Runebergin päivän kunniaksi julkaisen jutun päiväkirjastani vuodelta 2020, jolloin vierailimme Johan Ludvig Runebergin puolison, Fredrikan, kauniissa puutarhassa.
Heinäkuun 31. päivä
– En ole ikinä käynyt näin tunnelmallisessa puutarhassa, huokailen. Vanhojen jättiläismäisten hedelmäpuiden oksat kaartuvat kuin katoksi koko puutarhan ylle. Omenapuut ovat todella suuria ja niitä on paljon, kullekin pojalle oma nimikkopuunsa. Olemme Fredrika Runebergin puutarhassa Porvoossa.
Täällä ei ole yhtään kaariporttia, mutta silti tuntuu kuin niitä olisi kaikkialla.
Puut ja perennat on istutettu pyöreämuotoisiksi saarekkeiksi, joiden välissä kaartuvat sorapolut. Näin ollen puutarhan muodostuu useita pieniä huoneita. Täällä ei ole yhtään kaariporttia, mutta silti tuntuu kuin niitä olisi kaikkialla. Suuret omena-, luumu- ja päärynäpuiden oksat kaartuvat käytävien yllä.
Tällä hetkellä kukkivat harmaamalvikit, harmaakäenkukat, siniset ritarinkannukset, harjaneilikat, piiskut, liljat, ruusut. Ensimmäiset daaliat aloittelevat. Siellä täällä kukkivat kosmoskukat, verenpisarat, revonhännät, tuoksuherneet, samettikukat ja muut yksivuotiset. Pionit, iirikset ja kielot ovat jo kukkineet. Kielon kerrotaan olleen Johan Ludvigin lempikukka.
Vihreyttä tuovat kivikkoalvejuuret, jotka kuuluvat saniaisiin, ja maanpeitekasveina ahomansikat ja kaunokaiset. Puutarhan laidalla on rivi vadelmapuskia. Karviaispensaan oksat notkuvat sadon painosta. Raparperin kanta on jokin aivan erityinen, yllättävän matala. Se on nimetty Fredrikan mukaan. Omenat kypsyvät.
Viihtyisin puutarhassa vaikka kuinka kauan, mutta muu perhe haluaa jo talon sisälle ja opastettu kierroskin on juuri alkamassa. Sisällä Runebergin talossa huomaa, että talonemäntä todella piti kauneudesta ja kasveista. En tunnista läheskään kaikkia huonekasveja. Niitä on ikkunalaudoilla eri puolella taloa: pelargoneja, peikonlehtiä ja tuonenkieloja ainakin. Nautin 1860-luvun viehättävästä tunnelmasta, vaikka talo onkin täynnä turisteja.
Läheisessä talossa nautimme Johan Ludvig Runebergin pojan, Walterin, veistämistä patsaista. Taitava opas saa ne heräämään aivan kuin eloon. Kiertelemme vanhaa kaupunkia ja ihastelemme puutaloarkkitehtuuria sekä hulppeita kivitaloja, jotka on koristeltu vaivoja ja rahaa säästämättä. Poikkeamme tuomiokirkossa. Emme voi käsittää kaikkea sitä kauneutta mitä täällä näemme. Kuljemme pitkin joen rantaa. Ihastelemme ranta-aittoja. Valokuvaamme.
Olen juuri sanomaisillani, että tämähän on kuin siirtolapuutarhassa.
Illalla ajelemme vielä vanhan kaupungin mukulakivikatuja.
Olen juuri sanomaisillani, että tämähän on kuin siirtolapuutarhassa. Täsmälleen
sillä hetkellä Jouko sanoo, että tämähän on kuin siirtolapuutarha, vähän
suuremmassa koossa vain. Tällaiseksi sitä tulee kun on 21 vuotta naimisissa.
Olemme ahmineet silmillämme makeaa maahan täydeltä. Nyt
tuntuu, että hyvät yöunet ovat tarpeen.
Jään miettimään Fredrikaa ja hänen puutarhaansa. Puutarha on varmasti ollut innostuksen lähde ja keino toteuttaa itseään, mutta se lienee ollut myös paikka käsitellä ikäviä tunteita. Arki miehen naisseikkailuineen ei ollut varmasti helpoimmasta päästä.
