torstai 17. elokuuta 2017

VAMMAISVASTUSTUSTA

Vastasin viime marraskuussa haasteeseen otsikolla Tilinpäätös. Kirjoitin kolme asiaa, joista stressasin:
1. En saanut kirjettä keväällä.
2. En saanut kirjettä kesällä.
3. En saanut kirjettä syksyllä.
Itse asiassa odotin kirjettä kaksi vuotta. Lupasin kertoa, mitä kirjettä odotin, sitten kun on sen aika. Nyt on se aika ja pidän lupaukseni.


Sain Hallinto-oikeudesta myönteisen päätöksen hallintoriidassa, joka koski palkkaani 19 kuukauden ajalta. Olin jättänyt puheterapeutin työni avustaakseni kehitysvammaista veljeäni, joka oli kiireellisen avun tarpeessa. Kunta oli tehnyt lainvastaisen päätöksen, jonka vuoksi jouduin tekemään töitä ilman palkkaa tuon puolitoista vuotta. Ei ollut muuta mahdollisuutta.

Olen aina lapsellisesti ajatellut, että Suomessa vammaisten asiat ovat hyvin, koska laki turvaa heidän asemansa. En ole tiennyt, että kunnat häikäilemättömästi rikkovat lakia, sillä harva pystyy taistelemaan vammaisten oikeuksien puolesta. Siis sen puolesta, että lakia noudatettaisiin.

Vammaispalvelun lainsäädännön tuntevia juristeja on vähän tai ei ainakaan saatavilla silloin kun tarvittaisiin. Usein ainoa mahdollisuus on perehtyä asiaan itse. No, nyt minä ainakin osaan vammaispalvelun ja edunvalvonnan aihepiiriin liittyvät lait etu- ja takaperin. Sille osaamiselle nimittäin on ollut käyttöä.

Vuosien 2013 - 2017 aikana meidän kunnan vammaispalvelu on toiminut suorastaan uskomattomalla tavalla:

- Otti kehitysvammaiselta oikeuden henkilökohtaiseen avustajaan vastoin lakia.
Hallinto-oikeus palautti kehitysvammaiselle oikeuden avustajaan.

- Olisi pakottanut meidät perhehoitajiksi vastoin omaa suostumustamme.
Onneksi Hallinto-oikeus oli meidän puolellamme.

- Olisi pakottanut kehitysvammaisen perhehoitoon vastoin hänen omaa tahtoaan, mikä olisi tarkoittanut hänen itsemääräämisoikeutensa menettämistä.
Onneksi Hallinto-oikeus oli kehitysvammaisen puolella.

- Jätti maksamatta avustajalle palkan 19 kuukauden ajalta.
Hallinto-oikeus määräsi maksamaan kaiken korkoineen päivineen.

- Lainvastaisella toiminnallaan aiheutti avustajan pitkän sairasloman ja pitkäaikaisen terveyden menetyksen.
Terveyttä ei valitettavasti saa minkään instanssin päätöksellä takaisin.

- Määräsi kehitysvammaiselle laajat tutkimukset Kehitysvammapoliklinikalla, mutta kun tulokset eivät olleetkaan kunnalle mieluisia, sivuutti ammatti-ihmisten näkemykset täysin.
Onneksi Hallinto-oikeudessa kunnioitettiin asiantuntijalausuntoja ja toimittiin niiden mukaan.

- Halusi ulkopuolisen edunvalvojan vastoin kehitysvammaisen omaa suostumusta. Toisin sanoen kunta halusi rajoittaa kehitysvammaisen oikeutta määrätä itseään koskevia asioita ilman perusteltua syytä.
Maistraatti onneksi toimi lain mukaan eikä määrännyt edunvalvojaa vastoin kehitysvammaisen omaa tahtoa.

- Lainvastaisilla ja kaikin puolin tylyillä toimintatavoillaan aiheutti valtavasti inhimillistä kärsimystä kehitysvammaiselle itselleen ja hänen lähipiirilleen.

On tullut kirjoitettua muutakin kuin blogia...

Kaikkeen tähän kului neljä ja puoli vuotta. Typerästä tappelusta aiheutuneita kustannuksia kunnalle en ole laskenut, mutta summa on huikea ottaen huomioon sen miten paljon Vammaispalvelun työntekijöiden ja esimiesten aikaa asiaan on käytetty.

Koska vammaispalvelun henkilöstön sekä heidän esimiestensä ja kunnan käyttämän neuvoja antavan lakimiehen kouluttaminen tulisi kalliiksi ja asennemuutos on ehkä jopa mahdotonta, ehdottaisin Vammaispalvelun nimen muuttamista Vammaisvastustukseksi. Muutos olisi täysin ilmainen. Vanhat Vammaispalvelu-nimikkeellä varustetut kirjekuoret voisi käyttää loppuun ruksaamalla yli palvelu-sana.


Miten tämä sitten liittyy puutarhaan? No, sillä tavalla, että meille on tulossa huikean kaunis puutarha. Olen nimittäin päättänyt, että mitä enemmän Vammaispalvelu kiusaa, sitä kauniimman puutarhan teen.

torstai 10. elokuuta 2017

RAKAS PÄIVÄKIRJANI,

Torstaina, elokuun 3. päivänä 2017

Miten liikuttavaa kun Niila sanoi lähtevänsä kaverinsa kanssa kalaan ja ottavansa Noelin mukaan! Että viisitoistavuotias osaakin olla niin ihana, että ottaa pikkuveljen mukaan kalaan! Siitä huolimatta, että 8-vuotias ajaa pyörällä paljon hitaammin ja virvelin siimat on koko ajan sotkussa.

Kesken puutarhapuuhieni pojat soitti, voitaisko hakea heidät autolla kun pienin ei varmaan jaksa polkea takasin ja iso haukikin on aika vaikea kuljettaa kotiin. Ei se mitään, olikin jo aika oikaista vähän selkää.

Sain ajo-ohjeet ja lähdin matkaan. Soratie jatkui ja jatkui. Ihan loputtomiin. Jyrkkiä ylämäkiä ja alamäkiä. Meinasi usko loppua. Pari kertaa piti soittaa lisäohjeita. Vihdoin ja viimein levikkeellä seisoi poikaporukka, Niilalla valtava hauki kepin nokassa. Painoa oli lähemmäs seitsemän kiloa. Olin ällistynyt. En tajunnut edes kuvaa napata kännykällä. Kotona vasta valokuvasin. On meillä ihanat lapset! Oon niin kiitollinen Taivaan Isälle heistä kaikista.


Illalla ilahduin kun Pirkko, se Vaarintorpan puutarha -blogin kiva puutarhaihminen, muisti mua. Oli heittänyt mulle tällaisen päiväkirjahaasteen. Olis kai tarkoitus kirjoittaa puutarhasta. Mun on kyllä pakko kirjoittaa perheestäkin, sillä ilman miestä ja lapsia puutarhani olis autio.


Perjantaina, elokuun 4. päivänä 2017

 Äiti, mä aion opettaa Roselle sen noutojutun. Mä veistin sille kepin. Se on puhdas. Mä voin näyttää mallia, Asla tuli kertomaan puhdistaessani puutarhatyökaluja. Keskeytin puuhani ja menin katsomaan. Rose ei oikein tajunnut homman ideaa, vaan tökkäsi keppiä kuonollaan. Asla päätti tutkia asiaa netistä.


 Äiti, mä olin ihan asian ytimessä. Alussa riittää kun koira kiinnostuu kepistä, Asla kertoi innoissaan. Jatkoin puutarhapuuhiani hymy huulillani. Voi, noita ihania lapsia!


Lauantaina, elokuun 5. päivänä 2017

Oi että, miten ihana oli herätä ja ajatella mitä kaikkea kivaa voinkaan tehdä tänään puutarhassa! Oon tosi onnellinen kun mulla on niin paljon energiaa. Siis kun sain sen kilpirauhasen vajaatoiminnan sillä homeopaattisella lääkkeellä paranemaan. Eihän siitä muille viitsi sanoa, eivät usko kuitenkaan. Oli kiva nähä ne labra-arvot. Oon vieläkin niin kiitollinen siitä. Eihän puutarhahommista tulis yhtään mitään, jos olisin sellaisessa kunnossa kuin sillon neljä ja puol vuotta sitten Thyroxinin aikaan ennen Regulaattia ja näitä homeopaattisia.

Tänään sainkin paljon aikaan. Istutin ne kaks 'Lac Majeau' -ruusua, 30 mansikan tainta ja maksaruohoa uusien pallotuijien juurelle. Oli tosi kesäinen sadepäivä ja mä juoksin sateen mukaan minne milloinkin: sadekuuron aikaan varastoa järjestelemään ja kuuron mentyä puutarhaan. Aurinko porotti kuumasti ja kuivatti kastuneen hellemekon hetkessä. Kuvasin. Kitkin. Herkuttelin musta- ja viherherukoilla. Laitoin mustia muoveja. Siivoskelin.

Tänään näin tän 'Schneewittchen' -ruusun ensi kertaa kukkivan. Ajatella, että istutin sen keväällä ja nyt se on jo noin komea. Kukka on kertakaikkiaan kaunis!

Mietin pitkin päivää, että onnellisuus ja kiitollisuus kulkee käsi kädessä.


Sunnuntaina, elokuun 6. päivänä 2017

Ihanaa kun on sunnuntai! Tulee yhtenä päivänä oikein kunnolla levättyä. Ehtii valokuvata, kirjoittaa, lueskella, suunnitella, haaveilla ja tavata ystäviä.

Oli mahtavaa kun Tarja tuli meille. Tehtiin yhdessä rikkakasviota ja meillä oli tosi hauskaa. Oli kyllä vähän noloa katsoa kaikki puutarhan rikkakasvit, mutta ei se mitään. Jouko vähän naureskeli meille kun oltiin niin innoissaan rikoista. Nyt mulla on 30 kasvia koossa. Siitä saisin kasi plussan.


On ihan huippua kun on tuollainen ystävä! Tarja lupasi antaa mulle Tornionjokilaakson ruusun. Hienoa!


Maanantaina, elokuun 7. päivänä 2017

Mahtavaa! Nyt mulla on 46 rikkaa kasviossa. Se tekee siis kymppi plus!!!  Vielä hienompaa on, että kitkin ne kaikki lajit puutarhasta, ainakin noin suurin piirtein. Aamulla vaan rupes kitkettämään. Hyvä, että kitketti, sillä rikkoja tosiaan oli. Sinne menivät kierumatarat, peltohatikat, savijäkkärät ja lutukat. Ja kyllä on niin kuin kivi olis pudonnut sydämeltä. Puutarha on taas siedettävässä kunnossa - ihanaa!



Tiistaina, elokuun 8. päivänä 2017

On aina yhtä ihanaa kun Noeli tuo mulle mansikan omalta maaltaan, millon vähän raa'an ja millon multasen, mutta aina suurella rakkaudella poimitun. Hän on aivan käsittämättömän suloinen ja ihana! Ja se ensimmäinen mansikka, joka saatiin jakaa Joukon kanssa puoliks, se sisälsi välittämistä ja rakkautta enemmän ku mitään vitamiineja!



Keskiviikkona, elokuun 9. päivänä 2017

Hienoa, että puutarha alkaa vihdoinkin näyttää puutarhalta eikä pelkästään työmaalta. Kuunliljat on uhkeita ku mitkä. Tädykkeet on aivan huippuhienoja. Ne kukkii ensimmäistä kertaa niin runsaina. Välitilahan lainehtii sinisenä - ainakin melkein - ja uusien jaloritarinkannusten 'Summer Skies' väri on aivan huikea! En voinut etukäteen uskoa sen olevan niin puhtaan sininen.

Jaloritarinkannus 'Summer Skies'

Huomenna alkaa syksy. Lapset lähtee kouluun. Päiviin tulee rytmi. Marjat kypsyy. Kohta kuuluu kurkien huuto. Tuntuu haikealta ja hyvältä yhtä aikaa.



Hyvät blogini lukijat!

Tämän haasteen ideanikkarina on ollut Viherrilli, joka kirjoitti blogissaan: "Halusin muistuttaa omalla päiväkirjan pidollani itseäni olemaan kiitollinen, hengittämään edes kerran päivässä syvään ja katsomaan ympärilleni sydänlasien läpi oman puuhamaani epätäydellisyyden unohtaen, positiivisiin, hyviin ja kauniisiin asioihin keskittyen. "
Puutarhaihmisen kiitollisuuspäiväkirjahaasteen säännöt:
Pidä puutarha-aiheista kiitollisuuspäiväkirjaa 7 päivän ajan ja tee siitä postaus. Kerro postauksessasi kuka sinut haastoi ja haasta kolme tai useampia puutarhaihmisiä mukaan haasteeseen.

Minulla on ilo ojentaa tämä mukava haaste seuraaville:

Olkaa hyvät! Ottakaa tai jättäkää, mutta suosittelen. Haasteeseen osallistuminen lisää onnellisuutta ;)

tiistai 1. elokuuta 2017

RIKKAKASVIO

Se alkaa siitä kun heinäkuu taittuu elokuuksi ja koulun alku lähestyy.  Äiti, mä en löydä enempää kasveja. Mulla on vasta seitsemäntoista, kahdeksannelle menevä poika huokaisee.  Poika on tekemässä kasviota ja kymppiin tarvittaisiin neljäkymmentä kasvia.  No, lähdetäänpäs katsomaan, sanon. Tuntuu ihan tutulta. Viime vuonna samoihin aikoihin etsiskelin kasveja vanhemman pojan kanssa. Jätän bloggaamisen sikseen ja painun pojan kanssa metsään.

Nykyään kasvion voi tehdä valokuvaamalla. Oppilaan nimilappu kasvin  viereen ja kaksi kuvaa - yleiskuva ja lähikuva. Sitten tekstinkäsittelyohjelmalla kasvin nimitiedot, kuvauspaikka ja sen sellaiset. Ihan minun mielipuuhaani, mutta nyt on maltettava antaa pojan tehdä itse.

Minusta on mukavaa kierrellä pojan kanssa metsässä etsimässä oravanmarjoja, seinäsammalta ja palleroporonjäkälää, mutta vähän väliä ajatukseni karkaavat omaan pihapiiriin. Haluaisin niin kovasti tietää, minkä nimisiä rikkoja puutarhassamme kasvaa.

Kotiin tultuamme päätän tehdä oman versioni kasviosta ja kuvata pihamme rikkakasvivalikoiman. Tottakai tähtään kymppiin. Meidän pihapiiristämme rikkoja löytyy varmasti kymppi plussan edestä.

Ruiskaunokki ja mikä lie saunio saavat juhlistaa satavuotiasta Suomea muurin päällä.

Kierrän pihapiirin, niin puutarhaksi kunnostetun kuin luonnontilaisenkin alueen. Tehtävä tuntuu helpolta, ihan liian helpolta. Kamerassa on runsaasti kuvia, joten nyt vain nimet niille ja siinä se sitten on.

Leskenlehden opin jo lapsena.

Olen iloinen kun ahkerasta konmarituksesta huolimatta kirjahyllystäni löytyy Marjorie Blameyn kirja Luonnonkukat väreittäin. Se todellakin tuottaa minulle iloa juuri nyt. Kasvit on luokiteltu loistavasti ensinnäkin värien ja toisekseen kukkien tyypin mukaan. Piirroskuvat ovat selkeät, mutta vaihtoehtoja on aivan liikaa. Olen pulassa tasasoukkien, nyhähammaslaitaisten ja sepivien lehtien kanssa.

Näppäilen Googleen Kukkakasvien tunnistaminen ja menen Luontoportin sivuille. Nyt alkaa Lyyti kirjoittamaan, vaikkei se ihan helppoa ole vieläkään. On helpompi löytää nimiä kun voi rajata kasvupaikan ja ajan ja määritellä kasvin ominaisuuksia. Kuvat ovat kuitenkin yllättävän huonoja ja esimerkiksi lehtien muotoja on välillä vaikea erottaa kuvista.

On vaikea tietää onko kyseessä kamomillasaunio, peltosaunio vai pihasaunio. Ja voihan valvatti, ne keltaiset mykerökukkaiset vasta vaikeita ovatkin! Jotakin sentään selviää ja opin tuntemaan ainakin peltoemäkin, lehtohorsman ja savijäkkärän.

Peltoemäkki on kaunis, mutta aivan liian innokas leviämään.

Jokainen uusi tunnistamani kasvi tuottaa iloa ja kannustaa jatkamaan.

Särmäkuisman tunnistaminen ilahduttaa erityisen paljon, sillä tuo taitavasti koivuangervon sekaan soluttautuva keltakukkainen kasvi on vaivannut mieltäni koko kesän. 

Nyt minulla on jo kuusitoista nimettyä kasvia. Sillä määrällä saisin arvosanaksi kuutosen. Tavoitteena on kymppi, joten ei auta muu kuin jatkaa uurastamista.

Poikani, se kahdeksanelle luokalle menevä, pyörähtää luonani ja kerron hänelle puuhistani. Hän katsoo minua oudosti. Pitää minua ihan tärähtäneenä kai.

Ensi kesänä minulla on vapaata. Kolmas pojistamme menee kuudennelle. Kasvio tehdään vasta seitsemännen luokan jälkeen.

torstai 27. heinäkuuta 2017

ON ILMOJA PIDELLYT

On ollut kuulemma huono kesä. Ai, minä en ole huomannut. Minulle tämä sateinen ja viileä kesä on ollut ihanteellinen. Ahneuksissani – tai optimistisuudessani – istutin keväällä ihan valtavan määrän puita ja perennoja. Hellekesä olisi ollut suorastaan katastrofi. Miten ikinä olisin selvinnyt kaikkien niiden kastelemisesta?

Minulle ei Suomessa ole huonoja säitä. On vain erilaisia säitä tehdä eri asioita. Pieni kesäsade on ihana. Silloin on mukavaa istuttaa taimia. On raikasta. Tuntuu kesältä. Sateenkaari kaartuu talon ylitse.

Sadepisarat kimaltelevat 'Claire de Lune' -pionin terälehdillä.

Rankkasadekin on kiva. Kasvit saavat vettä. Ehtii käydä laittamassa pyykit koneeseen. Niitähän ei voi poutasäällä pestä. Ei ehdi. Siis ei malta mennä sisälle kun on tuo ruusu juuri ihanasti odottamassa istutusta. Miltähän muurin edusta sitten näyttää kun ruusut ovat nätisti paikoillaan, kurjenpolvet siinä edessä ja kate siististi niiden ympärillä…

Pidän erityisesti siitä kun sade ropisee kirkkaalta taivaalta.

Pilvipoudalla voi tehdä mitä vain. Ei ole Eteläreunallakaan tukalaa. Silloin on vain se huono puoli, että selkä tulee kipeäksi. Tulee huhkittua liikaa kun ei malta lopettaa. Ei tietenkään kun voi tehdä mansikkamaan valmiiksi. Onhan se sitten ensi kesänä ihana saada herkkuja omasta maasta. Voi kääntää terassin edustan kasvualustan, tukea ruusun, kitkeä vähän...

Kyläkurjenpolvet, isokonnatatar ja minä pidämme puolivarjosta.

Raekuurossa on eksotiikkaa. Nyt äkkiä hakemaan kamera! Pitää saada kuva kun heinäkuussa sataa rakeita.

Aurinkoinen sää on upea, jos ei ole liian kuuma. Lapset kirmailevat ulkona ja minä kannan kiviä. Saa tuonkin polun pätkän kuntoon. Olen siitä jo ehtinyt haaveilla. Lapiomies innostuu auttamaan. Saadaan valmisteltua kuopat tarhakurtturuusuille ja asennettua juurimatto tien reunaan. Mies rakentaa tallia. On onnellinen kun lämpötila alkaa nousta. Tuntuu kuulemma kesältä kun tulee hiki.

Hellepäivinä kyykin varjossa. Mukava kun tulee kerrankin kitkettyä joku alue oikein kunnolla. Kun aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta, maltan tehdä sisähommiakin. Tuntuu kivalta kun vihdoin saa huushollia kuntoon. Se onkin välillä aika retuperällä, sillä en vain malta jäädä laskostelemaan pyykkejä kun yhtä hyvin voin leikata Muotopuutarhan koivuangervoaidan ojennukseen.

Istutukset saavat vielä odottaa.

Helteellä nautin lasten ja mieheni riemusta. Tuli kuulemma vihdoinkin kesä - ainakin yhdeksi päiväksi. He lähtevät uimaan. Ihanaa kun Jouko vie lapset rannalle. Muistavat sen ehkä vielä aikuisenakin. Itse ajelen helteellä mieluummin kauppakeskukseen tai puutarhoille. Mansikkakangas, kukkasidontanauha ja sokeritoppakuusi ovatkin ehtineet jo odotella ostoslistalla.

Jos helteet jatkuvat viikkoja, tarvitaan asennetta. Helle tekee minut väsyneeksi. Toisinaan olo on suorastaan tukala. Mieli kaipaa puutarhahommiin, mutta keho ei kestä. Silloin herään aamun valjetessa ja hiivin puutarhaan talon vielä nukkuessa. On ihanan hiljaista ja rauhallista. Ehdin puuhailla hyvän aikaa ennen kuin tulee taas liian kuuma ja palaan sisälle. Otan pienet torkut, niin jaksan taas huomisaamuna nousta auringon kanssa yhtä aikaa. Onneksi illaksi viilenee sen verran, että ehtii taas hetken työntelemään kottikärryjä. 

Tänään on se hellepäivä. Vietän siestaa sisällä ja toivotan suosiollisia säitä itse kullekin!


Sydämellisesti tervetuloa blogini lukijoiksi Tauvonpaikan Kaisu, Pieni Lintukoto -blogin Kaaru ja Eeva Kylmänen! Toivottavasti saatte iloa jutuistani ja kuvistani.

torstai 20. heinäkuuta 2017

ONNI

Nippa nappa ehdin aamupalan syömään kun jo kipitin ulkovarastoon kainalossani taimipotteja, siemenpusseja, kukkaruukkuja. Into ja Tarmo harppoivat sinne jo edellä.

Oli kylmää, tuuli navakasti ja sataa tihuutti, mutta Onni oli jo ovella vastassa hymyilevänä ja valoisana. Niin me sitten ahersimme uudessa varastossa, jonka rakas mieheni oli juuri saanut valmiiksi. Sinne sujahtivat suojahuput nätisti laskosteltuina koreihin, istutuslapiot ja sekatöörit puulaatikkoon, lannoitteet purkkeihinsa…


– Vähänkö nättii, 12-vuotias poikani totesi katsellessaan varastoa. Oli onnellinen kun lupasin, että hän saa nukkua siellä. Hän kysyi pidänkö varaston järjestämisestä. Kuka tällaisesta ei nauttisi? Jos on kolme vuotta unelmoinut varastosta - ihan millaisesta tahansa - ja sitten saa tällaisen, niin olisihan se suorastaan outoa, jos vain kylmän viileästi nostelisi tavaroita hyllyyn. Jos minkä tahansa lautahökkelin sijaan saa puolilämpimän lukaalin ikkunoineen, laattoineen kaikkineen, niin, niin… Miten sen edes osaisi ilmaista?

Seinän takaa kuului suhinaa. Mies siellä pakkeloi ja hioi uuden verstaan seiniä. Poikkesi välillä varaston puolella hakemassa motivaatiota pölyiseen ja ikävään hommaansa. – Kukko-kiekuu-uu, kuului toisen seinän takaa. Viuhti rouvineen oli pitämässä sadetta sisällä.


Aikamoinen tiimi meitä siellä lopulta oli: Into, Tarmo, Onni, Ilona ja minä. Kannoin suu messingillä kodinhoitohuoneen komerosta vermikuliittipusseja, koristekiviä, kankaita, minikasvihuoneita ja vaikka mitä. Komeron hyllyt tyhjenivät. Vihdoinkin. Tätäkin olin odottanut. Järjestin komeron saman tien. Nyt kengät ovat järjestyksessä kuin Ikean mainoksessa konsanaan.

Mietin tuota järjestyksessä olevien kenkien ja onnen määrän suhdetta toisiinsa. Laskeskelin.  Jos yksi kenkäpari vie pyöreästi 20 cm ja ihmisellä on vähintään yhdet parit talvi- ja kesäkenkiä, kumisaappaat, sandaalit, lenkkarit, juhlakengät ja ehkä vielä sisäpeli-, ratsastus- tai puutarhakengät, niin hyllymetreinä se tarkoittaa ihan minimissään 1,4 metriä per henkilö. Usein niitä kenkiä on vielä enemmän. Mitäs se tekeekään kahdeksan hengen perheessä? Voitte siis vain arvailla sen nautinnon määrää kun sain tuon kenkämäärän nätisti ojennukseen.

Kannoin autokatoksessa ajelehtineita puutarhatarvikkeita varastoon. Pesin kaikki ruukut, jotka olivat kevään tohinoissa jääneet odottamaan oikeaa hetkeä. Tunsin itseni fiksuksi.


Illalla tuuli tyyntyi ja sadekin lakkasi. Kiersin valokuvaamassa uudet tulokkaat. Siinä samalla ihmettelin kuinka akileijat kukkivat aina vain. En aiemmin ole ymmärtänyt miksi akileijoista niin kovasti vouhotetaan. Nyt aion vouhottaa niistä itsekin. Tähän asti minulla on kukkinut vain yksi ujo japaninakileija. Se on kukkinut niin vaatimattomasti, etten aina ole edes huomannut sen kukkivan. Kukkiessaan se on katsonut alaspäin ja minun on täytynyt nostaa sitä nähdäkseni sen kasvot. Mutta nyt minulla on akileijoja, jotka ovat aivan toista maata.

Kuningatarainesta. Akileija 'Silver Queen'

Hämmästelin noita viime kesänä istuttamiani ’Silver Queen’ –jaloakileijoja. Ne puhkesivat kukkaan jo varhain kesäkuussa eivätkä ne vieläkään väsy kukkimaan. Ja voi hyvä ihme, miten kauniita ne ovatkaan!  Niiden seuraksi on saatava vielä sinisiä, yhtä korkeita ja näyttäviä.


Huokailin kaiken uuden äärellä – kissankelloja, malvoja, tädykkeitä, kiiltoleimuja, lupiineja, iiriksiä, kärhöjä… Vilkaisin ympärilleni. Onni se siellä näkyi hiippailevan aivan minun kannoillani.


Tervetuloa, Birgitta Koivisto, blogini lukijaksi! Olen niin iloinen siitä. Toivottavasti sinäkin  saat iloa blogistani.

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

MITÄ KUULUU?

- Mitä kanalaan kuuluu?
- Kiitos kysymästä, ei mitään erityistä. Siis hyvää, oikein hyvää kuuluu, kun eletään taas ihan tavallista arkea.

Tiuhti ja Fiona tepastelevat pusikon suojisssa.

Haudontavillitys on ohi. Ei tarvitse enää kiistellä siitä parhaimmasta haudontapesästä - siitä, joka näytti aivan samalta kuin ne kolme muuta vapaata pesää ja jossa heinät olivat aivan yhtä pehmeitä kuin niissä kolmessa muussa pesässä. Toki meillä vieläkin haudotaan, mutta ei ihan niin vimmatusti. Eikä pesästä enää kiistellä. Haudontavillityksestä voit lukea täältä.

Ulkonaliikkumiskielto on loppunut. Eviran määräyksestä kanat pysyivät visusti sisätiloissa kesäkuun alkuun asti. Onneksi säät olivat suosiolliset. Oli nimittäin niin kylmää ja tuulista, etteivät kanat olisi edes halunneet ulos.

Haukkoja ei ole liikuskellut näillä nurkilla. Sekin on hyvä. Yksi pöllö istuskeli kuusen oksalla eikä ollut millänsäkään innokkaista valokuvaajista. Ei onneksi ollut kiinnostunut kanoistakaan.

Sekä herra että hänen rouvasensa ovat pysyneet terveinä. Terveitä ovat onneksi olleet tipuista asti.

Munia tulee runsain määrin, tarkemmin sanottuna noin kolme päivässä. Se on hyvä, sillä haudontavimman aikaan kukaan ei muninut. Tuolla määrällä meidän perhe saa keitetyt kananmunat leivilleen pari kertaa viikossa.

Meidän kanojen munat ovat pieniä, vain noin puolet kaupan normaalikokoisista. Herkullisia ovat - ja varmasti lähiruokaa.

Herkkuja riittää. Vesimelonin kuoret nokitaan tarkasti ja niitä suorastaan odotetaan. Kun tytär ottaa lapion esiin, kanoille tulee hoppu. Matoja on luvassa. Tiuhti on lauman hännänhuippu, vähän syrjitty. Kuitenkin se saa parhaimmat madot, sillä se on kanoista nopein. Sillä on tekniikka hallussa: heti kun mato pilkistää maasta, se ryntää kauempaa paikalle ja äkkiä mato nokassa karkuun. Vanhemmat kanat saavat jäädä nuolemaan nokkiaan.  Ihan oikein niille röyhkimyksille. Mitä syrjivät nuorimmaista ja vähän erinäköistä. Milli tosin ei ole röyhkimys. Se ei koskaan syrji Tiuhtia. Milli on arvojärjestyksen toiseksi alin. Tietää millaista on olla se hännänhuippu.

Vesiheinä on kanojen herkkua. Sitäkin riittää, sillä se tykkää kasvaa meillä. Jos joku paikka on katetta vailla, ilmaantuu vesiheinä sinne ihan varmasti. Vesiheinästä saavat hyvät annokset C-vitamiinia ja kivennäisaineita.

Viuhti ei syrji ketään. Se on kaikille aivan yhtä kohtelias. Viuhti huolehtii kanasistaan edelleen kuin herrasmies. Mieheni kehottikin minua kirjoittamaan kukosta blogiin vinkiksi miehille. Kelpaa kuulemma esimerkiksi. Viuhtin tarinan Raasusta ritariksi voit lukea täältä.

Tiuhti ja Viuhti

Aurinkokylvyt ovat tänä kesänä jääneet vähiin, mutta saavat sentään olla ulkona. Villivatukon seassa on kaikista mukavinta. Odottakaapa vain, kanaset, kun vadelmat kypsyvät. Lisää herkkuja on luvassa.


Säilytän kananmunia huoneenlämmössä. Ne säilyvät oikein hyvin kun lämpötilat eivät suuresti vaihtele. Joka maanantai alan kerätä munia astiaan, jossa on pienellä pyykkipojalla kiinnitettävä kyltti "Uudet leivontaan". Uusimmat munat sopivat leivontaan mainiosti. Viikon tai parin viikon ikäiset tosin vaahtoutuvat parhaiten. Keitettäväksi sopivat mieluummin vähän vanhemmat munat. Pysyn selvillä munien iästä noin viikon tarkkuudella kun siirrän kulhojen kylttejä aina sitä mukaa kun viikkoja kuluu. Ei tarvitse pelätä saavansa pilaantuneita munia.

Myy tietää arvonsa kanalauman ykkösenä.

Onnellista kesän jatkoa! Kot-kot...


sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

LAPIN LIHAKEITTO

Ennen kuin palaan juhlatunnelmista puutarhabloggarin vihreään ja kukkaisaan arkeen (pionit availevat juuri komeita kukkiaan), jaan teille Lapin lihakeiton ohjeen. Tarjoilin tätä erityisen herkullista keittoa rippijuhlissa. Poikani on sellainen eräjorma, että päätin toteuttaa juhlatarjoilun metsäisellä teemalla. Siihen poronlihalla höystetty keitto sopi täydellisesti.

Kehtaanko edes kertoa miten helppotekoista keittoa tarjoilin? Kehtaan, sillä keittoa kehuttiin vuolaasti ja valiteltiin, että miten tässä nyt jaksaisi syödä vielä kakkuakin. No, täytyy myöntää, että aluksi nolotti kun vieraat kyselivät reseptiä. Ihan liian helppo juhlaruuaksi. Eikä edes kallis.

Harmi, etten tullut ottaneeksi kuvaa keitosta. Siellä se on keittokulhossa kannen alla lämpimässä :)

Kuulostaisi tietysti hienolta ja juhlavalta, jos olisin kaksi päivää valinnut torin kauneimpia vihanneksia, keitellyt lihaliemiä ja hämmennellyt keittoa, mutta ei minusta ole sellaiseen. Onnneksi vieraat eivät tiedä kuinka hartaasti olen keittokattilan äärellä häärinyt.

Tämä eri lähteiden pohjalta kehittelemäni resepti oli suorastaan oikotie onneen. Juhlavierailta sateli kehuja ja kuopus söi keittoa mielissään vielä seuraavanakin päivänä. Pyysi keittämään vielä lisääkin. Tällä reseptillä tumpelokin kokki kerää pisteet kotiin. Tämä annos riittää kymmenelle.

16 dl vettä
2 pss Peruna & keittokasviksia
4 yrttikuutiota
muutama kokonainen mustapippuri
muutama laakerinlehti

700 g naudanjauhelihaa
150 g kylmäsavustettua pororouhetta
1 prk (250 g) Koskenlaskija ruokaa, maustamatonta
4 dl kermaa

persiljasilppua

Keitä ensin tavallinen jauheliha- tai lihakeitto. Voit oikaista käyttämällä Peruna & keittokasviksia. Lisää pakastekasvikset kiehuvaan veteen, mausta yrttikuutioilla, mustapippureilla ja laakerinlehdillä. Keitä noin 15 minuuttia.

Paista jauheliha ja lisää se pororouheen kanssa kattilaan. Lisää vielä Koskenlaskija ruoka ja kerma. Kuumenna.

Kaada keitto kuumalla vedellä lämmitettyyn tarjoiluastiaan. Koristele keitto persiljasilpulla. Tarjoile keitto suu messingillä ja ota kiitokset vastaan tyytyväisenä - vaikka olisitkin valmistanut keiton valmiiksi pilkotuista pakastekasviksista :)

Kasvisruokana tarjoilin Pikanttia porkkanakeittoa. Jälkiruuaksi oli täytekakku ja raikkaat kasvikset.

Kaunista puutarhakesän jatkoa kaikille!

lauantai 24. kesäkuuta 2017

PIKANTTI PORKKANAKEITTO

Rönsyilen nyt puutarhablogin vihreältä ja rehevältä polulta ja esittelen teille kaksi keittoa, joita tarjoilin rippijuhlissa. Reseptejä kyseltiin sen verran vilkkaasti, että keittojen täytyi olla erityisen herkullisia. Jotkut vieraista valittelivat syöneensä ihan liikaa :).

Erähenkisen pojan juhlissa oli luontevaa tarjota Lapin lihakeittoa ja Pikanttia porkkanakeittoa perunarieskojen kera. Jälkiruoaksi oli täytekakkukahvit sekä raikkaita kasviksia. Menu oli yksinkertainen, mutta toimiva.

Porkkanakeitto ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen juhlatarjoilua suunnitellessa. Tämä versio porkkanakeitosta on kuitenkin kaunis ja maultaan juhlava. Feta-muruilla ja paahdetuilla pinjansiemenillä höystetty keitto on aivan toista maata kuin arkinen sosekeitto. Hyvänä puolena on sekin, että keitto on gluteeniton ja tämän voi helposti toteuttaa vegaanisena.

Keittojen seurana tarjoilin gluteenittomia perunarieskoja, jotka ovat aivan yhtä maukkaita kuin tavallisetkin. Tarjolla oli myös kahdenlaista juustoa.

Itse surautan keiton vaivattomasti Thermomixillä, mutta toki keittäminen onnistuu ihan perinteisin menetelminkin. Ohjeen olen muokannut netistä löytämieni useiden ohjeiden perusteella. Ohje on kuudelle. Tämä annos mahtuu sopivasti Thermomixin kulhoon.

750 g porkkanoita paloina
3 perunaa paloina
1½ sipulia lohkoina
1-2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
30 g voita

enintään 750 g vettä
1½ yrttikuutiota

1½ appelsiinia kalvottomina lohkoina
4 - 6 dl appelsiinimehua
3 rkl hunajaa
ripaus mustapippuria
1 tl timjamia

loraus kermaa
tarvittaessa ripaus suolaa

300 g Feta-juustoa
pussillinen pinjansiemeniä
persiljasilppua

Sekoittele pilkottuja porkkanoita, perunoita, sipulia ja valkosipulia kymmenen minuuttia voissa pannulla. Thermomixillä voi käyttää Varomaa ensin pari minuuttia ja sitten pyörittää 100 asteessa 10 minuuttia. Tätä freesausta eli kuullottamista ei kannata jättää väliin, sillä se tekee kuulemma kasvisten mausta täydellisen.

Lisää yrttikuutiot ja vettä sen verran, että kasvikset peittyvät. Keitä kasvikset pehmeiksi, ehkä 20-30 minuuttia. Itse taisin keittää 90 tai 100 asteessa.

Lisää loput aineet kermaa lukuunottamatta. Huomaa, että appelsiinien tulee olla kalvottomia, jotta mausta tulee mahdollisimman pehmeä. Vaivattomin tapa on puristaa appelsiini mehulingolla. Ellei mehulinkoa ole, appelsiiini kannattaa kuoria leikata kalvottomaksi ja siivuttaa. Leikkaa vielä siivuistakin kalvot pois. Työlästä kyllä, mutta juhlakeitto onkin aivan eri juttu kuin jokapäivän soppa. Soseuta keitto samettiseksi

Lisää tarvittaessa lientä, jos keitto vaikuttaa liian paksulta. Tarkista maku. Jos olet käyttänyt suolattomia yrttikuutioita, voit tarvita ripauksen suolaa.

Hienonna Feta haarukalla eri kulhoon. Paahda pinjansiemenet ja tarjoile ne erikseen keiton seurana. Paahda pinjansiemenet hyvin varovasti, sillä ne palavat helposti.

Kaada keitto tarjoiluastiaan. Lorauta kermaa kauniiksi kuvioksi ja ripottele keskelle persiljasilppua.

Hyvää ruokahalua!

Jälkiruoaksi oli täytekakku ja raikkaita kasviksia.

Olen huomannut, että valmiiksi pilkotut hedelmät ja vihannekset saavat aikaan ihastelua ja menevät kuin kuumille kiville niin lasten kuin aikuistenkin tilaisuuksissa. Tällä kertaa kokosin sinkkivateihin kukkakaalia, kurkkua, miniluumutomaatteja, hunajamelonia, luumuja, mandariineja, viinirypäleitä, vesimelonia, mansikoita, karambolaa ja ananaskirsikoita. Lisänä oli dippikastiketta ja pähkinöitä. Vaniljalla maustetulla jugurttikastikkeella tai suklaakastikkeella olisi ollut varmasti menekkiä myös.

Kasvisvati koristaa pöydän.

Lapin lihakeiton ohjeen saat seuraavassa postauksessani.


maanantai 19. kesäkuuta 2017

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ

Puutarhan kevätkiireiden keskellä mietin tulevia rippijuhlia ja ajattelin, että minulla on yllin kyllin puuhaa.

Ensinnäkin juhlavaatteiden hankkiminen. Kahdensadan euron polyesteriklänninki ei houkuttele ja muista materiaaleista valmistettuja saa etsiä kissojen ja koirien kanssa.  Ei ole ihan vaivatonta löytää mieluisaa juhlakolttua. Poikien kauluspaidat sentään ovat helppo juttu. Tyttöjen puvut ovat onneksi jo valmiina.

Talon siivoaminen. On oma operaationsa saattaa koti edes jonkinlaiseen siivoon sen jälkeen kun on viikkotolkulla touhunnut pelkästään puutarhassa ja koti on toiminut  lähinnä huoltoasemana - tosin ilman palvelevaa henkilökuntaa tai ainakin vajaamiehityksellä.

Leipomiset ja muu tarjoilupuoli ovat tietenkin ihan oma juttunsa ihmiselle, joka ei koskaan leivo mitään.

Kukka-asetelmien teko. Ihanaa hommaa tiedossa, mutta aikamoiset paineet. Jos tärvelen ensimmäisen version, niin mistä loihdin uutta kukkamateriaalia tilalle? Riittävätkö arvioimani kukat? Kestävätkö ne asetelmassa juhliin asti tuoreina ja raikkaina? Uskallanko ylipäätään tehdä elämäni ensimmäisen kukka-asetelman juuri lapseni rippijuhliin, hänen tärkeään päiväänsä?

Näistä aineksista ajattelin värkätä muutaman asetelman.

Lahja ja kirje rippilapselle. Lahja on nopeasti päätetty. Kirjettä sen sijaan on harkittava huolellisesti, sillä lapsihan voi lukea sitä vielä vuosikymmentenkin päästä. Haluan lahjoittaa lapselleni viisaita sanoja, tärkeämpiä asioita kuin mikään konkreettinen lahja. Mistä löydän ne rakkaimmat sanat, ystävälliset, lämpimät, viisaat, rohkaisevat sanat?

Puutarhan laittaminen jokseenkin siedettävään kuntoon. Tiedän, ettei puutarhaa voi saada valmiiksi ennen juhlia, mutta kun ripeästi tekee, niin paljon voi saada aikaan. Jos nyt vaikka Hedelmäpuutarhan alueen istutukset, koulimiset ja suorakylvöt, Sateenvarjojalavan katveen istutukset, terassien kukkaistutukset ja katteiden siistimiset. Nuo nyt tulivat ensimmäisinä mieleen. Ja tietysti rikkoja pitää torjua ihan joka välissä ja koko ajan, etteivät saisi yliotetta.

Vähän vihreää pitkälle terassille.
P.S. Ruohosipulit pysyivät virkeinä, vaikka jaoin ne kukkivina. Ne aukaisivat nuppunsa juuri sopivasti juhliin.

Ja sitten tietysti nämä jokapäiväiset velvollisuudet. Työhommat, pyykit, ruuat, siistiminen, juoksevat asiat, jotain muutakin kai. Ainahan sitä kahdeksan hengen perheessä puuhaa riittää.

Niin. Kuvittelin, että tuossahan sitä hommaa riittäisi seuraavan kahden viikon ajaksi. En tiennyt, että tulossa olisi vielä kuusi vatsatautia ja oma flunssa, kaksi isoa leikkausta (koiran hammasremontti ja lapsen vaativa korvaleikkaus), yksi korvalääkärikäynti, osallistuminen talkoisiin, yksi tärkeä tapaaminen Tampereella ja silmälasien hankinta kahdelle.

Hyvä, että en tiennyt. Olisin saattanut stressaantua.

Tässä sitä nyt sitten maanantai-iltana istutaan ja ihmetellään.

Lapsen korvaleikkaus onnistui paremmin kuin osasimme odottaa. Rosella on kaunis, valkoinen hammasrivistö. Oma flunssanikin loppui monen viikon sairastamisen jälkeen. Vatsataudit paranivat ajoissa niin, ettei ollut pelkoa tarttumisesta. Muutkin hommat hoidettiin tavalla tai toisella.

Lauantaina matkustimme konfirmaatioon. Kirkossa itkin onnen kyyneleitä ja ajattelin sitä valtavan suurta rakkauden määrää mikä kirkkoon oli tiivistynyt nuorten ja heidän läheistensä kokoonnuttua yhteen. Ihailin komeaa, onnellisesti hymyilevää poikaani valkoisessa paidassa ja mustassa kravatissa. Sain halata häntä pitkästä aikaa (viikko rippileirillä ON pitkä aika) ja ihmetellä ajan kulumista elämässä. Nuorten suloisesti esittämä rippilaulu soi vieläkin mielessäni.


Eilen juhlittiin aamusta iltaan. Talo oli täynnä vieraita - siivottukin :). Tunnelma oli lämmin ja mukava, mieliinpainuva. Sääkin oli suosiollinen. Tarjoiluista kiiteltiin ja jopa ruokaohjeita kyseltiin. Uusi mekkonikin sai kehuja ;). Kukka-asetelmat kestivät ja erähenkinen poikani piti kattauksen metsä-teemasta. Mainitsi lukeneensa kirjeeni jokaisen sanan ja asetteli kaikki saamansa kortit huoneensa pöydälle esille. Ja sokerina puutarhablogipostauksen pohjalla: yhtään voikukkaa ei pilkistänyt kukkapenkeistä!

Ensi kesänä toivottavasti juhlitaan taas. Kolmas lapsemme pääsee silloin ripille.


Ulla Kinnunen, olet lämpimästi tervetullut blogini lukijaksi! Toivon, että saat tästä iloa. Ihanaa puutarhakesää kaikille lukijoilleni!




perjantai 2. kesäkuuta 2017

JUHLAHOUSUJA JA HERNEENSIEMENIÄ

Hiippailen salaa tänne tietokoneen ääreen. Ai, keneltä salaa? No, Roselta. Roselle on tänään tehty hammasremontti anestesiassa. Siksi olo on kurja. Kipuja ei ole, mutta tekee mieli vinkua koko ajan. Vain silloin kaikki on hyvin kun minä makaan sohvalla nukkumassa ja Rose makaa lattialla vieressä. Silloin se nukahtaa rauhalliseen uneen.

Kaikki hyvin. Silmät alkavat jo painua kiinni.

Kaikki on siis hyvin niin kauan kun minä jaksan nukkua. Tai siis maata sohvalla silmät kiinni ja olla nukkuvinani. Kännykkää ei saa käyttää lehden lukemisesta puhumattakaan. Sijainen ei kelpaa. Tällainen koiran hoito on kovaa hommaa ihmiselle, joka tykkää puuhailla koko ajan. On pakko saada edes kirjoittaa. Niinpä nousen varovasti ja ilman rapsahdustakaan livahdan viereiseen huoneeseen. Aion kirjoittaa eilisestä päivästä.

Tulppaanit loistavat vuorenkilpien seurana. Särkynytsydän ei vielä ole ehtinyt loistoon mukaan.

Puutarhan kevätkiireiden välillä valmistellaan rippijuhlia. Lähdetään ostamaan juhlahousuja. 

– Soita sitten kun olet löytänyt ne housut, poika sanoo kauppakeskuksen ovella. – Soitan, lupaan. Otan varman päälle ja menen kauppakeskuksen monipuolisimpaan juhlavaatekauppaan ja soitan sitten 15-vuotiaan paikalle.

Mustat puvun housut, malleja on vain yksi, kokovaihtoehtoja löytyy. Helppo juttu.

Kurkin sovituskopin ovelta ja ensimmäiset housut melkein tippuvat jalasta. – Kuuluuks näitten olla tällaiset? poika kysyy. Lahkeet laahaavat maata ja vyötäröltä täytyy pitää kiinni. – Onhan nää isot, mutta kyllähän nää menee. Otetaan nää, poika sanoo.

Kipaisen hakemaan pienempää kokoa. Kuuluu äänekäs huokaus. – Ei kai mun enää tartte sovittaa! poika vaikeroi.

Äiti-ihminen ei aina käsitä miten on mahdollista, ettei 15-vuotias jaksa sovittaa toisia housusja kun hän kuitenkin jaksaa nousta lauantaiaamuisin kuudelta, pyöräillä täysi rinkka selässä 70 kilometriä yhden päivän aikana, kalastaa koko päivän ja palata iltakymmeneltä kotiin säässä kuin säässä. Ei ymmärrä, ei, mutta palataanpa sovituskopin puolelle.

– Ei tää nappi mee kiinni, mutta otetaaan nää. Voihan näitä pitää näin (hakanen kiinni, nappi auki), poika sanoo.

– Odotas, sanon ja juoksen hakemaan seuraavaa mallia. – Nää menee sentään kiinni, poika toteaa. – Puristaa, mutta otetaan nää. Kyllä mä kestän, poika sanoo. Minä vilkaisen miltä housut näyttävät takaa. Ups, hyvä, ettei sauma repeä.

Palaan sovituskopille viimeisen vaihtoehdon kanssa, sitten on kaikki mahdolliset käyty läpi. – Ne voi ottaa sovittamatta, ne on varmaan ookoo, poika sanoo. Sovitetaan kuitenkin. Onneksi koko on suurin piirtein hyvä. 

Kravatti löytyy sentään sovittamatta. Sitten ei ole enää muuta kuin juhlakenkien etsiminen, sillä paita on jo hankittu.

– Herneensiemenet odottavat kylväjäänsä, syyskukkijat pitäsi ehtiä jakamaan, muokattu maa on istutuksia vaille valmis, ajattelen. Mansikkamaa väikkyy mielessä ja taimet olisi varminta istuttaa heti alkukesästä. – Kuusen taimet kaipaavat kastelijaa, terassin ruukut ovat puolitiessään... ja täällä minä vain kiertelen kauppakeskuksessa, huokailen. Aina ei voi valita.      

Totta puhuen juhlavalmistelut inspiroivat minua, kaikesta kiireestä huolimatta. Metsäistä tunnelmaa kattaukseen, havuja, sammalta, vihreää ja valkoista...

– Voisikohan tämä jäätelötulppaani kukkia vielä rippijuhlan aikaan, mietiskelen. 

P.S. Arvatkaapa, sainko kirjoittaa jutun käymättä välillä näyttelemässä nukkuvaa sohvalla. En  saanut. En laskenut, montako kertaa kävin nukuttamassa toipilaan. Siinä sohvalla oli aikaa ajatella niitä herneensiemeniä. Ne alkoivat tuntua yhä vain painavammilta.

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

SE ON NYT TÄTÄ

Nyt juostaan kilpaa kevään kanssa.

Se on nyt maan möyhimistä... Joululahjatalikolla ja -lapiolla on käyttöä.

Taimiostoksia... Eivät ainakaan hommat lopu.

Koulimista... Kunpa nämä eivät ehtisi liian suuriksi.

Sinikämmenen suloista kukintaa... Sinikämmen on kaunis ja helppo kevään kukkija, mutta ilmeisen harvinainen varjon kasvi. Sinistä vielä etsiskelen.

Suunnittelua... Illalla lepuutan selkää ja haaveilen uusista istutuksista - aivan kuin nykyisissä ei olisi tekemistä ;).

Kitkemistä... Ämpärilllinen silloin tällöin pitää puutarhan suurin piirtein siistinä.

Istutusta... Voiko mukavampaa puuhaa ollakaan?

Loputonta kastelemista... Lihakset kasvavat kastelukannuja raahatessa ympäri puutarhaa.

Luumu- ja kirsikkapuiden kukintaa... Niitäkin tulee vilkuiltua puutarhapuuhien lomassa.

Se on myös siitepölyallergiaa, juhlavalmisteluja ja ihmisoikeustaistelua...

Ihanaa kevään jatkoa, hyvät lukijani! Palataan asiaan taas kun sataa kissoja ja koiria. Ihan pienen sateen aikaan en malta tulla tietokoneen ääreen. Silloin istutan entistä ahkerammin. Jos ilmat kylmenevät, pistän pipon päähäni ja kannan kiviä. Helle sen sijaan ajaa minut sisälle ja silloin varmaan taas kirjoittelen. Saapa nähdä miten tässä käy. Tapaamisiin!

maanantai 8. toukokuuta 2017

MINUN PUUTARHASALKKUNI

Rea Peltolan kirjat ovat puutarhakirjojeni parhaimmistoa. Kirjasta Taitava puutarhuri, sivuilta 96-97 sain idean kantovaatteeseen, jonka toteutin omalla tavallani ja nimesin sen puutarhasalkuksi. Apuväline on aivan loistava! Kun salkun leväyttää auki, siihen on helppo kerätä oksat ja perennan varret. Salkkuun mahtuu oksia kahden kottikärryllisen verran. Täysikään salkku ei paina juuri mitään, joten se on helppo kantaa vaikeakulkuisistakin paikoista kompostille toisin kuin kottikärryt.


Rea oli käyttänyt pressua. Itse hankin kangasta, jota käytetään veneen tai puutarhakeinun kattona tai muussa sellaisessa, jossa kangas joutuu alttiiksi kosteudelle, lialle ja auringon valolle. Kangas on vedenpitävä, likaa hylkivä, homesuojattu ja sen voi pestä 30 asteessa. Pesun jälkeen silitys aktivoi kankaan ominaisuudet. Kangas ei purkaudu, joten reunoja ei tarvinnut ommella.

Kangas on napakkaa. Nuppineulat menivät läpi juuri ja juuri.

Mitoitin salkun koon harjanvarsien ja kankaan leveyden mukaan ja ostin kangasta harjanvarsien pituuden verran. Yhtään kangassuikaletta ei mennyt hukkaan - paitsi tietenkin niiltä kohdin, joihin leikkasin neliön muotoisen aukon kättä varten. Mitoitus osui nappiin ainakin minun kokoiselle käyttäjälle.

Rea oli käyttänyt niittejä. Minä tein harjanvarsille kujat ommellen. Ompeleet vaikuttavat hyvin kestäviltä, sillä ompelin saumat nailonlangalla useaan kertaan. Päitä en ommellut kiinni ja harjanvarret pysyvät hyvin, vaikka kuja ei ole tiukka.

Kuvittelin hurauttavani saumat tuosta noin vain, mutta ei se ihan niin mennyt. Kangas oli jäykkää ja paksua ja pyrki liukumaan paininjalan alla. Saumoista tuli kuin muurahaisten polut. Mieheni mielestä minun voivotteluni vinkkuroiden ompeleiden takia oli absurdia ja niinhän se olikin. Mutkittelevat saumatkin kestävät kyllä. Mutta minä olisin halunnut suorat saumat! Luulin, ettei tämän helpompaa ommeltavaaa olisikaan: neljä lyhyttä suoraa pätkää.

Käytössä unohdin ompeleet ja pelkästään nautin. Miten helppoa onkaan kulkea puutarhassa salkku kainalossa ja keräillä myrskytuulen tuivertamat oksat parempaan talteen. Salkun tyhjentäminenkin on helppoa kun päästää toisesta harjanvarresta irti. Salkku säilyy nätisti rullalla, mutta minä levitin sen avokompostin suojaksi.

Katsellessa ikkunasta ulos alkaa väkisinkin laulattaa: "Lunta tulvillaan, on raikas talvisää..." Onneksi toukokuun lumi ei ole pysyvää. Vink, vink. Nyt onkin hyvä aika värkätä itselleen puutarhasalkku, ellei sellaista ihanuutta vielä omista.