FLOORAN VÄRIKÄS ELÄMÄ

On vaikea löytää sanoja rakkaan Flooran muistolle. Tuntuu niin surulliselta, kun pitkäaikainen ystävä on poissa.  

Floora tuli meille lasten ollessa koululaisia ja nyt he ovat aikuisia. Olimme vastikään muuttaneet tänne Katajakujalle. Floora tuli Huittisista ja asui kesän meidän vanhassa kesäkanalassamme, seuraavan talven Kurjen tilalla kirkonkylällä ja kymmenen vuotta uudessa kanalassamme. 

Äidillinen Floora oli innokas hautomaan ja tunnollinen tipujen hoitaja. Ensimmäinen Flooran tipuista oli kukko nimeltä Kaustinen.

Kaustinen kurkistelee emonsa siiven alta 24.8.2016.

Floora huolehtii tunnollisesti ainokaisestaan.

Floora katselee tipusensa perään syyskuussa 2016.

Kaustinen kaipasi Flooran siiven alle vielä silloinkin, kun se oli emoaan isompi.

Floora oli meillä jo silloin, kun kanat saivat tepastella vapaasti (ja vaarallisesti) puutarhassa. Luulenpa, että Floora vielä vanhanakin muisti, kuinka hauskaa oli seikkailla puutarhassa.

Floora ehti elää monen eri kukon parvessa ja monessa eri kohdassa kanojen hierarkiaa. Siitä tuli kanalan kuningatar moneksi vuodeksi ja lopulta arvokas, kuningattaren vastuista ja velvollisuuksista luopunut vanhus. 

Flooran tarkkaa ikää en tiedä, mutta meillä se ehti asua yksitoista vuotta. Arvelisin sen olleen kuollessaan ehkä 14 vuoden ikäinen. Sen siskot Fiona, Milli, Minerva ja Pikku Myy kuolivat jo 6-8-vuotiaina.

Floora, Viuhti ja Tiuhti

Silvis oli Flooran ensimmäinen kukko. Viuhti oli pitkäaikaisin kukko ja Flooralle rakkain. Poppius oli ihana, mutta kuoli nuorena. Poppius II Pieni oli myös lyhytikäinen kukko, johon Floora ei ehtinyt erityisemmin kiintyä. Kun Meelik ja Elmeri kasvoivat kukoiksi, Floora alkoi olla jo sen verran vanha, ettei enää välittänyt sulhasista. 

Haudontahärdelliä vuonna 2017, jolloin kanat hautoivat innolla, vaikka jouduin varastamaan munat niiden alta. Floora edessä vasemmalla.

Floora 2017

Vuonna 2019 taivuin kanojen tahtoon, ja annoin niiden hautoa siitosmunia. Kanat hautoivat taas innokkaasti yhdessä. Neljästä munasta kuoriutuivat Rekku, Aliisa, Lilli ja Lyydia.

Päiväkirjastani toukokuussa 2019: "Olen lukenut, ja meilläkin on aiemmin ollut niin, että kana hoitaa omat poikasensa. Viime kerralla Floora suojeli ainokaistaan niin, ettei päästänyt ketään lähellekään. Nyt meillä tiput hoidetaan Kuka ehtii ensin –periaatteella. Kaikki kolme hoitavat kaikkia – ja kukko vielä neljäntenä. Olen erityisen iloinen siitä, että ne hyväksyvät tipujen hoitajiksi myös meidät. Vaikka ne puolustivat munia tomerasti, ne antavat täysin vapaasti meidän ottaa tipuja syliin ja ruokkia niitä."

Koko kanalan väki Viuhtia myöten oli innokkaasti hommassa mukana.

Tipu taitaa olla Lyydia. Kuva on vuodelta 2019.

Lainaus päiväkirjastani heinäkuussa 2019: "Mieheni rakensi tarhan niin tunnollisesti, että kanaparven voi huoletta jättää ulos. Ne pääsevät vapaasti kulkemaan sisään ja ulos, paitsi öisin. Ja kanat toden totta nauttivat tarhasta. Eräänä iltana menin sulkemaan luukkua puoli kymmeneltä. Kaikki muut olivat jo menossa nukkumaan, mutta Floora seisoi luukulla ja katseli ulos. Ymmärrän. Kauniina kesäiltana ei millään malttaisi mennä nukkumaan."

Lainaus päiväkirjastani lokakuussa 2019: "Kanalaan on tullut syksy. Eräänä maanantaina kanat olivat lopettaneet hautomisen. Vanhemmat kanat – Myy, Milli ja Floora – olivat hautoneet superinnokkaasti jo keväällä ja saattaneet maailmaan kukon ja kolme kanaa. Se taisi olla niin hienoa, että ne päättivät ruveta hautomaan heti uudestaan, kun tiput oli vierotettu. Meinasivat kai, etteivät tästä kanalasta saa tiput loppua. Eivätkä ne olisikaan loppuneet, ellen olisi puuttunut asiaan. Parhaimmillaan pesästä rosvottiin parikymmentä munaa. Huh!

Nuoret kanat, Lilli ja Lyydia, olivat nekin innolla touhussa mukana. Enimmillään samassa pesässä hautoi neljä kanaa, joista yhdelle ei ollut tilaa, niin se makasi kaikkien kolmen päällä. Mikään maanittelu ei saanut niitä luopumaan aikeistaan, kunnes yhtenä aamuna oli kylmä ja hoksasivat syksyn saapuneen."

Seuraavana vuonna kanat hautoivat taas. Kuudesta munasta kuoriutui kolme: Roosa, Minette ja Lumikki. Kaikki kuoriutuneet olivat olleet Flooran alla, mutta Lyydian alla olevat munat jäivät kehittymättä. Lyydiasta tuli tiputon. Lyydialla oli kova halu hoitaa tipuja, mutta Floora ei halunnut Lyydian hoitavan niitä. Lopulta Lyydian sitkeys palkittiin.

Floora, Lyydia ja tiput yöpuulla 2020

Lainaus päiväkirjastani: "Noeli tulee pyytämään kameraa. Juoksen kanalaan hänen perässään. Lyydia on vihdoin saanut tiput alleen pesään. En tiedä millä ilveellä se on sen tehnyt, mutta siellä ne nyt ovat. Jotta Floorakin saisi hoitaa tipuja yön, se on käynyt makuulle Lyydian päälle. Tiput kurkistelevat Lyydian höyhenten alta. Minä nauraa hekotan."

Elokuun 10. päivänä 2020: "Aamulla käväisen puolipukeissa kanalassa. On kirpeä ilma, hiukan kostea. Tuntuu elokuuta. Kanalassa näyttää vähän tyhjältä. – Missäs se Floora nyt on, kummastelen. Oi ei, se on keksinyt taas ruveta hautomaan!"

Pikku Myyn kuoltua vuonna 2020, Floorasta tuli kanalan kuningatar. Se sai syödä ensimmäisenä, valita parhaan yöpaikan ja olla kukon suosiossa. 

Floora 2022

Syksyllä 2023 rakas kukkomme, Viuhti, kuoli. Kanojen piti pärjätä omin nokkineen, ja pärjäsiväthän he. Floorasta tuli parven johtaja, rauhallinen ja peloton.

Floora, kanalan kuningatar 

Lumikki, Floora ja Lilli 2024. Floora oli Lumikin sydänystävä.

Flooraa ei hätkäyttänyt kukaan eikä mikään. Se suhtautui uusiin ihmisiin  ja kukkoihin tyynen rauhallisesti, johdatteli toiset uusien asioiden äärelle ja katsoi rauhallisena sivusta, kun toiset olivat säikähtäneet jotakin ja kotkottivat kuorossa. Aina kun avasin ulkotarhan oven, tuo vikkelä vanhus viipotti ovelle ensimmäisenä saadakseen tepastella muutaman askeleen kynnyksen yli. Seikkailemaan piti päästä. Yhtä nopeasti se pinkaisi seikkailulta kotiin herkkujen perään.

Poppius oli ihana kukko, joka kuoli nuorena. Kun kukko tuli meille, muiden ujostellessa reipas Floora esitteli sille ruuat, paikat ja talon tavat.

Poppius II Pieni jäi myöskin lyhytikäiseksi. Kuva on vuodelta 2025.

Ihmisiä kohtaan Floora oli tuttavallinen ja luottavainen. Se oli kovasti kauranjyvien perään ja osasi pyytää kauraa kattilasta. Se seisoi edessäni ja katsoi minua niin kauan, että taivuin ja annoin jyviä pienestä leikkikattilasta. Siitä oli hauskaa valikoida parhaat jyvät ja viskellä muut pehkuille.

2025

Kesällä 2025 Lyydia hautoi Stellan, Meelikin, Alicen, Celesten ja Elmerin, mutta Floora ei enää hautonut. Se oli kyllä hengessä mukana.

Yläorrella ystävykset Lumikki ja Floora. Alaorrella Stella, Meelik, Aliisa, Lyydia ja tasolla Celeste marraskuussa 2025.

Vanhemmiten Floora alkoi vetäytyä syrjään. Se ei enää välittänyt nahistella Lyydian kanssa ykköspaikasta ruokapöydässä tai muualla. Sen aktiivisuus väheni muutenkin. Kun toiset ryntäsivät ulos, se saattoi jäädä ikkunaluukun päälle tai pesän astinlaudalle katselemaan. En tiedä, eikö se viitsinyt vai eikö jaksanut pitää kiinni arvoasemastaan. Aloin lelliä Flooraa ja antaa sille erikoisherkkuja toisten selän takana. 

Meelik ja Elmeri rouviaan palvelemassa toukokuussa 2026. Floora on kuvassa oikealla.

Floora elokuussa 2026

Flooran perhe kesällä 2026

Pesäpuuhat olivat lähellä Flooran sydäntä.

Tämä jäi viimeiseksi kuvaksi Floorasta (keskellä).

Syyskuun 25. päivänä 2026: "Floora ei tänään ole oma itsensä. Se seisoo ylätason nurkassa ja näyttää väsyneeltä. Välillä se valpastuu ja katselee ympärilleen. Nostan kanan pesään pehmeille heinille. Tarjoan ruokaa ja vettä, mutta Flooran ei tee niitä mieli.  

Minulla on huono olo. Nytkö Floora on lähdössä? Olen osannut odottaa tätä, mutta silti tuntuu, että nytkö jo. Olen jonkin verran tottunut kanojen kuolemaan, mutta nyt on kyse Floorasta, ihanasta mummokanasta. Ei siihen ole voinut tottua.

Silittelen Flooran uneen. Käyn vähän väliä tarkistamassa, että kanalla on hyvä asento eikä sillä näytä olevan kipuja. Se on syvässä unessa ja hengittää rauhallisesti. Täynnä ihmetystä hyvästelen rakkaan Flooran."

Syyskuun 26. päivänä 2026: "Aamulla kiirehdin kanalaan. Floora näyttää nukkuvalta. Katson tarkkaan ja huomaan, että tuo rakas kana on nukkunut pois. Itken, mutta samalla olen onnellinen, että Floora sai kauniin kuoleman.

Leikkaan puutarhasta vaaleanpunaisia ruusuja, muutamia syysvuokkoja sekä yhden vaaleankeltaisen kehäkukan Flooran muistoksi. Kannan kevyeksi käyneen kanan haudalle. Kyyneleeni tipahtelevat Flooran höyhenille. Jouko sytyttää kynttilän. Alkaa hiljalleen sataa."

KANALAN SUURSIIVOUS

Joka vuosi mietin samaa asiaa: mitenkäs se kanalan kalkkivelli tehdäänkään ja miten homman saisi parhaiten organisoitua, kun ei minulla edelleenkään ole kanojen väistötiloja, ulkotarha vain. Siksi päätin olla fiksu ja kirjoittaa ohjeet ynnä kokemukset ylös. On nimittäin vuoden stressaavin työ. Mietittäväksi enää jää: mihinkäs mä ne muistiinpanot teinkään.

Huom! Olen kirjoittanut tämän vain muistin tueksi itselle, en yleisohjeeksi muille.

KANALAN KALKKIVELLI

Pue ainakin kumihanskat ja maski, halutessasi myös suojalasit.

Laita ämpäriin 6–7 cm kylmää vettä ja lisää siihen sammutettua kalkkia niin paljon, että siitä tulee kuin lettutaikinaa*. Sekoita huolellisesti. Lisää vettä ja kalkkia niin paljon, että velliä on 3/4 ämpärillistä. Tämä riittää oikein hyvin, vähäsen jääkin vielä. Huomaa, että liian ohut kalkkimaali ei peitä riittävästi ja liian paksu rapisee pois. Anna tekeytyä kannen alla seuraavaan päivään.

Tähän asti kalkkivelli on aina ollut liian paksua, sillä se sakenee yön aikana ja velliä pitäisi maalatessa ahkerasti sekoitella!

*En mittaa määriä, mutta 10 litraan vettä tarvitaan 5 kg kalkkia.

Kastele pinta ennen kalkkimaalilla sivelyä, jotta maali tarttuu pintaan paremmin. Sekoita kalkkivelliä usein työn aikana!

Huomaa, että kalkkimaali on märkänä kanoille myrkyllistä, mutta kuivana kuin ruokintakalkkia.

Kalkittujen pintojen pitäisi antaa kuivua 24 h ennen kuin kanat päästetään tilaan. Kosketuskuivaksi pinta kuivahtaa nopeammin, mutta siitä irtoaa koskettaessa pölyä ennen lopullista kuivumista.

VINKIT SIIVOUKSEEN

Kanalan suursiivoukseen kannattaa varata kolme puolikasta poutapäivää heinä-elokuussa silloin kun kukaan ei haudo. Parasta on, jos yötkin ovat lämpimiä, niin voi jättää luukun auki tuuletuksen tehostamiseksi.

Muista katsoa, ettei tule sadetta, kun kanojen täytyy olla tarhassa!

PÄIVÄ 1: ESIVALMISTELUT

Sekoita kalkkivelli tekeytymään. Ota sivellin ja tela kaukaloineen valmiiksi!
Hae keittiöjakkara, vesiämpäri ja rättejä sekä saavi heinille ja puruille.
Nosta tavarat terassille.
Puhdista hyllyt, seinät ja katto.
Rapsuttele raot, nurkat ja portaat.
Puhdista ikkunat ja kaakelit.
Jätä pehkut paikoilleen.

Puhdista irralliset osat ja kalkitse ne!

PÄIVÄ 2: KALKITSEMINEN

Aikaisin aamulla
Houkuttele kanat ulos esim. puurolla.
Pura pesät ja jätä heinät jemmaan, jos tarvitsee väliaikaisen pesän.

Klo 9-12
Kalkitse yläseinät, orret ja ylätaso, väli- ja alatasot sekä alaseinät.
Kalkitse pesät.

Klo 12-13 voi vielä kalkita niitä osia, minne kanat eivät mene (ylähylly, eteisen seinä).

Klo 13 jälkeen kalkitse kaikki loput irralliset osat, jotka voi kuivattaa ulkona.

Tarkista heinien tarve.

Lopeta kalkitseminen sisällä viimeistään klo 13, jotta ehtii kuivua! Laita läpiveto.

Huom! Kalkitus vie niin paljon aikaa, että se olisi hyvä tehdä kahden hengen voimin. Työ kahtena päivänä peräkkäin on kanojen kannalta tosi vaikea toteuttaa.

PÄIVÄ 3: VIIMEISTELY

Paikkaile tarvittaessa.

Vaihda pehkut.

2026

Heinäkuun 29. päivä 2026

Sääennusteesta poiketen taivas on kirkas ja aurinkoinen. Huomiseksi on ennustettu poutaa. Nyt tai ei koko kesänä, vaikka Celeste ja Aliisa makaavatkin lättyinä pesässä. Toista tilaisuutta ei välttämättä tule.

Nostan kaurapöntön ja muut tavarat terassille. Puhdistan hyllyt, seinät ja katon pölystä. Rapsuttelen nurkat ja portaat. Sekoitan kalkkivellin yöksi tekeytymään.


Heinäkuun 30. päivä 2026

Oi-ei! Sääennuste on muuttunut: huomiseksi on odotettavissa reipasta sadetta. Joudun turvautumaan suunnitelmaan X. Ei auta muu kuin sutia kanala niin nopeasti kuin ikinä vain pystyy ja toivoa, että aika riittää. Ehdottomaksi takarajaksi olen asettanut klo 13, jotta sisätiloissa kalkki ehtisi kuivua kosketuskuivaksi ennen kanojen iltapuuhia.

Aamupäivän ”viileys” (19 astetta) vaihtuu helteeksi, mutta tällä kertaa helteessä pärjää paremmin kuin sateessa. Onneksi kuivuminenkin nopeutuu, vaikka virallisesti kuivumisen pitäisi olla hidasta. Pitäisi kostuttaa välillä, mutta enhän minä voi. En voi jättää kanoja yöksi ulos.

Pitkä jono ikkunaluukun edessä harmittaa. Juoksutan kanoille kaikki herkut, jotka hätäpäissäni keksin: puuroa, melonia, vadelmia, vesiheinää. Jospa kanat ymmärtäisivät, että koko härdelli on vain niiden parhaaksi.

Takarajaan mennessä saan kalkittua pesät, ylätason orsineen ja portaineen, tasot sekä osan yläseinistä. Eteinen ja loput yläseinistä sekä irtoavat osat (astinlaudat, ”rappuset”, pienet tikkaat ja ruokapöytä) jäävät kalkitsematta.

Illalla päästän kanat sisään. Ne oudoksuvat uudistunutta huushollia, mutta rohkaistuvat pian hyppäämään sisään. Väliaikainen pesä saa aikaan pientä nurinaa. Elmeri tekee parhaansa ja heinä lentää pehkuille kukon sisustaessa pesää uusiksi.

Illalla myöhään käyn vielä kurkkaamassa kanalaan. Kanat ja kukot ovat asettuneet suloiseksi sekamelskaksi orsille. Elmeri haluaisi nukkua Celesten ja Aliisan välissä, mutta sillä ei ole tilaa asettua makuulle. Noo, yksi yö menee vaikka seisten.

2025

Vuonna 2025 kanalan kalkitseminen jäi väliin tipuhärdellin takia.

2024

Elokuun 7. päivä 2024

Toivottelen nuorilleni hyvää koulupäivää. Uskottava on, että kesä on auttamattomasti ohitse. Ei auta, vaikka olisi minkälaiset helteet hyvänsä. Koulun alkaessa alkaa syksy. Onneksi syksyllä pääsee tekemään jakolaskuja puutarhassa.

Havahdun myös siihen tosiasiaan, että kanalan suursiivouksessa ei kannata vitkutella. Täksi ja huomiseksi päiväksi on ennustettu lämmintä poutasäätä eikä kukaan haudo, joten nyt töpinäksi. Ylihuomenna saattaa jo ukkostaa.

Ensin kalkkivelli tekeytymään, tavarat ulos ja seiniä sekä kattoa pesemään. Kalkitsen tänään seinien yläosat ja katon sekä irralliset osat, kuten alapesät ja laatikot. Niiden kuivuessa puhdistan ikkunat ja kaakelit. Huomenna on tarkoitus sutia orret ja alaosat. Illalla kaikki on valmiina alaosien kalkitusta varten.

Elokuun 8. päivä 2024

On helteinen päivä, juuri sopiva kalkitsemista varten. Kalkitus on valmis hyvissä ajoin iltapäivällä, ja helteessä pinnat kuivuvat nopeasti. Iltapäivällä ehdin vaihtaa vielä pehkutkin eikä huomiseksi jää enää mitään. Puoli seitsemän aikaan ikkunan takana on jonoa, mutta onneksi kanat viihtyvät vielä hyvin ulkonakin.

Kaksi pitkää päivää suursiivouksessa meni, mutta nyt olen onnellinen. Kanat eivät ehkä niinkään. Lattian sävy on kuulemma aivan liian vaalea eikä siihen viitsisi jalallaan astua. Seinät sen sijaan ovat kanojen makuun ja rouvat alkavatkin heti nokkia pintoja ja entisöidä huushollia alkuperäiseen asuunsa. Sainpahan sentään valokuvan silloin, kun lukaali oli melkein siisti.

2023

Heinäkuun 10. päivä 2023

Tänään aloitan kanalan suursiivouksen. Olosuhteet ovat ihanteelliset: kaunis poutapäivä eikä kukaan haudo. Olen varannut hommaan kolme puolikasta päivää. Tänään on seinien pesun aika. Teen kalkkivellin valmiiksi huomista varten, mutta en malta olla vähän jo aloittelematta puulaatikoiden sivelemistä. 

Heinäkuun 11. päivä 2023

Kanojen huushollin siivous on lattiaa ja pientä viimeistelyä vaille valmis. Oli niin kiva siivota ilman stressiä. Munintapesät hohtavat valkoisina ja uudet heinät odottavat munijoita. Huomenna pitää vielä sutia lattia ja vaihtaa pehkut. Sitten kaikki on tiptop.

2022

Heinäkuun 18. päivä 2022

Rätti heiluu, valkoinen pöly leijailee. Ei sentin pölykerrosta ovien ja ikkunalistojen päällä enää edes ihmettele. Kuivuneet sotkut lähtevät raapalla. On kanalan suursiivouksen aika. Lyydia hautoo. Toiset viihtyvät ulkona. Onneksi ei sada.

Kaadan ämpärin pohjalle viileää vettä. Veteen saa kauhoa monta pikkukattilallista kalkkia, jotta siitä saadaan kuin lettutaikinaa. Annostelu onnistuu nappiin ja seoksesta tulee helposti levitettävää. Sillä on hyvä käsitellä seinät kattoa myöten.

Yritän saada ylätason ja orret kalkittua pian, jotta ne ehtisivät kuivua ennen iltaa. Lumikki ja Floora käyvät ikkunalaudalla kurkkimassa. Kun Lyydia nousee ulos jaloittelemaan, siirryn munintapesien käsittelyyn. Voi Lyydiaa! Se kaakattaa ikkunan takana. Hautomaan pitäisi päästä. Ennen kahdeksaa saan laitettua heinät ja purut. Luukun takana on pitkä jono. Menee pitkään, ennen kuin ne uskaltautuvat sisään.

KANATARHA

Meillä on yhden kukon ja viiden kääpiökanan parvi. Kesät talvet ne asuvat samassa kanalassa, mutta riittävän lämpimällä ilmalla ne pääsevät ulos turvalliseen tarhaan. Avaan matalalla olevan ikkunaluukun, josta kanat voivat omassa tahdissaan kulkea sisään ja ulos. Lämpiminä jaksoina jätän luukun yöksikin auki. Mikään peto ei pääse tiheän verkon läpi, yli eikä ali.

Lamoavat pensaat antavat hyvän suojan, satoi tai paistoi.

Kanojen ulkotarhan kasvillisuus on yksinkertainen, mutta onnistunut. Suuressa tarhassa (noin 4 x 4 metriä) kasvaa kolme ’Mortti’ -mustaherukkapensasta. Jonkin verran lamoavat pensaat antavat hyvän suojan, satoi tai paistoi. Pensaat ovat niin suuria, ettei varjopaikoista tarvitse kinastella. Puskat antavat myös hyvän tuulensuojan. Kaikille riittää omaa tilaa.

Viuhti kuoriutui vuonna 2016 jo kylmenneestä, pesästä pois vierineestä munasta. Surkeasta rääpäleitä kasvoi komea, kaikin puolin hyvä herrasmieskukko. Viuhtista olen kirjoittanut jutun nimeltä Raasusta ritariksi. Elokuun 24. päivänä Viuhti täytti kuusi vuotta.

Pienempiä kasveja en ole ajatellut istuttaa tarhaan, sillä kanat kaivavat ne tehokkaasti ylös. Viiniköynnöksestä haaveilin, mutta toistaiseksi sellainen kasvaa ainoastaan tarhan ulkopuolella verkkoa vasten. Toivottavasti se ei ala varjostaa jo liikaakin.

Ruskeankirjava Floora on meidän vanhin kanamme, Mille Fleur -rotua. Se tuli meille muistaakseni vuonna 2015, joten se lienee ainakin 8–9-vuotias. Floora on terve ja hyvävointinen, moninkertainen emo ja elämää kokenut. Se tietää, ettei turhasta tarvitse hötkyillä. Se ei pelkää mitään. Aina, kun avaan ulkotarhan oven, Floora viipottaa kynnyksen yli ulos. Seikkailemaan täytyy päästä, edes muutaman askeleen verran. Kauan se ei malta seikkailla, kun heitän herkut tarhaan. Kiire tulee niiden perään.

Hake pitää maan kuohkeana,

joten kanojen on helppo sieltä kaivella matoja ja muita herkkuja.

Pensaiden ympäristöt on katettu paksulla hakekerroksella. Hake pitää maan kuohkeana, joten kanojen on helppo sieltä kaivella matoja ja muita herkkuja. Maa läpäisee veden hyvin, eikä kanojen tarvitse lätäköissä kahlata.

Kanalan edusta on katettu hiekalla. Sieltä on kiva nokkia jyviä ja ottaa hiekkakylpyjä. Hiekalle oli hyvä asettaa betonilaatta, jonka päälle saa vesikupit tukevasti.

Valkoinen Lyydia on Chabo-rotua. Chabo on hyvin pieni. Pyrstö kaartuu hauskasti suoraan ylöspäin.

Luin Wikipediasta, että Chabo eli Japanese Bantam on erittäin vanha aasialainen kanarotu. Chabon uskotaan olevan alun perin Indokiinasta. Chabon historia yltää Tang-dynastian ajoille. Tuolloin niitä pidettiin vain keisarillisten palatsien puutarhoissa. Aika jännää! Wikipedia jatkoi, että Chabo tuli Eurooppaan ilmeisesti saksalaisten maustekauppiaiden mukana Aasiasta 1800-luvulla.

Lyydia on kaikista innokkain hautoja kanalassamme, mutta se on saanut hoitaa tipuja vain kerran, eivätkä nekään olleet sen omia. Siitä olen kirjoittanut jutun Onni kääntyy.

Luulisin, että kanoille kelpaisi vähän rumempikin kuppi,

mutta minusta on kivempi tiskata kauniita astioita.

Vesikupeista puheen ollen... Juoma-astioina käytän vanhoja posliinisia kastikekulhoja, sellaisia leveäalustaisia. Ne ovat kauniita ja pysyvät tukevasti pystyssä, vaikka pieni kana lennähtäisi seisomaan sen reunalle. Luulisin, että kanoille kelpaisi vähän rumempikin kuppi, mutta minusta on kivempi tiskata kauniita astioita.

Lilli (valkoinen vasemmalla) saa ensimmäisen palkinnon uteliaisuudesta. Sen täytyy päästä aina paikalle, kun jotakin tapahtuu. Se esimerkiksi tulee heti ulkoa sisälle, kun näkee minun siivoavan kanalaa. Lilli on myös hauska. Välillä se kiekuu, vaikka onkin kana. Kun alan tehdä puuroa, se kotkottaa niin kovalla äänellä, että naapurinkin kanat tulisivat paikalle, jos siellä sellaisia olisi. 

Kanat rakastavat tuota hävikkipuuroa.

Puurokulhoa mietin pitkään. Laakeissa kulhoissa on se ongelma, että kanat sotkevat niissä varpaansa. Samalla kun ne kävelevät vadissa, yleensä ne myös kakkailevat. Kapeahkojen kulhojen ongelmana on kaatuminen. Keksin ottaa kissojen alaspäin levenevän posliinikulhon kanojen käyttöön. Se ei kaadu eikä pieni astia houkuttele kanoja astumaan puuroon. Päivän puuroannos pysyy paremmin puhtaana eikä mitään mene hukkaan. Puuron teen jauhomaisesta puolirehusta, jota aina jää kulhon pohjalle, kun kanat ovat nokkineet rakeet ensin pois. Kanat rakastavat tuota hävikkipuuroa. Puurokuppi on aina ensimmäisenä tyhjä.

On minulla toinenkin rehun säästövinkki. Kaadan vadille päivän rehuannoksen ohueksi kerrokseksi. Jos rehua on liikaa ja yhdessä kasassa, kanat mielellään pöyhivät sen jaloillaan ja sotkevat rehun pöydälle ja kaikkialle. Kun rehua on ohut kerros, ne eivät pöyhi sitä ja rehu pysyy astiassa.

Mustankirjavat Minette ja Lumikki (toinen edessä vasemmalla ja toinen pensaan alla) ovat parven nuorimmat ja arimmat kanat. Onneksi nekin onnistuvat silloin tällöin saamaan parhaat paikat kukon kainalossa orrella.

ONNI KÄÄNTYY

Juttusarjani aiemmissa osissa olen kertonut haudonnan aloituksesta ja tipujen kuoriutumisesta sekä Lyydia- raukan tiputtomasta arjesta, mutta nyt Lyydian onni kääntyy. 

Toukokuun 28. päivä

Ohimennessäni vilkaisen kanalaan. Vaihdan puhtaan veden. Heitän jyviä. Seuraan hetken niiden touhua.

Kanalassa tapahtuu jotakin erikoista. Olen vienyt kanoille lanttuviipaleita. Floora opettaa touhukkaana tipuja syömään. Lanttuviipale poukkoilee ja tiput pelkäävät sitä. Lyydia nokkii lanttua rauhallisesti sivummalla ja kutsuu tipuja syömään. Roosa tulee ja poimii lanttumurusen Lyydian nokasta. Hetki on liikuttava. Lyydia saa vihdoin ja viimein hoitaa tipuja. Tähän asti se on voinut vain katsella niitä. Jos Lyydia on mennyt vähänkään liian lähelle tipuja seisoskelemaan, Floora on tullut hätistämään sen pois. Silloin Lyydia on seisonut rauhallisesti paikallaan ja kääntänyt päänsä pois. Yleensä tuo on riittänyt ja Floora on antanut Lyydian olla.

Uskollinen Lyydia ja tiput

Toukokuun 30. päivä

Tiput ovat oppineet lennähtämään ulosmenoluukulle. Kanat johdattavat ne ulkotarhaan ja ensimmäistä kertaa ne seuraavat. Koko parvi on innoissaan. Floora kaivaa tipuille matoja ja opettaa etsimään jyviä. Ne viihtyvät ulkona koko pitkän päivän.


Toukokuu 31. päivä

Noeli tulee pyytämään kameraa. Juoksen kanalaan hänen perässään. Lyydia on vihdoin saanut tiput alleen pesään. En tiedä millä ilveellä se on sen tehnyt, mutta siellä ne nyt ovat. Jotta Floorakin saisi hoitaa tipuja yön, se on käynyt makuulle Lyydian päälle. Tiput kurkistelevat Lyydian höyhenten alta. Minä nauraa hekotan vatsalihakseni kipeiksi.

Vähän tuppaa olemaan ahdasta.

Kesäkuun 5. päivä

Sadepäivä on ihanaa aikaa huoltaa itseä, kotia, kanalaa ja puutarhavarastoa. Siivoan kanalan perusteellisesti. Saan vihdoin laitettua nostalgisen krookusjulisteen kehyksiin. Se sopii puutarhavaraston seinälle kuin nakutettu. Puutarhavarastossa pitää olla nättiä. On rattoisaa järjestellä puutarhavarastoa kanalan seinän takana. Kanalasta kuuluu koputusta. Se kuulostaa kotoisalta.

Silloin tällöin kurkistan kanalan ovesta. Flora ja Lyydia hoitavat tipuja kylki kyljessä. Lyydian sitkeys palkittiin ja nyt se saa hoitaa tipuja Flooran estämättä.  

Floora ja Lyydia tipuineen

Lyydiakin saa hoitaa

Kesäkuun 9. päivä

Kanat nauttivat aurinkoisesta päivästä. Floora ja Lyydia ottavat hiekkakylpyjä kylki kyljessä niin, että hiekka vain pölisee. Tiput seuraavat niiden puuhia kauempaa. Tiput alkavat näyttää jo tipukoululaisilta. Tukat hapsottavat. Jalkasulat näyttävät siltä kuin tipuilla olisivat resuiset tennarit jalassa. Käyttäytyvätkin kuin pienet koululaiset. Kun emot kutsuvat niitä syömään jyviä, tiput lennähtävät ikkunalaudalle ja haluavat ulos. Eivät ota kuuleviin korviinkaan emojen pyyntöä tulla syömään.

Olen tyytyväinen, että tiput ovat oppineet kulkemaan luukusta sisään ja ulos emojen perässä. Ei tarvitse enää pelätä tipujen jäävän yksin ulkotarhaan piipittämään.

Lumikki ja Roosa

Olen aika varma, että Roosasta on tulossa kukko. Sillä on jo hyvin erottuva heltta, jollaista toisilla ei ole. Jos niin käy, se saa lempinimekseen Rolle.

Tällä kertaa Lyydia on joutunut jäämään alaorrelle.

Kesäkuun 26. päivä

Suloista, mutta samalla haikeaa: tiput ovat siirtyneet yöksi yläorrelle Flooran ja Lyydian viereen. Yksi niistä on päässyt Flooran siiven alle.


Heinäkuun 15. päivä

Vien ison kasan vesiheinää kanatarhaan. Viuhti alkaa kutsua kanojaan paikalle jo kaukaa nähdessään minut. Nuoriso seisoskelee seinän vierustalla. Eivät ole kuulevinaankaan. Heillä on nyt keskenään omat juttunsa. Niin ne tiput kasvavat.

Rollesta on tullut selvästi kukonpoika. Se on tumma ja komea. Sen harja ja heltta ovat voimakkaan punaiset. Minetellä ja Lumikilla on musta pää ja selkä sekä valkoinen vatsa. Vatsassa on jo kaunis kuviointi.

Illalla myöhään käyn sulkemassa kanalan luukun. Koko konkkaronkka kököttää yläorrella vierekkäin. Lumikki ja Rolle ovat asettuneet Lyydian ja Flooran välin. Minette on päässyt Lyydian siiven alle. Kuinka suloista!

Äiti ja isä ovat innoissaan Roosasta, isän lahjatipusta. Äiti puhuu siitä mielellään ystävilleen. Eräs ystävistä tarjoutuu munapalkalla maatalouslomittajaksi. 

– Sehän sopii, äiti lupaa, – en vain huomannut sanoa, että Roosa taitaakin olla kukko. 

– Mutta sovittu mikä sovittu, he nauravat yhdessä.

 

Heinäkuun 21. päivä

Vien kanoille vesiheinää ja tuoretta kurkkua. Nuoriso norkoilee kanikopin kulmilla. Emot kutsuvat niitä syömään, mutta syövät itse, kun nuoriso ei kerran tule. Näyttävät luottavan siihen, että nuoriso pärjää jo ilman paapomista.


Elokuun 8. päivä

Rolle pörhistää höyheniään ja hyppii pikku kanan edessä. Ei epäilystäkään, että Roosa ei olisi kukko. Kana katsoo mokomaa riehujaa hölmistyneenä eikä lähde mittelöön mukaan.

Kevään tipuista on muodostunut tiivis nuorisojoukko. Ne ovat aina yhdessä. Ovat ottaneet lempipaikakseen kaninkopin ylätasanteen. Sanomme sitä nuorisoseurantaloksi.

Illalla käyn sulkemassa kanalan luukun. Pikku kana hyppää orrelle Flooran viereen ja pyrkii äitimuorin siiven alle. Ei käy. Floora nokkaisee sitä vihaisesti. Hän haluaa nyt olla rauhassa tässä kukon kainalossa. Minun käy sääliksi tuota pientä kanaa. Enää niiden hoidosta ei kilpailla. Saavat pärjätä itsekseen. Onneksi pikku kanoilla on toisensa ja kukko.

Nykyään Lyydialla on muita kiireitä kuin tipujen hoito.

Isojahan nämä jo

Elokuun 10. päivä

Aamulla käväisen puolipukeissa kanalassa. On kirpeä ilma, hiukan kostea. Tuntuu elokuuta. Kanalassa näyttää vähän tyhjältä. – Missäs se Floora nyt on, kummastelen. Oi ei, se on keksinyt taas ruveta hautomaan! 


Elokuun 13. päivä

Käyn avaamassa kanalan ulkoluukun. Jaahas, Floora ja Lilli hautovat pesissä. Lyydia on asettunut makaamaan pesän edessä olevalle laudalle, koska yläpesät ovat olleet varattuja.


Elokuun 15. päivä

Päästän kanat ulos. Kerään niille vähän apilaa, orvokkeja ja vesiheinää. Sitten huomaan, että Floora on tullut ikkunalaudalle. Jihuu! Olen monta päivään ajatellut, että minun pitäisi ryövätä munat Flooran alta. Olen aina siirtänyt tuota hommaa. Nyt olen riemuissani: vihdoinkin pääsen keräämään munat Flooraa häiritsemättä ja ilman mitään välikohtausta. Floora ei todellakaan pidä siitä, että nostan sen väkisin pesästä. Se nokkii minkä kerkeää. Raukka parka. Mutta nyt saan kerättyä munat tuosta noin vain. Tyytyväisyyttä hyristen menen pesälle – ja huomaan Lillin makaavan munien lämmikkeenä. Räjähdän nauruun. Jos todellakin haluaa elämäänsä yllätyksiä, kannattaa hankkia kanoja.

Näin se vaan menee. Turha yrittää mitään vippaskonsteja, joilla saada kanat luopumaan aikeistaan. On vain tyydyttävä ryöstämään munat.

TIPUTON LYYDIA

Viime jutussa kerroin miten haudonta sujui. Nyt tarina saa yllättävän käänteen.

Toukokuun 21. päivä 

Hiippailen kanalaan muun perheen vielä nukkuessa. Ilma on raikkaan viileä. Kuovi huutaa. Viuhti kiekuu niin, että korviin ottaa. Lilli tervehtii kotkottaen. Flooran alta kuuluu pientä piipitystä. – Huh, ainakin ne ovat elossa, huokaisen. Oletan tipujen kuoriutuneen, sillä Flora on noussut pystympään asentoon. Sillä on selvästi rankka yö takana. Se painaa silmänsä kiinni ja koittaa nukkua. Kohta piipitys kuuluu taas. Floora valpastuu, ojentaa päätään tipuja kohti ja vastailee niille hiljaa. Sitten se saa hetken nukahtaa, mutta vain hetken. Se reagoi jokaiseen piipitykseen. Hiivin kanalasta varovasti, etten häiritsisi Flooraa. Sen täytyy saada kerätä voimia tipujen hoitoon. 

Tarjoan Flooralle vähän evästä.

Floora ryntää syömään niin,

että musta pörröinen pallero

pyörähtää sen jaloista.

Kyykin pesien edessä niin, että jalkani alkavat väsyä. Odotan, että saisin nähdä edes pienen nokanpään. Otan rehua kouraani ja ojennan käteni Flooraa kohti. Floora ryntää syömään niin, että musta pörröinen pallero pyörähtää sen jaloista. Muutama muru ei riitä mitenkään nälkäiselle kanaemolle. Floora jää odottamaan lisää ja näen sen jaloissa kolme tipua. Suloisia! Ehdin nähdä, että niillä on mustat päät ja valkoiset vatsat. Tarjoan lisää rehua kiposta ja Flooran syödessä poikaset kiipeävät astiaan. Yksi niistä yrittää kiivetä pesän reunalle. Minulle tulee kiire; nyt pitää äkkiä muuttaa koko poikue yläkerroksen yksiöstä alapesään.

Vihdoin ensimmäinen tipu näyttäytyy.

Munat vaikuttavat elottomilta.

Floora pääsee alapesään ja saa pienet piiperoiset alleen. Yläkerran yksiöön jäävät vain tyhjät munankuoret. Viereisessä pesässä on hiljaista. Lyydia on hautonut aivan yhtä uskollisesti kuin Floorakin, mutta munat vaikuttavat elottomilta. – Mitä jos laittaisimme yhden tipun Lyydian alle, Sinella ehdottaa. Kannatan ajatusta. Jospa Lyydiakin saisi sitten tipun ja lopettaisi tyhjän hautomisen. 

Suunnitelma menee pieleen. Floora ei huomaa mitään, mutta Lyydia on hämmentynyt. Se ei ymmärrä altaan kuuluvaa piipitystä ja nokkii sulkiaan. Nokkiminen on sen verran pontevaa, ettemme uskalla jättää tipua sen alle. Yhtä uskollisesti kuin tähän asti Lyydia jatkaa hautomistaan. 

Lyydia odottelee vielä.

Lyydia-raukka!

Sen kolmen viikon työ on mennyt hukkaan.

Lyydian tipujen olisi pitänyt kuoriutua jo. Mielessäni alkavat pyöriä varoitukset mätämunista. Mitä jos sellainen pääsee rikkoontumaan ja haju täyttää koko kanalan moneksi päiväksi? Ei auta kuin yrittää läpivalaista munat. Pimeässä wc:ssä kännykän taskulampun päällä se käy helposti. Yllätykseksemme munat ovat täysin tyhjiä. Ne eivät ole lähteneet kehittymään ollenkaan. Lyydia-raukka! Sen kolmen viikon työ on mennyt hukkaan. Lyydiasta se ei ainakaan voi johtua. Se on hautonut uskollisesti. Miten on mahdollista, että juuri toinen kanoista on saanut kaikki hedelmöittymättömät munat? – Ei se ole mahdollista, se olisi yhtä epätodennäköistä kuin lottovoitto, Jouko sanoo. – On se kuitenkin mahdollista, minä väitän. Lisään vielä saaneeni seitsemän lottovoittoa elämäni aikana; miehen ja kuusi lasta. – Kiitos, Jouko vastaa. 

Emme tietenkään saa tietää mitä munille on tapahtunut, mutta Lyydiasta se ei ainakaan ole kiinni. Munat olivat kahdeksan päivän ikäisiä kun kanat vaihtoivat pesiään. Siinä vaiheessa olisi pitänyt olla jo hämähäkkimäinen verisuonisto ja pieni alkio. Opin tästä, että luottavainen saa olla, mutta läpivalaisu kannattaa silti. 

Tuntuu kummalliselta. Yhtä aikaa on onnellinen ja surullinen olo. Iloitsen kolmesta pikku pallerosta ja suren Lyydia-raukkaa. Noihin tunteisiin sekoittuu myös jännitystä ja epävarmuutta. Miten Lyydia suhtautuu Flooran tipuihin? Herääkö sillä emon vaisto? Kuinka pitkään se hautoo tyhjää pesää ennen kuin luovuttaa? 

Roosa emonsa suojissa.

Tunteisiin sekoittuu myös haikeutta. Viime vuonna haudonta oli suuri spektaakkeli, mutta kun tiput lopulta kuoriutuivat, kolme emoa hoiti ne sulassa sovussa. Innoissaan ne ryntäsivät ruokkimaan tipuja niin, että tiput pyörivät jaloissa. Siitäköhän tuo sanonta on tullut, että nuo pikkuiset untuvapallot todellakin pyörivät jaloissa kun emo lähtee äkkiä? 

Illalla huomaa kontanneensa kanalassa: kuivikepurua on kaikkialla eteisestä makuuhuoneeseen. 

Soitin äidille ja isälle ja kerroin, että kuudesta munasta vain kolme kuoriutui. – Olipa onni, että juuri Roosa kuoriutui, äiti nauroi. Minä olen samaa mieltä. Isän tipuksi valittiin kaikista helpoiten tunnistettava: se, jonka nokassa on eniten valkoista.

Toukokuun 22. päivä 

Heitän jyviä pehkuille. Floora innostuu. Se nousee ripeästi pesästä ja kutsuu tipuja nokkimaan jyviä. Tiput piipittävät, mutta eivät osaa tulla. Floora palaa pesälle ja kutsuu tipuja uudelleen. Ne eivät tule. Flooran täytyy jälleen palata pesään. Se painautuu makuulle ja tiput kömpivät sen siipien suojiin. Sinne jäävät herkut toisten syötäviksi. 

Lyydia makaa edelleen pesässä, mutta se on noussut enemmän pystyasentoon. Aivan kuin Floora silloin kun tiput olivat kuoriutuneet. 

Onnellisena vanha eläinten ystävä

ja kotikanojen kasvattaja pitää pientä piipittäjää.

Myöhemmin samana päivänä huomaan, että Lyydia on Lillin ja Viuhtin kanssa ulkotarhassa. Mahtavaa! Näyttää siltä, että se on lopettanut hautomisen. 

Iltapäivällä tulevat äiti ja isä. Rollaattorilla pääsee juuri sopivasti kanalan oven eteen. Onneksi on lämmin päivä ja oven voi jättää auki. Isä saa kämmenelleen oman pienen tipunsa, Roosan. Tipulla on musta pää ja selkä sekä valkoinen vatsa kuten kaikilla muillakin tipuilla. Sen nokan yläpuolella on valkoista ja silmän ympärillä on reunus aivan kuin sillä olisi silmälasit. Onnellisena vanha eläinten ystävä ja kotikanojen kasvattaja pitää pientä piipittäjää. Tipu rauhoittuu isän turvallisiin käsiin. Liikuttavaa! Ovelta on helppo seurailla, kuinka emo opettaa tipuja syömään ja kuinka tiput lopuksi kömpivät emon alle. 

Roosa on äitini lahja 82-vuotiaalle isälleni.

Lyydian selvästi tekisi mieli hoitaa tipuja,

mutta sen täytyy tyytyä vain katselemaan.

Floora ja tiput syömässä

Floora ja tiput ovat syömässä. Lilli ja Lyydia liikuskelevat uteliaina ympärillä, mutta Floora ei päästä tipujen lähelle. Lyydian selvästi tekisi mieli hoitaa tipuja, mutta sen täytyy tyytyä vain katselemaan. Kun tiput alkavat piipittää sen merkiksi, että olisi aika päästä emon alle suojiin, Lyydia menee pehkuille makaamaan. Aivan kuin se odottaisi tipujen kömpivän sen alle. 

Emon siipien suojiin

Toukokuun 23. päivä 

Näyttää siltä, että Lyydia kuvittelee itsellään olevan tipuja. Usein se menee makaamaan pehkuille tipuja varten aivan kuin Floorakin. 

Siskoni tulee miehensä kanssa meille ja heillä on mukanaan veljeni tytär. He haluavat nähdä isän tipun. – Minäpä lähden näyttämään, isä sanoo, nousee saman tien ja köpöttelee keppinsä kanssa yllättävän reippain askelin kanalaan. Tipusta ja kanalasta ylipäätään on kovasti iloa meille kaikille. Lupaan lähettää kuvia ja videoita isälle, jotta hän saa seurata tipun kasvua. 

Roosa Ruusunnuppu

Toukokuun 24. päivä 

Vaikea valinta: kahdelle tipulle on ehdolla kahdeksan kaunista nimeä. Isäpapan tipu on jo saanut nimensä. Se on Roosa Ruusunnuppu. 

Yhden mielestä kaikki nimet ovat kivoja, toisen mielestä kaikki ovat kauheita. Jollekin nimellä ei ole väliä. Heiltä, jotka eivät käy kanalassa, ei edes kysytä. Järjestän äänestyksen. Jokainen äänioikeutettu saa merkitä mieluisimman nimen ykkösellä ja toiseksi mieluisimman kakkosella. Minette pääsee johtoon, mutta nimiasia ei ratkea vielä. Kahdesta nimestä järjestetään arvonta. Lumikki voittaa arvonnan. Ingrid jätetään odottamaan uutta poikuetta. Minun suosikkini, Hienohelma, ei päässyt loppusuoralle. 

Lumikiksi nimetään se, jolla on musta nokka. – Nokka musta kuin eebenpuu, minä tarinoin. Mineten nokan pää on valkoinen. Jos jompikumpi niistä osoittautuu kukoksi, se saa nimekseen Poppius. 

Mammalla riittää puuhaa.

Kanalan arki ja pyhä rullaavat. Tiput opettelevat syömään, nokkimaan rehua astiasta ja pieniä siemeniä pehkuilta. Floora puolustaa tipujaan silloin kun muistaa. Flooralla on aina nälkä, joten syödessä se ei aina muista tipujen perään vilkuilla. Tosiasiassa sen ei tarvitse puolustaa niitä, koska Lilli ja Lyydia suhtautuvat tipuihin ystävällisesti. Yhä useammin tiput voi nähdä jalkeilla, vaikka toki ne nukkuvat vielä paljon emon suojissa. Yöksi Floora johdattaa tiput pesään, toiset nousevat orrelle. 

Sen emonvaisto sanoo, että tipuja on hoidettava,

vaikka oikeasti tiput ovat Flooran

eikä se edes anna Lyydian hoitaa niitä.

Toukokuun 26. päivä 

Avaan kanalan luukun jo aamulla, kun on kuuma päivä. Floora haluaisi ulos, mutta tiput eivät seuraa sitä. Ne vain piipittävät hädissään. Flooran täytyy palata takaisin tipujen luo. Lyydiakin haluaisi ulos, mutta sekään ei voi mennä. Sen emonvaisto sanoo, että tipuja on hoidettava, vaikka oikeasti tiput ovat Flooran eikä se edes anna Lyydian hoitaa niitä. Lyydia jää makaamaan ikkunaluukun laudalle. 

Illalla käyn sulkemassa kanalan luukun. Kukko ja Lilli ovat jo orrella. Floora on johdattanut tiput kanssaan pesään. Viereisessä pesässä makaa Lyydia. Oi voi Lyydiaa! Ei ole helppoa olla tiputon.