PUUTARHAELÄMÄÄ HELMIKUUSSA

Helmikuun 2. päivä

Anyone who thinks that gardening begins in the spring

and ends in the fall is missing the best part of the whole year,

for gardening begins in January with the dream.

– Josephine Nuese

Tuo on niin totta. Kevät- ja puutarhaolo hiipii sisuksiin kuin varkain, vaikka pakkasta on 18 astetta, lumi narskuu ja valokuvatessa minun täytyy olla ripeä, että saan kuvattua puutarhan ennen kuin sormet jäätyvät. Jurot huppupäät jäävät hievahtamatta seisomaan ja odottamaan oikeaa kevättä.

Helmikuun 4. päivä

Jokainen pääsiäisestä muistuttava sävel ja kuva saavat sydämeni sykähtämään. Ihan selvät kevään merkit!

Helmikuun 5. päivä

When the grass looks greener on the other side of the fence,

it may be that they take better care of it there.

– Cecil Selig

Helmikuun 14. päivä

Tänään on aika saatella anoppi haudan lepoon. Niin haikeaa. Hän oli itselleni kuin toinen äiti. Laskemme kauniin kukkalaitteen arkun vierelle. Tilattu kimppu on kaunis kuin anoppi itsekin. Vaaleanlila orkidea antaa ihanan säväyksen lilahtavaan sommitelmaan, jossa on myös muun muassa krysanteemeja ja ruusuja.

Lastenlapset laulavat liikuttavasti muistotilaisuudessa. Minä kävelen mikrofonin taakse, vaikka etukäteen olen ajatellut, ettei minusta ole siihen. Kerron, kuinka löysimme anoppini kanssa yhteisen kielen – kukkien kielen. Kerron, kuinka teimme yhdessä kukkakimppuja puutarhamme kukista ja kuinka innostunut anoppi siitä kaikesta oli.

Puheeni jälkeen tutut ja tuntemattomat ympäröivät minut. Saan ihanaa palautetta. – Tiesin, että veitte äidille kukkia, mutta en tiennyt sen olleen oikea harrastus, eräs heistä sanoo ihastellen. Moni on ilahtunut kuullessaan, että kukkien ystävänä tunnettu Sinikka sai vielä hoitokodissa osallistua tuollaiseen. Palautteet lämmittävät mieltäni vielä pitkään.

Helmikuun 15. päivä

Kyllä kanarouwien nyt kelpaa: kolme kukkoa kilpaa tarjoilee herkkuja. Olen onnellinen, kun kukot elävät sulassa sovussa keskenään. Vain kanoilla on nokan koputtamista keskenään.

Helmikuun 28. päivä

Avatessani kanalan oven huomaan heti, että joku puuttuu. Aliisalla on kevättä rinnassa. Se on tehnyt syvän pesän heiniin ja makaa pesässä kuin keväinen lumiukko. – Voi, Aliisa, niin mielelläni antaisin sinun hautoa, mutta tänne ei mahdu lisää tipuja, sanon. Tai no, kyllähän meillä hautoa saa, jos kerran haudotuttaa, mutta sydäntä särkien minun on pakko ryövätä munat.

PUUTARHAELÄMÄÄ TAMMIKUUSSA

Tammikuun 1. päivä

Viime vuosina tekemäni uudenvuodenlupaus on ollut niin loistava, että teen sen saman tänäkin vuonna: lupaan syksyllä istuttaa muutaman pussin pikkusipulikukkia. Tänä vuonna pyrin hankkimaan istutettavat sipulit hieman aikaisemmin kuin yleensä.

Tammikuun 7. päivä

Tänään ulkoilen ensi kertaa yli parin viikon sairastamisen jälkeen. On ihan puutarhaolo, vaikka on reilusti pakkasta ja lunta. Outoa vain, kun puutarha on niin hiljainen. Vain lumi narskuu.

Tammikuun 10. päivä

Vuoden ensimmäinen siemenkuvasto lojuu keittiön pöydällä. Siirrän sen sivuun, sillä en ole aikeissa kylvää yhtään mitään. Pikkutaimista on niin suuri vaiva. No, voinhan silti vilkaista, mitä tänä vuonna on tarjolla.

Hetkinen… vaaleanpunaisista varjoliljoista sanotaan, että ne voi kylvää suoraan kasvupaikalleen. Oikeesti? Jospa saisin niitä muutaman viihtymään. Nyt olisi aikaa miettiä niille paikkakin. Helokki kukkii jo ensimmäisenä vuonna. Ei tuo nyt olisi kallis kokeilu, mutta onkohan se liian villi. Näin meitä puutarhahulluja taas viedään! Tammikuu vasta.

 

Tammikuun 12. päivä

Jouko on Sinikan luona hoitokodissa. Anopin matka ei ole enää pitkä. Pyydän Joukoa ostamaan punaisia ruusuja. Annan vielä ohjeeksi kumartua halaamaan häntä ja kertomaan Sinikan korvaan Pauliinalta rakkaita terveisiä. Saan viimeisen tilaisuuden ilahduttaa rakasta anoppiani kukilla.

Tammikuun 15. päivä

Kompostori on jäässä. Ehkä kanalan jäte on ollut kovilla pakkasilla liian kuivaa. Täytyy viedä vesipulloja lämmikkeeksi, kun pakkanen lauhtuu.

Tammikuun 20. päivä

Mahtavaa, kompostorin mittari näyttää viittä astetta! Aines huokuu jo lämpöä ja kuhina käy. Vesipullot ovat eilisen jäljiltä vielä lämpimiä.

Tammikuun 23. päivä

Vesipumppu reistailee. Kuulemma jäätyy, kun ei ole lumisuojaa. – Ei ole lumisuojaa, minä hätkähdän. En ole muistanut pelätä perennojen puolesta, mutta nyt muistan. Jos ei pumppu pärjää pakkasessa, niin miten sitten perennaparat!

Kirjoitan muistopuhetta anopin muistolle. Kirjoitan ja itken. Me löysimme yhteisen kielen, kukkien kielen. Muistot saavat kyyneleet valumaan. Pystynköhän pitämään puheen, jos nyt itken tarpeeksi?

Tammikuun 31. päivä 

Koiramäellä tammikuun viimeistä päivää juhlitaan syömällä pullaa palttoot päällä (ja kuono/nokka jäässä). Hmmm, en taida tänä vuonna osallistua. Aamulla mittari näytti -25 astetta. On kuitenkin huikean kaunis päivä. Auringonpaiste luo maisemasta satumaisen.

PUUTARHANI JA MINÄ Joulukuussa

Joulukuun 3. päivä

Puutarha on talviteloillaan. On aika huuhtoa kukka- ja puutarha-ajatukset hetkeksi kylpylän lämpimiin poreisiin. Aamu on kaunis ja yllättävän värikäs ajaessamme Hämeenlinnaa kohti. Nurmikot viheriöivät, puut muodostavat kauniita siluetteja.

Ennen lounasta on sopivasti aikaa tutustua Hämeenlinnan muutamiin nähtävyyksiin, joissa emme ole aiemmin vierailleet. Kaupunginpuisto eli Parkki on nähtävä, vaikka puut ovat paljaita. 

Puiston loistoajoista ovat vain rippeet jäljellä ja nekin vähät aikoinaan tärvelty nykyaikaisilla rakennuksilla. Silti jää tunne, että täällä voisi käydä kesäaikaan uudestaan.

Ennen hotelliin kirjautumista ehdimme käydä katsomassa vielä palasen historiallista kaupunkia: Eteläkadun mansardikattoiset talot, Piparkakkutalon sekä Tori- ja Kirkkopuiston. 

Puisto on niin pikkiriikkinen, että aluksi sitä on vaikea edes huomata. Paviljongit huokuvat entisajan tunnelmaa.

Odottelen hieman sivummalla, kun Jouko kirjautuu hotelliin. Kuinka ollakaan, katseeni osuu erääseen huomaamattomaan kylttiin. Oho, täällä on talvipuutarha! Se on ehdottomasti nähtävä ennen kuin päivä pimenee. Monimutkaisen hotellirakennuksen keskellä tosiaankin on korkea tila puineen, köynnöksineen ja muine viherkasveineen. Eipä jäänyt tämäkään reissu ilman puutarhoja!

Nyt voin hyvillä mielin pulahtaa altaaseen ja antaa ajatusten valua veden kuplintaan.


Joulukuun 6. päivä

Vien kanoille vihanneksia nokittaviksi. Hyvä, nyt on yläkerta tyhjä ja saan rauhassa siivota sen. No, eipä ole kauan. Koko porukka kiiruhtaa katsomaan, mitä minä yläkerrassa touhuan. Ihanat kanaset ja kukkoset!

Elmeri päättää kiekaista. Voi kukkoraasua, kaikki on opeteltava. Ei pitäisi nauraa, mutta väkisinkin naurattaa, kun Elmeri kirkaisee kesken kiekumisen. Kohta Meelik ja Stellakin kiekuvat vuorotellen Elmerin kanssa. Vihdoin saan kuulla sen aivan itse!

Nuoret kattavat itsenäisyyspäivän juhlapöytää. Kruunaan varjoyrttimaljakot jouluruusuilla. Jaksan ihmetellä aina vain, että tähän aikaan vuodesta löytyy puutarhassamme kukkivia. Ja vieläpä noin kauniita!

Joulukuun 23. päivä

Jäiset, juuri poimitut jouluruusun nuput nuokkuvat varjoyrttien seassa maljakoissa. Aurinko paistaa upeasti. Olen valmistautunut ottamaan vastaan vieraita Helsingistä, mutta nyt makaan 38 asteen kuumeessa. Potilaita on talossa kolme muutakin. Onneksi vieraat uskaltautuvat siitä huolimatta kyläilemään. P.S. Eivät onneksi saa tartuntaa.

Lapset kattavat aatonaaton juhlapöydän. Ennen ruokailua he laulavat. Onnen kyynelet virtaavat poskillani. Joulu tuli sittenkin!

Joulukuun 31. päivä

On vuoden viimeinen päivä. Loistavan aurinkoinen. Päivät ovat madelleet. Kuume pitää otteessaan. Tällä kertaa se ei valitettavasti ole puutarhakuumetta.

KUKKA-ASETELMA TALVEKSI

Kukka-asetelman tekeminen talveksi ulko-ovenpieleen on aina yhtä suuri ponnistus. Joka vuosi viivyttelen sen tekemisessä. Joka kerta se tuntuu yhtä vaikealta. Nyt päätin kirjoittaa parhaat vinkkini itselleni muistiin ensi syksyn asetelmaa varten.

Ensimmäisen kerran tein asetelman sinkittyyn seinätelineeseen syksyllä 2022.

Seuraavana vuonna, syksyllä 2023, asetelman väritys oli sini-vihreä-valkoinen.

Palasin vaaleanpunavoittoiseen värimaailmaan syksyllä 2024.

Syksyllä 2025 asetelman värimaailmasta tuli jälleen vaaleanpunavoittoinen. Syyshortensian kukkia oli runsaasti käytettävissä ja olin kerännyt aiemmin kesällä talteen punasävyisiä kärsämöitä.

Tässä näitä kuvia katsoessa olen miettinyt jo ensi vuoden asetelmaa. Ainakin pallo-ohdakkeita, villanukkajäkkärää ja vaaleanpunaisia kärsämöitä kannattaa kerätä hyvissä ajoin kuivumaan. Ehkä vähän keltaista pietaryrttiäkin. Kuivatut harsokukat kannattaa  säästää, jos sellaisia sattuu olemaan.

Olen kokeillut hieman erilaisia muotoja: symmetristä ja epäsymmetristä, ylöspäin kohenevaa ja alaspäin valuvaa, täyteläistä ja vähemmän täyteläistä.

Eniten pidän symmetrisestä muodosta tässä seinätelineessä. Kolmio taitaa olla ensi syksyn juttu.

Jokaisessa asetelmassa pohjana ovat rohtokatajan oksat. Niitä on ihana käsitellä ja ne kestävät näyttävinä koko talven. 

Alaspäin riippuvaa on todella vaikea löytää. Kerran käytin sitruunatimjamia, mutta sen rönsyt ovat melko lyhyitä.

Korkeutta olen saanut valeangervon kukinnoilla sekä iiriksen siemenkodilla.

Täyteläisyyttä olen usein tuonut syyshortensioilla. Tässä asetelmassa täyteläisyyttä tuovat havut sekä valkoinen villanukkajäkkärä. Nukkajäkkärä kannattaa poimia etukäteen ja riiputtaa kuivaksi. Sama koskee kärsämöitä. Kannattaa kuitenkin huomata, että kuivakukkien varret saattavat nuokahtaa syksyn kosteudessa. Hyvissä ajoin kuivatut pallo-ohdakkeet antavat kauniin sinisen värin. Havut aion muistaa ensi syksynä välivihreinä.

Ruusun kukkapohjukkeet ovat kauniita yksityiskohtia.

Erityisen paljon pidän pionien siemenkodista kukka-asetelman yksityiskohtina.

Nukkapähkämön lehdet rypistyvät kuivuessaan, mutta harmaalla värillään tuovat kuitenkin mukavaa vaihtelua.

Sen tänä syksynä huomasin, että jos asetelmaa tehdessä ei ole tyytyväinen työhön, asetelma ei – kumma kyllä – parane seinälläkään. Kannattaa siis suunnitella ensin mitä tekee. Ja kannattaa pysyä siinä periaatteessa, että jokainen oksa on laitettava nätisti lopulliselle  paikalleen. Silloin asetelmastakin tulee nätti. 

PUUTARHANI JA MINÄ Helmikuussa

Helmikuun 4. päivä

Nyt laulattaa: ”Helmikuu on tullut, tulleet valkohanget, pakkasherra nurkissa jo paukuttaa…” Ei ehkä suksin kelkoin hangelle nyt kiiruhdeta, mutta onhan se jo jotain, kun on pakkasta kahdeksan astetta. Tosin välillä käväisee mielessä, miten perennat pärjäävät ohuissa toppatakeissaan. Sentin tai parin paksuinen takki ei paljoa lämmitä.

Floora-ressukka on yhä rähjääntyneemmän näköinen. Paljasta pintaa on sen verran paljon, että en viitsi arvon rouvaa valokuvata. Minulla ei ole tapana ottaa alastonkuvia. Onneksi tiedän, että sulkasato on täysin normaalia ja uusi mekko on kasvamassa hyvää vauhtia. Jännä nähdä, minkä värisen koltun Floora tällä kertaa saa.


Helmikuun 7. päivä

Flooran uusi mekko kasvaa kovaa kyytiä. Kolme jäljellä olevaa pyrstösulkaa ovat repaleiset, mutta saan kanarouvasta valokuvan ilman kiusallista salakuvauksen tunnetta. Jännittää, millainen mekkomuoti nykyään on. Joskus Flooran puku on ollut vähän vaaleampi, joskus tummempi ruskeankirjava. Onkohan mustavalkoinen nyt uusinta huutoa?

Aurinko ei paista, mutta puutarha näyttää aika satumaiselta. Kaikki kasvit ovat valkoisessa huurteessa.


Helmikuun 9. päivä

Tunnen erityisen syvää kiitollisuutta kanalassa. Nimittäin vähän aikaisemmin pihassamme on jolkotellut kunnioitusta herättävän kokoinen kettu. Kanoilla ei ole huolen häivää.


Helmikuun 23. päivä

Nyt on kanoille jännittäviä uutisia. Kukko on kiikarissa ja komea kukko onkin! Fiksu ja filmaattinen. Ja sopivan kokoinen. Nuori nappisilmä hurmasi ainakin minut kertaheitolla. Kyseessä on Thüringenin kääpiöpartakana, jollaisista en ole koskaan kuullutkaan.

Innoissani kerron asian kanoille, jotka vastaavat hyväksyvästi piipittäen. Tiedän toki, että se ei ole koko totuus. Nooh, en ihan koko totuutta kertonut itsekään. Jätin sanomatta, että kukko on vielä niin nuori, ettei ymmärrä kanoista mitään. Ei ainakaan osaa passata ja palvella.

Vaihdan vielä viestejä kasvattajan kanssa. Tarina jää tosi jännään kohtaan, sillä sovimme, että annamme kukon vielä hetken aikaa kasvaa. Alan jo miettiä nimeä.

Helmikuun 26. päivä

Ihan hassua kulkea paljasta laattakäytävää pitkin helmikuussa. Lumet sulavat kovaa kyytiä. Ei tule wau-elämystä, kun tuntuu, etten ole vielä valmis kevääseen. Haluaisin odottaa kevättä. No, tällaisiakin säitä tarvitaan.

Positiivareiden sivuilla törmään Eckhart Tollen ajatukseen: ”Hyväksy – sitten toimi. Mitä tahansa nykyhetkeen kuuluukaan, hyväksy se ikään kuin olisit itse niin valinnut. Toimi aina sen kanssa, älä sitä vastaan.” Näin ajatellen sää ei ole murhe eikä mikään.


Helmikuun 28. päivä 

Sähköpostissa odottaa yllättävä viesti: toimittaja haluaisi tehdä jutun puutarhastamme. – Voi, en haluaisi tuottaa hänelle pettymystä, ajattelen. Eihän tämä puutarha nyt oikeasti niin hieno ole. Vilkaisu ulos vahvistaa asian. Toisaalta luotan toimittajan ammattitaitoon. Hmm, mitähän vastaisin?

PUUTARHANI JA MINÄ Tammikuussa

Tammikuun 7. päivä

Teen juhlallisen uudenvuodenlupauksen: kylvän kehäkukkia, jotta voin kuivata terälehtiä mausteeksi. Aion nimittäin tehdä riisiä Knattenin tapaan. Kuinkahan monta vuotta olen sitä suunnitellut? On minulla toinenkin lupaus. Se on monta vuotta vanha, kuitenkin vielä käyttökelpoinen. Istutan joka syksy vähintään pari pussillista pikkuisia kevätsipulikukkia.

Olen ollut kevätmielellä jo vuoden ensimmäisestä päivästä alkaen. Ajatukseni ovat keveät. Ne lentelevät kukkiin ja puutarhaan sekä kesän matkoihin. Tulee tarve ympäröidä itsensä kukilla ja sukeltaa puutarhoihin. Niinpä selailen uusia tapettimalleja, viimeistelen viime vuoden puutarhakirjaani painoa varten (omaan kirjahyllyyni vain) ja selailen puutarhalehtiä.


Tammikuun 12. päivä

Joulutavarat on laitettu pois ja tänään paistaa aurinko. Tästä alkaa minun kevääni. Jouko on väläytellyt kesäkeittiön rakentamista ensi kesänä. Sopii minulle.


Tammikuun 17. päivä

Tammikuu hujahtaa nopeasti kuin kelkka alamäessä. Täytyy aivan pipoista pidellä kiinni, ettei se lennä vauhdissa taivaan tuuliin. Ei kai tämä lysti lopu ennen kuin ehtii tulla edes kunnon hanget ja pakkaset. Haluaisin ehtiä tekemään monia kivoja ja / tai tarpeellisia asioita ennen kuin puutarhakuume nousee.

Olen lievittänyt kukkien kaipuutani maljakollisella aprikoosinvärisiä morsiusharsoja sekä uppoutumalla puutarhamme vaiheisiin. Tällä hetkellä kokoan kirjaksi eskari-ikäisen puutarhamme kuvia ja vuoden 2018 blogijuttuja. Olin silloin niin nuori ja innokas. Huomaan innokkuuteni karisseen sitä enemmän mitä vanhemmaksi minä ja puutarhani olemme varttuneet. Nyt alkaa alakouluikä olla takana ja on aika siirtyä yläkouluun.


Tammikuun 28. päivä

Oi-voi pientä Flooraa! Sillä on sulkasato ja sen kaula on aivan paljaana. Vain uusien sulkien alut törröttävät kuin siilin piikit. Kun ainoasta mekosta on enää riekaleet jäljellä, vetää mielen matalaksi eikä ruokakaan maistu. En käsitä, että sulkien täytyy vaihtua yhtä aikaa ja vieläpä keskellä talvea. Onneksi kanalassa on lämmintä. Ja onhan se tietysti järkevää vaihtaa sulat nyt, kun ei ole haudonnan ja tipujen aika. Voi, kunpa keväällä pääsisikin hautomaan!

Tammikuu on ollut lämmin ja vähäluminen. Silloin tällöin on hetken ollut talven tuntu, mutta pian maa on ollut taas jäinen ja harmaa. En ole innostunut kuvaamaan harmaata maisemaa.

KOTTIKÄRRYILLÄ PUUTARHAN YMPÄRI Joulukuussa

Joulukuun 4. päivä

Sähköpostiin on tulla tupsahtanut uusi pionivalikoima. Panen merkille muutamia vaaleanpunaisia lajikkeita, joista olen haaveillut. Olen etsinyt niitä pitkään. Niille olisivat paikatkin valmiina. Eivät ne kuitenkaan saa aikaiseksi lämpimiä läikähdyksiä sydämessä. Into on talviunilla. Eihän sitä yksin viitsi villiintyä pioneista. Taidan itsekin olla nukahtamaisillani talviuneen.

Joulukuun 20. päivä

Tuijan oksat eivät näytä kovin raikkailta maljakossa. Sen siitä saa, kun vitkuttelee varjoyrttien poimimisen kanssa. Varjoyrttien vihreä olisi raikas, mutta vaikea niitä enää on kaivella polvenkorkuisen hangen alta.

Joulukuun 21. päivä

En ole vielä joulupöydän kukkakimppujakaan loppuun asti suunnitellut, kun olen miettimässä jo pääsiäisen juhlapöytää. Eilen kävin jouluostosten lomassa kangaskaupassa vilkaisemassa, olisiko siellä lautasliinoihin sopivaa pellavakangasta. Tämä on just niin minua. Pian on kevät.


Joulukuun 23. päivä 

Tästä alkaa minun jouluni. Kaikki lapset ovat kotona ja minä laitan kukkia maljakoihin. Koti on siivottu, joulukirjeet lähetetty. Nyt asettelen huolellisesti lasipulloihin aniliinin- ja vaaleanpunaisia neilikoita sekä valkoisia tulppaaneja.

Joulukuun 31. päivä

Olen ottanut väsähtäneet valkoiset tulppaanit maljakoista, ja nyt haluan täydentää vaaleanpunaiset ja kulahtaneen aniliinit neilikat joillakin uusilla. Voisin ajaa kukkakauppaan ja valita mitä vain hienoa, mutta haasteet viehättävät minua. Nyt aion taikoa lähikaupan suppeasta valikoimasta jotakin kivaa ja kaunista. Olisin voinut väittää, etten pidä oranssista. Kuitenkin palaan kotiin onnellisena valittuani puntin oransseja ruusuja. Ennakoikohan tämä, että tuleva vuosi on värikäs ja iloinen?

KOTTIKÄRRYILLÄ PUUTARHAN YMPÄRI Marraskuussa

Marraskuun 1. päivä

Herätessäni huomaan, että terassin kaiteella on lunta ja lisää tupruttaa. Pikakelauksella mietin, onko puutarha kunnossa talvea varten. Kyllä on. Vain isot työkalut riippuvat naulakossa odottamassa puhdistusta. Parsat ovat vielä vihreitä. Niitä ei voi vielä leikata.

Marraskuun 5. päivä

Talvi kesti muutaman päivän. Oli tietenkin odotettavissa, että ensilumi sulaa pois. Ihailen voimakkaita värejä lumen täplittämässä puutarhassa. Koivuangervojen punaruskeat oksat pääsevät oikeuksiinsa. Erisävyiset vihreät havut tuovat eloisuutta marraskuiseen maisemaan. ’Ritausma’ on kauniin vihreä. ’Rozanne’ kukkii vielä.

  

Marraskuun 21. päivä

Kylpyhuoneessa tuoksuu heinä. Hämärä suihkukaappi on sisustettu uusiksi. Lattialla on paksu kerros heinää. Seinänvierustalla on kaksi puulaatikkoa pesinä. Kotikanala on vettä ja ruokia vaille valmis. Nyt vain juostaan kanalan ja suihkukaapin väliä sekä pohditaan, pärjäävätkö kanat paremmin hieman viileässä tutussa kanalassa vai kesän lämpölukemissa olevassa suihkukaapissa. Eivät ainakaan vielä näytä olevan kylmissään.

Sähköt ovat olleet poikki eilisiltapäivästä asti, eikä ole mitään tietoa, milloin sähköä taas saadaan. Laaja lumimyrsky ja sen aiheuttamat kymmenien tuhansien talouksien sähkökatkot eivät ennusta hyvää.

Pohdin kanojen tilannetta ääneen. – Mun puolesta kanat sais tulla tänne (olohuoneeseen) meidän kanssa, Asla sanoo. Ihana Asla!

Päätän tuoda kanat ensi yöksi sisälle varmuuden vuoksi. Iltapäivän hämärtyessä sähköt napsahtavat viimein päälle. Nyt taas muistan yhden kiitollisuuden aiheen lisää.

KOTTIKÄRRYILLÄ PUUTARHAN YMPÄRI Maaliskuussa

Maaliskuun 1. päivä

Olen vaihtanut kanalaan vedet, siivonnut kikkareet ja täyttänyt rehuastiat. Olen tarjonnut Lillille ja Lyydialle rehua astiasta, sillä orrelle tarjoiltuna se on niin paljon parempaa. Ehkä viivyttelen, kun Floora alkaa kaakattaa niin, että meteli kuuluu varmaan naapuriin asti. Hetken ehdin toivoa ymmärtäväni kanojen kieltä, mutta pian hoksaan, että ymmärränhän minä. Otan pienen kattilan käteeni, jolloin Floora hiljenee. Se asettuu seisomaan vakiopaikalleen kynnykselle ja seuraa katseellaan, kun laitan kauraa kattilaan. Onnellisena se jää valitsemaan parhaita jyviä kattilasta.

Maaliskuun 10. päivä

Marras-joulukuussa sitä aina kuvittelee, että maaliskuu on pelkkää päivänpaistetta ja hankien kimallusta. Punaposkiset lapset laskevat mäkeä aamusta iltaan ja linnut laulavat.

Ei se sitten olekaan ihan niin. Tällä kertaa maaliskuun alku oli pilvinen ja jäinen. Tänään onneksi paistaa aurinko ja houkuttelee minut liukastelemaan ulos. Loska on jäätynyt syviksi uriksi ja kookkaiksi möykyiksi. Hanget ovat madaltuneet ja puutarhassa puiden alustat sulaneet. Puutarha näyttää rähjäiseltä, mutta hanget kimaltavat ja linnut livertävät.


Maaliskuun 15. päivä

Silmäilen vanhoja puutarhalehtiä. Tuntuu, että olen pahasti tippunut kärryiltä. Puutarhani ja minä olemme vanhanaikaisia. Nykytrendit ovat ajaneet ohitseni. Pitäisi olla risuaita ja rehottava nurmikko. Ja minä olen istuttanut kukkani omien mieltymysteni mukaan, enkä ole kysynyt perhosilta yhtään mitään. Voikukat ja nokkoset olen kitkenyt surutta. Puutarhan pitäisi olla dynaaminen ja minun hiiliviisas puutarhuri. Siis mitä?

Ahdistun, kunnes huomaan, että tässähän on vain kyse samasta asiasta kuin joskus alaluokilla. Kun opettaja torui koko luokkaa muutaman oppilaan huonon käytöksen takia, minä kilttinä tyttönä yritin olla vielä kiltimpi ja tunnollisempi. Ja ne huligaanit, joita asia oikeasti koski, eivät välittäneet moitteista tuon taivaallista.

Oikeasti olen vieläkin se kiltti ja tunnollinen koulutyttö. Kompostoin, käytän ainoastaan luonnonlannoitteita, pilkon perennanvarret takaisin penkkiin, istutan kerroksellista monimuotoista kasvillisuutta ja perhosille riittää kasveja. Pörriäisiä on niin paljon, ettei joillekin alueille ole astumista tiettyinä aikoina. Pieni nurmikko tosin on siisti, mutta sen vastapainoksi meillä on iso niitty. Rikkakasveja riittää, tahdoin tai en. Ojanpientareilla kasvaa luonnonkasveja ja itse asiassa suuri osa tontista on luonnontilaista metsää.

Hetken juttuja lueskeltuani tajuan, että minähän olen jo hiilitarhuri. En vain ole tehnyt siitä numeroa.

Maaliskuun 16. päivä

Floora huomaa tuloni ikkunasta ja kiirehtii vastaani ulko-oven kynnykselle. Se kaakattaa lyhyesti, mutta pontevasti. Kuulen sen sanovan: ”Kattilakauraa mulle heti!” vai kuulinko sittenkin väärin? Jospa se sanoikin: ”Kaunis päivä tänään.”

Floora ja Lyydia saavat kattilakauransa, muille annan seesaminsiemeniä. Olen onnellinen, kun arka Lumikki syö siemenet mieluummin kädestäni kuin astiasta.


Maaliskuun 23. päivä

Floora viipottaa iloisena vastaani ovelle. Nyt olen varma sen päässeen surustaan yli. Muut neljä kanaa kurkistavat munintapesistään kuin satukirjan sivulla. Ihanat rouvat!

Vien kanoille porkkanan ja raastetta. Kiirettä pitää, että saan tarjoiltua herkut kaikille tasapuolisesti ilman tappelua.

Maaliskuun 26. päivä

Tie on melkein sulanut. Talvilinnut ja töyhtöhyyppä laulavat. Lintujen laulu on sykähdyttävintä juuri maaliskuussa. Aika huikeaa – pääsen huristelemaan ensimmäiset perennojenvarret silpuksi penkkeihin. Tästä se alkaa!


Maaliskuun 28. päivä

Tätä hetkeä olen odottanut jouluaatosta asti: pääsen sommittelemaan kukkakimppua pääsiäisen juhlapöytään. Olen videopuhelun välityksellä valinnut kaupasta leikot – viikkokimpun sekä puntin tulppaaneja. Pidän viikkokimppujen tuomasta haasteesta: koskaan ei tiedä mitä niistä lopulta saa. Maljakoksi olen valinnut vaikeimman mahdollisen, vanhan lasikannun.

Alku on helppo. Lilaan vivahtava kukka riitelee muiden kanssa, joten siitä teen pikkukimpun wc:hen. Se pääsee oikeuksiinsa ja kerää heti ihailevia katseita.

Alan koota kimppua mehukannuun. Nyt mielessä häivähtää epätoivo. Ensimmäinen yritys on toivottoman tukkoinen. Tulppaanit retkottavat allapäin. Karsin reippaasti lehtiä sekä suuren vihreän oksan, ja saan siitä ihanat somisteet lautasliinarenkaisiin.

Ihme ja kumma, seuraava yritys miellyttää minua. Kimppu on huoleton ja rento. Tulppaanit kumartavat melkein pöytään asti, mutta tiedän niiden nousevan aamuun mennessä.

P.S. Seuraavana aamuna tulppaanit kaartuvat vielä kauniimmin kuin olin osannut toivoa.