KAMALAN IHANAT TYÖKAVERIT

Minulla on aivan kamalan ihania työkavereita. Onko teidän mielestä kuitenkaan reilua tulla sotkemaan toisen tekemä juttu ihan noin vainzxdfg%&/ kävelemällä näppäimistön poikki? Tai onko fiksua napata kynä pöydältäni ja jättää se keskelle lattiaa?

Ei minkäänlaisia 

tapoja!

Eikä tässä vielä mitään. Heti kun juttelen tuotantovastaavan kanssa, niin eiköhän vain yksi ole heti vaatimassa huomiota itselleen. Ei minkäänlaisia tapoja!

Ja yhdellä on otsaa mennä lupaa kysymättä nukkumaan minun työpöytäni laatikkoon! – Jo on aikoihin eletty, sanon minä.

Tutkimusten mukaan vartin päiväunet lisäävät työtehoa. Kokeillaan nyt ainakin, josko se pomon työteho tästä lisääntyisi.

 Se tuotantovastaava on ihana.
Olen hänen kanssaan naimisissa.

Ja sitten ollaan niin mielin kielin. Ängetään syliin ja kehrätään niin, ettei kunnon työntekijä pysty tekemään mitään. Pitää vain silittää ja rapsuttaa ja jutella niitä näitä. Eikä pomo – tässä tapauksessa minä itse – tee asialle yhtään mitään!

No, millaisia ne muut työkaverit sitten ovat? Se tuotantovastaava on ihana. Olen hänen kanssaan naimisissa. Kausiapulaiset ovat myöskin aivan huippuja.

Tuossa puulaatikossa ovat keskeneräiset työt. Mitähän tuolle päällimmäiselle asialle nyt pitäisi tehdä?

Kurkkaapa, mitä minä teen

silloin kun en ole puutarhassa.

Mikä tällainen firma oikein on, jossa ei osata yhtään käyttäytyä? Työkavereitakin riepotellaan blogissa näin julkeasti. Teen nyt elämäni ensimmäisen kerran blogiyhteistyötä tämän kyseisen firman kanssa, vaikka ei tämä liity puutarhaan millään tavalla enkä kyllä saa mitään vastinettakaan tästä mainostamisesta.

Firma on Leikiten Oy. Teemme materiaalia lasten kielenkehityksen tukemiseen.  Kurkkaapa, mitä minä teen silloin kun en ole puutarhassa.

Ensi kerralla jatkuu taas Kysy mitä vaan -sarja. Vastaan tyttäreni kysymykseen mielipaikastani puutarhassa.

Tervetuloa Claudia 15006 sekä te Blogit.fi -sivuston kautta liittyneet lukijat! Olen tosi iloinen teistä ja toivon voivani ilahduttaa teitä jutuillani ja kuvillani.

P.S. Asiakkaidemme toiveesta meillä on nyt myynnissä Leikiten-pakettien lisäksi yksittäisiä pelejä. Niitä ollaan juuri päivittämässä kotisivuillemme.

UUTTA TAVOITETTA KOHTI

Katsoin harjoitusohjelmaani kaksitoistavuotiaan poikani kanssa. – Äiti, sit ku sä oot tässä kohtaa, niin mäkin alan treenaamaan, hän sanoi osoittaen erästä ruutua. – Sä et saa mennä musta ohi, hän totesi. Ymmärrän.

Pitäisi juosta niin hitaasti,

että hävettää.

Uuden harjoitusohjelmani nimi on Vauhti päällä. Kuuden viikon harjoittelun tuloksena olisi tarkoitus juosta viisi kilometriä. Loppiaisena pääsin edelliseen tavoitteeseeni ja juoksin kaksikymmentä minuuttia. Heti sen jälkeen otin tämän uuden tavoitteen.

Ohjelma alkaa miellyttävästi, mukavan lyhyillä juoksuosuuksilla. Parin viikon jälkeen tulee enemmän haastetta.

Ensimmäisellä harjoitusviikolla, tammikuun 14. päivänä:
Tänään on lepopäivä ja tuijottelen ohjelmaa. Tuskin mitään muuta paperilappusta tulee katseltua niin paljon. – Huomenna on tuttu homma: juoksua viisi minuuttia ja kävelyä kaksi minuuttia. – Tätä toistetaan neljä kertaa, lueskelen. Ei vaikuta pahalta. 

– Siitä viikon päästä  onkin sitten jo kolmen kilometrin juoksu. Ei yhteeen pötköön, vaan joka kilometrin jälkeen on kahden minuutin kävely, jatkan lueskelua. Alkaa kuulostaa jo aikamoiselta. Jännää! Luotan siihen, että jaksan juosta sen mitä ohjelma "lupaa". 

En arvioi säätä, jaksamista tai fiilistä.

Lähden vain. Aivan kuten hammaslääkäriin.

Onneksi nyt ei mitata juoksuvauhtia. Pikemminkin juoksuoppaissa neuvotaan, että tässä vaiheessa pitäisi juosta niin hitaasti, että hävettää. Sitä neuvoa on onneksi helppo noudattaa.

Harjoitusohjelmani on kirjasta nimeltä Juokse! Voin lämpimästi suositella. Kirjan parasta antia ovat viisi harjoitusohjelmaa eritasoisille juoksijoille.

Olen päättänyt onnistua. Olen varannut kuntoilut kalenteriini. En arvioi säätä, jaksamista tai fiilistä. Lähden vain. Aivan kuten hammaslääkäriin – paitsi, että juoksemaan on yleensä aina kiva lähteä.

Toisella harjoitusviikolla, tammikuun 15. päivänä:
On pakkassää ja tuuli viuhuu korvissa. Vedän tuubihuivia paremmin kasvojen suojaksi. Lämmittelyn jälkeen pääsen juoksemaan. Tulee lämmin ja unohdan miten pakkanen nipisteli lähtiessä poskipäitä. 

Juostessani kuuntelen radiosta ohjelmaa Valkoista valoa. Klassisen musiikin välissä Johanna Korhonen käsittelee syvällisesti pohtien jotakin teemaa. Hän käsittelee asioita niin yksilön kuin yhteiskunnankin näkökulmasta, väläyttää historiallista vinkkeliä ja taitavasti myös irvailee asioille. Joka kerta herättää ajatuksia. Tällä kertaa aiheena on kateus.

Viimeisellä viiden minuutin juoksuosuudella huomaan, että olen keskittynyt radio-ohjelmaan, musiikkiin ja juoksuun niin tiiviisti, etten ole huomannut ihailla säätä lainkaan. Harmillista! Taivas on harmaa, mutta olen alkanut pitää erittäin paljon myös tällaisista harmaista maisemista.

Latasin kännykkääni ilmaisen Endomondo-sovelluksen, sillä välillä ajan mittaaminen vaihtuu kilometrien mittaamiseen. Sovellusta on helppo käyttää: vain yhden napin painallus ja sovellus alkaa mitata käytettyä aikaa, matkaa, keskinopeutta ja vaikka mitä. Näillä pääsen jo hyvin alkuun.

Tänään tein pahan virheen:

elin jo maanantaita,

vaikka oli vasta lauantai.

Ihan hölmöä!

Valkoisen sylissä.

Toisella harjoitusviikolla, tammikuun 20. päivänä:
Tänään tein pahan virheen: elin jo maanantaita, vaikka oli vasta lauantai. Ihan hölmöä! Tämän päivän ohjelmassa oli neljä viiden minuutin juoksupätkää. Tuttu harjoitus eikä kovin paha, tuli reilun kolmen kilometrin lenkki. 

Olin nukkunut huonosti enkä saanut kuulokkeisiini radio-ohjelmaa. Olisin voinut nauttia valkoisesta maisemasta, kuunnella askeleiden ääniä lumisella tiellä ja nauttia ulkoilmasta. Mitä minä teinkään? Mietin ylihuomista juoksua. – Nyt olisin vasta puolivälissä ja jalat painavat jo nyt, laskeskelen. – Maanantain lenkki on paljon vaativampi, jatkan mielessäni. – Miten jaksan, jos onkin huono keli? Mahtaa viimeisellä pätkällä tehdä tiukkaa, huolehdin.

Voi kerta kaikkiaan! Sai olla viimeinen kerta kun retkahdan tuollaiseen. Juoksen sitä varten, että se on kivaa. Se ei ole huolihetkeni. 

Paperilla vaatimustason nousu saattaa näyttää hurjalta, mutta ohjelma on ammattilaisten tekemä. Sen huomaa. Harjoitukset on suunniteltu niin taitavasti, että voin luottaa pystyväni aina seuraavaan tehtävään. Vaikeustaso ei nouse tasaisesti, vaan välillä on palautumislenkkejä.

Harjoitukset on jaksotettu niin, että aloittelija ei edes hoksaa juoksevansa jo aika mukavan pituisia lenkkejä. Alussa minusta tuntui mahdottomalta ajatella, että juoksisin kolme kilometriä yhteen pötköön. Sen sijaan kilometrin juoksu ja kahden minuutin kävely kolme kertaa vaikutti ihan mahdolliselta. Aika kivasti sitä pystyy itseään huijaamaan parempiin suorituksiin.

Lenkille on aina mukava lähteä. 

Kolmannella harjoitusviikolla, tammikuun 22. päivänä:
Jos minulta olisi kysytty, olisin juossut tänään yhteensä vain 2,5 km. Eipä kysytty. Ohjelmassa sanottiin, että tänään on kolme kilomerin juoksupätkää. Ei auttanut. Juosta piti, vaikka viimeisen puolen kilometrin matkalla olisi tehnyt mieli luovuttaa. 

Jalat painoivat. Loppumatkan ylämäet eivät yhtään helpottaneet juoksemista. Maisemat sentään olivat kuin postikortista. – Lääh-puuh! Lääh-puuh, puuskutin. Hengitys tasaantui loppukävelyn aikana ja viimeistään silloin kun virittelin säkkikangashuppuja havukasvien suojaksi. Koko loppupäivän oli voittajaolo.

Onneksi en luovuttanut. Olen lukenut, että kunto kehittyy eniten juuri siten, että liikkuu vielä vähän, vaikka tuntuu, ettei enää jaksaisi. Ilman ohjelman tukea mukavuudenhaluni olisi voittanut. Kuitenkin siitä saa  upeimman tunteen koko loppupäiväksi kun on ylittänyt itsensä.

Fyysisen kunnon lisäksi omia rajoja ylittäessä kehittyy myös mieli. Pystyin siihen! Liikunnallinen itsetunto nousee. Tiukan paikan tullen voin muistella näitä hetkiä. Siksi mielelläni myös kirjoitan.

Harjoittelu ei toki saa eikä sen tarvitsekaan olla pelkkää omien rajojen ylittämistä. Kuormituksen ja palautumisen pitää olla oikeassa suhteessa. Juuri tämän takia olen niin kiitollinen hyvästä harjoitusohjelmasta.

Kolmannella harjoitusviikolla, tammikuun 25. päivänä:
Pakkanen oli yöllä lauhtunut. Tie oli kuin luistinrata. Tuuli viuhui korvissa niin, etten voinut kuunnella radiota. Äänenvoimakkuus olisi pitänyt säätää niin kovalle, että se olisi ollut kuulollle vaarallista. No, ei se mitään. Välillä on hyvä keskittyä juoksemiseen. Nastat raapivat tietä ja oja solisi kuin musiikkina korviin. Ihana keväinen ääni! 

Juoksu oli helppoa. – Miten askel onkin nyt niin kevyt, ihmettelin.  Kääntyessäni takaisin päin huomasin, että olin unohtanut tuulen. Tuulta päin puskiessani tunsin eläväni tässä ja nyt. Ihan mahtava lenkki! Loppuverryttelyksi laittelin vielä säkkikangashuppuja havuille. Sen jälkeen oli hyvä mennä aamupalalle ja aloittaa työpäivä.

Kolmannella harjoitusviikolla, tammikuun 27. päivänä:
Aamulla heräsin sateen ropinaan. Ei käynyt mielessäkään, etten lähtisi juoksemaan. Niin sitten juoksin räntäsateessa ja kuuntelin Mozartia. Tällä kertaa kolme kilometriä taittui huomattavasti helpommin kuin maanantaina. Sain siitä valtavasti uutta potkua tuleviin koitoksiin.

Tämä postaus jää nyt jännittävään kohtaan, sillä huomenna on tarkoitus juosta yhteensä neljä kilometriä. Saapa nähdä miten minun käy.

LUMIKEVÄT

Kun lapset olivat pieniä, he väittelivät siitä onko nyt talvi vai kevät. – Olisikohan nyt kevättalvi, yritin ehdottaa kompromissiratkaisua. Esikoinen halusi olla oikeassa eikä tyytynyt kompromissiin. – Nyt on lumikevät, tyttö sanoi painokkaasti. – Kukkakevät on eri asia, hän selitti.

Selitys oli niin hyvä, että otin tuon nerokkaan kevään määritelmän käyttööni. Jätän ne termiset ja tähtitieteelliset keväät muille.

Aurinko oli pilkahdellut jo joulun aikaan, mutta kevätolo tuli tammikuun 17. päivänä.

Lumikevät

Lumikevät alkaa siitä kun joulukuusi ja muut joulutavarat on siivottu pois ja aurinko paistaa ensimmäisen kerran. Tänä vuonna se taisi tapahtua tammikuun 17. päivänä. Lapset pääsivät hiihtämään ja luistelemaan ja oli tullut kunnon pakkanen. Puut olivat valkoisina huurteesta ja aurinko paistoi kirkkaasti.

Kevät on siis mielentila.

Pikkuhiljaa se alkaa näkyä myös ulos päin.

Juuri sellaisena päivänä tulee kevätolo. Tekee mieli siivota koko talo ja laittaa kevätliina pöydälle. Se ei välttämättä tarkoita, että siivoaisin koko talon. Tekee vain mieli. Kevätliinaakaan minulla ei vielä ole. Nyt sentään keksin, millaisen haluan ja voin ommella sen itse. Ostin jo kankaat.

Vuosia sitten tammikuussa esikoiseni tuli koulusta. – Äiti! Nää kevätlaulut on kyllä ihan kauniita, mutta onko niitä pakko kuunnella keskellä talvea, hän huudahti. Silloin vasta huomasin, että tosiaankin: laulut kertoivat siitä keväästä kun lumet ovat jo sulaneet ja sää on lämmin. Oli velä täysi talvi.

Kevät on siis mielentila. Pikkuhiljaa se alkaa näkyä myös ulos päin. Keittiön pöydälle ilmaantuu idätysastioita. Saattaapa ilmaantua valkoinen kevätesikkokin. Viherkasvit pääsevät suihkuun pitkästä aikaa ja saavat muutenkin siistityn ilmeen.

Lumikevään väri on lime, raikas ja heleä vihreä – toivon väri.

Tekee mieli kattaa Pip Studion astiat pöytään ja juhlistaa kevään tuloa. Näistä kankaista aion ommella liinan.

Puutarha käy yhä useammin mielessä. On pakko alkaa lukea pionikirjaa. Sitten on käytävä tarkistamassa pari kohtaa puutarhasuunnitelmasta ja lisättävä sinne muutama pioni ja tarkistettava josko niitä pioneja voisi lisäillä vähän sinne sun tänne ja… Säkkikangashuppujen asentamisessa havukasvien päälle on juhlan tuntu.

Ruskea kevät

Maaliskuun loppupuolella pääsee leikkaamaan omenapuita ja pensaita. Tuntuu hienolta. On ruskean kevään aika. Leikkaan perennanvarret. Pidän lasten kanssa perinteiset pihatalkoot. Sydämesssä sykähtää kun puutarha ja pihapiiri näyttävät taas siisteiltä.

Maa on vielä jäässä,

joten tekee mieli tuoda

puutarha terassille.

Säkkikangashuput sulautuvat kauniisti vaaleanruskeaan maisemaan. Valkohäntäkauriit palaavat metsien kätköistä.

Ihanaa - ne ovat palanneet taas!

Maa on vielä jäässä, joten tekee mieli tuoda puutarha terassille: suuri sylillinen pajunoksia sekä muutama helmililja ja narsissi. Keittiön terassille kirkkaankeltaisia narsisseja.

Versonpääkevät

Ruskean kevään jälkeen tulee versonpääkevät. Jossain vaiheessa huhtikuuta. Ensimmäiset pioninversot, raparperit, syysleimut, krookukset, tulppaanit, sinililjat ja muut nostavat päitään karusta maasta. Tätä hetkeä olen ehtinyt odottaa: säkkikangashuppujen nostaminen havukasvien päältä varastoon saa sydämen sykähtämään.

Talviuni on tehnyt tehtävänsä.

Hopeatopon nimi on kadonnut mielestä.

Lumi sulaa, sitten sataa taas. Välillä krookukset melkein peittyvät lumen alle.

Talviuni on tehnyt tehtävänsä. Hopeatopon nimi on kadonnut mielestä. Kestää hetken ennen kuin taas muistan kaikki vanhat tuttavat nimeltä. Eikä aikaakaan kun on jo kukkakevään aika.

Kukkakevät

Kukkakevät alkaa leskenlehdistä ja valkovuokoista, aivan kuin lapsena. Omassa puutarhassa se alkaa virvaliljoista ja krookuksista.

Koskaan ei saa olla niin kiire, ettei ehtisi ihailemaan krookuksia.

Nyt juostaan kilpaa kevään kanssa! Kukkakevät päättyy siihen kun saan suihkulähteen solisemaan. Siitä alkaa kesä.

Tällaisia mietin kun sain haasteen Navettapiialta blogista nimeltä Navettapiian puuhamaa. Alunperin haasteen on rustannut Tita blogista Unelmia ruusuista -blogista. Kannattaa lukea Titan koko postaus täältä.

Haasteen säännöt:

1. Tee postaus, ja kerro mistä haasteen sait.

2. Kerro huhtikuusi viisi tärkeintä kevään merkkiä, jotka ilahduttavat sinun sieluasi voimakkaimmin. Etelärannikolla kevät on jo maaliskuussa ja pohjoisessa toukokuussa. Muokkaa haasteen kuukausi sinun kevääksesi. Huhtikuu on tässä vain keskiverto.

3. Laita haaste kiertämään haastamalla kolme blogia.

Nyt siis pitäisi vielä tehdä ne ratkaisevat valinnat: valita kuukausi ja viisi voimakkaimmin ilahduttavaa kevään merkkiä.

Minun kevät alkaa tammikuussa ja se sykähdyttää joka vuosi aina yhtä paljon. Sykähdyksiä toki riittää helmi-maalis-huhti-toukokuullekin. Valitsen tammikuun.

Tässä kuvassa näyttäisi olevan talvi, mutta aurinko paistaa jo ikkunoista sisään – sydämen sopukoihin asti.

Ja tässä ne viisi kevään merkkiä:

1. Aurinko paistaa ensimmäisen kerran lumisessa pakkassäässä. 
2. Tekee mieli siivota koko talo ja laittaa kevätliina pöydälle. 
3. Keittiön pöydälle ilmaantuu idätysastioita. Saattaapa ilmaantua valkoinen kevätesikkokin. 
4. Viherkasvit pääsevät taas suihkuun pitkästä aikaa ja saavat muutenkin siistityn ilmeen.
5. Puutarha ja uudet suunnitelmat käyvät yhä useammin mielessä. 

Kodinonni tuo kevään keittiöön.

Haastan mukaan seuraavat kolme blogia:

Tuumasta toimeen
Tuplasti terapiaa
Ruusukumpu

Voi olla, että olette jo haasteen  saaneetkin, en aina pysy perässä. No, joka tapauksessa ottakaa haaste vastaan tai jättäkää väliin. Minusta siihen oli kyllä tosi kiva vastata.

Hyvää kevättä – tai kevään odotusta – itse kullekin lukijalle!

KATAJAKUJAN TALVIPUUTARHASSA

Tänään tutustumme Katajakujan talvipuutarhaan. Tervetuloa mukaan opastetulle kierrokselle!

Kaikki täällä nähtävät kasvit

kasvavat puolihydrossa

talon emännän huolimattomassa hoidossa.

Kuljemme kirpakassa säässä talviunta uinuvan puutarhan läpi sisätiloihin. Heti ovelta näemme pallon muotoiseen kehikkoon kasvatetun muratin. Se on yksi talon emännän suosikkikasveista, vuodelta 2014. Ulko-oven pielessä, varjoisalla pöydällä kasvaa viirivehka, tyttäreltä lahjaksi saatu. Kaikki täällä nähtävät kasvit kasvavat puolihydrossa talon emännän huolimattomassa hoidossa.

Viirivehka viihtyy varjoisassa eteisessä.

Siellä se on:

salainen puutarha.

Kulkiessamme olohuoneen läpi emännän työhuoneeseen voimme nähdä oikealla muutamia isohkoja viherkasveja suurten ikkunoiden edessä. Emme nyt tällä kertaa jää lähemmin tarkastelemaan niitä, sillä varsinainen talvipuutarha on talon perimmäisessä huoneessa.

Ja nyt astumme emännän työhuoneeseen. Siellä se on: salainen puutarha.

Huoneessa oleva näyttö on aivan musta. Näyttää siltä kuin siellä ei mitään puutarhaa olisikaan, mutta hetkinen vain... Kun hieman liikauttaa hiirtä, musta ruutu muuttuu sinisävyiseksi ja siihen ilmestyy pieni kuva. Kuva on tunnelmallinen. Näyttää siltä, että siinä loistaa majakan valo kuutamossa. Voimme hetkeksi pysähtyä katselemaan tuota taianomaista kuvaa, joka on peräisin koneen omasta kuvakirjastosta oletettavasti 2010-luvulta.

Mutta nyt on aika astua salaiseen puutarhaan. Muutamalla klikkauksella portti salaiseen puutarhaan aukeaa hiljaa huristen. Eteemme aukeaa taustakuva, johon on kuvattu pioni 'Angel Cheeks'. Kuva on vuodelta 2016.

Pioni 'Angel Cheeks'

Jälleen muutamia hiiren klikkauksia... Nyt olemme polkujen haarassa. Voimme valita menemmekö katselemaan valokuvia vai tutustumaaan kirjastoon.

Aloitetaan kirjastosta ja katsellaan valokuvia sitten kierroksen loppupuolella. No, nyt edessämme on taas polkujen risteyskohta. Mennään ensin kasvikirjastoon ja tutustutaan sen jälkeen osaan, jonka nimenä on Katajakujan puutarha. Valitettavasti emme tänään ehdi perehtymään huonekasviosastoon.

Koska talon emäntä kärsii kroonisesta kirjoitusvimmasta,

täältä löytyy muistiinpanoja puutarhan eri osien vaiheista.

Nyt edessämme on kasvikirjasto. Kaikki Katajakujan ja myös perheen aiemman puutarhan, Poukantien puutarhan, kasvit on järjestetty aakkosten mukaiseen järjestykseen. Katsotaanpa vaikka mitä kohdasta J-K löytyy: jalava (sateenvarjojalava), jasmike (kameliajasmike, lostojasmike 'Tähtisilmä'), jouluruusu ('Christmas Star')...

Tässä näemme, että sateenvarjojalava on ostettu 21.5.2014 Pinsiön puutarhalta ja liittyypä puun ostoon pieni tarinakin. Tässä ovat puun kasvatusohjeet ja tässä alempana muutamia muistiinpanoja sen kasvun vaiheista.

Loistojasmike 'Tähtisilmä' on ostettu Poukantielle 2010.

Katsotaanpa vielä hieman näitä tiedostoja lisää. Koska talon emäntä kärsii kroonisesta kirjoitusvimmasta, täältä löytyy muistiinpanoja puutarhan eri osien vaiheista. Alkukulma, Autotalli, Betonipystit, Cottage Garden, Eteläreuna, Eteläterassi...

Täältä löytyvät suunnitelmaehdotukset ja istutetut kasvit sekä muut tärkeät tiedot. On hauska katsella kuinka puutarhan eri osat ovat kehittyneet vuosien kuluessa. Virheistä on hyvä ottaa opiksi ja onnistuneet ratkaisut tallentaa tulevaa käyttöä varten.

Cottage Garden oli vasta tässä vaiheessa kesäkuussa 2016.

Täältä löytyvät

salaisen puutarhan

vanhimmat osat.

Ne ovat vuodelta 2009.

Ennen kuin menemme Katajakujan puutarhaan, vikaistaanpa hieman Poukantien puutarhaa. Täältä löytyvät salaisen puutarhan vanhimmat osat. Ne ovat vuodelta 2009.

Helmililja kukkii Poukantien puutarhassa keväällä 2012.

No niin. Jatkamme matkaa Katajakujan puutarhaan. Lupasin näyttää teille valokuvia, joten lähdetäänpä menemään tuota polkua pitkin, jossa lukee Valokuvat. Ja nyt täältä avautuu huikeita muistoja kesästä, kaihoisia syyskuvia, toiveikkaita kevätkuvia. Kukkia, tunnelmia, eläinystäviä.

Täältä löytyvät niin toukokuun kuin lokakuunkin kuvat. Kasveja ja puutarhan eri osia voi katsella eri kuukausina.

Valkohäntäkauriit kuuluvat kevääseen.

Kevät on täynnä toiveita. Kirsikkapuu 'Inkeroisten kuulasmarja' kukassa.

Tulppaaneita onkin jo odotettu!

Ruusutarhassa kukkii.

Pioni 'Madame Furtado'

Rose fiilistelee syyskuisessa illassa.

Ja jos teillä on

jotakin kysyttävää,

niin olkaa hyvät vain.

Voitte tutustua näihin vapaasti hetken aikaa ennen kuin johdattelen teidät takaisin salaisen puutarhan portille. Ja jos teillä on jotakin kysyttävää, niin olkaa hyvät vain.

Joulusta on vain yksi hujaus pääsiäiseen.

Jännittävän keväisen löytöretken  saalis.

Eteläpihalla kukkii verikurjenpolvi, taaempana jättipoimulehti, pioni, loistosalvia ja Ranskantulikukka.

Tarhakurtturuusu 'Sävel'

Siperianiirikset kukkivat yhtä aikaa peittokurjenpolvien ja pionien kanssa.

Lilja 'Josephine' kukkii kesän lopussa.

Syysomena 'Grenman'

Kuunlilja syysasussa.

Täällä aukeaa kaunis näkymä

kaikkiin mitä ihanimpiin puutarhoihin.

Eikä tässä vielä kaikki. Kun me nyt palaamme sinne salaisen puutarhan portille, näytän teille vielä pari ihanaa polun päätä.

Muutama klikkaus... Blogit.fi... ja nyt: täällä aukeaa kaunis näkymä kaikkiin mitä ihanimpiin puutarhoihin. Pidän erityisesti tästä visuaalisesta ilmeestä ja siitä, että tätä polkua on tosi helppo ja vaivaton kuljeskella. Mutta nyt meidän on palattava takaisin ja näytän vielä sen toisen polun pään.

Hetkinen, klikkaan tuosta Bloggerista auki Kukka & Kaalin... Kas, täällä. Täällä etusivun oikeassa laidassa alhaalla näkyvvät kaikki maailman ihanimmat puutarhablogit – teidän bloginne. Siinäpä vasta unelmien talvipuutarha! Talvi ei ole lainkaan pitkä eikä pimeä. Eihän?

Kiitos vierailustanne! Toivottavasti viihdyitte. Tervetuloa uudestaan!

Kärhö 'Arabella'

Tämän jutun innoittajana oli 11-vuotias tyttäreni Avilla, joka kysyi: "Voiko talvella tehdä puutarhatöitä?"

Talvella voi suihkutella pölyjä huonekasveista. Ulkona puutarhapuuhia ei ole, mutta ei tarvitse ollakaan. Talvella nukutaan talviunta ja eksytään salaisen puutarhan poluille.

Kiitos, ihana Avilla, hauskasta kysymyksestä! Kysy mitä vaan -sarja jatkuu. Seuraavaksi vastaan Sinella-tyttäreni kysymykseen mielipaikastani puutarhassa. Sitä ennen kuitenkin vastaan saamaani haasteeseen ja kerron lisäksi kuntoiluharrastuksestani.

Tervetuloa, sinä Blogit.fi -sivuston kautta lukijakseni liittynyt! Tuntuu aina niin mukavalta kun on lukijoita, joille kirjoitella. Toivottavasti saat iloa jutuistani ja kuvistani.

P.S. Jos, hyvä lukijani, blogisi ei näy listallani, niin vinkkaathan siitä minulle. Liityn mielelläni lukijaksesi. Joitakin blogeja tosin Blogger piilottelee, vaikka seuraan niitä julkisesti. :( Sellainen on esimerkiksi aivan ihana blogi Puutarhurin maja. Olen yrittänyt kaikki temput, mutta kuvaa en ole onnistunut saamaan näkyviin.

MIELIKUKKANI

Millä kriteereillä mieluisin kukka valitaan? Onko se sellainen kukka, jonka opin tuntemaan jo lapsena ja joka muistuttaa minua rakkaasta Eveliina-mummostani?

Siinä tapauksessa mielikukkani olisi iiris. Kaunis, helppo ja tyylikäs.

Siperianiiris vanhaa Haikalan puutarhan kantaa

Onko se kukka,

joka kuihtuessaan

saa kyyneleen silmäkulmaani?

Onko se kukka, joka kuihtuessaan saa kyyneleen silmäkulmaani? Nytkö tuo ihana kukka on lähdössä luotani?

Siinä tapauksessa mielikukkani olisi valkoinen krookus. Herkkä, iloinen, kevään airut.

Krookus 'Jeanne d' Arc'

Onko se sellainen kukka, jota käyn kuvaamassa aina vain uudestaan, vaikka tiedostoissani on jo neljätoista samanlaista kuvaa tuosta ihanasta kukkijasta?

Siinä tapauksessa mielikukkani olisi tarhaiiso. Uskomattoman komea syksyn kukkija, joka säväyttää sinisellä värillään koko syksyn ajan.

Tarhaiiso 'Blue Fortune'

Onko  se helppo ja varma perenna, jolla kaiken lisäksi on viehättävä kukinta siihen aikaan kun muita kukkijoita on aika vähän?

Siinä tapauksessa mielikukkani olisi valkoinen sinikämmen. Suloinen, rehevä ja huoleton perenna, joka ilahduttaa valkoisin kukin.

Sinikämmen 'Alba'

Onko se kukka, joka tuo puutarhaan vanhan ajan idylliä, on huikean kaunis, kestävä ja kaiken lisäksi helppokin?

Siinä tapauksessa mielikukkani olisi valkoinen syysleimu. Ihmeellisen kaunis, runsaskukkainen ja tuoksuva.

Syysleimu vanhaa maatiaislajiketta

Onko se sellainen, että pitää oikein varoa,

ettei tunge sen kuvaa jokaiseen postaukseen?

Saattaisivat lukijat kyllästyä. 

Onko se sellainen kukka, joka saa huokailemaan ihastuksesta? Sellainen, jonka kuvia ovat tiedostot tulvillaan, sillä se vain on niin hurmaava? Sellainen, jonka valitsen joka kesä uudeksi tietokoneen taustakuvaksi? Sellainen, että pitää oikein varoa, ettei tunge sen kuvaa jokaiseen postaukseen? Saattaisivat lukijat kyllästyä. Onko se sellainen, että kaikki kukat, joissa on sama muoto, saavat katseeni kääntymään kuin magneetit? Jo pelkkä nimi saa minut valpastumaan.

Se on juuri se. Nupullaan oleva pioni, valkoinen tai vaaleanpunainen.

Pioni 'Angel Cheeks'

Kaikkein kauneimmillaan pioni on nupuillaan. Sen hillitty muoto ja suloinen väri ovat vastustamaton yhdistelmä. Se on yhtä aikaa herkkä ja vahva.

Kaikki kukat,

joilla ovat nämä samat elementit,

sävähdyttävät minua aina vain.

Kaikki kukat, joilla ovat nämä samat elementit, sävähdyttävät minua aina vain. Sellaisia ovat esimerkiksi unikot, kerrotut tulppaanit, kalvakankeltainen kullero ja kameliajasmike.

Kerrottu tulppaani

Kullero 'New Moon' 

Rakkaudestani pioneihin olen kirjoittanut myös jutussa Pioni-ihminen.

Tämän jutun innoittajana oli tyttäreni, Sinellan, kysymys mielikukastani. Kiitos ja halaus ihanalle Sinellalle!

Kysy mitä vaan -sarja jatkuu ja kysymyksiä otan mielelläni vastaan, vaikeita tai helppoja. Ensi kerralla vastaan tyttäreni, Avillan, kysymykseen talviajan puutarhapuuhista. Tervetuloa opastetulle kierrokselle Katajakujan talvipuutarhaan! Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

ARVOESINEENI

Tärkeimmät ja eniten käytetyt puutarhan työkalut? Niitä on niin monta. Miten valita vain kolme? Mitkä työkalut ottaisin mukaan autiolle puutarhalle? Mitkä ovat ne, joita ilman ei voi tulla toimeen? Mitkä työkalut odottelevat terassin pielessä aina valmiina?

Nämä työkalut ovat aina valmiina palvelemaan.

Lopulta päätin valita kolme arvoesinettä ja kas vain, vastaus onkin aivan helppo.

Ne ovat arvoesineitä,

joita ei noin vain korvata uusilla.

Kaikkea ihanaa en voi  saada mukaan, joten Jamie Oliverin sekatöörit eivät mahdu mukaan, vaikka ne ovatkin kauniit ja kätevät. Ei auta sekään, että ne on ostettu Pirkkalan Hong Kongista. Päätän, että arvoesineiden kolmen kärkeen pääsevät vain ne tärkeät, kauniit, kätevät ja paljon käytetyt työkalut, joihin liittyy myös suuri tunnearvo. Ne ovat arvoesineitä, joita ei noin vain korvata uusilla.

Kottikärryt.
Minun kottikärryni ovat rakennuskärryt vuodelta 1996 – siis 22-vuotiaat jo! Ostin ne tallikärryiksi hevosen lannan ja kuivikkeen kuskaamista varten. Puutarhakottikärryt olisivat olleet aivan liian pienet tuohon tarkoitukseen.

Nuo uskolliset apulaiseni ovat muuttaneet mukanani viisi kertaa. Ne ovat kauniisti patinoituneet. Rengas on vaihdettu, mutta muuten ovat pysyneet ehjinä. Uskoisin niiden palvelevan vielä ainakin toiset 22 vuotta.

Kottikärryt pääsevät harvoin kuvan päätähdeksi, mutta tässä olen halunnut kuvata juuri kottikärryjä. Kuva on vuodelta 2011.

Minulla on sellainen aavistus,

että saatan saada niitä vielä kaksi lisää.

Kuokka.
Minulla on kolme melkein samanlaista, mutta silti uniikkia kuokkaa. Olen saanut ne lahjoiksi lapsiltani, jotka ovat tehneet ne itse koulun teknisen työn tunneilla. Minulla on sellainen aavistus, että saatan saada niitä vielä kaksi lisää. Kaksi pojistani on vielä menossa yläasteen tekniseen työhön. Jipii - ei ole huolta kuokkien hankkimisesta koko elinaikanani!

Kuokka on uskomattoman monipuolinen työkalu. Sillä voi kaivaa, vääntää, möyhentää ja tasoittaa. Toisinaan se korvaa lapionkin. Käytän kuokkaa keväästä syksyyn moneen eri hommaan. Istutushommissa se on aivan välttämätön.

Kastelukannu.
Uudessa puutarhassa kasteltavaa riittää. Uusin kastelukannuni on oikeasti vanha. Sain sen syntymäpäivälahjaksi. Siskoni oli aikoinaan ostanut sen huutokaupasta.

Tuo lempikannuni on hieman muita sinkkikannuja painavampi, mutta sen muotoilu päihittää uudet kannut mennen tullen. Sen suihku on tasainen ja juuri sopiva uusien istutusten kasteluun. Kesällä se on terassin pielessä ja talveksi nostan sen sisälle koristeeksi.

Kastelukannussa oli huikean kaunis asetelma ranskalaisista tulppaaneista, Afrikanliljoista, heinistä ja vihreistä oksista.

Tämän jutun innoittajana oli Vaarin torpan puutarhassa -blogin Pirkko Kovero, joka kysyi: "Mitkä kolme puutarhan työkalua ovat sinulle kaikkein tärkeimmät ja eniten käytetyt?" Kiitos vielä kerran, Pirkko! Innoissani mietin vastausta tähän kysymykseen.

Kysy mitä vaan -sarja jatkuu. Vastaan ensi kerralla Sinella-tyttäreni kysymykseen mielikasvistani.

KYLLÄ JA EI

Yksitoistavuotias tyttäreni, Avilla, kysyi minulta: "Oletko saanut puutarhan näyttämään siltä kuin olet halunnut?" Vastaukseni on: "Kyllä ja en."

Olen saanut puutarhan perusasiat kuntoon. Suuret linjat ovat valmiina. Toiminnoilla on paikkansa. Kulkuväylät on rakennettuina. Runsas määrä puita ja pensaita on kasvamassa. Paljaat maat on katettu ja ne puhdistuvat rikoista. Ympäristökin on melkein siisti.

Puutarhani on

kuin optinen harha.

Osa puutarhasta vihertää jo mukavasti, osa maasta on vasta puhdistumassa. 

Suurin osa istutuksista on nuoria, joten ne ovat harvoja ja rikkojen siemenillä on vielä mahdollisuudet itää perennojen väleissä.

Ihania väriyhdistelmiä on luvassa.

Vielä joudun valokuvatessani rajaamaan paljon pois.

Olen saanut kuvattua ihastuttavia kukkia, mutta jos kuvaa katsoo tarkasti voi huomata mustat muovit taustalla.

Olen haaveillut kukkarunsaudesta ja sitä olen jo saanutkin.

Vuorikaunokki, kyläkurjenpolvi ja isokonnantatar kukkivat kesäkuussa. 

Puutarhani on kuin optinen harha. Samassa kuvassa voi nähdä komean puutarhan ja täysin keskeneräisen työmaan. Yritän katsoa sitä kuin se olisi se kaunis ja rehevä puutarha, josta olen haaveillut.

Kumman kuvan sinä näet?

Kiitos ja halaus Avillalle! Aihe tuntui aluksi vähän vaikealta kun olin kirjoittanut jo jutun Toiveiden tynnyri. Kun pääsin vauhtiin, juttu imaisi mukaansa ja kirjoittaminen oli hyvin hauskaa.

Kysy mitä vaan -sarja jatkuu. Ensi kerralla vastaan kysymykseen kolmesta tärkeimmästä työkalustani. Kysymyksen on lähettänyt Pirkko Kovero Vaarin torpan puutarha -blogista.