PUUTARHAPÄIVÄKIRJANI MUN Heinäkuussa

Heinäkuun 1. päivä

Herätessäni sade ropisee. Olen niin kiitollinen siitä. Viime viikot ovat olleet kovin helteisiä ja kuivia. Jouko on sadettanut kaiket illat, mutta ei se ole sama.

Pioni 'Nymphe'

Heinäkuun 6. päivä

–Tule puutarhaan, Jouko pyytää, katajien luokse on noussut valtavasti joitakin hienoja punaisia kukkia. Mielessäni käväisee kauhukuva jättipalsamikasvustosta tai jostakin minulle tuntemattomasta. – Ei, ei se ole mahdollista, ajattelen. En muista istuttaneeni mitään laajaa punaista kasvustoa.

Päästyämme talon nurkalle, Jouko levittää kätensä. – Nämä tässä, hän sanoo. Minua naurattaa. – Eiväthän nämä peittokurjenpolvet ole kukkineet kuin vasta pari viikkoa, vastaan, mutta tosiaan nyt ne ovat muuttuneet vähän vaaleanpunertaviksi.

 

Heinäkuun 8. päivä

Katkaisen ruskehtavat märät mytyt pionien latvoista. Ilme raikastuu heti. Puutarhaan laskeutuu rauha. Kääpiövuorimäntyjen vuosikasvaimet olisi pitänyt leikata jo vähän aikaa sitten, mutta leikkaan ne nyt. Toivottavasti ei tapahdu mitään kamalaa.

Iltapäivällä alkaa sataa kaatamalla. Illalla sade lakkaa ja aurinko hymyilee. Tartun iloisena kameraan, mutta voih, sade on piiskannut kukat. Ne retkottavat alakuloisina.


Heinäkuun 9. päivä

Jo alkumetreillä huokailen ihastuksesta. Kamera roikkuu kaulassani, mutta en heti edes muista kuvata. Ihailen vain. Vuohipukin Puutarha on kerrassaan kaunis. – Onko teillä täällä koskaan ollut yhtään rikkaruohoa, kysäisen rouvalta. – Vietiin kahdeksantoista säkillistä naapuriin, hän nauraa. – Huomenna ne tulevat meille takaisin. Lohduttaa vähän.

Kuljemme puiden siimeksessä loivaa rinnettä alaspäin. Tiheän puuston ja pensaston suojissa on huvimaja ja huikaisevan kaunis kukkapenkki. Ihastelen ääneen kukkapenkin värimaailmaa: koko laaja väriskaala sointuu saumattomasti yhteen. Rouvaa naurattaa. – Tein tähän tosi hienon suunnitelman, hän sanoo, penkkiin piti tulla vain sinistä ja valkoista eikä mitään muuta ja tällainen siitä tuli.

Täällä on onnistuttu luomaan upea kokonaisuus pienellä määrällä samoja kasveja. – Periaatteena on ollut: kaikki maailman kasvilajit mulle, rouva hymyilee. – Välillä tuntuu, että tämä on ihan sekava, hän jatkaa. Niin ei kuitenkaan ole. Kolme täydellisesti yhteensopivaa pionia riittää. Ei niitä tarvitse olla massoittain.

Kasvot loistaen mies kertoo pergoloiden ja kasvihuoneen rakentamisesta sekä monista onnellisista sattumista. – Kyllä matkat joskus ihan mukavia ovat, mutta ei täältä kaipaa minnekään, hän sanoo. Sitä en epäile vähääkään.

Tuttu tunne valtaa mieleni jo kotimatkalla: oma puutarha näyttää lähinnä räpellykseltä. Sittenkin se tuntuu niin omalta. – Voisin alkaa tehdä tuollaista puutarhaa, mutta siitä tulisi kuitenkin tällainen kuin nyt, minun näköiseni, pohdin ääneen. Jotakin silti jää mieleen kytemään. Taidan jo syksyllä istuttaa kuunliljoja uudelleen, jotta saisin levennettyä polun.


Heinäkuun 11. päivä

Kanojen huushollin siivous on lattiaa ja pientä viimeistelyä vaille valmis. Oli niin kiva siivota ilman stressiä. Munintapesät hohtavat valkoisina ja uudet heinät odottavat munijoita. Huomenna pitää vielä sutia lattia ja vaihtaa pehkut. Sitten kaikki on tiptop.

Heinäkuun 12. päivä

Kas, tänään vietetäänkin Tässä ei ole mitään järkeä -teemapäivää. Teemapäivän ajankohta ja sisällöt näyttävät hieman vaihtelevan, mutta ohjelma toistuu suhteellisen samanlaisena vuodesta toiseen. Ensin roikotetaan kameraa kaulassa. Sitten huokaillaan, että peli on menetetty. Hätäpäissään leikataan kukkineet lupiinit ja pionit sekä kitketään keuhkosammalet. Kadehditaan hetken aikaa kaikkia niitä, joiden puutarha on kuosissaan. Syvää toivottomuutta tuntien hipsitään sisälle ja painetaan ovi perässä tiukasti kiinni. Sisällä suunnitellaan matkaa kaukomaille – tai ainakin Raumalle.

Illalla kanalaan mennessä vilkuillaan varovasti sivusilmällä ympärille; Muotopuutarha ei ehkä näytäkään ihan niin pahalta kuin muu puutarha.


Heinäkuun 13. päivä

Minä olen saanut eilisestä teemapäivästä puhtia. Ei tilanne sentään niin toivoton ole. Kiertelen puutarhassa ja panen merkille muutostarpeita. Kuunliljojen kukkavarsien leikkaamisella ja liikojen kurjenkellojen kitkemisellä pääsee jo pitkälle. Valkoiset akileijatkin voi jo leikata. Tummia akileijoja vielä siedän, koska haluan niistä siemeniä. Miksi säästelen tarha-alpia, kun en pidä kirkkaankeltaisesta?

Heinäkuun 15. päivä

Illalla avaamme tiettävästi kulmakuntamme ensimmäisen jalkahoitolan. Pedikyristi on ihan Tampereelta asti. Kohderyhmämme on pieni, joten maanittelun sijaan käytämme upouutta markkinointitaktiikkaa ja poimimme asiakkaat heidän suostumustaan kyselemättä terveyshoitolaan ja suoraan lämpimään jalkakylpyyn. Voin vakuuttaa, että ilman tällaisia toimenpiteitä asiakasvirtamme olisi vähissä.

Floora on helppo tapaus, kuin poimisi puolukan maasta. Saippuavedessä (kissojen vessalaatikossa) se seisoo kuin patsas. Lilli ja Lyydia sen sijaan räpiköivät ja yrittävät nokkia luukkua auki. Himmennetyssä valaistuksessa ja hiljaisuudessa tunnelma rauhoittuu.

Parinkymmenen minuutin liotuksen jälkeen Sinella kietaisee taitavasti kanan kerrallaan pyyhkeen sisään siten, että sen pää ja jalat jäävät näkyviin. Kertakäyttöhanskat käsissään hän öljyää jalat huolellisesti parafiiniöljyn ja Ivermektiinin sekoituksella.

Kukkokin on helppo tapaus. Vähän kaipailee kanojaan, mutta on luottavainen ja rauhallinen. Samaa ei voi sanoa Lumikista ja Minetestä. Minette pelkää niin, että sen kaakatus kuulostaa aivan itkulta. Voi raukkaa! Sydäntäni särkee, mutta ei auta. Jalkapunkki on inhottava vaiva ja kaikkien jalat on varmuuden vuoksi öljyttävä, vaikka vain kukolla on oireita.

Sillä aikaa, kun me puuhailemme kanojen jalkojen parissa kodinhoitohuoneessa, Noeli vie vanhat pehkut pois, pesee lattian ja laittaa uudet kuivikkeet sekä öljyää orret ja kulkureitit.

Kun Sinella on viemässä Viuhtia kanalaan, orrella istuva Lumikki säikähtää ja lehahtaa avoimesta ovesta puutarhaan. Onneksi melkein koko perhe on paikalla ja voimme muodostaa ringin tarhan oven edustalle. Monen vaiheen jälkeen Lumikki kuitenkin päättää tepastella pääovesta sisälle. Onneksi Noeli saa oven auki ilman ylimääräistä hässäkkää. Selvisimme säikähdyksellä, eikä Lumikki lennähtänyt naapuriin asti.

Iltamyöhällä urakka on ohi. Kodinhoitohuoneen lattialle jää kasa märkiä kylpypyyhkeitä. Kahden viikon kuluttua on seuraava show.


Heinäkuun 18. päivä

Häiritsevää, kun silmäni ovat harjaantuneet liian tarkoiksi. Ne huomaavat pensaan alla piileskelevän yksinäisen rikkanenätin, perennan keskelle naamioituneen särmäkuisman ja varjoyrttien suojassa varttuvan valvattivauvan – vaikka en katsokaan ja vaikka yritän olla huomaamatta. Nyt kun puutarha on siistimpi kuin koskaan, olisi ihana kävellä vain rennosti ihaillen näkymiä, mutta ei.

Kanat saavat pitkiksi venähtäneitä orvokkeja, jotka menevätkin kuin kuumille kiville.

Heinäkuun 20. päivä

Minulla on ollut stressaava päivä. Kipaisen kaatosateessa kanalaan. Matkaa ei ole kovin montaa askelta, mutta pian olen kuin toisessa maailmassa. Kanalassa on tunnelmaa. Parvi tungeksii minua vastaan odottaen herkkuja. Kaura ei riitä, jyviä ovat muutenkin jo kuvut kukkuroillaan. Aukaisen vitamiinituubin. Toinen mustista ehtii nokkaisemaan tahmean herkkupalleron sormestani. Voi, miten liikuttavaa! Se on ollut aikaisemmin hyvin arka ja nyt se uskalsi napata herkun ensimmäisenä.


Heinäkuun 21. päivä

Kanat ovat hassuja. Vien niille vesiheinää ja lopuksi täytän kulhon rehulla. Heittelen rehua vähän maahan, mistä kanat innostuvat suunnattomasti. Ne kaakattavat niin riemullisina, että minua naurattaa. Astia on täynnä samaa rehua ja ne saisivat syödä sitä mielin määrin, mutta maasta nokkiminen on paljon hauskempaa.


Heinäkuun 25. päivä

Aamun viileydessä kanalaan mennessäni tulee tunne, että kesä ei ehkä sittenkään jatku loputtomiin. Nyt ollaan jo syysleimuissa.

Heinäkuun 26. päivä

Ruokavirastolta on tullut sähköpostia. Sydämeni hypähtää säikähdyksestä. Lintuinfluenssan leviämisen vuoksi siipikarjalle on tullut ulkonapitokielto, joka koskee myös kotikanaloita. Luen tiedotteen moneen kertaan. Niin siinä sanotaan, että kanat on pidettävä nyt sisällä tälläkin alueella. Voi ei!

Jossakin kohtaa on pieni maininta, että poikkeusmahdollisuudet on lueteltu päätöksessä. Etsin päätöksen ja siellä todellakin sanotaan, että meidän ulkotarhamme on juuri oikeanlainen, parempikin kuin vaaditaan. Huokaisen helpotuksesta.


Heinäkuun 27. päivä

Vietän kesäistä aamupäivää kanatarhassa keräillen kikkareita ja höyheniä. Lapiomies kärrää hiekkaa. On tarhan suursiivouksen aika. Tämä on niin idyllistä. Toiset piileskelevät pensaiden alla, mutta ihana Lilli hyörii mukanani. Se on reipas ja seurallinen.

Kun homma on valmis, toisetkin tulevat uteliaina hyväksymään työn. Minua naurattaa, kun Viuhti tohkeissaan kutsuu kanoja paikalle. Kukko on löytänyt yhden kauranjyvän. Floora nokkaisee sen kohteliaisuudesta, vaikka tuskin on kauraa vailla. Sitähän on aina tarjolla mielin määrin.

NUMEROITA PUUTARHASTANI

Inspiroiduin erään aikakauslehden juttusarjasta, jossa haastateltavat kertovat elämänsä numeroista. Tässä minun puutarhaelämäni merkityksellisiä numeroita.

32

PIONILAJIKETTA

En keräile pionilajikkeita, niitä on vain kertynyt. Kauniita lajikkeita on niin paljon ja on hauska kokeilla erilaisia. Lempilajikkeeni ovat yksinkertaisia (’Jan van Leeuwen’ ja ’Do Tell’), puolikerrottuja (’Gardenia’ ja ’Miss America’) tai hurmaavasti tuoksuvia (’Jalkavaimo nousee kylvystä’), mutta suosikkini maljakkoon ovat kerrottuja röyhelöpalloja (’Angel Cheeks’ ja ’My Love’). Kaikki puutarhamme pionit näet täältä.

’Angel Cheeks’ -pionin upeat yksityiskohdat pääsevät maljakossa oikeuksiinsa.

Kun lajikkeita on kolmekymmentäkaksi ja melkein jokaista lajiketta on vähintään kolme kappaletta, pioneja on puutarhassamme aika runsaasti. Niitä on suurina ryhminä joka ilmansuunnassa. Enkä ole vielä keksinyt yhtään syytä, minkä vuoksi niitä ei voisi istuttaa lisää. Pionien kukinta on lyhyehkö, mutta ylenpalttinen. Ne ovat terveitä, kestäviä ja helppohoitoisia. Suuressa puutarhassa ne ovat näyttäviä.

Moni lukija saattaa päätellä, että pionit ovat lempikukkiani, ja oikeassa onkin. Niiden lisäksi rakastan kaikkia muitakin samanmuotoisia kukkia, kuten kulleroita, pionimaisia tulppaaneja ja unikoita.

9

VUOTTA ODOTUSTA

Vuonna 2014 istutin parsoja, mutta puolet pitkästä rivistä jäi vielä puuttumaan. Joka kevät suunnittelin, että ostaisin puuttuvat parsat, mutta aina se jäi. Parsoja ei myydä monessa paikassa ja ne ovat kalliita. Sitä paitsi niiden istuttamisessa on kova työ. Ne pitää istuttaa syvään, kivettömään maahan. Pitkät hujopit menevät helposti poikki, joten senkään puolesta niiden istuttaminen ei ole lempipuuhaani.

Tänä keväänä päätin tarttua härkää sarvista. Aika oli siinä mielessä otollinen, että viereinen mansikkamaa purettiin ja alue uudistettiin. Etsin netistä puutarhamyymälän, jossa niitä oli tarjolla juuri minun tarpeisiini. Pari tainta hyllyyn taisi vielä jäädäkin. Uoma oli kaivettu valmiiksi, joten istutus kävi helposti. Tosin matalia taimia ei vielä voinut peittää, vaan se työ jäi syksyksi.

Samassa rytäkässä uudistettiin koko vanha potager. Mitä veikkaatte, montako vuotta menee, että saan kivien tilalle ympyrään puuttuvat palaset? 

 

65

METRIÄ KOIVUANGERVOAITAA

Yksi onnistuneimmista ratkaisuista puutarhassamme on muotoon leikattu koivuangervoaita. Se tuo tarpeellista ryhtiä muuten niin ryöpsähtelevään puutarhan ilmeeseen. Talvella koivuangervojen punertavanruskeat oksat tuovat näyttävyyttä paljaaseen pihaan. Jutun koivuangervoaidastamme löydät täältä.

Alun alkaen koivuangervot tulivat puutarhaamme tuolloin 8-vuotiaan poikamme ihastuttua niihin jossakin puutarhamyymälässä. Silloin minäkin huomasin niiden kauneuden: raikkaan vihreät pyöreät lehdet ja kauniin muodon. Onneksi pidän myös pensasleikkurin heiluttamisesta, sillä pitääkseen aidan kauniina sitä on leikattava parhaimpana aikana kerran viikossa.

1 + 5

KUKKO JA VIISI KANAA

Viuhti-kukko ja kääpiökanat – Floora, Lilli, Lyydia, Minette ja Lumikki – tuovat ihanaa maalaisidylliä pihaan ja puutarhaan. Turvallisuussyistä ne viettävät aikansa suuressa katetussa tarhassa. En halua ottaa sitä riskiä, että haukka tai kettu vie rakkaan lemmikkimme. Sopukin säilyy, kun ne eivät myllää kukkapenkkejäni eivätkä sotke terasseja. Minä kasvatan niille vesiheinää ja kerään sitruunamelissaa, orvokkeja sekä apilaa. Kesän edetessä hemmottelen niitä marjoilla ja luumuilla. Viuhti kutsuu kanasensa syömään, kun näkee jo kaukaa minun tulevan.

Etualalla arvon rouva, Floora, vanhin kanasemme.

Väljässä tarhassa kasvaa kolme suurta mustaherukkapensasta, joiden alla on parven lempipaikka. Siellä saa suojan paahteelta ja sateelta. Tarhassa on myös tilaa hiekkakylvyille. Kanat voivat kulkea sisään ja ulos mielensä mukaan. Kesäiltaisin ja rankkasateella ne seisoskelevat avoimen ikkunaluukun edessä selvästi haaveillen pulleista kastemadoista ja muista kesän ihanuuksista.

2012

PUUTARHAN ALKU

Meillä oli tontti metsän laidassa pelto- ja järvimaiseman äärellä, mutta ei ajatustakaan rakentaa sille taloa. Mieheni mielestä tontti oli aivan liian syrjässä – kouluun ja kauppaan olisi kolme kilometriä. Kävimme tontilla retkeilemässä, paistamassa makkaraa ja lettuja sekä haaveilemassa. Minä haaveilin puutarhasta. Paikassa, johon puutarhaani havittelin, kasvoi suuria kuusia, joitakin lehtipuita ja muutamia komeita katajia. Niin ja tietysti heinää, apilaa ja ahomansikkaa.

Kului pari vuotta. Jonakin syyskuun puolivälin tienoon iltapäivänä 2012 istutin ensimmäiset vuorenkilvet katajan juurelle. Siinä se puutarhan syntymä sitten oli, päivää en tullut laittaneeksi ylös. Ensimmäinen palanen puutarhaa sai nimekseen Alkukulma. 

Alkukulma ei ollut suuren suuri, muutama neliö vain, mutta se oli haaveitteni täyttymys. Ja koska asioilla on taipumus järjestyä, saimme myöhemmin kodin puutarhan reunaan.

Alkukulma kymmenkunta vuotta myöhemmin.

5

SUURTA PROJEKTIA, JOTKA ODOTTAVAT TOTEUTTAMISTAAN

Lampea ympäröivän nurmikon reunustaminen tiilillä (aloitettu)

Kesäkeittiön rakentaminen (perustus valettu)

Pylväiden muuraaminen portin pieliin (tiilet hankittu)

Katseita kestävän ratkaisun keksiminen ja toteuttaminen polttopuiden varastointiin (toivoton tapaus)

Polkujen leventäminen (haaveilun asteella)

Joitakin polkuja on mahdoton leventää, kun pitäisi siirtää puu tai perennapenkki. Ei innosta kumpikaan.

424

LAJIA TAI LAJIKETTA

Teen vuosittain kirjanpitoa puutarhamme lajeista ja lajikkeista. Lisään uudet hankinnat ja vähennän talvella menehtyneet tai ystäville annetut. Sen tosin olen oppinut, että en poista lopullisesti minkään kasvin tietoja. Ne saattavat yllättäen herätä henkiin. Ensimmäinen kärhöni ’Miss Bateman’ piileskeli maan uumenissa viisi vuotta.

Vääränväristen, liian villisti leviävien tai kitukasvuisten kasvien perään en itke. Ei kasveista luopuminen tosin aina helppoa ole. Kahdeksan vuotta katselin vääränväristä päivänliljaa ennen kuin annoin sen pois. Onneksi sille löytyi hyvä koti, vanhan koulun pihapiiri, johon se passaa täydellisesti. Jotkut kasvit puolestaan eivät suostu lähtemään. Valkoista kyläkurjenpolvea hävitin neljä vuotta, ja tänä vuonna vihdoin sain poistaa sen luettelosta.

Tällä hetkellä lajeja tai lajikkeita on yhteensä 424 ja rikkakasvit kaupan päälle. Menetyksistä huolimatta määrällä on taipumus kasvaa, vaikka en keräilijä olekaan. Jos jotakin keräilen, niin kestäviä, helppoja, terveitä ja hyvin menestyviä kasveja, jotka lisääntyvät sopivassa määrin. En ole kiinnostunut talvisuojausta tai muuta erityiskohtelua vaativista hienohelmoista.

Pionilajikkeita on kertynyt eniten, yhteensä kolmekymmentäkaksi. Kuunliljalajikkeita on seitsemäntoista, erilaisia pensasruusuja kuusitoista. Erilaisia kurjenpolvia on kolmetoista, pensasangervoja tusina ja päivänliljoja kymmenen.

Kurjenpolvi 'Laura' on hillitysti leviävä, kerrottu lajike, josta haaveilin useita vuosia.

Kärhöjä on vain neljää eri lajiketta. Niiden suhteen en ole oikein kokeilunhaluinen. Ostin juuri uuden kärhön, mutta turvauduin tuttuun ’Hagley Hybridiin’. Se ainakin pärjää minun hoidossani / hoitamattomuudessani.

Kun erilaisia kasveja oli 357, kirjoitin jutun tänne.

Olisi hauska kuulla sinun puutarhaelämäsi numeroista. Mitäpä jos seuraavana sadepäivänä kirjoittelisit jutun sinulle merkityksellisestä luvuista?

ALKUKESÄN PUUTARHA 2023

Kesäkuussa puutarhassa on kukkien yltäkylläisyyden aika. Juhannuksen tienoilla tuntuu, että mitä muuta enää voisi toivoakaan. Joka puolella on toinen toistaan upeampia ryhmiä. Mennäänpä kuitenkin katsomaan mitä kaikkea siellä on ja onko jotain, mitä voisi muuttaa.


Mitkä kasvit kukkivat alkukesällä?

Pikkuisten kevätsipulikukkien suloiset sävelet aloittivat kauden kukkien sinfonian. Kesäkuun alussa upea alkusoitto kaikuu vielä korvissa, mutta sävelet liukuvat pois. Tulppaanit muutamia lajikkeita lukuun ottamatta lakastuvat, kevätkaihonkukkien sini himmenee ja lopulta sammuu. Jännityksellä odotan seuraavan osan esitystä.

Arovuokot, herttavuorenkilvet, lemmikit ja ruusuleimut jatkavat toukokuussa alkanutta iloista kukintaansa, pihlaja yhtyy säveliin. Joku yksinäinen siperianunikkokin on jo vauhdissa. Pian niiden mukaan tulevat ensimmäiset rikot, japaninakileijat ja kellukat. Ilmassa on odotusta. Tummanpurppuraiset lehtoakileijat virittävät bassojaan. Jo tässä vaiheessa päätän rekrytoida heitä lisää. Pioni ’Henry Bockstoce’ aikoo näköjään ehtiä ennen ’Claire de Lunea’. (P.S. Ei ehtinytkään.)

Kun ensimmäiset kesäisen lämpimät tai jopa helteiset päivät tulevat, joka puolella puutarhaa intoillaan: iirikset, jalolupiinit, Nilsinruusu, morsionruusut, ’J. P. Connell’, pensasangervot, vuorikaunokit, neilikat, grönlanninhanhikit, kurjenpolvet, kullerot ja idänunikot aloittelevat kukintaansa. Köynnöskuusama panee parastaan, ja viimeiset tulppaanit sinnittelevät vielä. Huh-huh, tätä menoa!

Juhannuksen lähestyessä on idänunikoiden vuoro loistaa päätähtinä eteläpihalla. Pohjoispuolella puolestaan loistavat lupiinit ja iirikset. Monet ruusut kukkivat runsaina, kärhö ’Miss Bateman’ aloittelee, loistosalvia on komeimmillaan, yhä useammat kurjenpolvet kukkivat.

Juhannuksen mentyä juhlat vain paranevat. Nyt on vaikea edes luetella mitkä kaikki kasvit kukkivat. Niitä on niin paljon. Tänä vuonna pionit aukaisivat ensimmäiset kukkansa jo juhannukseksi ja lisää tuli vauhdikkaasti. Jättipoimulehdet, tarhasarjaliljat, sormustinkukat, tulikukat, tarha-alpi, kärhö ’Arabella’, malvat, kärsämöt… 

Peittokurjenpolvet kukkivat valtavina mattoina.

Mitään ei kehtaa edes toivoa lisää.

Miellyttääkö puutarhan yleisilme?

Kesäkuun alussa puutarhassa korostuvat graafiset muodot ja vihreän sävyt. Maa alkaa peittyä kasvillisuuteen, mutta muodot eivät vielä ole menneet lomittain toistensa kanssa. Yleisilme miellyttää kyllä, mutta varsinaista ilotulitusta odotellessa voisi olla jotakin lisää. Unikoita ei koskaan voi olla liikaa eikä joku särkynytsydän olisi pahitteeksi.

Kesän vähän edettyä yleisilme on yltäkylläisen runsas. Siitä pitävät huolen muun muassa jalolupiinit, iirikset, erilaiset ruusut, pionit ja peittokurjenpolvi, jotka kukkivat suurina alueina. Niitä täydentävät monet muut kasvit, jotka puolestaan kasvavat pienempinä ryhminä siellä täällä.

Näkymät miellyttävät itseäni muuten, mutta Ameriikka vaatii vähän uudelleenjärjestelyjä. Polun reunaan riviin istutetut jättipoimulehdet eivät näytä luonnollisilta. Ainakin ne täytyy siirtää. No, taustatyötä täytyy toki tehdä myös: siistiä jollakin ilveellä polttopuupaikka ja muut rönttölät, jotka tällä hetkellä tekevät taustat ikävän näköisiksi.

Vaikka yleisilme on runsas, tietyt elementit – leikattu koivuangervoaita, rajattu nurmikko ja puutarhan rakenteet – tekevät puutarhasta selkeän. Suuret puut ja kookkaat kivet tuovat puutarhaan ryhtiä. Ryhtiä olen pyrkinyt tuomaan myös köynnöskehikoilla. Kukkalaarit tuovat ryhtiä länsipihalle.

Kolmen pallomaisen makeasinikuusaman ryhmä näyttää yllättävän hyvältä. Voisin korostaa niiden graafista ilmettä karsimalla viereisen kuusen alaoksista muutamia niin, että runko jäisi enemmän näkyviin. 

Oikeastaan tänä kesänä puutarha on laajentunut myös lammen taakse. Nurmikko vihertää ja mustia muoveja on saatu vähemmäksi. Vielä kun saisimme istutettua loput pensaat  vallille sekä rusokirsikkapuiden ympäristöt täyteen perennoja, olisi oikein hyvä. Tähän aikaan kukkivia olisivat ainakin peittokurjenpolvet, iirikset, unikot ja jättipoimulehdet. Etureuna odottelee matalaa maksaruohoa.


Millainen puutarhan värimaailma on? Miellyttääkö se?

Värimaailma on mukavan tasapainoinen: sinisen, vaaleanpunaisen ja vaaleankeltainen sävyjä, ripaus aniliinia sekä valkoista ja tietenkin vihreää eri vivahteissaan. Viime aikoina olen pyrkinyt lisäämään hempeää vaaleanpunaista, mikä on alkanut tuottaa tulosta. Neidon- ja espanjankurjenpolvea on jo lisätty Etelämeren reunalle. Köynnösikkunassa kiipeilee ’Hagley Hybrid’ -jalokärhö. Kuupuutarhaan istutin vaaleankeltakukkaisen ruusun ’J.P.Connell’. Olen varovasti lisännyt myös persikkaisia sävyjä: ojakellukoita ja pioneja. Odotan mielenkiinnolla niiden kasvua.

Jos jotakin vielä haluaa lisätä, kannattaa muistaa seuraavat kaksi mielenkiintoista lajiketta. Lehtoakileija ’Tower Light Blue’ kukkii kesä-heinäkuussa laventelinsinisin kukin. Korkeus 60–70 cm. Valovaatimus: aurinkoinen-puolivarjoinen. Siperiankurjenmiekalla nimeltä ’Moon Silk’ on valkoinen-kermankeltainen kukinta kesä-heinäkuussa. Helppohoitoinen, hiljalleen leviävä tuoreen maan laji. Korkeus 90 cm. Lehdet pitkät ja kapeat. Kasvatettu Suomessa 1800-luvun lopulta alkaen.

Värimaailma miellyttää todellakin. Tosin voimakkaanpunaisia jalolupiineja aion vähentää reippaasti. Ja kunhan ’Henry Bocstoce’ muuttaa lammen taakse, niin värimaailma on suorastaan täydellinen. Ihme ja kumma: myös kirkkaankeltaiset tarha-alpi ja syyspäivänlilja miellyttävät, kun olen antanut vaaleanlilat kukat ystäville.


Saako puutarhasta tähän aikaan riittävästi leikkokukkia?

Kesäkuun lopulla on pionien aika, joten niistä saa upeita kimppuja. Vasta nyt olen tajunnut, että pioneja kannattaa tuoda sisälle mahdollisimman runsaasti. Kaikki lamoavat varret kannattaa leikata maljakkoon ja ripotella maljakoita niin pöydille kuin terasseillekin. Näin pioniajasta saa kaiken mahdollisen ilon.

Leikkokukkia on muutenkin yllin kyllin, mutta monet koen vähän vaikeiksi käyttää, esimerkiksi iirikset, lupiinit ja kurjenpolvet. Iiriksien käyttämistä helpottaisi se, jos niitä laittaisi pieniin maljakoihin ryhmäksi.

Jättipoimulehdistä saa ihanaa runsautta, isorikot ovat kauniita ja helppoja, isotähtiputki on kaunis ja kestävä. Kurjenkello kärsämöt, loistosalvia, neilikat, malvat. Onhan näitä, kunhan vain ehtisi kimppuja sitomaan.


Ovatko terassit ja päivittäiset kulkureitit viihtyisiä?

Kulkeminen puutarhassa vaikeutuu päivä päivältä, kun puiden oksat levittäytyvät yhä kauemmas ja perennat runsastuvat tehden polut ahtaiksi. Koska polkuja on vaikea siirtää ja puitakaan ei voi, on vain tyydyttävä hankaluuksiin. Alkukulmaan johtavan polun varrella oleva kuusi varmaankin vaihtuu joskus kapeampaan.

Tänä vuonna kulkureitin varrella olevat betonipystit jäivät ilman kasveja. Onneksi nuo ruukut ovat kauniit ilman kasvejakin. Keväällä ruukkuihin täytyy istuttaa jotakin rippijuhlia varten. Tuija ’Holmstrup’ olisi toivelistalla.

Terassit ovat tärkeitä syksystä kevääseen, mutta kesällä niiden merkitys vähenee. Ympärillä on niin paljon kaikkea muuta, ettei terasseille kaipaa kovin paljon erityistä. Puksipuut sekä muratit ovat kivoja ja tietysti pienet patsaat. Muratit pitäisi uudistaa juurruttamalla versoja ensi vuotta varten. Pohjoisterassin orvokit kuuluvat Pakko saada -kategoriaan, ne kukkivat iloisesti vielä tähänkin aikaan. Eteläterassi saa olla ilman kukkia. Hyvä, etten tänä keväänä istuttanutkaan sinne mitään. Olisi ollut kova työ kastella niitä. Kun pöydillä on kauniit asetelmat kivistä ja puutarhakoristeista, kukkien puuttumista ei edes huomaa. Pioneiden aikaan kannattaa kaikki lakoontuvat varret pelastaa maljakoihin terasseille. Ne saavat yllättävän paljon huomiota.

Mitä alkukesän penkeille kuuluu?

Hyvän yön puutarha

Minulla on muutamia istutusalueita, joiden kukintaa erityisesti odotan kesäkuussa. Niitä ovat pionipenkit sekä Hyvän yön puutarha. Pionipenkkejä on syytä hieman uudistaa ja poistaa liian tiheästi kasvavaa maanpeitekasvillisuutta, jotta pionit jaksavat kasvaa ja kukkia.

Tänä vuonna Välitilassa kasvava ruusu ’Sävel’, iirikset, pionit ja kullerot muodostivat niin upean kokonaisuuden, että myös sitä tulen varmasti odottamaan joka vuosi.

Kuupuutarha saa uuden ilmeen, kunhan tänä keväänä istuttamani ruusu ’J.P.Connell’ vähän kasvaa. Alkukuuhun täydennykseksi mietin unikoita. Unikoiden seuraksi voisi laittaa kenties arovuokkoja ja ehkä morsiusleinikkiäkin. Ne saisivat vapaasti levitä. Häivyttäisiköhän morsiusleinikki unikoiden kuihtuneiden lehtien rupsahtanutta ilmettä?

PUUTARHAPÄIVÄKIRJANI MUN Kesäkuussa

Kesäkuun 2. päivä

Sataa reippaasti vettä ja minä seison letkun jatkeena suihkuttamassa vastaistutettuja parsantaimia. Tuntuu niin kesältä. Kesä, sade ja puutarhapuuhat kuuluvat yhteen. Seitsemän parsaa maassa – yhdeksän vuoden haaveilun tulos. Taas on aihetta koko illan kestävään juhlaan.

– Kunpa minun ei tarvitsisi luopua tästä, ajattelen ja heilutan pensasleikkuria edestakaisin koivuangervoaidassa. Sade kastelee vaatteeni. Käki kukkuu. On palkitsevaa nähdä työnsä jälki, vaikka aita onkin leikattu vähän sinne päin.

Kesäkuun 5. päivä

Leikkaan kirsikkapuun vesoja. Kuuntelen käen monotonista laulua. Pelkkää kertosäettä. – Eikö sillä ole mitään muuta sävelmää, pohdin.

Kesäkuun 8. päivä

Asuntovaunu on kytketty auton perään ja navigaattori näyttää reitin pikkuteitä pitkin Tiipiläntielle Lietoon. Kotipihassa on kylmää ja sateista, mutta matkalla on poutaa. Aurinkokin pilkistelee. Kanojen rehusäkki auton perään ja sitten nokka kohti Turkua.

Olen vuoden ajan haaveillut vaaleanpunaisesta ruususta kanalan edustalle, mutta viime päivinä olenkin alkanut unelmoida vaaleankeltaisesta kanadalaisesta ruususta nimeltä ’J. P. Connell’. Se kukkii parhaillaan. Yksi taimi riittää.  

Ostoslistallani on myös pioneja, joista olen päättänyt valita kolme vaaleanpunaisen / aprikoosin väristä ’Pink Hawaiian Coralia’. 

Jouko hoputtaa syömään. Vielä nopeasti tiibetinkoirankielen siemenet ja kassalle. Silloin tulee tenkkapoo. Käytävän varrella on köynnöskehikoita tarjouksessa. Hinta ei ole paha, mutta ne ovat ruosteen värisiä. Minulle kävisi paremmin musta tai harmaa, mutta löydänkö tähän hintaan yhtä hyviä muualta? Harmittelenko seuraavassa kaupassa, jos jätän tämän ostamatta… Mietin pää sauhuten, mutta Jouko ratkaisee asian. – Ota tämä, ei meillä ole enempää aikaa, hän sanoo kärsimättömästi ja niin menemme maksamaan.

Kortteliravintola Navetta on viihtyisä ja ruoka herkullista. Napa ritisten lähdemme seuraavaa puutarhamyymälää kohti. Tarhapäivänlilja ’Barbara Mitcheliä’ ei valitettavasti ole, mutta kärhö ’Hagley Hybrid’ löytyy. Poimin ostoslistan mukaan kolme ’Miss America’ -pionia. En jää fiilistelemään, vaikka kiirettä ei olekaan. Istutettavaa on jo ennestään niin paljon, että on paras edetä kassalle silmälaput silmillä.

Olen saanut keväällä sähköpostia, jossa kanta-asiakkaalle luvataan leikkokukkatiskiltä yllätys. Floristi kysyy lempiväriäni ja poimii sitten kauneimman vaaleanpunaisen pionin lasivitriinistä. En sano mitään, rupeaisin pian kyynelehtimään. Saan kaupan upeimman pionin, jonka myyjä sitoo kimpuksi suuren neilikan, pienempien täytekukkien ja vihreiden kanssa.

Mielihyvin annan juomapulloni maljakoksi. Kääräisen vaaleanpunaisen silkkipaperin kukkien ympäriltä ja asettelen lasipullon juomatelineeseen. Kukkakimppu nostaa auton viihtyvyyden aivan uudelle tasolle. Ehkä minun tarvitsee poimia kukkakimppu joka kerta reissuun lähtiessämme.

Kesäkuun 9. päivä

Uudenkaupungin vanha puutaloalue on yhtenäinen ja laaja. Kadut ovat yllättävän leveät. Suurin osa pihoista on umpinaisia. Korkeat lautaportit takaavat asukkaille täydellisen rauhan. Aitojen yli kurkottelevat syreenit. Siellä täällä portti on jätetty auki ja voin kadulta nähdä pilkahduksen pihaa.

–En varmaan mitään kimppua ole katsellut näin paljon, sanon Joukolle paluumatkalla. Pioni on auennut kauniiksi röyhelöpalloksi.


Kesäkuun 12. päivä

–Tasan kuusikymmentä senttiä, totean, tämä on riittävä. Mitään ei jätetä arvailun varaan. Nyt ei nimittäin olla istuttamassa mitä tahansa peruspuskaa. Nyt järjestetään parhaat mahdolliset hotelliolo-suhteet hienohelma ’Hagley Hybridille’. Tehdään kaikki pilkulleen sydän syrjällään ja ollaan olevinaan, että tämä nyt on meillä ihan käytäntö näin.

Köynnösruusun juurakko ranteenvahvuisine juurineen on kiskottu ylös. Kaunotar H.H. saa salaojan, parhaat herkut, runsaasti multaa sekä lopuksi vielä hiekkaa. Varpaiden peitoksi istutan mirrinmintut. Sydäntä särkee, kun leikkaan kärhön kukkanuput pois. On maltettava vielä.


Kesäkuun 13. päivä

Olin haaveillut, että tänään istuttaisin pioneita. Ehkä yhden tai jos hyvin käy niin kaksi. En voi uskoa, että nyt minulla onkin kuusi tainta nätisti maassa! Sain avuksi sellaiset supervoimat, että homma oli valmis jo puolilta päivin. Kolme ’Miss Americaa’ ja kolme ’Pink Hawaiian Coralia’.

Illemmalla Avilla kattaa hakkeella vanhan Potagerin viimeisen lohkon. Miten päin tässä osaa ollakaan, kun on niin mahtava fiilis!

Kesäkuun 16. päivä

Kuuma on, mutta saan silti kaksi ruusuangervoa maahan. Helteen painaessa päälle tuntuu hyvältä, että osa pensaista jäi löytymättä. Kaksikymmentäkolme pensasta odottaa vielä.

Kesäkuun 21. päivä

Pioni 'My Love'

Painan kasvoni pionin kukkaan. Minun täytyy tehdä se varovaisesti, sillä en halua joutua silmätysten muurahaisten ja mustien pikku ötököiden kanssa. Pionin tuoksu on hurmaava. Kunpa voisinkin jäädä tähän tuoksuun. En kuitenkaan voi, sillä minun on maistettava ahomansikoita ja jatkettava valokuvaamista. Kaikki tapahtuu niin nopeasti.

Kesäkuun 22. päivä

Hartaasti odotettu sade alkaa aamulla ja jatkuu koko päivän. Iltapäivällä menen ulos. Tuntuu kuin olisin astunut Kuala Lumpurin lentokentälle. Ilma on kostea ja kuuma kuin kasvihuoneessa.

Ah, ’Jalkavaimo nousee kylvystä’ -pionin tuoksu on koukuttavan ihana. Ahomansikat maistuvat kesältä. Märkä kasvillisuus kastelee sukat, mutta ei haittaa. Kukkarunsaus saa huokailemaan. Puutarhassamme ei ole ikinä ennen ollut näin paljon kukkia.


Kesäkuun 23. päivä

On juhannusaatto. Kitkemiskierroksen jälkeen istahdan viileään varjoon ja katselen, nooh, töitä. Huvinsa kullakin. Nautin töiden suunnittelusta. Kaikkein ihaninta on, kun työ on valmis – ja pääsen suunnittelemaan uusia töitä.

Iltaa kohti huvit vain hauskenevat. Jouko aikoo istuttaa pensaita vallille ja pyytää minua näyttämään niille paikkoja. Avilla alkaa kattaa pensaiden ympäristöjä pahveilla ja hakkeella. Noeli hurauttaa angervoaidat muotoonsa ja tarttuu sitten trimmeriin. Minä hypin ja pompin ilosta, mutta vain mielessäni. Jaloistani ei siihen ole.

Ilta-auringon ollessa parhaimmillaan, valokuvaan. Kuvattavaa on kaikkialla. Sisältä kantautuvat kauniit Kuutamosonaatin sävelet. Sinella kerää pioneita maljakkoon. Kukkineen hän on kuin suoraan puutarhalehdestä. – Onkohan puutarha nyt kauneimmillaan, ihastelen Joukolle. Juhannustunnelma on täydellinen. Ilta huipentuu muurinpohjalettuihin. Ihan parasta on nukahtaa keittiöstä kuuluvaan nuorison hyväntuuliseen rupatteluun.

Kesäkuun 26. päivä

Menetin melkein yöuneni: ei ole oikein, että maksaruoho ahdistelee ja verikurjenpolvi syleilee pionit henkihieveriin. Sellaisesta läheisriippuvuudesta on tultava loppu! Revin kottikärryllisen kasveja kompostiin. Nyt sekä minun että pioniparkojen olo alkaa helpottaa. Pikkutalvio ja rönsyleimu saavat jäädä. Peittokurjenpolvi saa odottaa syksyyn asti.

Jouko istuttaa lammen taakse neljätoista angervoa. Eilisten yhdeksän pensaan lisäksi saavutus on huikea. Tulee ihan juhlallinen olo.

 

Kesäkuun 27. päivä

Puutarhaintoilijan elämä on ruusuilla tanssimista – tai ainakin kuivien ruusunoksien leikkaamista ja juurialueen kitkemistä. On se toki vähän muutakin, kuten parsojen lannoittamista, trimmeröintiä, kivien keräämistä, kukkineiden lupiinien ja nukkapähkämöiden leikkaamista sekä pionien poimimista maljakkoon.

Tässä vaiheessa kesää toivon todellakin, että kesä- ja heinäkuun välissä olisi se Rea Peltolan mainitsema pelakuu. Olisi aikaa tehdä kaikki odottavat hommat ennen kuin on jo aika jakaa kasveja.