PUUTARHAELÄMÄÄ HEINÄKUUSSA

Heinäkuun 1. päivä

Pionien loppuhuipennus saa mielen vähän haikeaksi, vaikka olenkin saanut makeaa mahan täydeltä. Kurkin viime vuoden puutarhapäiväkirjaani aivan kuin availlen joulukalenterin luukkuja etukäteen. Eihän tämä lysti ole läheskään lopussa. Vielä on tulossa jaloritarinkannukset, kärhöt, kärsämöt, syysleimut, päivänliljat…

Tänään on niin tukalaa, että puutarhapuuhat kutistuvat vähiin. Varjopaikkojen rikat saavat tavallista enemmän huomiota. Illaksi paahde hellittää, ja saan kitkettyä Eteläreunan aika mukavalle mallille.


Heinäkuun 2. päivä

Aamulla salamoi ja jyrisee niin, että talo tärisee. Säätiedote ilmoittaa, että ukkosta on havaittu kahden kilometrin päässä. Onneksi pahin ukonilma loittonee nopeasti. Vettä tulee taivaan täydeltä koko aamupäivän. Hyvä, sillä nurmikko alkoikin olla jo kovin kärsivän näköinen.

Lyhyenä poutahetkenä ehdin siistimään osan pioneista, mutta pian tulee kiire sisälle. Okei, leivotaan sitten briosseja. Saan käytettyä viimeiset kanttarellit ennen uusia.

Illaksi sade lakkaa. Kitken tien reunan suurin piirtein. Niin nautin. Haen tien pientareelta suuren kimpun maitohorsmaa. Kanat ovat niistä innoissaan. Kesä tuntuu olevan parhaimmillaan.


Heinäkuun 3. päivä

Sadepäivä. Voi pioniraasuja! Kanat viihtyvät ulkona pienestä sateesta huolimatta.

Illalla kuulen sisällä kummallista ääntelyä. – Mitä ihmettä? Onko kissoilla jokin hätä, kun naukuvat noin oudosti, hämmästelen. Ihan tavallisilta näyttävät. Ulko-ovella naukuminen voimistuu. Suuri haukka kaartelee metsän laidassa. Lintu kaartelee ja naukuu pitkään, kunnes tapaa toisen samanlaisen ja lähtee sen kanssa samaan suuntaan. Tietenkin kiinnostavimmat havainnot tapahtuvat silloin, kun kännykkä on sisällä. P.S. Myöhemmin lintu osoittautuu hiirihaukaksi.

Iltamyöhällä alkaa raju ukonilma. Jouko nousee irrottamaan sähköjohdot. Minä taidan nukahtaa kesken kaiken.


Heinäkuun 4. päivä

Lähden länteen ämpärin kanssa; pahimmat heinät, kortteet, kukkivat puna-apilat ja suolaheinät ämpäriin. Kohta taitaa alkaa sade. Nyt äkkiä kottikärryt ja pensassakset mukaan. Rähjä pensaskataja saa äkkilähdön. Olen sitä monta vuotta harkinnut, ja lopulta vakaaseen päätökseen tullut. Leikkaan pensassaksilla enimmät, Jouko katkoo moottorisahalla loput. Lopputulos on kerrassaan hurmaava! Ruskettuneen katajan takaa paljastuu järvinäköala. Kyllä kannatti.

Katajassa ei kauan nokka tuhise. Ehdin viedä kanoille vihreät herkut – vesiheinää ja maitohorsmaa – ja syöttää Flooran. Mummo seisoo ikkunaluukun päällä, josta kukaan ei aja sitä pois.

Tyytyväisenä kuljen kierroksen loppuun, vaikka lopussa täytyykin kiristää tahtia ja välttää katsomasta heiniä, piilottelevia särmäkuismia ja koiranputken alkuja. Sisälle päästyäni säätiedote ennakoi pian alkavaa rankkasadetta.

Istun terassilla nauttimassa sateesta. Mitä enemmän sataa sitä parempi. Märkä puutarha tuoksuu. Lapsena olisin kiireen vilkkaa hakenut uikkarit ja juossut sateeseen hyppimään. Silloin oli aina kesä.

Illalla istun sisällä kirjoittelemassa, kun kuulen sateen kohinan. Nappaan rottinkituolin pehmusteen mukaani ja kiiruhdan terassille vain huomatakseni, että molemmat rottinkituolit ovat varattuja. Kissamme Onneli nauttii kesästä toisessa ja Reetta toisessa tuolissa, mutta onhan keittiön terassin puupenkkikin aivan hyvä.


Heinäkuun 7. päivä

On sateista ja kylmää, enkä voi päästää kanoja tarhaan. Harmi! Illansuussa sade lakkaa siksi aikaa, että pääsen kitkemään. Apilat lähtevät helposti märästä maasta. Aurinko kuumottaa hetken, pian ropsahtaa kunnolla vettä. Ei auta muu kuin mennä sisälle – ja kohta ulos. Muutaman kerran saan kitkettyä ämpärin pohjallisen. Parempi sekin kuin ei mitään.


Heinäkuun 8. päivä

Näyttää siltä, että sadekausi alkaa kääntyä helteeksi. Loppuviikon ennusteet hätkähdyttävät, sillä hurjimmat lukemat hipovat kolmeakymmentä astetta.


Heinäkuun 9. päivä

Tupsu särmäkuismaa, kukkiva nepalinhanhikki ja muutama varsi vuohenkelloa ämpäriin. Siistin sateessa rähjääntyneet pioninkukat. Kas, taas on tilanne pelastettu.


Heinäkuun 10. päivä

Istuskelen viileässä varjossa. Aikamoinen lentoliikenne täällä; jatkuva surina kuin liikenteen melu ja lisäksi äänetön lepatus. Säätiedote ilmoittaa: lämpötila 23 astetta, tuntuu kuin 28 astetta. Pitää täysin paikkansa. Auringossa en jaksa olla.

Leikkaan kuunliljojen ja akileijojen törröttävät kukkavarret ja taistelen puna-apiloiden kanssa. Tämä saa riittää tällä kertaa. Yritän painaa mieleeni, että heinäkuu ei ole puutarhapuuhia varten – ei ainakaan To Do -listan lyhentämistä varten.

Alkuillasta sää yllättäen viilenee. Innolla riennän ulos kitkemään, siistimään ja trimmeröimään. Illalla en malttaisi lähteä sisälle. Sää on suorastaan idyllinen.


Heinäkuun 11. päivä

Siskoni on kutsunut äidin ja meidät sisaruksensa perheineen maalaistyylisiin kesäjuhliin. Pukukoodina oli: "Tule heinähattuna tai maalaistollona." Niinpä pukeudun pellavamekkoon ja panen hellehatun ensimmäistä kertaa päähäni. Nuoriso ajaa paikalle traktorilla.

Kesäjuhlien puitteet vanhan kansakoulun puutarhassa ovat hulppeat. Ruokapöytä on pitkä ja silmiä hivelevän kaunis. Kaikki mahtuvat saman pöydän ääreen. Ruokatarjoilu upeassa kasvihuoneessa on uskomaton! Ohjelma köydenvetoineen ja pussihyppelyineen on hauska. Sää suosii ja nauru raikuu. Minäkin pärjään helteessä yllättävän hyvin. Illalla palaamme kotiin väsyneinä ja tyytyväisinä.


Heinäkuun 12. päivä

Kun asteita on kaksikymmentäkuusi ja painostava ilma, ei tee mieli puutarhaan. Kanoille vien tietysti raikasta vettä ja vihanneksia, mutta en jää tarhaankaan viivyttelemään. Luulenpa, että illalla jyrisee.


Heinäkuun 13. päivä

Kitkemistä, katkomista, keräämistä ja kärräämistä – siis täydellinen puutarhapäivä. Sää suosii, sillä lämpötila nousee vain hetkittäin yli kahdenkymmenen asteen auringon kurkistaessa pilven raosta.

Puutarha muuttuu taas merkittävästi, kun raaskin luopua kallistuneesta ja kovin ruskeaksi muuttuneesta katajan raasusta. Iso, monirunkoinen puu on ahtaassa paikassa, mutta luotan, että Asla hoitaa homman mallikkaasti. Niin tapahtuukin. Hän kaataa yhden rungon kerrallaan suuren kiven päälle ja nostaa siitä olalleen. Pionipenkistä ei tärvelly yksikään varsi, tuista tai aidasta puhumattakaan. Rumaa aukkoa ei jää. Lopputuloksena on vain kauniisti avartunut näkymä.

Illalla kuopus leikkaa pensasaidat. – Ennen kuin sanot mitään, niin kerron, etten tiennyt miten tuo tien reunan pensasaita leikataan, hän sanoo. – Leikkasin sen sitten vaan jotenkin. Purskahdan nauruun. Ei se ole aita, sitä ei kuulu leikata. Onneksi tässä hommassa ei voi tehdä pahoja virheitä. Kohta ne ovat taas entisellään. Onhan se ihan hauska näinkin.


Heinäkuun 14. päivä

Kiertelen koko aamun kitkemässä, sillä meille on tulossa puutarhavieraita: siskoni ja hänen naapurinsa kultahiiriserafiina aikovat tehdä jumppakuvauksia meillä. Ei minun tarvitsisi kitkeä. Eivät ne rikat kuvissa näy, mutta on kiva tunne, kun puutarha on tip top. Mikään muu ei sitten olekaan vimpan päälle. Jouko on purkanut terassien tolppia joka ilmansuunnasta uusiakseen huonoon kuntoon menneitä lautoja. Piha on yhtä täynnä joka sortin menopelejä kuin yleensäkin. Olen kuitenkin varma, että lopputulos on kaunis ja hauska. Siskoni silmä ei petä.

Tyttäreni on lähdössä ylioppilaskuvaukseen. Pyydän häntä poikkeamaan matkalla kukkakaupassa. Hän haluaa mieluummin kukan omasta puutarhasta. Oi, miten ihanaa! Minusta tuntuu, ettei nyt kuki juuri mitään ylioppilaskuvaan sopivaa. Hän löytää kuitenkin kauniin, valkoisen ruusun oksan, jossa on muutama täydellinen kukka. Oksa on kuin valmis kimppu. Minä olen onnellinen siitä.

Päivä on ollut kuuma, mutta ei liian tukala – vai alanko jo tottua tähän. Illaksi lämpötila laskee hieman. Kiertelen puutarhassa ja nautin lämpimästä kesäillasta. Uskottava on, että kesä alkaa taittua syksyä kohti. Syysleimut ovat pian täyteläisimmillään. Ensimmäiset päivänliljat ovat auenneet, eikä kestä kauan, kun kaunopunahatutkin kukkivat. Kirsikkapuut ovat punaisenaan marjoja. On kuitenkin lohdullista tietää, että myös oma mieleni kypsyy vastaanottamaan syksyn, kun sen aika on.


Heinäkuun 15. päivä

Aurinkoinen hellepäivä (+25 astetta) vie minulta voimat. Intokin on poissa. En ihmettelisi, vaikka Intolta tulisi postikortti Jäämereltä. Jouko sen sijaan riemuitsee jokaisesta lämpöasteesta paahteisella parvekkeella kaiteita maalatessa. Hauskinta hänestä on, kun mittarin asteikko (+56 astetta) loppuu kesken mustalla peltikatolla.

Säätiedote ennakoi helteen jatkuvan vielä kolme päivää. Sitten saattavat alkaa neuletakkikelit. Sadettakin ehkä saadaan reippaanlaisesti.

Illalla lämpötila tuntuu sopivan kesäiseltä, vaikka asteita on nuo samat kaksikymmentäviisi. Kiertelen rauhassa valokuvaamassa puutarhaa. Nyt on malvojen ja valkoisten syysleimujen aika. Ihanaa, kun päivänliljatkin aloittelevat jo.


Heinäkuun 16. päivä

Helle jatkuu. Minua ei ulkona juuri näy. Kanat toki huolehdin ja käyn syöttämässä Flooralle vesiheinää, mutta muuten minulla ei ulos ole asiaa ennen iltaa. Ruokaostoksille on hyvä lähteä viileään ostoskeskukseen.

Illalla auringon laskiessa sää on lempeän kesäinen. Saan ihania – valitettavasti myös ylivalottuneita – kuvia talven varalle.


Heinäkuun 18. päivä

Vettä sataa taivaan täydeltä. Koko päivän tai ainakin melkein. Tukaluus ei silti hellitä. Ilma on kuin tropiikissa. Yöstä on kuitenkin luvattu kylmää, joten suljen kanalan luukun. Kun menen nukkumaan, salamoi.


Heinäkuun 19. päivä

Aamulla on kylmää ja tuulista. Odotan iltapäivään, ennen kuin päästän kanat tarhaan. Tarha ehtii kuivahtaa ja tuuli tyyntyä.

Kiertelen puutarhassa Joukon kanssa. Maistelemme eri kirsikkalajikkeita. On tulossa hyvä sato, kunhan vähän kypsyvät vielä. Syysleimut eivät ole olleet moksiskaan rankkasateista. Vielä hetki, niin ’Joan Seniorit’ ovat parhaimmillaan. Ruusu ’Queen Elizabeth’ kukkii komeampana kuin koskaan, vaikkakin piilossa syreenin alla. Nooh, sattuuhan sitä.


Heinäkuun 20. päivä

Onneksi muistan, että pietaryrtit pitää kerätä kuivattavaksi. Ne ovat juuri parhaimmillaan. Niistä saa ihania väriläiskiä ulko-ovenpieleen. Teen ennaltaehkäisevää työtä ja leikkaan myskimalvojen kukkineet varret ja tummuvat poimulehden kukinnot. Osa saa vielä jäädä.

Celeste ja Aliisa ovat keksineet alkaa taas hautomaan (tyhjää). Ne ovat ahtautuneet vierekkäin suosikkipesän perälle. Kun kurkistan illalla pesään, näen vain kaksi suloista nokkaa. Orsilla on oudon tyhjää.


Heinäkuun 21. päivä

Aika täydellinen sää tänään: pilvipoutaa ja lämpöä alle kaksikymmentä astetta. Jos hyvin käy, niin tällaisesta säästä saan nauttia vielä viikon verran.

Poimulehdissä riittää vielä leikattavaa. Tiikerililjat kukkivat lehdettöminä – mokomat liljakukot. ’Arabellan’ köynnöstuki on jälleen kerran käynyt aivan liian pieneksi. Jaloritarinkannukset vetelevät viimeisiään. Nyt huomaan, että vuohenkuusamat ’Cool Splash’ ovat vaihtaneet asunsa vihreäksi vihreävalkoisen sijaan.


Heinäkuun 22. päivä

Kerrankin muistan poimia ajoissa muutaman nipun sinipallo-ohdakkeita kuivattavaksi. Hassua, kun syysasetelmaa pitää miettiä jo heinäkuussa.

Heinäkuun 23. päivä

Kitken rikkoja lammen takaa. – Pieni työ, iso ilo, totean tyytyväisenä. Ilta-aurinko valaisee puutarhaa. Taivaalle ilmestyy täydellinen sateenkaari. Illaksi on ennustettu sadetta.

Käyn toivottamassa kanalaan hyvää yötä. Istahdan pöydän ääreen. Sade kohisee.


Heinäkuun 24. päivä

– Neljä kiloa kirsikoita poimittu, Jouko riemuitsee. – Ja vielä on yli puolet jäljellä! Hän on viritellyt näppärän ämpärisysteemin poimimisen avuksi. Pitkät tikkaat nojaavat korkeaa puuta vasten. Marjat ovat pakastimessa ohuina levyinä kivet poistettuina, kuten netissä on neuvottu. Hilloksi ne ehtii keitellä paremmalla ajalla.


Heinäkuun 25. päivä

On viileähkö ja tuulinen päivä. Tänään en kitke, mutta leikkaan kaikki pohjoispihan kuunliljojen ja poimulehtien kukinnot. Piha uudistuu kertaheitolla. Tuntuu yhtäkkiä siltä, ettei kesä olekaan vielä lopussa.

Heinäkuun 27. päivä

Sataa aika lailla. Taitaa sataa koko päivän, enemmän tai vähemmän. Saan kuitenkin leikattua malvat ja aikamoisen määrän poimulehden ja kuunliljan kukkavarsia. Syysleimut kumartavat veden painosta maahan asti.

Illalla sade taukoaa hetkeksi. Puutarhassa tunnen voimakkaasti märän maan ja saunan lämmityksen tuoksun.


Heinäkuun 28. päivä

Kiertelen puutarhassa, mutta shortseissa en tarkene eikä neuletakki riitä. Ensimmäinen syysvuokko on ehtinyt kukkaan. Eikä! Ei syksy vielä voi alkaa, heinäkuuta vasta eletään.

Poimulehdet on leikattu. Kurjenkellot saavat siementää, mutta vain ihan lähelle. Tulikukkien kuihtuvat kukkavarret joutavat ämpäriin. Jokunen korte, suolaheinä, hiirenvirna ja ärsyttävä harmaalehtinen savijäkkärä on kiskaistava, mutta tilanne ei ole lainkaan paha. Tien reunassa toki on enemmän kitkettävää.

Illalla tyhjennän ja siivoan puutarhakorin. Jokunen siemenpussi jäi kylvämättä. Työvälineiden paljoudesta päätellen on puuhailtu vaikka ja mitä: leikattu ja tuettu, istutettu ja kitketty. Vielä puutarhakori ei jouda varastoon. On vielä pitkä puutarhakausi edessä.


Heinäkuun 29. päivä

Sääennusteesta poiketen taivas on kirkas ja aurinkoinen. Huomiseksi on ennustettu poutaa. Nyt tai ei koko kesänä, vaikka Celeste ja Aliisa makaavatkin lättyinä pesässä. Toista tilaisuutta ei välttämättä tule.

Nostan kaurapöntön ja muut tavarat terassille. Puhdistan hyllyt, seinät ja katon pölystä. Rapsuttelen nurkat ja portaat. Sekoitan kalkkivellin yöksi tekeytymään.


Heinäkuun 30. päivä

Oi-ei! Sääennuste on muuttunut: huomiseksi on odotettavissa reipasta sadetta. Joudun turvautumaan suunnitelmaan X. Ei auta muu kuin sutia kanala niin nopeasti kuin ikinä vain pystyy ja toivoa, että aika riittää. Ehdottomaksi takarajaksi olen asettanut klo 13, jotta sisätiloissa kalkki ehtisi kuivua kosketuskuivaksi ennen kanojen iltapuuhia.

Aamupäivän ”viileys” (19 astetta) vaihtuu helteeksi, mutta tällä kertaa helteessä pärjää paremmin kuin sateessa. Onneksi kuivuminenkin nopeutuu, vaikka virallisesti kuivumisen pitäisi olla hidasta. Pitäisi kostuttaa välillä, mutta enhän minä voi. En voi jättää kanoja yöksi ulos.

Pitkä jono ikkunaluukun edessä harmittaa. Juoksutan kanoille kaikki herkut, jotka hätäpäissäni keksin: puuroa, melonia, vadelmia, vesiheinää. Jospa kanat ymmärtäisivät, että koko härdelli on vain niiden parhaaksi.

Takarajaan mennessä saan kalkittua pesät, ylätason orsineen ja portaineen, tasot sekä osan yläseinistä. Eteinen ja loput yläseinistä sekä irtoavat osat (astinlaudat, ”rappuset”, pienet tikkaat ja ruokapöytä) jäävät odottamaan seuraavaa poutapäivää.

Teen päivälliseksi paistettua kalaa kesäkurpitsahöystön kera. Höystö maistuu erityisen herkulliselta, sillä kesäkurpitsat ovat elämäni ensimmäiset itse kasvattamani.

Illalla päästän kanat sisään. Ne oudoksuvat uudistunutta huushollia, mutta rohkaistuvat pian hyppäämään sisään. Väliaikainen pesä saa aikaan pientä nurinaa. Elmeri tekee parhaansa ja heinä lentää pehkuille kukon sisustaessa pesää uusiksi. Illalla myöhään käyn vielä kurkkaamassa kanalaan. Kanat ja kukot ovat asettuneet suloiseksi sekamelskaksi orsille. Elmeri haluaisi nukkua Lyydian ja Aliisan välissä, mutta sillä ei ole tilaa asettua makuulle. Noo, yksi yö menee vaikka seisten.  

Ennen kuin ehdin hakemaan kameran sisältä, Aliisa oli ehtinyt nousta seisomaan. Oli kai vähän ahdasta.

Heinäkuun 31. päivä

Ihan juhlaa tehdä Tomaattifetarisottoa, kun saan lisätä siihen kesäkurpitsaa omasta laarista. Risotto on herkullista ja nopea valmistaa. Saan tästä uuden suosikkiruuan koko loppukesäksi.