilman muutosta ei synny kasvua. Kaikki, mikä kasvaa, myös rikkoo jotain – järjestystä, pintaa, vanhaa. Jotain tapahtuu.

Kokeile joskus olla siivoamatta heti. Älä poista rikkaruohoa. Älä pyyhi tahraa. Anna sen olla ja katso, mitä tunteita se herättää. Usein huomaat, että pahin tunne haihtuu ja tahrasta tulee osa maisemaa. Siedätyt epätäydellisyydelle vain altistamalla itseäsi sille – hellästi, mutta toistuvasti.

Usein kohtelemme itseämme ankarammin kuin ketään muuta. Jos ystäväsi harmittelisi rikkaruohoa tai tuulilasin tahraa, tuskin moittisit häntä epäonnistumisesta. Ehkä sanoisit vain: "Niitä tulee, mutta katso miten paljon sait jo aikaan."

Epätäydellisyyden sietäminen alkaa lempeydestä itseä kohtaan. Sitä opetellessa.

PUUTARHAYSTÄVÄNI-KIRJA

Muistathan vanhan ajan Ystäväni-kirjat. Ne ihanat, risaisiksi selatut, teipatut, lapsenomaisilla käsialoilla täytetyt kirjat, jotka kulkivat ystävältä ja tuttavalta toiselle. Muistan yhä, kun ystäväni Riikka oli kirjoittanut: ”Pelkään sotia ja vallankumouksia.” Minusta se kuulosti hienolta, melkein asiantuntijalta. Että hän tiesi tuollaisen sanan! En ollut edes osannut pelätä vallankumousta.

Otin vanhan, hyvän idean käyttöön ja kutsun nyt Sinut täyttämään Puutarhaystäväni-kirjaani. Uudetkin ystävät ovat tervetulleita. Toivottavasti moni ottaa kutsun vastaan.

Täytin itse ensimmäisen sivun. Voit kopioida tyhjän pohjan itsellesi täältä ja kutsua mukaan ketä haluat. Olisi kiva, jos linkkaisit juttusi tämän postauksen kommenttikenttään, niin tästä tulee sitten ikään kuin kirja. Lapsenomaisella innokkuudella odotan vastaustasi.

Nimeni / nimimerkkini: Pauliina

Puutarhani nimi: Katajakujan puutarha

Puutarhani syntymäaika: syksy 2012

Puutarhassani seikkailevat: minä ja mieheni, Jouko, kuusi lastamme, kissamme Onneli ja Reetta sekä viisi kanaamme (Floora, Lyydia, Lilli, Minette ja Lumikki). Lisäksi puutarhassamme vierailevat villit lemmikkimme, valkohäntäkauriit. 

Lempivärini puutarhassa: vaaleanpunainen, sininen ja vaaleankeltainen sekä valkoinen

Lempityökaluni: puuvartinen puutarhamöyhennin, joka helpottaa kitkemisessä ja tuntuu mukavalta kädessä

Lempipaikkani puutarhassa: keittiön terassin penkki sekä terassien rappuset, joista voi valita sopivat auringon tai varjon mukaan

Näistä kukista / kasveista pidän hyvin paljon: pionit, arovuokot, tädykkeet, unikot, syysleimut, varjoyrtit, pensasruusut ja kevään kukista erityisesti kevätkaihonkukka

Näistä puutarhakirjoista pidän: kaikki Rea Peltolan kirjat ovat nautinnollista luettavaa. Ne on kirjoitettu niin hyvällä asenteella, että heti alkaa tehdä mieli kitkemään.

Hauskin puutarhapuuhani: ehdottomasti puutarhasuunnittelu, seuraavaksi hauskinta on suunnitelmien toteuttaminen 

Ikävin puutarhapuuhani: kukkasipulien istutus syksyllä

Rentoudun puutarhassani suunnittelemalla uusia puutarhapuuhia.

Onnistunein asia puutarhassani on pohjoispihan Muotopuutarha ja sen muotoon leikattu koivuangervoaita. Se selkiyttää koko pohjoispihan ilmeen, ettei kaikki mene ihan hurlumhei.

Asia, jonka muuttaisin puutarhassani on polkujen leveys tai siis kapeus. Leveät ja tasaiset polut olisivat käytännölliset.

Unelmieni kevät on pitkä ja viileähkö.

Unelmieni kesä on aurinkoinen, mutta ei helteinen. Viileähkö, aurinkoinen tai puolipilvinen ja hieman tuulinen päivä on ihana. Kesäsadekaan ei haittaa. Päinvastoin, sitäkin tarvitaan.

Unelmieni syksy on värikäs, kuulas ja aurinkoinen. Joutsenet ja kurjet huutavat, ja minä istutan sipuleita, vaikka en istuttamisesta tykkääkään.

Unelmieni talvi on melko runsasluminen, mutta ei liian kylmä. Auringonpaiste ja pikkupakkanen ovat ihana yhdistelmä.

Jos vuodessa olisi lisäksi pelakuu, niin silloin varmaankin kitkisin lisää ja tekisin enemmän leikkokimppuja. Jos pelakuu olisi keväällä, kylväisin herneitä, porkkanoita ja punajuuria.

Haaveilen, että puutarhassamme ei enää olisi yhtään mustia muoveja eikä mitään epämääräisiä tavarakasoja missään. Portin pielen pylväät olisivat valmiit eikä kesäkeittiöstäkään haittaa olisi.

 

PUUTARHAYSTÄVÄNI-KIRJAN POHJA

Nimeni / nimimerkkini:

Puutarhani nimi:

Puutarhani syntymäaika:

Puutarhassani seikkailevat:

 

Lempivärini puutarhassa:

Lempityökaluni:

Lempipaikkani puutarhassa:

Näistä kukista / kasveista pidän hyvin paljon:

Näistä puutarhakirjoista pidän:

Hauskin puutarhapuuhani:

Ikävin puutarhapuuhani:

 

Rentoudun puutarhassani

Onnistunein asia puutarhassani on

Asia, jonka muuttaisin puutarhassani

Unelmieni kevät on

Unelmieni kesä on

Unelmieni syksy on

Unelmieni talvi on

Jos vuodessa olisi lisäksi pelakuu, niin silloin

Haaveilen

KIINNOSTUS KIELEEN JA KASVEIHIN

Sisältää linkin Leikiten Oy:n sivuille.

Mikä yhdistää seuraavia kasveja: sananjalka, pionit ’Pillow Talk’ ja ’Do Tell’, tiibetinkoirankieli, tarhajuoru ja valeangervo? Hoksasit varmaan, että niiden nimet viittaavat jollakin tavalla kommunikointiin. Se on minulle tärkeää.

Pioni ’Do Tell’. Kerro toki.

Pidän sanoista ja eri tavoista kommunikoida kielen avulla tai ilman kieltä. Sanat ja nimet kiehtovat minua niin paljon, että nuorena minun piti matkustaa Kuala Lumpuriin ihan vain sen takia, että sillä oli niin hauska nimi.

Kirjaan tarkasti ylös kaikki puutarhaani istutettujen kasvien nimet ja lajikkeet. Voisin istuttaa puutarhaani kasveja pelkästään niiden nimien vuoksi. Olisi aika hauska muistella, että olikos tämä se röyhyvihvilä vai isoräpelö. Nukkajäkkärä minulla jo onkin. Kirjosorsimo voisi olla hauska. Kitkiessänikin haluan aina tietää, minkä nimisiä rikkoja nyhdän ylös. Nautin lintujen laulusta, mutta minua häiritsee, kun en tiedä monenkaan linnun nimeä.

Villanukkajäkkärä 

Olen kiinnostunut myös eläinten kommunikoinnista sekä ihmisten ja lemmikkieläinten välisestä vuorovaikutuksesta. Minua kiehtovat jutut viittovasta Koko-gorillasta, Raamatun kertomus puhuvasta aasista sekä videot puhuvista papukaijoista. Voisin isona alkaa eläinten ja ihmisten välisen kommunikoinnin tutkijaksi. Paha vain, kun en näytä kasvavan tämän isommaksi, suunta on paremminkin kutistumaan päin.

Minua kiinnostaa niin eläinten kuin kasvienkin keskinäinen kommunikointi. Niistähän on jo tutkimuksiakin. Kasvien kommunikoinnista olen kirjoittanut jutussa nimellä Kasvien mieli.

Miten mielenkiintoista olisikaan tietää, miten muurahainen viestittää toiselle, että nyt lähdetään raahaamaan tätä saalista yhdessä tuonne suuntaan. Tai kuka muurahaisista päättää ja kenen kanssa, minne tehdään uusi pesä menetetyn tilalle. Myrmekologit ovat saaneet selville, että muurahaiset kommunikoivat toistensa kanssa hajujen, värinän, kosketuksen tai äänien avulla sekä näiden kaikkien yhdistelmillä. Väittelevätköhän ne koskaan?

Kuka muurahaisista keksikään asettua taloksi hopeatoppojen juurelle ja sai toisetkin innostumaan asiasta?

Olen aina ollut kiinnostunut lapsista ja lasten jutuista. Siksi hakeuduin ammattiini puheterapeutiksi. Työskennellessäni puheterapeuttina lasten kanssa kärsin siitä, että pystyin auttamaan vain pientä osaa apua tarvitsevista lapsista. Monilla oli suuria kielellisiä vaikeuksia ja he tarvitsivat paljon tukea. Ryhdyin suunnittelemaan materiaalia lasten kielenkehityksen tueksi. Nyt olen onnellinen, että pystyn auttamaan omalta osaltani hyvin monia lapsia, vaikka en enää itse toimikaan terapiatyössä. Voit kurkata täältä, mitä olen tehnyt viimeiset kaksikymmentäneljä vuotta ja teen edelleen.

Elämä on ihmeellistä. Luontaiset kiinnostuksen kohteet kietoutuvat mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi. Työ ja harrastukset täydentävät toisiaan. Arvaat armaan, missä syntyvät parhaat ideat työhön. Puutarhassa ja lenkillä tietenkin. Ja mihin on parasta mennä lataamaan akkujaan työn jälkeen? Puutarhaanpa hyvinkin.

Tiibetinkoirankieli

Olisi hauska kuulla, katsotko sinäkin puutarhaasi ammattisi ja/tai kiinnostuksenkohteittesi lasien läpi.

TALVIUNIVAIKEUKSIA

Ennen nukuin talviunta kuin tukki.
En tiennyt kevätkaihosta mitään.

Mitä kummaa; olen alkanut kärsiä talviunivaikeuksista! Ennen nukuin talviunta kuin tukki. En tiennyt kevätkaihosta mitään. Blogiystävien kevään kaipausta pursuilevat jutut olivat kuin tuulen huminaa korvissani. Tammikuussa postilaatikkoon tipahtelevat siemenluettelot eivät aiheuttaneet ylimääräisiä sydämen tykytyksiä. 

Näin kyllä unia ja kauniita unia näinkin uusista pioniryhmistä, muotoon leikatuista pensasaidoista ja sen sellaisista, mutta puutarhaan ei ollut kiire. Kirjoitinkin joskus, että olen kuin syksyllä kylvetty unikonsiemen.  Se uinuu rauhassa lumen alla ja itää, kun on oikea aika. Sitä ennen se ei asialla turhaan päätään vaivaa.

Nyt kaikki on toisin.

Nyt kaikki on toisin. Ei riitä, että katselen unia ja suunnittelen uusia istutuksia. Nyt pitäisi päästä tositoimiin. Mieluiten ihan justiin.

Tästä ja monesta muusta puutarhan puuhasta haaveilen.

  

Huh, mikä minua oikein vaivaa?

Huolestuttavammaksi asian tekee se, että olen alkanut kärsiä myös muistinmenetyksestä. Olen täysin unohtanut hyvän, viime kesänä tekemäni ei-enää-ikinä-yhtään-uuden-kasvin-istutusta –päätökseni. Ajatuksissani vilisevät kilpaa koivuangervot, tuijat, hortensiat ja monet muut (työläät) istutettavat. Huh, mikä minua oikein vaivaa?

Kai tämä ainakin osittain johtuu siitä kitkemiskurssista, jonka ostin verkossa. Oireita eivät helpota myöskään uudet, ihanat työkalut ja puutarhaessu, joita olisi niin kiva päästä kokeilemaan. Johan tässä on pari-kolme kuukautta levättykin puutarhapuuhista.

Välillä käväisee jo mielessä, minne suuntaisimme ensimmäiselle puutarhamatkallemme.

Jos kylillä puhutaan, että hillun tähän aikaan puutarhassa kottikärryjen kanssa tai heilun siellä uusine puutarhaessuineni, niin en se ole minä. Tai sitten kävelen unissani.

Olisi jo  niin hauska päästä kokeilemaan kitkemiskurssilta saamiani oppeja.

UUTTA INNOSTUSTA

Mikä lie lamaannus minuun oli iskenyt, kun koko kesänä en innostunut puutarhan suunnittelusta. Taisi johtua siitä, että vaikea talvi oli tehnyt tuhojaan. Ajattelin, että täytän kaikki tyhjät kolot maksaruoholla. Se kestäisi talven kuin talven. Entisten kitkemisessäkin oli ihan riittävästi puuhaa. Mitäpä sitä uusia suunnittelemaan.

Pieni tauko tekee vain terää.

Eihän se kuitenkaan oikeassa elämässä onneksi niin mene. Kun rakastaa puutarhan suunnittelua, ei into niin vain lopahda. Pieni tauko tekee vain terää. Sitten jatketaan uudella innolla – ja nautitaan siitä, ettei innostuksen puute ollutkaan vakavaa.

Nyt sain inspiraation ulko-ovenpieleen tekemästäni asetelmasta. Olin valinnut tuohon asetelmaan kasveja, jotka kuivuvat kauniisti. Mutta mitä laittaisin asetelmaan ensi vuonna?  Sitä täytyy miettiä jo nyt. Voisin kuivata kukkia pitkin kesää, niin syksyllä olisi mistä valita. Voisin varta vasten jopa laittaa kasvamaan kuivattavaksi sopivia kukkia. Mitä kaikkea niitä nyt olikaan?

Kokosin luettelon kuivakukkaideoista.

Ja koska rakastan myös listoja, syöksyin netin syövereihin ja kokosin luettelon kuivakukkaideoista. Kokosin siihen

(a)    sellaisia, jotka voi kuivattaa suoraan asetelmassa ja

(b)    sellaisia helppoja lajeja, jotka voi kuivattaa riiputtamalla.

Julkaisen listan lähiaikoina.

Ensi kasvukauden To Do -lista
kasvaa kasvamistaan.

Inspiraatiota puutarhasuunnitteluun sain myös blogijuttujen kirjoittamisesta, kun innostuin esittelemään Katajakujan puutarhaa kohta kohdalta. Niitä kirjoittaessa tulee mietittyä myös kunkin alueen muutostarpeita. Samalla ensi kasvukauden To Do -lista kasvaa kasvamistaan.

Tälle syksylle minulla ei To Do -listaa ole. Teen sen, mikä tuntuu hauskalta. Olen varannut aikaa myös hullutteluun. Viimeksi hulluttelin tekemällä kuivakukka-asetelman vanhoihin talvisaappaisiini.

ILOJEN JA SURUJEN PUUTARHA

Puutarha – mikä oivallinen paikka itkeä ilosta, surra surunsa, haihduttaa huolensa, täyttyä toivosta, purkaa pettymyksensä, karkottaa kateutensa, tuntea tyytyväisyyttä, voittaa vihansa, pudottaa pois pelkonsa, unohtaa uupumuksensa, varastoida voimia, haudata harminsa, nauraa ja nauttia, omistaa onni!

Toivo elää.

Puutarhassa voi haaveilla, innostua, toteuttaa haaveitaan, nauttia toteutuneista unelmista, suunnitella suuria tai pieniä tai olla suunnittelematta. Elää hetkessä. Tuntea tunteensa. Avata aistinsa. Miettiä tai olla miettimättä.

Joitakin on lannoitettu

ripauksella huolia,

pettymyksiä tai pelkoja.

Minun puutarhani on minun näköiseni. Kasveja on kasteltu ilon ja onnen kyyneleillä. Joitakin on lannoitettu ripauksella huolia, pettymyksiä tai pelkoja. Monet on katettu toivolla.

Aivan kuin jätteet kompostissa, huolet, harmit, pelot ja pettymykset ovat muuttuneet muhevaksi mullaksi, kasvualustaksi jollekin aivan uudelle. Puutarha versoilee villejä ideoita. Se rönsyilee rakkautta. Voin nähdä arjen rakkauden tekoja kaikkialla. Sieltä nousevat toiveikkuuden taimet.

Puutarhaan on kerrostunut muistoja. Muistoja matkoilta miehen ja lasten kanssa. Muistoja yhteisistä hetkistä. Muistoja voitetuista vaikeuksista ja iloisista yllätyksistä. Muistoja toteutuneista toiveista.

Tämän pensashanhikin valitsimme kun kävelimme, mieheni ja minä, käsi kädessä taimitarhalla ja muistelimme aikaa kun lapsemme olivat pieniä.

Menen puutarhaan kun olen onnellinen. Onneksi yleensä olen. Kannoillani astelevat Onni, Ilona ja Rauha sekä Into ja Tarmo. Silloin puutarhapuuhat ovat juhlaa.

Rauha haluaa mukaan

ja menemme yhdessä kitkemään.

Jos mielessäni on jotakin ikävää, menen silloinkin puutarhaan. Rauha haluaa mukaan ja menemme yhdessä kitkemään. Joskus olen kitkenyt ämpärillisen tai kaksi ja huomaan, että Into ja Tarmokin ovat salaa liittyneet seuraamme. Tarmo ei aina tule. Ei haittaa. Silloin me vain hiljakseen kitkemme yhdessä Rauhan kanssa. Kiirettä ei ole. Ämpäri täyttyy toisensa jälkeen. Joskus alkaa sataa, mutta me vain kitkemme. Viimeistään sisälle mennessä huomaan Onnin ja Ilonan. He ovat palanneet.

Pioni 'Madame Calot'

Näitä mietiskelin kun Tuula Maalaiskaupungin piha –blogista kysyi jonakin syksynä kauan aikaa sitten arvontaan osallistuessaan: ”Vaikuttaako puutarhaan perheen tapahtumat, ilot, surut?” Kiitos mielenkiintoisesta kysymyksestä! Tähän ei ollut ihan helppo vastata, mutta kiinnostavaa kyllä.

Lämpimästi tervetuloa, uudet lukijani! Toivottavasti viihdytte blogini juttujen ja kuvien parissa.

JOSKUS LUULIN, ETTÄ...

Minulla on ollut ilo ja onni saada kasvaa puutarhurin tyttärenä. Innostus kasveihin ja puutarhanhoitoon periytyi, mutta tiedot ja taidot eivät tarttuneet samassa määrin. Leikin päivät pitkät ja vietin aikaani isän mukana kasvihuoneella aina silloin kun sattui huvittamaan. Osallistuin kyllä taimien koulimiseen, kukkien myymiseen ja kasvisten sadonkorjuuseen, mutta ei minulla ollut aavistustakaan kokonaisuudesta. Opin laajan repertuaarin kesäkukkien nimiä ja erilaisia vihanneksia, mikä ei siihen aikaan ollut tavanomaista. Mutta pienenä tyttönä minä ajattelin, että isä osaa kaiken ja kaikki kasvavat tuosta noin vain. Nukuin onnellista unta niinä kevätöinä, kun isä kävi monta kertaa yössä huolehtimassa kasvihuoneen lämmittimestä. Ei minulla ollut aavistustakaan kaikesta siitä, mitä taimet vaativat kasvaakseen topakoiksi ja tuottaakseen hyvän sadon.

Monenlaisia hassuja asioita olen luullut. Kirjasin niistä tähän muutamia.

Luulin, etten pidä keltaisesta.

Luulin, etten pidä keltaisesta. Sitten tajusin, että vaaleankeltainen on lempivärini puutarhassa. Miellän sen eri väriksi kuin kirkkaankeltaisen. Eikä kirkkaankeltainenkaan paha ole, kun sitä ei ole liikaa.

Erityisen ihastunut olen valkoisiin kukkiin, joissa on kirkkaankeltainen keskus. Tällainen on esimerkiksi arovuokko. En pahastuisi, vaikka puutarha olisi täynnä arovuokkoja. Saattaa se joskus ollakin. Olen kuullut, että arovuokko olisi aika villi leviämään.

Arovuokko

Kaikkein eniten tämä väriyhdistelmä viehättää silloin kun se yhdistyy pyöreään muotoon, kuten pionin kukassa. Silloin siinä on sopivasti lapsellisuutta, huolettomuutta, iloisuutta, valoa ja keveyttä.

Pioni 'Claire de Lune'

Keväällä kirkas keltainen muistuttaa liikaa voikukista, mutta syksyllä se on ihana. Syksyllä keltaista ei voi olla liikaa. Keltainen kuuluu myös pääsiäiseen, mutta vain pienenä pilkkuna.

Olen myös luullut, etten pidä oranssistakaan, mutta syksyllä suorastaan rakastan sitä. Mitä kirkkaampi sitä parempi.  Syksyhän on ihan oma lukunsa. Viime keväänä rakastuin oransseihin papukaijatulppaaneihin. Eikös persikan tai aprikoosin värinen ole oranssi? Minä tosin miellän vaaleanoranssin eri väriksi kuin kirkkaanoranssin.

Tulppaani 'Apricot Parrot'

Joskus ammoisina aikoina luulin, että tämän alueen taimistoilla myydään vain sellaisia kasveja, jotka menestyvät täällä.  Oi-joi, miten väärässä olinkaan! En tullut silloin ajatelleeksi, että monet talvettavat kasveja kellareissa ja muissa sopivissa paikoissa tai pukevat niille kunnon toppavaatteet puutarhaan. En tiennyt sitäkään, että jotkut raaskivat ostaa kalliitakin kasveja yhdeksi kaudeksi. Minä talvetan viileässä ulkomuratteja ja puksipuita sekä nyt ensimmäistä kertaa pelargoneja.

Pioni 'Jan van Leeuwen'

Kaikki kauneus ei siis olekaan katoavaista.

Luulin, että helppohoitoinen ja hyvin leviävä kasvi on sama kuin suositeltava. En voinut käsittää, että liian hyvin leviävistä kasveista voi oikeasti tulla riesa. Kaikki kauneus ei siis olekaan katoavaista, vaan se voi lisääntyä ja täyttää puoli puutarhaa, vaikka en haluaisikaan.

En tullut ajatelleeksi, kuinka paljon eri kasvilajikkeita maailmassa on. Siksi luulin, että kasveja olisi kohtuullisen helppo löytää. En tiennyt, että on kasveja, joita löytää ainoastaan yhdestä paikasta koko Suomessa ja toisen kasvin toisesta paikasta. Ja joistakin löytää vain kuvan alan lehdistä tai netistä. Eikä niitä käytännössä saa mistään.

Pensashanhikki  'Creme Brulee'

Alussa luulin, että kaalit kasvavat tuosta noin vain, kun istuttaa taimet maahan. Olin nähnyt isäni kasvattavan komeita kaaleja, eri lajeja. Pienen lapsen mieleen vain ei ollut jäänyt, mitä kaikkea isä oli tehnyt niiden eteen. Nehän pitää suojata harsoilla ja mitä kaikkea muuta ne vaativatkaan. Kerran istutin kukkakaaleja ja kasvoivathan ne melkein kukkakaalin näköisiksi, mutta ei niitä syödä voinut.

Olen aina luullut, että ruusunpunainen tarkoittaa kirkkaanpunaista. Monet taimimyymälät saattavat ilmaista kukan värin sanalla "ruusunpunainen. Piti ihan Googlesta katsoa, mitä se oikeasti tarkoittaa. Sehän onkin enemmän vaalean- kuin kirkkaanpunainen.

Onneksi aina voi oppia uutta.

INNOSTUKSEN SIEMENET

Turvepotit ja kaalintaimet puutarhamyymälän alahyllyllä avaavat minulle portit lapsuuteeni. Aivan pian olen kiipeilemässä Kekkilän keltaisten, suurten turvepaalien päällä. Koulin kesäkukkien taimia kasvihuoneessa. Isälläni on suuri kasvihuone, jossa on puiset kaaret ja niiden varassa muovi. Talveksi muovit otetaan pois, mutta nyt on kevät. Kaikkialla on turvekennoja, styrox-laatikoita, taimia. Petunioita, lobelioita, orvokkeja, sinitähtösiä, begonioita… Turpeen tuoksu täyttää koko kasvihuoneen.

Rakas isäni joskus 1970-luvulla.

Kaalin taimet kasvavat paperipoteissa styrox-laatikossa aivan vieri vieressä. Taimet ovat kauniita, virheettömiä. Myöhemmin kesällä isä kuorii meille kyssäkaalia. Se maistuu uskomattoman hyvälle.

Ajatella, että isosisko

saa harventaa

sellaisia pitkiä rivejä!

Vähän kateellisena katson kun kesällä isosisko pääsee harventamaan naapurin sokerijuurikkaita. Hän saa pitkävartisen haran. Minä, pikku tyttö, saan lyhytvartisen ja saan harventaa pienen pätkän omalta maalta. Mutta naapurilla on iso pelto ja pitkät suorat rivit. Ajatella, että isosisko saa harventaa sellaisia pitkiä rivejä! Ottaa mukaan eväät ja kaikki, voipaperiin käärittyjä voileipiä ja mehua ainakin.

Näistä kurkuista ja tomaateista riitti hyvin myytäväksi.

Nypin varkaita tomaattien taimista kuumankosteassa kasvihuoneessa. Isä on opettanut miten varkaan tunnistaa. Minäpä osaan! Joka kerta kun taitan varkaan, lemahtaa voimakas tuoksu. Koko kasvihuone tuoksuu tomaatille, varsinkin pääty, jonne kuljetaan laudoilla peitettyä käytävää pitkin.

Juoksentelen pihalla haukaten paloja kokonaisesta kurkusta. En voi käsittää, ettei isosisko tykkää kurkusta. Hän aikoo opetella tykkäämään. Talon takana kasvaa marjapensaita. Poimin vadelmia ja painan niiden sisälle mustaherukan. Niin ne maistuvat vielä paremmilta, mutta mansikkamaan ohi kulkiessani tulen surulliseksi. Ei ole reilua, että siiliä sanotaan tuhmeliiniksi eikä päästetä mansikkamaalle. En oikein haluaisi muistaa sitä kohtaa laulusta, mutta se vain tulee mieleen. Ihan aina mansikkamaan kohdalla.

Syysiltana isä tuo sisälle pullean, pitkulaisen hedelmän ja sanoo, että se on kalebassi. Kun sitä heiluttaa, kuuluu helinää. Ihmeellistä!

Lepaan rationalisointinäyttelyssä isä esittelee Honda-puutarhajyrsimiä. Tuntuu hienolta. Isä antaa minunkin esitellä. Saan Biolanin mainostarran. Kotona järjestän tuon pullean kanan tarrakokoelmaani Teboilin ja Palveluskoirayhdistyksen tarrojen sekaan. – Yks’ kakkaa, kaks’ kakkaa, toistelen. 

Harmi, ettei minulla enää ole Biolanin tarraa. Yksi Lepaan näyttelystä saatu tarra onneksi on tallessa.

Isosiskoni esittelemässä lasiunelmaa.

Unelmoin lasisesta Florada-kasvihuoneesta, jollaista en ole nähnyt missään aikaisemmin, puutarhanäyttelyssä vain. Siinä on kauniisti kaareutuva katto. – Sitten aikuisena minä ostan tuollaisen, ajattelen.

Minä äidin kanssa kasvimaalla

Näistä siemenistä puutarhainnostukseni on kylvetty.

Näitä mietin vastauksena Versoja Vaahteramäeltä–blogin Riinan kysymykseen joskus kauan aikaa sitten. Kysymys kuului: ”Olisi mukava kuulla, mistä puutarhainnostuksesi on alkanut? Onko se tullut vasta oman puutarhan myötä, vai mistä kipinä syntyi.” Kiitos, Riina, innostavasta kysymyksestä! Siihen oli kiva vastata.

Olen kirjoittanut samasta aiheesta täällä otsikoilla Tarttuuko tämä? ja Mietin syntyjä syviä  sekä Puutarhainnostukseni siemen.

PUUTARHAMYYMÄLÄSSÄ

Suljen silmäni. Oijoi! Siinähän se nyt vihdoin on: puutarhamyymälä. Olen aina halunnut päästä juuri sinne. Tässä puutarhamyymälässä nimittäin myydään puutarhoja. Ryntään innoissani sisään.

Ensimmäisellä osastolla heti sisäänkäynnin vieressä myydään antiikin puutarhoja. Isossa mainoskyltissä lukee "Locus amoenus", miellyttävä paikka. Niin, siihenhän antiikin puutarhoissa pyrittiin. Täältä löytyy rinnepuutarhoja ja terasseja. Kuulen jonkun sanovan, että täällä myytäisiin jopa riippuvia puutarhoja. Niitä en ole huomannut, mutta näen vaikuttavaa arkkitehtuuria ja patsaita, portaita, ramppeja ja pylväikkökäytäviä.

Mikä tuuri, että

tällainen oli vielä jäljellä!

Kaikki näyttää niin suurelta ja kalliilta, että taidan jatkaa seuraavalle osastolle. Mutta hei, täällähän on ale-laari! Laarissa on patsaiden jäljennöksiä. Betonisia patsaita ei ole jäljellä kovin montaa, mutta löydän huikean kauniin naisfiguurin. Mikä tuuri, että tällainen oli vielä jäljellä!

Innoissani jatkan eteenpäin ja jossain kohtaa osasto vaihtaa ilmettään. Italialaiset barokkipuutarhat ovat valtavan suuria ja hienoja; paviljonkeja ja antiikkia mukailevia patsaita, suihkulähteitä, altaita, kanaaleja. Puutarhat ovat salaperäisiä ja lumoavia. Niissä on giardino segreto, salaisia piilopaikkoja ja mystiikkaa.

Osaston toisella puolella näyttää olevan ranskalaisia barokkipuutarhoja. Ne ovat vieläkin suurempia. Leikatut pensaat muodostavat tarkkoja geometrisia kuvioita.

Tänne pitäisi tulla vähintään

pitkässä juhlapuvussa ja kampaajan kautta.

Vilkaisen nolona vaatteitani. Voi kamala, eihän tänne voi tulla farkuissa ja paitapuserossa. Hiuksenikin ovat miten sattuu sutaistu nutturalle. Tänne pitäisi tulla vähintään pitkässä juhlapuvussa ja kampaajan kautta. Tuntuu siltä kuin olisin opiskelijabudjetilla viiden tähden ravintolassa. Kiiruhdan askeleitani ja toivon, ettei myyjä kysy, mitä etsin. Etsin nimittäin lyhintä reittiä ulos.

Juuri kun olen menossa osastolta seuraavalle, huomaan ale-laarit. Löydän laarista pari pientä, matalaksi leikattua aitaa. Otan ne. Ne eivät ole puksipuuta, mutta koivuangervo kelpaa minulle oikein hyvin. Ne sopivat pohjoispihalle, josta tullaan sisään. Tyytyväisenä löydöstäni marssin seuraavalle osastolle.

Koivuangervo on puksipuuta kestävämpi ja siksi sopii meille oikein hyvin.

Seuraavana on englantilaisten puutarhojen osasto. Heti vasemmalla näyttää olevan maisemapuutarhoja. Maalauksellisia, luonnonmukaisia ja avoimia. Romantiikkaa ja ruusutarhoja. Suuret nurmikot kaartuvat pehmeästi.

Ota kolme, maksa kaksi!

Huomaan värikkään mainoslapun: Ota kolme, maksa kaksi! Laarissa on erilaisia maisemia. Onneksi laari on vielä kukkuroillaan. Valitsen kumpuilevan peltomaiseman. Se muistuttaa minua lapsuudesta. Toiseksi valitsen järvimaiseman. Se muistuttaa minua nuoruudesta Keski-Suomen järvien äärellä. Kolmanneksi valitsen metsämaiseman. Sekin muistuttaa Keski-Suomesta, jossa sukuni juuret ovat. Olen onnellinen, että valikoimaa oli vielä näin hyvin jäljellä. Ovat tainneet aivan äsken panna ne tarjoukseen.

Rakastan tuota kumpuilevaa peltomaisemaa puutarhan taustalla.

Puutarhoissa on renessanssityylisiä pieniä huviloita ja olkikattoisia maalaismajoja, antiikin temppeleiden jäljitelmiä, goottityylisiä raunioita, siltoja ja muuta kuvankaunista maalaismaisemaan sopivaa arkkitehtuuria. Useimmissa niistä on lampi tai pieni järvi, jossa on laituri tai silta. Lampien lähistöillä on roomalais- tai kiinalaistyylisiä paviljonkeja.

Kaunista, mutta liian loisteliasta

meidän kylälle ja kukkarolle.

Kiinnitän huomioni yhteen loisteliaaseen taloon, jonka ympärillä on puutarha. Talon takana ovat muodolliset ja symmetriset puutarhat. Koristeina on kasveista muotoiltuja muureja, suihkulähteitä sekä aitoja, joita koristavat patsaat. Kaunista, mutta liian loisteliasta meidän kylälle ja kukkarolle.

Kierrellessäni eri puolilla osastoa olen mykistynyt. Täällä on niin kaunista. Poimin kärryyn pienen palan laadukasta, juuri tuota äsken mainitsemaani pehmeästi kaartuvaa nurmikkoa. Sitä en tarvitse paljon, mutta pieni alue antaa juuri sopivan avoimen vaikutelman.

Pieni kaarevareunainen nurmikko aurinkoisella paikalla riittää hyvin.

En voi vastustaa suihkulähteitä. Valitsen saman tien kaksi: yhden pyöreän ja toisen vapaamuotoisemman vesiaiheen. Ai niin, pakkohan minun on ostaa vielä kolmaskin vesiaihe sille naisfiguurille, jonka valitsin antiikin puutarhojen ale-laarista. Innostuinkohan jo vähän liikaa?

Täältä löytyy myös mannereurooppalaisia – ranskalaisia ja saksalaisia – puutarhoja. Nämä eivät ole niin luonnonmukaisia kuin äsken kuvailemani. Niissä on geometrisiä osia ja muotopuutarhoja, luolia ja rauniojäljitelmiä.

En ole raunioromantiikan ystävä,

mutta rakastan antiikkitiilien rouhevuutta.

Ah, mikä tunnelma! En ole raunioromantiikan ystävä, mutta rakastan antiikkitiilien rouhevuutta. Täytyypä katsella, löytyisikö tältä osastolta muurikasvihuonetta. Sellainen kelpaisi kyllä. Samoin metalliportti ja tiilimuurit portin pielissä. Ostan nyt ainakin kasan kauniin punertavia vanhoja tiiliä. Eiköhän niistä jotakin saada aikaan.

Oikealla puolella näkyy cottage garden –puutarhoja. Mielenkiintoista. Olen nuorena ollut au pairina Lontoon maaseudulla ja olen varma, että täältä löytyy kaikkea kivaa.

Täällä kaikki on niin runsasta, mutta silti puutarhat ovat avoimia ja aurinkoisia. Pastellinsävyisiä kukkia pursuilee kaikkialla. Akileijoja, malvoja, kelloja, tähtiputkia, kärsämöitä, tädykkeitä, marunoita, tuoksuherneitä, salkoruusuja, sormustinkukkia, daalioita, gladioluksia, köynnösruusuja ja –kuusamia, koristeheiniä ja luonnonkasveja…

Pioni 'Angel Cheek'

Tunnelma on rennon hienostunut.

Silmä erottaa myös hyötykasveja kaiken kukkarunsauden keskellä. Kaikki on tarkkaan harkittua, mutta silti tunnelma on rennon hienostunut. On tuossa vieressä myös värikkäitä perennoja, mutta minä en meinaa saada silmiäni näistä vaaleista, hempeistä sävyistä. Kanat ja ankat täydentävät maalaismökin idyllin. 

Ah, miten ihanaa! Valitsen myynnissä olevista kanaparvista yhden sopivan kokoisen ja sille tarhan. Täytän ostoskärryni ruusuilla, pioneilla, kurjenpolvilla, iiriksillä, unikoilla, mirrinmintuilla, jaloritarinkannuksilla, kosmoskukilla, ruiskaunokeilla…

Kukon kiekuminen ja kanojen kaakatus tekevät maalaisidyllin.

Tunnen itseni huutomerkiksi.

Pää pyörryksissä maalaisidyllin kauneudesta, tuoksuista ja runsaudesta jatkan japanilaisten puutarhojen osastolle. Kukkia pursuilevine ostoskärryineni tunnen itseni huutomerkiksi tällä hillityn tyylikkäällä osastolla, jossa kaikki fengshuin viisi elementtiä sekä jin ja jang ovat kohdallaan.

Puutarhat ovat kuin taideteoksia – kallioisia, sammaleisten kivien verhoamia. Astinkiviä sammalmatolla. Epäsymmetrisesti aseteltuja kiviä. Sorapintoja. Jossakin kasvaa käppyräisiä puita. Kauempana siintää vesi.

Niissä puutarhoissa, joissa ei ole vettä, näkyy vettä ja saaria symboloivia kiviä tai hiekkaa. Kivilyhtyjä. Teehuoneita. Paviljonkeja. Jossakin näkyy karppilampi. Kaikki kasvillisuus on hillittyä: ikivihreitä puita, mahonioita, bambuja, saniaisia, atsaleoja, japaninvaahteroita, kirsikkapuita, kuunliljoja.

Tungen täpötäyteen kärryyni marjakuusia, tuijia, katajia ja kuunliljoja. Tilaan sammaloituneita kiviä kokonaisen kuorman.

Jalat kipeinä jatkan seuraavalle osastolle, jossa myydään vanhoja suomalaisia puutarhoja: luostaripuutarhoja, kartanopuutarhoja, pappiloiden puutarhoja, apteekkipuutarhoja. Pihapiirit ovat avaria ja kauniita. Niissä on hedelmäpuita, yrttitarha mauste- ja lääkekasveille sekä kaalitarha keittiökasveille. Jossakin näkyy humalatarha.

Hyötykasvit kasvavat suorissa riveissä

ja niiden viljely on tehokasta.

Ryytimaat ja kaalitarhat ovat säännöllisen geometrisia. Hyötykasvit kasvavat suorissa riveissä ja niiden viljely on tehokasta. Kun tarkemmin katselen, huomaan monen puutarhan olevan neliö tai suorakulmio, joka on jaettu neljään osaan eli kortteliin: hedelmäpuita kasvava puutarha, kyökkiryytimaa, lääkekortteli ja kukkaskortteli.

Ystävällinen myyjä kysyy, voiko hän jotenkin palvella, mutta vastaan katselevani vain.

Jotkut puutarhat ovat melko vaatimattomia. Koristekasveja on aika vähän. Linnapuutarhat ovat toki komeita ja luostaripuutarhatkin. Monissa kartanopuutarhoissa on valtavan suuria jalopuita ja laajoja nurmialueita. Sellaisen kartanopuiston haluaisin, mutta eihän se tietenkään meille mahtuisi. Haluaisin talon eteen myös sellaisen ympyränmuotoisen istutusalueen, joita kartanopuutarhoissa on, mutta sellainenkin on meidän pihaamme liian iso.

Muutamiin puutarhoihin johtaa ylväs puukuja. Jotkut niistä on istutettu jalopuista, jotkut ovat koivukujia. Sellaisen kun saisi…

Lopulta poimin hyllystä muutamia hyötykasveja: lipstikan, ruohosipulin, sitruunamelissan, parsoja, herukkapensaita ja hedelmäpuita. Olen jo menossa eteenpäin kun huomaan vielä pioni ’Sarah Bernhardtin’ ja nostan pari sellaista kärryyni. Koivukujat jäävät hyllylle.

Kevään ensimmäinen parsa kurottautuu aurinkoa kohti.

Huh-huh! Nyt alan jo tosissani haaveilla pehmeästä nojatuolista ja virkistävästä smoothiesta. Tai edes auton penkistä, jossa voisin lepuuttaa väsyneitä jalkojani. Olisi pitänyt älytä laittaa kunnon kävelykengät jalkaan.

Juuri ennen kassoja myydään moderneja puutarhoja. Ne ovat selkeitä ja pelkistettyjä. Niissä on vahvoja linjoja ja graafisia elementtejä. Väreinä näkyy paljon harmaata, mustaa ja valkoista. Materiaalit ovat usein betonia ja puuta sekä sileäpintaista kiveä. Näen minimalistisia, kulmikkaita tai säännöllisen pyöreitä suihkulähteitä. Abstrakteja veistoksia. Suuria pihalaattoja.

Kasvivalinnat ovat harkittuja: tuijia ja muita pylväsmäisiä havuja, jossain näkyy myös kartio tai pallo, muutamia kirkkaanvärisiä perennoja, mehitähtiä, heiniä. Nurmikkoa näkyy hyvin vähän. Nurmikon sijaan on laajoja oleskelualueita, jotka on päällystetty puulla, soralla tai jopa asfaltilla.

Puutarhoissa on suoria käytäviä ja symmetriaa. Geometrisyys toistuu kaikessa. Hyötykasvit kasvavat suorissa riveissä viljelylaatikoissa. Kaikkialla on siistiä ja huoliteltua.

Rentoutumispaikat ovat keskeisesti esillä.

Pihan oleskelupaikan ikkunat ja ovet ovat koko seinän korkuiset. Terasseilla näkyy vähäeleisiä puutarhakalusteita. Rentoutumispaikat ovat keskeisesti esillä.

Nämä puutarhat ovat minulle liian pelkistettyjä. Ihailen kuitenkin niiden siistiä ilmettä. Maaseudulle omaan puutarhaani toivon runsaampaa tyyliä, mutta uusin tekniikka minulle toki kelpaa. Valitsen hyllystä robottiruohonleikkurin.

Robottiruohonleikkuri on ihan paras!

Nyt vihdoin kassalle. Maksan ostokseni. Kassa toivottaa iloisesti hyvää päivän jatkoa. Sitä samaa toivotan hänellekin ja lähden laahustamaan kohti ulko-ovea.

Käytävällä on muutamia kojuja. Huomaan heti kirjoista tutun Rea Peltolan ja suuntaan sinne. Realla on tarjolla innostusta, rentoa otetta puutarhanhoitoon ja valtavasti tietoa. Ostan niitä kaikkia suurpakkaukset.

Toisella kojulla näkyy olevan Gisela Keilin suunnittelemia puutarhan osia ja tykötarvikkeita. Nappaan potager-setin sekä ison pussillisen tietoa luonnonmukaisesta puutarhasta. Kiitän ja raahaudun vihdoin autoon.

Aikamoinen ostosreissu! Kotona rojahdan nojatuolille juomaan smoothien. Smoothieta nauttiessa mietiskelen. Enköhän näistä aineksista saa kursittua kokoon yhden sopivan kokoisen puutarhan. Oman näköisen.

Inspiraation tähän juttuun sain, kun Valkoista salviaa -blogin Heidi kysyi joskus kauan aikaa sitten syksyn arvontaan osallistuessaan: ”Onko sinulla esikuvia puutarhailun suhteen? Tyylisuuntia, joita ihailet?” Kiitos, Heidi, erittäin kiinnostavasta kysymyksestä! Aihe innosti mielenkiintoiseen keskusteluun miehenikin kanssa.