lauantai 5. lokakuuta 2019

HEI, LUKIJANI!

Kiitos ihanasta kirjeestäsi, joka kopsahti sähköpostiini! Se oli oikea päivän piristys. Sinun luvallasi vastaan kirjeeseesi näin julkisesti tässä.

Pioni 'Kelway's Glorious'

Mistä arvasitkaan, että pidän siitä, että ”tunnen” lukijani! En tietenkään pahastu siitäkään, että joku haluaa pysyä anonyyminä. Olen iloinen, jos voin tuottaa toisille iloa jutuillani ja kuvillani – tutuille ja tuntemattomille. On vain tosi mukavaa kun on niitä blogiystäviä, jotka tunnen ainakin nimeltä. On hauskaa kun tietää millaisia puutarhoja heillä on, mistä he innostuvat ja haaveilevat, mitä he ovat puutarhoissaan puuhailleet… Sekin on kivaa, kun kerroit lapsuuden kotiseudusta ja nykyisestä asuinpaikastasi.

Harmillista vain on se,
etten pysty juurikaan kommentoimaan juttuja.

Juuri tuon takia seurailen lukijoitteni blogeja, jos heillä sellaisia on. Harmillista vain on se, etten pysty juurikaan kommentoimaan juttuja. Minulla on sairaus nimeltä essentiaalinen vapina. Käteni vapisevat ja kirjoittaminen on hidasta ja vaivalloista. Usein en jätä merkkiä vierailuistani, toisinaan laitan hymiön tai sydämen, pisimmillään muutaman sanan. Onneksi sairauteni ei ole vaarallinen eikä se estä puutarhassa puuhailua eikä ajatusten lentoa.

Oli tosi mukavaa kuulla Sinusta ja nähdä kuva puutarhastasi. Teillä on niin siistiä ja valmista, vaikkakin ehkä unelmia ja suunnitelmia on mielessä. Ihailen aina sellaisia puutarhoja, sillä itsellä joka paikka on kesken ja siellä täältä repsallaan.

Oli hauskaa löytää yhteisiä tuttuja. Koulukaverisi äiti ja Narvan koulun entinen keittäjä on se Rouva Ruusupuu, jolta sain kokonaisen leimupenkin. Kirjoitin hänestä täällä. Vihkipappisi – ja kuopuksemme kastepappi – oli ystävämme. Hän siirtyi ajasta iäisyyteen viime vuonna. Tapaamme hänen leskivaimoaan ja entistä uskonnonopettajaasi silloin tällöin. Tätisi miehen veljen vaimolta sain unkarinsyreenin taimen sekä belliksiä, mutta ne jäivät entiseen, Poukantien puutarhaan.

Rouva Ruusupuun antamasta leimupenkistä olen  saanut monta uutta. Niitä leimupenkkejä taitaa nyt olla jo kuusi.

Aivan erityisesti ilahduin siitä, kun kirjoitit: ”Nyt, kun löysin blogisi, tuntuu kuin olisin kokenut jonkinlaisen uudelleen heräämisen puutarhatöiden mukaansa tempaavaan maailmaan.” Tuntui aivan upealta, että olet saanut innostusta blogistani!

Minä istua nökötän sisällä ja odotan,
mutta heitä näkyy entistä harvemmin.

Olen joskus kertonut blogissani puutarha-apulaisistani Intosta ja Tarmosta. Koko kevään ja kesän he ahertavat kanssani, mutta syksyisin heillä on tapana luikahtaa jonnekin. Varsinkin sateisina ja koleina syyspäivinä he vain katoavat. Minä istua nökötän sisällä ja odotan, mutta heitä näkyy entistä harvemmin. Jonakin kauniina, kuulaana syyspäivänä he ilmaantuvat ja meillä on hauskaa puutarhassa. Silloin saan ehkä muutaman sipulin maahan, vähän kitkettyä, työkalut pestyä ja puutarhavaraston siivottua. Tuntuu hyvältä tietää, että keväällä he taas palaavat.

Jos haluat lukea lisää Intosta ja Tarmosta, klikkaa: Into, Tarmo ja villasukat ja Hei, Into ja Tarmo! Jutussa Onni on Inton ja Tarmon lisäksi myös ihana seuralaiseni Onni.

Pilvisenä päivänä pellava sulkee terälehtensä, mutta kohta se taas loistaa.

Syksyn salaatissani maistuu
loraus laiskuutta ja
pari tippaa tunnontuskaa
tekemättömistä töistä.

Niin se on joskus minullakin, että into ja tarmo ovat poissa. Joskus kirjoittelinkin, että syksyn salaatissani maistuu loraus laiskuutta ja pari tippaa tunnontuskaa tekemättömistä töistä. On lohduttavaa kuulla, etten ole ainoa. Ja sitäpaitsi sateella on ihana sukeltaa ensi kevään puutarhaunelmiin.

Voi, miten mahtavaa onkaan kirjoitella taas uusia juttuja, kun saa kannustavaa palautetta! Kirjoitit: ”Mutta minut lumosi ihana puutarhasi ja se, kuinka innolla kaikkeen puutarhaan liittyvään paneudut. Ja toisaalta taas se, miten sain nauttia entisen kotiseutuni maisemista. Ihan kuin olisin tullut kotona käymään.” Juuri vuorovaikutus toisten puutarhaharrastajien ja muiden lukijoiden kanssa on bloggaamisen suola ja sokeri.

Oli mukava lukea kun kirjoitit: ”Tuntui jotenkin ihan niin liikuttavalta lukea kirjoitustasi Narvasta ja siitä, kuinka viihdytte siellä.” Juttelin vastikään mieheni kanssa, olemmeko juurtuneet tänne. Ruusujeni juuret ainakin kasvavat niin syvällä, että vaikea olisi muuallekaan muuttaa. Onneksi ei ole tarvettakaan. Lasten juuret ovat aika syvällä Vesilahdella, ovathan he asuneet suurimman osan elämästään täällä. Heidän puheessaan on jopa niin voimakas täkäläinen murre, että muualla käydessämme ihmiset huomaavat sen.

Lisää kuvia Narvasta / Kuralasta näet täältä.

Olet sydämellisesti tervetullut lukijakseni! Toivottavasti viihdyt. Ihanaa syksyn jatkoa Sinulle ja kaikille tutuille ja tuntemattomille puutarhaystävilleni!

Pieni auringonkukka 'Ice Cream' kukkii yhä.

Lämpimät tervetulotoivotukset kaikille muillekin uusille lukijoilleni! Kaikkia en varmaan ole nimeltä huomannut tervetulleiksi toivotella, mutta kaikki ovat toivottuja mukavaan porukkaan. Jos en vielä ole blogisi lukija, vinkkaa siitä minulle. Ehkä en vain ole löytänyt blogiasi.

22 kommenttia:

  1. Ne ovat sykähdyttäviä hetkiä kun sähköpostiin kilahtaa postia lukijalta. Ja vielä jos lukijalla on yhteyksiä tähän taloon tai meihin jotakin kautta.
    Perintöleimut ovat arvossaan ja ilmeisesti viihtyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin. Teillä on perinteikäs tila ja talo, joten on varmasti aivan erityiseen hienoa saada kohdata ihmisiä, jotka liittyvät tavalla tai toisella teidän paikkaanne.

      Minä rakastan leimuja, varsinkin valkoisia. On minulla muunkin värisiä, mutta eniten valkoisia.

      Poista
  2. Vuarovaikutus o plokin kirijoottamiselle suaranaanen elinehto. Ei sitä iliman kommentin kommenttia kauvan jaksaasi. Väittää kuka mitä tahansa. En usko! Yhtäkää rempallansa olevaa kohtaa en oo plokissas nähäny :) Jos joskus joku kohta vilahtaa, non "vaihees".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan kannustavasti kommentoit! Kiitos, Navettapiika! Pitäisi itsekin ajatella, että ne paikat ovat vain työn alla :)

      Niinpä. Olen usein haaveillut kirjan kirjoittamisesta, mutta aina se tyssää siihen vuorovaikutuksen puutteeseen ja jatkan sitten taas bloggaamista. On niin kiva jutella lukijoiden kanssa.

      Poista
  3. Kuten Navettapiika kirjoitti:vuorovaikutus kuuluu blogimaailmaan! Olenkin huomannut, että jätät joskus kommenttikenttään pelkän hymiön. Nythän se syykin sitten selvisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä.

      Olen halunnut avoimesti kertoa sairaudestani, etten vaikuttaisi epäkohteliaalta. Tänne omaan blogiini vastailen kirjoittamalla, mutta usein se vie monta päivää ennen kuin saan kaikkiin vastatuksi. Toivoa en ole menettänyt. Voi olla, että joskus vapina helpottaa ja voin taas kirjoittaa helpommin.

      Poista
  4. Blogimaailmakin voi johdattaa yhteen ihmiset, jotka omaavat ihan käsinkoskettavaa yhteistä menneisyyttä. Mikä onkaan kotoisampaa ja lämpimämpää kuin jälleenkohtaaminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan. On jotenkin niin mukavaa kun täällä blogimaailmassakin saa tutustua ihan oikeisiin ihmisiin. Sinutkin, Pirkko, muistan jo blogini alkuajoilta asti.

      Poista
  5. Sähköpostiin tulleet viestit blogin usein anonyymeiksi jääneiltä lukijoilta ilahduttavat, ja sinä taisitkin saada oikein pitkän ja mukavankuuloisen kirjeen! Hymiö tai pari sanaa silloin tällöin on mukava saada postauksen kommentteihin, kun tietää syyn, miksi tekstiä ei tule rivitolkulla :) Harmillinen vaiva, mutta onneksi ei hengenvaaallinen. Oletko kokeillut kommenttien tai postaustenkin kirjoittamista sanelemalla puhelimeen tai tabletilla? Itse olen joskus sanellut tekstiviestejä, mutta näyttää se toimivan kommenttienkin kirjoittamisessa, kun tarkistaa lopuksi tekstin. Mukavaa sunnuntaipäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään harvoin saa kirjeitä, joten sellainen ilahduttaa todella. Saamani kirje oli lisäksi kirjoitettu hyvin sydämellisesti. Teki mieli jakaa iloa toisillekin.

      Haluan kertoa sairaudestani avoimesti. Ehkä se auttaa ymmärtämään, etten halua olla epäkohtelias. Harmittaa kun monesti haluaisi kommentoida vaikka mitä, mutta joudun tyytymään vain pienen pieneen merkkiin.

      Olen yrittänyt käyttää muutamia puheesta tekstiksi –sovelluksia, mutta niistä ei ole ollut käytännön apua. Ainoa, joka toimii moitteettomasti, on Google-haku puheella. Ei kauheasti lohduta. Jos korjailtavaa tai muuta näppäiltävää jää kovin paljon, siitä ei käytännössä ole apua lyhyiden tekstien kuten kommenttien tuottamisessa. Wordissa on hyvä tekstin korjailutoiminto, joka helpottaa pidempien tekstien, esim. postausten teossa. Aion kokeilla vielä muitakin apukeinoja, mutta se edellyttää vähän hankintoja.

      Kiitos samoin, oikein hyvää sunnuntaita sinne teillekin!

      Poista
    2. En usko, että sinua voi kukaan pitää epäkohteliaana, kirjoitat niin sydämellisesti ja hyvällä huumorilla :)

      Poista
    3. Oi, kiitos, Minna! ♥ Melkein tippa tuli silmään tätä lukiessa.

      Poista
  6. Olipa kiva, kun sait oikein kirjeen ja vastasit niin, että me muutkin pääsimme siihen osalliseksi. Ainahan ne kommentit ilahduttavat, mutta ymmärrän hyvin, jos itsellenikään ei aina tule paljoa kommentteja. Minua ilahduttaa kuitenkin melkoinen kävijämäärä ja tiedän, että en ihan turhaan juttuja naputtele. Ja ainakin itselle jää mukava päiväkirja. Yritän monille kommentoida, mutta kivoja blogeja on niin paljon, että hyvä jos ehtii lukemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista, Leena! Tuo on niin totta. Kivoja blogeja on niin paljon ja jos lukee kännykällä, kommentointi on vielä hankalampaa. Minullekin on pääasia, ettei ihan yksikseen tarvitse jutella. Joskus luen vanhoja juttujani ja muistelen menneitä. Se on ihan hauskaa.

      Poista
  7. Olipas kiva postaus; kiva kirje ja kiva avoin vastaus siihen. <3

    VastaaPoista
  8. <3

    Jaksuja sinnekin päin. Elämä joskus vastustaa, mutta kyllä sen antaakin. Joskus viiveellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tita! ♥

      Niinhän sen kuuluukin mennä – välillä paistaa ja välillä sataa, mutta molempia tarvitaan :)

      Poista
  9. Blogeista oppii paljon ja saa ideoita. Aina ei tule kommentoitua, vaikka postauksen on lukenut, ei vaan ehdi.
    Kappas, meilläkin tarmo ja into lomailevat silloin tällöin. Varsinkin näin syksyllä, mutta pärjään hetken ilman heidän apuaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, aika ei vaan riitä kaikkeen kivaan. Onneksi ymmärrämme toisiamme kun puutarhakin haukkaa ison osan ajasta.

      Tekee hyvää kuulla, etteivät Into ja Tarmo ole sielläkään aina paikalla. Pitäisin heidät syksyllä pidempään, mutta minkäs teet! Minä en oikein pärjää ilman heitä :(

      Poista
  10. Nämä ihanat tuttavuudet lukijoiden kanssa ovat yksi blogien suola. Minustakin ollut ihana tutustua sinuun ja puutarhaasi täällä blogissa, vaikka emme ole livenä koskaan tavanneetkaan.
    Ja tuollaiset yksityisviestit ovat niin piristäviä ja tunteita herättäviä.
    Vaikka blogin tilastoista näkee, että sitä käydään lukemassa, on silti ihana, jos lukijat saavat persoonan ja "kasvot".
    Parasta täällä blogimaailmassa on juuri tuo toinen toisemme innostaminen. Aina oppii uutta ja aina saa vinkkejä johonkin mitä itse ei ole hokannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Riina! ♥

      Olet aivan oikeassa. Nämä puutarhaystävyydet tuovat harrastukseen aivan uuden ulottuvuuden. Minustakin on ollut mukava tutustua sinuun. Kerroin juuri miehelleni, että kirjoitat perheestäsi hyvin lämpimästi. Sellaista on ihana lukea. Sitäpaitsi teillä on kaunis puutarha ja kasvihuone.

      Ja vaikutteista puheen ollen: ihastuimme sinun kauttasi Willab Garden kasvihuoneisiin kun veljeni suunnitteli kasvihuoneen hankkimista. Nyt pihalla seisoo ihana muurikasvihuone.

      Poista