PUUTARHAHARRASTAJAN MATKAVINKIT: SATAKUNTA (1) PORIN SEUTU

Maailmassa on taas yksi lista enemmän ja kiinnostava lista onkin. Olen koonnut tähän itseäni innostavia matkakohteita Satakunnasta, lähinnä Porista ja sen ympäristöstä. Puutarhaihmisenä minua tietenkin kiinnostavat kaikki puutarhaan liittyvät kohteet, mutta listassa on myös monia muita mielenkiintoisia paikkoja. 

Pidän kauniista arkkitehtuurista, vanhoista taloista ja kartanoista, museoista, erityisesti taiteilijakodeista sekä peltomaisemista maatiloineen. Järvi- ja jokimaisemistakin pidän ja silloin tällöin on ihana käydä meren äärellä. Matkamuistoni ostan mieluiten puutarhamyymälästä tai kirpputorilta, joten niitäkin on muutama mainittu. Näitä kaikkia löydät täältä. Lisää matkavinkkejä on luvassa sarjan seuraavassa osassa.

Valokuvat ovat vain niistä kohteista, joissa olen itse vieraillut. Muista kohteista vasta haaveilen. Yhteystiedot ja aukioloajat kannattaa tarkistaa. Ne ovat saattaneet muuttua jutun kirjoittamisen jälkeen.

 

HARJAVALTA

EMIL CEDERCREUTZIN MUSEO

Museo esittelee vuosina 1879–1949 eläneen kuvanveistäjä ja siluettitaiteilija Emil Cedercreutzin kotia ja elämäntyötä. Oppaat kertovat kiinnostavasti työteliään ja vilkasta sosiaalista elämää viettäneen poikamiestaiteilijan arjesta ja juhlasta.

Mäntyjä kasvavalla pihalla on Cedercreutzin veistoksia. Persoonallisen maalaiskartanon edessä on joitakin kukkaistutuksia, mutta varsinainen puutarhakohdehan tämä ei ole. Kannattaa silti käydä ihailemassa vanhan ajan loistoa. Museossa järjestetään myös vaihtuvia näyttelyitä.

Huomioi, että taiteilijakotiin pääsee ainoastaan opastetuille kierroksille. Kannattaa siis tarkistaa nettisivuilta, milloin kierrokset alkavat ja olla ajoissa paikalla.

Pihalla on helppo liikkua myös pyörätuolilla, mutta valitettavasti museon suurin anti sijaitsee sisätiloissa. Näyttelytiloihin on vaikea mennä ulko-ovista. Yläkerrassa on inva-wc ja sinne pääsee hissillä. Varsinaiseen taiteilijakotiin ei pääse pyörätuolilla. Sinne on muutaman askelman verran portaita eikä istuimia ole. Näyttelytilassa on hyvälaatuinen videoesittely taiteilijakodista, mutta eihän se tietenkään ole sama asia.

Museotie 1 Harjavalta
p. 044 432 5345

KOKEMÄKI

KARIMAAN PUUTARHA & PUUTARHAMYYMÄLÄ PEHTORSKA

Karimaan puutarha on mielenkiintoinen kokonaisuus puutarhoineen ja taimimyymälöineen. Siellä annetaan puutarha-alan koulutusta, mutta alue on aukioloaikojen puitteissa avoin myös vierailijoille. Taimimyymälässä on valikoima monivuotisia kasveja, perennoja, köynnöksiä, havuja, pensaita ja puita.

Täällä ei ole aivan helppo liikkua pyörätuolilla, joillakin alueilla onnistuu hyvin. Varsinkin metsäpuutarhaan johtaa korkeat portaat tai mäki.

Kauvatsantie 189 Kokemäki
p. 03 5212 3005
Puutarhamyymälä Pehtorska on avoinna toukokuun alusta lokakuun puoliväliin.

KULLAA

LEINEPERIN RUUKKI

Leineperin Ruukki on idyllinen, maamme parhaiten säilynyt ruukkikylä. Kylä vaikuttaa vireältä ja sitä on pidetty kunnossa. On jännä ajatella, että tällä kylällä oikeasti asutaan. Alueella on useita pieniä puoteja. Inforakennuksessa on suuri pienoismalli koko alueesta, mutta sitä en itse ole vielä nähnyt. Alueella järjestetään runsaasti erilaisia tapahtumia.

Käydessäni ruukissa elokuun loppupuolella 2023 kuvataiteilija Seija Levanto otti meidät ystävällisesti vastaan puotiinsa. Oli hauska jutella hänen kanssaan ja tutustua hänen naivistiseen taiteeseensa.

Alueella on helppo liikkua myös pyörätuolilla. Sen sijaan vanhoihin rakennuksiin ei aina ole helppo mennä, koska niissä on portaita ja kynnyksiä. Ne saattavat olla myös ahtaita. Onneksi ulkonakin on kaunista katseltavaa.

Pitkäjärventie 7 Leineperi

NAKKILA

VILLILÄN KARTANO

Villilän kartano palvelee juhlatilana. Kauniin puisen kartanorakennuksen ympärillä on puutarha. Kartanon kotisivuilla sanottiin, että vuonna 2006 puutarhaan on tehty laaja remontti. Tuolloin vanhaa historiallista puutarhaa on säilytetty ja palautettu. Puutarhassa on esillä Sakari Peltolan kivipatsaita.

Villiläntie 1 Nakkila
p. 010 200 7970
Avoinna sopimuksen mukaan. Kesäajan aukioloaikoja kannattaa katsoa heidän kotisivuiltaan.

NOORMARKKU

AHLSTRÖMIN RUUKKIALUE

Ahlströmin ruukkialue on upea kokonaisuus arvokkaita rakennuksia sekä puistomaista puutarhaa, tunnelmallisia puukujia, vanhoja omenapuita, kaarisiltoja, virtaavaa vettä... Alueella on ainakin hotellimajoitusta ja ravintolapalveluita. Tarjolla on myös lounas.

Toisin kuin monet muut, tämä vanha tehdasalue ei ole ruuhkainen kauppapaikka. Parkkipaikat on merkitty selkeästi. Jotkut alueet ovat yksityisiä, mutta muualla voi vapaasti käveleskellä ja nauttia kauniista miljööstä. Alueelta saatavaan karttaan on merkitty sallitut reitit ja myös valokuvauspaikat. Minun tosin täytyy myöntää, että en aina osannut lukea karttaa enkä muistanut. Yritin kuitenkin kunnioittaa ihmisten yksityisyyttä. Alueellahan myös asutaan, joten ei ole fiksua häiritä asukkaita.

Laajaan puistomaiseen puutarhaan ei ehkä kannata mennä hakemaan ideoita omaan pikkuruiseen pihaansa, mutta siellä on ihana viettää aikaa historiallisessa miljöössä ja syödä hyvin kauniissa ravintolassa. Jos sinulla on eväät mukana, kaarisillan penkeillä on luonteva paikka niistä nauttia.

Alueella on helppo liikkua myös pyörätuolilla. Alue on suuri, mutta ei kuitenkaan liian laaja kuljettavaksi pyörätuolilla. Silloille on pyörätuolilla vähän vaikea päästä, mutta toisen avustamana onnistuu kyllä ja itse sillat ovat helppokulkuiset.

Kunpa kaikki nykyajankin tehdasalueet olisivat näin kauniita!

Laviantie 14 Noormarkku

PORI

Porilaiset ovat sydämellisiä. – Tul vaa Porrii nii pistetää sut pärekorrii ja veretää pitki Porin torrii, porilaiset toivottavat. Kannattaa mennä. Jos saat porilaisesta ystävän, hän on ystäväsi maailman tappiin asti. Harvoin porilaiset lähtevät muualle, sillä mihin sitä kotoaan lähtisi. Niinpä.

Kun lapseni olivat pieniä, he haaveilivat muuttavansa isona Poriin opiskelemaan tai muuten vain asumaan. Ei hassumpi idea. Minä viihdyin Porissa seitsemän vuotta, mutta muutin sitten Joukon perässä muualle.

–Ei sill vällii, porilainen sanoo. Asenne elämään on lupsakka, ja juttua riittää. Poriin on helppo kotiutua, vaikka murre ei tarttuisikaan. Vieraat otetaan avosylin vastaan eikä ulkopuolisuutta tarvitse kokea. Porilaiset viihtyvät vesillä ja tykkäävät tyrnistä. Meren läheisyyden aistii, vaikka meri ei keskustaan asti ulotukaan. Porissa on kaikkea mitä mukavaan lomaan tarvitaan. Kannattaa kokea se itse.


RAATIHUONEENPUISTO

Raatihuoneenpuistossa on komeat kukkaistutukset. Itse raatihuone on kaunis ja sen kellarissa on tasokas ravintola nimeltä – yllätys, yllätys – Raatihuoneen kellari. Siellä on tarjolla myös lounas.

Hallituskatu 9


PORIN KUUDES KAUPUNGINOSA ELI KUUKKARI

Päärnäinen eli porilaisittain Kuukkari on yksi maamme suurimmista säilyneistä puutaloalueista. Se sijaitsee vanhan hautausmaan kupeessa. Vanhat, osittain empiretyyliset puutalokorttelit on suojeltu. Alueella ei ole pelkästään vanhoja puutaloja, vaan mukana on myös 70-luvun laatikoita. (Tai sitten en vain löytänyt parhaiten säilynyttä aluetta.) Silti ei ole hassumpi käydä alueella vaikkapa vain sen koskettavan historian vuoksi.

Porin kaupungissa vuonna 1852 riehunut tulipalo jätti kaupungin 6377 asukkaasta 4600 asukasta kodittomiksi. Varakkaimmilla kaupunkilaisilla oli mahdollisuus rakentaa itselleen uusi koti. Vähemmän varakkaat joutuivat muuttamaan sukulaistensa luo tai vuokralle. Sen sijaan köyhimmät asukkaat kaivoivat kotinsa kuoppiin Päärnäisten hiekkaiselle nummelle ja keräsivät kattoainekset raunioista löytyneistä laudan pätkistä, oljista ja vastaavista. Näin muodostui kuoppakaupunki. Kaupunki ei tehnyt asialle mitään ennen kuin asiasta kirjoiteltiin laajasti Helsinkiä myöten. Kuoppakaupunki oli asuinkäytössä neljänkymmenen vuoden ajan.

Puutarhaharrastajan näkökulmasta pihat ovat harmillisen suljettuja, joten pihoihin ei pääse kurkistelemaan kadulta. Katujen varsilla rehottaa nurmikko, mutta varsinaisia istutuksia ei oikeastaan ole. Puutarhakohde tämä ei siis ole.

Koska kaupunginosalle ei luonnollisesti ole mitään yhtä osoitetta, laitan tähän pari osoitetta, joiden avulla pääsee ainakin lähelle.
Vanha hautausmaa tien toisella puolella: Muistokatu 3
Pumpputori: Maantiekatu 28


KORSMANIN TALO & RAKENNUSKULTTUURITALO TOIVO

Tämä muutaman vanhan puutalon ja viehättävän pihapiirin muodostama kokonaisuus on idyllinen pala historiaa Porin viidennessä kaupunginosassa. Rakennukset ovat peräisin 1800-luvulta ja 1900-luvun alusta. Rakennuskulttuuritalo Toivossa esitellään vanhaa rakentamista havainnollisesti. Kaikki nykyajan vaatimusten mukaiset muutokset on toteutettu hyvällä maulla.

Sisäpihalla syreenin tuoksussa aika pysähtyy. On hauska hetkeksi sukeltaa vanhaan aikaan, tavallisen kaupunkilaisperheen kotiin. Puutarhaharrastajan silmä kiinnittää heti huomion vanhanajan huonekasveihin, jotka viihtyvät puutalon viileissä huoneissa. Olohuoneessa soi putkiradio. On kiva bongailla mummolasta tuttuja esineitä, valokatkaisijoita ja muita nostalgisia yksityiskohtia.

Pihalla on helppo liikkua myös pyörätuolilla, mutta entisaikojen rakennuksiin pyörätuolilla on vaikea päästä.

Varvinkatu
p. 02-621 1051


PORIN KANSALLINEN KAUPUNKIPUISTO

Porin kansallinen kaupunkipuisto on perustettu vuonna 2002. Kaupunkipuisto ei ole nähty pienellä vilkaisulla, sillä se on kooltaan noin kymmenen neliökilometriä. Puutarhaharrastajan näkökulmasta sen parhaat paikat ovat Luodon siirtolapuutarha sekä Kokemäenjoen rannalla sijaitseva Kirjurinluoto, porilaisittain Kirvatsi. Varsinkin Hanhiluoto on puutarhaharrastajan mieleen. Kansallisten kaupunkipuistojen tapaan alue sisältää viljelykäytössä olevia kulttuurimaisemia, puistoja ja puistokatuja, kaupunkimetsiä ja jokivarsiluontoa.

Kirjurinluoto / Hanhipuisto: Kirjurinluodontie 2 Pori
Luodon Siirtolapuutarha: Hevosluodontie Pori

HANHIPUISTO

Hanhipuisto on Satakunnassa hyvin menestyvien puiden, pensaiden ja kukkakasvien esittelypuisto. Siellä kasvaa melko harvinaisiakin kasvilajeja ja -lajikkeita.

Vuonna 1988 vanhalle ruoppausmaan sijoituspaikalle alkunsa saanut Hanhipuisto sijaitsee vain kilometrin etäisyydellä kaupungin ydinkeskustasta. Se on osa kansallista kaupunkipuistoa. Puiston kokonaispinta-ala on noin 16 hehtaaria, joista puistomaisesti on rakennettu 8,9 hehtaaria.

Kirjurinluodontie 2 Pori


LUODON SIIRTOLAPUUTARHA

Vuonna 1946 perustettu, 95 mökkipalstaa sisältävä Luodon Siirtolapuutarha sijaitsee Hevosluodossa. Keskustasta on matkaa noin 3 km. Niin kuin useimmat siirtolapuutarha-alueet, Luodon siirtolapuutarhakin on erittäin viehättävä kokonaisuus. Hauskinta on nähdä mökkiläiset puuhailemassa palstoillaan ja inspiroitua itsekin pensaiden leikkaamisesta, kitkemisestä, maan möyhentämisestä…

Hevosluodontie Pori

REPOSAAREN PUUTALOKAUPUNGINOSA

Reposaari on idyllinen saari noin kolmenkymmenen kilometrin päässä Porista. Puutarhaharrastajaa tietysti kiehtoo ajatus eksoottisista kasveista, joita satamakaupunkiin on saatu vuosisatojen ajan laivojen painolastimullan mukana. Kasvilajeista ja niiden määristä en tiedä, mutta asukkaita Reposaaressa on noin tuhat.

Saari on noin kolme kilometriä pitkä ja puoli kilometriä leveä. Siellä näet kauniita puutaloja, norjalaistyylisen tunturikirkon sekä kalasataman troolareineen. Ystäväni kehuivat kovasti Reposaaren kalaravintolaa ja sen noutopöytää, mutta en muista sen nimeä.

Jos arvostat rauhallista, jopa hieman uneliasta, merellistä pikkukaupungin tunnelmaa, Reposaari on sinun paikkasi.


PARATIISIN TAIMITARHA

Paratiisin Taimitarha on siinä mielessä aivan tavallinen puutarhamyymälä, että siellä ei ole varsinaisia näyteistuksia juuri lainkaan. Kuitenkin kasvivalikoima on niin laaja, että sieltä voi hyvinkin löytyä matkamuistot mukaan. Valikoimissa on myös kivoja ruukkuja, köynnöstukia ja muuta tarpeellista.

Kyröläistentie 21 Pori
p. 02 641 7800


SPR:N PORIN KONTTI

Porissa on niin paljon nähtävää, että kirpputoreilla kiertelyyn ei välttämättä riitä aikaa. SPR:n Kontissa tuotteet on lajiteltu ja ryhmitelty, joten ne ovat myös nopeasti löydettävissä. Täällä on ollut myytävänä myös oikeasti vanhaa esineistöä. Jos hyvin käy, saatat löytää pienen maljakon vaikkapa toilettikimppua varten tai jotakin muuta hauskaa. Minä löysin kerran ihanan, vanhan pulpetin. Onneksi palasin ulko-ovelta takaisin sen ostamaan.

Paanakedonkatu 20 Pori

AVOIMET PUUTARHAT -TEEMAPÄIVÄ

Kerran kesässä vietetään valtakunnallista Avoimet puutarhat -teemapäivää. Jos satut olemaan liikkeellä tuona päivänä, avautuu sinulle runsaasti lisää mahdollisuuksia tutustua satakuntalaisiin puutarhoihin. Puutarhat avaavat porttinsa vaihtelevasti eri vuosina, joten katso ajankohtainen tarjonta Avoimet puutarhat -verkkosivulta.

KAUNIS REITTI KOKEMÄENJOEN POHJOISPUOLELLA

Jos haluat välttää isoja teitä, voit valita reitin Ulvilan Vanhakylästä Nakkilan ja Harjavallan Vinnarin kautta Kokemäelle. En ole itse tuota reittiä ajanut, mutta olen kuullut sen olevan kaunis.

LOPPUKESÄN PUUTARHA 2023

Kesän loppua kohti kiinnostukseni puutarhan suunnittelua kohtaan vähenee samassa tahdissa kuin kukat kuihtuvat. On paremminkin vanhojen suunnitelmien toteuttamisen aika. Joitakin huomioita puutarhasta olen silti yrittänyt tehdä talven mietintämyssyä varten.

Millaisiin seikkoihin huomio kiinnittyy elokuisessa puutarhassa?

Elokuun alkupuoli on syysleimujen ja päivänliljojen aikaa. Niitä on runsaina ryhminä ja ne näkyvät kauas. Myös pallo-ohdakkeet ja värililjat ovat hyvin edustettuina. Kaunopunahatut, rantatädykkeet, pensashanhikit ja syysvuokot kukkivat. Valkoalpit, syyssinikat ja purppurapunalatvat aloittelevat.

Köynnösikkuna vetää katseita puoleensa, kun kärhö 'Hagley Hybrid' kukkii yhtä aikaa ’Bright Eyes’ -syysleimun ja villanukkajäkkärän kanssa. Kuihtuvat tulikukat häiritsevät, mutta muuten se on aika kiva ja paraneekin kunhan kasvit runsastuvat.

Eniten huomiota saavat Suihkulähteen takana kasvavat pinkit syysleimut.

Kuukauden keskivaiheilla kukkivat hortensiat. Kärsämöt ja osa syysleimuista alkavat kuihtua. ’Arabella’ jaksaa yhä kukkia komeana.

Kuun loppupuolella syysleimut kuihtuvat, pallo-ohdakkeet ruskettuvat, päivänliljojen kukat muuttuvat alakuloisiksi mytyiksi. Ulkoilutan kameraa, mutta kuvia tulee otettua vähän, sillä paras loisto on jo ohi. Tai oikeastaan paras loisto ei ole vielä alkanutkaan. Syysvärien ilotulitusta saa vielä odotella.

Millainen puutarhan värimaailma on elokuussa?

Puutarhassa on sinisen ja vaaleanpunaisen sävyjä, vaaleankeltaista sekä runsaasti valkoista ja vihreän eri sävyjä. Kirkasta pinkkiä on syysleimujen ansiosta selvästi enemmän kuin aiemmin. Lisäksi on ripaus purppuraheisiangervon tummanpuhuvaa punaista. Tällaisesta värimaailmasta todellakin pidän.


Ovatko päivittäiset kulkureitit viihtyisiä?

Laakakataja on tukkinut kanalaan johtavan polun (pitää leikata), mutta näkymät polulta miellyttävät silmää. Pinkit pelargonit kukkivat runsaina kanalan portailla. Onneksi en vielä hävittänyt niitä enkä hävitä syksylläkään, vaikka olin jo päättänyt olla talvettamatta.

Ulko-oven ja auton oven välinen reitti on nyt aika kiva, kun Köynnösikkuna on alkanut saada väriä ja elävyyttä.

Terassit eivät ole kovin tärkeässä roolissa nyt kun puutarha on runsaimmillaan. Orvokit leikkasin jokin aika sitten mataliksi ja ne alkavat hiljalleen nousta uudestaan. Onneksi puksipuut ja muratit tuovat pohjoisterassille vihreyttä.


Riittääkö leikkoja poimittavaksi kimppuihin ja asetelmiin?

Pallo-ohdakkeita riittää kimppuihin runsaasti, mutta ne pitää myöhempää käyttöä varten muistaa ottaa kuivumaan jo ennen kukintaa. Muitakin leikkoja riittää kyllä, mutta ainahan niitä haluaa enemmän. Jos saisin aikaiseksi kylvää tuoksuresedaa, siitä saisi ihanaa tuoksua kimppuihin. Tiibetinkoirankieli olisi kaunis heleänsininen, samoin kuin ruiskaunokkikin. 

Millainen on elokuun odotetuin kukkapenkki? Voisinko suunnitella sellaisen?

Suihkulähteen ympärillä oleva istutusalue on ehdottomasti puutarhani odotetuin kukkapenkki elokuussa. Sen elementteinä ovat patsas, kivet ja onnistunut valikoima erilaisia kasveja.

Länsipihalle, suuren kivenjärkäleen viereen olen istuttanut toisen kukkapenkin erityisesti elokuuta ajatellen. Sen elementteinä ovat köynnöstuki, kookas kivi ja suuri lehtipuu sekä valikoima erilaisia kasveja. Kärhö ’Princess Diana' kukki nyt ensimmäistä kertaa. Sille pitäisi saada korkeampi tuki. Kiven edessä kasvaa nuori valeangervo ja sen seurassa muutama kuunlilja. Suuren kiven eteen istutin viime syksynä valkoalpia. 

Amerikassa on tähän aikaan kauniisti toisiinsa sointuvia värejä: vaaleanpunaisia kärsämöitä, vaaleankeltaisia päivänliljoja sekä sinisiä pallo-ohdakkeita. Sen värimaailma on jo täydellinen, mutta ilme on sekava. Olen suunnittelemassa alueelle puuryhmää. Sen lisäksi pitäisi tehdä muutamia järjestelyjä, jotta perennat näyttäisivät tasapainoisemmilta.

PUUTARHAPÄIVÄKIRJANI MUN Elokuussa

Elokuun 2. päivä

Olen koko kesän miettinyt ratkaisua Hedelmäpuutarhan ongelmaan. Suihkulähteen ympäristö on kiva, pionipenkkikin kohtuullinen, mutta ruusumalvojen alue on ihan liian sekava. Olen miettinyt vaikka mitä, mutta mikään ei ole loksahtanut. Ei kolahtanut heti silloinkaan, kun näin Instagramissa Claus Dalbyn puutarhan tai oikeastaan se oli vain yksi huone kahdestatoista. Aivan liian hieno jäljiteltäväksi. Seuraavana iltana en kuitenkaan meinannut saada unta. Näkymä jäi vaivaamaan.

Tänään menen silmämääräisesti mittailemaan. Päivällä on satanut kaatamalla, mutta nyt ilma on täydellinen. On jotenkin sadunomainen olo. Laitan kokeeksi muutamia keppejä ja näyttää siltä, että tila riittää juuri ja juuri. Uutta ruusua ei tarvitse siirtää, eikä kilpirikkoakaan. ’Joan Seniorit’ ovat työläin homma, niitä täytyy siirtää.

Jouko sattuu olemaan ulkona, pysähtyy hetkeksi katsomaan puuhiani. Pyydän häntä saman tien mittaamaan. Jouko juputtaa, että kaivamisessa on kauhea työ. – Maa on kovaa, pitäisi kaivaa Avantilla, hän jatkaa. Minä vakuutan, että multa on muhevaa. – Hirveä homma, hän sanoo, tähän menee tuntikausia. – Eihän tässä, sanon, tämä on jo kertaalleen kaivettu konevoimin. Ei täällä ole edes isoja kiviä.

Katsomme, että kepit ovat linjassa vanhan aidan kanssa. – Tuota polun nurkkaa täytyy pikkuisen siirtää, mutta aika vähällä sen saa mahtumaan, suunnittelen. Tämähän onnistuu paremmin kuin uskalsin toivoakaan. Otetaan ristimitat ja kaikki. Vekslataan kaikki kohdalleen. Kierretään vielä valkoinen naru keppien ympäri. Ah, naru näyttää jo muotoon leikatulta koivuangervoaidalta.

P.S. Maa oli muhevaa ja Joukon yllätykseksi koivuangervot oli äkkiä istutettu. Riitti, että Jouko osallistui mittaamiseen. Hän on siinä niin taitava.


Elokuun 3. päivä

Vietän Joukon kanssa vapaapäivää Hämeenlinnassa. Käymme syömässä herkullisen lounaan. Katselemme kauniita vanhoja puutaloja. Kiertelemme parilla kirpputorilla. 

Lopuksi ajamme Naivistit Iittalassa -näyttelyyn. Metallista tehdyt veistokset ovat hauskoja, samoin suuret keraamiset koirapatsaat. Muutamat puutarha-aiheiset taulut kiinnittävät huomioni. Ihan kiva reissu, mutta kirsikka jäi puuttumaan kakun päältä; ohjelmassamme ei ollut yhtään puutarhakohdetta.

Elokuun 8. päivä

–Niila on haaveillut tuollaisesta lava-autosta, Jouko sanoo moottoritiellä. – Ei hassumpi, sanon. Mietin, miten tavarat pysyvät kyydissä ja kurkin uteliaana lavalle Joukon huristaessa ohi. Hyvin pysyvät verkkorulla ja vesikanisteri. Syysmaksaruohot heiluvat muovipussissa. Sydämessäni läikähtää: joku toinenkin puutarhan ystävä on liikenteessä.

Jalkatilassani matkustaa peikonlehti. Tuntuu ihmeelliseltä olla muuttamassa omaa tytärtään Ouluun, vanhaan opiskelukaupunkiini.

Kummallista liikkua kaupungissa, jonka pitäisi olla tuttu, mutta josta ei kuitenkaan muista mitään. Kaikkialla on niin paljon uusia rakennuksia, puutkin ovat kasvaneet kolmessakymmenessä vuodessa. Torin rannassa sentään on paljon tuttua. Kiertelemme vielä huonekalukaupoissa ennen kuin hyvästelemme haikeana Avillan. – Tulee ikävä, sanon kyynelteni lomasta. – Niin tulee, Avilla sanoo ja halaa yhä lujemmin.

Myöhemmin kuulen, että Avilla on saanut illalla vieraita. Arvasin, ettei siihen kauan mene. Tuntuu vähän paremmalta.


Elokuun 10. päivä

Niila kysyy, voiko kuusen kaataa nyt. Sen, josta olen aiemmin puhunut. – Kyllä, kunhan se ei kaadu perennojen päälle, vastaan. – Ei kaadu, pojat lupaavat. Vilpas karsii oksat. Kylläpä tulee hienon näköistä, kun maisema avartuu. Kun enää latva on jäljellä, Niila sahaa rungon. Vilpas ottaa puun vastaan ja kohta he kantavat rungon niin, ettei se edes kosketa perennoja. Pojat keräävät oksat. Vain pieni kasa sahanpuruja jää jäljelle.

Nyt en enää olekaan varma, haluanko kuusen paikalle suurta puuta. Tämähän on tosi hieno näin.

Elokuun 11. päivä

Tänään panemme tuulemaan ja lähdemme varta vasten Tampereelle Pirilän puutarhalle ostamaan taimia. Lastaamme peräkärryyn kaksikymmentä koivuangervon tainta ja neljäkymmentäkaksi timanttituijaa. Kaksikymmentäkahdeksan säkillistä multaa matkustaa autossa.


Elokuun 12. päivä

Aamupäivällä kurkistan kanalaan. Siellä jonotetaan munintapesään ja pidetään meteliä. Munintahässäkän jälkeen avaamme kauden viimeisen pop-up jalkahoitolan.

Asiakkailta ei heru kiitoksia sen enempää kuin viime kerrallakaan, mutta onneksi homma hoituu. Ainoastaan Lumikki protestoi ja nokkii vihaisena Sinellan kättä. Haen Lumikille omenaa. Ei kelpaa. Tunnen itseni noidaksi. – Se on läksynsä oppinut, Sinella toteaa.

Päätän kivisen jalkahoitolayrittäjän tieni ja siirryn puhtaanapitoalalle. Vien vanhat kuivikkeet kompostiin ja pesen lattian. Sirottelen nurkkiin ja tasoille piimaata. Lopuksi laitan uudet heinät ja kuivikkeet. Huusholli on kuin uusi. Rohkea Lilli tulee testaamaan heinät ja purut ensimmäisenä.

Miten pienen viivan vetäminen voikaan olla niin suuren työn takana! To do -listallani lukee tuija-aidan istutus. Jouko huhkii pitkän työpäivän ennen kuin aita on kahta puuta vaille valmis. Ne meidän pitää vielä käydä ostamassa. 

Sen sijaan toisen viivan saan vedettyä helposti. Karistan muutaman lehtoakileijan helisevän siemenkodan ämpärin pohjalle ja heittelen siemenet maahan. Varsinainen työ tehdään ensi keväänä, jos heittelin siemeniä liikaa.


Elokuun 13. päivä

–Nyt on Viuhtin lähtö lähellä, sanon Joukolle ja kyyneleet tulvahtavat silmiini. – Sen heltta ja harja ovat ihan siniset, selitän. Netissä sanottiin, että se voi olla sydämen vajaatoimintaa. Niin kai, muuttuvathan ihmisenkin huulet sinisiksi tuolloin. Kukko on jo 7-vuotias ja nyt on ollut kovin kuumaa. Vanhan kukon sydän on kovilla.

Jouko tulee kanssani tarhaan ja lohduttaa, että Viuhti näyttää käyttäytyvän tavalliseen tapaan. Huolehtii kanoistaan ja nokkii jyviä, tepasteleekin ympäriinsä. – Nii-in, tosi sairas sinunkin täytyisi olla, että et huolehtisi perheestäsi, vastaan. Rintaani puristaa.

Netti ehdottaa muitakin syitä: paleltuma, nestehukka, ruokapala kurkussa. Paleltumaa se ei ainakaan ole, vettäkin on tarjolla runsaasti. Jouko epäilee Ivermektiiniä. Lääkkeiden sivuvaikutukset voivat olla arvaamattomia. Tuon mehukkaan kurkun, jota Viuhtikin nokkii innokkaasti.

Seurailen tilannetta ja raskain sydämin menen hetken kuluttua taas tarhaan. Väri on yhä sininen, mutta Viuhti on oma itsensä. Tohkeissaan se kutsuu rouvasiaan nokkimaan kurkkua, josta on enää kuivat kuoret jäljellä. Ihana Viuhti!

Iltaseitsemältä kurkistan kanalan ovesta. Sydämeni hypähtää. Viuhti on orrella kuten aina ennenkin. Onko sen harja oikeasti kirkkaanpunainen? – Kyllä, Joukokin vakuuttaa ja taas kyyneleet kohoavat silmiini, nyt ilosta ja kiitollisuudesta.

Elokuun 18. päivä

Alun sadepäivien jälkeen elokuu on ollut lämmin, jopa helteinen. Viileämpiä istutuskelejä odotellessa olen kitkenyt ja siistinyt, leikannut kirsikan oksan sieltä ja vesan täältä. Joukolla on draivi päällä. Kuusia on kaadettu ja kaivinkone tilattu uutta parkkipaikkaa varten. Tänään valmistuu paikka omenapuulle Liikenneympyrään.

Illalla saan tietää, että Jouko on lukenut blogiani. Oli kuulemma tullut vähän vauhtia. Olin listannut blogiini viisi suurta projektia, jotka odottavat toteuttamistaan:

Lampea ympäröivän nurmikon reunustaminen tiilillä (aloitettu)

Kesäkeittiön rakentaminen (perustus valettu)

Pylväiden muuraaminen portin pieliin (tiilet hankittu)

Katseita kestävän ratkaisun keksiminen ja toteuttaminen polttopuiden varastointiin (toivoton tapaus)

Polkujen leventäminen (haaveilun asteella)

Nyt nurmikko on reunustettu tiilillä. Polttopuille on paikka varattu ja katos suunniteltu, tarvikkeitakin hankittu. Hyvästi mustat muovit ja puulavat!

Elokuun 24. päivä

Viuhti täyttää seitsemän vuotta. Onnittelen tuota ihanaa kukkoa ja tarjoan kaikille pienen ämpärillisen vihreää. Tarjoilu on aivan spesiaalia, sillä ne ovat puutarhan viimeiset vesiheinät.

Elokuun 25. päivä

Olen murehtimalla murehtinut lihastautiani, jota ei vielä ole todettu, mutta joka on väistämätön. Nyt tuntuu, että voin silti jatkaa elämistä ja arkisia puuhiani. Vähän kerrallaan. Onneksi on elokuu.

Poimin kirjahyllystä viime vuoden puutarhapäiväkirjani, jonka siivin pääsen ihanan kesäisiin fiiliksiin. – Ovatko nämä kuvat oikeasti meidän puutarhastamme, hämmästelen. Vien kanoille lanttua. Lilli tulee, kun kutsun sitä. Ihana ystäväiseni! Kanalassa surut unohtuvat. Leikkaan isotähtiputkia kuivattavaksi. Sainpas nippa nappa ennen kuin ne ehtivät kuihtua. Sidon kimpun kauniilla pitsinauhalla. Tulee toiveikas olo. Kun pahin on jo tapahtunut, suunta on vain ylöspäin.

Elokuun 29. päivä

Nyt on hyvä mieli kuin harakalla! Päivänliljat ovat nätisti paikoillaan, koivuangervot istutettu, Joukon maillekin sain istutettua viisi päivänliljaa. Ja mikä parasta: Jouko huomasi uudet istutukset ja kehui niitä. Eikä kaikki hyvä edes loppunut tähän. Sain kanalan oven vierustan lähes täyteen grönlanninhanhikkia. Siitä tulee nätti.


Elokuun 30. päivä

Jouko näppäilee kännykkäänsä ja pian Google Maps alkaa navigoida kohti Kullaata eilen tekemämme suunnitelman mukaan. Ripsii vettä, mutta onneksi pahin sade lakkaa päästyämme Leineperin ruukille. Tunnen oloni tervetulleeksi, kun lampaat määkivät nähdessään meidät.

Ruukissa nukutaan vielä. Puotien ovet aukeavat vasta yhdeltätoista. Alue ei ole suuren suuri, mutta kaunis ja hyvin säilynyt se on. Ehdimme kierrellä kiireettä valokuvaten ennen kuin kuvataiteilija Seija Levanto avaa kesäateljeensa oven etuajassa ja kutsuu meidät sisään.

Katselemme hänen naivistisia teoksiaan ja juttelemme. Matalassa, vanhassa työläismökissä on tunnelmaa. Kosteus ajaa taiteilijan talveksi muualle, mutta ehkä ensi kesänä hän työskentelee täällä taas – tai lomailee, kuten hän on työnteon tänä kesänä kokenut. Hänestä on ollut antoisaa tavata ihmisiä idyllisessä ympäristössä.

Sen verran hiukoo, ettemme jää odottelemaan puotien aukeamista. Maps neuvoo sujuvasti seuraavaan kohteeseen, Ahlströmin ruukkiin Noormarkkuun.

–Enpä olisi nuorena osannut kuvitella, että syön jonakin päivänä täällä oman mieheni seurassa, sanon Joukolle pöytää odotellessamme. Vatsat täyttyvät jo pelkästä salaatista, mutta toki pääruokakin maistuu. Syödessä sade sopivasti lakkaa. Kylläisinä lähdemme katselemaan ruukkialuetta. 

Pyydän Joukoa valokuvaamaan minua pääkonttorin puutarhan edessä. Minulla on suunnitelma: jos tai kun saan diagnoosin, julkaisen blogissani kuvan itsestäni pyörätuolissa. Jos uskallan. Yritän suoristaa ryhtiäni. Jouko kuvaa. Ujostuttaa, sillä vähän kauempana seisoo turistiryhmä kuunnellen oppaan selostusta. Jatkan poseeraamista ryhmän kävellessä ohitsemme. Ihmiset hymyilevät, joku näyttää peukkua. Kannustus tuntuu ihanalta. Jospa he tietäisivätkin, mihin tarkoitukseen poseeraan.

–Enpä tätäkään olisi nuorena arvannut, että vielä joskus kuljen pyörätuolissa täällä, sanon Joukolle. Tuntuu yhtä aikaa haikealta ja lohdulliselta. Jouko työntää minut sillalle. Katselemme pitkään kosken kuohua. Tämä on tuttu paikka. Olen nuorena käynyt täällä usein.

Lämmin tunne mielessäni ajelemme Poria kohti. Tällä kertaa meillä ei ole aikaa jäädä, mutta haluan nähdä Raatihuoneenpuiston istutukset. Ne ovat yhtä värikkäät ja näyttävät kuin aina ennenkin. 

Ennen kotimatkaa vierailemme Emil Cedercreutzin taiteilijakodissa. Millaistahan olisi kirjoittaa villisian piikillä hämärässä huoneessa? Tuosta ajasta ei loppujen lopuksi ole kovin kauan. Samaan aikaan kanssamme opastuskierroksella on rouva, jonka luokkakavereina on ollut Cedercreutzin talossa samaan aikaan asuneen Kuulan perheen lapsia. Aika jännää.