TAMMIKUU
Suojaa nuoret havut.
Polje tarvittaessa lumi hedelmäpuiden ympäriltä, jotta jänikset eivät pääse kaluamaan niitä.
Pudistele liika lumi puiden ja pensaiden päältä.
Idätä vihanneskrassia leivän päälle ja salaattiin.
HELMIKUU
Tarkista huonekasvit: mitkä tarvitsevat tilavamman ruukun? Onko sopivia ruukkuja ja tarvikkeita valmiina?
Polje tarvittaessa lumi hedelmäpuiden ympäriltä, jotta jänikset eivät pääse kaluamaan niitä.
Pudistele liika lumi puiden ja pensaiden päältä.
MAALISKUU
Nyt on hyvä aika siirtää huonekasveja suurempiin ruukkuihin, jos on tarpeen.
Lannoita huonekasvit.
Leikkaa tuijat. Joissakin lähteissä tuijat kehotetaan leikkaamaan helmi-huhtikuussa. Merkityksellistä on se, että tuijat leikataan lauhalla säällä ennen kasvuun lähtöä.
Kun pahimmat pakkaset ovat ohi, on aika ryhtyä siistimään puita ja pensaita. Pensaat leikataan varhain keväällä ennen silmujen avautumista ja kun pensaiden tyvi on paljastunut lumesta. Parhain hetki on yleensä maalis-huhtikuun poutainen päivä. Olisi hyvä, jos poutaisia, kuivattavia päiviä olisi ollut jo muutama ja sään odotettaisiin sellaisena jatkuvankin.
Tuo leikattuja oksia maljakkoon.
Vaihda sisällä talvehtineet pelargonit uuteen ruukkuun ja leikkaa ne. Ota tarvittaessa pistokkaita.
Maalis-huhtikuussa on hyvää aikaa kylvää kukkien ja vihannesten (tomaatit) siemeniä.
Muista hankkia riittävästi kylvömultaa ja vermikuliittia.
Hanki luujauhot valmiiksi.
HUHTIKUU
Kylvä tsinniat esikasvatukseen.
Idätä perunat huoneenlämmössä valoisalla paikalla.
Kun kaikki lumet ovat sulaneet puutarhasta, säät alkavat lämmetä, mutta maa on vielä sopivan kosteaa, on aika valmistautua tarvittaessa kalkitsemaan ja siitä parin viikon päästä lannoittamaan.
Tyhjennä kompostorit ja levitä kompostimulta marjapensaille, kasvimaalle ja perennoille.
Vie pionien juurelle hiekkaa.
Järjestä siivoustalkoot pihalla.
TOUKOKUU
Muista kevään ja alkukesän puutarhamatkakohteet, esimerkiksi Pölkinvuoren metsäpuutarha Urjalassa ja Arboretum Frick Kangasalla.
Tarkista siemenvarasto.
Voit kylvää kurkkua, kesäkurpitsaa, lehtisalaattia, persiljaa, porkkanaa ja retiisiä.
Kylvä avomaalle punapellavaa, unikkoja ja kehäkukkia, kun maa on sulanut.
Kylvä tiibetinkoirankieli heti, kun maa on muokattavissa.
Istuta varhaisperuna avomaalle.
Nauti parsoista.
Keitä lipstikkakeittoa.
Pakasta ruohosipulia ja lipstikkaa.
Vielä ehdit kylvää koreakärsämöt, kehäkukat, ruiskaunokit, yksivuotiset unikot, sudenporkkanat ja koreatörmäkukat. Voit kylvää punajuuret avomaalle. Voit kylvää lisää lehtisalaattia.
Sormustinkukan siemenet kylvetään alkukesällä tai viimeistään heinäkuussa. Siemeniä ei tarvitse peittää, mutta ne tiivistetään kevyesti maan pinnalle.
Kesäkuun 10. on perinteinen päivä, jolloin kesäkukat istutetaan ulos. Tällöin hallanvaara on ohi. Sitä ennenkin voi istuttaa, kunhan varautuu suojaamaan kylmän yön uhatessa.
Muista Avoimet puutarhat teemapäivä. Vuonna 2024 sitä vietetään kesäkuun 16. päivänä.
Muista puutarhamatkakohteet ja muut kivat nähtävyydet, jotka ovat parhaimmillaan keskikesällä, esimerkiksi Miladiva ja palatsin puutarha Tampereella sekä Laukon kartano Vesilahdella. Jokioisten museorautatien juna kulkee kesä-elokuussa ja pappilamuseo on avoinna vain kesäaikaan.
Alkukesällä voi latvoa perennoja, esimerkiksi syysleimuja. Tällöin kukinta siirtyy hiukan myöhemmäksi ja kasveista tulee suurempia ja matalampia.
Leikkaa puksipuut. Puksipuu pitää leikkaamisesta. Eri lähteet suosittelevat leikkaamista hieman eri aikoina. Joku sanoo, että olisi hyvä leikata muutaman kerran juhannuksen jälkeen, ei kuitenkaan enää heinäkuun jälkeen. Joku toinen lähde kehottaa leikkaamaan vähintään kaksi kertaa vuodessa. Koska leikkaus stimuloi kasvua, sitä pitäisi välttää loppusyksystä öiden kylmetessä pakkasen puolelle. Aurinkoisella säällä ei kannata leikata, koska leikkauskohdista haihtuu kosteutta ja lehdet ruskistuvat.
Ryhmäruusujen leikkausajankohta on yöpakkasten mentyä, mutta ennen silmujen kasvuun lähtöä. Jos ruusuja leikataan liian aikaisin, yöpakkaset saattavat vahingoittaa uusia kylmänarkoja versoja.
Kesällä poistetaan mahdolliset ruusun villiversot kokonaan, eli ne leikataan niin syvältä kuin mahdollista. Villiversot tunnistaa paksusta, usein eri värisestä, kukattomasta ja runsaspiikkisestä varresta. Villiversojen lehdet ovat yleensä vaaleammat ja pienemmät kuin varsinaisen ruusun.
Poista kirsikkapuun juurivesat keskikesällä. Juhannukseen saakka versot irtoavat helposti repimällä, mutta heinäkuussa poistamiseen tarvitaan jo sakset. Jos jätät jonkun versoista paikalleen, kasvuvoima kohdistuu siihen eikä uusia juurivesoja muodostu niin runsaasti.
Typistä kääpiövuorimännyn oksien vuosikasvaimia juhannuksen aikoihin.
Mikäli haluaa juhannusruusua leikata, on se tehtävä heti kukinnan jälkeen. Tällöin pensas ehtii kasvattaa uusia versoja, jotka kukkivat seuraavana keväänä.
Multaa perunat.
HEINÄKUU
Lannoita ruusuja ja kärhöjä. Typpipitoisia lannoitteita ei saa antaa enää heinäkuun jälkeen.
Tuijat kannattaa leikata kaksikin kertaa vuodessa, jolloin toinen hyvä leikkaamisajankohta on heinä- ja elokuu.
Leikkaa viiniköynnös: uudet sivuversot typistetään 1–2 lehden yläpuolelta ja kaikki uudet rungosta lähtevät versot poistetaan (uudet pehmeät versot voidaan leikata kesällä, niistä ei tule nestevuotoa). Liian alas jäävät sivuversot poistetaan, koska maata koskettavat versot lahoavat nopeasti. Kukkaterttuja jätetään kuhunkin versoon enintään kaksi. Kukkaterttuja kantavat sivuversot typistetään niin, että kukkatertun yläpuolelle jää vain pari lehteä. Muut sivuversot typistetään yhden lehden yläpuolelta. Kesällä voidaan poistaa myös rypäleterttuja varjostavia lehtiä, jotta hedelmät kypsyisivät paremmin.
Leikkaa tarvittaessa heinä-elokuussa kirsikat, luumut, vaahterat ja hevoskastanjat.
Kiinnitä köynnökset tukeen.
Muista huoltaa orvokit, jotta ne jaksavat kukkia. Tarvittaessa voit leikata versoista kaksi kolmasosaa.
ELOKUU
Muista poimia kuivattavat kukat ennen kuin ne alkavat siementää: isotähtiputket, sinipallo-ohdakkeet, luppiot ja helminukkajäkkärät.
Leikkaa tarvittaessa heinä-elokuussa kirsikat, luumut, vaahterat ja hevoskastanjat.
Leikkaa viiniköynnös. Elokuun alussa kaikkien versojen latvoista leikataan 10–15 cm pois. Tämä edistää köynnöksen valmistautumista talveen.
Tuijat kannattaa leikata kaksikin kertaa vuodessa, jolloin toinen hyvä leikkaamisajankohta on heinä- ja elokuu.
Poista kirsikkapuun vesat sitä mukaa kun niitä ilmestyy.
Kerää perennojen siemeniä.
Niitä niitty.
Syyslannoitus pitää tehdä ajoissa (elo-syyskuussa), jotta kasvit ehtivät hyödyntää annetut ravinteet ja siirtyvät talvilepoon oikeaan aikaan. Alla muutama nyrkkisääntö:
Kun kasvit ovat kasvussa, niiden lehdet ovat vielä kesäisen vihreitä.Hyvissä ajoin ennen lehtien kellastumista ja lepokauden alkua.Marjojen ja hedelmien lannoitus kannattaa tehdä heti sadonkorjuun jälkeen.
SYYSKUU
Muista hankkia syksyn kukkasipulit. Ne istutetaan maahan lokakuun alkupuolella.
Muista hankkia myös mykorritsa.
Olisivatkohan hortensiat valmiita kukka-asetelemaan?
LOKAKUU
Osta ja istuta syksyn kukkasipulit viimeistään lokakuun alussa.
Tee kausi-istutukset terasseille. Jemmaa sammalta myös jouluasetelmaan.
Ohjeita syksyn kylvöihin: älä kylvä siemeniä liian aikaisin, jotta ne eivät pääse itämään ennen talvea. Sopiva kylvöajankohta on lokakuun loppu – marraskuun alkupuoli.
MARRASKUU
Sido tuijien latvat suppuun hellävaraisesti.
Leikkaa viiniköynnös!
Leikkaa varjoyrtin versoja maljakoihin. Usko pois, että niitä tarvitaan talven asetelmiin. Aina en ole uskonut ja sitten olen joutunut kaivamaan niitä lumen alta.